sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kanelisia jauhelihapyitä fetatäytteellä


feta, jauheliha, munakoiso


Se oli vissiin se elokuinen visiitti Farmors cafeeseen kun palautti mieleeni, miten ihanaa itsetehty pesto on. Söin siellä grillikanaa uunijuureksilla ja tuoreella pestolla. Ruoka ja kaikki oli taas kerran erinomaista, mutta kieltämättä noin elokuussa kun pahin kesäruuhka oli hiljentynyt ei voinut olla huomaamatta miten paikka on muuttunut alkuvuosista. Terassia ja pöytiä on paljon enemmän kuin ennen. Tunnelma on muuuttunut pullantuoksuisesta mummolasta jollain tavalla mummolaksi jossa järjestetään suuret sukujuhlat. Ihan kuin koko suvun serkukset olisivat yhtäkkiä kasvaneet aikuiseksi. Paikka on täynnä menoa ja elämää, mutta lapsuuden kukkaniityt ja laiskat kesäpäivät salaisine aarrekätköineen ovat jääneet taakse.

basilika, öljyjauheliha, kaneli, munakoiso, rusinat

Ja ymmärtäähän sen; suosion myötä paikan on ollut pakko kasvaa ja muuttua enemmän ravintolaksi. Veneellä paikalle eksyneille tarjotun kalakeiton sijaan tarjolla on nykyisin ravintolatason grilliannoksia ja kotiruokalounas salaatteineen ja leipäpöytineen. Farmors Cafe on edelleen yksi saariston laadukkaita keitaita - sen luonne on nykyisin vain kovin erilainen.

myskikurpitsa, kurpitsapyre

Mutta sen matkan jälkeen tein pestoa monta kertaa kotona ja huokailin, miten ihanaa se on. Meillä vielä sattui olemaan mökillä ihan villiintynyt ruukullinen basilikaa - se sama, jonka varhaiset vaiheet näkyvät ikuistettuna blogin taustalle :) Ja se tuoreesta, auringossa kasvaneesta basilikasta tehty pesto oli täydellisen hyvää myös näiden jauhelihapyiden kanssa, joihin upotin sen lopun kanelilla ja harissalla maustetusta munakoisotahnasta. Jos ei nyt satu olemaan sellaista tahnaa, niin sen voi korvata vaikka grillattujen munakoisojen jämillä. Mutta paistettua munakoisoa taikinaan kannattaa laittaa mukaan.

Mausteina käytän tässä kanelia ja harissaa - samoja, mitä munakoisotahnaan meni, joten aika samanlaisen lopputuloksen saa kun laittaa vain vähän reilummin mausteita. Munakoiso tuo jauhelihaan aromaattisuutta, vuohenmaitoinen feta mukavasti täyteläistä pehemyttä ja suolaa. Lopputulos on pehmeän aromaattinen ja hieman suolaisenmakea taikinaan lisäämieni rusinoiden ansiosta. Tosi hyvää, vaikka annoskuvien asettelussa minulla olisi kyllä opittavaa ;)

kurpitsapyre, pesto, jauheliha

Tajusin nimittäin vasta puolet syötyäni, että parhaan kuvan tästä herkusta olisi saanut siivuttamalla pyyn nätiksi viuhkaksi lautaselle. Feta on kauniina suorakaiteen muotoisena sydämenä "pyyn" sisällä ja näyttää herkulliselle leikattuna. Mutta kun olimme nälkäisiä kuin sudet, niin kuvaan päätyi lautanen liedeltä pöytään mennessä. :) Lisäkkeeksi tein butternut - kurpitsapyrettä ja tosiaan - tuoreesta basilikasta tehtyä pestoa. Ihan käsittämättömän hyvää! Voitteko kuvitella, että tuosta annoksesta ei jäänyt kuin rippeet, kun kävimme pyiden kimppuun nelistään.;) Harvoin tulee tehtyä näin hyvää kotiruokaa jauhelihasta. Ihan täydellistä, vaikka itse sanonkin.

helmi salaattijuusto, jauheliha, munakoisotahna

Kaneliset jauhelihapyyt fetasydämellä (4-6:lle nälästä riippuen)

pyytaikina
700g jauhelihaa
2 dl munakoisotahnaa tai esim. grillattujen munakoisojen jämät
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 tl harissa - tahnaa
n. 1 dl rusinoita
1 tl kanelia
2 tl jeeraa, jauhettuna
1/2 sitruunan kuori ja mehu
1 muna
reilu 1 tl suolaa
mustaa pippuria myllystä (reilusti)

täytteeksi 1 pkt Helmi - vuohenmaitosalaattijuustoa

pestoa
1 puska basilikaa
1 valkosipulin kynsi
 öljyä

butternut - kurpitsapyrettä
1 butternut - kurpitsa
voita
muskottia
maitoa
suolaa

Vaivaa pyytaikinan ainekset keskenään massaksi joka tuntuu yhtenäiseltä. Muotoile sitten taikinasta "pyy" jonka keskelle leikataan pätkä fetaa tai vastaavaa. Reunat käännetään niin, että juusto jää jauhelihan sisään kokonaan.

Paista jauhelihapyyt uunissa, 200 asteessa kauniin värisiksi. n. 30 min.

Kuori butternut-kurpitsa (eli myskikurpitsa), poista sen siemenet ja kuutioi se palasiksi. Laita kattilaan hyvä kimpale voita ja laita kurpitsapalat sulaan, hieman kullanväriseen voihin. Paahda kurpitsaoja voissa välillä sekoitellen n. 10 min tai kunnes ne alkavat vähän pehmetä. Raasta mukaan hieman muskottia ja lisää sen verran maitoa, että kurpitsapalat jäävät hautumaan maitoon n. reilusti puoleenväliin peittyneenä. Pienennä levy ja anna kurpitsojen hautua ihan kypsiksi n. 15-20 min.

Soseuta sitten kurpitsapyre ja tarkista suola sekä pippuri.

Valmista pesto soseuttamalla kaikki aineet keskenään vaikka bamixin maustekipossa. Tarjoa yhdessä pyiden ja kurpitsapyreen kanssa. Koristeeksi ja hauskaksi makulisäksi annokseen voi paahtaa vielä hieman pinjansiemeniä.

Palanpainikkeeksi sopii maito, vesi tai jääkylmä, luonteikas Rosé-viini. 

2 kommenttia:

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Herkullisen oloiset pyyt! Tuosta reseptistä voi jo mielessään aistia miten hienot aromit kaikista mausteista irtoaa paistettaessa..

Nelle kirjoitti...

Jokihaka: jauheliha on niin kovin arkista, mutta siitä saa kivoja juttuja arkeen. Tästä tuli kyllä yksi parhaista jauhispötkylöistä joita olen tehnyt piiiitkään aikaan. Oikein jäin itsekin miettimään, miksi tulee tehtyä tällaisia niin harvoin.