sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Puutarha- ja viinimessuilla Tampereella

Yrttejä!

Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa oli tänä viikonloppuna puutarha-, viini-, kirja-, kotimaan matkailu- ja keräilymessut. Huh, melkoiset supermessut! =) Lähdettiin ystäväni Helvin kanssa puutarhamessuille, mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kiinnostavin anti löytyi kuitenkin muilta osastoilta.

Puutarhamessujen puolella oli paljon nähtävää aiheesta kiinnostuneille.

Näyttävää pihanrakentamista...


... ja vähän herkempää keväistä vinkkiä puutarhaan

Meitä kuitenkin eniten kiinnosti puutarhamessujen puolella chilitarvikkeen, Tammisillan puutarhan ja poppamiehen yhteinen standi.


Chilitarvikkeella oli esittelyssä ja myynnissä erilaisia kasvatusjärjestelmiä, siemeniä, kastikkeita, naposteltavia ja paljon muuta! Nämä kaverit osaavat kyllä asiansa, heiltä saa loistavia vinkkejä ja ohjeita chilien kotikasvatukseen.

Tässä yksi esimerkki vesiviljelyjärjestelmästä

Tuota löyly-kastiketta on kovasti kehuttu, vielä ei lähtenyt pullo mukaan. ;)

Messuilla oli mahdollisuus maistella poppamiehen eri kastikkeita ja muita herkkuja. Uusia tuttavuuksia minulle olivat wings-kastikkeet ja erilaiset chilipyreet. Ehdoton kestosuosikkini on ollut jo pitkään poppamiehen vampyree-kastike, joka on savustettu tomaattipohjainen chili-valkosipulipyre. Vampyree on aika monikäyttöinen erilaisiin kastikkeisiin ja vaikkapa leivän päälle.

Kastikkeita sai maistaa - jos uskalsi.

Tällainen Zen Grown vesiviljelyjärjestelmä olisi aika makee!

Viinimessuilla oli viinien lisäksi myös ruuasta kiinnostuneille nähtävää. Viinimessujen puolella oli selkeästi havaittavissa lähiruokatrendi. Lähiruuan ja luonnonmukaisuuden puolesta olivat puhumassa esimerkiksi Laidun Herefordin pihvikarjanlihan, Riihikosken vehnämyllyn ja Tannisen chilisen edustajat. Herefordin lihatuotteita on muuten Helsingin suunnalla saatavana Eat and Joy - maatilatorilta. Tuotteet tulevat pääosin Pohjanmaalta ja niitä voikin tiedustella suoraan tiloilta, ainakin Kauhajoelta sellainen löytyy. Herefordin tuotteet ovat kotimaisia, eettisesti tuotettuja, tilateurastettuja ja lisäaineettomia.


Riihikosken vehnämyllyn tuotteet ovat täysin lisä- ja säilöntäaineettomia ja luomua. Myllyn toiminta jatkuu jo usean sukupolven takaa, toiminnan juuret ulottuvat aina 1890-luvulle asti. Riihikosken vehnämyllyn tuotteisiin kuuluu monet myllytuotteet esimerkiksi kaurasta, vehnästä, rukiista, ohrasta ja speltistä. Messuilla tarjoiltiin vierailijoille speltti-kaurapuuroa mansikkahillolla. NAM!

Messuilta sai ostaa Riihikosken myllyn tuotteita

Speltti-kaurapuuroa, mukavaa vaihtelua!

Mielestäni yksi kiinnostavimmista tuotteista messuilla oli Tannisen chilisen tyrnisalaattikastike. Kastike oli ihanan raikas, vähän tulinen ja tasapainoisen täyteläinen. Vau. Toiminnan idea on omistajan mukaan juurikin puhtaissa ja raikkaissa kotimaisissa mauissa. Valikoimaan kuuluvat esimerkiksi erilaiset salaatti- ja grillauskastikkeet sekä ketsupit.

Paprikasalaattikastikekin oli huippuhyvää, mutta päädyin ostamaan tyrnisalaattikastikkeen

Vastapainoksi kotimaisille tuotteille oli Etelä- ja Keski-Eurooppalaisia herkkuja esittelemässä Gavrielides foods. Monille varmasti tuttu Filos halloumi ja aito & alkuperäinen feta kuuluvat heidän tuotevalikoimaansa. Messuilla sai maistaa grillattua halloumia ja oliiveja. Gavrielides foods tuo maahan monia mielenkiintoisia tuotteita pääasiassa Kreikasta, Saksasta ja Kyprokselta. Uutuustuotteina on tulossa kauppoihin muutaman viikon sisällä kreikkalaisia suolaisia pakastepiirakoita. Tuotteita voi bongailla ensimmäisenä Citymarketeista.

Tuotevalikoimaan kuuluvat myös kreikkalaiset oliiviöljyt ja balsamico-kastikkeet

Iloinen tunnelma Gavrielides foodsin messuosastolla

Viinimessujen puolella oli luonnollisesti myös viinejä. Me onnistuimme kuitenkin jumiutumaan ruokapuolen messuosastoille ja lopulta aika loppui kesken.. Ehkä ihan hyvä ajatellen iltatyövuoroa jonne kiiruhdin suoraan messuilta. ;)

Tampereen viinitukku Oy:n messuosasto

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Hei,

mua niiiiin harmitti, että jotenkin noi messut kuitenkin jäi väliin, vaikka koko viikon niitä odotin. Uskoin pölhö miehen kommenttia "Ei siellä ole mitään kun katoin netista ja hirveän hintaiset liput". Höpö höpö! Nyt olen kateudesta vihreä, kun katselin kuviasi sieltä.

Ehkä viisaampis itten vuonna 2014, kun messut seuraavan kerran järkätään. Eikä varmaan pidä eää uskoa moisia kommentteja tarkistamatta asiaa itse.

Kiva blogi! :)

http://rosmariiini.blogspot.com/

Mimmu kirjoitti...

Heippa Sara! Ei kannata liikaa harmistua, tulee ne uudet messut sieltä taas. =) Ja tietysti jos haluaa tehdä päiväretken Vaasaan(!) niin siellä olisi aika kiinnostavat messut tulossa ensi viikonloppuna! Liputkin on opistkelijoille vain 8 euroa.. ;) http://www.suurmessut.fi/sivut/kaevijoeille.php
Kiva kun kävit kommentoimassa =)