Kesäloman paras pikaruokavinkki: paisteut gnocchit + juusto

Minttu tänkin tiesi: Kaupan tuoregnocchit kannattaa vaan nakata kuumaan voihin, pannuun ja paistaa kuohkeiksi, rapeapintaisiksi perunapalleroiksi. Vinkki oli tullut vastaan Nigella Lawsonin ohjelmassa ja jäänyt kerrasta mieleen. Ei siis keittelyitä tai muutakaan turhaa, pussi vaan auki ja gnocchit suoraan pannuun.

Tästä on kehkeytynyt oma alkukesän suosikki koska se on tosi helppo ja nopea. Ja ihan erinomaisen hyvä jämien hävitysruoka jos sekaan perkaa vaikka grillikanan rippeet tai repii pinnalle tuoremozzarellaa. Muutkin juustojämät käynee hyvin. Kana kannattaa laittaa mukaan jo paistovaiheessa jolloin siihen tulee upeanmakuisia, rapsakoita paistopintoja ja mozzarella lisätään vähän ennen kun ruoka on valmis, silloinkin osa paloista (tai palloista jos käytät pieniä mozzarellapalloja) sulaa ja paistuu vähän pannun pohjassa.

Lopuksi vaan viimeistely yrteillä. Herkkua vaikka Rosé viinin kanssa kesäiltana.

Paistetut gnoocchit (2:lle)

1 pss tuoregnoccheja
kunnon nokare voita
esim. kananjämiä perattuna maun mukaan
yrttejä
mustaa pippuria
suolaa
mozzarellaa

Laita voinokare kuumaan pannuun ja anna sulaa. Kaada perään pussillinen gnoccheja ja kntele niitä pannussa kunnes niihin tulee kauniin ruskeita pintoja. Lisää perattu grillibroilerin jämä, jatka hetki paistamista. Revi yrtit mukaan ja sekoita, mausta suolalla ja pippurilla. Jos haluat myös mozzarellaa, revi iitä palasia ja ripottele sinne tänne. anna halutessa saada vähän väriä pannusta ja tarjoa ruoka heti.

Vierahana Kyrööllä - Kyrö Distilleryn tarina.

Yhteistyössä Kyrö Distillery 

Ajelin lakialla yksin. Se oli oikeastaan hassua koska vanhoilla kotikonnuilla vierailu tarkoittaa yleensä perheen tai vähintään lapsenlapsen roudaamista mummulaan. Olo oli kepeä, kuin lukioikäisenä, kun ajokortin saaneena pääsikin liikkeelle yksin. Tällä kertaa taakse jäi pääkaupunkiseudun kiireinen arki.

Tontolla oli täysi työ tällaisen suhteellisen eläväisen naislauman kaitsemisessa...

Tästä minilomasta oli kiittäminen Nannaa, joka oli puuhannut meille muutamalle asiasta kiinnostuneelle bloggarille vierailun Napuen alkulähteelle, saman Kyrönjoen rannalle jossa joskus tytöntylleröisenä kävin uimassa. Vaikka oli kiire, halusin ehdottomasti lähteä. Mutta niin viimetippaan kaiken järjestäminen meni, että vasta matkalta Isoonkyröön soitin vanhemmillenikin jotta sopisko sitä paluumatkalla käydä vaikka kahvilla.

Napuen ja sitä valmistavan Kyrö distilleryn tarina on toki pohojalaiselle jo ennestään tuttu; poijjaat olivat (kuinkas muutenkaan) saunoessaan keksineet jotta mikähän siinä on, nottei Suomessa tehdä ruisviskiä? Ja mitä jos ruvettaas. Ja niin ruvettihin, vaikkei koko hommasta mitään tiedettykään. Ja kun se viski vielä muuttaa kovasti muotoaan kypsytyksen aikana, tislaamisen jälkeen vasta hommaa opettelevan maallikon oli vaikea sanoa tuleeko siitä joskus hyvää ruisviskiä vai ei. Niinpä tuoreet yrittäjät ottivat tislettään, salakuljettivat sen messuille ja maistattivat sitä viskien teon mestareilla saaden hämmentävän hyvää palautetta. Ehkäpä kaikki vaivannäkö ei siis ollutkaan turhaa, vaan suomestakin tosiaan saataisiin ihan kelvollista ruisviskiä.

Mutta sen ruisviskin saaminen myyntikuntoon ottaa oman aikansa.  Ja koska jollain siinä välissä pitää elääkin, keksittiin että tehdään odotellessa nopsemmin valmistuvaa giniviinaa, vaikkei senkään tekemisestä ollut mitään tajua. Mutta: onhan tuota tietoa maailma puolillaan - eikö mitä vaan voi oppia?  

Ja niin siinä sitten kävi, että  2015 Napue Gin voitti Gintonic - sarjan IWSC:ssä, parhaana Gin tonic - gininä. "Hyvää yritettihin, mutta priimaa pakkaa tulemahan", sanotaan pohojanmaalla ja liekö tuo sitten tarttuvaa, sillä Kyröläisten "väliprojektista" tuli maailmanmenestys.

Kyrön elämän vesi ja "seal of trust"

Tuotantokapasiteetti kävi täysillä eikä Ginin suosion magnituudiin varautumattomilla Distilleryn pojilla ollut edes tarpeeksi pulloja valtaisan kysynnän nostattaneelle Ginilleen vaan niitä hankittiin mistä saatiin; jopa näyte-erinä eri pullovalmistajilta pahimpaan hätään.

Paikallisilta pelloilta kerätty mesiangervo kuivataan ja laitetaan muiden yrttien kanssa uutosastiaan.

Yrittäjyyden ja nopeasti kehtetyn tuotannon aiheuttaman innostuksen aistii edelleen joka solullaan kun kävelee vanhan osuusmeijerin rakennuksessa. Toki, tärkeitä teemoja on nostettu esiin monin tavoin ja kehitetty. koko paikka on täynnä tarinaa: ravintolassa on lamput paikalliselta Essolta, lautaset osuusmeijerin ruokalasta ja kirpputoreilta, viskit kypsyvät vanhassa jääkellarissa, villiyrtit kerätään lähipelloilta ja lippulaivajuoma on saanut nimensä, fonttinsa ja ilmeensä vanhasta, isonvihan aikaisesta Napuen taistelusta. Tuossa taistelussa alueen koko aikuinen miesväestö menetettiin heidän jouduttuaan ylivoimaisen joukon saartamaksi, mottiin, jossa he taistelivat luovuttamatta viimeiseen mieheen asti.

Napuen taistelun muistomerkki on metsässä, aivan Distilleryn vieressä. Vaikuttava ilmestys.
Napuen fonttikin on saatu muistomerkin laatasta.

Samanlaista taisteluhenkeä oli varmasti tarvittu, kun Napuen ensimmäisiä eriä on pullotettu käsivoimin. Vaikka jotkut puristit ovatkin sitä mieltä, ettei Napue ehkä ole makuprofiililtaan täysin "oikea gini", minä pidän sekä juomasta että tarinasta sen takana. Ja jos Napue johonkin luokitella pitäisi, kyllä se minusta gininä paremmin paikkansa ansaitsee kuin selvästi enemmän Vodkamainen Kalevala Gin tai erittäin 'persoonallinen' ranskalaisten juoma G'Vine Floraison Gin, joka meillä jäi juomatta. 

Me ja sankarit ruispellossa. Kuva: Tonto, eli Toni Sivula.

Napuen ja Kyrön tarina on tarina (luovasta) hulluudesta, yrittämisestä, tietynlaisesta pohojalaasesta pieteetistä ja syvästä kunnioituksesta juuria kohtaan. Se on tarinaa sankareista ruispellossa ja ihmisistä jotka uskovat omaan asiaansa.

... Ja sitä teemaa jatkoi mukavasti illallinen, jota Juurella - ravintolan keittiömestari Joni oli tullut meille tekemään syntymäpäivänään. Arvatkaa vaan, laulettiinko me Jonille?

Meille tarjottiin kaikenlaisia herkkuja, parhaiten jäivät mieleeni vatajanrannan upea juusto, kahdella tapaa tehty possu, carpachio ja ruisrisotto, jonka päällä oli raastettua, suolattua kananmunaa.

Ja vähän melkein hävettää, etten ole vielä päässyt käymään Seinäjoen varmaan kuuluisimmassa ravintolassa. Ruoka oli rustiikkista ja hyvää; tehty lähituottajien raaka-aineista.

Illan aikana paikalle sattui myös pari muutakin seuruetta tutustumiskäynnille ja kävi sellainen onnenkantamoinen, että Miko Heinilä, yksi Kyrö Distilleryn alkuperäisistä perustajista osui paikalle sattumalta. Hän on perehtynyt paikallishistoriaan ja sai meidät lähes kyyneliin kertoessaan omaan verkkaiseen tapaansa Napuen taistelusta, Isosta vihasta ja siitä, miten Topeliuksen Koivu ja Tähti - tarinan juuret ovat todennäköisesti joen toispuolisen tilan suvun tarina joka sekin linkittyy Napuen taistelun jälkeisiin ihmiskohtaloihin.

Ja nytkin, tätä kirjoittaessa tulee ihan hiljennyttyä tarinan äärelle. Olin ihan vaikuttunut siitä, miten elämyksellinen visiitti meillä oli. Toisaalta, syntyperäisenä kurikkalaasena likkana myös hämmennyin, miten hienosti pohojalaanen tyyli oli tuotu kaikkialle. Vaikken mikään sisutusbloggaaja olekaan, arvostin. Modernia, kepeää mutta kuitenkin samaa vieraanvaraista, ja omannäköistä poljentoa kuin lapsuuteni pohojalaasissa taloissa.

Parista reissussa koetusta jutusta haluan vielä kirjoittaa erikseen jutun tai pari, mutta jos satutte käymään Pohjanmaalla tässä lomilla ettekä tiedä mitä tekisitte, niin menkääpä maakuntamatkailemaan. Hieno paikka, kiehtova tarina ja elämisen arvoinen kokemus myös lähellä asuville.

Kiitokset kutsusta Nannalle, Kyröläisille, Juurella- ravintolalle ja erityisesti Tontolle, joka isännöi visiittimme mallikelpoisesti. Oli kiva käyrä, tullahan mieluusti toistekki! ;)

Ketsuppia, chilillä tai ilman

Päädyimme aloittelemaan lomaamme pikkumiehen kanssa saaristoon. Maanantaina meillä kävi vieraita joille tehtiin isommin BBQ:ta ja nyt jääkaapissa on nyhtöpossun jämää, BBQ-maissijämää ja tietysti papuja.

Niinpä pyöräytin possu- ja maissijämistä BBQ-makaronilaatikon joka on perheessämme yksi ehdottomia jämäruokasuosikeita BBQ-pitojen jälkeen. Se on juuri sopivan kotoisaa, helppoa ja muistuttaa ihan yllättävän vähän syöjää enää siitä alkuperäisestä setistä jossa esimerkiksi tuota eilistä nyhtöpossua tarjottiin. Savuisuus ja BBQ-mausteet hukkuvat makaronin sekaan ja taittuvat miellyttävän lempeiksi. Yksi hyväksi havaittu resepti teemasta mahtui siihen meikäläisen BBQ-kirjaankin, mutta käytännössä teen tätä improvisoiden aina siitä mitä pidoista jäi. Tällä kertaa mukaan tuli sitä maissia ja paljon yrttejä penkistä. Taittoon mennessä kirjaa jouduttiin karsimaan vielä aika merkittävällä sivumäärällä ja niinpä sieltä jäi pois mm. tämä sen BBQ-makaronilaatikon pariksi tehty chiliketsuppi. 

Minttu vinkkasi että tomaatit kannattaa raastaa, jotta niistä saa helposti sosetta. Paras idea hetkeen. Tulee ihan toisen makuisisa sooseja kun tekee kesätomaateista. 

Tänään makaronilaatikko oli jo uunissa kun tajusin ettei meillä olekaan ketsuppia; syksyllä kaikki avatut purnukat vietiin kotiin, eikä uutta ole tuotu. Ja silloin muistin, että mulla on se just tätä tilannetta varten tehty ketsuppiresepti kirjan oikolukuversiossa ja kaivoin sen esiin. Ketsupin keittäminen itse on superhelppo homma oikeasti ja reseptiä tehdessä viime kesänä ystäväni Minttu vielä vinkkasi vettä ne tomaatit voi raastaa raastinraudalla jos niitä ei jaksa blanchailla kuumassa vedessä ja kuoria. Mä rakastuin tähän ideaan heti; ihan parhautta! Tuoreista tomaateista tehty sose on niin järkkyupeaa nyt kun saa ulkona, auringossa kypsyneitä tomaatteja! 

Tänään en laittanut ketsupin mukaan chiliä lainkaan, koska I ei pahemmin piittaa poppaasta. Mutta kanelia ja sellerinsiemeniä laitoin kyllä, koska niitä oli. Mutta mausta ihmeessä ketsuppia oman mielen mukaisesti. 

Loma, meri, muksu ja makaronilaatikko. 

Ja koska I on selvästi perinyt fiilistelytaipumuksia vanhemmiltaan, ehdotti nuorimies reippaasti että "Äiti, mennään piknikille lounaalla! Otetaan ruoka mukaan tuonne merenrantaan ja syödään siellä!" Ja niin tehtiin, eikä lomapäivästä tuntunut puuttuvan yhtään mitään. 

Chiliketsuppi (esim. BBQ-makaronilaatikolle) 

1 kg kypsiä tomaatteja

1 (noin130 g) punasipuli

2 valkosipulinkynttä

1 (noin 220 g) iso punainen paprika 

2 rkl öljyä

1 dl punaviinietikkaa

1 ¼ dl ruokosokeria

1 ¼ tl suolaa

(1 tl sellerinsiemeniä)

¾ tl jauhettua mustapippuria myllystä

1 kanelitanko

(1 punainen chili)

Pese tomaatit, halkaise ja raasta ne raastinraudalla soseeksi. Heitä pois jäljelle jääneet kuoret.

Kuutioi punasipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Poista paprikasta kanta ja siemenkota. Paloittele paprika. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paprikapalat. Jatka kuullottamista vielä muutama minuutti. 

Lisää viinietikka, sokeri ja suola. Keitä 5 minuuttia ja lisää mausteet sekä tomaattisose. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 45 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmentyneet. 

Soseuta ketsuppi sauvasekoittimella ja tarkista maku. Lisää suolaa ja sokeria tarvittaessa. Valuta ketsuppi puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä jääkaapissa.

Sisäfile grillissä

Naudan sisäfile on mielestämme parhaimmillaan kevyesti pintagrillattuna ja ohuina siivuina tarjottuna. Tämäntyyppinen sisukka asettui meille joitain vuosia sitten  Nigel Slaterin keittokirjoista pannu + uuni menetelmällä. Mutta me kun olemme tällaisia grillin äärellä leiriytyjiä, lähdimme kokeilemaan josko sen saisi aikaan grillissäkin. Ja onnistuuhan se!

File on herkullista vielä seuraavana päivänäkin, kun siivujen antaa lämmitä hetken huoneenlämpöön. Silloin ne voi tarjota salaatin kanssa, leikkelelautasella tai pastan seassa. Miksi ei tortillassakin, vaikka siinä tällainen liha menee minusta vähän "itse edestään". Tässä kuitenkin meidän niksit valmistukseen grillissä.

Ensin file tehdään "tasapaksuksi" taittamalla ohuempi häntä kylkeen ja file sidotaan kiinni. Sitten pintamausteet ja paistoon!

Sisäfile grillissä 

1 sisäfile (n. 2 kg)
n. 1,5 rkl maldonia tai muuta sormisuolaa
mustaa pippuria myllystä
1 luomusitrunan kuori

Sido sisäfile tasapaksuksi keittiönarulla. Ripottele leikkuulaudalle tai leivonpaperille suola, sitruunan raastettu kuori ja mustapippuri tasaiseksi kerrokseksi. Pyörittele file suolaseoksessa.

Lämmitä grilli siten, että siinä on sekä suora että epäsuora alue. Grillaa file suoralla tulella joka puolelta kauniin väriseksi välillä grillin kansi sulkien; n. 2-3 min per puoli. Filettä pitää kääntää ainakin neljä kertaa että saa kaikki reunat ruskistumaan tasaisesti.

Siirrä file sitten epäsuoralle tulelle (ja sulje kansi) n. 15 min kypsymään. Jos käytät sisälämpömittaria, fileen sisälämpö pitäisi olla "enemmän kuin ruumiinlämpö" eli n. 45 C astetta.

Nosta file sitten pois grillistä leikkuulaudalle vetäytymään. Anna vetäytyä ennen leikkaamista n. 15 min.

Poista naru, leikkaa ohuiksi siivuiksi ja tarjoa esimerkiksi limen, korianterin ja oliiviöljyn kanssa pääruokana.

Oi oispa Egg!

Yhteistyössä EGG

"Idea lähti 2015 illalla, kun menimme kaverin kanssa Selloon, monikansallisia sämpylöitä myyvään yritykseen ja mietin miksi ihmiset maksaa tästä 10e?" Samuli aloitti puheensa Eggin Katajanokalla järjestetyssä pressissä jonne olin tullut kuulemaan tarinaa munakasravintolan takana.

On totta, mitä Samuli sanoo; pikaruokakenttä Suomessa on tosi pitkään rakentunut hyvin vakiintuneille tuotteille ja tuulettumista kaivataan. Enkä voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Ainakin minä kaipaisin vaihtoehtoja paitsi lounaalle, myös reissun päällä ruokailuun. Pikaruokapuolella ketjuttuminen tekee tosi helposti sen, ettei ruoka enää ole tuoretta vaan se kootaan puolivalmisteista; jauhelihapihveistä, sämpylöistä ja paneroiduista joistakin jotka uppopaistetaan rasvassa. Ja eniten mua harmittaa näissä pikaruokapaikoissa se, että kun saat ahmaistua ruuan nälkäiseen kupuusi käteen jää jollain lailla pettynyt olo. Ruuasta puuttuu kaikki persoonallisuus.

Eggin munakas on kolmen munan annos, jonka päälle kootaan sesongin täytteitä. 

Mutta kun Eggissä on mukana Villiruokalähettiläs ja huippukokki Toivasen Jouni ja Satokausikalenterin Samuli, tässä pikaruokamestassa persoonaa on pistetty lautaselle. Munakkaan päällä on tekstuuria; raikasta ja kermaista, sileää ja rapeaa, tuoretta ja säilöttyä. Annos on jollain tavalla samaan aikaan kotoinen ja modernilla tavalla raikas, eikä makuakaan puutu.

Ja koska Samuli, satokausiajattelu tulee sisään keittiöön väkisinkin. Ihan hirveästi tulevaa ei haluttu paljastaa, mutta sen verran kuitenkin, että tarkoitus on tuoda listalle erikoismunakkaita kulloinkin saatavilla olevan sadon mukaan ja käyttää luovasti villiyrttejä ja -vihanneksia, sieniä ja kauden parhaita raaka-aineita. Sisään kävelevälle saattaa siis kuumimpana satoaikana olla luvasa mukavia erikoisuuksiakin. Samuli lupaa, että konseptia kehitetään eteenpäin ja että "tää ei nyt ollu tässä" :)

Jalotofun kanssa Jouni on kehittänyt yhteistyössä vegaanimunakkaan, jonka pohjassa maistuu hieman kikhernejauho ja päältä löytyvistä juureksista tulee mieleen hyvä, rustiikkinen maalaisravintola. 

Samulin ja Jounin idea ponnistaa monista hyvistä ajatuksista joista Samuli kertoo; raaka-aineena edullisen munan hiilijalanjälki on pienempi kuin riisin, kolmessa munassa on proteiinia pihvin verran ja tarkoituksena on tarjota läpinäkyvää, eettisesti tuotettua, herkullista ruokaa jonka kotimaisuusaste on vähintään 60-70%, kesällä helposti 100%. Aika hengästyttävä lista, mutta lopputulos näyttää raikkaasti uudelta, kotoisalta ja hyvällä tavalla suomalaiselta.

Maisteluannos joka tarjottiin oli ehkä kolmannes normaalista. 

Ja miltä se sitten maistui? No, sekasyöjänä tykkäsin kyllä siitä oikeasta munakkaasta vegaaniversiota enemmän. Mutta samalla on sanottava, että vegaanimunakaskin oli hyvä; siinä maistui hieman kikherne ja makuprofiili oli aavistuksen kepeämpi. Mutta jos pohja olikin kepeämpi maultaan, päällä olevat marinoidut juurekset olivat ihan älyttömän herkullisia ja toivat täyteläisyyttä hieman pähkinäisen kikherneen maun viereen. Oikein hyvä ruoka sekin.

Oikea munakas oli vaan mun suuhuni niin paljon täyteläisemmän makuinen, kuohkea, samettinen ja hyvä. Etukäteen pelkäsin vähän kalatäytteen puolesta, se kun on helposti sellainen noutopöytätahna, mutta ainakin pressipäivänä kala oli raikasta, rikkaan makuista ja erinomaisen hyvää. Kalamunakasta voi lämpimästi suositella. Possumunakas oli kuitenkin ehkä mun oma suosikki, siinä kun oli suosikkiani mallaspossua.

Eikä eggissä ole pelkkiä munakkaita. Kahdelle hengelle tilattava annos shaksuka sopii mun ajatuksiini tosi hyvin - teen usein brunssille tuon tyyppistä makkarapataa, johon kotona vielä sekoitan linssejä ja rikon päälle munia. Ehkä maustan pataani kyllä vähän rajummalla kädellä. Eggin padassa ei ollut linssejä, mutta siihen sai valita chilitofun tai chorizon ja päälle tuli haudutettu, pehmeäksi kypsennetty muna.

Kotilounaisiin verrattuna näissä on paljon monipuolisuutta jota en arkena mitenkään jaksaisi itse vääntää; annoksiin kuuluu munakkaan ja täytteiden lisäksi salaatta ja hauskaa rieskamaista leipää + herkkulevitettä. Ai niin ja kahvi. Ihan hyvä ja monipuolinen setti kympin pikaruuaksi.

Ainoa juttu mikä mua harmittaa on, että Katajanokan Egg sijaitsee aika kaukana meikäläisen reiteiltä. Ainakin kolme kertaa olen jo kaivannut "jotain oikeaa, järkevää ruokaa" kiireessä ja harmitellut että Egg on niin kaukana. Toivottavasti konsepti lentää ja Samuli voi avata toisenkin ja useammankin ravintolan tulevaisuudessa. Mun puolesta yksi voisi sijaita jotenkin kätevästi meitä kehäteiden välissä asujia ajatellen, esimeriksi Vantaan Jumbossa, Kauniaisissa tai Leppävaaran hoodeilla minne auto usein tulee parkkeerattua lounasaikaan.

Joka tapauksessa uusi, omannäköinen kiva idea joka kyllä kannattaa käydä kokeilemassa kun keskustassa pyörii. Annoksen saa myös mukaan, mikä on kätevä paitsi työpöytäruokailijoille, myös niille jotka haluavat napata ruokansa ja istua piknikille merenrantaan.

Tiedotustilaisuuden maisteltavat tarjosi Egg.

Chorizo-kurpitsarisotto raejuustol... eikun mascarponella. :)

Katselin pää kallellaan televisiota kun Jamie selitti miten hän on aina ymmärtänyt raejuuston väärin. Että oikeasti se on melkein kuin minimozzarellaa kermaisessa liemessä. Vaikka mä sinänsä tykkään ihan raejuustosta, sillä on minusta kyllä varsin omanlaisensa tekstuuri ja vaatii mielikuvitusta että se vertautuu mozzarellaan... Tai ainakin siihen juustoon mitä mä haluan ymmärtää mozzarellalla.

Mutta Jamien raejuusto oli paremman näköistä kuin meillä niin usein nähty kuivakka ja kimmoisa rae jota nähdessään teini väsymiseen asti jaksaa hihitellä muumijauhelihasta. Lähimmäs sitä Jamien raejuustoa varmaan pääsee Arlan raejuusto, vaikka siinä rakeet ovatkin pienempiä kuin Jamiella. Mutta niissä on mukana semmoinen kermaisen oloinen liemi jonka Jamie vannoi antavan risotolle silkkistä tekstuuria.

No, jos Jamie, suuri kotikokkauksen idolini vannoo että kurpitsalla ja pienellä makkaralisällä höystetty raejuustorisotto on hyvää, mun on varmaan pakko kokeilla tätä jonain kauniina päivänä. Kuulemma Joolskin tykkää.

Mutta sitä päivää odotellessa tähän sattui toinen pääsiäispäivä ja olimme pahenevan flunssan kourissa kotona. Jääkaapissa oli vielä julkkareista ylijääneitä avaamattomia mascarponepurkkeja ja yllättäen vaan yksi ihan ikivanha raejuusto joka jo koputteli jääkapin oveen sisäpuolelta et pääsiskö bioon. Niinpä jouduin, voi uhrausta, tyytymään vaan siihen mascarponeen ja käyttämään makkarana Espanjan joululomalta tuotua chorizoa. Varsinainen hävikistä herkuksi ;) Mutta oikeasti, vaikka mä en ihan vielä lämminnyt sille raejuustolle, tähän voisi varmasti käyttää myös jotain yrtti-, tomaatti tai pippurituorejuustoa mascarponen sijaan. Chorizon tilalla voisi varmaan kokeilla yhtä lailla jotain muuta mausteista kestomakkaraa tai hyvää pancettaa.

Risotto saa makunsa paahdetusta makkarasta ja kurpitsasta,
pohjaan voi lisätä myös fenkolinsiemeniä tai muita mausteita  jos haluaa. 

Se, miksi innostuin reseptistä ylipäätään on reseptin kantava idea: kurpitsakuutiot ja chorizot paistetaan lähes ruskeiksi, jolloin niiden makumaailma syvenee ja saa karamellisia vivahteita. En halunnut että kuutiot hajoavat täysin risoton keittelyn aikana, joten siirsin ne ruskistuksen jälkeen sivuun ja tein risoton pohjan pannuun jääneiden mausteisten öljyjen sekaan. Kuutiot lisäsin puolivalmiiseen risottoon ja keittelin sitten valmiiksi. Viimeistely juustolla ja persiljalla. Toimii ihan erinomaisesti.

Jamie maustaa reseptissään risottonsa fenkolin siemenillä ja chilillä, mutta meidän chorizossamme oli ihan tarpeeksi makua (ja chiliäkin) joten en lisännyt enempää. Fenkolinsiemeniä olisi ehkä voinutkin lisätä, muttei ole pakko, tuli hyvää ilmankin.

Tässä siis mun versio makkara-kurpitsaristosta, mutta ilman raejuustoa.

Kurpitsa-chorizorisottoa (neljälle runsaaksi lounaaksi, kuudelle väliruuaksi)

n. 1/2 myskikurpitsaa (butternutkurpitsa)
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 chorizoa
öljyä paistamiseen

4 dl risottoriisiä
loraus valkoista vermuttia tai n. 1 lasi valkoviiniä
1/2 prk (n. 125g) mascarponea (tai muuta tuorejuustoa)
n. 1  ruukku lehtipersiljaa
suolaa
mustaa pippuria

Pilkko kurpitsan liha pienehköiksi, pikkusormen pään kokoisiksi kuutioiksi  pannuun. Ei haittaa, vaikket kuori kurpitsaa, kuoret pehmenevät kypsennyksen aikana. Pilko samoin makkarat ja sipuli. Murskaa tai hienonna valkosipuli mukaan. Paista aineksia pannussa sekoitellen kunnes kurpitsat, makkarat ja sipulit paistuvat ja saavat ruskeita pintoja n. 20 min. Siirrä sivuun. Laita vettä kiehumaan esim. vedenkeittimeen.

Lisää kasariin jääneisiin paistoöljyihin riisi, lurauta tarvittaessa hieman lisää öljyä ja paahda riisejä öljyssä jotta ne tulevat vähän läpikuultaviksi. Älä anna ruskistua.

Lisää vermutti tai valkoviini ja sekoita. Kun alkoholi on haihtunut lisää kuumaa vettä (tai lientä, jos haluat) vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen jotta risotosta tulee kermaista.

Kun riisit ovat n. kaksinkertaisen kokoisia mutta vielä kovia sisältä, lisää kurpitsa-makkaraseos risottoon. Lisää vettä kunnes riisi kypsyy juuri.

Lisää sitten mascarpone, sammuta levy ja sekoita kunnes mascarpone on sulanut. Mausta suolalla pippurilla ja viimeistele silputulla lehtipersiljalla.

Karitsan jalka Eggissä

Meillä lampaan (oikeasti karitsan) koipi kuuluu joka pääsiäisen pakollisiin grillattaviin. Ja niin tapahtui tänäkin vuonna, vaikka olosuhteet mökillä olivat normaalia enemmän HC. Kylmä aalto valtasi Suomen kun pääsimme saaristoon ja vedet tuppasivat jäätymään heti kun silmä vältti. V sulatteli pumppua kellarissa 2 kW raksapuhaltimella kahteen kertaan jotta saatiin edes kylmää vettä. Sitä minä sitten kuumensin hellalla tiskiin. Ja nyt olemmekin jo Espoossa, sillä kun pumppu jäätyi toisen kerran ja sulateltiin totesimme että samaa showta ei jaksa enää kolmatta vuorokautta. Luovutamme ja totesimme että palaamme ehkä vappuna, jos kelit sallivat. Siitä huolimatta keräsin jo saaristosta pääsiäisnuhan ja kurkkukivun. Mutta lammasta saatiin sillä meillä on onneksi mökillä joka sään grilli (tm).

Raahasin viime kesänä Large koon Big Green Eggimme saaristoon kun kuvasin keittokirjaani. Jos nyt jotain hyvää tuommoisessa järeän luokan grillissä on, niin se, ettei sitä hetkauta tippaakaan vaikka jäätävä viima puhalsi niskaamme kuuroissa tuhkamaisen keveää lunta; tiheämpinä ja harvempina kuuroina kesken auringonpaisteen. Egg on tiivis laite.  Tiiviytensä ja suuren massansa ansiosta se pysyy lämmöissään kuin juna jopa näissä saaristo-olosuhteissa.

Toinen juttu mikä tiiviydestä seuraa on, että kosteus pysyy Eggissä paremmin kuin normaalissa grillissä, jossa lampaan jalkaa siinäkin on tehty useampana vuonna. Tuntuu, että tiiviimmässä laitteessa ruoka myös kuivuu hitaammin ja pysyy siten helpommin mehevänä.

Tällaista herkkää, pinkiksi jäävää karitsan jalkaa emme yleensä savusta vaan kypsennämme sen epäsuoralla, suhteellisen matalalla 150C lämmöllä tähdäten sisälämpöä sinne 63°C. Siitä huolimatta hyvistä lehtipuuhiilistä tulee sen verran savua, että näissäkin kuvissa näkyy hento pinkki väri lihan pinnassa eli heikko savurengas lihan reunoilla. Se ei maistu muuta lihaa kummemmalta, mutta syntyy lihan ollessa vielä viileää ja kun typen oksidit reagoivat myoglobiinin kanssa.

Monena vuonna jalka on marinoitu, mutta nyt mentiin suola-mausteseoksella pintaan ja alunperin meinasin vielä glaseerata sitä vähän hunajalla, johon on sekoitettu rosmariinia. Mutta kaikessa siinä vesihässäkässä se glaseeraus unohtui, kuten myös lihan tuominen huoneenlämpöön ennen grillausta.

Hyvää tuli silti; lisukkeiksi paahdoimme Eggissä bataattia joka muuten sivumennen sanoen sopii savustettavaksikin erinomaiseksi. Se pitää vain laittaa paahtumaan jo paljon ennen lammasta, sillä kokonainen raaka bataatti vie helposti neljä-viisi tuntia kypsyä. Jos bataatti kypsyy ennen lammasta se kannattaa kääriä folioon ja laittaa vaikka n. 50C uuniin pysymään lämpimänä. Muiksi lisukkeiksi tein minttujogurttia ja paahdettua purjoa, josta teen jutun erikseen. Se oli hyvää kuten aina, mutta ei mikään must lisuke. Yhtä hyvin oheen olisi voinut grillata vaikka vähän tuoretta parsaa tai broccolinia raikastukseksi.

Arvolihaa ei tänään savusteta eikä viedä ylikypsäksi #karitsanviulu #karitsa #yritit #bge #hyvääpääsiäistä

A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Apr 15, 2017 at 6:19am PDT

Campasimpukan Sari oli myös laittanut lammasta eggissä ja juttelin hänenkin blogiinsa hieman kypsennyslämmöstä. Usein sanotaan, että mitä matalammassa lämmössä lihan kypsentää, sitä mehevämpää siitä tulee. Näin on, koska kuumassa lihan pinta kypsyy ja kuivuu nopeammin ja saattaa jopa palaakin kun sisus on vielä suhteellisen raakaa. Mutta matalassa lämmössä pysyminen tosiaan vaatii laitteelta keskimääräistä grilliä parempaa tiiviyttä.

Jos teet tällaista isoa lammasta tavallisessa grillissä se pitää valmistaa epäsuoralla järjestelyllä ja lämpö on helposti siellä 180-200 C tienoolla, eikä sitä ole helppoa pitää ihan paikallaan. Auttaa, jos saat grillin tuulettomaan paikkaan ja sitä voi yrittää suojella esimerkiksi palamattomalla huovalla. Silloin on tosi tärkeää, että lihan sisälämpö jää tarpeeksi alas kun se otetaan pois grillistä ja liha ehtii vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, jotta lämpö tasaantuu. Jos tuntuu että pinta palaa ennen kuin sisälämpö nousee, lihan voi laittaa myös lopuksi esimerkiksi lämpimään, n. 100C  uuniin jatkamaan nousua ja tasaantumaan.

Toisin kuin kuvittelisi, rubien eli suola-mausteseosten mausteet eivät oikeasti imeydy lihan pintaa pidemmälle vaikka lihan rubaisi jo paljon etukäteen. Vain suola läpäisee kudokset. Siksi rubi on aika kätevä tapa pikamaustaa grillattava liha, jos mureuttavat marinoinnit jäivät tekemättä. Toinen pikaniksi maustamiseen on tehdä mausteista pestoa ja tunkea sitä reikiin, joita lampaan jalkaan laitetaan. Rosmariinilammas on tehty siihen tapaan. Silloin mausteseosta osuu enemmän leikattuihin siivuihin.

Lisäksi vielä eggiin pikkuniksi; epäsuoraan järjestelyyn tarkoitettu lämpökilpi kannattaa peittää foliolla (tai käyttää valuma-astiaa), jotta se on helpompi siivota.

Karitsan jalkaa eggissä

2 kg karitsan jalka (meillä kotimaista luomukaritsaa)

mausteeksi
1,5 rkl karkeaa suolaa
1/2-1 luomusitruunan kuori
2 valkosipulin kynttä
2 tl kuivattua timjamia
n. 3 oksaa rosmariinia
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl mustaa pippuria

Sinappia tai esim. liquid garlic - valkosipulikastiketta voiteluun

Lisäksi bataattia

minttujogurttia puansipulilla

n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia
1/2 isohkosta punasipulista siivutettuna
runsaasti tuoretta minttua
ripaus suolaa

Jos valmistat bataattia, laita se paahtumaan jo kolmisen tuntia ennen karitsaa.

Ota karitsan jalka lämpenemään huoneenlämpöön mielellään muutamaa tuntia ennen kypsennystä. Laita mausteseoksen aineet silppuriin ja aja tasaiseksi.

Ennen kypsennystä hiero karitsan jalkaan sinappia tai muuta mieleistä kastiketta ohut kerros. Hiero sitten sinappiin rubi joka puolelle.

Laita karitsa 150C Eggiin/grilliin epäsuoralle järjestelylle ja vahdi sisälämpömittarilla että lämpö ei nouse yli 63C. Tähän menee ehkä n. 2h. Jos glaseeraat lihaa, tee se juuri ennenkuin ollaan tavoitelämmöissä, noin 58-60C tienoolla, jotta sokeri ehtisi vähän karamellisoitua pintaan.

Bataatti on valmis kun se on selvästi ihan pehmeää (sisälämpö on silloin n. 90C). Jos bataatti on valmista paljon ennen karitsaa ja pelkäät että se kuivuu, kääri se folioon ja laita matalalle (n. 50C) lämmölle uuniin.

Anna karitsan vetäytyä ennen leikkaamista.

Sekoita jogurtti, minttu, sipuli ja suola keskenään kastikkeeksi ja tarjoa karitsa siivutettuna jogurtin ja bataatin kanssa.