I'm a Kombo - hyvät bileet keittiössä finedining - buffalla

Yhteistyössä Bosch

Kun mietin ääneen mihin sitä Tanskassa oikein yrittäisi lounaalle V heitti jostain takavasemmalta että laitppa Nomaan mailia ja kysy, saatko mennä seisomaan serviisin ajaksi katselemaan ja kuuntelemaan ovensuuhun ja maistella kaikki pieleen menneet annokset ;) Naurahdin V:lle ja vaikka idea oli minusta ihan tajunnanräjäyttävän hieno, en kehdannut moista lähteä ehdottelemaan. Mutta se, mitä en vielä siina vaiheessa tiennyt oli, miten omalla tavallaan lähelle tuota unelmissa välähtänyttä asetelmaa loppujen lopuksi Köpiksessä pääsin.

Höyryävää inkiväärijuomaa pikkupakkasessa kuohuviinilaseista...

Bosch tarjosi meille saapumispäivänä illallisen ihan eriskummallisessa ja todellakin mielenkiintoisessa ravitsemusalan liikkeessä jonka nimi on I'm a Kombo. Ja jos nyt voin olla kiitollinen Boschille jostain, niin ihan Erityiskiitos Tästä illallisesta.

Kokemus alkoi pienestä, kirjakaupan oloisesta tilasta jossa seisoimme juomassa kouohuviiniä ja rupattelemassa...

Kyseessä on kahden kokin todellakin kunnianhimoinen projekti uudistaa ravintolakokemusta tavalla, jollaista ei ole ennen nähty.

"Tervetuloa! Tämä ei ole ravintola, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Mutta saatte kyllä syödäksenne; pääsette illan aikana kurkistamaan keittiöömme ja käymään varastossamme. Pitkin matkaa tarjolla on ruokia ja juomia. Aloitetaan shampanjalla ja niiden kanssa tarjotuilla voipopcorneilla ja ihan kohta tarjoamme teille hieman keittoa. Toivottavasti viihdytte!" - Bo Lindegaard tervetulosanoissaan

Hestonin pidot - ohjelmassa oli Mad Hatter's Tea party, jossa kellonmuotoisesta lihaliemikuutiosta syntyi michelin - tason liemi. Arvatkaa miltä tuntui valita liemikuutiota pienessä kirjakaupassa... ;)

Bo Lindegaard ja Lasse Askov olivat vuosia sitten käyneet kokkikoulua yhdessä ja Bon mukaan suorastaan inhonneet toisiaan noina päivinä; niin kaukana heidän ruokafilosofiansa olivat tuolloin toisistaan. Mutta sitten elämä oli tapahtunut ja he olivat päätyneet yhdessä työskentelemään ravintolaan, jossa ajatus "jostain muusta" oli kai lähtenyt kehittymään. Bo vitsaili leppeään tyyliinsä, että lopulta heidät ehkä yhdisti kuitenkin yhteinen vihamies; keittiömestari jonka filosofiaan kumpikaan miehistä ei pystynyt samaistumaan. Ja siitä se ajatus "jostain muusta" oli kaiketi lähtenyt kehittymään. Ja joitain vuosia sen jälkeen kaksikko oli avannut yhdessä I'm a Kombon, joka on nyt ollut auki viitisen vuotta.

Paljon olen kuullut puhuttavan siitä, että finedining olisi kuolemassa; tai ei ehkä niinkään finedining ruuanlaittomielessä vaan kokemuksena; valkoisten pöytäliinojen keskellä hiljaisessa salissa painavin aterimin nautittu illallinen jossa jokaisella on tarkkaan mietitty roolinsa. Bo ja Lasse olivat halunneet muuttaa juuri jälkimmäisen; tarjota finedining - ruokaa Aivan Toisenlaisissa puitteissa ja antaen myös vieraille suuremman roolin elämyksessä. Sillä kun ihmisiä ei ole lukittu koko illaksi yhteen tuoliin, he voivat heittäytyä mukaan koko persoonallaan, katsoa, koskea kuunnella ja keskustella vapaasti.

Piha näytti vähän slummihenkiseltä, mutta siistiltä takapihalta; graffitit, kasvatuslaatikot ja hieman boheemi "teurastamoalueen" fiilis oli varmasti harkittua. 

Lisäksi illallinen tapahtuu useassa eri tilassa; kuin Liisa juotuaan Ihmemaan porteilla kupillisen taikajuomaa, mekin siirryimme pienestä kirjakaupasta dekadentin, rosoisen ja ehkä hieman pelottavanakin näyttäytyvän takapihan läpi keittiön ovelle tietämättä yhtään mitä odottaa. Siinä porukka vielä jaettiin kahtia, eikä kumpikaan puoli ryhmästä tiennyt mitä toiselle ryhmälle tarjotaan.

Meidän ryhmämme pääsi ensin keittiöön, jossa meille tarjoiltavaa ruokaa laitettiin samalla kun söimme ja juttelimme.

Setti toimi yllättävän hyvin; jos ahtaassa kirjakaupassa minglettäessä olinkin vähän miettinyt mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu, niin tässä vaiheessa kävellessäni pihan poikki ja hengittäessäni raikasta ilmaa aloin olla jo utelias. Teki hyvää saada happea ja tilaa tiivistunnelmaisen alun jälkeen. Mutta näin jälkikäteen ajtellen; sitä tiiviyttä tarvittiin, jotta ryhmä pääsee muodostumaan... Että se voidaan jakaa jälleen ja lopulta yhdistää taas :)

Ryhmien jakaminen kahtia varsinaisen "pääruuan" ajaksi oli harkittu ja hauska temppu; se loi hieman jännitystä siihen, mitä siellä toisaalla juuri nyt tapahtuu.

Keittiöön oli katettu sormin syötävää tartaria sekä olutta kurkkukorkilla!

Minuun konsepti puri tosi hyvin. Olen pari kertaa päässyt kurkistamaan kovan tason ammattikeittiöön serviisin päätteeksi ja se on aina ollut samalla kertaa kunnioitusta herättävä ja jokseenkin hämmentävä kokemus; kaikki on määrätietoista, tarkkaa ja huolellista. Ainakin tämmöiselle ruokamatka- ja ruokaohjelmien aikakaudella kasvaneelle ravintolan keittiö edustaa jollain tavoin sitä kaikkein pyhintä; se kertoo hirveästi aidosta filosofiasta ja fiiliksestä jolla ruokaa meille tehdään ja tarjoillaan.

Modernia ja tavallaan karua; nuudeliannos tarjoiltiin suoraan säilykepurkista. 

Ja siinä me olimme; söimme samalla kun katselimme kokkausta, juttelimme ravintoloitsijan ja toistemme kanssa, ihmettelimme konseptia ja tutustuimme toisiimme kuin kotibileissä joissa vain oli noin dekadilla tavallaista paremmat sapuskat.

Tällaista ravintolaa ei voi pitää päästämättä vieraita ihan iholle. Vieraiden kemiat, persoonat ja liikkuvuus tuo myös oman riskielementtinsä iltaan; jokainen ilta on omalla tavallaan uniikki; improvisaatio joka syntyy tilasta ja niiden vaihdoksista, ruuasta ja elämästä niissä.

Kun kaikki keittiön hyvyys oli syöty, vaihtui interiööri toiseen. Keittiöstä mentiin varastoon jossa illallispöydät oli tehty levittämällä liina istumakorkeudella oleville varastohyllyille. Aterimet ja muut pöydän kattamiseen tarvittava oli sijoitettu hyllyn kattoon ja vieraat osallistuivat, neuvottelivat ja yllättyivät löytäessään tarpeet oman pöytänsä kattamiseen.

Aterimet olivat hyllyjen pohjissa. Varastossa tarjottiin viilennettyä punaviiniä ja moderni one-pot-dish.

Ja tilojen, jännitteiden ja yhdessä olemisen kautta välittyy jollain tosi oudolla tavalla jotain suurempaa kuin sinänsä hyvä ruoka ja juoma. Kenties se on muisto lapsuuden partioleiriltä joka viriää tikkupullan paistosta, nuotion tuoksu talviselta hiihtoretkeltä kun inkiväärijuoma höyryää lasissa ja kuitenkin samalla kaikkeen yhdistyy jotain uutta ja erilaista. Se, mitä jokainen kokee lienee kuitenkin sidoksissa henkilön kokemusmaailmaan, luonteeseen ja kiinnostuksiin. Hieman boheemit yksityiskohdat ja kristallilasien yhdistäminen tynnyreissä palaviin nuotioihin loivat ainakin omaan sielunmaisemaan kontrastin joka pisti miettimään kulutusta, tapoja ja rajoja joita me kulttuurin nimissä asetamme itsellemme ja toisillemme.

Jokainen joskus retken omaan puutarhaansa tehnyt tietää miten erilaiselta tuttukin tarjottava maistuu kun se nautitaan ulkona; yksinkertaisimmillaan tässäkin oli kyse juuri siitä.

Ja sitten koko finedining - seurue paistoi tikkupullaa vanhoissa tynnyreissä; kenties konseptin kautta halutaan myös herätellä yhteiskunnallisiakin ajatuksia.  Valmiit pullat täytettiin suolakaramellilla ja juustolla. 

Ja vaikka ruoka oli hyvää, I'm a kombo oli enemmän kuin osiensa summa. Kun kerran lopputulos voi todistettavasti olla näinkin mieleenpainuva, sanoisin että muidenkin kannattaisi ravistella omia käsityksiään finediningistä sen sijaan että valmistaudutaan henkisesti viettämään finediningin ennenaikaisia hautajaisia.

Pullanpaiston jälkeen meille tarjoiltiin vielä kahvia ja herkkuja ennen kotiin lähtöä. 

Enkä nyt sano että kaikki olisi ollut aivan virheetöntä tai että tämä olisi ainoa ja paras toteutus jostain tämän tyyppisestä, mutta moni asia meni silti nappiin kotoisalla ja välittömällä tavalla.

Ehkä juuri lähestymistapa oli se, mikä puhutteli niin monella tasolla. Ehkäpä vapaa tila ja samalla näyttämö sopii perinteistä mallia paremmin modernille, keskenään aiempaa tasa-arvoisemmalle ja yhteisöllisyyteen uskovalle ikäluokalle jolla tuntuu olevan kynnys lähteä illalliselle tärkättyjen liinojen äärelle. Ja toisaalta, tällainen osallistuva ilta antaa nuorille, taitaville ja innovatiivisille kokeille näyttämön paitsi tehdä ruokaa intohimolla myös laittaa itsensä likoon uudella tavalla ja saada suoraa palautetta samalla välittäen itselleen tärkeitä ajatuksia vieraille. Myös siinä suhteessa kokit, vieraat ja salihenkilökunta ovat kaikki keskenään tasa-arvoisempia siinä hetkessä; näkemisestä syntyy myös kunnioitusta puolin ja toisin.

Myöskään en usko että tämä välittömyys ja itsensä likoon laittaminen puhuttelee vain nuoria, suunnittelipa eräs paikalla olijoista että tällainen paikka olisi täydellinen 50-vuotispäivien järjestämiseen ja näen hyvin että se toimisi; vaikka seikkailunhalua vaaditaankin, tilaisuus muokkautuu osallistujiensa mukaan.

Tärkätyille lautasliinoille ja "vanhan maailman glamourille" on aikansa ja paikkansa, mutta minusta on mielenkiintoinen ajatus että "matkan arvoinen kokemus" voisi tarkoittaa niin paljon muutakin. I'm a Kombon porukka on onnistunut löytämään oman tapansa tehdä ja tarjota jotain itsensä näköistä. Elämys tuntui silti minusta vieraanakin "omalta". Kuten onnistuneiden, ystävien kanssa vietettyjen illalliskutsujen jälkeen, tunnen että sain itselleni kotiin viemisiksi jotain arvokasta. Sitä olen tässä kirjoituksessa koittanut välittää taas eteenpäin teille.

Ilta oli ainakin itselleni vahvistus siitä, että ruokakulttuuri elää ja on lopulta lähinnä riippuvainen tekijöiden mielikuvituksesta, heittäytymisen halusta ja herkkyydestä toisia kohtaan.

Kun tie jää käyttämättä, voikukka on ensimmäinen joka versoo asfaltin läpi; ehkäpä siitä raosta mahtuu sitten nousemaan muitakin kukkia joista uusi niitty vähitellen syntyy.

Suuret kiitokset Boschin väelle koko reissusta ja tästä illasta. Special thanks also to people working at I'm a Kombo, I left with more than food; mind full of memories and ideas. Thank you!

Jäätelökastike karamellisoidusta valkosuklaasta

Jos haluat tarjota jotain suhteellisen helppoa ja mukavalla tavalla uudenmakuista herkkua rakkaillesi viikonloppuna, kokeilepa tehdä valkosuklaasta karamellisoitua jätskinpäällistä. :) Siitä tuli myös mukava vieminen anoppilaan, kun kuulin pikkulintujen sirkuttavan että jälkiruuaksi on suunniteltu jäätelöä.

Karamelli tuo valkosuklaaseen paljon vivahteikkuutta ja jopa V joka ei tykkää valkosuklaasta ja vieroksuu karamellia söi tätä hyvällä halulla. Ja mikä parasta, tämän herkun tekeminen on onneksi vielä tavattoman helppoa!

Subjektiivisella äidinrakkaudella varustettu mielipiteeni tästä soosista ja sen parhaista kavereista oli, että; ihan parasta kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskin ja tuoreiden vattujen kanssa. Olisiko tässä ystävänpäivän verrattomin (ja vielä gluteeniton!) somejälkkäri? ;)

Supermarkettien superfood - hyllyssä saattaa löytää kaakaovoita, mutta rypsiöljykin käy hyvin

Ja soosin syntytarina menee kutakuinkin niin, että: olen muutamaan kertaan manannut kun olen onnistunut polttamaan valkosuklaan mikrossa; liian kuumalla sulattaminen tekee valkosuklaaseen krokanttimaisia karamellikiteitä, joita siinä puuhassa ei yleensä haeta. Olen siinä harmissani sitten maistellutkin kiteitä ja miettinyt että ne ovat hyvänmakuisia; mutten oikein koskaan päässyt aiheessa sen pidemmälle. En, ennenkuin törmäsin kakkujumppaan ideoita haravoidessani David Lebovizin blogissa karamellisoiden valkosuklaan ohjeeseen.

ripottelin suklaan sekaan kaakaovoihippuja, ne sulavat pellille ensin; sekoita suklaa varovasti lastalla sulaneen voin sekaan.

Olen nyt tehnyt sitä pariin otteeseen; sekä siitä fazerin leivontavalkosuklaasta että sunnuntaina, Riitan luo mennessä Maraboun valkosuklaalevyistä. David mainitsee ohjeessaan, että karamellisointiin pitäisi käyttää laadukasta valkosuklaata, jossa on optimitilanteessa 30% kaakaovoita. Tällöin massa sulaa nätisti, eikä jämähdä samaan tapaan kuin vähemmän kaakaovoita sisältävät valkosuklaat. Noh, näissä kotimaisissa suklaissa ei edes kerrota paljonko rasvasta on kaakaovoita, mutta Maraboussa rasvaa oli kokonaismäärältään n. 29% joten kokeilin ottaa sitä. Matalampikaan kaakaovoipitoisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä Davidin vinkin mukaan lisäsin siihen leivontasuklaan sekaan tehdessäni mautonta öljyä ja tähän Marabou-valkosuklaaversioon meni raakaruokailijoiden supermarketteihin tuomaa puhdasta kaakaovoita. Lisärasva sekoitetaan sulavan suklaan sekaan ja massasta tulee helpommin levittyvää.

Kuvassa näyttää vielä vähän liian vaalealta, suklaasta saa tehdä ihan kauniin pähkinävoinruskeaa.
Maistamalla varovasti niin tiedät koska on hyvä. Varo&muista; kuuma suklaa on kuumaa!

Koko homma menee siis niin, että uuni lämmitetään 120 C asteeseen, suklaa ja kaakaovoi pellille ja pelti uuniin. Sekoittele n. 10 min välein ja lisää tarvittaessa kaakaovoita tai öljyä. Lasta on hyvä sekoitusväline, jotta saat käänneltyä ja paineltua massaa tasaiseksi. Kun suklaa on n. maapähkinävoin väristä, ota pelti pois uunista ja käytä karamellisoitunt valkosuklaa haluamallasi tavalla.

Tuohon jätskikastikkeeseen lämmitin mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi n. 2,5-3 dl kermaa ja sitten kaadoin reippaan puolet kermasta blenderiin, kaavin valkosuklaan perään ja ajoin seosta tasaiseksi lisäten kermaa erissä. Lopuksi maustoin sormisuolalla.

Heti tehtynä kastikkeesta tuli moussea; käyttämällä lämpimämpää kermaa saat juoksevampaa kastiketta.

Lopputulos oli moussemainen, pehmeä kastike joka kyllä sitten jämähtää kun saa seistä pidempään. Mutta ei hätää; sen voi sulattaa vesihauteessa jälleen juoksevaksi. Jätskin päälle kaadettaessa se vähän kovettuu muodostaen jätskin päälle sellaisen kermaisen pehmeän, aavistuksen kohavkon kuoren josta muistuu mieleen lapsuuden jätskit. Vain ne poksuvat karkkirakeet puuttuvat! ;)

Davidin mukaan ainoa, missä homman voi mokata on päästää suklaa yli, jolloin siitä tulee rakeista. Mutta ei hätää, massan voi silloinkin paseerata siivilän läpi ja veikkaan, että blenderissä ajaminenkin auttaa.

Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää täältä minunkin suunnastani kaikille ystäville ja rakkaille. Ja jos ette aio muuten makeilla ystävänpäivänä, niin muistakaapa antaa kullalle, lapsille ja ystäville hali. Haleihin ja rutistuksiin kun pätee vanha viisaus; ken antaa, hän myös itse saa. :)

Karamellisoitu valkosuklaakastike jätskille (tai mille muulle vaan, riittää hyvin isolle joukolle)

2 levyä valkosuklaata á n. 180g
kaakaovoita - olisiko mennyt n. 40g?

n. 2,5-3 dl kermaa
sormisuolaa

Lisäksi tarvitaan
esim. kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskiä
tuoreita vadelmia

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Pilko valkosuklaa ja kaakaovoi pellille ja laita pelti uuniin. Laita keittiökello pirisemään 10 min päästä.

Sekoittele 10 min välein suklaaseosta kunnes se on maapähkinävoin väristä ja maistuu hyvälle.

Kuumenna kermaa mikrossa lämpimäksi, muttei kiehuvaksi (kiehuessaan kerman maku kärsii). Mitä kuumempi kerma, sitä juoksevampi soosi.

Laita n. puolet kermasta blenderiin, kaavi hieman jäähtynyt suhkaa perään ja aja blenderillä tasaiseksi. Lisää kermaa erissä, jotta saat haluamasi konsistenssin.

Mausta sormisuolalla ja tarjoa jätskin ja vadelmien kanssa.

p.s. kun kastike sitten jämähtää, voit elvyttää sen uudelleen lämpimässä vesihauteessa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa

Anoppini vertaa itseään mieluusti muuttolintuihin; kuinka ne talven tullessa lentävät etelään ja valon lisääntyessä lähestyvän kevään myötä linnut palaavat ja niiden mukana myös Riitta. :)

Ja minusta se on todella osuva vertaus; muistan sen joka ikinen kerta kun Riitta lähtee jokavuotiselle off-season retriitilleen Italian maaseudulle marraskuun lopulla ja taas sunnuntaina se palasi mieleeni, kun pakkauduimme autoomme ja huristelimme kuulaassa auringonpaisteessa kutsuttuna lasten ja lastenlasten yhteiselle sunnuntaipäivälliselle.

Falornilta tuodut leikkeleet ja upea pecorino katosivat alkupalapöydästä nopeasti; Dariolta ostettu punapippurihillo on jumalaista, ei siitä pääse mihinkään.

Koska tämä ihana kutsu on käynyt osaksemme joka vuosi, osasin jo vähän arvata että meitä odottaa paikanpäällä jokin upea pala Chiantilaista nautaa, jonka preparoinnin on epäilemättä suorittanut Dario Cecchini itse ja jonka paistaminen saattaa tarvita V:n kansalaisrohkeutta. :) Myös V oli arvannut tämän ja ottanut mukaan vielä miestäkin rohkeamman Thermapenimme ja kunnon grillipihdit :)

Megakokoinen Chiantin "pihvi" kypsennettiin takassa

Kotona tuumasin, että mielelläänhän minäkin jotain veisin emännälle tuliaisiksi ja kuitenkin samalla tiedän ettei mitään oikeasti tarvita. Ajattelin, että kokemustuliaisten hengessä teen Manfredsillä syödyistä sipuleista oman version. Oman, koska minulla ei ollut seljankukkaa (kuivattu olisi varmaan täydellistä) eikä sitä Havgus - juustoakaan. Idea oli kuitenkin minusta sovellettavissa - niillä aineilla mitä minulla nyt sattui olemaan. Paahtunut sipuli ja hyvä, vahvaksi kypsynyt pehmeärakenteinen juusto taatusti käy lihan kylkeen contorni - henkiseksi lisäksi vaikkei Havgusta olisikaan:)

Sipulit paistetaan, haudutetaan ja jäähdytetään ennen juuston lisäämistä. Kätevä ruoka siis vaikka piknikille mukaan. 

Ruuan salaisuus piilee siinä, että sipulilohkoihin annetaan ensin kunnolla ruskistunut, hyvä karamellinen leikkuupinta KUIVALLA pannulla. Silloin sipulin pinta karamellisoituu ja koko ruokaan tulee siitä upeaa makeutta. Riitan pöydän ympärillä oltiin hämmästyneen näköisiä kun vakuutin, ettei sipuleissa ole yhtään sokeria tai hunajaa; kaikki makeus tulee pinnan karamellisoitumisesta. Leikkauspintojen karamellisoinnin jälkeen sipuleille annetaan pieni loraus hyvänmakuista nestettä (= lasin verran valkkaria) ja lohkot pannaan uuniin folion alla n. tunniksi kunnes sipuli on ihanan pehmeää, muttei vielä muusaannu täysin.

Laitoin valkkarin mukaan kuumaan teflonkasariin jossa paahdoin sipulit, jotta sain kaavittua lastalla kaiken maun talteen pannusta. Lisäsin vielä syvyytä tuomaan n. 1,5 tl hyvää jerezin sherryviinietikkaa, jossa on hieman raikkaampi ja marjaisempi maku kuin balsamicossa. Mutta muutama tippa semmoista upeaa, oikein ikääntynyttä balsamicoa tottakai kävisi myös. Balsamico jotenkin nostaa sipulin omaa makeutta esiin ja tekee mausta monitahoisemman; sipulin makeus saa sopivaa raikkautta & kärkeä eikä jää latteaksi. Seljankukka varmaan toimisi vähän samaan tapaan, jos sitä olisi käyttänyt. Pitää kokeilla sitäkin joskus, mutta tämä toimi tosi hyvin näinkin!

Tunnelmaa; Italialaista ihanaa viiniä, rosmariineja ja lupaus keväästä tulppaanien muodossa. Riitan keittiössä on jokaiselle lapsenlapselle oma, erityisesti maalattu tuoli. I:lläkin on jo omansa. :) 

Juustoksi käytin nyt Comtea, joka oli minusta aika hyvä, mutta V sanoi että vahvempikin kävisi, ja on oikeassa näin sanoessaan. Tuumailimme kotimatkalla autossa ääneen, että semmoinen "musta" (pidemmälle kypsytetty) Appenzeller voisi olla vielä särmikkäämpi vaihtoehto. Mustapippuriakin saa ruokaan laittaa oman maun mukaan, vaikka tähän sitä ei tainnut mennäkään. Mutta Chiantin yrttisuolaa (profumo del chiantia ) jota Riitta oli tuonut ihan tuoreen purkin, ripsautin jäähdytettyjen sipulien päälle ennen juuston lisäämistä.

Ja siihen me sitten istuimme Riitan noin kahdeksan hengen pöydän ääreen; seitsemän aikuista ja kuusi lasta. :) Emäntä kantoi uunista valtavan kulhon paahdettuja perunoita, isäntä kaatoi viiniä ja V leikkasi lihaa. Sitten yhtäkkiä hurja, riemullinen hälinä hiljentyi hyvin suomalaiskansallisesti tyytyväiseksi muminaksi ja aterimien kilinäksi.

Ilmassa oli selvästi aistittavissa jotain hyvin, hyvin keväistä tunnelmaa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa (maistipala/pieni lisuke n. 8-10:lle)

4-6 suurehkoa sipulia
lasillinen valkoviiniä (kuivaa)
1,5 tl jerezin sherryviinietikkaa tai muuta sopivan tammista ja marjaisaa kypsytettyä etikkaa
n. 2 rkl hyvää oliiviöljyä
hyvää yrttisuolaa, esim. profumo del chiantia (jota muuten voi tilata Darion nettikaupasta)
(mustaa pippuria)
n. 150g pala comtea tai kypsytetty Appenzelleriä
viimeistelyyn hyvää oliiviöljyä (halutessa, ei pakollista)

Kuori sipulit ja leikkaa ne isohkoiksi lohkoiksi.

Paahda sipuleihin pinnat kuivalla, kuumalla pannulla (ehkä n. 3 min per puoli?) ja käännä sipulit paiston puolivälissä varovasti niin, että saat pidettyä lohkot koossa. Sipulien pinnat saavat olla syvän pähkinänruskeita.

Sammuta sitten tuli kasarin alta ja kaada sekaan lasillinen valkoviiniä ja sherryviinietikkaa. Asettele sipulit varovasti uunikippoon ja kaavi pannusta kaikki liemi mukaan.

Voit maustaa sipuleita hieman suolalla ja pippurilla ja laita sitten päälle folio ja anna hautua n. 180 asteisessa uunissa n. reilun tunnin verran, kunnes sipulit ovat pehmenneet mutta niissä on vielä rakennetta eivätkä ole pehmenneet vielä ihan muusiksi.

Jäähdytä sipulit, tarkista suola ja pippuri. Juuri ennen tarjoilua siivuta vihanneskuorimella tai juustohöylällä sipulien päälle runsaasti juustolastua. Halutessa voit pirskauttaa päälle vielä öljyä, muttei se ole mitenkään pakollista.

Tarjoa lisukkeena tai tapastyyppisenä jaettvana annoksena.

Boschin series 8 - uunit ja kisa!

Yhteistyössä Bosch

Ja sitten koitti se torstaiaamu, minkä takia Boschin porukat olivat räväkän bloggaajalaumamme Köpikseen raahanneet. Se, miksi Bosch meitä Oikeastaan Köpikseen pyysi, olivat heidän uudet uuninsa. Bosch oli panostanut oikein urakalla uuden Series 8 uunisarjan lanseeraukseen ja paitsi meille bloggaajille, pressitapahtumia järjestettiin suurelle joukolle lehdistöä, jälleenmyyjiä, yhteistyökumppaneita ja sisäänostajia koko viikon ajan.

Käyttäjätutkimusten tuloksista kerrottiin meille huumorilla höystettynä... :)

Bosch oli tehnyt kuluttajatutkimusta uuniensa käytöstä ja todenneet ihmisten kokkaavan enemmän fiiliksellä kuin tiedolla ja taidolla. Ja vaikka yritystä olisi niinkin paljon että lihaan tökätään paistimittari, läheskään aina sillä mittarilla ei osuta oikeaan kohtaan, vaan mittakärki saattaa jäädä liian pintaan, osua täytteen keskelle tai luuhun.

Ja niinpä Boschilaiset olivat lähteneet miettimään uunia arkiruuanlaittajille joilla a) ei arjen kiireen keskellä vältsisti riitä aikaa ja intohimoa ottaa selvää ruuan oikeasta paistotavasta b) ei ole motivaatiota vahtia ruokaa herkeämättä ja käännellä peltejä uunissa tasaisen paiston aikaansaamiseksi ja c) prioriteetit kuten lasten kanssa leikki ja muut harrasteet ovat lopultakin kokkaukseen kulutettua aikaa tärkeämpää.

”Olemme käyttäneet Serie 8 -uuneissa uusinta sensoriteknologiaamme. Elektroniset tunnistimet toimivat täysin automaattisesti, eikä niitä tarvitse valvoa. Uusissa uuneissamme yhdistyy näin kaksi tärkeää vaatimusta ruoanlaitolle: täydellinen paistotulos ja mahdollisimman helppo käytettävyys. Serie 8 -uunit johdattavat käyttäjän helpointa tietä pitkin läpi monipuolisten toimintojen, jotta saavutetaan paras mahdollinen tulos,” - Lainaus on paikalla jaetusta pressimateriaalista, jossa kommentoi Saksan Bosch-kodinkoneiden toimitusjohtaja Harald Friedrich.

Series 8:aan oli Boschin poppoon mukaan tehty kolme isompaa parannusta; uuniin on lisätty kahteen suuntaan pyörivä kiertoilma, ohjelmallista automatiikkaa ja sensoreita. Sensoripuolella lisäyksiä oli tehty sekä itse kiinteään laitteeseen että paistimittaritikkuun, joka mittaa lämmön kolmesta eri pisteestä.

Uunille kerrotaan ohjelmavalitsimella mitä ollaan kypsentämässä ja millaisessa astiassa (esim. onko metallinen muffaripelti vai joku paksu posliinikippo) ja uuni hoitaa lopun kotiin magiikallaan; tarkkailemalla uunin sisälämpöä ja ilmankosteutta sekä jos kyseessä on paisti, myös paistimittarin arvoja.

Ja koska laitos luottaa täysin mm. ilmankosteusmittariiin sitä uunin luukkua EI sitten SAA avata kurkkiakseen, muuten ruoka palaa tai jää alikypsäksi taatusti kun uuunin sisällä oleva vesihöyry karkaa.

Bosch lupaa että "uskon varassa hyppy" kannattaa; että mutakakku, kana, kala ja liha tulee ulos juuri täydellisenä.

Kanelsnurraneita ja kotimaisia puusteja; uusissa uuneissa kypsennettynä.

Me emme valitettavasti päässeet käsiksi ihan hands on - mokailuun uunien kanssa, joten en tiedä miten hyvin uuni lupauksensa lunastaa. Mutta vähän tämmöisenä yli-uteliaana oman elämänsä superkokkina ahistaa ajatus, etten pääse tökkimään sitä ruokaa omilla ihanilla mittareilla, nuuhkimaan ja kopistelemaan. Meikäläistä kun ahistaa jo se Kenwoodinkin autosensori joka rajoittaa vatkaimen kierrokset matalalle kun kulhoon laittaa perunamuusia varten keitettyjä pottuja. Toiminteen voi kyllä ohittaa pakottamalla, jos vaan muistaa mikä nappi se on. Arvatkaa muistanko koskaan? What can I say; en taida lihanvalmistusvakaumuksineni ihan kuulua tuotteen kohderyhmään; toisten ilmeisesti pitää vaan päästä polttamaan itsensä ja ruokansa koska Mmminä itte!;)

Kenelle sitten?  Sanoisin, että uuni sopii erinomaisesti niille kotikokeille jotka arvostavat helposti valmistuvaa ja terveellistä ruokaa (huom, uunissa on Boschin mukaan myös hyvä höyrytystoiminto!), mutteivät ehkä jaksa tai koe tarpeelliseksi panostaa aikaa ja energiaansa uuniin työnnettävien asioiden paijailuun ja auran aistimiseen paistokokemuksen aikana.

Nicholaos Strangas

Ja kun kaikki se markkinointipuhe oli pidetty, meidän bloggaajien viihdykkeeksi oli järjestetty se etukäteen stressaamani "kakkukisa" jossa paistettiinkin lopulta tanskalaisia kanelsnurraneita ja improvisoitiin jälkiruoka. Nicolaos Strangas näytti meille miten kanelsnurran pyöräytetään, kertoi että kun kanelipullan täytteeseen sekoitetaan mantelimassaa pulla ei pääse luistelemaan liiallisen voin vuoksi ja kehotti meitä olemaan luova muutaman jälkiruoka-aineen kanssa.  

Kuvassa vasemmalla aineet, joista kaikkien neljän tiimin tuli valmistaa sitruunakakkuhenkinen jälkiruoka.

Ja noh, mikä oli lopputulos? 

Kanelipullaosiossa me varmaan ymmärsimme tehtävänannon parhaasta kanelipullasta väärin; päädyimme viimeisiksi kansallisten kanelipulliemme takia; vain snurranit arvioitiin pelkän visuaalisen perusteen mukaan ja Norja voitti.

Ja sitten se impro-osuus meni niin, että kaikki neljä tiimiä saivat yhden lautasen, kynän ja vihkon jonka jälkeen kaikki rynnivät haalimaan pöydän kulhoista aineksia. Omalla työpöydällämme odotti vatkain ja kulho, muutamia kertakäyttöisiä pursotuspusseja ja pari teelusikkaa. Aikaa oli puoli tuntia.

Norjan jälkiruoka

Ruotsin kansallismielinen annos; huomaa mustikka-lemoncurd lippu takana!

Tanskan taituruutta

Suomen, eli - MEIDÄN annos jonka nimesimme "metsäpoluksi"

Ja yhteistyö oli voimaa; Hanna teki lemoncurdista pyyhkäisyn, Mari taisi asetella muruset, Nanna liimasi lemoncurdilla marenkeja, Merituuli asetteli mustikoita ja kentunleipiä, Johanna sekoitti jätskistä ja lemoncurdista tahnaa ja lopulta kävi Tanskan puolella jätskivarkaisssa, kun olivat vieneet kaiken jäden, minä asettelin timjamia ja juoksutin tavaroita eestaas sekä tein kaikkia kokeellisia elementtejä, Hanna taisi lopulta tehdä myös jätskikvenellin vaikka se jäde alkoi jo sulaa, miehet pyörittelivät päätään tuskaisen näköisinä ja koittivat pysyä poissa jaloista ja varmaan unohdan jotain mitä joku tekikään. Lopuksi Mari vielä älysi nyppiä muutamia pistaasimuruja marenkien pinnasta jätskin päälle ja - AIKA!

Idean ja ulkonäön perusteella Strangas lausui että hän kallistuisi Suomen annoksen puoleen, koska meillä oli enemmän yritystä leikkiä mauilla. Bosch - ihmiset olivat Tanskan puolella. Strangas haastoi meitä miksi sekoitimme jätskiä ja lemoncurdia yhteen ja päivän paras lohkaisu tuli siihen väliin Nannalta; "miksi kannattaa yhdistää uunit ja mittarit?" ;)

Viimeiselle kierrokselle selvinneet annokset joita maistettiin; Suomi ja Tanska.

Lopulta Tanska vei voiton makutestin jälkeen, koska tehtävänä oli ollut sitruunatorttujälkiruoka ja Tanskan annoksessa sitruunaa oli sitten lopulta enemmän.

Ja vaikka ehkä (?) vähän jäin kaipailemaan blastchillereitä, sifoneita, ruokalusikoita ja muita Masterchefistä tuttuja välineitä sekä katkeria hikikarpaloita ja kyyneliä kun se kakku ei sitten kohoakaan, taisi olla kaikille helpotus ettei vatkainta tarvittu kuin mahdollisen kerman vaahdotukseen.

Ja vaikka toiseksi sitten lopulta jäätiinkin, saatiinhan me ne pisteet luovasta yrityksestä ;)


Bosch kustansi matkan pressiin Kööpenhaminaan, illallisen ja majoituksen. Kiitokset koko tiimille, oli kiva matka.

Manfreds & Vin Köpiksessä

Minulle Tanska oli kulinaarisesti yllätys. Ja varmasti suurelta osin siksi, etten ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa tai edes Tanskassa aiemmin. Rehellisesti sanottuna Tanska tarkoitti minulle ennen pikku reissuamme hapankuorista maalaisleipää, maailman parasta pohjoismaista rvintolaa Nomaa ja ehkä jokus 90- luvulta muistuvaa Smørrebrødiä joka tarkoittaa samaan tapaan tanskalaista voileipää kuin karjalanpiirakka meillä kahvipöydän tarjottavaa.

Ja oikeastaan voidakseni välittää sen ahaa - elämyksen jonka Tanskasta sain, minun lienee syytä edetä tarinoineni lopusta alkuun ja aloittaa Manfreds&Vin:istä, jonne siirryimme omakustanteisesti lähes koko kotimaisen bloggaajakollegalauman voimin juuri ennen paluulentoa kotiin.

Ravintolan sisustus oli minusta tosi hauska, paljon näennäisesti huolimattoman oloisia yksityiskohtia joista kuitenkin huokui rakkaus myös taidetta kohtaan.

Minun täytyy aloitta nyt siitä, koska se kiteytti minusta tosi hyvin koko settiä ja antoi hyvän referenssipisteen muullekin. Kiitokset vielä Nannalle, joka hoiti varauksen ja siten järjesti meille kaikille yhden koko reisun unohtumattomimmista elämyksistä.

Tanskalainen, hapanjuureen tehty maalaisleipä on maailmankuulua ja hyvää. Tässä Manfredsin näyte aiheesta.

Ja jos minun pitäisi nyt nimetä yksi erityinen tekijä, joka tanskalaisesta ruuasta jäi mieleen niin se on se maalaisleivän pinnastakin tuttu bitteri. Tanskalaiset rakastavat tuota monitahoista, kitkerää, syvää ja samalla paahtunutta bitteriä jota löytyy paitsi taikinajuureen tehdyn, leivinuunissa paahdetun leivän pinnasta ja pohjasta, myös kotitekoisen mämmin ropeenreunuksista ja artesaanioluista. Niin, ja tietysti perinteisestä Gammel Danskista, yrttikatkerosta joka tunnetaan Tanskalaisena juomana kautta maailman sivun.

Toim. huom: olisihan se pitänyt tajuta? ;)

Marjaisa, vulkaanisen maan alkuviini - kevyesti kuohuvaa alkuun.

Ja Manfreds jos jokin juhli bitterillä - mutta modernilla otteella. Minä bitterin ystävänä pidin siitä paljon; tietysti pidin myös erinomaisesta palvelusta, mutta myös niistä lähes hiiltyneiksi paahdetuista juureksista ja niiden kanssa tarjotusta pähkinäkaramellista, daikonin raikkaudesta (ja raikkaasta kitkeryydestä) ja mallaksella päällystetyistä uppomunista ja pieneltä tilalta ostetuista vulkaanisella maalla kasvaneista marjaisista "natural wine" -artesaaniviineistä.

Paahdettua juuriselleriä, pikkelöityä ruusua, paahdettua tattaria ja pähkinäkaramellia

Mutta varoituksen sanana sanottakoon, että näen kyllä niin oman mummuni ja äitikikin sanomassa että voi mukula hyvä, ei kaikesta tartte tykätä; palanehista juureksistako sä ny vouhkaat?! :) Ja se viini, kyllä melekehen voi sanua jotta meirän isä teköö parempaa viinimarijoosta!"

Eikä äitini olisi yksin mielipiteineen: jopa tässä bloggarijoukossa etenkin viini mutta myös ruuasa oleva bitteri jakoi mielipiteitä. Huomasinpa jonkun kuorineen punajuurensa ja syöneen pelkän makean sisuksen. :)

Nautaa ja persiljaa, sipulia, seljankukkaa ja Havgus -juustoa sekä paahdettua, bitteriä punajuurta

Mutta; sille joka tykkää monitahoisista bitterin vivahteista tämä sopii kuin nenä päähän.  Ehkä ainoa annos, jossa oli vähän "sanomista" oli se siivutettu naudanliha, jossa osa paloista oli täydellisen suussasulavia ja toiset taas jotenkin sitkeitä. Ehkäpä sen annoksen kanssa voisin olla taipuvainen jättämään välistä ja ottamaan sen sijaan talon tartaria, joka taas oli ihan jumalaista.

Daikon (=retikka) - liemi ja raastettua daikonia sekä lammasta

Muutenkin, jos omasta mielestäni parhaita juttuja nimeisin niin tykkäsin hurjasti siitä selleistä, joka tarjottiin paahdetun tattarin ja inkiväärin tapaan pikkelöityjen ruusunlehtien sekä pähkinäkaramellin kanssa. Etenkin se ruusu oli yllätys; usein sen parfyyminen aromaattisuus menee jotenkin yli meikäläisen aivoituksista, mutta tässä se oli tosiaan onnistuttu saamaan moitteettomaksi. Se sopi annokseen todella hyvin ja toi selleriin jotain ihan olennaista lisää.  Punajuurikin oli hyvää, mutta sen kuoressa on sitten tosi paljon sitä bitteriä, mistä mainitsin. Myös retikasta tehty liemi, jonka päällä oli jonkinlainen yrttiemulsio oli hyvää; aasialaiseen ruokaan yhdistämäni retikan käyttö näin keväänraikkaasti pohjoismaalaisittain tuntui olevan muutenkin pinnalla. Hyvää ja ehkä vähän yllättävääkin. Eikö annos näytäkin kuin pieneltä keväiseltä lammelta?

Lammas"juttu" oli hyvää myös; en tiedä pitäisikö sitä kutsua lihaisaksi makkaraksi, pateeksi vai miksi, mutta hyvää oli; ohuenohuissa siivuissa oli paljon rasvaa, mutta ihmeen puhdas ja syvä maku. Annoksen pohjalla oli kirpakkaa keltaista sinappia, joka rikkoi rasvaisuuden ja toi annokseen kunnon rustiikkisen takapotkun. V olisi varmaan myös tykännyt tästä, mutta kaikille ei pudonnut. 

65 - asteinen uppomuna, mallasta ja

Myös se paahdettu sipuli paikallisen juuston kanssa sekä maltaalla ja jälleen hieman pyöreän bitterillä keitolla asustettuna tarjoiltu uppomuna olivat ihan voittajia.

Ehkä illan "kaikkien makuun" eniten olleita annoksia olivat noiden sipulin, uppomunan ja juuston lisäksi myös porkkanat tarjottuna jogurttipedillä sekä Kööpenhaminan parhaaksi mainittu tartar, josta en näemmä tullut ottaneeksi yhtään kuvaa. Itse asiassa se Tartar ja tuo sipuliannos olivat sellaisia, mitä paikan suomalainen (kuulemma Murusta Manfredsille menetetty) tarjoilija Nannalle varauksen yhteydessä erikseen suositteli, eikä kyllä suotta. Tosi hyviä ja raikkaita annoksia molemmat.

Se 7 ruokalajin maistelumenu kustansi 250 paikallista rahaa jotka euroiksi käännettynä olivat n. 100kr = 14e -> joka tekisi kai 35e menusta jos en väärin laske. Hintaakin voi minusta siis pitää varsin kohtuullisena.

Mantelikakkua/ "Minä en halua että äiti on poissa!" & "Minä haluan olla siellä missä äitikin"

Ja niin, miksi siis aloitin Manfredsista? Koska se oli niin miellyttävä ja välitön kokemus, joka maalasi ainakin minun eteeni oivaltavalla tavalla Tanskalaisen, modernin ruokakulttuurin maisemaa. Se oli tyylipuhdas ja samalla rustiikkinen, konstailemattoman aito ja mieleenpainuva kokemus. Voisin suositella sitä kenelle tahansa avoimin mielin matkaan lähtevälle makuseikkailijalle joka haluaa saada referenssisuoritteen tanskalaiseta modernista keittiöstä ja joka kokee että ne geelit ja vaahdot on jo niin nähty. Mutta ehdottomasti neuvoisin ottamaan mukaan hyvän seurueen. Joskin ravintolan tähden saattaisin ehkä toivoa, että seurue on vähemmän äänekäs kuin me.  Sillä voiherraparatkoon että tällaisesta hyvin tekeytyneestä, luonteikkaasta, intohimoisesta ja rouhevasta (ja ehkä hieman hysteerisen väsyneestä) rouvaseurueesta voi lähteä ääntä. ;)

Kiitokset vielä kaikille mukana olijoille seurasta, varauksista ja aloitteellisuudesta sekä Manfreds&Vinin poppoolle erinomaisesta palvelusta. Oli tosi, tosi kivaa, hyvää ja naurettua tuli ainakin pariksi kuukaudeksi varastoon.

p.s. muita raportteja köpiksestä löydät:
(päivitän listaa sitä mukaa kun spottaan muita kirjoituksia)

Sivumaku - blogista
Jotain Maukasta - raportteja
Ida 365.fi
Hannan soppa
Herneetkin Rokkaa

Hajotettu porkkanakakku ja Kakkujumppaa (tm)

Olen tässä parina menneenä viikonloppuna treenannut vähän kakkujen tekoa. Meinaan, en semmosten hätäpäissä pykättyjen mammakakkujen, joita aina pyöräytän synttäreille vaan oikeasti vähän treenausmielessä mietin miten osaisin tehdä modernin kakun.

Ja syykin on selvä; panikoin. Täysillä.  Minut nimittäin pyydettiin mukaan Boschin sponssaamaan "leikkimieliseen pohjoismaisten ruokablogien kokkauskisaan" joka järjestetään Boschin uuden uunisarjan lanseerauksen yhteydessä. Vasta myöhemmin kuulin, että siellä olisi tarkoitus leipaista kakku. Omg. Kakku.

Kilosta porkkanaa tulee mehua n. 3 dl, mehulingon massan voi käyttää kakkupohjaan.

Nooooh, lähdinpä sitten miettimään että mikä olisi hyvä kakku meikäläisen privaattiin treeniprojektiin. Ja kun kerta pitää harjoitella niin, lähdin tietty liikkeelle meidän perheen klassikkosuosikista; porkkanakauksta.

Tein minä jonkinmoisen omenakakunkin ja muistin taas, että tää kakkupisnes on hankalaa. 

Jatkoksi sille tuumasin, että jostain omppukakustakin olisi hauska tehdä joku versio ... Ja ehkä suklaastakin? ;) Luojankiitos, aika loppui kesken enkä entinyt kuin kaksi teelmästä. Luvassa on kuitenkin ihan opastusta aiheeseen kakku- ja jälkiruokamestari Nicolaos Strangasin ohjauksessa. JA täällä sitä nyt ollaan, valmiina tai ei. Vhän jänskättää mitä sitä ehditään tekemään, sillä aikaa huomenissa on vain parisen tuntia kaikkeen.

Treenissä: karamellisoitu valkosuklaa, omppumousse, marenkilevy ja sponge cake!

Tuorejuustopallot tehtiin silikonimuotilla

Moussea tuli vuokaan vähän liikaa; mutta väri on aika kiva luonnollisenakin! 

Kokeilin moussen tekoon muunnettua perunatärkkelystä; opittua on että sitä piti vatkata hulluna että siitä saa tasaista...

Noh; mitä voin sanoa - harjoitteluni tulos ei ole ehkä niin hienostunut kuin olisin toivonut; hieman liian korkea, kämmelsin valkosuklaan kanssa ja liivatettakin tuli aavistus liian vähän, mutta kohtuullinen yrite kun ottaa huomioon, etten ole tainnut tehdä viimeisen kolmen vuoden aikana kuin pakolliset lasten synttärikakut ja ristiäiskaakun. Idea on kuitenkin ihan jalostuskelpoinen; ajatuksenani oli ajaa tuoreesta porkkanasta mehulingolla maku moussetäytteeseen ja tarjota porkkanakakku ohuina pohjina joiden väliin laitan tuorejuusto-tomusokeriseosta jota yleensä käytetään porkkanakakun koristeluun, kevennettynä turkkilaisella jogurtilla.

Maustettu tuorejuustotäyte valettuna 

Itse asiassa laitoin sen tuorejuustotäytteenkin kahteen osaan; ihan phjalle maustettuna ja sitten pummasin masterchef australiasta idean tehdä kakkumassan sisään palloja. Maustoin alimman kerroksen väliin tulevan massan rusinoilla, inkiväärillä (sekä stem gingeriä että inkiväärijauhetta) ja neilikalla. Massassa oli n. 2,5 dl kermaa vaahtona, iso purkki philadelphiaa, tomusokeria reippaan desin verran ja n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia. 2 liivatelehteä oli ehkä liian vähän perusmassaan, kolme tai neljä olisi todennäköisesti ollut parempi.

Pallojen asettelu tehtiin moussen keskelle; ne olisivat voineet olla vähän keskemmällä ja tiuhemmassa. 

Tuorejuusto kyllä jämäyttää massaa ja sinänsä alin kerros oli konsistenssiltaan kutakuinkin oikein, mutta etenkin pallot jotka tein maustamattomasta perusmassasta olisivat voineet ehkä hyytyä jämäkämmiksi, jotta ne olisi saanut irti muotista jäädyttämättä koko settiä.   

Tuorejuustokerroksen päälle, ennen porkkana-valkosuklaamoussekerrosta tuli joulupiparimurskaa. Jälkikäteen arvioituna se oli kyllä ihan hyvää, mutta olisi vaan kantsinut laittaa siihenkin porkkanakakkukeros; jotenkin kakun luonne olisi minusta pysynyt paremmin koossa vielä yhdellä kerroksella porkkanakakkua. Se on kuitenkin tosi hyvää ja sitä pitää olla.

Oli yllättävää että ohuenakin porkkanakakku paistuu 20 min... eli aika kauan. 

Porkkanakakkupohjaksi käytin Patalinnun porkkanakakkuohjetta, joka on meilläkin jo selvästi luottoreseptin maineessa.  Sen verran modasin, että käytin kakkupohjaan mehulingosta ylijäänyttä porkkanakuitua ja sekoitin siihen kookosmaitoa tuomaan kosteutta ehkä n. 1/2 - 2/3 prk. Lisäsin isoja kookoshiutaleita koska pieniä ei ollut ja vaikka tekstuuri oli hauska, tämmöiseen herkkään kakkuun sopii paremmin se pieni kookoslastu.

Pallot ensi kerralla vieriviereen, silloin kaikkiin paloihin tulee pallopinnan leikkaus. 

Porkkanamehusta tehty mousse oli ihan ok, mutta valkosuklaamousse ei onnistunut (sillä väsyneenä mokasin tökerösti) ja seos jäi vähän rakeiseksi.

Mehulingon jämät kuivattiin hyötykasvikuivurissa ja jauhettiin

Pinnan koristeluista olin ihan idean tasolla ylpeä; keksin päällystää pari ylijäänyttä tuorejuustopalloa kuivattamallani porkkanakuidulla jonka jauhoin ihan ihan hienoksi jauhoksi Kenwoodin jauhantakipossa.

Sitten tein tuoreesta porkkanamehusta peilin - jonka senkin muuten kämmelsin ekalla kertaa täysin; tiedoksenne että porkkanamehu ei kestä kuumennusta, sen rakenne rikkuu.

Pilalle meni; liivate pitää sekoittaa vaikka omenamehuun ja sitten vasta tuoreen porkkanamehun sekaan. 

Ja sitten kämmelsin taas vähän, sillä olin täyttänyt kakkureunuksen liian täyteen, niin että peilille ei jäänyt kunnolla tilaa.

Mutta lopulta kakussa oli kuitenkin paljon potentiaalia ja koitan saada aikaan tästä vielä kotiin palattuani uuden version.

Mutta nyt pitää juosta; kohta illallinen kaikkien bloggaajakollegoiden kanssa ja aamulla sitten kokataa... eikun leivotaan. OMG. Wish me luck. ;)

#boschbakingday

Bosch järjestää kisan ja kustantaa reisun Köpikseen.