Karitsan parikyljyksiä, savustettua punajuurta ja granaattiomenaa sekä minttujogurttia

 Meillä savustettiin lauantaina koko päivä, koska sisareni tuli kylään ja toivoi ruuaksi LIHAA joten olin sitten hankkinut sitä monessa eri muodossaan. :) Ja koska sisareni ei ole tuon savustimen ihmeistä niin montaa kertaa päässyt nauttimaan, totesimme että ainakin jotain sieltä nostamme esiin illaksi. V siis laittoi pömpelin savuamaan ja teki pulled porkia aamusta alkaen. Minä sitten tietysti samalla hyödynsin tätä pöhisevää savuhimmeliä muuhunkin; esimerkiksi nyt vaikka tunkemalla mukaan näitä punajuuria lounasta varten. Sillä kun savustin savuaa, kyllä siellä savustuu muukin kuin päivän juhlanumero.

Lisäksi olin ostanut lounaalle karitsan parikyljyksiä, jotka oli tarkoitus paistaa grillissä nopeasti ja vaivattomasti ilman suurempaa hössötystä. Ja niinpä sitten tehtiinkin! Kaikesta tuli ihan todella hyvää, mutta etenkin nuo punajuuret herättivät ihastusta. Tein niihin makean balsamico-hunajakastikkeen johon paahdoin pannulla korianteria ja jeeraa tuomaan semmoista dukkah - henkeä. Ja sitten vielä lopuksi hakkasin puolet granaattiomenasta seoksen sekaan raikastamaan.

Käytän tuota kikkaa varmasti toistekin, tuli niin hyvää. Vaikka minä nyt laitoin ne sinne savustimeen, niin savun maku jäi suhteellisen miedoksi. Varmaan tulisi ihan erinomaista niinkin, että laittaa ne vaan paahtumaan suolapedille uuniin ja marinoi samaan tapaan. Tai sitten voi kokeilla niitä kaupallisia savustuspusseja uuniin. Sekin voisi toimia vaikka tykkäsinkin että pieni kuivahtaminen savustimessa vastaa enemmän sitä uunipaahtamista suolapedillä; punajuuren omankin maku tiivistyy hauskasti.

Lampaastakin tuli hyvää ja minusta oli oikeastaan yllättävää että parikyljykset ovat näin helppoja. Vaikka meillä on paljon lammasta laitettu, noita parikyljyksiä harvemmin, tai en ainakaan muista kuin ehkä yhden aiemman kierroksen. Selvästi tuo kovalla tulella kypsennys on niille ihan parasta; liha jää silti meheväksi kun ei kypennä liian pitkään, kuivaksi asti.

Hieroin vaan kyljyksiin öljyä, valkosipulia ja tomutin reippaasti garam masalaa. Idea siihen tuli Jamielta, joka teki kareista sellaisia "tikkareita" leikkaamalla ne annospaloiksi ja kastamalla molemmat puolet muistaakseni juuri garam masala - pohjaiseen mausteseokseen ja paistamalla ne ihan rapsakaksi pannulla. V antoi näille grillissä aika kovaa tulta jotta rasva saadaan pehmenemään. Niistä tuli juuri sopivia; sellaisia ihan aavistuksen roseeta mutta pinnastaan ihan rapsakaksi paahtuneita. Hyvin hoidettu jälleen, mieheni!

Ja sitten vielä koko setin kruunasi maustamattomasta jogurtista, valkosipulista ja mintusta sekoitettu jogurtti ja pinjansiemenillä maustettu cous-cous josta ei tullut kuvaa. Mutta erinomaisen kiva lounassetti vaikka vähän vaivattomammalle pääsiäisaterialle.

Savustettua punajuurta ja granaattiomenaa (n. 6:lle)

1 pss punajuuria (n. 1 kg)
n. 3 tl jeeraa
n. 2 tl korianterin siemeniä
3 rkl hyvää balsamicoa
vajaa 0,5 dl hyvää oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
suolaa
1/2 granaattiomenaa

Pese punajuuret ja paahda joko uunissa tai anna olla savustimessa pari tuntia. Mikäli eivät kypsy savustimessa kokonaan, siirrä vielä hetkeksi uuniin paahtumaan ennen käyttöä. (Voit myös paahtaa vain uunissa ja marinoida punajuuret etukäteen. )

Paahda mausteet pannussa erikseen ja kun ne alkavat tuoksua siirrä ne mortteliin ja jauha. Sekoita kulhossa etikka, öljy, hunaja ja suola tasaiseksi ja lisää mausteet sekä granaattiomenan helmet (ja mehu). (minä vaan paukutin kulhon päällä vetsen kahvalla puolikasta granaattiomenaa ja noukin pois valkoiset hiput. )

Kuori punajuuret lämpiminä ja lohko juurikkaat. Laita lohkot suoraan marinadiin ja kääntele. Jätä marinoitumaan kunnes teet lampaat ja korista lopuksi korianterilla.

Parikyljyksiä ja garam masalaa 

1 parikyljys per ruokailija (riittää pieneen lounaaseen, isoon nälkään kannattaa varata pari kpl per nenä)
hunajaa ehkä 1 rkl?
valkosipuli/chili/laakerinlehtimaustettua öljyä tai tavallista öljyä ja valkosipulia
garam masalaa

Hiero öljyä ja hunajaa (ja halutessa valkosipulia) kyljyksiin. Levitä ne laudalle ja ripota päälle garam masalaa - maun mukaan meillä meni suht reilusti ainakin puoli teelusikkaa-teelusikallinen per kyljys. Anna lämmetä huoneenlämpöön elleivät jo ole.

Grillaa kuumassa grillissä molemmin puolin kunnes pinta on kauniin värinen. Mausta suolalla. Tarjoa punajuurten ja couscousin sekä jogurtin kanssa.

Jogurtti-minttukastike

n. 2,5 dl maustamatonta jogurttia
1 pieni valkosipulin kynsi hienoksi hienonnettuna
loraus öljyä
hippunen suolaa ja sokeria
silputtua minttua (pieni kourallinen)

Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoa lampaiden kanssa.

Possukierteet - eikun scratchingssit vapputunnelmissa ;)

Näistä tuli hyviä, joskaan ei yhtään sen näköisiä kuin piti :) Kirjan kuvassa nämä fenkolilla ja tähtianiksella maustetut rapeat siannahan suikaleet olivat hienoja tikkuja (kuva nähtävissä myös täällä)- meillä tikut olivat lähinnä vapunajan tunnelmissa ja kapsahtelivat toistensa kaulaan. Vaikka availin rullat käsin ennen paistamista ne silti kietoutuivat toisiinsa ja muistuttivat enemmän tippaleipää kuin siistejä snacksitikkuja. Kannattanee yrittää paistaa niitä myös vähän pienemmissä erissä - kolmekin rullaa tuntui olevan vähän liikaa kerralla.

Edit 19.11.2014: Tein näitä uudelleen ja paistoin heti keittämisen jälkeen; silloin rasva ei ollut jämäyttänyt kierteitä ja niistä tuli kauniimman näköisiä ja kaikenkaikkiaan parempia. Kannattaa siis säilyttää ne suolattuina ja keittää samana päivänä ennen paistoa. Ylikeittämistä kannattaa välttää; kierteessä on parempi rakenne kun ne ottaa pois heti kun kierre on rapsakoitunut. 

Kaikki lähti siitä, että olin raahannut V:n savustusmanian uhriksi parit sianpotkat ja totesimme että se nahka lienee asiallista irrottaa ennen savustusta. Ja sitten meillä oli pari potkan nahkaa joita en tietenkään halunnut heittää pois. Muistelin, että olin nähnyt Pitt cue co - kirjassa hauskan näköisen ohjeen "fennel cured scratchings". Siihen käytettiin sian niskanahkaa, joten ihan speksin mukaan tämä ei mennyt ja voihan se olla, että potkan nahka ei vaan käyttäydy ihan samoin kuin niskasta tuleva nahka. Luulen, että kokeilen näitä vielä uudelleen jossain vaiheessa jollain suoremmalla nahanpalalla; maku oli hyvä kunhan nahkasuikaleen sai vaan paistettua ihan rapsakaksi.

Ensin nahka suolataan ja jätetään jääkaappiin tiiviisti kelmuun rullattuna, sitten rullat keitetään, siivutetaan ja uppopaistetaan.

Ohjeessa tuota suolaamisen käytettyä seosta tehdään aika raju määrä; kilolle suolaa. Ja suomessa maldonista huudetulla hinnalla tuo kilo suolaa ei ole enää ihan ilmainen. Mausteita kuitenkin tulee suhteellisen vähän ja esim. tähtianista olisi hankalaa jakaa kymmenesosaan, joten sovelsin ohjetta niin, että sekoitin kaikki nuo kilolle tarvittavat mausteet ja lisäsin siitä sitten arviolta kymmenenneksen n. 100g maldonia. Käytin siitä sitten tarvittavan määrän ja sekoitin loput mausteet sitten suolan sekaan jemmaan ja säilymään - jos innostun uudelleen niin tuosta saa sitten laimennettua sitä mausteseosta tarvittavaan suolamäärään. Ei se niin tarkkaa varmasti ole sen mausteisuuden suhteen. Mutta suolan osalta tuota suositusmäärää kannattanee noudattaa jotta ruuasta ei tule liian suolaista.

Nämä ovat kyllä juuri semmoista sopivaa baarisnacksia - rapeaa, rasvaista ja suolaista. Oluen menekki on taattu;) Meillä näitä maisteltiin Alkon uutuusoluen Founder's Centennial Ipan kanssa. Ihan erinomaisen ruma etiketti, mutta siitä huolimatta loistopullote. :) V vitsaili että jos olisi graafisesti taitava, voisi hyvin tehdä kaljapalkalla siihen uuden etiketin. Hyvä, erinomainen olut jota kuulemma saa tuoda mukanaan kotiin uudelleenkin.

Ainakaan minulla keitetty rulla ei aukea itsekseen, vaan se on syytä avata ennen paistoa. 

Joten, ei mikään terveysruoka, mutta koukuttava snacks vaikka vappupiknikille. Ja tarjositpa näitä sitten saunaillassa, vappuna tai talkoissa niin tämä herkku huutaa parikseen tuopillista hyvää, kylmää olutta...


Fenkolilla maustetut possusnacksit (ainakin neljälle)

Fenkolinen Dry-cure (tässä määrät isolle määrälle suolaa)
1 kg suolaa 50:50 seos maldonia ja savumaldonia on paras seos
10g rikottua mustaa pippuria
1 tähtianis, hienoksi jauhettuna
10g fenkolin siemeniä, paahdettuna ja jauhettuna

Koska en halunnut tehdä koko kilon annosta (koska nahkaan tarvittiin tätä seosta vain 15g), sekoitin koko annoksen määrää vastaavan maustemäärän keskenään. Sitten laitoin mausteseoksesta n. kymmenesosan sataan grammaan suolaa ja käytin siitä tarvitun määrän. 

Paahda ja murskaa mausteet. Sekoita keskenään ja mittaa siitä n. kymmenennes 100g annokseen suolaa. Mittaa suolaseoksesta tarvittava määrä.

Loput mausteet kannattanee säilöä suolaan myös ja käyttää myöhemmin makupohjana tähän tai johonkin savuprojektiin.

Lisäksi
250g possun niskanahkaa
15g Dry-curea (suolaseosta)

öljyä, paistamiseen

Trimmaa nahasta pois ylimääräistä rasvaa jos sitä on paksusti. Levitä suola nahalle ja rullaa sitten nahka tiiviiksi rullaksi (rasva jää sisään) joka kelmutetaan vedenpitäväksi. (vedä päät solmuun, ks kuva yllä) Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään 24h. (suolan ansiosta säilyvät hyvin kyllä muutaman päivänkin)

Laita rullat sitten kiehuvaan veteen lautasen alle ja keitä hiljakseen n. tunnin kunnes rullat tuntuvat pinkeiltä mutta pehmeiltä puristettaessa.

Ota pois vedestä, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa siihen asti kunnes aiot paistaa ja syödä ne.

Lämmitä sitten öljy 180 asteiseksi ja leikkaa rullasta n. 5mm paksuisia kiekkoja. Neuvon myös avaamaan ne rullat, koska ainakaan minulla ne eivät auenneet itsestään ja silloin korvapuusitimainen nahka ei paistu sisältä rapeaksi vaan jää vähän tylsän sitkaaksi.

Paista suikaleet muutama kerrallaan kauniin kullanruskeaksi ja täysin rapeaksi. Nosta talouspaperin päälle jotta yliomääräinen öljy valuu pois. Suolan ja mausteiden pitäisi nyt olla juuri sopivat joten ei muuta kuin ääntä kohti.

Tottakai sinä saat auttaa, kulta!

Vaikka elämää tarkkaillaan välillä kameran takaa, sitä etupäässä kuitenkin eletään tässä ja nyt.

Kun I oli pieni lupasin hiljaa mielessäni, että jos lapseni haluaa olla mukana keittiöpuuhissa, pyrin ottamaan hänet mukaan aina kun mahdollista. Ja koska pienet lapset haluavat auttaa ihan luonnostaan, pidin todennäköisenä että joudun lupaukseni lunastamaan. Kyllä minä siinä maistelin sitä lupausta mielessäni ja tuumailin samalla, että mahdanko osata olla yhtä upea äiti tuossa suhteessa kuin oma äitini on ollut. Minä sain opetella, siitäkin huolimatta ettei oppiminen yleensä tapahdu ilman virheitä. Ei se ole tapahtunut minunkaan kohdallani mitenkään virheettä. Voin kuvitella miten äidin sydän itki verta kun hän lopulta keittiörempan yhteydessä sai ne "koko elämän kestävät" marmoriset kivitasot keittiöönsä ja joihin minä poltin kuumalla kattilanpohjalla ruskean puolikuun. Ja siellä se puolikuu on edelleen muistuttamassa oppimisen hinnasta.

Ja kun nuorimies oppi ryömimään ja istumaan, siellähän se toukka kohta pyöri minun jaloissani - ensin peilailemassa itseään kaappien kiiltävistä, mustista ovista, sitten sekoittamassa vispilällä tyhjää vatkauskulhoa. Heti kävelemään opittuaan oli apukokki kiipimässä keittiöjakkaralle auttamaan. Ja kyllä, kiiltävät keittiökaappien ovet ovat jo täynnä naarmuja vispilöistä ja kauhoista sekä niistä keittiötikkaista joita I on salamana raahaamassa kohti liettä kun asunto alkaa täyttyä ruuan ensimmäisillä aromeilla.

Uskokaa pois, välillä on ollut päivä jolloin olen kiireen ja räiskyvien ruokien jo ihan kohta palaessa joutunut vetämään toooosi syvään henkeä että saan taivutettua suustani sanat:

"Tottakai rakas palloni, tot-ta-kai sinä saat auttaa!".

Samalla tiedän, että ainakin se monimutkaisempi lisuke tai kastike jää tänään tekemättä ja korvataan vaikka couscousilla tai purkilla creme fraichea.

Painava pata ei kaadu helposti ja tulta lapsi tuntuu varovan luonnostaan.

Luovuuttakin siihen vaaditaan, että keksii sellaiselle vähän vuotta ja sittemmin kahta vanhemmaksi ehtineelle taaperolle sopivaa "autettavaa". Alkuun se oli aterimien asentamista laatikkoon tai leikkiä äidin vierellä. Nykyisin se on useimmiten sitä, että pilkon aineita kulhoon, josta I sitten nostelee niitä pataan. Ruuanlaitollisesti vihannesten makoileminen välikulhossa ei ole tarpeen, vain kasvatuksellisesti. :) Sekoittaminen on aina kova ja voi pojat jos jotain voi kääntää pannulla tai kaataa ihan itse pataan. Viimeaikoina myös tiskaus on ollut superkova juttu.

Vaikka välillä on vähän pelottanutkin ja muutama paniikinomainen huuto ja maalivahtimainen syöksy on äidistä irronnut, mitään pahempaa, ei edes rakolle nousevaa palovammaa, ole päässyt sattumaan. Ruokakin on yleensä saatu pöytään. Tuntuu, että kaasuliekki on lapselle ehkä jopa helpompi mieltää kuumaksi tuleksi kuin kuuma uunikippo tai pelti, josta ei yhtään näe onko se kuuma vai ei. Äiti taas on koittanut taktikoida ja valita keittoastioiksi mahdollisimman painavia ja tukevia patoja, ettei niitä olisi helppoa keikauttaa päälleen vahingossa.

I:n auttamishalu on ihan loppumaton, juuri nyt.

V:nkin nokkeluutta on tarvittu monessa jutussa. Uusin juttu on, että I hokee "En tykkää paprikasta/pippurista/ sipulista/ valkosipulista/ tomaatista/ yrtistä..." oikeastaan yhtään mistään ellei se sitten ole hänen erikoisherkkuaan. Mennee ohi sekin ehkä ja joskus, mutta V keksi sanoa I:lle että ei panna kun kaksi sipulia; yksi äidille ja yksi isille. Myönnän; vähän katsoin V:tä hölmistyneenä, että onko tuollainen huijaus nyt laitaa mutta rakkaudessa ruokaan kaikki keinot lienevät sallittuja ;) (Terveisiä vaan V:n isälle Karille!)

Myös asennuspuuhissa pitää päästä auttamaan. Tässä kootaan uutta ruokapöytää.

Ei se siis arjen keskellä aina niin ruusuista ole täällä isosiskon päämajassakaan. Mutta kyllä se niin liikuttavaa on, kun nuorimies hymyssäsuin huutaa "JEEEE, Kivaa!" kun lupa auttamiseen irtoaa. Enkä ole milloinkaan nähnyt kenenkään tiskaavan niiin antaumuksella ja hartaana.

Ja sitten kun tehdään cous-cousia, parsakaalia, kalaa, "nip-nap simpukoita" ja "möö-möö lihaa" sulkee lapsi silmänsä, hieroo kädellä masuaan ja sanoo hitaasti ja nautiskellen: "Namiii, mmmmmmmmmm.... Minun herkkuani!"

"Oikeastaan ihan sama", miettii mamma siinä onnesta säteilevää lastaan vahtiessa, "kunhan ei itseään loukkaa". Vaikka hikikarpalot tuppaavat puskea pintaan, voi mamman bongata tuijottelemassa pikkumiehen puuhia typerä hymy huulillaan.

Olisipa se kummallisen muovinen elämä jos ei välillä olisi kiirettä, hallitsematonta kaaosta ja epätoivoakin. Ja lapsen mukaan ottaminen kannattaa monella tasolla. Se on myös suhteen luomista siihen pieneen ihmiseen yhdessä tekemisen kautta.

Ja vaikka joskus tuntuu että se apu olisi helpompaa purkittaa myöhempää käyttöä varten, nämä hommat eivät toimi niin. Ja myönnän, että tässä arjen puuhailun ajatusmallissa on jotain peripohjalaista. Siinä arkistakin arkisempia juttuja touhutessa viimeistään löytyy se katse, josta molemmat ymmärtävät että nyt on tosi kyseessä ja se katse jolla jaetaan iloa ja innostusta. Leikki ja vakavuus asettuu paikalleen; syntyy se kahden ihmisen välinen suhde josta sitä sitten ammennetaan hyvää tahtoa myös silloin kun on hankalampaa. Aika pieni hinta lopulta niistä unohdetuista sooseista, muutamasta kirjoittamatta jääneestä blogitekstistä ja ehkä hieman naarumuisista keittiökaapeista. Eräs entinen esimieheni sanoikin joskus vuosia sitten että: "Onhan se lapsen tekeminen rationaalisesti ajateltuna täyttä hulluutta, mutta myös monin tavoin se tuottaa iloa".

Yhdessä mennään, askel askeleelta - ja useimmiten keittiöjakkara edellä.

Raparperi-omenasorbettia, lakritsimacaron, karamellia sekä marinoitua raparperia ja mansikkaa.

Hyvässä jälkiruuassa on monenlaisia komponentteja, erilaisia tekstuureja ja toisiaan korostavia makuja. Juuri sen takia harvemmin jaksan tehdä jälkiruokaa vaan kuittaan sen joko hyvillä juustoilla tai suklaakonvehilla. Arkena harvemmin edes jaksaa syödäjälkiruokaa, mtta joskus tulee napattua  laatikosta pala tummaa suklaata hyvän illallisen päälle. Eikä sitä ihminen normaalisti muuta kaipaakaan.

Mutta sitten kun kaupan hyllyyn onkin ilmestynyt niitä ensimmäisiä helekanpunaisia raparpereja ja viikonloppu on ovella, voi innostus salakavalasti iskeä takavasemmalta.

Oikeastaan meidän piti mennä viikonloppuna käymään pohjanmaalla. Asia oli sovittu aikaa sitten ja merkitty oikein kaikkien kalentereihinkin. Mutta stten I sairastui ja oli yli 39 asteen kuumeessa melkein koko viikon, lämpöä oli vielä perjantaiaamunakin. Että eipä siinä sitten auttanut kuin perua kaikki ja kestää mummun pettymys kun ei nyt sitten tullakaan. Vaikka piti.

Ja harmittihan se itseäkin. Niinpä ajattelin, että okei, jos ei nyt sitten tapahdu mitään, niin tehdään edes hyvää ruokaa. Ja niistä Marsin punaisista raparpereista se mopo sitten lähti sinne tangentin suuntaan kuin Voyager 1 konsanaan tarinoissa joita I haluaa kuulla äidiltä ja isiltä iltasatuna uudelleen ja uudelleen (loistokirja muuten tuo kurkista avaruuteen, I osaa jo kaikki planeetatkin ulkoa!).

Ja oli sillä Modernist Cuisinen lukemisellakin osuutensa asiaan. Sieltä silmiini ponnahti raparperisorbetin ohje jonka kaltaisesta makumuistiin jäi varmaan ikuinen jälki aikoinaan Chez Dominiquen tuhkaillallisilla. Tuossa ohjeessa sorbetti tehdään kypsentämällä raparperit sous videssä (varmaan ne voi keittääkin sokerin kanssa jos ei tuommoista laitetta ole), lisäksi olisi pitänyt puristaa vielä raparperimehuakin ja lopulta koko sorbetti laitetaan jäätelökoneeseen (tai johonkin avaruusajan vehkeeseen ;) ). Pahaksi onneksi en ollut kuvitellut tarvitsevani kaupassa enempää kuin 500g raparperia, joten jouduin jättämään raparperimehun väliin ja käyttämään sen sijaan itse keittämääni omenamehutiivistettä. Samalla sokerin määrä varmaan vähän ylittyi, vaikkei tuo omatekoinen mehuni mitenkään supermakeaa ole.

Lisäksi kun Sous videllä tekee ihan mitä tahansa uutta, minulla on tapana saada siitä "oppimiskokemus" :) Luin ohjeen hieman huolimattomasti ja kämmelsin Sous Vide -pussin valinnassa. Yritin ensin vakumoida raparpereja ja arvatkaa vaan, vetikö vakumointilaite niistä ohueksi leikatuista siivuista nestettä sen verran, ettei pussin kiinni polttamisesta tullut mitään. No sitten tämän pussigaten takia viimeistään missasin, että sokeri ja glugoosisiirappi olisi pitänyt laittaa mukaan sinne pussiin. Koska Sous Videä ajettiin aika kuumana, 90 asteessa, sokeri olisi varmaan nostanut raparperin kiehumispistettä niin, että se olisi säilyttänyt vielä paremmin aromeitaan. Nyt pussi pullistui hurjasti ja raparperista tuli ainakin ilman sokeria aika lailla keitetyn näköistä mössöä. Noh, nyt osaan jo kun kerran mokasin.

Säädöstä huolimatta tuosta raparperi-omenasorbetista tuli kyllä tosi hyvää.

Nämä meikälöisen annosten koostamiset ovat "kotoisia" :) Lue: en osaa tehdä taiteellisia annoksia.

Kunhan nuo oman pihan raparperit alkavat nousta, lupaan kokeilla tätä uudelleen ja sitten puristan uudella mehulingolla sitä raparperimehuakin mukaan.

Yhden varren säästin kevyesti marinoitavaksi mansikoiden kanssa ja laitettavaksi lautaselle. Sitä raparperia olisi voinut olla toinenkin pala per annos, mutta kun innostuin jälkkäristä niin paljon, niin kutsuimme ystäväperheen kanssamme illalliselle ja sitten oltaisiin tarvittu toinenkin varsi, että kaikkiin seitsemään annokseen olisi riittänyt pari palaa raparperia.

Ja vaikken osaakaan tehdä taiteellisen ilmavia ja kauniita jälkiruoka-annoksia, jälkkäri oli tosi hyvin onnistunut kokonaisuus; sorbetti oli raikasta, macaronin makea suklainen ja lakritsinen täyte toi kokonaisuuteen ryhtiä ja mansikoissa & raparpeissa oli kevättä. Dulce de leche, jonka keitin annoksen alle oli ihan sopiva siihen, mutta unohdin ripottaa sen päälle suolaa. Se olisi ollut myös kova lisä. Muta kaikenkaikkiaan minusta ihan hyvä saavutus tämmöiseltä ei-jälkiruokaihmiseltä :)

Mansikat olivat ulkomaisia, mutta niihin tulee kivasti eloa kun keittää valkoviinistä, sokerista, siitä omppumehusta mitä meni myös sorbettiin ja muutamasta meidän äidin makoisasta kotimaisesta mansikasta siirapin. Kun siirappi on lopettanut kiehumisen sinne lisätään tarjoiltavat raparperit annospaloina ja myöhemmin, kun seos on vielä kuumaa muttei enää kiehuvaa, mansikan puolikkaat. Siinä sokeriliemessä mansikka imee vähän itseensä lisää makua ja saa pintaansa sokerisuutta. Silloin ulkomaisissa mansikoissa joskus oleva karvaus ei lyö enää läpi. Hyvä kikka näin talviaikaan.

Oho, siirappi puuttuu! Lisätään ruokalusikallinen sitä mansikoiden ja raparperin marinointilientä raparperin päälle...

Ja siinä se sitten oli, jälkiruoka jonka alkuunpaneva voima oli suunnitelman muutos, jonka takia kiinnityin raparperiin, josta lähti liikkeelle tapahtumasarja jonka lopputuloksena olivat  eiliset ex-tempore - illalliskutsut. Hyvin meni lopulta, sanoisin.

Varaa jälkiruokaan siis kokonaisuudessaan vajaa 1 kg raparperia josta 500g laitetaan sous videen sokerin kanssa, 350g puristetaan mehut ja loput marinoidaan siirapissa annoksiin. Koska käytin omenamehua, sokerin määrä rtosiaan oli vähän suurempi ja suosittelen kovasti että maistatte seosta ennen jäädyttämistä, että se tuntuu teistä "hieman" liian makealta ja että balsamicoa on suuhunne tarpeeksi. Minä säädin sen etikan määrän maistelemalla koska meikäläisen keittiövaaka on ihan onnettoman epätarkka noin pienille määrille yhtään mitään. Ja jos sinulla ei satu olemaan Pakojettiä kotona, missä voisit jäähdyttää sorbetin tehokkaasti muista laittaa se jäätelökone päälle kylmenemään hyvissä ajoin, suorastaan puolisen tuntia ennen kuin täytät sen massalla. Tästä tuli satsi, joka meni yhdessä erässä meikäläisen jätskikoneeseen.

Raparperisorbetti (ja meillä mukana myös omenaa, yksi jäätelökoneellinen)

500g raparperia ohuina siivuina
130g glukoosisiirappia
30g sokeria

200g raparperimehua (meillä omenamehua) (saadaan 350g raparperia)
9g valkoista balsamicoa tai muuta makeahkoa viinietikkaa
3g Malic acid (omenahappoa, jätin tämän pois)

Vakumoi sokeri, siirappi ja raparperi (käytin sitten lopulta zip lock - pussia ja vesiastiaa ja puristin ilmat käsin pois veden alla)

Laita Sous videen 90 asteeseen 2h.

"Paseeraa" seos hienon siivilän läpi. (minä sain aikaan lähinnä mehumaista juttua, hedelmäliha jäi kaikki siivilään. )

Sekoita loput aineet mehuun ja maista että sokeri-etikkatasapaino on hyvä.

Jäähdytä pakojetissä  ;) tai jätskikoneessa ja säilytä pakastimessa.

Valkoviinisiirappia (aineet noin määriä, en mitannut tarkasti )

Tarvitsemasi määrä riippuu siitä, kuinka paljon sinulla on mansikkaa ja raparperia jota haluat marinoida. Kaikki marinoitavat palat olisi saatava ainakin enimmäkseen liemeen. :)

1 lasillinen valkoviiniä n. 12 cl
n. 1-1,5 dl omenamehua
sokeria (ehkä 1,5 dl?)
4-5  makeaa kotimaista pakastemansikkaa

Kiehuta kaikki aineet keskenään niin että syntyy sokerinen, hieman viskositeettia omaava siirappi (ei vielä jämäkkää). Ota pois tulelta.

Laita kuumaan siirappiin annokseen tulevat n. 5 cm mittaisiksi leikatut raparperipalat ja sen jälkeen puolitetut mansikat. Mitä isompia ja kovempia mansikoita sinulla on, sitä kuumempaan liemeen ne voi laittaa ilman että ne pehmenevät liikaa. Tarkoitus on marinoida, ei keittää.


Lisäksi tarvitaan
Macaronseja 
Dulce de lecheä (= 1 prk kondensoitua maitoa jota keitetään vesihauteessa (avaamattomassa säilykepurkissaan) 3h)
sormisuolaa (Esim maldon)


Kokoa annos; Sipaise dulce de lecheä niin taiteellisesti kuin osaat, ripotellaan päälle vähän sormisuolaa jos muistetaan.

Nostetaan lautaselle nätisti mansikka ja raparperi. Valellaan raparperia hieman siirappiliemellä sillä se on hyvää.  Törkätään macaron jotenkin mukaan; olisiko se söpömpi pystyssä vai köllöllään?

Lopuksi kylmä: lusikkaa kuumaan veteen kastaen harjoitellaan sorbettikvenellien tekoa ja todetaan, ettei se ole niin helppoa kuin miltä näyttää. Asennetaan sorbetti keskelle annosta karamellin päälle. Ollaan semityytyväisiä että se ei näytä ihan kauhealta ja syödään hyvällä haulla pois.

Miten syntyvät maailman parhaat porkkanaletut?

No tietysti niin, että korvataan n. puolet nesteestä maailman parhaalla karamellisoidulla porkkanakeitolla, jota jäi viikonlopun illalliskutsuilta.

Ja keittoa jäi, koska sitä tehtiin ylimäärin, koska se on maailman parasta.

Ja tässäpä taas yksi hyvä syy tehdä sitä enemmän kuin aikoo kerralla syödä.

Sellainen vinkki tosin, että koska keitossa on aika paljon voita, kannattaa lettutaikinaan laittaa hieman enemmän jauhoa kuin muuten laittaisit, sitten tulee just hyviä. Keiton lisäksi laitoin toki myös raastettua porkkanaa ja maustepippuria.

Hyvin kelpasivat toipilaallekin lounaaksi.

p.s. edelliskerralla kun keittoa jäi n. yhden ihmisen annos, käytin sen sämpylätaikinaan. Ihan ok, mutta tämä oli paljon parempi kohde. :)

p.p.s se karamellisoitu keitto on ehkä maailman paras kohde myös niille paremmat päivänsä nähneille porkkanoille. 

Kastiketta salaatille ... eikun salaatista! Eli vuorossa Romaine -salaatinkastike.

Meillä syötiin lauantaina lounaaksi kampasimpukkaa. Siinä ei itsessään ole mitään kummaa - oikeastaan tämän jutun kummallisuus tulee tuosta vihreästä salaatinkastikkeesta. Se on nimittäin tehty romainesalaatista, parmasanista ja 68 asteen kananmunista eli tulossa on ohje, joka on ihan hirveän työläs ilman uskomatonta määrää keittoöbonkkia, mitä meiltä jo alkaa löytyä ihan kiitettävästi. Tämä menee vähän osastoon, että enpä juuri ollut tasalämpöhaudettakaan tarvinnut ennenkuin sitä on oppinut käyttämään. Jollekin muulle se voi olla hifimpi ompelukone, hiilikuituinen fillari tai nanovoidellut sukset. Ilmankin voi kokata/ommella/pyöräillä/hiihtää, mutta...

Kyllä se vaan on niin, että esimerkiksi jääkylvyn tekeminen nopeasti blanchatuille vihanneksialle ilman jääpalakonetta saattaisi hyytyä jo lähtökuopiinsa.  Muistan myös elävästi, millaista oli säätää uunin ja ison kattilan kanssa niitä 68 asteen munia (been there, done that & got the t-shirt!). En varmaan jaksaisi vaivautua kuin jossain itselleni niin kovin tyypilliseksi tulleessa mielenhäiriössä. En ainakaan I:n pyöriessä ympärillä kuin sateliitti. Ainakaan se prosessi ei sitten olisi enää sellainen leppoisa ja helppo lauantailounas "jossa on jotain vähän spessumpaa" ;) Right?

Confited yolks - osastoa voi yrittää upottamalla munat öljyyn ja laittamalla 65 asteiseen uuniin 55 min...
Onnistuu, kunhan muistaa tarkkailla tilannetta.

Suomeksi: nämä meille pesiytyneet laitteet eivät nyt ole ihan täysin välttämättömiä joidenkin pikkujuttujen tekemiseen, mutta esimerkiksi sellaisten juuri valuvien keltuaisten (jotka laitetaan salaatin päälle ja rikottaessa keltuainen toimii kastikkeena) tekeminen on paljon, paljon huolettomampaa sous videssä kuin uunissa. Koska tasalämpöhaude on täysin tasalämpöinen se ei ole niin minuutintarkkaa, jatkuvää lämpötilan kyttäystä ja uunin säätöä joka sopii tämmöiselle perheenäidille kyllä paremmin kuin hyvin.

Esimerkiksi nyt vaikka kerrottakoon, että olin suunnitellut tekeväni sellaiset keltuaiset palsternakkojen ja kampasimpukoiden kanssa, mutta unohdin. Arvatkaa vaan, menikö koko homma ihan pieleen ja yli uunissa?

Laitoin jääpalakylvyn päälle puhtaan harsoliinan jossa blanchatut kasvikset oli helppoa puristaa kuivaksi.

Mutta; jos nyt jostain syystä innostuisitte kokeilemaan joko kananmunien uunitusta tai teillä on sous vide joko itse askarreltuna tai kaupasta ostettuna, tuo salaatinkastike on ihan mahtavaa kamaa paahtuneiden juuresten ryydittämälle salaatille. Ja koska salaatinlehdet blanchataan kastiketta voi käyttää jääkaapista vielä muutaman päivän - se pitää värinsä ja sailyy hyvin.

Meillä on nyt lotattu sitä vähän kaikkeen - itujen kanssa se ei minusta ole mikään paras yhdistelmä (parmesan ja itujen herkkyys eivät oikein toimi), mutta kesäkurpitsaisen salaatin kanssa ja noiden uunipaahdettujen juurestikkujen kanssa ihan tosi hyvä yhdistelmä.

Ylipäätään tuosta alussa olevasta kampasimpukkasetistä tulisi hyvä alkupala jos siitä jättäisi tuon itusalaatin pois ja vähentäisi lehtien määrää radikaalisti, Sitten tekisi paahdettujen palsternakkojen päälle vielä sellaisen 65 asteen keltuaisen. Hieman mustaa pippuria, vähän timjamia ja avot. Ruuan kanssa juotiin valkoista, pähkinäistä Enrico Serafina Gavia. Ihan tosi hyvä, tasapainoinen viini ja osuva valinta pähkinäisen voin ja palsternakan kanssa.

Ohje kastikkeeseen on Modernist Cuisinesta  (at home - versiosta) ylläri ylläri ja menee näin.

Romaine - kastike (isohko purkki, riittää useampaan salaattiin)

2 isoa munaa (laitetaan sous videen 2h--> 68 asteeseen)

40g (n. 2,4 dl ) romaine - salaatin lehtiä, vain vihreä osa.
15g ruohosipulia n. 5 cm paloina (n. 0,8 dl ) Laitoin osan kevätsipulia
15g mintun lehtiä (n. 3,6 dl )
5g rakuunan lehtiä (n. 0,6 dl )
5g basilikan lehtiä (n. 0,6 dl)

50g / 0,5 dl piimää
28g parmesaania raasteena (n. 0,6 dl )
10 g öljyyn säilöttyä sardellifilettä (n. 3 kpl)
40g /45 ml neutraalin makuista öljyä

maun mukaan:
sitruunan mehua
suolaa

Lisäksi tarvitaan salaattia, esim.
pahdettuja juureksia (kirjassa kehotettiin kokeilemaan punajuuria, meilläoli palsternakkaa ja varmasti käydät niin punakat juuret kuin palsternakat tai porkkanat. )
salaatinlehtiä
Kirjan salaatti oli koristettu vielä ihan ihan ohuilla retiisisiivuilla (mandoliinista)

Ensin kananmunat Sous videtetään 68 asteeseen. Sen jälkeen laita ne jääkylpyyn (kirja sanoo kuori ja laita jääkaappiin, mutta minulla oli iso jääkylpy ja oaljon jäitä joten jätin ne sinne kunnes tarvitsin. )

Sillä aikaa kun kananmunat kypsyvät trimmaa ja punnitse kaikki vihreät valmiiksi.

Laita kattilaan kiehumaan kuumaa vettä ja viimeistään nyt tarvitaan jääkylpy valmiiksi viereen. Upotin veteen puhtaan harson. Harson avulla kaikki vihreät on helppo puristaa kuivaksi. Kirjassa käytetään juustoharsoa vastaavaan.

Blanchaa eli upota kasvikset kiehuvaan veteen n. 1 minuutiksi ja sen jälkeen salamannopeasti siirrä ne jääkylpyyn. Kun jäähtyneet, valuta ylimääräinen vesi ja purista loput pois.

Yhdistä sitten  blenderiin kaikki vihreät, loput aineet ja 68 - asteen munat ja surista tasaiseksi. Mausta suolalla ja sitruunalla.

Kastike säilyy jäkaapissa 2 päivää, käytä salaatin kanssa.

Macarons - Olivian parhaat reseptit - kirjan ohjeella (ja tuunattu laku-suklaatäyte).

Yhteistyössä Bonnier

Macarons. Niitä näkee ihan joka paikassa nykyään. Kaikissa kokkausohjelmissa, kaikissa kakkuohjelmissa, fiineissä kahviloissa, ystävien kutsuilla - macarons on yksinkertaisesti uusi mokkapala. Macarons on jotain, mitä modernin äidin repertuaariin suorastaan oletetaan kai nykyisin kuuluvan ;) 

En minä niin montaa kertaa ole niitä tehnyt, enkä ylipäätäänkään voi paukutella mitään leipurimestarin henkseleitä, mutta silti onnistuin! Sain inspiraation kun selailin eilen joskus aikanaan tuotelahjana saaatua Olivian parhaat reseptit - kirjaa. Se kirja on ollut niin tosi hyvä, että sen ohjeella uskaltaa tämmöinen kokemattomampikin macaronsinvääntäjä ryhtyä puuhaan kuin puuhaan. Insinöörimieltäni miellyttää, kun kaikki tuossa kirjassa on selitetty juurtajaksain ja perusteellisesti. Ja kyllä, mielestäni onnistuin tosi hyvin, vaikka uskollinen pursotinpussini päätti hajota kun sain taikinan pussiin ja jouduin vielä etsimään uuden pussin. Tälläisestä vensklaamisestahan macaronstaikina ei nyt suoranaisesti nauti, mutta silti meni hyvin.

Silikonipelti tuntui hyödylliseltä tälläiselle amatöörille, vaikka ei noista perinteiselläkään tavalla tehdyistä mitenkään huonoja tullut.

Toinen tahaton kokeilu, mikä tuli vähän sivutuotteena oli, että olen joskus tullut ostaneeksi sellaisen silikonisen macarons - maton jonka olin (selvästi aktiivisesta käytöstä johtuen) jo unohtanut täysin kun ryhdyin pursottamaan macaronsseja. Taikinaa oli kuitenkin enemmän, kuin sain uunipellille mahtumaan ja aloin etsiä toista, pienempää pelttiä ja löysin sen maton. Niinpä pursotin sitten lopun taikinan siihen silikonimattoon sillä aikaa kun eka pelti paistui.

Ensi kerralla taidan kyllä aloittaa siitä silikonimatosta, sillä jotenkin niihin silikonipellillä paistettuihin kuoriin tuli paljon kauniimpi reunus ja maton syvennys auttaa pursottamaan kuorista tasakokoisia. Lisäksi ne tuntuivat lähtevän helpommin irti - vaikka kyllä nuo tavallisella pellilläkin tehdyt irtosivat sitten kun olivat ihan kunnolla jäähtyneet. Listaan tähän nyt paitsi kaikki oheessa olevat niksit, myös jotain, mitä olen tämmöisenä kotiköksänä huomannut ja oppinut kriittiseksi onnistumiselle.

Kriittistä onnistumiselle on, että

1. Kaikki välineet ovat puhtaita ja täysin kuivia. Metallinen vatkauskulho on marenkitaikinan kanssa kova - muovisiin jää helposti vähän rasvaa joka ei ole hyväksi marengille. 
2. Uuni on oikeassa lämmössä kun laitat leivonnaiset sisään.
3. Kananmunat ovat huoneenlämpöisiä. Silloin ne vatkaantuvat kuohkeammaksi vaahdoksi. Itse käytän samasta (ja muutamasta muustakin eettisemmästä) syystä johtuen luomumunia. Niistä vaan tulee enemmän valkuaisvaahtoa. 
4. Kananmunan keltuaista ei saa mennä valkuaisen joukkoon yhtään, jos menee, valkuaisvaahto ei tule tarpeeksi jämäkkää. Tuoreiden munien keltuainen on vahvempi, joten riski sen rikkoontumiseen on pienempi. 
5. Mantelijauho-tomusokeriseoksen joka lisätään marenkiin on oikeasti oltava tosi tasaista. Mantelijauho kannattaa vinkin mukaan jättää päiväksi leivinpaperille kuivamaan, jotta se ei paakkuunnu niin helposti. Paakkuinen jauho estää pikkuleipiä nousemasta kauniiksi ja kuohkeiksi. 
6. Tomusokerin ja mantelijauhon seos siivilöidään ennen taikinaan lisäämistä toiseen kulhoon, näin saat seoksesta tasaista. Osa mantelijauhosta täytyy raaputella  siitä siivilästä läpi vähän kuten paseerauksessa, sillä ainakin tuossa sallisen mantelijauhossa on vähän erikokoista palaa seassa. Lopputulos oli kuitenkin tosi hyvä ja sileän kuohkea. 
7. Kun macaronsit on pursotettu niiden pitää antaa levähtää ja kuivahtaa n. 10 min huoneenlämmössä jotta pinta kovettuu. Tällä tavalla macaronsiin syntyy sille luonteenomainen kaunis reunus kun se kohoaa uunissa. 
8. Ja sitten tämmöinen kotiköksän ikioma vinkki: mittaa, sihtaa ja erottele kaikki valmiiksi ennen kuin aloitat.  Vähentää tuskaa sitten kun kaikki tapahtuu. Sokeriliemi esimerkiksi pitäisi saada seokseen kuumana, vähin erin (esimerkiksi ruokalusikalla).  Se ehtii iloisesti jämähtää ja kiteytyä jos vasta liemen keitettyäsi alat erotella munia, mittailla sokereita ja sihtailla jauhoja. Katastrofi on kiireen ja stressin paras kaveri. Väljennä siis aikataulua, mieti vaiheet etukäteen ja vähennä stressiä valmistautumalla. Niin se katastrofi vältetään. Sokeriliemen kiehuessa n. 3 min valkuaisvaahto ehtii vatkaantua yleiskoneessa ihan hyvin, olettaen että se on siellä jo kun sokeriliemi menee tulille. Pieni ylivatkaus ei mitenkään pilaa tai edes heikennä valkuaisvaahtoa mutta kiteytynyttä sokerilientä on tylsää lähteä sulattelemaan uudelleen. Etenkin jos ei ole salamannopeaa induktio- tai kaasuhellaa.
9. Edit: 21.4.2014: käytä ihan ehdottomasti jauheväriä värjäämiseen! 

Ja jos jonkun tulee mieleen pursottaa noita leivinpaperitötteröllä niin en suosittele. Kunnollinen pursotinpussi on pro. Jos ette usko, niin voitte lukea meikäläisen kompuroinnista aiheen kanssa täältä. 

 Lisäksi kirjan ohjeessa oli vielä muutama pro - vihje kondiittorimestari William Richardilta:

• Kananmunien kuoren voi rikkoa pöytää vasten, jolloin et tule niin helposti rikkoneeksi keltuaista. Tuoreen munan keltuaisen voi nostaa kulhosta ihan käsin, koska se pysyy paremmin koossa. 
• Ota munat huoneenlöämpöön jo pari päivää ennen leipomista jolloin valkuainen on varmasti tasalämmin. Lämmin valkuainen sitoo paremmin ilmaa. (Taviksen puheenvuoro täältä näppiksen takaa: minä säilytän meillä munat yleensä aina huoneenlämmössä, koska en koskaan älyä olla näin pitkänäköinen!) :) 
• Levitä mantelijauhe leivinpaperille päiväksi kuivamaan, silloin sen sekoittaminen onnistuu paremmin. 
• Kun otat  pikkuleivät uunista, kaada leivinpaperin ja pellin väliin pikkuinen tilkka vettä, se  pysäyttää kypsymisen ja pikkuleivät eivät pala. (Kotikommenttaattorin raita: Macaronsien pitäisi kai irrota myös helpommin, mutta minulla irtoaminen tapahtui helpommin vasta kun olin siirtänyt jäähtyneet pikkuleivät keittiöpyyheen päälle, joka kuivasi paperin alusen. Näin oli, vaikka laitoin vettä tosi, tosi vähän - lähinnä sen verran että se kiehui hieman paperin alla.) Älä anna leivinpaperin kostua märäksi, ettei pikkuleipien pohja kostu.  (lue: macaronsien jäähdyttyä sen verran etteivät riku enää helposti, siirrä keittiöpyyhkeen päälle ettei paperi vety)
• Macaronit ovat parhaimmillaan leipomista seuraavana päivänä kun täyte ja pohja ovat tekeytyneet. 
• Kokeile täytteeksi esimerkiksi lemon curdista ja hienonnetusta korianterista sekoitettua tahnaa. 

Täytteitä macaronsseihin voi säätää oman maun mukaan - minä halusin laittaa niihin lakritsaista suklaatäytettä - vähän saman tyyppistä kun tein joskus Pandan juhlavuosilakuista. Nyt vaan tuunasin määrää enemmän suklaaganachen suuntaan; kiehutin siis lakua kermassa ja murskasin lakupaloja (ehkä noin 3/4 desiä lakua ja puolisentoista desiä kemaa) vain lusikalla (ei haitannut, että sinne jäi vähän epätasaisuutta) ja kun seos oli tarpeeksi tasaista, otin sen poist tulelta ja lisäsin n. 80g suklaata. Lopuksi vielä reipas teelusikka voita tuomaan kiiltoa ja makua ja sitten annoin ganachen vähän jämähtää jotta se pysyy macaronsien välissä. minulla oli tähän täytteeseen syyni, mutta voit hyvin käyttää vaikka pelkkääkin suklaaganachea tai sitä lemoncurdia.

Mutta mihin nämä macaronsit sitten valmistuttuaan käytettiin, onkin taas toisen tarinan aihe. :) Joka tapauksessa tässä resepti jolla minä onnistuin.

Macaron (n. 25 kpl)

1 1/2 dl sokeria
1/4 dl vettä
3 kananmunan valkuaista
100g mantelijauhoa
2 dl tomusokeria
veitsenkärjellinen punaista jauheväriä (elintarvikeväri)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Mittaa ensin kattilaan vesi ja sokeri. Kiehauta ja keitä sitten miedolla lämmöllä sekoitellen n. 3 min kunnes seos on siirappimaista. Sokeriliemen lämmön pitäisi olla 119 astetta (oli, mittasin!)

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset puhtaassa, kuivassa teräskulhossa kovaksi vaahdoksi. Valuta siirappiseos ruokalusikalla ohuena vanana valkuaisvaahtoon (yleiskone on ihan älyttömän kätevä tässä). Vatkaa seosta vatkaimen täydell äteholla vielä noin viisi minuuttia eli kunnes seos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi. Vaahto on valmista, kun se on jäykkää eikä valu vatkaimesta.

Siivilöi tomusokeri ja mantelijauho. Kaada seos muutamassa erässä vaahtoon koko ajan sekoittaen.

Värjää seos haluamallasi elintarvikevärillä (tässä kohdin vaihdoin sekoitusväkineen tukevaan nuolijaan, sillä väri sekoittui paremmin kuin vatkaimella). 

Nostele taikinaa teelusikalla leivinpaperille tai pursota kunnollisella pussilla (Lue: mitä lämpimästi suosittelen). Jätä väleihin hieman leviämisvaraa. Sopiva koko pursottaessa on ehkä parin euron kolikon kokonen lämpäse, koska se leviää vähän jo pursotuksen jälkeen ja lisää uunissa.

Anna leivospohjien levätä n. 10 min huoneenlämmössä ennen paistoa jotta pintaan muodostuu kuori (älä koske, uskon asia!). Paista 175 asteisessa uunissa n. 10 min. Anna jäähtyä hetki pellillä ja nosta sitten esimerkiksi lastan avulla ritilälle jäähtymään. (minä käytin tässä sitä vesikikkaa ja sitten vedin leivinpaperin kanssa talouspyyhkeen päälle jäähtymään ja asettumaan. Lämpiminä eivät irronneet nätisti paperista, joten ei kannata hosua jos eivät irtoa kauniisti) 

Levitä jäähtyneille leivospohjalle (taisainen peltiä vasten oleva puoli) tasaisesti täytettä ja ota toinen leivospohja ja paina hellästi päälle. Macaronsit murtuvat helposti puristettaessa joten kästtele hellästi ja varoen.

Säilytä jääkaapissa ja tarjoile seuraavana päivänä.