Pollo cinghiale eli kanaa ja villisikaa

"Me ollaan täällä Montagliarin viinitilan opetuskeittiössä ja ajateltiin tässä kohta alkaa valmistaa illalliseksi kanaa paikallisella villisikamakkaralla ja jotain sesongin lisukkeita..."

Keikistelin sisarelleni Montagliarin, yhden alueen johtavan viinituottajan, opetuskeittiössä.  Rosteritaso oli täynnä ostoksia, sisareni oli juuri saapunut ja campari spritz kädessämme me nauroimme hilpeinä. Mimmu kuittaili että "aiotko sä ruveta pitämään jotain Vblogia, vai - kun toolleen selität?"

Villisikamakkaran massaa

Tilanne oli vain jotenkin niin absurdi, Montagliarin emäntä ja pääkokki oli käynyt näyttämässä meille miten kylmälaitteen saa päälle, kuinka nestekaasu kytketään päälle ja pois ja miten se pelottava kaasu-uuni käynnistetään. Ja minä selitin osoitellen ruoka-aineita mitä me olimme ajatelleet valmistaa, sillä meiltä puuttui yhteinen kieli. Sitten hän sanoi "buonissimo!", halasi, lähti ja me olimme vähän niinkuin omillamme.

Normaalisti keittiössä pidetään kokkauskursseja, nyt se palveli meidän joulukeskuksenamme.
Joskus vielä sille kurssillekin ;) 

Se oli samaan aikaan ihan mahtavaa, vähän outoa ja pelottavaakin; meillä on oma keittiö Chiantista jouluksi ja kasapäin ihania ruokia ja juomia +2 asteisessa pro-kylmäkalusteessa. Ja jotenkin siinä oltiin vähän liikuttuneen nöyrinäkin, koska tuota opetuskeittiötä ei yleensä vuokrata kenellekään. Me olimme päässeet tänne kokkailemaan ihan täysin Pekan ja Riitan ansiosta, jotka ovat käyneet alueella jo pitkästi toistakymmentä vuotta joka talvi.

Carifiori, my love. 

Koko tarina alkaa oikeastaan siitä, että pohdimme äitini kanssa mitä sitä sitten jouluna tehtäisiin. Hyvin nopeasti keskustelu siirtyi laatikkojen ja havunneulasten tuoksuisesta teille-vai-meille -asetelmasta siihen, miten rikkinäinen joulunaika tänä vuonna oikeastaan on. Ja siitä se sitten lähti; ajatus että mitä jos lähdettäisiinkin porukalla reissuun jonnekin. Ja kun vielä vähän pähkittiin ja soiteltiin Riitalle Italiaan, ajatus Chiantiin lähtemisestä olikin yhtäkkiä siinä käsillä.

Kaikki kipot olivat megakokoisia :) 

Ja kun Mimmu kuuli ideasta ja veljemme suostui avuksi vanhemmillemme kaikki alkoi näyttää mahdolliselta. Pekka Ja Riitta kävivät neuvottelemassa Montagliarissa millaiseen konstellaatioon meidät majoitettaisiin, varaamassa joulupäivän ruokailun ja pohojalais-espoolaisen sukulaiskatraan keittiöasiaakin oli kuulemma mietitty miehissä - muutamankin grapan verran. ;)

Mummun rakkaudenosoitukset ovat tarpeen Italiassa, talvella. 

Ja siinä me sitten lopulta olimme - asettumassa taloksi hyvin kotoisissa merkeissä. Me olimme lentäneet Milanoon ja matkustelleet sieltä jo parin yöpaikan kautta Chiantiin, jonne olimme saapuneet edellisenä iltana aika myöhään. Jokapäiväisen reissaamisen ja asettumisen jälkeen tuntui hyvältä päästä majoittumaan jonnekin vähän pidemmäksi aikaa ja rauhoittua. Ja useamman kerran Montagliarissakin käyneenä se oli tuttuutensakin vuoksi varmasti yksi kotoisimmista vaihtoehdoista majoittua.



Me olimme käyneet päivällä kaupassa Grevessä ja mukaan oli jäänyt pari kokonaista, valmiiksi avattua kanaa, villisikaraakamakkaraa, artisokkia, mustakaalia, pancettaa ja kaikenlaista muutakin ihanaa. Koska olimme vähän reissun uuvuttamia, ostin valmiita gnoccheja ja niistä eväistä syntyi sitten meidän ensimmäinen kunnolla itse valmistettu joulunajan illallisemme.

Kanat oli halkaistu toisin päin kuin olen itse tottunut - keskeltä rintalastaa. 

Oli mahtavaa kokkailla hyvillä välineillä. V kysyi mitä siinä nyt sitten niin hienoa on, enkä oikein osannut selittää. Kai se vaan on hienoa päästä kokkaamaan kunnolla (lue: kunnon keittiössä eikä missään vuokrahuoneen kitchenetessä) paikassa, missä kaikki on tuoretta ja hyvää - sellaista mistä samaan aikaan kotomaassa voi vaan haaveilla. Joka tapauksessa tuon keittiön lainaaminen on jäänyt koko reisusta mieleeni yhtenä niistä kirkkaimmista, joululahjamaisimmista muistoista.

Nahan alle tungettiin villisikamakkaraa, joka maustoi kanan upeasti.
Jotenkin kanan nahkakin tuntui paksummalta kuin kotona.  

Ensimmäisenä iltana kun kokkasimme Montagliarissa laitoimme siis kanaa. Olin jossain (voisin lyödä vetoa että Jamien - mutten ole 100% varma) kokkiohjelmassa nähnyt, että kanan nahan alle voi tunkea raakamakkaran sisusmassaa mausteeksi; chorizoa siinä ohjeessa muistaakseni.

Valkosipulista, sipulista, selleristä, rosmariinista  ja makkaroista tehtiin makupohja jonka sekaan heitettiin myös valkoviiniä. 

Ja koska olimme Chiantissa, missä melkein joka lihakaupasta saa paikallista tuoretta villisikamakkaraa, otin Falornilta paketin niitä mukaani. Ja sitten tungin kanan nahan alle villisikamakkaran massa, rosmariinia, murskattua valkosipulia ja siipaleet voita.

Kanojen päälle upeaa pancettaa, jota ostettiin Falornilta. 

Sitten kokkailin hyvässä oliiviöljyssä suureen pannuun makupohjan; sellerinvartta, loput makkarat silppuna ja nakkelin mukaan loput kevätsipuleista jääneet mukulat. Vähän sinne taisi mennä myös valkosipuliakin. Ja kun makupohja oli kuullotettu, kanat asennettiin siihen päälle, niiden pintaan levitettiin vielä pancettaa ja mustaa pippuria ja kasariin kaadettiin pari lasillista valkoviiniä ja loput kirsikkatomaatit joita sattui pyörimään vielä jonkin pastan jäljiltä.

Sitten kanoja kypennettiin uunissa 180 asteessa semmoinen 50 min pari kertaa välillä valellen, kunnes pinta alkoi olla kauniin värinen.

Vähän mustakaalia, gnoccheja ja salviavoita... Nopeita lisukkeita. 

Ja kanojen kypsyessä duunailtiin sitten vähän lisukkeita niistä artisokista, mustakaaleista ja gnoccheista. Niissä mentiin ihan perussetillä - samaan tyyliin kuin viime vuonnakin. Mustakaali pääsi pannuun valkosipulin, shalotin ja sardellin kanssa ja hautui lopuksi valkoviinissä. Artisokat perattiin, kiehautettiin ja tarjottiin kapriksilla ja sitruunalla maustetun voisulan kanssa.

Pöydän kattamista...  

Gnocchit taas keitettiin kuten pasta ja valeltiin salviavoilla ihan vaan simppelisti. Ja sitten oli hyvää talon omaa oliiviöljyä ja Chianti classicoa. 

Tuollainen makkaralla maustettu kana muuten paahtuu ihan upeaksi uunissa. Jos joku miettii mahtaako villisika tai possu ylipäätään mennä kanan kanssa niin kyllä - possun rasvaisuus tekee muuten helposti kuivaksi menevästä broilerista ihan mielettömän suussasulavaa. Ja mitä enemmän makkarassa on makua, sitä enemmän sitä siirtyy myös ruokaan. Ja siitä makkarasta broileri saa ihania, karamellisoituineen possun paistoliemen aromeita. Sellaisia syviä ja hyviä kuin joulukinkun liemessä, jota siihen kinkun paistopussiin valuu. 

Varmaan jotain semipätevää raakamakkaraa saanee ainakin Hakiksen hallista, kun huokailette sen villisikamakkaran perään. :) Suosittelen kyllä kokeilemaan. Ja kaikki se, mitä sinne kanan paistokasariin valuu, toimii jo sellaisenaan hyvänä kastikkeena ihan mille vaan. Kotona kokatessa olisin varmaan nostanut valmiit kanat leikkuulaudalle ja kiehauttanut sinne paistoastiaan spaghettia tai muuta nauhapastaa. Se olisi ollut illallinen jo sellaisenaan. Mutta olihan nyt joulu ja oltiin cavolo neron maassa niin myönnän että mopo saattoi hieman keulia lisukkeissa... ;) Mutta - hyvää oli ja melkein kaikki upposikin kahdeksan hengen seurueeseemme. 

Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa sekä tilkka punaviiniä - mitä sitä ihminen sitten muuta tarvitseekaan? 

Ja syömään! 

Kanaa villisikamakkaralla (isolle joukolle lisukkeiden kanssa, määrät sinnepäin)

2 avattua broileria /maissikanaa
voita
villisika - raakamakkaraa (tai muuta yrttistä possu(raaka)makkaraa)
pancettaa
oliiviöljyä

makupohjaan
3-4 vartta selleriä
3-4 valkosipulin kynttä
3 shalottisipulia halkaistuna tai kevätsipulin (sipuli)päitä
4 oksaa rosmariinia
pari lasillista valkoviiniä

Lisäksi
nippu lehtipersiljaa
kourallinen  kirsikkatomaatteja
mustaa pippuria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Avaa tarvittaessa broilerit ja työnnä nahan alle oksasta irti revittyä rosmarinia (1 oksa per broileri), (halutessa) hieman valkosipulia, raakamakkaran massaa ja rintafileiden päälle vielä pienet voisiipaleet - nekin nahan alle. Voitele nahka pinnasta kevyesti oliiviöljyllä ja pippuroi. Levitä päälle ohueksi leikattua pancettaa.

Pilko makupohjan vihannekset ja kuullota niitä öljytilkassa hetki. Lisää sitten kanat/broilerit makupohjan päälle ja kaada mukaan kirsikkatomaatit ja valkoviini. Lisää myös vähän lehtipersiljasilppua, mutta säästä osa loppukoristeluun.

Paista kanoja uunissa n. 50 min muutaman kerran välissä paistoliemellä valellen. Kun pinta on kauniin värinen ota kanat pois ja tarjoile joko pastan tai muiden lisukkeiden kanssa.

Aprikoosikanaa ja sinappista kurpitsapyrettä

"Jännä juttu", mietiskelin äsken askelten rapistessa vähän kuuraisen sammalen päällä, "miten paljon sitä näkee kun vaan pysähtyy katselemaan". Ihan arkinen juttu; roskien vieminen ulos, hiljaisuuteen, tammikuussa jossa ei olekaan yhtään lunta ja jäätä onkin elämys kun sitä pysähtyy pohtimaan. Taivaalta satoi melkein näkymätöntä, ohutta lunta. Ihan kuin jäätynyttä usvaa.

Vaikka lumessa on puolensa, hieman kaihoisalla mielellä tervehdin edelleen vihreänä hehkuvaa, mutta kuuran kovettamaa sammalta. "Kompostille voisi ehkä hakea pussillisen haketta jo valmiiksi" tuumasin puoliääneen - sillä kohta vajalta kompostille vaeltaminen vaatii käytävien kaivamista ja pussin raahaamista pitkin kiertoteitä. Pysähdyn katselemaan lunta ja näen, miten hengityksestäni nousee ilmaan suuri pilvi joka hajoaa lumisaten joukkoon harmaata taivasta vasten.

Ihan kummallinen tämä tämmöinen talvi.

Kiireen keskellä on välillä pakko pysähtyä ja nauttia ihan pienistä asioista. Kuten hyt vaikka hyvästä ruuasta ;) Sen taannoisen Emo - keikan jälkeen olen tehnyt kotosalla sinapilla maustettua kurpitsapyrettä. Vähän sellaista, mitä meille tarjottiin aluksi leivän kanssa. Se sopii ihan erinomaisesti paitsi possun pariksi, myös tämmöisen vähän hedelmäisen ja aromikkaan kanan kanssa. Ja mikä parasta, ne syntyvät kerralla samassa uunissa.

Minä käytin parhaaseen pyreeseen jotain erikoiskurpitsaa, joka oli tullut ostettua jo joulun aikaan, mutta sellainen tavallinen talvikurpitsa käynee hyvin. Butternut - kurpitsasta ei tullut niin hyvää pyrettä (jotenkin liian makeaa) ainakaan hunajadijon - sinapilla. Ehkä tavallinen Dijon kävisi paremmin, tai sitten joku persoonallisempi viski- tai konjakkisinappi. Kannattaa maistella sitä pyrettä ja sinappia vähän yhdessä ennenkuin lisää sinappia koko määrään.

Kiireisen äidin perjantain pelastaa jääkaapissa herkkujen kanssa yön yli marinoitunut broileri. 

Jos siis jollakulla on kaapissa vielä kuivattuja aprikooseja ja tasoilla lojuu leivänkannikkoja, niin suosittelen käyttämään ne pois. Todistettavasti ohje sopii myös kiireisen yrittäjä-äidin perjantai-illalliselle - etenkin jos preppaa kanan edellisenä iltana jääkaappiin marinoitumaan ja lykkää kaiken uuniin töistä päästyään. Lapsetkin diggailivat kovasti - myös siitä kurpitsapyreestä vaikka siinä olikin vähän sinappia. Uunissa paahtunut kurpitsa kuitenkin tekee pyreestä paitsi syvän ja hyvän makuista myös hieman makeaa.

Aprikooseista ja valkoviinistä, voista ja yrteistä keittyy kanan kanssa mukava kastike kanalle - etenkin kun rikot lopuksi muutaman aprikoosin liemeen. ...Vaikkei pyreen lisäksi kastiketta oikeastaan tarvita. Kuivista leivänkannikoista kanan pintaan voi tehdä vähän murua, joka paahtuu pinnassa vähän rapsakaksi. Pyreen pinnalle voi laittaa vähän paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Kun selitin ideaani ruuasta Alkon tutulle myyjälle hän iski käteeni pullollisen hyvin persoonallista Sartori Marani Apassimento- viiniä. Kyllä sitä kelpasi tämän kanssa nauttia.

Ohjeen määtät ovat suurin piirtein ja sinnepäin. Voit soveltaa ideaa vapaasti. :)

Sinappista kurpitsapyrettä ja aprikoosibroileria(riittää ainakin neljälle)

1 broileri tai koipireisipaloja 1 per nenä
1 pieni pussi tai ison pussin loppu aprikooseja
vettä
n. lasillinen valkoviiniä
oliiviöljyä
2 oksaa rosmariinia
n. 3 valkosipulin kynttä
(1-2 rkl juoksevaa hunajaa)
voita

leivänmurua (voit maustaa sen rosmariinilla ja valkosipulilla kuten tässä (linkki) ohjeessa meikäläisen vakiokikka nykyään)


Pyreeseen
yksi pienehkö oranssi kurpitsa tai puolet/reilu lohko isompaa(butternut on vähän liian makeaa minusta)
hieman öljyä
n. 50-80g voita (lisää erissä kun soseutat, riippuu kurpitsan määrästä paljonko tarvitset että saat silkkistä pyrettä)
n. 2 -3 tl hunaja dijon - sinappia tai vähän vähemmän ihan perusdijon - sinappia

paahdettuja kurpitsansiemeniä

Laita kana marinoitumaan jääkaappiin mielellään useita tunteja etukäteen, esim. edellisenä iltana. Aloita marinadin teko keittämällä aprikooseja kohtuullisen vähässä vedessä (ja halutessa valkoviinissä) n. 20 min tai kunnes ne ovat vähän turvonneet ja imeneet suurimman osan nestettä itseensä.

Anna aprikoosien jäähtyä ja sekoita sitten joukkoon puolisen desiä oliiviöljyä, nyhdetyt rosmariinin neulaset ja rikki lyödyt valkosipulit. Mausta broilerisuolalla ja pippurilla ja laita se muovipussiin. Lisää hunaja jos käytät sitä. Kaada aprikoosi-yrttiseos perään, hiero seosta joka puolelle kanaa, purista ilma pois ja laita kana jääkaappiin maustumaan.

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen ja halkaise kurpitsa. Pistele kuoreen vähän reikiä, sipaise öljyllä ja laita se uuniin paahtumaan leikkauspinta alaspäin.

Laita kana korkeareunaiseen vuokaan ja kaada marinointiliemi mukaan. Lisää vuokaan reilu lasillinen valkoviiniä. Lohko broilerin päälle vähän voita ja leikkaa pienet viillot koipireisien taipeisiin, jotta lämpö pääsee joka puolelle hyvin.

Laita kana uuniin n. 50 min tai kunnes se on kypsää. Voit valella broileria muutamaan kertaan vuuassa olevalla nesteellä. Lisää viiniä tarvittaessa. Paiston puolivälissä/lopuvaiheessa n. 20 min ennen valmistumista sivele broileria taas paistinesteellä ja ripottele kanan pintaan leivänmurua.

Kun kurpitsa on pehmeää ja sen pinta on saanut muutamia tummia läikkiä (n. 40 min?) ota klurpitsa pois uunista ja kaavi kurpitsan liha blenderin kippoon. Sosueta voin kanssa ja mausta sinapilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sinappia, suolaa ja pippuria.

Tarjoa kana kurpitsapyreen, paahdettujen kurpitsansiementen ja halutessa myös hyvän maalaisleivän kanssa.

Firman pikkujoulut eli Groteskin viinibaari ja Emo

"Kyllä sitä jaksaa, kun elämässä on paljon itselle tärkeitä, hyviä asioita" sanoin pisto sydämessäni kun minulta kysyttiin miten ihmeessä saan ajan riittämään kaikkeen. Hymyn taakse piiloutui paljon; kuluneen vuoden aikana olen tullut myös luopuneeksi monesta asiasta, jotka kuitenkin haluaisin oman elämääni kuuluvan.

Vaikken ole yhtään uudenvuodenlupaustyyppiä, siinä rakettien räiskyessä, kotimme parvekkeella rakkaiden ystävieni kanssa (joita olen ehtinyt näkemään viimeksi rauhassa kevättalvella) tein salaa lupauksen sieluni sopukoissa, että vuodesta 2014 tulee minulle helpompi. Otan itselleni myös omaa aikaa, vaikka väkisin. Sillä tällaista vauhtia, jota olen kynttilöitä tuhlannut ei kukaan jaksa pidemmän päälle.

Toukokuusta pikkujouluaikaan mennessä firman koko on kasvanut yhdestä neljään henkeen. Se on tarkoittanut ihan valtavaa määrää työtä. Etenkin kun olen yrittänyt saada kaiken tehdyksi 3 päivää viikossa - hoitoaikataululla I:lle. Eikä se oikeasti ole onnistunut - lähellekään. Usein, oikeastaan säännönmukaisesti joka viikko on tarvittu kaikkien vapaahetkien ja päiväunaikojen lisäksi ns. yövuoroja joko 10-02 tai 02-04 riippuen onko V nukuttanut I:n vai olenko minä nukahtanut pienen viereen herätäkseni sitten kahden aikaan murehtimaan tekemättömiä. :) Tosin näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä kumpi oli stressaavampaa - se, ettei pysty tekemään firman asioille käytännössä mitään vai se, että asioista ehtii tehdä nyt maksimissaankin 2/3.

Kiire - vaikkain mielenkiintoisten ja hyvien asioiden ympärillä - heijastuu siihen rytmiin jolla kävelee, puhuu, syö ja nukkuu. Vain I:n kanssa ollessani olen yrittänyt pitää itseni siinä hetkessä ja olla läsnä -vaihtelevasti onnistuen. Viimeksi I:n kanssa terveyskeskuksessa käydessäni melkein revin talteen viimeisen sivun potilaslehdestä (Terve potilas 4/2013 jutun voi lukea linkin takaa ilmaiseksi) jossa Leena, 38v viestintätoimiston toimitusjohtaja kertoi omia ajatuksiaan yrittäjänä ja pienen äitinä olemisesta. Vaikken ehkä itseäni leimallisesti "ura-äitinä" näekään, teki hyvää lukea että jollain muullakin on vähän samanlainen tilanne. Ei se ollut mitenkään helppo nakki laittaa 1v 7kk ikäistä pientä hoitoon, vaikkakin tuttuun perheeseen ja vain 3 päivää viikossa kaikilla kevennyksillä jotka olen pystynyt tekemään I:n hyväksi.

Mutta kaiken tämän keskellä semmoista omaa hengitystilaa olen todella kaivannut ja siihen teen muutoksen ensi vuonna. Kukas muukaan sitä omaa aikaa arkeeni tulisi raivaamaan:)

Joka tapauksessa kun pikkujouluaika koitti, päätimme työporukalla että pikkujouluista tehdään rennot, stressittömät ja mukavat; olemme kaikki ansainneet pienen lepohetken ihan muissa ajatuksissa ja ympyröissä. Niinpä varasin poppoollemme liput kansallisteatterin "ovista ja ikkunoista" -farssiin ja sen jälkeen pöydän Emosta. Lisäksi ajattelimme, että voisimme käydä jossain "parilla" ja napostelemassa jotakin töiden jälkeen ja ennen näytelmää.

Erinäisten sattumien summan kautta päädyimme lopulta parille Groteskin viinibaariin josta luvattiin varata meille pieniä sormisyötäviä parin viinilasillisen kanssa nautittavaksi. Olin kuullut viinibaarista paljon hyvää luotettavilta tahoilta - eikä ennakkoasenteeseeni voinut olla vaikuttamatta myöskään kaupalehti Optiosta joulun alla silmiini sattunut juttu, jossa paikan keittiömestaria kehuttiin vuolaasti ja esillä oli käsittämättömän upean näköinen annos ohjeineen. Kaikkeen siihen hehkuun nähden viinibaari ei ehkä lunastanut ihan kaikkea sitä ilmassa väreillyttä lupausta, vaikka kaikki olikin mielestämme hyvää ja todella hyvin laitettua ja viinisuositukset ihan erinomaisia.

Groteskin "sormiruokia"; ankkaa, siikaa, juustomadeleineja ja lisäksi saimme vielä pienen risoton sekä lammasconfittia.

Ensinnäkin olin jotenkin ajatellut että ne pienet naposteltavat ja/tai sormiruuat olisivat oikeasti jotain coktailpalatyyppisiä. Noh, ne olivatkin ihan oikeita pieniä ruoka-annoksia. Maut olivat hyviä, selkeitä ja todella kuulaan kirkkaita hyviä perusmakuja mutta jokin sellainen "uusi" tai "wow" -elementti niistä puuttui. Lisäksi kun tarkoitus oli mennä vielä myöhemmin illallilselle, ruoka oli vähän liiankin täyttävää siihen nähden. Mutta hinta ja laatu kohtasi - niin ja viinivalinnoissa meitä kuunneltiin hienosti ja toiveet täytettiin. Osa porukasta selvästi piti Groteskista todella paljon. Etenkin ankka (ja lammas) herättivät ihastusta seurueessa.

Minuun emossa vetosi mutkattomuus; alkuun oli leipää ja jumalaista, sinapilla maustettua kurpitsapyrettä.

Mutta vaikka näytelmäkin oli juuri niin "älykäs" farssi kuin meille lupailtiin, meikäläiselle Emo oli illan kohokohta. Gastrobar Emo on juuri sellainen ravintola, jollaista olen Suomeen kaivannut. Kiitos ja aamen, ihanan, ihanan välitön, mutkaton ja helppo paikka mennä - ja ruoka oli mielikuvituksellista, vivahteikasta ja upeaa. Ihan täydestä sydämestäni suosittelen.

Silliä Emon tyyliin

Emo on Michelintähdin palkitun Olon "pikkusiko". Olin kuullut etukäteen että annokset Emossa ovat aika isoja, mutta herkullisia. Ninpä osasin varoa tilaamasta liikaa; tilasimme jo Groteskissa taitettuun pieneen nälkäämme kaksi annosta ja päätimme varata oikeuden miettiä jälkiruuan tilaamista sitten myöhemmin, kun varsinainen ruoka on syöty.

Minä söin näistä ibericopossusta tehtyä borssikeittia ja taivaallista  "palsternakkaa ja munaa" niiiin hyviä.
Etenkin tuo oikealla näkyvä palsternakka.

Konseptina Emo on hauska; voit tilata listalta eri määrän ruokia siinä järjestyksessä kuin haluat. Ruuat myydään könttähinnoilla; 1 ruoka 20,- 2 ruokaa 32,- 3 ruokaa 45,- jne... Minulle riitti hyvin 2 ruokaa, mutta jos en olisi syönyt mitään lounaan jälkeen, olisin varmaan ollut houkuttunut tilaamaan vielä jälkiruokaa - sillä se näytti mykistävän upealle. 

Ainoa asia mikä oli toisin kuin oletin oli paikan sisustus. Gastrobareissa ja -pubeissa käyneenä oletin, että siustus olisi jotenkin "täydempi". Että seinillä roikkuisi enemmän teematauluja, hassuja muistoja matkan varrelta ja esineitä jotka kertoisivat omaa - ehkä humorististakin - tarinaansa paikasta ja sen tekijöistä. Tai netissä olevien kuvien perusteella mieleen syntyi kuva ehkä 50 - luvun "gansterikapakasta" nahkasohvineen ja muineen. Mutta sisustus oli hyvin funktionaalinen ja moderni - jotain bar Erottajan ja Kiasman kahvilan välistä - ehkä. Mutta hyvin me viihdyimme ja palvelun sekä ruuan mutkattomuus taas vetosi minuun ihan 10-0.

Sekä Emossa että Olossa hiljattain käyneenä, melkein täytyy sanoa että Emo olisi enemmän minun tyyliseni ravintola. Tarkoitan, että Olo on tosiaankin kokonaisvaltainen elämys, joka ottaa mukaansa ja kuljettaa omia polkujaan. Emo taas on kotoisa. Siellä on tilaa vain olla, murtaa leipää, siemaista vähän viiniä - väitellä kovaäänisesti ja pyyhkiä lopuksi leivällä lautanen puhtaaksi viimeisestäkin herkullisesta pisarasta. Eikä uudelleenkäymistä tarvitse samaan tapaan harkita kuin Olossa, sillä törsäämälläkin kaikkine juomineen ja kahveineen lasku jäi alle sataseen per nenä.

Nigellan vanhanaikainen suklaakakku

Muistan lapsuudestani etäisesti sarjakuvan, jossa pingviinit päättivät järjestää kakkumaistajaiset. En muista miksi pingviinit moiseen ryhtyivät, varmaan se meni jotenkin niin, että pingviininaiset halusivat saada kertakaikkisen selvyyden kuka tekee kylän parhaan kakun ja tuomariksi valittiin kakunhimoinen miesparka. Muistan lukeneeni sarjakuvaa uudelleen ja uudelleen vanhassa, pienessä punaisessa hirsimökissä sinisellä patjalla ja miettineeni ankarasti mikä kakuista näyttäisi minusta parhaalta.

Yhden kakun päällä oli suuria suklaapalloja. vähän sellaisia kuin Lindtin suklaapallot.

I rakastaa suklaakakkua. Se on hänestä yksinkertaisesti ainoaa oikeaa kakkua. Mitä suklaisempaa, sen parempaa. Eikä minullakaan suklaakakkuja vastaan mitään ole, muuta kuin etten ole tehnyt niitä läheskään yhtä montaa kuin tavallisia täytekakkuja. Suklaakakut ovat jotenkin oma lajinsa ja niissä tuntuu olevan omat niksinsä.

Niinpä päädyin tällä kertaa kokeilemaan Nigellan, tuon syntisten herkkujen kruunaamattoman kuningattaren vanhanaikaista suklaakakkureseptiä, jossa nigella lupaa, että jos et ole hurjan kokenut suklaakakun tekijä, niin tee tämä. Check, mun juttu selvästi.

Merituuli kiusasi minua juhlissa, että olet varmaan tehnyt reseptin kolminkertaisena kun kakku on jälleen ihan valtava. Kielsin jyrkästi, sillä se ei ollut totta! Ei, koska tein ohjeen vain puolitoistakertaisena - minkä, rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, jätin kylläkin kertomatta tässä yhteydessä ;) Mutta hei - ohjeessa sanottiin että yksinkertaisena kakku riittää kahdeksalle(!). Jälkiviisaana voisi varmaan todeta, että puolitoistaisena se kakku riittää kyllä jälkiruuaksi enemmälle kuin 24:lle joten Nigellan alkuperäinen annoskokoarvio lienee hieman reiluhko. ;)

Paitsi annoskoossa, mokasin ehkä hippusen siinä, että kakun väliin hulati niin suuri osa suklaakuorrutteesta jolla kakku oli tarkoitus myös päällystää, että sitä ei riittänyt reunoihin asti. Vähän pihimpi suklaan levittelijä olisi varmaan saanut koko kakun kuorrutettua. Minä vatkasin sitten juhlapäivänä reunoihin kermaa ja koristelin suklaalastulla.

Hyvää siitä tuli ja kaikki saatiin kadotettua lopulta. Hauskaa ohjeessa oli, että täytteeseen ja kuorrutukseen tuli creme friachea, joka raikasti suklaata. Sen verran tuunasin ohjetta, että lisäsin kakun väliin yhden dulce de lecheksi keitetyn ja hyvällä suolalla aavistuksen maustetun kondensoidun maitopurkillisen suklaakerroksen alle. Lisäksi kostutin hieman pohjia marachinokirsikoiden liemellä ja korvasin osan kaakaojauheesta (n. puolet) laadukkaalla suklaarouheella. Pinnalle niitä valmiita suklaapalloja ja siitepölyä johon meillä on nyt viimeaikoina ihastuttu.

Melko suklainen kakku, jota kyllä uskon tekeväni vielä joskus toistekin ja silloin teen annoksen yksinkertaisena ;)

Nigellan vanhanaikainen suklaakakku + tuunaukset

Kakkuun
200g jauhoja
200g sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
40g parasta laatua olevaa kaakaojauhetta (korvasin puolet suklaarouheella 70% kaakaota)
175g voita
2 isoa munaa
2 tl vaniljaa
150 ml creme fraichea

kuorrutteeseen
75g voita
175g tummaa suklaata
300g tomusokeria
1 rkl kultaista siirappia (laitoin glugoosisiirappia)
125g creme fraichea
1 tl vaniljaa (laitoin 1/2 tl aitoja vaniljahippusia)

Lisäksi käytin
1 marachino coktailkirsikkapurkin liemen kostutukseen (rommivesi kävisi hyvin myös)
1 kondensoidun maitopurkin keitettynä 3h vesihauteessa (dulce de leche) + muutamia suolahippuja
lindtin suklaapalloja
siitepölyä
kermaa reunoihin vaahtona
suklaalastuja


Anna kaikkien aineiden tulla ensin huoneenlämpöön. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Voitele ja jauhota 2 kpl 20 cm halkaisijalla olevia kakkuvuokia

Laita kaikki kakkuainekset yleiskoneeseen ja sekoita kunnes saat tasaisen taikinan.

Jaa taikina tasaisiksi kerroksiksi kahteen vuokaan ja paista 25-30 min kunnes saat tulitikun puhtaana kakusta kun kokeilet kypsyyttä.

Anna kakkujen jäähtyä 10 min ennenkuin kumoat niitä.

Kuorrute:

Sulata sulaa ja voi joko mikrossa tai vesihauteessa. Maltti on valtta, käytä mietoa lämpöä ettei suklaa pala.

Kun suklaa jäähtyy vähän siivilöi toiseen kulhoon tomusokeri jotta sen klimpit poistuvat.

Lisää siirappi suklaaseokseen ja sekoita mukaan creme fraiche ja vanilja. Sitten lisää siivilöity tomusokeri.

Tarkista että kuorrute on tarpeeksi jämäkkää mutta ei liian paksua. Lisää tarvittaessa hieman kuumaa vettä tai lisää tomusokeria - riippuen onko seos liian löysää vai juuri sopivaa ja levittyvää.

Sitten kakku täytetään.

Laita alin pohja kakkulautaselle ja kostuta pohja jos haluat. Lisää sitten dulce lecheä jos käytät sitä ja sitten noin yksi kolmasosa kuorrutteesta. Paina sitten toinen kakkupohja päälle, kostuta jos haluat ja kuorruta suklaalla.

Koristele haluamallasi tavalla. Minusta kakku hyötyi siitä, että se ehti seistä viileässä yön yli ennen tarjoilua jolloin maut tasaantuvat. Anna kakun lämmitä ennen tarjoilua huoneenlämpöön.

Ohessa voi olla asiallista tarjota vähän kermavaahtoa ja kuppi kahvia.

Juhlaruokien suolaiset - eli vinkkipostausta juhlakauteen

Arvatkaapa olenko jo unohtanut puolet siitä, mitä näihin juhlaruokiin meni? No, jotain muistuu kyllä vielä mieleenkin, mutta tuon granaattiomenasalaatin ohjeen lienen jo unohtanut siinä määrin ettei sitä kannata paljon arvailla sen lisäksi mitä kuvasta näkyy.

Laitan siitä huolimatta nyt tämmöisen lyhyen koosteen näistä jos jotakuta inspiroisi kun tätä joulunalusaikaa vietellään ja pitää keksiä ja kehittää jos jonkinlaista menun poikasta pikkujouluihin. Näissä meikäläisen tarjottavissa oli jotain uutta, jotain vanhaa ja aika paljon lainattua ja lopulta pöytä puettiin valkoisiin ja luulen jokaisen löytäneen jotain itselleen tarjottavista.

Aromaattista, makeaa possua, jouluisen kanelisia perunoita ja makeanhapokasta, paahtunutta paprikaa. Hyvä kombo. 

Farangin uunihaudutettu possu oli yksi vanhoista tutuista (ohje täällä), jota tein taas jälleen kerran hyvällä menestyksellä. Tällä kertaa käytin siihen vain pari aji cristal - chiliä, joista tuli ruokaan vähän terää mutta kun lihaa oli koko kasslerin verran, niin lopputulos ei oikeasti ollut yhtään tulinen. Ruoka toimii kyllä sekä tulisena että tulettomana versiona ihan hirmuhyvin.

Sipulien friteeraaminen on työläin homma koko ruuassa - hankalinta lienee olla paistamatta fileenä olevaa kalaa yli. 

Illan kala oli ihan inkiväärillä hierottua, limen kanssa paistettua lohifilettä, jonka päälle tein samanlaisen osterikastikkeen kuin niille pienille parsakaaleille (ohje) joiden ihanuutta huokailin kesällä. Lisäksi pinnalle pilkottiin hirmuinen kasa tuoretta ananasta pienenpieninä kuutioina, kevätsipulitikkuja, minttua, korianteria sekä ohuina renkaina uppopaistettua shalottisipulia. Sen sipulin kanssa avain onneen on, että öljy ei pääse liian kuumaksi. Me poltimme varmaan ensimmäiset kaksi shalotillista niitä sipulirenkaita kun se öljy oli vielä liian kuumaa. Vähän hitaammin pääsee parempaan lopputulokseen. Kalan päälle olisi voinut mielelläänkin vielä laittaa chilisiivuja, mutta jätin ne pois koska puolet juhlakansasta oli pieniä lapsia. Tuota osterikastiketta on muuten tullut tuunattua sika monta kertaa kesän jälkeen - välillä mukaan on laitettu tosiaan  myös chiliä ja kaffirlimen lehtiä ja pinnalle sitten tuoretta, silputtua yrttiä hurjat määrät. Toimii. Viimeksi viime vikolla sellaisen voipaperissa höyrytetyn siian kanssa. Mmmm...

Ituina on sinimailasta ja apilaa - valmis sekoitus; "hurmaava vihreä".  Salaattipohjassa myös rucolaa. 

Lisukkeissa menin tuttujen ja turvallisten lohkoperunoiden linjaa ja tein sitten oheen raikasta, granaattiomenoilla ja iduilla ryyditettyä salaattia Sivariksen punaisesta riisistä jota jäi mukaan käynnilläni Hellassa ja Herkussa. En enää muista mitä sekoitin riisin joukkoon (kevätsipulia, timjamia, öljyä ja pippuria ainakin, mutta mitä muuta...?), mutta se on hauskan pähkinäistä ja rakenteeltaan melkein pinjansiementyyppinen riisi. Sopii erinomaisesti marinoitavaksi salaattiin eikä tahmaannu sellaiseksi ihme klimpeiksi. Voin suositella. toim. Huom. se paketti oli käsittämättömän hankala avata! ;)

Lohkoperunat - aina ihan parasta. 

Näitä kanelisia lohkoperunoita olen tehnyt muutamaan kertaan. Niihin idea on pihistetty Vallilassa sijaitsevasta hauskasta japanilaisesta ravintolasta Hoshitosta, jossa kävin taannoin. Siitä varmaan lisää toisella kertaa, mutta siellä oli tehty kanelisia perunoita. Ne toivat minun mieleeni vähän perunalaatikon, eikä tämä ole sama ohje, mutta inspiroitunut siitä. Sekoitin lohkottuihin perunoihin hieman öljyä, siirappia/fariinisokeria, kanelia sekä valkosipulia ja inkivääriä. Lopuksi vielä ripotellaan päälle suolaa ja pyöritellään pottuihin seesaminsiemeniä. Paahdetaan uunissa. Nams. Maut menevät yllättävän hyvin yhteen soijan/osterikastikkeen kanssa. Kaikki eivät varmaan tykkää, mutta toiset rakastuvat taatusti.

Paprikat paahdetaan mustapilkkuisiksi uunissa, suljetaan muovipussiin ja kuoritaan jäähtyneinä.
Sitten vain marinadiin ja tarjolle. 

Lisäksi oli sitten vielä ihan perusperuspaahdettua paprikaa jonka maustoin hyvällä öljyllä, erittäin laadukkaalla, V:n Modenasta raahaamalla balsamicolla ja timjamilla.  Ihan sairaan helppoa ja hyvää jos sattuu löytämään paprikoita euron kilo, kuten minulle kävi. :)

Meillä oli kyllä vielä tarjolla lisäksi V:n sous videssä tekemää pulled porkia, jonka (todennäköisesti ameriikankielisen) ohjeen voin linkata tähän kunhan saan sen nyhdettyä töistä palaavasta miehestäni ulos ;) Sori, ei kuvaa. Pulled porkia aikuiset söivät kaikensorttisten soosien kanssa, lapset ilman sooseja. :)

Mutta siinä sitä jo sitten taas olikin - yksiin pileisiin näitä pääruokia. :)

Yksinkertaistettu thaiankka uunissa eli yhden vuuan ruokaa parhaimmillaan

Niin paljon kuin rakastankin noita Farang - keittokirjan reseptejä, aina ei vaan riitä virtaa lähteä jauhamaan currytahnoja ja keittelemään kastikkeita. Jos kaipaat tähän talviseen, synkeään ja kiireiseen joulunalusaikaan simppeliä oikotietä ankkaisaan thaihässäkkään joka syntyy itsekseen uunissa niin tulit ihan oikeaan osoitteeseen. Aikaa tähän kuluu 3h mutta se on lähinnä passiivista odottelua kun uuni tekee tehtävänsä. Ruoka on valmis kun ankan nahka on rapeaa ja liha irtoaa luulta. 

Selailin siis eilen kaihoisana Farangin keittokirjaa ja tuumailin, että ostamani ankan koipireidet voisi ehkä laittaa jotenkin thaihenkisesti. Ehkä, jos jaksaisi. Tajunnan virrassa molskiessani arvioin mitähän siitä syntyisi, jos vaan pilkkoisin keittokirjassa olevan ankkacurryn makupohjan aineita sovellellen uunivuokaan ja antaisin kaiken keittyä ankasta paiston aikana valuvassa rasvassa. "Jaa-a, voisihan tuo toimiakin...", päättelin lopulta. 

En kyllä uskonut, että siitä voisi mitenkään tulla näin hyvää kuin tästä tuli, mutta - joskus sitä ankka yllättää kotiköksän ja puolivahingossa saa loihdittua jotain ihan uutta ja vähän erilaista. Bataatti oli aromaattista, paahtunutta ja suussasulavaa, kastike hyvää ja syvän makuista ja no, ankan nahka sai mielettömän hyviä makuja siitä osterikastikkeesta ja korianterista. Uh ja oh. Lopputulos oli lempeä ja pehmeä, varmaan hyvin suomalaiseenkin suuhun sopiva mutta tosi kiva. 

Määrät ovat luonnollisesti vähän sinnepäin kun en tietenkään punninnut mitään, mutta en usko sen olevan kovin tarkkaa. Chiliäkin voi laittaa jos tahtoo mutta tästä tuli aromaattisen hyvää ja upeaa ilmankin. Kelpasi meidän flunssaiselle pikkumiehellekin! V epäili ruuassa olevan tähtianista, vaikka oikeasti tähän meni glögien sekoittelusta jäänyttä, ihan tuikitavallista neilikkaa. :) Joka tapapauksessa tästä tuli simppeliä, hyvää ja hauskan erilaista. Lopun linssi-bataattilisäkkeen voi käyttää vaikka lisäkkeenä tai kastikkeena sellaisenaan riisin kanssa syötäväksi. 

Osterikastike on ihan must juttu ja työkaveriani lainatakseni: "mikään mihin tulee osterikastiketta ei voi olla pahaa." Aamen. 

Yksinkertaistettu thaiankka uunissa

n. 2-3 dl mustia beluga - linssejä (tai du puy - linssejä) 

1 bataatti

1 valkosipuli

n. 4-6 cm pala inkiväärin juurta

1 tl raputahnaa

3-5 banaanishalottisipulia

1 sitruunaruoho (jos on) 

limetin lehtiä (4-5) ja/tai limen kuorta

suolaa

1 rkl korianterin siemeniä

4-5 neilikkaa

1 "nappi" palmusokeria (n. 40-50g?-> n. 4-5 rkl? )

2 rkl kalakastiketta

1 kypsentämätön ankan koipireisi per ruokailija (meillä 4 kpl) 

3 -4 rkl osterikastiketta

1-2 dl vettä

1 prk 400g kookosmaitoa

tuoretta korianteria ja minttua silppuna

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Etsi iso uunivuoka jalevitä huuhtaistut linssit sen pohjalle. 

Kuori bataatti ja siivuta se kiekoiksi. Lado kiekot uunivuuan pohjalle yhteen kerrokseen. Lisää halkaistu kokonainen valkosipuli (halkaise poikkipäin, niin että jokainen kynsi menee kahtia) ja laita valkosipulin leikkauspinta vuuan pohjaan kiinni. Kuori inkivääri ja raasta tai siivuta sitä joka puolelle vuuan pohjaan ja bataattien päälle. Hiero myös ankan koipireisiin. Pilko sitrunaruoho niin hienoksi kuin saat ja lisää mausteiden kanssa vuokaan. 

Lisää palmusokeri ja kalakastike. Hiero ankkoihin vielä vähän korianterijauhetta ja sivele nahka osterikastikkeella. Laita uuniin ja anna kypsyä n. reilun tunnin kunnes ankasta alkaa valua valtavasti rasvaa vuokaan joka kypsyttää kiehuessaan sipuleita ja bataatteja. 

Voit sivellä ankkoja vielä osterikastikkeella ja lisätä lopun määrän vuokaan veden kanssa. Anna hautua taas puolisen tuntia. 

Kun tuoksu alkaa olla ihan erinomainen lisää kookosmaito ja painele ankkoja hieman nesteeseen jos ne ovat jääneet pintaan ja näyttävät kuivavan. Jatka paistamista vielä reilun tunnin verran - kunnes ankka on oikeasti niin kypsää että se irtoaa luulta. Koko paistoaika on tosiaan n. 3h. Jos tuntuu, että ankka kuivaa liikaa ja vuokaan ei jää kastiketta lisää vähän kookosmaitoa tai vettä. 

Keitä lisäkkeeksi hyvää ja tahmaisinta thairiisiä mitä löydät ja kun otat ankan uunista pursota valkosipulinkynnet kuoristaan ja murskaa & sekoita niitä kastikkeeseen. Mausta vuoka tuoreella yrttisilpulla. 

(toim. huom. kuvassa näkyvä yrttisilpun määrä on paljon pienempi kuin mitä vuokaan todellisuudessa meni, yrttisilppua oli yhteensä ainakin desi mutta sekoitin suurimman osan liemeen mukaan joten sitä ei tajua kuvasta)

Tarjoa heti. 

Riimihärkää ja granaattiomenoilla maustettua punasipulihilloa

"Onnea synnytyksen vuosipäivästä" pamautin lauantaina puhelimeen ennenkuin äitini ehti sanoa yhtään mitään. Hysteerisen hihittelyn jälkeen siirryimme perinteisempiin onnitteluihin ja totesin että meillä on täällä ihan normaali hässäkkä; olin kutsunut sellaisen 10 aikuista lapsineen meille glögin merkeissä ja syömään kakkua - koska syntyhetken muistopäivä.

Varmaan olette verkkaisesta päivitystahdista arvanneetkin että rouvaa on tämä syksy viety "ku jänistä äkehenpiikiis". Paitsi että on ollut kivaa, on ollut myös kiireistä. Niinpä menun suunnittelu jäi siihen viimeiseen aamuun kun kauppaan oli pakko lähteä. olin haaveillut että haahuilen sitten heti aamusta marketissa ja teen ruokien esivalmistelut kun I nukkuu. Ja jotta tästäkin tulisi sellainen Nellemäinen kaaos - arvatkaapa hyytyikö autoni kesken kauppamatkan? :)

Siellä me sitten olimme I:n kanssa pakkasessa ja yritin epätoivoisesti työntää sitä turkasen painavaksi osoittautunutta autonraatoa lähimpään parkkiruutuun lepäämään ikuista untaan. Onneksi eräs hilpeä herrasmies rynnisti apuun kun olin vaipumassa täydelliseen epätoivoon ja sain sen mobiilin pois toisten jaloista. Mutta tunti siihen kaikkineen hurahti ja kylmä alkoi tulla joten ei auttanut kuin palata kotiin I:n kanssa ja lykätä kauppakeikka iltaan.

Niinpä se menun suunnittelu meni vähän sillä mentaliteetilla että mikä on tosi helppoa ja hyvää ja mitä onnistuu vielä tekemään tällä aikataululla.

Siivuta valmis riimihärkä tarjolle niiiiiiin ohueksi kuin saat. 

Naudan ulkofileet olivat tarjouksessa (9,90,-/kg) Sellon CM:ssä ja kävin niihin kiinni. Koska ne olivat takuumureaa (yli 2 vkoa pakkauksesta), sitä ei enää voinut repiä tartariksi - mikä oli se ensimmäinen ajatukseni. Mutta lihatiskiltä vinkkasivat että siitä saa riimihärkää ihan erinomaisesti kun lihan pakastaa vähintään 12h. Joten yksi riimihärkä tulossa. Jos olette joskus ostaneet kaupan riimihärkää niin tiedätte mitä se maksaa - tämä on ihan erinomainen idea tehdä sitä itse koska eipä siihen paljon muuta lihan lisäksi tarvita tarvita kuin pakastin, yrttejä ja suolaa.

Ohjetta katseltiin sekä Hannelen blogista että maku - lehden sivuilta. Me laitoimme härkään 2 tl suolaa - mutta lopputulosta maistellessani tuumailin että se oli minusta ehkä hippasen vähän, joten ripotin sitten sormisuokaa leikattujen riimiviipaleiden kerosten väliin ihan vähän. Hyvä tuli, joskin unohdin laittaa hannelen vinkkaamat konjakit pussukkaan. ensi kerralla voisi laittaa vähän sitäkin. Hyvä liha on kuitenkin hyvää, joten ei se unohdus mitenkään haitannut tällä kertaa.

Ruissipsit ovat ihania täytettyinä. 

Valion sivuilta olin bongannut jo aiemmin hauskan vinkin käyttää ruissipsejä; niitä voi käyttää erilaisten tahnojen ja moussemaisten täytteiden kuljetusalustoina. Niinpä nappasin pari pussia creme fraiche - maustettuja ruissipsejä ja tein niihin ihan perinteisen tuorejuusto-kerma-smetana-siianmäti-sitruunamoussen jonka sekaan silppusin ruohosipulia.

Lisäksi meillä oli iso kasa punasipuleita kotona, joten riimihärän pariksi tehtiin punasipulihilloketta ja se koristettiin granaattiomenoilla joita kaupassa nyt näyttää olevan runsain mitoin. Granaattiomenan mehu maustaa myös hilloketta hauskasti, joten lopulta tästä tuli mielestäni yksi koko pileiden onnistuneimmista yhdistelmistä. Alunperin olin ajatellut tehdä realista pieniä coktailkolmioita riimihärän ja hillokkeen alle, mutta koska se unohtui kauppaan myös ruissipsit ja väinämöisen palttoonnapit kelpasivat paremmin kuin hyvin tähän tarkoitukseen. :)

Lehikäisiä / pasteijoita

Ja tehtiin alkupalapöytään lisäksi myös yksinkertaisia katkarapulehikäisiä tai pasteijoita - miten vaan. Kaupan voitakinaa, katkarapuja, inkiväärikastiketta pullosta ja ruohosipulia sekä cachew - pähkinöitä. Päälle pasteijaan ripotettiin seesaminsiemeniä.

Hyviä olivat kaikki - ja nuo ruissipsit kannattaa hyödyntää nyt juhlakautena ehdottomasti! Sisään voi pistää melkein mitä vaan ja ne ovat juuri sopivan ohuita juhlanaposteltaviin. Parempia vielä kuin nuo palttoonnapit. Täytteissä vain mielikuvitus on rajana - mutta riimihärkä oli kans tosi kova.

Riimihärkää ja granaattiomenoilla maustettua punasipulihilloa (juhlaväelle)

1 naudan ulkofile
öljyä
2 tl kuivattua timjamia ja rosmariinia seoksena
4-5 rkl yrttisilppua (timjamia ja rosmariinia meillä)
2-3 tl suolaa /hyvää yrttisuolaa (käytin profumo del chiantia)
mustaa pippuria myllystä reilusti lihan pintaan

(konjakkia - ei laitettu mutta olisi varmaan sopinut hyvin)

Poista ulkofileestä kalvot sunmuut turhat rasvat pinnasta. Hiero filettä öljyllä ja ripottele sitten pintaan kaikki mausteet. Laita muovipussiin (meillä meni vakuumipussiin) puristele ilmat pois ja sulje. Laita pakastimeen yön yli.

Ota riimihärkä sulamaan pakkasesta muutamaa tuntia ennen tarjoilua ja leikkaa kohmeisena niin ohuita siivuja kuin ikinä voit. 


Punasipulihilloon (noin - määriä):

5-6 isoa punasipulia ohuina siivuina
n. 1,5 dl sokeria josta n. 1 dl muscavado - sokeria ja loput tavallista hienoa sokeria
hippunen suolaa
n.3-4 rkl hyvää balsamicoa
hieman öljyä

granaattiomenaa

Paahda siivutetut punasipulit kuumalla, kuivalla pannulla jotta ne pehmenevät ja saavat vähän väriä.

Halkaise granaattiomena ja paukuta kuoripuolelta siemenet irti tukevalla kauhan- tai veitsenperällä syvässä kulhossa. Poista valkoiset osat ja siirrä jääkaappiin pienemmässä kulhossa.

Kun määrä on pienentynyt noin puoleen ja sipuli pehmeää sekä paikoin saanut vähän väriä lisää pannuun sokeri ja etikka sekä hippunen suolaa. Kiehuta kasaan hillomaiseksi ja lisää lopuksi vähän öljyä sekä granaattiomenan lientä ja sekoita. Ota pois tulelta ja anna jäähtyä.

Lisää granaattiomenaa koristeeksi jäähtyneeseen hilloon. Tarjoa lihan kanssa.