Sikajuhlat Hiittisissä

Kun nyt, muutama hektinen työviikko takanani katselen kuvia Hiittisten sikajuhlilta, en millään voi uskoa että niistä on alle kuukausi. Aika tuntuu menneen hurjaa vauhtia, sillä loppukesämme on ollut "yhtä juhlaa". Kuitenkin kuvia katsellessani tunnun kiinnittyvän kerta toisensa jälkeen kuvaan, jossa juhlilla esiintynyt, vaalea nainen laulaa.

Juhlapöydät ilmestyivät paikalle kuin tyhjästä.

Olen miettinyt useampaankin kertaan, miksi siihen, sinänsä tavalliseen kuvaan ihmisjoukoista ja esiintyvästä taiteilijasta kiteytyy niin tosi paljon fiilistä. Ja lähestynpä niitä fiiliksiä mistä suunnasta tahansa, jotenkin se kaikki tuntuu yhdistyvän niinkin latteaan sanaan kuin "autenttinen". Mutta ihan oikeasti, ihan aikuisten oikeasti - miten muuten voi kuvata juhlaa, jossa tunnuin olevan kuin jossain unessa lapsuudestani; kylän keskelle viritetty juhlateltta, herkkä-ääninen kitara, talkoomeininkiä sian roudauksessa ja kesäiset heinäpellot ympärillä. Pienemmät tyttölapset juoksivat ympäriinsä kesämekot hulmuten ja samanmittaiset pojat ajelivat polkutraktoreilla.

Ison sian lämmittämiseen avotulella menee paljon puuta ja paljon aikaa... 

Hieman isommat tytöt olivat hekin pukeneet päälleen mekon, joka helmojen nykimiestä päätellen oli selvästikin ihan erityistä. Kainoina nuo Kalevalan Ainoa nuoremmat neidot keräilivät sieltä täältä kukkia tien viertä käyskellen; varpaat hiekassa ja pää pilvissä.  Hieman vanhemmat tytöt olivat saaneet mopokyydin ja pärisivät ohi molemmin käsin mopoprinssin vyötäisiltä puristaen. Ja noita neitejä katsellessani muistin niin elävästi miltä tuntuu olla yksitoista ja puoli kun kylän juhlissa tarjoutuu turvallinen, mutta samalla niin kovin jännittävä tilaisuus maistaa hieman vasta edessäpäin olevaa maailmaa. Juhlat, kesä, vapaus ja jännitys.

Toisista kokonaisen sian näkeminen grillissä ei tunnu luontevalta, meistä se omalla tavallaan lisää ruuan arvoa. 

Jotenkin koko tilanne oli muutenkin niin kotoisa; sanoin V:lle että niin näen miten minulla olisi ihan samanlainen hässäkkä ennen H-hetkeä jos järjestäisin tällaisia juhlia ensikertaa. Me olimme tulleet paikalle jo hyvissä ajoin, sillä pelkäsin että paikalle olisi tullut porukkaa vieläkin enemmän, enkä tiennyt paljonko istumapaikkoja on. Tuoleja kuitenkin kiidätettiin hyvää vauhtia pihalle pystytettyyn juhlatelttaan jonka alla oli pitkä juhlapöytä.

Sian pilkkomisvälineistöä

Siinä vaiheessa kun ostin lippuja en tosiaan tiennyt miten mukaviin ja kotoisan välittömiin juhliin tulin ostaneeksi lipun. En edes tiennyt oliko tarjolla mitään muuta kuin sitä sikaa ja paikallista Rousal - olutta, mutta ajatus kokonaisen, palvatun ja grillatun sian syömisestä ulkona, saaristolaismiljöössä oli minusta jo itsessään aika kokemisen arvoista settiä. Enkä kyllä tosiaan ollut väärässä.

Sian pilkkominen isolle juhlaväelle käy tosiaankin työstä. 

Vaikka ensikertaa tällaista tapahtumaa järjestettäessä aikataulutus on ymmärrettävästikin vähän mysteeri (miten kauan kokonaisella, vaikkakin sinänsä kypsällä sialla menee lämmitä grillissä läpi asti?) ja työmäärä varmaan tuntui järjestäjistä suurelta, kaikki oli erinomaisen mukavaa ja meni lopulta ihan hyvin. Niinpä sydämestäni toivon, että jaksavat Hiittisissä ottaa joskus vielä uusiksikin, tunnelma oli niin aito ja hieno.

Perushyviä lisäkesalatteja oli runsaasti ja tarjolla oli myös ihan hyvää amerikkalaista grilli/dippikastiketta. Olutkaan ei loppunut kesken;) Jos jotain olisin erityisesti toivonut, niin possu olisi ehkä voinut olla vähän pidempään grillissä ja tällainen oudoista paloista kiinnostunut olisi mielellän tutustunut kummallisempiinkin sian osiin kun koko sika oli kerran tarjolla ja syönyt luiden ympärillä kypsynyttä lihaa.

Nyt kaikki liha varmaan käytännön syistä leikattiin vuokiin sekaisin ja vuuat nostettiin toiseen, pienempäään grilliin pysymään lämpimänä. Niinpä oli aikalailla arpapeliä, millaisen palan kukin lautaselleen sitten sai. Toisella kierroksella älysin vähän kysellä luisempian palojenkin perään:)

Rousal - olutta. 

Mutta hyväähän se savustettu ja grillattu possu oli ulkona nautittuna ja parani vaan loppua kohti ;) Lapset olivat unohtaneet että kesämekot ovat epätavallisia, ujous oli kadonnut ja isommat sekä pienemmät lapset juoksentelivat leikeissään sulassa sovussa talon ympärillä. Vielä kun niityn ylle laskeutuvan kasteen seassa kuului taitavaa ja heleää laulua me istuimme siellä varsin tyytyväisenä elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen.

Pari fotoa loman viimeiseltä viikonlopulta

 Meidän lomamme huipentui ihan uskomattomaan ilotulitukseen kaikenlaista mukavaa. Siskoni miesystävineen tuli meille viikonloppukylään ja koska he jaksoivat raahautua paikalle vielä myöhään torstaina, meille jäi koko perjantaikin aikaa rientää.

Olin tilannut meille ihan mielettömät kelit joten sääkin oli kuin morsian koko viikonlopun ;)

Niinpä sitten päädyimme Farmor's Cafeseen lounaalle perjantaina ja nautimme täysin siemauksin maalaismiljööstä. Pöydässä kuului huokailuja, miten aika tuntuu jotenkin pysähtyneen täällä saaristossa.

Ja kyllä - vaikka maailma muuttuu niin jotenkin toiset asiat vaan tuntuvat pysyvän yhtä ihanina vuodesta toiseen: Farmor's cafe love.

Jotenkin muuten tuntui tämmöisen vuodesta toiseen kävijän silmin, että Farmor's Cafessa oli saatu monta asiaa kuntoon laajentumisen jälkeen; paikkoja oli laitettu, yksityiskohtia viritetty ja vaikka pöytiä oli yhtä paljon kuin viimeksikin, kaikki oli jollain lailla viimeistellympää. Tunnelma oli taas kaikin puolin paremmin kohdillaan. Kakkujakin tuntui riittävän jääkaapissa - kun yksi Brita loppui, toinen nostettiin tilalle heti.

Minua vähän hymyilytti, että oltaisiinko sieltä eksytty tänne lueskelemaan, kun kutsuin viime vuonna laajentunutta kahvilaa kuin mummin sukujuhliksi? Bongasin nimittäin terassin yli viritetyn kankaasta tehdyn viirinauhan;) Kuvaa ei tullut, mutta kieltämättä vähän hymyilytti. Hieno nauha! ;)

Se, mistä tykkään ihan erityisesti Farmor's Cafessa on, että tuoretta yrttiä, kukkaa ja raaka-ainetta haetaan jatkuvasti myös omasta pellosta, puskista, purkeista ja ruukuista; kaikki on tuoretta ja hyvää.

Ja kun kaik-ki oli syöty kuten I tavailisi, taapersimme rantaan ja kohti kotia. Pienimmät pääsivät petiin, isommat "uinaan!"

Lauantaina lähdimme veneilemään kohti Bengtskäriä, vaikka olikin sumuvaroitusta ilmassa. Tuumasimme, että katsotaan miltä näyttää ja paetaan, jos vaikuttaa vaaralliselta. Lähdimme kiertämään Rosalan eteläpuolelta kohti avointa - ajatuksena että siellä maisemat ovat jo ihan toisennäköisiä vaikkemme kovin kauas pääsisikään.

Lopulta kuitenkin kävimme Klovaskärin autiotuvalla ja melkein pääsimme Bengtskäriinkin. Mutta koska olimme matkassa pienellä, tutkattomalla alumiinipurkilla ja sumurintama näkyi jo Bengskärin takana tuulen viritellessä lainetta silkintyynelle ulapalle niin emme menneet maihin. Eikä se edes harmittanut oikeasti - tyyni avomeri on jotenkin niin valtavan kunnioitusta herättävä ja hieno jo sekin. Juuri sellainen, millä voisi kuvitella olevan oman sielunsa. Ei ole vaikeaa kuvitella merimiesten ymmärtävän, pelkäävän ja rakastavan merta. Totesinkin V:lle että minä taitaisin pelätä merta liikaa tullakseni ikinä merimieheksi.

Kivisen saaren keskellä elää pieni keidas. Millä - en tiedä. 

Ja Klovaskärin luonto on vain niin hieno. Sumurintama pyyhkäisi ylitsemme kun olimme rannassa ja katosi onneksi melkein yhtä äkkiä kuin saapuikin.

Siellä me seisoimme kivellä ja kosketimme, katselimme ja hengitimme pilveä joka liukui ohitsemme, ylitsemme ja lävitsemme.

Sumu oli sakeaa, kosteaa ja raikasta. Ja liikkui kovaa. 

Oli kieltämättä vähän muumimaista fiilistä, kun pappa kävi haistelemassa tuulta kallionkärjellä ja arvioi kestäisikö sumu vartin vai viikon. ;)

Ja sitten se oli mennyt - yhtä nopeasti kuin tulikin. 

Mutta onneksi sumu meni ohi siinä n. vartissa ja pääsimme kotiin. Ne autiotuvan sängyt eivät suoranaisesti houkutelleet pidempään vierailuun... Vaikka eväänä olikin maailman parasta pannukakkua :)

Lounaaksi pyöräytin yhden kesän runsaista salaateista, jossa varmaan parasta oli se, kun älysin marinoida salaattiin laitetut punasipulit tilkassa juoksevaa hunajaa, valkoista balsamicoa ja öljyä johon oli sekoitettu pätkä punaista chiliä. Päälle sokerin kanssa paahdettuja pekaaneita ja blue cheese kastiketta jonka tein sinihomejuustosta ja creme fraichesta. Muuten vaan kasasin salaatin päälle jääkaapista kaikkea, mikä oli kohta pakko käyttää.

Ja lounaan jälkeen oli pienen ruokalevon aika, sillä illalla meitä odotti vielä hienonhieno elämys Hiittisissä, nimittäin ne sikajuhlat.

Inkiväärinen colakastike "luuruualle" eli possun ribseille

Oikeastaan silloin, kun kirjoittelin niistä sous vide ribseistä vähän itsekin hämmästyin, miten en ole tullut postanneeksi mitään ihan "perusreseptiä" ribseille. Meinaan että ilman kaiken maailman vesikylpyjä ja systeemeitä joita ei ole kuin niillä, joilla on yhtä suuri vetovoima kaikenmaailman gadgetteihin kuin meidän perheellä.

Kävin oikein läpi blogia ja löysin vissiin yhden ikivanhan ribsiohjeen, jossa oli jotain suklaajuttua, mutta semmoista perusjuttua, millaista teemme usein - sellaista en sitten löynnytkään. Hämmentävää se on siksi, että meillä kumminkin syödään tätä ystäväni "luuruuaksi" nimeämää herkkua kesällä aika usein. Ja monet kerrat sitä on nimenomaan tehty mökillä, missä ei ole mitään ihmeellisiä välineitä eikä usein mausteitakaan.

Niinpä ajattelin, että tätä tulee ihan erinomainen tilaisuus postata aiheesta kun minulla kerran oli ostettuna mökille niitä "ribsiluita" ja ne olivat ihan raakana ja jääkaapissa. Välineistönä vanha kaasuhella, uuni ja grilli.

Ja sitten tulee se pakollinen, puuduttava disclaimerosio kaikille Tosiharrastajille (tm): kuten taisin sanoakin joskus, tämä ribsien tekeminen on vähän semmoista uskonnollista tiedettä, eikä yhtä ja parasta, ainoaa ja oikeaa oikein liene. Minulle tärkeää on, että lopputulos on pehmeää, mehukasta ja siinä on ihanan paahtunut ja karamellisoitunut pinta. Ja kun meikäläisen luonne on enemmän sellainen tomautampa tällaisen kuin että paahtelisin, kääntelisin ja sutikoisin luita (tai laittaisin V:n tuntikausiksi grilliorjaksi) niin arvostan kovasti etukäteen kypsentämistä. Se antaa mahdollisuuden tehdä etukäteen sen vaativamman osan (eli kypsennyksen niin, etteivät luut ole ihan jerkymäisen kovaa, kuivaa ja sitkeää purkkaa) ja ruuan saa pöytään h-hetkellä jääkaapista tosi nopeasti.

Koska esikypsennys tehdään foliossa, luut eivät vielä saa väriä uunissa. Väri annetaan pintaan grillissä suoralla tulella.

Ja sitten tietysti mökki ja raaka-aineiden tuhlaus isoissa määrissä keittolientä jne jne. No, kaikella tällä esipuheella minusta se vaan on kätevää tomuttaa ne luut vaan jollain mausteseoksella ja esikypsentää uunissa. Tosi hyviä tulee tosi helposti.

Silloin luista poistetaan se takapuolella oleva kalvo (irroita lusikan varrella alku ja vedä pois talouspaperilla kiinni pitäen), niiden päälle ripotellaan soveltuvaa paprikapohjaista mausteseosta (meillä tällä kertaa sydney's kitchenin dracula spice mixiä) ja sitten koko kasa kääräistään folioon ja tungetaan uuniin. Mukaan nyyttiin voi laittaa vielä vähän hunajaa ja suolaakin, jos mausteseoksessa sitä ei ole paljoa. Sitten vaan 2,5h semmoinen 170 astetta.

Oho, hups - ei näin.

Mutta sitten tulee tämä ei näin - osasto.  Tein lauantaina juuri kuten edellä kuvasin. Sitten unohdin ajastimen ja sitten menimme saunaan. Ja saunasta tullessamme oli niin nälkä ja iso hössötys että me V:n kanssa menimme ajatuksinemme ristiin.

V sammutti uunin ja jätti valot päälle, että muistetaan ottaa ribsit ulos. Minä hössötin illallista ja huomasin että urgh, uuni piti sammuttaa ja sammutin jo sammutetun uunin valot. Ja arvatkaa, unohdimmeko ne ribsit lopunkin sinne uuniin jälkilämmölle ihan aamuun asti? Ja kyllä, se paketti oli lämmin vielä aamullakin.

Lopputuloksen voitte tarkastaa ylläolevasta kuvasta. Se 2,5h on oikeasti ihan riittävä aika niille ribseille. Sen jälkeen se foliopaketti kannattaa ottaa pois uunista ja antaa jäähtyä. Siten jääkaappiin kun se ei enää ole tulisenkuumaa. Nyt kun ribsit unohtuivat uuniin ties kuinka pitkäksi aikaa ihan kaikki lihaa luulla pitävät sideaineet olivat tyystin sulaneet ja vaikka possu oli suussasulavaa syödä, se oli tuskallista grillattavaa kun liha ei pysy enää ollenkaan koossa.

Mutta hyvän makuisia noista silti tuli kun älysin keittää niihin kastikkeen siitä inkiväärioluen teosta jääneestä inkivääri-sitruunamuhjusta ja colasta. Tuli hyödynnettyä se muhju vielä toiseen kertaan ja katsottua vähän määriäkin siihen colakastikkeeseen. Mutta jos joku ei nyt jaksa ruveta keittämään mitään kastikkeita itse niin jokin amerikkahenkinen grillikastike käy hyvin. Tosin itse koitan tuijotella niiden valmiskastikkeiden etikettejä sen verran, etten osta mitään jossa lukee HFCS (High Fructose Corn Syrup).

Mutta ei se hankalaa ole keittää sitä soosia itsekään, aikaa se tosin hetken vie. Minulla ei ollut edes mukana nyt mitään valmiskastiketta joten pelasimme erän dominionia samalla kun kiehutin kastiketta kokoon. Sitäpaitsi, se inkivääriolut on ihan hyvää ribsienkin kanssa ;)

Ribsiluut helposti uunissa

ribsiluurivejä
paprikapohjaista mausteseosta (meidän Dracula spice mix - seoksessamme oli ainakin paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, sipulia, pippuria, oreganoa ja cayannea - usein näkee lisättävän myös korianterin siemenjauhetta ja jeeraa)
hunajaa
suolaa

Lisäksi tarvitaan folioa

poista luista takana oleva kalvo. Se onnistuu helpoiten irrottamalla alkua luun kohdalta vaikka lusikan varrella ja tarttumalla kiinni talouspaperilla jolla saa hyvän otteen. Sitten vedetään kalvo irti.

Hiero sitten reilusti mausteseosta luille. Saa olla tosiaan kunnolla.

Asettele luut pariin pinkkaan folion päälle ja sulje folio. Laita uuniin 160-170 astetta n. 2,5h. Jäähdytä esikypsennetyt luut ja säilytä jääkaapissa kunnes ne grillataan. Grillauksen aikana luille anetaan väriä ja niitä sivellään makealla grillikastikkeella. Älä kuitenkaan polta sokerista soosia!

Inkiväärinen colakastike ribseille (riittää 4-6:lle ribsiriville)

1 tölkki colaa huom! sokerikolaa eikä mitään aspartamijuttua - se ei kestä keittämistä.
1 ikivääriolutannoksen "muhju" (ohje täällä - käytännössä hieman jäännössokeria, sitruunankuorta ja inkivääriraastetta)
n. 0,8 dl soijaa
n. 1 dl öljyä (Vaikka tavallista rypsiöljyä)
"loraus" etikkaa n. 3 rkl punaista balsamicoa meni meillä, mutta punaviinietikka käy hyvin
3 kynttä valkosipulia rikki lyötynä
chiliä maun mukaan (1-3 tuoreetta chiliä on hyvä - omasta mieltymyksestä ja chilin vahvuudesta riippuen)
3-6 mustaa pippuria
4 vihreän kardemumman palkoa (ei pakollinen)
2 rkl fariinisokeria

Edit: 19.8.2013: Tein kastiketta uudelleen, mutta nyt lisäsin siihen vähän kanelitankoa, tähtianista ja kalakastikettakin. Sopii!

Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehuta hiljalleen kunnes seos alkaa muuttua hieman siirappiseksi. Siivilöi kastikkeesta pois muhju ja tarkista maku. Tarvittaessa voit keittää vielä vähän kasaan. Lisää tarvittaessa soijaa lisäsuolaksi ja jos siltä tuntuu vaikka tilkka sitruunamehuakin.

Sivellään esikypsennettyjen, grillissä jo hieman lämmenneiden ribsien päälle pariin otteeseen tai grillauksen loppuvaiheessa jos harrastat ilman esikypsennystä grillaamista.

Inkivääriolutta kotikonstein

Meillä tykätään inkivääristä. Ja meillä tykätään ihan erityisesti inkiväärioluesta. Se, mitä en ollut koskaan tajunnut on, että inkiväärioluesta voi tehdä pikaversion ihan itse. Eihän se ihan samanlaista ole, kuin käyttämällä tehty kaupan versio, mutta ihan erinomainen alkoholiton hellejuoma ja tajuttoman helppoa tehdä.

Olen nyt tehnyt Jamien reseptillä inkivääriolutta useamman kerran. Viimeksi tein sitä tänään, kun olimme pykertäneet halkopinon jämän siistimisen kanssa jo jonkin aikaa ja porukka alkoi vaikuttaa uupuneelta. Opittujen läksyjen osastolta voisin varmaan sanoa seuraavaa: 

1) käytä inkiväärioluen kuplavedeksi vähäsuolaista tai suolatonta kuplavettä. Vissy ei ole hyvä ;) Sen sijaan se sitruksinen Novelle toimi ihan hienosti. 

2) fariinisokerista tulee hyvä, vähän simamainen maku - voit käyttää pelkkää fariinisokeria tai osittain fariinisokeria ja osittain esim. puhdistamatonta ruokosokeria. Minusta 4 rkl on hieman kaunisteltu määrä - mutta lienee makuasia. Meillä sokeria on laitettu ehkä n. 6 rkl 

3) sitruunoista on laitettu 3 sitruunan kuori ja lisäksi vielä Jamien reseptistä poiketen vain yhden mehu. Mutta sitruunaa voi lisätä oman maun mukaan enemmänkin.

4) kun inkivääri-sokeri sitruunankuoriseos laitetaan tekeytymään jääkaappiin, inkiväärin maku vahvistuu ja juomaan tulee sitä kaivattua "potkua". 

Viimeiseksi muttei vähäisimmäksi keksin tänään, että siitä inkiväärioluen makuseoksesta voi keittää myös erinomaisen soosin ribseille - mutta se onkin jo toisen jutun aihe. Shall not waste.

Ja mikä tosiaankaan olisi parempaa janojuomaa puupinolla, kuin iso lasi ihan jääkylmää inkivääriolutta ja paljon jäitä... Nam. 

Inkivääriolutta kotikonstein

n. 140g eli ehkä 10-14 cm pala inkiväärin juurta

3 sitruunan kuori ja yhden sitruunan mehu

n. 6 rkl ruskeaasokeria  (laita ainakin puolet fariinisokeria)

1 litra vähäsuolaista kuplavettä (esim. novelle sitruunaa)

mintun oksa ja jäitä

Siisti inkiväären juuresta pois huonot kohdat. Voit kuoria juuren jos haluat tai vaan raastaa sen kuorineen, mehuineen kaikkineen kulhossa. 

Pese sitruunat huolellisesti lämpimässä vedessä (mielellään luomusitruunaa!) ja kuori kolme sitruunaa ohuelti inkiväärimuhjun sekaan. Lisää sokeri ja hiero seosta tukevalla puukauhalla tms, jotta saat sitruunan aromaattiset öljyt liikkeelle. Jätä sitten seos jääkaappiin vähintään 10 min tekeytymään ja maustumaan. 

Lisää sitten mukaan kuplavesi, sitruunan mehu ja siivilöi juoma kannuun. Maista, lisää sokeria tai sitruunaa oman maun mukaan. Lisää lopuksi vielä paljon jäitä sekä oksa minttua. Tarjoa heti. 

Kääretorttua ja kanasoppaa eli kuvia ihan tavallisesta arjesta.

Keskellä lomaa on hyvä pysähtyä ja muistaa, että välillä mikään ei ole parempaa kuin hyvin tehty  "ihan tavallinen". Aina ei tarvitse olla innovatiivinen eikä pyrkiä johonkin suurempaan.

Aina ei tarvitse yllättää ja ylittää itseään. Ei ainakaan jos ei tunnu siltä. Sellaisena päivänä se hyvä ja varma perusjuttu voi olla niin monta kertaa palkitsevampaa kuin loputon arpominen miljoonan mahdollisuuden välillä. Vaikka uusi on välillä virkistävää, se ei ole itseisarvo edes ruokabloggaajalle.

Sitäpaitsi, en tiedä montaakaan niin hyvää juttua kuin kotikokin reseptillä tehty syntisen makea ja karamellisoitunut "maailman paras pannukakku" kun sen päälle ripotellaan tuoreita, kevyesti sokeroituja mustikoita. Voittaa minkä tahansa mustikkapiirakan mennen tullen; kesä lautasella.

Ja vaikka olisitkin kuvitellut tekeväsi "sitten lomalla" vähän sitä sun tätä, pitäähän juuri silloin olla myös aikaa vain istua oman perheensä kanssa rantakalliolla, katsella veneitä ja syödä kanasoppaa? Ja siinä rantakalliolla se kanasoppa onkin ihan erityistä - vaikka se olisikin eilistä ja lämmitettyä. Vai mitä?

Sillä jollei pysähdy, aika valuu käsistä ja vuodet kulkevat ilman että kesää, läheisiään tai edes elettyä elämää muistaa nähdä ja kuulla.

Sitä on muka koko ajan liian kiire halata ja nuuhkia sen pienen vauvan valtoimenaan kasvavia, hiekantuoksuisia ja valkoistakin valkoisempia kesähiuksia. Jos ei pysähdy kuuntelemaan niitä pieniä suusta pulppuavia tavuja voi jäädä ymmärtämättä että se pieniä käsiä väännellen, vähän syyllisellä ilmeellä muutamaan kertaan toistettu "hrrrrr - poppa" tarkoitti että leivänpaahtimen toimintaan oli tutustuttu itsenäisesti ja lähemmin.

Oikeastaan I:n kanssa touhutessani olen alkanut miettiä syvällisesti sitä, miten oikeastaan keskeneräinenkin on jo puoliksi valmis ja "pieni kaaos" on oikeastaan melkein järjestyksessä.

Tekeekö epätäydellisyyden hyväksyminen minusta sitten paremman vai huonomman ihmisen? Pohojalaanen täydellisyydentavoittelija jossain sieluni sopukoissa vaatii toisinaan puheenvuoroa, mutta olen oppinut hiljentämään tai ainakin ohittamaan hänet välillä. Raparperi kasvaa ensi vuonnakin ja jos salaattimaa jäi vähän rakkautta vaille niin ainakin kotilot söivät tänä vuonna hyvin.

Eikä kukaan valittanut vaikka tein vain ihan tavallista kääretorttua siitä  ihanasta omenasoseesta jonka ystävämme toi mukanaan "kylmäkallena".

Sillä joskus mahdollisuus johonkin uuteen ja toisenlaiseen piilee juuri siinä epätäydellisyydessä ja omien toimintamalliensa rikkomisessa. Koska "oikeaa" kylmäkallea ei ollut löytynyt lähdön kiireessä, me saimme lahjaksi maailman parhaan kylmäkallen. Ja oli vapauttavaa tehdä siitä ihan tavallista kääretorttua joka osoittautui jälkikäteen vielä tosi käteväksi, pieneen tilaan jääkaapissa meneväksi vierasvaraksikin.

Ja vaikka ajatus eräästä omenasoseeseen liittyvästä projektista mielessäni ohimennen vilahtikin, koska en käyttänyt koko päivää miettien omenan, mascarponen ja savoiardi - keksien pyhiä ja epäpyhiä liittolaisia, minulle jäi paljon aikaa ottaa I syliin ja lukea hänelle kirja laivoista. Ja sietäisipä tuo läksy muistaa tänäänkin.

Sillä sattumalta I on tänäänkin juuri sylini kokoinen. Ja aivan selvästi, huomaan, hiekantuoksuinen.

Parsakaali-kotijuustotagliatelle eli helppoa arkiruokaa maalla

Lyhyt juttu, hyvä kesäruoka. Muistatteko ne pienet parsakaalit joita löysin? No, toinen pussukallinen niistä meni tähän pastaan, jonka voit tehdä melkein missä vaan (aineidensa puolesta) korvaamalla broccolinit tavallisen parsakaalin pienemmiksi leikellyillä kukinnoilla. Lisäksi laitetaan kaikille tuttua, kypsyttämätöntä kotijuustoa joka saa tässä pastassa ihan uuden elämän, kun tajusin pyöritellä juustopalat paahdetuissa seesaminsiemenissä. Ihan mahtavaa; pähkinäiset siemenet korostavat juuston melkein makeita ja herkkiä makuja, parsakaalit tuovat runsautta ja kun koko setin vielä viimeistelee tuoreilla basilikanlehdillä niin herkkuhan onkin jo melkein valmis.

Ja mikä parasta, voit nakata parsakaalit kiehumaan sellaisen 2-3 minuuttia ennenkuin pasta on kypsä, niin et tarvitse koko hommaan kuin sen yhden kattilan. I rakastaa tätä pastaa ja maistuu se erinomaisesti meille muillekin - tein tätä uudelleen tänään tavallisesta parsakaalista.

Sitä en muista, laitoinko ensimmäiseen versioon murskatun valkosipulinkynnen vai en, mutta tänään sellainen meni mukaan. Toisaalta tähän voi tehdä myös kastikkeen kurpitsansiementahnasta, sitruunasta ja hunajastakin öljyyn sekoittamalla. Mutta ilman sitä tahnaakin pärjää hyvin kuten tänään tuli todettua. Niin tai näin, pastan juju piilee noissa seesaminsiemenillä kuorrutetuissa juustopalleroissa. Joskus se sokea kanakin löytää jyvän.

Om nom nom.

Taligatelle parsakaalista ja kotijuustosta (n. 3-4:lle)

3 kerää tagliatellea (tai pappardellea) per ruokailija
1 pkt kotijuustoa
2-3 rkl seesaminsiemeniä
1 isohko parsakaali kukinnot irroteltuna tai pussillinen brccolineja
1 valkosipulin kynsi
reilu loraus tai pari hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria
basilikan lehtiä hieman silputtuna

Laita kiehumaan iso kattilallinen vettä. Sillä aikaa kun vesi kuumenee, revi kotijuusto ensin pieneen kulhoon suupalan kokoisiin paloihin. Paahda sitten kuivalla pannulla seesaminsiemeniä pari astetta tummemmaksi ja sekoita siemenet juuston sekaan. Pyörittele paloja, niin että siemenet tarttuvat juustoon joka puolelle.

Kun vesi kiehuu lisää suola. Lisää sitten pasta ja keitä pasta siten, että n. 2/3 keittoajasta on kulunut. Lisää siinä vaiheessa parsakaalin kukinnot pastojen sekaan ja anna kiehua muutama minuutti, kunnes pasta on kypsää ja parsakaalit hieman pehmenneet.

Valuta vesi pois. Kaada pastan ja parsakaalin sekaan kotijuustot ja siemenet, lisää suolaa ja pippuria sekä halutessa murskattu valkosipulin kynsi. Lisää vielä kourallinen basilikan lehtiä ja loraus hyvää oliiviöljyä. Kääntele sekaisin ja tarjoa heti.

Muutama poiminta tämän kesän saaristolöydöistä

Kun istun tässä Hiittisten Backom Cafen terassilla ja katselen miten I leikkii pöydän viereisellä hiekkalaatikolla en voi olla miettimättä pitäisikö tätä juttua kirjoittaa? Osittain siksi, että kaikki on jotenkin liian hyvin juuri nyt. Mitäs jos käykin niin, että kun vedän huomion tänne löytyykin jostain jokin syy, miksi tämäkin kaikki pitäisi kieltää.

Backom cafen konsepti on jotain kotiruuan ja grillin välistä. Lounaskalakeitto on hyvää. 

Vaikkei tässä nyt mitään kummallista ole; on kauppa ja sen takana "takapihan kahvila". Takapihan kahvila ei myöskään ole mikään Farmor's cafe, mutta se tarjoaa arkisin lounasta ja iltaisin sekä viikonloppuisin grilliruokaa. I syö tuossa kanaa ja riisiä - juu, juuri sellaista peruskotimuonaa missä riisin sekaan on höyrytetty herne-maissipaprikaa ja paistettua kanaa. Lisäksi kurkku-tomaatti-jäävuorisalaattia ja näkkileipää. Ei se pahaa ole, mutta vähän harmitti, ettemme tulleetkin vasta huomenna sillä silloin olisi oillut kalakeittopäivä. Mutta me käymme tässä kauppareissullamme syömässä jäätelön tai juomassa oluen ja kulutin aamulla kaiken lopun voin pannukakkuprojektiini. Niin että kauppa iski.

Meikäläinen elää aina elämää suurempaa nostalgiaa - kyläkauppa sellaisena kuin minä sen ymmärrän. 

Ja minä niin kovin mielelläni suosin myös tätä Hiittisten kauppaa. Sinne pääsee silloinkin, kun tuulee ihan liikaa, että kukaan haluaisi lähteä rytyyttämään veneellä Taalintehtaalle. Ja kuten äidilleni sanoin, minun tulee niin tästä paikasta mieleeni se äidin ja isän aikanaan pitämä kyläkauppa kotikylällä; kaupan edessä on säkkejä puutarhamultaa ja tyhjät leipomon laatikot ja virvoitusjuomakorit nousevat torneina tavaralaiturilla.

Ilmoitustaulu on täynnä kaikenlaista ja kaupassa myydään sulassa sovussa elintarvikkeita ja paikallisia käsitöitä ja erikoisuuksia. Kaikki on käytännöllistä, aitoa ja elämänmakuista. Ja paikalliset munkit ostetaan kotievääksi paperipussiin.

Rousal on Rosalan saaressa, pienenpienessä panimossa tehtyä paikallista pintahiivaolutta. 

Kaupasta ja täältä kaupan takana olevasta kuppilasta muuten saa ihan erinomaista paikallista pintahiivaolutta Rousalia, johon törmäsimme kylläkin ensi kertaa Taalintehtaalla. Olimme kuulleet että Strandhotelletin Niska - pubi on Michael Björklundin ravintola, joka myy "peltileipää". Onhan se kai ollut paikallaan jo pidempäänkin, muttemme jotenkin olleet päätyneet sinne ennen vaan pitsat on syöty Portsidessä, perinteisesti.

Niska on Strandhotelletin yhteydessä toimiva Michael Björklundin konseptilla pidetty  pubi/ravintola.

Mutta Niska oli ihan tervetullutta vaihtelua paikalliseen pizzaskeneen. ;) Vaikkei kai peltileipää saisi kutsua pitsaksi, mutta yksinkertaisempi olisi ehkä voinut sitä siksikin kutsua; ohuen pohjan päällä oli tomaattikastiketta, juustoa ja erilaisia täytteitä. V söi Algothin - eli palvikinkkua, salamia, aiolia, herkkusieniä ja rucolaa ja minä söin Venuksen jossa oli mozzarellaa, rucolaa, mustaa pippuria ja yrttiöljyä. Molemmat olivat yllättävän hyviä, vaikka tomaattikastikkeessa olikin jokin hassu sivumaku joka muistutti minua jostain - ehkä etäisesti Saarioisten valmispizzasta.  ;)

Kasnäsissäkin käytiin lounaalla. Siellä on buffa jossa on ihan hyvä kalapöytä ja siihen Haukilahden paviljonkiin verrattuna myös se pääruoka oli ihan herkullista - vaikka tyylilaji oli samanhenkinen.

Rosalan herkkukaupalla on terassi, jossa voi juoda hyvää kahvia. 

Tehtaalla käydessämme kävin muuten katsomassa sitä Taalintehtaalle siirtynyttä Rosalan kyläkauppaa. Se oli sijoittunut kahvilan vanhaan kiinteistöön heti torin laidalle. Valikoimassa ei ollut enää kyläkaupan tunnusmerkkejä; ei uusia perunoita, ei tuoreyrttejä, ei lihaa eikä juurikaan leipää. Rosalan limppua oli mutta se, pakatut makkarat ja juustot olivat suurin piirtein ainoita tuoretuotteita koko kaupassa. Jotenkin Rosalan kauppa muistutti uudistuneessa muodossaan vähän jonkinlaista Mokon ja Delidelin risteytystä. Ostettavana oli paikallista keramikkaa, tekstiilejä, sisustustavaraa ja saippuaa. Jotain näistä oli tarjolla Rosalassakin, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Jotenkin minusta tuntui, että vaikka kaikki oli kaunisti ja modernisti laitettu, se vanha Rosalan kaupan henki oli poissa. Enkä tarkoita, ettei asiaa varmasti olisi mietitty monelta kantilta ja varmasti jonkinlainen uudelleensuuntautuminen on paikan vaihdoksen jälkeen tarpeenkin. Taalintehtaalla on kuitenkin jo kaksi kunnollisen kokoista kauppaa, joiden kanssa ei varmati kannata lähteä kilpailemaan samoilla asioilla. Mutta, mutta...

Rosalassa kauppa oli myös kyläläisten kauppa. Ja jotenkin se tuntui kaupan hyllyillä; perunoiden, vihannesten ja peruselintarvikkeiden lisäksi pieni kauppa oli ihan täynnä erikoistarvikkeita ja itse maahantuotuja herkkuja. Voi olla, että se oli illuusiota, mutta jotenkin tuntui että joko kauppias tai asiakkaat olivat havainneet tuotteet hyviksi  vuosien mittaan ja siksi niitä tilattiin. Pienen liikkeen hyllyjen läpi koluamiseen meni helposti pitkäkin aika ja keräsin mukaani yhtä ja toista.

Nyt valikoimaa oli minusta suunnattu selvästi enemmän turisteille ja kesäasukkaille. Tuntuu, että isompaan kauppaan on pitänyt tilata tavaraa myös vähän sokkona. Minä löysin kyllä mukaani mm. pussillisen Du puy - linssejä ja palan Comtéa.  Lisäksi olin vähällä ostaa suklaata, sillä lahjatavaroiden lisäksi kaupassa oli hieno suklaaholvi, josta löytyi monenlaista suklaata ihan minkälaisen vaan herkkusuun maheanhimon hillitsemiseen. Myös sellaisia isoja lohkareita leivontaa ajatellen. Että kyllä, kaupasta voi edelleen tehdä löytöjä.

Juomiakin oli myös monensorttisia, mutta kahveissa myytiin lähinnä kokonaisia papuja. Suodatinjauhatusta ei näkynyt yhtään pussia - sillä meillä oli vähän kahvi lopussa ja olin vähän toivonut löytäväni sieltä hyvää kahvia. Nyt jälkikäteen tulee tietysti mieleen, että olisikohan sitä saanut jauhatetuksi kauppiaan toimesta kun olisi pyytänyt. Pahus kun tuli mieleeni vasta nyt.

Mutta: Vaikka Rosalan kauppa ei olekaan enää se sama, erikoiselintarvikkeille on varmasti tilausta. Tietysti myös ensimmäinen vuosi uudessa paikassa näyttää kauppiaillekin, millainen tavara liikkuu ja toivottavasti valikoima myös laajenee. Tai no, ehkä minä vaan olen enemmän kiinnostunut siitä, mitä purkin sisällä on, kuin siitä minkä näköinen purkki on ulospäin, enkä oikein osaa ostaa ruokaa sisustustavaraliikkeestä.

Ja olipa se sitten Rosalabodenin siirtymisen ansiota tai ei, tuntui että myös paikallinen K-kauppa Kompis olis parantanut valikoimaansa; etenkin tuorepuolella vihanneksia ja hedelmiä oli upeasti (myös I:n rakastamia lyttypersikoita!) ja lihatiskissä oli monenlaista lihaa. Silmiini sattui erityisesti se hienosti marmoroitunut, maustamaton Entrecote. Jotain luullisia lihanpaloja tosin kaipailin - edes pakastealtaaseen, mutta kai niillä on suhteellisen pienet markkinat näin kesällä kun kaikki grillaavat. Ja kalaahan saaristosta ei saa ;)

Mutta kaikenkaikkiaan tämän kesän parhaita löydettyjä juttuja tässä naapurustossa tähän asti ovat olleet se Rousal-olut, Taalintehtaan keskiviikkotori kaikkine ihanine vihanneksineen, Rosala-limpun cocktailpala - kokoiset napit, Pub Niska Taalintehtaalla ja oma kyläkauppa takapihan kahviloineen.

Se, mitä vielä odotan suurella mielenkiinnolla on viikonlopun sikajuhlat Hiittisissä, jonne ajattelin raahata sisareni :) En tiedä mitä muuta on tarjolla kuin viisi savustettua ja grillattua sikaa, mutta tällä hetkellä näyttää, että ilta on tyyni ja seura hyvää. Mitäs muuta sitä sitten lomansa kruunuksi kaipaisikaan?


P.S. Kuvamateriaali on sattuneesta syystä kovin kännykkäpainotteista, kiitos ja anteeksi! ;)