Illallinen pimeässä - takana elämysten viikko

Yhteistyössä Elämyslahjat, Cantina West

Minulla (ja meillä) on takana elämysten viikko. Kävin nimittäin syömässä illallisen pilkkopimeässä ja lisäksi pääsimme koko perheen voimin maistelemaan Unileverin uutuusjätskit biitsi.fi:n rantahiekan keskelle, mistä ainakin suosikkiradioäänensä Janne Katajan kanssa samaan kuvaan päässeelle äidilleni ja hiekkaan ihastuneelle I:lle tuli selvästi viikon kohokohta ;) Mutta säästetäänpä sokeri(humala) myöhempään ja lähdetään nyt etenemään asioita säntillisen kronologisessa järjestyksessä.

Cantina West ja taivasillallisiakin (dinner in the sky) järjestävä elämyslahjat.fi ovat yhdessä lanseeranneet uutuustuotteen "illallinen pimeässä". Ideana on siis mennä illalliselle pilkkopimeään. Kyllä; tila todellakin on niiiin pimeä, ettei siellä näe Yhtään Mitään (tm). Ajatus ruuan syömisestä täysin sokeana oli mielenkiintoinen ja vähän värisyttäväkin ajatus (Lue: mitä jos ne syöttää meille jotain madventures-kaameaa?) joten ilmoittauduin tietysti heti mukaan. Tämähän on nähtävä koettava. 

Pimeys. Kun katson tätä kuvaa, muistan miten silmiä voi särkeä täysin pimeässä. 

Ihan ehdottomasti jännittävintä koko kokemuksessa olivatkin asiat, joita en osannut kuvitella etukäteen. Meillä tilaisuudessa oli mukana spesiaalina juttuna Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten edustaja, joka kertoili meille todella mielenkiintosia pointteja elämästä ja ruokailusta näkövammaisen - täysin sokean henkilön vinkkelistä. Oikeastaan on melkein sääli, ettei vastaava juttu ymmärtääkseni kuulu vakiovarusteena pakettiin koska se oli niin avartavaa. Ja minua salaa vähän hävetti, että olin etukäteen kuvitellut illan jännityksen rakentuvan lähinnä jollekin "madventures-firteerattuja-kastematoja" kepposelle.  

Yllättävintä (ja fiilispuolella myös läpitunkevinta) koko illallisella olikin oman kehon kuuntelu. Ruoka jäi  melkein sivuseikaksi ihmetellessä pimeyttä ja miten oma keho kapinoi sitä vastaan. Illasta ei voi oikeastaan puhuakaan varsinaisena ruokakokemuksena sillä mukana oli niin paljon vieraita elementtejä. Meidät ohjattiin illallisen aluksi silmät peitettyinä paikoillemme, mutta silmäpeitteet poistettiin pimeän huoneen pöydässä. Tarjoilijat olivat paikalla pimeänäkölasien kanssa ja kantoivat meille juomia ja ruokia kuin päivänvalossa ikään. Mutta me emme nähneet lautasta, pöytää, käsiämme tai edes tarjoilijoiden hahmoja. Emme yhtään mitään.  

Täydellinen pimeys on jollain tapaa luonnoton näkevälle; keskellä yötaivastakin näkyy tähtiä, joihin kiinnittyä. 

Se, mikä pimeydessä tuli ihan puskasta oli silmien kipeytyminen. Kokeilkaapa joskus olla vaikka pimeässä vatehuoneessa pidempään. Kokemus on outo. Ainakin minulle kävi niin, että parin ensimmäisen ruokalajin ajan silmät hakivat pimeydestä kiinnepistettä ja tuntui että näköhermo kävi totaalisesti ylikierroksilla. Vaaran aistimiseen tarvittavien vaistojen heräämisestä/elimistön käymisestä ylikierroksilla kertoi tavallaan sekin, että vaikka käsilaukut ja muut tavarat jätettiin lukittuun huoneeseen ennen illallista, olin koko ajan varma että hukkasin käsilaukkuni jonnekin. Tämän tästä havahduin miettimään, missähän se käsilaukku on. Voisi varmaan sanoa, että löysin pimeässä oman, sisäisen muumimammani ;)  Vasta jossain pääruuan paikkeella keho alkoi viimein antaa periksi, rentoutua ja huomasin miten helppoa pimeydessä oli olla hiljaa. Pimeys muodosti ympärilleni "oman tilan" sillä sekunnilla kun olin vain hiljaa. 

"Rajoittaako näkövammaisuus sitä, miten halukas sitä on kokeilemaan uusia ruokia ravintoloissa?" kysyin isäntäväkeen kuuluneelta pimeän oppaaltamme. En ole koskaan nähnyt ravintolassa näkövammaisen syövän sormin ja se alkoi tuntua täysin käsittämättömältä jutulta. Meille oli katettu haarukat ja veitset, mutta ruuan syöminen tai edes löytäminen lautaselta osoittautui todelliseksi haasteeksi perinteisillä aterimilla. Lusikoitavat jutut onnistuin syömään kutakuinkin sivistyneesti, mutta haarukan ja veitsen kanssa luovutin parin yrityksen jälkeen. En käsitä, miten siihen voi oppia; jos onnistuin löytämään lautaseltani ruokaa, se oli yleensä jokin valtavan kokoinen palanen ja koska en maistamatta tiennyt mitä se on, en myöskään osannut arvioida miten sitä voi leikata. Usein pala oli ihan liian suuri ja roikkui haarukassa lähinnä puolittain. Syö siinä sitten kuin leidi - mahtoi tarjoilijoilla olla koomista. ;) 

Annoksiin vinkkejä oli kuulemma haettu muiden maiden "pimeiden illallisten" ruokalistoilta. Minulle jäi olo, että tekstuureja ja sormisyötävyyttä oli mietitty paljon ja makupuolelle oli valittu jollain tapaa turvallisia makuja - makuaisti kun terästyy näön puuttuessa. Näistä syistä annokset eivät vastanneet normaaleja ravintola-annoksia kokoonpanoltaan mikä oli minusta vähän säälikin. Etenkin pääruuasta tuli mieleen enemmän sellainen tuhti "sormiruoka-maistelulautanen" kuin oikea, viimiestelty ravintola-annos. 

No, jotakuta saattaa kiinnostaa miten tädin kävi; tiesinkö mitä me söimme?  Joo ja en. Olin aika ylpeä itsestäni, kun tunnistin laseihini kaadettujen viinien rypäleet intuitiolla. Tosin, punaviinistä en ollut ihan 100% varma, mutta osoittautui että ensimmäinen arvaus oli oikein. Hassua, miten sitä alkaa epäilemään itseään kun rupeaa pohtimaan ja miettimään; olisiko se sittenkin jokin sekoite - mistä makeus tulee ja millä tämä on maustettu. Ruuista keiton arvasin ihan väärin ja jälkkärissäkin oli osa oikein osa väärin. Mutta tämän enempää en paljasta, etten pilaa iloa etukäteen kiinnostuneilta :)  

Cantina on Helsinkiläinen, rento, meksikoteemainen ruoka-/illanviettopaikka
jossa useimmat meistä saattavat etäisesti muistaa juoneensa isoja frozen strawberry margaritoja... 

Illalliskortti on 80,- per nenä ja ilman viinejä se on Cantinalle äkkiseltään ajateltuna arvokkaan oloinen. Mutta suuri osa kustannuksista aiheutuu varmaan ihan suoraan henkilöstön palkoista ja siitä, että ravintola joutuu sulkemaan alakerran asiakaspaikkoja saadakseen yhdestä tilasta tarpeeksi pimeän. Tämän samaisen syyn takia illallisia ei järjestetä kuin alkuviikon iltoina. Lippuja voi ostaa myös yksittäin, mutta illallinen toteutetaan aina vain ryhmälle kerrallaan. 

Kokemus pimeässä syömisestä oli yllättävä ja ajatuksia herättävä. Varmasti monelle omien aistien uudelleenoppimisen paikka. Mutten voinut olla miettimättä jälkikäteen millaista olisi kokea jotain vastaavaa vaikka huipputason molekyylikeittiössä - tai fine dining paikassa jossa aisteja voitaisiin koetella epätavallisilla makuyhdistelmillä, tekstuureilla ja ruuan olomuodoilla. Ehkäpä siinä olisikin sitten elämyslahjoille seuraava tuote-idea; Illallinen pimeässä II, advanced science! ;)   

p.s. vaikka ravintolasta saadaan essu, älä laita parasta kuivapestävää valkoista paitaasi!

Keväinen lammaskeitto ja Pyrex Slow Cook pataruokakisa

Yhteistyössä Pyrex

Saisiko sinulle olla ruusukaalin "terälehtiä" ja pitkään haudutettua lammasta hunajalla, sitruunalla ja mintulla maustetussa, aavistuksen kanelisessa liemessä? Suosittelen, sillä aurinkoisen pakkaspäivän ulkoilun jälkeen harva asia hivelee niin mieltä kuin kuuma, keväälle maistuva keitto.

Tätä keväistä keittoa inspiroi paitsi se uusi Pyrexin pata ja siihen liittyvä Slow Cook pataruokareseptikilpailu, myös se taannoinen Lazion häränhäntäkeitto. Ja vaikka liemi pitkästä hauduttelusta johtuen onkin samaan tapaan syvän makuista, tämä soppa on vielä aika tavalla keväisempi. Kun tuumin sitä kilpailuruokaa totesin, että aurinko ja keväthankina kimaltava lumi yksinkertiaisesti siirtää jo mielen kevättä kohti. Se fiilis on saatava ruokaan mukaan. Niinpä kokkasin tähän lupauksen tuosta mielessä siintävästä keväästä silppuamalla mukaan kasapäin Hietaniemen hallikäynnillä löytyneitä tuoreita yrttejä.

Tähän pisteeseen asti sopan voi tehdä etukäteen - lehdet ja yrtit lisätään juuri ennen tarjoilua. 

Koko keiton juju on siinä, että luullinen lammas haudutetaan ensin hitasti ja rauhallisesti upean syvän ja hyvänmakuiseksi padassa. Ja kun keitto on muuten valmis, loppuhuipennukseksi pataan kaadetaan kasapäin tuoretta ja herkkää kaalia sekä yrttejä, joita kuumennetaan vain juuri niin vähän kuin mahdollista. Vain sen verran, että kasvikset hieman pehmenevät mutta säilyttävät vielä kauniin, kirkkaanvihreän värinsä ja mahdollisimman paljon vitamiineistaan.

Minun soppaani meni lehdiksi avattua ruusukaalia. Vinkki ruusukaalin "perkaamiseen" tuli Hestonilta. Bongasin taannoin hänen kirjastaan, että kun ruusukaalin avaa lehdiksi vältetään yliypsyminen. Kun kokonaista ruusukaalia keitetään, kaalin sisuksen ollessa kypsää, pinnan lehdet ovat täysin ylikypsiä ja muuttuneet kitkeräksi. Tämä on juuri se tyypillinen tilanne työmaaruokalan lämpötiskissä ja juuri siksi niin moni vihaa ruusukaalia - ymmärrettävästi, mutta kylläkin täysin syyttä.

Lehdet lähtevät suhteellisen kivasti irti, kun kannan leikkaa irti kahteen otteesen; ensin siipaisee palasen, irrottaa vapautuneet lehdet ja sitten leikkaa uudelleen, jotta loputkin lehdet vapautuvat. En edes yrittänyt saada lehtiä irti täydellisen ehjinä... Mutta jos hieman rosoinen ulkomuoto haittaa JA jos jollakulla on tylsä elämä niin mikäs sen mukavampaa puhdetyötä;)

Joka tapauksessa puuha kannattaa; irrotettuna ja nopeasti kuumassa kiehautettuna ruusukaali on suorastaan makeaa ja ah niin raikkaan makuista. Mutta jos ruusukaali nyt aiheuttaa suunnattoman hylkimisresktion niin soppaan voi laittaa ihan hyvin jotain muutakin vihreää; pilkottua talvikaalia, purjoa ja vaikkapa tuoretta pinaattia. Keskellä talvea ja Suomessa ei pidä olla rajoittunut vihreiden suhteen! Mutta meillä kuitenkin syötiin noita melkein makeita ruusukaalin "terälehtiä" kuin prinsessat ikään. :)

Ruokaisuutta hain keittoon vihreillä du puy -linsseillä, mutta jos niitä ei ole, voit hyvin laittaa niiden tilalle kokonaisia ohrasuurimoita. Itse asiassa mietin pitkään, tekisinkö sopan suosiolla ohrasuurimoihin, mutta kun niitä linssejä oli ja minä niistä niin tykkään... No, loppu on historiaa. Ohrasuurimot vain imevät vettä linssejä enemmän, joten käyttäessäsi ohrasuurimoita voit joutua tarkastamaan liemen määrää ylöspäin ja ehkä lisäämään enemmän sitruunaa.

Keiton kauneus piilee siinä, että voit joko jättää sen liemen ja ohrasuurimoiden lisäämisen jälkeen hautumaan uuniin kun käytte ulkoilemassa tai tehdä sen kokonaan "vihreitä vaille valmiiksi". Nin keiton saa nopeasti tarjolle kun sopan vain kuumentaa ja lisää sinne keon lehtiä. Käytännössä tuollaiset ohuet lehdet eivät vaadi keittämistä lainkaan; kun sekoitat ne kiehuvaan keittoon, ruusukaalin lehdet kypsyvät sillä aikaa kun kannat keittopadan pöytään.


Tuo pata on muuten niin iso, että tämä määrä sai padan vasta n. puolilleen. Jos sinulla on siis käytössäsi tuo nimenomainen pata ja iso määrä ruokailijoita, voit halutessasi hyvin tuplata reseptin määrät. Ja tämän sopan luonteeseen sopii sekin, että teet ensin ison määrän soppaa ja jaat sen useampaan erään. Lisäät vain vihreita aina siihen määrään soppaa jonka aiot tarjota.

Osallistun reseptillä tosiaankin Pyrexin Slow Cook pataruokakisaan, jossa (yllätys yllätys!) SINÄ lukijani voit voittaa. Pelin henki on, että sinä äänestät kenen ruoka on mielestäsi paras, osallistut arvontaan ja voit voittaa itsellesi Pyrexin tuotepaketin. Joten nyt kaikki hopi hopi paitsi tekemään lammaskeittoa, myös äänestämään meitä voittoon ja osallistumaan arvontaan.

Keväinen lammaskeitto (n. 5:lle pääruuaksi)

800g lampaan potkakiekkoja tai muuta lampaan luullista patalihaa
suolaa ja pippuria, profumo del chianti - yrttisuolaa tai muuta hyvää suolaa
hyvä loraus oliiviöljyä padan pohjalle
2 shalottisipulia puolikuun muotoisina, ohuina siivuina
2 sipulia (siivutettuna kuten shalotit)
2 suurta kynttä valkosipulia silppuna
2 sellerinvartta
4 neilikkaa
1 kanelitanko
2 laakerinlehteä (tuoreita)
8 hyvää mustaa oliivia, kivet poistettuna
3 oksaa timjamia
1 oksa rosmariinia
(3 oksaa oreganoa - jos ei ole voi jättää poiskin)
3 dl valkkaria

2,5 dl du puy - linssejä (tai ohrasuurimoita n. 1-1,5 dl )
1,5l vettä
2 luomukasvisliemikuutiota
1,5-2 tl hunajaa

Lopuksi
1 rasia ruusukaalia, lehdet irrotettuna
1/2 sitruunan mehu
mintun lehtiä silppuna
kevätsipulisilppua
(vihreää chiliä)
suolaa
pippuria

tarjolle lisäksi
hyvää maalaisleipää
sitruunalohkoja


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Suolaa ja pippuroi lammaspalaset ja lorauta pataan öljyä. Anna padan kuumentua ja ruskista sitten lampaisiin kaunista pintaa molemmin puolin. Siirrä lampaat sivuun.

Lisää pataan shalotti ja sipulit ja kuullota niitä padassa. Lisää sitten valkosipuli, sellerin varsi sekä neilikat, kanelitanko ja laakerinlehdet. Kuullota vielä lisää, jotta selleri vähän pehmenee ja lisää sitten oliivit.

Lopuksi lisää yrttien osksat ja palauta lihat pataan. Lisää valkoviini, peitä kannella ja laita uuniin hautumaan n. 1,5h.

Kun lammas on kypsää, lisää pataan linssit tai ohrasuurimot sekä kiehuvaa vettä ja liemikuutiot (tai valmista, kuumaa lientä). Mausta hunajalla ja laita pata vielä uuniin n. tunniksi-puoleksitoista tai kunnes linssit ja suurimot ovat kypsiä. Voit tunnin jälkeen myös sammuttaa uunin ja jättää ruuan hautumaan vielä toviksi. Ennen tarjoilua tarkista liemen määrä ja maku, kuumenna soppa uudelleen kuumaksi ja lisää kaikki vihreät ja sekoita. Lopuksi lisää vielä sitruunan mehua ja koristele mintun lehdillä sekä sitruunalohkoilla.

Tarjoile maalaisleivän kanssa.

Paahdettua, sitruunamarinoitua kevätkananpoikaa ja sipulifenkolihakkelusta

Tänään ei jaksa mitään, vaikka ulkona on upea sää. Kadehtien luen kirjoituksia, joissa uhkutaan energiaa. Minä tunnen miten flunssa hiipii taas jäseniin; aivastuttaa, kurkku tuntuu hassulta ja päähän sattuu. Ei tarttis enää, niin.

Mutta eilen illalla olin toisissa tunnelmissa, kun kokkasin vuoden ekaa kevätkananpoikaa. Ja miten helppoa se olikaan, kun olin marinoinut kanat jo edellisenä iltana. Joskus, harvoin sitä pääsee kiittelemään näppäryyttään vaikka oikeasti tämäkin vaati vain hyvin, hyvin vähän viitseliäisyyttä. Miksiköhän sitä ei vaan saa suunniteltua ruokiaan paremmin.

Ja kun kananpojat olivat hetken lämminneet huoneenlämpöön, avasin ne littanoiksi leikkaamalla niistä selkärangan irti, paistoin pinnan pannulla ja työnsin tipuset uuniin paistumaan.

Samaan uuniin päätyivät myös lohkotut, oliiviöljyllä valellut fenkolit ja kun kananpojat oli otettu vetäytymään folion alle käristin fenkoleihin hieman pintaa grillivastuksella. Ja sillä aikaa kun kaikki kypsyi sekoitin pienessä kipossa keskenään öljyä, kevätsipuli- ja fenkolinlehtisilppua sekä pari rkl parmesanraastetta. Siis sellaista oikeaa, vastaraastettua (toim. huom. ).

Ja kun kanat tulivat uunista, levittelin tuota keväisen aromaattista melkein kuin kevätsipulista tehtyä pestoa kananpoikien päälle. Fenkoleille silppusin vaan ruohosipulia, ripautin suolaa ja rouhaisin mustaa pippuria. Tosi yksinkertaista, tosi mehukasta ja tosi hyvää. Instant kevät, suosittelen.

Kevätkananpoikaa kahdelle

2 pientä kevätkananpoikaa
1 sitruuna (kuori ja mehu)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
2 valkosipulin kynttä
loraus valkoviiniä
ruohosipulia
paistamiseen ankanrasvaa tai voita

lisäksi
2 fenkolia
ruohosipulia
pari kevätsipulin vartta
öljyä
n. 2 rkl vastaraastettua parmesania
suolaa ja pippuria

Laita kananpojat muovipussiin ja raasta päälle pestyn luomusitruunan kuorta. Purista sitten sitruunan mehu pussiin, lorauta oliiviöljyä, rouhaise pippuria ja ripauta hieman hyvää suolaa. Silppua mukaan myös valkosipuli ja pieni nippu ruohosipulia. Lorauta vielä valkoviiniä ja sekoittele ja hiero makuaineita pussissa kanoihin. Purista ilma pois pussista, sulje ja jätä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli.

Seuraavana päivänä laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Jos et esikeitä fenkoleita niin laita ne uuniin ensin. Poista fenkoleista tummunut kanta ja nipsi talteen tillimäiset lehdet. Lohko fenkolit vuokaan ja lorauta päälle vähän öljyä (ja halutessa sitruunaa). Rouhaise suolaa ja pippuria fenkoleille ja laita ne uuniin kypsymään.

Ota kevätkananpojat marinadista, käännä kananpoika "ylösalaisin" (peräpää ylös) ja leikkaa terävällä, tukevalla veitsellä selkäranka irti molemmin puolin (kuvia hommasta täysikokoisella kanalla näet täällä). Litistä sitten kanan rintalasta matalaksi ja toista toiselle kananpojalle.

Kuumenna pannu ja lisää rasvaa. Kun rasva on kuumaa, paista kananpoikaan kaunis, ruskea pinta pannulla. Laita sitten kananpojat uunivuokaan (halutessa kaada vuuan pohjalle kerros marinointilientä) ja paista uunissa n. 20-30 min tai kunnes kana on kypsää.

Pilko pieneen kulhoon kevätsipulia, fenkolin lehtiä ja lorauta päälle öljyä. Raasta mukaan hieman parmesania ja sekoita.

Levitä uunista pois otetun kanan pintaan pestomainen kevätsipuliseos.  Peitä foliolla ja anna vetäytyä.

Laita grillivastus päälle ja paahda fenkoleita vielä hetki jotta ne saavat kaunista väriä. Koristele sitten ruohosipulisilpulla. Tarjoa kevätkananpojan kanssa.

Kaura-kinuskimuffinssit punaherukoilla

Kun muffinssihimo aamulla iskee, hätä ei lue lakia. Se muffinssi syntyy vaikka beebiksen aamupuuropussista - eikö niin? Ja jos kotona ei ole yhtään fudge-karkkia niin se kinuski keitetään sinne muffinssin sisään vaikka itse?

Juuri niin. Mitä tähän nyt paljon muuta sitten lisäämään - tilanne vain yksinkertaisesti vaati muffinssia.

Kinuskista tulee ihan syntisiä sokerikarkkinappeja pakastimesa. Lapsena valoimme massan levysi ja hakkasimme sitä veitsellä paloiksi jäisenä. Joka puolella pakastinta oli kinuskimurua... 

Paitsi että kinuski - tai toffeeohjeeseen (kuten me lapet sitä nimitimme silloin) liittyy hauska tarina. Muistan sen päivän elävästi aina kun teen kinuskia. Kinuskin keittämisen opetti minulle naapurin Jyri, kun taisin olla heillä hoidossa jonkin aikaa. Hassua muuten, etten silloin koskaan ihmetellyt, miten minua vain muutamaa vuotta vanhempi pojankoltiainen osasi keittää kinuskia ja tehdä metsämansikkateetä. Nyt se kyllä pysäyttää ja ehkä vähäsen jopa hymyilyttää :) No, taidosta olen ollut tuolle nuorellemiehelle ikuisesti kiitollinen.

Jos marjat ovat sulia, taikina voi olla vähän löysempikin. 

Taikina on modaus niistä omena-kanelimuffareista joita tein taannoin. Jogurttimäärän katsoin silmällä, eli ohjeen määrä ei ole täysin tarkka. Kunhan taikina ei näytä ihan kuivalta. Marjat kannattaa ehkä sulattaa ennen taikinaan lisäämistä, niin kypsennysaika lyhentyy. Koska en lisännyt sokeria marjoihin, muffinsseista tuli hauskan kirpakkoja, mutta olivat paljon parempia kunnolla jäähdyttyään. Ja minä jäin kaipaamaan sitä, että myös muffinssin päällä olisi ollut kunnolla kinuskikuorrutetta. Mutta niin sitten ensi kerralla. Muuten ihan jees. :)

Kinuskin keittäminen
2 dl kermaa
2 dl sokeria
nokare voita
pieni palanen tummaa suklaata

Laita kattilaan sokeri ja kerma. Anna kinuskin kiehua kuplien kunnes seos on haihtunut n. vajaaseen puoleen. Ota sitten lusikka ja lasi vettä. Tipauta lusikalla pisara tai pari kinuskia veteen. Kun tippa juuri hyytyy kunnolla kinuski otetaan pois liedeltä. Sekaan lisätään voi ja pieni suklaan palanen ja se valetaan mielellään silikonisiin muotteihin ja laitetaan pakkaseen jäähtymään.

Vinkki: koska annoskesta tulee ihan liikaa noihin muffareihin, kannattaa kokeilla, jos sellainen tffeenappi sulaisi kinuskikuorrutteeksi muffinssin päälle, kun muffari on vielä vähän lämmin. Minä en älynnyt - ennenkuin liian myöhään.


Punaherukka-kinuskimuffinssit (6-7 isoa tai n. 14 pientä)

100g voita
100g sokeria
2 munaa
50g vehnäjauhoa
2 pss punaherukka-mansikkakaurapikapuuropiusseja (á 35g)
50g perunajauhoa + 2 rkl marjojen jauhottamiseen
1 tl soodaa
n. 0,5 dl maustamatonta jogurttia
2,5 dl punaherukoita (meillä jäisiä)
n. 6 kpl kinuskinappeja tai fudge-karkkeja

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää sitten vaahtoon kananmunat yksitellen. Sekoita jauhot keskenään. Kun seos on tasaista lisää jauhoseos. Sitten notkista taikinaa jogurtilla ja lisää marjat, joiden sekaan olet laittanut pari rkl perunajauhoa.

Täytä muffinssivuoka puolittain taikinalla ja laita sinne pala karkkia sydämeksi. Lisää päälle vielä nokare taikinaa.

Määrästä tulee n. 6-7 isoa muffinssia tai tuplasti pienempiä. Pienempiin muffinsseihin puolita karkki joka tulee sydämeksi.

Paista muffinssin koosta riippuen n. 15-25 min - jos käytät jäisiä marjoja paistoaika on isoillamuffareilla enemmänkin 35-40 min.

Hätäisen muffinssi - kinuski on ihan sulaa vielä, mutta hyytyy kun muffinssi saa jäähtyä rauhassa. 

Tärkeää! Anna muffinssin jäähtyä täysin ennen nautiskelua - muuten kinuski ei ehdi hyytymään uudelleen muffarin sisään ja lopputulos on täysin hajoavainen.

Pyrex Slow Cook - pata ja pari käyttökokemusta

Kuriiri toi ovellemme perjantaina suhteellisen painavaa keittiökamaa. Pyrex muisti meitä taannoin kyselemällä, haluaisimmeko testata heidän uutta Slow Cook haudutuspataansa. Meitä on muistettu tuolta suunnalta ennenkin ja kun sanottava nyt puolentoista vuodenkin jälkeen on pelkkää positiivista, ei ollut lainkaan vaikeaa luvata tyypata tämä uusin patakin.

Jos tuo pata nimittäin kestää yhtään samaan malliin kuin ne aikaisemmat pyrex- kipot niin se varmasti kulkee ahkerasti uunin ja kaapin väliä pitkän aikaa. Tai ainakin speksi vaikuttaa lähtökohtaisesti ihan lupaavalta; padoissa on useita eri kokoja (ja syvyyksiä - myös sellainen matala haudutuspata), tuo valurautaisen näköinen pata on emaloitu sisältä (samaan tapaan kuin se Iittalan Tools - pata) mikä tekee siitä helpon puhdistaa ja kannen pinnassa on "nypyjä" jotka speksin mukaan tiivistävät kosteuden. Se, mikä tässä oli vielä ekstraa esim. siihen mökille ostamaani Tools - pataan on, että padan kansi painuu reunoja syvemmälle. Olen nähnyt tällaisen ominaisuuden anopin paremmissa valurautapadoissa. Ideana lienee, että kannen päälle voi laittaa uunittamisen ajaksi vettä. Kiehuva vesi pitää kannen muuta kippoa viileämpänä ja edesauttaa höyryn tiivistymistä ja kosteuden "satamista" ruuan päälle. Toisaalta - brasingissa kannen säteilylämpö on myös tärkeä osa prosessia. Täytyypä testailla... Tällaista pataa meillä ei vielä ollutkaan!;)  Lisäksi nuo rosteriset nupit kestävät uunissa kuumuutta enemmän kuin esim. ne Le Creusetin kovamuoviset mustat nupit ja padan voi halutessaan pestä myös tiskarissa(!) joskin se kuulemma ajan myötä himmentää padan kiillon.

Kiillosta puheen ollen meillä oli vähän vääntöä siitä onko musta vai punainen söpömpi. Minä halusin nyt tuon mustan, mutta V näyttää vähän pettyneeltä kun se ei ollutkaan kiiltävä samaan tapaan kuin se punainen. Mutta toisaalta ymmärrän hyvin; meille tuli lisäksi tuommoinen miniatyyriversio punaisesta ja se on kyllä tosi eri tyylinen kuin tuo musta. Musta on jollain tapaa työkalumaisempi. Edelliseen keittiööni (joka oli kiiltävä ja punainen) olisin ihan ehdottomasti halunnut sen punaisen padan, sillä se on omalla tavallaan ferrari-trendikäs. Mutta ennen oli ennen ja ... ;)

Vielä ei viikonloppuna päästy tyyppaamaan tuota pataa - mutta mietin jo, että ainakin kokonaisen fasaanin (tai muun suht helposti kuivavan linnun) kokeilen jonain päivänä siinä laittaa. Mutta; siitä käyttämisestä lisää myöhemmin kun saan oikeasti tehtyä jonkin ruuan.

Myöskin piti sanomani pari sanaa myös niistä n. puolitoista vuotta sitten tulleista kamoista. Eniten olen tykännyt säilytysrasioista, kasarista ja kattilasta. Kun nyt olen ihan rehellinen niin lienee syytä tunnustaa että koska ne saatiin "korruptiona", olen antanut niille ehkä normaaliakin kovakouraisempaa käyttöä. Myönnän ihan suoraan, etten ole malttanut laittaa Iittalalta itse aikoinaan ostamaani teflonpintaista kasaria kertaakaan tiskariin, mutta nämä Pyrex - jutut ovat menneet tiskariin ihan-joka-kerta. Ja ne ovat olleet meillä ajossa täysin surutta joka ikinen päivä.

Silti se rosterinen kattila on edelleen täysin kirkas sisältäkin, enkä ole onnistunut polttamaan sitä pilalle edes popcornilla. ;) Ja tykkään siitä kannesta jossa on niin isot reiät että esim. perunoista ja parsakaalista voi valuttaa vedet ulos niiden kautta. Edes tämmönen hösä kuin minä, ei ole onnistunut polttamaan itseään sen kattilan kanssa.

Siinä teflonkasarissa alkaa kyllä jo vähän näkyä käytön jälkeensä jättämää leimaa; pinnoite on vähän irronnut niiden kiinnitysniittien kohdalla, missä varsi ja hyödylliseksi huomattu tukikahva kiinnittyy pannuun. En oikeasti tiedä, miten pitkään tuommoisen kasarin pinnoitteen pitäisi kestää jokapäiväistä kokkausta ja tiskarointia, mutta hyvin se minusta on jaksanut kun vertaa meillä aikaisemmin käytössä olleisiin pannuihin.

Ja kun tässä olen nyt viikonlopun tuota pataa tuijotellut, niin kieltämättä se istuu tyylillisesti hyvin meidän keittiöömme. Nyt tarvisi vaan keksiä joku täydellinen pataruoka sen sisään ;)

Lahnaa thai - eli mitä ensimmäisestä lahnastani syntyi

Lahna on savustettuna ollut vanhan kansan herkku, mutta luetaan nykyisin jostain syystä lähinnä roskakalaksi. Ihan syyttä suotta sinänsä, koska vaikka kala onkin vähän piikkinen, ei sen mausta mitään puutu. Lisäksi piikitkin ovat niin isoja, että ne on suhteellisen helppoa noukkia pois. Meille ensimmäinen lahna kannettiin kotiin tuossa alkuviikosta ja koska minulla ei ollut harmainta hajuakaan mitä nyt tuli ostettua, piti aiheeseen perehtyä vähän internetin opastuksellakin.

”Onhan tämä surullista. Täällä opitaan kyllä käyttämään maapallon toiselta puolelta rahdattuja oudonnimisiä kaloja, mutta menetetään taito käyttää meidän omia perinteisiä kalojamme, kuten lahnaa”, Ruoho sanoo.

HS Ruoka 6.5.2011

Vaikka sitä mökillä olen välillä aaltojen lomasta tiiraillut, jotenkin ei ole koskaan tullut laitettua lahnaa. Kai sitä on ajatellut, että se on pahaa tai tunkkaisen makuista. No, tulipa tämäkin ajatusvirhe korjattua.  Ja kun nykyisin puhutaan paljon uhanalaisista kalakannoista niin lahnan laittaminen on kyllä siinä kontekstissa varsinainen ekoteko. Googlen löytämässä Hesarin jutussa olikin hyvin heitetty, että syödään itämeri siistiksi laittamalla lahnaa;)

Lahnassa on iso vatsaonkalo joka sopii täyttämiseen. Ylijääneestä lihasta voi tehdä vaikka pyöryköitä.

Lahna on vaalealihainen kala, jolla on hämmentävän suuri vatsa. Tarkoitan, että kun sisälmykset on poistettu, tukevien ruotojen keskelle jää tosi iso tila. Sellossa kalamyyjä sitä sanoikin, että usein lahna täytetään jollain ja paistetaan uunissa kokonaisena kerman tai muun kanssa. Kalaan paremmin perehdyttyäni ymmärrän nyt kyllä ihan selvästi miksi!:) Sinne kalan sisälle tosiaankin mahtuu vaikka ishko purjo ja kokonainen sitruuna suikaleina kalaa maustamaan ja mehustamaan kypsennyksen aikana.

Eikä lahna muutenkaan mikään pieni kala ole; kun levitin käden sen ympäri, etusormen koskiessa kalan selkäevää sain peukun masun päälle. Sitä kalan kokoa ei vaan oikein tajua kuvista. Iso otus kuitenkin ja painoikin perattuna n. kilon. Mutta, paras viimeksi - lahna on n. 6-8 eur hintaan kilolta erittäin halpaa kalaa ostettunakin - jos sitä siis löytää.

Lahnan liha oli hyvänmakuista, vaaleaa ja mehukasta. Jotenkin se meistä muistutti kampelan lihaa, sillä kypsänä se hajoaa helposti. Siinä Christer Lindgrenin Maatiaisruokaa - kirjassa lahnasta oli tehty uppopaistettuja pyöryköitä. Se olisikin ihan erinomainen vinkki siihen, mitä siitä lopusta lahnasta tehdään, mikä jäi illalliselta.

Mutta sitä kermassa kypsentämistä en kyllä ihan aina ymmärrä. Jotenkin lahna minusta huutaa tulla höyrytetyksi tai paistetuksi suolakuoressa. Savustaminenkin epäilemättä toimii hienosti. Ja kun nyt aina auringon pilkahdellessa pilvien takaa kevättää jo niin kovasti, kaivoin jääkaapista purjoa, fenkolia, porkkanaa ja inkivääriä ja päätin laittaa lahnan uunissa purjotäytteellä ja leivinpaperiin käärittynä, jotta purjojen neste pääsee mehustamaan ja höyryttämään kalan. Farangin keittokirjasta pihistin vinkkiä liemeen kalan kanssa ja muokkasin siitä "kasviskeiton" jonka päälle kypsää kalaa sitten lohkottiin. Lisäksi vielä käytin kertaalleen Caponatasalaatista yli jäänyttä friteerausöljyä ja tein muutamia uppopaistettuja sipulirenkaita keiton päälle. Älyttömän namia.

Farangin keittokirjasta sain idean kalan kanssa tarjottavaan liemeen ja lisäsin siihen runsaasti kasviksia.

Tosi hyviä, autenttisia makuja saatiin mukaan vaikka kalana olikin supisuomalainen lahna ;) Ehkä siihen liemeen olisi voinut lisätä vähän vielä jotain happoa - vaikka limetin mehua. Minä puristin sitä sitten annoksen päälle. Osan kalakastikkeesta olisi ehkä voinut korvata myös thaisoijalla. Mutta maistelkaa ja lisätkää juttuja jos siltä tuntuu. Kalan täytteen voi myös käyttää keittoon sekaan tai vaikka jauhaa niihin pyöryköihin seuraavana päivänä. Hukkaan sitä ei kannata heittää.

Ja nyt kun tämä samankaltaisuus lahnan ja kampelan välillä on bongattu, koitan varmaan tehdä lahnalle ensi kerralla jotain kampelasta tuttua kastiketta. Mutta näin tällä kertaa - kokeilkaa ihmeessä jos vastaan tulee.

Lahnaa thai - eli thaihenkistä kasviskeittoa ja kalaa (neljälle)

1 lahna
1 purjo
palanen inkivääriä
1 vihreä tai keltainen chili
2 kaffirlimen lehteä
2 valkosipulin kynttä
soijaa
tilkka öljyä

tarjoiluun
korianterisilppua
kevätsipulia tikkuina
punainen chili
limeä


Kalaliemi
4 tähtianista
1 kanelitanko
2 valkopippuria
1 sitruunaruoho
pala inkivääriä siivuina
pari kaffirlimetin lehtä
4 rkl valkoviiniä
0,5 dl osterikastiketta (minulla ei ollut, joten korvasin vajaalla puolella desillä kalakastiketta sekä tämän että kalakastikkeen)
2 rkl kalakastiketta
0,5l kanalientä (kyllä, tämä ei ole kirjoitusvirhe)


Laita uuni päälle n. 180 asteeseen. Puhdista lahnan sisälle mahdollisesti jääneet jutut huuhtomalla kala ja kuivaamalla se kauttaaltaan talouspaperilla. Ripauta kalan sisään vähän suolaa.

Pilko pienelle pannulle inkivääriä, valkosipulia, chili ja kaffirlimetin lehdet. Huuhtele purjo ja silppua siitä tikkuja. Säästä pieni kourallinen tikkuja lientä varten. Kuullota vihanneksia öljytilkassa jotta maut alkavat irrota jamausta tilkalla soijaa. Laita seos kalan sisään.

Kääri kala leivinpaperiin, laita pellille ja uuniin. Anna kalan paistua n. 40-45 min ja nosta sitten hetkeksi vielä vetäytymään ennenkuin avaat kääreen. Kala on hyvä paistaa suht kypsäksi, etenkin jos se on järvikalaa.

Kalan kypsyessä kannattaa tehdä sipulirenkaiden friteeraus. Siivuta sipulit ohuelti, kuumenna öljyä kasarissa tai kattilassa ja uppopaista sipulit pienissä erissä kauniin ruskeiksi. Nosta sipulit talouspaperille kuivumaan.

Laita kattilaan kaikki liemen makuaineet ja lisää päälle nesteet. Kiehauta ja anna hautua kannen alla n. 15 min.

Kun liemi tekeytyy, pilko kasvikset suuhun sopiviksi tikuiksi. Silppua myös tarjoiluun tarvittavat yritit ja chilit valmiiksi. Kun liemi on valmis, siivilöi makuaineet pois ja lisää kattilaan liemen kanssa kypsennettävät vihannekset; porkkana, fenkoli ja säästetyt purjotikut. Anna kiehua hiljalleen, niin että porkkana hieman kypsyy. Nosta sitten keitto pois tulelta ja tee siitä joko annokset suoraan lautasille tai laita pyolet koristeista liemikattilan päälle ja anna jokaisen koota itse oma annoksensa.

Annokseen laitetaan pohjalle vihanneksia ja lientä, sitten kalaa ja koristeita sekä sipulirenkaita. Lautaselle on hyvä laittaa myös limetinlohko.

Viilleltyä satay - kanaa, paahdettua kukkakaalia ja granaattiomenaa

Vaikka Satay- kastikkeen tekeminen itse on jonkin verran aikaa vievää puuhaa, se kyllä palkitsee tekijänsä ruhtinaallisesti. Ja jos kastikkeen vääntäminen joka kerta tuntuu tylsältä, voi soosia tehdä samalla vaivalla isomman määrän ja pakastaa osan sitten myöhempää käyttöä varten. Tosin, itsetehty Satay on niin koukuttavaa, etten voi mitenkään luvata sen säilyvän pakastimessa kovin pitkää aikaa. :)

Satay - kastikkeen pohjaan tehdään maustetahna joka keitetään kastikkeeksi. 

Tein Satay- kastiketta joskus taannoin, enkä silloin ollut ihan täysin tyytyväinen sen konsistenssiin. Lupasin itselleni, että ensi kerralla keittelen kastiketta pidempään, niin että saan siitä oikeamman oloista. Ja nyt olen tuunaillut tuota ohjetta, sekoittanut mukaan pari currytahnoista opittua juttua ja vielä kun osuin katsomaan Jamien grillausohjelmaa telkkarista niin päätin yhdistää kaikki hyvät ohjeet. Lopputulos oli ihan kertakaikisen erinomainen ja mielelläni sen kanssanne jaan.

Kun kanaan tehdään viiltoja, siihen saadaan enemmän ruskistuvaa pintaa.

Jamielta pihistettyä on tuo kanan viiltely. Hän selitti grilliin juttuja laittaessaan, että kun kanaan tekee tuollaisia syviä viiltoja, lihaan saadaan enemmän pintaa, joka pääsee paahtumaan upean makuiseksi ja parhaimmillaan ihan rapsakaksi. Samalla kanaan saadaan enemmän makua, kun marinadi voidaan sivellä syvälle lihaan. Toinen Jamien idea oli myöskin tehdä osasta Satay- kastikkeesta dippi sekoittamalla se turkkilaiseen jogurttiin ja tarjoamalla aterialla lisukkeena vihanneksia, joita porukka voi sitten dippailla ikäänkuin salaatiksi. Hestonilta taas pihistin vinkin kanan paistamiseen. Usein kanan kanssa ongelmaksi tulee, että osa kanasta kuivaa, ennenkuin pinta on hyvä.

Kun kanan viiltoihin hierotaan kastiketta, se pääsee maustamaan kanan tassaisesti läpikotaisin.

Niinpä Heston vinkkaa at home - kirjassaan, että  kana kannattaa kypsentää ensin sisältä valmiiksi matalammassa lämmössä, ottaa sitten pois hetkeksi vetäytymään ja viimeistellä pinta kanan vetäydyttyä. Näin lihasnesteet pääsevät välissä tasaantumaan. Kun hieman vetäytynyt kana laitetaan grillivastuksen alle, pintaan saadaan Maillard- reaktion aromeita ilman, että kana kypsyy sisältä liikaa. Näin tein ja lopputulos oli kertakaikkisen upeaa. Myös noissa kukkakaaleissa kävi ihan kuningasajatus - muokkasin vanhaa ideaa kukkakaalien paahtamisesta uunissa ja laitoinkin kukkakaaliflorettien sekaan öljylorauksen ja sitruunanmehun lisäksi pari ruokalusikallista sitä keittämääni satay - kastiketta. Pähkinäinen ja hieman tulinen Satay sopi mielettömän hyvin kukkakaalin kanssa. Etenkin kun se paahtui uunissa vähän pähkinäiseksi itsekin.

Satay - maustettu kukkakaali, granaattiomena ja minttu ovat erinomainen yhdistelmä.
Satay- marinoitua tofua lisäämällä tästä tulisi täysi kasvislounas.

Ja koko homma kruunattiin vielä grnaattiomenan helmillä sekä seoksella silpputtua korianteria ja minttua. Jos minulla olisi ollut, olisin saattanut siivuttaa annoksen päälle vielä vähän tuoretta, punaista chiliä. Mutta tuollaisenaankin V myhisi tyytyväisyydestä ja totesi, että:"jotain sitä tuosta thai-kokkauksestakin alkaa tarttua matkaan". Tämä täytynee varmaan ottaa suomalaisen miehen kiitoksena, että kyllä se vaimo näemmä jotain on oppinut ;)

Dipin kanssa sopisivat muutkin vihannekset; endiivilehtiin voisi koota lihaa, kukkakaalia ja kastiketta kuin veneeseen... 

Tuo kukkakaalihomma oli muuten niin hyvää, että siitä saisi dipin kanssa ihan oman ruokalajinsakin. Kasvisruokailijoita silmällä pitäen mukaan voisi hyvin paistaa satay- marinoitua tofua tai vaikka kik-herneitä. Nuo marinoidut kik-herneet tuntuvat tässä näppiksen äärellä itse asiassa niin kivalta idealta, että kokeilen varmaan joskus lounaaksi sellaista versiota.

Sataykastiketta voi käyttää paistsi marinointiin, myös dippikastikkeeksi. 

Että kun mietitte mitä sille kanalle tekisi, niin kokeilkaapa tätä. Kanan voi myös jättää soosiinsa marinoitumaan yön yli - tai muutamaksi tunniksi jos esim. lasten päiväuniaikaan keittelee soosin ja preppaa kanan sooseineen muovipussiin. Ja lisäkkeistä tuo kukkakaali ja dippi on tosiaankin ihan must. Ihan sikahyvää ja mikä parasta ne syntyvätkin samalla vaivalla & uunin lämmittämisellä. Tee ne vaikka sillä aikaa kun kana vetäytyy.  :) Juomaksi meillä kulautettiin viikonloppuna Kung Fu Girliä, joka on se hip ja cool itämaisen ruuan kaveriviini tällä hetkellä - eikä mitenkään syyttä.

Hyvää alkanutta viikkoa täältä lumisateen keskeltä. En yhtään pistäis pahakseni kevään pikaista ilmestymistä meidän ovellemme!

Viilleltyä Satay - kanaa, kukkakaalia ja granaattiomenaa (n. neljälle)

1 jyväkukko tai broileri

Satay- kastikkeeseen
1 rkl jeeraa, kokonaisena
1 rkl korianterin siemeniä
n. 1/2 rkl karkeaa suolaa

1 iso punainen chili
1 linnunsilmächili

1 sitruunaruoho, ohuena siivuna
1/2 puna- tai shalottisipulia silppuna
2 valkosipulin kynttä
2-3 kaffirlimen lehteä
(korianterin juurta jos on)
n. peukalon kokoinen pala inkivääriä silppuna
1 prk kookosmaitoa (täysrasvaista)
2 rkl raastettua palmusokeria
2 rkl (reilua) maapähkinävoita
n. 1 rkl kalakastiketta
n. 1/3 tl savupaprikajauhetta
(+tilkka vettä)

Lisäksi 
1 tuorekurkku
1 lime
korianteria
minutia

paahdettuihin kukkakaaleihin
1 kukkakaali
1/2 sitruunan mehu
n. 1-2 rkl öljyä
2 rkl satay- kastiketta
1/2 granaattiomenaa
mintun lehtiä

Dippiin
n. 2-2,5 dl turkkilaista jogurttia
n. 1 dl satay - kastiketta
minttu-korianterisilppua


Aloita nostamalla broileri lämpiämään, jos aiot paistaa sen kastikkeen tehtyäsi. Jos jätät kanan marinoitumaan pidemmäksi aikaa, ota se lämpenemään vasta kun aiot paistaa sen. Muista, että koskettuasi raakaa kanaa, kädet on syytä pestä saippualla.

Paahda kuumalla pannulla erikseen jeera ja erikseen korianterin siemenet. Näin vältät pienempien siementen palamisen. Mausteet ovat paahtuneet kun niistä nousee hyvä tuoksu. Jauha morttelissa ja siirrä syrjään.

Voit tehdä kastikkeen pohjaan tulevan maustetahnan morttelissa, mutta helpommalla pääsee kun käyttää bamix - kippoa tms. Laita silppurikippoon suola, chilit, sitruunaruohosilppu, shalotti, murskatut valkosipulit, limelehdet ja inkiväärisilppu. Kokeile ajaa seos tasaiseksi. Jos se ei pyöri kunnolla kipossa joudut lisäämään muutaman ruokalusikallisen vettä jotta saat seoksesta tasaista.

Kaada 2,5 dl kookosmaidosta pieneen pannuun ja kiehuta sitä hetki kasaan. Kun maito kiehuu, sekoita keskenään paahdetut, jauhetut mausteet ja kastikepohjan tahna. Lisää sitten seos kookosmaitoon ja anna tahnan keittyä jonkin aikaa ja raasta sillä aikaa palmusokeria (meillä raastinraudalla, karkeimmalla terällä onnistui parhaiten). Lisää sitten palmusokeriraaste ja anna kastikkeen karamellisoitua hetken. Lisää n. desi kookosmaitoa ja anna kiehua hiljalleen. Kastikkeen annetaan kiehua kasaan ja kiehuessaan se muuttuu öljyisemmäksi ja väri on pähkinäisen tumma.

Kun kastike on kauniin paksua, ruskeaa ja öljy vähän erottuu siitä lisää vielä maapähkinävoi ja loppu kookosmaito. Sulattele maapähkinävoi kastikkeeseen ja anna kiehua vielä sen verran, että saat mieleisesi paksuista kastiketta. Sitten mausta kalakastikkeella ja savupaprikajauheella. Tarkista suolan määrä maistamalla ja lisää vain tarvittaessa.

Poista kanasta selkäranka (katso kuvat!) ja litistä kana auki tasolla. Leikkaa sitten kanaan kunnon viiltoja joka puolelle. Hiero Satay - kastiketta (n. puolet tms) joka puolelle kanaa ja paina sitä kunnolla kanaan tehtyihin viiltoihin.

Paista kanaa 180 asteisessa uunissa n. 30-35 min. kun kana paistuu, preparoi kukkakaaleista irti floertit ja pilko kurkku tikuiksi.

Kun kana on juuri kypsää, nosta se hetkeksi pois uunista vetäytymään, laita uuni päälle grillivastukselle ja tee kanan vetäytyessä kukkakaalit. Laita floretit muovipussiin ja kaada päälle tilkka öljyä, purista puolen sitruunan mehu ja lisää 2 rkl Satay - kastiketta. Sulje pussi ja heiluta kukkakaaleja niin, että kaikki maut leviävät pussissa joka puolelle. Kaada kukkakaalit uunipellille ja laita ne uuniin, ylätasolle paahtumaan.

Halkaise sillä aikaa granaattiomena, ota iso kulho ja tukeva kahvainen veitsi, perunanuija tai jämäkkä kauha. Pidä granaattiomenaa kulhossa kädessäsi leikkauspinta alaspäin ja mätki kuorta valitsemasi astalon varsiosalla, jotta saat siemenet irtoamaan kulhoon. Poimi pois kuorenpalat.

Silppua korianteria ja minttua (sekä halutessa lehtipersiljaa) valmiiksi.

Kun kukkakaalit ovat vähän kulmista ruskistuneet, ota ne pois uunista ja laita kana tilalle paahtumaan. Kaada kukkakaalit lämpimään tarjoiluastiaan ja ripottele päälle granaattiomenan helmiä sekä mintun lehtiä.

Asettele kurkut ja limet (ja vaikka salaatit, salaattiendiivit, porkkananpalat, selleritikut ja muut mahdollisesti pilkkomasi dippikamat) söpösti laakealle lautaselle ja sekoita dippi tarjolle omaan kuppiinsa. Ripota päälle yrttisilppua.

Kun kana on paahtunut kauniin väriseksi kanna kaikki pöytään ja ripottele vielä kanankin päälle yrttisilppua. eikä muutakun käykää kiinni.