Hunajaisen pehmeitä makuja porkkanalasagnessa eli äidin keittiössä

Olimme viettämässä isäinpäivää pohjanmaalla. Meidän isä ei oikein perusta vahvoista mauista. Tarina lakeuksilla kuitenkin kertoo, että välillä, silloin tällöin joku on onnistunut tekemään isänkin mielestä maistuvaista ruokaa. Yleensä avaimena ovat pehmeät, melkein makeat maut. Valkosipuli, tomaattikastikkeet ja yrtit saavat isän niskavillat nousemaan.


Isä pitää porkkanoista, suppilovahveroista ja pastakin kelpaa. Äidillä oli naapurilta saatuja luomuporkkanoita kilotolkulla, joita hyödynsin avokätisesti tähän reseptiin. Mimmu ja äiti sekä isä olivat käyneet ahkerasti metsällä ja löytäneet paljon suppilovahveroita. Aarteet oli kuivattu ja nyt kaapit ovat pullollaan syksyn satoa. Juokseva hunaja tuli mukanani espoon Lidlistä. Muutama vuosi takaperin olisin sanonut, että sekin on isän omista pesistä. Nykyään aikaa mehiläisten hoitamiseen ei riitä, se kun on kuitenkin työlästä puuhaa.



Tässä ruuassa siis hekkiä ja hentoja makuja lakeuksien talvesta. Lasagne on kuitenkin herkkyydessään kermaisen täyteläinen. Luonnon omat, puhtaat ja lempeät maut kuitenkin hallitsevat tätä ruokaa. Jos kaipaat vahvoja makuja, tämä ei ehkä ole sinulle. Voit kuitenkin kokeilla lisätä porkkanaan reilummin soijaa ja inkuivääriä - ehkä onnistut tuomaan ruokaan ihan uuden ulottuvuuden!



Lasagne syntyi soijassa, hunajassa ja valkosipulissa marinoidun possun sisäfileen kaveriksi isänpäiväpöytään. Ruuan kanssa tarjottiin myös ihania pakkasenpuremia puolukoita, jotka olivat pakkasen ansiosta makeutuneet niin, että ne oli sokeroitu vain kevyesti. Silti ne olivat aromaattisia ja makeita. Sellaisia jos jollain on jemmassa, ne kannattaa syödä pois.



Kermainen ja hunajainen suppilovahvero-porkkanalasagne (lisäkkeenä n. 8-10 hengelle)

3 suurta sipulia
1/2l kermaa
1 sellerin varsi
1 prk eli 150g creme fraiche
250g koskenlaskija -tuorejuustoa
n. 2dl kuivattuja suppilovaveroita
n. 1,2l porkkanaraastetta
3rkl juoksevaa hunajaa
0,5rkl soijaa
n. 1,5-2 tl murskattua viherpippuria
mustaa pippuria myllystä
timjamia (useita varpuja riivittynä, ainakin 2-3 rkl timjamin lehtiä)
muskottia
oliiviöljyä runsaskätisesti paistamisiin
3/4 pakettia lasagnelevyjä
n. 1 dl maitoa

valkokastike lasagnen pintaan

50g voita
4rkl vehjäsauho
6dl maitoa
muskottia
1tl suolaa
180-200g juustoraaste


Possumarinadi (arviomäärät)

n. 0.5 dl soijaa
0.5-0-6 dl öljyä
4 rkl rajamäen hunajaväkiviinaetikkaa
4 rkl hunajaa
4 valkosipulin kynttä
3 oksaa rosmariinia

n. 3 possun sisäflettä

Sekoita kaikki marinadiaineet tasaiseksi ja laita possut marinadiin ja jätä huoneenlämpöön odottelemaan kunnes olet lähes valmis lasagnen kanssa. Siirry lasagneen.

Silppua sipulit ja kuullota niitä paksupohjaisessa pannussa tai kasarissa runsaassa lorauksessa öljyä. Lisää kasariin kerma, creme fraiche ja murusta sekaan koskenlaskija. Lisää muskottia (n. 1/4 tl valmiiksi jauhettua, jonka maku ei ole yhtä voimakas kuin vastaraastetun) ja suppilovahverot ja anna juusto-sienikastikkeen hautua hiljaisella tulella sillä aikaa kun valmistat porkkanatäytteen.

Raasta iso kasa porkkanaa. Vaakaa ei ollut niin, että en osaa sanoa tarkkaa määrää. Luulen kuitenkin, että kolmesta "raastinraudallisesta" tullee n. 1,2 litraa porkkanaraastetta. Raastoin porkkanan karkeimmalla terällä, niin että siihen jäi vähän rakennetta.

Sitten kaada paistinpannulle kunnon tujaus öljyä. Ehkä jopa lähemmäs puoli desiä, kuitenkin niin, että pohja peittyy. Lisää sitten porkkanaraaste öljyyn ja mausta viherpippurilla. Paista porkkanaa pannulla hieman, että porkkana aavistuksen pehmenee ja makeutuu. Lisää porkkanaan soijaa makusi mukaan. Lisäsin aika varovasti, mutta soijasta tuli riittävästi suolaa porkkanaan. Viherpippuri maistuu tässä vaiheessa melko vahvastikin. Lisää vielä mustaa pippuria myllystä. Lisää riivitty timjami porkkanan sekaan.


Kun suppilovahverokastikkeen juusto on sulanut, siirrä kattila pois liedeltä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa muskottia, suolaa ja pippuria.

Lisäksi pinnalle kannattaa tehdä kerros valkokastiketta, jolla koko komeus vielä peitetään. Sulata voi kattilassa ja lisää sulaan voihin jauhot. Anna jauhon vähän turvota ja sitten sekoita koko ajan vispaten maito jauho-voiseokseen. Lisää suolaa ja muskottia ja anna kastikkeen saada vähän paksuutta. Raasta juusto pintaa varten. Vielä ennen lasagnen kokoamista pilko selleri valkokastikkeen sekaan. Minun sellerini olivat mökiltä, ryytimaasta ja onnettoman pieniä. Voisi sanoa, että lähinnä sellerin lehtiä. Niitä oli n. 1 sellerin varren verran, joten suikaloi käyttämäsi selleri ihan ohueksi.


Sitten kokoa lasagne. voitele vuoka oliiviöljyllä. Kaada vuuan pohjalle vähän maitoa ja sitten asettele lasagnelevylä niin, että pohja peittyy mahdollisimman tarkasti. Kaada sitten osa porkkanatäytteestä pohjalle ja sen päälle suppilovahverotäytettä. Ripottele kerrosten väliin vielä lisää tuoretta timjamia. Sitten lisää uusi kerros lasagnelevyjä ja jatka kunnes kaikki täyte on käytetty.


Sitten peitä vielä koko komeus keroksella lasagnelevyjä ja kaada päälle valkokastike. Ripottele juustoraaste pintaan ja laita uuniin 200 asteeseen n. 30 min. Sitten peitä vuoka foliolla ja jätä uuniin siksi aikaa (n. 10-15 min) kun valmistelet possuja.

Paista possuihin pinta voissa, kuumalla pannulla. sitten laita possut takaisin marinadiin ja uuniin, n. 180 asteeseen paistimittarilla varustettuna. Me tuuppasimme paistimittarin paksuimpaan kohtaan paksuinta filettä ja pirkan ohjeen mukaisesti odottelimme kunnes possu oli n. 70 asteista.


Kun possut menivät uuniin, lasagne tuli ulos. Peitimme foliopeittoisen lasagnen vielä pyyheliinoilla ja jäimme odottamaan possujen valmistumista. Lasagne vetäytyy mukavasti odottelun aikana ja pyyheliinojen ansiosta se pysyy kuitenkin lämpimänä.

Osa possufileistä oli ehkä kypsynyt hieman liikaa. Asiaa auttaa, jos fileet ovat n. saman paksuisia. Paksuin file oli kuitenkin tosi hyvää. Melkein muutama aste alle 70 olisi ollut hyvä. Possut jätetään ainakin 10 minuutiksi vetäytymään leikkuulaudalle ennen viipalointia.



Kuorin possujen "paistoliemestä" pois saostumia ja käytimme lientä possun valeluun enne tarjoilua. Lisäksi jokainen sai annostella kastiketta fileiden päälle omalle lautaselle.

Äidin poimimat pakkasenpuremat puolukat olivat ihan täydellinen pari possulle ja hunajaiselle lasagnelle. Suosittelen aremmillekin.

Porkkanakakkucookiet otto II

Muistatteko vielä ne porkkanakakkucookiet, joita tein taannoin? V sai maistaa niitä maailmalta palattuaan ja porkkanakakkufanina tykästyi niihin kovin. A oppi myös nopeasti katselemaan kaipaavasti pikkuleipäpurin suuntaan ja pyytämään cookieta jälkiruuaksi ;) Vaikka itsekin pidin edellisestä versiosta (ja cookiet melkein paranivat muutaman päivän säilyttelyn jälkeen), ajatus valkosuklaahippusista jäi mieleen kaivelemaan. Voisiko se olla Vieläkin Parempaa?

Lisäksi, koska kasvikuivuri on minulla vain lainassa, ajatus porkkanan kuivaamisesta tuntui vähän raskaalta. Yaelianin kommentteihin jättämä ajatus siitä, että mitäpä jos porkkanapalat laittaisi taikinaan ilman kuivausta pääsi siis myös testiin tällä seuraavalla kierroksella.

Tapahtuipa siis isänpävän tienoolla pohjanmaalla, jotta keittiöstä kajahti porkkanainen cookiekäsky. Yksi Pandan valkoinen suklaalevy oli murskattava ja neljä äidin luomuporkkanaa silvottava, jotta saatiin aikaan pikkuleipiä.

Lisäsimme myös jauhon määrää n. viidenneksellä (20-25 %) ja kaurahiutaleita suurin piirtein samassa suhteessa. Maku oli taas tosi onnistunut. Valkosuklaa ei kyllä minusta maistunut niin paljon kuin kuvittelin ja rakenteesta tuli kuohkeampi kun viimeksi, mutta liian kostea. Oikeasti, ne porkkanapalat on kuivatettava ainakin osittain, että tämä onnistuu.

Vaikka pilkoin porkkanan pienemmiksi paloiksi kuin viimeksi, etenkin seuraavana päivänä kostea porkkana oli saanut pikkuleivät pehmenemään niin, että ne tahtoivat murentua käsiin. Myös purutuntuma, joka hieman makeansitkeistä porkkanapaloista alkuperäisen ohjeen mukaisiin pikkuleipiin tuli, oli minusta tosi kiva.

Myös tällä kertaa jouduin ensimmäisen pellin paistamisen jälkeen toteamaan, että pikkuleivät eivät nousseet niin hyvin kun toivoin. Taikina jäi kuitenkin liian pehmeäksi ja lisäsin n. 4 rkl jauhoja taikinaan vielä ennen loppujen pikkuleipien paistamista. Melkein suosittelenkin, että jos teette näitä pikkuleipiä, paistakaa ensin yksi cookie ja jos se ei nouse kauniin pullukaksi, lisätkää muutama ruokalusikallinen jauhoja.

Hyviä olivat ja melkein kaikki katosivat perhejuhlan tiimellyksessä, saipa näitä cookieta tuliaisiksi myös eräs Tamperelainen pikkuprinsessa, -prinssi ja muukin perhe. Seuraavalla kertaa kuitenkin kuivaan porkkanat. Eikä valkosuklaatakaan tarvita.

... hmmh... Toisaalta... Jospa niitä dippaisi sulaan valkosuklaaseen... Eli seuravaa kierrosta odotellessa...

Ankkaa uunissa tähtiainksella ja pippurisekoituksella

Sellossa on myyty ankan koipireisipaloja n. 10 eur kilohintaan. Olen nyt ostanut ankkaa jo pariin otteeseen, marinoinut talvisissa mausteissa ja uunittanut ankan vihannesten päällä pinnastaan rapeaksi ja lihaltaan mureaksi. Vähän epäilin ensin, mitä tästä tulee, koska olen aikaisemmin käyttänyt vain ankkasäilykettä. tämä on kyllä vieläkin parempaa, koska lihan voi marinoida itse ja kokeilla erilaisia aromaattisia makuja. Ankka vaatii n. 180 -185 asteen lämmössä ainakin parisen tuntia.



Sinä aikana kaikki ihana ankan rasva maustaa kasvikset ja ankka mureutuu ihan jumalaiseksi. Roheasti käykää siis kiinni ankkaan, marinoikaa se ja kypsentäkää uunissa haluamienne vihannesten kanssa.

Ensimmäisellä kerralla tein ankan alle vihannespedin, johon laitoin mukaan myös veden alla nopeasi huuhdottua ruskeaa quinoaa ja punaisia linssejä. Seuraavalla kertaa ankkaa tedessäni halkaisin uunivuokaan paprikoita ja asetin koipireidet parin fenkolin päälle. Calvadoksen korvasin sherryviinietikalla ja fenkolit jäivät pois, niitä kun ei ollut mökillä.


Lopputulos oli ehkä vieläkin parempi, jos mahdollista. Paprikat paahtuivat aivan pehmeiksi ja fenkolit pehmenivät rasvassa marinoituen. Jotenkin itsekin viehätyin makujen selkeydestä ja yksinkertaisuudesta. Erityisesti paprikoista tuli ankan kanssa paahtuessaan älyttömän hyviä. Jos olisi halunnut, tähän yksikertaisempaan versioon olisi voinut tuoda ruokaisuutta klassikkolisäkkeillä; paistamalla perunaa pieninä kuutioina tai tarjota keitettyjä herneitä.

V rakastui täydellisesti ruskettuneeseen ankan nahkaan ja siihen tarttuneisiin pippureihin. Ja miksipä ei, hyviä olivatkin. Tähän tosiaan kannattaa käyttää pippurisekoitusta - rosepippurin, viherpippurin ja mustapippurin maut ryhdistävät mukavasti mystistäkin tähtianista. Pippuria voi laittaa maun mukaan, vaikka ripsauttaa vielä vähän reisipalojen päällekin ennen uuniin laittoa. Tämä ruoka on naurettavan helppo, mutta tavattoman herkku.



Ankanjalkoja kasviksien kanssa (n. 3:lle/ yksi jalka per ruokailija)

n. kilo ankan koipireisiä
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl pippurisekoitusta (viherpippuria, rosepippuria, mustapippuria, valkopippuria)
n. 1rkl tähtianiksia
(2tl fenkolinsiemeniä, ei pakollisia, laitoin näitä ensimmäisellä kertaa mukaan)
6cl calvadosta tai n. 4 rkl sherryviinietikkaa
1/2tl neilikkaa
chilisuolaa
2-3 valkosipulin kynttä rikottuna


vihannespeti
3 paprikaa
1-2 vs kynttä
2 punasipulia
1 sellerinvarsi
2 pientä kotimaista omenaa
1/2dl punaisia linssejä
3/4 dl tummaa quinoaa
reipas dl valkoviiniä
pari dl vettä
2tl pippurisekoitusta
chilisuolaa
hieman öljyä

Tai

2-3 fenkolia
paprikoita halkaistuna

Sekoita ankan mausteet öljyn ja etikan kanssa. Kaada mausteseos muovipussiin ankan koipien kanssa. Unohda ankat marinadiin pöydälle useammaksi tunniksi tai vaikka jääkaappiin yön yli.

Pilko vihannekset uunivuokaan, aseta ankat vihannesten päälle, kaada ankoille marinadi ja anna kypsyä hiljalleen uunissa n. 180-185 asteessa parin tunnin ajan, kunnes ankan pinta on kauniisti ruskettunut, rapeutunut ja ankan liha irtoaa luulta helposti.



Tarjoile vihannesten, perunoiden tai papujen kanssa. Kirsikkahillo, jos sellaista sattuu olemaan, sopii todella ihanasti ankan kanssa.

Matkalla sieltä tänne: syyssiivous ja illallinen Strömmassa

Puunasin, pesin ja pakkasin koko päivän. V valutti vesijärjestelmän tyhjäksi, suojeli liinavaatteet myyriltä laatikoihin ja tyhjäsi tuhkat takasta. Kannoimme kaiken pakkasenaran: patterit, akut, laitteet ja maalijämät sisään, siihen ainoaan huoneeseen joka jää pakkasvahdin kanssa talveksi.

Minä pakkasin kaiken jäätyvän mukaan kaupunkiin. Vajaat öljypullot nostin lavuaariin, varmuuden vuoksi.

Pesin jääkaapin ja pakastimen; löytyi se syykin, miksi kesällä tuorejuustot alkoivat homehtua viikon aikana jääkaapissa - oven alatiivisteen väliin oli pesiytynyt hometta. Jynssäsin sitä pois pitkään antibakteerisella sprayllä.


Monta asiaa listalta tuli tehdyksi, mutta muutama jäi vielä - auringon lasku alkoi lähestyä. Jää mitä jää, kotiin vietävät tavarat kyytiin ja suunta kohti satamaa.

Emme olleet syöneet kuin aamupalan koko päivänä ja kun istuimme autoon huomasimme äkkiä olevamme aika väsyneitä ja tavattoman nälkäisiä.

Olihan kellokin jo puoli kuusi ja ilta alkoi pimentyä toden teolla. Istuimme autossa pimentyvässä satamassa, siivouksen uuvuttamina. Hiljaisuus oli laskeutunut neuvottomuuden ja nälän summana. "Mitä jos soittaisin ja kysyisin onko Strömma auki vielä?" V ja nerokkaat ideat, jälleen.

Olihan se. Pelastus ruuan muodossa häämötti jo itäisen taivaanrannan pimeydessä kun nostin kytkimen ja lähdimme kohti Strömmaa.


Ravintola Strömma sijaitsee Kemiössä, aivan Strömman kanavan vieressä. Ravintolasta on kyltti tien varressa, mutta ei siihen oikein ehdi reagoida mitenkään, jos ei tiedä mitä etsiä. Ravintolaan ajetaan pientä hiekkatietä pitkin, se sijaitsee uuden asuntoalueen vieressä, aivan rannassa eikä se näy lainkaan tielle.

Olemme käyneet Strömmassa aivan liian harvoin. Ravintola on viihtyisä, moderni ja ruoka on konstailematonta ja hyvää. Konstailematon tässä ei tarkoita kuitenkaan tylsää esillepanoa tai maun puutumista. Ruoka on tehty hyvin ja hyvistä raaka-aineista. Omistajalla on myös silmää kauniille asettelulle.

Kävimme Strömmassa pienellä seurueella vähän sen jälkeen kun ravintola avattiin. Silloin lista oli jonkin verran laajempi kuin nyt, mutta minusta se ei ole huono asia. Ruuat listalla olivat kuitenkin herkullisen oloisia, erilaisia keskenään ja listalta löytyi niin lihaa, kanaa kuin kalaakin. Kokki kertoili tilausta ottaessaan, että lista ei ole kesälläkään paljon laajempi, mutta se vaihtuu usein.


Viinit ravintolaan valitsee paikallinen viinin maahantuoja ja www-sivujen mukaan listalla suositaan pienten tilojen viinejä. Halusin ruokani kanssa lasillisen punaviiniä ja päädyin Valpolicellan punaviiniin, jota sai laseittain. Jos olisin tajunnut tuon pientila-asian, olisin ehkä valinnut uteliaisuudesta jotain muuta. En kuitenkaan katunut valintaani, kun viini eteeni kaadettiin. Viini tarjottiin Riedelin Syrah - laseista n. 15 asteisena. Ihan täydellistä; italialainenkin viini aukesi suuressa lasissa hyvin ja tarjoilulämpötilan ansiosta viinin vivahteikkuus pääsi oikeuksiinsa. Hyvääkin tuo oli kuin mikä.



Alkupalaksi valitsin härkäcarpacchion ja V valitsi suppilovahverokeittoa grissineillä. Pääruuan osalta päädyimme molemmat grillattuun häränfileeseen ja punaviinikastikkeeseen uunijuureksilla ja perunakakulla.

Suppilovahverokeitto oli todella hyvää ja voin suositella sitä täydestä sydämestä. Siinä oli mukana hippunen makeutta ja jäin miettimään, olisiko siihen lorautettu aavistus madeiraa tai jotain muuta makeutta tuovaa? En tajunnut kysyä paikan päällä. Makeutta ei kuitenkaan ollut liikaa ja keitto toimi.

Myös carpacchiossa oli jotain makeaa kastikkeessa. Se tarjoiltiin salaattipedillä halkaistujen kirsikkatomaattien kanssa. Liha oli aromaattista ja hyvän makuista. Miinuspuoli oli mielessäni, että liha oli paikoitellen vielä melkein jäässä ja murtunut leikattaessa vähän silpuksi. Ymmärrän sen kyllä hyvin - marraskuun alku, meren rannassa, lähellä sulkemisaikaa kun asiakkaita putoaa sisään sattuman kaupalla vain silloin tällöin. Pakkohan se carpacchio on pakkasessa säilyttää. Salaatti oli kuitenkin tuoretta ja tomaatit makeita joten hyvä mieli jäi tästäkin, vaikka liha olikin tosi kylmää.


Pääruoka oli yksinkertaisesti ihanaa nälkäisen matkaajan mielestä. Siis rustiikkista, yksinkertaista, rehellistä ruokaa mutta hyvin tehtynä. Punainen, paksu portviinikastike oli kuin kuuma glögi takkatulen äärellä ja liha oli tehty prikulleen medium miinukseksi tilaukseni mukaan. File oli mureaa, juurekset kypsiä mutta napakoita ja osassa oli vähän uunissa kulmaan tullutta rapsakkuuttakin.

Perunakakku oli myös tavattoman hyvää. Se oli niin hyvää, että kysyin meitä palvelleelta kokilta mitä siinä on makuna - jokin yrtti vai mikä? Kokki näytti hämmentyneeltä: "Ei siinä mitään ihneellistä ole..." ja sitten hän selitti miten perunat viipaloidaan, uunitetaan ja kypsästä perunasta irtoava tärkkelys sitten tiivistää kakun. Yleensä nämä perunakakut ovat saaneet minussa aikaan inhoväristyksiä - perunat ovat eripaksuisia suikaleita, ne ovat osittain kovia, harmaantuneita ja maistuvat metalliselle. Pinta on yleensä kuiva ja palanut sisustanollessa vielä viileää ja maussa on ripaus kylmiötä. Lue: perunakakku on yleensä ollut kaikkea muuta kuin herkku. Alunperin annosta tilatessani mietin, että voin jättää sen syömättä, koska annoksessa on uunijuureksia.

Strömman perunakakku ei todella jäänyt lautaselle hylkypalaksi.

Oliko kyse laadukkaasta perunasta, aidosta kermasta vai vain taidosta. Ehkä vähän kaikesta, mutten millään meinannut uskoa, että peruna maistuu itsessään niin hyvälle ja söin palan toisensa jälkeen, hämmentyneenä.



Onnistuneen ruuan päälle päätimme vielä jakaa yhden jälkiruuan. Arvoimme herukalla maustetun omena-kaurapaistoksen ja mutakakun välillä. Espresso ja mutakakku päätyivät sitten tilauslistalle lopulta. Mikäs muu kuin suklaa kruunaisi pihvin masussa.

Ravintolassa oli vierailumme aikaan koululaispoika työharjoittelussa. Asiakaspalvelu oli selvästi nuorelle miehelle jännittävää ja muistin oman työharjoitteluaikani saman ikäisenä. Kaiken sen jännityksen, hämmennyksen ja toisaalta mielihyvän kun jossain onnistui. Ravintolaan tuli meidän jälkeemme yksi isompi seurue. Luulen, että olivat koululaisen perhettä, nuorimies kun hoiti seurueen tarjoilun kokin palvellessa meitä. Jotain pientä jännityksen aiheuttamaa härdelliäkin saattoi olla tähän liittyen, koska tilaamamme espressot tulivat kokilta maitovaahdon kanssa cappuchinoina. Hyviä cappuchinoja olivat ja joimme ne tyytyväisenä, ei siinä mitään. Kokki oli vain selvästi pahoillaan, että oli sekoittanut kahvitilauksen.

Hyvitykseksi toisenlaisesta kahvista kokki teki pyytämättä jälkiruuista meille molemmille hieman pienemmät, omat annokset (jotka veloitettiin vain yhtenä normaalijälkiruokana) ja kahveista ei veloitettu mitään. Olin kyllä otettu vaivannäöstä.

Mutakakku oli minusta jotenkin enemmän brownie kuin mutakakku. Rakenne oli suklainen, mutta sisällä ei ollut valuvaa sydäntä. Tämä nyt lienee kuitenkin määrittelykysymys ja kakku oli tosi hyvää. Vaika ensin pelkäsin, etten jaksa jälkiruokaa, kaavin vihoviimeiseen jäätelöpalaan vielä viimeisetkin murut kakkusesta. Jäätelö oli kermaista ja hyvää, mutta ei ollut kakun tavalla ravintolassa itse tehtyä.

Kokemuksesta jäi taas hyvä mieli. Jos ajelette ohi, käykää ihmeessä syömässä. Olisi sääli, jos hyvälle ruokapaikalle ei riitä asiakkaita. Pääruoka maksaa 18-23 eur ja voin luvata, että se on toisesta maailmasta kun vertaat sitä muihin matkan varren ruokamahdollisuuksiin. Strömman hinta-laatu pesee kirkkaasti esimerkiksi huoltoaseman pihvin ja sen kanssa kanssa tarjoiltavat vettyneet porkkanat pussikastikkeessa, joista niistäkin veloitetaan 15-18 eur.

Mutta luulen, että siihen palaan myöhemmin. Tänään haluan vain muistaa Strömman kotoisanmukavan ilmapiirin, kotitekoisen, makean saaristolaisleivän, täyteläisen punaviinin, täydellisen perunakakun & häränfileen sekä suklaisen kakun makeuden. Keväällä nähdään taas!

Vieläkö on kurpitsaa? Eli improvisoituja kurpitsapannareita!

Kurpitsa ei vaan lopu. Kolmesta kilosta kurpitsaa riittää ja riittää... Niinpä improvisoin lennosta kurpitsaa vielä pariin ruokaan. Päätin tehdä mökillä kurpitsapannareita pyhäinpäivän aamupalaksi, koska se oli minusta ajatuksena varsin sopivaa :) Tämä vuosi on muuten ollut minulle selvästi pannukakkuisempi kuin aikaisemmat. Nämä taitavat olla jo kolmas (tai neljäs?) erilainen amerikkalaistyyppinen pannukakku tälle vuotta. Mutta näistä tuli maultaan ihan poikkeuksellisen hyviä. Tekemäni sitruksinen, sula ja tahmainen sokeri lettupinon päällä kruunaa koko syntisen nautinnon.



Me söimme näitä aamupalalla ihan hervottoman keon ja loput välipalaksi. Luulin - eikun olin varma, että niitä jää, mutta lopulta ei ainoatakaan. Olivat niin hyviä kylmänäkin. Vaikka maku oli ihan mieletön, rakenne kuitenkin jätti omasta mielestäni vähän toivomisen varaa. Letut olivat unelmapehmeitä, mutta pinta ei tullut sitten kunnolla rapeaksi. Taikinassa oli varmaan liikaa piilonestettä kurpitsaraasteessa, mitä en taikinaa tehdessäni tajunnut.



Raasteesta olisi varmaan pitänyt puristaa vähän nestettä pois siivilässä tai laittaa ehkä n. 3/4 dl enemmän (vehnä) jauhoja taikinaan. Tein V:n ostamista kumkvateista ihanan, sittaisen sokerisiirapin lettupinon päälle. Oih ihanuus. Tähän voi käyttää kyllä appelsiinin kuorta ja/tai appelsiinimarmeladia myös, jos kumkvatteja ei ole. Olen hieman harmissani, että yksikään kuva lättypinosta ei onnistunut kunnolla, pienet oranssit kumkvatit olivat ihanan näköisiä pinon päällä. Tällä kertaa nälkä ja tuoksu veivät mukanaan. Autenttista ruokabloggausta, siis... :)



Kurpitsapannukakut (aamupalalle ainakin kolmelle, ehkä neljälle jos itsehillintää on..)
n. 5 dl raastettua kurpitsaa
3 dl maustamatonta jogurttia
3 rkl fariinisokeria
2 munaa
2 dl ohrajauhoa
1,5 dl vehnäjauhoa
1/2 tl inkivääritahnaa
vanilijahippuja (lusikan kärjellä, ehkä n. 1 mm)
muskottia (raastoin pähkinästä ihan reippaasti sitä mukaan)
kanelia (ehkä 1/2 tl)
ripaus suolaa
2 rkl öljyä

paistamiseen voita

Pinnalle:
vaahterasiirappia
3-4 kumkvattia
3-4 rkl sokeria
n. 4 tl ruususiirappia, vaahterasiirappia tai vaikka hunajaa



Kuori ja raasta kurpitsa. Kuorin kurpitsan pienellä, tukevalla hedelmäveitsellä. Raastoin sitten kurmitsan raastinraudan karkeimmalla terällä. Sekoitin nesteet, sokerin, mausteet ja kurpitsaraasteen yhteen. Jauhot ja sooda sekä leivinjauhe sekoittuivat ensin toisiinsa eri kipossa. Sitten jauhot yhdistetään nesteisiin. Sekoitetaan lusikalla tai kauhalla tasaiseksi. Ohjeeseen tosiaan kannattaa ehkä lisätä jauhon määrää vajaan desin verran, kokeilla taikkinaa ja tarvittaessa vaikka vielä lisätä jauhoa. kurpitsan mehukkuus on tässä kuitenkin hyvä asia, joten mieluummin ehkä lisää jauhoa kuin nestettä pois.

Paistoin pannarit pikkulettupannulla voissa, nostaen aina valmistuneet letut lämpimään uuniin odottamaan. Koska taikina oli aika pehmeää, minulla oli hetkittäin vaikeuksia saada pannaria kunnolla kääntymään, kun se ei ollut ryhdikäs. Mutta eipä se tosiaan makua haitannut...;)

Kun letut oli paistettu nostelin muutamaan lettupannun reikään kuhunkin yhden ruokalusikallisen sokeria, annoin sen sulaa ja lisäsin jokaiseen sokerilätäkköön siivutettua kumkvattia. Voit ihan yhtä hyvin tehdä tämän isolla teflonpannulla, mutta minä en halunnut sotkea toista pannua. Siirsin vaan käytössä olevat lettukohdat suoraan kaasuliekin päälle, etteivät tyhjänä olevat kohdat pala pilalle.

Tässä vaiheessa ei kuulu enää kuvata, vaan kaataa sitä siirappia kumkvattien päälle!

Heti kun sokeri alkoi saada väriä lorautin jokaisen kumkvattikasan päälle n. 1 tl ruurusiirappia, jota oli vielä kesältä. Ihan yhtä hyvin voit laittaa tähän vaikka vaahterasiirappia tai muuta vaaleaa siirappia, mitä sinulla on. Juokseva hunajakin käy.


Kun siirappi kiehahtaa, kaada se välittömästi lettupinon päälle, lisää vielä vähän vaahterasiirappia ja tarjoile vaikka syksyisten, maustettujen teelaatujen kanssa. Om nom nom...

Apple crumble

Tuossa yhtenä iltana oli aivan valtaisa makeanhinku. Kaapeissa ei ollut oikein mitään, mutta pöydällä oli kasa omenoita.

Apple crumble eli amerikkalaistyyppinen omenaherkku
4-6 hengelle

omenoita, taisin laittaa 8-9 pientä
2 dl sokeria, osan voi laittaa fariinisokerina
200 g voita
n. 4,5 dl jauhoja
kanelia
(sokeria ja jauhoja)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon jauhot ja sekoittele. Seoksen koostumus on muruinen.


Poista omenoista siemenkodat. Kuori tarvittaessa ja paloittele omenat kuutioiksi.

Voitele piirakkavuoka ja laita omenakuutiot pohjalle. Ripottele omenoiden päälle vähän kanelia ja jauhoja (n. 1-2 rkl). Halutessasi voit myös lisätä vähän sokeria omenoiden päälle jos pidät makeasta. Mielestäni kuitenkin taikina on jo sen verran makeaa, ettei omenat välttämättä kaipaa lisäsokeria. :)

Lopuksi kaada taikina omenoiden päälle ja paista omenapaistosta uunissa 175 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Omenat olivat ihanan pehmeitä ja kuori rapsakkaa, herkkua! Tarjoa jälkiruokana tai kahvipöydässä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Aura-punajuuripaistos

Kun kerran punajuuretkin ovat nyt parhaimmillaan, tehtiin tuossa äitin kanssa aivan ihanaa punajuurivuokaa. Tästä kaikki kunnia äitille joka oli maistellut vähän samantapaista herkkua tuossa taannoin.

Pidän hirveästi punajuurista ja yritin keksiä jotain sanottavaa tästä ihanasta juurikkaasta (joka muuten pääsee unohtumaan kaupan hyllylle ihan liian usein), mutta jotenkin luovuus oli ihan tipotiessään. Noh, Herra E pelasti päivän keksimällä runon pätkän punajuuresta ja laitanpa sen nyt tähän piristämään muidenkin päivää. Kiitokset E:lle! :)

Maassa ja mullassa
Poski punehtuu
Kera pakkasen saapuu
Punajuurisuu


Aura-punajuurivuoka

punajuuria
1 punasipuli
muutamia lasagnelevyjä
1/2-1 pala aurajuustoa
2 palaa ruisleipää, ihan kuivanutkin käy hienosti

Valkokastike
1-1,5 l maitoa
50g voita
n. 3-4 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl juustoraastetta (esim. emmental)
mustaa pippuria
hippunen muskottipähkinää


Aloita keittämällä punajuuret, sen jälkeen kuori ja viipaloi ne. Siivut saavat olla aika mukavan paksuisia. Punajuuria kannattaa varata sen verran että niistä saa noin kolme kerrosta vuokaan jota käytät. Hienonna sipuli ja murustele leivän siivut.

Valmista valkokastike. Sulata voi kattilassa, lisää voin sekaan jauhot, anna niiden ihan pieni hetki kypsyä ja lisää vähitellen maitoa koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 10-15 min. Mausta ja lisää juusto.

Voitele vuoka. Kokoa paistos laittamalla vuorotellen valkokastiketta, punajuuria, sipulisilppua, muutamia lasagnelevyjä ja jälleen valkokastiketta. Lasagnelevykerroksia ei tarvitse kuin kaksi. Murusta pinnalle reilusti aurajuustoa ja leivänmurut. Auraa voi laittaa myös kerrosten väleihinkin. Paista uunissa 200 astetta noin n. 40 minuuttia, lämpötilaa voi laskea loppupuolella vähän.


Tämä täyteläinen herkku sopii ihanasti esimerkiksi kalan kanssa tai lisäkkeeksi muulle ruualle.