Pariisiin tullessani kuvittelin, että saisin kosketuksen siihen autenttiseen ranskalaiseen keittiöön; haudutettujen umamia täynnä olevien lienten maailmaan, mihin en ole koskaan oikein kunnolla jaksanut perehtyä. Ajattelin että saan referenssisuorituksen sen keittiön makujäljistä, joka tuntuu vaativan sellaista hienostuneisuutta, johon oma kärsivällisyyteni ei yleensä oikein riitä.
Kävellessäni sitten Pariisin kaduilla, minut valtasi melkein epätoivoinen tunne; täällä on niin paljon ja niin erilaista ruokaa, että kunnollisen poikkileikkauksen saamiseen tästä kaikesta menisi paljon, paljon enemmän aikaa kuin yksi viikonloppu.
Pieniä ravintoloita on vieri vieressä; Jossain Rue De Danielle Casanovan ympäristössä oli sushiravintoloita, leipomoita, kahviloita ja pieniä ravintoloita kasapäin. Yksi ihan mielenkiintoinen konsepti oli myös naked food - niminen paikka, jossa en kyllä onnistunut käymään. Vielä toissapäivänä tuntui, että tässä tulee ihan runsaudenpula.
Nyt, pari päivää myöhemmin voisin kai todeta, että jos tarjoilija kysyy sinulta: "oletteko nyt aivan varma että haluatte tätä?" Silloin kannattaa nyökkäillä innokkaasti, koska olet todennäköisesti saamassa jotain ihan kelvollista. Näin ainakin omassa tapauksessani.
Kieltämättä olen ehkä ollut hieman pettynyt euroopan Suureen Keittiöön niiden kokemusten perusteella, joihin olen täällä törmännyt, vaikka opaskirja ja joku tuttukin sanoivat, että Pariisissa ei huonoa ruokaa saakkaan. Ilmeisesti olen jotenkin poikkeuksellisen lahjakas löytämään asioita joita ei pitänyt;)
Kuvittelin, että ranskalainen bistrokulttuuri ja kadun varressa olevat ravintolat sopisivat meidän matkailutapaamme kuin nenä päähän; ei juuri suunnitella vaan tartutaan hetkeen ja mennään siitä, missä hyvä on. En uskonut sanovani tätä, mutta Pariisissa kannattaa kyllä jonkin verran suunnitella mitä nähtävyyksiä ja ravintoloita aikoo sovittaa yhteen koska muuten olet väärässä paikassa väärään aikaan ja päädyt syömään jotain kamalaa turistimuonaa. Seuraavassa tähän liittyen muutama fakta liikkumisesta Pariisissa:
1) Kävely on yksi tehokkaimpia tapoja liikkua
Kuten jo aluksi totesinkin, Pariisissa kaikki on tavallaan aika lähellä, nähtävyydet ovat toistensa vieressä ja päivän voi kuluttaa kävelemällä pytingiltä toiselle. Kuitenkin, jos olet bongannut jonkin mukavan ravintolan, sitten kun nälkä yllättää sinne on todella hankalaa päästä. Etenkin se on hankalaa joskus kahden aikaan, ellet ole ihan ravintolan vieressä. Jos lounasaika pääsee livahtamaan, ravintola on kiinni ja ruokaa ei tarjoilla. Piste.
2) Taksia on (lähes) mahdotonta saada
Jos sitten huomaat että kello on jo kaksi ja lounas on kohta ohi, voit yrittää saada taksin ja hurauttaa ravintolaan, jonne ajattelit mennä. Mutta jotenkin lounasaikaan ja illallisaikaan kaikki taksit ovat jo varattuja, eikä tien varressa huitominen tuota tulosta. Taksitolpalla ei tietenkän ole yhtään autoa.
3) Metro vie, muttei ihan viereen
Metro on tehokas väline, mutta pysäkit voivat olla kilometrinkin päässä kohteestasi. Sitten kun vielä lisätään yhtälöön Pariisin sokkeloiset kadut oletkin jo valmis luovuttamaan vai mitä?
4) No en! Velib on ystävä! Vai onko?
Pariisissa voi vuokrata fillareita pitkin kaupunkia ripotelluista pyörien automaattisista lainaus/palautuspisteistä. Pyörän saa panttia vastaan ja se on suhteellisen edullista; ensimmäinen puolituntia käyttöaikaa on ilmaista, seuraava 1 eur, sitä seuraava 2 eur ja niin edelleen, aina tuplaantuen. Käytännössä kuitenkin tunnissa pääsee jo kivasti pieniä matkoja - jos tietää minne on menossa. Kun pyörän palauttaa ja ottaa uudelleen, alkaa taas uusi ilmainen puolituntinen.
Sekopäitä kun olemme kokeilimme myös pyöräilyä Pariisissa! Kyllä, ilman kypärää, ilman pyöräteitä hullun pariisilaisen autoliikenteen seassa V:n navigaattorin ohjaamana, joka ei aina tiennyt mihin päin pitäisi mennä. Miten se olisi voinutkaan, koska sillä ei ollut tietoa pyöräkaistoista joita ranskalaisen sattumanvaraisesti oli ripoteltu sinne tänne;) Jos käytti autoilumoodia joutui elämää suurempiin liikenneympyröihin (joissa osassa pyöräily oli suorastaan kielletty) tai jos käytti kävelijämoodia päätyi yleensä joidenkin korkeiden rappusten juureen.
Sanoinkin V:lle että Veloilu on kuin vuoristoradassa ajelu; nostattaa mukavasti adrenaliinia, siinä voi tuntea tuulen tukassaan ja on huisin jännää jääkö auton alle vai ei :)
Mutta tehokkaaseen liikkumiseen päästäksesi sinun pitää: jotenkin selvittää missä voi pyöräillä, missä on pyörien nouto- ja palautuspisteitä ja arvioida matkaan riittävästi aikaa - että ehdit etsiä velieb - palautuspisteen ja kiertää muutamat portaat ja liikenneympyrät ennen määränpäähän saapumista.
Suurin piirtein edellä mainittujen iteraatioiden ja niiden yhdistelmien kautta olemme taistelleet tiemme lounaille. Toissapäivänä päädyimme syömään lounasta ihan toiseen paikkaan kuin piti. Rue De Washintonilla oli V:n pariisilaisen työkaverin suosittelema ravintola joka on avoinna vain lounasaikaan, mutta siellä on perinteistä ranskalaista ruokaa ja laaja viinivalikoima kohtuuhintaisia, mutta hyviä viinejä. Tarkkaa paikan nimeä V:n työkaveri ei muistanut, mutta kehotti menemään jonnekkin nro 36 paikkeelle katua ja kyllä se sieltä löytyisi. Vaiherikkaan matkustamisen jälkeen päädyimme paikalle liian myöhään; ravintola oli jo sulkenut ovensa, kuten moni muukin kadun ravintola.
Kulman takaa löysimme kuitenkin yhden Best Western - hotellin vierestä (Boulevard Hausmannilta) ihan kotoisan oloisen kuppilan, jossa vielä tarjoiltiin ruokaa. V kävi kyselemässä hotellin respasta olisiko jonkin hyvä ravintola tässä lähellä ja vastaanottovirkailija kehui juurikin bongaamaamme ravintelia. Ironista kyllä, se on yksi kolmesta parhaasta ravintolakokemuksesta tähän asti.
Tilasimme Tartar - pihviä ja tarjoilija näytti tosi hätääntyneeltä ja alkoi selittää ettei se ole lämmintä, eikä ollenkaan kypsennettyä:) Me nyökkäilimme että juu, tiedetään. :) Tämän kuultuaan herttainen vanhaherra rentoutui ja tarjoili meille yhtä parhaista Tartar-pihveistä joita olen syönyt. Se oli ilmavaa, raikasta ja liha oli revitty hauskalla tavalla. Lisukkeita oli tarpeeksi ja monipuolisesti. En kylläkään kehdannut kuvata annosta, kun ravintola oli niin pieni ja intiimi. Creme caramel tosin oli minusta vähän outoa. V tykkäsi, mutta omani muistutti minusta enemmän uunijuustoa ja karamelli maistui minusta aavistuksen kärventyneelle. Toisaalta, huimaan 2€ hintaan jälkiruuasta ei kyllä paljon valitusta mahdu. Pitkän tetsauksen jälkeen pitkin Pariisia hyvä pääruoka kympillä ja edukas kannullinen talon punaviiniä olivat kuitenkin jo itsessään selvä voitto.
Toinen "oletko varma" - kokemus tuli jo ensimmäisenä iltana, kun menin illallistamaan yksin V:n istuessa paremmassa seurassa työporukkansa kanssa Chez Castellissa. Ko. ravintelia oli muuten hypetetty runsaasti opaskirjassamme. V sanoi, että kaikki tekijät huomioon ottaen ruoka oli hänestä ihan ok mutta ei mitenkään ihmeellistä, niinkuin voisi kuvitella. Ainakin sieltä olivat löytyneet tähän asti kaupungin kalleimmat gin tonicit - vai mitä voit sanoa 18€ GT:stä? Kuulemma pullo Colaa oli maksanut sekin 15 ;)
Asuimme ensimmäisen päivän Le Mathurin - hotellissa (joka muuten oli tosi hieno - lähtien ehkä parhaasta hotellisuihkusta, aryuveda -vesaan, pieneneen kirjastoon huoneesa ja aulan postmoderneihin valokuvataideteoksiin) ja sen lähellä Rue de Castellanella oli pieni ravintola, jonka mutkattoman moderni sisustus kiinnitti huomioni alunperin. Olin jo ostanut vettä ja punaviiniä ja valmistautunut nauttimaan huoneessa hieman juustoa, kinkkua ja viikunoita kun huomasin, että Le Reston ovessa oli liimattu Zagat Rated -tarra. Mikä toimi ennen, toimii varmaan nytkin, tuumasin ja menin sisään illalliselle.
Käsin liitutaululle kirjoitetulla listalla kaikki oli ranskaksi. Onneksi jotain ruokasanoja on painunut mieleen ja niinpä uskoin ymmärtäväni ainakin listan pääruuat. En jaksa enää muistaa, mitä kaikkea listalla oli, mutta jotain ja ankanmaksaa päätin tilata. Olisi lautasella sitten mitä vain, uskoin sen kelpaavan minulle ;) Ensin tarjoilija otti tilauksen muitta mutkitta, mutta supatettuaan toisen tarjoilijan kanssa hän palasi ja alkoi huitoa käsillään vatsan seutua kysyen tiesinkö minä että se on... (eikä keksinyt sanaa englanniksi). Kysyin, että "Ducks liver, right?" Ja tarjoilija näytti helpottuneelta. Niinpä sitten sain perunamuusikakun päällä köllöttävän siipaleen paistettua ankan maksaa ja ilmeisesti cherrykastiketta.
Ei se mikään tajunnan räjäyttävä kokemus ollut, mutta ruoka oli hyvin laitettu, kypsennetty kuten toivoin ja kastike oli herkullista. Lisäksi tarjoilija kävi vielä kaatamassa lisää punaviiniä lasiini - ilmeisesti pullon pohja ja totesi ranskaksi että 24 cl , no, tämä on häneltä :) Kiitin ranskaksi ja näin, miten hyvää karmaa laskeutui ylleni. Se ei kuitenkaan riittänyt siihen, että olisin saanut sitä jälkiruokaa jota tilasin. Jälkiruuat pyysin tarjoilijaa kääntämään minulle - lähinnä kyllä sen vuoksi, etten saanut mitään tolkkua liitutaululle kirjoitetusta käsialasta, mutta osittain myös siksi, etten ollut varma, oliko viikunat ja hunaja leivottu tortuksi, kiisseliksi vai tarjotaanko ne jäätelön kanssa ja minkä kanssa aprikoosit on naitettu? :) Tilasin viikunoita jäätelön ja hunajan kanssa, mutta lopulta sain kyllä lämmintä aprikoositorttua cappuchinovaahdolla ja paseeratulla mansikalla. En jaksanut valittaa, koska torttu näytti ja maistui ihan herkulliselta. Söin siis piirakkani ja tuumasin, että mahtaa joku paikallinen uhri yllättyä jos saa eteensä jäätelöä, viikunoita ja hunajaa.
Mutta toisenlaisiakin kokemuksia on tosiaan ollut. Rehellisesti sanottuna söin ehkä elämäni huonoimman pihvin eilen. Kyllä, en edes liioittele ja sainmme molemmat ko. ruokailun jälkimainingeissa jonkinlaisen ruokamyrkytyksen ja vietime eilisen illan hotellissa. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin vain joku pilaantunut ruoka tai huonosti pesty salaatti tms, koska nyt olo on jo kohentunut uskomattoman paljon (onneksi!) eiliseen iltaan verrattuna. Mutta siitä ja muusta lisää myöhemmin, kun palataan täältä kotiin.
