keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Viimehetken vinkkejä joulun juureksiin

paahdettu punajuuri

Huomio! Achtung! Kaikkia niitä ostamianne juureksia ei ole pakko laittaa rosolliin. Juurekset voi myös paahtaa uunissa lohkoina. Kun niiden sekaan lisäilee pähkinöitä, rusinoita ja yrttejä  niistä tulee vivahteikkaita ja upean makuisia. Jos nyt aattona ei moinen kerettiläisyys houkuttele, niin nyt kun näitä pyhiä riittää ja riittää kokeilkaa ihmeessä jonain päivänä vaihtelunkin vuoksi. P.s. mukana myös glögin terästysvinkki! ;)

Punaisen glögin terstämiseen voi käyttää myös kaneliviskiä.
Vaalea glögi taas saa vivahteikkuutta itse keitetystä omppumehusta ja calvadoksesta. 

Niissä taannoisissa pikkujoulupileissä minulla oli lisäkkeenä paahdettuja juureksia. Kuvitelkaa, en ottanut illan ruokapöydästä yhtään ainutta kuvaa! Tekovaiheesta sentään on muutama dokumentti. Tein juurekset etukäteen suuriin kulhoihin ja laitoin niistä sitten uunipellille aina kulloinkin tarvittavan määrän paahtumaan. Samaa voinee hyvin soveltaa joulunaikaankin - ei haittaa vaikka juurekset maustuvat jääkaapissa jonkin aikaa. Tosin, jos kulhon pohjalle syntyy nestettä, se kannattaa hukata ennen juuresten paahtamista ettet saa keitettyjä juureksia.

kaskinauriita ja keltaisia rusinoita

Kaskinauriit laitoin uuniin keltaisten rusinoiden, hunajan ja öljytilkan kanssa. Päälle tietysti myös suolaa.  Punajuuriin laitoin tuoretta mustaa pippuria ja sitruunatimjamia - niin ja öljyä sekä suolaa.

porkkanaa ja pistaasia

Porkkanakippoon laitoin hyvää oliiviöljyä ja kuorittuja ja paahdettuja suolapistaaseja. Palsternakoista ei tullut kuvaa, mutta niitä valelin vähän pähkinäöljyllä ja ripotin päälle suolaa. Ihan erinomaista niinkin simppelillä käsittelyllä.

fireball, kaneliviski

V hoiteli pileissä baarin puolta ja oli löytänyt alkosta Fireball - kaneliviskiä jolla terästetty glögi saa hauskan tulisen kanelivivahteen. Jos tykkää niistä amerikkalaisista tulisista kanelipurukumeista, niin tämäkin todennäköisesti iskee suoraan makuhermoon :)

Tässä näitä pikkuvinkkejä sinne jouluhärdellin keskelle! Toivottavasti selviätte hengissä, olin vähän järkyttynyt kun kävin eilen, tiistaina ajamassa Sellon parkkihallin läpi klo 13:30. Tarkoitus oli hakea vaan nopsaan kukka kyläpaikkaan, mutta päädyin ajamaan ulosmenoramppiin kun koko hallissa ei ollut YHTÄÄN vapaata paikkaa. Käsittämätöntä.

P. p. s. Me tehtiin taas extempore - päätös joulun osalta ja ratkaistiin joulustressi klikkaamalla lentoliput Italiaan. :)




6 kommenttia:

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Italia kuulostaa ihanalta... tuo parkkipaikkahärdelli ei. Kohtasin saman Ompussa tässä yhtenä päivänä. Siinä sitten vaan odottelin, että joku lähtisi ja antaisi paikan. Onneksi osui aika nopeasti.

Paahdetut juurekset ovat herkkua, mutta minä en rosollista luovu jouluna :-) Ehkä sitten joulun jälkeen taas.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Fireball on hyvää myös lämpimän omenamehun (mielellään cloudy-version) seassa!

Nanna kirjoitti...

Hui sä oot oikiasti rohkea! Mä en millään pystyisi irtautumaan jouluperinteistä."erilaiset joulut" on ollu yleensä pakon sanelemia.

Anonyymi kirjoitti...

Cellassa laitetaan glögin sekaan vaniljavotkaa, sopi kuulemma hyvin myös.

Ketturouva kirjoitti...

Kiitos vinkeistä, naurisvinkki lähtee kokeiluun. :)

Meku (Toscapulla) kirjoitti...

Tuo kaskinauris- ja porkkanajuttu kuulostaa hyvältä, helpolta ja kokeilemisen arvoiselta. Olen tehny uunijuureksia aina vaan samoilla hunaja-timjami-rosmariini-basilika -mausteilla. Vaihtelu vois virkistää. :)