torstai 27. elokuuta 2009

Pataa kasslerista - hillittyä ja aromaattista tulisuutta


kassler, salvia, tatit

Minun täytyy tehdä tunnustus. Minä pidän pataruuista. Tai ainakin opin pitämään niistä kovasti sen jälkeen, kun tajusin, että padassa voi hauduttaa muutakin kuin karjalanpaistia ja tillilihaa. Lisäksi nautin tavattomasti siitä hitaasta tuoksujen leviämisestä koko asuntoon, chilien pehmenemisestä aromikkaiksi pitkän haudutuksen aikana ja lämmöstä, jota uuni tuottaa koko tupaan - etenkin mökillä. Padat ovat minulle ehkä sitä täydellisintä syysruokaa.

Niinpä meikäläisen kotoinen koekeittiö iski kun löysin yhden isohkon herkkutatin mökin läheltä. Pakko se oli johonkin ruokaan käyttää. Lopputulos oli loistavaa, vaikka itse sanonkin. Tatteja ja paprikaa olisi saanut vaan olla paljon enemmän!

Paprika, sipuli ja tatit hautuivat ihanaksi lisäkkeeksi possun pitkän kypsennyksen aikana. Kun teen tätä seuraavan kerran ajattelin, että pilkon tänne ainakin kolme sipulia, neljä paprikaa ja tatteja useamman - ainakin neljä tai viisi - tai yksi per ruokailija jos löytyy ja pataan mahtuu!


Ostin Sellosta 99 senttiä /kilo tarjouksesta ison kasan valkoisia paprikoita. Nyt oli jäljellä enää kaksi. Luulen, että jos noita valkoisia ei löydy, tähän voisi käyttää myös keltaisia paprikoita. Punaisia en silti laittaisi, tämän padan henki syntyy vaaleista ja toisiinsa hyvin sävyttyvistä mauista.

Mimmu juuri hehkutti, että oli saanut ostettua ihania, erikoisia chilejä. Mietin miten hauskaa tässä olisi ollut kokeilla vaikka lemon drop - chiliä joka on kuulemma hieman sitruunainen.

... tai starfish - chiliä josta mimmu tarinoi jotain samaan tyyliin kuin seuraava kirjoittaja:

Jättiläismäinen paprikakasvi, helposti yli kolmimetrinen. Rakenteeltaan kuin puu, myös lehdet erittäin suuria. Hedelmä eriskummallisen tunnusomainen ja vielä sitäkin ainutlaatuisemman makuinen. Punaiseksi kypsyvä hedelmä on reunoiltaan aivan omenan makuinen, makea ja mieto. Ytimestä se on sitävastoin melkoisenkin tulinen. Eräs herkullisimmista ja monikäyttöisimmistä paprikoista, satoisakin.


Minulle on kyllä luvattu maistiaisia näistä kun pääsemme taas nenäkkäin Mimmun kanssa. Mutta sitä odotellessa ja mökkiolosuhteissa otin yhden habaneron ja pistin sen puoliksi. Pitkä n. 4h hauduttelu poistaa poltetta ja lopputulos oli ihanan aromikas ja kuitenkin poltteeltaan lempeä.



Nellen syyskassleria eli tattista possupataa (ainakin neljälle-kuudelle, lisäkkeistä riippuen)

Vajaa kilon pala possun kassleria
2 valkoista paprikaa
1,5 sipulia
1 herkkutatti
4 valkosipulin kynttä
3-4 rkl pinjansiemenitä
3 dl valkoviiniä
40g voita
1/2 habanerosta
n.1,5 maustemittaa toque - mausteseosta (sis. espanjasta googlella kääntäen: merisuola, inkivääri, valkosipuli, sokeri, kuivattu paprika, persian kumina (caraway), seesami, kumina, kaneli, pippuri (ilmeisesti chili - guindilla), korianteri, pippuri, timjami, minttu, kurkuma)
iso nippu salvian lehtiä
öljyä
suolaa (laitoin kaksi kunnon hyppysellistä gourmet -suolaa jota mökillä oli)


Ensin pataan laitetaan öljyä ja voita. Öljyä kunnolla, niin että padan pohja peittyy ohuella kerroksella. Sitten perään voi. Kun seos on kuumaa kassler ruskistetaan joka suunnalta padassa.


Kun kassler on ruskea, otetaan se hetkeksi pois padasta ja pinjansiemenet, pilkottu sipuli sekä tatti laitetaan pataan kuullottumaan. Sekaan voi lisätä myös pienen kuullottelun jälkeen suikaloidut paprikat, habaneron, mausteet ja valkosipulin. Sitten lisää valkoviini ja yrtti (salvia) ja mötkäytä ruskistettu kassler takaisin pataan.



Hauduta possua n. 3,5-4h n. 165C asteen lämmössä kunnes liha on täysin hajoavaa.



Voit tarjota possupadan kanssa vaikka timjamilla ja valkosipulilla maustettuja, öljyssä pyöräytettyjä perunoita uunissa tai vaikka salaattia. Tämä oli ihan älyttömän hyvää. Ehkä joskus teen tätä myös omppuisemmalla chilillä... ehkä.

Ei kommentteja: