Jeeralla ja korianterilla maustettu modernimpi tattikeitto

Tattikeiton tekemisessä on minulla noin kaksi salaisuutta jotka olen oppinut matkan varrella; olen jo pidempään paistanut risottoihin, keittoihin ja lisäkkeisiin paistettavat sienet kuumalla pannulla vain nopeasti, jolloin niiden rakenne jää vähän napakaksi mutta pintaan tulee ihanan paahtunut pinta. Ja toinen keiton teon salaisuus minulle valkeni Sasu Laukkosen tattikeiton ohjeen myötä, kun tajusin että tattikeittoa ei välttämättä tarvitse suurustaa jauhoilla, jos löytää paljon tatteja. Sasun keittoon verrattuna olen oikaissut tässä rajusti, ohittanut siivilän ja muutenkin häärännyt keittiössä taas ihan oman mieleni mukaan, mutta jotain Ahaa- elämystä kieltämättä hieroutui meikäläisen aivoon sitä  Sasun keittoa taannoin paseeratessa.

Syksyn ensimmäinen iso sienisaalis #sienestys #archipelago #finland #saaristo #lapsenkanssa

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Sep 26, 2015 at 12:59am PDT

Me olemme oikeastaan aika kranttuja sienikeiton syöjiä; kukaan perheessämme ei erityisesti pidä sellaisesta paksusta, muljahtavasta ja kermaisen jauhoisesta sienikeitosta mitä joskus saa lounasravintoloissa. Edes parempi kotiversio kermalla lisättynä ei nyt ole ihan se meidän juttu vaan jos keittoa aikoo tarjota tälle ryhmälle, siihen pitäisi saada makua, raikkautta, tekstuuria ja särmää.

Väittäisin, että tässä on nyt vähän kaikkea sitä . Keitto on ihan parahultainen tapa hukata se sekalainen seurakunta voitattia, kangastattia ja herkkutattia joita ei oikeastaan jaksaisi kuivatakaan kun viimevuotisen tattipaljouden jälkeen kaapit ovat jo täynnä kuivattua herkkutattia. Parhaat, napakoimmat herkkutatit ja kangastatit voi paistaa sattumiksi ja muista, huonommin paistamista kestävistä (esim voitatti) tateista syntyy maanmainio keiton pohja josta ei puutu kuitua ja toisin kuin sienimäärästä voisi kuvitella, keiton yleistuntuma on intensiivinen, mutta silti vivahteikas ja kepeä.

Mutta jotta sieni ei jyräisi koko makuaistia, tein setistä mielenkiintoisemman viemällä sitä vähän välimeren eteläisemmälle suunnalle. Keiton juju piili jeerassa ja korianterissa, joita paahdoin keiton makupohjaan tuomaan hieman raikkautta ja nostamaan sitä semmoista pehmeän pähkinäistä syvyyttä jota tällaiseen keittoon parhaimmillaan tulee. Syksyisyyttä ja ruokaisuutta lisäsin vielä kunnon lorauksella kermaa. Pienessä jämäpalassa tummaa koskenlaskijaa molskahti mukaan myös semmoista kypsyneen kermajuuston kaikua, joskin sen voi jättää myös pois jos haluaa keitosta vielä raikkaamman.

Tämä soppa maistuu ihan oikeasti sienelle, mutta taittuu mukavasti pähkinäiseksi mausteiden ansiosta. Kermasta huolimatta yleisvaikutelma on kevyempi kuin perintaisessä tattikeitossa ja vaikka jeera sekä korianteri uivatkin mukaan näihin syksyisen metsäisiin tunnelmiin, sopivasti lisättynä ja rakkaudella paahdettuna nämä kaverit kunnioittavat tattien omaa makua.

Lisäksi tarjosin Keisarin Levain - leipää, jota löysin viikolla Töölön torilta kahvia hakiessani. Jos meillä olisi ollut vieraita, olisin varmaan leipaissut jotain tuoretta, mutta näin omalla porukalla meillä syödään välillä aika kuivaakin leipää. Ja on oikeastaan hämmentävää, että leipä kesti niin hyvin kuivumista; ilmeisesti kunnon juuri mahdollistaa leivän syömisen paahdettuna vielä viikon lopulla vaikka ostin sen jo puolivälissä viikkoa. Olimme niin vaikuttuneita Keisarin Levain-leivästä, että V oikein googlesi että mikä tämä keisari oikein on ja selvisi, että yrityshän on vanha tuttu. Kyseessä on aiemmin Kakkukeisarin nimellä tominut leipomo joka brändäsi itsensä uudelleen jotta ihmiset tajuaisivat että heiltä saa myös erinoamisia leipiä ja hyvää kahvia kakkujen lisäksi. Lähin Keisari sijaitsee Kauniaisissa; olimmekin kuulleet huhuja kunnollisesta leipomista Kauniaisissa ja nyt kyun tämä kupletin juoni selvisi pitääkin suunnistaa sinne tässä jonain päivänä.

Mutta niin tai näin; jos löysitte jostain tatteja viikonloppuna, kokeilkaapa tätä. Ihan erinomainen soppa jonka jämät voisi varmaan käyttää myös sienipiirakan täytteeksi (kananmunien, kerman ja juustoraasteen kanssa tai sämpylätaikinan pohjaksi hävikistä herkuksi - periaatteella.

Modernimpi tattikeitto (ainakin neljälle)

öljyä ja voita paistamiseen

n. litra pilkottuja sekalaisia tatteja keittopohjaan
2-3 keskikokoista, napakkaa herkkutattia sattumiksi paistamista varten
1 iso tai 2 pientä sellerin vartta
1 pienehkö keltasipuli
1,5 tl jeeraa
1,5 tl korianteria
n. 7-8 dl kana- tai kasvislientä (+ tarvittaessa vettä)
n. 3-4 dl kermaa
n. 50g voimakasta koskenlaskija - tuorejuustoa (tai esimerkiksi vahvaa kermajuustoa raasteena, voi jättää myös pois)
timjamia
lehtipersiljaa
suolaa
pippuria


Pilko keittopohjaan tulevat sienet paloiksi ja laita ne erikseen. Pilko sattumiksi tulevat tatit sopiviksi suupaloiksi ja laita ne omaan kippoonsa.

Pilko sipuli ja selleri piehenköksi silpuksi ja laita ne kuullottumaan kattilaan öljytilkkaan.

Paahda kuivalla pannulla mausteita niin, että ne alkavat antaa tuoksua ja hieman poksua. Jauha mausteet ja lisää ne kuullotettujen sipulien ja sellerien sekaan. Lisää kanaliemi.

Laita kuumalle pannulle tilkka voita ja öljyä ja paista kuumassa rasvassa keittopohjaan tulevat sienet ja kaada ne keittokattilaan kanaliemen ja sipulien joukkoon.

Vinkki: Jos haluat, voit huuhtoa paistinpannun tilkalla valkkaria ja kaataa liemen sopan sekaan. En tehnyt niin tällä kertaa kun ei ollut sopivaa valkkarijämää, vaan käytin vesitilkkaa mutta loraus valkoviiniä ei pahenna keittoa. :)

Lisää muutama oksa timjamia (maun mukaan). Anna kiehua hiljalleen n. 20-30 min kunnes sienet, sipulit ja sellerit ovat pehmentyneet.

Paista sillä aikaa sattumiksi tulevat sienet. Se tehdään niin, että kuumennetaan pannu, laitetaan sille tilkka öljyä ja reipas rkl voita. Annetaan voin sulaa ja kun kiehumienn alkaa hiljentyä, lisätään sieniä pienissä (n. 2-3 erässä sienten määrästä riippuen) jotta sienet ruskettuvat nopsasti eivätkä ala kiehua. Jos sieniä laittaa liikaa kerrallaan, ne vain kylmettävät pannun, lötkistyvät eivätkä rusketu. Mausta tuoreella timjamilla, suolalla ja pippurilla, siirrä syrjään ja paista kaikki sienet samoin.

Kun keittopohja on kiehunut, ota pois timjamin oksat ja soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Lisää juusto ja kerma (tarvittaessa vettä), mausta suolalla ja pippurilla sekä tuoreella timjamilla sekä lehtipersiljasilpulla. Kun keitto on kuumaa, lisää sattumiksi tarkoitetut sienenpalaset keittoon ja tarjoa hyvän leivän kera.

Karamellisoitunut pannarivanukas ja päivähoitoa

Olen nyt tässä miettinyt tätä asiaa muutaman viikon, tarkemmin sanottuna siitä lähtien kun istuimme monen muun vanhemman lailla päiväkodin vanhempainillassa. Mutta lopullisesti päätin, että asiasta voisi muutaman sanan kirjoittaa kun luin ylen uutisen jutun "Kipurajalla mennään" jossa kerrotaan, että tiukassa taloustilanteessa päivähoito järjestetään matalimman laatustandardin suhteen. Jutussa kerrotaan miten tärkeää laadukas varhaiskasvatus on ja vedotaan henkilöstön koulutuksen tärkeyteen laadun mittarina. Lisäksi todetaan että jos resursseja kiristetään, työstä tulee suorittamista. Se, mistä ei mainittu mitään oli, että kuntaa, joka päivähoitopalvelut meille Espoossakin ostaa, ei kiinnosta tippaakaan a) vanhemmilta saatu palaute/päivähoitohenkilöstön onnistuminen työssään, b) päivähoitoa tarjoavien yritysten painotukset sekä miten ne toteutuvat ja c) millaisia taitoja ja virikkeitä lapsille päivähoidossa annetaan.

Meille vanhempainillassa istuville aikuisille kerrottiin, että vuoden vaihteessa Espoo kilpailuttaa ostopäiväkotien sopimukset ja kilpailun sijaan lopulta kyseessä on arvonta. Kyllä, arvonta, jossa ei ole mitään väliä sillä, millaista hoitoa lapset ovat palveluntuottajalta aiemmin saaneet tai tulisivat saamaan jatkossa. Arpalipun saa jokainen toimija joka tarjoaa palvelua 1) tiettyyn kaupungin määräämään hintaan ja 2) täyttää henkilöstön määrä- ja minimikoulutusvaatimukset. Kuulemma jostain syystä kaikki tarjoajat täyttävät nämä esiehdot. Onko siis ihme, jos varhaiskasvatusta ei jakseta kehittää kentällä laadullisesti; työn tilaajaa kun ei moinen kiinnosta edes teorian tasolla.

En oikein tiedä mitä ajattelisin tai mistä aloittaisin. Ehkä siitä, että I:n ihana perhepäivähoitaja jäi kesäkuun lopussa eläkkeelle ja minun piti anoa lapselleni päivähoitopaikkaa syksyksi. Alueellamme on nolla perhepäivähoitajaa joten ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäi päiväkoti. Eikä siinä mitään, mietin - onhan I jo iso poika ja nelivuotias nauttii selvästi kaverien kanssa puuhaamisesta. Muiden vanhempien suosituksesta kävin tutustumassa moniin alueen päiväkoteihin ja lopulta löysinkin pari päiväkotia jotka olivat minusta aivan ihania.

Toisessa niistä oli liikuntapainotteinen teema; lapsia viedään metsään retkille, polkupyöräpäivä on keskiviikkoisin ja vanhempien niin halutessa lapset pääsevät päivähoidosta uimakouluunkin. Liikuntapainotteisuus tarkoittaa näin pienillä lapsilla aktiivista touhua ja perinteisten pihaleikkien ottamista mukaan ulkoiluhetkiin sekä leikkimielistä kisailua, kiipeilyä ja puuhailua. Ihan mahtihomma meidän pikku puukiipeilijälle, tuumaiin.

Toinen päiväkoti joka erityisesti sykähdytti oli täysin yksityinen Montessoripäiväkoti, missä asioita opitaan lapsentahtisesti. Lapsi on etusijalla ja ympäristö on kodinomainen. Juteltuani päiväkodin johtajan kanssa huomasin, että oma tapani ottaa I mukaan arjen puuhiin istuisi hyvin montessori-ideologian kanssa yksiin. Aivan ihana päiväkoti, jonne olsiin ollut valmis I:n laittamaan siitä paikasta. Mutta kuten varmaan arvaatte, samaisessa keskustelussa todettiin päiväkotiin olevan niin pitkä jono, ettei sinne ole toivoakaan päästä ainakaan tänä syksynä.

Niinpä sitten rustasin netissä lapselleni hakemusta kunnalliseen päiväkotiin. Merkitsin ensimmäiseksi toiveeksi liikuntapainotteisen ostopalvelupäiväkodin juuri liikuntapainotteisuuden ja kuulemieni vanhempien positiivisten arvioiden vuoksi. Henkilöstön vaihtuvuus oli ollut suhteellisen vähäistä ja lapset tyytyväisiä. Minua oli päiväkotivisiiteilläni ohjeistettu kirjoittamaan hakemukseen KAIKKI olennainen minkä haluan vaikuttavan päätöksentekoon lapseni asiassa. Ja kun sitten tulin kohtaan huomioon otettavaa ja ryhdyin kirjoittamaan nettilomakkeelle niitä tärkeimpiä asioita, huomasin hyvin nopeasti että tilaa oli kokonaiset 225 merkkiä. 225 merkkiä, johon olisi pitänyt mahduttaa että olisi kiva jos lapseni voisi päästä sen ainoan toisen samassa hoitopaikassa olleen lapsen kanssa samaan päiväkotiin, sillä nuo kaksi olivat ehtineet jo kasvaa ihan kiinni toisiinsa. Siihen piti mahduttaa flunssakierteet, astmalääkekokeilun aloitukset ja siihen liittyvät toiveet sisäilman laadusta ja vielä mielellään jotain siitä, että lapsi on aktiivinen ja liikuntapäiväkoti olisi ykkösvaihtoehto monesta syystä, eikä vähiten uimakoulun takia - vietämmehän kaikki kesät meren äärellä.

Oli kuin olisi twitteriin yrittänyt lapsestaan huudella; jollei olisi itkettänyt ja harmittanut niin paljon, olisi kyllä lähinnä naurattanut.

Paljon puhutaan siitä, miten Suomessa naisten työllisyys mahdollistuu paljolti laadukkaan, tuetun kunnallisen päivähoidon ansiosta. Mutta tuo fraasi kuulostaa tällaisten illanistujaisen jälkeen aika julmalta vitsiltä ainakin tämän korkeakoulutetun mamman korvaan. Tottakai sitä vanhempana haluaisi ideaalimaailmassa lapselleen laadukkaan, oman lapsen tarpeisiin sopivan hoitopaikan jossa olisi tutut, motivoituneet hoitajat ja monipuolista tekemistä. Äitinä jopa vähän yritin nähdä vaivaakin hoitopaikan valinnassa ja uskottelin itselleni että kyllä se siitä, kun tutustuu hoitajiin ja oppii luottamaan. Jotenkin missään vaiheessa ei tullut esiin, että vuoden päästä on todennäköistä että vain hoitopaikan seinät lasten ympärillä ovat samat.

Koska kilpailutus on arvonta, liikuntapäiväkodin sijaan I saattaa olla vuoden päästä ihan toisentyyppisessä ostopäiväkodissa. Vaikka kuulemma henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta jäädä, ainakin edellisellä kilpailutuskierroksella kukaan vanhasta henkilökunnasta ei jäänyt uudelle palveluntarjoajalle töihin. Lisäksi hoitajamäärä nyt sitten putoaa yhdellä; tämän kuluvan lukuvuoden loppuun asti hoitopaikassa on vielä se yksi käsipari enemmän, määrä jolla edellinen kilpailutus tehtiin.

Pannarin voi vetää överiksi, mutta silloin siitä tulee pullavanukkaan tavoin ihanan tutunoloinen jälkiruoka.

"Kokopäivähoidon kustannukset ovat keskimäärin 1100 eur/kk/lapsi." lukee saamassani maksulapussa. Tästä minulle jää ensimmäiseen laskuun maksettavaa 148,28 eur joka on noin puolen kuun hinta. Kun nyt olen ihan rehellinen niin voisin kyllä maksaa enemmänkin kuussa I:n hoidosta jos se tarkoittaisi että I:n ei tarvitsisi syksyllä opetella tuntemaan aivan uusia hoitotätejä ja jotta lasten rakastamat metsäretket, urheilukenttäkisailut ja uimakoulu jatkuisivat seuraavana vuonnakin. Ainakin minun olisi paljon helpompaa jättää lapsi sinne hoitoon jos voin luottaa siihen, että lapsella on siellä mielekkäitä virikkeitä, turvallisia aikuisia jotka ehtivät ottaa välillä syliinkin ja lapseni saisi oikeasti sitä laaduaksta varhaiskasvatusta. Ei ihme, että yksityisiin päiväkoteihin on sellainen tunku kuin on.  Samalla tähän touhuun nyt tutustuneena pidän vähän ihmeenä että yksityisiä päiväkoteja ei ole enempää. Ehkä kyse on sopivien tilojen puutteesta?

Ymmärrän toki, että kunnan omistamat tilat on kilpailutettava, jotta uusillakin yrittäjillä on mahdollisuus päästä niihin kiinni. Se mitä en kertakaikkiaan ymmärrä on, että kilpailutuksen kriteereinä ei ole rahan lisäksi varhaiskasvatuksen laatu, monipuolisuus, mahdollisuus lisäpalveluihin (kuten uimakoulu, muskari tai vaikka kuvataidekasvatus) ja kehitys. Vanhemmilta (eli loppuasiakkailta!) saatu palaute voisi olla yhtenä onnistumista mittaavana tekijänä muiden mukana. Koko touhua voisi verrata lounasravintolan valintaan joka olisi tehty arpomalla kaikkien toimijoiden joukosta, jotka lupaavat tarjota lounarin hinnalla tietyn kalorimäärän. Siinä voi sitten miettiä kuinka paljon palveluntuottajaa ja keittiötä jaksaa kiinnostaa se, että ruoka olisi vaihtelevaa ja herkullistakin.

Aika moni varmaan käy työssä ainakin siksi, että voi tarjota perheelleen hyvän elämän. Jos siitä näkökulmasta mietitään, tällaisia kaltaisiani koulutettuja mammoja voisi olla helpompaa saada töihin jos lastenhoidossa olisi enemän valinnanvaraa.  Ainakin kotiinjäämisen halukkutta merkittävästi lisää jos ei ole luottamusta että lapsi aidosti hyötyy siitä paljon puhutusta varhaiskasvatuksesta.

Voihan tässä tietysti sanoa että valitus seis, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta jos saisi valita, niin olisihan se kiva syödä muuallakin kuin lounasruokalassa. Ja juuri siksi niin monet koulutetut naiset valitsevatkin töiden sijaan kotiin jäämisen jos se suinkin on mahdollista; silloin asioihin voi ainakin vaikuttaa itse.

Jäin vähän miettimään, mitä kävisi jos mustikat korvaisi omenilla ja antaisi seoksen akramellisoitua jo hieman ennen taikinan lisäystä...

Ja samassa valinnan hengessä jatkan vielä siihen pannarivanukkaaseenkin. Sen keksin sattumalta toissaviikonloppuna rapujulien jälkeisenä päivänä kun halusin tarjota vieraille jotain helppoa ja hyvää lounaan jälkeen. Tottakai olisin voinut tehdä tavallisen pannarin, mutta koska minulla oli jääkaapissa rasiallinen pensasmustikoita ja teki mieli jotain syntisen hyvää, rupesin tuumailemaan. Lopulta sain aikaan jotain, mikä on syntisellä tavalla vähän kuin perinteinen pullavanukas mutta jonka reunoissa on karamellisoituneen keikauskakun herkullista sokeritahmaa ja pannarin rapsakkaa reunaa. Ja silti se oli ihan yhtä helppoa tehdä kuin pannari. Ja jos oikein vaativaksi ryhtyy, tämän kanssa voisi tarjota pallon vaniljajäätelöä.

Karamellisoitunut pannarivanukas (n. 22 cm alumiiniseen kakkuvuokaan)

vuuan pohjalle
250g rasia pensasmustikkaa
n. 40-50g voita
n. 4-5 rkl fariinisokeria

Pannaritaikinaan
5 dl maitoa
2 munaa
1 dl kaurajauhoa (voit myös käyttää ohrajauhoa tai vehnäjauhoa, kaurasta tuli minusta kuitenkin hyvä maku. )
2 dl vehnäjauhoa
3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sulaa voita

Lisäksi:
Vuuan voiteluun voita
ja tarjolle jäätelöä (jos haluaa)

Laita uuni päälle 180 asteeseen. Voitele kakkuvuoka kunnolla. Laita pohjalle marjat, fariinisokeri ja 40g voita palasina.

Sekoita pannaritaikinan aineet. Kaada kakkuvuokaan. Paista uunissa 45-50 min tai kunnes pannari alkaa olla hyytynyt kokonaan. Mikäli pinnasta alkaa tulla liian tumma, voit peittää vuuan leivinpaperiarkilla. Minulla oli n. 22 cm vuoka, mutta jos käytät laakeampaa vuokaa, paistoaika lyhenee.

Härkäpavuista ja ruokajournalismista

Mä olen tässä miettinyt näitä härkäpapuja ja kirjoittamiseni laatua nyt parisen vuotta. Härkäpapu on hallaa kestävä, omassa tukevassa varressaan kasvava virnalaji, jota Suomessakin on viljelty jostain 600-luvun alkuhämäristä.

1960-luvulla viljely väheni lähes olemattomiin, mutta viimeaikoina näitä suuria, peukalonpään kokoisia papuja on alkanut näkyä vähitellen uudelleen; Niittulan tilan myynnissä viime kesänä, kaupallisina rouheina kuiva-ainehyllyissä ja nyttemmin satoaikaan markettien hyllyssä. Mutta harvassa se on vieläkin ja onnekas saa olla, jos tuoreita härkäpapuja jostain aikoo löytää.

Ja vaikka härkäpavun kirkkaan keväänvihreä sydän on äärimmäisen herkullinen, niiden vähäinen käyttö ei oikeastaan hämmästytä lainkaan ketään härkäpapuja joskus valmistanutta.

Kaupassa tuore härkäpapu asuu suuressa, n. 20 cm pitkässä ja melkein kolme senttiä leveässä palossa, jonka lähes satiinisen pehmeässä ja paksussa sisustassa itse papu istuu siihen uponneena kuin parhaassa mummulan plyyssisohvassa. Suurestakaan, 2-3 litran pussista ei tule kovin montaa desiä papuja, kun ne riivitään irti paloistaan.

Kesällä, silloin kun härkäpavut ovat ihan nuoria ja niiden nahka on ohut ne voi kiehauttaa ja käyttää sellaisenaan salaattiin, pastaan, piirakoihin tai vaikka kesäisen keiton joukkoon. Papujen ihan ohut kuori on vielä makeaa, eikä sitä huomaa ruuassa.

Härkäpavun päältä lähtee pois kitkerä, nahkamainen kuori, mutta varovainen pitää olla. 

Mutta näin loppukaudesta kun tuleentuminen on ehtinyt pidemmälle, härkäpavun kuori paksuuntuu ja siitä tulee kumimainen ja kitkeränmakuinen. Samalla työmäärä siihen, että härkäpavusta saa herkullista ruokaa, vähintäänkin tuplaantuu. Jotta pavun herkullinen sisus saadaan käyttöön, pavut pitää ensin keittää ja sen jälkeen kuoreen tehdään pienenpieni reikä, josta pavun sisus puristetaan hellän hellästi ulos, sillä muuten kypsä, makea ja herkullinen sisus rikkoutuu ja muuttuu epämääräiseksi muusiksi.

Lopulta, arviolta reilun tunnin käsityöurakan jälkeen valtavasta pussillisesta härkäpapua tulee vatkauskulhollinen palkoja biojätteeseen, pari desiä papujen kuoria ja suurin piirtein saman verran loistavanvihreitä smaragdeja; niitä valmiita, syötäviä härkäpapuja. Ja jos nyt ajatellaan tätä kiireisen, ruuhkavuosissa tarpovan yrittäjä-äidin elämää, eihän tuoreiden härkäpapujen laittamisessa ole mitään järkeä.

Paljon enemmän järkeä olisi ostaa jotain muita papuja tai vihanneksia, kustannus- ja hävikkimielessä ehkä jopa pakasteena jolloin pussin voi avata saksilla ja kaataa herneet suoraan ruuan sekaan. Prosessisa palotkin on varmaaan käytetty johonkin eettisesti kestävään jatkojalostukseen.

Mutta siinä riipiessä ja kuoriessa tulee miettineeksi kaikenlaista. Tulee miettineeksi miksi kirjoittaa. Kipuilee sitä, miten harrastuksessaan pääsee eteenpäin. Siinä tehdessään näkee ja kokee, kuinka työ tekijäänsä opettaa ja toisaalta, kuinka herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä ne elämän suurimmat, mieleenpainuvimmat ja rakkaimmat asiat ovat.

Eihän niissä ole mitään järkeä, kun asioita puhtaasti järjen kantilta tarkastelee.

Olen viimeisen vuoden aikana saanut muutamia sellaisia yhteistyötarjouksia, joita olen vakavasti harkinnut. Ja vaikka se saattaa hämmästyttää joitain, en ole harkinnut niitä niinkään rahan takia, vaikka viimeaikojen trendi tuntuu olevan, että blogeissa suurimpia tunteita kulissien takana on aiheuttanutkin raha. Ensin kuului painokkaita juttuja siitä, miten laadukkaasta työstä kuuluu saada palkka, sitten kaikelle alkoi olla hinta ja nyt monet yritykset eivät edes ala yhteistyöhön jos blogilla ei ole jonkinlaista mediakorttia.  Jollei jutulla ole hintaa, sitä ei voi ostaa. Yrittäjänä ymmärrän tämän oikein hyvin.

Eikä tämä ole päivätyössäni mikään ongelma. Olenhan ihan ylpeä jokaisesta asiakkaasta joka tekee jotain, mikä on minustakin hienoa. Toisaalta, pääsen myös tekemään niitä hienoja juttuja ja käytettävyysammattilaisena vaikuttamaan siihen, että asiakkaan järjestelmät ovat innovatiivisia, helppokäyttöisiä, miellyttäviä ja palvelevat sitä tarkoitusta johon ne on tehty. Toisinaan se onnistuu paremmin, toisinaan taas reaalielämän rajoitteet kuten budjetti, aikataulu tai muu resurssien niukkuus pakottaa leikkaamaan villeimmiltä visioilta siivet ja tekemään jotain turvallista, ehkä jopa hieman tylsää mutta taatusti toimivaa. Siihenkin ammattilaisen pitää työssä tottua.

Jos luulitte, että nyt jutussa tulee jokin räväkkä mielipide, erehdyitte. Luulen, että olen jonkinlaisessa risteyksessä jossa moni asia vaikuttaa toisiinsa ja kuva ei ole vielä selkeä. Syy, miksi olen harkinnut etenkin yhtä pidempää yhteistyökuviota on, että se antaisi mahdollisuuden ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Ehdot vaikuttavat vapailta (saisi tehdä aika pitkälle mitä haluaakin, omalla tyylillään) ja suhtaudun lähtökohtaisesti hyvin positiivisesti työn tilaajaan; toimija näkyy blogissa jo nyt monin tavoin ilman minkään sortin aiempaa yhteistyötä tai rahan liikkumista. Aika hyvä paketti tarjolla, johon olisi vain järkevää tarttua, eikös?

Tavallisissakin herneissä on paljon hävikkiä. 

Yliopistolla järjestetään kurssi turhasta tiedosta, joka "ei kuitenkaan sovellu liian uratietoisille tai kovin kiireisille". Kurssilla ei ole mitään kaupallista tai innovaatioon tähtäävää tavoitetta. Vaikka hetken houkuttikin, en kuitenkaan ilmoittautunut sille kurssille, vaan kirjoitin motivaatiokirjeen Haaga-Helian järjestämän ruokajournalismikurssin pitäjille. Siinä kirjeessä puhuin lähinnä härkäpavuista, vaikkakin toisin sanoin. Perjantaina, 4.9 kuulin, että tulin valituksi 53 hakijan joukosta yhdeksi niistä 21:stä jotka tänään aloittavat ruokajournalismin teoreettiset pohdinnat Hotelli- ja ravintolamuseossa. Mukaan otetaan kuohuviinilasi.

Ja vaikka siinä ei ehkä järkeä olekaan että tämmöinen harrastaja istuu ruoka-ammattilaisten kanssa samalla kurssilla toivon, että tämä on yksi niistä keinoista, joilla herätetään ajatuksia, tuetaan kirjoittajan omaa ääntä ja jossa tekeminen opettaa tekijälle myös jotain itsestä ja omasta tyylistä.

Riippumatta siitä tuleeko tämän ralliauton kylkeen vielä sponsoriteippejä vai ei, koen tärkeäksi että ajan sitä itse. Ja koska tämä on harrastus, investoin myös sellaisiin asioihin, jotka eivät tiukasti ottaen ole lainkaan järkeviä vaan nimenomaan herkkiä, hauraita ja näennäisen mitättömiä.


Marinoidut härkäpavut salaattiin

Iso pussi tai kulhollinen härkäpapuja

marinadi
n. 0,5 dl öljyä
1 luomusitruunaa (kuorta ja mehua)
n. 1-2 tl appelsiininkukkahunajaa
pari-kolme oksaa minttua
suolaa
pippuria

Riivi härkäpavut paloistaan.

Jos härkäpavut ovat aivan muoria, riittää että kiehutat niitä suolalla maustetussa vedessä 5-10 min papujen kosta riippuen.

Sekoita marinadi aineksista kastike kulhoon. Nuoret, kypsät pavut voi marinoida suoraan keittämisen ja huuhtelun jälkeen.

Jos pavuissa keitettäessä alkaa näkyä kuori (tuleentuneemmat pavut syksymmällä) keittämisen jälkeen kuori pavut hellästi ja laita papujen sydänosa marinoitumaan kastikkeeseen.

Anna marinoitua jääkaapissa puolisen tuntia. Käytä esimerkiksi salaatin tai kala-annoksen koristeluun.

Meikäläisten suomenruotsalaisemmat pizzat eli jämistä herkkua

Sisareni huokaisi että "nää on aika suomenruotsalaisia, mutta näyttää TO-SI hyvälle". Johon taisin sanoa siihen tyyliin että jaa, en tiedä pitäisikö kaikki hyvä ja innovatiivinen leimata suomenruotsalaisiksi ja ketä kaikkia loukkaan jos suomalaisena kutsun jämäpizzojani suomenruotsalaisiksi?

Marinoituja raakoja punajuurisiivuja, mallasmultaa ja hernepestoa. Kovempi vuohenmaitojuusto olisi ollu mozzarellaa parempi makupari tähän, mutta ankarat saaristolaisolosuhteet! 

Suomalaisia, koska ne oikeasti olivat ihan sikahyviä ja ruotsalaisia, koska niissä on kotimaisia jämiä saaristossa ja ne kieltämättä tuovat vähän mieleen ruotsalaiset ruokalehdet vaikkakin nämä syntyivät suomalaisen mamman duunaamina.

Nämä kuvat ovat lomalta ja olen tässä töihinpaluun hulluudessa lykännyt kaikkea eteenpäin määrättömästi niin että nyt onkin yhtäkkiä jo syyskuu. Mutta koska ensi viikolla on hävikkiviikko, sain oivan tekosyyn julkaista ideat nyt. Kuten tuolla twitterissä tuli sanottuakin, teen usein jämistä pizzaa, pastaa tai jonkin muun hiilarin kanssa tehtyjä "pannuja" esimerkiksi bulgur-pannuun tai cous-cousiin voi käyttää melkein mitä vaan hyviä jämiä. Ja niin, puuroista tulee sämpylöitä ja vanhasta perunamuusista pikakropsua.

Intouduin vielä korjaamaan uusinta blogijuttua niin että pizza unohtui uuniin. Minulle kuivaa pizzaa teille pulinaa ruokakulttuurista. Blogissa siis. #pizza #food #culture #nytblogissa #foodcampfinland

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Aug 26, 2015 at 6:07am PDT

Viikonlopun lohkoperunoista ja paahdetuista  kasviksista olen tehnyt aivan maanmainiota perunapizzaa, sillä kun perunalohkot on jo maustettu yrtein ja valkosipulilla, makua riittää. Näissä tämänkertaisissa kuvissa jämähyödynnykseen ovat päässeet Veeran tuliaisina tuomat herneet, butter chikenin tyyliin tehty papu-possukastike, loppu isosta vuohenjuustopalasta, loput marinoidut punajuuret sekä mallasmultaa ja vielä kasa tomaatteja jotka alkoivat lähestyä statusta "ylikypsä".

Sivelin vuohenjuustosiivut inkivääri-raparperisiirapilla, mutta hunaja käy yhtä hyvin. 

Herneet riivin paloistaan, blanchasin eli kiehautin nopeasti kuumassa vedessä ja silppusin karkeasti mintun. öljyn ja sitruunan sekä tietenkin suolan ja pippurin kanssa. Ta-daah: hernepesto!

Mä sitten tykkään tästä paikasta #superviikonloppu #ystävienkesken #SuomenKesä #loma #jazz #farmorscafe #illallinen #mat

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Aug 1, 2015 at 9:01am PDT

Sitä voi käyttää vaikka keitettyjen uusien perunoiden maustamiseen kuten kesällä Farmors Caféssa näin tehdyn ja miksipä se ei kävisi vaikka paistetun vaalean kalan kanssa. Herkkää, herkkää ja herkkää.

Mutta etenkin tuo raparperichutney-vuohenjuusto-punasipulipizza mäkimeiraminkukilla ja vuohenjuusto "butterpork"-tomaatti-sipulipizza korianterinkukilla olivat omia suosikkejani. Suosittelen vaan rohkeasti kokeilemaan; pienistäkin jämistä saa herkullisen pizzan.

Pohjan teen jotakuinkin yksikertaisella perusreseptillä; vettä, kuivahiivaa, suolaa ja ripaus sokeria, durumjauhoa ja tilkka öljyä. Joskus käytän vanhasta taikinasta jääkaappiin jättämäni "juuren" mukaan jos sellainen on. Mutta se, mikä oli tämän kesän kotikutoinen innovaatio oli kirpparilta löytämieni alumiinivuokien voitelu yrttiöljyllä.

Alumiinivuuissa syntyy ihan käsittämättömän rapsakka pohja. Vuoka kannattaa öljytä ja suolata pientä ekstraa saadakseen. 

Idea on pummittu focaccian teosta. Minä rakastan yrttistä, hieman suolaista focacciaa ja mietin, miksi ideaa ei voisi hyödyntää tämmöisiin over-the-top jämäpizzoihin. Ja tietenkin voi, kukas kotiköksää kieltäisi? Niinpä sitten silppusin öljyyn yrttejä, sivelin sillä pizzavuuat ja pellin ja ripottelin vielä vähän sormisuolaa päälle.

Raparperi-vuohenjuustopizza ja mäkimeiramin kukkasia

Sitten taikina vuokaan, tomaattikastike päälle ja siihen sitten raastamaan kaikki juustokannikat ja sen päälle varsinaiet täytteet. Sairaan hyvää tuli. Tämä vuohenjuusto-raparperichutneypizza oli ehkä kaikista paras. Raparperichutneyn sijaan voisit kokeilla karviaischutneytä tai omenachutneytä jos omppupuusi tuottavat ylipäätään mitään tänä vuonna.

Toinen simppeli kikka, jolla pizzaan saa eloa, on koristelu jälkikäteen. Tuoretta lehtipersiljaa, yrttien kukkia ja vaikka paahdettua sipulia tai oikein hyvää oliiviöljyä, maustettua majoneesia tai chilikastiketta  voi lisätä vielä paiston jälkeenkin. Niistä saat pizzaan yhden tuoreen makukerroksen lisää. Joten jos jääkaapissa on hyviä jämiä, käyttöön vaan. Tässä vielä suurin piirtein mitä täytteisiin meni. Ensin aineet, ohje lopuksi.

kaikkiin ohjeisiin tarvitset:

pizzapohjataikinaa (nämä kolme syntyivät n. puolen litran nestemäärällä tehdystä taikinasta)

Vuohenjuusto-raparperipizza 
yrttiöljyä ja suolaa (vuokaan)

päällisiin:

Tomaattikastiketta
juustoraastetta (kannikoista, mukana jokin vahvempi Appenzeller-tyyppinen juusto tai vahva kermajuusto)
Vuohenjuustoa
inkivääri-raparperisiirappia tai hunajaa
Juustoraastetta (mukana myös vahvampaa appenzelleriä ja kermajuustoa)
raparperichutneytä
punasipulia

koristeluun uunin jälkeen:

mäkimeiraminkukkia

"Butter chicken" pizza

Creme fraichea ja jogurttia 50%-50% seoksena
juustoraastetta
butter chicken -kastiketta (tai vastaavaa)
keltaisia tomaattilohkoja
punasipulia siivuina
vuohenjuustoa (tai vahvaa kermajuustoa palasina)

koristeluun uunin jälkeen korianterin kukkia ja lehtiä

Hernepesto-punajuuripizza

jämät maltaalla marinoiduista punajuurista
mallasmultaa
tomaattikastiketta (ks. yllä)
juustoraastetta (miel. jotain vuohenmaitojuustoa)
mozzarellaa tai vuohenmaitojuustoa paloina
hernepestoa (minttua, öljyä, kiehautettuja tai pakasteherneitä, suolaa ja pippuria)
sipulisilppua

koristeluun uunin jälkeen:
lehtipersiljaa
(valkosipulimajoneesia)


Ohje:

Laita uuni kuumalle ja voitele vuuat yrttiöljyllä. Ripottele suolaa.

Levitä tomaattikastiketta tai creme fraichea (ohjeen aineiden mukaan) ja sen päälle juustoraastetta.

Sitten levitä täytteet, poislukien koristeet.

Paista pizza ja lisää koristeet.

Tarjoa heti.

Yksinkertaista, rakas Watson! (paistetut tomaatit)

Olin täyttämässä tiskaria ruuan jälkeen ja V selasi puhelimellaan uutisia ja muutenkin kaikkea sitä mitä mieheni netistä haravoi.

V: "Raksu, joku myy osaketta purjeveneeseen 3,5 tonnilla, mieti - aika halpa hinta että pääsee purjehtimaan?"

N: "mmhhmm" Näen mieheni haaveilevan ilmeen; hän on joskus (NUORENA) purjehtinut.

V lukee: "Osakkeita voidaan myydä yksi tai kaksi ja kumpaankin osakkeeseen kuuluu viikko purjehdusoikeutta lomakautena, mutta käytännössä purjehduspäiviä on halutessaan saanut enemmänkin"

N: "joo, mä niin nään. MIKÄ säätö."

V istui katsettaan puhelimesta nostamatta siinä pöydän ääressä, minä täytin edelleen tiskaria.

V: "Vedä siitä köydestä!"

N: "Mistä köydestä?!!!"

V: "EN mä tiedä, mutta vedä nyt jostain!!!"

N: "Näitä naruja on ai-van liikaa, ei tästä tuu mitää, mä en osaa! MÄ oon ollu kerran ennen purkkarin kyydissä. Haluan pois - vie mut Hankoon!"

V: "Joo, kun keksin missä me ollaan"

N: "Mä haluan rantaan NYT! Hanko, ravintola, nälkä!!"

V: "Noniin, säästettiin kolme ja puoltonnia"

Kotimaisia lajitomaatteja on tänä vuonna näkynyt ilahduttavasti erilaisia ja niitä on tarjolla joka puolella, ne ovat edullisia eikä niissä ole yhtään narua. Halkaise tomaatit ja grillaa joko hullun kuumassa grillissä valurautaritilällä liikuttamatta tomaattia, jotta siihen kuivaa paistopinnat. Silloin se irtoaa ritilästä eikä muussaannu. Vielä simppelimpää on lätkäistä tomaatit vaan (huom!) kuumaan valurautapannuun jossa on tilkkanen öljyä ja paistaa niihin samalla idealla kunnon paistopinnat. Ei haittaa vaikka vähän mustuukin.

Valitse paistettaviksi tomaateiksi kiinteälihaisempia tomaatteja; asiantunteva vihannesmyyjä osaa auttaa kyllä. Ja jämät voi käyttää tomaattikastikkeeseen tai vaikka Lazion häränhäntäkeittoon. Erinomaista grillipihvin lisuketta silloin kun ei oikein jaksa.

p.s. tuo Saksalaisten Spätburgunderista tehty punkku, suorastaan laadukkaan ja vähän ryhdikkäämmän Pintot Noirin mieleen tuova alkopunkku Münzberg Spätburgunder Trocken on yksi kesän löydöistä; erinomainen viini esimerkiksi grillikanalle ja kestää paistetun tomaatinkin hapot.

Paistetut tomaatit

n. 1 iso tomaatti per nenä, kinteälihaisempia grillaukseen sopivaa lajiketta
kuuma pannu tai grilli
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
(basilikaa)

Halkaise pihvimäinen tomaatti poikittain tai jos se on pitkulainen, pituussuuntaan.  Kuumenna grilli tai pannu kuumaksi; ei ole tarkoitus hauduttaa tästä tomaatista kastiketta vaan grilata siihen herkulliset paistopinnat.

Anna paistua kunnes tomaatti alkaa kuivaa pannun puolelta vähäsen ja selvästi ruskettua paistopinnastaan. Tässä maltti on valttia. Voit halutessa kääntää tomaatit vielä saamaan vähän väriä toisellekin puolelle tai vaan tarjoillaksesi ne paistinpannusta.

Tässä setissä oli grillattu, makea kana, uunissa paahdettuja papuja ja kaalisipsiä sekä tomaattia. 

Ripsota tomaattien pinnalle suolaa, pippuria, hyvää oliiviöljyä ja revittyä basilikaa. Tarjoa heti lihan, kanan tai vastaavan kanssa.

Intoilua ruokakulttuurin renessanssista ja Ihanat naiset Mäntässä eli Food Camp

Yhteistyössä Ravintola OLO

Kun tallustelin kesälomareissullani siellä Aurajoen varrella ja taluttelin onnellisena hiljalleen laulelevaa I:tä ravintolasta kohti Kivilinnaa pohdiskelin aiemmin kesällä kuulemaani teoriaa siitä, miksi Suomeen ja nimenomaan Turkuun on syntynyt niin varteenotettavaa ravintolakulttuuria. Avainsana on yhteishenki, avoin kokemusten jakaminen ja terve kirittäminen.

Kävimme lomalla extemporelounaalla Fiskarsissa I:n kanssa; myös siellä tuntuu olevan hyvin tiivis ja innovatiivinen keittiöskene; varmasti paljolti samoista syistä kuin Turussa.  

Siinä Aurajoen rannassa asiaa oli helppoa ymmärtää; samalla, muutaman sadan metrin joenpätkällä oli sijoittuneena monta nimekästä ravintolaa joista olin lukenut blogeista ja lehdistä. Kaikki joissa ehdimme minilomallamme käymään olivat omaleimaisia; ylpeästi omanlaisiaan jokainen. Ravintolat kuitenkin selvästi pyrkivät myös kisaamaan naapurin kanssa melkein kuin näyttääkseen kuinka pitkälle oma tyylilaji taipuu;"katos mitä me tehtiin".

Päivän ainoa lasi viiniä valikoitui herkäksi Roséksi jota suositeltiin Brödin tartarin kanssa. Myös Brödin jälkiruoka oli erinomainen. 

Muutenkin kesään on kuulunut tällaista yhteisöllistä ruokakulttuuria; ennen lomia vein firman porukat Taste Of Helsinkiin ja yllytin V:nkin viemään ulkomaiset yritysvieraansa maistamaan läpi suomalaisia makuja. Tämä oli minullekin eka kerta kun kävin Taste Of Helsingissä vaikka kutsuja on tullut aiempinakin vuosina.

Autoileva löysi kyllä myös hauskoja alkoholittomia juomia; Ragun jälkiruoka jäi maistamatta, mikä harmitti jo paikanpäällä. 

Oli kivaa ja koko setti toimi aivan yllättävän hyvin - paljon paremmin kuin etukäteen kuvittelin. Upeista, aurinkoisista keleistä huolimatta avajaispäivänäkään ei ollut yhtään tungosta, ruokien kanssa mahtui hyvin pöytien äärelle ja jonot vetivät hyvin. Oli myös kivaa viedä työkaverit tällaiseen tapahtumaan sillä itseni kaltaiselle ruokaentuusiastille Taste Of Helsinki on jo käsite mutta yllättäen kaikki edes omassa firmassa eivät olleet kuulleetkaan koko tapahtumasta.

Taste of Helsinki on tapahtuma, jossa kannattaa varmaan maistelun lisäksi yrittää päästä mukaan johonkin demoon tai vastaavaan. Ensivuonna täytyy yrittää pariin otteeseen vaikka firmalounas olikin kiva idea. 

Yhdellä pitkällä lounaalla ei tietysti ehtinyt maistaa läheskään kaikkea ja jäin harmittelemaan etten päässyt käymään enää toista visiittiä; olisi ollut kiva mennä vielä vaikka jonain iltana kaverin kanssa, ilman autoa ja vähän jutella pidempään kojuilla ja seurailla demoja. Tämän tyyppiset tapahtumat ovat hyviä läpileikkauksia siitä mitä Suomessa juuri nyt on meneillään. Parhaillaan tälaliset tapahtumat ovat varmaan myös ajatusten jakopaikkoja missä tekijät ja asiakkaat voivat kohdata toisensa. Ja onhan se varmasti ammattilaisillekin varsinainen "jokirantaefekti" päästä samalle kentälle toisten kanssa imemään myös vaikutteita toinen toisistaan.

Olossa lounaalla meille kertoiltiin Food Campista ja sen tämänvuoden teemoista.

Kaikupohjaa pohdinnoilleni olin saanut jo toukokuussa Olossa järjestetyllä pressilounaalla jossa puhuttiin Food Campista, nyt toista kertaa Mäntässä järjestettävstä ruokatapahtumasta.  Sen kantavana ajatuksena on luoda uutta ruokakulttuuria saattamalla erilaiset ihmiset yhteen ja puhumaan keskenään ruuasta, ruokakulttuurista ja ruuan laittamisesta. Hankkeen takana on Olon keittiömestari Pekka Terävä joka muutama vuosi takaperin sai päähänsä että "jonkun tarttis tehdä jotain" ja vähän asiaa mietittyään hän tarttui puhelimeen ja kilautti muutamalle tutulle keittiömestarille.

Uskoisitteko että tämä liha on HK:n tilalta. Niinpä, suomestakin Saa laatulihaa. 

Pekka Terävä kertoili meille että sai alunperin idean kunnianhimoiseen hankkeeseensa juteltuaan nimekkäiden kollegoidensa kanssa ja kysyttyään heiltä mitä avainasioita he näkevät olevan pohjoismaisen ruokakulttuurin nousun takana. Vastaus kaikkeen oli ollut ennakkoluuloton, toisia kunnioittava yhteistyö ja avoin keskustelu. Sellainen epäitsekäs ajatusten vaihto ja halu kokeilla jotain ihan hullujakin juttuja. Pekka kertoili että oli jäänyt pohtimaan asiaa ja miettimään olisiko mahdollista toimia "ruokakulttuurienkelinä" luomalla Suomeen tapahtuma jonka tavoitteena olisi toimia hautomona ja kulissina tällaiselle ajatusten vaihdolle. Suurena ajatuksena on luoda uutta jakamisen ja yhdessä tekemisen kautta.

Napue-gin on myös hullun, kotimaisen hankkeen tulos. 

Lukuisia neuvotteluita ja keskusteluita myöhemmin Mäntän taidemuseon ja ravintolakoulun alueesta lähdettiin leipomaan pääosin talkoovoimin näyttämöä kiistämättä yhdelle viimekesän mielenkiintoisimmista ruokatapahtumista. Mäntän Food Camp oli syntynyt.

Setti oli senlaatuinen menestys sekä ammattilaisten että yleisön osalta, että tapahtuma päätettiin järjestää uudelleen. Jotain homman kiinnostavuudesta kertoo sekin, että usean sadan euron arvoiset illalliskortit oli myyty käytännössä lähes loppuun jo toukokuussa ensi viikonlopun 28.8-29.8 2015 tapahtumaan.

Food campille voi kuitenkin mennä myös päiväretkelle. Vähän tässä on itsekin tullut haaveiltua, mutta saapa nähdä kun viikonlopulle on muutakin ohjelmaa. Taidemuseon ja ravintolakoulun alueelle on rakennettu ilmaisia työpajoja joissa on tarkoitus puhua perheiden yhdessä syömisestä, ruuasta ja taiteesta arjessamme. Kivijärvisalissa voi kuunnella luentoja, demokeittiössä kokkimaajoukkue ja vierailevat kokkitähdet tekevät puolen tunnin seteissä maistiaisia illallisruuista joita yleisökin pääsee maistelemaan. Samalla tämän vuoden kutsuvieraiksi saapuvat naiskokit maailman huipulta kertoilevat tarinoita urastaan ja elämästään. Luvassa siis Ihanat Naiset Mäntässä :) Demokeittiön ohjelmakin on ilmainen.

Lounasta on tarjolla 29e hintaan ilman mitään ennakkovarauskortteja, lapset syövät puoleen hintaan ja taaperokin kannustettiin ottamaan mukaan, sillä alle 6v syövät ilmaiseksi ja päivtapahtuma on teemaa kunnioittaen tehty koko perheen tilaisuudeksi. Ymmärsin että lapsillekin on pieniä vapaita puuhanurkkia ja työpajoja, joissa ruokaa voidaan pohtia oman perheen osalta.

Tietty paikalla on myös tori, jonne saapuu käsityöläisiä ja ruuantuottajia läheltä ja vähän kauempaakin Suomesta.

V osallistui kesällä Phil Wingon BBQ-kurssille, josta ehkä jotain valuu joskus blogiinkin... :) Äijäkokkausta Asenteella ja paljon yöllisiä keskusteluja.

Minusta on hieno juttu, että tällaisia tapahtumia on. Nämä pari mainitsemaani ovat vain pintaraapaisu ja paljon muitakin hienoja, yhteisöllisiä ja yritteliäitä tapahtumia on alkanut syntyä ruuan ja juoman ympärille.

Isooskyröös tehdään joutessaan (ja ruisviskin kypsymistä odotellessa) Giniviinaa, joka voitti maailmanmestaruuden... 

Ne minusta kertovat ihan radikaalista ajatustavan muutoksesta joka hiljalleen leviää; ei haluta pystyä vain siihen "tavanomaiseen" vaan pienetkin paikat haluavat aidosti olla omanlaisiaan, tehdä innovatiivisia juttuja ja ylittää asiakkaidensa toiveet ja ehkä itsensäkin omalla, persoonallisella tyylillään.

Backom Cafessa burgerin sai koota itse; briossisämpylä ja hyvä pihvi pekonilla ja juustolla tuli pöytään ja tilpehöörit sai sitten lisäillä oman makunsa mukaan. Kotoisaa ja onnistunutta settiä. 

Salaattia, parmesanmajoneesia, pikkelöityä punasipulia, suolakurkkua, hampurilaiskastiketta, kuivattua sipulia... Niin ja ketsuppia ja sinappia jos tahtoo. 

Mieleen tulee kesältä Holmbergin Fiskin kahvila ja Hiittisten Backom Café jonka suomenruotsalaisen kotiruuan henkeä huokuva, päivittäin vaihtuva lounasmenu oli (taannoisten sikajuhlien lisäksi) parasta mitä olen paikassa nähnyt näinä kuluneena (ainakin) kymmenenä vuotena. Kyllä siinä kesällä tuli mieleen että käynnissä taitaa olla varsinainen ruokakulttuurin renessanssi kun pienienkin kapakoiden listalla alkaa näkyä kaikkea mielenkiintoista ja jännää sen tunkkaisen lehtipihvi ja ranskikset - setin sijaan.

Miehet makkaranteossa Phil Wingon BBQ-kurssilla, kesällä 2015

Ruokakulttuuri tarvitsee eteenpäin mennäkseen juuri tällaista hullua yrittämisen henkeä. Eivätkä asialla ole pelkät kokit; meidän perheen pääkin sai raahauduttua BBQ-kurssille lomallaan, monen muun "äijän" tavoin oppimaan ja viettämään aikaa lempipuuhansa parissa. :) Vaikka idealismi ja avoimuus voi olla vähän pelottavaakin, avoimuus kun asettaa alttiiksi ja pakottaa kehittymään, tämmöinen pöhinä vetoaa ainakin meikäläiseen. Ihan parhautta.

Ja nyt se Mäntän Food Camp on jo ihan ovella. Kuulemma tunnelma on ainutlaatuinen ja se on helppo uskoa; huippukokit puhumassa, tekemässä ja jakamassa avoimena ajatuksiaan yhdessä tekemisen hengessä. Ja vaikka kokit menetetystä vapaa-ajasta jonkin korvauksen saisivatkin niin en usko, että löytyisi rahasummaa jolla huippukokit saataisiin raahattua Suomen Mänttään keittämään jolleivät hekin näkisi tässä jotain tosi hienoa.

Jos siis ensi viikonlopun ohjelma on vielä auki ja kulkua on sinne päin, lähtekääpä päiväretkelle Mänttään. Food Campin ohjelman löydät täältä.

Pressilounaan tarjosi Ravintola Olo, loput lounaat ja illalliset allekirjoittanut.

Inkiväärinen taikapöly kirsikkaisille spareribseille (eli suomeksi kesän suosikkirubi ribseille)

Rubin merkitys savustettujen ribsien maulle on älyttömän iso. Sanoisin, että hyvä rubi joka hierotaan lihaan ennen savustusta määrää paljon enemmän makua kuin mikään soosi, millä luut lopuksi glaseerataan. Savustettaessa rubi antaa makua lihaan samaan tapaan kuin keitinliemi silloin kun ribsit keitetään kypsäksi ja vain viimeistellään grillissä.

Mutta savustetuissa ribseissä on enemmän makua kuin missään muussa kokeilemassani tavassa tehdä ribsejä. Sous videssäkään makua ei huuhdota pois, mutta jollain lailla rubin suola ja pitkä, mieto lämpö tiivistää itse possun makua. Lisäksi savu tuo vielä yhden makukerroksen lisää verrattuna sous videtykseen. Joillekin savuisuus voi olla jopa liikaa, mutta me tykätään pienintä miestä myöten.

Mutta se, minkä kanssa on jouduttu tasapainoilemaan on polte ja suola. Suolaa pitää olla, jotta liha kuivuu sopivasti kypsymisen aikana, mutta liika on liikaa; varomaton saattaa vetäistä niin hurjan määrän suolaa ribsien kanssa että sormet turpoavat pulleiksi makkaroiksi. Myös sinapilla sively voi aiheuttaa liiallisen suolaisuuden; sinapilla siveltyyn luuhun kun tarttuu enemmän rubia. Monissa rubeissa on tähän nähden liikaa suolaa ja aika rajusti myös cayannea joka taas saa aikaan lapsissa rajun hylkimisreaktion. ;)

Mutta mikä tuntuu olevan tässäkin yksi juju on itsetehdyt raaka-aineet. Älysin tuunata V:n käyttämää BBQ Pit boysien magic dust - rubia itsetehdyllä chilisuolalla ja miedohkolla yrttisuolalla ja jätin jyräävän cayannen vähän vähemmälle. Chilisuolaan käytetyt Aji crisltal ja lemondrop - chilit eivät ole niin pistävän tulisia ja niissä on paljon enemmän hedelmäisyyttä kuin cayannessa joten luopputulos oli minusta ihan älyttömän sopiva meille ja V:n serkun perheelle - eri-ikäisiä lapsia taisi olla pöydässä viisi. Chili ja yrtti myös hieman jatkaa suolaa, joten suolan määrä jää todellisuudessa aavistuksen vähäisemmäksi. Joka tapauksessa käyttämällä chilisuolaa lopputuloksessa ei ollut liikaa tulta ja vain aavistus ryhtiä chilistä.  Valmiiden ribsien pintaan siveltiin vielä makea glaze; kelpasi hyvin kaikille. Tulisemmasta tykkäävät voivat lisätä sitten cayannea tai jauhettua chiliä halunsa mukaan, mutta jos puutarhassa kasvaa keltaisenaan lemondroppia ja kumppaneita, suosittelen tekemään hedelmäisempää chilisuolaa itse. Siitä on iloa talvella moneen kertaan.

Yrttisuolan valinnalla ei liene niin suurta merkitystä kuin chilin valinnalla; käytin tähän Gotlanninreisun jälkimainingeissa lopuista villivalkosipuleista ja lipsitkasta tekemääni lipstikka-rammslöksuolaa, mutta sen tilalle kävisi taatusti ihan vaan lipstikkasuola, villiyrttisuola, timjami/rosmasiinisuola tai tietysti tavallinen suola ilman yrttejä. Suolan on syytä olla karkeahkoa, jotta saatte mausteet myllytettyä tasaiseksi esimerkiksi bamixin maustekipolla tai yleiskoneen tarkoitukseen sopivalla osalla. Monissa ohjeissa kyllä lisätään rubeihin myös pieniä määriä jauhettua timjamia tai rosmariinia. Yrttisyys ei siis ole mitenkään pahasta savuribseille, valkosipulista nyt puhumattakaan.

Rubiin tuli lisättyä myös inkivääriä, tähtianista ja kanelia koska halusin vähän itäisempiä vivahteita ja suunnittelin että teen glaseerauksen kirsikkaisella soosilla. Savustukseen käytettiin myös kirsikkapuuta ja muistaakseni omenaa.

Lisäksi tein tosiaan kirsikkasosetta jota sekoitin Poppamiehen savuomenakastikkeeseen hunajan kanssa; ehkä se meni suurin piirtein niin, että saman verran kiriskkasosetta ja poppakastiketta ja sitten kolmasosa hunajaa em. määristä (eli 1 dl +1 dl + 1/3 dl ). Sekoita ja sutikoi.

Tosi hyviä ribsejä ja olemme tehneet jo pari kierrosta tällä rubilla. Viimeksi savusteltiin noita HK:n spare ribsejä. Niistä muuten semmoinen kommentti että joo, ihan kiva tuote mutta välillä luut on leikattu niin tyynni, että siihen luun päälle ei ole jääänyt yhtään lihaa. Paksusti sitä ei saa olla, mutta soisin että luu jää kuitenkin ohuesti piiloon. Suunnittelin tekeväni tämän kesän hieman laihasta chilisadosta tähän sopivaa chilisuolaa, jotta ei pääse loppumaan. Uusi rubisuosikki lienee syntynyt. :)

Inkiväärinen taikapöly ja kirsikkaglaze (riittää hyvin HK:n spareribsipakettiin /tai neljään-kuuteen babyback - riviin, koosta riippuen.)

0,6 dl demererasokeria
0,6 dl fariinisokeria/tummaa muscavadoa
0,6 dl paprikajauhetta (makeaa, mutta voi käyttää tulista savupaprikaakin jos tykkää hotimmasta tai laittaa puolet tavallista paprikaa ja puolet savupaprikaa)
1 rkl chilisuolaa
2 rkl itse tehtyä yrttisuolaa tai merisuolaa (ja kuivattua yrttiä)
1 rkl mustaa pippuria
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
2-3 tähtianista
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
(2 tl cayannea tai anchoa - chilijauhetta - jos haluaa tulisuutta lisää)

Hunajadijon - sinappia

Kirsikkaglazeen:

1 osa savuomena - kastiketta poppamieheltä
1 osa itse keitettyä kirsikkahilloa
1/3 osaa juoksevaa hunajaa

Savustukseen muutamia paloja (n. puolet ja puolet)
omenapuuta
kirsikkapuuta

Sekoita taikapölyn aineet keskenään ja aja tehosekoittimen maustemyllyssä tasaiseksi. Tyhjennä sitten savustimesta kaikki vanhat tuhkat pois ja laita savustin päälle. Nosta lämmöt sinne 110 asteen tienoolle ja laita savustimen vesiastiaan kiehuvaa vettä.

Revi ribsiriveistä kalvo pois ja sivele ohuelti hunaja-dijon -sinapilla jonka jälkeen ripottele ja taputtele niihin reippaasti rubia molemmin puolin. Anna kuivahtaa hetken tasolla.

Laita savustimen hiilien päälle muutama pari palaa savupuuta; kirsikkaa ja omenaa. Savustimesta pitäisi parhaimmillaan nousta ohut sininen savukiemura.

Laita ribsit sitten joko ilmavasti rullalle tai ribsitelineeseen tai vaan köllölleen jos mahtuvat. Pistä kansi kiinni äläkä kurkistele. Asettele savun loputtua pari savupuun palaa lisää brikettien päälle käryämään. Puuta saa lisätä savustuksen aikana muutaman kerran kun savu loppuu, jossain 2 tunnin kohdalla voi lopettaa lisäilyn.

Anna paistua 3h savustusalueella (110-120°C) jonka jälkeen saa kurkata. Kokeile repeävätkö luut irti toisistaan nätisti ilman isompaa voimankäyttöä. Silloin ribsit ovat valmiita. Yleensä tähän asti menee kuitenkin 4 - 4.5 tuntia mutta jokainen lihanpala on erilainen, nuo HK:n spare ribsit ovat vieneet 5-6 tuntia ainakin. Sivele ribsit ohuesti kastikkeen ja hunajan seoksella, jätä vielä savustimeen vartiksi. Kun otat ribsit ulos voit laittaa vielä toisen sivelyn mutta meillä se on yleensä jätetty välistä.