Lammasta ja teetä - ylikypsänä tai ei; lammasjumppaa viime vuodelta

Yhteistyössä Big Green Egg

Kuten taisin jo joskus mainita, Sumac on rantautunut keittiöömme viime kesänä. Kyseessä on siis hieman limen kuoren bitteriä makua muistuttava punainen jauhe, jossa on samalla ikäänkuin punaista marjaa ja parfyymisuutta. Sitä käytetäään Pohjois-Afrikan alueen keittiöissä yhtenä perusmausteena. Yleensä sitä ei ihan normisupermarketissa näe, mutta tiedän että Parhiala ja Punnitse & Säästä aikanakin pk-seudulla myy sitä.

Persiana - kirjassa on upea, lampaalle tarkoitettu mausteseos jota olen modannut moneen otteeseen

Monesti tuolla alueella mausteseoksiin tulee juurevuutta jeerasta, hapokkuutta sumacista, raikkautta yrteistä ja parfyymisuutta ruusun- tai muiden kukkien terälehdistä. Persiana - kirjassa on yksi mausteseos, johonka jotenkin jumitin viime kesänä.

Tässä kuvassa on loppukesän aamuvalo josta en meinaa saada silmiäni irti. Oi Ihana Elokuu... Lampaan rinta on menossa savustimeen mökillä

Sitä tuli hierottua erilaisten lampaanpalojen päälle ja koska minulla ei mitenkään aina ollut saapuvilla kuivattuja ruusun terälehtiä (joku voisi jalostaa jatkuvasti kukkivan juannusruusun ;)), keksin kaikenlaisia kukkaisia korvikkeita. Yksi mielestäni näppärimmistä ja toimivimmista (etenkin savustukseen laitettaessa) oli korvata ruusun terälehdet maustetulla yrttiteellä.

Fredagsmys on teetä jota joskus kauan sitten ostin Rosalabodenista - siis silloin kun se vielä oli Rosalassa. Vihreään teehen on sekoitettu monenlaisia kukkien terälehtiä ja shampanjan aromia.

Mitä enemmän teessä on kukkia, sitä paremmin se toimii. Mausteet ja tee sekoitetaan keskenään ja jauhetaan mielellään hienoksi jauheeksi. Sitten lampaan pinta sivellään öljyllä, suolataan ja mausteseos taputellaan lampaaseen.

Alkuperäisessä ohjeessa maustettu lammas laitetaan sitten paistoastiassa uuniin ja annetaan sen kypsyä matalassa lämmössä piiiitkään, sellaiseksi nyhtöpossun tyyppiseksi lampaaksi. Mutta; riippuen tietysti lampaanpalasta jota käytät, mausteseosta voi hyödyntää muutenkin :)

Tämä lampaanpala olisi hyötynyt pitkästä kypsennyksestä, mutta matkalla taisi tulla vähän nälkä. Loppu muistaakseni laitettiin kypsymään lisää uuniin ja siitä tuli ihanaa nyhtölammasta jota tarjosin salaatin ja jogurttikastikkeen kanssa.

Jos käytössä on esimerkiksi jokin pehmeämpi, mehevämpi karitsan paisti, voi mausteseoksen laittaa eläimen pintaan, laittaa palan muovipussiin ja jääkaappiin maustumaan yön yli. Sitten jalka työnnetään grilliin tai savustimeen epäsuoralle lämmölle ja kypsennetään vaihtoehtoisesti joko ihan yli tai juuri sopivasti sinne lampaan paistin rose - lämpöön 60 yli - 62-65C lienee hyvä vaihteluväli.

Karitsan rinta, joka vedettiin aiemmin keväällä, pääsiäisen aikoihin yli. Sekin oli tajuttoman hyvää.

Tai sitten tosiaan vaan reilusti yli, niin että haarukka kääntyy lihassa vaivattomasti. Tuollaiselle ribsipalalle se on n. 5h low and slow 110C savustimessa kunnes sisälämpö on n. 87 astetta (oma juttunsa täällä).

Kantoalustana toiminut tyhjä suklaarasia ei anna lisämakua jalkaan ;) Mutta musta tee tekee mausta savuisamman.

Ja niin se sitten taisi mennä taas loppiaisenakin; tein karitsan jalalle tuon tyylisen rubin johon laitoin jotain sitruunalla maustettua (tällä kertaa mustaa) teetä. Sitten rohkaisin itseni ja lähestyin varovasti V:n meille syksyllä hankkimaa Big Green Eggiä. Tämä Egg on muuten ensimmäinen ja ainoa savulaite johon V pyysi ja sai alennusta, koska kaikki ne muutkin savuvempeleet ja vaimon blogi. Mutta todettakoon, että olimme jo stalkanneet Eggiä yli puoli vuotta ja olisimme ostaneet sen laitteen joka tapauksessa - haimme vaan parasta diiliä. Netraudassa oli muuten myös ok alennukset ja Stocka myi hulluilla päivillä joitain malleja.

Tämä laite on eristetty ja V halusi hankkia sen nimenomaan talvigrillaukseen ja savustukseen.

Ja vaikka V tuota laitetta on toistaiseksi ajanut, jotain se laitteestakin kertoo, että rohkaistuin ihan itse ehdottamaan, että voisin savustaa Munalla lampaan illalksi kun V on töissä. Eikä mies edes älähtänyt mitenkään kovaan ääneen "Nöööööy.....! Mmmy Precious!" vaan tuli auliisti näyttämään että:

Lienee sanomattakin selvää, että tykkään tuosta laitteesta. Se tuntuukin hyvin tehdyltä työkalulta.

Aloitusohjeet aloittelijalle:

1. Avaa laitteen alla oleva tuhkaluukku ja kaavi tuhkat pois (sitä oli muuten hämmentävän vähän verrattuna esim smoky mountainiin!). Sulje sitten verkko ja koska haluat varmaan ajaa sitä n. 150 asteessa, jätä se n. reilu 10 cm auki. (ks kuva vasemmalla ylhäällä)
2. Sitten poista Eggissä oleva suojapipo ja vaihda sille savuhattu. (tuo musta kuvassa oikealla) ja anna sen olla auki. 
3. Lado laitteeseen hiiliä siihen n. puoleen väliin ylintä rengasta ja sytytä grilli. (Tiesinkin jo ennestään, että the big green eggin omat hiilet ovat ihan mahtavantuoksuisia ja kun käyttää niitä, ei erillistä savupuuta enää tarvitakaan. Lisäksi ne palavatkin niin hitaasti, että ei varmasti tarvi edes lisätä mitään tämän projektin aikana.)
4. Asenna sitten epäsuora paistolevy palavien hiilten päälle ja laita Ikeasta ostetut teräksiset pannunaluset levyn ja valumakipon väliin. 
5. Sitten asenna jokin sopiva valumakippo, joka on tarpeeksi matala jotta se ei ota grillausritilään. 
6. Täytä kippo vedellä ainakin puoliväliin ja odota että lämpö on sopiva. Sitten vaan eläin sisään.

Tietysti siinä oli sitten monta kommervenkkiä mitä en älynnyt kysyä, mutta joista onneksi oli jotain tajua kun olen V:n puuhailuja savun keskellä seurannut. Niinkun nyt esimerkiksi se, että kun hiilipöly on laskeutunut joka paikkaan ja ympäriinsä, miten sen mustanpuhuvan hiilikasan nyt saa syttymään?

Hain katseellani jotain apuja grillin läheltä. Ei mitään muuta kuin keittiöstä pummattu sytkäri. Tiesin, ettei savustimiin saa laittaa mitään sytytysnesteitä tai sellaisia, koska savu mikä hiililtä nousee, maustaa ruokaa. Ruokaan ei haluta mitään myrkyllistä tai pahanmakuista.

Ja sitten pieni partiolainen minussa heräsi ja totesin, että kyllä minä nyt yhden nuotion saan tehtyä. Niinpä hain kuivaa tuohta takan vierestä, pari pientä kuivaa koivuklapia ja sytytin ne. Ja kun hiilet alkoivat palaa alla isohkolta alueelta, kiikutin koivuklapit tuolla valumakipolla takkaan ja lisäsin muutaman klapin sinnekin. Tunnelma ++.

Ja voi jessus että se grilli savusi sytyttyään! Myöhemmin V sanoikin, että nuo Eggin omat hiilet savuavat ensin tosi paljon ennenkuin syttyvät. Mutta siinä seistessäni mietin, että olisikohan sen eläimen tarkoituskin olla tuolla jo kun savua tulee noin paljon? Mitä jos ne savuaa kaiken heti? ;) Mutta odottelin että lämpö nousisi sinne ainakin yli sadan ennenkuin laitoin eläimen sisään. Jälkikäteen kuulin että hyvin meni, ihan vaistonvaraisesti ;) Enimmän savun kuuluukin haihtua, siis.

Se, mikä oli hämmentävää oli, että laite toimii kuin juna.  Kun se asettuu lämpöönsä niin se pysyy siinä eikä sitä tarvitse mitenkään säätää. Mutaman kerran kävin toteamassa ulkona, että lämpö on siellä missä pitääkin ja vettä on - siinä kaikki. Kirjoittelen vielä laajemman postauksen jossain välissä, mutta tmä nyt tämmöisenä pikkuvilkaisuna siihen, miten sinänsä kokematon emäntä osasi lähinnä vierestä katsomalla.

Minä savustin ihan itse! :)

Eli hyvinhän se meni. V tuli töistä ennenkuin vieraat saapuivat ja totesimme perjantai-illan pääruuan etenevän hienosti. 62 asteisena se tuomittiin valmiiksi ja V motkotti kun lepoajan jälkeen annoin ensin luvan leikata eläimen vaan brutaalisti paloiksi tarjolle ja sitten tulen hosumaan siihen kameran kanssa. ;) Semmosia ne vaimot on. Mutta pakko oli, kun V leikkasi palan auki ja se näytti juuri sopivan kypsälle - pieni ylpeys pukkasi pintaan että osaan minäkin sentään vielä paistaa lihan :)

Ja koska oli perjantai, menin suht helpoilla lisukkeilla; Lyttypottuja lähituotetusta blue kongosta, ihan perussalaattia sekä sitä alkupalalla tarjottua savujogurttia. Niin ja sitten sitä teellä maustettua lammasta. Vieraat ihastelivat pääruokalautasellaan vielä oikein erikseen niitä lyttypottuja ja suosittelen lämpimästi jos ette ole kokeilleet. Niin helppo ruoka ja sopii talveen älyttömän hyvin. Vaikka kuvassa ei näy, niin tein myös sitä kastiketta sinapista, öljystä ja balsamicoetikasta. Naminami.

Ja onpa tuo käyttämäni rubi siitäkin kiva, jotta siihen saa hukattua niitä maustettuja teelaatuja, joita tulee joskus ostettua mutta harvemmin juotua. Tässä ei lainkaan edes haittaa, vaikka tee olisi hetken istunut kaapissa. Minullakin on tarkoitus tehdä vielä jonain talvipäivänä sitä nyhdettävää versiota ja tarjota se granaattiomenasiirapin, viikunoiden ja ehkä jonkinlaisen salaatin kanssa. Mutta se päivä ei ole tänään, sillä ulkona odottaa lumityö ja sen jälkeen lounaalle ystävien kanssa! :)

Lampaan teemausteseos (Persiana - kirjan ohjetta mukaellen, riittää isohkolle jalalle /paistille)

2 kukkuraista rkl sumacia (tai n. kolme tasaista ruokalusikallista)
4-5 rkl kukkaisaa teetä, esim fredagsmys tai vaikka ruusun terälehtiä jos sitä on. Mustasta teestä tulee lapsang teetä muistuttava vivahde lampaaseen jos savustat sen.
1 rkl jauhettua jeeraa
1/2 rkl jauhettua kanelia
1/2 rkl kuivattua limepuuteria tai lisää 1 ekstraruokalusikallinen sumacia

Lisäksi lammasta n. 2,5 kg paisti
öljyä
2 tl murskattua merisuolaa

Hiero mausteseoksen aineet keskenään morttelissa tasaiseksi tai käytä maustemyllyä.

Voitele lammas öljyllä, ripota päälle suolaa ja sitten mausteseos. Jätä halutessa maustumaan tai paista heti;

62 asteiseksi n. 2,5-3h 150 asteessa epäsuoralla tulella, uunissa alkuperäisen ohjeen mukaan ylikypsäksi  4h 160 C

luut 87 asteiseksi n. 5-8h 110 asteessa epäsuoralla tulella, paistilla mennee pidempäänkin, raportoin kun tiedän tarkemmin. Internet kertoo että 10-15h... :)

Lanttua suolakuoressa, savustettua jogurttia ja pihlajanmarjaa

Tein loppiaisen pöytään Parasta Ikinä Syömääni lanttua. Se ei ollut lainkaan sellaista metallisen terävää ja multaisen makuista, millaiseksi lantun yleensä miellän vaan suolakuoressa kypsennys kesytti yrmeästä lantusta hunajaisen herkän ystävän lautaselle. Eikä raikas, aromaattinen ja yllättävä savujogurtti mitenkään pahentanut asiaa:)

Lisäksi jos joku on nyt päättänyt ryhtyä keventämään kevättä kohti niin tässä lantussapa on viikonlopun pöytään herkku, joka ei todellakaan riko dieettiä mutta jossa ei maustakaan tarvitse tinkiä. Ja jos oikein yltiöterveelliseksi joku on ryhtynyt, niin oluen sijaan tämän kanssa voi tarjota teetä. Lapsangia tai oolongia ehkä mieluiten? Meillä kylläkin mentiin Chouffle Houblonilla joka tuntui kyllä näihin bakkanaaleihin kokoontuneelle seurakunnalle kelpaavan.

Pienemmälle lantulle riitti tunti uunissa, isompi lanttu tarvtsee enemmän, ehkä 1,5h.

Mutta aloitetaanpa kumminkin alusta. Koska tykkään aina antaa kunnian sinne, mihin kunnia kuuluu, niin sainpa idean juuresten suolakuoressa kypsennykseen stalkkaamalla taas kerran Olon facebookkia. Täytyy tunnustaa, etten ole ihan varma kumpi teki isomman vaikutuksen; tuo menussa mainittu savustettu jogurtti vai se suolakuoressa kypsennetty juures, mutta kerran nähtynä kombo liimautui mieleeni lähtemättömästi.

Ja sitten joululta vielä jäi lanttua joka, tunnustettakoon se reilusti, ei ole suosikkijuureksiani ja aloin pohtia saisiko siitä aikaan jotain Oikeasti Erinomaista.

Ei minulla lanttua vastaan sinänsä mitään ole; mutta jokin siinä saa aikaan selkäpiissäni väreitä, jollaisia voin kuvitella dementorien Harrylle tekevän. Lanttu on, ainakin ennen tätä ollut tylsyydessään suorastaan masentavan haastava. En oikein tykkää siitä kitkeryydestä tai jostain pistävästä multaiseen metallisesta mausta joka lantuissa monesti on. Laatikoissa se hukutetaan siirapin ja kerman sekaan ja peitellään valkopippurilla, mutta siitä huolimatta maku siellä on, enkä ole aina lanttulaatikkoa maistettuani ihan varma siitä pitäisikö valkopippuri kieltää lailla vai minun vaan heitää toivoni lanttulaatikon suhteen.

Kun taikina on maustunut, se taiteillaan lantun ympärille parhaansa mukaan.

Mutta luottoni Oloon ja siihen että suolakuori tekee jotain ihmeellistä juurekselle oli niin suuri, että aloin ihmetellä tulisiko jopa lantusta jotain syömäkelpoista. Aloin siitä paikasta ihmetellä millainen suolataikinan pitäisi olla ja mikä sen idea on.  Ja kun löysin sitten netistä ohjeen suolataikinan tekoon, kupletin juoni alkoi paljastua; taikinaan tulee kahmalokaupalla kuivattuja yrttejä joiden aromin suola ja jauho lukitsee omassa mehussaan höyrystyvän juureksen ympärille.

Savuase on pieni ja näppärä mm. Chez Marius myy. Savulastut ovat pienenpieniä ja hienoja. 

Savustetusta jogurtista minulla oli idea. Olin ostanut V:lle muistaakseni isäinpäivälahjaksi the smoking gunin (koska V ja savu) jonka käyttöä olin päässyt joskus ihmettelemään Erik Mansikan opastuksella Aromin illanvietossa. Tähän kävisi hyvin Smokaikin, sillä pyssyn idea on tavallaan sama mutta paljon, paljon pienemmässä mittakaavassa. Pyssyn avulla savua saa aikaan erinomaisen sisäsiististi, mukana tulee kasa erilaisia "savumakuja" ja koska savu on kylmää, sen voi ohjata ruokaan joka on asennettu tiiviiseen astiaan, jättää imeytymään ja ruokaa ei tarvitse tunkea mihinkään smoukkeriin. Tämä antaa lisämahdollisuuksia kaikkeen siihen mitä voit savustaa.

Suolan rakenne lienee olennainen samoin se että taikinaan ei pääse liikaa kosteutta.
Meikäläisen taikina hajosi uunissa. Ensi kerralla paremmin! 

Tästä tuli monella tasolla ihan loistava ruoka. Se yksinkertaisesti omenapuusavulla ja suolalla maustettu jogurtti oli kaikessa yksinkertaisuudessan ihanaa ja tosi simppeliä tehdä. Sitä teemme uudelleen ihan varmasti. Ja tylsääkin pelottavampi lanttu koki jonkin elämää suuremman  transformaation jossa se metallinen maku puuttui kokonaan ja lanttu paljasti pehmeän, melkein makean ja hunajaisen kullanvärisen luonteensa joka yleensä niin kovin taitavasti piiloutuu.

Ehkä oppimisrintamalla vielä sen verran, että minulla suolakuoritaikina odotti kylmässä (ulkona) pari päivää ja minusta tuntuu että se oli imenyt limasta liikaa kosteutta itseensä. Kannattaa siis pakata taikina suht ilmatiiviiksi jos säilytät sitä. Lisäksi ohjeen kosher suola on sellaista hienon ja karkean suolan välistä. Ajoin Kenwoodin maustemurskaimella merisuolaa hienommaksi ja voi olla että tein siitä liiankin hienoa. Ylimääräinen kosteus ja suolan turhan hieno rakenne saattoivat siheuttaa sen, että kuori lantun ympärillä pääsi halkeamaan. Siitä huolimatta lantun mausta tuli ihan maanmainio.

Iso lanttu vaatii lähemmäs puolitoista tuntia parisataa-asteisesssa uunissa; tunnin jälkeen vasta pienempi lanttu oli pehmeää ja kypsää - isompi selvästi kovempaa.

Päivän satoa, mielettömiä kuivattuja salvioita ruohonjuuresta ja hieno pötti tuomaan markkinoilta pic.twitter.com/xUfVuVdrOy
— Nelle (@Siskotkokkaa) December 20, 2014

Käytin taikinaan ihania, ruohonjuuresta löytämiäni upeita, kuivattuja salvian lehtiä, timjamia ja oreganoa. Toimi hyvin.

Lautasella näkyvä hillo on ihan kaupasta ostettua pihlajanmarjahyytelöä ja tykkäsin kovasti sen mausta. Myös puolukkahyytelö tai punaisesta viinimarjasta tehty vastaava sopisi varmasti ihan hyvin. Vihreä koriste jota käytin annokseen on sinänsä turha lopputulokselle; joku (minä itse!) voisi olla jopa sitä mieltä ettei oliiviyrtin maku edes oikein sovi kokonaisuuteen. Jos koristella haluaa niin keväällä jokin villiyrtti; vuohenputken lehti tai ketunleipä olisi varmaan ihan paras. Jälkikäteen mietitynä myös jokin yrtti mitä suolakuoren maustamiseen on käytetty kävisi varmaan. Mutta tällä mentiin ja onhan se oliiviyrtin maku melkein havuisa, ettei se katastrofikaan ollut lopulta.

Ja mitä tulee esillepanoon, niin siihen hain inspistä Chef & Sommellierin kaskinaurisalkupalasta suhteutettuna omiin taitoihini - mutta pöydässä heitettiin että esillepanoksi sopisi myös rouheampi, runsaampi look. Tottapa tuokin - ja siihen kattaukseen voisi hyvin laittaa mukaan koristeeksi vaikka paahdettuja, karamellisoituja auringonkukansiemeniä pirskoteltuna sinne ja tänne.

Ja vaikka tästä tuli pitkä juttu, ruoka on lopulta tosi simppeli ja helppo valmistaa; paista lanttu suolakuoressa, savusta jogurtti ja tarjoa.

Hyvää lauantaita, ihmiset!

Lanttua suolakuoressa, savustettua jogurttia ja pihlajanmarjaa (2 lantusta saa isommankin porukan alkupalat)

2 juuresharjalla pestyä lanttua.

Suolakuoritaikina (riittää hyvin 2 isohkolle lantulle tai yhdelle kanalle/kalalle.)

2 kuppia eli 4,8 dl kosher suolaa
2 kuppia eli 4,8 dl vehnäjauhoa
hieman vajaa 1 dl kuivattuja salvian lehtiä (kokonaisia, jos käytät murustettua vähän vähempikin riittää)
0,5 dl kuivattua oreganoa
n. 3 rkl kuivattua timjamia
n. 2 rkl kuivattua rosmariinia
2 kananmunan valkuaista
1 kuppi eli n. 2,4 dl vettä

Murskaa salvian lehdet jos kokonaisia ja sekoita kaikki aineet keskenään. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi, sulje ilmatiiviisti ja laita kylmään vähintään tunniksi, mielellään yön yli.

Kun haluat käyttää taikinan voit kaulita sen kahden leivinpaperiarkin välissä sopivaksi ja sitten peittää ruuan taikinalla. kannattaa käyttää tässä leivinpaperia apuna, taikina on suht haurasta.

Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen, peitä lanttu taikinalla ja laita uuniin. Iso lanttu kypsyy n. 1,5h pienemmälle riittää tunti.

Savujogurtti

n. 3 dl turkkilaista hyvää jogurttia, meillä pirkkaa jota tekee juustoportti.
omenapuusavulastuja
savuase
suolaa

Laita jogurtti laakeaan astiaan tasaiseksi kerrokseksi, peitä elmukelmulla ja ohjaa savuaseen savua kelmun alle. Kun savua on paljon kelmun alla, sulje kelmu ja jätä jogurtti maustumaan ainakin 30 min ennen tarjoamista.

Kokoa annos kuorimalla lanttu taikinasta ja leikkaa lantun kuorikerros pois. Siivuta ja lohko maun mukaan, laita lautaselle lanttua, jogurttia ja vähän hapokasta hilloa. Halutessa voit paahtaa mukaan myös esim. ripauksella sokeria ja suolaa maustettuja auringonkukan siemeniä.

Tarjoa heti.

Perunaleivokset - pyhien kätevin hätävara

Perunaleivoksessa on harhaanjohtavasta nimestään huolimatta 0% perunaa, mihin epäilemättä jokin viranomainen saattaa nyt puuttua, kun nostan tämän hälyyttävän tosiasian SoMe-otsikoihin. Mutta siitä huolimatta aion nyt jatkaa ja kutsua tätä multaisen mukulan näköistä leivosta epäilemättä ruustinnojen perunafantasioissaan aikoinaan keksimällä nimellä. Miettikääpä jos ranskan aateli olisi tuntenut perunaleivokset 1700 - luvulla, olisi "Let them eat cake potatoes!" -Marie parkakin saattanut ehkä pitää päänsä...?

Eräs kovanonnen pipariprojekti tuotti lopulta kakun, joka tuotti perunaleivoksia joita söipi vieraat.

Joten kansalaiset, medborgare,  jos joululta jäi tähteeksi kuivakakkua (tai leikkokakkua kuten sitä meilläpäin kutsutaan), syökää loppiaisena jämäkakkua uudella vanhalla tavalla.

Aleksi on pakinoinut oivasti perunaleivoksista, eikä kyseessä tosiaankaan ole mikään oma keksintöni, mutta jostain syystä en ollut tehnyt perunaleivoksia aiemmin. Ehkä se johtui siitä, että aiemmin meillä ei myöskään ole järjestetty täysmittaista sukujoulua ja kakkujämiä ei ole ollut ongelmaksi asti. Mutta nyt oli ja kaipasin jotain kättä pidempää ohjeen suhteen. Niinpä otan mielelläni vastaan ohjeen, jonka kätevät emännät ennen minua ovat kehittäneet kakkujämistä.

Koristeluun voi käyttää strösseleitä, sokerikoristeita tai ryhtyä niin taiteelliseksi kuin haluaa.

Olivian parhaissa resepteissä on netistäkin löytyvä ohje perunaleivoksiin jossa minua ehkä hieman hämää se, paljonko kakkumurua tulee kääretorttupohjasta. Minulla oli semmoinen reipas puoliska mutta ehkä kuitenkin alle 2/3 ison leikkokakun verran ylimääräistä kakkua jonka murustin kulhoon. Katselin murumäärää arvioiden ja veikkaan, että siinä oli suunnilleen reipas 1,5 litraa, joka oli aika paljon. Enemmän kuin Olivian reseptissä, ihan varmasti - ehkä jopa tuplamäärä pieneen kääretorttupohjaan verrattuna. Lisäksi kakun kuivuus ja tiiviys vaikuttaa siihen, paljonko voita, hilloa ja makuainetta seokseen tarvitaan. Vastatehty kääretorttupohja on kosteampaa kuin joululta ylijäänyt leikkokakku. Siitä puolestatoista litrasta suht kuivaa murua tuli monenmonta perunaleivosta.

Sanon tämän siksi, että harkintaakin kannattaa käyttää jos ei ole tiedossa vierasarmeijan läpimarssia olohuoneeseenne.  ;) Toisaalta, kun perunaleivosmassan tekee, se säilyy ihan hyvin jääkaapissa tai pakastimessa jonkin aikaa ja siitä voi vetää esiin useamman erän perunaleivoksia - yllätystenkin varalta.

Perunaleivoksiin kannattaa käyttää jotain hapanta hilloa, hyvää kaakaojauhetta ja kunnollista suklaata. Lisäksi taikinaan kannattaa kaataa ihan oikeaa alkoholia, jotta siihen saa tarpeeksi makua. Hakusessa on sellainen sachertorttu goes schwartzwalder - tyyppinen setti, jossa kakkumassa on syvän suklainen ja siinä on selkeä punssin (perinteinen valinta!), rommin tai vaikka kirschin aromi.

Minulla oli kaapissa kirsikkahilloa ja sitten meillä oli sitä mausteista, suht makeaa mutta todistetusti leivontaan soveltuvaa rommia ja cocktailkirsikoiden lientä. Tein niistä seoksen jota oli yhteensä varmaan reipas 1,5 dl ja sekoitin sitä massaan vähän kerrassaan, kunnes olin tyytyväinen taikinan konsistenssiin ja makuun. Tarkoitus on saada aikaan piparkakkutaikinamainen mönjä, josta leivos muotoillaan.

Taikinaahan ei kypsennetä enää mitenkään, niin että massan maku on kutakuinkin lopullinen vaikka se kyllä maustuessaan vielä vähän syvenee ja tasaantuu ja tarjoilulämpö vaikuttaa myös kokemukseen makeudesta. Tein olivian määriä noudatellen taikinan pohjan ja säädin sitten sillä makuseoksella kosteutta. Voita taisin myös lisätä, sillä murua oli niin paljon.

Perunaleivokset (ks. Olivian resepti jos haluat tehdä leivokset tyhjästä)

n. vajaa litra kakkumurua vanhoista leikko/kuivakakuista (ehkä 7-8 dl?)

n. 100g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
3 rkl hyvää, tummaa kaakaojauhetta
n. 100-120g tummaa hyvää suklaata (tai suklaakonvehteja osa sekaan)
3 rkl rommia (lisää oman maun mukaan massaan vielä lopuksi jos ei riitä)
2-3 rkl coktailkirsikoiden lientä
n. 0,6 dl hapanta kirsikkahilloa

koristukseen
tummaa kaakaojauhetta (tai marjajauheita )
vapaavalintaisia koristeita; strösseleitä, pähkinöitä ja halutessa ripaus tomusokeria. Kerran koristelin jopa voikreemillä jota oli jääkaapissa. Se ei vaan tartu hyvin kaakaojauhotettuun leivokseen joten jos käytät voikreemiä, pyöritä leivos ensin vain kolmelta sivulta kaakaossa. Tomuta leivoksen päät teesihtiä apuna käyttäen kaakolla ja jätä keskelle tai toiseen päähän koristeen mentävä kohta tomuttamatta TAI tomuta koko setti koristeineen päivineen lopuksi.

Murusta kakkuaines omassa kulhossaan.

Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi ja sekoita mukaan kaakaojauhe ja rouhittu suklaa.

Sekoita toisessa kupissa hillo, rommi ja kirsikkaliemi.

lisää voikreemi ja puolet hillo-rommiseoksesta kakkumuruun.  Sekoita ja maista taikinaa. Lisää hilloseosta ja ihan pelkkää rommia maun mukaan, sekoittaen taikinaa välissä. Kaakaotakin voi lisätä jos tahtoo.

Kun massa on sopivan makuista ja suht jäykkää taikinaa, laita se jääkaappiin maustumaan ja jämähtämään vähintään tunniksi.

Ota sitten lusikalla massaa, pyöritä kakkuseksi, pyöritä kakkunen kaakaossa ja koristele. 
 

Metsäinen menu uudelle vuodelle

Minua ihastuttaa ihan älyttömästi skandinaavisen selkeä, hyvin tehty ja paikallisia raaka-aineita uhkuva ruoka. Se on kuin selkeä runo, mielikuva tai maalaus josta on poistettu kaikki turha. Se on eleganttia ja hämmästyttävää. Se yllättää oivalluksellaan ja jättää syöjän ihmettelemään makujen puhtautta, selkeyttä ja kauneutta.

Syksyllä saatiin paljon suuria ja upeita tatteja. Osa pantiin kuivuriin...

Ja komeimmat pakastin vakumoituna.

Sellaisen ruuan tekeminen vaatii paljon ajatusta, rakkautta ja aikaa raaka-aineille. Vaikka hyvä tuote on hyvää sellaisenaankin, täydellisyyteen pyrkiminen vaatii huomion kiinnittämistä yksityiskohtiin ja niiden viimeistelyyn. Se kaikki on aluetta jossa väitän tiedon lisäävän jos ei tuskaa niin ainakin turhautumista; osaan kyllä arvostaa juuri noita upeita nyansseja ruuassa, mutta onnistuminen vaatii saman asian toistoa ja harjoitteua, jota arjen realiteetit harvoin sallivat ;)

Lisäksi kaikki alkaa raaka-aineesta, kulkee sen kanssa ja päätyy siihen takaisin.

Yksittäispakattuja fasaanin rintafileitä - aarre joka löytyi Suomenojalta, Merituulen K- supermarketista

"Tieräksä minkä takia mausteita käytetään? Niillon ammoosista ajoosta lähtien peitetty märäntyneen makua ruaas"  - isäni peripohojalaanen tokaisu minulle kun olin tehnyt vielä kotona asuessani isäni sen aikaista inhokkia pizzaa, jossa oli paitsi tomaattikastiketta, myös pizzamaustetta

Isäni, joka ei hyvin valikoituneen ruokavalionsa ansiosta näyttäydy ehkä tyypillisimpänä kulinaristina on aina jaksanut puhua laadukkaan ja tuoreen raaka-aineen puolesta. Ja vaikka minusta mausteillakin on paikkansa keittiössä, skandinaavisen finedinig - suuntauksen mukaisesti paljaaksi lautaselle jätetty ruoka ei salli yhtään virhettä niissä aineissa, joista ruoka valmistetaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin nämä olisivat olleet vuoden ensimmäiset oman pihan timjamit, nyt ne olivat viimeiset.

Ja vaikka maalasin juuri silmienne eteen yhtälön joka saa enemmän ajateltuna aikaan lähinnä luovuttajafiiliksen, koin pienen valaistumisen juuri ennen illalliskutsuja kun selailin mökkimatkalta Kasvihuoneilmiöstä ostamaani Sasu Laukkosen ja Marjaana Nelimarkan Vihreä pöytä - keittokirjaa.

Viime syksy oli ihan erinomainen sienten osalta. Minä laukkasin metsässä I:n kanssa aina kun vain pääsin ja pakastimeen kertyi vakumoituja tatteja, lampaankääpiä ja kehnäsieniä useammallakin tavalla säilöttynä. Ja siinä minä sen oikeastaan sitten tajusin, että tällä kertaa minulla on sellaista huippuraaka-ainetta josta olisi kiva tehdä jotain ihan erityistä.

Perunaleivos on oivallinen tapa hävittää joululta jääneet kuivakakut retrojälkiruokana

Ja kun sitten löysin vielä kaupasta yksittäispakattuja fasaanin rintafileitä alkoi suunnitelma ruuista hahmottua mielessäni...

Metsäinen menu uudelle vuodelle

Sasun tattikeittoa ja juusto-herkkutattibriossia

Fasaaninrintaa, kehnäsieniä ja puikulamuusia (marja-aronia tai pihlajanmarjahyytelöä)

Perinteisiä perunaleivoksia hapankirsikkahillolla ja rommilla

Sen verran yksinkertaistin matkalla, että alunperin ajattelin tarjota perunaleivosten kanssa myös punajuurisorbettia ja "jotain kermaista juttua" sekä karamellisoitua (ehkä tähtianiksella ja fenkolilla maustettua) sokeria, mutta realismi iski. Siinä tuli pienimuotoista rakettien ammuntaa 3v huvittamiseksi, taaperon nukkumaanmenoa, saunaa ja yöpalaakin ennenkuin kukaan jaksoi tai ehti edes ajatella jälkiruokaa. Niinpä kaikki äänestivät kahvin, rommin ja perunaleivosten puolesta ilman sorbettia tai muutakaan sirkusta.

Sasun tattikeitto masuettaan timjamilla ja vaaleapaahtoisella kahvilla.

Minusta kokonaiuus on miellyttävällä tavalla selkeä ja vähintäänkin kehityskelpoinen ;) Ideana menun "metsä" taittuu selvän metsäisen tattikeiton jälkeen yllättävällä tavalla riistaisuuden sijaan pehmeämmäksi, feminiinisemmäksi metsäisyydeksi ja viljavuudeksi kun fasaanin ja kehnäsienen loistava makupari tarjotaan voisen puikulamuusin kanssa.

Fasaania ja hellästi kullanruskeaksi karamellisoituja kehniksiä; annoksesta unohtui pihlajanmarjahyytelö

Tuo fasaanin ja kehnäsienen liitto on ihan oma keksintöni, eli valitukset voi osoittaa tähän osoitteeseen jos joku ei tykkää. Minä tykkäsin ja sanmoin vieraamme, lupasin myös opastaa ystäviämme ensi syksynä kehnisbongaukseen. :)

Jälkiruuassa hain kirsikalla sadonkorjuuajatuksia, mutta no, vaikka perunaleivoksesta tuli ihan hyvää, ajatusta olisi kannattanut viedä enemmän metsämarjojen suuntaan käyttämällä perunaleivoksen päällystämiseen ja maustamiseen vaikka niitä biokian marjajauhoja ja kuivattuja marjoja sekä soveltuvia marjaliköörejä. Näin jälkikäteen ajatellen jälkiruuaksi olisi myös sopinut hienosti vaikka Merituulen mesiagervopannacotta, mutta konteksti huomioiden ehkä limoncellon sijaan metsämarjoilla tai metsämarjagranitella tarjottuna. Jos nyt sattuu olemaan mesiangervoa kuivattuna kaapissa ;)

Sasun tattikeitto oli ihan hyvää, joskin minusta soppa olisi tarvinnut hieman jotain happoa tai ryhtiä. Sehän voi olla, että kun sekoittelee sopivan seoksen erilaisia tatteja mausta tulee kompleksisempi ja ryhdikkäämpi. Pelkästä herkkutatista siitä tuli kyllä hienon makuista, mutta jokin hienovarainen lisä olisi minusta voinut ryhdistää lopputulosta. Mietin jälkikäteen mitä tekisin jatkossa toisin ja selailin myös Niki Segnitin Flavour Thesaurusta etsien mikä "se jokin" pieni lisä voisi olla.

Sasun kermaton herkkutattikeitto paseerataan siivilän läpi kahdesti, jolloin sen rakenteesta tulee silkkinen ja aromi pysyy selkeän kirkkaana koska sitä ei suurusteta jauholla lainkaan.

"Mushroom & Truffle:
... Classier to use them together but keep them distinct, as at Carlo's restaurant in Illinois, Where they serve a mushroom soup topped with truffle foam and sprinkled with porchini powder, cappuchino-style." - Niki Segnit, The Flavour Thesaurus

Omat ajatukseni olivat nimenomaan jossain vaahtoelementissä ja että keitto saattaisi hyötyä tujauksesta esimerkiksi brandyä. Keitto myös tehdään ihan veteen ja tuumasin, että veden sijaan jonkin herkän liemen käyttäminenkin voisi toimia. Koska tarjosin sen parfyymisen fasaanin alkupalana, leikittelin myös ajatuksella sitoa makuja yhteen tuomalla keittoon aavistuksen parfyymia ripauksella jaavanpippuria tai kotoisampaa maustepippuria.

Suolainen ja syvän tryffelinmakuinen maitovaahto pinnalla saattaisi kyllä olla kova, erityisesti herkkutattipölyllä koristettuna...

Tein fasaanit etukäteen, viilensin jääkylvyssä ja annoin vain nopeasti voikylvyssä pinnat lintuihin ennen tarjoilua.

Fasaani on hankala lintu kypsentää, sitä ei käy kieltäminen. Olen koittanut kypsentää kokonaista fasaania aiemmin, olisikohan se noin kolmisen kertaa ja joko se tahtoo jäädä liian raa-aksi tai sitten se menee helposti yli ja sitkeäksi. Ehkä idioottivarmin keino mitä olen kuullut & maistanut, on fasaanin tekeminen ylikypsäksi hauduttamalla (confit), jolloin siitä tulee täysin luulta putoavaa ja pehmeää. Siitä tulee tosi herkkua ja juuri sillä tavoin laitettua fasaania ja oliiveita söimme viime vuonna joulupäivällisellä Montagliarissa.

Mutta kypsentäminen "juuri oikein" kiehtoo silti. Sillä jos fasaanin kanssa onnistuu, sen maku on jotain ihan erityistä ja erilaista kuin ylikypsäksi haudutetun kanssa; aromit jäävät paremmin esiin. Toim. huom. tässäkin on tietysti lintukohtaisia eroja; kasvatetut ovat valjumman makuisia kuin luonnossa kasvaneet.

Viimeksi tässä syksyllä kokeiltu fasaaniresepti oli Viini - lehdestä Antti Vahteran fasaania ja omenakastiketta, missä yhdistin valmiiseen reseptiin ideaani kehnäsienten ja fasaanin yhteen sopimisesta. Ja toden totta, niiden maku sopi fasaanin parfymiseen makuun ihan täydellisesti. Mutta jotenkin Antin ohjeella tehtynäkin fasaanista tuli sitkeää ja olin vähän pettynyt linnun rakenteeseen. Myös se perunalisuke meni jotenkin pieleen vaikka perunana oli jauhoista puikulaa. Ehkä rosamunda olisi toiminut paremmin uunissa ja antanut lopputuloksesta ilmavamman. Meillä siitä tuli rakenteeltaan aika kaameaa, joskin hyvänmakuista liisteriä ;D

Ja siksi olinkin niin innoissani, kun löysin pelkkiä rintafileitä; vähänkö aion vakumoida ne ja tunkea ihanuudet voin ja timjamin kanssa sous videen. Ohjekin löytyi laitteen valmistajan sivuilta ja fasaanit päätyivät voin, timjaminoksien ja kevyen maustamisen (yrttisuolaa ja mustaa pippuria, valkosipulijauhe unhottui) kanssa vakumipussiin ja 63,5 asteeseen 90 minuutiksi.  

Fasaanista tuli hyvää, se ei ollut sitkeää ja mielestäni maut olivat aika lailla kohdallaan. Liha oli kyllä silti yllättävän kovaa ja mietin, että jos löydän vielä fasaaninrintaa jostain, kokeilen uudelleen ilman kylmäkylvetystä välissä. Joka tapauksessa innostuin teemasta fasaani ja vakumikypsennys aika lailla.

Kehnäsieniäkin onnistuin paistamaan vain juuri sopivasti voin ja timjamin kanssa - jos kehnäsienen nimittäin ruskistaa liian kuumalla pannulla, sen herkkä ja ihana maku peittyy. Luulen, että osa onnistumisesta kehnisten kanssa tuli V:n ajatuksesta käyttää sienille teräspannua. Valuraudasta tulee helposti liian kuuma ja se varaa paljon lämpöä. Teräspannu taas on herkempänä pelinä helpompi säätää juuri sopivasti ja sienet onnistuivat ihan nappiin.

Palaan perunaleivoksiin vielä ihan oman postauksen voimalla, mutta tässä se Sasun tattikeitto. Ohjeessa sanotaan että siihen tarvitaan 6+6 pakastetattia ja koska ainakin meillä tattien koko vaihteli paljon, tarkastin Sasulta twitteristä (kiitokset vastaamisesta!) paljonko on "normitatti" ;) grammoissa.

@Siskotkokkaa Moi! Veikkaisin että yli puoli kiloa mutta alle kilo, about ehkä 650g! Antoisia kokkailuhetkiä!
— Sasu Laukkonen (@sasulaukkonen) December 30, 2014

Yhteensä keittoon siis kuluu n. 650g tattia, joten 12 tatin sijaan isommista herkkutateista kyllä riittää vähemmänkin - ehkä jopa kolme tai neljä.

Tattikeitto (n. 4-5:lle pienenä alkupalana)

6+6 tattia (yht. n. 650g)
n. 5 dl vettä
6 timjaminoksaa
8 vaaleapaahtoista kahvipapua (meillä Brazilian Yellow Bourbon)
30g voita
puhdistamatonta merisuolaa

Käytä alkuvaiheessa puolet pakastetateista. Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada esimerkiksi litran mittaan tai pieneen kulhoon sienten päälle, niin että sienet peittyvät. (Minä sulatin sienet ensin, kuitenkin osa oli kohmeisia vielä ja käytin tietysti sulatusnesteenkin mukaan.)

Anna sienten vetäytyä huoneenlämmössä puoli tuntia.

Soseuta sienet tehosekoittimella ja siivilöi metallisiivilän läpi.

Siirrä tattipyre kattilaan. Lisää timjamin oksat ja kahvipavut.

Kiehauta koko ajan sekoittaen ja anna kiehua vajaa viisi minuuttia. Anna vetäytyä toiset viisi minuuttia. Siivilöi keittopohja uudelleen.

Keitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, jotta saat keitosta paksumman. Pilko isoiksi paloiksi 6 sulatettua tattia ja freesaa ne kuumassa voissa toisessa kattilassa. Paista tatit niin nopeasti että sisuta jää pehmeäksi ja vain pinta ruskistuu. Mausta merisuolalla.

Kaada keitto sienten päälle, kuumenna ja tarjoile.

p.s. kun haluat ruskistaa tatteihin vain pinnan, anna pannun kuumentua. lisää sitten voi ja ODOTA että se sulaa ja kupliminen laantuu. silloin rasvasta on haihtunut nestettä pois ja ruskistiuminen pääsee tapahtumaan. Homma helpottuu jos ruskistat tatit erissä ja kuivaat tatit tarvittaessa. 

Vuosi 2014 fiiliksinä ja keittiöennustajan tulevaisuuskatsaus! ;)

Istuin tähän juuri ja ajattelin kirjoittaa yhden reseptin. Sen sijaan selasinkin läpi Lightroomista kuvia jotka ryhmittyvät vuosiluvun 2014 alle ja päädyin kirjoittamaan ihan muuta. Vaikka ennen kuvien läpikäyntiä mietin että välillä tämä vuosi on tuntunut siltä, että mikään ei onnistu ja aika katoaa jonnekin; nyt kun katson vuottani taaksepäin voin vaan todeta, että kaikki se angsti on kadonnut väleistä. Vuosi 2014 muistetaan lopulta siitä, mitä oikeastaan tapahtui - ei siitä, mikä jäi tapahtumatta tai mikä olisi voinut mennä toisin. Niin, ja olen onnellinen kaikesta mitä näen. Tai no, melkein - mun tukka ei ole yhdessäkään kuvassa hyvin ja jokunen koominen sattumuskin vuoteen on mahtunut - kuinkas muutenkaan ;)

Itse asiassa viime vuosi oli ihan mahtava; ja voisinhan minä tässä nyt listat pari asiaa, jotka ovat jääneet vuoden mittaan sanomati - kiireestä tai toisesta johtuen. I on kasvanut suloiseksi pieneksi mieheksi, jonka kanssa kävimme kylmääkin kylmempänä kevättalvena läpi kaikki pääkaupunkiseudun museot. Oli  rautatiemuseoa, haltiaa, luonnontieteellistä museota, tekniikan museon pelinäyttely, sealife ja tietenkin ilmailumuseo sekä pari kotieläintilaa.

Välillä ollaan sydän syrjällään; syystä ja toisesta. Rakkauspakkaus in action.

Ymmärrän hyvin, kun muistelen mimmunkin lapsuutta miksi vanhukset sanovat aikaa jolloin lapset ovat olleet pieniä elmänsä parhaaksi. Pienen kanssa ihmettely antaa ihan erilaisen perspektiivin maailmaan ja täyttää päivät niin, ettei niihin mahdu muuta. Toisaalta se antaa myös voimaa nousta ylös ja tehdä sama uudelleen seuraavana päivänä. Uuvuttava, kahjo ja samalla addiktoivan ihana yhtälö.

Sandön toinen ranta on täynnä hioutunutta kiveä. Muistattehan, ettei luonnonsuojelualueelta saa ottaa mukaan kiviä.

Ja kesältä on jäänyt mieleen ne hienot retket ihmisten kanssa jotka ovat tärkeä osa elämääni; ystävät, perhe, suku - kaikki rakkaat. Ja paikat; viime kesänä pääsin käymään Sandössä, joka on jäänyt mieleeni ihmeellisenä paikkana jonka ei kuvittelisi edes löytyvän Suomesta. Vaikkei niitä sieniä sitten löytynytkään, mieleen jäi mahtavat muistot.

Ja jos ruokapuolelta nyt pitää jotain esiin nostaa niin kulunut vuosi on kulunut savustaen. On tehty kylmäsavua ja hankittu jos jonkinsortin savuvekottimet savupyssystä lähtien. Mutta kaikista eniten ollaan menty low and slow. Savustimen kautta on tuotu ruokapöytään kaikenlaista flooraa ja faunaa. Ja jos pitäisi nyt ennustajaksi ryhtyä, niin luulenpa että ensi vuonna jatketaan. Etenkin kylmäsavustamisen kuvittelen heräävän henkiin tuossa kevään korvalla kun mökkikausi alkaa ja saadaan verkot veteen.

Tänä vuonna opin fileoimaan ahvenen.

Sillä yksi kesän ruokatrendi oli selvästi myös itse pyydetty, tuore kala ja läheltä ostetut Sauvolaiset vihannekset. Ne olivat vaan niin ylimaallista kurmettia, ettei paremmasta väliä.

Mouse melons olivat pieniä kurkun ja melonin välimaastossa olevia pieniä ja hieman bittereitä vihanneksia. Parhaimmillaan sellaisenaan tai nopeasti pikkelöitynä ruuan lisukkeeksi (pidempi säilöntä ei oikein toiminut).

Jossain vaiheessa kesää mietin, miten monta kertaa kehtaan kehua tuoreita Niittulan tilan vihanneksia. Luulette vielä että mulla on jokin promosopimus siihen suuntaan, vaikka oikeasti olen vaan ihan koukussa niihin rehuihin.

I:n kanssa sienestimme aina kun äitiä ahisti jokin. Meillä on paljon sieniä ja päivähoidossa ihmettelivät miten I tuntee niin monta sientä;) Kuvassa mustavahakas ja mustia torvisieniä.

Meidän keittiössämme on siis menneenä vuonna paitsi savustettu ja tehty jenkki bbq - ruokia, myös pyöritelty kaikenmaailman rehuja ja sienestetty aiempia vuosia enemmän. Kasviksia on opittu laittamaan monipuolisemmin ja Marokon alueen keittiö modernilla twistillä on tullut Aasia-Thaikeittiön rinnalle varmasti osittain Ottolenghin myötävaikutuksella.

Merikaalia villinä luonnossa, ensi kerralla uskallan ottaa vähän maistiaisia.

Ja kun tässä mietin, niin jos olisin ennustajan viitta päällä hetken voisin kuvitella että ensi vuonna keittiössämme tehdään sitä kylmäsavustettua kalaa, lisää kasviksia, mutta uusilla menetelmillä ja voisin kuvitella että myös villivihanneksia käytetään enemmän. Tai ei ehkä samaan tapaan yltiöinnokkaasti kuin aiempina vuosina, mutta ehkä hienovaraisemmin ja kehittyneemmin; osana tai lisänä ruuissa. Tähän minulle on vähitellen kertynyt kirjallisuutta ja I alkaa olla jo niin iso että metsäretket onnistuvat jo hyvin.

Meillekin tilattiin ne loput Ottolenghin kirjat sekä Fäviken, joka enteilee myös jotain juurille paluuta...

Ja kuvittelen että tässäkin on kyse suuremmasta jutusta; ensi vuonna nähdään paljon taidokkaammin tehtyjä kasvisruokia kuin ennen; ihmiset eivät syö kasvisruokaa enää lihattomana vaihtoehtona vaan kasvisten valmistusmenetelmiin aletaan suhtautua samaan tapaan vakavasti kuin kastikkeisiin 80-luvulla. Upeita kasvisruokakeittokirjoja on markkinoilla pilvin pimein ja niiden sanoma ei ole enää miten teet "lihattoman lihakeiton" tai "miten syntyy vegaaninakki" vaan jotain ihan muuta. Kasviksista tehdään kotikeittiöissä maistuvia, lämpimiä, erilaisia tekstuureja sisältäviä raikkaita ja mielikuvituksellisia mukavuusruokia. Vähän niinkuin ne Ottolenghin karamellisoidut, sitruunaiset ruusukaalit.

Klassikko on klasikko; suklaamuffinssi ja voikreemiä.

Ja vaikka ennustaminen onkin vaikeaa, enkä ole pahemmin seuraillut trendejä kokeilen silti kepillä jäätä ja jatkan vielä vähän. Luulen että klassikkoleivonnaiset tekevät paluun. Mutta ehkä jollain tapaa tuunattuna. Ei ole sattumaa, että klassikko on klassikko; yleensä ne ovat helppoja tehdä, idea on mahtava ja lopputulos palkitsee. Vai miten muuten selittäisitte intoani tuunata mokkapalaa ja sitä, että vakavissani tässä harkitsen perunaleivosten tekemistä uudenvuodenmenuuni. Kuvittelen etten ole yksin mielihalujenki kanssa vaan ensi vuonna nähdään klassikkoja uusissa vaatteissa laajemminkin.

Merilevääkin voi kerätä ruuaksi - joo, ihan suomestakin.

Ja yksi trendi jonka tuloa olen jo aavistellut ja joka alkaa hiipiä keittiööni on vielä vanhempien klassikoiden esiinkaivuu. Groteskissa fermentoidaan kasviksia, ilmakuivataan lihaa ja omia makkaroita tehdään useammassakin paikassa. Ja minua vähän huvitti kun Ravintola Olo jakoi facessaan kuvan suolatuista keltuaisista; olimme tehneet niitä itse jo aiemmin syksyllä mainion vastahanka - blogin ohjeita seuraillen. Tosin, me taisimme unohtaa ne suolaan ja ne ovat siellä vieläkin - oho! ;)

Tietääolevansa ruokaharrastaja kun vakavissaan miettii, että olisiko kananmunat munavoihin pitänyt sousvidettää... :)

Joka tapauksessa luulen, että vanhasta haetaan pontta uuteen. Vanhoja tapoja tehdä palautetaan käyttöön ja sovelletaan & yhdistetään uuteen. Jotain sellaista luulen, että meidänkin keittiössämme ensi vuonna nähdään tapahtuvan lisää ja edelleen.

hyytelöity raparperipiiras ei ollut vuoden paras idea. ;)

Ja tietysti vuoteemme mahtui ja varmasti mahtuu taas kommelluksia. Osan voisi varmasti välttää ihan silläkin, että miettisi hetken; jos keksii mielestään jonkin ihanan ja erikoisen idean joka ei ole vaikea toteuttaa kannattaisi varmaan katsoa onko joku tehnyt saman jo aiemmin ja miten siinä kävi. Ja jos sitä ei ole tehty ennen, kannattaa miettiä miksi. Esimerkiksi ajatus raparperista ja vaniljakermamoussesta tehdystä piirakasta voi tuntua tosi hyvältä, mutta jos lopputuloksena on kovia raparperinpaloja, muljahtelevaa hyytelöä ja mautonta, raparperin kirpeyden ja kylmyyden yhteisvaikutuksena vain lieväti metalliselle maistuvaa vaniljahöttöä voi vain todeta että ehkä sille oli jokin syy.

Huomaa mustekalan kappalehinta... ;)

Mutta ehkä suurimman sydämenpysäytyksen aiheutti se mustekala. ;) Olimme onnistuneesti valmistaneet itse ihan ensimäisen mustekalamme ja siitä innostuneena ajattelin että ostan pääsiäisen pyhiksi pakastetun mustekalan vähän niinkuin varalle. No, meinasin saada paskahalvauksen kun katsoin mitä ihmettä ostoksiini päätyi, joka nosti laskun ennalta-arvaamattoman suureksi. Voitte vaan kuvitella mitä mielessä välähti kun näin rivin  "Mustekala kokonainen raaka 147,40"

Ja sitten kun varovasti soitin kalamyyjälle ja tiedustelin "niiden pakastemustekalojen kilohintaa" ;) Kalamyyjä vielä tunnisti minut äänestä ja oli ilmeisesti vähän vitsikkäällä tuulella ja sanoi minulle:"Niin siellä taisi olla nyt vähän hintavampiakin mustekaloja.."

Mutta ei, mustekala ei maksa noin paljon kilo vaan hinta on siellä parin kympin pinnassa kilolta. Ilmeisesti viivakoodi oli antanut koko myyntierän summan kassalla ja sain lopulta hyvityksen. Mutta täytyy tunnustaa että mietin jo miten ihmeessä kerron V:lle ostaneeni jotain kobe-mustekalaa.... ;)

I:n suosikkeja vuodelta; pahvilaatikot, maalaus, sienestys ja kalapehmolelut. Myös avaruus on kova ja saippuakuplakone.

Mutta niin tai näin; kaikesta on selvitty hengissä. Ja tänään illalla menussa on niitä syksyllä kerättyjä sieniä, fasaania, jonka valmistuksesta VOI tulla täys katastrofi ja ehkäpä niitä perunaleivoksia. Ja siihen se vuosi sitten päättyy, hyvien ystävien ja hyvän ruuan parissa. Ja vaikka yhdestä tai kahdesta tämän vuoden elämänlangan tummemmasta sävystä voisin luopuakin, toivottavasti ensi vuodelle riittää hyviä, uusia asioita samaan malliin kuin nyt. Joten ei muuta kuin kuplat kylmään ja...

Hyvää uutta vuotta 2015!

Peruna-rosmariinipizza; vaatimattoman kuuloinen tajunnanräjäyttäjä

Tästä ei oikein jämäuoka parane. Ja vaikka kuvakaan ei ole paras mahdollinen, kun kehun perunapizzaa, kyllä tarkoitan sitä. Perunapizza yltää helposti tähän vuoden yllättäjät - kategoriaan siitäkin huolimatta että pidän paahdetuista perunoista ja olin kuullut perunapizzasta puhuttavan ylistävään sävyyn "modernina klassikkona".

Paahtunut peruna, yrtit ja valkosipulista maustunut upeanvenyvä, sula mozzarella ladottuna valkoisen pizzan päälle oli ainakin itselleni varsinainen potin räjäyttäjä enkä koskaan olisi kuvitellut, että se on niin hyvää. Päädyinpähän vaan kokeilemaan yhtenä pimeänä iltana kun jääkaapissa oli vain sekalaisia jämiä ja motivaatio nollassa yhtään mihinkään. Ja vaikka myönnän auliisti, että tuo creme fraiche pohjan päällä tuomittaneen perunapizzan rakastajien keskuudessa kerettiläiseksi, flammkucheneista varastettu idea toimi tässä laiskan emännän jämäversiossani tosi hyvin.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että useimmissa suomalaisissa keittiöissä keitetään tai paahdetaan monesti liikaa perunoita illalliseksi.  Minä en muodosta tässä suhteessa minkäänlaista poikkeusta, vaan koska etenkin kokonaisena rosmariinin kanssa paahdetut ja sitten lytättävät lyttypotut ovat ihan kestosuosikkini, niitä tulee monesti varattua liikaa, ja sitten muutama jää.

Niin siinä oli käynyt nytkin; olin paahtanut edellisenä iltana puikuloita valkosipulin ja yrttiöljyn kanssa uunissa ja loput oli laitettu jääkaappiin odottamaan paistamista tai muuta tavanomaista kohtaloa. Mutta sitten iski pizzanhimo ja näin perunat, muistin kuulleeni perunapizzasta ja koska I ei jostain syystä tykkää tomaattikastikkeesta pizzassa ajattelin että ha, kokeilenpa.

Ja vähänkö kannatti!

Pizza oli niin hyvää, että heräsin kuvaamiseen vasta kun vatsamme alkoivat täyttyä ja pizza olla tuulensuojassa. :)

Sanoisin, että tähän pizzaan ei kannata sotkea lainkaan tomaattisoosia; minä laitoin perunoiden alle creme fraichea ja juustoraastetta kannikoista jota löysin jääkaapista. Siinä oli (muistaakseni enimmäkseen) cheddaria, kermajuustoa, ehkä vähän gryereä ja semmoista - kaikkia jämiä sekaisin.

Sitten viipaloin kypsät perunat pizzanpäälle ja ripottelin vielä reippaasti rosmariinia (ja vähän timjamiakin) joka puolelle. Jos teet pizzaa vartavasten, tämä amerikankielinen resepti näytti tosi hyvälle; jokin vahvanmakuinen valkosipuli-yrttikastike lienee ihan tarpeellinen myös jos sinulla on keitettyjä perunoita. Noissa minun paahdetuissa perunoissani oli jo aika paljon makua ennestään, mutta tosiaan jos käytät keitettyjä perunoita ripsauta pintaan itsetehtyä pestomaista valkosipuli-yrttiöljyseosta tai sipaise öljyllä ja ripota vaikka sitä maldonin rosmariinisuolaa ja tuoreita yrttejä.

Joka tapuaksessa suosittelen kokeilemaan jos jääkaapissa on kypsiä perunoita, jämäruokanakin ihan pistämätön namipala.

Peruna-rosmariinipizzaan

Pizzapohjataikinaa

Creme fraichea
n. 1,5-2 dl juustoraastetta kannikoista, enimmäkseen vahvaa cheddaria

Kypsiä perunoita
tuoretta rosmariinia (+ timjamia vähän)
valkosipulia
öljyä
mozzarellaa

mustapippuria, suolaa

Laita uuni kuumenenaan niin kuumaksi kuin saat. Laita uuniin pizzakivi tai pelti.

Leivo taikinasta ohut pizzapohja ja levitä sen päälle kerros creme fraichea. Levitä sen päälle juustoraastetta.

Leikkaa perunat ohuiksi siivuiksi ja sipaise niiden pintaan pullasudilla öljyä ja mausta suolalla, pippurilla sekä yrteillä. Voit myös surauttaa valkosipulista, tuoreyrtistä ja öljystä pestomaisen soseen jolla voitelet perunasiivut ohuesti.

Lado päälle mozzarellasiivut ja paista uunissa kypsäksi. Tarjoa heti!