Mac'n cheese - klassikko hyvistä juustoista

Meillä on ollut vähän heikkoa tuuria mökkeilyn kanssa tänä vuonna. Viimeisin missaus kävi juuri ennen lomaa, kun sairastuin johonkin maailmanlopun kurkkutulehdukseen, jonka kourissa kärsin viikon ja jouduin hakemaan neljät eri antibiootit ennenkuin löytyi a) tehoava ja b) jokin, jolle en ollut kehittänyt allergiaa. Niinpä mökkikäynteihin tuli taas reippaan parin viikon tauko. Vaikken koskaan jätä mökille mitään hirveän helposti pilaantuvaa niin kyllä ne juustotkin alkavat vanhaksi mennä, kun niitä makuuttaa jääkaapissaan riittävän kauan.

Niinpä kun vihdoin palasimme maakuntakierrokseltamme omalle mökille, jääkaapissa odotti jonkin sortin hävikkiherkkutalkoo - siis sen jälkeen kun kaikki syömäkelvottomaksi tuomittu oli jo kärrätty kompostiin.

25g parmesania ja 10g juustoa taisi vähän ylittyä, mutta liekö se niin tarkkaa? 

Makaronia ja juustoa on amerikkalainen klassikko, jota en silti jostain syystä ollut koskaan tehnyt itse. Idea klassikon tekemisestä paremmilla juustoilla tuli mökille raahaamastani Gourmet- lehden tämän vuoden nelosnumerosta, jossa makaronien sekaan oli pilkottu Gryereä, cheddaria ja havarti - juustoa joka on googlauksen perusteella miedohkoa kermajuustoa. Päälle oli vielä ripotettu ranskalaisia, vaaleita kesätryffeleitä ja pankoa :D

Niinkun varman arvaatte, kesätryffeleitä oli ohuttakin siivua ohuemmin ja pankoa näin viimeksi turun suunnalla supermarketin hyllyssä. Juustoissakin löysin lähinnä apua huutavan appenzellerin, hieman homeisen Hilman ja vähän port salut - kermajuustoa. Niin ja cheddaria, joka oli uutta.

Pastan paketti on vähän heikko esitys. Hieman vanhoista juustoista voi pelastaa käyttöön osan kun leikkaa pilaantuneen pois. 

Mutta koska juusto on abt niitä ainoita ruoka-aineita, joissa home ei leviä läpeensä koko elintarvikkeeseen, sain vielä leikeltyä noista hieman kyseenalaisista juustoista käyttökelpoiset palat. Ja pankon korvasin hieman kuivalla, murustetulla leivällä. Tryffelin sijaan murustin mukaan pari kuivattua herkkutattisiivua - mutta jälkikäteen ajatellen ne olisi hyvin voinut jättää poiskin, koska juustoissa oli jo itsessäänkin niin paljon makua. Sen sijaan nakitin kyllä V:n tuomaan kaupungista valkoista tryffeliöljyä siellä käydessään. Sitä voisi olla ihan mukava lorauttaa sinne ja tänne kesäkeittiössä. Se kun on lempeän makuista ja pienissä määrin lisättynä kuitenkin tekee ruokaan "sitä jotain".

Ja koska oli se viikon ainoa sadepäiväkin tällainen mukavuusruoka oli ihan voittajan valinta. Makaroniksi käytin jotain kaapista löytämääni luomumustikkapastaa joka oli ihan hyvää, paitsi että se paketti oli täydellinen fail. Kun yritin kaataa n. 200g (eli puoli pakettia) pastaa kiehuvaan veteen, se repesi täysin pohjastaan. Veteen hulahti semmoinen 2/3 pakettia ja hellallekin meni aika monta pastaa. No, lisäilin sitten juustoja ohjeeseen samassa suhteessa - ja olihan niitä nyt lisätä. Lisäksi kun tein itse bechamelin, niin väittäisin että sitä oli enemmän kuin 2 dl - mutten tullut mitanneeksi niin tarkasti. Riittipä siitä isommasta annoksesta sitten seuraavan päivän lounaaksikin vielä.

Mukavuusruokaa, joka tosiaan hyötyy hyvistä juustojämistä. Suosittelen kokeilemaan joskus. Alla ohje kuten se oli Gourmet - lehdessä - soveltakaa sen mukaan mitä teidän kaapistanne löytyy.

Mac'n cheese (neljälle)

200g makaronia /pastaa
25g Gryereä
25g cheddaria
25g havartia
2 dl bechamel - kastiketta (eli valkokastiketta muskotilla)
5g ranskalaista kesätryffeliä (tai vaikka tilkka tryffeliöljyä keitetyille pastoille)
suolaa

Päälle vuokiin

1 rkl pankoa
25g parmesania
10g voita

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Keitä makaroni al denteksi suolatussa vedessä.

Raasta havarti, gryere ja cheddar karkeaksi muruksi. Siivuta tryffeli.

Sekoita makaronit, juustot ja bechamel - kastike ja suola (minusta ei tarvinnut lisätä suolaa kun bechameliin laittaa suolaa)

Jaa seos annosvuokiin (4 kpl) tai yhteen, isompaan vuokaan.

Ripota vuuan/vuokien päälle ensin pankoa tai leivänmurua, sitten parmesania ja lopuksi vielä siivu voita.

Gratinoi uunissa, kunnes vuoka on kauniin kullanruskea.

Pastavuuan kanssa sopi siemailla myös Chiaramonte Nero d'Avola - punaista. Jälleen ihan onnistunut pari.

Mikä sopii kikherneille sopii perunalle?

Kun ruoka piti keksiä äkkiä, tuumasin, että hieman liian pitkään jääkaapissa viihtyneet uudet perunat pitäisi varmaan keittää. Ja siinä perunoita pestessäni mietin miten tavattoman tylsää on, jos pelkästään keitän nämä hieman jo ikääntyneet pikkuperunat.

Niinpä sitten tein saman soosin tahinista, sitruunasta ja paistetusta jeera-korianteriseoksesta kuin Aprilin salaatissa ja nappasin lohkottujen, kypsien perunoiden päälle vielä penkistä itse kasvatettua korianteria paahdettujen seesaminsiementen lisäksi. Voi taivas se korianteri oli Hyvää. Ja koko settikin. Raastoin perunoille marinadin lisäksi vielä sitruunan kuoretkin, kun oli luomusitruunaa enkä malttanut tuhlata kuorta.

Mutta tiedättekö mitä? Tänään se vasta hyvää oli, kun paistoin tähteeksi jääneet perunat I:lle ja minulle lounaaksi valkosipulisessa öljyssä. Uh oh. Suosittelen tosiaan.

Paistettuja nuudeleita rapealla bataatilla ja mietteitä matkalta maalaiskauppaan

Minusta tuntuu, että Suomesta on pikkuhiljaa kehittymässä kirpparien luvattu maa. Kesälomalaiselle pienen pitäjän kirpparikeskusta voi olla seikkailu ja kadoneen maailman aareaitta, mutta askartelu-, lastentarvike-, varaosa-, vaate- ja sekatavaraliikkeiden katoaminen ja ikkunoihin ilmestyvät käsin tekstatut "Kirppis" - laput eivät valitettavasti kerro trendikkään hipsterikulttuurin rantautumisesta maakuntiin.

Kun kävelin Isojoen hautausmaalla viemässä vaarini haudalle paria suurta verenpisaraa mietin, että nuo kaikki kirppikset kertovat omaa, tietyllä tavalla kaihoisaa tarinaansa pienten kuntien väestö- ja elinkeinorakenteesta.

Kirppislöydöt yhteensä 6 eur

Sillä vaikka näin kesällä on ihanaa mennä teiden varsille pystytetyille kirppareille tekemään löytöjä, mummulapitäjän ja oman kotikunnankin asteittainen muuttuminen ruokakaupan ympärille rakentuvaksi kirpparikyläksi saa mielen pakostakin vähän haikeaksi. Vaikka kirppari onkin löytämisen symboli, kirpparille vapautunut liiketila kertoo myös omaa tarinaansa pakon edessä luovuttamisesta, päättyneistä unelmista ja ruususen unta näkevästä kaupungista joka odottaa prinssejä ja prinsessoitaan keltaisen ja valkoisen maalin karistessa kirkon kellotapulin seinästä.

Kesä kuitenkin näkyy kaikkialla tervetulleina aaltoina uinuvan järven tyyntä pintaa rikkomassa; pienen kaupan rouva hymyilee uteliaasti ja rientää palvelemaan vierasta perhettä jonka suloinen pikkumies seisoo keskellä kauppaa uutukainen Plaston rekka-auto käsissään, määrätietoisesti etsien kassaa. Sillä meidän perheessä äiti pitää tarkkaa kirjaa siitä, että kaikki maksetaan ennenkuin mitään avataan. Vaikkei tässä kaupassa istutakaan markettikärryssä kaupan tavara on kaupan tavara.  Ennenkuin kassa sanoo piip ja äiti maksaa, sitä ei avata eikä oteta käyttöön. Ja jos välipalaa pitää olla kesken kauppareissun se otetaan äidin käsilaukusta eikä kärrystä. Ja viesti on mennyt suorastaan hymyilyttävän hyvin perille; melkein kaksivuotiaani kantaa juhlallisesti ja kuuliaisena luvattua rekkansa kassalle ja katsoo vakavana, sanaakaan sanomatta kirkkailla silmillään kassatädin sieluun asti; "Tämän rekan äiti lupasi - se on aarteeni. Piippathan sinä tämän ja saanhan sen sitten varmasti takaisin?" 

Maalla huomaan tämän tästä jonkun katsovan peräämme uteliaasti. Toinen ei vaan malta olla kysymättä suoraan kenenkäs sukulaisia sitä ollaan? Ties vaikka naapuriin olisi tullut joku kylään. Ja yleensä he tuntevat äidin, isän, mummon tai jonkin kaukaisen sukulaisen ainakin. Ja yhtäkkiä emme olekaan enää täysin vieraita vaan oikeastaan ihan oman kylän flikkoja - melkein kuin sukua.

Kun nuudeleita paistetaan pienellä pannulla, ne kannattaa jakaa useampaan erään.
Kypsä liha vasta lopuksi eikä kuten kuvassa! Nimim. opin ekan pannullisen jälkeen...

Kesällä pieni kaupunki tuntuu hengittävän vapaammin ja touhuavan suorastaan iloisen puuhakkaasti. Pienen kyläkaupan hyllyissä on mistä valita; on kukkakaaleja, tuoreyrttejä, hedelmiä ja erikoisjogurtteja. Runsaan lihatiskin takana kauppiaan rouva seisoo ylpeänä: kerrankin voi tilata kunnolla tavaraa kun piha on täynnä kesämökkiläisten autoja. Minä huomaan nopeasti, että yritän toimia samalla reippaalla rutiinilla kuin omassa lähikaupassani ja se tuntuukin yllättäen väärältä; liian agressiiviselta ja hätäiseltä. "Mihinkähän tuollakin on nuon kiirus, johan nuo tavarat kerkiää hyvin pakkaamahan ennen seuraavaa?" Ja niinhän se on. Seison hieman typeränä passissa pakkauspäässä kassaa kun kassa vielä vähän epävarman oloisena piippailee tavaroitani verkkaiseen tahtiinsa. Edellinen asiakas siirtyy vasta nyt pakkaamaan omia tavaroitaan ja katsoo toimintaani vähän paheksuvan oloisena.

Ehkä kaikki ei sittenkään ole muuttunut niin paljon lapsuuden kesistä - kaupunkilaiset tuntuvat hosuvan päättömästi suu tiukkana viivana jonkin oman näkymättömän voimansa riivaamina ennenkuin sitten viimein ymmärtävät rauhoittua, nostavat katseensa kenkiensä kärjistä ihmisten silmiin ja hymyilevät varovasti. Sitten he ehkä huomaavat miten hyvälle kesäinen niitty tuoksuu ja miltä soratie kuulostaa polkupyörän renkaiden alla. Saattavatpa nuo malttaa jopa pysähtyä ihmettelemään ulkona käyskeleviä lehmiäkin ja osoittamaan lapsilleen että: "Katso muru, lehmä! Maito tulee lehmistä; muu-muu"

Tämä ruoka syntyi grillissä Nigelin tapaan tehdyn sisäfileen jämistä - mutta käy tähän myös muunkinlainen ohuelti suikaloitu nauta edellisen päivän grillauksista. Eikä mikään estä wokkaamasta suikalelihaa - tai käyttämästä vaikka grillikanan jämiä. Tietysti, jos naudan vaihtaa kanaan tai vaikka kantarelleihin, luonne muuttuu hivenen mutta haitanneeko tuo? Hyvää oli. Erinomaista suorastaan. Palanpainikkeeksi juotiin tummaa ja pehmeänmakuista Gauloise Brune - olutta joka oli erinoamisen hyvää tämän herkun kanssa. Sitä saa siis alkosta.

Näillä mausteilla nuudeleista tulee suht miedosti maustettuja, tottumattomammankin suuhun sopivia. Mutta ruuassa  on silti jotain kaikuja ihan oikeista, autenttisista aasiamauista joita voi sitten halutessaan vahvistaa lisäämällä makupohjaan seesamiöljyä, kaffirlimen lehtiä, chiliä ja kalakastiketta. Myös porkkanatikut sopisivat ruokaan hienosti ja rapeista bataattilastuista tulee paitsi hyvää makua, myös kivaa rouskuvaa purutuntumaa. Mutta kesällä ei kannata stressata jos jotain ei löydy - käytetään mieluummin sitä mitä sattuu paikallisesta kaupasta löytymään ja mukana olemaan. Ja kai minä lopultakin haluan tällä tekstillä sanoa, että käyttäkää niitä paikallisia palveluita lomalla. Se lienee paras tapa varmistaa, että ne ovat siellä vielä sittenkin, kun ne teidän lapsenne menevät lomalle mummolaansa.

Paistettuja nuudeleita ja bataattilastuja (4-5:lle)

1 bataatti
öljyä uppopaistamiseen
2-3 rkl seesaminsiemeniä
5 kerää kokojyvänuudeleita
loraus chiliöljyä
palanen inkivääriä
2 valkosipulin kynttä silppuna
1 sitruunaruoho
3-4 tl maapähkinävoita
limen tai sitruunan mehu
2 kevätsipulia
nippu korianteria

naudanlihaa ohuina siivuina tai vaikka paistettuja kantarelleja tai grillikanan paloja

Lisäksi voit laittaa (jos haluat tai löytyy - ei pakollista, mutta antaa autenttisemman lopputuloksen)
kaffirlimen lehtiä (lisätän pannulle, makupohjaan)
1-2 rkl kalakastiketta (lsiätään pannulle nuudelien päälle)
1-2 rkl seesamiöljyä (lisätään pannulle, nuudelien päälle paiston lopussa)
tuoretta chiliä ohuina siivuina  (koristeluun lopuksi)

Kuori bataatti ja siivuta sitten loppu bataatti kuorimaveitsellä ohuiksi lastuiksi talouspaperin päälle.

Paahda seesaminsiemenet kuivalla, kuumalla pannulla pari astetta tummemmiksi.

Laita öljy kuumenemaan ja kun se on n. 180 asteista (bataatinpala alkaa kiehua ja nousee pintaan) paista bataatit erissä kullanruskeiksi ja nosta reikäkauhalla tai pienelläterässiivilällä kuivamaan puhtaan talouspaperin päälle. Ripsauta valmiille bataateille kevyesti suolaa.

Laita nuudelien keitinvesi kuumenemaan.

Kuori inkivääri ja hienonna se veitsellä hienoksi. Silppua myös sitruunaruoho sekä kuorittu valkosipuli ja suikaloi kevätsipulit: varret ja mukula eri pinoihin.

Kun keitinvesi kiehuu, laita sinne teelusikallinen suolaa ja lisää nuudelit. Anna kiehahtaa sen verran, että hieman pehmenevät - pari minuuttia riittänee.

Laita sitten isoon paistinpannuun tai wokkiin tilkka öljyä ja puolet silputuista inivääreistä, valkosipulista ja sitruunaruohosta. Lisää iso teelusikallinen (tai pari pienempää) maapähkinävoita ja sekoita nopeasti niin että seos kiehahtaa. Lisää sitten sipulien mukulaosista puolet ja puolet valutetuista nuudeleista. Paista niin että saat sinne tänne kaunista väriä. Lisää kypsä liha vasta lopuksi jotta se vain vähän lämpenee, muttei oikeastaan enää paistu. Jos käytät raakaa suikalelihaa, se kannattaa paistaa erikseen ja maustaa ainakin pippurilla, kalakastikkeella ja chiliöljyllä. Kaada paistetut nuudelit tarjoiluastiaan, ripottele päälle seesaminsiemeniä, bataattilastuja ja korianteria sekä purista vähän limetin mehua.

Toista, kunnes kaikki nuudelit on paistettu. Koristele lopuilla siemenillä, korianterin lehdillä ja bataattilastuilla. Tarjoile heti hyvän, täyteläisen oluen kanssa.

Kurpitsaa kolmella tavalla

Sisareni on rakastunut. Nimittäin siihen taannoiseen kesäkurpitsasalaattiin, jota tarjosin kun hän kävi kylässä. Itse en toki asiaa tiennyt, mutta äiti juorusi että sitä on tehty jo monta kertaa sen jälkeen. Tämä salaatti on tavallaan muunnelma samasta aiheesta, sillä kesäkurpitsa suikaloidaan tässäkin ohueksi juustohöylällä, kuorimaveitsellä tai mandoliinilla jos sellaisen omistaa. Jos ette ole koskaan kokeilleet, suosittelen lämpimästi sillä kesäkurmitsa todellakin saa rakastettavia ominaisuuksia siipaloituna.  :)

Ja mikä parasta, kun tuunasin kastikkeen siitä juoksevasta hunajasta, kurpitsansiementahnasta ja sitruunasta, tästä tuli ihan uudenlaista ja hyvää. Päälle paahdettiin vielä kurpitsansiemeniä ja ripoteltiin lehtipersiljaa.

Vaikka äkkiseltään ajateltuna salaatti ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, jauhetun kurpitsasiementahnan, tuoreen, rapean kurpitsan ja paahdettujen kurpitsansiementen yhdistelmä on erinomaisen rikas. Vähän sama kun paprikaa laittaa pataan kolmella tapaa (paahdettuna, jauheena ja tuoreena), lopputulos on ihan erilainen kuin voisi kuvitella.

Tarjosin tätä ystäväni mökillä grillatun siian kaverina. Lisäksi teimme vielä perunasalaatin tähteeksi jääneistä uusista perunoista ja minttuista punasipulilisäkettä. Vähän nauratti, kun siinä pöydässä aloin muistella että: "sipulien ohje on sellaisesta Marja Lindforsin Cucina Povera - kirjasta jonka olen saanut lahjaksi... Ööö... Sinulta!":)

Mutta ehkä se oli paras todistus siitä, että tuo lahja oli todella mennyt käyttöön kun noitakin sipuleita tulee tehtyä edelleen silloin tällöin. :)

Kesäkurpitsaa kolmella tavalla - salaatti 

2 kesäkurpitsaa pestynä, kanta poistettuna ja halkaistuna pituussuuntaan.
n. 1/2 dl kurpitsansiemeniä

kastikkeeseen:
1,5 tl kurpitsansiementahnaa
1,5-2 tl juoksevaa hunajaa
vajaa 1/2 dl hyvää öljyä
1/2 sitruunan mehu (tai valkoista balsamicoa)
hippunen suolaa

Pinnalle lehtipersiljasilppua

Siivuta kesäkurpitsa pituussuuntaan soveltuvalla välineellä - juustohöylä tai kuorimaveitsi käy hyvin. Voit halutessasi jättää siemnosaa siivuttamatta tai poistaa sen etenkin jos se on kovin pehmeää. Pakollista se ei ole - minä siivutin koko kurpitsan.

Paahda kuivalla, kuumalla pannulla kurpitsansiemenet niin että ne vähän pullistuvat ja alkavat poksua. Siirrä sivuun odottamaan.

Sekoita kastikeaineet tasaiseksi, tarkista maku ja lisää suolaa jos tarvitsee.

Säästä pinnalle hieman lehtipersiljasilppua ja paahdettuja siemeniä. Sekoita muuten kaikki salaattiaineet keskenään ja laita tarjoiluastiaan. Koristele ja tarjoa.

Vinkki: tämä salaatti säilyy ja maustuu kun sen laittaa jääkaappiin joten sen voi hyvin tehdä myös etukäteen ja jos sitä jää tähteeksi, siitä on iloa seuraavanakin päivänä.

Seesaminsiemeniä kantarellipastassa eli terveisiä meikäläisen lentävästä kesäkeittiöstä

Jos linnunradan liftarin tärkeimmät varusteet matkalla tuntemattomiin paikkoihin olisivat pyyhe ja linnunradan liftarin kaikkitietävä käsikirja, alan vähitellen tulla siihen johtopäätökseen että lentävän kesäköksän must-have varusteisiin pitäisi aina kuulua pieni maustelaatikko ja mustapippurimylly. Ja jos kerran pakkaa mukaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta kuivatusta timjamista anispippuriin, niin erityisesti sitä mustaa pippuria ei kannata jättää kotiin ajatellen, että kyllä sitä nyt joka paikasta löytyy. ;) Sillä löytyy ja ei, jauhona ja kokonaisena - mutta jos ylipäätään löytyy niin yleensä ainakin ilman myllyä ja hyvin ikääntyneenä vuosikertaversiona.

Uskottavan kesäköksän varusteisiin pitäisi kai kuulua myös oma veitsi. Varmaan useimmat kanssabloggaajista nimeäisivät sen kyllä jopa listan ensimmäiseksi. Ja vaikka punnistsin sitä kyllä tovin kädessäni, tällä kertaa veitsi jäi kuitenkin kotiin. Eikä se onneksi haitannut lainkaan, sillä retkillämme uusiin keittiöihin olemme osuneet paikkoihin joissa veitset ovat ollet ihan ilahduttavan teräviä.

Ja kun täysin rehellinen olen, automme alkoi kyllä olla lähtiessä niin järkyttävän täynnä, että edes pikkiriikkisen veitsilaatikon ujuttaminen niin tiiviisti pakatun tavarapinon väliin olisi varmaan ollut mahdotonta. Ainakaan en halunnut edes yrittää, joten tuumasin että kai ne sipulit jollain siellä reissussa paloiksi saa.

Meikäläisen tämän vuoden setti - köh, vähän runsaampi kuin yleensä. 

Olen harrastanut jo pitkään jonkinlaisen (kuiva)maustekokoelman raahaamista mukaan retkille. Se on siitä kätevää, että mausteet eivät paina paljon repussakaan, eivätkä yleensä vie edes paljon tilaa. Ainakaan, jos malttaa tyytyä muutamaan hyvin valittuun maustesekoitukseen... Mutta olen hyvin tyypillisen lomalaisen lailla ladannut aika paljon henkilökohtaisia odotuksia siihen, mitä haluaisin kokata tällä kesälomalla joten saattaa olla että hieman innostuin ;)

Kesällä kun elellään keskellä parasta tuoreiden vihannesten, marjojen ja sienien sesonkia mausteilla saa helposti aikaan tutuista jutuista jotain uutta ja erilaistakin. Rajallisessa setissä on sekin hyvä puoli, että se   rohkaisee jonkinaliseen luovaan hulluuteen matkan varrelta löydettyjen raaka-aineiden kanssa. Tällä kertaa meni ehkä vähän rajallisesta rajattoman suuntaan, kun pakkasin mausteita, siemeniä, tahnoja, öljyjä, hunajaa ja etikoitakin mukaan. Ihan kaikkea ei ole tarvittu, sillä kesäkokkaus on luonteeltaan kuitenkin semmoista huoletonta ja yleensä nopeaa. Auringon paahtaessa tajuaa yhtäkkiä mitä kello on ja ruuanlaittoa säätelee muutenkin enemmän kello kuin näläntunne. Sillä kyllä se nälkä sieltä hyökkää, vaikkei sitä niin tajuaisikaan auringossa kölliessä.

Hyvää oliiviöljyä, juoksevaa hunajaa ja chiliöljyä - näillä pääsee pitkälle. 

Kaikista parhaiksi mukaan otetuiksi jutuiksi ovat osoittautuneet jeera, korianterin siemenet, chiliöljy, hyvä oliiviöljy sekä seesamin-, kurpitsan- ja pinjansiemenet. Pari valmista paprikahenkistä mausteseostakin on tullut tarpeeseen kuten myös garam masala. Hyvä suolakin on ollut kullan arvoista ja sen mustan pippurin unohtaminen kyllä harmitti pari kertaa. Ja koska minulla on selvästi ollut tänä alkukesänä tämmöinen "siemenkausi" meneillään niin olen tykännyt kylvää noista seesamin ja kurpitsansiemeniä vähän joka paikkaan. Myös tahnamuodossa. Mukaan tuli pakattua seesaminsiementahnaa (tahinia), kurpitsansiementahnaa ja maapähkinätahnaa (maapähkinävoita), joilla olen maustellut salaatteja sekä paistettuja nuudeleita. Inkivääri olisi ollut kätevämpää ottaa myös tahnana mukaan - minulla oli vain juurakko ja se pitää tietysti ensin kuoria ja sitten vielä silputa hienonhienoksi. Ja ihan kaikista kesäkeittiöistä ei välttämättä löydy sellaista leikkuulautaa, jolla kehtaisi silputa noita vahvemman makuisia sipuleita, chilejä ja inkiväärejä.

Shalotti- valko ja kesäsipuleita tai chilejä ei kannata pilkkoa kenenkään puisella leipälaudalla ;) 

Chilien osalta muuten tuo kaupasta mukaan jäänyt chiliöljy on ollut ihan voittajan valinta. Koska mukana on ollut lapsia joka ruualla chiliöljyllä saa ruokaan pientä ryhtiä tekemättä siitä kuitenkaan tulista. Ja ne jotka tulisemman perään sitten ovat, voivat lorauttaa oman annoksensa päälle sitten vähän enemmän chiliöljyä. Se myös säilyy ihan erinomaisen hyvin ihan huoneenlämmössä. 

Vähän niukemmalla välineistöllä kokatessa on tärkeää miettiä asioiden tekojärjestys niin ei tule paniikki.

Kesän ekoista kantarelleista tein pastaa. Ihan simppeliä, mutta erinomaisen raikasta ja hyvää tästä tuli. Salaisena aseena laitoin kanttarellien mukaan paistovaiheessa kaksi hyppysellistä (sormien väliin pieni määrä) jauhettua jeeraa, joka nosti sienistä esiin vähän uusia vivahteita. Lisäksi paahdoin pastan joukkoon seesaminsiemeniä ja kuullotin shalottia. Lopuksi hyvää mozzarellaa, tuoretta basilikaa ja oliiviöljyä. Ja tälle pastalle sopii hyvin leveä nauhapasta. Minä löysin kaupasta vain tagliatellea, mutta pappardelle (vähän leveämpi kuin tagliatelle) olisi ollut vielä parempi.

Alkossa meitä usein palveleva nuorimies kuunteli käsienheilutteluani ja päätyi tarjoamaan pastan pariksi  Laforge Chardonnayta. Hieman tammisempi ja runsaampi Chardonnay meni hyvin paahdettujen seesaminsiementen pähkinäisten ja kantarellien täyteläisten makujen kanssa. Hyvä valinta jälleen, ei siinä mitään. Jollain lailla viini teki ruuasta vielä runsaamman ja tavallaan pirskahtelevamman. :) Taas tosi asiantuntevaa settiä meikäläiseltä, mutta hyvä pari on hyvä pari. :)

Yours truly lapsuusmuistoihinsa uppoutuneena. 

Pasta naustikeltiin istuskellen peilityynen järven rantaan viettävillä aurinkoportailla. Lapset kipittivät ruualle suoraan järvestä ja kietoutuivat pyyhkeisiinsä jo hieman hytisten. Ruokaa syötiin siinä ulkona, paperilautasilta  lämpimässä auringonpaisteessa.

Jotenkin juuri sellaisina minäkin muistan ne parhaat lapsuuden kesät - lämpimästä järvestä maltettiin poistua vasta kun huulet olivat siniset tai kun äiti oli ennakoinut ruuan juuri sopivasti ja nälän olemassaolon tajusi vasta vedestä poistuessa. Ja sitten kun oli syöty, köllttiin hetken auringossa laiskasti kuin mummon kissimirrit. Ja kun tuli taas kuuma, molskahdettiin takaisin uimaan, kahlaamaan ja tutkimaan lämpimiä kiviä, erikoisia kasveja ja jalkojen vieressä hopeisina puikkelehtivia pikkukaloja.

Mozzarella-kantarellipastaa seesaminsiemenillä (4-5:lle)

n. 3 tagliatellekerää per ruokailija + yksi ekstra (reilu puoli pussia)
Runsaasti vettä
1 tl suolaa

2-3 rkl seesaminsiemeniä
litra kantarelleja
1-2 banaanishalottisipulia (tai kolme tavallista shalottia tai muutama kesäsipuli)
n. 4 hyppysellistä jeeraa (alle 1/2 tl )
tilkka chiliöljyä (n. 1 tl?) + voita paistamiseen
 n. 1/2 isosta ruukkubasilikasta (lehdet)
sormisuolaa
loraus hyvää oliiviöljyä
2 pienehköä palloa hyvää bufala - mozzarellaa (n. 1/2 palloa per nenä)
(mustaa pippuria - meilä ei ollut mutta voit laittaa jos haluat)

Laita keitinvesi kuumenemaan kiehuvaksi. Paahda kuivalla, kuumalla paistinpannulla seesaminsiemenet pari astetta tummemmiksi ja siirrä sivuun erilliseen pieneen kippoon.

Sillä aikaa kun vesi kuumenee kuullota shalotti tilkassa öljyä ja kaada sitten pastan tarjoilukulhoon odottamaan. Paista kantarellit kahdessa-kolmessa erässä laittaen ensin pannuun tilkka chiliöljyä, iso klimppi voita ja anna voin sulaa. Laita sitten mukaan hieman paloiksi revityt kantarellit (pienet voi laittaa kokonaisina) ja ripsauta päälle pari hyppysellistä jeeraa. Paista sieniä, kunnes ne saavat vähän kaunista väriä ja tuoksuvat hyvältä. Toista sama lopuille kantarelleille laittaen valmiit sienet pastan tarjoilukulhon pohjalle odottamaan.

Kun pastavesi kiehuu lisä suola ja pastat. Keitä kunnes pasta on al dente eli kypsää ja vielä hyvän purutuntuman omaavaa. Yleensä n. 2 min vähemmän kuin pussissa sanotaan, mutta maista pastaa niin tiedät.

Valuta pasta ja laita se kuumana kantarellien päälle ja kaada mukaan n. puolet seesaminsiemenistä. Sekoita ja lorauta mukaan vähän hyvää oliiviöljyä.  Riivi sitten pastan mukaan mozzarella, sekoita hieman ja koristele basilikan lehdillä ja lopuilla seesaminsiemenillä.

Tarjoile heti.

Haukilahden paviljonki

Tämä alkukesä on mennyt aika nopeasti. En oikein edes tajua mihin aika on kulunut. Joka tapauksessa olemme päässeet mökille harvemmin kuin varmaan koskaan ja sen takia on pitänyt välillä päästä vähän kotoa poiskin, toisten ruokiin.

Silloin edellisellä hellejaksolla ihmettelimme eräänä sunnuntaina että minne ihmeeseen Espoossa pääsisi syömään lounasta tai brunssia meren äärelle? Oikeasti paikkoja ei ollut ihan hirveän montaa tarjolla. Ja sitten kun vielä miettii, että paikan pitäisi olla paitsi auki sunnuntaina, meren äärellä myös sillä tavalla lapsiystävällinen, että meidän touhutoope ei aiheuta kohtuutonta ahdistusta muille ruokailijoille vaikka hän haluaisikin poistua pöydästä välillä tekemään jotain muuta. Lopulta päädyimme tuttujen suosituksesta Haukilahden paviljonkiin.

Alkupalapöytä oli runsas ja huolella laitettu

Paikkana paviljonki oli ihan loistava meidän tarpeisiimme; pihalla oli iso terassi, josta löytyi varjoisampaakin paikkaa taaperon kanssa syömiseen ja lämpö oli monta astetta viileämpi kuin jo tukalaksi käyneellä kotipihallamme. Ruokakin oli ihan hyvää; etenkin alkupalapöytä oli ihan vakuuttavan runsas ja kalat olivat hyviä. Pääruuan kanssa kyllä kävi niin, kuin useimmat kokeneet brunssikävijät varmaan jo arvaavat - kaikki on panostettu alkupalapöytään ja pääruoka on valju esitys asiastaan.

Pääruoka ei kyllä viehättänyt - mauton ja persoonaton.

Minä otin paistettuja perunoita ja kalaa, mikä oli selvä virhe. Perunoissa ei ollut yhtään suolaa. Kala oli mautonta, ylikypsää ja sen päälle oli kehitetty jokin käsittämätön kastike jonka konsistenssi vaikutti joltain kouluruokalan juustokastikkeelta. V:llä kävi paremmin - hän otti sienillä täytettyä jauhelihapihviä, joka maistuikin jollekin. Jälkiruokaa haukilahdessa ei ole eikä kahvi kuulu buffaan automaattisesti.

Mikään halpa paikkahan paviljonki ei ole, etenkään sunnuntaisin. Buffa kustantaa 24,80 per nenä ja se sisältää tosiaan alkupalat, pääruuan, leipiä ja salaattia sekä ruokajuomaveden. Maidot, viinit ja kahvit pitää ostaa erikseen jos niitä haluaa.

Listalta voi myös tilata vaikka buffa on katettu ja viereisiin pöytiin laskeutuneet salaatit, burgerit ja pastat näyttivät ihan hyviltä ja runsailta. Niitä voisi kokeilla ensi kerralla. Mutta vaikkakin kallis hinta-laatusuhteeltaan, vaihtoehtojen vähyydestä johtuen Haukilahden paviljonki oli ihan hyvä kokemus ja I ihmetteli veneitä, autoja ja laivoja pitkään, ennenkuin halusi päästä tekemään tuttavuutta naapuripöytien nuorten naisten kanssa. :) Tuosta pikkumiehestä taitaa olla kasvamassa varsinainen veijari - käy aina juttelemassa paikan näteimmille nuorille naisille täysin estottomasti kädet heiluen.

Mutta joo, kyllä Espooseenkin mahtuisi minusta yksi tai kaksi kilpailevaa ja rentoa lounaspaikkaa. Ihan täydellistä on, jos lounasta saisi sunnuntaisin  klo 11 eteenpäin joustavasti, niin että tämmöiset pikkulapsiperheet pääsevät siitä sitten omaan tahtiinsa onnellisesti päiväunille. Tiedättekö sellaisia paikkoja? Saa vinkata.

Sukujuhannus ulkosaariston kivellä

"Minusta siinä on jotain hienoa vaarantunnetta, kun paistaa lettuja ihan myrkyllisen kuuman grillin päällä muurikassa. Taikinan pitää olla niin löysää, että se jättää reunat pitksiksi; mutta koska se valuu keskelle lettua, reunoja pitää irrottaa koko ajan, etteivät ne ehdi palaa sillä aikaa kun lettu hyytyy tarpeeksi kääntämistä varten. Se on niin kiehtovaa, että voisin paistaa niitä koko päivän syömättä yhtäkään." - Nelle Juhannuksena 2013

Se on muuten tosi jännä, miten itselleni ehkä parhaiten jäikin juhannuksesta mieleen mahtavat yhteiskokkaukset. Niissä on varmaan vaan niin semmosta sopivaa tekemisen meininkiä. Huvitti, kun lähetin äidilleni kuvan itsestäni. Siinä oli varsinainen juhannusminiä; I:n valkoinen harsorätti huiviksi kietaistuna, posket punoittaen ja niskasta hiukset ihan hikisenä koko V:n puolen suvun ihmeteltävänä. Okei, olin toki siinä vaiheessa jo pyöräyttänyt pienen, 22 hengen pastan ja suoriutunut tiskistä ja palkitsin itseäni jääkylmällä Radlerilla. Kuvan nähtyään äiti viestitteli takaisin jostain omenoista ja puista - mitähän tuo oikeen mahtoo silläkää tarkoottaa? ;) Niin, ehkä se kauneus on myös vähän luonnekysymys; toisilla se luonne on vaan vetää sinne keittiön suuntaan ;)

Ja kun puista, omenoista ja ruokamuistoista juhannukselta kerran puhutaan, ehkä kirkkaimpana  mielessä pyörii kun sain nakikseni tehdä 5 kg jauhelihaa pihvit hampurilaisiin. No, onnistuin jopa tekemään niistä n. neljä, ennenkuin I ja hieman isompi serkkutyttönsä pamahtivat paikalle tekemään KAIKKI loput pihvit. :) Oli suorastaan liikuttavaa, miten pieni ihminen sulloi kaksin käsin jauhelihaa Sagaformin pihvimuottiin ja sanoi väleihin "möö-möö" ja taikinakokkareita ilmaan nostellen huokaili "mammmm". Äidin tehtäväksi jäi valvoa, ettei taikinaa syödä raakana, siivota muoteista yli pursuava massa ja irrottaa pihvit voipaperiarkkien erottamiin pinoihin. Pienet puursivat sitkeästi koko taikinan loppuun asti. Se oli maailman jännin hiekkakakkuprojekti - selvästi.

Pienet kädet saumattomassa yhteistyössä

Meillä oli siis tänä vuonna ohjelmassa ihan vanhanaikainen sukujuhannus. Vanhanaikainen siinä mielessä, että meitä oli koottu yhdelle ulkosaariston kivelle peräti 22 henkeä ja paikalle oli päässyt suurin piirtein koko V:n serkkukatras vanhempineen ja lapsineen, vauvasta vaariin. Kiitokset vaan vielä kaikille järjestelyistä ja erityisesti Riitalle ideasta. Ja mukavaahan meillä oli, kun vielä sattui mieletön säkä kelienkin kanssa - saaristossa ei satanut juuri lainkaan ja aurinko paistoi joka ikinen päivä. En muista, koska olisin viimeksi viettänyt juhannusta kun jonain päivänä ei olisi ollut vähintään tympeä sää. Nyt varmaan voisi vetää liidulla rastia seinään, mutta ehkäpä ne lasten katuliidulla kallioihin piirtelemät aarremerkit saavat riittää rukseista tällä kertaa.

Noin ison joukon ruokkiminen olisi voinut olla haaste, mutta onneksi meillä oli porukassa mukana salainen agentti Anu, joka pyörittää omaa pitopalveluaan. Menu oli ymmärtääkseni Anun käsialaa ja onneksi niin, sillä se oli ihan mielettömän hyvin onnistunut kokonaisuus. Siinä näkyi isompien ryhmien muonittamiseen tottuneen, kokeneen tekijän kädenjälki ja vaikka onkin tylsää kuormittaa ihmisiä vapaalla arjen töillä oli meidän onnemme että Anu oli jaksanut miettiä menua Riitan kanssa. Hyvää, persoonallista ruokaa joka sopi hyvin paikalliseen kesäkeittiöön eikä siinä ollut liikaa häröilyä jotta me muutkin pystyimme auttamaan ruuan tekemisessä ja saimme aikaan niitä hienoja yhteiskokkauksia.

Silliä, sillröraa, lohta kastikkeineen, kurkkuja, voita, rosalan limppua ja valtava kattila uutta perunaa. 

Kun saavuimme, Anu oli tehnyt valmiiksi silli/kalapöydän ja keittänyt paikallisia uusia perunoita. Oli savulohta, sillröraa, paria sorttia silliä, saaristolaisleipää ja merisuolavoita sekä marinoituja avomaankurkkuja. Raikasta, simppeliä ja hyvää. Sellaisen knopin Anu antoi, että vaikka uudet perunat laittaa kiehuvaan veteen niin kun sitä vettä ja perunaa on 22:lle, määrät ovat niin suuria että perunoiden kettämiseen pitää varata 10 minuutin sijaan puolisen tuntia. Kylmät perunat kun viilentävät veden ja sillä menee aikansa nousta kiehuvaksi uudelleen. Tietysti vahdimme niitä potaatteja ihan haukkana, eteivät vaan pääse yli. Ja sitten vesi pois ja talouspaperia tai keittiöpyyhe kattilaan imemään höyryt.

Burgerit ovat kesäkeittiön superhelppo hittiruoka.

Illalliseksi saimme burgereita, joiden pihvit syntyivät tosiaan serkusten yhteistyönä. Minä vain yksinkertaisesti vaivasin jauhelihan suolan ja pippurin kanssa taikinaksi. Pihvit paistettiin ulkona kahdella muurikalla ja hampurilaisten väliin laitettiin oman maun mukaan ketsupin, sinapin ja valmiin hampurilaiskastikkeen lisäksi cheddaria, maustekurkkua ja parasta cole slawta Ever.

Tähän versioon laitettiin vähemmän majoneesia, mutta mukaan tuli myös sokerinen mausteliemi ja creme fraichea. 

Ja tiedättekö mitä, minä näin miten se syntyi koska toimin pääkokkimme apuna ja siivutin kaalit kun Anu pyöräytti kastikkeen. Anu myös vinkkasi, että jos ei tuijottele kovin tarkasti E-koodien perään niin Lidlin Amerikka - viikoilla myytävät cole slaw maustesekoituspussit ovat myös ihan erinomaisia. Pitääpä joskus kokeilla. Mutta ensin kokeilen ihan tuota Anun perusversiota. Älyttömän hyvää oli.

Jokainen kokosi oman purilaisensa - lisukkeeksi oli maissia. Simppeliä ja silti ihan älyttömän hyvää. 

Hampurilaispihvitaikina oli tosiaan ihan vaan 5 kg möntti puhdasta jauhettua nautaa, johon sekoittaesani laitoin varmaan 3-4 rkl rouhittua mustaa pippuria. Myös suolaa meni jonkin verran. Taisin uskaltaa laittaa sitä n. 3 tl vaikka enemmänkin olisi varmaan voinut. Mutta ei kukaan valittanut mitään, kun hamppariin kuitenkin tuli suolaista sinappia, juustoa ja kurkkua. Ilmeisesti alunperin idea oli ollut, että siihen taikinaan olisi murustettu ne kolme palaa auraa, mitä en tiennyt kun preppasin systeemeitä iltaruokaa varten. Niinpä Aura veisteltiin jokaisen hampurilaisen väliin sitten aina oman maun mukaan. Toimi hyvin niinkin, eikä pihvit ainakaan jääneet pannuun kiinni juustokohdistaan!:)

Kälyni oli vastuullinen lettumestari ja hän oli älynnyt ostaa oivariinia paistoon. Se oli tavattoman kätevää muurikan kanssa, joskin tämmöinen klosa olisi ehkä tarvinnut vielä kolmannenkin pullon... ;)

Seuraavana päivänä paistoimme lettuvastaavana toimineen kälyni kanssa lettuja lounaaksi. Taikinaa teimme semmoisen 10l sangollisen ja letut paistettiin kahdella muurikalla ;) Tiedoksi niille, jotka suunnittelevat tämmöisiä lettukestejä, niin yhteen normaaliin sankoon mahtuu semmoinen 8l maitoa. Loppu tila pitää varata munille ja jauhoille. Käyttämämme maito oli punaista, joten sekaan ei enää sulateltu voita. Munia laitettiin 2 kpl per litra maitoa, jauhoja meni n. 1,5 kg (sekä ohra- että vehnäjauhoa n. 1:2) ja suolaa ja sokeria laitettiin maistelemalla.  Määrästä tuli enemmän kuin nälkäinen joukko kykeni syömään - ehkä litra vähemmän olisi riittänyt tuolle joukolle. Mutta aika hyvä arvio tämmöisiltä perheenäideiltä :) Päälle laitettiin tietysti mustaa pippuria ja makeisiin omppusosetta.

Illallisvastuu oli jaettu. Anu perheineen otti päävastuun ja tarjosi oikean kornukopian lihoja; oli kokonaisena paistettua etrecoteta, jumalaisia lampaan sisäfileitä ja ihanaa pulled porkia johon oli erikseen napakan tulista mutta makeaa kastiketta. Lisukkeena oli tomaatti-sipulisalaattia kaikista erivärisistä ja -muotoisista  tomaateista. Minulle oli ohjeistettu tehdä salaattia ja koska tuollaisessa valtavan ihmismäärän kokoontumisessa kylmätila on aina vähissä, olin valinnut sellaisia salaatteja jotka eivät välttämättä viileitä kaipaa. Tein vanhaa tuttua, mutta erinomaisesti helteisiin soveltuvaa kurkku-melonisalaattia mintulla (ilman fetaa, että lapsetkin tykkäisivät) ja modauksen siitä April Bloomfieldin kikhernesalaatista jonka ohjeen bloggasin jo jonkin aikaa sitten.

Modauksen, koska tollo unohdin kotiin tahinipurkin ja salaattia varten hankkimani fetan. No, minulla oli mukanani purkki garam masalaa ja niinpä nakkasin sitä pannulle öljyyn ja paistoin kikherneet siinä. Lisäksi sitten kaikki muut aineet kuten Aprilin salaatissa; paahdettu mausteseos, seesaminsiemeniä, hyvää oliiviöljyä, paljon sitruunaa, korianteria ja sipulia eikä kukaan tiennyt, että salaatin piti alunperin olla jotain ihan muuta. :) Hyss, eikä kerrota kellekään! ;)

Seuraavan päivän lounas oli minun vastuullani, mutta ohje oli Riitan. Ajatuksena oli tehdä paistettua tomaatti-mozzarellapastaa niissä muurikkapannuissa.

En ollut koskaan keittänyt kolmea kiloa kuivapastaa. Oikeasti. se on ihan HIMMEÄ määrä pastaa. Ja näin retrospektiivissä on tietysti hyvä todeta, että ENSI kerralla keitän pastan kahdessa pienemmässä kattilassa yhden suuren sijaan. Lisäksi laitan toisen pastan kiehumaan 10 min sen jälkeen kun toisen, jolloin ne valmistuvat vähän eri aikaan. Miksi?

Sen verran pihisteltiin tiskeissä, että käytimme yhteisillä ruokahetkillä paperilautasia. Se kyllä helpotti kummasti, enkä edes usko että mökillä olisi ollut tarpeeksi lautasia ja aterimia kaikille :) 

Koska kun pastaa on valtava määrä, sen kypsyminen kestää aika kauan. Sellaista kattilaa on myös hankalaa käsitellä, koska sellaista siivilää ei olekaan missään kotikeittiövälineistössä, mihin se koko pastamäärä mahtuisi jos kansi luiskahtaa. Sitä ei myöskään saa huuhdottua kylmällä vedellä mitenkään järkevästi, jolloin sen kypsyminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.... Mistä johdosta kun se pasta olisi vielä tarkoitus paistaa erissä niin ylikypsyminen on lähes väistämätöntä. Lisäksi semmoinen himmeä määrä vettä kestää lämmitä lähemmäs 45 min ennenkuin se oikeasti kiehuu. Ja kuten perunoissa, kolme kiloa pastaa viilentää.... Arvaatte varmaan.

Mutta vaikka ehkä hieman liian kypsää, pasta oli hyvää ja teki kauppansa hienosti. Kolmelle kilolle kuivapastaa muuten tarvitaan sitten pari kiloa tomaatteja kuutioina, 2 kg mozzarellaa, ainakin puolisen litraa öljyä, kokonainen valkosipulinpää (tai kaksi jos niin tykkää), iso läviköllinen basilikaa ja reippaasti mustaa pippuria. Lisäksi makupohjaan laitettiin silputtua timjamia ja rosmariinia. Laitoin silputut valkosipulit, rosmariinit ja timjamit öljyyn ja sitä seosta oli ehkä parisen desiä.

Pienemmissä erin tehtynä mausteseos laitetaan siis kuumaan wokkiin ja keitetty, valutettu pasta kipataan siihen päälle. Sitten pinnalle mozzarellaa ja kuutioitus tomaattia. Kun seos on saanut vähän ruskeaa paistopintaa, sitä käännellään muurikassa ja päälle ripotellaan mustaa pippuria, basilikaa ja hyvää oliiviöljyä. Sitten vaan ääntä kohti.

Tässä megamittakaavassa totesin, että mustapippuria on hankalaa saada rouhittua pastaan lennosta ja nakitin V:n serkun pilkkomaan tomaatit ja V:n rouhimaan niiden päälle mustaa pippuria jo valmiiksi sillä aikaa kun minä säädin sen pastan kanssa ja prosessoin yrtit, valkosipulit ja basilikat.

Jossain välissä kahviteltiinkin - teimme jälleen kälyni kanssa voimien yhdistämisen ja täytimme kermalla ja mansikoilla tuomiamme torttu- ja marenkipohjia ihan perussettiä ja kuvakin taisi jäädä ottamatta. Oho. :)

Koko menun kustannusarvioksi tuli vissiin jotain rapiat 40,- per yli 12v osallistuja. Mukaan mahtui vielä aamupalaleipiä ja -juustoja, munia ja jotain leikkelettä. Vinkkinä muuten - sillä muurikalla saa tehtyä myös hauskoja aamupalaleipiäkin kun silppuaa kahden paahtiksen väliin juustonkannikoita (tai cheddaria, jota jäi), punasipulia ja kinkkua. Tai mitä nyt kenenkin jääkaapista ylipäätään sattuu löytymään. Sitten kokoaa leivän ja kastaa sen molemmat puolet muna-kerma-maitoseoksessa. Sen jälkeen voita muurikkaan ja molemmat puolet kullanruskeiksi. Etenkin nuoret miehet tervehtivät leipiä suurella innolla. :)

V kävi katsomassa kokkoa ja nappasi hienon sinisen kuvan. 

Semmoinen se oli tämän vuoden yöttömän yön valvonta - vaikka täytyy tunnustaa, että minulta jäi saaristoaiskokko näkemättä; kömmin pikkumiehen viereen nukutuspuuhiin ja taisinpa sitten itsekin nukahtaa siihen raikkaan saaristolaisilman väsyttämänä.