Bisco Latte - munakoisoista tomaattikeittoa lounaaksi ja ihania pikkuleipiä (New York)

Söimme ihan lounasta yhtenä päivänä. Enemmän se oli kyllä vahinko kuin tarkoituksella harkittu juttu. Olimme saaneet kylkiäisinä liput interpidille ja kahvihammasta alkoi kolottaa matkalla tähän ilmatukialusmuseoon.

Oikeastaan kahvihammasta oli kolottanut jo pari tuntia ja toivo alkoi hiipua kunnes silmiimme sattui pienen pieni kahvilan markiisi jossa luki BisCo ja alapuolella lupaavasti Latte. Paikka oli kuin pääsiäinen itse, paljon, paljon purkkeja täynnä kaiken maailman pikkuleipiä. Jos en aktiivisesti yrittäisi vältellä herkkuja olisin taatusti päälläni joka purkissa maistelemassa tuota ja tuota ja... Siellä oli myös yli 20 kuppia jossa oli pieniä keksinpalasia joista sai maistella. Itsehillintää tarvittiin.

Koska kahvila ei jotenkin yhtään sopinut ympäristöönsä jututimme hieman omistajaa ja hän kertoi, että pääbusiness kahvilalel tulee tukkumyynnistä - he toimittavat yli 300 erilaista pikkuleipää kahviloihin ympäri New Yorkia. Paikka on saanut pikkuleivistään jonkin kunniamaininnan.

Me joimme lattea ja söimme pienen kupillisen keittoa. Tällä kertaa keittoannoksen määrä oli näin suomalaisittainkin järkevä. Keitto oli muutenkin hyvää - siinä oli tomaattikeittopohja, jonne oli soseutettu ilmeisesti grillattua tai paahdettua munakoisoa, lisätty paljon oliiviöljyä ja pinnalle ripoteltu raastattua parmesania. Nam. Tätä voisi tehdä kotonakin. Keskiviikko oli muutenkin hyvä ruokapäivä, katsotaan jos ehdin raportoida sitä vielä myöhemmin tänään - nukuttiin aamulla vaatimattomasti n. klo 12:een joten tästä pitää singahtaa aamupalalle ja päivän muihin puuhiin... jos vaikka sinne MoMAan otto II... ! :)

J. G. Melon - eli kertakaikkisen loistavat meloonit :)

Äärettömän epämääräinen haahuilu johdatti meidät taas hämmästyttävien löytöjen äärelle. Varsin pitkän ja kulttuuririkkaan päivän päätteeksi oli toiveissa löytää jokin pubi, baari tai muu varsin epäformaali ruokintapaikka. Ja löytyihän sellainen.

En tiedä pitäisikö alkaa uskoa Garminiin, V:n isältään perimään parkkipaikkasäkään, sporalogiaan vai ruokabloggaajien haltijakummiin, mutta uskokaa tai älkää, päädyimme ihan summanmutikassa "Michelin recommended" - pubin ovelle ;) Kun hinnatkin olivat kuudesta dollarista pariin kymppiin ei ollut vaikeaa päättää astua sisään hyvin museoituja aivoparkojamme tuulettelemaan.


Paikka oli pikkiriikkinen, hämyisä ja lämminhenkinen. Iloinen puheensorina tuli korviin joka puolelta. Palvelu ystävällistä ja nopeaa muttei ylivuotavaa, vaan pikemminkin huomaamatonta. Se antoi paikalle rentouttavan ja kotoisan fiiliksen.



Annokset ylipäänsä kaikkien lautasilla näyttivät runsailta, mehukkailta ja hyviltä. Netistä löytämäni arvostelu ei kyllä tee mielestäni oikeutta paikan ihanalle tunnelmalle, vaikka onkin kehua pullollaan. Arvostelussakin mainittu hampurilainen näytti kyllä ihan loistavalta, kun yksi pieni tyttö sitä söi silmät melkein nurinpäin kääntyneenä ;) Hetken mietin tosin kumpi syö kumman;) Oikeasti pihvi oli varmaan n. 4 cm paksu ja hampurilaissämpylä näytti jotenkin tosi pieneltä pihvin ympärillä... :) Eli siitä riittää kyllä isompaankin nälkään!




Alkuruuaksi otimme chilikupin, eli kahvikupillisen pitkään haudutettua chili con carnea jonka päälle on ripoteltu cheddaria ja punasipulia. Kupin kanssa tarjoiltiin suolakeksejä. Hanassa oli paljon hyviä oluita.


No, mitäpä sellainen nyt muuta on kuin ihan älyttömän hyvää. Tämä taisi kustantaa jotain kuutisen dollaria. Kun DOCG - punkku irtosi 24 dollarilla pullo, nappasimme sellaisen pääruuan kyytipojaksi.

Pääruuaksi halusimme kokeilla paikan tartar - pihviä. Kun kysyimme varovasti tarjoilijalta minkä kokoinen pihvi on - hän sanoi että "Huge" (valtava) ja levitteli käsiään kaarissa. Voisin oikeastaan käyttää jotain vielä valtavampaa sanaa kuvaamaan pihvin kokoa, jos keksisin jonkin. Pihvi oli oikeasti ihan älyttömän kokoinen, varmasti n. 700g lihaa per pihvi. Pihvin kanssa kuului 18 dollarin hintaan lisäksi (tietysti) pihvin lisukkeet (punasipuli, kaprikset, sardelli, Worchestershire - kastike, Tabasco ja Dijon sinappi) ja salaatti, paahtoleipä (joka paistetaan mieleiseksi asiakkaan toiveiden mukaan) sekä käsittääkseni myös ranskalaiset perunat. En ole ihan varma kuulinko oikein perunoista, koska jätimme ne joka tapauksessa ottamatta.


Me söimme pihvin salaatilla (blue cheese -kastikkeella) ilman kummempia pottuja ja leipiä. Silti en pystynyt syömään pihvistä kuin n. puolet. Sanoin V:lle että jos asuisimme täällä, pyytäisin tämän lopun mukaan ja tekisin tästä lopusta huomenna lihapullat ;) Kätevä Emäntä (tm) iskee jälleen... Liha oli hyvää - sitä oli vaan aivan valtava määrä.


Oikein mukava kokemus, mahduimme hyvin sisään n. kuuden paikkeella (mikä on tietysti vähän aikaisin) ja paikka oli kuitenkin koko ajan ihan miellyttävästi täynnä. Jonottaa ei tarvinnut tuohon aikaan ja pöydän sai vielä valita.

Huomaa kuitenkin, että ravintola ei hyväksy luottokortteja - se sanotaan kyllä ovella, mutta on suht harvinaista täällä. Hinnat ovat kuitenkin niin maltilliset, että rahaa ei ihan hirveästi kulu. Tuo tartar taisi olla listan kalleimpia ruokia. Mutta summa summarum: Jos mielit melooniin, ota mukaan käteistä.

Gramercy Tavern - New York

Eilen syötiin fiinimmin kalaa. Oli ihan mieletöntä, miten hyvää palvelua saimme koko illan. Vaikka kyseessä ei ollut mikään fine dining paikka - kokemus oli parempi kun suomessa oikeastaan misään - millään järkevällä rahalla.

Oleme lähteneet tutkimaan alueita hotellilta etelään ja länteen. Siellä tuntuisi olevan paljon mielenkiintoisia ruokapaikkoja ja aamiaismestoja. Ehkäpä suunnistamme sinne aamulapalle tänään.

Olimme siis eilen Top Chefin (jos tiedätte tv-ohjelman) päätuomarin alunperin pystyyn pistämässä Gramercy Tavernissa. Olimme tavern - puolella jonne ei tarvita pöytävarausta vaan sinne voi mennä first came first served - tyylisesti. Pukukoodi oli business casual, joten emme yrittäneet sisään farkuissa. Sinänsä siihen aikaan (n puoli kuusi) paikassa oli vielä jonkin verran suoraan töistä paikalle saapunutta porukkaa. Monessakaan pöydässä ei vielä ollut suuremmin säpinää. Asia kyllä korjaantui ja puoli seitsemän aikaan suurin osa pöydistä ja koko baari oli jo täynnä.

Vaikka googlen arviot ravintolasta olivat sitä mieltä, että paikka on kalliimmasta päästä (neljä dollarin kuvaa) eivät hinnat mitenkään päätä huimanneet ainakaan näillä dollarin kursseilla. Alkupalat olivat 10-20 eur välissä pääosin (hanhenmaksaa lukuunottamatta) ja pääruokien kallein oli 25 eur. Lista ei ollut hurjan laaja, mutta kyllä varsin monipuolinen.

Täällä koristellaan tosi paljon ihan aidoin kukkasin. Kävimme juomassa shampanjacoktailit päivällä Rue 57:ssa kun jouduimme vähän uudelleensuunnittelemaan päivää. Siellä oli koristeltu koko ravintola ihanin, vaaleanpunaisia, suuria kukkasia täynnä olevin oksin. Illallispaikassa taas oli samaa ideaa käyttäen napsittu kippoihin valtava kasa keltaisia kukaksia (joskin pieniä keltaisia). Noista keltaisista älysin jopa napsaista kuvan.



Mutta takaisin illalliseen. Söimme siis tällä kertaa koko setin alkudrinkistä jälkiruokajuustoihin.

V:n alkudrinkki oli kasattu ruisviskistä, camparista ja verigreippimehusta - omassani oli kuohuviiniä, appelsiinilikööriä ja ilmeisesti sokeripalaan imeytettynä ollutta appelsiinikatkeroa tms. Molemmat olivat hyviä. Etenkin tuo ruisviskijuoma oli tosi hauska! Se oli juuri sellainen, mitä voisi kuvitella tarjoavansa vieraillekin - jos löytää jostain ruisviskiä suomessa...

Kun drinkit oli litkitty päädyimme vihdoin viimein ruokalistasta aitoon päätökseen. Listalla oli paljon mielenkiintoisia juttuja, Ankka confit pavuilla oli vähäkkllä tulla valituksi pääryuuakseni, mutta pysyttelimme kuitenkin kalassa.


Alkupalaksi Otin grillattuja mustekalan lonkeroita fenkolin ja mizunan kanssa ja V:n lautaselta löytyi kateenkorvaa simpukoilla ja kermaisella kapris (ja sardelli?) kastikkeella.


Molempien annokset olivat tosi hyviä, pitihän niitä nyt maistella ristiin - tottakai! :) Mustekala oli varmaan parasta mitä olen koskaan syönyt - se oli selkeää ja hyvin maustettua ja täydellisen kypsää. Ei yhtään kumimaista vaan suorastaan mureaa. Kehuinkin V:lle että oli hyvä idea ottaa lonkerot grilliin - niiden liha kun on sopivan kiinteää. Muutenkin olin positiivisesti yllättynyt kun en saanutkaan lautaselleni renkaita :)

V:n kateenkorva simpukoilla oli hyvin erilainen - pehmeä ja vahva samaan aikaan. Simpukat myös jälleen ihan juuri täydellisen kypsiä. Kateenkorvan kastike oli kyllä tosi vahvan makuinen - suolainen ja jopa hieman hapokas. En ollut koskaan aikaisemmin maistanut kateenkorvaa ja kyllä voisin kuvitella sitä jossain tilaavani.



Pääruuaksi tilasin vaaleaa kalaa linsseillä ja omenalla eli sea bream with green lentils and apple. V:n annos oli myös kalaa - mietimme olisiko se ollut nieriää - se oli samalla tavalla punaista, lohimaista kalaa muttei kuitenkaan lohta. Englanniksi se taisi olla arctic char.



Ruuan kanssa joimme tietysti valkoviiniä. Jälleen yksi asia mitä ei tapahdu suomessa - tarjoilija toi meille maistaa kolmea eri viiniä lasissa ennenkuin sitten päädyimme viimeiseen (Riesling Auslese, Berres, Erdener Treppchen, 1996, Mosel Valley, Germany). Maistelusta ei veloitettu erikseen. Jopa päivällä, kun menimme vaan yhdelle drinkille saimme ensin maistaa paria valkkaria ennenkuin totesimme, ettemme huoli niistä yhtään ja joimme lopulta shampanjacoktailin ;) Oikeasti nämä jenkkien tarjoilemat valkkarit ovat aika mitäänsanomattomia jos ei sitten aio juoda Kalifornian Chardonnayta - minkä suuria ystäviä emme ole.

Taroilija piti viinin jäissä koko illan ja kertaakaan koko illallisen aikana en onnistunut a) tyhjentämään vesilasiani kokonaan tai b) juomaan viinilasia tyhjäksi ja kun jompi kumpi lähti käymään wc:ssä joku oli c) käynyt taittelemassa pöydälle jättämäni lautasliinan kauniiksi, viikatuksi pinoksi.

Viini, jota joimme oli sen verran vahvaa että se oli melkein sauternes -tyyppistä. Ei tosin niin makeaa, mutta oikein kauniisti ikääntynyttä ja viinin makeus oli muuttumassa kivasti täyteläisyydeksi. Vaikka emme ole yhtän makean viinin ystäviä (jälkiruokaviinit & port sitten asia erikseen), tuo viini oli tosi hyvää.

Viini sopi loistavasti yhteen etenkin mustekalan ja V:n rasvaisemman kalan kanssa. Kävi se oman pääruokanikin kanssa ihan hyvin yhteen - mutta vihreät linssit eivät mielestäni oikein päässeet täysin etuihinsa tai voisi ehkä ajatella että viini ei päässyt täyteen loistoonsa niiden kanssa. Miten vaan. Molemmissa kaloissa oli muuten niin rapea kuori, etten tajua miten se saadaankin niin ihanan rapsakaksi polttamatta sitä pätkääkään. Kateellisena katselin miten kuori murtui veitsen alla - osaisipa tälläisen kuoren tehdä itsekin.

Viinissä oli niin paljon luonnetta, että se riitti hyvin vielä pienen juustolautasen pariksi, jota tarjoilija meille suositteli. En kyllä enää muista mitä kaikkia juustoja saimme, muta valikoima oli loistava ja koostui lähinnä raakamaitojuustoista; yksi kova juusto, yksi vuohenmaitojuusto, kaksi kermajuustoa joissa oli homekuori ja yksi sinihomejuusto. Juustojen kanssa tarjoiltiin erilaisia kotitekoisia leipiä, joista maistoimme vähäsen karpaloleipää ja pähkinäleipää. Lisäksi oli vielä pienenpieni palanen aitoa hunajakennoa (hunajineen, tietysti) ja vastaava, pieni kipollinen “omenavoita” joka oli aromaattista omenasosetta jossa oli erittäin tuoreen makuista kanelia.

Lopuksi nautimme vielä tavernan oman mausteisen kahvin, johon oli jauhettu tuoretta kardemummaa sekaan. Pelkäsin vähän, että kahvi olisi jotenkin ummehtunutta tai ... en oikein tiedä mitä lopulta pelkäsin. V halusi kahvia ja otin sitten samaa lääkettä minäkin kupillisen. Oli tosi hyvää. Kardemumma maistui kahvissa raikkaalta ja hyvältä eikä lainkaan tukkoiselta.

Hyvän ruuan jälkeen lähdimme kierimään kohti hotellia väsyneinä, mutta onnellisina.

Outback in New York...

Outback on Australiahenkinen pihvipaikka. Sinne päädyimme pitkän ulkoilupäivän päätteeksi. Ensimmäisen kerran olen käynyt Outbackissa Vegasissa ja muistan, että kyseiseen lounaaseen sisältyi useampia Ultimate Margaritoja ja enemmän proteiinia kuin ehkä kansanterveyslaitoksen suosituksissa mainitaan. ;)

Nyt jätimme kuitenkin Margaritat välistä - tequilakiintiö taisi täyttyä jo edellisenä iltana, mutta pihveissä ei kyllä jääty huonommaksi tälläkään kertaa ;)

Koska nälkä oli kova (pitkä tarina), aloitimme alkupalalla. Seared shashimilaatuinen tonnikala romainesalaatilla ja parilla dipillä tuntui lahjalta pilven reunalta (pilviä kyllä sunnuntaina näkyi harvinaisen vähän). Kalan pinnassa oli makealla soijalla ja seesaminsiemenillä ryyditetty maustekastike ja dippejä oli kahta laatua - chilidippi ja wasabidippi. Etenkin chilidippi toimi ennakoitua paremmin kalan kanssa.

Pääruuaksi oli sitten sitä pihviä. V:n annoksessa komeilee minimalistinen Prime Rib.

....ja omalla lautasellani New York Strip cut. Lisukkeita sai valita samaan hintaan makunsa mukaan. Otimme lämpimäksi lisäkkeeksi papuja ja "pienen" lisäkesalaatin. Arvatkaapa jaksoimmeko syödä kaiken? ;)

Oma salaattini oli juuri sellaista, mihin aina täällä käydessäni sorrun. Siihen tulee sinihomejuustoa ja sokerissa tai siirapissa paahdettuja pekaanipähkinän palasia. Tuo yhdistelmä vaan toimii. joskus voisi ehkä syödä jotain kalaakin...

Brunssia ja grilliruokaa

Olen tavannut pitää reissublogia kaikenlaisista edesottamuksista reissuissa. Niin, että ketä se kiinnostaa, raporttia löytyy täältä: magnoliasade.blogspot.com

---

Saavuimme New Yorkiin eri aikaan hra V oli jo ollut työmatkoillaan täällä Ameriikan mantereella pari viikkoa ja olimme suunnitelleet, että tapaamme sitten hotellilla kun omenoidumme molemmat.

Olin tietysti paikalla jo paaaljon ennen hra V:tä, jo alkuiltapäivästä. Lentokoneruoka oli lähinnä hirveää, joten koneessa syöminen meni lähinnä närkkimiseksi. Aloitin Amerikkakokemukseni tuttuun tapaan suuntaamalla hotellin aulan Starbucksiin ja noutamalla sieltä ylihinnoitellun, ylikansallisen mutta ah niin hyvän kahvin; Venti latte, pliis. Siitä elämä alkoikin sitten korjaantua.

Vaatteet vaihdettuani lähdin kävelemään hotellin lähiympäristöön ja pienen vaeltelun jälkeen parkkeerasin itseni lähimpään, vähiten epäilyttävään kuppilaan. Paikka jonkinlainen baari/ravitola. Ei siis mikään fine dining mesta, mutta löysin sieltä hyvän tonnikalasalaatin - tonnikala oli pyöritelty kevyesti seesaminsiemenissä ja "seared" eli vain pinna

staan paistettu.

Olin itse asiassa todella positiivisesti yllättnyt. Kameraa ei valitettavasti ollut mukana, mutta kun luin ruokalistaa panin merkille, että paikka tarjoilee myös brunssia. En jaksanut lähes 20h matkanteon yms jälkeen suurestikaan keskittyä mihinkään ylimääräiseen, mutta talutin kuitenkin raksun seuraavana aam... eikun päivänä sine brunssille.

Tilasimme Acapulco -omelettia cole slaw - salaatilla ja capucchinot - jonka olin jo todennut edellisillan visiitillä toimivaksi. Positiivinen yllätys oli, että brunssiin kuului

joko mimosa tai bloody mary :) Ei valittamista.... Paitsi jos nyt vähän jotain pitää kitistä niin mimosaan käytetty appelsiinimehu jätti toivomisen varaa:)

Kolmen munan Acapulcoon oli silputtu sekaan avokadoa, sipulia, pekonia ja jotain punaista. Olisikohan ollut paprikaa. Avokado on täällä aina yhtä hyvää, mutta rehut muuten eivät ole jotenkin ihanniin täynnä makua kuin Euroopassa. En tiedä mistä se johtuu - tehoviljelystä ja geenimuuntelusta? Joka tapauksessa olin kiitollinen, että oli jokin paikka, minne pääsimme aamupalalle ilman suurempaa vaivaa.

Hra V oli kerännyt työtuttaviltaan suosituksia erilaisista ruokapaikoista. Näidtä arvoimme illaksi lähimmän, Hill Country - nimisen grilliruokapaikan :) Vähän ihmettelimme kun annosten hintoja ei ollut kummemmin ilmoitettu webisivulla - miten niin päivän hintaan? Mutta kun paikkaa oli kehuttu niin suunnistimme siis sinne.

Kupletin juoni paljastui paikan päällä; lihalle ja lisukkeille oli molemmille oma tiskinsä, josta ruokaa tilataan paunoissa ;) Jokaiselle ruokailijalle annetaan ruokakortti, johon jokainen tilattu ruoka ja juoma merkitään. Onneksi saimme jopa amerikkalaisittainkin todella ystävällisen ja auttavaisen tarjoilijan joka valaisi hieman miten kannattaa edetä; puolisen paunaa lihaa on hyvä aloitusannos ja ruokia kannattaa maistella useita. Lisukkeissa oli myös saatavilla eri kokoisia annoskuppeja. Otimme kolme pientä lisuketta (papuja, viileää tuorekurkkusalaattia ja cole slaw - kaalisalaattia) jotka riittivät enemmän kuin hyvin naudanlihojen (beef brisket, moist), possunribsien (pork spare ribs) ja juusto-jalopenomakkaroiden (kreutz sausages) kaveriksi.

Omia suosikkejani näistä olivat ehdottomasti tuo naudan brisketti ja makkara. Se makkara oli valehtelematta varmaan parasta mitä olen ikinä syönyt. Juustoista, tulista ja kaikin puolin tasapainoisen makuista. Vaikka söimme itsemme palloksi, emme kyenneet syömään kuin kolmea laatua lihaa ja lisäkkeitäkin jäi. Jälkiruuaksi olisi ollut tarjolla erilaisia päällystettyjä muffinsseja - muttei kyennyt. Ei vaan mitenkään:) Koko show parilla drinkillä kahdelle oli jotain 70-80 dollaria plus tipit.

Kymmeneltä keittiö sulkeutui ja siirryimme alakerran baariin kuuntelemaan livebändin esittämää kantrimusiikkia ja juomaan erilaisia tequiladrinkkejä ;) Kaikista oudoimman kuuloinen (mutta toimiva!) maistamani sekoitelma oli ehdottomasti tyttötequilasta (Don Julio Blanco) ja kuohvuviinistä sekoitettu juoma, johon oli terästykseksi halkaistu yksi vihreä chili. Sen ongin jossain vaiheessa pois juomasta kun se alkoi olla riittävän hapokasta ;)

Syötyäni itseni palloksi, tultuani kuvatuksi raksun kanssa jonkun paikallisen smalltalk-baarihörhö -hemmon puhelimeen (koska me ollaan kuulemma silminnähden really in laav), juotuani riittävästi tequilaa ja kehuttuani tauolla kädestä pitäen bändin kontrabasson soittajaa sekä saatuani tästä hyvästä heiltä promoceedeen tallustimme V:n kanssa toisiimme nojaillen takaisin hotellille. Tuli yö ja aamu ja seuraava päivä.

Omena!

Tänään ja tästä pääsiäiseen tarjoillaan Nellen keittiössä vaan omenaa. Isoa Omenaa, nimittäin. Kun luette tätä, istun toivottavasti turvallisesti jossain Atlantin yllä. Päämääränä on keväinen New York eli se aito ja oikea Iso Omena. :)

Hotellissamme pitäisi olla Internet (kuka sitä nyt lomalle lähtee ilman nettiä?), joten toivon saavani raportoitua jotain tuokiokuvia ruokaan liittyvistä löytöretkeilyistämme jos se netti toimii :)

Tänä vuonna ei siis lampaankoipireseptiä pääsiäiseksi tältä suunnalta - vaan jotain ihan muuta :)

Paholaisen possupataa

Tuossa taannoin täällä blogeissa kiersi jonkinlainen hapankaalivillitys. :) Siitä heräsi himo itsellenikin hapankaaliin.

Itse asiassa tähän reseptiin ovat vaikuttaneet Omenapuun Katriinan taannoin tekemä keitto ja Bella Vanillan Rossannan anopin kassler. Molempia on pitänyt kokeilla... Tämä ei ole oikein kumpikaan, mutta toisaalta molemmat samaan aikaan :) Joka tapauksessa hyvää ja pitkä hauduttelu leikkaa chilistä kärjen niin, että se on vahvaa ja rikkaan makuista muttei (ainakaan minulle) liian tulista. Smetana on silti hyvä idea viilentämään suuta tarjoilussa :)


Joskus vielä kokeilen kyllä kumpaakin sapuskaa ihan sellaisenaan - mutta toimivat tällä tavalla luovasti yhdistettynä ihan mainiosti. Nimetään tämä nyt sitten vaikka paholaisen possupadaksi kun tuota chiliä tulee mukaan niin julmetusti;) Seuraavana päivänä kyllä vatsa tiesi syöneensä chiliä :)

Ihan parasta oli, että sain padan jämäksi jääneestä hapankaalista keiton (kaadoin padan jämään tomaattimehua ja purkinlopun kapriksia = soppa). Soppa nautittiin tietysti kunnollisen kokoisen smetanaklöntin, sitruunamehun ja tuoreen lehtipersiljasilpun kanssa.

Kaalia on niin paljon että sitä todennäköisesti jää yli, vaikka söisitte kaalin lihan lisäkkeenä. Jos et halua tehdä lopusta soppaa, vähennä kaalin määrää 1/3 pienemmäksi tai jopa puoleen jos keität ruuan kanssa vaikka perunoita, paprikalla maustettuja ohrasuurimoita tai muuta lisäkettä. Me syötiin ihan hapankaalilla ja smetanalla, ilman kummempia lisukkeita.

Paholaisen possupata (ainakin neljälle)

1 kg kassleria

800g hapankaalia

400g tomaattimurskaa

2 dl tomaattimehua

1 habanero

n. 10 linnunsilmächiliä

1,5 rkl kokojyväsnappia

2 tl makeaa sinappia

1 sitruunan kuori

n. 1/2 sitruunan mehu
3 rkl (pieniä) kapriksia silputtuna

lehtipersiljaa
salviaa

smetanaa

cayannepippuria

mustapippuria
savusuolaa tai tavallista suolaa ja savuaromia (liquid smoke)

Ota kassler huoneenlämpöön jo vaikka heti aamulla. Voit marinoida sen jo heti valmiiksi tai olla marinoimatta niinkuin meikäläinen ;) Laita uuni kuumenemaan n. 165 asteeseen.

Laita pataan pohjalle hapankaali, kaprikset ja tomaattit (murskat, mehut ja jos haluat laittaa pyrettäkin niin myös se). Laita salvia kaalin päälle ja nosta kasslerin pala rehujen päälle.

Hiero kasslerin pintaan sinappi, murusta kuivatut chilit ja taputtele habanerosilppu osaksi possun chilitakkia. Raasta sitruunan kuorta possun päälle. Tomauttele hieman mustaa- ja cayannepippuria vielä possun niskaan, ripota lihalle savusuolaa ja nosta koko komeus sitten uuniin köllimään 3-4 tunniksi kunnes kassler on niin pehmeää että se hajoaa kun sitä haarukalla irrottaa. Kannattaa jossain välissä (esim. 2,5h kypsentelyn jälkeen) tarkistaa että padassa on vielä nestettä ja lisätä tarpeen tullen vähän vettä tai tomaattimehua. Mitenkään hurjan paljon lientä ei tarvitse olla, muttei kaali saa kuivaa pilalle.


Kun liha irtoaa kunnolla syistään ruoka on valmista. Ennen tarjoilua riivin lihaa vähän hajalle, puristin päälle sitruunan mehua ja silppusin lehtipersiljaa mukaan kunnon nipullisen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tarjoa smetanan kanssa.