No mutta! Hello, My name is Päivi!

Päivi -oluesta on suristu Somessa jo tovi. Toinen suosikkialkomyyjistäni kertoi, että nyt myyntiin tultuaan olut on saavuttanut suuren suosion Päivien keskuudessa sillä Päivin päivä on 16. kesäkuuta joten olut ilmestyy juuri sopivasti sesonkiin.

Enkä voi kyllä kuin päivitellä että hyvät Päivit, erityisesti yksi ystäväni Tampereella, tässäpä ihan erinomainen Päivinpäiväolut. Vaikka 8,2% olut onkin Brew Dogin vääräleukojen panimolla nimetty tiukoista alkoholipoliittisista kannanotoistaan kotomaassamme tunnetuksi tulleen  kristillisdemokraattisen Päivi Räsäsen mukaan, Päivin ja muidenkin päivien kannattaa kyllä olla nimikko-oluestaan ylpeä. Ei ole mitään syytä ennkkoluuloon; oluessa oli kyllä päättäväistä makua, mutta tupla-IPA tulee kivasti läpi raikkaana ja kuitenkin pehmeän pyöreänä. Vaikka olut on raikas, se on samalla kertaa täyteläinen ja miellyttävä. Alkoholia on runsaahkosti, mutta se takaa, että oluessa riittää makua. Paljon perusmaun alla piileviä raikkaita vivahteita joista voi löytää karamellin lisäksi syviä, merellisempiäkin makuja. Oluessa pitäisi olla kait tyrniä, mutta se ei suoran mausta löydy, vaikka yleisvaikutelma on raikas. Kaikenkaikkiaan ihan mainio paketti suomalaista luontoa hyvien maltaiden kanssa paketoituna.

Ostin oluen kuriositeettina, mutta voisin hyvin juoda sitä vielä toistekin. Luonne on hyvä, jos siitä sattuu tykkäämään, myös oluessa  :)

Yksi lammas ja kaksi salaattia sekä Maldonin uutuussuolaa

Yhteistyössä Maldon

Minulle tarjottiin tuossa taannoin Maldonin uutuussuolasettiä tuotenäytteeksi. Ja kun meillä noita rubeja on nyt tehty ja niihin menee ihan tavallisen paljon suolaa, otin näytteen kiitollisena vastaan. Tässä nyt muutama semmoinen ruoka, johon meillä on käytetty noista uutuus-Maldoneista kahta - rosmariini-valkosipulisuolaa ja sitä Provencen suolaa. Olen tykännyt molemmista ihan oikeasti - suolasa on paljon makua ja yrttien sekä valkosipulin tuoksu on tosi hyvä ja raikas. 

Ehkä minun pirtaani mieluummin sopii ostaa hyvää suolaa, jossa on mausteita kuin maustesekoituksen nimellä myytävää juttua, missä on seosaineena jotain bulkkisuolaa. Mausteet olivat myös aika isoina paloina suolan seassa, mikä oli kiva. Tämäntyyppistä suolaa on ollu markkinoilla aiemminkin, mutta jotenkin semmoinen korkkikantinen lasipurkki jossa on ollut vähän suolaa sisällä on tuntunut liian kalliilta "kiveltä" ja no, yksi sellainen purkki on varmaan ihan kiva, mutta entäs sitten kun niitä lasipurkkeja alkaa olla tyhjinä n kpl siinä tasolla. Googlasin ja semmoinen lasipurkki maksoi ainakin yhden lähteen mukaan n. 5,50 kpl (95g purkki) joten lasille tosiaan tuli hintaa. Näissä hinta muodostuu tuon pakettien mukana tulleen tiedotteen mukaan suurinpiirtein sinne 3,95e / 100g paketti mikä ei sekään ole kilohintana ilmaista maustetulle suolalle, mutta selvästi pahvipakkaus säästää kuluja ja hinta on tullut alas reippaasti. Sopii minulle. 

Oikeastaan lähdin kokeilemaan sitä valkosipuli-rosmariinisuolaa laiskuuttani viikko sitten suunnuntaina, kun meillä oli sulatettuna semmoinen kolmen kilon lampaanjalka enkä ollut saanut aikaiseksi sille minkäänlaista esimarinadia. Kello oli jo kolme ja lammas piti saada paistumaan grilliin jos sitä aikoo syödä illalliseksi, joten hyvät ideat olivat vähän hukassa.  Ja sitten näkökenttään osuivat ne näytemaldonit pöydällä ja lopun arvaattekin. 

Suolassa on tosi paljon maustetta ja makua mukana ja mikä minusta on ihan parasta, tuo kuivattu valkosipuli ei tuoksu yhtään tunkkaiselle kuten kuivattu valkosipulijauhe monesti tuoksuu!

Kun sain sitten hierottua sen kolmekiloisen lampaanjalan pintaan ehkä 2,5 rkl tuota maustettua maldonia ja asennettua lampaan V:n hellään grilleeraushuolenpitoon köpöttelin puutarhaan katsomaan mitä maa puskee sisästään ja tein lampaalle vielä yrttisen valelu/moppauskastikkeen paiston ajaksi.

Siihen löytyi tukku rucolaa, ruohosipulia, timjamia, oksa rosmariinia ja pieni tupsu mäkimeriamia. Lisäksi laitoin tietysti vielä kynnen valkosipulia, teelusikallisen mustaa pippuria, puolen sitruunan mehun, puoli desiä oliiviöljyä ja töräyksen hunajaa. Sekoitettuani kaiken hienoksi massaksi, ohensin seoksen valkkaripahvin jämävalkkarilla - olisiko sitä ollut n. 2,5 dl . Kuitenkin niin, että kastiketta oli reilusti koko arviolta parin-kolmen tunnin grillausta varten.

Ja kyllä, siitä lampaasta tuli tosi hyvä. Me jätimme sisälämmön nyt sinne 58 asteen pintaan, kun aina nuo isot lampaat tahtovat meillä mennä yli. Ja vetäytymisvaiheessa silti lämpö nousi hurjaa vauhtia, joten ihan hyvin meillä ainakin se 58 riitti lopulta mehevään, mutta ehkä vähän oletettua kypsenpäänkin lampaankoipeen.

Ja tietysti sitä lammasta sitten syötiin viikko sitten ihan makoisina paloina heti sen tultua grillistä, mutta koska lammasta jäi, söimme vielä alkuviikolla sitä lämpimien salaattienkin kanssa. Niistä tuli molemmista ihan erinomaisia ja aika erilaisia niin ajattelin tehdä tähän pienen raportin niistä.

Uunipaahdettua, jeeralla maustettua porkkanaa ja kesäkurpitsaa, korianteria rusinoita ja minttujogurttiraitaa.

Ensimmäisenä päivänä pilkoin uunipellille porkkanaa ja kesäkurpitsaa, ripotin sekaan noin teelusikallisen jeeraa, saman verran sitä provencen suolaa ja pirskotin päälle pari rkl oliiviöljyä. Sitten paahdoin vihanneksia uunissa n. 200 asteessa kunnes niissä oli karamellisia pintoja.

Juuri ennen ruokailua nakkelin vihannesten päälle siivutettua lammasta vielä pariksi minuutiksi lämpenemään ja sitten kasasin salaatin. Päälle laitoin jogurtista, punasipulista ja mintusta sekoitetun kastikkeen, jonka sekaan laitoin myös teelusikallisen paahdettua jeera-korianteriseosta. Lopuksi koristelin koko setin korianterilla.

Salaatinlehtien päälle tehtiin lämmin, pekonilla maustettu papulisäke ja rikasta jeeralla ja korianterilla maustettua kermaviilikastiketta

Seuraavan päivän salaattiin blanchasin sellaisia pitkiä papuja suolavedessä jonka jälkeen laitoin pannulle vähän valkosipulia, pekonia ja öljyä ja paistoin pavut siinä valkosipuli-pekoniseoksessa. Maustoin pippurilla ja valkosipuli-rosmariini Maldonilla. Taas alle salaattipeti ja pinnalle kuumat pavut, persikkaa sekä lammasta.

Pinnalle sekoitin kermaviilistä ja punasipulista (jälleen!) kastikkeen jonne laitoin Paljon jeeraa ja korianteria sekä sitruunan mehua. Tein samantyyppistä joskus aiemmin jo viikolla mutta silloin mukaan meni myös sinihomejuustoa ja tilkkanen vaahterasiirappia. Se vaahterasiirappi ja homejuusto teki siitä tosi amerikkalaisen oloisen ja siitä voi olla montaa mieltä; meistä se oli oudolla tavalla hyvää, mutta en moittisi sitäkään joka kutsuisi sitä makujen kakofoniaksi ;) Näin ilman homejuustoa ja siirappia maku on selkeä ja hyvä. Tosi kesäinen salaatti joka uhkuu mehukkuutta.

Lammassalaatti X2

lampaan jalka
rosmariini-valkosipulisuolaa rubiksi
n. 1,5-2 dl yrttisilppua esimerkiksi rucolaa, mäkimeiramia, timjamia, ruohosipulia ja rosmariinia
n. 0,5 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustia pippureita (tai murskattua mustaa pippuria)
n. 1/2 (isohkon) sitruunan mehu
n. 2-2,5 dl valkoviiniä

Sekoita kaikki muut aineet paitsi valkoviini tahnaksi esimerkiksi bamix-maustekipossa tai mökkioloissa vaikka morttelissa. Ohenna valkoviinillä, laita sivuun odottamaan.

Hiero lampaaseen kauttaaltaan maustettua maldonia ja laita sitten lammas grilliin. Grilaa välillä kastikkeella sutikoiden sinne n. 59 asteeseen ja nosta lammas siten vetäytymään ennen leikkaamista.


1) paahdettu porkkanasalaatti
4 porkkanaa kuorittuna tai pestynä huolellisesti ja lohkottuna
1 iso kesäkurpitsa pilkottuna
1 tl jeeraa (kokonaisia siemeniä)
loraus öljyä
Provencen Maldonia (ehkä teelusikallinen-puolitoista)

Lisäksi rusinoita, korianterin lehtiä ja pippuria

kastikkeeseen:

n. 2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1/2 tl jauhettua korianteri-jeeraseosta (ei tarvitse välttämättä)
1 murskattu valkosipulin kynsi
loraus hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa

Pilko vihannekset uunipellille ja pyöritä sekaan mausteet ja öljy. Paista n 200 asteessa 20-30 min tai kunnes vihanneksissa on kauniita paistopintoja.

(jos käytät kylmää jämälammasta, laita palat pariksi minuutiksi vihannesten päälle kuumaan uuniin tai paista pannulla, jotta lampaan rasva pehmenee lämmössä)

Kokoa salaatti. Alle keko vihanneksia, päälle lammasta, rusinoita ja kastiketta. Koristele korianterin lehdillä ja rouhitulla mustapippurilla.

2) Persikka-papusalaatti

pitkiä papuja
salaatinlehtiä
3-4 siivua pekonia
1 iso tai 2 pientä valkosipulin kynttä
kevätsipulin vartta
1-2 persikkaa (kypsiä!)

kastikkeeseen (ainet sekoitetaan vaan yhteen)
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1 prk kermaviiliä
1,5 rkl paahdettua korianteri- jeerarouhetta (ei kovin hienoksi jauhettuna, mutta rakenne rikottu esim. morttelissa)
1/2 sitruunan mehu

Kiehauta kattilassa vettä papujen nopeaa kiehautusta varten. Huuhtele salaatinlehdet ja kuivaa hyvin joko salaattilingossa tai keittiöpyyhkeiden välissä.

Kiehauta papuja n. 2-3 min suolatussa, kiehuvassa vedessä.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja pieneksi pilkottu pekoni. Anna pekonin paistua hetken ja lisää murskattu valkosipulin kynsi. Anna pekonin paistua kunnolla ja valkosipulin kuullottua. Lisää sitten pavut ja pyörittele ne pannussa sekaisin pekonin ja valkosipulin kanssa. Mausta mustalla pippurilla.

Kokoa sitten salaatti repimällä lehtiä alle, lisäämällä päälle kuumia papuja, kylmää lammasiivua ja persikkalohkoja. Kruunaa isolla kastikemöykyllä, nauti heti.

p.s. salaatin palanpainikkeeksi sopii erinomaisesti esim. alkon plan B shiraz.

Foodiematkalla Tukholmassa (osa 1 - ravintolat)

Yhteistyössä Visit Sweden 

Vähän häpeillen pitää tunnustaa, että edellisestä visiitistäni Tukholmaan on mahdollisesti jopa 20 vuotta, koska muistan käyneeni siellä tuoreena opiskelijatyttösenä ja keskittyneeni sillä reisulla lähinnä vaatekauppoihin ja yleiseen hössötykseen kuten juuri sen ikäisen tyttölapsen kuuluukin suurinpiirtein kolmannella ruotsinkeikallaan ja samalla "ulkomaanmatkallaan" ikinä.

Jotenkin Tukholma on ollut mielessäni söpöinä rakennuksina, mukulakivikatuina, muutamana vähän onnettomana yrityksenä tankata ruotsia paikallisten kanssa, muta noin muuten kyseessä on ollut musta aukko jonne on aina pitänyt mennä, mutta vähäinen loma on tullut sitten kuitenkin käytettyä pidemmälle suuntautuviin matkoihin ja naapurista löytyvä Ruotsi on joutunut soittelemaan toista viulua.

Viimevuosina olen kuitenkin alkanut kiinnostua naapurimaastamme uudelleen; ostan mielelläni ruotsalaisia ruokalehtiä, muutama ruotsalainen keittokirjakin löytyy kaapista, kuulemma naapurimaamme on pärjännyt hyvin kokkikisoissa ja ylipäätään surina naapurimaamme pääkaupungin ympärillä on saanut enemmän kiinnostavia ruokakulttuurisia kaikuja; kuten Suomessa, myös Ruotsissa on ymmärretty pohjoismaisen ruokakulttuurin mahdollisuudet ja raaka-aineiden herkkä ainutkertaisuus. Sen ympärille on rakennettu ja Tukholmasta löytyy tällä hetkellä paljon hyviä ravintoloita, kahviloita ja jännittäviä moderneja huippukeittiöitä mukaanlukien kaksi kahden "Misukan" mestaa.

Niinpä olin enemmän kuin innoissani kun sain tähänastisen bloggaajaurani jännittävimmän kutsun ikinä. Ruotsin valtion matkailunedistämiskeskuksen VisitSwedenin poppoo otti yhteyttä ja esitti viimehetken kutsun kaikkienaikojen Foodiematkalle Tukholmaan! Reissu kestäisi yhden päivän ja mukaan oli mahdutettu uskomaton määrä toinen toistaan hienompia kokemuksia. Tässä linkki karttaan jossa näkyy paikat, joissa kävimme.

Esperanto on yksi Tukholman huippuravintoloista; miljöö oli kaikin puolin upea herkkine yksityiskohtineen.
Kuvassa ravintolan aula.

Vähänkö tunnen itseni hölmöksi kun en ole vaan sanonut V:lle että nyt mennään Tukholmaan vaikka vaan päiväksi jonain viikonloppuna kun äkkipysäyksen omainen viikonloppuvapaa on yllättänyt yrittäjäperheen ja olemme miettineet mitähän sitä oikein keksisi viihdykkeekseen tällä omituisella ilmiöllä jota kutsutaan vapaa-ajaksi. Me olimme Tukholmassa vain yhden päivän ja onnistuimme mahduttamaan siihen ainakin pitkän viikonlopun verran elämyksiä; jokainen pääkohta ohjelmassa olisi ollut muutaman tunnin pysäkin arvoinen ihan itsessäänkin. Niinpä teen nyt pari postausta tuosta yhdestä päivästä; aloitetaan ravintoloista ja viikolla koitan tehdä vielä toisen jutun kaikista ihanista pikkukaupoista, turuista ja toreista joissa kävimme. Agenda oli alustava ja osa paikoista valittin sen mukaan mistä saatiin pöytä ja minne ehdittiin. Ainakin itselleni koko reisusta jäi sellainen olo, että Tukholmaan on mentävä itsekseen ja kaikessa rauhassa, ehkä jopa muutaman etukäteisvarauksen kanssa.

Aamu aloitettiin viehättävässä aamupala/lounaspaikassa nimeltä Pom & Flora. Paikan ideologiana on toimia korttelinsa kohtauspaikkana ja tarjota joka päivä kohtuuhinnalla tuoreista vihanneksista ja hyvistä raaka-aineista tilauksesta valmistettuja syötäviä.

Jokainen salaatti tehdään vasta tilatessa ja kaikki prepataan tarjoilua edeltävänä aamuna jotta asiakkaat saisivat parhaan kokemuksen tuoreudesta. Mm-m, kelpaisi minullekin noiden suomalaisten ketjujen rinnalle.

Paikka oli saanut alkunsa niinkin luonnollisesti, että perheenäidille oli pitänyt keksiä päivätyötä ravintoloiden yövuorojen sijaan. Kahvilan alkuaikoina omistaja kertoili miettineensä joka päivä "tuleekohan tänne asiakkaita lainkaan?" mutta vuodessa paikka oli saavuttanut nin suuren suosion, että myös perheen isäntä jätti paikkansa ravintolan keittiössä ja siirtyi Pom & Floraan.

Kaikki vaikutti todella hyvältä; niin pikkumakea kahvin kanssa, kardemummalla maustettu pirtelö kuin leivät ja salaatitkin. Lista vaihtuu päivittäin sen mukaan mitä on saatavilla ja mikä on hyvää. Päivän listan pääsee tarkistamaan kuppilan Facebook -sivulla. Bonuksena paikka oli sisustettu todella viihtyisästi ja seinillä roikkui ymmärtääkseni vakioasiakkaana käyvän kuuluisan valokuvaajan teoksia.

Lounaalla käytiin hyvin perinteistä ruotsalaista tyyliä edustavassa ravintola Proviantissa. Siellä kokkaa ruotsin kokkimaajoukkueen jäsen joka tulee taistelemaan Taste Of Helsingin yhteydessä pidettävässä leikkimielisessä (?) ;) kisassa suomalaisia vastaan.

Lounaan tarjosi Taste Of Helsinkiä sponsoroiva Electrolux jonka edustaja toivoi meiltä tietysti kannatushuutoja myös ruotsalaisille jos kisaa katsomaan menemme, kertoili meille Electroluxin ruokafilosofiasta ja kyseli meiltä siitä mikä meitä Suomalaisessa ruokakulttuurissa ilahduttaa juuri nyt.

Sinappi oli tavattoman hyvää ja sopi hyvin tartarini kanssa. Oli hyvä, että lisukkeita oli tarpeksi paljon.

Liha oli erinomaisen hyvää ja tuoretta. Hyvä kokonaisuus tämäkin.

Minä söin tartarpihvin lisukkeineen, mutta vähän harmitti etten luottanut omaan ruotsinkielentaitooni, sillä tarjoilija tuntui sanovan että maksa on ruoka, mikä täällä pitää syödä; alla Electroluxin edustajan maksa-annos enkä nyt sano että olisin ollut mitään vailla oman ruokani jälkeen, mutta... ;)

Maksaa ja lisukkeita talon tyyliin

Proviantin leipiä

Pihvin lisukkeena tulleita täytettyjä paprikoita...

Päivän erinomaisesti mielenkiintoisin ravintolakokonaisuus oli Sayan Isakssonin ravintolatrio. Vanhaan, suojeltuun taloon oli tehty kolme ravintolaa, joiden pääkokkina hän toimii. Me emme oikeastaan syöneet siellä, sillä kansallispäivän aattona kaikki ravintolat olivat olleet hyvin varattuna, mutta saimme audienssin ja esittelyn paikasta lounaan jälkeen.

Sayan Isaksson

Sayan Isaksson on yksi tämän hetken mielenkiintoisimpia ruotsissa vaikuttavia kokkeja; hän toimii kaikkien kolmen ravintolan pääkokkina ja yhdistää ruokafilosofiassaan myös molekyyligastronomisia menetelmiä parhaisiin läheltä tuleviin raaka-aineisiin ja pyrkii ravintolassaan ruokkimaan paitsi makuaistia, myös luomaan paikkaan harmonisen tunnelman. Esperanto on ravintolatrion lippulaiva ja se sijaitsee rakennuksen yläkerrassa. Esimerkkinä Sayanin erityisistä tavoista löytää uutta ravintolakokemukseen mainittiin mm se, että hän on kutsunut balettitanssijan opettamaan tarjoilijoille kuinka pöytien välissä liikutaan sulavasti ja balettimaisen taidokkaasti.

Esperanton ravintolasali

Olimme ilmeisen onnekkaita, sillä tämä äärimmäisen ystävällinen ja lempeältä vaikuttava pääkokki on myös ilmeisesti varsin ujo ja suostuu harvoin tekemään tämäntyyppisiä esittelyitä.

Esperanto jäi mieleeni paikkana, jossa joskus haluaisin ehdottomasti illastaa. Salin päädyssä on keittiö, jossa Sayan sanoi illallisen kuluessa tarkkailevansa tilannetta ja pyrkivänsä varmistamaan, että kaikki menee juuri niin kuin hän toivoo ja että illasta muodostuu kaikille asiakkaille juuri oikeanlainen elämys. Ehkä juuri se oli asia, joka jäi erityisesti mieleeni. En epäile hetkeäkään, että ruoka olisi mitään muuta kuin erinomaista, mutta kuuluisan kokin sydämellisyys ja vaatimattomuus oli mieleenpainuvaa. Voin kuvitella, että illallinen jäisi mieleen monella eri tavalla. Kuten meitä opastanut paikallinen Foodie asian ilmaisi;"Vaikka Tukholmassa on monta huippuravintolaa, minulle Esperanto edustaa paikkaa jossa saan rahalleni vastinetta. Illallinen on monella tasolla ihan erityinen kokemus ja vaikka en ole rikas ihminen, yritämme miehemme kanssa käydä täällä aina tilanteen salliessa."

Esperanton lisäksi rakennuksessa oli siis keskikerroksessa Sakayanin sushibaari Råkultur, jossa pääsimme maistamaan pari sushia; oikealla kuvassa (ks. alla ) ankanmaksaa ja vasemmalla savukalaa ja mätiä kurkkuun kiedottuna.

Ihan erinomaiset suupalat jopa senkin jälkeen, kun vatsa oli ihan täynnä Proviantissa nautitusta lounaasta. Ideana Råkulturissakin on tehdä moderneja, erilaisia makuyhdistelmiä sushipalojen muodossa.

Alimmassa kerroksessa taas on Sayanin uusin illallisravintola (jonka nimi oli muistaakseni sama kuin hänen keittokirjallaan) Diversions,  (Eikun vissiin se oli Shibumi, kuten Elina kirjoittaa samasta reissusta!) jossa pyrkimyksenä on tarjota hyvää ja modernia ruokaa kohtuulliseen hintaan. Paikassa voi syödä kokonaisen illallisen tai pysähtyä vain drinkille tai pienelle makupalalle baarissa.

Mielenkiintoinen konsepti tämäkin ja profiilissa oli selvästi haettu kiireisille nuorille aikuisille sopivaa pysähdyspaikkaa jossa voi viipyä vain hetken tai pidempäänkin mutkattomasti ja helposti.

Alakerran ravintola tarjoaa ruokaa sekä tiskillä että pöytiin. Tässä on keittiön "tiski" lisäksi on vielä baarin puoli.

Minusta noissa kaikissa kolmessa ravintolassa oli onnistunut konsepti ja sisustus täydensi tyyliä moitteettomasti. Todella raikas ja hyvä mielikuva jäi koko setistä.

Sen jälkeen meitä vietiinkin sitten ympäri ämpäri tukholmaa, mikä kieltämättä oli ihan tervetullutta, sillä ajatuskin illallisesta tuntui vielä ylivoimaiselta iltapäivän ollessa kuitenkin jo pitkällä. Ja kaupunkikierroksen jälkeen hyppäsimme taksiin kuninkaanlinnan läheltä ja lähdimme Luxiin.
Illan viimeinen ravintola oli siis perinteikäs Tukholmalainen ravintola Lux.

Kampasimpukkaa, kylmää tomaattikeittoa ja lipstikkaa.

Oppaanamme toiminut Joonas kertoi, että Lux on perinteikäs fine dining paikka joka on pyrkinyt modernisoimaan toimintaansa ja saamaan uutta tuulta purjeisiinsa laskemalla radikaalisti hintatasoa fine dining - hinnoista lähemmäs normaalia illallisravintolaa. Tästä huolimatta ruuan taso on pyritty pitämään korkeana.

"kuhaa ja retiisiä" :)

Ruoka oli pääsääntöisesti hyvää, tuoretta ja huolella laitettua. Etenkin alkupalani kampasimpukkaa ja kylmää tomaattikeittoa lipstikalla oli ihan erinomaisen herkullista. Erityinen bonus oli villiyrttien käyttö; Kuvittelen tunnistaneeni annoksestani pikkelöityjä pihasaunioita.

Keskimäärin kaikki vaikuttivat aika tyytyväsiltä myös pääruokiinsa. Minä söin Kummeliturskaa, artisokkaa ja katkarapuja. Kala oli kyllä juuri sopivan kypsää ja artisokka sekä ravut valmistettu erinomaisesti mutta minusta annos olisi kaivannut jonkin yrttimajoneesin, emulsion tai muun yrttisen jutun joka olisi sitonut aineet yhteen. Suolaakin olisin saattanut ripauttaa salaa vähän lisää (jos sitä pöydässä olisi ollut) vaikken suuri suolankäyttäjä olekaan.

Mutta palvelu oli hyvää, ilmapiiri miellyttävä ja paikalla oli kansallispäivän aattona perheitä taaperoista vaariin.

Kaikesta päivän syömisestä ja maistelupaloista kertyi varsin kunnioitettava määrä ruokaa. Niin paljon, ettemme me kyenneet enää Luxissa maistelemaan jälkiruokia vaikka niitäkin oli toki tarjolla herkullisen kuuloinen lista. Kahvia kuitenkin tilasimme, sillä taksi Luxista veisi meidät väsyneet mutta onnelliset matkaajat suoraan lentokentälle. Kaikankaikkiaan ihan mahtava päivä. Vaikka ravintolat muodostivat siitä vain puolet, olisin silti valmis tekemään yhden Tukholman matkan pelkäästään käydäkseni lounaalla Pom & Florassa ja illallisella Esperantossa.

Ja siitä huolimatta tai ehkä juuri kaikesta tästä johtuen oli kyllä aika kiva ajatus päästä kotiin ja nukkumaan omaan sänkyyn.

Foodiepäivän tarjosivat pyytämättä ja yllättäen Visit Sweden ja Electrolux.

Armaiden bloggaajakollegoiden raportteja samasta reissusta, kunkin omassa valtakunnassa:

Elina Chokochilissä: Pikavisiitti Tukholmaan

Nainen vastaan naudan ribsit 1-0 eli märehtijä kylvystä grilliin!

Tämän savuhulluutuksen sivutuotteena meillä on tietysti käytetty ihan järjettömiä määriä aikaa erinäköisten keittolihojen hieromiseen, nyppimiseen ja seisottamiseen savussa jonkinlaisena ilmaan haipuvana toiveena saada niistä aikaan jonkin sortin eeppinen herkku.

Ribsejä on kokeiltu erilaisilla rubeilla... Tässä erä joka meni PRO-Q:hun mökillä, kun Sipulit olivat kylässä...

Kuka tahansa täysjärkinen varmaan ymmärtää, että jos se olisi helppoa niin naudan ribsejä grillailtaisiin niin Pirkan kuin naapurinisännän suosikkireseptillä ja niitä voisi ostaa kylmäaltaasta paketissa jossa lukee päällä vapaavalintaisen einestuottajan nimi.

...koska kyseiseltä viikonlopulta löytyy kuva VAIN Merituulin ja Jukan tekemitä alkupaloista, voidaan päätellä että lopputulos oli - noh,  kohtelias "ihan okei" ;)

Tässä kokeilussa grillattiin kolme ribsipalaa, kukin erimittaisen ajan. Oikealla näkyy weberiin tehty savustusboxi. Se vähiten grillattu oli ihan hirveää.

Mutta savu varmaan himmentää käsityskykyä ja innostus sumentaa lopunkin harkinnan, sillä meillä on laitettu naudan ribsejä kilotolkulla erilaisiin savustuslaitteisiin ja etsitty sitä täydellistä reseptiä kaiken lopulta päätyessä siihen, että yömyöhällä brikettien loppuessa jäljellä on ollut karstaisia naudanluita joiden sitkeää lihaa hampailla repiessä on mutistu jotain siihen suuntaan että "ihan jees" ja "ei tämä nyt pahaa ole..."

Kuten ehkä kuvasta huomaa, vain muutaman tunnin savustettu ja matalaan sisälämpöön jätetty ribsi on vielä lähes verinen ja kollageeni ei ole sulanut juuri ollenkaan.

Ja voi pojat en muista KOSKA milloinkaan olisin tuntenut itseni niin luolaihmiseksi kun silloin, kun v sai päähänsä kokeilla "Denvertyylisiä" (tai chigagotyylisiä? Joka tapauksessa lue: raakoja) savuribsejä. Tiedättekö että lauantai-illan luontofilmien kissapetojakin katselee nyt ihan Uusin Silmin (tm), sillä mi-nä tie-dän miltä tuntuu repiä nälkäisenä veristä lihaa suuren märehtijän luista yön pimeydessä...

Liha oli jänteikästä, kalvoisaa ja äärettömän sitkeää. Myös veri maistui.

Ei tainnut ihan mennä nappiin, niih.

Saman satsin pisimpään kypsennetty ribsi. Sitä välimallin versiota en muistaakseni suostunut edes maistamaan. ;)

Erinäköisten kokeilujen lopputuloksena tulimme siihen johtopäätökseen että kyllä, ollakseen syötäviä naudan ribsit vaativat piiiiiitkän ajan, sisältyi valmistukseen sitten mitä muita temppuja tahansa.

(Myös ribririvin paksuudella voi olla osuutta asiaan, jenkkiohjeissa ribseissä ei juurikaan ole lihaa ja näissä kotimaisissa "keittoluissa" sitä on välillä suht paksustikin. )

Pidempään kypsentäessä lihan kollageenit ehtivät sulaa, mutta liha on myös tosi herkkä kuivamiselle. Pintaan syntyy aika paksu bark, joka on ehkä sitä parata osaa. Tässäkin oli kuitenkin vähän sitkeyttä muta oikeaan suuntaan.

Ihan oikeasti tuli ihan surku V:tä ja kaikkia hänen tarmokkaita yrityksiään tehdä täydellisiä naudanribsejä savustimessa tuntikausia savustellen kun menin ja onnistuin ribsien kanssa kokonaan toisella tekniikalla...

Sitkeäksi palaksi osoittautuneita ribsejä on koitettu mureuttaa myös mekaanisesti Modernist Cuisinen ohjeiden mukaan. Tyylinäyte fakiirimatosta a.k.a meat tenderizeristä...

Ja syytän nyt ensikertalaisen tuuria siitä, että onnistuin tekemään ihan täydellisen hyviä naudan ribsejä ensimmäisellä kerralla kun oikeasti itse moisten valmistusta yritin. Ja korostan, että tämä ei edelleenkään ratkaise sitä savustusongelmaa, jossa emme ole epäonnistumisten toistamisesta huolimatta päässeet täydelliseen lopputulokseen. Olimme kuitenkin molemmat sitä mieltä, että tämä onnistumiskokemus tarvittiin, vaikka se ei tullutkaan savustimesta: naudan ribseistä VOI oikeasti saada ihan erinomaista syötävää.

Savustin on pitänyt salaisuutensa ja palaamme siihen epäilemättä, mutta tällä kertaa ribseille tehtiinkin jotain ihan muuta.

Ja se olennainen opetus tässä on, että huolimatta tavoitelämpötilasta lihalle pitää antaa paljon aikaa, jotta kollageeni ehtii sulaa. Kaikki muu on sitten hienosäätöä.  Ja ettei nyt kuulostaisi liian omahyväiseltä se juttu meni oikeasti niin, että... 

Liha on irtonaista ja upean mureaa. Makua on kuin pienessä kylässä eikä ribsi maistu yhtään keittyneelle.

V oli työmatkalla koko viikon. Minä olin tunkenut sous videen erinäköisiä lihoja oikeastaan koko viikon ja kiskonut sieltä sitten lapsille apetta pariksi päiväksi kerrallaan. Kunnes kaapissa sitten alkoi näyttää tyhjältä, oli kauppakeikan aika ja ne "tammisen keittoluut" tulivat vastaan toisen lähikauppamme K-Raviolin tiskissä.

Ihan älykäs en ole minäkään kun kävin niihin käsiksi vaikka V oli poissa, sillä V meillä noissa ribsikokeiluissa toiminut priimusmoottorina kaivaen esiin ja sekoitellen kaikenmaailman rubeja. Ja jos asialleen omistautunut mies ei ole onnistunut saamaan niistä uuh-aah ihania niin tottakai minä sitten onnistun eikö niin? Minä, joka tuskin saisin smoukkeria edes kunnolla pöhisemään puhumattakaan että tietäisin mikä rubi on ollut paras tähän asti? ;)

Tässä kuvia toiselta kierrokselta; ensimmäisellä kertaa en poistanut edes kalvoja, nyt ne postettiin ja rubia laitettiin maltilla. Pussiin kertyneistä nesteistä tehtiin tahmea, kokoon keitetty, syvänmakuinen kastike.

Noh, mitä tähän nyt sanoisi? Kun se sous vide siinä pöydällä oli ja vetäisin sieltä ulos aiemmin valmistamaani sikaa, niin "haa!" sainpa päähäni että voisikohan noita luita laittaa sous videssä? Koska nyt on keskiviikko, kyllä ne tuossa varmaan perjantaiksi jotenkin lillisivät. Ja sitten googlea kehiin. 57 asteessa 48h sanoi ohje jossa mainittiin Thomas Keller. Check, varmaan sinnepäin ainakin. Ja lihakeitton makujen pelossa ajattelin että kaivan maustelaatikosta jos siellä sattuisi olemaan jotain V:n rubia. Pitt Cue Meat Rub nousi laatikosta kuin tilauksesta ja hieroin sitä suht ohuesti lihan pintaan, nakkasin pussiin rikotun valkosipulin kynnen, vakumoin ja molskis sanoo nauta!

Liha jää punaiseksi, mutta pitkän kypsennyksen takia se on ihan suussasulavaa.

Ja sitten vaan odotetaan 2 vuorokautta. Ja tuli yö ja tuli aamu ja seuraava päivä. Raportoin V:lle mitä tein kun Singaporessa aamu sarasti. "57 astetta? Eiks se oo tosi vähän?". Siinä vaiheessa oli vähän epävarma olo; nii-in, taisin kiireessä tarttua ensimmäiseen saatavilla olevaan reseptiin enkä oikeastaan muistanut mitä ne lämmöt ovat olleet aiemmin. Noh, "Thomas Keller!" ajattelin käsi sydämellä. Se ei voi mennä ihan pieleen, ei ainakaan enempää kuin se Denver style juttu.

Vain pari paksumpaa kalvoa jäi jäljelle ihan luun viereen, muuten liha oli niiiin hyvää.

Ja tiedättekö mitä? Niistä tuli ihan älyttömän hyviä. Mureaa, mehukasta ja upeaa, vaikka mökille karkaamisen vuoksi jouduin ottamaan ne n. viitisen tuntia ennenaikaisesti pois kylvystäänkin ja jäähdyttämään jääkylvyssä. Mökillä vielä improvisoin kastikkeen joka meni sekin ihan nappiin. Harmikseni en kirjannut tarkkoja aineita ylös, mutta teimme tämän setin uudelleenkin sitten myöhemmin ja mielestäni pääsin suht lähelle soosin kanssa. Taas yksi näitä konkreettisia juttuja miksi tätä blogia KANNATTAA pitää (ja kirjata ohjeet ylös) vaikka välillä olen miettinyt tämänkin puuhan järjellisyttä etenkin viimeisen puolen vuoden aikana.

Pinta tehdään grillissä ja sutikoimalla kastikkeella, mutta kastiketta voi toki lisätä pöydässä suoraan ruokaankin.

Mutta näitä uskallan suositella. Jos teillä on Sous vide niin homma ei helpommaksi muutu. Toisella kertaa meillä jäi jääkylvetys väliin, mutta minusta tuntuu että se jäähdytys matkan ajaksi oli eduksi rakenteelle, niin hämmentävältä kuin se ehkä kuulostaakin.  Palaan tähän aiheeseen kun näitä seuraavan kerran menee uimaan.


Naudan ribsit 57 asteessa

Pitt Cue Beef rub (riittää noin navetalliselle nautoja, meillä tehtiin neljäsosa tästä)

200g Maldonia
70g pehmeää, vaaleaa ruskeaa sokeria
25g englantilaista sinappijauhetta
25g tulista savupaprikaa
25g jauhettua mustaa pippuria

Aineet sekoitetaan keskenään


Naudan ribsejä
Pitt cue beef rubia
1 valkosipulin kynsi

Kastikkeeseen

naudasta irronnut liemi sous videpussista pohjaksi
n. 2-3 tl korianterin siemeniä
(en ole ihan varma lisäsinkö alunperin vähän jeeraakin, toisella kertaa laitoin 1 tl jeeraa myös )
n. 2 rkl soijaa
2-3 rkl öljyä (oliiviöljyä tai pähkinäöljyä)
n. 2 rkl punaista balsamico - etikkaa (tai punaviinietikkaa)
2-3 rkl Savuomena - poppamiehen grillauskastiketta (pullonloppu, muukin miedohko, makeahko kastike käynee) 
hieman tummasävyistä hunajaa (ei liikaa, tämän ei saa olla kovin makeaa, ehkä 2 tl? Maistamalla löydät oikean määrän. Joskus kokeilen kuusenkerkkäsiirappia hunajan tilalla)
Tupsu mäkimeiramia
mustaa pippuria maun mukaan, saa olla aika reippaasti se taittaa mukavasti makua.
(taisin puristaa vähän sitruunaakin johonkin erään lopuksi kun tasasin makua)


Poista naudasta kalvot luiden takaa ja hiero sitten luihin rubia ohuelti. Murskaa valkosipulin kynsi ja vakumoi kynsi ja liha. Laita 57 asteiseen vesikylpyyn 48h.

Jäähdytä jääkylvyssä nopeasti.

Sekoita kastikeaineet ja kiehuta niistä sekoitellen sakeahko kastike. Tarkista maku ja lisää yrttiä, happoa ja soijaa maun mukaan.

Grillaa suoralla tulella pinta ribseihin ja sivele runsaasti kastiketta joka puolelle. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.