Referenssisuoritetta hakemassa: ravintolapäivä ja Real Texas BBQ

Me olimme jo pidempään stalkanneet Real Texas BBQ:n toimia Facebookista ja kun ravintolapäivänä putiikki ilmoitti tarjoavansa lounasta kotikulmillaan, me pakkauduimme autoon ja hurautimme paikalle. Nyt tai ei koskaan, tämä on koettava - sillä niin herkun näköisiä kuvia erinäköisistä savusteluprojekteista Facebookista oli tullut bongattua. ;) Tarjolla oli 10 ja 12 euron lautasellisia savustettua hyvyyttä aitoon jenkkibarbecue - tyyliin.

Ravintolapäivää vietettiin Real Texas BBQ:n kotipihalla kuten asiaan kuuluu. Sää oli kuin morsian. 

Jos me jotain olemme jumpanneet kotisavustimissa ja hakeneet semmoista "täydellistä" juttua, niin se on naudan brisketti (ja naudan ribsit...). Ihan hyvää siitä on pääsääntöisesti saatu, mutta jotenkin sellainen täydellinen suorite on antanut odottaa itseään; varmasti osittain kokemuksen puutteesta mutta näin jälkikäteen mietittynä myös oikealla tavalla leikatun lihapalan puuttumisesta johtuen.

ISO savuvempele. Näitä kuulemma kysellään ostettavaksi koko ajan, mutta niitä ei juuri nyt ole saatavilla. Onneksi ei ollut, mietin hiljaa mielessäni. ;) Tosin V tietenkin tiesi, että kotimaista tuotantoa ollaan boottaamassa.... 

Ja tiedättehän kun jotain jumppaa ja oikein miettii ja ajattelee jonkin vanhan muistikuvan pohjalta niin lopulta käy siten, että ei itsekään tiedä mikä suunta on ylös ja mikä alas. Millaista se oikeastaan edes pitäisi ollakaan? Ja sitten iskee taisteluväsymys ja tuntuu että pitäkää tunkkinne kylkenne.

Vähän semmoiselta tästä tädistä jo alkoi tuntua noiden V:n naudan kyljensavustelujen kanssa. Jos ne eivät maistuneet lihakeitolle niin sitten niissä oli todella tulinen maustejuttu päällä. Ja rasvan, kollageenien ja lihan suhde on myös vaihdellut kerrasta toiseen. Monta kertaa on saatu aikaan ihan hyvää, mutta pikkuisen oli sellainen olo etten oikein tiennyt mihin suuntaan tästä pitäisi mennä.

Ja niinpä me sitten ajattelimme käydä hakemassa referenssisuoritteen aiheesta ammatikseen savustelevilta. Ja kannattihan se, vaikken tiedä saammeko aikaan koskaan samanlaista.

Edessä brisketti ja takana nyhtöpossua

Voi vitsi se brisketti oli ihan taivaallista. Näin hyvään ja suussasulavaan lopputulokseen pääsemisestä olemme lähinnä haaveilleet. Lihassa oli syvää, täyteläistä ja hyvää makua. Ei kuitenkaan semmoista lihakeittofiilistä, eikä toisaalta liian tulista, palanutta pippurisuuttakaan vaikka pinnassa oli herkullista "barkkia". Se oli rakenteeltaan miellyttävää syödä; oikeasti lohkeavaa, miellyttävää lihaa eikä rasvaa ja kollageenia ollut juuri lainkaan. Se vaan oli tosi hyvää.

Savupapuja, muusia ja lihaa. 12 euron lautasesta ei todella jäänyt nälkä. Siihen sai KAIKKEA.

V haastatteli savumestaria pitkällisesti; yllättävää oli, miten vähän noin valtava savustin vaatii lopulta puuta savustuslämmön ylläpitoon.  Koska laitos on massiivinen rautamöhkäle, lämmittämiseen menee jonkin verran klapeja; kertoman mukaan n 8 kpl sellaisia 40 cm isohkoa halkoa. Mutta ylläpito vaatii vain 1-2 klapia tunnissa. Mesquitea tai muuta makupuuta laitetaan vain pariksi ensimmäiseksi tunniksi ja sitten jatketaan kuoritulla koivuhalolla tai lepällä. Kuorittua, koska tuohesta tulee paljon nokea ja se mustaa kaiken.

Brisketti Real Texas BBQ:lle tulee Tammiselta. Ei, en tiedä onko sitä tulossa vähittäismyyntiin, mutta olisihan se mahtavaa jos sitä alkaisi näkyä myös kaupoissa. Kuulemma sitä lihan leikkaustapaa oli käyty Tammisella opettamassa ihan kädestä pitäen. Jotta turhat rasvat jäävät kyljestä pois ja lopputulos on, noh, juuri tämmöistä täydellistä...

Sen mieleenpainuvan brisketin lisäksi tarjolla oli itse tehtyä, tulista makkaraa, savustettua muusia ja papuja, tietenkin nyhtöpossua ja cole slawta. Lisäksi oli cheddartäytteisiä savustettuja jalopenoja, pikkelöityä punasipulia ja jotain herkkua pastasalaattia. Kaikki oli ihan hyvää, joskin papujen suhteen minusta on tainnut kuoriutua piilosokerihiiri, koskapa tykkään enemmän niistä sokerisemmista pavuista joita V on nyhtöpossun kanssa laittanut. Nämä olivat ihan ok, mutta eivät läheskään niin makeita kuin meillä, tomaattisempia ja niissä oli jonkin verran tulta varmaankin cayannesta. Muusi oli ihan hauska idea savustimessa, joskaan savu ei siitä juuri maistunut - tai sitten se oli aistiharha kun tarjolla oli sitä possua ja nautaa joista savun maistoi paljon selvemmin. Muusi pehmeni kivasti settiä. Ja se pastasalaatti oli ihan älyttömän hyvää myös - ja sopi siihen lihojen ja tulisten makkaroiden pariksi resetoimaan makua.

Kaikki söivät ratketakseen. I söi niin paljon että mietin jo pitääkö minun mennä ostamaan santsilautasellinen, sillä meillä oli "vaan" yksi 12 euron lautasellinen pikkumiehen kanssa jaettavaksi. Mutta A saturoitui oman lautasensa kanssa n. puolivälissä, joten kolmella lautasella ruokittiin lopulta koko meidän ryhmä.

Tosin koska kaikki oli niin tosi hyvää, niin mieluiten olisin maistellut makuja vähän erikseen ja hakenut vaikka vähän lisää sitten sen mukaan mikä on suosikki. Nyt kun kaikki oli samalla lautasella, juttuja oli hankalaa maistella erikseen ja sinänsä hienot maut tahtoivat mennä sekaisin. Mutta tarjoilutapa lienee sitten kiinni siitä, mitä heiltä kulloinkin tilataan, ymmärsin tarinoinnista että catering - firmana he ovat varsin joustavia. Lautanen oli ravintolapäivän konsepti ja lopulta hyvin toimi sekin eikä tosiaankaan jäänyt nälkä. :)

Eli hyvää oli, sellaisella mutkattomalla ja rennolla tavalla. Voin kuvitella että tämä toimii erinomaisen hyvin isommassa tapahtumassa kun tarjolla on kasoittain kylmää olutta, sauna sekä pelejä ja leikkejä nurtsilla.

On kiva, että tällaisia tiettyyn juttuun erikoistuneita firmoja on.

3.5.2014 edit: Sain postissa tarkennuksia juttuun (kiitos! :) ): muusi ja ilmeisesti myös nuo tarjotut pavut oli peitetty savustimessa foliolla, ettei savun maku imeydy niihin.  Lisäksi ravintolapäivänä tarjoiltu brisketti oli Australialaista Black Angusta Baronsilta eikä kotimaista Herefordia Tammiselta kuten ymmärsin alunperin. Kumpikin kuulemma toimii hommassa kuitenkin ihan hyvin.

Sodexhobrunssilla Hämeenkylän kartanossa (a.k.a lähibrunssien bongausta)

Heräsin miesteni välistä sunnuntaiaamuna kuin ruusunen sadan vuoden unestaan. Olo oli pöppöröinen mutta pitkästä aikaa levännyt. Aurinko paistoi ikkunasta sisään ja tiesin että kello on varmasti jo paljon. Mutten mitenkään voinut kuvitella, että pikkumieskin tuhisisi vielä puoli yhdentoista aikaan ja hieraisin toisenkin kerran silmiäni mikron digitaalista näyttöä tiiratessani: kyllä, 10:27 ja me olemme nousemassa ilman kiirettä.

Plussaa: tarjolla oli sekä maustettua että maustamatonta jogurttia sekä hauskaa pähkinämysliä.

Mutta ne unet tulivat niin tarpeeseen. Ja koska olo oli raukean laiska ja onnellisen hidas eikä kelikään kurjempi tuumasin V:lle että päästäisiinköhän me jonnekin brunssille vaikka onkin koulujen päättäjäisviikonloppu. Ja päiviteltyämme hetken Espoolaisen brunssitarjonnan olemattomuutta V bongasi Vantaalta, mutta kuitenkin meitä suht läheltä Hämeenkylän kartanon brunssin. V tosin mainitsi Sodexho, joka sai kylmät väreet menemään selkäpiitäni pitkin, mutta ruokalistaan oli naulattu sen verran monta klassikkoa, että ajattelin paikan kuitenkin olevan kokeilun arvoisen. Nyt oli kumminkin jo melkein lounasaika, niin että brunssi sopisi tähän aamuun kuin nenä päähän.

Mietin miten aloittaisin tämän kertomuksen Sodexhon brunssista ja mielessäni pyöri yksi iso kysymys; kehtaanko kirjoittaa jutun jossa sanon ruuan olleen keskinkertaista koska paikan palvelu oli jotain ihan järjettömän hyvää. Oikeasti; melkein hävettää koska henkilökunta oli niin ihanan lämmintä, aurinkoista ja auttavaista. Kun voi oli loppunut ja V kysyi voisiko sitä saada lisää noutopöytään, henkilökunta paitsi lupasi toimittaa voita välittömästi lupasi tuoda sitä PÖYTÄÄMME myös, että meidän ei tarvitse odotella ja ettei ruokamme jäähdy. Sama toistui toisen tarjoilijan kanssa, joka huomasi kahvin loppuneen juuri V:n mennessä hakemaan kahvia. Meille tuotiin pöytään kahvi. Ja ylipäätään; henkilökunta katsoi silmiin, hymyili ja oli koko ajan avoimen ja vastaanottavaisen oloista. Joka liikkeestä huokui:"voisinko jotenkin olla avuksi", "onko teillä jotain mielessä". Näemmä aktiivisen ja positiivisen palvelun voi toteuttaa suomessakin niin, ettei silti tunnu kuin tarjoilijat olisivat iholla. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että koska paikka oli täyteen myyty meille alettiin järjestää pöytää vasta kun kävelimme ovesta sisään. Sinänsä OK, mutta me olimme kuitenkin soittaneet ja tehneet varauksen tuntia aiemmin. Mutta kyllä, palvelu yllätti superpositiivisesti.

Salaattipöydän raaka-aineissa oli paljon tuoreita, hyviä juttuja, mutta kokonaisuus oli sekava ja vähän mautonkin.

Mutta se ruoka. Niinh, se ruoka.

Pääruuat olivat pettymys, vaikka niitäkin oli monenmonta.

Me oikein mietimme V:n kanssa että mikä meni pieleen. Jotenkin paikasta huokui se, että kyseessä on konferenssihotelli ja henkilökunta on tottunut "ruokkimaan" konferenssivieraita. Konferenssien järjestäjillehän ruoka on lähinnä kulu; ihmisiä on ruokittava jotta 4h voimapisteiden väläyttelyn jälkeen he jaksavat vielä istua toiset 4h katselemassa välkkyviä voimapisteitä.

Pääruokapöytä oli runsas, oikeastaan on vähän vaikeaa ymmärtää miten se olikin niin ei-innostava.

Kasvispiirakka oli hyvää, mutta sian ja kanan olisin vaihtanut mieluusti vaikka yhteen johonkin, missä on makua ja ideaa.

Todennäköisesti brunssi on pistetty pystyyn kun kartanolla on huomattu, ettei kukaan tarjoa Espoossa brunssia 30km säteellä, joten homma varmaan voisi lentää. Valitettavasti keittiö ei vaan osaa "vaihtaa luovalle vapaalle" sunnuntaibrunssin kanssa vaan se menee vähän samojen "palkan aiheuttamien pakkoliikkeiden" kurssilla kuin epäilemättä arkinen Sodexho - lounas.  Mutta kuten V sanoi: "jos meidän (duunin) Sodexho tarjoaisi edes noin hyvää ruokaa lounaalla, olisin ihan ekstaasissa!"

Koska ruoka ei ole maustettua, siitä on kyllä helppoa koota krantummillekin lapsille kelpaavia ruoka-annoksia.

Plussat

• Erinomainen palvelu
• Valinnanvaraa oli paljon
• Parhaita makupaloja ja kivoja täkyjä olivat;  Laadukas Artesaani- ruisleipä, kalat ja niistä etenkin silli, marinoidut vihannekset joissa oli mukana aurinkokuivattua tomaattia, tuoreet salaatit jossa oli paljon erilaisia lehtiä, peruna-papusalaatti joka oli tosinam ja lämminpöydän kasvismunakas. Myös se perunapaistos oli hyvin onnistunutta, jos semmoisesta tykkää ja sitten V kehui että Halloumi oli myös hyvää. 
• Mainittavaa oli myös että tarjolla oli maustamatonta jogurttia (joskaan ei hunajaa sen kanssa!) ja hedelmäsalaattia, jossa oli tuoretta hedelmää.
• Paahtopaisti oli minusta ihan hyvää piparjuurikastikkeen kanssa - vankka klassikko vaikka V olisi tykännyt lihasta vähemmän kypsänä.

 Miinukset

• Valikoima oli liian laaja; koska ruokalajeja oli niin paljon, niistä huokui luonteettomuus ja höyry-uuni. 
• Osa ruuista oli mitäänsanomattomia täyteruokia joista puuttui "jotain": Osa (kuten pääruokapöydän kana) oli köh, (anteeksi) pahaa.
• Muutama tosi hyvä juttu oli pilattu vähällä. Esim. viikunakompottia ei ollut haudutettu tarpeeksi pehmeäksi, viikunapalat olivat kovia ja juuri sopivan kokoiseksi leikattu syntisen näköinen suklaakakku osoittautui pettymykseksi; liian kypsää eikä siitä maistunut laadukas, syvä suklaa vaan kaakaojauhe ja sokeri. Smoothie pienessä lasissa oli kiva idea, mutta sen olisi pitänyt olla hedelmäsmoothie; jogurttinen ei tullut ulos pienestä lasista millään. Lisäksi se oli omituisen makuista. 
• Paikan remontoinnissa oli menty ehkä liiaksi julkisen tilan ehdoilla; paikasta tuli mieleen vähän sairaala vaikka yleisfiilis olikin ihan kiva ja ilmava.

Tuoretta leipääkin oli ainakin kolmea sorttia, mutten tiedä onko mikään niistä itse tehtyä.

Ruokaa oli paljon. Sitä oli minusta suorastaan ihan liikaa. Kaikkea ei VOINUT edes maistaa, sillä ruokalajien määrä oli valtava. Valitettavasti vain useimmista puuttui se minulle tärkein; maku. Mutta jos nyt vertaan sitä kauhubrunssieni referenssisuoritteeseen Midhilliin, Sodexho pesee Midhillin 10-0. Ruoka oli tuoretta, monipuolista ja pääosin syötävää - olipa joukossa muutama tosi hyvä ja laadukas johtotähti ja takuuvarma klassikko. Ja toim. huom. hakiessani ruokaa tiskien luona kuulin kyllä monien vieraiden huokailevan ihastuksesta kuinka monenlaista täällä oikein onkaan. Mehujakin oikein kolmea sorttia sellaisissa buffalehmissä joita voi lypsää. Ja mehu oli luomua, vaikka valitettavasti tuorepuristettua se ei sitten ollutkaan.

Mutta kysehän on siitä, mihin sen riman asettaa ja meidät on pilattu hyvällä ruualla, tuorepuristetuilla mehuilla, vahvalla kahvilla ja upeilla kokemuksilla (esim. Alia ja bistro o mat) brunsseista. Lapsiperheitä oli paikalla paljon ja he oikeasti vaikuttivat silminnähden tyytyväisiltä.

Kotimaisista juustoista plussaa, suklaapiirakka kaakaokastikkeella oli pettymys.

Muutamasta sinänsä kivasta ideasta brunssilla tuli kuitenkin sellainen olo, että kyse ei ole henkilökunnan taitamattomuudesta. Jossain kohdin oli ehkä liiaksikin varmisteltu ja tehty "suomalaiseen makuun" minkä takia ruuasta puuttui se maku. Uskon, että tuolla paikalla olisi edellytyksiä tarjota ihan mahtavaakin brunssia, jopa niin että ne paikalla olleet lukuisat lapsiperheetkin silti tulisivat paikalle.

Mietittiin illalla vielä mitä se "jotain" voisi esimerkiksi tarkoittaa; ehkä ruokalajeja voisi olla kautta linjan kolmasosa vähemmän. Leipäpöydässä voisi olla joku itse tehty, hyvä marmeladi. V sanoi että hapan appelsiinimarmeladi, mutta minusta se voisi olla jotain persoonallista suomalaistakin; raparpeia ja omenaa tai mitä nyt kauden sesongissa on; talvella vaikka porkkana-inkiväärimarmeladia? Mehuissa voisi olla ainakin yksi tuorepuristettu vaihtoehto. Vaikka sitten paketista, mutta olisi kuitenkin. Jenkkibrunsseilta taas voisi varastaa idean parista eripaahtoisesta kahvista; nyt peruskahvi oli aika hirveää, laihaa litkua jonka join koska se minulle erikseen pöytään tuotiin. Mutta mitä jos siellä olisikin vaikka "peruspaahto" ja "ranskalainen, tumma paahto" erikseen? Tämmöinen nirsompikin heräisi kunnolla eikä tuntuisi että juo tiskivettä.

Letut kuvastavat hyvin brunssin yleisilmettä; sinänsä ok, mutta vähän väritön ja mauton. Mitäs jos tuohon olisi lisännyt "oikeaa" suklaata ja sesongin tuoreita marjoja ja jättänyt sitten vaikka paahtovanukkaan tarjoamatta?

Kalat olivat pääosin hyviä, mutta niistäkin olisi voinut jättää jonkin halutessa pois ja laittaa vaikka sen pakollisen, paistetun lohen oheen jonkin luonteikkaan kastikkeen jota voi lisätä tai olla lisäämättä. Salaateissa voisi joko tehdä kaksi loistavaa salaattia tai mennä enemmän salaattibaarityyliin. Nyt salaatteja oli ihan hirveän monta ja oikeastaan vain yksi (tai kaksi) toimi sellaisenaan. Monessa oli myös samoja raaka-aineita vain hieman eri muodossa ja eri tavoin marinoituna joten kokonaisuus oli sekava. Jotenkin selkeyttämällä ja/tai yrtein maustamalla salaattipöydästä olisi saanut aikaan ihan WOW - jutun. Minusta vakionrunssipaikkani Bistro o mat on hanskannut tuon salaattihomman hyvin; siellä on kaksi erinomaista salaattia brunssilla ja muutama "lisuke" joita voi ottaa. Laatua ja ideaa korvaamaan määrää. Koskaan ei silti ole sielläkään kukaan meistä jäänyt nälkäiseksi.

Pääruuissa oli jotain samaa kuin haikaranpesän brunssilla joitain vuosia sitten käyneenä muistelen; niihin ei oikeastaan kannata sekaantua. Tomaattinen kana oli tosi tomaattimurskaista ja suoraan sanottuna aika kamalaa, possussa oli mitäänsanomatonta teollista barbecue - kastiketta ja kaikki maillardit mitä possunrasvalla saisi aikaan puuttuivat. Makkaroita oli paljon mutta ne olivat jotenkin sekalainen seurakunta valmismakkaroita. Niin ja kuivia. Eikä ollut sinappia. (kiti-kiti-vali-vali). Kasvispiirakan pelastivat tuoreet vihannekset ja kerma, voitaikinapohja oli trad enkä edelleenkään suostu itse leipomaan kasvispiirakkaa voitaikinalle. Perunapaistos oli ok, mutta olisi kaivannut kunnon kastikkeen ja lihan viereensä.

Liika on liikaa etenkin kun mikään ei oikeasti ole kovin hyvää.

Tässä kohdin allekirjoittanut tunnustaa piston sydämessään; tähän mäkin niin helposti sorrun juhlissa. V aina tolkuttaa että tee yksi tai kaksi juttua mutta hyvin ja se riittää.  Muttakun... pitää olla sen seitsemän sorttia niin helposti ainakin jokin niistä jää puolitiehen.

Selvästi kuitenkin asiakkaat olivat suht tyytyväisiä ja paikka oli (lakkiaissunnuntaina) buukattu täyteen. Piirun verran alle 30,- per nenä ruokaa oli ainakin riittävästi. Valitsemalla vaan tarkasti mitä ottaa sai tiskistä kerättyä ihan ok brunssin; ongelma vaan on, että maistamatta siitä runsaudensarvesta ei tiedä mikä on tuunattu "miedoksi" ja missä oikeasti on makua. Vaikka en mielelläni jätä ruokaa, pääruokia jäi sillä en vaan halunnut maistettuani enää syödä niitä. Vertailun vuoksi Bistro-o-matin brunssi menee samassa hintaluokassa ja vaikka ruokaa on paljon vähemmän, jotenkin koen saaneeni siellä rahalleni enemmän vastinetta. Vaikka Kirkkonummelle ajaa meiltä melkein puoli tuntia ja Hämeenkylään n. 10 min, uskon silti ajavani sinne Kirkkonummelle jälleen ja taas paljon todennäköisemmin kuin Hämeenkylään.

Kenelle sopii? No, mielestäni niille, jotka arvostavat laajaa valikoimaa ja pelkäävät mausteita. Varmasti lapsiperheille ihan kiva ja hyvällä isolla porukalla toimii varmaan ok. Itselleni jäi WOW - olo palvelusta ja koska paikassa on potentiaalia, hieman turhautuneen masentunut olo ruuasta. Hitsin vitsi, se olisi niin pienestä kiinni.

Kaalia ja homejuustoa eli lisukkeita nyhtöpossulle

Voitteko kuvitella, että sen kerran maailmassa kun jäävuorisalaattia ihan erikseen haluaisi ostaa, sitä ei tietenkään löydy mistään? No ei tietenkään, koska juuri tällaisille sattumuksille kaikki taikauskoisuus perustuu.

Kun mietin taannoisen brunssin menua kahlasin läpi erinäisiä opuksia inspiraatiota hakien. Sekin on jännä juttu; kun kahlaa läpi paljon lehtiä ei ehkä päädykään tekemään niistä mitään mutta assosiaatiot ja mielleyhtymät heräävät ja ainakin meikäläisellä se päätösprosessi nopeutuu hurjasti. Jos ei ole mitään virikettä ajatus kuivaa kasaan eikä tule edes sitä ensimmäistäkään ajatusta. Tälläkin kertaa kävi vähän niin, lopulta ainoa resepti jonka päätin ottaa suoraan kirjasta oli Pitt Cuesta bongattu jäävuorisalaatin kanssa tarjottu nyhtöpossuresepti. Mutta kuten otsikossa lukee, vieraat saivatkin kaalia ja syykin oli selvä: ei jäävuorisalaattia.

Kaikkialla näkyy nykyisin nyhtöpossua. Niinkun ihan joka paikassa. Ja yleensä siitä on vielä koottu leivän kanssa suhteellisen tukeva burgeri, pita tai tortilla. Jotain muuta voisi keksiä Ihan jo senkin takia, että koska olin jo innostunut alkupalojen kanssa ja tehnyt keiton, tuumasin ettei porukka mitenkään edes jaksa syödä suhteellisen tukevaa pitaa tai burgeria pääruuan jälkeen.

Noh, Pitt Cue to the rescue; kirjassa tosiaan tehdään pulled porkista ihanan näköinen annos jossa pohjana on lohko jäävuorisalaattia, sen päällä homejuustokastiketta ja sellaista pehmeää ja upeaa nyhtöpossu-sipuliseosta karamellisoidulla sipulilla. Koko komeus kruunataan vielä keolla öljyssä paistettua leivänmurua. Ja noh, olihan tuossakin leivänmurua, mutta enimmäkseen kuitenkin salaattia. Setti kuulosti niin hyvälle ja tervetulleelle vaihtelulle niille sikaa ja pitaa - yhdistelmille joita meilläkin on eri muodoissaan täällä väännetty, että halusin pitää kinni ideasta kynsin ja hampain, vaikkei jäävuorisalaattia olekaan.

Ja sitten muistin, että kevätkaalihan on ihan tosi hyvää grillattuna, joten sen päällehän voisi rakentaa samantyyppisen setin. Ja niinpä sitten tein.

Se, mikä unohtui kiireessä olivat ne sipulit. Possun sekaan olisi ohjeen mukaan pitänyt ruskistaa sipulia minkä tajusin vasta kun olin nostamassa jo ruokaa esille. eikä siinä enää aleta sipuleita ruskistelemaan. Ensi keralla sitten. Mutta muutoksista huolimatta setti toimi. Laitoin vaan kaalit grillistä tarjolle laakeaan vuokaan ja valutin homejuustokastikkeen kaalien päälle. Sitten paistoin öljyssä leivänmurua jota minulla oli valmiina purkissa. Se oli maustettu tekovaiheessa valkosipulin kynnellä ja oksalla rosmariinia - kuten näissä italialaisissa kurpitsasiivuissa. Maku tosiaan tulee läpi, Merituuli heti bongasi maistaessaan että leivänmurussa on jotain maustetta. HAssu juttu että niin pieni asia tekee niin paljon makua, mutta näin se on.

Alla ohje kuten se on kirjassa, minulla tosiaan jäävuorisalaatin korvasi kevätkaali ja sipulit unohtuivat. Tänään ajattelin tehdä ehkä samantyyppisen lisukkeen grillatulle possunkyljelle, jota sous videssä lillii jo toista päivää. Mutta se, hyvät ystävät, onkin jo toinen tarina.

Jäävuorisalaattia/kevätkaalia, nyhtöpossua ja jäävuorisalaattia

1 jäävuorisalaatti (tai lohko per ruokailija)
1 nippu kevätsipulia (meillä taisi jäädä pois)
200g sipulia siivutettuna
80g leivänmurua tai kuivahkoa leipää palasina
oliiviöljyä paistamiseen
100g nyhtöpossua
100g sinihomejuustoa (suolaisehkoa, meillä oli muistaakseni societeta)
100g piimää (käytin purkin kermaviiliä isompaan annokseen joka toimi ihan hienosti)

Leikkaa jäävuorisalaatti lohkoiksi ja trimmaa sellaisiksi söpöiksi annoskasoiksi. Jos käytät kaalia, grillaa se ensin kantoineen ja halutessa poista kanta vasta sitten. Salaattia ei grillata! ;)

Kevätsipuli silputaan hyvin hienoksi renkaaksi ja laitetaan odottamaan. Siivuta myös sipuli.

Tee kuivasta leivästä krutonkoeja uunissa tai pannulla, minä laitoin pannuun ihan pienen öljytilkan ja paahdoin leivänmurun siinä. Jos käytät krutonkipaloja, murusta ne sitten lopuksi sormin annoksen päälle.

Kuumenna hieman älkyä pannussa ja paahda sipuli kauniin karamelliseksi hitaasti pannussa kuumentaen ja sekoitellen. Ota sitten pois levyltäja sekoita nyhtöpossun kanssa.

Sekoita juusto ja kermaviili tai piimä keskenään kulhossa kastikkeeksi johonjää muutama pienehkö juustopala sattumiksi. Sitten kootaan annos.

Laita jäävuorisalaattikasan päälle reippaasti homejuustokastiketta, sitten sipuli-possuseosta ja koristele koko homma vielä kevätsipulisilpulla ja murustetulla krutongilla tai paahdetulla leivänmurulla.

Tarjoa heti ja kata tämän annoksen kanssa haarukka sekä veitsi! :)

Kurpitsa-kookoskeitto eli haastaja Välimäen keitolle

Minun suosikkikeittoni myski- eli butternutkurpitsasta on vuosia ollut Välimäen kurpitsakeitto. Vaikka se on edelleen hyvä, löysimme niiden modernist cuisinen painekattilakeittojen kahlauksessa sille haastajan.

Tässä sopassa on ideana, että kurpitsa karamellisoidaan samalla tavalla kuin porkkanakeitossa, kauttaaltaan soodan ja suolan avulla ja karamellisoinnin jälkeen koko hässäkkä laitetaan blenderiin ja ajetaan ihan tasaiseksi massaksi. Tarvittaessa voi paseerata siivilän läpi, jos klimppejä jää mutta ainakin meidän kenwoodin blenderi on suoriutunut tästä erinomaisesti. Ja voihan sinne kulhoon vähän lorauttaa nestettäkin jos siltä tuntuu.

Olen tehnyt tätä nyt kahdesti ja molemmilla kertaa kämmeltänyt, mutta silti soppa on ollut erinomaista. Se kämmelys on käynyt siinä, että ohjeessa kurpitsan, voin, soodan ja suolan lisäksi painekattilaan laitetaan hienonnettu sitruunaruoho. Arvatkaa vaan oliko minulla sittenkään itruunaruohoa kotona ensimmäisellä kierroksella ja brunssia prepatessani unohdin sen kattilasta. Maistoin massaa jossa ei sitä sitruunaruohoa ollut ja ihan hyvää se oli toki niinkin. Mutta kun harmitti, niin lisäsin blenderiin hätäpäissäni vielä ihan hienoksi leikattua sitruunaruohon pehmeää osaa ehkä pari teelusikallista josta tuli vähäsen aromia. Ihan ok, mutta ensi kerralla muistan. Muistan! 

Sillä ekalla kieroksella korvasin muuten sitruunaruohon pienellä määrällä raastettua inkivääriä. Sekin toimi ihan hienosti. Joten onni onnettomuudessa - näiden kommellusten kautta on tullut testattua että toimii muullakin tuunauksella.

Se kuvassa näkyvä mozzarella ei ole kovin hyvä idea silkkisen keiton sekaan. Sen sijaan korianteri on ihan spot on.

 Keitosta jäi ottamatta kuva brunssilla ja nappasin tuon otsikossa näkyvän kuvan eilen lounasaikaan. Silloin laitoin keittoon vähän mozzarellaa, mutta se ei ollut hyvä idea. Mozzarella ei kertakaikkiaan sovi tuohon päälle. Alkuperäisessä ohjeessa pinnalle neuvotaan paistamaan kampasinpukkaa, mutta minusta oksa korianteria riittää erinomaisesti. Tosin jos jollain nyt on kampasimpukkaa tai jättikatkaa, grilli jne niin miksipä ei. Mutta keitto on sinälläänkin tukevaa ruokaa ja pienikin annos on suhteellisen täyttävä.

Sellainen helpottava kikka oli laitettu siihen modernit cuisine@homeen, että suolan ja soodan voi sekoittaa "sormustimelliseen" vettä jolloin seos jakaantuu kurpitsoille tasaisemmin. Näin suola ja sooda ei jää vain joihinkin kohtiin ja seos ei "pala" niin helposti. Ihan hyvä vinkki - 30 ml on tosiaan sellainen pieni shottilasillinen vettä - juuri sen verran että siihen saa liukenemaan suolan ja soodan.

Vaikka ehkä siinä porkkanakeitossa oli suurempi WOW - faktori, tämä oli tosi hyvää ja syvän makuista keittoa, mutta ehkä lähempänä sitä mitä etukäteen ajatteleekin; erinomainen, silkkinen kurpitsakeitto kookosmaidolla. Suosittelen kokeilemaan!

Kurpitsa-kookoskeitto (n. kuudelle pieni annos - ohje: modernist cuisine at home)

113g voita
500g kurpitsaa kuorittuna, siemenet poistettuna ja paloiteltuna
1 sitruunaruoho, pehmeät osat hienonnettuna
30 ml vettä
1 ja 1/4 tl suolaa
3/8 tl soodaa

Painekeittämisen jälkeen
n. kookosmaitoa tarvittava määrä (brunssilla laitoin 2 prk (á 400ml) kookosmaitoa kaksinkertaiseen annokseen, tarvittaessa keittoa voi myös hieman ohentaa vedellä)
nokare voita (n. 30-40g)


Sulata voi painekattilassa ja lisää sitten kurpitsapalat ja sitruunaruoho (tai inkivääri). Sekoita keskenään vesi, sooda ja suola ja lisää seokseen. Pyörittele niin että kaikki kurpitsapalat ovat voissa, soodassa ja suolassa. 

Sulje kattila ja anna paineen nousta kahteen merkkiin asti ja mittaa sitten paineen noustua 20 min keittiökellolla keittoaikaa.

Jäähdytä sitten kattila nopeasti valuttamalla haaleaa vettä reunojen päälle ja avaa kun paine on laskenut.

Kaada massa blenderiin ja aja tasaiseksi. (tässä vaiheessa keiton voi jättää jääkaappiin kannussa ja lisätä kookoksen vata ennen  tarjoilua.

Kuumenna kookosmaitoa ja lisää kurpitsapyre. Ota pois liekiltä kun seos on kuumaa. Lisää vielä nokare voita ja saadaksesi ihan tasaisen rakenteen sekoita voi sauvasekoittimella keiton sekaan. Tarjoa heti.

p.s. älä kuumenna enää voin lisäämisen jälkeen ettei se vaan erotu. Tuossa mikrottamassani keitossa vähän kävi niin, kattilassa uudelleenlämmitys toimii ihan ok, mutta parempi tosiaan tehdä pohja etukäteen ja viimeistellä vasta lopuksi jos ajattelet tarjota tämän vaikka äitienpäivän aamuna tai illallisella/brunssilla. :)

Brunssi kotona a.k.a kaikkea punajuuresta ja beyond

Minusta on kivaa kokeilla reseptejä ja syöttää sitten lopputulokset ystäville ja tuttaville. Sillä vaikka kaikki ei menisikään aina 100% nappiin, on aina hyvä kun ruuhkavuosien keskellä keksii jonkin tekosyyn nähdä ystäviään. Ja nyt, yllättäen vapautuneen viikonlopun johdosta ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja huhuilla paikalle muutamia ihmisiä joilla tiedän olevan kiinnostusta outoihin ruokiin, hyvä huumorintaju, rento asenne ja paljon seikkailumieltä :) Niin ja tietenkin koska tapaaminen on ollut to-do - listalla taas aivan liian pitkään.

Taustana tälle brunssin teemalle kerrottakoon, että olen katsellut uutta mehulinkoani jo pitkään sillä silmällä. Nimittäin että tarttis koittaa tehdä sillä jotain muutakin kuin sitrusmehua. Tuo Philipsin laite on nimittäin ihan tappavan tehokas ja mikä tahansa mitä sinne syöttää, mehustuu sekunneissa sellaisen vähän pelottavan Zuih - äänen saattelemana. Ja kyllä, pluspuolella se ON myös helppo puhdistaa. :)

Mutta kyllä minä vähän omaa järjellisyyttäni kyseenalaistin kun valitsin uhriksi juuri punajuuren, joka on paitsi kaunis ja kova, myös käsitellessä julman sotkuava juures. Mutta kun punajuuren kanssa pääsee kuorta syvemmälle kaikki vaivannäkö kyllä palkitaan pehmeän raikkaalla ja kameleonttimaisen monipuolisella makuelämyksellä. :) Ai miten niin tykkään punajuuresta? ;)

Kaikki lähti varmaan siitä, kun bongasin vapun alla Truly Kira - blogista punajuurimimosan ohjeen, jota suunnittelin teke väni vappuna mökillä; laittaisin vaan punajuurisiirappia etukäteen mehustimen kautta ajoon ja siirappi mukaan kylmälaukkuun.

Kiran drinkistä tuli ihan hauska, joskin laitoin ehkä liikaa sokeria siirappiin.
Kannattaa noudattaa Kiran ohjetta eikä yrittää tehdä sorbettipohjaa ja drinkkisiirappia yhtäaikaa... ;)

Ja vaikka kaikki menikin sittemmin Vapun kanssa uusiksi, se ajatus alkudrinkistä ei ollut täysin kadonnut siihenkään mennessä kun aloin koota ideoita brunssille. Tosin, siinä vaiheessa mopo oli jo karannut käsistä kauan, kauan sitten. Ja niin siinä sitten kävi, että mehulinko pääsi töihin ja tein mehua; viidestä suuresta punajuuresta mehua tuli reilu litra josta suunnittelin tekeväni paitsi alkudrinkin myös jälkiruokaa.

Ja kun sanon, että mopo lähti taas karkaamaan tarkoitan tietenkin, että halusimme päästä yhdistelemään brunssiimme viimeaikojn parhaita paloja. Ja se taas tarkoittaa, että...

...ulkona savuaa yön läpeensä ja keittiössä syntyy vuori kippoja ja kattiloita tiskialtaan tietämille...

Taikina menee ulos kylmään kohoamaan hiiiitaaasti... Ja aamun valjetessa uuni väännetään päälle ja tuoksut alkavat hiipiä keittiöön.

Ja kun kaikki tehtävissä oleva oli tehty, kaikki prepattu ja valmisteltu ja uni alkoi painaa silmäluomia, menu alkoi näyttää tältä:

Brunssimenu 

Alkuun

Kiran punajuurimimosaa

Korg Madamesta inspiroituneita pekonikääröjä

Arto Rastaan vuohenjuustopalloja
savustettuja tomaatteja ja lipstikkaa

Vihreä parsasalaatti

Punajuuri-mallassämpylöitä

Butternut-kookoskeitto (painekattilassa)

Pääruuaksi 

Grillikaalia ja homejuustokastiketta

Pulled pork savustimesta

Cous-cousia

Jälkiruuaksi

Munkkeja

punajuurisorbet, sabayon (lebovizin ohjeella) ja ketunleipägranite sekä mansikkaa ja inkiväärimarinoitua pekaania

Ja tietysti itse tehtyä simaa, mehua, kahvia ja shampanjaa.

Ja koska olen vähintäänkin tunnettu epärealistisista suunnitelmistani, menulta karsittiin vielä tunti ennen H-hetkeä yhdet falafelit, karamellisoidut sipulit ja cole slaw ;) Nimim. olisi vaan pitänyt siivuttaa ne sipulit illalla valmiiksi... ;)

Mutten usko kenenkään niiden puuttumista huomanneen, vaikka Merituuli pääsikin vekkuli silmäkulmassaan kuittaamaan että yhtään leikkelettä tai juustoa ei pöydästä löytynyt - kaad damnit! ;)

Pudottelen reseptejä tässä parissa erässä perästäpäin. Ihan kaikesta ei tietysti ole tarkkoja mittoja - kuten esimerkiksi noista punajuuri-mallassämpylöistä.

Punajuuren kuidusta joka jäi mehulinkoon syntyy hauskoja sämpylöitä jotka voi maustaa siirapilla, maltaalla ja fenkolilla. 

Olin puhunut V:lle että leipää pitäisi olla ja että olen vähän suorastaan kyllästynyt pitaleipiin, joiden väliin pulled porkia on nyt sujauteltu useampaankin otteeseen. Ja siinä siivotessaan mehulingosta sitä punajuurimassaa pois, V sanoi että mitä jos sen massan käyttäisi pohjaksi sämpylöille.

Ja minähän olin heti ideaan tarttumassa; ihan täydellinen idea!

Mutta se mitä en tajunnut oli, että koko sen valtavan punajuurimassan käyttäminen yhteen leipätaikinaan tarkoittaa valtavaa leipätaikinaa. Nimittäin kun punajuurista on otettu litran verran nestettä pois, taikinaan pitää lisätä litran verran vettä ja yli kilo jauhoja että taikinaan saa kunnon sitkon. Kuivahiivaa laitoin kylmään nestepohjaan 2 pss. Osan punajuurimassasta olisi varmaan voinut laittaa sivuun ja käyttää johonkin muuhun - vaikka jauhelihapihveihin tai punajuurilettuihin myöhemmin, mutta nyt kun se kaikki meni tuohon taikinaa, sämpylöitä tuli PALJON.

Lisämauksi taikinaan meni semmoinen puolisen toista desiä mallasta, teelusikallisen fenkolia ja desin verran siirappia sekä n. 100g voita loppuvaiheessa vaivaamalla sen pienissä nokareissa taikinan sekaan.

Sitten taikina kohosi yön yli ja paistettiin kuumennetuissa padoissa kuten vaivaamaton leipä. Vartti kannen kanssa riitti löyhästi pakatuille leiville ja 10 lisäminuuttia ilman kantta jotta pintaan sai vähän kuorta. Ja minusta leivistä tuli oikein hauskoja vaikka jossain vaiheessa pelkäsin että niistä tulee liiankin terveellisiä. ;)

Ja kieltämättä, nyt aamulla kun napostelin näitä mustaleimaemmentalin kanssa tuumasin, että ensi kerralla laitan brunssilla näiden sämpylöiden pariksi jonkin vahvemman juuston, sillä hyvin se sopi siihen päälle! ;)


p.s. JOS sitten semmoinen punajuuridrinkki SATTUISI kaatumaan valkoiselle pöytäliinalle, niin huoli pois - pinkki lähtee pinkillä! Vanishin valkoisella kun käsittelee tahran ja ajaa kuudenkympin pesuohjelman niin tahra on tiessään ja liina kuin uusi. Mainoksen uhri tai ei - meiltä löytyy aina purkki vanishia kaapista. :) 

Räntäsateen parhaat puolet eli Olon vappubrunssi

Me aloimme katsella tarkemmin vapun sääennustetta siinä vaiheessa kun meidän kanssamme vappua saaristoon viettämään ilmoittautuneet kaverimme alkoivat perua tulemistaan huonon sään takia. Ja kieltämättä räntää olan takaa,  +4 ja 14 m/s olivat sellaiset lukemat ettei kyllä enää itseäkään napannut - yhtään. Sillä Jotain Muutakin voisi varmaan keksiä.

Ja sitten kävi niin, että satuimme saamaan ystäviemme kanssa vielä onnenkantamoisena viimehetken brunssivarauksen ravintola Olon sisäpihalle. Voin vakuuttaa että Olon katetussa sisäpihasalissa lämpimässä ja suojassa rakeilta, sateelta ja tuulelta oli ihan erinomaista istuskella katselemassa kuplien nousemista kuohuviinilasissa.

Pääruoka tarjoiltiin "Carving" - pöydästä jossa lihan ja lisukkeiden määrän sai itse valita - lisääkin sai mennä hakemaan.

En nyt tietenkäään sano, etteikö siinäkin olisi ollut oma fiiliksensä istua  katsomassa serpentiinit lipattaen kumpi tuottaa nopeammin iloisen vappunenän; myrskyävä meri vai piiskaava raekuuro. Mutta ehkä tällä kertaa minulle kuitenkin riitti saaristolaisfiilistä luomaan se Kemiönsaaresta tuotu mahtavanmakuinen karitsa, jota meille brunssin pääruuaksi tarjoiltiin. Taitaapa siitä olla ainakin yli viisi vuotta kun olen keskustassa vappuna edes käynyt. Ja tätä kokemusta rikkaampana voin vain todeta että vaihtelu virkistää.

Katkarapu-parsasalaattia, vuohenjuustosalaattia, sokerisuolattua lohta, uusia perunoita, salaattia kapriksilla sekä (muistaakseni) vasikkaa ja piparjuurta.

Brunssi oli juuri niin hyvä kuin voi toivoa ja raaka-aineissa oli taattua olo-laatua. Ehkä tällaisen kotiköksän mieleen jäi suorastaan pienenpieni raaka-ainekateus. ;) Ikinä, koskaan, milloinkaan en ole supermarketista ostanut NIIN herkän makuista parsaa kuin siihen katkarapusalaattiin oli jostain löydetty. Aina niissä parsoissa tuppaa olemaan hieman kitkeryyttä vaikka kuinka laittaisi. Näissä ei ollut jälkeäkään sellaisesta vaan maku oli suorastaan kukkean raikas. Epäilemättä se oli kotimaista luomutuotantoa, misattu ja valmistettu täydellisesti ja sitten vielä marinoitu kevyesti fenkoliöljyssä. Mahdollisesti parasta parsaa mitä olen koskaan syönyt. Tunnustan kaivaneeni pari ylimääräistä palaa salaattiastiasta ensimmäisen palan syötyäni ;)

Ja entäs se vuohenjuustosalaatti sitten? Ihan mielettömiä tomaatteja ja täydellinen sekoitus makuja; paahdettuja auringonkukan siemeniä, pähkinää ja pehmeää vuohenjuustoa. Ja niistä viimeisistä tomaateista käytiin lähes huutokauppaa pöydässämme. Makumaailmassa vilahteli niin alkupaloissa, pääruuissa, juustoissa kuin jälkiruuassakin fenkolia, pähkinää, paahtunutta mallasta, piparjuurta, lakritsaa ja tietysti herkkiä yrttisiä makuja joita nuo vahvat perusmaut kantoivat. 

Kaikki oli tietenkin ihan täydellisen hyvin laitettua mutta silti hienostelematonta, rehellistä brunssiruokaa. Avoin ja ilmava sisäpihan miljöö tarjosi myös pikkumiehelle paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. I jaksoi istua koko brunssin ajan tosi nätisti, äiti oli kieltämättä ihan älyttömän ylpeä vähän päälle kaksi ja puolivuotiaastaan joka hyräili paikallaan onnellisena. Ja oli mukavaa että välillä tarjoilijat pysähtyivät vaihtamaan pikkumiehenkin kanssa sanan tai pari. Äitikin pystyi rentoutumaan ja nauttimaan niin ruuasta kuin seurastakin. Simppelimpi ja kotoisa brunssiruokien esillepano sopi lapsenkin kanssa syömään tulevalle paremmin kuin hyvin - jokainen sai nokkia ruuista mitä halusi ja lisää ruokaa sai omaan tahtiin. Positiivinen yllätys minulle oli, että alle viisivuotiaana I söi brunssinsa ilmaiseksi. Aikuisilta vappubrunssin ruoka kustansi 68,- per nenä - viinit tilattiin erikseen.

Tuo sinihome on sitä kuulemma harvemmin ravintoloiden ulkopuolella tavattavaa Selineä (?), oikealla Verner.

Pöydässä kotimaisuus oli kunniassaan; jälkiruokajuustotkin tulivat kotomaasta. Sinihome oli nimeltää Seline tai Celine ja tuli Tampereelta. Valitettavasti en löydä googlella yhtään hittiä vaikka koitin etsiä, etten ole varma enää nimen kirjoitusasusta. Ja sitten oli kolatun vuohenjuustolan Verneriä. Molemmat ihan erinomaisia, täyteläisiä ja tasapainoisia juustoja.

Lakritisaisuus ja fenkolisuus kulkivat makumaailmassa vihjauksena mukana koko brunssin ajan, sommelierin suorittelemat viinivalinnat täydensivät oikein mukavasti menun.

Jälkiruoka oli ihanaa, raparperisen raikasta ja suussasulavaa. Päällä fenkolilunta tai vastaavaa. Lakritsapusu herätti kuitenkin ehkä eniten ihastusta kaikissa; ystäväni olisi halunnut ostaa niitä kotiin toisen samanlaisen satsin (jos paikalla olisi ollut herkkumyymälä) ja I nautti omansa "kokonaisvaltaisesti" ;) Pahoittelut ravintolalle sotketusta pöytäliinasta mutta pikkumies todella nautti jälkiruuastaan ;) Ja vapun kunniaksi jälkkärisetissä oli tietysti myös munkkeja joissa oli sisällä jotain, minkä epäilen olleen sabayon - kastiketta.

Jopa I oli ihan ihmeissään ja ihastuksissaan pikku vappuretkestämme; kun pääsimme kotiin I totesi: "Kiitos äiti ja kiitos isi, minulla oli mukava retki!"

Johon taisin todeta että "Niin meilläkin, muru - hyvin meni!"

Ja vaikka sinne saaristoon olisi vähän mieli palanutkin, niin käveleminen valmiiseen, upeaan brunssipöytään ystävien kanssaoli kyllä ihan mahtavan rentouttavaa. Ehtiihän sinne mökille tiskaamaan ja kuokkimaan kasvimaata vielä monen monta kertaa tulevana kesänä. ;)

Savustettua lampaan ribsiä

Jos haluaa tehdä edullisia löytöjä pyhien aikaan ei välttämättä kannata suunnata hyvän perusvalikoiman supermarkettiin vaan siihen lähemmäs, lähikauppaan jossa on kunnianhimoinen lihamestari. Meidän tapauksessamme se nykyisin tarkoittaa K- supermarket Auroraa, jonne meiltä ei ole mikään valtava matka vaikkei se ehkä absoluuttisesti lähin kauppa olekaan.

Kirjassa neuvotaan trimmaamaan tuo luurivi irti rustoisesta reunasta - reunuksen voi käyttää vaikka liemeen.
Me emme trimmanneet, kun ei ollut mitään liemenkeittoa suunnitteella. 

Pääsiäisen aikaan bongasin, että lihatiskissä oli kokonainen karitsan rinta, eikä hintakaan ollut mikään järkyttävän kova joten poimin molemmat esillä olleet rintapalat mukaani. Olin nimittäin Pitt cue - keittokirjaa lueskellessani bongannut karitsan ribsiohjeen jossa kokonainen rinta oli rubattu ja sitten savustettu. Vähänkö kiusaus oli ylivoimainen - etenkin kun V oli kutsunut kavereitaan pihallemme grillaamaan & savustelemaan ja tuumasin että miesvoittoiselle porukalle varmaan liha kelpaa.

Salaattia, villivihreitä, savustettuja tomaatteja ja punaista riisiä

Kaikki toivat jotain ja minä pykersin cole slaw - kaalisalaattia varhaiskaalista ja sellaisen luovan yhdistelmän punaisesta riisisalaatista ja V:n juhlille tehdystä savutomaattisalaatista, johon kirvelin sijaan käytin maasta jo innokkaasti puskevia villivihreitä. Siihen Cole slaw - salaattiin otin vinkkiä Hupen V:lle kehumasta Neelyn cole slaw - ohjeesta. Tosin vähensin sokerin määrän alkuperäisestä ohjeesta reippaasti pienemmäksi - ehkä kolmannekseen max. ja laitoin majoneesin lisäksi kermaviiliä n. 50-50 suhteessa majoneesiin. Mutta se idea, minkä ohjeesta sain oli että sinappia voi laittaa enemän kuin olen yleensä laittanut.

Ja aikamoinen kornukopia lihoja, äyriäisiä ja kastikkeita pöytään laskeutuikin. Joku oli tuonut jättikatkarapuja ja marinoinut ne upeasti chilillä. Ihastelin niitä siinä hiljaa mielessäni - vahvaa chiliä oli osattu käyttää sopivan vähän ja vaikka ruuassa oli makua, se ei jyrännyt herkkää katkarapua. Yhtään kuvaa ei meidän kameraan tainnut niistä katkaravuista tulla, valitettavasti.

Sour cream & onion ruissipsejä, kurkkusalsaa ja mätiä.

V kielsi minua olemaan innostumatta liikaa lisäkeosastolla, sillä päivän teemana oli jokainen tuo jotain - tyyppinen setti.  Mutta sen verran hössötin, että koska meillä oli jäänyt pääsiäisillalliselta mätiä, tein sille kaveriksi limellä marinoidun ja kevyesti lemondrop - chilillä maustetun  kurkku-avokado-korianteri "salsan" jota nostin ruislastulle ja mätiä siihen viereen. Niitä ei voi sekoittaa, ettei mäti kypsy haposta, mutta näin sain mädin kaveriksi jotain raikkaampaa, sillä keli oli ihan upea ja pihalla lämmintä kesälukemissa. Vähän jotain uutta tähän mätiloppujen hävitysrintamalle sen iänikuisen smetanamoussen sijaan ;)

Ohje on tosiaan Pitt Cue - keittokirjasta jonka ainoa heikko puoli on, että siinä on suhteellisen paljon ristiviitteitä peruskastikkeiden ja muiden resepteihin. Ja niistä ohjeista sitä soosia tulee semmoinen ravintolassa kerralla tehtävä määrä ;) Niinpä niissä pitää vähän skaalailla ja tässä tapauksessa me emme ryhtyneet keittelemään "mother saucea" jota kirjassa käytetään kaikkien soosien pohjana. Se korvattiin laadukkaalla grillauskastikkeella jonka ajattelimme sopivan lampaan rubin makuihin.

Tästä rubista tuli enemmänkin tahnaa - kannattanee käyttää kuivattuja yrttejä ja valkosipulijauhetta ellei ole aikaa kuivattaa tahnaa etukäteen.

 V teki rubia ja sai pienen oppimiskokemuksen; kun on tarkoitus tehdä rubia niin vaikka ohjeessa sanottaisiin valkosipulin kynsiä ja timjamin sekä rosmariinin lehtiä, kannattaa olla vähän skeptinen sen suhteen, pitääkö kaikki olla tuoretta. Tai sitten se rubi pitää tehdä niin paljon etukäteen, että sen ehtii kuivattaa, sillä tuosta rubista tuli niin märkää tahnaa, ettei se tarttunut lampaan pintaan lainkaan. V oli ulkona taistelemassa rubinsa kanssa ja pyyhälsi sitten sisään huutaen jo ovelta:"Apua, kriisi, paniikki, auta mua!":)

Ja tottakai vaimo auttaa. :) Teimme sitten nopsaan sinne päin olevan kuivarubin ja laitoimme tuon alkuperäisellä ohjeella saadun tahnan leivinpaperille kuivamaan. Se ohje oikeasti on hämäävä - sen perustella voisi kuvitella että rubista tulee rubia, vaikka siitä tuleekin tahnaa.

Oikean reunan olisi kirjan mukaan kannattanut trimmata suoraksi, koska siinä on niin paljon jänteitä ja kollageenia eikä oikeasti niin paljon lihaa.

Mutta kaikkien kommellusten jälkeenkin lampaasta tuli ihan mahtavaa. Nämä karitsan ribsit ovat toistaiseksi ehdottoman paras lammassavustelu mitä olemme saaneet aikaiseksi. Myös lampaan potkia savustettiin joskus aiemmin, mutta niistä ei jotenkin tullut hyviä. Nämä sen sijaan herättivät varauksetonta ihastusta koko mieslaumassa. Rasva oli pehmennyt ja sulanut herkän savuisaksi, lihassa oli hieman sellaista barkin tuntua ja makea kastike pinnassa viimeisteli herkun. Meillä on vielä toinen lampaanrnta pakastimessa ja luulen, että se menee tällä samalla reseptillä.

Mutta nyt aamiaista ja ilmapalloja perheelle. Iloista vappua kaikille!

Lammasrubi
200g maldon - suolaa
75g vaaleaa, ruskeaa sokeria tai vaahterasokeria
25g sinappijauhetta
25g fenkolinsiemeniä (paahdettuna)
25g valkosipukin kynsiä (suosittelen jauhetta, ellet tee rubia kuivamaan etukäteen)
10g rosmariinia (suosittelen taas kuivattua)
10g timjamin lehtiä (jälleen, kuivattuna)
1 luomusitruunan kuori

Sekoita aineet blenderikipossa. Ohjeen mukaan säilyy suljetussa astiassa viikon verran mutta jos käytät kuivattuja aineksia tai kuivaat seoksen se säilynee toki suolan ansiosta pidempäänkin.

Moppauskastike

200ml mother saucea tai grillikastiketta (se meidän käyttämä taisi olla savuista viskiä poppamieheltä)
15 ml siirappia
1 sitruunan mehu

Kun moppia tarvitaan, laita aineet kattilaan ja kiehauta. Pidä kastike lämpimänä.

Savustetut lampaan ribsit

1 lampaan/karitsan rinta luineen
20 ml French's-sinappia tai esim. hunaja Dijon-sinappia
50g lammasrubia (yllä)

Laita savustin kuumentumaan n. 110 asteeseen.

Lampaan ribsin kalvoa ei ole tarpeen poistaa, sillä se on niin ohutta. Kirja neuvoo trimmaamaan rinnan siten että jäljelle jää ribsimäinen rivi luita, mutta me taisimme vaan rubata koko palan ensin sinapilla ja sitten rubilla.

Lammasta savustetaan 5h tai kunnes lammas alkaa pehmentyä ja sisälämpö saavuttaa 87 astetta.

Sen jälkeen voit grillata ribseihin pinnat ja levitä runsaasti moppauskastiketta kaikkialle luille.  Tarjoile lämpimänä raikkaan salaatin kanssa. (kirjassa lampaan kanssa on tarjottu minttuinen ja sitruunainen sydänsalaatti-punasipulihässäkkä jossa granaattiomenaa)