Paahdettua basilikakanaa, tomaattia ja spaghettia

Olen viimeaikoina tehnyt jonkin verran tämän tyyppisiä helppoja, mutta hieman aikaa vaativia pasta-kanajuttuja koska; hirveä kiire. Eikä näissä mitään pahaa tietysti ole, simppeliä arkiruokaa jota voisi nimetä myös paremmaksi sen vuoksi, että makua riittää. Ja jos jollain nyt vielä sattuu olemaan hallansäästämä basilikapurkki pihalla niin tähän sen voi hukata hyvillä mielin. Mutta kannattaa olla nopea, sillä jo ylihuomenna on luvattu pakkasia yöksi koko maahan. Nyyh!

Viime viikonloppua vietettiin syksyisissä merkeissä saaristossa. Meillä oli ilonamme sipulimaan perhe ja Merituulin kauniita (ja edelleen kauniimmaksi muuttuvia) kuvia viikonlopulta pääsette kurkkimaan täältä. Merituuli oli viikonloppua speksatemmessamme ohimennen nimennyt lasten suosikiksi pestopastan ja koska meidän pikkumiehemme tykkää syödä kanaa, ajattelin yhdistää nämä kaksi ajatusta lauantailounaalle kun vieraamme saapuvat pitkä ajomatka takanaan. Koska: hyvin syönyt lapsi on onnellinen lapsi. :)

Lisäksi kaivelin vielä jostain muistini sopukoista että April Bloomfield oli yhdistänyt keittokirjassaan jollain tavoin kypsiä tomaattia ja paahtanut niitä kanan kanssa uunissa. No, pikainen vilkaisu reseptiin palautti taas minut maanpinnalle ja soveltamaan oman mieleni mukaan, sillä April oli blanchaillut ja kuorinut erikokoisia tomaatteja ja pykertänyt niistä panzanellasalaatin kanan kanssa. Uhoh, taitaa jäädä väliin kirsikkatomaattien kanssa. Mutta reseptin vilkaisu ei taaskaan ollut turhaa, sillä eräässä sivulauseessa tuo keittiössä pyörivistä naisista neroin mainitsee että tapaa toisinaan pujottaa vähän basilikavoita kanan nahan alle... "No niinhän minä teen!", totesin siitä paikasta ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Lopputuloksen näette tässä.

Paistoastian pohjalle tiivistyy upea-arominen kastike, joka voidaan imeyttää pastaan tai vaikka hyvään maalaisleipään. Hieman kuivasta leivästä mukaan voisi paahtaa krutonkeja Panzanellasalaatin tapaan. 

Ideanani oli, että paahdan halkaistuja kirsikkatomaatteja ensin parisen tuntia n. 100 asteessa jotta ne hieman kuivahtavat ja kiinteytyvät. Silloin niistä ei tule ihan mössöä, vaikka myöhemmin kaataisin sekaan vähän valkoviiniä ja laittaisin kanat paahtumaan tomaattien sekaan. Sen sijaan näin toimimalla kanoista tulee mehukasta ja lopputuloksena vuuan pohjalla pitäisi olla tomaattinen, tiivistynyt ja sopivasti makean hapokas kastike, jota voisimme sitten joko kaapia leivänpaloilla suuhumme tai keittää sekaan pastan, jonka annetaan imeä kaikki se maku itseensä. Molempi parempi totesin, kun pistin ruokaa pöytään ja leikkasin tarjolle sekä leipää kaapimista varten, että kippasin ison kasan spaghettia kanankoipien sekaan.

Kaikille ruoka maistui, vaikka muistinkin vasta paljon, paljon myöhemmin (lue: kotimatkalla, autossa sunnuntaina), että Merituuli perheineen tykkää syödä kanansa luomuna ("oh noes, fail"). Mitään hän ei hienotunteisena tietysti sanonut, mutta tajusin sen vasta siinä rauhoituttuani autoon ja kertaillessani kaikkea mukavaa mitä puuhailimme... Pahoittelut, tähän pieneen aivoon suuren pääni sisällä ei kyllä tälläkertaa muistunut edes ohimenevästi, että se meni näin. No, ohje sopinee sinänsä sekä kokonaiselle luomukanalle että näille valmiiksi leikellyille nuijille. Kokonainen kana vaan kannattaa laittaa tässä ohjeessa neljään-kuteen osaan, jotta tomaatit eivät pala paahtamisen aikana vaan jäävät sinne kanojen alle suojaan. Ensi kerralla sitten muistan paremmin.  Ehkä.

Kanasta kuitenkin tulee basilikavoin kanssa todella aromikasta ja pieni vaivannäkö viimeisten syystomaattien kanssa kannattaa; kesäinen hapokkuus vaihtuu syksyyn hyvin sopivaksi paahtuneeksi makeudeksi jota se pähkinäiseksi paahtunut valkosipuli vahvistaa. Erinomainen ruoka tilanteeseen kun on aikaa, muttei hirveästi jaksamusta.

p.s. viinirintamalla kanan kanssa sopii hyvin juoda vaikka Alkon uutuus-Dolcettoa: Lo zoccolaio Dolcetto D'Alba

Paahdettua basilikakanaa, tomaattia ja spaghettia (4 aikuista ja 4 lasta söi tästä)

n. 4 rasiaa erivärisiä kirsikkatomaatteja
1 valkosipuli leikattuna kahtia
ripaus sokeria ja suolaa
n. 100g voita
n. 1,5 dl silputtua basilikaa
1 iso valkosipulin kynsi murskattuna
ripaus savusuolaa
broilerin koipinuijia (n. 2 per aikuinen ja 1 per lapsi sekä muutama ekstra)
2 dl kuivaa valkoviiniä
tilkka öljyä
tuoreita basilikan lehtiä
n. 250-300g spaghettia
parmesania

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen. Halkaise tomaatit suureen uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin. Laita vuokaan myös halkaistu valkosipuli leikkauspinta alaspäin. Laita vuoka uuniin ja jätä uuninluukku hieman raolleen (esim. pikkulusikan varsi oven yläreunan väliin) ja anna tomaattien paahtua ja kuivua uunissa n. 1,5-2h tai kunnes ne ovat vähän tiivistyneen näköisiä.

Sekoita keskenään hieman pehmentynyt voi, murskattu valkosipuli ja basilikasilppu. Lisää ripaus suolaa ja sekoita tasaiseksi ihan käsin.

Ota tomaatit pois uunista ja väännä uuni 200 asteeseen.

Kuivaa kanan koipinuijat ja laita jokaisen kananpalan nahan alle n. 1 tl basilikavoita. Laita sitten basilikavoilla maustetut koipinuijat köllöttämään tomaattien päälle. Jos voita jää pieni nokare, laita se vuokaan mukaan.

Kaada vuokaan n. 2 dl valkoviiniä tai juuri sen verran että vuuan pohja peittyy, mutta kanat eivät ui siinä. Ripota sitten kanojen päälle mustaa pippuria sekä vielä hieman suolaa ja jos haluat, tilkka oliiviöljyä.

Paahda uunissa n. 35-40 min tai kunnes kanojen nahka on kauniin värinen ja liha kypsää. Kun kanat alkavat olla valmiita,  sulje uunin lämpö (jätä kanat vielä uuniin odottamaan) ja keitä pasta. Kun pastan keitinvesi on kaadettu voit lorauttaa pastan sekaan tilkan hyvää oliiviöljyä ja repiä tuoretta basilikaa. Purista valkosipulien sisukset kanojen paahtamispannulle syntyneen kastikkeen joukkoon, hävitä kuoret ja riko puristettuja kynsiä liemen sekaan esim. ruokalusikalla tai kauhalla. Kippaa sitten pasta kanasetin päälle ja kääntele sekaisin kastikkeen kanssa. Odota 2 min ja annostele lautasille. Korista basilikan lehdillä ja parmesanraasteella.

Kakku ja sifoni eli kuinkas sitten kävikään

Yhteistyössä kermaset.fi 

Ja sokeria pitää tietysti juhlissa olla. Olin ajatellut mennä niissä vanhoilla tutuilla ja yhdellä uudella rakkaudella elikkä tehdä Olivian erinomaisella reeptillä pari suurta pavlovapohjaa joiden väliin tulisi sekoitus kauden marjoja ja sitten tietysti V:n juhlaklassikon banaani-suklaakakun. Ja mitä tulee siihen uuteen rakkauteen niin päätin tehdä niitä Nigelin jumalaisenihania suklaasattumilla varustettuja browniesseja. Valintani onnistui hyvin, sillä se pavlova oli nopeaa rykäistä kasaan, kakun saattoi täyttää valmiiksi edellisenä iltana ja kun browniessit leikattiin lähes konvehtikokoon vieraat napsivat niitä mielellään kulkiessaan ohi tiskistä. Lisäksi tässä hommassa oli vielä sellainen bonus, että olin parkkeerannut kermalla täytetyn sifonin siihen suklaabrowniessitarjottimen viereen, että siitä sai sitten ohi mennessään ottaa browniesille päällisenkin jos tahtoo.

Tuo sifoni tuli meille tuotenäytteenä. Kermaset.fi tarjosi meille puolen litran sifonia ja kymmentä ilokaasupatruunaa ja tartuin tarjoukseen, sillä on ollut ajatuksena kokeilla kotioloissakin jotain hassuja reseptejä joissa käytetään sifonia. Niin meille päätyi puolen litran INOX - rosterisifoni ja kymmenen ilokaasupatruunaa. Ne jännittävät reseptit odottavat vielä vuoroaan, sillä V:n synttäreillä sifoni pääsi neitsytmatkalleen näiden makeiden kanssa.

Kapseli laitetaan kahvan sisään ja kierretään paikalleen, jolloin kapseli automaattisesti aukeaa pulloon.

Vähän se tuntui pelottavalta sillä meillä on ollut kauan, kauan sitten käytössä vaan sellainen iso soodasifoni ja pelkäsin että saan kermasta voita ihan sekunnissa. Idea on, että sifoniin laitetaan vaahdotettava tuote (tällä kertaa siis puoli litraa kermaa) jonka jälkeen ilokaasupatruuna ruuvataan laitteeseen kiinni ja koko komeutta ravistellaan muutamaan kertaan jotta vaahto syntyy. Ilmeisesti tässä kohdin olisi pitänyt malttaa sen vaahdon vielä tasoittua, mutten älynnyt sellaista vaan lähdin kokeilemaan pienelle lautaselle josko sieltä oikeasti tulisi kermavaahtoa.

Ruusukkeista tuli mielettömän ilmavia ja hienoja, mutta valitettavasti ne eivät kestäneet pidempää säilytystä.

Ensin, kun olin ravistanut sifonia varovasti pari-kolme kertaa en saanut aikaan kuin löysää puuroa. Hyvä, se kerma kestää siis enemmän vielä eikä laitekaan "räjähdä" ;) Niinpä annoin saman verran lisää hölskytystä mutta vähän reippaammalla tahdilla ja sitten alettiin saamaan vaahtoa. Ja vielä pari kertaa, jonka jälkeen ruusuke tuntui sen verran jämäkältä, että uskalsin siirtyä kakun pintapursotuksiin.

Mutta se, mitä en tajunnut oli, että sifonilla tehty vaahto ei kestä seisottamista ollenkaan samaan malliin kuin tavallinen pursotettu vaahto. Olisi pitänyt varmaan lukea vähän jotain taustaa aiheesta sillä esim. HMR kirjoittaa aiheesta ihan mielenkiintoisesti. Mutta jotenkin olin ajatellut että kermavaahto nyt pysyy ilman mitään ihmeempää, mutta ei. Kaasu karkaa rakenteesta ajan kanssa ja ruusuke kuihtuu kasaan.

Jos nyt pomppaatte postauksen ekaan kuvaan, huomaatte mitä tarkoitan. En vielä tuota kuvaa ottaessa tajunnut sitä, mutta kakun sivuja pitkin on jo alkanut juosta sulanutta kermaa. Koska kakku tehtiin monta tuntia ennen tarjoilua, nuo ruusukkeet ehtivät jääkaapissa latistua ja sulaa niin että kun jääkaapilla käytiin seuraavan kerran oli ilmiselvää että nuo ruusukkeet pitäisi varmaan vaan tasoittaa ja koristaa kakku jotenkin muuten.

Kakun ruusukkeet lakastuivat säilytyksen aikana ja valuivat kakun reunoja pitkin alas lautaselle. 

Lopulta päädyin vaan kiireessä ripottelemaan päälle suklaarouhetta, lisää suklaakuorrutteisia manteleita ja pehmeitä, kullanvärisiä sokerirakeita (lue: ei siis niitä hampaantappajia vaan oikeasti pehmeitä!).

Suklaapalojen annoskoristeluun sifoni toimi hyvin etenkin tämmöisessä noutopöytäsetissä.
Rosteripullon olisi voinut panna seisomaan jääveteenkin jos olisi halunnut.

Mutta se, mihin sifoni sopi ihan älyhyvin jo neitsytmatkallaan oli juuri tuo tarjoiltaessa kerman tursauttaminen suklaabrowniesin päälle tai kylkeen. Kulhollinen vatkattua kermavaahtoa olisi ehtinyt sulaa ja eltaantua moneen kertaan tunnelman ja lämpötilan noustessa. Sifonin sai myös jääkaappiin viilenemään kun sitä ei tarvittu.Vähän tietty nolottaa tuossa kakkuprojektissa, että en ollut tehnyt kotiläksyjäni ennenkuin yritin pursottaa sitä kermaa kakun päälle, mutta oppia ikä kaikki. Kuvittelin tuntevani kerman, mutta en ollut tajunnut, että siinäkin on niksinsä sifonia käytettäessä.

Yllättävän hyvä aamukahvi. 

Ja sitten loppuun vielä yksi kuuma vinkki. Koska makeiden kanssa/jälkeen tietenkin tarjottiin kahvia niin olin valinnut kaappiin myös meidän kesän suosikkikahvia. Meillä on nimittäin kesän aikana osteltu mökille noita kaupan vakoisuodatinjauhatuksia ja kokeiltu vähän erilaisia. Yksi niistä on ollut ylitse muiden. Jopa meidän kahvihipsteri-hifiystävämme ovat kuorossa kehuneet Löfberg's Lila Magnifikaa ja useampikin on kirjoittanut nimen paketista ylös ostaakseen sitä itse kaupasta. Niinpä jos mietitte hyvää, pehmeäaromista kahvia jossa on kuitenkin voimaa niin suosittelen kokeilemaan. Meillä sitä on juotu aamukahvina jo useampi paketti eikä kyllästyminen näy vielä horisontissa. Ja niinpä ostin sitä samaa sitten myös juhliin suodatinkahviksi. Askartelukahvit pikkukuppeihin oli sitten erikseen, mutta tämä toimi hyvin termareissa. Ja tietysti myös seuraavana aamuna....

Bloggaaja sai tuotenäytteeksi kermaset.fi:ltä INOX rosterikermaajan ja 10 kpl paketin ilokaasupatruunoita. Mitään erillistä palkkaa, provisiota tai palkkiota bloggaaja ei saa tuotenäytteen kokeilusta. Blogaaja aikoo jatkossakin kirjoittaa ja tehdä ihan niinkuin lystää eikä aio stressata turhaan valikoitujen tuotenäytteiden vastaanottamisesta.

Niistä juhlien alkupaloista...

 Kyllä minä kiroilin mielessäni hiljaa, kun nypin niitä kuhafileiden ruotoja irti lounasaikaan juhlapäivänä. Olin tilannut Sellosta puolitoista kiloa valmiiksi fileoituja, nahattomia kuhafileitä cevicheä varten. Olin arponut pitkään siian ja kuhan välillä, mutta päädyin pitkän pohdinnan jälkeen kuhaan, koska sen liha on jämäkämpää. Ja ihan upea valinta se olikin makunsa puolesta - mutten ollut mitenkään tajunnut, miten paljon, paljon enemmän siinä eläimessä on ruotoja! ;)

Ja siinä kun viimetingassa nypin niitä ruotoja tuli vilkuiltua vähän peruutuspeiliinkin ja ryvettyä itsesyytöksissä sen takia, etten ollut tehnyt koko hommaa jo edellisenä iltana. Kalan olisi hyvin voinut siistiä, pilkkoa ja laittaa siihen lime-inkivääri-chilimarinadiin yön yli ja pilkkoa NYT vain kurkkua, avokadoa ja korianteria sekaan. Ohhoijaa. Siskokin taisi olla vähän väsynyt ja kypsä viimehetken paniikkiin ja mietiskelin siinä tehdessäni että koskahan tulee se päivä, että Mimmu ei suostu tulemaan avuksi. :)  Jos en olisi purrut hammasta ja hymyillyt väksin olisin varmaan alkanut itkeä niiden ruotojen kanssa.

Mutta kun kalat oli lopulta perattu, pilkottu ja marinoitu tilanne alkoi vähän helpottaa - kaikki muut alkupalatarpeet ja systeemit olin nimittäin tehnyt jo valmiiksi aikaisemmin - savustetuista fenkoleista ja vuohenjuustosta tehty tahna oli jo valmiina jääkaapissa ja crostinien osalta olin oikaissut ihan törkeästi: Pirkka myy Ihan Hyviä valmiita oliivicrostineita pusseissa niin sellaiseen kävin kiinni kauppareisulla. Myös paholaisen hillo oli Poppamiehen valmiiksi purkittamaa ja cevichen sekä vuohenjuustotahnan alle suunnittelemani väinämöisen palttoonnapit tulivat myös pussista.

Se ceviche tehtiin hyvin samaan tyyliin kuin meillä aina ennenkin - kalaan lime-sitruunamarinadi jonka sekaan lorautetaan hieman öljyä, isoina siivuina olevaa inkivääriä ja ohuenohuita chilisiivuja. Seos jätetään jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi jonka jälkeen olen poiminut inkiväärit pois, pilkkonut sekaan avokadoa ja kurkkua sekä tuoretta korianteria. Ystäväni M ilmestyi avittamaan juhlien laitossa siinä esillenostovaiheessa ja päätyi tekemään cevichen loppuun. Häneltä tuli ihan paras idea kaataa suurin osa siitä marinointiliemestä pois, jolloin cevichestä tuli helpommin syötävää. Jotenkin en ollut edes ajatellut että niinkin voi tehdä mutta se oli tosi hyvä - kun alkupaloja syötiin vähän siellä ja täällä niin kenenkään juhlatamineille ei valunut kalaisaa limelientä. :)

Se vuohenjuustotahna taas syntyi ajatuksesta, että voisin savustaa pari fenkolia samalla kun ne naudan rintapalat ovat grillissä savustumassa. Siinä ainoana oikeana niksinä oli, että savustettu, hieman kuivahtanut fenkoli pilkotaan riittävän pieniksi ja ohuiksi suikaleiksi, niin että sitä on mukavaa syödä. olin alunperin ajatellut että maustaisin tahnaa jollain enemmänkin, mutta kun olin sekoittanut philadelphiaa ja pirkan parhaat -vuohenjuustoa tahnaksi ja lisännyt siihen fenkolit se olikin yllättävän hyvää jo sellaisenaan. Päätin jättää tahnan tekeytymään ja katsoa seuraavana päivänä jos se ylippäätään tarvitsee enää mitään maustamista. Lopulta päädyin vaan tarkistamaan mustapippurin ja laittamaan päälle sitä paholaisenhilloa hapokkaaksi ja makeaksi lisäksi.

Kananmaksatahnan tarina taas juontaa juurensa Italiaan, muuanteen kokkauskurssiin jolle osallistuin vuosia sitten nykyisen anoppini kanssa. Siellä tehtiin tuota hyvn perinteistä kananmaksatahnaa ja resepti on minulla edelleen jemmassa. Nyt päätin ottaa sen taas käyttöön ja tarjoilla niiden valmiiden crostinien kanssa. Se on hyvää, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja autenttisuudessaan.

Ja siinä se alkupalasetti sitten taisi ollakin. Huh huh. :)

Fenkoli-vuohenjuustotahna

2 fenkolia suikaloituna
1 pötkö vuohenjuustoa
1 iso philadelphia - purkki tai kaksi normikokoista
(tilkka kermaa)
mustaa pippuria
poppamiehen paholaisenhilloa
lisäksi
väinämöisen palttoonnappeja


Savusta fenkoleita grillissä kuten tässä ohjeessa. Suikaloi sitten savistetut fenkolit n. tulitikun kokoisiksi siivuiksi ja sekoita keskenään haarukalla vuohenjuusto ja tuorejuusto. jos seos on liian jämäkkää, lisää loraus kermaa jotta saat seoksesta haluamasi paksuista. Lisää sitten fenkolit ja jätä maustumaan. Ennen tarjoilua tarkista maku ja lisää mustaa pippuria.

Tarjoile koristeltuna paholaisenhillonokareilla.


Kananmaksatahnaa crostinille

1/2 isosta punasipulista (tai tavallista sipulia)
250g kananmaksaa
3 rkl oliiviöljyä
3-4 salvian lehteä
anjovispastaa (tai 2-3 anjovisfilettä)
kapriksia (suolakapriksia huuhdottuna)
1 dl vinsantoa tai valkoviiniä

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipulit öljyssä, eikä haittaa vaikka ne saisivat vähän väriäkin. Lisää salvia sipulien joukkoon ja kuullota hetki lisää. Pistele maksoja veitsen kärjellä etteivät ne poksu kattilassa. Lisää sitten maksat kattilaan ja kypsennä hyvin.

Lisää viini tai vinsanto ja peitä kannella. Anna hautua hiljaisella tulella n. 35 min. Lisää sitten suolaa ja pippuria ja hauduta vielä n. vartti.

Lisää sitten n. 1 rkl pala voita kattilaan. Kaada seos yleiskoneen silppuriosaan ja lisää kaprikset, anjovistahna tai silputtu anjovis. Aja tasaiseksi. Jo seos on liian paksua eikä tahdo pyöriä lisää vinsantoa tai vettä.

tarjoile crostinien päällä.

Kuhacevice noudattelee tosiaan ylen sivuilta löytynyttä ohjetta - ilman minttua.

Kantarellipasta joka toi mieleen epäilyttävästi carbonaran

Tähän juhlan keskelle pitää raportoida yksi hävikkiherkku viime viikonlopulta. Innostuin, koska kävimme tänään sienimetsässä ja siellä oli ihanaa. Niin että menkäätten metsään.

Oikeastaan tämän sunnuntai-illallisen idea lähti siitä, että olin ihan ostanut litran kantarelleja ja ne jäivätkin käyttämättä viikonloppuna. Samoin oli jäänyt käyttämättä aamupalapöydästä kolme kahdeksan minuutin munaa, koska keitin vierasjoukkiolle vähän summammutikassa kananmunia ja niitä jäi juuri sopivasti kolme. Lisäksi oli vielä aranchinien (tällä kertaa vähän simppelimpien kuin nämä) paistelusta jäänyt frittiöljy - kuin tilauksesta ;) Ideana oli siis hyödyntää mahdollisimman pitkälle jämiä simppeliin pastaan. Ja kun pasta oli valmis yllätin itsenikin; sehän on ihan kuin carbonara, mutta ilman pekonia(eikun Anteeksi pancettaa... ;) ).

Paistoin siis ihan vanhanaikaisesti kantarellit  voissa - enkä ole kyllä enää ihan 100% varma menikö seokseen shalotti vai banaanishalottia - mutta muistelisin että meillä oli banaanishalottia josta sain pelastettua enää sisäosan. Joka tapauksessa sipulisilppua meni voihin kantarellien kanssa väriä saamaan. Sitten lisäsin valkoviiniä ja timjamia. Samaan aikaan laitoin spaghettia kiehumaan ja kuumensin frittiöljyn.

Sen jälkeen rikoin yhden munan kippoon ja pyörittelin ne kuoritut, keitetyt kananmunat ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja sen jälkeen vielä pankossa ja paistoin ne upporasvassa kullankeltaisiksi. Uppopaistaminen sai jääkaapissa asuneiden munien sisustan taas juoksevaksi mutta ei jämäyttänyt sitä. Lopputulos oli siinäkin suhteessa parempi kuin uskalsin toivoa.

Kun vielä sekoitin pastaan sen lopun kuorrutukseen käytetyn kevyesti vatkatun munan, parmesania ja sieniseoksen lopputulos oli tosi hyvää ja jollain tavalla hyvin carbonaran tyyppistä. Ruskistettuja kohtia saaneet sienet ja sipulit olivat syvän ja hyvän makuisia ja kananmunasta tuli sitä carbonaran ruokaisuutta. Vaikka tämä oli tämmöinen extempore, niin älyhyvää tuli.


Kantarelli "carbonara" (n. kolmelle-neljälle)

Pastaa (määrä ruokailijoiden määrän ja nälän mukaan)
3-4 keitettyä munaa n. 6-8 min aun mukaan yksi per ruokailija
1 l kantarelleja
iso klimppi voita
1 pieni shalottisipuli (tai pala tavallista sipulia)
1 valkosipulin kynsi
n. lasillinen valkoviiniä (esim. joku pahvin loppu käy hyvin)
(timjamia ja/tai lehtipersiljaa)
parmesanraastetta

leivitykseen
1 muna
jauhoa
pankoa
suolaa

Kuori keitetyt munat varovasti ja laita vesi sekä frittiöljy kuumenemaan. Laita kolmeen pieneen kippoon leivitystarpeet, jokainen omaansa.

Sitten laita kuumaan pannuun kunnon klimppi voita, shalotti ja valkosipulisilppu sekä sienet. Paista niihin kaunista väriä voissa. Mausta pippurilla ja halutessa yrtillä. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää tarvittaessa vielä klimppi voita jos seos vaikuttaa liian kuivalta.

Mausta kiehuva keitinvesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Raasta parmesania ainakin desin verran. Leivitä kuoritut munat ensin hieman suolalla maustetussa jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankossa.

Kun öljy on niin kuumaa että leivänpala nousee kiehuen pintaan, paista munat yksitellen tat jos kattila on iso, voit laittaa kaksi tai kolmekin kerrallaan. Pääasia että öljy pysyy tarpeeksi kuumana.

Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, valuta se ja sekoita sieniseokseen. Lisää sitten leivitykseen käyttämäsi munan loppu pastan sekaan ja sekoita mukaan myös parmesanraaste. Tarkista maku ja mausta mustalla pippurilla.

Asettele lautaselle pasta ja päälle uppopaistettu, lämmin kananmuna. Tarjoa heti.

Hunaja-chilimantelit hieman aasialaisittain

Yhteistyössä Hunajainen Sam

Siinä briskettiä savustellessani laitoin savustimeen myös rasiallisen manteleita. Ajattelin, että öljyssä pyöräyteyt ja suolatut mantelit olisivat ottaneet savun makua itseensä, mutta aika vaatimattomaksi tulos jäi. Ajatus maustetuista manteleista jäi kuitenkin itämään ja selailin netistä muutamiakin ohjeita erilaisista paahdetuista manteleista. 

Monissa ohjeissa mantelit paahdettiin kuorineen, mutta minulla oli kaappiin jäänyt kilon pussi kuorittuja manteleita, joten päätin käyttää ne nyt hyväkseni. Olin saanut tuotenäytteenä Hunajainen Samilta niitä puristettavissa purkeissa olevia erikoishunajia; italian metsähunajaa, aasian niittyhunajaa ja meksikon vuoristohynajaa. Tähän käytin sitä aasia- hunajaa. Kaikki nuo hunajat ovat tosi luonteikkaita ja se Italian metsähunaja on kyllä juuri sellaista mitä kuvittelisinkin. Kävisi varmasti täydellisesti myös pecorino romanon päälle. Se, mikä alunperin vähän ihmetytti tuossa tuotenäytepaketissa oli, ettei siellä ollut yhtään kotimaista lajihunajaa tai muutakaan vastaavaa? Esimerkiksi suomalainen nevahunaja tai ihan puhdas kanervahunaja olisi tyyliltään sopinut settiin hienosti. Mutta siitä huolimatta noita on tulut käytettyä aika paljon kesällä - kunhan kerkeän laitan vielä vähän koostetta mihin niitä on mennnyt. ehkä leimallisena, että voimakkaina ne sopivat hyvin yhteen erilaisten chilien kanssa. 

Katselin vähän mallia tästä ohjeesta ja lopulta laitoin vaan kaikkea hieman fiiliksen mukaan; kunnon loraus sitä aasian niittyhunajaa pannuun, kolme halkaistua, pientä lemondrop - chiliä ja tähtianis. Sitten kun seos kiehuu, mantelit sekaan ja sen jälkeen levitellään ne leivinpaperin päälle uunipellille yhteen kerrokseen. 

Sitten mantelit 180 asteiseen uuniin paahtumaan, kunnes ovat saaneet pintaansa kullanruskeita sävyjä. Sitten paahdetut, hieman viilentyneet (muttei täysin kylmät, koska jämähtävät!)  mantelit irotetaan pellistä ja pyöritellään suolan ja sokerin seoksessa, jolloin pintaan tulee tosi ihanan syntinen karkkipinta.

Helppoa ja tosi hyvää.

Hunaja-chilimantelit (määrät noin - määriä ja annos on iso - normaaliin kotikäyttöön riittänee n. neljännes tästä määrästä)

n. 3-4 rkl aasian niittyhunajaa (sen verran, että mantelit saadaan kastumaan hunajasta)
3 pientä lemondrop - chiliä
1 tähtianis
n. 1 kg pss manteleita

Suola-sokeriseokseen
n. 0,5 dl hienoa sokeria
n. 1 rkl hienoa suolaa (esim. vuorisuolaa)

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Laita pannuun hunaja, halkaistut chilit ja tähtianis. Kiehauta ja lisää mantelit. Sekoita niin että hunaja tulee joka puolelle manteleita. Levitä mantelit yhteen kerrokseen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paahda 180 asteisessa uunissa n. 10-15 min tai kunnes alkavat olla kauniin värisiä. Varo polttamasta ja vahdi koko ajan!

Ota paahtuneet mantelit hieman jäähtymään ja sekoita ne vielä hieman lämpiminä (jotta irtoavat pellistä) suola-sokeriseoksessa. Tarjoa heti.


Hunajainen Sam lähetti tuotenäytteenä bloggaajalle kolme purkkia hunajaa. Jutusta ei maksettu palkkaa tai palkkiota eikä tuotenäytteiden vastaanottamiseen sisältynyt minkäänlaista velvoitetta käyttää tuotteita tai kirjoittaa niistä juttua. 

Savustettua, paahdettua rotukarjan naudanrintaa

Niiden taannoisten juhlien menusta juteltiin päivänsankarin kanssa tyyliin että siitä saisi tulla lihapainotteinen. Lihapainotteinen on tietyssä mielessä helppo, koska ainakin yhden päänumeron voi tunkea sous videen esikypsymään pariksi päivää ja sitten juhlahetkellä nykäistä vaan valmiit palat grilliin. Ja joo, meillä on ollut ajatuksena tehdä amerikkalaisten herkkua elikkä savustettua briskettiä jo monta kertaa - jotenkin ei olla vaan saatu aikaiseksi.

Ei edes, vaikka tiesin naudan rintaa saatavan Tammiselta ja että Sellosta sitä on luvattu toimittaa kun tilauksen tekee muutamaa päivää ennen tarvetta.

No, tilasin lihat ja pyysin leikkaamaan rinnan kolmeen palaan. Oikeastihan tuo amerikassa ravintoloissa tarjoiltu grillattu brisket on osa naudan rintaa - elikkä se liha siinä luun päällä. Katselimme mallia tästä ohjeesta ja postauksen kuvista näetkin, miten ohut se grillattu pala oikeasti on. Mutta ei se luiden kanssa kypsentäminen haitannut mitenkään - tuo osa nimittäin lähti kypsänä veitsellä irti ihan nätisti (melkein itsestäänkin) siitä luusta ja erinomaisen hyvää se luiden välissä ollut lihakin oli grillailun ja soosin (= sous videpussukkaan kerääntyneiden lihasnesteiden) sutikoimisen jälkeen. Tavallaan siis siitä lihasta V teki ohuempia, pihvimäisiä läystäkkeitä jotka grillattiin.

...Ja jos mennään nyt vähän sellaiselle sivuraiteelle, joita V aina inhoaa kun kerron juttuja oikeassa elämässä - itse asiassa keittelin luista juhlien jälkeen lientä. Siitä tuli ihan erinomaisen hyvää. Tosin sille kävi lopulta vähän nolosti kun se jäi viilentymään ja sittemmin unohtui lämpimään yöksi ja seuraavaksi päiväksikin kun menin nukuttamaan kuopusta. Sinne minä sitten nukahdin tuon itsetomuttuvan unihiekkamiehen viereen samaan syssyyn enkä aamulla enää muistanut edes etäisesti koko lientä... Melkein itkua väänsin kun sitten lopulta löysin liemen ja totesin, ettei sitä varmaan uskalla käyttää mihinkään...

Mutta siis; brisketistä saimme niinkin ylistäviä lausuntoja, että eräs alunperin brisketin syntysijoilta kotoisin oleva vieraamme kehui kovasti haudutettua-grillattua-nautaamme ja taisi todeta jotain sen suuntaista että on viimeksi saanut noin onnistunutta briskettiä kotikonnuillaan. Olimme ihan hirmuisen otettuja tästä nimenomaisesta kiitoksesta. :) Hyväähän se oli meistäkin, mutta oli mukavaa kuulla että se oli vielä aika autenttisen oloista.

Valmistus meni siihen malliin, että hieroin briskettien pintaan ensin mausteseoksen (montreal steak seasoning+ muut rubin aineet), sitten savustin niitä kolme tuntia 75-80 asteisessa grillissä (weber pysyi n. siinä kun laitoin sisään vesikipon ja käytin vain etureunan poltinta minimillä. Smokai hoiti savustuksen meidän isin tekemillä omenapuulastuilla. :) Sitten vakumoin rintapalat jokaisen omaan pussukkaansa ja oo-ou. Tuli ongelma.

Nyt kun noissa paloissa oli ne luut mukana, ne eivät kaikki mahtuneetkaan sinne Sous vide supremeen. Yksi jäi ulos vaikka sitä olisi miten tahansa päin miettinyt. Soitin jo hädissäni V:lle että: "mitä mä tälle yhdelle ny sitte teen?"

Mutta no worries! Armas mieheni oli hankkinut meille UUDEN savustuslaitteen! ;D Ja se oli haettavissa postista juuri sopivasti ennen juhlia! ;) "Kätevää...." taisin mutista puhelimeenkin hieman ehkä miettien miksi ihmeessä me nyt tarvitaan joku taas uusi vempele kun Smokaikin on toiminut Ihan Hyvin.... Ja laitoin yli jääneen lihapalan jäihin jäähtymään ja sitten vakuumissaan jääkaapin nollalaatikkoon.

Mutta behold; näin jälkikäteen voin onneksi todeta, että tuo uusi R2D2:n näköinen laite on ehkä tämän kesän paras keittiövempele. Se on HYVÄKSYTTY:) Mutta siitä parhaudesta ja tästä kuvan jännittävästä setupista tarkemmin myöhemmin. Laite on tämmöinen amerikkalaistyyppinen savustusvempele, jossa tornin pohjalle laitetaan brikettejä ja savustuspuun palasia (esim. verkkokauppa myy Mesquite - puupaloja joita tähän käytimme) ja sen päälle vesiastia. Sitten tornissa on kaksi tasoa ritilöitä joille ruuat voi sijoittaa. Ideana on, että ruoka kypsyy hiiiiitaaaaasti savustuen ja muhien matalassa lämmössä.

Ja vaikka se sous videtetty brisket oli tooosi hyvää niin kyllä, tämä yksi onneton joka ei sinne sous videen mahtunut tuli vielä parempaa siinä uudessa savuisassa R2D2:ssa ;) Totesimme siis, että vehkeessä on potentiaalia, mutta se kuinka paljon ei vielä tuossa juhlahulinassa ihan täysin meille konkretisoitunut. Mutta niin, tähän yksilöön tuli todella syvä ja hyvä maku; pinta oli upeaa. Kuulemma sitä tuolla brisketin syntysijoilla sanotaan "barkiksi" elikkä vertaavat sitä puun kaarnaan. Semmoista vähän sitkaankovaa se on, mutta ihan kertakaikkisen hyvää.

Sitä hyvää pintaa tuli myös grillissä tehden, mutta kun tuo liha oli siellä vesihöyryssä, savussa ja lämmössä monta tuntia kypsymässä täysin raa-asta ihan kypsäksi se barkin paksuus oli kieltämättä paljon suurempi.

Kuvassa näkyvä "soosi" on tse asiassa sous videpussukasta talteen valutettua nestettä - lähinnä gelatiinia. 

Mutta tämmöinen meidän ensimmäinen brisketkokeilu oli - onneksi se menu hyvin, sillä vähänkö olisin ollut pulassa jos se ei olsikaan ollut hyvää! Toisaalta, ei tuommoinen pitkään muhitettu luullinen liha ole koskaan vielä ollut pahaa että ehkä tätä voi kuitenkin vielä kutsua hallituksi riskiksi? ;)

Briskettiä naudan rinnasta (Kypsennysohje acanadianfoodiesta ja Montreal -mausteseos kutakuinkin food.comin ohjeella)

Montreal pihvimausteseos (käytetään rubin osana, tästä tulee enemmän kuin tarpeen)

2 tl valkosipulijauhetta (käytin yhteensä 25g pss luomuvalkosipulijauhetta rubiin ja tähän pihvimausteseokseen )
4 tl rouhittuja korianterin siemeniä
2 rkl karkeaa suolaa (meillä 2,5 rkl savumaldonia)
4 tl tillin siemeniä (? dill weed) -> korvasin parilla tl kuminaa
4 tl paprikajauhetta
4 tl cayannepippuria
4 tl tuoretta, murskattua mustaa pippuria

Brisket - mausteseos

1/4 kuppia eli n. 0,6 dl makeaa paprikajauhetta (käytin puolet makeaa savupaprikajauhetta, puolet tavallista)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl valkosipulijauhetta (huom! ei valkosipulisuolaa vaan ihan pelkkää jauhettua valkosipulia!)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl Montreal pihvimausteseosta (ks. edellä)
1 rkl tulista savupaprikajauhetta
1 rkl "spikeä" jonka korvasimme Chiantin yrttisuolalla sen enempää ihmettelemättä.

Hiero briskettien (tai luullisten naudanrintapalojen) pintaan mausteseosta. Savusta niitä weberissä Smokailla (tai muulla savustimella) 75-80 asteessa kolmisen tuntia. Modernist cuisine meinasi, jotta savustaa voisi jopa viitisen tuntia, mutta minulta loppui aika.

Sitten naudanrinta laitetaan savustettuna vakuumiin. Alkuperäisessä ohjeessa laitetaan myös 2 rkl ankanrasvaa, mutta sitä ei nyt ollut joten jäi pois.

Laita vakumoidut naudanpalat 54,5 asteiseen sous videen 48h.

Lopuksi liha leikataan luusta irti (jos et tehnyt sitä jo aiemmin) ja lihan pinta viimeistellään grillissä sutikoiden viinietikkapohjaista kastiketta. Myös luut kannattaa "polttaa" grillissä. Tarjotaan leikkaamalla hyvin ohuiksi siivuiksi.

p.s. Kokonaan savustaen aika lienee jotain lähemmäs 12-14h ja lämpö siellä 110-120 asteen tienoilla... Meillä tuo kypsentämätön pala oli juuri niin kauan kun se oli pakko vaan vetää esiin pöytään - muistelisin että ehkä 5h sen 3h alkusavustuksen lisäksi....

Manhattan the drink

Kaikenlaiset vanhanaikaiset drinkit näyttävät olevan tosi hip ja cool jos katsoo uusimpia keittokirjoja. Tai ainakin niissä näyttäiis olevan useammassakin kokonainen luku toinen toistaan hauskemman näköisille drinkeille. Usein niitä tehdään iso kannullinen kerrallaan ja tarjoillaan bileissä jäiden kanssa. Meillä oli varauduttu vähän samantyyppiseen setuppiin V:n synttäribileissä, vaikken kyllä tiedä, päätyikö kannuihin muuta kuin jäävettä sillä illan hämärtyessä drinkit taidettiin blandailla suoraan laseihin.  Mutta se ei tarkoita että porukka olisi istunut mitenkään erityisen kuivin suin, sillä ainakin useamman tyhjän Bombay Saphire - pullon perusteella voi päätellä loppuillan valikoimaan kuuluneen määrällisesti paremmin ämpäriin kuin kannuun sopivan määrän G&T:tä.

Mutta tosiaan jotain uuttakin oli baarikaappiimme varattu bileitä varten. Pari meitä erityisesti kesän aikana ihastuttanutta drinkkiä oli tuotu juhlaväelle ikäänkuin uutena - tässä niistä toinen; ruisviskiin tehty ja Opiesin marachino - kirsikalla koristettu manhattan. Petollisen hyvää - ja vaikken sitä koskaan myöntäisikään - arvatkaa vaan, oliko pakko yrittää salaa nykertää siitä kirsikan varresta solmua ;)

p.s. semmoinen mental note itselle, että ensi kerralla kannattaa printata ne drinkkiohjeet siihen pöydälle, jotta uusia drinkkejä osaa sekoitella joku muukin kuin illan isäntä :)

Manhattan (1 lasillinen, resepti esquire)

2 osaa ruisviskiä
1 osa makeaa vermuttia
2 "tomausta" angostura bittersiä

jäitä
marachino - kirsikka
appelsiinisiivu

Sekoita viinakset jäiden kanssa ja kaada lasiin. Voit lisätä lasiin tuoreita jäitä (tai kotioloissa vaan sekoittaa jäiden kanssa lasissa). Korista kirsikalla ja appelsiinilla.

Nautiskele varoen.