Elokuumuikkuja saaristomerellisesti ;)

Yksinkertainen todella on kaunista vai mitä? Tuon valtavan yrttivuoren alla on piilossa muikku ja sen kaveri toinen muikku. Mutta tällä kertaa niitä ei olekaan pyöritelty ruisjauhossa ja paistettu voissa vaan ne laitettiin yrteillä ja lisänä tarjottiin upean makuista paahdettua maa-artisokkaa.

Tämän ruuan syntyyn vaikutti köksän suhteellinen laiskuus. Muikku on hyvä kala paistettuna voissa, mutta siitä tulee aina keittiöön se tavallinen pilvi paistinsavua. Etenkin mökillä, missä ei ole liesituuletinta. Mutta ei hätää, muikut voi laittaa myös näin. Niistä tulee erinomaista myös vain kaatamalla päälle paljon hyvää öljyä, runsaasti valkosipulia ja hakattuja yrttejä suoraan penkistä.

Maa-artisokat paahtuivat mukavasti kun laitoin niihin vain öljyä, suolaa ja mausteita.

Lisukkeeksi paahdoin maa-artisokkaa ja vihanneslaatikon pohjalle jääneet uudet perunat. Ja tällä kertaa maa-artisokan paahtaminen onnistui niin hyvin, että harmitti etten laittanut niitä enempää. Sillä maa-artisokan raikas maku kävi ihan älyttömän hyvin yrttien kanssa paahtuneen aromaattisen kalan kanssa. Vielä vähän sitruunanmehua kaiken päälle tarjoiluvaiheessa ja ääntä kohti. Ei varmasti jäänyt viimeisiksi paahdetuiksi maa-artisokiksi, sillä niin hyvää tästä tuli.

Olin vain (turhaan) vähän epäluuloinen, koska viimeksi yrittäessäni paahtaa maa-artisokkaa sain aikaan sellaisia pehmeitä, jotenkin ylikypsän oloisia maa-artisokkia. Luulen, että silloin vikaan meni, että laitoin paahtamisvaiheessa marinadiin liikaa nesteitä; artisokat eivät paahtuneet vaan keittyivät kypsäksi. Nyt valelin ne vain öljyllä ja ripotin päälle hyvää sormisuolaa. Sitten tomautin vähän cayannea ja mustaa pippuria leikkuupinnoille ja työnsin koko komeuden uuniin. Puolessa tunnissa sekä perunat että artisokat olivat paahtuneet valmiiksi.

Pienet kalat valmistuvat uunissa nopeasti

Ja muikut eivät tuolla tavoin öljyyn ladoittuina kauaa vaadi - laitoin pellin uuniin n. 10-15 minuutiksi eli kunnes yrtit näyttivät vähän kärventyneeltä ja neste kiehui.  Tällä sapuskalla oli hyvä aloittaa lomamme toinen osa, jonka V fiksusti oli säästänyt myöhäiseen elokuuhun. Kaikki kun tuntuu olevan pari viikkoa myöhässä tänä kesänä, niin miksipä ei sitten lomakin :)

Annos on yksinkertainen ja täynnä makua, päälle vain pirskaus sitruunaa ja tarvittaessa ripaus suolaa.

Muikkuja yrteillä ja paahdettua maa-artisokkaa (n. 3-4:lle)

varaa n. 5-8 pientä muikkua per ruokailija (riippuu kalan koosta, montako niitä jaksaa syödä) Meillä valmiiksi perattuja muikkuja oli pieni rasiallinen ehkä 400g?
öljyä
4-5 valkosipulin kynttä
puolitoista tai pari desiä yrttisilppua (esimerkiksi rucolaa, timjamia, sitruunatimjamia, mäkimeiramia, thaibasilikaa, lehtipersiljaa... Mitä nyt penkissäsi kasvaa)
1 sitruunan kuori ja mehu
n. 1 rkl suolakapriksia
mustaa pippuria myllystä

lisäksi
3-4 maa-artisokkaa per ruokailija (tai maa-artisokkaa ja perunaa)
öljyä
cayannea
suolaa
pippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen kiertoilmalle. Laita halkaistut maa-artisokat leikkuupinta ylöspäin paistoastiaan ja valele niitä öljyllä. Ripota päälle suolaa, cayannepippuria ja mustaa pippuria myllystä. Laita uuniin paistumaan.

Lado sillä aikaa kalat toiselle pellille vierekkäin (jos käytät alumiinista peltiä, se on hyvä suojata foliolla, ettei sitruunan happo irrota pellistä mitään ruokaan - muuten folio ei ole mitenkään erityisesti tarpeen)

Silppua yrtit ja pese sitruuna. Raasta sitruunan kuorta kaloille ja ripottele päälle yrtit sekä murskattua valkosipulia. Minä en huuhtonut suolakapriksia vaan silppusin ne vain pieneksi veitsellä ja lisäsin suolan kanssa kaloille. Jos käytät etikkakapriksia lisää myös suolaa ruokaan. Rouhi päälle mustaa pippuria, valuta runsaasti (ainakin desi) oliiviöljyä ja purista puolen sitruunan mehu.

Laita kalat uuniin kun maa-artisokat ovat olleet uunissa n. 20 min tai kun niiden pinta alkaa jo vähän ruskistua. Ota kiertoilma pois ja jätä kalat uuniin n. 10-15 min tai kunnes kalojen neste kiehuu ja kaloista irtoaa ruoto.

Nauti heti kuivan valkoviinin kanssa.

p.s. jämämuikuista ja paistoliemestä saa herkullista vauvanruokaa hyvän perunamuusin kanssa... 

Kantarelli-vuohenjuustorisottoa pistaaseilla ja persikanpaloilla

Tuli tehtyä ihan harvinaisen hyvää ja superherkkää kantarellirisottoa. Mehumaija sai eilen neitsytmatkansa ja koko  päivä oli viinimarjatahroja täynnä. Illalla sitten I:n uinahdettua tajusimme että a) me emme ole syöneet illallista ja b) emme ole käyneet kaupassa. Niinpä tein tutkimusmatkan jääkaappiin ja löysin risottoon viime viikonloppuna noukittuja kantarelleja ja vanhan vuohenjuustogoudapalan. Kyllä näistä jo illallinen syntyy. Ehkäpä saisin sen jopa aikaan ennen kuin uusi Sherlock alkaa uusilla jaksoillaan:)

Ja kun televisiosta alkoi jo kuulua lupaavia ääniä nakkasin vielä pannulle mukaan reilun kourallisen paahdettuja ja suolattuja pistaaseita - ja olin tyytyväinen ideaani, sillä ne kävivät siihen kuin nenä päähän. Lopuksi vielä siivutin yhden donitsipersikan mukaan. Oi että tuli aromaattista ja hyvää.

Pistaasit sopivat ihan tajuttoman hyvin kantarellien kanssa - samoin se vuohenjuustogouda. Persikat voisi halutessaan myös jättää poiskin jos ei halua sekoittaa makeaa ja suolaista, mutta minä rakastan niitä raikkaanmakeita sattumia.

Ja jos pelkää, että kantarelli sitkistyy - ne voi laittaa mukaan myös paistamatta niitä. Nämä on niitä toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä - juttuja. Minulla on nyt ollut melkein rapsakan ruskeiden kantarellien kausi joten niin meneteltiin tälläkin kertaa. Mutta sopisivat paistamattakin mukaan. Maku on vain miedompi silloin.

Enkä siinä kiireessä mitannut tarkemmin risoton aineita, mutta pohjana oli perusrisottoa biancolla taitettuna kuten vaikka tässä ohjeessa  - makuaineet vain erilaisia. Ja kun olimme asettuneet mukavasti sohvalle risottolautastemme kanssa V avasi pullon Perlugo - kuohua, joka oli ihan erinomaista. Samoin kuin se Sherlock. :) 


Kantarelli-vuohenjuustorisottoa pistaaseilla (pääruuaksi 2-3:lle)

n. 3-4 dl kantarelleja
2 pientä kevätsipulin päätä + varsia lopuksi koristeluun
1 shalottisipuli
1 valkosipulin kynsi
1 sellerin varsi
1 kasvisliemikuutio
2 rosmariinin oksaa
loraus Martini biancoa 
kourallinen pistaaseita
n. 150g vuohenmaitogoudaa, raasteena
parmesania raasteena
1 donitsipersikka (tai 2 jos tykkää laittaa enempi)
nokare voita
öljyä
suolaa
pippuria
hyvää risottoriisiä ja vettä  (en mitannut - kaadoin riisiä vaan kasariin sen verran kuin tuntui "oikealta" ehkä n. 3 dl?)

Lorauta kasariin öljyä ja lisää silputut sipulit, shalotti, sellerin varsi ja valkosipuli öljyyn. Kuullota vihanneksia mutta älä ruskista. Lisää sitten rosmariinin oksat sekä riisit ja paahda niitä kovalla tulella hetki ruskistamatta, jotta makupohjan maku imeytyy riisiin. Lorauta riisille martini biancoa, käännä levy pienelle ja sekoita. Lisää liemikuutio ja kuumaa vettä. Hämmennä riisiä lisäämällä vettä vähän kerrallaan kunnes riisi on sopivan kypsää. Tähän kulunee aikaa reipas 20 min ja suurin piirtein litra vettä.

Raasta riisin kypsyessä vuohenmaitogouda ja halutunkokoinen keko parmesania - ehkä n. 1-1,5 dl raastetta. Kuumalla, kuivalla pannulla haihduta hieman vettä kantarelleista ja lisää sitten sekaan nokare voita. Ruskista kantarelleja hetki.

Kun riisi on kypsää, sekoita risottoon kantarellit, juusto sekä silppua mukaan sipulinvarsia. Mausta suolalla ja pippurilla sekä kuorituilla pistaaseilla. Persikansiivut voit joko sekoittaa risottoon tai asetella nätisti lautaselle - tai molempia kuten minä tein :) 

Lopuksi päälle loraus oikein hyvää oliiviöljyä. Risoton pariksi sopii erinomaisesti vaikka hieman yrttinen ja raikas kuohuviini. 

Karviaisia ja mesiangervoa, eli miten aina ei voi onnistua

Sain tuossa viime viikolla päähäni, että keittäisin hilloa ensimmäisistä kypsistä karviaisista. Olin Merituulin taannoisen creme brüleen innoittamana kerännyt mesiangervoa kuivumaan jo hyvissä ajoin. Mietin että nämä kaksi olisivat varmaan taivaassa siunattu liitto - aromaattinen karviainen ja melkein vaniljainen mesiangervo - mikä voisi mennä pieleen?

Olin suunnitellut, että uutan kuivattua angervoa tilkkaan sokerista valkoviiniä ikäänkuin makupohjaksi hillolle, siivilöin kukkaset pois ja sitten vaan hillosokeria sekä karviaisia sekaan.

ONNEKSI kuitenkin maistoin sitä uutetta ennenkuin laitoin niitä karviaisia sinne kattilaan. Voi järkytys että siitä tuli kitkerää! Seisoin ihan järkyttyneenä siinä kattilan äärellä ja maistoin uudemman kerran ruskehtavaa litkua. Joo ei, ei tämän näin pitänyt mennä - niinkuin alkuunkaan.

Siinä asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että ehkäpä mesiangervo on kuten vihreä tee - jos haudevesi on liian kuumaa, se muuttuu kitkeräksi? Mutta toisaalta - olihan Merituulikin keittänyt sitä angervoa kermassa viisi minuuttia... Ja se jälkkäri oli tosi hyvää. Olisiko sitten valkoviini saanut angervon jotenkin pahan makuiseksi? Tai sitten laitoin sitä ihan liikaa. Enpä tiedä. Aika kauhea litku siitä kumminkin tuli. :)

Hyvässä hiljaisuudessa nakkasin uutosliemen menemään ja tuumasin, että lienee syytä haastatella jotakuta villiyrttiharrastajaa vähän tarkemmin miten sitä mesiangervoa Oikeasti kuuluu käyttää.  Hillon sekaan tomautin perinteisemmässä hengessä aitoa vaniljaa.

Aina ei voi mennä niinkuin pääskysellä, joka lentää suu ammollaan hyönteisessä ilmassa, sanoisi Risto Rasa.

Siikliä, kantarelleja ja thaibasilikaa - herkkua paistinpannulta

"Raksu, me voidaan ostaa sen verran kantarelleja kun me nyt tarvitaan..." Sanoi V eräänä päivänä kun jälleen kerran tuskailin miten haluaisin päästä sieneen, mutta se ei vaan onnistu I:n kanssa. "Sä et nyt vaan tajua", vastasin, "Haluan sieneen! Joo, kantarellit on hyviä, mutta ne sienet on siinä lähinnä oheistuote."

V:lle alkoi valjeta, että mikään järkiperuste ei nyt siis auttaisi, sinne sienimetsään on nyt vaan päästävä, jotta tämänkinvuotinen sienestysähitys saadaan hoitoon.

Sillä kantarelleja etsiessä jahti on lopputulosta melkein tärkeämpää. On niin ihanaa kirmata kopan kanssa pitkin havukenttää ja kurkkia katajien alle. Ja kun aurinko osuu sopivasti, heinien keskeltä kuultaa jotakin keltaista...

Mutta ei silti, kyllä se ensimmäinen kantarellikastike maistui ihan palalle taivasta niiden ruisjauhoissa pyöriteltyjen, voissa rapeiksi paistettujen ahvenfileiden ja uusien perunoiden kanssa. Eikä soraääniä kuulunut muualtakaan pöydän ympäriltä :)

Meille kävi viime viikonloppuna sillä tavalla, että V sai jostain flunssan, emmekä päässeetkään kotiin suunnitellusti sunnuntaina. Eipä siinä mitään, minä varaan aina vähän ylimääräistä ruokaa mukaan viikonloppukeikoille ja sää helli koko sunnuntain minua, joka jaksoin ulkona touhuta. Niinpä sitten hain ideoita niille aineille, mitä jääkaapissa oli.  Löysin referenssikirjallisuuteen turvauduttuani mm. sen Nigelin fenkolisalaatin ohjeen. Ja kun niitä kantarelleja nyt oli metsästetty ja keitettyjä uusia pottujakn oli jäänyt tähteeksi tuumailin että teen salaatin kanssa vähän paistoperunoita. Ja niistäkin tuli ihan älyttömän hyviä kun älysin vielä laittaa mukaan vähän ruukussaan valtavaksi rehahtanutta thaibasilikaa.

Tämän simppelimmäksi ei kierrätyskeittiöruoka tule. Ja kannattaa nyt hyödyntää niitä kantarelleja, joita metsät ovat keltaisenaan. Vielä ne eivät töki tälle syksyä ja vaikka toisinaan jahti on saalista tärkeämpää, niin eipä tuota metsien kultaa sovi ylenkatsoa - on se vaan kumminkin niin hyvää:)

Thaibasilikalla maustettua kantarelli-perunapaistosta (2-3:lle lisäkkeeksi)

5-6 eilisiä keitettyjä siiklejä
2-3 dl revittyjä kantarelleja
n. 40g voita
nippu thaibasilikaa
1 valkosipulin kynsi
suolaa
pippuria myllystä

Laita revityt kantarellit kuivalle paistinpannulle ja haihduta niistä hieman vettä. Lisää voi ja paista kunnes kantarelleissa on hieman väriä. Lisää suikaloidut perunat ja siivutettu/murskattuvalkosipulinkynsi. Paista kunnes perunoissa on paljon kauniita, paistuneita reunoja.

Mausta suolalla ja pippurilla sekä thaibasilikalla. Tarjoa heti - ihan erinomainen yhdistelmä oli grillatun mozzarellasalaatin kanssa! :)

Grillattua mozzarella-fenkolisalaattia

Saaristossa paistoi aurinko ihan täydeltä terältä viime sunnuntaina. Istuin mökin terassilla ja miesteni nukkuessa päiväuniaan nautin täysin siemauksin omasta hiljaisesta hetkestäni. Mietin, miten eri tavalla sitä lukee näitä samoja keittokirjoja nyt kun I on paikalla. Inspiroidun niistä toki edelleen - mutta niillä harvoilla ja valituilla lukukerroilla huomio vain kiinnittyy eri resepteihin. Arvaatte varmaan, että nopeampiin ja helposti ulkoa muistettaviin.:)

Tietysti on vain kunniaksi suosikkikokkauskirjoilleni, että niistä löytyy niin laaja kirjo kaikenlaista; jälleen kerran päädyin merkkaamaan Nigelin keittiöpäiväkirjasta ainakin kolme reseptiä tekolistalle, mutta yksikään niistä ei ollut sama kuin ennen. Oikeastaan ihme juttu, etten ole mitenkään rekisteröinyt näitä ennen, sillä tämäkin oli niin simppeliä ja kertakaikkisen hyvää.Vielä kun minulla sattui olemaan jääkaapissa purkin pohjat niitä Arnaudin Ihanan Ihania yrttimarinoituja oliiveita (joista muistaakseni olen hehkunnut ennenkin)ja sitä pirkan tuoremozzarellaa joka oli joskus pirkan parhaat - brändättyä. Tämä ruoka on taas yksi niistä jotka hyötyvät todella kun käytettävissä on ihan parhaita raaka-aineita.

Halkaisin fenkolin poikittain kantoineen, jotta sain edes osan liuskoista pysymään kasassa.

Nigel itse sanoo kirjassaan, että häntä miellyttää tässä ruuassa hieman "hiiltyneen" fenkolin kontrasti maitoiseen ja pehmeään tuoremozzarellaan. Kyllä, mutta lisäisin että tässä salaatissa ja etenkin noiden ihanien oliivien kanssa fenkolin lähes lakritsaiset maut nousevat upeasti esiin. Ihan mielettömän erilaista kun vertaa mihinkään aiemmin tekemääni fenkolijuttuun. Erilaista, mutta ehdottomasti positiivisessa mielessä. :) 

Eikä minua haitannut ollenkaan että valmistusvaiheessa fenkolia ei tarvitse keittää ennen grillausta:) kyllä tuo grillaaminen hieman rauhallista otetta vaatii - kun fenkolit siivuttaa tällä tavalla, osa paloista on irtonaisina ja niiden kääntely voi käydä hermoon. Jos sinulla sattuu olemaan sellainen grillauskori (tai vaikka parilalevy), pääset ehkä helpommalla mutta minä grillailin nämä Ihan Itse kaasugrillissä kun V oli flunssassa sängyn pohjalla ja hyvin onnistui.

Siivutin fenkolit ohuelti, laitoin niille vähän öljyä ja grillasin kauniit raidat. Salaatin itsessään koostin heti sen jälkeen kun fenkolit oli grillattu. Nigel sanoo, että grillaukseen kuluva aika vaihtelee paljon grlillistä, mutta meidän weberillä meni ehkä n. 10 min.

Arnaudin kivettömistä ei makua puutu, vaikka monesti kivettömät ovat mitäänsanomattomia.

Se mikä tässä ruuassa vähän hämäsi, oli että ohjeen mukaan ruoka riittäisi jopa neljälle. Ehkä alkupalaksi joo, mutta en usko että edes kevyeksi lounaaksi useimmille meille riittäisi mitenkään neljännes fenkolia ja puoli palloa mozzarellaa. Okei, ohjeessa sanottiin että oliiveita pitäisi olla 24 kpl, mutta minä laitoin vaan n. kummenkunta. Mutta ne olivatkin niitä Arnaudeja, joisa on tosi vahva ja tiivistynyt maku. Meillä salaatti meni paistettujen perunoiden kanssa kahdelle nälkäielle ja yhdelle närkkijälle, joka kulki ympäri terassia äidin lautaselta vonguttu fenkolipala suussaan. Hämmentävää, että se pieni tykkää niin fenkolista. :)

Joka tapauksessa, erinomainen salaatti ja tavattoman yksinkertainen - kokeilkaa ihmeessä!

Grillattua mozzarella-fenkolisalaattia (alunperin ohjeessa 4:lle, sanoisin että oikeasti 2:lle)

2 fenkolia
2 palloa mozzarellaa
24 oliivia (meillä noin 10-12 arnaudin oliivia + purkin pohjalle jäänyt marinointiliemi)
n. 5 rkl hyvää oliiviöljyä
hyvä nippu lehtipersiljaa
suolaa ja pippuria myllystä

Kuumenna grilli ja leikkaa sitten fenkoleista varret pois. Nigel vinkkaa että varret voi käyttää liemeen joskus myöhemmin. Säästä kuitenkin fenkolin tillimäiset lehdet, jos niitä on mukana. Ne voi lisätä salaattiin lopuksi. Minä leikkasin varret pois vähän vinosto, niin että fenkolista tuli ikäänkuin pyöreäpohjainen salmiakkikuvio :)

Siivuta fenkoli sitten n. 1/8 tuuman siivuiksi, eli suht ohuiksi - mutta älä missään tapauksesssa poista kantaa - ohuet fenkolikerrokset on helpompaa paistaa kun kanta pitää ne koossa. Näin ohuena kannastakin tuli varsin syötävää. Pyörittelin fenkolit tilkassa oliiviöljyä ennen grillausta, vaikke nigel niin ohjeistakaan.

Paista sitten grillissä fenkoleita molemmin puolin niin kauan, että ne pehmenevät ja saavat kauniin ruskeat raidat - tähän menee grillin lämpötilasta riippuen n. 10 min.

Sekoita sitten salaatti: halutessasi pilko oliiveita ja kaada oliivit (sekä arnaudin tapauksessa vähän marinointiöljyä) fenkolien päälle ja sekoita. Lisää hyvää oliiviölljyä, revityt tai ohuelti siivutetut mozzarellan palaset ja silputtu lehtipersilja (ja fenkolin lehdet jos niitä oli). Rouhi mustaa pippuria ja ripottele salaatille hyvälaatuista suolaa. Sekoita ja tarjoa heti:)

"Mamm!" sanoi I hymysuin ja juoksenteli terassilla fenkoli kädessään. :)

Kuminajuustolla kuorrutettua uunikaalia ja perunaa Matjes - sillillä

Tämä resepti on simppelisti hyvää ruotsinkielisen Gourmet - lehden malliin. Onko sinulle tullut koskaan mieleen, että kaali, matjes - silli ja uudet perunat voisivat sopia hyvin yhteen? Yhdistelmä voi kuulostaa ensialkuun epäilyttävältä, etenkin tällaisen ei-niin-suuren-sillin ystävän korvaan mutta se oli herkkua! Annos on minusta ihan erinomaisen tyylikäs kesäinen kotiruoka-annos jota kyllä kehtaa tarjota nirsommallekin porukalle. Ehkä se on sitten se sillin ja perunan yhdistäminen, mutta tässä on jotain tosi kotoisaa fiilistä vaikka on ihan uuden oloinen idea. Ja jos ruuasta haluaa täydelleen salonkikelpoisen, sen kanssa voi hyvin tarjota jotain aromaattisempaa viiniä - vaikkapa whole bunch grenache-viognieria. Tykkäsin! ... Ja kuulemma tätä saa meillä tehdä toistekin. :)

Vaikka ohjeessa on eri vaiheita, niistä jokainen on helppo, tarvittavat aineet ovat hyvin yksinkertaisia, edullisia ja puhtaan makuisia. Tämä on juuri sellainen ruoka jolla saa hyvän emännän pisteitä tosi helposti - ainakin jos kukaan ei tulisesti vihaa matjes - silliä :) Lisäksi kaikki ainekset säilyvät tosi hyvin vaikka mökillä mukana.

Yksi matjes - filepala on liian vähän puolikkaalle siiklille

Alkuperäisen ohjeen määriä voi jokainen tietysti tarkistaa oman makunsa mukaiseksi. Minua jäi vähän harmittamaan, että olin niin epäluuloinen sen Matjes - sillin määrän suhteen. Alkuperäisessä ohjeessa oli nimittäin käytetty tanskalaista alkuperää olevaa mantelisen makuista perunalajiketta "sparrispotatis" josta ei kevyellä googletuksella löytynyt suomalaista nimeä. Tätä potaattia käytettiin kaksi per annos ja sen päälle levitettiin kokonainen Matjes - file. Se kuulosti minulta väärältä suhteelta ja päädyin laittamaan silliä ehkä suorastaan liiankin vähän. Kyllä annos olisi varmaan kestänyt jopa sen kokonaisen fileenkin - mutta ainakin se olisi kestänyt tuplamäärän silliä verrattuna siihen mitä minä päädyin laittamaan. Oli helppoa sortua laittamaan silliä liian vähän, koska en löytänyt lähikaupasta kuin valmiiksi viipaloitua filettä ja laitoin yhden sellaisen valmiin viipaleen perunanpuolikkaalle. Käytin ruokaan uuden sadon siikliä sparrispotaattien puutteessa. Silliä olisi saanut olla ainakin kaksi viipaletta per potaatin puolikas - ehkä jopa se kokonainen file per läjä. Kaalia laitettiin alkuperäisessä ohjeessa kokonainen kaalinpää - mutta meillä oli niin suuri kesäkaali, että sain puolikkaasta aikaan samannäköisiä lohkoja kuin lehden kuvissa; riippuu siis täysin kaalin koosta tarvitsetko puolikkaan vai kokonaisen. Pieni kaali menee tietysti tosi nätisti neljään lohkoon; yksi per annos.

Ideana siis on, että lohkottu kaali paahdetaan ensin erikseen ja perunat kiehautetaan suolatussa vedessä kypsiksi kaalin paahtuessa. Lopuksi koko komeus kootaan annoskasoiksi, kuorrutetaan kuminajuustolla, valellaan kermatilkalla ja paahdetaan uuunissa upeanmakuiseksi herkuksi. Suosittelen kokeilemaan - kaali saa ihan uutta eloa paahtuessaan voinokareen kanssa uunissa ja ainakin minua miellyttää suuresti tuo annoksen rakentaminen kasaksi jonka voi nostaa lautaselleen isolla lastalla. Ja kun sitten teen tätä uudelleen, silloin varmaan kokeilen laittaa sen kokonaisen fileen - kuulette sitten oliko se liikaa vai ei. :)

Kuminajuustolla kuorrutettua uunikaalia ja perunaa Matjes - sillillä (4:lle)

4 matjes - sillifilettä (tai maun mukaan, mutta saa oikeasti olla ainakin 2 filettä)
1 kesäkaalinpää (pienehkö)
8 (sparrispotatisar) käytin siis siikli - perunaa
2 rkl voita (meillä meni kyllä enemmän voita kuten kuvasta näkyy ;) )
1,5 dl ruokakermaa
100g kuminajuustoa raasteena
(tilliä hakkeluksena)
suolaa ja pippuria myllystä

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Keitä pestyt perunat suolatussa vedessä kypsiksi ja pidä ne lämpimänä.

Jaa kaali isoiksi lohkoiksi ja laita ne voideltuun uunivuokaan. LAita jokaisen kaalikasan päälle nokare voita ja ripottele suolaa ja pippuria. Laita kaalit uuniin ja paista 15-20 min kunnes lohkot ovat saaneet kauniisti kultaista väriä ja pehmenneet.

Voitele toinen uunivuoka. Laita perunat 2 cm paksuisina viipaleina annoskasoihin (minä halkaisin perunat, mutta jos onnistuu ne voi siivuttaa ohuemmin, jolloin kasa on helpompi nostaa lautaselle).  Nosta jokaisen kasan päälle matjes - silliä ja valmiiksi paistettu kaalilohko. Ripottele kaalin päälle tillihakkelusta, raastettu juusto ja lorota kermaa joka kasan päälle.

Gratinoi uunin grillivastuksen alla 5-8 min tai kunnes juusto on sulaa ja kauniin väristä. Nauti heti.

Kaalipataa lipstikalla eli kiitos groove.fm!

Minä olen tässä pienen hiljaiseloni aikana miettinyt syvällisesti tätä meidän arkiruokailuamme ja tullut siihen tulokseen, että koska I on vähitellen siirtänyt uniaikaansa myöhäisempään, meidän pitäisi syödä a) aikaisemmin ja b) jotain, minkä valmistaminen onnistuu joko ennakkoon I:n päikkäreiden aikana tai nopeasti iltapäivällä. Nyt vielä kun myös A huitelee omilla teillään kesälaitumilla homma tahtoo mennä niin, että ruuanlaittoon päästään vasta kun I on mennyt unille, kello on helposti puoli kymmenen ennenkuin istumme V:n kanssa illalliselle. Ja sitten onkin jo kohta Nellen nukkumaanmenoaika.

Lisäksi se hävikistä herkuksi kampanja pisti miettimään myös sitä, miten paljon vähemmän ruokaa menisi haaskuun jos ainakin arkena pyrkisi tekemään ihan simppeliä ruokaa. Etenkin tuo myöhäinen ruuanlaittoajankohta kun pistää usein mutsin mutkat suoriksi ja osa ruuista joita päivällä olin ajatellut tekeväni jäävät tekemättä kun ei vaan jaksakaan sitten. Lopputuloksena on, että tulee syötyä sudennälkäisenä myöhään illalla ja usein simppeliä, mutta ihan liian raskasta ruokaa. Mieli huutaa jotain yksinkertaisempaa ja jotenkin raikkaampaa.

Noh, nämä ajatukset mielessäni olin saanut päähäni, että kesäkaalista tehty simppeli, rakkaudella hauduteltu keitto olisi kova juttu. Mutta matkassa oli parikin muttaa.  Ensinnäkin halusin soppaani keittoluita, joita pitkällisestä ja aktiivisesta etsimisestä huolimatta ei vaan kuulemma tähän aikaan vuodesta yksinkertaisesti saa mistään. Ja toisekseen V ei vaikuttanut mitenkään innostuneelta kuumasta jauheliha- kaalikeitosta keskellä hellettä. Kumma juttu ;)

Ja kun olimme lipsahatneet jo viikon tekemään jotain muuta joka päivä aloin jo vähän ahdistua koko kaaliin; mitä siitä nyt keksisi ennenkuin se menee pilalle? Ja juuri silloin pelastus tuli yllättävältä taholta.  Olin huoltamassa I:tä kodinhoitohuoneessa kun kuulin radiosta Grooven naisjuontajan kehuvan, jotta lipstikka kaalipadassa on ihan erinomaisen hyvää. Että pataan ei tarvita lihalientä lainkaan, jos vaan silppuaa sekaan suuren kasan lipstikkaa. Totta, kaalikeitto tai -pata voisikin saada lipstikasta ihan uutta kesäistä groovea. Uteliaisuuteni heräsi. Sitäpaitsi tiedän että V tykkää lipstikasta ja olin tosiaan jo vähän huolissani kesäkaalini nesteytymisasteesta vihanneslokerossa. Joten tuumasta toimeen. Kaali oli vielä täysin kunnossa, löysin jääkaapista palasen pancettaa ja tasolta tuoreen valkosipulin. Pihalla on edelleen se valtava lipstikka. Jääkaapissa oli vajaa pahvi valkkaria joten siitä sitten vaan kokeilemaan uusinta lipstikkavinkkiä kaalin kanssa.

Ja lopputuloksena oli ihan erinomaista arkiruokaa! Se lipstikka raikastaa kaalin mahtavasti maistumatta liian ärhäkästi kaalin ohi. V taisi todeta jotain että "lipstikka poistaa kaalista sen muljahtelevan (?) jälkimaun" Kuinkahan tieteellinen ilmaisu tuokin lieni, mutta luulen että tajan mitä hän tarkoitti - kaalipata ei haissut edes lainkaan kaalipadalle vaan lipstikka nosti kaalista esiin niitä raikkaita makuja. Ja mikä parasta, pata syntyy uunissa itsekseen jo päivällä, iltasella sen voi vaan vääntää uudelleen lämpiämään ja syödä pois makeina paloina. Ja mikä ehkä parasta, kun pata on valmista siitä voi ottaa osan ja syöttää pikkumiehelle iltapäiväruokana - etenkin jos suolan lisäämisen jättää vasta loppuun. Koko perhe ruokittu tällä yhden pötin ruualla. Kiitos ja kumarrus.

 Lipstikkaista kaalipataa (n. 3-4:lle nälästä ja lisukkeista riippuen)

1/2 isosta kesäkaalista
1 paksuhko siivu pancettaa
2 kevätsipulia
kunnon nippu lipstikkaa (ehkä reilu desi haketta)
1 valkosipuli
1 pkt naudan jauhelihaa (400g)
1 dl valkoviiniä
5-6 dl vettä
pippuria
suolaa

Pilko pancetta ja paista sitä tilkassa öljyä jotta rasva irtoaa. Lisää jauheliha ja ruskista se padassa. Lisää sitten silputut kevätsipulit ja kuullota vielä hetki.  Lisää kesäkaali kuutioina ja anna sillekin väriä. laita kaalin sekaan kokonainen tuore valkosipuli - se antaa makunsa padan hautuessa. Lisääs itten valkoviini, vesi ja yrttisilppu. Rouhi pippuria mukaan ja jos aiot antaa ruokaa vauvalle, lisää suola vasta sen jälkeen kun olet ottanut osan ruuasta sivuun vaaville.

Hauduta kypsäksi kannen alla n. 180 asteessa 2-3h tai kunnes kaali on ihan pehmeää ja neste on sopivasti vähentynyt.

Vinkki: jos aiot syödä ruuan heti kun se on hautunut, 5 dl vettä riittää. Jos aiot uudelleenlämmittää ruokaa, 6 dl on todennäköisesti oikeampi määrä.