lauantai 27. syyskuuta 2014

Venäläistä rulettia Padrón paprikoilla maustetuilla maissikakuilla

padron pepper roulette

Jos sinulla olisi rasiallinen chilejä, joista yksi on tulinen, muut melkein makeita - mitä valmistaisit niistä? :) Minä olen ahkerasti vieraillut Niittulan tilan pakkaamossa joka (NYYH!!) tässä syyskuun lopussa sulkee ovensa tältä satokaudelta. Ja sieltä löytyy tällaisia random- paprikoita joista ei oikeasti tiedä mitä haukkaa ennenkuin on haukannut jo. Muutama perjantai olemme missanneet pakkaamon ihanuudet kun ei olla päästy mökillekään, mutta viime viikonloppuna ehdimme käymään taas ja sanoinkin V:lle autossa, että automarketissa vaeltaessa ihan kokonaan unohtaa, kuinka ihanan tuoreita ja erityisen herkullisia ne vastapoimitut vihannekset ovat. Ero on vaan valtava.

Padron pepper
Näissä chilipaprikoissa vain n. joka kymmenes on tulinen. :)

Ja Niittulassa asioidessa valikoima yllättää aina. Ostin näiden ihanien pikkupaprikoiden lisäksi pikkuisen Sauvon keskustassa seisovasta kahvilasta vaatimattomasti mm. tuoreita tomatilloja, kotimaisia viinirypäleitä, luomuluumuja ja melkein tuuman kokoisia maailman kauneimpia vadelmia joista meinasin tehdä jotain, mutta jotka katosivat meihin aamupalalla riisipuuron ja hunajan kanssa ennenkuin ehdin askartelemaan niistä kummempaa. Lisäksi tietysti kaikkea mitä yleensäkin; sipuleita, broccolinoja ja muita satunnaisia täkyjä.

maissikakkuja butternutkurpitsalla ja padron paprikoilla
Laitoin taikinasta pannulle kakkusia ja pienen esipaiston jälkeen niihin kiinnitetään paprika... :)

Olen jo unohtanut noiden pippureiden nimen (se oli mielestäni japanilaisemman kuuloinen), mutta samanlaisia (1/10 tulisia ja ulkonäkö ihan sama) chilipaprikoita kutsuttiin V:n shoppaamassa uudessa Yotam Ottolenghin keittokirjassa "Plenty More" Padrón paprikoiksi. Koska paprikoissa on tulisia sattumia, ne haastavat kokkaamaan leikkimielistä ruokaa jossa ensimmäisen puraisun ottaa jokainen luonnostaankin vähän tavanomaista varovammin ;) Siellä Padróneista oli leivottu venäläisen ruletin tapaan toimiva fritter roulette.  :)

tuore maissi
Raakaa maissia ei tarvitse esikypsentää, leikkaa vain veitsellä jyvät irti tähkästä ja sekoita taikinaan.

Maissista, jauhoista ja butternutkurpitsasta sekoitetaan maukas paistikastaikina, josta sitten paistetaan kakkusia, joihin painetaan yksi tai useampia chilejä - riippuen chilien koosta. Paistikkaista tuli hyviä vaikka minulla ei mökillä ollut butternutkurpitsaa enkä älynnyt sitä ostaa Niittulassa käydessäni. Korvasin ohjeessa olevan kurpitsan porkkana- ja kesäkurpitsaraasteen seoksella, mutta myskikurpitsaksikin kutsutun butternutkurpitsan makea ja pehmeän samettinen maku olisi sopinut pehmeän kookosmaidon, paahtuneen maissin, jeeran ja kurkuman kanssa kieltämättä vieläkin paremmin.

chilikakkuja
Maissista ja kookosmaidosta kurpitsan kanssa tehty kakkunen oli herkullista, paprika tuo siihen oman säväyksensä ja arvoituksellisuutensa ;)

Meille ei sattunut yhtään tosi tulista sattumaa, vaan frittereissä oli hauska vihreän paprikan maku joka pehmeni ja makeutui paistettaessa vähän. Tulta ei ollut juuri lainkaan ja kakkusia oli hauska syödä viimeisen lämpimän syysviikonlopun auringonpaisteessa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä, jos noita Padróneja satut käsiisi saamaan. Tämä olisi ihan oiva ruoka oluen kanssa äijien illanistujaisiinkin - jos vaikka joku sen tulisen kakun sitten löytää... ;)

Maissikakkuruletti Padrón paprikoilla (n. 10 kakkusta)

3 munaa
1,2 dl kookosmaitoa
75g vehnäjauhoa + 3/4 tl leivinjauhetta. ( n. 1,2 dl vehnäjauhoa)
30g maissijauhoa (n. 0,6 dl maissijauhoa)
3/4 tl jeeraa
1 1/2 tl korianteria jauhettuna
1/2 tl kurkumaa
3 rkl korianterin siemeniä paahdettuna ja kevyesti murskattuna
----------- sekoitetaan ------------

n. 1,5 tl suolaa ja hyvä rouhaisu pippuria
1/2 butternutkurpitsaa kuorittuna ja karkeana raasteena
300g maissin jyviä (pakaste tai tuore - kaksi isoa tähkää jos käytät tuoreita)
3 kevätsipulia ohuesti siivutettuna (30g)
15g korianteria hakkeluksena (maun mukaan)
1/2 punaista chiliä hienonnettuna ilman siemeniä (tai maun mukaan)

Lisäksi tarvitaan
2,5 dl öljyä paistamiseen
150g padrón paprikoita
3 limeä lohkoina


Sekoita käsivatkaimella kevyesti vispaten kaikki aineet alusta (ensimmäiset 8 ainetta) tekemääni merkkiin asti keskenään tasaiseksi taikinaksi. Lisää sitten loput aineet, sekoita ja tarkista suola ja pippuri.

Paista kuumassa öljyssä pannulla kakkusia ensin 2 min, paina sitten kosteaan yläpintaan pippuri ja paista vielä minuutin verran ennenkuin käännät kakun. Kun kakku käännetään, sitä paistetaan chilipuoli alaspäin toiset 3 min.

Kun kakku on paistettu siirrä se lastalla talouspaperin päälle valumaan ja säilytä lämpimässä kunnes olet paistanut kaikki kakkuset.

Koristele limelohkoilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile kuumana.


6 kommenttia:

Tiina - Fanni ja Kaneli kirjoitti...

Vau, onpa aika vaikuttavan näköinen lopputulos! Nälkähän tässä tulee lukiessa!

Nelle kirjoitti...

Innostuin näiden paistikkaiden kookosmaitopohjaisesta taikinasta niin, että meillä on syöty kaikkia jämälettuja samalla idealla:) ihan ilman chilejä!

Unknown kirjoitti...

Vaude, ihanan näköisiä!

-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

Katja kirjoitti...

Kasvatin tänä kesänä itse Padrón -chilejä. Osan olen valmistanut pannulla tähän tapaan: http://maistuisvarmaansullekin.blogspot.fi/2014/09/hot-padron-chilit-pannulla.html. Silloin, kun kohdalle sattuu tulinen chili, niin se todella on tulinen. Noissa omissa on tulisia ollut joukossa paljon. Mutta aika hauskaahan se noiden syöminen on, kun ei ennen puraisua tiedä mitä saa.:) Satoa on vielä käyttämättä. Tätäkin reseptiä voisi kokeilla. Näyttävät herkullisilta.:)

Riitta kirjoitti...

Loistava otsikko! �� Kuulostavat kyllä herkullisilta.

Nelle kirjoitti...

Heidi: hauska kuulla, tuo fritteripohja on tosi hyvä, tykkäsin. :)

Katja: oh! Mä otin kanssa niitä sieppuja talteen ja aattelin että keväällä ehkä:) Voihan niistä maistaa pienen palan jos johonkin muuhun käyttää ja menee sitten sen mukaan... Tuliset saanee hauduttelemalla vähän leppymään. vai..? :)

Riitta: kiitos! :)