lauantai 31. lokakuuta 2009

Escargots Extraordinaire by Nelle


Minulle käy joskus niin. Olen kirjoittamassa jotain ihan muuta ja sitten harhaudun aiheesta niin paljon, että siitä tuleekin oma, itsenäinen juttunsa. Pahviviinien kanssa kävi niin. Olin kirjoittamassa tätä ja juttu oli jo ihan valmis. Sitten sain päähäni, että voisin sanoa jotain pahviviineistä. Päädyin selamaan alkon nettiä ja etsimään niitä meidän suosikkejamme... Etanat jäivät oman onnensa nojaan. Mutta nyt, maalauksen, talvivalmistelujen teon ja saunan jälkeen otetaanpa uusi yrite. Viime viikonlopun ruokien kunniaksi lankeaa tämä seuraavakin resepti, erikoisemmista etanoista.




Pariisissa saimme maistaa Pompidoussa heidän mielestään erikoisia etanoita. Minusta ne eivät olleet sellaisia kuin olisin toivonut. Metin silloin, että idea pitää jalostaa sellaiseksi, kuin kuvittelin etanoiden olevan. Halusin pompidoun tyyliin niihin hieman makeutta, mutta paljon enemmän erillisiä makuja, en mitään tasaista mustaa, makeaa tahnaa.




Mökille kesällä tuliaisina tuotu pirkan parhaat maustevoi nökötti kaapissa. En ole jotenkin osannut käyttä sitä oikein mihinkään, valitettavasti. Niinpä näin tilaisuuteni tulleen ja tein maustevoista pohjan koko etanashowlle. Etanoista tuli hyviä. Niissä maistuu hauskasti taatelin makeus, valkosipuli ja yrtit.

Osa etanoista oli hieman kuivan oloisia - olisiko näissä kuorissa ollut reikä, josta voi pääsi pakoon. mietin myös, että olisiko taatelinpaloja hieman pitänyt keittää voissa, ennen seokseen lisäämistä, jolloin ne olisivat imeneet itseensä voita jo ennen kuoreen menoa. Meistä oli kuitenkin hauskaa, että taatelit olivat seoksessa palasina, eivätkä hajonneina, mikä käy helposti vahingossa kun taatelia keittää voissa. Maut tuntuivat ihanasti toisistaan erillisinä, hyvinä mutta ne eivät jyränneet etanaa tai muitakaan makuja. Valmista maustevoita tätä reseptiä varten ei tarvitse ostaa. Maustevoin voi tehdä itsekin. Pieni loraus Pernota ja pari teelusikkaa timjamia voin sekaan persiljan ja valkosipulin kaveriksi. Maustevoi on valmis.




Minun on tehnyt mieli etanoita siitä asti, kun V kertoi minulle yhden jutun, jota en ole saanut mielestäni. Ollessaan pieni poika hän oli lukenut kirjastossa vitsejä englanniksi. Yksi tällainen lapsuuden vitsi liittyi etanoihin. Kuulemma tämän vitsin kanssa ala-astelaisen V:n oli pitänyt kilauttaa vanhemmille ja kysyä mikä jutun juoni oli. Se on pyörinyt mielessäni nyt kuukauden, joten jaetaan aivomato nyt teillekin, olkaa hyvä:

" Once there was a snail. One day he went to a sports car shop. He told to the sales person that he wantesd the fasters, coolest red sports car they had. He also wanted a golden "S" painted on the both sides of the car. The sales person asked: "Is the S for snail?". The snail said: "I don't care about that, I just want the people to look at the car and say: Wow, Look at that "S" car go!"



Erikoiset etana Nellen tyyliin (n. 2-3:lle alkupalaksi, mutta maustevoita riittää kahteenkin purkilliseen etanoita)

3/4 pkt pirkan parhaat -yrttivoita
reilu 0.5 dl lehtipersiljasilppua
3-4 taatelia pilkottuna
2 kynttä valkosipulia
reilu 1 dl parmesanraastetta
2-3 rkl granaattiomenan siemeniä
n. 3/4 tl sambal oelek - chilitahnaa (tai vaikka 1 maustemitta cayannepippuria)

1 prk etanoita
Kuoria etanoille / etanapannu
suolaa

Sekoita yrttivoin ainekset keskenään. Voita voi vähän pehmentää sekoittamisen helpottamiseksi vaikka takkatulen loimussa. Laita sitten etanapannuun tai kuoriin yksi etana per kuori. Täytä sitten kuori maustevoilla niin hyvin kuin pystyt. Enemmän on parempi etanoiden kanssa. Levitä karkeaa suolaa uuninkestävälle kipolle ohut kerros ja aseta etanat siihen päälle tukevasti.

Paista etanoita uunissa 200 asteessa n. 10-15 min kunnes voi on sulaa ja täyte hieman saanut väriä. Nautiskele vaalean leivän ja punaviinin kanssa.

p.s. Mietin mitä ihmettä tekisin suolalle, johon on mennyt jonkin verran etanavoita? V keksi, että siitä voisi kaapia puhtaammat kippoon ja käyttää kuohuviinin jäähdyttämiseen vuodenvaihteen juhlien aikaan. Ihanaa jemmaamista... Saapa nähdä tuleeko käytettyä, mutta siellä suola nyt on, purkissa odottamasa pikkujouluaikaa. Tykkään enemmän etanapannuista, joista ei jää tälläisiä ongelmajämiä. ;)

Pari sanaa pahviviineistä


Talvi tulee mökillekin, vaikka meri vielä pitää lämpötilan poissa pakkasen puolelta. Kaapit pitäisi saada tyhjäksi niin ruuista kuin juomistakin. Mökki oli eilen saavuttuamme jo ihan rehellisesti kylmä. Villasukissa ja useampaan kerokseen vaatteita pynttäytyneenä istuimme takkatulta palvomassa. Emme tuoneet enää mukanamme juuri mitään - nyt syödään mökin kaapeista pois kaikki se, mitä ei kaupunkiin viedä, muttei jätetä tännekään talveksi.

Mökki oli kylmä, viini oli kylmää, lasit olivat kylmät ja lautaset ja aterimet olivat kuin jäätä. Ruoka oli jäässä, pakastimessa tosin. :) Nostin ruuan uuniin ja istuin takan ääressä lämmittelemässä itseäni ja lautasia. Siinä isteskellessa mieleeni muistui taannoin lukemani viinipiru - blogin Arton pohdinta viinitrendeistä. Hymyilin hieman vinosti kun muistin syyskuussa tehdyn postauksen lopussa olleen kysymyksen: "Mikä [viini] kausi itselläsi on päällä ja mihin se on matkalla?"

Näin kesän ja mökkikauden loppupuolella täytyy vastata ihan rehellisesti, että pahviviinikausi on lopuillaan ja olemme matkalla kohti pulloviinikautta ;)

Oikeasti Arton juttu oli mielenkiintoinen, koskapa muistin sen vielä eilenkin. Silti istuessani siinä lämmittelemässä jääkylmää, talkoista jäänyttä Cono sur - pahvia juomakuntoon, kieltämättä vähän hymyilytti.

Pahviviinit ovat vaan aika näppäriä ja kompakteja lopulta, jos ruokaa ja juomaa pitää olla 8-9 hengen joukkueelle useammaksi päiväksi ja kaikki kamat täytyy roudata mantereelta mukanaan veneessä. Parempia kuohujuomia ja muita nyt tietysti raahaamme mukana, mutta illallisen kaveriksi tarjottavista grilli- ja kesäviineistä monet päätyvät veneeseen pahveissa. Tiedän, että pahviviinit eivät nauti samanlaista arvostusta kuin pullotetut sisaruksensa. Silti niissä on puolensa. Tulkoon tässä nyt siis listattua (pikkujoulukauttakin ajatellen) omia suosikkejamme kesältä:

Vaaleista ehdoton, pitkäaikainen suosikki on Tausendhügel Dry Riesling, joka käy hyvin kalan pariksi ja risottoihin. Se on hyvä viini pahviin kääräistynä joka kelpaa myös useimmille viini-ihmisille, jotka eivät yleensä pahviin koske. Samaa sarjaa jatkavat Lurtonin Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc (josta itse pidän kovasti, enkä oikeastaan osaa sanoa pidänkö tästä vai tausendhügelistä enemmän) ja lisäksi vielä meilläkin ihan tykätty, varma ja ehkä joidenkin mielestä varmuudessaan hieman tylsäkin Chardonnay, Larochen Chardonnay 'L'.

Sitten ihan toisenlainen tapaus on Chill Out Deckchairs Chenin Blanc. Sen paras puoli on, että pussukkana se mahtuu jääkaappiin, vaikka se olisi tupaten täynnä ruokaa. Viini ei ole mikään kovin ihmeellinen, mutta tasaisen hyvä kuiva, raikas valkoviini joka on varsin edullinen ja jäähtyy nopeasti vaikka pakastimessa. Tähän arvosteluun nähden meillä on juotu tätä hämmentävän monta pussia ja siksi se ansaitsee paikkansa tällä listalla. Tällaisen pussin pidän jääkaapissa usein kokkausta varten ja "hätävarana". Pussukasta voi lorauttaa viiniä niin ruokaan kuin kokkiin ja hänen seuralaisiinsakin. Makeammista juomista pitäville sekoitin ruususiirapista, tästä valkoviinistä ja kuplavedestä "tyttödrinkkejä", jotka koristelin jäisillä mansikoilla. Terveisiä vaan Mimmulle ;) Samaan sarjaan menee myös hanapakkaus Gozo, jossa on mielestäni varsin hyvä hinta-laatusuhde.

Punaisissa viineissä pelaamme yleensä varman päälle ja valitsemme täyteläisiä kavereita. Ripasso on ihan hyvää pahvipunkkua, mutta ehkä hieman huonolla hinta-laatusuhteella. Pahvin hinta kumminkin pyörii juuri ja juuri siellä neljän kympin paremmalla puolen ja se alkaa jo olla niin paljon, että ostan samalla hinnalla vaikka 4 pulloa Villalta Ripasso
a jossa on minusta loistava hinta-laatusuhde. Näen sitten sen vaivan, että raahaan ne lasipullot mukanani veneessä.

Edelleen vähän kalliimpi pahvi, mutta minusta jo paljon enemmän ostamisen arvoinen on Lindemans BIN 50 Shiraz hanapakkaus. Saman tuomion saa meillä jo klassikoksi ja ns. varmaksi valinnaksi muodostunut Molina. Molinan suosioon meillä nyt voi vaikuttaa myös innostuksemme lampaaseen ja entrecote - grillaukseen kesäisin. Molina (nimenomaan se Cabernet Sauvignon) on minusta hyvä ja arvostelun kestävä grilliruuan palanpainike.

Hämmentävin juttu pahviviinien osalta kävi alkukesästä kun ostin kokeeksi mökille uutuuspahvin Italiasta. Doppio Passo Primitivo herätti V:ssä epäilyksen, että viini olisi jotenkin mitätön ja ohut. Alkon myyjä kuitenkin vakuutti, että viinissä on ryhtiä vaikka Primitivo onkin. Olen tietysti utelias ja niin pahvi jäi mukaan. V:n isä maistoi viiniä ostamastamme pahvista ja ihastui viiniin niin paljon, että nautiskeli koko kesän lähinnä tätä punnaviiniä ja yritti vielä loppukesällä selvittää, saisiko sitä hankittua isomman erän mukaansa kotiin Espanjaan. Viini oli minusta ihan okei, etenkin suhteellisen viileänä nautittuna mutta minusta se on jotenkin liian luumuinen, että olisin oikein innostunut siitä. Jos pidät luumuisista viineistä, kannattaa kuitenkin kokeilla - kenties ihastut viiniin yhtä tulisesti kuin V:n isä.

Muita ehkä mainitsemisen arvoisia voisivat olla hieman kevyempi, ehkä grillatulle broilerillekin käyvä Santa Inez, Pehmeä, täyteläinen mutta helppo ja aavistuksen luonteeton 35 South Shiraz ja grilliruuan edukkaampi luottokaveri Graffigna Malbec.

Cono Surin Tocornal oli meille uusi tuttavuus. Se osoittautui mukavaksi ja lempeäksi punaviiniksi, joka oli oikeastaan melkein edukseen hieman viileänä nautittuna. Ei siis kylmänä, mutta n. 13-15 asteisena, ehkä. Se on pehmeä ja silti täyteläinen. Maussa on mukavasti alkon mainostekstinkin lupaamaa yrttisyyttä. Ihan pikkujouluviiniainesta! Kävisi varmasti pateiden ja pasteijoiden pariksi oikein hyvin.

Viini alkoi lämmitä ja uunissa pöhisi lämpiämässä viime viikonlopulta jäänyt herkkujämävuoka. Se oli edelleen älyttömän herkkua. Käytin siihen munakoisoa, kidneypapuja ja parit tuorejuustojämät jääkaapista. Yhdistelmä oli tosi kermainen ja ihana. Lisäksi ruoka oli niin tuhtia, että kukaan lihansyöjäkään ei varmaan olisi tajunnut, ettei siinä ollut lihaa. Savustettu paprikajauhe teki kieltämättä myös osansa makuun. Täytyy tässä talven mittaan kotona yrittää rekonstruoida sama vuoka. En tietysti kirjoittanut aineita sen kummemmin ylös, otinko edes kuvaakaan?
Mutta mökki alkoi lämmitä, illallista söin jo ilman toppatakkia. Jälkiruuaksi kaivoimme kaapista melko kauan sitten lahjaksi saamamme viinin kanssa tarkoitetun suklaan lopun. Suklaata oli kyllä jäljellä enää vain neljä nappia jotka hotkaisimme ehkä hieman häpeällisestikin pahviviinin kanssa. Eikä ollut edes Shirazia. Tämä suklaa kun oli muistaakseni sen kanssa nautittavaksi räätälöity. Mutta hyvin maistui myös Cabernet Savignonin kanssa kynttilänvalossa kun takkatuli rätisi ja paukkui.

torstai 29. lokakuuta 2009

Nauriita luumuilla ja merikrottia Jamien tapaan



Eilen meni aikaisesta myöhään. V kävi kaupassa, jumiutui Sellon kalatiskin monipuolisuuden äärelle ja raahasi kotiin ihanana yllätyksenä merikrottia. Olin mielissäni herkusta, mutta aika väsynyt pitkän päivän jälkeen. Saimme kyllä vähän yrittää jaksaaksemme valmistaa ruuan, etenkin kun voi ja oliivitkin olivat loppu ja V urheasti suunnisti vielä lähilidliin hakemaan näitä kesken lisäkkeen valmistuksen.


Merikrotti kun ei meillä ole ihan jokapäiväistä ruokaa, niin homma alkoi keittokirjojen opiskelulla. Jäin miettimään, että mahtoiko olla kohdallani jopa ensimmäinen kerta, kun tätä köyhän miehen hummeriksikin mainittua elävää pääsin maistamaan, vai olisinko jenkeissä joskus maistanut krottia. Luulen tosin, että sanonta tulee jostain muualta päin maailmaa, koska merikrotti ei ole mitenkään hurjan edukasta täällä suomessa. V raportoi maksaneensa merikrotista lähemmäs 30eur kilo. Referenssiä oli siis haettava itseäni viisaammilta.

Rehellinen arkikaaos keittiössä...

The River Cafe Cookbookissa olisi ollut yksi resepti, jossa krotti uunitetaan valkosipulin, creme fraichen, vaalean vermutin ja tuoreen rosmariinin kanssa. Ei huonolta kuullosta tämäkään, mutta en lämminnyt sille niin paljon, joten etsintä jatkui: The silver spoon oli taas avulias - Merikrottia tarjottiin niin punaviinissä haudutettuna, munakoisoon rapujen kanssa käärittynä, valkoviinissä haudutettuna kuin anjovis-munakastikkeella ryyditettynäkin. Kirjassa oli peräti neljä tai viisi reseptiä, erilaisia kaikki. Jamie Oliverilta löytyi alastoman kokin paluu - kirjasta thaihenkinen kookosmaitosovellus ja netistä hieman raikkaampi versio, jota lopulta päädyimme soveltamaan. Olennaista oli, että monessa reseptissä kalalle laitettiin sitruunan kuorta ja melko vahvoja makuja, kuten rosmariinia, oliiveita ja balsamico - etikkaa.

Lopputuloksesta tuli hyvän makuinen joskin minun makuuni hieman liian suolainen. Kalan pintaan hieroimme 3 tl omatekoista chilisuolaa, johon vielä morttelissa sekoitin pakastamiani rosmariinin lehtiä (tuoretta ei ollut) ja n. puolen sitruunan kuoren. Kalan annettiin hikoilla jääkaapissa tunti, liian nesteen poistamiseksi. Hikoilutuksen jälkeen suola pyyhittiin pois kalan pinnasta ja kala paistettiin parilalla.

Minusta kalan pintaan jäi sitkeästä pyyhkimisestä huolimatta liikaa suolaa. Kalaa olisi varmaan kannattanut huuhtaista ainakin meidän suolankäyttötottumuksillamme, kuivata ja vasta sitten paistaa. Jos tosin pidät suolaisemmasta, täytyy tunnustaa että kala oli todella aromaattista ja hyvää - varmasti suolan makulisät olivat tarttuneet kalan pintaan ihanasti. Lähtisikö se kaikki pois, jos kalan viruttaisi veden alla? Toinen kysymys, joka jäi mieleen oli, että tarvitsisiko kalaa suolata noin paljon etukäteen, jos se kerran paistetaankin parilalla ja mahdollisesti kalasta tuleva neste pääsee pois paistopinnan alta? Pannullahan liiallinen neste estää kunnollisen ruskettumisen, mutta parilalla ja grillissä... hmm.

Kalan suolaisuutta kuitenkin pelasti tosi paljon naurispussista esiin vetäisemäni luumuinen naurislisäke. Luumut, nauriit ja mantelit totesin jo taannoin hyväksi yhdistelmäksi, joten tässä lisää samaa lääkettä - hieman eri pöksyissä tosin. Kun en laittanut lisäkkeeseen suolaa juuri lainkaan, se tasoitti kalan suolaisuutta ja lopputulos oli ihan herkullista. Mantelit unohdin, kun kello alkoi olla jo kummenen ja ruokaa ei ollut vieläkään pöydässä... Kyllä huomaa, että A ei ole paikalla - ruokailut venyvät miten sattuu ;)



Kyseessä oli siis aikuisten Myöhäinen, parempi illallinen. V oli käynyt metsästämässä alkosta kalalle sopivaa valkoviiniä ja onnistu tässä mielestäni hyvin. V oli selittänyt kalan makua, hummerimaisuutta, lihaisuutta ja toiveita viinin hedelmäsiemmästä mausta myyjälle, joka oli lopulta kaiken selityksen jälkeen suositellut V:lle jo aikaisemminkin loppukesällä tyyppaamaamme Savignon Blancia: Leydaa. Se on tosiaan hedelmäisempi ja aromikas. Sellaisena viini tuki kivasti merikrottiin ängettyjä sitruunaisia, chilisiä ja yrttisiä makuja. Kuplavettä kului myös ainakin puolitoista litraa ruuan aikana ja sen jälkeen. Oikeasti, pyyhkikää sitä kalaa huolella - vaikka kostealla liinalla, että saatte liian suolan pois. Janokuolema yllättää muuten.


Naurislisäkkeeseen laitoin hippusen inkivääriä. en tiedä oliko se virhe, V sanoi että piti lisäkkeestä kovin, eikä huomannut siinä mitään vikaa. Minä taas luulen, että inkivääri toi nauriista esiin hieman epätoivotusti metallisia makuja. Ensi kerralla jätän sen pois. Jos kala ei olisi ollut niin suolaista, pirkan savusuolan hento aromi sopisi naurislisäkkeelle hyvin. Eli, pidemmittä puheitta päivän resepteihin:



Luumuinen naurislisäke joulua enteilevillä mauilla (2:lle)

4 pienehköä naurista
30g voita
2 dl kermaa
5 kuivattua luumua
1 shalottisipuli
mustapippuria
(1/4 tl inkivääritahnaa-> voi jättää pois)
2 neilikkaa
Pirkan savusuolaa/ omaa chilisuolaa
lehtipersiljasilppua koristukseen

Tästä kannattaa aloittaa, koska lisäke voi hetken odottaa kalaa, ei päinvastoin. Kuori nauriit ja siivuta ne ohuehkoiksi siivuiksi. Silppua shalottisipuli ja viipaloi kuivatut luumut. Laita voi pannulle ja kuullota hieman sipulia. Lisää nauriit ja paista niitäkin hetki voissa. Lisää sitten kerma, neilikat, luumut ja mustapippuri. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla kunnes nauriit ovat sopivia syötäväksi. Sekoita nauriita välillä, niin että seos ei pala. Olen pahoillani, en tullut katsoneeksi kelloa - meillä nauriit ehtivät olla ehkä vähän liian kauankin hautumassa, kalaa odotellessa. Ehkä reilu 15 min voisi olla riittävästi? Kokeile haarukalla ja siirrä tarvittaessa pois levyltä.



Merikrottia parilalla Jamien tyyliin (2:lle)

2 pienehköä merikrottifilettä (yht. n. 400g)
1 sitruunan kuori
3 tl chilisuolaa/karkeaa suolaa (sea salt sanoo ohje)
1-2 rosmariinin oksan lehdet
hieman oliiviöljyä


Jos teet kalaa parilalla, kannattaa harkita jättääkö suolauksen väliin kokonaan. Mutta tässä ohje, kuten teimme sen: Sekoita morttelissa karkea suola, sitruuna ja rosmariinin lehdet. Hiero sitten seos kalan pintaan, laita kalat reunalliseen kippoon ja jääkaappiin hikoilemaan.

N. tunnin kuluttua ota kalat pois. Pyyhi kalojen pinnasta liika suola pois. V taisteli urheasti, mutta silti minusta tuntui, että suolaa ei lähtenyt tarpeeksi pois. Voit kokeilla huuhtelua tai kostealla pyyhkimistä.

Kuivaa kala ennen paistoa. Kuumenna parila tai pannu höyryävän kuumaksi ja paista kalaa parilalla n. 3 min per puoli, kunnes se on kauniin värinen ja kypsä. Näin sanoo ohje ja käskee avaamaan fileen "perhosmaisesti". Epäilimme kuitenkin, että avaamiseen olisi tarvittu isompi file, joita joskus näkee. Nämä meidän merikrottifileemme olivat niin pieniä, ettemme halunneet niitä lähteä silpomaan. Fileen päälle lorautimme hieman öljyä kun se oli parilalla. Ohje ei puhunut rasvasta mitään, mutta oli niin kuivan näköistä puuhaa, että lorautin vähän.

Ihan kolmea minuuttia per puoli emme kaloja paistaneet, ehkä n. 5 min yhteensä eri puolilta ja sitten laitoimme krotit vielä hetkeksi 200 asteiseen uuniin. Aikaa uunissa kului valmiiksi kuumassa kipossa tasan 2:55 ;) Eli vajaa 3 min. Tämä oli siis ihan villi arvaus, mutta kala oli kypsää ja hyvää siinä suhteesssa.

Kun toinen taistelee kalan kanssa, toinen voi prepareerata salsan kalalle.

Oliivisalsa merikrotille (olisi riittänyt 3-4:lle)

2 kourallista mustia oliiveita, mielellään kivellisiä(lähilidlissämme ei ollut niitä, V kävi erikseen vielä katsomassa...)
(2 tl tapenadea - oma lisäys)
nippu tuoretta basilicaa (n. 0.5-1 dl silppuna)
nippu tuoretta lehtiperiljaa (abt sama määrä kuin basilicaa)
1/2 mietoa punaista chiliä
kaksi "kunnon lorausta" hyvää neitsytoliivöljyä
n. 1-2 rkl punaista balsamicoa
1 sitruunan mehu ja n. 1/2 sitruunan kuori raastettuna
2 pientä, keltaista sellerin vartta (niitä pienempiä ja pehmeämpiä nipun sisältä)
1 valkosipulin kynsi, hienonnettuna

Käytä tähän kivellisiä oliiveita jos niitä on. Meillä ei ollut ja laitoimme sitten oliivien lisäksi 2 tl tapenadea salsan sekaan, makua tuomaan. Poista oliiveista kivet puristamalla niitä etusormen ja peukalon välissä rikki. sitten kivi lähtee helposti.

Pilko selleri, oliivit ja yritit karkeaksi salsaksi ja sekoita. Hienonna valkosipuli ja chili mukaan ja raasta sitruunan kuori. Lisää sitruunan mehu ja kuori, öljy sekä balsamico sekä tapenade, jos käytät sitä. Sekoita salsa ja tarjoile kalan kanssa.


Ja kaikille kalamainoksena - nyt kun vedet ovat kylmenneet kalatiskeissä on kaikkea kivaa, mitä ei ole näkynyt aikoihin. Menkää kalaan kauppiaanne luo. :)

tiistai 27. lokakuuta 2009

Juustoisia kurpitsamuffinsseja rosepippurilla


Kun ilma on sumuisen sateinen ja täynnä pienenpieniä vesipisaroita aamu käynnistyy hitaasti. Käännän valot keittiöön ja sytytän kynttilän, vaikka onkin aamu. Aamua ei oikein enää erota illasta muutenkaan. Laitan teeveden kiehumaan ja uunin päälle. On aika helliä perhettä ja itseään aamiasmuffinsseilla.


Tänään vuorossa siis edellisen päivän pariloiduista kurpitsasiivuista tehdyt kurpitsamuffinssit rosepippurilla ja kermajuustoraasteella. Lopputulos on ihanan murea kaurahiutaleiden ansiosta. Juusto ja rosepippuri antavat kurpitsan makeudelle ryhtiä granaattiomenan raikastaessa makua. Tuoksu on jumalainen ja houkuttelee unisimmankin peittoenchiladan makuuhuoneesta pöydän ääreen.



Tämän kassa tarjoillaan höyryävää teetä ja jälkiruuaksi kulho jogurttia, minkä päälle päärynä ja banaani freesataan pannulla nokaressa voita ja parissa ruokalusikallisessa konjakkiglögiä. Varokaa ylensyöntiä.


Loput granaattiomenat voi puristaa, kopistaa tai nyppiä kuoresta sekaan jogurttia raikastamaan. Myöhäissyksyssäkin on puolensa, eikös vaan?


Suolaiset kurpitsamuffinssit (n. 6-7 kpl)

140g voita
1dl vehnäjauhoja
0.5dl ruisjauhoja
0.75dl kaurahiutaleita
1 muna
80g creme fraichea
1.5tl soodaa
n. 60g juustoraastetta
n. 1dl mantelia
80-90g paistettua kurmitsaa (voi laittaa enemmänkin, jos on esim. 130g)
1,5tl rosepippuria

tarjolle
kehtipersiljaa
granaattiomenaa

Paahda mantelit pannulla kauniin värisiksi, pienessä tilkassa öljyä. Raasta juusto ja pilko kurpitsa.

Sekoita ruisjauho, vehnäjauho ja sooda omassa kulhossaan ja sekoita sitten voi ja jauho keskenään. Lisää taikinaan muna ja crene fraiche. Sekoita taas tasaiseksi. Lisää mantelit, kurpitsa ja juustoraaste sekä kaurahiutaleet ja hieman rikottu rosepippuri. Kääntele taikina sekaisin ja annostele muffinssivuokiin.



Paista 200 asteessa (vuuan koosta riippuen) n. 9-13 min ja anna jäähtyä 5 min ennen tarjoilua. Mitä pidempään maltat jäähdytellä, sitä paremmin muffinssi vuuasta irtoaa. kannattaa kuitenkin käydä näihin kiinni kun ovat vielä ainakin hieman lämpimiä. Murra muffinssi, ripota päälle persiljasilppua ja granaattiomenaa. Nauttikaa kynttilän valossa, teetä juoden. Aamukin siitä vähitellen valkenee.

maanantai 26. lokakuuta 2009

7 tunnustusta

korkokengät
Kirjeitä keittiöstä - blogin Pinea palkitsi meidät ja haastoi tekemään 7 paljastusta itsestään. Tämä ei ollut helppoa. Mutta aloitetaan nyt ajankohtaisimmasta:

1. Minulla ei ole Facebook - tunnusta (ainakaan vielä) vaikka ystäväpiirini on:
a) pyytänyt lukuisia kertoja minua avaamaan tilin voidakseen jakaa kuulumisiaan ja kuviaan
b) yrittänyt saada V:n puhumaan minut "ympäri" ja luomaan tilin ja
c) Jättänyt vastaajaviestejä puhelimeeni, joissa minua on lämminhenkisesti suomittu ja moitittu tilittömyydestä, koska KAIKKI ovat facebookissa, paitsi minä.

2. Pelkään pimeää. Ihan oikeasti. Täysin irrationaalisesti pimeyteen liittyy pelko, että joku ufo tai muu yliluonnollinen olento lentäisi taivaalta/hautausmaalta/puun takaa ja kaappaisi minut. Miksi ne vaivautuisivat kaappaamaan minut? Ja miksi siihen vaadittaisiin pimeyttä jos nuo minut kaapata tahtoisivat? Sitä en tiedä.

3. Tavatessani V:n en ollut koskaan: maistanut Italialaista salamia, syönyt raclettea enkä simpukoita. Itse asiassa se salami oli lopulta se, mikä muutti kasvisruokavalioni sekaruokavalioksi. Kalaa olin jo alkanut syömään aikaisemmin, mutta liha palasi näiden herkkujen muodossa. Olen vaan liian utelias, lopulta.

4. Olin melkein 20 kun join ensimmäisen kerran enemmän kuin lasin viiniä. Se tapahtui ensimmäisenä opiskelijasyksynä kun kahden parhaan ystäväni kanssa valmistauduimme opiskelijabileisiin. Se taisi olla valkoviiniä, Vina Esmeraldaa muistaakseni. Jaoimme kolmestaan pullollisen. P oli saanut maistaa viiniä aikoinaan illallisilla ja pitänyt siitä kovin. Pullossa roikkui hassu pieni muovinen amor.

5. Pidän tuoksuvista kukkasista, etenkin isoista, jotka kasvavat puutarhassa; pitkinä riveinä, puiden alla ja oksilla, joka puolella herkkinä ja tuoksuvina, auringossa.

6. Olen suurissa juhlissa enemmän kotonani keittiössä kuin vieraiden keskellä. Minun pitäisi pakata aina mukaan juhliin myös matalat sandaalit ja essu. Veljeni häissä taitoin melkein nilkkani korkkareissa kun kokkasimme yöpalaa Mimmun kanssa hääväelle.

7. Helmasyntini on, että optimistina innostun tavattomasti luovista kokkausprojekteista ja yliarvioin omat kykyni ja mahdollisuuteni seviytyä niistä, etenkin viikolla. Sitkeänä pohjalaisena en kumminkaan osaa luovuttaa, vaan teen kaiken, mitä suunnittelinkin. Lopputuloksena on, että kokatessani intensiivisesti unohdan syödä tai juoda mitään koko aikana. Kun ruoka alkaa olla valmis ja vieraat tulossa olen ihan rättiväsynyt ja suihkun tarpeessa. Enkä edes tajua sitä, ennenkuin muutun kärttyisäksi. Silloin V tulee asentamaan leivän tai juustopalan hampaiden väliin ja tarjoamaan apuaan (lue: repimään minut irti keittiöstä ja laittamaan suihkuun) ;)

Tunnustuksen luovuudesta voisin antaa monellekin blogille, joita olen viime aikoina lueskellut, mutta monessa blogissa tämä tunnustamishaaste onkin jo mennyt. Niinpä en nyt haasta ketään erityisesti mukaan, mutta jos joku tästä inspiroitui, tulen mielelläni lukemaan teidän tunnustuksianne.

Yrttimarinoitua kurpitsaa parilalla


Kun puolet kurpitsasta oli tehty keitoksi ja popsittu pois, jäljellä oli vielä puolitoista kiloa kurpitsaa. Pinch my salt -blogissa oli väännetty kurpitsasta vaikka mitä. Ihaillen katselin kaikenlaisia taidolla väännettyjä rullia ja muffinsseja. Mutta samalla silmiini sattui herkkujen keskeltä jotain melko käytännöllistä - grillatut kurpitsasuikaleet. Ne oli tehty hapanimeliksi italialaiseen henkeen. Idea oli hyvä, mutta minusta kurpitsa on ihan riittävän makeaa jo sellaisenaankin ja makeutuu vaan kypsennettäessä joten päätin tehdä oman versioni asiasta. Lisäksi tämä grillikausi alkaa jo kohta vedellä viimeisiään, joten kaivoin esiin parilan.

Kurpitsan makeus vaatii mielestäni parikseen hieman potkua chilistä ja raikkautta lehtipersiljasta. Lehtipersilja on oivallinen yrtti kurpitsan kanssa, mutta korianteri sopisi tähän myös yhtä hyvin. Jokin raikas ja runsaan makuinen kaveri kuitenkin tarvitaan. Kävin napsimassa Cayanne - chilejä omasta puskastani - ne ovat (edelleen) niin säälittävän pieniä, että otin useampia. Kaupan punaisia mietoja chilejä riittäisi varmaan 1 tai 1,5 isoa. Lisäksi laitoin öljyä ja hieman valkoviinietikkaa, rikkomaan öljyn. Lopputuloksena oli pestomainen kastike, jolla marinoin kurpitsasiivut sekä pihvit, joita kurpitsan kanssa söimme.


Jos ette muuten tienneet, granaattiomena sopii loistavasti kurpitsan kanssa yhteen. Minä en tiennyt tätä, olin vaan mennyt ostamaan granaattiomenaa kun niitä oli kaupassa. Näin kuitenkin kokkauksen aikana tilaisuuden tarjoutuneen ja päätin käyttää granaattiomenaa salaattiin, jota tarjosin ruuan kanssa. Salaatti sinänsä on tässä vähän extraa. Tyylikkään annoksen saat, kun ripottelet granaattiomenan siemenet suoraan keltaisen kurpitsan päälle... Näyttävät ihanalta ja maistuvat hyvältä.

Granaattiomenan käsittely on aina yhtä sottaavaista. Omena kuuluu halkaista, puristella siitä siemenet ulos ja sitten kopistella vielä veitsen kahvaosalla, jolloin loputkin lähtevät irti. ks. esimerkkiä vaikka täältä. Ja vaikka oikea käsittelytapa helpottaa, täytyy myöntää että sain silti paidalleni pienen pieniä punaisia mehuläikkiä... :)


Kurpitsasiivuja parilalla (n. 4 isoa siivua per nenu, kastike riittää isommallekin määrälle)

n. 1,5 dl lehtiperiljaa silppuna
1 valkosipulin kunsi
3-4 cayanne -chiliä (pieniä, n. 3 cm mittaisia...eli 1-1,5 kaupan punaista mietoa chiliä riittää)
n. 0,6-0,8 dl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa tai vadelmaviinietikkaa

kurpitsasiivuja

Leikkaa kypentämättömästä kurpitsasta lohkoja. Kuori ne pienellä hedelmäveitsellä. Laita sopivaan uuninkestävään kippoon odottelemaan marinointikastikkeen tekoa.

Laita pieneen kannuun tai muuhun astiaan kaikki kastikkeen ainekset. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. etikka tekee kastikkeesta hieman sameaa ja emulgoitunutta. Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen.


Kaada kastike kurpitsoille. Sivele pullasudilla kastiketta joka puolelle ja nosta sitten suikaleet parilaan. Kääntele suikaleita parilan päällä, kunnes niihin tulee kauniin värinen pinta. Voit toki kypsentää kurpitsat parilalla loppuun asti, mutta me päätimme laittaa kauniin värisiksi paistuneet kurpitsat vielä hetkeksi (n. 10 min) uuniin, sillä aikaa kun paistoimme kurpitsan kaveriksi pihviä.



Marinoin pihvin samalla kurpitsoista yli jääneellä soosilla ja paistoimme pihviin kauniin pinnan kuumalla parilalla, jättäen sisuksen punaiseksi. Suolaa ja pippuria vielä pihvin pintaan ja koristus tuoreella yrtillä. Illallinen on katettu.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Oranssi kuin syyslehdet - eli paahdettua kurpitsakeittoa

paahdettu kurpitsakeitto
Ostin tuossa taannoin valtavan, n. kolmekiloisen kurpitsan. Ihailin ja tutkiskelin sitä keittiössä suunnitelmanani kokata siitä viikonloppuruokaa, jota teen yleensä kerran vuodessa, kurpitsa-aikaan. Näitä suuria kurpitsoita kun saa suomessa vain näin pyhäinpäivän aikaan. No sitten tietysti unohdin koko kurmitsan. Onneksi se säilyy hyvin.

On sinänsä täysin käsittämätöntä, miten kukaan voi unohtaa mitään kirkkaan oranssia ja päätään suurempaa killumaan keittiöön, mutta kohdallani tässä ei näytä olevan minkäänlaista ongelmaa.Viime viikolla sitten vihdoin päästiin kurpitsakokkauksiin.

talvikurpitsaa

V on sikeäuninen. Erityisesti syksyisin, kun on pimeää aamulla. Viime vuonna näihin samoihin aikoihin olin ostanut taas kurpitsan tehdäkseni tätä samaa soppaa. Halkaisin sen, laitoin uuniin n. 180 aseeseen ja katsoin kelloa. Melkein yhdeksän. Olen jo vähän myöhässä, enkä ehdi vahtimaan paahtumista. Kipitin sängyn viereen:

"Raksu, Raksu - mun pitää nyt mennä. Moneltako aiot nousta ylös?... Raksu?"
"mmm... ihan kohta.."
"Otatko sitten kurpitsan pois uunista kun heräät - ei se niin tarkkaa ole, mutta jos siinä ennen kymmentä otat sen pois niin hyvä?"
"mm-mm, okei"


Niinpä siten jätin oranssin kurmistuksen uuniin, vilkuttelin sille ovelta ja lähdin töihin. Noin klo 10.30 puhelin soi. "Mikä täällä palaa!!?... Mitä kauheaa täällä uunissa on?!"


Kuvittele, että olisit juuri herännyt ja aamu-unisin silmin taistelet tiesi keittiöön. Savun keskellä, uunissa jököttää tällainen, mutta paljon mustempi. Pelottaisiko sinua?


V oli herännyt ja löytänyt kurpitsan.

Mitään muistikuvaa kello kymmenestä ja uunista, puhumattakaan kurpitsoista ei ollut painunut mieleen aamun keskustelusta. Kurpitsa oli ehtinyt todella paahtua uunissa ihan kunnolla, ennenkuin V oli tuntenut aamuauringon kutittelevan silmäluomia ja vähitellen tajuntaan oli saattanut hiipiä jonkinlainen ruskistuneen rasvan käry keittiön sunnalta. Paniikki oli suorastaan koominen, vaikka varmasti aito ;)

Neuvoin puhelimessa raksua ottamaan kurpitsan varovasti pois uunista ja jättämään se keittiöön viilenemään. Aika tummaksi se oli paahtunut, mutta vain pinta oli tumma. Se ei haittaa, koska kurpitsa kuoritaan. Oikeastaan siitä tuli parempaa soppaa kuin tämän kerran sopasta. Jotenkin olen nimittäin aina unohtanut kurpitsan uuniin mielestäni turhan pitkäksi aikaa ja nyt sitten pidin vähemmän. Hyvää soppa tuli taas, mutta paahteinen maku ei ollut nyt niin vahva kuin aiemmin.

Joten ohjeena sanottakoon että kun teette paahdettua keittoa, kurpitsaa voi tähän soppaan paahtaa ihan reilusti sen 40 min tai jopa tunnin uunissa. Hyvä, hyvä bra.


Kurpitsa on muuten minusta ihan turhaan aliarvostettu rehu suomessa. Finelin mukaan kurpitsassa ei juurikaan ole sokereita, ei rasvaa eikä energiaa, mutta silti se on hyvinkin ruokaisan oloista. Niin, että mikä pakko sitä on pelkästään säilöä etikkaan - voi sille muutakin tehdä. Tuoreesta kypsennetty, etikoimaton kurpitsa on makeahko, mutta raikas - maussa on melkein nektariinin tai bataatin makuja mielenkiintoisena yhdistelmänä. Ja kurpitsa käy moneksi. Olen tässä nyt pykertänyt siitä kolmen kilon kaverista yhtä ja toista viikon aikana. Vaikka kiire on ollut - kokkauksesta ei ole tingitty ;) Luvassa siis ainakin kolme eri tapaa laittaa kurpitsaa - tänään niistä ensimmäinen, klassikoksi muodostunut paahdettu kurpitsakeitto.


Alkuperäinen ohje on yllätys yllätys Matthew Drennanin täällä moneen kertaan siteeratusta kirjasta keitot. Teen kurpitsan yleensä viikonloppuna niin, että paahdan kurpitsan aamulla ja teen lounaaksi keittoa. Keskellä kiireistä viikkoa paahdoin kuitenkin kurpitsan edellisenä iltana ja tein sopan seuraavana. Sopasta riittikin sitten evästä kahdelle illalliselle, etenkin kun sekoitin lopun sopan sekaan vielä uunivihannesten jämät. Ja mikä estää tekemästä soppaa isomman kattilallisen, vaikka koko kurmitsasta.

Kirjassa keiton kanssa tarjoillaan kurpitsalastuja, jotka uppopaistetaan rasvassa. Olen yrittänyt tehdä näitä, mutta vähän heikolla menestyksellä. En oikeastaan tiedä mitä teen väärin, mutta lastuista on vaikeaa saada rapeita ja tasavärisiä. Ne tahovat helposti jäädä keskeltä nahkeiksi ja palaa reunoista. Jos hyviä vinkkejä tähän on, voin kokeilla kun seuraavan kerran teen kurpitsakeittoa. Nyt en edes yrittänyt - tarjosin keiton kanssa pirkan parhaat - mozzarellaa ja serranoa.

Keitto minusta tykkää vähän chilistä. Ohjeessa on cayannea ja sitä voi laittaa kyllä ihan kunnolla, jos ei muuta chiliä laita. Jeera sopii korianterin parikisi myös, mutta ei välttämättä tarvitse sitä. Koska korianteria ei nyt ollut puhtaana, laitoin tähän mausteseosta joka rakentuu korianterin varaan. Siinä seoksessa on myös valkopippuria, mikä on minusta vähän häiritsevä, etenkin kun purkin ollessa lopussa korianterit kevyempinä ovat jo käytety ja purkissa on lähinnä musta- ja valkopippuria sekä chiliä ;). Valkopippurista tulee tosi paljon potkua tosi helposti, joten sillä voi kyllä tehdä sopasta helposti liian tulista.

kurpitsakeitto
Paahdettu kurpitsakeitto (n. 5-6:lle pääruokana, ainakin 10:lle pienenä alkuruokana)

1,5 kg kurpitsaa (sitä amerikkalaishenkistä isoa kurpitsaa)
2 isoa sipulia
Iso, olikohan peräti 7 cm pala inkivääriä - laitoin n. 6 isohkoa teelusikkaa (eli koko purkin lopun, mitä minulla oli) inkivääritahnaa
2 tl korianterin siemeniä (olen välillä laittanut garacole - mausteseosta jossa on chiliä, korianteria, valkopippuria ja mustapippuria sekä jeeraa - valkopippurin voi jättää pois, muut ok)
2 tl kurkumaa
(1,5-2 tl jeeraa, ei alkuperäisessä ohjeessa mutta sopii tähän)
cayannepippuria maun mukaan (voi laittaa reiluhkosti tai lisätä jotain muuta chiliä)
n. 4 kynttä valkosipulia
4 rkl oliiviöljyä (ohjeen mukaan näin, kuten olette ehkä huomanneet, vierastan vähän tälläisiä öljymittoja. Neuvoisin, että lorauta kattilan pohjalle öljyä niin, että saat ohuen kerroksen. Kattilan koko vaikuttaa tarvittavaan öljyn määrään...)
1 l kasvislientä ( maggilla on kuutioita joissa ei ole käytetty natriumglutamaattia, vihjeen aiheeseen löysin täältä.)
öljyä kurpitsan voiteluun
pippuria
suolaa

Halkaise kurpitsa, poista siemenet (jotka voit vaikka paahtaa myöhemmin) ja voitele se kauttaaltaan öljyllä. Aseta kurpitsa tai sen puoliska sitten uunipellille (kuori ylöspäin) ja tee kurpitsan kuoreen reikiä veitsen kärjellä. Paahda n. 180 asteisessa uunissa. Ohjeessa sanotaan 30-40 min, mutta kokemus on osoittanut että pidempään paahtamalla siihen saa enemmän makua. Eli ainakin 40 min tai jopa tunnin. Paahtoaika tietysti riippuu kurpitsan määrästä myös. Jos kurpitsa on huomattavasti pienempi, tarkkaile kypsymistä.



Kun kurpitsa tulee uunista, se on ihan tulikuuma ja höyryävä. Jätä siis kurpitsa suosiolla jäähtymään kunnolla, ennenkuin alat tehdä keittoa. Muuten poltat itsesi varmasti ja variaatioita riittää - kuuma höyry, kuuma öljy, kurpitsamehut, itse öljyinen, liukas ja tulikuuma kurpitsa.... Jätä se pöydälle.

Kun kurpitsa on jäähtynyt, kuori se. Kurpitsa "läsähtää" jäähtyessään, joten ei hätää, niin kuuluukin käydä. Vain "hedelmäliha" käytetään ruokaan. Kuutioi kuorittu kurpitsa ja siirä palaset odottamaan keittopohjan valmistumista.


Laita pilkottu sipuli, inkivääri ja valkosipuli kattilan pohjalla olevaan öljyyn kuullottumaan hetkeksi. Lisää murskatut korianterin siemenet, cayanne (ja mahdollisesti muu chili), kurkuma ja jeera, jos käytät sitä. Anna mausteiden hieman kuullottua sipulin kanssa, niin että seos alkaa tuoksua. Lisää kurpitsa, kääntele hyvin sekaisin ja sitten lisää kasvisliemi. Anna kiehua n. 20 min tai kunnes sipuli on kypsää ja keitto kauttaaltaan kuumaa. Soseuta keitto (ota pois liedeltä) ja mausta suolalla ja pippurilla.


Annostelin keiton lautasille, revin jokaiseen annokseen n. 1/3 pirkan parhaat - mozzarellapallosta ja taittelin 1 siivun serranoa. Halutessa annokseen voi ripsauttaa päälle myös jotain vihreää, mizunaa, timiamia tai lehtipersiljaa. Jos serranoa ei ole tai halua käyttää, voit kokeilla tuoreiden kurpitsalastujen friteerausta öljyssä tai paahtaa pinnalle mozzarellan kaveriksi kurpitsansiemeniä.

Nauti voidellun ruisleivän kanssa tai ilman.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Munakokkelia purjolla ja omenalla


Jos innostuit tekemään aurinkokuivattuja tomaatteja kotosalla, tämän munakokkelin kanssa ne ovat ihan älyttömän hyviä.

Ostin syyslomalla niitä' keittokirjoja... Mukaan jäi myös Michel Rouxin kirja Muna, jossa esitellään hurja määrä kaikenlaisia munareseptejä. Innostuin kirjan kauniista kuvista ja jutuista tekemään munakokkelia. Tätä reseptiä kirjassa ei suoraan ole, mutta sinnepäin... :)

Roux neuvoo varaamaan 2 munaa per nenu jos kyseessä on lisäke isommassa aamiassetissä. Jos munakokkelia taas tarjotaan pääruokana, kannattaa munia varata 3-4 ruokailijaa kohden. Munat rikotaan kevyesti vatkaamalla ja sitten teflonisessa kattilassa tai kasarissa pyöritellen lastalla/puuhaarukalla kypsennetään kokkelia kunnes sen rakenne alkaa olla omaan makuun sopivan kosteaa/kuivaa. Sen jälkeen kokkeliin lisätään kerma.

En jaksa nyt muistaa käskikö Roux laittaa voita kasariin vai ei, mutta olen tavannut aina laittaa nokareen niin, että sinne se luiskahti jotenkin selkärangasta tälläkin kertaa. Tulimme vasta tänään mökille ja kiireisen viikon päätteeksi en mitenkään enää muistanut tarkistaa kirjasta miten tämä nyt meni ihan pilkulleen mestarin oppien mukaan.

Jätin kokkelin ehkä hieman kosteammaksi kuin yleensä ja kun lisäsin kerman, pelkäsin että tuliko liiankin kosteaa. Mutta ei; tämä oli ehkä parasta munakokkelia jota olen onnistunut kokoon kokkaamaan. Tomaatit olivat ihan täydellinen pari tämän kanssa. Sääli, että niitä oli jäljellä enää rajallisesti ;)




Lisämauksi päätin silpoa lopuksi lisättävän kerman sekaan hieman purjoa ja yhden tähteeksi jääneen kotimaisen omenan. Kuullotin ensin purjoa ja omenaa pienessä voinokareessa ja lisäsin sitten vajaasti 0.5 dl kermaa. Kiehautin purjot ja nostin syrjään odottamaan munakokkelia. Sitten tein kokkelin valmiiksi ja lopuksi lisäsin purjo-kermaseoksen. Tarjosin lisäksi serranoa ja tomaatteja. Ihan mielettömän namia, omena hieman pehmensi purjoa ja sopi serranon kanssa ihan tavallisen hyvin yhteen. Rouxin kirjassa oli esitetty espanjalainen munakokkeli, jonka kanssa tarjolla oli lämpimiä tomaatteja ja paistilientä. Ei huono sekään, varmaan :) Mutta tässä meidän viikonloppuaamiainen viime viikonlopulta.


Munakokkelia purjolla ja omenalla (3-4:lle)

7 munaa
n. 0.5dl kermaa
5-8 cm pala purjoa
1 pieni kotimainen omppu
n. 2x 30g voita
mustapippuria
suolaa
Lisäksi koristellaan:
siivu tai pari serranoa per ruokailija
puolikuivia tomaatteja


Riko munat yksitellen kulhoon ja nuuhkaise, että muna on kunnossa ennenkuin kaadat sen kulhoon. Riko sitten kananmunat haarukalla.

Laita pannulle tai kattilaan nokare voita ja kuullota hetki silputtua purjoa ja omenaa. Lisää kerma ja kiehauta. Nosta syrjään odottamaan.

Laita sitten kunnon klimppi voita kasariin ja anna sen sulaa. Kaada sitten kananmunat kasariin ja sekoita puulastalla kunnes kokkeli on sopivan hyytynyttä. Lisää sitten kerma-purjoseos. Sekoita ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Laita jokaisen lautaselle kasa munakokkelia ja päälle viipale serranoa ja puolikuivia tomaatteja. Nauttikaa hyvän teen kanssa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Syysklassikko: puolikuivat tomaatit uunissa

puolikuivatut kirsikkatomaatit
Näin syksyn ja talven tullen kun tomaattien laatu heikkenee vähitellen, surullisesti kohti kelmeyttä on varsin oiva aika antaa niille tekoaurinkoa uunissa ;) Jotenkin kuivatut tomaatit vaan nousevat resepteihin kuin vaivihkaa iltojen pimentyessä. Kotikutoiset aurinkokuivatut tomaatit halkaistaan pellille, pirskotetaan niille öljyä sekä pippuria ja sitten unohdetaan tomaatit uuniin useaksi tunniksi. Kurtistuessaan tomaatit makeutuvat ja muuttuvat ihaniksi ja aromaattisiksi.

Valmiit tomaatit voikin sitten koota kippoon, riipiä pinnalle tuoretta timjamia ja tarjota lisäkkeenä, sekoittaa salaattiin tai koristella niillä aamupalaa. Jos ehtii. Meillä ko. tomaatit katoavat erittäin nopeasti. Hyvin samanlaisen reseptin löydät myös täältä. Ja sitten vaan uuni kuumenemaan n. 80 asteeseen...

yrttien kanssa marinoidut tomaatit

Puolikuivat tomaatit

kirsikka-, miniluumu- tai luumutomaattia
timajmia
muutama valkosipulin kynsi
öljyä
mustaa pippuria
suolaa

Halkaise tomaatit ja laita ne köllimään pellille leikkauspinta ylöspäin. Laita pellille muutama valkosipulin kynsi paahtumaan jos haluat - tämä ei ole pakollista, mutta kun valkosipulin paahtuneen kynnen säilöö samaan purkkiin tomaattien kanssa tomaatit maustuvat mukavasti.

Ripota tomaattien päälle vähän suolaa, öljyä ja yrttejä. Kuivatut yritit käyvät tähän hyvin, valmiit tomaatit voi sitten jälkikäteen maustaa tuoreillakin.

Anna tomaattien kuivaa uunissa n. 3-4h 80 asteessa. Jätä uunin luukku vähän raolleen, jotta vesihöyry pääsee uunista ulos. Raottamisen voi tehdä vaikka työntämällä pikkulusikan uunin oven väliin. Tomaattien kuivumiseen kuluva aika riippuu ihan täysin tomaattien koosta - isommilla tomaateilla menee pidempään. Mutta kärisvällisyys palkitaan.

Kun tomaatit ovat kurtistuneet ja jonkin verran kuivaneet, ota ne pois uunista, sekoita niihin öljyä, yrttiä ja syö pois. :)

p.s. kun oli puhetta mainonnasta, niin menkää esim. tänne ja etsikää sivustolta Krisse. Krissen löytäminen saattaa vaatia muutaman linkkivalinnan. Oli mainos tai ei, Risse on Loistava! Eli menkää ja painakaa Kriss... Eikun klikatkaa mainosta! (ja jos ei löydy, tässä suora linkki mainokseen)

Sashimi - luksuspikaruokaa


Sashimi on meillä sellaista luksuspikaruokaa. Sashimilaatuinen kala maksaa jonkin verran, mutta sitä ei loppujen lopuksi niin paljon tarvita. Kasviksista saa hyvää lisää tähän ruokaan ja koko show syntyy nopeasti töiden ja kauppakeikan jälkeenkin. Erikoisemmista etikoista ja öljyistä on tässä puuhassa kyllä hyötyä - mutta niissä voi soveltaa ja käyttää sitä mitä on. Suurin homma koko touhussa on kaikkien vihannesten ja kalan pilppominen suupaloiksi. Mutta jos sattuu olemaan kokkausmyönteinen mies, lapsia tai kämppis mukana veitsen varressa koko homma käy käden käänteessä.

Kalaksi varasin lohta ja tonnikalaa, koska muuta sashimilaatuoista kalaa ei sellossa ollut maanantaina. Tonnikalaa ostin yhden pihvin meille kolmelle ja lohta isomman palan, ehkä 350-400g? Lohta vähäsen jäi - näistä eväistä olisi varmaan syönyt 2 aikuista ja 2 lasta, etenkin jos pilkkoo lisäkkevihanneksia vähän enemmän.




Koska en ole mikään suuri japanilaisen keittiön osaaja, olen vääntänyt näitä vähän oman maun, osaamisen ja innostuksen mukaan. Sinänsä japanilainen ruoka kiinnostaa ja vaikka näistä ei mikään oppikirjasta olekaan ostin syyslomalla Salon kirjatorin alesta (alle puoleen hintaan) Pekka Terävän, Hirokazu Kamijukkokun ja Juha-Pekka Laakion keittokirjan Makuja suomeksi ja japaniksi. Saattoipa kirja toimia innoituksena kauniiden kuviensa kautta, jos ei muuten. Osa resepteistä oli selvästi vaikeita ja vaativampia kuin jaksan tehdä, mutta oli hauskaa nähdä, miten suomalaiset raaka-aineet oli valmistettu japanilaishenkisellä herkkyydellä ja rakkaudella. Toisaalta kirjassa japanilaisia raaka-aineita oli tuotu myös perisuomalaisiin annoksiin. Ehkä sitten joskus viikonloppuruualle voisi ottaa projektin tuolta kirjasta. Ja kunhan ehdin, lueskelen kirjaa vielä lisää. Reseptien lisäksi siinä on hauskoja ja opettavaisia faktoja suomalaisista ja japanilaisista. Ai niin, parasta kaikesta: kirjan kansi on herkän vaaleanpunainen! ;)


Vaikka itse sanonkin tulin tehneeksi suomalaisen ja japanilaisen innoittamana aivan jumalaisen hyvää naurislisäkettä tuoreen sadon nauriksista, joita löysin Sellosta. Mantelit, tuore purjo ja luumuviinietikka (tai ume plum seasoning - mitä sitten oikeasti onkaan) antoivat nauriille ihanan maun. Pääsin käyttämään myös manteliöljyä, jota raahasin kotosuomeen Pariisista. Ajattelin, että maut voisivat sopia yhteen, mutta tämä oli minusta parempi kuin hyvä:)

Nauriita valitessa kannattaa muuten ottaa sellainen pussukka, jossa on pieniä, söpöjä ja keltaisia nauriita. Ne ovat makeimpia ja raikkaimman makuisia. Tämän opin pienenä tyttönä, kun isin kanssa haimme maalta omia nauriksia välipalaksi. Herkkuja olivat! Kansi vaan pois ja lusikalla sisus koverrettiin ihan ohuena silppuna. Oi että kun oli makeaa ja hyvää!

Muut lisäkkeet olivat enemmän ja vähemmän vakiolisäkkeitä ja tuttuja kin ehkä monelle? Siitakkeita kurpitsansiemensekoituksella ja inkivääriporkkanoita seesaminsiemenillä sekä sitten vihannestikkuja; kurkkua, purjoa, retiisiä, avokadoa, mizunaa... Mitä nyt sattuu löytymään. Retikkaa en löytänyt tällä kertaa. Olen tavannut tehdä siitä sashimin kanssa ihan ohutta suiroa sitrusraudalla kalojen kanssa napsittavaksi.

Sashimissa maut ovat vielä jotenkin herkempiä kuin sushissa, eikä wasabia minusta edes välttämättä kaipaa sashimin kanssa... Ruokajuomana kannattaa melkein tarjota hyvää, vihreää teetä. Valkoviiniin me sorrumme myös usein sashimin kanssa, vaikka tee melkein paremmin sopiikin.

Tässä siis kiireisen viikon herkkuillallinen - nautitaan soijan, wasabin ja säilöttyjen inkiväärilastujen kanssa kuten sushi.



Naurista luumuetikalla (kolmelle)

1 pieni nauris
n. 3 rkl manteleita
1 cm pala purjoa
1/2-1 rkl luumuetikkaa
1 rkl manteliöljyä

Kuori nauris. Halkaisin nauriin niin, että sain siihen kuorimaveitsen mentävän leikkuupinnan. Sitten siivutin nauriin kuorimaveitsellä ohuiksi siivuiksi.

Kuumenna manteliöljyä pannulla ja laita mantelit siihen hieman paahtumaan. Kun mantelit ovat saaneet väriä kauniisti, lisää naurissiivut ja luumuetikka. Älä anna nauriiden varsinaisesti paistua - kääntele vaan kuumalla pannulla, niin että maut tarttuvat siipaleisiin. Kun siivut ovat käyneet pannulla, tyhjää hieman lämpimään kippoon odottamaan, korista ihan ohuen ohuella purjosilpulla ja tee porkkanat.



Inkivääriporkkanoita ja seesaminsiemeniä (kolmelle)

2 porkkanaa
1-2 rkl jotain mautonta öljyä - auringonkukkaa tai rypsiä
1 tl tummia seesaminsiemeniä
1,5 tl seesamiöljyä
1/2- 1 tl inkivääritahnaa
1-2 rkl soijaa (tai jos tykkäät makeammasta, ketjap manisia - tai soijaa ja hunajaa...)

Kuori porkkanat. Siivuta porkkanat sopivan kokoisiksi, n. pikkusormen pituisiksi kepeiksi. Laita pannulle loraus auringonkukkaöljyä ja lisää inkivääri öljyyn. Lisää seesaminsiemenet ja porkkanat. Paista porkkanoita öljyssä hetki, kunnes alkavat hieman saada pehmeyttä. Tarkoitus kuitenkin on, että lopputuloksen porkkanat ovat vielä "al dente" eli hieman rapsakoita.

Suhauta sekaan soija ja jatka keittelyä hetki kunnes soija on lähes haihtunut. Ihan lopuksi lisää seesamiöljy, pyörittele se sekaan ja inkivääriporkkanat ovat valmiit!


Siitakkeita ja siemeniä (n. 2-3:lle)

1/2 pkt eli n. 50-70g siitakkeita
2-3 rkl kurpitsansiemeniä tai siemensekoitusta (auringonkukkaa, kurpitsansiemeniä ja pinjansiemeniä)
Pieni loraus soijaa (ehkä 1,5 rkl?)
öljyä paistamiseen (maapähkinäöljy kävisi hyvin, jos on - muuten auringonkukka tai rypsi)

Halkaise sienet. Laita pannulle öljy ja siemenet ja paahda siemeniä kunnes alkavat vähän poksua. Lisää sienet ja kääntele. Lisää soija, ja kiehauta kunnes soija haihtuu vähän. Valmis!

Mätiveneet pykersin kasaan vaan ihan pikapikaa, kun olin unohtanut koko mädin ja olimme jo aloittamassa. Eli pikaisesti syntyvät.


Mätiveneet (3-4:lle)

2 kpl n. 2,5 cm palaa purjoa huuhdottuna
80-100g mätiä - ota omaa suosikkiasi
merilevää (noria) ohuina suikaleina

Halkaise purjo ja valitse tukevimmat palat "kupeiksi". Laita jokaiseen teelusikalla mätiä ja silppua norimatosta ohuita suikaleita päälle koristamaan.

Pilko lisäksi ainakin kurkkua ja purjoa, retikkaa jos on. Myös avokado sopii hyvin vaikka mizunan kanssa. Vain mielikuvitus on rajana. Tarjolle lisäksi soijakippoja, wasabia maun mukaan ja garia, eli sushi-inkivääriä.

Koska on tälläinen kolea syksy, alkupalaksi sopii hyvin kuuma, purjolla koristettu misokeitto.