maanantai 12. joulukuuta 2011

Porkkanakakun karuttomasta kauneudesta

porkkanakakku
Kun V oli jo kovaa vauhtia palaamassa lentokoneella kotiin isäinpäivän lounaalle, tajusin että ehtisin sittenkin tekemään isäinpäiväkakun Mr. I Beebsonin nukahdettua päikkäreille. Olin vähän haaveillut porkkananakun pyöräyttämisestä aiemmin viikolla, mutta luopunut jo koko ajatuksesta I:n alettua kehittää itselleen keskiviikon tienoolla kivuliaasti hampaita. Nyt oli kuitenkin yllättäen hiljaista ja rauhallista. Nopea googletus johti minut Rva Patalinnun porkkanakakkuohjeen äärelle, sillä jos minun pitäisi nopeasti nimetä V:n suosikkileivonnainen, niin hyvä, mehevä porkkanakakku olisi kyllä ehdottomassa kolmen kärjessä. Ja kun luin kakkuohjeen saamia ylistäviä kommentteja olin vakuuttunut, että tästä ohjeesta päästään eteenpäin.

Ja sitten taas säädettiin, kun kaapista ei opportunismin yllättäessä sitten löytynytkään kaikkea tarvittavaa; ei ananasmurskaa, mantelirouhetta eikä kookoshiutaleita. Ja koska ohjeessa puhuttiin että kakku voisi olla tummemman makuista lähdin ennakkoluulottomasti korvaamaan anansmurskaa puolella desillä viskiä, mantelirouhetta pähkinöillä ja kaadoinpa kakkutaikinaan vielä loput karpalopussistakin. Ja vaikka kakku olisi varmasti tykännyt siitä todennäköisesti ristiäisten suklaakakkuun imeytyneestä varapurkista ananasmurskaa, viski ja hieman ananasta korvaamaan lisätty porkkanaraaste paikkasi puutteen ihan riittävällä tarkkuudella :)


porkkanakakku tuorejuustokuorrutteella
Meheväksi paistuneen kakun päälle laitetaan syntinen ja ihanan raikas kerros tuorejuustoa...

Ja tietysti kakun päälle pitää olla tuorejuustoa. Sitä ei voi meillä korvata millään muulla. Hyvää, paksua philadelphiaa tukevana kerroksena. Juuri niinkuin ohjeessa käskettiin. Mutta milläs sen sitten koristelisi, kun ei nyt ole marsipaania eikä oranssia karamelliväriäkään? Hm, ehkä pinnalle voisi laittaa vaikka kristallisoituja ruusun terälehtiä... Tai paahdettuja pekaaneita... Tai sitten sen kakun voi vaan laittaa jääkaappiin ja mennä syöttämään vauvaa. Joten, koristellaan myöhemmin.

Eikä kakkuun saa koskea ennenkuin seuraavana päivänä muutenkaan. Paitsi kun ei malta.


pähkinäinen porkkanakakku
"Ei se varmaan haittaa, vaikka me otetaan siitä jo palanen, eihän? Voin sitten tehdä siihen jonkun pienen koristeen blogin kuvaa varten. Tästä nimittäin pitää mainita blogissa, se ohje on tosiaan hyvä. Niin, eikä mikään kerro blogissa niin hyvin että kakku on erinomaista, kuin että siihen saa jonkun hienon kuvan kakusta."

"Mm-m, hyvää on" sanoo V ja ottaa uuden palan kakkua.

Ja kun I herää puoli viideltä seuraavana aamuna kipuilemaan (näin äidiltä kysyttäessä hieman ennenaikaiselta tuntuvaa hammasprojektiaan) huomaan että kakun kanssa jääkaappiin on jäänyt valmiiksi veitsikin. Tuo on varmaan nyt mehevöitynyt hauskasti yön aikana. Ei varmaan haittaa, että otan palan kahvin kanssa...

porkkanakakku sivuleikkaus
No, ehkä siihen blogikuvaan voi ottaa sitten jonkun yhden palan - eikä tarvitse mainita mitään siitä, että me emme oikeasti ehtineet koristella kakkua ennen tarjoilua... Sitähän voisi vaikka ideoida mitä muuta jännää porkkanakakun päälle voi laittaa. Aika ihana olisi semmoinen vähän epämääräinen kasa niitä paahdettuja, tahmaisia pekaaneita, kuivattuja karpaloita, ehkä pari kuivattua porkkanasuikaletta ja manteleita. Niin, pitääkin muistaa, kun teen seuraavan kerran laitan keskelle semmoisen runsaudensarvi - tyyppisen kasan kaikkea ihanaa. Se kuvaa kakkua hyvin, niin runsaalta tämä maistuu.



No, tämä ei nyt mennyt niinkun Strömsössä, mietin kun kakku pienei jääkaapissa kuin pyy maailmanlopun edessä. Ehkä tuosta vielä saisi kivan palakuvan... Pinnallehan voisi vaikka karamellisoida porkkanan siihen tyyliin kuin Merituuli on tehnyt punajuurta. Siivuttaisi siitä sitten sellaisen läpikuultavan ja kirkaan oranssin viuhkan palan reunalle... Nin, se voisi olla aika tosi hyvääkin, kun laittaisi karamellisointisiirappiin mukaan vielä vähän inkivääriä tai semmoista hillottua inkivääriä...

Ja sitten huokaisen vähän, vaikken oikeasti ole pahoillani lähes tuhotun kakun karusta ulkomuodosta, nappaan kakkupalan jääkaapista ja upotan siihen hampaani. Ehkä olennaisinta kuitenkin oli, että vaikka ehkä hieman esikuvaansa pähkinäisempää se oli todella, todella hyvää. Näin joulun aikaan tämä ohje kannattaa muistaa myös siksi, että kakusta tulisi todennäköisesti ihan erinomaista kun sihen käyttää kaikki joulupähkinöiden ja rusinoiden jämät.

Kiitokset vaan patalinnun keittiöön, tätä tehdään toistekin - ja silloin toivottavasti meiltä löytyy myös se purkillinen ananasmurskaa.

Rva Patalinnun porkkanakakun muunnos a la Nelle (alkuperäinen ohje täällä)

8dl porkkanaraastetta (+ n. 1,5-2 dl extraa kun ei ollut sitä ananasmurskaa)
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä - alkuperäisessä ohjeessa oli 1,5dl mantelirouhetta (80g)
vajaa 1 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl viskiä (Highland park) (alkuperäisessä ohjeessa oli 1 prk ananasmurskaa, jonka jätin siis pois)
4,5dl vehnäjauhoja
n. 2 dl fariinisokeria
n. 1,5 dl tavallista sokeria
4 (luomu) kananmunaa
2dl öljyä - laitoin maapähkinäöljyä kun ei ollut rypsiöljyä
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa

Pinnalle

400g maustamatonta Philadelphiaa
2dl tomusokeria
hieman sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, sekä käyttämäsi kuivat hedelmät ja pähkinät ensin keskenään ja sitten varovasti lastalla nostellen taikinaan.

Lisää lopuksi porkkanaraaste ja viski (sekä valutettu ananas jos sitä käytät). Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175C asteisessa uunissa 55-65min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Kun kakku on jäähtynyt, sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kuorrute kakun pintaan. Koristele haluamallasi tavalla - tai sitten ei ;)

Anna kakun rauhassa mehevöityä - ainakin useita tunteja tai seuraavaan päivään jääkaapissa. Maut tulevat paremmin esin ja kosteus jakautuu tasaisemmin kakussa niin että siitä tulee ihan silkkistä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäinen iltavapaa - eli Cono Surin viinitasting & Yume

Yhteistyössä Winestate ja Yume

viinikassi, cono sur viinitasting

"Jos Tuomas Meriluoto on ainoa, joka keskeyttää 4 ruokalajin illalliseni ja hänkin vain antaakseen viinimestarin kertoa miten viini on sovitettu seuraavaan ruokalajiin, homma on aika hyvissä kantimissa", sanoin Mimmulle torstaina, kun matkustimme kotiin Cono Surin viinintekijä- illalliselta. Tämä taisi olla itse asiassa ensimmäinen iltamenoni I:n syntymän jälkeen ja meillä oli ihan tavattoman hyvä ilta. :)

Olimme saaneet kutsun Viinikassin järjestämälle viinintekijäillaliselle. Ennen ruokailemaan siirtymistä Cono Surin toimitusjohtaja Adolfo Hurtado veti yleisölle pienen luennon ja viinitastingin. Esityksessään viinintekijä itse kävi läpi Chilen maantieteellisiä erityispiirteitä viinintuotannossa, luomuviinien tuotannon menetelmiä Cono Sur - viinitiloilla ja maistatti meillä neljä erilaista viiniä. Sen jälkeen koko joukkio siirtyi illalliselle Yumeen, jossa Cono Sur viinit oli sovitettu moderniin aasialaiseen ruokaan. Vaikka meidät oli kutsuttu tilaisuuteen, sinne pystyi lunastamaan pääsylipun kuka vain asiasta kiinnostunut. Kun katselin jälkikäteen illan 75 euron hintaa, täytyy todeta ettei se todellakaan tuntunut paljolta edes siitä illallisesta viineineen, saati että mukaan pakettiin kuului vielä parin tunnin tasting ja luento. Ihan erinomaisesti onnistunut paketti.

Adolfo Hurtado
Luomuviinien tuotannossa ei voida käyttää myrkkyjä, joten käytössä ovat mm. hanhet, unikot ja hämähäkit!

Vaikka pidän uuden maailman viineistä, olen mieltänyt Chilen ensisijaisesti pehmeiden, mutta vahvojen punaviinien maana. Senpä vuoksi olikin mielenkiintoista kuunnella Adolfon esitystä siitä, miten Chilen rannikko on itse asiassa oiva paikka kasvattaa valkoviinejä, kun taas täysin ilmastoltaan erilainen sisämaa soveltuu punaviinien kasvatukseen. Enkä ollut koskaan tullut miettineeksi sitäkään, että Chilen keskiosat ovat maantieteellisesti samalla leveyasteella kuin Uuden Seelannin pohjoissaari - josta taas miellän tulevan aivan erinomaisia valkoviinejä!


viinikassi, viinitasting

"Chile ajatellaan usein ilmastoltaan trooppiseksi maaksi", Adolfo sanoi, "mutta oikeasti ilmasto on lähinnä välimerellinen." Päivän ja yön suurehko lämpötilaero sallii sokerien muodostuksen viiniin yöllä viileässä, mutta kylmien merivirtojen vuoksi rannikko ei päivälläkään ole niin kuuma, että viini ehtisi kuluttaa kaiken yöllä rypäleisiin varastoituneen sokerin. Kylmän meren ansiosta viineissä on viileämmän ilmanalan erityispiirteitä, joista ainakin minä tykkään kovasti.


Chile
Chilen keskiosat ovat Uuden Seelannin kanssa samoilla leveysasteilla. Kapeaan maahan mahtuu monta erilaista ilmastollista kokonaisuutta.

"Toinen Chilelle leimallinen piirre on eristyneisyys", Adolfo jatkoi ja näytti meille Eteläamerikan karttaa. Jos lännessä Chileä rajaa kylmä meri, idässä rajana on korkea vuoristo. Nämä kaksi jättävät Chilen itse asiassa hyvinkin eristäyttyneeksi viinintuotantoalueeksi. Eristäytyneisyys taas takaa, että mannermaista viinintuotantoa piinaavat taudit ja tuholeläimet eivät ole päässeet leviämään Chileen, joka helpottaa osaltaan laajamittaisempaa viinien luomutuotantoa.


"Spider multiplier, isn't that the coolest title there is?", Adolfo totesi kerrottuaan "siitä yhdestä tyypistä yliopistolla" joka vastaa pienten, valkoisten lihansyöjähämähäkkien lisääntymisestä. Nämä pienet hämähäkit ovat vain yksi luonnonmukainen keino torjua tuhoeläimenä viinitarhoilla esiintyvää pientä punaista kasvinsyöjähämähäkkiä. Esitys painottui noin puoliksi luomumenetelmien esittelyyn ja ekologisempiin valintoihin, joita viinitilalla on tehty hiilijalanjäljen minimoimikseksi. Luomuviinien tuotannon lisäksi Cono Sur on hiilineutraali viinitila, joka pyrkii kompensoimaan prosessinsa tuottaman hiilidioksidin.

tonnikala, yume
Yumessa ei selvästi olla vielä luovuttu tonnikalasta. Olihan se hyvää, vaikken itse olisi sitä ehkä ostanutkaan.

Ruoka Yumessa oli erinomaista. Illallisessa oli perinteistä japanilaista tyyliä yhdistettynä modernimmpaan aasialaiseen keittiöön. Alkuruuaksi saimme sashimin, "väliruuaksi" tuli pieni sushilajitelma ja pääruuaksi oli haudutettua, prässättyä ja paistettua ankkaa. Oikeastaan pääruoka toi mieleeni sen Woodbox - viinitilalla Uudessa Seelannissa syödyn illallisen - elementeissä oli samaa täyteläisyyttä ja toisaalta raikkautta. Erityisesti pääruuasta tuli sellainen olo, että tänne pitää tulla uudelleen joskus ja tuoda V mukana.

Vaikka alunperin vähän mietin, miten viinit menevät japanilaisen ruuan kanssa yhteen valinnat olivat onnistuneet todella hyvin. Ehkä suurin wow - efekti itselleni tuli sushin kanssa tarjoillusta viognieristä. Se Cono sur Viognier meni ihan täydellisesti sushin kanssa. Kun joskus olen valkkaria sushin kanssa syönyt, se tahtoo olla jotenkin sivussa; sushissa kun on etikkaa ja suolaa, niin viineistä korostuu niin kovin helposti väärä ominaisuus. Lisäksi viognier ei ole ollut suosikkirypäleitäni. Mutta tämä sopi niin hyvin, että varmasti laitan tämän korvan taakse! Kehuin yhdistelmää myös pöydässämme vierailleelle Tuomas Meriluodolle, joka totesi että Uuden Seelannin ja Chilen viogniereissa on sellaisia, jotka - yllätys yllätys - sopivat sushiin hyvin.


ankkaa yumessa

Erinomaista ankkaa. Annos oli moderni, raikas ja täyteläinen - ihan napakymppi.

Pääruoka-annoksen kanssa tarjottiin myös valkoviiniä. Vaikka ankan olisi voinut yhdistää hyvin myös tastingissa maisteltuun 20 barrels pinot noiriin, aromaattinen Cono Sur Vision Riesling oli erinomainen, raikas ja uusi pari paahtuneelle ja kertakaikkisen upeasti laitetulle ankalle.

omenasorbetti, yume

Poksuva omenasorbetti tuo mieleen lapsuuden karkit

Jälkiruuassa koimme pienen paluun jonnekin lapsuuden karkkihyllyyn ;) Ilmeisesti ne lapsuudesta tutut poksuvat rakeet ovat tekemässä jonkin sortin paluuta jälkiruuissa, sillä tämä oli no toinen kerta pienen ajan sisään kun syön jälkkäriä, joka poksuu takaraivossa. Taitaapa olla tuliaisia molekyylikeittiöstä - tai ainakin mietimme myöhemmin kotona, että tälläiset pikkuyllätykset lienevät juurikin niitä mitä Ferran Adrià ja kumppanit ovat harrastaneet ravintoloissaan. Mutta kyllä, omenasorbetti, tuoreet mansikat ja "keksimuru" sopivat oikein hyvin kuivan kuohun kanssa.

Kyllä, ilta oli tavattoman tervetullut vaihtelu tämän vauva-arjen keskelle. Mutta ihan noin muutenkin arvioituna oli tosi mukavaa mennä kuuntelemaan tarinaa viinimaasta, jossa en koskaan ole käynyt. Lisäksi Yume oli erittäin positiivinen kokemus. Sinne täytyy ehdottomasti mennä joku päivä uudelleen V:n kanssa fiilistelemään ja muistelemaan vuosi sitten tehtyä NZ - reissua. :)

torstai 24. marraskuuta 2011

Punaviinin ja kanelin maustamaa syksyistä lihapataa

mausteinen lihapata etuselästä

Olen kovasti tykännyt katsella Camilla Plumin porisevia patoja. Sarjassa on kivan rento meno ja Camilla pudottelee kuin ohimennen mielenkiintoisia vinkkejä ja kokemuksia kokkausen ohessa. Ainoa huono puoli sarjassa on, että katsottuaan pari jaksoa, on pakko itsekin pistää pata porisemaan.

Muttei se haittaa, jos kylään on tulossa isohko joukko iloisia lounasvieraita, kuten tuossa muutama viikko sitten kävi. Isomman porukan ruokkiminen on kieltämättä haaste paikoitellen hieman vaateliaan pikkumiehen valvovan silmän alla. Mutta pataruuat todellakin ovat siitä kivoja, että ne voi tehdä vaikka jo selvästi etukäteen - kunnon lihapata paranee vaan lämmitettäessä.

naudan etuselkää paloina
Naudan etuselkä on mehevää ja hyvää lihaa; se vain vaatii pitkän ajan ja vähän rakkautta.

Tämä ruoka on saanut vaikutteita Camillalta, vaikkei mikään suora sovellus olekaan. Leikkasin naudan etuselän Camillan opit mielessäni suuriksi kuutioiksi; sillä tavalla mehevästä etuselästä tulee runsasta ja hyvää pataa - vielä herkullisemman oloista kuin jos liha olisi pilkottu ihan pieneksi. Kun palat ovat suuria, ne ovat kuin minipihvejä herkullisessa kastikkeessa. Ja sitten on tietysti se rakkaudella ruskistaminen; kääntelin suuria lihapaloja padassa käyttäen paistamiseen oikeaa sianihraa.

punaviinistä lihapataa
Valmis pata koristellaan timjamilla - tuore yrtti tuo ruokaan raikkautta.

Ruuasta tuli oikeaa herkkua, jossa suuret lihapalat ovat imeneet itseensä syvää tomaatin ja punaviinin liitosta syntynyttä samettista makua. Mausteet antavat syksyiselle padalle lämpöä ja kesän viimeiset, mökiltä mukaan kerätyt yrtit raikastavat ruuan. Lisäkkeeksi tein kaikkien rakastamaa vanhanaikaista perunamuusia, johon tuli paljon voita. :)


naudan etuselkä, lihapata

Punaviinin ja kanelin maustama lihapata (isolle porukalle)

2 kg naudan etuselkää
4-5 sipulia halkaistuna
5 valkosipulinkynttä
5 laakerinlehteä
140g tomaattipyrettä
1 kanelitanko
2 tl jeeraa
1 sitruunan kuori
1,5 tl Vampyreetä (valkosipuli-chilitahnaa)
4 rkl ihraa
1 reilu tl suolaa
1/2 rkl mustia pippureita
n. 4dl punaviiniä
1/2 dl hyvää punaista balsamicoa
nippu timjamia
2 pientä sellerin vartta

Leikkaa huoneenlämpöön temperoitunut etuselkä (tai lapa) suuriksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot padassa muutamassa erässä käyttäen joko öljy-voiseosta tai ihraa.

Kun lihat ovat kauniin ruskeita lorauta pataan hieman öljyä (tai lisää ihraa) ja laita jeera hetkeksi pataan paahtumaan. Lisää sitten pilkottu selleri, lohkotut sipulit ja valkosipulin kynnet. Pitkään haudutettavissa padoissa valkosipuliakaan ei tarvitse hienontaa ihan pieneksi, se antaa makunsa liemeen, eikä ole polttavaa vaikka suuremman palan saisi sattumana.

Lisää lihat pataan ja lisää myös muut aineet. Säästä osa timjamia kuitenkin valmiin ruuan koristeluun.

Hauduta pataa n. 160 asteisessa uunissa 2-3h (aika riippuu lihan laadusta, eläimen iästä ja palojen koosta...) kunnes liha on ihan lohkeavaa.

Lorauta halutessasi vielä valmiin ruuan päälle hieman hyvää tuoretta oliiviöljyä ja ripottele timjamia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto

Kurpitsa, chorizo

Kurpitsakeitto on tämän syksyn hittiruoka. Tai siltä ainakin tuntuu, kun nyt katselen tätä meikäläisenkin syksyn kokkaushistoriaa. Tämä versio kurpitsakeitosta tuli tehtyä mökillä, noiden katkalehikäisten kaveriksi. Keitto oli tosi hyvää, mutta Mimmu kyllä sanoi, että vielä parempaa tuli, kun yhdistin aikaisemmin viikolla pari chorizomakkaraa vanhaan tuttuun paahdettuun kurpitsakeittoon.

kermainen kurpitsakeitto

Tässä keitossa en paahtanut kurpitsaa uunissa, kun oli jo vähän kiire saada lounas pöytään. Sen sijaan paahdoin kurpitsaa kattilan pohjalla voissa kuten Välimäen kurpitsakeitossa tehdään. Vaikka paistoin kurpitsapaloja kattilassa, maku ei kuitenkaan tullut niin paahtunut kuin uunissa, joten tukevoitin keittoa vähän kermalla.


chorizo ja salvia

Kurpitsan kanssa konstit ovat monet, mutta tarkastelitpa isoa oranssia miltä suunnalta tahansa, siitä tulee loistavaa syyssoppaa. Näin halloweenin jälkeen kurpitsoja saattaa saada ihan superedullisesti kun kaupat myyvät halloween - kurpitsat pois. Joten jos et ole vielä kokeillut kurpitsaa, nyt on kyllä aika. :)

syyskurpitsa ja salvia

Kuumia keittoja pakkasmaanantaihin toivoo siskoskeittiön Espoojaoston kokkauskompanja N & I. :)

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto (n. neljälle)

n. 50g voita
2 chorizo-makkaraa
10 tuoretta salvian lehteä
2 dl valkoviiniä
isohko lohko kurpitsaa, noin 500-700 g
1 valkosipulinkynsi
1 tl fenkolin siemeniä
1 keltainen chili (lemon drop)
3 dl vettä
2 dl kermaa
chilisuolaa
0,5 tl savupaprikajauhetta
mustaapippuria
2 tl ruskeaa sokeria
n. 1 maustemitallinen cayannepippuria

Lohko kurpitsan liha kuutioiksi. Laita voi paksupohjaiseen kattilaan ja anna sen sulaa. Laita sitten voihin salvian lehdet ja anna kiehua hetki. Ota salvian lehdet talteen kun voi alkaa hieman ruskistua ja laita kattilaan chorizo. Paista chorisoon kaunis pinta ja nostele sitten chorizopalat salvialehtien kanssa syrjään.

Kaada voi-chorizorasvan sekaan kurpitsalohkot ja paahda niitä hieman kattilassa. Lisää valkosipuli, mausteet ja sokeri ja paahda vielä hetki, jotta mausteista irtoaa makua. Lisää chili ja valkoviini sekä vesi. Anna kurpitsan kiehua kypsäksi. Ota sitten chilipalko pois, lisää kerma ja soseuta keitto. Voit kuumentaa keittoa vielä uudelleen kerman lisäämisen jälkeen, mutta älä kiehuta enää.

Tarkista maku ja lisää suolaa sekä pippuria. Annostele keitto kulhoihin ja ripota jokaisen annoksen päälle chorizopaloja sekä rapeita salvian lehtiä. Tarjoile katkalehikäisten kanssa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella

katkarapulehikäiset

"Joko se nyt alkaa, se joulutorttujen teko?" kysyi kävelytuen kanssa kulkeva rouva minulta vajaa kuukausi sitten S-marketissa, kun nappasin juuri täytetystä kylmäaltaasta ison paketin torttutaikinalevyjä. En ole vieläkään tottunut siihen, että uusissa lähikaupoissamme ihmiset oikeasti puhuvat ventovieraille ja hymyilin hieman hämmästyneenä rouvalle joka tarkasteli minua elämän naururypyille painamilla uteliailla silmillään. "Minä ajattelin, että näistä saisi, tuota, sellaisia suolaisia piirakoita aika näppärästi", totesin mummolle ja hymyilin. Vanhus näytti vakavoituvan miettiessään:"Niin, totta - saahan niistä sellaisiakin" ja pohdiskellen mitä niihin suolaisiin voisi laittaa sisään hän jatkoi:"Sellaisia pasteijoita, tosiaan".

talvikurpitsaraasteHillokkeen tekee hyvin jostain kurpitsan jämäpalasta.

Minun voitaikinapakettiin tarttumiseni oli kerrankin puhtaasti käytännöllinen. Olimme iltapäivällä lähdössä laittamaan mökkiä talvikuntoon ja ajattelin, että jääkaappiin tai pakkaseen jääneistä jämistä saa helposti suolaista purtavaa kun ne käärii voitaikinaan. Se talvikuntoon laittokeikan suurin virhe yleensä on, että ruuanlaitossa yrittää olla liian kunnianhimoinen ja kiireisen puurtamisen keskellä unohtaa syödä kun aika loppuu kesken. Lopputuloksen varmaan jokainen tietää kokemuksesta tai ainakin pystyy arvaamaan.

kurpitsa-inkiväärihilloChili laitetaan kieumaan soppaan kokonaisena, jotta se voidaan ottaa pois valmiista hillosta.

Ja kyllä, voitaikinalevyille löytyi hyvä käyttöpaikka lauantaina, kun pykersimme ulkotöitä. Kun kello alkoi hiipiä iltapäivän puolelle minä ja I hilppaisimme sisään ja kaivoimme pakastimesta esiin kesältä jääneet jättikatkaravut ja aloimme rakentaa niiden ympärille täytettä. Koska olin raahanut palan talvikurpitsaa mukanani sain päähäni keittää kurpitsasta ja inkivääristä pienen hillokkeen rapujen kaveriksi.


jättikatkarapuja voitaikinallaJokaiseen pasteijaan tai lehikäiseen laitetaan yksi katkaravun pyrstö ja nokare hilloa.

Ja kun penkistä löytyi vielä sitruunatimjamia pyöräytimme I:n kanssa mehevät "katkarapulehikäiset" keiton kaveriksi. Jos jääkaapissa olisi ollut fetaa, olisin laittanut täytteeseen sitä. Fetan suolaisuus ja raikkaus olisi käynyt hyvin mereltä maistuvien katkarapujen ja makean hillokkeen kanssa. Mutta kun teimme jämäkokkausta ilman mitään etukäteissuunnitelmaa, löysin fetan sijaan jääkaapista vain mustapekkajuustoa. Ihan hyvin mustapippurinen juusto sopi täytteeseen, kun määrän kanssa ei liiotellut.

katkarapupasteijatPasteijat saattavat aueta kypsyessään, jos kulmien kiinnitystä ei tee erityisen huolellisesti muttei se haittaa mitään :)

Osa pasteijoista aukesi lehikäismäisesti paiston aikana, kun en ollut kiinnittänyt niitä tarpeeksi hyvin. Jälkikäteen tulin miettineeksi, että jos näitä ei tarjoaisi sopan kanssa päälle olisi voinut tehdä tuorejuustosta ja kermavaahdosta vähän mousseakin. Mutta reippaan ulkoilun jälkeen kukaan ei sellaista osannut kaivata vaan lehikäiset katosivat pelliltä nälkäisiin suihin viimeistä katkan pyrstöä myöten.

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella


Kurpitsa-inkivääri-hilloke (riittänee isoon paketilliseen voitaikinalevyjä)
5 dl kurpitsaraastetta
1 dl hillosokeria
0,5 ruskeaa sokeria
1 tl fenkolin siemeniä
1 lemon drop chili
1,5 tl inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä

lisäksi
raakoja jättikatkaravun pyrstöjä (1kpl / lehikäinen)
torttutaikinalevyjä (1 levystä tulee 2 lehikäistä)
mustapekkajuustoa tai fetaa
sitruunatimjamia

Sulata katkaravut ja torttutaikinalevyt. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Laita hillokkeeseen tarvittavat aineet kattilaan ja kiehuta muutama minuutti, kunnes nestettä vähän haihtuu.

Katkaise torttutaikinalevyt kahtia ja aseta jokaiselle neliölle katkarapua, hilloketta, juustoa ja yrttiä. Nipistä jokaisesta levystä kaksi kulmaa yhteen niin, että täyte peittyy keskeltä.

Paista kuumassa uunissa n. 8-10 min tai kunnes voitaikina on kypsää ja kauniin väristä. Tarjoa kuuman keiton kanssa.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Yksinkertaisuuden ylistys eli paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa

suolapedillä paahdetut punajuuret


Välillä hyvät, yksinkertaiset asiat todella nostavat elämisen laatua. Kysyin eilen iltapäivällä juuri kotiin palanneelta mieheltäni haluaisiko hän illalliseksi mieluummin karitsan jauhelihasta tehtyä munakoisovuokaa vai paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa? Mietin hiljaa mielessäni, että onko liian "tyttömäistä" ehdottaa illalliseksi pelkkiä punajuuria ja vuohenjuustoa, vaikka se ajatuksena olikin minusta herkullinen. Jo kysyessäni ajattelin, että pitäisikö siitä karitsan jauhelihasta sitten pykertää vaikka karpaloilla tuunattuja kotletteja punajuurten pariksi, jotta annos olisi tarpeeksi ruokaisa? Mutta juurikaan miettimättä V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto kuulostavat tosi hyvältä, tehdään niitä.

punajuuria ja vuohenjuustoaKuumien punajuurien päälle revitään isoja paloja vuohenjuustoa ja valuetetaan runsaasti hunajaa ja öljyä...

Sitä on arjen keskellä niitä hetkiä, kun näkee ihan kristallinkirkkaasti, miksi siitä omasta puolisostaan niin kovin tykkää. Kun V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto olisivat hyvä, minua vähän hymyilytti; ihan mahtavaa että ajatukset menivät taas niin yksiin. Ja oikeasti, punajuuret ovat vielä niin helppoja tehdäkin. Vuohenjuustosta ja paahdetuista punajuurista tuli kieltämättä ihan älyttömän tyylikäs, herkullinen ja simppeli illallinen todella vähällä vaivalla. Eikä annos missään määrin tarvinnut kotletteja lisäksi. Vielä kun V kaivoi kellarista Matua Valleyn Pinot Noirin palanpainikkeeksi niin edessämme oli ihan loistava kynttilän valolla ryyditetty syksyinen isäinpäiväillallinen todellakin minimivaivalla.

punajuuriVuuan pohjalle laitetaan kerros merisuolaa, johon pestyt punajuuret asetetaan paahtumaan.

Nyt on kotimaisten punajuurien sesonki ja ne ovat ihan ihan parhautta vaan sellaisenaan uunissa suolapedillä paahdettuna. Suola imee punajuurista tihkuvaa nestettä ja tiivistää punajuurten makua. Kun sisältä rubiininpunaisten juuresten päälle pirskottaa vähän hyvää oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, tuoretta, tuoksuvaa timjamia ja sitruunan mehua - herkku on valmis.

Uudessa mustassa on muuten parhaillaan menossa juureshaaste - minulta se varmaan jää tällä kertaa väliin, kun pyrin I:n kanssa nyt välttämään kaikkea missä on aikataulu. Mutta käykää ihmeessä kurkkimassa mitä herkkuja muut ovat saaneet aikaan. Ajatus on tosi hyvä koska sesonkeja todella kannattaa hyödyntää ja juureksethan ovat vielä edullista, kotimaista lähiruokaa. Ja kaiken lisäksi niistä saa vaikka mitä herkkuja. Siinäpä niitä hyviä syitä sitten jo olikin juurespussiin tarttumiselle.

Ihanaa ja simppeliä syysmaanantaita kaikille!


lämmin punajuurisalaattiAnnoksen kruunaavat tuore timjami ja paahdetut pähkinät.

Paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa (n. 3:lle)

7-8 pestyä punajuurta
vajaa 0,5 kg merisuolaa
1 pötkö vuohenjuustoa (tai kiekko isommasta vuohenjuustosta jokaiselle ruokailijalle)
pieni kourallinen cachew - pähkinöitä per nenu
tuoretta timjamia
hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
hieman sitruunan mehua
suolaa
mustaa pippuria

(salaatinlehtiä)

Asettele pestyt punajuuret suolapedin päälle. Laita punajuuret uuniin n. 180-200 asteeseen vajaaksi pariksi tunniksi tai kunnes haarukalla testatessa punajuuri on pehmennyt.

Paahda pähkinät kevyesti kuumalla pannulla.

Kuori punajuuret, lohko ne veneiksi ja kasaa keko lautaselle. Revi vuohenjuustoa annoksiin ja valuta koko komeuden päälle hunajaa, oliiviöljyä ja pirskota hieman sitruunanmehua hapoksi. Sitten rouhi päälle mustaa pippuria, ripsauta sormisuolaa ja levitä vielä annoksen päälle kunnolla tuoretta timjamia ja pähkinöitä. Nauti heti.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Väsyneen äidin kurpitsakeitto

Paahdettu kurpitsakeitto
Taakse jäänyt viikko on mennyt kuin unessa. V oli työmatkalla ja I parka joutui hammaskeijun uhriksi. Vielä ei hammasta näy, mutta ikenet ovat selvästi olleet kipeät ja kutisevaiset. Niinpä sitten äitiä on tarvittu ihan koko ajan ja joka käänteessä alkaen aamuneljästä:)

Ja kun muuta perhettä ei ole paikalla on aika helppoa laistaa siitä itsensä ruokkimisesta - tai sanotaan että syötyä on tullut mutta on eri asia lasketaanko suklaa, kahvi, jogurtti ja mysli oikeaksi ruuaksi vai ei. Lämmintä ruokaa on ollut joinain päivinä ihan turhaa kuvitella laittavansa ja illalla onkin jo aivan liian väsynyt.

Mutta jotain sentään tuli tehtyäkin. Kurpitsan paahdoin valmiiksi jo edellisenä päivänä, mielessäni jokin ihan muu ja kokeellisempi projekti. Mutta en sitten jaksanutkaan illalla enää tehdä siitä mitään. Seuraavana päivänä toesin, että keittoa monimutkaisemman ruuan valmistaminen vanan lämmenneitä puruleluja jälkeensä jättäneen hammaskeijun sotatantereella taitaa olla minulle aivan liian suuri haaste.

Ja tästä tuli sitten tosi simppeli lohtusoppa, jonka juju piilee paitsi tietysti siinä paahdetussa kurpitsassa myös Poppamiehen vampyree chilitahnassa ja parissa kourallisessa punaisia linssejä. Sain kyseisen tahnan joskus Mimmulta, joka on kertonut vahvoja todistuksia siitä, miten tökötillä voi pelastaa melkein minkä tahansa eineksen ja epätoivoisenkin viritelmän ;) Joten, mikä mauste paremmin sopisikaan tähän aikaan ja paikkaan. Vampyree suojaksi huomiovamppyyrin ja hammaskeijun yhteenottoon. :)

Tahna on tehty savustetusta chilistä ja valkosipulista. Kahdella teelusikallisella ruokaan ei tule mitään hurjaa poltetta, mutta se antaa kuitenkin keitolle hieman särmää ja syvyyttä. Tahnaa voi toki jokainen laittaa oman makunsa mukaan. Sama pätee oikeastaan smetanaan ja ruohosipulijuustoon, joita keittoon livahti. Laitoin niitä suurin piirtein tuon verran kuin ohjeessa. Käytännössä siis tyhjensin jääkaapista purkinjämät soppaan. Todennäköisesti ohje toimii ihan hienosti laittamalla sekaan ihan mitä vaan tuorejuustoa tai vaikka pelkkää smetanaakin. Ja kun tarkemmin ajattelee asiaa, maitotuote ei sekään ole mitenkään pakollista; senkin voi korvata tai jättää vaikka kokonaan pois. Linssit tukevoittavat ja pyöristävät makua kurpitsan ympärillä jo muutenkin.

Sopasta tuli kuumaa, paksua ja hyvää. Paahdettu ja pähkinäiseksi muuttunut kurpitsa maistuu keitosta hauskan puhtaana ja timjami tuo soppaan hippusen jo kadotettua kesäisyyttä. Pekoni ja linssit taas tekevät keiton rungon ja öljytilkan kanssa siitä tulee juuri sopivan tukevaa syysruokaa joka toimii seuraavana päivänäkin mikrotettuna! ;)

Väsyneen äidin kurpitsakeitto (n. 4 annosta)

1 pkt pekonia
1 n. 1 kg painoinen talvikurpitsa
1 l kana/lihalientä
4 valkosipulin kynttä
2 tl vampyree - chilitahnaa
n. 100g smetanaa
n. 100g ruohosipulituorejuustoa
n. 1 dl punaisia linssejä
n. 1 tl hunajaa
tuoretta timjamia
pippuria
kuminapippuria
suolaa

Pinalle tuoretta timjamia ja hyvää oliiviöljyä

Paahda kurpitsa uunissa etukäteen pistelemällä siihen ensin reikiä haarukalla, sipaisemalla pintaan vähän öljyä ja laittamalla sen vuuassa uuniin n. 45 min tai kunnes kurpitsa on pehmennyt ja vähän ruskistunut päältä. Anna kurpitsan jäähtyä ja poista sitten siemenet sekä kuori. Voit paahtaa samalla tavalla myös lohkon suuremmasta kurpitsasta.

Lorauta kattilaan hieman öljyä. Silppua pekoni saksilla öljyyn ja paista pekonia sekoitellen kunnes palat irtoavat toisistaan ja kypsyvät. Lisää valkosipulisilppu ja sekoittele hetken, antamatta valkosipulin ruskistua.

Lisää kattilaan kuutioitu paahdetun kurpitsan liha. Lisää mausteet ja liemi sekä huuhdotut linssit. Anna kiehua hiljalleen n. puolisen tuntia tai kunnes linssit ovat kypsiä.

Lisää sitten smetana, tuorejuusto ja tarkista suola sekä pippuri. Lisää yrttejä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja hunajaa.

Koristele valmis keittoannos tuoreella timjamilla ja lorauksella hyvää oliiviöljyä. Tarjoa halutessasi lisäksi tuoretta leipää.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Pientä ja sekalaista poimittuna

Yhteistyössä Pyrex

elämä

Kaiken tämän hässäkän ja uuvuttavan remonttikaaoksen keskellä on ollut yhtä ja toista kivaakin, mistä olisi voinut kirjoitella jos olisi ehtinyt. Tietysti mukaan on mahtunut myös niitä tylsiä, uuvuttavia päiviä, joista ei liene paljon muuta kerrottavaa kuin lähipizzerian puhelinnumero. Ja välillä sieltä kaaoksen ja epäjärjestyksen keskeltä vaan piti päästä poiskin, pakoon purkamattomia muuttolaatikoita, vääränlaisia keittiökaappeja ja jälleen yhtä takaiskua remontin etenemisessä, mukavampien juttujen keskelle. Yksi tälläinen pakopaikka tarjoutui meille tämän vuoden Habitaren muodossa. Teimme sinne nopean pyrähdyksen ja ihan kattavaa kierrosta emme ehtineet tekemään kun olimme paikalla vauvan kanssa, mutta jotain jäi mieleen kuitenkin.

kierrätysvalaisin tehojuomistaRetrovalaisin syntyy vaikka tehojuomapurkeista!

Oikeastaan suurimman vaikutuksen koko näyttelyssä minuun teki se kierrätysmateriaaleista tehtyjen valaisimien osasto. Ideat olivat ihan loistavia ja niissä käytettiin oivaltavasti kaikkea sitä Bonkkia jota nykyarjessa kerääntyy. Minusta etenkin tuo tehojuoma tms. purkeista tehty valaisin oli tajuttoman hieno :)


Lasiovia Keittiömaailman standillä...

Keittiöissä oli aika paljon samaa kuin viime vuonna. Ei mitään mullistavaa uutta. Se, mikä pisti silmääni sen oman keittiöarvonnan jälkeen oli, että Italiakeittiöistä bongaamamme keveät ja ohuet lasiovet näkyivät nyt myös kotimaisissa mallikeittiössä. Esimerkiksi a la Carte -keittiöiltä oli Keittiömaailman standilla esillä valkoista lasia. Kuulemma sitä on ollut ovissa jo jonkin aikaa, mutten tiedä miksi en ole pannut sitä merkille. Nojaa, ehkä se on nuo alumiinikehykset kun eivät vieläkään innosta... Niistä tulee edelleen mieleen Ikea. Ja mitä kaapeissa ensin, sitä koneissa perässä - Gorenjen osastolla huomasin myös ohuilla lasiovilla ja kädensijoilla keijukaistyyliin tehdyn jääkaappi-pakastimen.

Gorenje - jääkaappi

Ilven osaston kohdalla jäimme ihastelemaan liesiä, etenkin kun viereisellä kojulla tehtiin porukalle ilmaisia kahveja :) Tietysti tuo Ilve on ehkä hieman liiankin romanttinen meille, mutta kaunishan tuo punainen on yhtä kaikki. Kuin karkki.

ilve -liesiIhana suuri ja punainen!

Koska saimme kutsumme Habitareen Pyrexiltä, menimme tietysti ihmettelemään myös Pyrexin esittelyä. Useimmat tavarat olivat tietysti tuttuja jo siitä Trensetter - tilaisuudesta jossa kävin keväällä. Ja niin, noh, Pyrex - meillä niitä kippoja on kaapeissa ollut ns. aina:)

Annoskokoiset kipot Pyrexin uutuusvärissä olivat esillä sankoin joukoin...

Tietysti kaikkea oli esillä enemmän ja näin jälkikäteen kuvia katsellessa jäin miettimään, että Mielenkiintoisimmat kipot varmaan pääsivät minulta hukkumaan runsaudenpulaan. Olisi nimittäin pitänyt hipeltää sitä Tagine - pataa joka oli päätynyt varmaan Mimmun ottamiin kuviin.

TaginePikkukippojen taakse piiloutunut Pyrexin tagine -pata

En huomannut tuota ennenkuin nyt jälkikäteen kuvia selatessa. Sellainen tagine minun on pitänyt hankkia ja olisi kiinnostanut onkohan tuo Pyrexin versio hyvän oloinen? Ja kun nyt tuli ääneen sanottua niin sanokaapa tietääkö joku mikä olisi hyvä Tagine - pata hankintalistalle, saa suositella?

pyrex-tuotteita

Saimme lisäksi Pyrexiltä kasan erilaisia kippoja testiinkin - osaa olen jo kokeillut ja osaa en. Eniten tässä normiarjessa on tullut käytettyjä sellaisia kirkkaita kulhoja ja uuniastioita joita minulla oli itsellänikin ennestään. Niistä minä tykkään edelleen. Juhlia tehdessä ihastusta herätti suhteellisen iso ja laakea irtopohjavuoka jonka Mimmu sai. Siinä oli kätevä valumisenestoreuna.

valumaton säilytysvuokaNäitä rasioita käyn varmaan ostamassa lisää itselleni - kansi pysyy ja pitää. Värejä voisi kyllä olla muitakin...

Mutta hyödyllisimmän kipon tittelin vie kyllä ihan 100% ehdottomasti säilytysrasia, jossa on oikeasti tiivis kansi. Kansi pitää nesteen sisällään vaikka kippoa roikottaisi kulmasta pystyasennossa. Eikä se nouse tilastaan pois jääkaapissa. Siitä täytyy kyllä antaa Iso Kiitos Pyrexille, se toimii ihan oikeasti. Rehellisyyden nimissä (ja ettei menisi ihan Pyrex- hehkuksi) todettakoon myös, että sieltä trendsetters - tilaisuudesta mukaan saamani Pyrexin (topaz) lettupannun hyvyys jäi minulle vähän hämäräksi... Tai siis se paistoi todella tasaisesti mutta hitsi se kesti kauan että niihin lettuihin sai mitään väriä! :) Yksikään lettu ei kyllä revennyt, mutta ei kyllä oikein sopinut minun temperamentilleni...

Ja jos palataan hyviin tuotteisiin, niin kun kaikki ovat puhuneet perheleipureiden Karppinen - leivistä koko syksyn melkein henkeä vetämättä niin minun täytyy kyllä kehua niitä ihan tavallisiakin Perheleipureiden leipiä ;) Ei sillä, ei se Karppinen missään nimessä mitään huonoa ollut ja varmaan karppaamiseen juuri hyvä leikkeleiden kuljetusalusta. Mutta jos hyvistä leivistä puhutaan, niin ei se kyllä mihinkään kaikkien aikojen kymmenen kärkeen pääse - muttei kai se ole tarkoituskaan. Mutta: perheleipureilla on monta todella hyvää leipää joista nyt kestosuosikeiksi meille ovat jääneet ne aiemminkin jo kehumani saaristolaisnapit ja raskausaikana sorruin totaalisesti niihin vadelmabebe - leivoksiin. Joo, kyllä, todellakin. Eli jos tykkää ylipäätään bebeleivoksista (tai on raskaana) niin kannattaa kokeilla. :)

Ja sitten vielä viimeisenä muttei suinkaan vähäisenä pitää mainita se suklaapuolen syksyn yllättäjä. Maraboulla on nimittäin ihan yllättävän hyvää Premium almond - suklaata (linkki suklaayhdistyksen arvioon). Palat levystä ovat kuin konvehteja ja niiden sisällä on tummaa moussea ja yksi paahdettu (suola?) manteli. Oi jes. Paras Marabou mitä minun käteeni on sattunut. Tämä levy pesee kyllä monta konvehtirasiaakin ihan 10-0.

Mutta siinä kaikki tältä illalta. Nelle kiittää, kumartaa ja kellahtaa muuannen KELA-laatikon viereen. :)

tiistai 8. marraskuuta 2011

Lammasta, kahvia ja kantarelleja

lammasta ja kantarelleja
Vaikka helliviä käsipareja olisi välillä tarjolla useampiakin, I ei toisinaan kelpuuta turvakseen kuin yhdet ainoat. Ja kun sellainen päivä tulee, ei siinä sitten muu auta; V kokkaa ja minä huutelen sohvalta ideoita mitä sinne ruokaan voisi laittaa. Ja kyllä, välillä haluaisin kovasti rynnätä avuksi hääräämään keittiöön, mutta etenkin kun pienen ruokailu on kesken se ei vaan käy.

Omaa blogia on tullut ahkerasti koeponnistettua siinä mielessä, että miten se ohje oikein sujuu kun sitä kokkaa joku muu kuin minä. Noh, ihan hyvin on pärjätty vaikka viime viikonlopun osso bucco mielessäni haluankin muistuttaa vanahasta hyvästä säännöstä. Jos sinulla ei ole selkeää käsitystä tekemäsi ruokalajin valmistuksesta tai jos aiot säveltää ohjetta lennossa: lue ohje kertaalleen läpi ennenkuin aloitat. ;)

Kävimme mökillä pitkästä aikaa ja siellä meitä tervehtikin mukava yllätys; leuto syksy oli houkutellut esiin kantarellien toisen sadon! Niitä oli paljon ja joka paikassa; sellaisissakin paikoissa, joista en niitä ole ennen löytänyt. Me ryntäsimme Mimmun kanssa kantarellien perässä - I rintarepussa :) Ja koska kantarelleja oli, niistä piti keksiä jotain hauskaa. Tein Mimmun kanssa aamusella jo aikaisemmin tekeminäni kuohkeita kantarellikakkusia, koska ne olivat niin hyviä. Tällä kertaa käytin yrttinä pelkkää sitruunatimjamia ja paistin sienisilpun kevyesti voissa ennen taikinaan lisäämistä. Letut tulivat ihan erinomaisia - ehkä jopa vielä parempia kuin viimeksi, kun kantarellien maku levisi paahtuvan voin kanssa joka paikkaan taikinassa.

lampaan potkaa

Ja sitten myöhemmin iltapäivällä Mimmu ja V silppusivat kasan - ehkä litran verran suurempia kantarelleja lammaspataa varten. Aamulta jäänyt kahvin jämä pääsi nesteeksi ja mukaan laitettiin myös vähän vaahterasiirappia makeuttamaan, yrttipenkin satoa makua raikastamaan ja tietysti myös pippuria ja suolaa. Kantarelli, lammas ja kahvi kävivät erinomaisesti yhteen. Padasta tuli täyteläistä ja suussasulavaa.

Ja paitsi, että pataruuat ovat ihania mökillä kun illan kylmä auringon laskettua hiipii nurkkiin, ne ovat myös tosi käteviä. Kaikki vaan pataan ja pata uuniin. Siellä se ruoka sitten valmistuu kuin itsestään. Sellainen itsestään valmistuminen on vauvan kanssa touhutessa ihan voitto.

Lampaan potkia voi paahtaa padassa ensin ja sipulejakin karamellisoida - mutta jos ei jaksa niin ei ole pakko. Meillä kaikki aineet tällä kertaa vaan koottiin pataan ja pata työnnettiin uuniin hautumaan pariksi-kolmeksi tunniksi. Liha paahtuu padassa kun nestettä tulee vain puoleen väliin asti.

V muuten bongasi Alkosta Paso Roblesista peräisin olevan erinomaisen punkun. Villa San Juliette Petit Syrah käy loistavasti vaikkapa tälläisen lihapadan kaveriksi. Tai juustolautasen kanssa... :)


kahvilla maustettua lammas-kantarellipataaPadan lisäkkeenä tarjottiin simppelisti salaattia.

Kantarelleilla ja kahvilla maustettua lammaspataa

3 lampaan potkaa
n. 1 l kantarelleja
4-5 sipulia halkaistuna
3-4 valkosipulin kynttä
n. 3-4 dl kahvia (katso paistoastian mukaan - nestettä pitää olla n. puoleen väliin lihoja)
loraus balsamico - etikkaa
pippurisekoitusta (n 1 rkl kokonaisia pippureita; rose-, valko-, viher- ja mustapippuria. )
n. 1 rkl sinapinsiemeniä
2 sellerin vartta (pieniä)
1 lemondrop - chili
nippu timjamia ja rosmariinia
loraus öljyä
nokare voita

Pinnalle lopuksi silputtua lehtipersiljaa.

Paista kantarelleja hieman kasaan nokareessa voita. Kokoa sitten kaikki aineet suureen, uununkestävään pataan ja tarkista, että nestettä on n. puoleen väliin lihoja.

Laita pata uuniin n. 2-3h kunnes liha on kypsää ja putoaa luulta. Tarkista suola ja pippuri, silppua päälle lehtipersiljaa ja tarjoile hyvän viinin ja salaatin tai vaikka ranskalaisittain vaalean leivän kanssa.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Karjalanpiirakkakonossöörit

riisipiirakka
Taas on yksi aamupala karjalanpiirakkoineen takana ja ajattelin uhkarohkeasti kirjoittaa pari riviä aiheesta, mistä minun ei varmaan pohojalaasena pitäisi sanoa yhtään mitään - nimittäin karjalanpiirakoista. Vaikka karjalanpiirakka ei pohjalainen perinneruoka olekaan meillä rakastetaan kunnon karjalanpiirakkaa. Ni-in, ja ollaan aika kranttuja vielä niiden piirakoidemme suhteen.

Olen jotenkin ihan täysin kyllästynyt niihin Fazerin kuivakoihin karjalanpiirakoihin joita myydään melkein jokaisessa supermarketissa. Ne ovat kyllä paljon parempia kuin keskimääräiset einespiirakat, mutta silti. Niistä puuttuu jotain olennaista. Silti niitä tulee ostettua usein, kun V tykkää piirakoista ja ei oikein muuta tahdo olla tarjolla - ainakaan siellä missä ostoksilla tule käytyä.

Minun suosikkipiirakassani pitää olla puuroa. Ei mitään kuivaa, hauraaksi asti ylikeittynyttä riisiä joka muistuttaa lähinnä jotain kostunutta riisikakkua siellä pahvinmakuisen kuoren sisällä. Minä haluan riisipuuroa - sellaista kermaista ja ihanaa, mitä mummo tekee jouluna. Sellaista, josta vielä maistuu voi-vesiseos johon karjalanpiirakka on paistamisen jälkeen kastettu. Ja entäs se kuori sitten? Minun karjalanpiirakassani pitää olla vähän sitkas kuori. Ei sellainen pahvikuori, joka on tehty teollisesti ja ruista on lisätty väriksi. Vaan sellainen joko ohut tai paksumpi, mutta vähän sitkas ja rapea.

Joskus muinoin kehuinkin Saukkolan maalaispuodin karjalanpiirakoita. Ne ovat selkeästi käsin tehtyjä ja sellaiset pirakat ovat aina ihania, kun niitä löytää. Mutta kun ei tahdo löytää - ei ainakaan marketeista jonne se matka käytännön syistä niin valitettavankin usein suuntautuu.

Paras supermarkettipiirakka, jonka olen löytänyt myydään ison omenan citymerketissa. Ilmeisesti kyseessä on joku "talon oma" karjalanpiirakka, koska pussissa ei lue kuin "riisipiirakka". Mutta siinä on onnistuttu ihan kiittävästi; piirakan kuori on ohuehko, mutta silti riittävän sitkas. Piirakka on niin mehukas, että se on hyvää sellaisenaankin, mutta siitä saa vielä parempaa kun sen lämmittää uunissa tai leivänpaahtimessa. Ja mikä ihan parasta - piirakan sisällä on ihan oikeaa riisipuuroa. Mutta näitä ei tosiaan ole näkynyt kuin siellä ompun citymarketissa.

Tuossa taannoin bongasin Vaasan uutuuspiirakkapussin "Isoäidin riisipiirakat" ja ostin niitä pussillisen. Ne ovat ihan okei (ja minusta jopa parempia kuin fazerin imatranpiirakat), mutta niidenkään puuro ei ole sillä tavoin puuroa kuin toivoisin ja kuori on jotenkin "möhöttynyt" samaan tapaan kuin näissä muissakin paremmissa teollisuuspiirakoissa. En tiedä mitä se vaatisi, että joku saisi markkinoille ja supermarketteihin myyntiin sellaisia ihan oikeita karjalanpiirakoita - vaikka sitten kappaleittain ostettavaksi.

hopian karjalanpiirakkaHopian piirakoissa kuori on paksu, juureva ja sitkas. Täyte on ihan oikeaa puuroa juuri sopivasti kypsyneenä.

Mutta ei siitä varmaan mihinkään pääse. Paras karjalanpiirakka on käsin tehty ja leipomosta ostettu. Ihan parhaat piirakat joita olen maistanut saa perinteikkäästä kahvila hopiasta, jonne V meidät mimmun kanssa usutti tuossa männäviikolla odottelemaan kyytiä kun he olivat I:n kanssa vielä jumissa stokkan parkissa. V ei maininnut mitään karjalanpiirakoista kun houkutteli meidät kahville tuonne karjalaisuuden alkulähteelle. Siinä kahvikupin äärellä vähän hermoillessani, mitenkä miesteni ensimmäinen yhteinen kauppareissu ilman äitiä tai tätiä on mennyt bongasin upeat, paksun ja rapean ruiskuoren omaavat juurevat piirakat hyllystä. Vaikka käsin tehtyinä niiden hinta on suhteellisen kova, 1,10e /kpl, ne olivat kyllä jokaisen sentin arvoisia. Kuori oli todella hyvää ja rapsakkaa vielä seuraavanakin päivänä. Puuro oli sellaista, minkä kermaisesta koostumuksesta riisinjyvät ihan selvästi erottuivat. Olin tietysti ihan myyty.

Myöhemmin armas mieheni tunnusti, että V oli ansoittanut minut ihan täysin. Myöhemmin hän nimittäin kertoi, että hänen äitinsä suvussa, jossa on itäsuomalaisia juuria näitä Hopian piirakoita on tavattu aina ostaa juhliin. Ja siihen tämä pieni pamfletti onkin hyvä päättää; ihan täydellisiin karjalanpiirakoihin. Sellaisiin persoonallisiin, joista yksikään ei ole täysin samannäköinen toisen kanssa. Niihin, joita ei supermarkeiteista etsimälläkään löydä, mutta jotka vievät kielen mennessään.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Avokadolla, granaattiomenalla ja chorizolla maustettua bulguria

chorizo viipaloituna

Lueskelin tuossa taannoin kaikki äitini reseptit - blogissa kirjoittelevan Nannan avokadokeittoelämystä vesi kielellä. Kylmään avokadokeittoon oli lisätty pinnalle houkutukseksi paistettuja chorizopalasia ja lopputuloksena on taatusti mahtavan maistuva keitto, jossa avokadon raikkaus täydentyy lämpimillä ja tulisilla chorizon aromeilla. Olin jo päättänyt tehdä keittoa ja ostanut kaupasta kasan avokadojakin valmiiksi, mutta taas meni niinkuin meillä viimeaikoina on tupannut menemään ja hyvät aikomukset jäävät sellaisiksi. Mutta siitä huolimatta nälkä tulee joka päivä.


bulgur keitetäänKeittiöstämme puuttuu edelleen varsinainen liesi - mutta käy se näinkin.

Olimme Mimmun kanssa jo ihan sudennälkäisiä kun Mr. I Beebson vihdoin nukahti ja suostui jäämään vaunuihinsa hetkeksi. Mitään avokadokeittoa tai kanalientä ei ollut (yllätys yllätys) viilentymässä ja reippaan kävelyn jälkeen oikeastaan teki mielikin jotain lämmintä. Mutta ajatus avokadosta ja Chorizosta oli jo jäänyt päähäni ihan lähtemättömästi... Niinpä otimme tuon ajatusmadoksi jääneen makuyhdistelmän, teimme sille pari temppua ja menimme siitä mistä aita oli meille matalin. Lopputuloksena aivan loistava, höyryävä annos mukavuusruokaa jota kyllä kelpasi napostella naisissa tuona rauhallisena iltapäivänä, syysauringon valaistessa dramaattisesti ruokapöytää.


granaattiomenan käsittelyGranaattiomenan siemenet saa siisteimmin ruokaan mätkimällä puolitettua omenaa napakasti veitsen kahvalla.

Ainekset kyllä vaativat ainakin meillä, että joku on hiljattain käynyt kaupassa ja haalinut mukaansa yhtä ja toista. Mutta jos tämä on hanskassa, niin ruuan valmistukseen ei montaa hetkeä mene. Bulgur keitetään kanaliemessä ohjeen mukaan, makkara paistetaan pannulla ja kaikki sekoitetaan keskenään pannulla. Bulgur on muuten tosi kivaa vaihtelua cous-cousille, jota on tullut tehtyä ehkä vähän liiankin usein tätä nykyä.

avokadobulgurJotain puuttuu - yrttejä ja hyvää oliiviöljyä!

Siinäkin suhteessa ruoka on ihan erinomaisen kiva, että kun pää on jumissa (joku on saattanut vähän valvottaa yöllä äitiään) eikä ajatus kulje niin maustamiseen ei tarvitse hirveästi panostaa. Makuja pullollaan oleva makkara nimittäin antaa ruualle tarpeeksi luonnetta. Ja koska mikä tahansa muuttuu vielä paremmaksi kerman kanssa, koko komeus tarjoillaan tietysti creme fraiche -nokareen kanssa. Om-nom-nom.


bulguria chorizollaBliss in a bowl.


Bulguria chorizolla, avokadolla ja granaattiomenalla (n. 2:lle)

1,5 dl bulgur - jyviä
3-4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 chorizo - makkaraa
2 pienehköä avokadoa
1/2 granaattiomenaa
pieni nippu lehtipersiljaa (n. 3 rkl)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
chilisuolaa

Laita bulgur ja murustettu kanaliemikuutio kiehuvaan veteen ja kiehauta bulgur kypsäksi paketin ohjeen mukaan (muutama minuutti tai kunnes vehnä on pehmeää).

Silppua sipuli ja hienonna valkosipulin kynsi. Lorauta pannulle öljyä, viipaloi makkara öljyyn ja paista hieman pintaa makkaraan. Lisää sipulit ja kuullota hetki.

Lisää pannulle kypsä, kuuma bulgur ja sekoita. Lisää avokadopalat sekä garnaattiomenan helmet. Mausta silputulla lehtipersiljalla, suolalla, pippurilla ja lorauksella hyvää extraneitsytöljyä. Hyvä öljy antaa makuun todella paljon, joten käytä tähän pieni loraus parasta oliiviöljyä mitä sinulla on.

Tarjoile creme fraiche - möykyn kanssa!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kalatahnaa karjalanpiirakoille

savukalatahna

Kun ristiäisten menua mietittiin ilman uunia, mielessä pyöri jos jonkinlaisia ideoita hyydytettävistä kakuista. No, vanha uuni saatiin kuitenkin ajoon ja kakut tehtyä hyvässä järjestyksessä. Sen verran kuminkin pohdinnasta jäi satoa, että tein yhden hyydytetynkin kakun - nimittäin mätimoussekakun. Sen sisällöstä en enää juurikaan muista, mitä tuli laitettua - ainakin philadelphiaa, smetanaa ja mätiä, sekä pieneen määrään valkoviiniä liuotettu liivate. Idea tuli tästä vanhasta versiosta, mutta viiniä oli kyllä paljon vähemmän, enkä laittanut lainkaan sipulisilppua.

mätimoussekakku, realpohja

Mutta se varsin onnistuneeksi osoittautunut idea, jonka takia tästä muutaman sanan tähän liitän oli, että tein mätimoussekakkuun pohjan murustamalla yleiskoneella paketillisen realia. Real on luonnostaan kosteaa, joten painelin vaan realmurun irtopohjavuokaan tiiviisti ja kaadoin hyydytettävän massan päälle. Realmuru toimi tälläisen kakun pohjana hienosti - tulee varmaan käytettyä kikkaa toiseenkin kertaan.

Mätimiussekakun lisäksi kalaisampaa tarjttavaa juhlapöydässä edusti äidin tekemä kalatahna. Tahnan ohje on jostain aikakauslehdestä alunperin, mutta äitikään ei muistanut mistä, sillä hän sai ohjeen sukulaiselta.

Tahna tarjoillaan munavoin tilalla karjalanpiirakoiden lisukkeeksi. Meillä pöydässä oli coktailpiirakoita, joiden päälle jokainen sitten itse tahnaa sipaisi. Tahna sai osakseen myös vuolaita kehuja ja reseptiä pyysi useampikin, joten tässä se nyt sitten tulee. Koska tahanassa on happamia maitotuotteita se säilyykin ihan kivasti; minä napsin loppua tahnaa sitten saaristolaisleivän ja paahdetun realin päällä. Hyvin toimi niinkin.

Alla oleva ohje on pienelle seurueelle - esimerkiksi pieniin kyläilyihin sopiva. Meillä ristiäisiin tuo tehtiin muistaakseni triplana. Tahna on hurjan yksinkertainen tehdä ja ainoa asia, jonka siinä voi äidin mukaan mokata on sipulin määrä; etenkin näin syksyllä kun sipulit ovat voimakkaan makuisia, kannattaa sipulisilpun määrän kanssa olla tarkkana. Jos sipulia laittaa liikaa, se peittää helposti kalan maun alleen. Ottakaa siis kaupasta tahnaa varten pieni sipuli ja muistakaa, että sitä sipulia saa tahnaan aina lisää - pois on hankalampi ottaa.


Kalatahna karjalanpiirakoille (n. 6 hengelle)

1/2 prk (75g) smetanaa
1/2 prk (n. 250g) rahkaa maitorahkaa
1/2 dl kuohukermaa
100g kylmäsavulohta
1/2 sipulia (pieni tai kevätsipulia)
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl sokeria
0,25 dl tillisilppua

Silppua sipuli hienoksi. Varo sipulin määrää; sitä kannattaa laittaa mieluummin liian vähän kuin liian paljon, ettei se peitä kalan makua.

Leikkaa kala pieneksi kuutioksi. Sekoita ensin maitrotuotteet keskenään. Lisää kala, mausteet ja tilli. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Tahna sopii erinomaisesti karjalanpiirakoiden päälle, mutta toimii loistavasti myös tummalla leivällä.