perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesäloman paras pikaruokavinkki: paisteut gnocchit + juusto

paistetut gnocchit

Minttu tänkin tiesi: Kaupan tuoregnocchit kannattaa vaan nakata kuumaan voihin, pannuun ja paistaa kuohkeiksi, rapeapintaisiksi perunapalleroiksi. Vinkki oli tullut vastaan Nigella Lawsonin ohjelmassa ja jäänyt kerrasta mieleen. Ei siis keittelyitä tai muutakaan turhaa, pussi vaan auki ja gnocchit suoraan pannuun.

Tästä on kehkeytynyt oma alkukesän suosikki koska se on tosi helppo ja nopea. Ja ihan erinomaisen hyvä jämien hävitysruoka jos sekaan perkaa vaikka grillikanan rippeet tai repii pinnalle tuoremozzarellaa. Muutkin juustojämät käynee hyvin. Kana kannattaa laittaa mukaan jo paistovaiheessa jolloin siihen tulee upeanmakuisia, rapsakoita paistopintoja ja mozzarella lisätään vähän ennen kun ruoka on valmis, silloinkin osa paloista (tai palloista jos käytät pieniä mozzarellapalloja) sulaa ja paistuu vähän pannun pohjassa.

Lopuksi vaan viimeistely yrteillä. Herkkua vaikka Rosé viinin kanssa kesäiltana.

Paistetut gnoocchit (2:lle)

1 pss tuoregnoccheja
kunnon nokare voita
esim. kananjämiä perattuna maun mukaan
yrttejä
mustaa pippuria
suolaa
mozzarellaa

Laita voinokare kuumaan pannuun ja anna sulaa. Kaada perään pussillinen gnoccheja ja kntele niitä pannussa kunnes niihin tulee kauniin ruskeita pintoja. Lisää perattu grillibroilerin jämä, jatka hetki paistamista. Revi yrtit mukaan ja sekoita, mausta suolalla ja pippurilla. Jos haluat myös mozzarellaa, revi iitä palasia ja ripottele sinne tänne. anna halutessa saada vähän väriä pannusta ja tarjoa ruoka heti.



torstai 13. heinäkuuta 2017

Vierahana Kyrööllä - Kyrö Distilleryn tarina.


Ajelin lakialla yksin. Se oli oikeastaan hassua koska vanhoilla kotikonnuilla vierailu tarkoittaa yleensä perheen tai vähintään lapsenlapsen roudaamista mummulaan. Olo oli kepeä, kuin lukioikäisenä, kun ajokortin saaneena pääsikin liikkeelle yksin. Tällä kertaa taakse jäi pääkaupunkiseudun kiireinen arki.

Tontolla oli täysi työ tällaisen suhteellisen eläväisen naislauman kaitsemisessa...

Tästä minilomasta oli kiittäminen Nannaa, joka oli puuhannut meille muutamalle asiasta kiinnostuneelle bloggarille vierailun Napuen alkulähteelle, saman Kyrönjoen rannalle jossa joskus tytöntylleröisenä kävin uimassa. Vaikka oli kiire, halusin ehdottomasti lähteä. Mutta niin viimetippaan kaiken järjestäminen meni, että vasta matkalta Isoonkyröön soitin vanhemmillenikin jotta sopisko sitä paluumatkalla käydä vaikka kahvilla.



Napuen ja sitä valmistavan Kyrö distilleryn tarina on toki pohojalaiselle jo ennestään tuttu; poijjaat olivat (kuinkas muutenkaan) saunoessaan keksineet jotta mikähän siinä on, nottei Suomessa tehdä ruisviskiä? Ja mitä jos ruvettaas. Ja niin ruvettihin, vaikkei koko hommasta mitään tiedettykään. Ja kun se viski vielä muuttaa kovasti muotoaan kypsytyksen aikana, tislaamisen jälkeen vasta hommaa opettelevan maallikon oli vaikea sanoa tuleeko siitä joskus hyvää ruisviskiä vai ei. Niinpä tuoreet yrittäjät ottivat tislettään, salakuljettivat sen messuille ja maistattivat sitä viskien teon mestareilla saaden hämmentävän hyvää palautetta. Ehkäpä kaikki vaivannäkö ei siis ollutkaan turhaa, vaan suomestakin tosiaan saataisiin ihan kelvollista ruisviskiä.



Mutta sen ruisviskin saaminen myyntikuntoon ottaa oman aikansa.  Ja koska jollain siinä välissä pitää elääkin, keksittiin että tehdään odotellessa nopsemmin valmistuvaa giniviinaa, vaikkei senkään tekemisestä ollut mitään tajua. Mutta: onhan tuota tietoa maailma puolillaan - eikö mitä vaan voi oppia?  

Ja niin siinä sitten kävi, että  2015 Napue Gin voitti Gintonic - sarjan IWSC:ssä, parhaana Gin tonic - gininä. "Hyvää yritettihin, mutta priimaa pakkaa tulemahan", sanotaan pohojanmaalla ja liekö tuo sitten tarttuvaa, sillä Kyröläisten "väliprojektista" tuli maailmanmenestys.

Kyrön elämän vesi ja "seal of trust"

Tuotantokapasiteetti kävi täysillä eikä Ginin suosion magnituudiin varautumattomilla Distilleryn pojilla ollut edes tarpeeksi pulloja valtaisan kysynnän nostattaneelle Ginilleen vaan niitä hankittiin mistä saatiin; jopa näyte-erinä eri pullovalmistajilta pahimpaan hätään.

Paikallisilta pelloilta kerätty mesiangervo kuivataan ja laitetaan muiden yrttien kanssa uutosastiaan.


Yrittäjyyden ja nopeasti kehtetyn tuotannon aiheuttaman innostuksen aistii edelleen joka solullaan kun kävelee vanhan osuusmeijerin rakennuksessa. Toki, tärkeitä teemoja on nostettu esiin monin tavoin ja kehitetty. koko paikka on täynnä tarinaa: ravintolassa on lamput paikalliselta Essolta, lautaset osuusmeijerin ruokalasta ja kirpputoreilta, viskit kypsyvät vanhassa jääkellarissa, villiyrtit kerätään lähipelloilta ja lippulaivajuoma on saanut nimensä, fonttinsa ja ilmeensä vanhasta, isonvihan aikaisesta Napuen taistelusta. Tuossa taistelussa alueen koko aikuinen miesväestö menetettiin heidän jouduttuaan ylivoimaisen joukon saartamaksi, mottiin, jossa he taistelivat luovuttamatta viimeiseen mieheen asti.

Napuen taistelun muistomerkki on metsässä, aivan Distilleryn vieressä. Vaikuttava ilmestys.
Napuen fonttikin on saatu muistomerkin laatasta.

Samanlaista taisteluhenkeä oli varmasti tarvittu, kun Napuen ensimmäisiä eriä on pullotettu käsivoimin. Vaikka jotkut puristit ovatkin sitä mieltä, ettei Napue ehkä ole makuprofiililtaan täysin "oikea gini", minä pidän sekä juomasta että tarinasta sen takana. Ja jos Napue johonkin luokitella pitäisi, kyllä se minusta gininä paremmin paikkansa ansaitsee kuin selvästi enemmän Vodkamainen Kalevala Gin tai erittäin 'persoonallinen' ranskalaisten juoma G'Vine Floraison Gin, joka meillä jäi juomatta. 

Me ja sankarit ruispellossa. Kuva: Tonto, eli Toni Sivula.


Napuen ja Kyrön tarina on tarina (luovasta) hulluudesta, yrittämisestä, tietynlaisesta pohojalaasesta pieteetistä ja syvästä kunnioituksesta juuria kohtaan. Se on tarinaa sankareista ruispellossa ja ihmisistä jotka uskovat omaan asiaansa.


... Ja sitä teemaa jatkoi mukavasti illallinen, jota Juurella - ravintolan keittiömestari Joni oli tullut meille tekemään syntymäpäivänään. Arvatkaa vaan, laulettiinko me Jonille?

Meille tarjottiin kaikenlaisia herkkuja, parhaiten jäivät mieleeni vatajanrannan upea juusto, kahdella tapaa tehty possu, carpachio ja ruisrisotto, jonka päällä oli raastettua, suolattua kananmunaa.

Ja vähän melkein hävettää, etten ole vielä päässyt käymään Seinäjoen varmaan kuuluisimmassa ravintolassa. Ruoka oli rustiikkista ja hyvää; tehty lähituottajien raaka-aineista.


Illan aikana paikalle sattui myös pari muutakin seuruetta tutustumiskäynnille ja kävi sellainen onnenkantamoinen, että Miko Heinilä, yksi Kyrö Distilleryn alkuperäisistä perustajista osui paikalle sattumalta. Hän on perehtynyt paikallishistoriaan ja sai meidät lähes kyyneliin kertoessaan omaan verkkaiseen tapaansa Napuen taistelusta, Isosta vihasta ja siitä, miten Topeliuksen Koivu ja Tähti - tarinan juuret ovat todennäköisesti joen toispuolisen tilan suvun tarina joka sekin linkittyy Napuen taistelun jälkeisiin ihmiskohtaloihin.

Ja nytkin, tätä kirjoittaessa tulee ihan hiljennyttyä tarinan äärelle. Olin ihan vaikuttunut siitä, miten elämyksellinen visiitti meillä oli. Toisaalta, syntyperäisenä kurikkalaasena likkana myös hämmennyin, miten hienosti pohojalaanen tyyli oli tuotu kaikkialle. Vaikken mikään sisutusbloggaaja olekaan, arvostin. Modernia, kepeää mutta kuitenkin samaa vieraanvaraista, ja omannäköistä poljentoa kuin lapsuuteni pohojalaasissa taloissa.

Parista reissussa koetusta jutusta haluan vielä kirjoittaa erikseen jutun tai pari, mutta jos satutte käymään Pohjanmaalla tässä lomilla ettekä tiedä mitä tekisitte, niin menkääpä maakuntamatkailemaan. Hieno paikka, kiehtova tarina ja elämisen arvoinen kokemus myös lähellä asuville.

Kiitokset kutsusta Nannalle, Kyröläisille, Juurella- ravintolalle ja erityisesti Tontolle, joka isännöi visiittimme mallikelpoisesti. Oli kiva käyrä, tullahan mieluusti toistekki! ;)

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ketsuppia, chilillä tai ilman

ketsuppi, ketchup


Päädyimme aloittelemaan lomaamme pikkumiehen kanssa saaristoon. Maanantaina meillä kävi vieraita joille tehtiin isommin BBQ:ta ja nyt jääkaapissa on nyhtöpossun jämää, BBQ-maissijämää ja tietysti papuja.



Niinpä pyöräytin possu- ja maissijämistä BBQ-makaronilaatikon joka on perheessämme yksi ehdottomia jämäruokasuosikeita BBQ-pitojen jälkeen. Se on juuri sopivan kotoisaa, helppoa ja muistuttaa ihan yllättävän vähän syöjää enää siitä alkuperäisestä setistä jossa esimerkiksi tuota eilistä nyhtöpossua tarjottiin. Savuisuus ja BBQ-mausteet hukkuvat makaronin sekaan ja taittuvat miellyttävän lempeiksi. Yksi hyväksi havaittu resepti teemasta mahtui siihen meikäläisen BBQ-kirjaankin, mutta käytännössä teen tätä improvisoiden aina siitä mitä pidoista jäi. Tällä kertaa mukaan tuli sitä maissia ja paljon yrttejä penkistä. Taittoon mennessä kirjaa jouduttiin karsimaan vielä aika merkittävällä sivumäärällä ja niinpä sieltä jäi pois mm. tämä sen BBQ-makaronilaatikon pariksi tehty chiliketsuppi. 

Minttu vinkkasi että tomaatit kannattaa raastaa, jotta niistä saa helposti sosetta. Paras idea hetkeen. Tulee ihan toisen makuisisa sooseja kun tekee kesätomaateista. 


Tänään makaronilaatikko oli jo uunissa kun tajusin ettei meillä olekaan ketsuppia; syksyllä kaikki avatut purnukat vietiin kotiin, eikä uutta ole tuotu. Ja silloin muistin, että mulla on se just tätä tilannetta varten tehty ketsuppiresepti kirjan oikolukuversiossa ja kaivoin sen esiin. Ketsupin keittäminen itse on superhelppo homma oikeasti ja reseptiä tehdessä viime kesänä ystäväni Minttu vielä vinkkasi vettä ne tomaatit voi raastaa raastinraudalla jos niitä ei jaksa blanchailla kuumassa vedessä ja kuoria. Mä rakastuin tähän ideaan heti; ihan parhautta! Tuoreista tomaateista tehty sose on niin järkkyupeaa nyt kun saa ulkona, auringossa kypsyneitä tomaatteja! 


Tänään en laittanut ketsupin mukaan chiliä lainkaan, koska I ei pahemmin piittaa poppaasta. Mutta kanelia ja sellerinsiemeniä laitoin kyllä, koska niitä oli. Mutta mausta ihmeessä ketsuppia oman mielen mukaisesti. 
Loma, meri, muksu ja makaronilaatikko. 

Ja koska I on selvästi perinyt fiilistelytaipumuksia vanhemmiltaan, ehdotti nuorimies reippaasti että "Äiti, mennään piknikille lounaalla! Otetaan ruoka mukaan tuonne merenrantaan ja syödään siellä!" Ja niin tehtiin, eikä lomapäivästä tuntunut puuttuvan yhtään mitään. 

Chiliketsuppi (esim. BBQ-makaronilaatikolle) 

1 kg kypsiä tomaatteja
1 (noin130 g) punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 (noin 220 g) iso punainen paprika 
2 rkl öljyä
1 dl punaviinietikkaa
1 ¼ dl ruokosokeria
1 ¼ tl suolaa
(1 tl sellerinsiemeniä)
¾ tl jauhettua mustapippuria myllystä
1 kanelitanko
(1 punainen chili)

Pese tomaatit, halkaise ja raasta ne raastinraudalla soseeksi. Heitä pois jäljelle jääneet kuoret.
Kuutioi punasipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Poista paprikasta kanta ja siemenkota. Paloittele paprika. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paprikapalat. Jatka kuullottamista vielä muutama minuutti. 

Lisää viinietikka, sokeri ja suola. Keitä 5 minuuttia ja lisää mausteet sekä tomaattisose. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 45 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmentyneet. 

Soseuta ketsuppi sauvasekoittimella ja tarkista maku. Lisää suolaa ja sokeria tarvittaessa. Valuta ketsuppi puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä jääkaapissa.