maanantai 23. toukokuuta 2016

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia


Viikonloppuna tein tosi simppeliä pastaa, johon käytin juuri nyt parhaimmillaan olevaa villivihannestamme, ruohosipulia. V grillasi nopeasti paprikoihin sekä kesäkurpitsaan herkkuraidat, I lisäsi mozzarellaa ja äiti suolaa ja pippuria. Ja siinä se sitten olinkin, kaikessa yksinkertaisuudessaan: lounaspasta tai mikseipä vaikka arki-illallinen. :)

Ruohosipulin ja paahdettujen auringonkukansiementen maku samassa tahnassa on täysin vaststamaton. Tätä pestoa voi hyvin käyttää myös grillikasvisten jälkimarinointiin muutenkin tai vaikka grillatun kanan ja salaatin kastikkeena. Helppo ja nopea arkiruuan höyste jossa on kuitenkin kevättä roppakaupalla. Mikä parasta, ainakin meillä ruohosipulia kasvaa juuri nyt ihan valtoimenaan.

Lisäsin siemenet kuumina ruohospipulin sekaan, joka tummentaa väriä, mutta maku oli hyvä.

I on innostunut taas kokkailusta. Vai onko se lopulta niin päin että äidillä on vihdoin ollut energiaa lähteä ulos poimimaan villiyrttejä pikkumiehen kanssa ja järjestellä nuorelle herralle kokkausmestat kuntoon. Joka tapauksessa vietimme sunnuntaina laatuaikaa lapseni kanssa ja teimme mökillä pastaa ennen kotiinlähtöä. I kysyi silmät loistaen että "äiti, voitko opettaa minua kotonakin kokkaamaan ruokia joita en osaa laittaa?" Mitäs luulette, että vastasin? :)

Myös I rankkasi peston parhaista parhaisiin, joten uskoisin että kelpaa varmaan muillekin lapsille. Luulen, että kuumien auringonkukan siementen käyttö suoraan pannulta paahtumasta pehmensi ruohosipulin kärkeä ja kypsytti vähän tahnaa kun sekoitin sen.

'Mo - juusto, eli mozzarella on yksi niistä salaattijuustoista joka kelpaa meillä kaikille.

Paahtuneessa auringonkukansiemenessä on ihana, melkein karamellinen maku ja tämä pesto saikin innoituksensa niistä makujäljistä joihin törmäsin aikoinaan Pure bistossa ja viime kesänä siellä Smörissä.Auringonkukansiemntä pitäisi käyttää kyllä ehdottomasti enemmän.

Mutta semmoinen neuvo minulla on, että ostakaa tuoreita auringonkukansiemeniä! Mitään ylivuotisia pussinpohjia ei koskaan kannata käyttää tallaiseen simppeliin pestoon, jossa auringonkukansiemenestä  tulee annoksen kruunu. Siemenet, kuten muutkin rasvaiset pähkinät yms. saavat kaapissa pitkään seisottuaan terävän, eltaantuneen maun. Ei siis maksa vaivaa, viekää vanhat siemenet bioon tai pihan talitinteille.

Vinkiksi niille, jotka eivät tykkää paprikan kuorista: paprikat voi grillauksen jälkeen laittaa kulhoon jonka peittää kelmulla. Näin suikaleet höyryttyvät vielä lisää ja niistä saa kuoret irti. Minä en jaksanut ryhtyä semmoiseen kun oli jo kova nälkäkin, joten revin isoimpia suikaleita vaan sopivamman kokoisiksi ja söimme ne kuorineen kaikkineen. Kuitua, sano! :)

Mutta näillä sanoilla ja tähän viikkoon, näin se meni.

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia (n. neljälle)

Grilliin:
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
loraus öljyä
ripaus suolaa

Kattilaan:
runsaasti kiehuvaa, suolalla maustettua vettä
n. 3 kerää pappardellea per nenä ja jos pasta on suosikki pari ylimääräistä (n. 1 pss pirkan parhaat - pappardellea)

bamixin maustekipoon tai muuhun pieneen silppuriin:
n. peukalonpaksuinen nippu ruohosipulia karkeasti silputtuna (ota kukinnot tai nuput talteen koristelua varten)
n. 0,5 dl  hyvää oliiviöljyä (tai kylmäpuristettua laadukasta rypsiöljyä, esim. myssyfarmi)
n. 0,5 dl paahdettuja auingonkukan siemeniä 
suolaa
pippuria

Lisäksi
2 pss tai 1 iso pss mozzarellaa, tuoretta
n. 3 rkl auringonkukansiemeniä, paahdettuja
suolaa ja pippuria
tarvittaessa loraus öljyä

Pilko paprikat koosta riippuen 4-6 lohkoon ja poista siemenet. Laita ne kulhoon.

Katkaise kesäkurpitsa kahtia ja siivuta molemmat päät ohuiksi, noin paprikasuikaleiden pituisiksi siivuiksi. Laita paprikoiden kanssa samaan kippoon. Lorauta päälle öljyä, ripsauta suolaa ja grillaa niihin kauniit raidat.

Laita pastakattilaan vettä ja n. teelusikka tai puolitoista suolaa. Kun vesi kiehuu, laita pastat sekaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

Paahda vajaa (3/4 dl?) desi aurigonkukan siemeniä pannulla kunnes saavat hieman kullanruskeaa väriä. Varaa sivuun n. 3 rkl pastan koristelua varten.

Laita pieneen silppurikippoon ruohosipuli, öljy, ripaus suolaa ja pippuria sekä loput paahdetut aurngonkukan siemenet. Surauta tahnaksi.  (Jos ei meinaa onnistua, lisää pienenpieni luraus öljyä jotta seos pyörii. Saa olla aika sakea pesto joten varovasti öljyn kanssa. )

Sekoita pesto grillattujen vihannesten kanssa ja jos tarvitsee, pilko vähän paprikoita pienemmäksi. Tosin, minusta on kiva tarjota vähän isompia paloja ja jokainen sitten pilkkoo lautasellaan sopiviksi.

Riivi mozzarella mukaan suupaloiksi, sekoita joukkoon valutettu pasta ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja luraus öljyä. korista ruohosipulin kukilla ja kokonaisilla auringonkukansiemenillä.

Tarjoa heti.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Vanhasta uus. Tai ainakin melkein. :)



Niinkuin te sitkeimmät, täällä vielä kurkkimassa käyvät lukijat olette varmasti huomanneet, olen tarvinnut vähän taukoa. Taukoa, jonka aikana vain vetää henkeä ja saada voimani takaisin.

Hieroin varovasti hammastahnaa sormenpäilläni lihaisiin kohtiin lautasen molemmin puolin, jopa loppuunkuluneen näköisestä tuli ihan kauniin valkoinen. 

Aivot ovat kuin paljon käytetyn lautasen pinta. Kaikki lika jää helposti pieniin, elämän mukanaan tuomiin naarmuihin. Ja kun lautanen on oikein harmaa, se näyttää kuluneemmalta kuin se onkaan, kenties ihan käyttökelvottomalta.

Opin viime vuonna hyvin tärkeän asian itsestäni. Opin, ettei pidä antaa kenenkään toisten määritellä sitä kuka on. On aivan turha ruoskia itseään siitä mitä ei ole, eikä kenellekään muullekaan kannata antaa siihen mahdollisuutta. Kenenkään ei pidä surra ominaisuuksia joita itsellä ei ole. Tällä mitä on annettu, on elämästä selvittävä, voitava nauttia ja pystyttävä löytämään tavat elää täysillä.

Opin myös, että vaatimukset voivat oikeasti olla kohtuuttomia. Kohtuuttomiin vaatimuksiin jatkuva kurottaminen ja itsensä kyseenalaistaminen saa 100% varmuudella aikaan stressin joka valvottaa yöt ja lopulta sairastuttaa ihan kenet vaan.

Lueskelin eilen aamusella Hesarista Maaret Kallion juttua reippaista tytöistä ja totesin, että semmoinenhan minäkin varmaan olen. 

"Reipas nainen ei jäänyt miesten jalkoihin, eikä sen koommin naistenkaan. Omiin jalkoihinsa hän sen sijaan usein jäi." - Maaret Kallio


Kun puree hammasta tarpeeksi kovaa tulee samalla kääntyneeksi sisäänpäin ja unohtaneeksi itsensä, elämänsä ja koko maailman. Meidän reippaiden pitää myös osata antaa itsellemme arvo ja asettaa tekemisellemme kohtuulliset rajat. Ilman rajoja maailma kyllä vaatii kaiken ja enemmänkin, älyttömyyksiin asti ja reipas jää tosi yksin miettimään miten riittämätön on.

Onneksi, onneksi ympärilläni on Ihania Ihmisiä. Olen onnekas, sillä pääsin kokemaan myös sen, miten lähellä olevat ihmiset voivat auttaa ja auttavatkin, kun heidän antaa niin tehdä. Reippaalle naiselle se oli pysäyttävä oivallus: en ole tässä elämässä yksin.



Mitä lautasen uudistamiseen tulee, minulla on siihenkin vinkki. Jos kyseessä ei ole sinulle korvaamaton, superarvokas perintökalleus vaan mökkikäyttöön tuleva kirpparilöytö, lautasen pintaa voi varovasti hieraista hammastahnalla. Sanon tuosta varovaisuudesta siksi, että hammastahnassa on pienenpieniä hippusia, jotka itse asiassa kevyesti hiovat lautasen pintaa ja poistavat naarmuista tehokkaasti lian. Siksi hammastahnalla ei kannata hangata voimallisesti ettei se syö koko lasitusta tai koristeita pois, mutta varovasti sormenpäillä hieroen sain kirpparilöytöni, vanhan Arabian lautasen ihan puhtaaksi. Siitä tuli melkein kuin uusi, mutta parempi, sillä tällä lautasella on tarina.  

Ihmisten osalta prosessi on valitettavasti vähän hitaampi, mutta henki kulkee jälleen. :)

Olen tässä nyt puolisen vuotta astellut vähän rauhallisemmin, valinnut tekemiseni tarkemmin ja keskittynyt tietoisesti hyvään. Niihin asioihin jotka oikeasti tarvitsee ja jotka oikeasti haluan tehdä. Voimien palauttamisessa vähemmän on usein enemmän ja asiat alkavat asettua jälleen uomiinsa.

Kuluneita astioita kannattaa käyttää oman harkinnan mukaan; jos pinta on selvästi vaurioitunut railoksi asti, lautanen voi haljeta kuumassa. Oma lautaseni osoittautui ihan ehjäksi, vähän vaan harmaantuneeksi. 
Kun uskaltaa luottaa itseensä ja toisiin syntyy positiivisten asioiden pyörre joka tempaa mukaansa. Yhdessä tekeminen on suurempaa kuin yksin tekeminen. Elämä tuo vuoksena vastaamme uutta ja hyvää. Meidän tehtävämme on annostella sitä hyvää sopivassa määrin, jotta pystymme iloitsemaan siitä.

Työkaverini Satu antoi viikko sitten tosi fiksun neuvon: ihminen muistaa negatiivisen paljon helpommin kuin positiivisen. Siksi tuota piirrettä ei kenenkään kannattaisi enää entisestään vahvistaa pohtimalla asioita negatiivisesta näkökulmasta. Sen sijaan kannattaa ajatella hyviä asioita, positiivisia mahdollisuuksia ja vahvistaa onnistumisia, koska silloin tapahtuu lisää hyviä asioita. Jos ette minua usko, uskokaa Satua sillä Satu on psykologian maisteri. Niin ihmisen aivot toimivat: hyvä oikeasti antaa lisää hyvää. 

Vaatii rohkeutta hidastaa vauhtiaan nopeusrajoitusten mukaiseksi, katsoa aikaansaannoksiaan realistisesti, hyväksyä itsensä, pyytää apua tarvittaessa ja asettaa itselleen kohtuulliset tavoitteet. Tavoitteet, jotka saavutettuaan voi hyvillä mielin todeta päivän päätteeksi "tämä on hyvä, tämä riittää tänään". Lisäksi on hyväksyttävä että se mikä jäi tekemättä jäi tekemättä eikä sille voi mitään. 

Reippaat naiset ovat ihan erityisen hyviä asettamaan itselleen mahdottomia vaatimuksia ja suorittamaan niitä. Jos tätä nyt lukee joku muukin reipas, kannattaa muistaa että oikeassa elämässä toimivat kuitenkin aina ihan oikeat, tuntevat, inhimilliset ihmiset. Juuri se tekee meistä erityisiä, ihania ja tärkeitä. Ihmisiä, joilla on tarina.