Lipstikkachimichurri - addiktiivinen soosi puutarhan perältä

"Niin siis alunperin tää Chimichurri on Argentinalainen kastike, joka yleensä tehdään lehtipersiljasta, mutta tässä ei ole lehtipersiljaa. Ja sitten siinä on yleensä punaviinietikkaa, muttei tässä ole sitäkään.... Eikä kyllä oreganoakaan vaan mäkimeiramia..." 

"Mutta äiti, ei se sitten ole sama kastike!" 

Suurinpiirtein näin sanailimme juniorin kanssa kun ensimmäisen kerran tarjosin grillatun lihan kanssa lipstikkachimichurriani. Sen jälkeen oli pakko googlettaa että kuinka varattu sana se chimichurri oikeastaan on? 

Vaikka sanan alkuperä on eri lähteiden mukaan hieman hämärän peitossa sen alkusanana oletetaan olevan  Baskien 1800 luvulla mukanaan Argentinaan ja Uruguaihin tuoma sana "tximitxurri" joka tarkoittaa hakattuja ainesosia sekoitettuna keskenään sekalaisessa järjestyksessä.  "Ha!" tuumasin, "sopii täydellisesti". Ja niinpä päätin antaa itselleni ja teille kaikille muillekin luvan kutsua tätä soosia lipstikkachimichurriksi. 

Meikäläisen kokkausfilosofiaan kuuluu soveltaminen; siitä tehdään ruokaa mitä on. Se ruokkii luovuutta ja arjen pakosta keittiössä toisinaan syntyy ihan mahtavia innovaatioita. Ja siitä tässä reseptissä totta tosiaan on kyse. 

Monivuotinen lipstikka puskee maasta upean tuoksuisena jo alkukesällä ilman hoitoa kuin rikkaruoho. Siitä huolimatta lipstikkareseptejä ei näe usein. Minusta se on ihan alikäytetty yrtti. Lehtipersiljaa alkaa saada omasta penkistä vasta nyt ja isoja määriä vasta loppukesällä. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen sitä mieltä että kannattaa sovellella reseptejä rohkeasti ja nauttia täysillä niistä yrteistä jotka Suomessa kasvavat ja viihtyvät. 

Lipstikan lihalieminen, kanelinen ja jollain lailla korianteriinkin vivahtava maku on omintakeinen, eivätkä kaikki siitä tykkää. Mutta meillä sitä rakastetaan. Monikäyttöisenä chimichurrikastikkeena se on minusta ihan killerihyvää.  Jopa sisareni, joka on hieman saattanut vieroksua lipstikkaa  alkaa vähitellen oppimaan sen addiktiivisuuden ;) Soosi sopii erinomaisesti lihan lisäksi lohkoperunoiden kanssa tai vaikka tomaattilohkojen maustamiseen, jolloin syntyy simppeli salaatti.

Olennaista chimichurrin onnistumiselle on hyvä happo; tavallisesti chimichurrissa käytetään punaviinietikkaa, mutta mä tykkäsin että jerezin sherryviinietikka sopi ihanasti lipstikan kanssa. Mutta jos sitä ei ole, käytä punaviinietikkaa tai sitruunan mehua. Niissä on tarpeeksi hapokkuutta tähän. Balsamiviinietikat voit jättää ihan suosiolla kaappiin, liian pehmeinä ja pyöreinä. Tässä kastikkeessa pitää olla potkua. 

Potkua voi sitten lisätä valkosipulin määrällä ja erilaisilla chileillä makunsa mukaan. Ja taas kerran, jos ei ole tuoretta, voi chilin ja suolan korvata vaikka chilisuolalla niinkuin minä kevään ekan satsin kanssa tein. 

Jotta eipä muuta kuin kohti lipstikkapuskaa viikonloppuna. Parista varresta tekee jo ison määrän hakkelusta kastikkeen pohjaksi. Ja muistakaa, kaikki blenderit ja silppurit kannattaa myös jättää kaappiin ja pilkkoa ainekset hienoksi ihan veitsellä. 

Lipstikkachimichurri (kulhollinen) 

n. 2 dl rypsiöljyä (tai oliiviöljyä) 

n. 2 dl hakattua lipstikkaa (silppua veitsellä ihan pieneksi) 

3-4 rkl jerezin sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa (tai sitruunanmehua - voi käyttää myös happolisänä)

4 isoa kynttä valkosipulia hienonnettuna (voi käyttää enemmän jos tykkää)

1-2 chiliä hienonnettuna (Juniori suostuu syömään lähes tulettomia chilejä, kuten sugar rushia, mutta toisinaan laitetaan sitten tulisempaa...)

vajaa 1 dl hakattua tuoretta mäkimeiramia tai n. 2 -3 tl kuivattua oreganoa 

suolaa (lisää oman maun mukaan, mutta kastikkeessa pitää olla suolaa. En ole mitannut, koska maistelen ja lisään kunnes on hyvä, mutta ainakin teelusikallinen maldonia tai muuta sormisuolaa, ehkä jopa 1,5 tl tähän määrään soosia) 

mustaa pippuria myllystä

Pilko kaikki yrtit, valkosipuli ja chili hienoksi silpuksi. 

Lisää loput ainekset yrttisilpun sekaan kulhossa ja sekoita. Anna maustua mielellään ainakin vartin, ehkä jopa pidempäänkin. Maista ja tarkista suola. 

Jääkaapissa soosi säilyy hyvin ainakin seuraavaan päivään, pidemmällekin mutta maku muuttuu ajan kanssa. 

p.s. nuoret lipstikan oksat ovat parhaita, vanhemmiten niihin saattaa tulla vähän kitkerämpää makua. Tällöin voit lisätä kastikkeeseen teelusikallisen tai pari hunajaa, jos tykkäät. 

Suppiksia misovoilla

Oltiin mökillä ja nälkäkin oli. Ja vaikka nykyään aika harvoin mokaan ihan rähmälleen makujen kanssa, sillä hetkellä tuntui, että näin oli päässyt käymään. Ruoka oli jotenkin ihan liian hapokasta. Pannulla oli haukea, suppiksia, misoa, inkivääriä, valkosipulia ja miriniä. Jotenkin se kyseinen mirin oli vielä tavallistakin hapokkaampaa eikä kalojen ympärillä kiehuva kastike rehellisesti sanoen maistunut kovin hyvälle. Se oli kovan ja happaman makuista. 

Paniikissa siinä sitten mietin, miten ihmeessä tämä korjataan: kala ja sokeri ei tuntunut hyvälle idealle missään nimessä. Enkä ollut mitenkään luovimmalla tuulella, koska oli perjantai ja takana oli pitkä matka ja päivä. Voimat oli jo käytetty niinkuin aina syksyisin, arkiviikonlopuksi mökille raahautuessa. Mutta jostain takaraivosta se sitten pulpahti, ja sanoin ääneen miehelleni: "voita". Voi on makeaa, tajusin, ja Australian Master cheffissä misovoi on ollut kova juttu jo muutaman vuoden. Siirsin pannun pois tulelta ja lisäsin sekaan kunnon nokareen voita, samaan tapaan emulsoiden kuin siinä meidän perheen suosikkitattipastassa.

"Mä olen nero" totesin vaatimattomana ihmisenä V:lle kun maistoin ruokaa. Siitä tuli tosi hyvää. Happo tasaantui ja rasva nosti sienen ja mison makuja esiin ihan uudella tavalla. Inkivääri siirtyi sooloroolista säestämään. Tämä ruoka pelastui juuri.

Lisukkeeksi meillä oli vielä uunissa puolikkaina paahdettua, mukavasti karamellisoitunutta spaghettikurpitsaa. Silloin tuli ekaa kertaa mieleen pitkään aikaan, että hitsi, tämä olis bloggaamisen arvoinen idea. Suppilovahverot, hapokas mirin, täyteläinen miso ja makea voi ovat yhdessä ihan mieletön kombo.

Joten niinpä jaan tämän pienen ohjeen tälle sienestysviikonlopulle. Sienet voi tarjota paistetun hauen kanssa kastikkeena kuten alkuperäisessä annoksessa tai niistä voi tehdä kasvislisukkeen pienen spaghettikurpitsan päälle kaadettuna kuten meillä eilen. Pääruuaksi paistettiin entrecote - pihvi. Hyvin meni siihenkin settiin. Simppeliä, nopeaa ja vähän erilainen lähestyminen suppisten käyttöön.

Suppiksia misovoilla (3-4:lle)

Öljyä paistamiseen
1 valkosipulin kynsi
pala tuoretta inkivääriä (noin parin sentin pala taisi mennä, maun mukaan)
1 tl misotahnaa 
n. 2,5-3 dl suppilovahveroita
n. 2 rkl miriniä
50g voita

(Ruohosipulia tai korianteria koristeluun)

Lorauta pannulle hieman öljyä (tai pieni nokare voita). Lisää hienonnettu valkosipuli ja inkivääri sekä misotahna. Sekoita ja anna kuullottua hetken. Lisää sitten suppikset. Kun suppikset ovat vähän pehmenneet, lisää mirin ja anna kiehahtaa. Katso että miso on hajonnut kastikkeeseen. 

Ota sitten pannu pois tulelta ja sekoita joukkoon voi niin että syntyy hieman emulsoitunut kastike. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Käytä kalan kastikkeena tai kaada paahdetun ja irrotellun spaghettikurpitsan kastikkeeksi.

HUOM! Jos kaadat suppikset kurpitsan sisään, on hyvä idea maustaa kurpitsaa ensin hieman suolalla ja jos on yhtään isompi kurpitsa, myös lisänokareella voita. Tuo meidän spaghettikurpitsa oli kotimainen ja tosi pieni, noin kahden miehen nyrkin kokoinen ja siihen riitti yksi annos kastiketta juuri ja juuri. Isompaan kurpitsaan olisi tarvinnut tupla-annoksen soosia.

Koristele annos ruohosipulisilpulla tai korianterilla.

Ketsuppia, chilillä tai ilman

Päädyimme aloittelemaan lomaamme pikkumiehen kanssa saaristoon. Maanantaina meillä kävi vieraita joille tehtiin isommin BBQ:ta ja nyt jääkaapissa on nyhtöpossun jämää, BBQ-maissijämää ja tietysti papuja.

Niinpä pyöräytin possu- ja maissijämistä BBQ-makaronilaatikon joka on perheessämme yksi ehdottomia jämäruokasuosikeita BBQ-pitojen jälkeen. Se on juuri sopivan kotoisaa, helppoa ja muistuttaa ihan yllättävän vähän syöjää enää siitä alkuperäisestä setistä jossa esimerkiksi tuota eilistä nyhtöpossua tarjottiin. Savuisuus ja BBQ-mausteet hukkuvat makaronin sekaan ja taittuvat miellyttävän lempeiksi. Yksi hyväksi havaittu resepti teemasta mahtui siihen meikäläisen BBQ-kirjaankin, mutta käytännössä teen tätä improvisoiden aina siitä mitä pidoista jäi. Tällä kertaa mukaan tuli sitä maissia ja paljon yrttejä penkistä. Taittoon mennessä kirjaa jouduttiin karsimaan vielä aika merkittävällä sivumäärällä ja niinpä sieltä jäi pois mm. tämä sen BBQ-makaronilaatikon pariksi tehty chiliketsuppi. 

Minttu vinkkasi että tomaatit kannattaa raastaa, jotta niistä saa helposti sosetta. Paras idea hetkeen. Tulee ihan toisen makuisisa sooseja kun tekee kesätomaateista. 

Tänään makaronilaatikko oli jo uunissa kun tajusin ettei meillä olekaan ketsuppia; syksyllä kaikki avatut purnukat vietiin kotiin, eikä uutta ole tuotu. Ja silloin muistin, että mulla on se just tätä tilannetta varten tehty ketsuppiresepti kirjan oikolukuversiossa ja kaivoin sen esiin. Ketsupin keittäminen itse on superhelppo homma oikeasti ja reseptiä tehdessä viime kesänä ystäväni Minttu vielä vinkkasi vettä ne tomaatit voi raastaa raastinraudalla jos niitä ei jaksa blanchailla kuumassa vedessä ja kuoria. Mä rakastuin tähän ideaan heti; ihan parhautta! Tuoreista tomaateista tehty sose on niin järkkyupeaa nyt kun saa ulkona, auringossa kypsyneitä tomaatteja! 

Tänään en laittanut ketsupin mukaan chiliä lainkaan, koska I ei pahemmin piittaa poppaasta. Mutta kanelia ja sellerinsiemeniä laitoin kyllä, koska niitä oli. Mutta mausta ihmeessä ketsuppia oman mielen mukaisesti. 

Loma, meri, muksu ja makaronilaatikko. 

Ja koska I on selvästi perinyt fiilistelytaipumuksia vanhemmiltaan, ehdotti nuorimies reippaasti että "Äiti, mennään piknikille lounaalla! Otetaan ruoka mukaan tuonne merenrantaan ja syödään siellä!" Ja niin tehtiin, eikä lomapäivästä tuntunut puuttuvan yhtään mitään. 

Chiliketsuppi (esim. BBQ-makaronilaatikolle) 

1 kg kypsiä tomaatteja

1 (noin130 g) punasipuli

2 valkosipulinkynttä

1 (noin 220 g) iso punainen paprika 

2 rkl öljyä

1 dl punaviinietikkaa

1 ¼ dl ruokosokeria

1 ¼ tl suolaa

(1 tl sellerinsiemeniä)

¾ tl jauhettua mustapippuria myllystä

1 kanelitanko

(1 punainen chili)

Pese tomaatit, halkaise ja raasta ne raastinraudalla soseeksi. Heitä pois jäljelle jääneet kuoret.

Kuutioi punasipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Poista paprikasta kanta ja siemenkota. Paloittele paprika. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paprikapalat. Jatka kuullottamista vielä muutama minuutti. 

Lisää viinietikka, sokeri ja suola. Keitä 5 minuuttia ja lisää mausteet sekä tomaattisose. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 45 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmentyneet. 

Soseuta ketsuppi sauvasekoittimella ja tarkista maku. Lisää suolaa ja sokeria tarvittaessa. Valuta ketsuppi puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä jääkaapissa.

Ribsijumppaa ja pari mainitsemisen arvoista valmisrubia

Yhteistyössä Herrakunnan Lammas, Poppamies ja Real Texas BBQ 

Ribsejä on tässä myös jumpattu jokunen kerta viimeisen vuoden aikana lähinnä koska ne ovat koko perheen herkkua, mutta nyttemmin tietysti myös kirjaa varten. Yksi haaste näissä BBQ - hommissa on ollut se, mistä kaikkea tarpeellista löytää.  Siksi olen ajatellut koostaa kirjaan jonkinlaisen listan hyvistä tuotteista ja tuottajista helpottamaan aloittelevaa harrastajaa. Tässä kontekstissa olen ollut myös yhteydessä hyvinä pitämiini tahoihin ja kysynyt yhteistyötä mm. niin, että saisin raaka-aineita kirjaprojektia varten. Näissä kuvissa nämä sirommat ribsit ovat Herrakunnan lampaan sponssaamia niittypossun ribsejä. Isommat jotain random - ribsejä joita ostettiin kaupasta. Kun juttuja joutuu jumppaamaan useamman kerran, lihoja tarvitaan tietysti. Näissä BBQ hommissa laadukas liha on tosi tärkeää ja tuntuu ihan olennaisesti maussa, joten olen tosi iloinen että olen saanut tuottajia tähän mukaan.

Tässä jumppasin vähän herkempää rubia noille niittypossun babybackseille... ehkä vähän liikaa tähtianista tässä versiossa.

Teemme toki paljon rubeja itse, mutta etenkin silloin jos tehdään jotain mixed BBQ-settiä ja rubia ei ole valmiina käytetään mielellään valmiitakin. Ja yksi pointti noiden valmiiden käytössä on aloittelijalle, että ei tarvitse arvailla kun on joku hyvä mausteseos valmiina. Mutta mikä se hyvä sitten on kellekin?

Jos luut ovat pieniä, on ehkä parempi rubata aika herkällä kädellä ettei tule liian suolaista. Myös se on tullut opittua että jos BBQ ohjeessa annetaan käytettävän rubin määrä grammoissa, sitä on syytä noudattaa... ;) 

Viime kesän Phil Wingon BBQ-kurssilla V tutustui Pork Mafian valmiiseen rubiin. Sitä on kyllä käytetty, mutta luulen että se on ehkä enemmän semmoinen aikuisten rubi; melko suolainen ja siinä on paljon cayenneä. Niinpä I melkein-kohta-5v selvästi kokee sillä tehdyt ribsit liian "poppaaksi". Mutta ihan hyvä rubi; paljon makua sitä haluavalle.

Mistä päästäänkin sitten ehkä omaan suosikkiini poppamiehen Burgers and Ribs rubiin, joka on varsin oivallinen. Sitä on ostettu monta ja vieläkin useampi pussi. Siinä on paljon makua, sopivasti cayennea ja vaikka sekin on ehkä siinä rajalla - menee kyllä I:lle myös. Etenkin jos vähän kevyemmällä kädellä rubaa.

Jotun rubi on vähän poppamiehen rubia karkearakenteisempaa; todennäköisesti siinä on enemmän sipulia ja paprikaa. 

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ollaan nyt kokeiltu Real Texas BBQ:n pyörittäjältä Jotulta saatua rubia. Jotu lähetti tuotepaketin testiin ja kävimme tietysti siihen kiinni jussina, kun oli monta muutakin projektia tulilla ja tilanne oli täydellinen valmisrubille. Se on myös oikein kiva, selvästi sokerisin rubi näistä. Myöskään chiliä ei ollut häiritsevän paljon, vaan rubi oli pääsävyltään paprikainen joka tehnee siitä lapsiystävällistä. Moni tuntuu pitävän tästä myös tuolla harrastajaryhmässä.

Myös se Jotun BBQ kastike oli tuotepaketin suosikkeja; syvänmakuista ja makeaa, olematta silti yhtään tunkkaista. Ihan hyvä vaihtoehto niille jotka haluavat kastikkeensa savuisana ja makeana. Varsinaista comfort foodia.

Glaze sivellään ribseihin kun ne ovat kypsiä, tällä kertaa keiteltiin jokin soosi itse. 

Oma suosikkini näistä valmiskastikehommista ribsien glaseeraukseen on silti edelleen poppamiehen smoky apple glaze jatkettuna 1/3 hunajalla. Se on ihanan hedelmäistä, raikasta ja kepeää. Kuitenkin siinä on makua ja vähän chiliäkin joka tukee mukavasti hedelmäistä luonnetta. Kelpaa myös I:lle ja on lopulta hyvin monikäyttöistä.

Tuo hunajalla jatkaminen on muuten yksi näistä kätevistä kikoista, jonka V joskus bongasi netistä. Siellä suhde taisi olla 1/6 hunajaa, mutta me tykätään makeista glazeista ja monissa suosikkikastikkeissamme on suht paljon chiliä, niinpä laitamme aika reilusti hunajaa. Ribsit sinänsä tehdään samalla tekniikalla, kuin joskus tänne kirjoittelinkin; löydät alkuperäisen jutun täältä. Mutta tosiaan korjauksena siihen, että meillä on nyt vakiintunut tuo kastike-hunajasuhde siten, että saat aikaan ribsien glazen mistä tahansa suosikkikastikkeestasi lisäämällä kastikkeeseen n. 1/3 hunajaa. Mutta jos ette tykkää niin makeasta, tehkää toki oman maun mukaan... :)

Mutta näillä vinkeillä kohti viikonloppua. Täällä merellä ainakin tuulee tänään ihan reilusti, joten siirtäkääpä savustimenne suojaisaan kulmaan jos ajattelette tehdä ribsejä viikonloppuna:)

P.s. Jos kiinnostuit, Herrakunnan Lampaan myyntipisteet /noudot löydät täältä 

Munia ja srirachaa - kesän suosikkinapsikas

Tänä kesänä omasta mielestäni onnistuneimmat pikkusyötävät ovat syntyneet eri tavoin laitetuista kananmunista ja niiden kanssa tarjotusta sriracha-jogurttikastikkeesta. 

Pieni määrä srirachaa sekoitettuna jogurttiin muuttaa turkkilaisen jogurtin maagisella tavalla syvemmän makuiseksi. Siitä ei tule tulista vaan jollain tavalla suolaisen maukas. Englantilainen sanoisi soosista jotta se on 'savory'. Me olemme käyttäneet sirachasta ja jogurtista sekoitettua ja suolalla maustettua kastiketta vähän siellä ja täällä, mutta munien kanssa se sopii jotenkin ihan erinomaisesti yhteen. Ja syy siihen, miten oikeastaan keksin koko yhdistelmän on yllättävän käytännöllinen. 

Savustetun ankan jämät saivat uuden elämän kananmunan päällisenä. 

V:n serkku Uudesta Seelannista oli perheineen Suomiturneella kesällä ja sovimme että he tulisivat meille illalliselle Espooseen vielä ennen paluuta takaisin. Meillä oli viikonlopulta sitä savustettua ankkaa jämänä ja tuumasin, että siitä saisi varmaan jotain hauskaa alkupalaa; vaikka niin että täytetään sillä munia. 

Lemon possetin alle laitettiin sokeroituja kiriskoita ja päälle tehtiin itse kirsikkasoseella maustettuja vaahtokarkkeja. 

Ja koska olin löytänyt lähikaupasta hyvännäköisiä kirsikoita, tuumasin että laitan menuun vähän kirsikkateemaa; teen jälkiruuaksi kirsikkaisen lemon possetin Pitt Cue cookbookista ja teen samalla enemmän kirsikkasosetta jotta sitä riittää myös pääruualla tarjottavien ribsien glaseeraamiseen ja vähän alkupalaankin. 

Meillä oli savuankkaa jonka kaveriksi sekoitin hieman thaihenkisen soosin ja paahdoin kukkakaalisipsejä. 

Niinpä marinoin ankan krsikkasoseesta, poppamiehen savuomenasta, viismausteesta ja kalakastikkeesta sekoitetussa kastikkeessa ja paahdoin vielä munien päälle vähän ohuenohuita kukkakaalisipsejä uunissa. Sekoitin ankan ja soosin sekaan myös kevätsipulia ja koristelin koko komeuden korianterin lehdellä. 

Jos savuankkaa ei ole saatavilla, srirachajogurtti ja paahdettu kukkakaali sopisi myös hyvin savukalan kaveriksi. 

Ja arvatkaapa sainko ne munanpuolikkaat mitenkään pysymään paikallaan tarjoilulautasella? No en. Juuri kuorittu kananmuna luisteli ympäriinsä kuin kaukaloon kesätauon jälkeen päässyt juniorikiekkoilija. Harkitsin liukuesteeksi majoneesia, mutta minusta se oli liian rasvainen makusettiin. Tähän kaivattiin jotain raikkaampaa. Ja niinpä muistin srirachajogurtin, jota tein joskus bataatin kanssa Ottolenghin ohjeella. Sekoitin aineet nopeasti kipossa ja annostelin vähäsen lautaselle pitämään munat paikallaan. Toimi paremmin kuin hyvin!

Munien painona oli toinen, vedellä täytetty purkki. Tässä munat on jo makutestattu, hyväksi havaittu ja ne lähtevät merimatkalle. 

Yhdistelmä oli ihan tajuttoman hyvä - niin hyvä että kun viime viikonloppuna Riitta pyysi minua tekemään iltapalaa, kierrätin idean munista ja herkullisesta jogurtista - tosin tällä kertaa hyvin simppelinä ja mikä tärkeintä, etukäteen valmistettavana versiona. 

Liemessä on valerianan vuoksi tosi luotaantyöntävä haju, mutta maku on hyvä. 

Ajattelin marinoida munat ja jättää päälliset tekemättä. Näin kananmunat voisi tarjoilla suolapalana jogurttikastikekulhollisen kanssa sillä aikaa kun nostan esivalmistellun illallisen pöytään. Lisäksi Riitan tyyliin sopii tällainen mutkaton, simppeli lähestymistapa. Jokainen saa sitten annostella jogurttikastiketta hieman suolaisen kananmunan kanssa tai vain dipata munaa jogurttisoosiin. Rennolla iltapalalla ystävien kesken tyyli on vapaa.

Muniin ideaa hain sekä Sami Tallbergin villiyrttikeittokirjasta, aiemmin tekemistäni punajuurimarinoiduista kananmunista ja Soppa 365:n somevirrasta bongaamistani momofokun munista.

Ja koska Riitalla oli vieraita Italiasta, halusin tuoda reseptiin jotain suomen villiyrttiboomista. Ja niinpä tuunasin Soppalaisten reseptiä käyttämällä siihen Valerianan eli virmajuuren kukkasia, joista Sami kirjassaan kertoilee seuraavaa:

"Virmajuuri eli valeriana, on erityisen tyylikäs kasvi, maultaan hieman kitkerä, ja joidenkin mielestä se omaa kissanpissaa muistuttavan hajun! Hiukan omituista, mutta sanotaanhan yhdestä maailman tunnetuimmasta rypäeestäkin, Sauvignon Blancista, että sen tuoksu (valmiissa viinissä) muistuttaa usein kissan pissaa." - Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja

Ja oli hyvä että olin lukenut tuon Samin selotuksen, koska tosiaan, se valmis liemi todella haisi seuraavana päivänä koruttomasti kakaistuna ihan kakalle. Munissa hajua ei sitten huomannut samaan tapaan ja niistä tuli kuin tulikin todella herkullisia. Jos valeriana pelottaa, voit toki jättää sen pois, mutta hyvin se tähän sopi. Minulla ei myöskään ollut vähäsuolaista soijaa, joten laitoin liemeen aika paljon valkkaria jatkeeksi ja maustoin sitä valerianan lisäksi myös inkiväärillä ja laventelihunajalla. Eikä minulla ollut sheryviinietikkaakaan, joten omenasiideriviinietikalla mentiin. Niin, alkuperäisestä ohjeesta taisi jäädä jäljelle noin soija ja keittoaika ;)

Marinoidut munat srirachajogurtin kanssa ovat mutkaton ja helppo suupala, jonka voi tehdä etukäteen valmiiksi ja joka sopii hyvin terassille hiukopalana.  Mutta todistettavasti se sopii myös savuisamman täytteen kanssa - vain mielikuvitus on rajana.

Munia ja srirachaa

Munia, keitettynä 6 min ja 50 sekuntia. Jäähdytettynä. ehkä 12 kpl
n. 0,5l valkoviiniä
3 rkl omenasiideriviinietikkaa
1 ja 3/4 dl soijaa
n. 2,5 cm pala inkivääriä siivuina
kourallinen virmajuuren l. valerianan kukkasia
n. 2 rkl laventelihunajaa, appelsiininkukkahunajaa tai muuta juoksevaa hunajaa (määrä riippuu valkoviinin makeudesta. Maista ja lisää tarvittaessa.)

Srirachakastikkeeseen
n. 3 dl turkkilaista jogurttia
1/2 tl rirachaa (tai maun mukaan hieman enemmän)
suolaa


Keitä kananmunat ensin valmiiksi, jäähdytä, kuori ja laita lasipurkkiin.

Sekoita hunaja, inkivääri ja valkoviini keskenään ja kuumenna sen verran että saat alkoholin palamaan valkoviinistä ja hunajan sulamaan. Anna hieman jäähtyä. Sekoita mukaan loput aineet. Tarkista maku.

Kaada sitten liemi purkkiin, munien päälle. Tarkoitus on saada munat uppoamaan kokonaan liemeen, eli jos purkkiin jää tilaa kuten meikäläisellä voit vaikka täyttää pienemmän purkin vedellä, laittaa kannen kiinni ja käyttää sitä munien päällä painona. Laita kelmu purkin päälle, sillä liemestä lähtee omintakeinen haju valerianan takia.

Anna munien maustua jääkaapissa 8h tai yön yli.

Halkaise munat ja sekoita toisessa kipossa srirachakastikkeen aineet. Tarkista maku ja tarjoa.

Big Al's KC Sauce eli addiktiivinen bbq-kastike joka pesee kaupan valmiskaman 10-0

Siskoni tekee sen välillä. Juuri kun luulen olevani tosi kyllästynyt kaikkiin grillauskastikkeisiin hän saapuu meille kainalossaan purkki itse keitettyä BBQ -kastiketta joka on niin koukuttavaa ettei paremmasta väliä.

Mimmu oli keitellyt Mikansa kanssa Big Al's Kansas City BBQ - kastiketta, todennut soosin erinomaiseksi ja tullessaan roudasi sitä siskollekin tuliaisiksi. Tuntee pahus mut niin hyvin, että tietää varsin hyvin etten kumminkaan saisi aikaiseksi keittää mitään soosia ihan ohjeen mukaan. Ainoa ja takuuvarma keino saada meikäläinen koukkuun johonkin herkkuun on antaa niin koukuttava maistiainen että lisää on saatava. Kyllä se hyvän maistaa, niin.

En minä edes muistanut miten hyvää itsekeitetty kastike voi olla; siitä on liian kauan aikaa kun olen viimeksi ehtinyt itse kastikkeita keittämään. Ja useimmat kaupan kastikkeet ovat jotenkin liian sokerisia, päälleliimatun savunmakuisia ja jotenkin latteita tököttejä joista mielipiteeni on tahtonut viimeaikoina olla että pilaavat vaan hyvän lihan. Niin ja niissä on usein sitä vieroksumaani HFCS:ää, etenkin jenkkisooseissa.

Mutta jouduin kääntämään grillikastikepurkkini suoraan kohti lautasta tämän soosin kanssa; se on sopivan tomaattista, hapokasta ja siinä on sitä jotain. Tyhjensimme tuliaispurkin ennätysajassa.

Sinänsähän soosin tekeminen on superhelppoa ja oikeastaan ainoa hankalampi aines on sellerin siemenet. Toinen on tietysti liquid smoke, jota tuskin löytyy ihan joka kaapista, mutta useimmista hyvinvarustelluista kaupoista nykyisin kyllä. Ja niitä sellerin siemeniä löytää Punnitse ja Säästä - kaupoista. Käydessämme siinä Smoky - grillillä saimme vinkin, että Santa Marian normisarjoissa on Anchoa - chilistä tehtyä jauhetta, jota usein käytetään bbq - kastikkeissa. Anchoaa on vaan ollut hankalaa löytää joten vink-vink, katse sinne chilipulverien suuntaan. Kerrankin jokin on helpompaa kuin luulisi.

Semmoisen modauksen sisareni oli tehnyt, että oli laittanut punaviinietikan lisäksi osan etikasta viikunabalsamicona, kun oli semmoinen pullo lojunut pöydällä. Luulen että se on hyvä idea; laitoin itsekin samanlaisen pullonpohjan mukaan - eli laitoin kupin (2,4dl) punaviinietikkaa ja sitten sen 1/4 kuppia (0,6 dl ) sitä viikunabalsanicoa.

Tämä kastike on sopivan ketsuppinen jotta sitä voi käyttää vaikka lohkoperunan dippinä, mutta se sopii ihan erinomaisesti vaikka naudan ulkofilevartaisiin tai jauhelihasta tehtyihin grillattuihin lipstikkakebakoihin; tuli sekin testattua yhtenä iltana ja toimi kuin väärä raha, vaikka unohdimme ostaa pekonia. Tuosta soosista tuli ihan tarpeeksi makua vaikkei ollut kuin jauhelihakebakko. Osan punaviinietikasta voi korvata balsamicolla, mutta silloin kastikkeen raikkaus minusta muuttuu semmoiseksi syvyydeksi joten tekisin kyllä ensisijaisesti sillä punaviinietikalla. Niin ja säilytys jääkaapissa vuorokauden syventää makuja.

Mimmu vähän uhkaili että hänen tämän kesän projektinsa on kastikkeet ja jos kaikki mitä sieltä meikäläisen suuntaan työnnetään on tällaista niin joo, johan siinä on mulle erinomainen pieni koekeittiö siellä Tampereella. ;) Mä voin sitten vaan keittää sen, minkä Mimmu on virallisesti hyväksynyt. Joten, tässäpä tämä Mimmu approved Sauce. ;)

Big Al's KC -kastike (kolmisen isohkoa purkkia)

kastikepohjan aineet
2 kuppia (4,8 dl) ketsuppia, laitoin Heinzia
2 kuppia (4,8 dl) "tomaattikastiketta" (laitoin 500g purkin tomaattimurskaa ja vähän öljyä ja lorauksen balsamicoa, paseerattu tomaatti olisi parempi!)
1 1/4  kuppia (3 dl ) fariinisokeria
1 1/4  kuppia (3 dl ) punaviinietikkaa (1 kuppi punaviinietikkaa ja 1/4 kuppi sitä viikunabalsamicoa meillä)
1/2 kuppia eli 1,2 dl siirappia
4 tl hickoryllä maustettua liquid smokea (nestemäistä savua saa kaupasta)
2 rkl voita

mausteet:
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
1/4 tl chilijauhetta (laitoin sitä santa marian anchoa)
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl sellerin siemeniä
1/4 tl jauhettua kanelia
1/2 tl cayannea
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta

Sekoita kastikepohjan aineet keskenään ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää mausteet ja väännä levy hiljaiselle. Anna hiljalleen kiehua 20 min. Saat paksumpaa kastiketta jos keität pidempään. Säilytä jääkaapissa. On suositeltavaa tehdä kastike etukäteen ja antaa sen olla jääkaapissa ainakin vuorokauden ennen käyttöä.

Vinkit: 

Lisää kastike lihan pintaan vasta paiston loppuvaiheessa, koska kastikkeessa on paljon sokeria. Se palaa jos laitat sitä lihaan jo ennen paistoa marinadi - tyyliin. Siveltyäsi lihaan, karamellisoi kastikkeen pinta grillissä ja tarjoa ruoka. 

Voi käyttää myös dippinä.

Desinfioimalla purkit saat kastikkeen säilymään pidempään jos teet isomman annoksen kerralla.

Jäätelökastike karamellisoidusta valkosuklaasta

Jos haluat tarjota jotain suhteellisen helppoa ja mukavalla tavalla uudenmakuista herkkua rakkaillesi viikonloppuna, kokeilepa tehdä valkosuklaasta karamellisoitua jätskinpäällistä. :) Siitä tuli myös mukava vieminen anoppilaan, kun kuulin pikkulintujen sirkuttavan että jälkiruuaksi on suunniteltu jäätelöä.

Karamelli tuo valkosuklaaseen paljon vivahteikkuutta ja jopa V joka ei tykkää valkosuklaasta ja vieroksuu karamellia söi tätä hyvällä halulla. Ja mikä parasta, tämän herkun tekeminen on onneksi vielä tavattoman helppoa!

Subjektiivisella äidinrakkaudella varustettu mielipiteeni tästä soosista ja sen parhaista kavereista oli, että; ihan parasta kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskin ja tuoreiden vattujen kanssa. Olisiko tässä ystävänpäivän verrattomin (ja vielä gluteeniton!) somejälkkäri? ;)

Supermarkettien superfood - hyllyssä saattaa löytää kaakaovoita, mutta rypsiöljykin käy hyvin

Ja soosin syntytarina menee kutakuinkin niin, että: olen muutamaan kertaan manannut kun olen onnistunut polttamaan valkosuklaan mikrossa; liian kuumalla sulattaminen tekee valkosuklaaseen krokanttimaisia karamellikiteitä, joita siinä puuhassa ei yleensä haeta. Olen siinä harmissani sitten maistellutkin kiteitä ja miettinyt että ne ovat hyvänmakuisia; mutten oikein koskaan päässyt aiheessa sen pidemmälle. En, ennenkuin törmäsin kakkujumppaan ideoita haravoidessani David Lebovizin blogissa karamellisoiden valkosuklaan ohjeeseen.

ripottelin suklaan sekaan kaakaovoihippuja, ne sulavat pellille ensin; sekoita suklaa varovasti lastalla sulaneen voin sekaan.

Olen nyt tehnyt sitä pariin otteeseen; sekä siitä fazerin leivontavalkosuklaasta että sunnuntaina, Riitan luo mennessä Maraboun valkosuklaalevyistä. David mainitsee ohjeessaan, että karamellisointiin pitäisi käyttää laadukasta valkosuklaata, jossa on optimitilanteessa 30% kaakaovoita. Tällöin massa sulaa nätisti, eikä jämähdä samaan tapaan kuin vähemmän kaakaovoita sisältävät valkosuklaat. Noh, näissä kotimaisissa suklaissa ei edes kerrota paljonko rasvasta on kaakaovoita, mutta Maraboussa rasvaa oli kokonaismäärältään n. 29% joten kokeilin ottaa sitä. Matalampikaan kaakaovoipitoisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä Davidin vinkin mukaan lisäsin siihen leivontasuklaan sekaan tehdessäni mautonta öljyä ja tähän Marabou-valkosuklaaversioon meni raakaruokailijoiden supermarketteihin tuomaa puhdasta kaakaovoita. Lisärasva sekoitetaan sulavan suklaan sekaan ja massasta tulee helpommin levittyvää.

Kuvassa näyttää vielä vähän liian vaalealta, suklaasta saa tehdä ihan kauniin pähkinävoinruskeaa.
Maistamalla varovasti niin tiedät koska on hyvä. Varo&muista; kuuma suklaa on kuumaa!

Koko homma menee siis niin, että uuni lämmitetään 120 C asteeseen, suklaa ja kaakaovoi pellille ja pelti uuniin. Sekoittele n. 10 min välein ja lisää tarvittaessa kaakaovoita tai öljyä. Lasta on hyvä sekoitusväline, jotta saat käänneltyä ja paineltua massaa tasaiseksi. Kun suklaa on n. maapähkinävoin väristä, ota pelti pois uunista ja käytä karamellisoitunt valkosuklaa haluamallasi tavalla.

Tuohon jätskikastikkeeseen lämmitin mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi n. 2,5-3 dl kermaa ja sitten kaadoin reippaan puolet kermasta blenderiin, kaavin valkosuklaan perään ja ajoin seosta tasaiseksi lisäten kermaa erissä. Lopuksi maustoin sormisuolalla.

Heti tehtynä kastikkeesta tuli moussea; käyttämällä lämpimämpää kermaa saat juoksevampaa kastiketta.

Lopputulos oli moussemainen, pehmeä kastike joka kyllä sitten jämähtää kun saa seistä pidempään. Mutta ei hätää; sen voi sulattaa vesihauteessa jälleen juoksevaksi. Jätskin päälle kaadettaessa se vähän kovettuu muodostaen jätskin päälle sellaisen kermaisen pehmeän, aavistuksen kohavkon kuoren josta muistuu mieleen lapsuuden jätskit. Vain ne poksuvat karkkirakeet puuttuvat! ;)

Davidin mukaan ainoa, missä homman voi mokata on päästää suklaa yli, jolloin siitä tulee rakeista. Mutta ei hätää, massan voi silloinkin paseerata siivilän läpi ja veikkaan, että blenderissä ajaminenkin auttaa.

Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää täältä minunkin suunnastani kaikille ystäville ja rakkaille. Ja jos ette aio muuten makeilla ystävänpäivänä, niin muistakaapa antaa kullalle, lapsille ja ystäville hali. Haleihin ja rutistuksiin kun pätee vanha viisaus; ken antaa, hän myös itse saa. :)

Karamellisoitu valkosuklaakastike jätskille (tai mille muulle vaan, riittää hyvin isolle joukolle)

2 levyä valkosuklaata á n. 180g
kaakaovoita - olisiko mennyt n. 40g?

n. 2,5-3 dl kermaa
sormisuolaa

Lisäksi tarvitaan
esim. kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskiä
tuoreita vadelmia

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Pilko valkosuklaa ja kaakaovoi pellille ja laita pelti uuniin. Laita keittiökello pirisemään 10 min päästä.

Sekoittele 10 min välein suklaaseosta kunnes se on maapähkinävoin väristä ja maistuu hyvälle.

Kuumenna kermaa mikrossa lämpimäksi, muttei kiehuvaksi (kiehuessaan kerman maku kärsii). Mitä kuumempi kerma, sitä juoksevampi soosi.

Laita n. puolet kermasta blenderiin, kaavi hieman jäähtynyt suhkaa perään ja aja blenderillä tasaiseksi. Lisää kermaa erissä, jotta saat haluamasi konsistenssin.

Mausta sormisuolalla ja tarjoa jätskin ja vadelmien kanssa.

p.s. kun kastike sitten jämähtää, voit elvyttää sen uudelleen lämpimässä vesihauteessa.

Ostereita mignonette tyyppisesti eli vaaleanpunaista, keväistä ja hieman aasialaista

Meillä oli pitkästä aikaa Ihan Erinomainen ruokaviikonloppu; oli ostereita, aasialaista munakoisoa, mustekalaa, vuosikertashampanjaa ja kaikenlaista savustimesta.  Pitkästä aikaa oli ihan inspiroitunut olo ja jaksoi pykertää kaikkea. Tosin esimerkiksi näiden osterien osalta täytyy tunnustaa että hämmästyin itsekin, etten ole tullut bloganneeksi tätä viime vuoden suosikkisoosiksi muodostunutta kastiketta ostereille.

Sairastellessa olen tavoilleni epätyypillisesti tujottanut paljon telkkaria - myös suomen Master Chefiä. Mietin siinä katsellessani, että olisin varmaan pudonnut pois osterihaasteen kohdalla. Tehtävänä nimittäin oli valmistaa kypsennetty osteriruoka. Kyllä, kuulitte oikein -  Kypsennetty (!). Osteri ja kypsennys eivät jotenkin meidän keittiössämme tunnu mahtuvan samaan lauseeseen, ellei osterin kypsentämiseksi sitten katsota hapolla valelua kuten tässä yksinkertaisessa, herkässä ja hyvässä kastikkeessa.

En voi sille mitään, mutta minusta osterit ovat ihan parhaita tuoreena. Niissä on niin herkkä ja raikas maku, että sen hukkaaminen kypsennykseen, pyöristäminen kermalla, hukuttaminen juustoon tai peittäminen vahvoilla jutuilla menee minusta kyllä melkein pyhäinhäväistyksen puolelle. Ainoa annos, joka siinä MC -jaksossa vaikutti edes etäisesti mielenkiintoiselta oli ostereista shampanjan kanssa väännetty alkukeitto.

Löysin mignonette -tyyppiset kastikkeet tuossa viime syksynä ja modasin niistä vähän herkemmän version, johon käytin shalottisipulin lisäksi miriniä ja riisiviinietikkaa. Pehmeät ja keveän makeat  riisiiviinietikan ja mirinin maut tukevat minusta tosi hyvin sitä osterin omaa keväisen herkkää raikkautta. Osteriin tulee perinteisen ranska-makusetin sijaan häivähdys aasiaa olematta kuitenkaan jyräävää tai liian alleviivaava. 

Kastiketta voinee varioida oman halunsa mukaan käyttämällä erilaisia etikoita ja sokerisiirappeja/makeita hedelmiä hienona silppuna. Silti meillä on menty tällä perusversiolla nyt kolmisen kertaa - se on niin herkkää ja kirsikankukan vaaleanpunaista. Itse asiassa ihan täydellinen keväisten treffien alkupala - tai miksei vaikka äitienpäivälounaalle... (Vink vink!) ;)

P.s. Vinkeistä puheenollen Alkon luottomyyjä muuten vinkkasi, että ostereita voisi joskus kokeilla Stout - oluen kanssa. Ihan kiva ajatus, mutta silloin tarvittaisiin varmaan pisara tai pari Worchestershire soosia. Näin tarjoiltuna kallistuisin kyllä kuohujuomahyllyn puoleen. Ja Alkon uutuushyllystä löytynyt Charles Heidsieck Millésimé Brut 2000 oli ihan erinomaista kallisteltavaa. Joko ostereilla tai kuten eilen - ilman ostereita mutta hyvien ystävien kanssa.


Ostereita mignonette (aasialaisittain taitettuna, kastike riittää isolle määrälle ostereita)

1 shalottisipuli 
50 ml riisiviinietikkaa
25 ml  miriniä
ripaus suolaa
4 rouhaisua valkopippuria

alkupalaksi 2-3 osteria per nenä

Silppua shalotti (tärkeää:) niin hienoksi kuutioksi kuin saat.

Sekoita kaikki aineet, maista että suolan, sokerin ja etikan tasapaino on hyvä. Nosta seos sitten jääkaappiin ja anna maustua mielellään muutama tunti. (jos shalotti ei ole kovin vahvaa, seoksen voi käyttää pikemminkin - etikka taittaa shalotin jyrkkyyttä ajan kanssa. Eilen annoin sen tekeytyä ehkä reilun puolisen tuntia)

Avaa osterit jääpalojen päälle ja laita kastike tarjolle pieneen kulhoon osterien viereen. Halukkaat voivat lisätä kastiketta makunsa mukaan.

Tarjoa heti.

Inkiväärinen colakastike "luuruualle" eli possun ribseille

Oikeastaan silloin, kun kirjoittelin niistä sous vide ribseistä vähän itsekin hämmästyin, miten en ole tullut postanneeksi mitään ihan "perusreseptiä" ribseille. Meinaan että ilman kaiken maailman vesikylpyjä ja systeemeitä joita ei ole kuin niillä, joilla on yhtä suuri vetovoima kaikenmaailman gadgetteihin kuin meidän perheellä.

Kävin oikein läpi blogia ja löysin vissiin yhden ikivanhan ribsiohjeen, jossa oli jotain suklaajuttua, mutta semmoista perusjuttua, millaista teemme usein - sellaista en sitten löynnytkään. Hämmentävää se on siksi, että meillä kumminkin syödään tätä ystäväni "luuruuaksi" nimeämää herkkua kesällä aika usein. Ja monet kerrat sitä on nimenomaan tehty mökillä, missä ei ole mitään ihmeellisiä välineitä eikä usein mausteitakaan.

Niinpä ajattelin, että tätä tulee ihan erinomainen tilaisuus postata aiheesta kun minulla kerran oli ostettuna mökille niitä "ribsiluita" ja ne olivat ihan raakana ja jääkaapissa. Välineistönä vanha kaasuhella, uuni ja grilli.

Ja sitten tulee se pakollinen, puuduttava disclaimerosio kaikille Tosiharrastajille (tm): kuten taisin sanoakin joskus, tämä ribsien tekeminen on vähän semmoista uskonnollista tiedettä, eikä yhtä ja parasta, ainoaa ja oikeaa oikein liene. Minulle tärkeää on, että lopputulos on pehmeää, mehukasta ja siinä on ihanan paahtunut ja karamellisoitunut pinta. Ja kun meikäläisen luonne on enemmän sellainen tomautampa tällaisen kuin että paahtelisin, kääntelisin ja sutikoisin luita (tai laittaisin V:n tuntikausiksi grilliorjaksi) niin arvostan kovasti etukäteen kypsentämistä. Se antaa mahdollisuuden tehdä etukäteen sen vaativamman osan (eli kypsennyksen niin, etteivät luut ole ihan jerkymäisen kovaa, kuivaa ja sitkeää purkkaa) ja ruuan saa pöytään h-hetkellä jääkaapista tosi nopeasti.

Koska esikypsennys tehdään foliossa, luut eivät vielä saa väriä uunissa. Väri annetaan pintaan grillissä suoralla tulella.

Ja sitten tietysti mökki ja raaka-aineiden tuhlaus isoissa määrissä keittolientä jne jne. No, kaikella tällä esipuheella minusta se vaan on kätevää tomuttaa ne luut vaan jollain mausteseoksella ja esikypsentää uunissa. Tosi hyviä tulee tosi helposti.

Silloin luista poistetaan se takapuolella oleva kalvo (irroita lusikan varrella alku ja vedä pois talouspaperilla kiinni pitäen), niiden päälle ripotellaan soveltuvaa paprikapohjaista mausteseosta (meillä tällä kertaa sydney's kitchenin dracula spice mixiä) ja sitten koko kasa kääräistään folioon ja tungetaan uuniin. Mukaan nyyttiin voi laittaa vielä vähän hunajaa ja suolaakin, jos mausteseoksessa sitä ei ole paljoa. Sitten vaan 2,5h semmoinen 170 astetta.

Oho, hups - ei näin.

Mutta sitten tulee tämä ei näin - osasto.  Tein lauantaina juuri kuten edellä kuvasin. Sitten unohdin ajastimen ja sitten menimme saunaan. Ja saunasta tullessamme oli niin nälkä ja iso hössötys että me V:n kanssa menimme ajatuksinemme ristiin.

V sammutti uunin ja jätti valot päälle, että muistetaan ottaa ribsit ulos. Minä hössötin illallista ja huomasin että urgh, uuni piti sammuttaa ja sammutin jo sammutetun uunin valot. Ja arvatkaa, unohdimmeko ne ribsit lopunkin sinne uuniin jälkilämmölle ihan aamuun asti? Ja kyllä, se paketti oli lämmin vielä aamullakin.

Lopputuloksen voitte tarkastaa ylläolevasta kuvasta. Se 2,5h on oikeasti ihan riittävä aika niille ribseille. Sen jälkeen se foliopaketti kannattaa ottaa pois uunista ja antaa jäähtyä. Siten jääkaappiin kun se ei enää ole tulisenkuumaa. Nyt kun ribsit unohtuivat uuniin ties kuinka pitkäksi aikaa ihan kaikki lihaa luulla pitävät sideaineet olivat tyystin sulaneet ja vaikka possu oli suussasulavaa syödä, se oli tuskallista grillattavaa kun liha ei pysy enää ollenkaan koossa.

Mutta hyvän makuisia noista silti tuli kun älysin keittää niihin kastikkeen siitä inkiväärioluen teosta jääneestä inkivääri-sitruunamuhjusta ja colasta. Tuli hyödynnettyä se muhju vielä toiseen kertaan ja katsottua vähän määriäkin siihen colakastikkeeseen. Mutta jos joku ei nyt jaksa ruveta keittämään mitään kastikkeita itse niin jokin amerikkahenkinen grillikastike käy hyvin. Tosin itse koitan tuijotella niiden valmiskastikkeiden etikettejä sen verran, etten osta mitään jossa lukee HFCS (High Fructose Corn Syrup).

Mutta ei se hankalaa ole keittää sitä soosia itsekään, aikaa se tosin hetken vie. Minulla ei ollut edes mukana nyt mitään valmiskastiketta joten pelasimme erän dominionia samalla kun kiehutin kastiketta kokoon. Sitäpaitsi, se inkivääriolut on ihan hyvää ribsienkin kanssa ;)

Ribsiluut helposti uunissa

ribsiluurivejä
paprikapohjaista mausteseosta (meidän Dracula spice mix - seoksessamme oli ainakin paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, sipulia, pippuria, oreganoa ja cayannea - usein näkee lisättävän myös korianterin siemenjauhetta ja jeeraa)
hunajaa
suolaa

Lisäksi tarvitaan folioa

poista luista takana oleva kalvo. Se onnistuu helpoiten irrottamalla alkua luun kohdalta vaikka lusikan varrella ja tarttumalla kiinni talouspaperilla jolla saa hyvän otteen. Sitten vedetään kalvo irti.

Hiero sitten reilusti mausteseosta luille. Saa olla tosiaan kunnolla.

Asettele luut pariin pinkkaan folion päälle ja sulje folio. Laita uuniin 160-170 astetta n. 2,5h. Jäähdytä esikypsennetyt luut ja säilytä jääkaapissa kunnes ne grillataan. Grillauksen aikana luille anetaan väriä ja niitä sivellään makealla grillikastikkeella. Älä kuitenkaan polta sokerista soosia!

Inkiväärinen colakastike ribseille (riittää 4-6:lle ribsiriville)

1 tölkki colaa huom! sokerikolaa eikä mitään aspartamijuttua - se ei kestä keittämistä.
1 ikivääriolutannoksen "muhju" (ohje täällä - käytännössä hieman jäännössokeria, sitruunankuorta ja inkivääriraastetta)
n. 0,8 dl soijaa
n. 1 dl öljyä (Vaikka tavallista rypsiöljyä)
"loraus" etikkaa n. 3 rkl punaista balsamicoa meni meillä, mutta punaviinietikka käy hyvin
3 kynttä valkosipulia rikki lyötynä
chiliä maun mukaan (1-3 tuoreetta chiliä on hyvä - omasta mieltymyksestä ja chilin vahvuudesta riippuen)
3-6 mustaa pippuria
4 vihreän kardemumman palkoa (ei pakollinen)
2 rkl fariinisokeria

Edit: 19.8.2013: Tein kastiketta uudelleen, mutta nyt lisäsin siihen vähän kanelitankoa, tähtianista ja kalakastikettakin. Sopii!

Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehuta hiljalleen kunnes seos alkaa muuttua hieman siirappiseksi. Siivilöi kastikkeesta pois muhju ja tarkista maku. Tarvittaessa voit keittää vielä vähän kasaan. Lisää tarvittaessa soijaa lisäsuolaksi ja jos siltä tuntuu vaikka tilkka sitruunamehuakin.

Sivellään esikypsennettyjen, grillissä jo hieman lämmenneiden ribsien päälle pariin otteeseen tai grillauksen loppuvaiheessa jos harrastat ilman esikypsennystä grillaamista.

Pinaattilettua ja kevätkastiketta

Tiedättekö, mikä on minusta Ihanaa? :) Kysyn ja vastaan saman tien itse koska olen niin innoissani. Ihanat, tuoreelle ja Ihan Oikealle maistuvat yrtit! :)

Kävin eilen kaupassa ja ensimmäistä kertaa talven jälkeen minusta timjamin varsissa oli voimaa. Ne eivät olleet enää niin hentoisia, että kosketus muuttaa ne nuutuneiksi ja ruokaan oikeasti tuli makua kun yrtistä nyppi muutaman oksan. Ja se tuoksu - ihan mahtavaa. Kevät kuulemma ottaa loppuviikolla vielä vähän takapakkia lämpötilojen suhteen, mutta minä tervehdin jo riemulla lisääntynyttä valoa ja sen mukanaan tuomia maukkaampia yrttejä. Aivan absoluuttisen Ihanaa!

Kananmunakastikettakin voi tunettaa yrteillä ihan uuteen uskoon. Sitruunan kuori on ollut meillä nyt viimeaaikojen lisätyin tuunaus...

Ja tästä riemastuneena tietysti olen nyt tunkenut tuoretta vihreää vähän sinne ja tänne - jopa siihen klassiseen kananmunakastikkeeseen mitä tarjotaan pinaattilettujen kanssa. :)

Minulle on välillä aina yllätys, miten jotkin ihan umpitavallisina pitämäni jutut ruuassa voivat olla uusia ja erikoisia meidän perheen miehille. Kun viimeksi tein pinaattielttuja ja kananmunakastiketta V näytti tosissaan epäluuloiselta. Kuulemma hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että tälläistä valkoista ja vähän epämääräisen näköistä soosia olisi tarkoitus syödä pinaattilettujen kanssa :)

Jos ihan rehellinen olen, niin kokkaillessani melkein arvasin, millaisen kommentin kastikkeeni tulee saamaan. Siksipä olinkin ovela ja maustoin sitä aika reilusti vastaraastetulla muskotilla ja lettutaikinaankin laitoin pikkuisen maustepippuria sekaan. Yllätys maistettaessa oli positiivinen ja kastike kelpasi hyvin pinaattilettujen kanssa: "Tämä on paljon parempaa kuin luulin"

Mistäs keksittäisiin vielä toinen mokoma ruokailijoita ;)

A on tänään sairaana vatsanväänteiden takia ja tein meille kahdelle äsken pinaattilettuja lounasnumeroksi. Siinä syödessämme haastattelin, minkä kanssa koulussa nykyisin pinaattilettuja syödään? Noh, minua valaistiin asiasta että ensinnäkin, itse tehdyt pinaattiletut olivat kuulemma täysin sukupuuttoon kuollut laji. Ja koulussa ne valmisletut yleensä tarjotaan hillon, salaatin ja perunamuusin kanssa, mutta siitä hillosta A ei kuulemma lainkaan pidä. :)

Kertoilin A:lle että meillä oli koulussa aina pinaattilettujen kanssa kananmunakastiketta ja sokeroitua puolukkasurvostakin oli, jos halusi sitä mieluummin. Keittäjä paistoi letut vielä itse ala-asteaikaan ja muistaakseni joskus yläasteellakin. A:n kommenteista päätellen tämä taisi olla jokseenkin eka kerta, kun A sai itse tehtyjä pinaattilettuja ylipäätään. Ne olivat kuulemma lahjomattoman mielipiteen mukaan erilaisia, mutta hyviä.

Ja jos joku ei siis tiedä, niin kananmunakastike on sellaista jauhoilla suurustettua valkoista maitokastiketta, johon on pilkottu keitettyä kananmunaa. Näin kotona ollessa tapaan maustaa kastikkeen tosiaan muskotilla, jolloin siitä tulee täyteläisempi ja jotenkin aromaattisempi.

Tänään päätin kuitenkin laittaa kananmuniakastikkeellekin kevätvaatteet ja pilkoin sekaan muutaman tupsun basilikaa, pari kevätsipulin vartta ja raastoin mukaan vielä n. puolikkaan luomusitruunan kuoren. Kieltämättä aika erilaista näin laitettuna, mutta hyvää. Tälläisenä kananmunakastike menisi myös paistetun kalan kaverina yhtä lailla. Tänään kuitenkin mentiin pinaattiletuilla, sillä niitä oli tehnyt mieli jo monta päivää....:)

Joten kurkatkaapa sinne yrttihyllyn puoleen uusin silmin, kevät alkaa tehdä tuloaan ainakin sinne, jos niitä leskenlehtiä kyllä joudumme vielä hetkisen odottelemaan. Umpitavallinenkin ruoka saa kummasti uutta eloa, kun sekaan silpuaa palasen kevättä.




Kananmunakastike (mitat noin - määriä, neljälle)

30-40g voita
2 kukkuraista rkl vehnäjauhoa (ehkä n. kolme rkl tasamittoina?)
n. 5 dl maitoa
3 munaa keitettynä
vajaa 1 tl suolaa
muskottia

Lisäksi voit laittaa mukaan:
2 kevätsipulin vartta
1/2 sitruunan kuoren raastettuna
3 basilikatupsua

Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Jauho saa kiehahtaa rasvassa, muttei ruskistua. Lisää sitten maito parissa erässä koko ajan sekoittaen, jotta saat kastikkeen tasaiseksi.

Anna hautua miedolla lämmöllä kuumaksi ja mausta suolalla ja muskotilla.

Pilko sitten sekaan lohkotut kananmunat ja halutessasi basilikaa, kevätsipulia ja vähän sitruunan kuorta.

Tarjoa vaikka pinaattilettujen kanssa (ohjeen löydät esim. täältä)

Paahdetulla valkosipulilla maustettu papukastike

Vaikka kuinka myllyttää, tästä myllystä ei tule mitään ulos.

"En osta enää ikinä halpiskeittiökamaa cittarista, en osta enää ikinä..." Näin jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä, miksi taannoinen siiviläepisodi ei saanut minua jättämään sitä sosemyllyä paikalleen. Mutta kun pohjassa luki made in Italy, ajattelin italialaisia perheenemäntiä ja tuumasin, ettei se voisi olla ihan susi. Kun sitten illalla mätin sosemyllystä lähes liisteriksi muuttunutta papusotkua blenderiin mietin vain kuinka väärässä taas kerran olinkaan.

Mutta jospa aloitan ihan alusta ja etenen sitten hernekastikkeen kannalta saavutettuun onnelliseen loppuun. Joten ottakaapa mukava asento, tästä tulee yksi näistä vaikeuksien kautta voittoon - jutuista. Kaikki siis alkoi elokuun ruokahaasteeksi nimetystä hernehaasteesta. Bongasin Piemonten keittiön pasta-annokseen käytetyn papusoosin ja ajatus kermaisesta, täyteläisestä, silkkisestä ja täysin vegaanisesta papusoosista oli minusta aivan loistava idea. Tämän soosin tekisin vegaani-illalliselleni!

Niinpä sitten päätin kokeilla papusoosia mökillä jo kertaalleen ennen kuin h-hetki olisi käsillä. Idea papusoosista oli minusta hauska paitsi vegaaniutensa takia, myös ihan muutenkin. Minä kun pidän pavuista ja linsseistä kovasti. Mutta ensimmäinen yritteeni ei mennyt oikein nappiin. Käytin papukastikkeen soseuttamiseen mökillä olevaa bamixia ja jotenkin en saanut rakenteesta sellaista kuin kuvittelin. Ilmeisesti bamixin voima ei riittänyt täysin tasoittamaan kastiketta tai suristin sitä liian vähän aikaa. Joka tapauksessa kastikkeeseen jäi kuorenpaloja ja kastike ei ollut niin silkkistä ja ihanaa, kuin halusin. Jotenkin makukin jäi minulla vähän ohueksi.

Muistelin siinä illastaessamme muutaman vuoden takaista kokkikurssiamme Italiassa. Tehdessämme Ribollitaa, emännät opettivat, että ainoa tapa saada papusoseesta 100% varmasti silkkistä ja ihanaa, on käyttää vanhanaikaista sosemyllyä ja soseuttaa pavut pienissä erissä, välillä siivoten myllyyn jääneet kuorenpalaset pois. Ja kun elämäni on välillä sellaista kiirekaaoksessa surffaamista seisoin taas kerran sellon keittiötavaroiden äärellä ja pyörittelin käsissäni ainoaa sosemyllyä, jonka löysin. Se näytti sosemyllyllie, se oli tehty Italiassa ja muistin, että tämän kaltaisella vehkeellä me isin kanssa teimme omenasosetta, kun olin lapsi. Miten huono se voi olla?

Vastaus: se voi olla täysin turha ja toimimaton. "Suuri virhe", sanoisi A varmaan.

Lisäsin enemmän papuja, jos ne vaikka soseutuisivat paremmin...

Minä kokosin laitteen pavut keitettyäni ja annostelin pienen määrän papuja myllyyn. Aloin soseuttaa. Mitään ei ilmesty alla olevaan kippoon. Pavut pyörivät myllyssä, mutta eivät liiskaannu. Autan papuja vähän lusikalla, koitan saada niitä paremmin painumaan reikälevyä vasten. Mutta ei, vieläkään ei tulosta. Lisään papuja, jospa se auttaisi? Ei. Edes käsin painamalla kulhoon ei tule mitään. Olen myllyttänyt, ihmetellyt kiroillut kun kampi irtoaa kiinnikkeistään ja kaiken yrtyksen tuloksena kulhoon on syntynyt n. 1/2 rkl papumössöä. Ei elämän kevät sentään.


Nyt alkaa jo vähän iskeä ahdistus; kello on Paljon, tämä papukastike on viimeinen asia ennen nukkumaanmenoa ja se ei soseudu. Mitä ihmettä minä keksin tilalle, jos en saa papuja aivan tasaiseksi? Tutkin sosemyllyn mukana tulleita levyjä; ne ovat kaikki kuin siivilän levyjä. Niissä ei ole minkäänlaisia teriä, vaan reunat ovat pyöreät; miten tuo mylly on edes kuviteltu toimivan? (ks. vaikka täältä kuva ihan Oikeasta sosemyllystä, huomaa levyjen terät). Ja miksi, miksi en tajunnut sitä kaupassa?

Myllytyksen, painamisen ja anelun jälkeen pavut olivat ihan mössöä - myllyn sisällä!

Noh, eipä minulla ollut siinä kohdin enää muuta vaihtoehtoa kuin lusikoida liiskaantuneet pavut blenderiin ja toivoa parasta. Tuolla myllyllä en saa mitään aikaan vaikka hieroisin noita papuja siinä aamuun asti. Olin alunperin ajatellut, että en käyttäisi illallisella soija- tai kaurakermoja. Nyt kun kuitenkin jouduin turvautumaan blenderiin, pavut olivat jo niin hajonneita ja mössööntyneitä, ettei blenderi pystynyt pyörittämään niitä mössöksi vaan löi tyhjää. Olin onnistunut hukkaamaan papujen keitinliemenkin jo, kun mokasin vähän papujen keittovaiheessa. Laitoin nimittäin papujen sekaan pari oksaa rosmariinia tajuamatta, että pitkän keittelyn aikana rosmariinin lehdykät tietysti irtoavat. Ne olisi kannattanut laittaa mukaan vasta loppuvaiheessa tai käyttää pientä yrttipussukkaa. Koska halusin kastikkeestani puhtaan valkoista, jouduin kalastamaan joka ikisen lehdykän pois papujen seasta lusikan avulla. Se oli sen verran tylsää puuhaa, etttä menin harmistuksissani hävittämään keitinveden, mikä oli tietenkin virhe. Toisaalta, enpä tiedä olisivatko rosmariinin neulaset sitten lopulta haitanneet mitään soseen seassa, koska laitoin kastikkeeseen myös vihreää basilikaa ja väri oli siitä huolimatta ihan ok...



Noh, kaadoin sitten pavuille kaurakerman ja hyvää pähkinäöljyä. Puristin mukaan paahdetun valkosipulin sisuksen ja ilokseni blenderi jaksoi pyörittää seosta. Ehkä tästä vielä tulee kastike kuitenkin... Maistoin soosia ja totesin, että paahtunut valkosipuli peittää kaurakerman maun ihan hyvin. Jos minulla olisi ollut enemmän valkosipulia paahdettuna, olisin saattanut lisätä vielä ainakin puolet toisesta valkosipulista. Paahtuneen valkosipulin maku oli ihana ja aromaattinen. Siitä tuli kastikkeeseen juurikin sellaista täyteläisyyttä, mitä kuvittelin grillatun polennan ja linssilisäkkeeni tarvitsevan.



Ja sitten aloin maustaa kastiketta: lisäsin siihen ison tupsin kanelibasilikaa, vastaraastettua muskottia ja rouhittua jaavanpippuria. Hieman etikkaa ja ruskeaa ruokosokeria makuja pyöristämään. Kastikkeessa oli hämmentävällä tavalla jotain samaa mausteista makumaailmaa kuin hyvässä, kermalla silatussa ruskeassa kastikkeessa. Hetken pelkäsin, oliko mausteisuutta liikaakin ja lisäsin vielä hieman kanelibasilikaa. Sitten kaadoin kastikkeen valmiiksi kattilaan, peitin kelmulla ja jätin jääkaappiin odottamaan seuraavaa iltaa.

Soosista tuli lopulta yksi illallisen kehutuimmista ruuista. Kaikki pitivät siitä ja kastike syötiin melkein loppuun. Sellaisen asian vaan huomasin, että kastiketta lämmittäessä saa olla tarkkana kuin porkkana; etenkin illallista seuraavana aamuna kun lämmitin soosia toistamiseen, siitä alkoi maistua läpi melkein hernekeittomainen maku. Sanoisin, että tämä kastike on ehdottomasti parhaimmillaan heti soseuttamisen jälkeen. Jos teen tätä uudelleen, keitän pavut ja kuumennan ne vaikka vedessään vielä juuri ennen soseutusta. Sitten vaan kaikki aineet blenderiin ja soosi suoraan lämmitettyyn kastikekulhoon. Jos et halua käyttää kaurakermaa voit kokeilla ihan papujen keitinveden käyttöä tai ihan perinteistä kermaa.



Paahdetulla valkosipulilla maustettu papukastike (6-8:lle)

papujen keittämiseen:
2,5 dl pieniä valkoisia papuja
1 sellerin varsi
1 sipuli
2 pientä oksaa rosmariinia (kangaspussukassa)
maustepippureita (ehkä 1/2 tl, lisää pussukkaan rosmariinin kanssa)
vettä
2 tl suolaa (lopuksi)

lisäksi kastikkeeseen:
1 paahdetun valkosipulin sisus (tai maun mukaan enemmänkin)
0,5 dl pekaaniöljyä
1 prk kaurakermaa (tai tavallista ruokakermaa)
n. 8 kanelibasilikan oksaa (pieniä, vesiviljeltyjä-> ulkona kasvaneesta riittää puolet)
2 jaavan pippuria
n. 1/2 rkl vaaleaa viinietikkaa
hieman muskottia
1 tl ruokosokeria (ei pakollinen, voit käyttää myös hunajaa jos ruuan ei tarvitse olla täysin vegaani)
suolaa
(keitinvettä)

Liota kuivia papuja yön yli puhtaassa vedessä. Seuraavana päivänä keitä pavut laittamalla kattilaan kunnolla vettä, pavut, selleri, sipuli ja mausteet pienessä kangaspussukassa. Voit laittaa keitinveteen myös kuoritun porkkanan jos sinulla sellainen on. Minulla ei ollut.

Paahda valkosipulia kokonaisena uunissa 180 asteessa n. 20-30 min, kunnes se on ihan pehmeää sisältä.

Kun pavut ovat kypsiä, poista sipuli, selleri ja mausteet. Laita vähän keitinlientä talteen erilliseen kippoon.

Laita pavut, öljy ja käyttämäsi kerma blenderiin ja aja tasaiseksi. Halkaise valkosipuli ja purista pehmeä sisus seokseen. Lisää muut aineet ja surista seosta vielä vähän lisää. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vielä suolaa.

Kuumenna kastikekippo valmiiksi lämpimällä vedellä ja kaada kastike siihen. Korista halutessasi kanelibasilikalla. Tarjoile lämpimänä mielellään heti.

Kastike kestää kyllä varovaisen kuumennuksen, mutta älä keitä kastiketta yhtään enää soseuttamisen jälkeen!