maanantai 14. joulukuuta 2015

Suppishilloa! Sopii nautittavaksi juuston ja lihan kanssa



Siitä huolimatta että suppishillo on jo "vanha juttu" en ollut vielä kokeillut sitä. En ennen taannoista itsenäisyyspäivän aattoa, jolloin vein ulkoilumielessä pesueeni ja siareni metsään tutkimaan meikäläisen sieniapajia. Ja jos nyt on jotain sanottavaa sisarestani, niin hän tuntuu olevan sienikuiskaaja. Tiedättehän, sellainen joka vaan haistaa sienet ja päätyy parhaille ja ihan uusille apajille hänelle uppo-oudossa metsässäkin. Siinä ajassa kun meikäläiset poimivat ehkä yhden eväspussillisen per pari neiti keräsi kolme yksin.

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on


Jos jollain nyt on vielä suppiksia poimittuna eikä tiedä mitä niistä tekisi, niin kannattaa kokeilla hillosäilöntää; sienen maku oi hyvä, mutta sipuli ja mausteet taittoivat sen mukavan jouluiseksi. Sopii hyvin juustojen ja lihan kaveriksi niiden marjahillojen sijaan. Ohjetta kurkistelin Marttojen sivuilta ja muuten teinkin kuten käskettiin, mutta itsevarmasti kuin mikä menin ja muutin veden viiniksi ja sipulin punasipuliksi. Suomeksi sanottuna meillä oli edelliseltä illalta juomatta jäänyt kuoharipullon jämä ja tilkka bourbonia, jotka kaadoin hillon pohjaksi veden sijaan. Punasipulia latoin, koska väri.


Kannattaa kokeilla, hyvää tuli!

Suppilovahverohillo (kolme-neljä pienehköä purkillista)

n. 2 l tuoreita suppilovahveroita
2 isohkoa punasipulia siivuina

Liemi:
2 dl kuoharia, valkkaria tai vettä
1 1/2 dl punaista balsamicoteikkaa
1 kuivattu tai 3 tuoretta laakerinlehtä (maku vahvistuu kuivatessa)
5 neilikkaa
5 maustepippuria
vajaa 1 tl suolaa

1 1/2 dl hillosokeria

Laita kaikki muut aineet paitsi sokeri kattilaan ja kiehuta hiljalleen kuplien 20 min.

Lisää sitten sokeri ja kiehuta vielä 10 min. Purkita desinfioituihin purkkeihin.


Vinkki: minusta helpoin tapa desinfioida purkit on huuhtaista ne, kääräistä kosteina sanomalehteen ja laittaa 100 asteiseen uuniin n. tunniksi. Kannet voi huuhdella kirkkaalla viinalla joka tappaa pöpöt. Sitten vaan kuumaan purkkiin kuuma hillo suoran kattilasta ja kansi kiinni. Toimii hyvin.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Fasaania ja oliivia; italiaklassikko kotimaisesta fasaanista



Sisareni kuulosti puhelimen toisessa päässä siltä, kuin olisi juuri mennyt läpi katosta ja olisi lähestymässä parhaillaan venuksen kiertorataa. En totuuden nimissä ollut vielä edes miettinyt loppuun asti mitä niistä ostamistani kahdesta fasaanista olisi tulossa kun kerroin linnuista sisarelleni. Eikä minulle oikein jäänyt edes vaihtoehtoja kun puhelimen toisesta päästä kuului kiljunnan seasta erotettavina sanoina "oliivit", "Montagliari" ja "fagiano alle olive"!

Ensin fasaaneille annetaan hieman kylkiin väriä öljy-pancettaseoksessa paistaen.

Voi ihkudaa Mimmua. Hän todella, todella tykkää fasaanista ja oliiveista. :) Olipa hyvä että se tuli sieltä kuin apteekin hyllyltä. Olin kyllä jo päättänyt etukäteen että tänä vuonna fasaani haudutetaan ylikypsäksi, mutta pyörittelin päässäni jotain confit - tyyppisiä oliiviöljyssä haudutteluja. Jostain syystä tuo Montagliarissa niin monta kertaa syöty Mimmun ja anoppini Riitan suorikkiruoka ei tullut heti mieleeni.

Fasaania ja oliivia on upean syvänmakuinen fasaaniruoka jossa on selkeän rustiikkiset maut. Oliivi tuo annokseen luonnetta ja ryhtiä, voi ja pancetta paahteisuutta ja pähkinäisyyttä, rosmariini upeantuoksuista yrttisyyttä tai rustiikkista metsäisyyttä jos niin haluat sanoa. Vaikka tähän tulee makeutta viinistä, happo kuitenkin kantaa ja paahtuneen linnun aromi nousee esiin upeasti. Ruoka on hyvin, hyvin italialaisen selkeä ja sen voi tarjota yhtälailla pastan, salaatin ja polennan kuin paistetun pinaatinkin kanssa. Pastalla jatkettuna padallisesta lintua syö iso joukko. 

fasaania ja oliivia
Käänsin fasaanit padassa puolivälissä ympäri, jotta molemmat kyljet maustuvat ja hautuvat padassa olevassa liemessä.

Olen ihan varma, ettei Bruna hyväksyisi käyttämääni voimäärää perinteisen Chiantilaiseksi, mutta italian keittiöklassikossa the Silver Spoonissa oliivien ja fasaanien seuraan voita kyllä meni.

Kun linnuissa on vähän väriä molemmin puolin (vähän enemmänkin saa paistaa kuin kuvassa) ne täplitetään voilla, lurautetaan pannuun makeaa viiniä ja hups vaan uuuniin kannen alla)

Ohje ei ole nyt ihan suoraan kirjasta mutta luulen päässeeni suhteellisen lähelle Brunan fasaanireseptiä. Ohjeessa mainittua Marsalaa minulla ei ollut, eikä paljon muutakaan makeaa viiniä. Koska oli perjantai, kilautin V:lle että kun tulee töistä kävisi Alkon kautta ostamassa Marsalaa. Ruoka piti kuitenkin saada tekeytymään ennenkuin viinitaksi ehtii mestoille joten laitoin pataan valkoviiniä. No, Alkossa ei lopulta ollut lainkaan Mrsalaa. V oli neuvokkaana miehenä kuitenkin ostanut sitten Madeiraa. Lopulta siis korvattuani Marsalan valkoviinillä ja tilkalla Madeiraa jouduin lopulta lisäämään myös ruokalusikallisen sokeria, jotta lopputuloksesta ei tullut liian hapokas. Laitan määrät nyt niinkuin tein, mutta voit minusta hyvin joko käyttää pelkkää marsalaa (vähennä määrää vähän silloin, maista loppuvaheessa ja lisää vettä/marsalaa jos tarvitsee) tai valkkari-marsalasekoitetta.

Purkki oliiveita per lintu. Pienet Nicoise - oliivit ovat tosi hyviä, mutta kalamatakin käy kunhan on kivellinen.

Oliiveita pitää käyttää tässä ohjeessa Paljon. Pienet, kivelliset ja vahvan makuiset ovat varmaan niitä, mitä Bruna käyttää, mutta minulla oli kaapissa Kalamata- oliiveita. Ihan hyvin onnistui niilläkin, mutta varo ihmeessä niitä kamalia mustaksivärjättyjä kivettömiä kumioliiveita jotka maistuvat ei-millekään. Panosta laatuun oliivien kanssa, tämä ruoka ja suht harvoin löydettävä fasaani ansaitsee sen. Vaikka kivi poistetaan, oliivin maku on kiven kanssa kestänyt säilönnän raikkaana ja hyvänä paljon paremmin kuin kivettömässä oliivissa.

Tarjosin fasaanin paahdetun butternutkurpitsa-polentapuuron kanssa joka oli hyvää mutta ohjetta ei ole, sori. :)
Vinkki: käytä butternutpyreeseen reippaasti kermaa, sekoita joukkoon polenta ja lisää voita lopuksi.

Tästä tuli aidosti varmaan paras fasaanisetti minkä olen koskaan saanut aikaan. Ja mikä tärkeintä, koko illallisjoukko oli yhtä mieltä siitä, että ruoka maistui autenttisen Italialaiselle. Ja vaikkemme nyt sitten tänä jouluna harkinnasta huolimatta sinne Chiantiin lähdekään, niin fiilistelimme niissä tunnelmissa oliivien ja fasaanin ympärillä. Mennään sitten vähän myöhemmin kun I on isompi. Nyt Joulupukin vetovoima oli juuri niin suuri kun voit kuvitella vähän päälle nelivuotiaan osalta olevan. :)

Ai niin, kymmenen pisteen vihje: jos tätä ruokaa jostain syystä jäisi padan pohjalle, niin siitä liemineen tulee taivaallinen pastakastike pappardellelle seuraavan päivän pikaruuaksi. Montagliarissa setin oheen on yleensä tilattu paistettua pinaattia ja patate al forno, eli upeita, syntisenhyviä ja tulikuumia lohkoperunoita.


Käytä myös rosmariinia avokätisesti; kolme suurta, puuvartista 20-30 cm oksaa ei ollut liikaa.
Ruuan kanssa tarjottiin aikuisten laseihin alle 10e alkolöytöä Münzberg Spätburgunder Trockenia joka on tosi, tosi kiva saksalainen, melkein Uuden Seelannin Pinot Noirit mieleen tuova persoonallinen viini. Jotta viinistä saa parhaan irti, se pitää tarjota hieman viilennettynä, semmoisena kellarilämmössä olevana. Vaikka siinä on luonnetta, se on silti modernin heleä ja kepeä. Olemme kovin ihastuneet siihen erilaisten jollain selkeällä idealla valmistettujen lintujen kanssa (esim. bbq kalkkuna, savuankka tai ankanrinta ja villikirsikkahillo ja nyt tietysti fasaanit ja oliivit). Oikein esittelykelpoinen viini joka kävisi erinomaisesti vaikka joulupöytään kalkkunan kaveriksi. 


Fasaania ja oliivia (kahdesta fasaanista syö lisukkeiden kanssa kuutisen henkeä runsaan illallisen)

loraus oliiviöljyä
n. 100g voita
2 pkt hyvää pancettaa eli yhteensä n. 12 pientä, ohutta siivua
3 shalottisipulia
3 suurta oksaa rosmariinia (+ vähän koristeluun)
tupsu timjamia (ei pakollista)
2 prk kivellisiä kalamata - oliiveita tai muita mustia kivellisiä oliiveita (ei värjättyjä vaan ihan aitoja ruskeanmustia) 
n. 2,5 dl valkoviiniä (niin, että paistoastian pohja peittyy n. 1 cm kerroksella nestettä laakea astia vie enemmän viiniä)
(n. 12 cl) lasillinen Marsalaa
1-1,5 rkl kookossokeria (tai demererasokeria) 
suolaa
pippuria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Valuta oliivit ja poista niistä kivet.

Laita padan pohjalle loraus öljyä, pieni nokare voita ja pilkottu pancetta. Kuullota pancettaa hieman, nosta kovalle lämmölle ja ruskista fasaania ensin toiselta kyljeltä ja sitten toiselta.

Kuori lintujen ruskistuessa shalotit, halkaise ne ja laita lohkottuna pataan. Lisää sitten rosmariinin oksia fasaanien alle ja päälle. Mausta linnut suolalla ja pippurilla.

Täplitä  linnut joka puolelta voinokareilla timjamilla jos käytät sitä sekä kivettömillä oliiveilla.

Lisää pataan viini ja ruokalusikallinen sokeria ja sulje kansi. Jätä uuniin n. 2,5h mutta tarista tilanne paiston puolivälissä ja käännä linnut toiselle kyljelleen ja nostele oliiveja lintujen päälle.

Kun ruoka on valmista lihan pitäisi olla täysin luulta putoavaa. Maista ja lisää tarvittaessa lisää sokeria ja/tai marsalaa. Jos lisäät viiniä tai padassa on muuten liikaa nestettä voit redusoida vielä lientä hetken liedellä. Valele lintua silloin liemellä redusoinnin ajan.

Huom. Voit tarjota linnut sellaisenaan tai nyppiä luut irti; pienten lasten tapauksessa luiden poisto on suositeltavaa koska fasaanissa on paljon pienenpieniä, neulanteräviä luita.





lauantai 12. joulukuuta 2015

Poron ulkofile sous videssä


Itsenäisyyspäiväksi ostin siis poron ulkofilettä ja muistin jostain kaukaisesta hotelli Helkan bloggaajatapahtumasta, että siellä tarjottiin poroa joka kypsennettiin ensi sous videssä ja sitten kylvetettiin voissa. Niinpä totesin että tämän mä osaan ja käskytin V:tä googlaamaan poron ulkofileelle sopivaa sisälämpöä netistä.


No, ulkomailla varmaan vähemmän poroa syödään joten ihan suoraa referenssiä ei ollut. Niinpä päädyimme saksanhirven sisälämpötaulukoihin ja arvoimme niiden sekä tuon linkkaamani helkapostauksen avulla porollemme tavoitelämmöksi 55 C ja 2h.

En tiedä kuinka monella on tällainen tasalämpöhaude kotona kuin meillä, mutta tässä nyt pari vinkkiä poron laittamiseen sellaisessa vempeleessä, jos se kotoa löytyy.

Kun tällaista arvolihaa kypsyttää, vaaditut kylvetysajat ovat huomattavan paljon lyhyempiä kuin jänteikkäällä lihalla jota on ehkä sous videssä tullut tehtyä meillä kaikista eniten. Lisäksi, kun poron ulkofile ei ole tarjouksessakaan missään määrin halpaa, kannattaa sen esillepanoonkin vähän panostaa.


Helkasta muistin, että kätevä kikka fileen muotoiluun on kääriä se elmukelmuun annospaloina. Näin kapea, lättänä file saa hauskan melkein makkaramaisen pyöreän muodon ja siitä tulee myös tasapaksumpi.


Fileen voisi kylvettää suoraan elmukelmussakin, mutten luottanut siihen, että sain kelmun päihin tehdyistä solmuista tarpeeksi tiiviit ja vakumoimme fileet vielä vesivahinkojen välttämiseksi.


Fileet maustettiin kevyesti yrttisellä, laadukkaalla suolalla ja mustapippurilla ennen kelmutusta. Jos et kelmuta vaan käytät pelkkää vakumipussia, kannattaa fileiden kanssa pussiin sujauttaa kimpale voita ja muutamia kelmuun kietaistuja yrttejä. Leikkaa kelmun päät ja pistele kelmuun muutama reikä, jotta rasva ja lihasnesteet pääsevät kiertämään yrttien läpi kypsennyksen aikana ja liha pääsee maustumaan.


Lopuksi liha ruskistetaan nopeasti kauttaaltaan kuumalla pannulla ja pannuun lisätään voita jolla fileet lopuksi valellaan. Lisäsin voin sekaan vielä rosmariinia ja kootessani jokaisen annoksen lautaselle valelimme vielä katkaistun fileen voilla. Voi lisätään pannuun vasta kun ruskistus on käytännössä tehy, jotta se ei palaisi vaan saisi hiemna väriä muuttuen pähkinäisen makuiseksi. Sitä jäin vielä miettimään, että meikäläisen voi viilensi pannua sulaessaan aika tavalla - ehkäpä voinkin olisi voinut sulattaa valmiiksi toisessa pannussa ja kipata sitten hieman kullanväriseksi muuttuneen  voin fileiden päälle.


Niin tai näin, hienosäätöä ja olimme kaikki supertyytyväisiä poron kypsyyteen ja makuun. Aika jees että kaupasta saa tällaistakin herkkua.

Poron ulkofilettä tasalämpöhauteessa (sous vide)

2 ulkofilettä (riitti kuuteen pienehköön annospalaan)
yrttisuolaa
mustaa pippuria
öljyä
voita

Lisäksi tarvitaan:
tuorekelmua
tasalämpöhaude (tai suuri kattila, lämpömittareita ja viitseliäisyyttä)

Laita tasalämpöhaude 55 asteeseen. Leikkaa file kolmeen palaan ja mausta suolalla ja pippurilla.

Kääri file tiukasti kelmuun ja solmi kelmun päät. Toista kaikille paloille. Halutessa vakumoi kaikki kelmulihapötköt pussiin.  (meillä kaksi 3 kpl pussia)

Kypsennä kelmupötköjä 55 asteessa 2h.

Kun haluat tarjota ruuan, kuumenna pannu ja lorauta siihen hieman öljyä. Ruskista nopeasti pötköjä kauttaaltaan (kannattanee ruskistaa muutama kerralla) ja kun ne ovat ruskistuneet, valele pötköjä voilla ja siirrä ne tarjoiluastialle. Nakkaa voihin vielä rosmariinia ja ellei se ole jo muuttunut hennon vaaleanruskeaksi, hämmennä voita kunnes se on hieman ruskeaa.

Leikkaa lihapötkö tarjolle ja valele rosmariinivoilla.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Tammisavustettu lanttu on upeanmakuinen suomiherkku

Savustettua, karamellisoitua lanttua.

Lantun sinappiseen ja sokerien makeuttamaan maanläheiseen makuun sopii ihan järjesttömän hyvin syvyyttä tuova savu. Empiiristen kokeiden perusteella ja tarkemmin nimeten, tammisavu. Lisäksi tietysti vähän paahtunutta paistopintaa, tummanmakeaa siirappia ja maustepippuria jota laajasti yleistäen kaikki suomalaiset rakastavat. Kaikki, paitsi meidän isä. Joten lantun sesonkiviikon kunniaksi toistaiseksi (ehkä, lanttu suolakuoressakin oli tosi kova!) paras tekemäni lantturesepti; savustettu lanttu.

Ravintola Aito on mainio pikkurvintola: lammasta, savulanttua ja jumalaista mintulla maustettua punaviinikastiketta.

Söin savustettua, makeantahmeaksi siirapin kanssa maustettua lanttua ravintola Aito:ssa kun olimme siellä viettämässä firman pikkujoulua. Rakkaus oli välitön ja tuumasin että ja tätähän mä teen kotona kun isäntä savustaa jotain kuollutta eläintä. Ja tiedoksenne, tätä ei kyllä saa tehtyä millään savuöljyllä, vaan ihan oikea savustin on pop. Olen nyt laittanut tätä pariin otteeseen Siinä se tulee samalla low and slow maustuen ja pehmentyen n. 120 asteessa ja tammisavussa sellaisen pari tuntia.

Yhden kerran lanttu jäi liian kauaksi ja oli ihan musta ja kutistunut. Pari tuntia low and slow riittää normilantulle, tuo lapsen pään kokoinen taisi olla nelisen tuntia.

Lanttua ei tarvitse seisottaa savussa mitenkään loputtoman kauan; pari tuntia riittänee, mutta riippuu tietysti lantun koosta. Isommalla lantulla kestää pidempään kuin pienellä. Lanttu saa olla kypsää, mutta koska sitä paistellaan vielä lisää pannussa, sitä ei kannata päästää niin ylikypsäksi että se hajoaa muusiksi.

Itsenäisyyspäivänä syötiin poroa rosmariinivoilla, suppishilloa, savulanttua ja palsternakkamuusia.


Meillä lanttua syötiin taas itsenäisyyspäivän juhlavammalla lounaalla poron ulkofileen, edellisenä päivänä poimituista suppilovahveroista tehdyn hillokkeen ja palsternakkapyreen kanssa. Lisäksi oli vielä pihlajanmarjahyytelöä, mutta puolukkasurvos tai joku muu marjainen hillo olisi käynyt myös erinomaisesti.

Kunassa lantussa näkyy myös jeeraa, jota laitoin mukaan joskus, mutta parempaa ilman sitä, pelkällä maustepippurilla.

Juhlajuomana tarjosin syksyn yhtä suosikkipunkkua Hewitsonin Le Secateuria, jossa on hieman kuivatun rypäleen syvyyttä mutta etenkin uudempi nyt alkoissa oleva vuosikerta ei ole ihan niin sokerinen ja siitä löytyy ryhtiä myös riistalle, mutta se vaatii ruualta hieman makeutta jota lantuissa oli kyllä.

Nyt lanttu on paahdettu kokonaisena, mutta ensi kerralla ajattelin laittaa lanttupalat kuutioina lihan alle nappaamaan kaikki tippuvat herkut... :)

Tämä oli niin herkullista että teen tätä varmasti joulunaikaan. Toistaiseksi olen kypsentänyt kokonaista lanttua lihan vierellä, mutta tulipa mieleen että etenkin jos savustamme jotain sianpalaa ei-vegeruokailijajoukolle niin koitan laittaa valmiiksi pilkotun lantun mausteineen sian alle, samaan tapaan kuin ne nyhtösian kanssa tehdyt pavut joita on tehty n kertaa. Voin vaan kuvitella, miten hyvää niistä tulee.... :)

Lanttua tammisavussa (n. 6:lle lisukkeena)

1-2 lanttua
tammipuun paloja (savustukseen)

loraus öljyä tai kimpale voita
n. 1  dl siirappia
3-4 rkl balsamicoetikkaa (punaista)
3 rkl fariinisokeria

Maustepippuria
suolaa

(yrttiä halutessa koristeluun, esim. mäkimeiramia)
Laita lanttu kuorineen savustimeen (120 astetta)  ja anna paistua tammisavussa lantun koosta riippuen n. pari-kolme tuntia, kunnes lanttu alkaa olla napakan kypsä, mutta ei vielä täysin pehmeää. Sisälämpö valmiissa lantussa oli meillä jotain 70 asteen hujakoilla.

Voit tehdä lantun etukäteen ja kun ruuan tarjoiluun on reilu puolisen tuntia, kuori lanttu, pilko se kuutioiksi ja paista kuumalla pannulla lanttuihin ruskeita pintoja.

Lisää sitten siirappi, etikka ja fariinisokeri pannuun ja kiehuta paloja käännellen, kunnes sokeri on sulaa ja siirappiseos alkaa saostua jälleen tahmaiseksi ja tarttuvaksi.

Mausta sitten maustepippurilla ja suolalla, tarkista maku ja halutessa koristele tarjolle tuorein yrtein.

torstai 3. joulukuuta 2015

Merikrottia, pastaa ja paprikaa



Hyvin epätyypillisesti tänään vain instagram-kännykuva. Miksi? No siksi, että tein eilen arkiruokaa, enkä oikeastaan halunnut yhtään blogata mutta sitten siitä tulikin hirmuhyvää. Ja jotenkin henkilökohtaisella tasolla tämmöinen raikas, makea ja mehevä pasta iski juuri tähän kaamosmasennukseen sopivan aurikoisena. Raikkautta lisätäkseen voi tähän päälle ripauttaa vielä vähän sitruunaakin jos tykkää, mutta meillä kyllä mentiin vaan suolalla ja pippurilla. Jotenkin se sitruuna tuntui minusta vähän liian perinteiseltä.

Ostin merikrottia tarjouksesta - ei se silti halpaa ole reilun kolmenkympin kilohintaan, mutta joskus voi vähän herkutella erilaisella kalalla. Merikrotti on rakenteeltaan mielenkiintoinen kala; kun sen onnistuu paistamaan juuri oikein, se on melkein kuin kampasimpukkaa söisi. Yhtäkään ruotoa ei ole ja Cittarin kalamyyjä rohkaisi poistamaan suuresta fileestä sen selkäruodon ennen paistamista. Näin siksi, että se iso "luumainen" ruoto varaa ihan hirmuisesti lämpöä ja kala paistuu epätasaisesti.

Kahdesta suuresta siivusta söi meillä hyvin neljä; pienimmältä jopa vähän jäi, vaikka onkin kalahimoinen herkkujenrakastaja.

Tämän pastan juju on makeaksi paahdettu keltainen paprika, lehtipersilja ja kevätsipuli, joista pyöräytettiin herkullinen pasta. Pastaksi valitsin mustavalkoista nauhapastaa jota ostin joskus stockalta; kaikki mustekalalla värjätty nauhapasta sopisi tähän hyvin, tai miksipä ei sitruunainenkin pasta. Hätätilassa tavallinen spaghetti on aina hyvä. :)

Merikrotin paistamisessa ei ole kuin pari jujua; minusta pähkinäisen paahteinen garam masala sopii sen lähes simpukkaiseen makuun hienosti ja kalaa ei saa liiaksi liikutella pannussa paiston aikana. Laita pannuun vaan öljyä, kuumenna ihan kuumaksi ja sitten paista molemmin puolin antaen kalan rauhassa paistua toiselta ja sitten toiselta puolelta. Käytin teräspannua, mutta tefloni tms non-stick käy hyvin myös. Etenkin teräspannussa on tärkeää ettet liikuta kalaa liiaksi, jotta pinta paistuessaan ja ruskistuessaan irtoaa pannusta.

Paahtuneet paprikat voi halutessaan kuoria, mutta en vaivautunut vaan kippasin vaan paprikat pastojen kanssa tarjoiluastiaan maustumaan. Pasta saa makunsa paitsi tuoreista yrteistä myös paahtuneen paprikan mehuista ja kalanpaistopannun deglaze - viinistä, joka kaadetaan kalojen paiston jälkeen myös pastalle. "Kyllä se vaan osaa", tuumasi V syötyään. Tulkitsin, että vaimo sai kotoisasti kiitosta, mikä ei sekään ole yliarvostettua kaamoksen keskellä. :)

Rohkeasti kokeilemaan vaan - onnistuu arkenakin. Meillä juotiin tämän kanssa Livon Friulanoa ja mietittiin Venetsiaa,  Italiaa, hummereita, joulua ja Espoota joulupukkeineen. Vaikeita valintoja...

Merikrottia, pastaa ja paprikaa (4:lle)

kolme-neljä keltaista paprikaa
öljyä
2 isoa siivua merikrottia
1-2 tl garam masalaa
kuivattua timjamia
pastaa neljälle (esim. taligatellea lasken yleensä 3 myttyä per aikuinen ja 1-2 lapselle, kalan määrästä riippuen tässä riittää vähempikin esim. 2 myttyä)
1 shalottisipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl suolattuja kapriksia
lasi valkoviiniä
2 kevätsipulia
nippu lehtipersiljaa
suolaa
pippuria
(sitruunan kuorta ja mehua)

Aloita vääntämällä uuni päälle 200 C ja kiertoilmalle (tai 225 jos uunissasi ei ole kiertoilmaa).

Halkaise paprikat, kaavi siemenet pois, huuhtele ja pilko kukin paprikanpuolikas 2-3 osaan koosta riippuen.  Asenna paprikat nahkapinta ylöspäin pellille, pirskota päälle öljyä ja työnnä kuumaan uuniin n. 30 min tai kunnes pinta alkaa muuttua ruskeatäpläiseksi.

Kun paprikat paahtuvat laita kattilaan vesi kiehumaan ja kun se kiehuu lisää sinne reilu teelusikallinen suolaa.

Poista merikrotista keskiluu ja leikkaa kala 4 pihviksi. Minulla oli suuria fileitä, kysy kalamestarilta neuvoa määrän suhteen ja huomioi kalan paksuus paistossa.

Hiero kalafileeseen garan masalaa, timjamia ja suolaa sekä pippuria. Silppua kevätsipuli, lehtipersilja kulhoon ja lurauta sekaan vähän oliiviöljyä. Voit säästää osan persiljaa koristeluun.

Kun paprikat alkavat saada ensimmäisiä laikkuja väriä, laita pasta kiehumaan ohjeen mukaan. Voit ottaa uunin kiertoilman pois jos pelottaa että paprikat palavat. Voit vielä jättää paprikan uuniin.

Kuumenna pannu, lorauta siihen öljyä ja paista merikrottia antaen sen olla paikallaan ensin toiselta puolelta ja sitten käännä kala. Kolmisen minuuttia per puoli pitäisi riittää siihen, että kala saa jo vähän kauniisti väriä ja irtoaa lastalla päättäväisesti käännettäessä suht helposti. Minä paistoin kaksi pihviä kerrallaan ja siirsin kaksi sivuun odottamaan siksi aikaa kunm paistoin jälkimmäiset kaksi.

Mittaa kalan sisälämpö ja tilanne on hyvä jos ollaan nyt n. 40 asteen paremmalla puolella.

Laita pannuun sitten silputtu shalotti ja valkosipuli sekä suolakaprikset (en huuhtonut suolaa pois mutta voit myös lisätä suolaa erikseen). Kuullota hetki, lisää kalapalat vielä pannuun kaada perään valkoviini ja peitä kannella. Kala höyryttyy loppuun parissa-kolmessa minuutissa.

Kaada kypsästä pastasta vesi pois, sekoita tarjoilukulhossa kuuma pasta ja yrtti-öljyseos sekä paprikat uunista mahdollisine paistoliemineen ja öljyineen. Mausta pippurilla.

Asettele sitten kalapalat pastan päälle, kiehauta tarvittaessa hieman pannulla olevaa viiniä kasaan ja kaada se sitten kapriksineen kaikkineen pastan päälle. Ripsauta tarvittaesa vielä hieman suolaa ja pippuria annoksen päälle, koristele lehtipersiljalla ja halutessa sitruunalla (kuorta ja mehua).

Tarjoa hyvän valkoviinin kanssa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Karpalounelma, eli Cranberry Bliss Bar kotoisana joulukakkuna


Tämä rikas ja jouluinen leikkokakku (tai kuivakakku muualla kuin pohojammaalla) on saanut inspiraationsa Starbucksin klassikkoleivonnaisesta Cranberry Bliss barista. Kuorrutettu kakkusiivu on erinomainen kahvin tai teen kaveri ja ohje toimii niin pähkinöillä kuin ilmankin. Ja koska kaikki aineet vain sekoitetaan yhteen nuolijalla, kakku on vaivaton ja helppo. Joulun alla sekään ei varmaan haittaa? :)

Tomusokeri on leipojan lumi. Näitä kuvia katsellessa jäin miettimään, että kuusenhavut sopisivat tämän kakun kanssa pöytäkoristeeksi tosi hyvin.

Kehittelin reseptin ruokajournalismiluentojen reseptiikan kotitehtävänä. Koska tarkoitus oli tuottaa julkaisuvalmis resepti lähdin kehittelyyn jostain taatusti herkullisesta herkusta josta halusin tehdä a) sekoita-kaikki-kulhossa - yksinkertaisen kakkureseptin jonka voi leipaista kaikilta löytyvään perinteiseen kakkuvuokaan  b) valita aineet niin että kuka tahansa Suomessa löytää ne olennaisin osin ja c) että kakku olisi niin romanttisen jouluinen, että se sopii näihin joulunalusajan juhliin.

Päätin harjoitella lyhyen ingressin tekoa juttuun ja huomasin, että lyhyt juonto ei selvästi ole mun juttu. Siitä tuli palautetta ;) Niinpä puran kakun teille tässä blogissa nyt tyylilleni uskollisesti, vuolaasti selittäen! Mutta itse resepti sai kiitosta Glorian R&V reseptiguruilta mistä olen varsin otettu. Harvoin sitä bloggaaja pääsee tuollaista palautetta saamaan ja kun se oli vielä hyvää...  :)


Ja joo, vähän mä stressasinkin ja tein kakusta kolme versiota kehitellessäni; kuorrutuksen kanssa ja ilman inkivääriä, kuorrutuksen kanssa ja ilman pähkinöitä (ja jauhetulla inkiväärillä) sekä kerran vielä ilman kuorrutusta mutta lisäsin taikinaan hillottua inkivääriä. Lopussa kiitos seisoo; tuloksena on minusta tosi jouluisa, rikas mutta samalla oman luonteen omaava juhlava leikkokakku, jota kyllä kelpaisi tarjota kahvin kanssa. Valkosuklaa tuo makeutta, pekaanit pähkinäisyyttä ja karpaloilla on rusinoita ja taatelia raikkaampi olemus. Koko komeus vielä kuorrutetaan paitsi ihanan näköisellä, myös herkullisen makuisella tuorejuustokuorrutteella joka koristellaan valkosuklaaraidoilla ja craisinseilla.

Testaillessani huomasin että kakku toimii myös ilman pähkinöitä ja kuorrutteetta, mutta minusta se on kuitenkin parhaimmillaan kuten sen kirjaan tähän alle: kaikilla herkuilla.

Alkuperäinen cranberry bliss bar on myös täynnä sattumia ja siksi pohja on melkein pähkinäisen murentuva. Jos kakkua ei kuorruta, se kannattaa kostuttaa rommi-sokerivedellä (tai vaikka sillä karamellisoitujen inkiväärien säilöntäsiirapilla + rommilla)  ja antaa tekeytyä kelmun alla vähintään yön yli. Porkkanakakuistakin tutusta kuorrutteesta imeytyy kakkuun myös  vielä hieman lisäkosteutta. Hapan tuorejuusto sitruunan kanssa antaa kakulle lisää luonnetta. Kuorrutteeseen laitoin ihan amerikkalaisen paljon tomusokeria, mutta jos se tökkii voit kokeilla lisätä myös sitruunan kuorta tai vähentää vähän sokerin määrää. Tällöin kuorrutteesta tulee raikkaampi ja vielä hieman hapokkaampi.

Karpalojauhe antaa kakulle jäkiruokamaista ulkoasua.


Lisäksi vielä koostettuna "pro-vinkit" kakun tekoon:

  • Kakku toimii myös ilman pähkinöitä, jos olet allerginen niille. 
  • Jos haluat, voit myös kokeilla pähkinöiden tilalla manteleita jotka ovat klassinen yhdistelmä karpalon ja valkosuklaan kanssa. 
  • Stem ginger, eli hillottu inkiväärin juuri (esim. Opies) on pehmeämmän makuista kuin kuivattu ja sokeroitu hillottu inkivääri joka voi olla jopa lähes polttavan tulista. Jauhettukaan inkivääri ei oikein maistunut kakkutaikinasta läpi, joten suosittelen hillotun, siirappiin säilötyn inkiväärin käyttöä. 
  • Kakkutaikina ei nouse ihan niin paljon kuin luulisi; siksi ei haittaa vaikka kakkuvuoka tulee lähes 3/4 täyteen taikinasta paistoon mennessä. Normaalisti täytän kakuvuuan n. puolilleen. Tämä ei kuitenkaan tullut kertaakaan yli vaikka mietin vuokaa täyttäessäni että kuinkahan käy. 
  • Voitele vuoka huolellisesti, jäähdytä vuoka ja jauhota vasta sitten, niin saat ohuemman jauhokerroksen ja vähemmän jauhopaakkuja valmiin kakun pintaan. Kuumassa keittiössä rasva sulaa ja sulaan voihin tarttuun ihan hirveä määrä jauhoa joka ei näytä kivalta kakun pinnalla. Jos kuorrutat kakun, sillä ei ole nin väliä koska kuorrute peittää... :) 
  • Creme fraichea kannattaa käyttää kerman seassa, tulee parempaa kuin pelkällä kermalla. 
  • Voit rouhia itse valkosuklaan veitsellä tai käyttää valmiita valkosuklaahippuja. Älä kuitenkaan rouhi valkosuklaata ihan hienoksi jauhoksi, niin että siitä jää kakkutaikinaan kunnolla sattumia. Ehkä n. 1/3 sokeripalaa on hyvä rouhekoko. 
  • Kun kuorrutteen jättää vähän pehmeämmäksi, sen saa taiteiltua kakun pintaan. Valumia voi vielä muotoilla vedessä kastetulla lusikalla, jolloin pintaan ei jää huippuja. 
  • Käytin koristeluun Ocean Spray - crasinseja, jotka ovat granaattiomenamehussa kyllästettyjä, suuria, mehukkaita ja herkullisia karpaloita. Varsin näyttävän näköisiä ja herkullisia kyllä kakun sisälläkin. Itse kakkuun käytin niitä vaan kerran ja muuten jotain random-sesonkikarpaloa jota löytyi kaupasta myös 300g pusseissa. Jos karpalot ovat päässeet kuivahtamaan ihan hirveän kuiviksi, niitä kannattaa vähän liottaa etukäteen. Kuivahtaneet karpalot imevät kakun helposti kuivaksi, ero on ihan merkittävä. Jos karpalosi eivät siis ole mehukkaita harkitse niiden liottamista muutaman tunnin etukäteen tai kakun jälkikostuttamista ennen kuorrutusta. 
  • Valkosuklaaraitoihin käytin apuna sellaista suklaapursotinta, mutta ne voi myös tehdä lusikalla. Silloin suosittelen, että sulatat vähän isomman määrän suklaata niin raitoja on helpompi tehdä ja jos suklaa tuntuu sulanakin kamalan jämäkältä ja hankalasti käsiteltävältä, sekoita siihen pikkuisen kaakaovoita tai max. 1 rkl luraus mautonta öljyä. 
  • Tomusokerilla saat kakkuun lopuksi lisää lumisuutta ja jauhettu, kuivattu karpalokin toimii kivasti koristeena...


Karpalounelma eli Cranberry Bliss bar kotoisana joulukakkuna (isoon 2l vuokaan)

1 ½ dl vettä
300g karpaloita (2 pss)
2,5 dl sokeria
200g voita
1 tl (aitoa) vaniljasokeria tai 1/3 tl vaniljahippuja

2 munaa

2,5 dl pekaanipähkinöitä
100g valkosuklaata rouhittuna (tai valmiita valkosuklaahippuja.)
n. 1 dl hillottua inkivääriä hienonnettuna (n. 10-12 hillottua palaa)

n. 4 ½ dl (eli 330g) hienorakenteisempia kakkuvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl kermaa tai kerma-hapankermaseosta (2 osaa kermaa ja 1 osa smetanaa tai creme fraichea)
n. 1/4tl suolaa ("hippunen")


1. Kiehauta karpalot ja vesi kattilassa, lisää mukaan sokeri, voi ja vaniljasokeri tai vaniljahiput. Pienennä lämpöä ja sekoita matalalla lämmöllä kunnes voi ja sokeri sulavat tasaiseksi seokseen. Sirrä kattila sitten syrjään jäähtymään. Laita uuni kuumenemaan 180 C asteeseen.

2. Voitele ja jauhota täysikokoinen n. 2 l kakkuvuoka.

3. Kun karpalo-voiseos on viilentynyt sekoita munat seoksen joukkoon.

4. Rouhi pekaaneita veitsellä leikkuulaudan päällä pienemmäksi ennen sekoittamista taikinaan. Rouhi myös valkosuklaa veitsellä hipuiksi. Hienonna hillottu inkivääri. Sekoita kaikki sattumat viilenneeseen taikinaseokseen.

5. Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola.

6. Lisää sitten taikinaan puolet jauhoista ja sekoita.

7. Lisää kerma-creme fraiche seos ja loput jauhot. Sekoita juuri tasaiseksi mutta älä vaivaa.

8. Jaa taikina jauhotettuun kakkuvuokaan tasaisesti ja kypsennä uunissa keskitasolla n. 50 -60 min tai kunnes puutikku tulee kakusta ulos puhtaana.

9. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuorruttamista.

Vinkki: Voit kokeilla kuorrutteen (ja kakunkin) maustamiseen myös pientä määrää appelsiinin kuorta sitruunan sijaan.

Kuorrutus

200g täysrasvaista tuorejuustoa (esim. philadelphia)
7 dl tomusokeria
n. ½ luomusitruunan mehu
n. 50-100g valkosuklaata (riippuu paljonko raitoja haluat)
kuivattuja karpaloita koristeluun


1. Sekoita vatkaimella tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää sitruunan mehua vähän kerrallaan vain juuri  sen verran, että massasta tulee hieman levittyvämpää, mutta silti pysyvää.

2. Levitä kuorrute lusikalla jäähtyneen kakun harjalta sivuille valuttaen.

3. Sulata pieni määrä valkosuklaata vesihauteessa ja raidoita kuorrute valkosuklaalla

4. Lopuksi koristele kakku karpaloilla ja nosta kylmään jotta kuorrute asettuu. Ennen tarjoilua voit vielä ripotella asettuneen kuorrutteen pintaan tomusokeria.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Äärimmäisen syntisiä polentaranskiksia ja tomaattisoosia


Se oli eräs Jazzintäyteinen, lämpimän ja aurinkoisen päivän ilta Farmors Cafessa viime kesänä kun  jonotimme V:n kanssa ranskiksia Cafen ulkokeittiöllä.

Farmors Cafessa oli tarjolla omalla rosmariinisuolalla maustettuja ranskiksia pikkusyötäväksi illan mittaan. 

Ei sillä, että kumpikaan meistä olisi perunoita enää tarvinnut, mutta omien ranskalaisten perunoiden ja rosmariinisuolan tarjoaminen Jazziltamissa sormisyötäviksi nyt vaan oli minusta ihan loistoidea.

Savujuustolla maustetut polentaranskikset ovat tosi addiktoivia. Setin kruunaa savuisa tomaattinen kastike. 

Ranskisten tekeminen itse on ollut pinnalla jo jonkin aikaa tämän "kotitekoisen roskaruuan" teeman merkeissä. Itse en ole puuhaan ryhtynyt, mutta Farmors Cafén omat, tulikuumat ranskalaiset ja itsetehty rosmariinisuola olivat aivan tajuttoman hyviä. Niinpä olin aika helppo maali Ottolenghin kirjan polentaranskiksille, kun ne silmiini sattuivat.



Idea on simppeli; pikapolennasta ja savuisesta juustosta valetaan polentalevy, jonka annetaan jämähtää ja viilentyä. Sitten levy leikataan pötköiksi, pötköt pyöräytetään vehnäjauhossa ja uppopaistetaan ihanan rapsakkapintaisiksi ja syntisen herkullisiksi pötkylöiksi.


Näitä tekee helposti enemmänkin, mutta tietysti mitä enemmän pötkylöitä on, sitä kauemmin niissä menee paistaa. Mutta tosi simppeliä ja ihan ihanan talvinen vaihtoehto niille ranskiksille.

Meillä syötiin tänään myöhäiseksi lounaaksi noita polentaranskiksia ja tarjosin niiden kanssa itsetehtyä, savuisaa Big Al's KC saucea ja lisukkeeksi piemonten paprikoita.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan vaikka bileiden sormisyötäviksi: sisus on ihanan pehmeää ja juustoisaa, pinta rapeaa ja lisukkeeksi voi tehdä monenmoisia dippejä. V sanoi, että näissä on jotain aika meksikolaisen oloista tuoksussa; varmasti siis myös joku raikas, itse tehty salsa tai guacamole menisi näiden kanssa kuin väärä raha. Plenty More - kirjassa Ottolenghi tarjoaa näiden kanssa myös tomaattikastikkeen, jossa tomaatit ensin poltetaan pinnastaan ihan mustaksi. Mutta, hätätilassa ketsuppikin käy! :)

Addiktiivisia pötkylöitä.

Edit 6.12.2015: Huom! Tämän ranskishomman saa näemmä pilalle jos liemeksi käyttää sellaista lientä missä on gelatiinia. Jämähtänyt polenta sulaa tällöin uppopaistossa kun gelatiini muuttuu jälleen nestemäiseksi kuumassa.  Nimim. kokeilinpa tehdä näitä itsenäisyyspäiväviikonloppuna itse tehtyyn savukalkkunaliemeen. Maku oli kohdallaan polennassa, mutta tarjoilumuoto oli lopulta perinteinen puuro. Kannattaa siis pysytellä kasvisliemissä jos mieli tekee ranskiksia!

Savuisat polentaranskikset (n. neljälle)

375 ml kuumaa kasvislientä (tai 2/3 kasvisliemikuutiosta ja vettä)
60g pikapolentaa
20g voita
60g savuisaa juustoa esim. applewood cheddaria (n. 2 dl karkeana raasteena)
1/2 tl suolaa
pippuria
vehnäjauhoa jauhottamiseen
öljyä paistamiseen

Salsaa, ketsuppia tai KC kastiketta tarjoiluun

Laita suorakaiteen muotoisen, pienehkön (n. 20 cm x20 cm ) vuuan pohjalle tuorekelmua.

Kiehauta kasvisliemi ja sekoita polenta kasvisliemeen koko ajan sekoittaen. Keitä hiljaisella tulella 5-7 min tai kunnes polenta saostuu. Sekoita mukaan voi, suola ja raastettu juusto. Mausta pippurilla.

Kaada polenta-juustoseos kelmutettuun vuokaan ja anna jäähtyä täysin jääkaapissa väh. 30 min. Leikkaa pötkylöiksi ja jauhota pötkylät huolellisesti.

Kuumenna pari kupillista öljyä kattilassa n. 160-180 asteeseen ja uppopaista sitten polentapötkylöitä muutama kerrallaan kauniin ruskeiksi. Nosta valumaan talouspaperin päälle.

Paista pienissä erissä jottei öljy jäähdy liikaa kun laitat polentaa öljyyn.

Tarjoa heti hapokkaan kastikkeen kanssa.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Männynleppärouskuja ja siankylkeä liemessä


Mieheni, monikossa, löysivät ne epätavallisesta paikasta. Se oli kylmä ja tuulinen päivä kun kolusin männynleppärouskujen vakiopaikkoja liukkailla kallioilla. Pienimmälle vedenrajassa oli liian kylmä; itsekin oli pakko vetää huppu pään suojaksi. Niinpä miehet kolusivat porukalla sieniä sisempää, puiden suojissa. Männiköstä kuuluvat äänet sekoittuivat vaikeasti tulkittaviksi kiljahduksiksi joista ei tiennyt korvissa viheltävän, suolanmakuisen ilman läpi, kävikö jotain kamalaa vai kamalan ihanaa ihanaa. Hangon suunnasta kallioihin paiskautuvat aallot muuttuivat veden voimasta katoaviksi utupilviksi ja kallioilla oli muutamia kangasrouskuja lukuunottoamatta tyhjää.




"Äiti! Äiti!" kuului mäntyjen seasta kun pikkumies tuli jälleen kerran tarkastamaan missä se mamma luuraa. "Tule katsomaan mitä me isin kanssa löydettiin!"

V seisoi kaivonkannen vieressä itsekin hieman epäuskoisen näköisenä: "En tiedä onko ne kaikki syötyjä, mutta tuosta kosteikosta löytyi noita aika paljon. Eikös ne ole männynleppärouskuja?"

"No jopas, tosi paljon! Hieno löytö murut, en olisi itse älynnyt katsoa tuolta."

Männynleppärouskussa on ihan omanlaisensa, melkein lihaisa maku. Sen tekstuuri on kovempi ja kolmen tähden ruokasienenä joka ei vaadi edes mitään esikäsittelyä se taipuu melkein mihin vaan, piirakasta nuudeliwokin tai pastan kautta keittoon. Ainoa harmi sienessä on, että sitä löytää näin puhtaana vain harvoin.

Mutta nyt kun löytyi, en mitenkään halunnut ottaa riskiä, että sienet jäisivät käyttämättä jääkaappiin tai pakkaseen. Googlasin inspistä myös kaappien tyhjennys mielessäni ja löysin Jamien misopohjaisen sienikeiton ohjeen, joka tuntui heti oikealta valinnalta. Siinä on käytetty liemenä misoa perinteisen hotpotin tyyliin ja yhdistetty ruokaisuudeksi keittoon riisiä, vihanneksia ja pariakin erisorttista sientä.



Vaikka idea on sama, jouduin soveltamaan aika rajusti ja olin jo ihan sitä mieltä että en ota edes kuvia kun ei ole misotahnaa, retiisejä, enokitakeja ja muita juttuja. Mutta kun maistoin keittoa käänsin kelkkani. Samasta syystä reseptistäkin tulee nyt vähän suurpiirteinen, koska en enää muista ihan tarkkoja määriä kun kokkasin maistelemalla.

Mutta suosittelen kokeilemaan oman version sesongin sienistä misolla tai ilman ja etenkin jos löydätte tällaisen aarteen. Liemipohjainen vihanneskeitto sopii männynleppärouskulle tosi hyvin. Keitosta tuli kertakaikkisen ihanaa; ruokaisaa koska paahdoin siihen mallaspossun kylkisiivuja uunissa ja keitin liemeen mukaan mustia linssejä. Raikasta, koska laitoin mukaan tuoreita vihanneksia; fenkolia ja noita lehtikaali-ruusukaalihybrideitä joita olen kaupasta bongannut mukaan syksyn aikana useammankin kerran. Niin ja tietysti lämmittävää sinä tuulisena syyspäivänä saaristossa.

Vaikka käytin liemeen vähän suolaksi soijaa, keitto on silti hyvin eurooppalaishenkinen ja lopulta aineet löytyvät varmaan jokaisen lähikaupasta ja -metsästä. Kasviksiksi voi laittaa hyvin monipuolisesti kaikenlaista, fenkoli tuo kyllä mukavaa raikkautta soppaan. Sieniksi voisi kokeilla myös vaikka lumen altakin löytyviä suppiksia. Jos nyt jotain tästä jutusta on muistettavaa, niin hyvästä ideasta on moneksi.

Männynleppärouskuja ja siankylkeä liemessä (n. neljälle)

1 pkt n. 300-400g siankylkisiivuja
öljyä aurinkokuivattu tomaatti - purkista (tai oliiviöljyä)
2-3 kynttä valkosipulia
reilu puolilitraa mutta kuitenkin alle litra männynleppärouskuja 
2 pientä porkkanaa
2 pienehköä fenkolia tai yksi isompin.
1 sipuli
3 dl ruusukaalia, lehtikaalia tai niitä pieniä ruusulehtikaalihybrideitä
2 dl mustia tai ruskeita linssejä (beluga tai du puy)
n. 1 litra kana-tai kasvislientä
n.3 rkl soijaa
yrttejä; mäkimeiramia, lehtipersiljaa

suolaa
pippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja lado kylkisiivut levyesti öljytylle pellille. Ripota päälle suolaa ja pippuria (jos haluat, voit käyttää muitakin mausteita). Laita valkosipulin kynnet pellille kuorineen. Laita uuniin paahtumaan.

Kun possu paahtuu uunissa, perkaa sienet ja lohko ne  isohkoiksi paloiksi. Älä silppua liian pieneksi, jotta sienien mehukkuus säilyy.

Kuori ja pilko porkkanat sopiviksi suupalatikuiksi ja leikkaa fenkolit siivuiksi poistaen samalla kanta. Huuhtaise ruusukaalit tai lehtikaalit ja poista kuivimmat ja kovimmat palat kannasta/lehtiruodista. Jos käytät ruusukaalia, revi lehdet irti, laita syrjään ja lisää irtonaiset lehdet keittoon ihan lopuksi. 

Lorauta  kasariin tai kattilaan hieman öljyä. Paahda fenkoleita hetki öljyssä jotta ne saavat kaunista väriä leikkuupintaan. Siirrä syrjään. Tee sama sienille; paista niitä muutamassa erässä hieman jotta saavat vähän väriä. Laita taas syrjään.

Siivuta sipuli, laita taas kasariin öljyä ja kuullota sipulia hieman öljyssä. En muista laitoinko mukaan pari aurinkokuivattua tomaattiakin silputtuna, mielestäni en mutta voin olla väärässä. Tässä voi toimia oman maun mukaan. Lisää sitten porkkanat, pari yrtin oksaa, liemi ja huuhdotut beluga - linssit. Rouhaise mukaan vähän pippuria.

Anna linssien kiehua n.10 min, tarkista niiden kypsyys (pitäisivät olla vielä vähän kovia) ja lisää keittoon kiehumaan fenkolit. Lisää sitten keittoon kevyesti paistetut sienet, possusiivut, murskaa pehmenneiden valkosipulin kynsien sisustaa haluttu määrä (maista keittoa!) ja loraus soijaa suolaksi. Keitä vielä toinen n. 8-10 min. Keittoaika riippuu käyttämistäsi linsseistä.

Kun linssit ovat kypsiä, tarkasta nesteen määrä ja lisää vettä tarvittaessa. Maista keittoa ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Lopuksi lisätään kaalit, annetaan kiehua minuutti-pari ja tarkastetaan maku. Koristellaan lehtipersiljasilpulla ja lorauksella hyvää oliiviöljyä. 




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Herrakunnan lammas, Nokka ja Espoon Reko eli olipa kerran pressi Skattalla


Tähän MOT:n jälkimainingeissa nostamaani tuottajateemaan sopii minusta jatkoksi  pieni välipuhe Herrakunnan Lampaasta, joka on eilen julkaistussa White guidessa noteeratun Ravintola Nokan VIP - tuottaja. Pääsin nimittäin mukaan lokakuussa järjestettyyn VIP - tuottajatilaisuuteen Nokkaan ja opin että Suomessa on tiloja, jotka monin tavoin ylittävät ne eläinten hyvinvoinnin määräykset joita viranomaiset asettavat.

Herrakunnan Lammas on yksi niistä Suomalaisista lihatiloista, jotka tekevät työtään juuri eläinten hyvinvoinnin ehdoilla. Pieni perheyritys toimii Perttelissä kasvattaen siellä lampaiden lisäksi kyyttöä ja laidunpossua eli sikaa joka kasvaa aina sään salliessa sikalan sijaan niityllä maata kuopien.  Tilalla ei ole lainkaan maidontuotantoa, mikä mahdollistaa sen, että eläimet kasvavat ns. emolehmälaumoissa ja juovat ihan oikeasti emänsä maitoa. Ja tarkasti ottaen ihan kaiken emän tuottaman maidon.



Tuo maitoasia oli minusta yllättävää; olin ajatellut että kaikki tilat siirtävät vasikat ja pikkulampaat omiin kasvatuskarsinoihinsa jotta maidosta saatavat lisätulot voidan hyödyntää tilalla. Herrakunnassa näin ei kuitenkaan tehdä ja siksi lihasta on tietysti saatava vähän kovempi hinta. Mutta emäntä ja isäntä tuumailivat että pyrkivät kuitenkin maltilliseen hinnoitteluun ja pitävät hinnan sellaisena, että voivat itse kuvitella ostavansa tuottamaansa lihaa.

Tila oli jo ennen iltaa minulle tuttu Silläsipulin Merituulin puheista. Merituulikin oli puhunut että ihan heidän lähellään on tila, jolla on tosi hyvä meininki, mutta tyypilliseen hajamieliseen tapaani olin jo unohtanut tilan nimen ja muutamaan kertaan huokaillut V:lle mökkimatkalla että mikähän se tila tässä matkan varrella oli, josta Merituuli puhui ja voisikohan sieltä hakea joskus lihaa mukaan mökille... Mutta itse asiassa todennäköisesti paras paikka ostaa Herrakunnan lampaan lihaa olisikin Leppävaaran Reko; joka toinen viikko Leppävaarassa järjestettävä tuottajatori.

Nokassa Herrakunnan lihoista oli loihdittu vaikka mitä herkullista. Tässä superherkullinen klassikko; tartaria.

"Miksi me ei tiedetä tästä?!" kysyi V kun kerroin kotona että tiesitkö, että Leppävaarassa on siinä Laurea - ammattikorkeakoulun vieressä joka toinen torstai tuottajatori.

No, Reko ei ole ihan se kaipaamani kauppahalli - tavara pitää tilata etukäteen; useimmilla tuottajilla ei ole mukanaan suurta varastoa; jotain saattaa löytää ihan vaan kävelemällä paikalle mutta vaatii:

a) harrastuneisuutta selvittää milloin Rekojakelu on (seuraava Reko Espoossa huomenna, 19.11 torstaina, illalla klo 18-18:30 ennen joulua myös 3.12 ja 17.12)
b) intoa löytää Facebookista suljettu ryhmä, jossa on tietoa mitkä tuottajat osallistuvat Rekoon tällä kertaa ja mitä tuotteita on saatavilla
c) tehdä tilaus etukäteen jotta saa mitä haluaa.
d) olla paikalla siellä klo 18-18:30 välisenä aikana noutamassa tilaustaan

Mutta vielä ehtii tällekin viikolle mukaan ja onhan tuokin nyt parempi kuin ei mitään! Puoli tuntia on kyllä suht lyhyt aika ainakin tämmöiselle hypistelijälle kuin minä, mutta siitä huolimatta menemällä vaan paikalle oppii paljon siitä mitä ensi kerralla haluaa laittaa tilaukseen.  Aika hyvin se on pysynyt piilossa tuo Reko - mutta koitanpa nyt pitää tässä vähän elämää asiasta ja innostaa kaikkia mukaan.


Vaikka kaikki tarjottu ruoka Nokassa oli jälleen ihan erinomaista, pari helmeä jäi kyllä ihan erityisesti mieleen.  Ari Ruoho, Nokan keittiömestari antoi maistaa Gobbas Gårdin kylmäpuristettua rypsiöljyä. Vaikka olenkin (myös kylmäpuristettuja) rypsiöljyjä maistanut, en ole koskaan ennen saanut semmoista maistettavaksi; se on upean herkän makuista ja tuoksuu vähän hunajakukalle. Näemmä Gobbasin tuotteita löytyisi Vantaan Jumbon Prismasta, pitänee mennä katsomaan jos kävisi säkä ja sieltä löytyisi tuota öljyä. Salaisuus piilee Arin mukaan valmistustavassa, öljy on puristettava todella hellävaraisesti jotta siitä ei tule kitkerää vaan herkkä maku pääsee oikeuksiinsa.

Toinen juttu oli tapa, millä Ari valmisti Herrakunnan Lampaan kasvattaman vasikan sisäpaistia. Siitä tehtiin sashimityyliin herkullista alkupalaa; liha leikattiin pötköksi joka ruskistettiin vain nopeasti pannulla.  Sitten sisältä raa-aksi jätetyn lihan annettiin levätä jonka jälkeen se leikattiin ohuiksi siivuiksi lautaselle. Ohessa tarjottiin vitello tonnato ja sashimisetin kanssa leikitellen kurkkua, mätiä ja vähän vaaleaa kalaakin (olisiko ollu kylmäsavustettua haukea?). Hieno yhdistelmä.  

Vink vink firmat, nokka järjestää kokkauskursseja - olen joskus kauan, kauan sitten käynyt moisella pikkujouluohjelmana ja oli hieno kokemus.

Meille tarjotut ruuat vaatisivat melkein kokonaan oman juttunsa... Tässä jälkiruokatyylinäyte. Omenakakkua ja tilpehöörejä.

Tässä nyt lyhyt reportaasi näistä itselleni mieleen jääneistä kohokohdista. Paikalla oli myös maaseudun tulevaisuus, jonka jutun voit lukea täältä sekä muutamia bloggaajia. Valitettavasti en löytänyt postauksia ainakaan äkkiseltään, mutta voin linkittää tähän jos joku bongaa. :)

Onnittelut White Guide - sijoituksesta ja kiitokset illasta Nokalle ja Herrakunnan lampaan porukoille! Oli mielenkiintoista päästä tapaamaan teitä ja kuulemaan ajatuksia eläinten kasvattamisesta tällä tavalla.

Illan tarjosi ravintola Nokka.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Kurpitsahampurilainen


Kun minä olen istunut siellä ruokajournalismin luennolla, keittiössämme on kokenut renessanssin eräänlainen laadukkaampien einesten esiinmarssi. Suomeksi; kun mieheni on kiireessä kurvannut tarhan pihaan, poiminut lapsen kiidättääkseen hänet muskariin ja matkalla pysähtynyt kauppaan haalimaan jotain, minkä saa pöytään puolessa tunnissa on kaupan hyllyistä lähtenyt mukaan kamaa mitä en ehkä itse olisi tullut huomanneeksi.

V on mm. bongannut koskenlaskija cheddardippiä joka on kotimainen vastine nachojen tai tortillalettujen kanssa syötäville texmex-juustokastikkeille. V oli tavaillut kaupassa tuoteselostetta ja havainnut että E-koodilista on "vain" viiden koodin mittainen ja että tuotteessa on kumminkin ihan 50% cheddaria. Ihan hyvänmakuistakin se oli, vaikka en mikään suuri juustokastikkeiden ystävä olekaan. Niin ja paljon parempaa minusta kuin muut maistamani juustodipit. Erityisen hyvää siitä tulee, kun dippiin sekoittaa vaikkapa vähän srirachaa tai muuta mieluisaa tulisoosia - esimerkksi sitä pirkan chipotlekastiketta.

Paistovalmis naudanlihapihvi on kätevä kun ei halua edes ajatella kokkaamista.

Toinen hyvä löytö on ollut Pirkan routkarjan hampurilaispihvit. Niin hyvä, että tein tänään jääkaappiin yli jääneistä kahdesta pihvistä meille lounashampparit. Nämä hampurilaiset syntyivät kierrätyskeittiön henkeen; meillä oli eilen iso joukko sukulaisia illallisella ja minulla oli jääkaapissa ylijääneitä kurpitsalohkoja ja jogurtti-srirachakastiketta (ohje täällä).

Juuston voi laittaa käännetyn pihvin päälle, lorauttaa pannuun hieman vettä ja sitten kansi päälle. Juusto sulaa nopeasti.


Niinpä lätkäisin niitä lämpenemään pannulle pihvien kanssa ja sainkin aikaan hyvän ja suht raikkaan hampurilaisen. V oli myös vinkannut Jamie Oliverin ohjeista bongatun vinkin, että jos haluaa sulattaa juuston nopeasti hampurilaispihvin päälle, niin kannattaa lisätä juusto pihvin kääntämisen jälkeen pannuun, lorauttaa pari rkl vettä pannulle ja peittää sitten pannu kannella tai kulholla jolloin juusto sulaa ihanasti ja tehokkaasti pihvin päälle.

Minulla oli tällä kertaa porkkanacheddaria, joka on hauska, vähän hedelmäisempi juusto, mutta mikä tahansa muukkin juusto käy. V oli löytänyt jotain valmiiksi siivutettua cheddaria kaupasta, minä taas olen ihanstunut Ahvenanmaan Meijeriliikkeen mastdam - juustoon ja V:n isä Kari kehui heidän cheddariaan. Paljon uusia ja hyvänmakuisia juustojakin on siis viimeaikoina bongattu.

Vain briossisäpylöitä V ei ollut vielä löytänyt valmiina, mistä häntä vähän kiusasinkin ;) Mutta, ihan hyvin menin näinkin. Eli tässä se tulee; arkinen kurpitsahamppari.

Kurpitsahampurilainen (voit tehdä kaiken itse tei ostaa kaupasta puolivalmiita, neljälle) 

öljyloraus

Kurpitsalohkoja (joko valmiiksi paistettuja tai raakoja)
kanelia

punasipulia

2 pkt paistovalmiita rotukarjan hampurilaispihvejä
hampurilaissämpylöitä 4 kpl   
4 hyvänkokoista siivua cheddaria

kastike;
2,5 dl turkkilaista jogurttia 
0,5-1 tl srirachaa (maun mukaan)
ripaus suolaa

(ketsuppia)

Kuumenna pannu ja lorauta sille öljyä. Jos käytät raakaa kurpitsaa, leikkaa siivut suht ohuiksi ja mausta kurpitsasiivut kevyesti kanelilla. Laita sitten siivut pannuun paistumaan ennen pihvejä. Käännä kun ovat ruskettuneet toiselta puoleltaan ja ruskista myös toinen sivu.  Siivuta punasipuli ohuelti.

Laita sitten pihvit pannuun ja anna ruskistua toiselta puolelta. Käännä pihvi, anna ruskettua hetken. Jos käytät kypsiä kurpitsalohkoja, voit lisätä ne lämpenemään tässä vaiheessa. Lisää sitten pihvin päälle juustosiivu. Lorauta pannuun hieman vettä ja peitä metallikulholla tai kannella.

Sekoita keskenään jogurtti sriracha ja suola. Maista ja lisää tarvittaessa chilikastiketta. Paahda hampurilaissämpylät leivänpaahtimessa tai pannulla.

Kun juusto on sulaa kokoa burgeri.

Lisää alimmalle sämpylälle ketsuppia jos tykkäät semmoisesta tai vapaavalintaista chiliketchuppia. Lisää sitten kurpitsalohkot, vähän jogurttikastiketta, pihvi ja punasipulia. Halutessa vielä lisää jogurttikastiketta. Nauti heti.

Vinkki: kurpitsalohkojen sijaan voisit hyvin käyttää bataattilohkoja ja tarjota lisukkeena vikka nachoja ja sitä chipotlekastikkeella maustettua koskenlaskijadippiä...


lauantai 14. marraskuuta 2015

Lihasta ja eläintenpitäjistä


Olen tässä pohtinut, että eläinaktivistit tekivät taannoisen ylen MOT - ohjelman välityksellä suomalaiselle lihateollisuudelle palveluksen, jota keskusliikkeet tai MTK eivät olisi koskaan voineet rahalla ostaa. Se tapa, jolla karjatilalliset näkivät rakkaudella kasvattamiaan eläimiä kohdeltavan, sai hiljaisen ja tunnollisen ammatinharjoittajan mielen kuohahtamaan. Viime viikkoina on nähty ennennäkemätön eläintenpitäjien ja eläinten kanssa työskentelevien viranomaisten spontaanien puheenvuorojen tulva, joista paistaa läpi aito välittäminen, järkytys ja halu vaikuttaa siihen, miten eläimiä kohdellaan ketjun loppupäässä. Eikä näillä puheenvuoroilla olisi niin valtavaa kaikupohjaa, ellei eläinten hyvinvointia arvostettaisi niin paljon eläintenpitäjien taholta.

Olen päivätöideni ohessa oppinut, että Suomessa on valtava määrä täysin mallikelpoisia tiloja. Suomalaiset eläinten hyvinvoinnin säädökset ovat paljon, paljon tiukemmat kuin monessa muussa maassa ja eläinten hyvinvoinnista huolenpito on myös ihan taloudellinen välttämättömyys tukien ja tuottajapalkkioiden vuoksi. Suomalaiset ovat myös keskimäärin todella tunnollisia työtään kohtaan ja eläimiä pidetään tiloilla suurella rakkaudella. Lapsena muistan erään suuren sikalan palon; koko kyläyhteisö suri sortuneisiin rakenuksiin jääneitä eläimiä. Ja se ei ole muuttunut mihinkään; viimeksi tänä aamuna äiti kertoi, miten suuren tilan palon yhteydessä koko yhteisön auttamisen halu näkyi kaupallakin.


Olen joskus ihmetellyt ääneen eläintenpitäjille, miksi tällaisesta laadukkaasta ja upeasta asiasta ei ole enempää puhetta? Miksi karjatilalliset eivät kerro siitä välittämisestä, huolenpidosta ja korkeista standardeista joita he itsekin monin paikoin asettavat omalle työlleen. Kasvoja tilojen takana ei juuri ole kuin yhteisön sisällä. Lisäksi olen miettinyt miksi viranomainen ei nosta moitteettomia tiloja ja kerro yleisölle miten hyvin eläinten asiat Suomessa oikein ovat?

Syy on siinä, etä koska kaikki tekevät asiat hyvin, ei kukaan halua nostaa itseään teennäisesti toisen yläpuolelle ja sanoa että katsokaa kaikki kuinka hyvin meillä on! Sellainen ei vain kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Pikemminkin sellainen koetaan kiusallisena koska samaa isänmaatahan tässä viljellään ja toinen toistaan autetaan. Sellainen ei kuulu viranomaisellekaan, sillä viranomaisen näkökulmasta KAIKILLA pitääkin mennä hyvin.

Suoraan viranomaisen suusta kuulin yhdellä työkeikalla, että pääsääntöisesti kaikki tilat hoitavat asiansa mallikelpoisesti ja jos joskus jotain ilmenee, ylensä syynä on lähes poikkeuksetta inhimillinen katastrofi jossa voimat ovat yksinkertaisesti loppuneet. Jostain syystä tämä yllätti, vaikka tiedänkin että asiat ovat hyvin. Julkisuudessa on niin paljon puhetta epäkohdista ja niin vähän siitä hyvästä arjesta. Ei eläintenpitäjänä voi toimia ihminen, joka vihaa eläimiä. Kyllä karjatilan pitäminen on intohimoammatti. Mutta kodistaan on aika suuri kynnys lähteä julkaisemaan kuvia ja pelko ilkivallasta on suuri. Mutta ei ole myöskään keskusliikeen etu nostaa esiin yksittäisiä tähtiä vaan myydä massana kansalle turvallista ja tutkittua, säädösten mukaan tuotettua lihaa.


Niinpä kaikki se hyvyys piiloutuu eteeriseen hiljaisuuteen kuin laaksossa jossa usva vielä viipyilee luoman rantaniityllä. Sellaisessa ympäristössä jokainen ääni saa aikaan häiriön jota voisi verrata taaperon raivokohtaukseen hienossa ravintolassa tai kirkossa; keneltäkään se ei jää huomiotta ja reaktiot vaihtelevat oman kokemuspiirin mukaan.

Mutta tapa, millä eläimiä teurastamolla kohdeltiin sai aikaan liikettä. Olohuoneissa katsottiin televisiota järkyttyneinä. Seuraavana aamuna isäntä veti lakin päähänsä ja marssi teurastamolle sanomaan ettei tämä käy. Eläinlääkärienkin on nähty tulevan julkisuuteen kertomaan mielipiteitään. Maaseudulla on opittu pitämään yhtä, autamaan toista ja hoitamaan asiat pitämättä niistä suurempaa elämää.


Mutta nyt luottamusta ketjuun on huojutettu tavalla, jota eläintenpitäjät eivät voi hyväksyä. He käyttävät kaiken aikansa, työuransa niihin eläimiin. Eläimet asuvat heillä kotona. Työ ja koti on yhtä. Navetan ovi käy aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Niitä eläimiä hoidetaan 7 päivää viikossa ja varalla ollaan koko ajan.

Muistan varmaan loppuelämäni, kun menin kerran viattomasti kysymään luomusikatilalliselta onko heillä juottopossua. Ajatus porsaan tappamisesta ennen täyden iän saavuttamista oli eläintenpitäjälle niin ennenkuulumattoman epäeettinen että hän vertasi sitä minulle puhelimessa lapsen tappamiseen. Kyllä siinä huoleton kulinaristi sai sellaisenkin läksytyksen elämän arvosta etten olisi koskaan kuvitellut eläimiä ruuaksi kasvattavan ihmisen ajattelevan niin. Toisaalta myös hyvin konkreettisesti tajusin, mitä steriilisti kaupasta ostettavat tuotenimikkeet meille tekevät. Eläimistä etääntyminen vähentää ruuan arvostusta. On hyvä kysymys pitääkö kaikkea olla edes saatavilla.

Eläinten tappaminen ja syöminen ruuaksi ei ole triviaali asia. Minusta on ihan erinomaisen hienoa, että eläintenpitäjät ovat sisuuntuneet ja lähteneet vaatimaan eläimille parempaa. Vihdoinkin kuuluu se suuren maaseudulta tulevan, eläimiä rakkaudella hoitavan ammattikunnan ääni, jota olen tähän keskusteluun kaivannut. Jos siitä hyvästä, mikä meillä on ei puhuta, sitä ei ymmärretä myöskään arvostaa vaan juostaan sen halvimman lihapalan perässä.

Kaiken yltäkyläisyyden keskellä lihan arvostuksen nousu on meille kaikille varsin terveellinen asia. Minua ainakin ilahduttaa että noilla järkyttävillä kuvilla oli nyt nähdyn kaltainen lopputulos. Muitakin ääniä on kaivattu mediaan ja mikä olisikaan parempaa kuin nähdä tuottajien itse nousevan sanomaan että näin ei eläimiä saa kohdella, eläinten hyvinvointi on eettisen karjatalouden perusta.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kurpitsa-kantarellipizzaa ja pinaatti-mustapekkapizzaa karviaishillolla raikastettuna


Tässä on nyt pari mielestäni tosi onnistunutta, vähän vaivan pizzaa, jotka tein eräänä viikonloppuna sen kuuden euron pizzagaten jälkimainingeissa. Vaikken vielä Pekka Terävän pizzapohjaa tullut kokeilleeksi vaan menin ihan perinteisellä hiivataikinapohjalla, näissä päällisissä on monta meidän syksyn suosikkimakua. Ja mikä parasta pizzapohjan päälle levitetään kastikkeeksi vain happamahko creme fraiche, joten valmistusajasta leikkaantuu pois ainakin puoli tuntia kun ei tarvitse keittää tomaattikastiketta.

Butternutkurpitsan voi paahtaa pizzan päälle; kantarelli antaa kurpitsalle syvyyttä ja korianteri nostaa happoja punasipulin kanssa. Hyvä kombo.

En tiedä kummastako pizzasta tykkäsin enemmän; kantarelli-kurpitsapizzaan tuo ryhtiä vuohenmaitojuusto tai muu vahvempi kermajuustokannikka jonka löydät jääkaapistasi; meillä pizzoihin laitettiin vuohenmaitogoudajuuston jämä ja hieman (köh), kuivahtanutta comtea ja jotain random- kermajuustokannikoita. Kurpitsan-kanttarellin-korianterin ja salvian yhdistelmä on myös syksyn löytöjä; en tiedä mistä älysin sekoittaa maut alunperin mutta yhdistelmä toimii niin lisukkeena (paahdettujen kurpitsalohkojen ohessa), pastassa kuin pizzankin päällä.


Pinaattipizzan juju taas on pinaatin ja pippurituorejuuston yhdistelmässä. Olen sitä ennekin kehunut ja todennut, että vielä väsyneempänä päivänä voi tuunaa pippurituorejuustolla semmoisen Oetkerin pinaattipizzan ja yllättyä. Pahe, pahe, pahe - mutta toimiva sellainen. :)

Pinaatti-pippurituorejuustopizza on simppeli herkku, johon hapokas karviaishillo antaa melkein pahoilaisenhillomaisia piirteitä, mutta raikkaammin.

Nyt tein kombon alusta asti itse ja olihan se tosi hyvää. Vielä kun älysin hyödyntää jääkaappiin jostain jälkkäriprojektista jääneen itse keitetyn karviashillon jämän juustoa ja pinaatia raikastmaan. Juustona pippurituorejuustolla tarkoitan sitä samantyyppistä kuin kuopattu Mustapekkajuusto oli, tämä minun kaapistani löytynyt taisi olla tällä kertaa Pirkan brändäämää. Pizza saattoi olla omakustanteena alle kuusi euroa, mutta sen kanssa nautittiin vähän arvokkaampi viinipullo, piirun alle 15e maksava valkoinen Ranskasta; 'Les Prieurés' joka on ihana, tismalleen karviaishillon ja pippurisen pyöreän juuston kanssa natsaava kuulas syysviini. Suosittelen.


Pizzapohja meni näppituntumalla; kolmen desin vesimäärällä saa kahden ison uunipellipizzan verran taikinaa kun sekoittaa joukkoon suolaa, durumvehnäjauhoa, vähän kuivahiivaa ja lorauksen öljyä. Tällä kertaa silppusin mukaan ulkoruukusta vielä viimeisiä rosmariineja, muttei se pakollista ole.

Tee ensin pizzataikina, kuumenna uuni ja laita pelti tai pizzakivi uuniin kuumenemaan. Ja ne päälliset menivät näin.



Kurpitsa-kantarellipizza 

n. 1/3 butternutkurpitsaa
2 tl korianterin siemeniä
voita
n. 4 kpl salvianlehtiä
1 rasiallinen kantarellia
3-4 dl juustokannikoista tehtyä raastetta, mielellään esim. vuohenmaitogoudaa
creme fraichea
1/2 punasipulia
halutessa kourallinen pekaanipähkinöitä
mustaa pippuria

Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä (jos et jaksa, pese kurpitsa niin voit käyttää kuorenkin). Siivuta kurpitsa joko yleiskoneella, mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi, esim. kolmion muotoisiksi siivuiksi. On tärkeää että siivut eivät ole paksuja, jotta kypsyvät nopeasti. n. 2-3 mm on sopiva paksuus.

Kuumenna paistinpannu ja paahda kuivalla pannulla korianteria kunnes mauste alkaa tuoksua. Kaada mortteliin ja jauha hieman.

Laita kuumalle pannulle nokare voita, anna sen kiehahtaa, laita pannuun salvian lehdet ja kun lehdet ovat hieman kurtistuneet, siirrä ne syrjään ja lisää pannuun kantarellit ennenkuin voi palaa. Paista kantarelleihin vähän pintoja, lisää joukkoon korianteri ja siirrä sivuun.

Levitä pizzapohjan päälle creme fraichea, sen päälle juustoraastetta ja sitten lado kurpitsasiivut juuston päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä kurpitsan päälle kanttarellit.

Siivuta punasipuli ohuesti ja levittele siivut pizzan päälle, korista salvian lehdillä ja halutessa pekaaneilla. Paista uunissa kunnes reunat alkavat ruskettua ja juusto on sulaa ja kuplivaa, sekä kurpitsasiivut kypsiä. 



Pinaatti-mustapekkapizza 

1 prk creme fraichea
n. 3 dl juustoraastetta
1 pala mustapekkaa tai vastaavaa pippurituorejuustoa
1 pss babypinaattia
1/2 punasipulia
mustaa pippuria
n. 0,8-1 dl karviaishilloa tai muuta hapokasta hilloa

Levitä creme fraiche pizzapohjan päälle. Levitä juustoraaste ja murusta mustapekkajuusto pizzan päälle tasaisesti.

Siivuta punsispuli ohueksi ja ripottele juuston päälle.

Ripottele huuhdpttu ja kuivattu pinaatti pizzan päälle, täplitä pizza hillopisaroilla ja työnnä uuniin.

Paista kunnes pohja on kypsää.