keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Appelsiini-kanasalaattia ja pohdintaa



Ruoka-annosten kasaaminen on jotenkin hienonhieno taitolaji. Vaikka tuo eilinen ruoka oli omasta mielestäni hyvää, hieman kirvellen pitää tunnustaa, että se olisi ollut hyvää myös ilman munaa. Jotenkin haluaisin, että se muna kuuluu olennaisemmin vielä makusinfoniaan. Siinä onkin juuri se ongelma. Munakas on tietysti aina hyvää, mutta makupuolella tykkään, että kanan liha on liian hentoinen kumppani munakkaalle. Ei siis synny torvien törähtelyä sinfoniasta puhumattakaan. Toisaalta munan parhaat ominaisuudet eivät joka tilanteessa mitenkään liity makuun. Munalla voi tehdä rakenteeseen kuohkeutta ja sillä voi sitoa aineita toisiinsa. Tuntuu, että tarvitsee vielä miettiä tuota muna-kanaongelmaa. Onpa se nyt kinkkinen kertakaikkiaan. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisia ruokia haasteeseen vielä ilmoitetaan.

Tässä miettiessä taidan kuitenkin tehdä ihan munattoman, mutta perin kanamaisen ruuan ja käyttää eilen paistamani toisen rosepippurikanan fileen salaattiin. Koska aurinko paistaa ja ulkona on Mieletön Sää (tm) halusin jotain aurinkoista ruokaani. Siispä tartuin appelsiiniin.

Tästä tuli vähän pikasalaatti - seesaminsiementen sijaan olisi kannattanut käyttää paahdettuja kurpitsansiemeniä, mutta niitä ei ollut. Halusin lisäksi kokeilla vadelman ja viinietikan sekoittamista ilman ranskankermaa. Lopputulos oli raikas mutta aika kirpeä. Tykkäsin enemmän ranskankermaversiosta.

Appelsiini-kanasalaatti

1 kanan rintaleike kypsennettynä
1 appelsiini
salaattia (vuonankaalia ja jotain tavallista lehtisalaattia oli tässä)
kurpitsansiemeniä paahdettuna (ei ollut, laitoin mustia seesaminsiemeniä, mutta kurpitsat olisi olleet parempia...)
parmesan - lastuja

kastike:
vadelmia n. 50g
2 rkl balsamicoa
2 rkl oliiviöljyä
2 oksaa timjamia
mustapippuria

Kuori appelsiini ja leikkaa se siivuiksi. Huuhtele salaatti ja asettele se lautaselle. Asettele lisäksi kana ja laita kastike ruuan päälle. Vuole juustohöylällä lastuja parmesanista.

p.s. tässä lounastaessa lueskelin uutisia ja silmiin sattui tuo facebook - kohu. Tulin sitten sen innoittamana tarkastaneeksi foodyn käytttöehdot. Kirjoittelin niistä vajaa kuukausi sitten ja ilmeisesti joku heidän mediaseurannastaan kommentoi, että käyttöehtoja tulisi selventää. Ainakaan vielä sanamuotoa ei ole muutettu. Edelleen sanamuoto sallii paljon enemmän, kuin mihin kommentin jättäneen Tuomaksen mukaan on ollut tarkoitus viitata.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mielestäni kana-muna ateriasi kuulosti erinomaiselta, vaikkei se munan maku ollutkaan suorassa yhdeydessä siihen kanaan.Aihe oli aika vaikea tällä kertaa.Mutta onnea kisaan!

En ollutkaan kuullut tuosta Facebook kohusta, ja luin linkkisi takana olevan foody.fi käyttöohjeet uudelleen.Onhan se vähän arveluttavaa, että palvelunpitäjä voi korvauksetta ja kysymättä käyttää jonkun toisen kuvia. Mutta sehän on sitten jokaisen päätettävissä, haluaako sinne mukaan vai ei.

Nelle kirjoitti...

Yaelian: olen täysin samaa mieltä siitä, että foody on kaupallinen palvelu, jolla on täysi oikeus määrittää omat käyttäjäehtonsa. Olen samaa mieltä myös siitä, että jokainnen voi ja jokaisen tuleekin kohdallaan punnita käyttöehdot luettuaan, haluaako osallistua palveluun vai ei. Minusta ongelman tuossa kuitenkin muodostaa käyttöehtojen lavea sanamuoto. Tuo on vaikeasti ymmärrettävissä enkä ainakaan itse ole varma, mihin kaikkeen käyttö- ja julkaisuoikeus ulottuu. Jos lähetän linkin ruokaohjeeseen, päteekö ehdon kohta, jossa mianitaan linkittämisestä myös kaikkeen linkin takaa löytyvään materiaaliin. Foodyn edustajan kommentin mukaan ei, mutta käyttöehtoja lukemalla sitä ei ymmärrä.

Kuten taisin jo tuossa aikaisemmin pohdiiskella tämä saa aikaan sen, että käyttäjä helposti tajuamattaan suostuu ehtoihin, joita ei täysin ymmärrä.

aleksi kirjoitti...

usein kun noissa lukee että saavat käyttää kuvia ja materiaalia meinaa sitä että ne saavat näyttää kuvat edes omalla sivullaan.. varsinkin jos joku sivun ulkopuolinen systeemi käyttää niitä.. esim. noi facebookin aplicaatio hommat.

en ole kyllä ees lukenut koko ehtoja.. suurempi ongelma olisi että joku ottaisi vaan sivulta kuvat

--KATA-- kirjoitti...

Asiasta ämpäriin... Olen aivan ihastunut teidän blogiin! Niin ihania reseptejä kuvineen täällä, etten edes vielä tiedä mistä aloittaa. Tervehdys Kölnistä Katalta.

Nelle kirjoitti...

aleksi: jeps, haluaisin vaan, että noihin ehtoihin kirjataan se, mitä tarkoitetaan. Sitten pystyy arvioimaan halukkuuttaan osallistua.

Kata: kiitos. Tämä on tämmönen harrastusprojekti ja olen tietysti hirveen yllättynyt kaikista positiivisista kommenteista :) Niitä on aina kiva saada silti:)