torstai 27. elokuuta 2015

Yksinkertaista, rakas Watson! (paistetut tomaatit)


Olin täyttämässä tiskaria ruuan jälkeen ja V selasi puhelimellaan uutisia ja muutenkin kaikkea sitä mitä mieheni netistä haravoi.

V: "Raksu, joku myy osaketta purjeveneeseen 3,5 tonnilla, mieti - aika halpa hinta että pääsee purjehtimaan?"

N: "mmhhmm" Näen mieheni haaveilevan ilmeen; hän on joskus (NUORENA) purjehtinut.

V lukee: "Osakkeita voidaan myydä yksi tai kaksi ja kumpaankin osakkeeseen kuuluu viikko purjehdusoikeutta lomakautena, mutta käytännössä purjehduspäiviä on halutessaan saanut enemmänkin"

N: "joo, mä niin nään. MIKÄ säätö."

V istui katsettaan puhelimesta nostamatta siinä pöydän ääressä, minä täytin edelleen tiskaria.

V: "Vedä siitä köydestä!"

N: "Mistä köydestä?!!!"

V: "EN mä tiedä, mutta vedä nyt jostain!!!"

N: "Näitä naruja on ai-van liikaa, ei tästä tuu mitää, mä en osaa! MÄ oon ollu kerran ennen purkkarin kyydissä. Haluan pois - vie mut Hankoon!"

V: "Joo, kun keksin missä me ollaan"

N: "Mä haluan rantaan NYT! Hanko, ravintola, nälkä!!"

V: "Noniin, säästettiin kolme ja puoltonnia"

Kotimaisia lajitomaatteja on tänä vuonna näkynyt ilahduttavasti erilaisia ja niitä on tarjolla joka puolella, ne ovat edullisia eikä niissä ole yhtään narua. Halkaise tomaatit ja grillaa joko hullun kuumassa grillissä valurautaritilällä liikuttamatta tomaattia, jotta siihen kuivaa paistopinnat. Silloin se irtoaa ritilästä eikä muussaannu. Vielä simppelimpää on lätkäistä tomaatit vaan (huom!) kuumaan valurautapannuun jossa on tilkkanen öljyä ja paistaa niihin samalla idealla kunnon paistopinnat. Ei haittaa vaikka vähän mustuukin.

Valitse paistettaviksi tomaateiksi kiinteälihaisempia tomaatteja; asiantunteva vihannesmyyjä osaa auttaa kyllä. Ja jämät voi käyttää tomaattikastikkeeseen tai vaikka Lazion häränhäntäkeittoon. Erinomaista grillipihvin lisuketta silloin kun ei oikein jaksa.

p.s. tuo Saksalaisten Spätburgunderista tehty punkku, suorastaan laadukkaan ja vähän ryhdikkäämmän Pintot Noirin mieleen tuova alkopunkku Münzberg Spätburgunder Trocken on yksi kesän löydöistä; erinomainen viini esimerkiksi grillikanalle ja kestää paistetun tomaatinkin hapot.

Paistetut tomaatit

n. 1 iso tomaatti per nenä, kinteälihaisempia grillaukseen sopivaa lajiketta
kuuma pannu tai grilli
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
(basilikaa)

Halkaise pihvimäinen tomaatti poikittain tai jos se on pitkulainen, pituussuuntaan.  Kuumenna grilli tai pannu kuumaksi; ei ole tarkoitus hauduttaa tästä tomaatista kastiketta vaan grilata siihen herkulliset paistopinnat.

Anna paistua kunnes tomaatti alkaa kuivaa pannun puolelta vähäsen ja selvästi ruskettua paistopinnastaan. Tässä maltti on valttia. Voit halutessa kääntää tomaatit vielä saamaan vähän väriä toisellekin puolelle tai vaan tarjoillaksesi ne paistinpannusta.

Tässä setissä oli grillattu, makea kana, uunissa paahdettuja papuja ja kaalisipsiä sekä tomaattia. 

Ripsota tomaattien pinnalle suolaa, pippuria, hyvää oliiviöljyä ja revittyä basilikaa. Tarjoa heti lihan, kanan tai vastaavan kanssa.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Intoilua ruokakulttuurin renessanssista ja Ihanat naiset Mäntässä eli Food Camp



Kun tallustelin kesälomareissullani siellä Aurajoen varrella ja taluttelin onnellisena hiljalleen laulelevaa I:tä ravintolasta kohti Kivilinnaa pohdiskelin aiemmin kesällä kuulemaani teoriaa siitä, miksi Suomeen ja nimenomaan Turkuun on syntynyt niin varteenotettavaa ravintolakulttuuria. Avainsana on yhteishenki, avoin kokemusten jakaminen ja terve kirittäminen.

Kävimme lomalla extemporelounaalla Fiskarsissa I:n kanssa; myös siellä tuntuu olevan hyvin tiivis ja innovatiivinen keittiöskene; varmasti paljolti samoista syistä kuin Turussa.  
Siinä Aurajoen rannassa asiaa oli helppoa ymmärtää; samalla, muutaman sadan metrin joenpätkällä oli sijoittuneena monta nimekästä ravintolaa joista olin lukenut blogeista ja lehdistä. Kaikki joissa ehdimme minilomallamme käymään olivat omaleimaisia; ylpeästi omanlaisiaan jokainen. Ravintolat kuitenkin selvästi pyrkivät myös kisaamaan naapurin kanssa melkein kuin näyttääkseen kuinka pitkälle oma tyylilaji taipuu;"katos mitä me tehtiin".

Päivän ainoa lasi viiniä valikoitui herkäksi Roséksi jota suositeltiin Brödin tartarin kanssa. Myös Brödin jälkiruoka oli erinomainen. 

Muutenkin kesään on kuulunut tällaista yhteisöllistä ruokakulttuuria; ennen lomia vein firman porukat Taste Of Helsinkiin ja yllytin V:nkin viemään ulkomaiset yritysvieraansa maistamaan läpi suomalaisia makuja. Tämä oli minullekin eka kerta kun kävin Taste Of Helsingissä vaikka kutsuja on tullut aiempinakin vuosina.

Autoileva löysi kyllä myös hauskoja alkoholittomia juomia; Ragun jälkiruoka jäi maistamatta, mikä harmitti jo paikanpäällä. 

Oli kivaa ja koko setti toimi aivan yllättävän hyvin - paljon paremmin kuin etukäteen kuvittelin. Upeista, aurinkoisista keleistä huolimatta avajaispäivänäkään ei ollut yhtään tungosta, ruokien kanssa mahtui hyvin pöytien äärelle ja jonot vetivät hyvin. Oli myös kivaa viedä työkaverit tällaiseen tapahtumaan sillä itseni kaltaiselle ruokaentuusiastille Taste Of Helsinki on jo käsite mutta yllättäen kaikki edes omassa firmassa eivät olleet kuulleetkaan koko tapahtumasta.

Taste of Helsinki on tapahtuma, jossa kannattaa varmaan maistelun lisäksi yrittää päästä mukaan johonkin demoon tai vastaavaan. Ensivuonna täytyy yrittää pariin otteeseen vaikka firmalounas olikin kiva idea. 

Yhdellä pitkällä lounaalla ei tietysti ehtinyt maistaa läheskään kaikkea ja jäin harmittelemaan etten päässyt käymään enää toista visiittiä; olisi ollut kiva mennä vielä vaikka jonain iltana kaverin kanssa, ilman autoa ja vähän jutella pidempään kojuilla ja seurailla demoja. Tämän tyyppiset tapahtumat ovat hyviä läpileikkauksia siitä mitä Suomessa juuri nyt on meneillään. Parhaillaan tälaliset tapahtumat ovat varmaan myös ajatusten jakopaikkoja missä tekijät ja asiakkaat voivat kohdata toisensa. Ja onhan se varmasti ammattilaisillekin varsinainen "jokirantaefekti" päästä samalle kentälle toisten kanssa imemään myös vaikutteita toinen toisistaan.

Olossa lounaalla meille kertoiltiin Food Campista ja sen tämänvuoden teemoista.

Kaikupohjaa pohdinnoilleni olin saanut jo toukokuussa Olossa järjestetyllä pressilounaalla jossa puhuttiin Food Campista, nyt toista kertaa Mäntässä järjestettävstä ruokatapahtumasta.  Sen kantavana ajatuksena on luoda uutta ruokakulttuuria saattamalla erilaiset ihmiset yhteen ja puhumaan keskenään ruuasta, ruokakulttuurista ja ruuan laittamisesta. Hankkeen takana on Olon keittiömestari Pekka Terävä joka muutama vuosi takaperin sai päähänsä että "jonkun tarttis tehdä jotain" ja vähän asiaa mietittyään hän tarttui puhelimeen ja kilautti muutamalle tutulle keittiömestarille.

Uskoisitteko että tämä liha on HK:n tilalta. Niinpä, suomestakin Saa laatulihaa. 


Pekka Terävä kertoili meille että sai alunperin idean kunnianhimoiseen hankkeeseensa juteltuaan nimekkäiden kollegoidensa kanssa ja kysyttyään heiltä mitä avainasioita he näkevät olevan pohjoismaisen ruokakulttuurin nousun takana. Vastaus kaikkeen oli ollut ennakkoluuloton, toisia kunnioittava yhteistyö ja avoin keskustelu. Sellainen epäitsekäs ajatusten vaihto ja halu kokeilla jotain ihan hullujakin juttuja. Pekka kertoili että oli jäänyt pohtimaan asiaa ja miettimään olisiko mahdollista toimia "ruokakulttuurienkelinä" luomalla Suomeen tapahtuma jonka tavoitteena olisi toimia hautomona ja kulissina tällaiselle ajatusten vaihdolle. Suurena ajatuksena on luoda uutta jakamisen ja yhdessä tekemisen kautta.

Napue-gin on myös hullun, kotimaisen hankkeen tulos. 

Lukuisia neuvotteluita ja keskusteluita myöhemmin Mäntän taidemuseon ja ravintolakoulun alueesta lähdettiin leipomaan pääosin talkoovoimin näyttämöä kiistämättä yhdelle viimekesän mielenkiintoisimmista ruokatapahtumista. Mäntän Food Camp oli syntynyt.

Setti oli senlaatuinen menestys sekä ammattilaisten että yleisön osalta, että tapahtuma päätettiin järjestää uudelleen. Jotain homman kiinnostavuudesta kertoo sekin, että usean sadan euron arvoiset illalliskortit oli myyty käytännössä lähes loppuun jo toukokuussa ensi viikonlopun 28.8-29.8 2015 tapahtumaan.

Food campille voi kuitenkin mennä myös päiväretkelle. Vähän tässä on itsekin tullut haaveiltua, mutta saapa nähdä kun viikonlopulle on muutakin ohjelmaa. Taidemuseon ja ravintolakoulun alueelle on rakennettu ilmaisia työpajoja joissa on tarkoitus puhua perheiden yhdessä syömisestä, ruuasta ja taiteesta arjessamme. Kivijärvisalissa voi kuunnella luentoja, demokeittiössä kokkimaajoukkue ja vierailevat kokkitähdet tekevät puolen tunnin seteissä maistiaisia illallisruuista joita yleisökin pääsee maistelemaan. Samalla tämän vuoden kutsuvieraiksi saapuvat naiskokit maailman huipulta kertoilevat tarinoita urastaan ja elämästään. Luvassa siis Ihanat Naiset Mäntässä :) Demokeittiön ohjelmakin on ilmainen.

Lounasta on tarjolla 29e hintaan ilman mitään ennakkovarauskortteja, lapset syövät puoleen hintaan ja taaperokin kannustettiin ottamaan mukaan, sillä alle 6v syövät ilmaiseksi ja päivtapahtuma on teemaa kunnioittaen tehty koko perheen tilaisuudeksi. Ymmärsin että lapsillekin on pieniä vapaita puuhanurkkia ja työpajoja, joissa ruokaa voidaan pohtia oman perheen osalta.

Tietty paikalla on myös tori, jonne saapuu käsityöläisiä ja ruuantuottajia läheltä ja vähän kauempaakin Suomesta.

V osallistui kesällä Phil Wingon BBQ-kurssille, josta ehkä jotain valuu joskus blogiinkin... :) Äijäkokkausta Asenteella ja paljon yöllisiä keskusteluja.

Minusta on hieno juttu, että tällaisia tapahtumia on. Nämä pari mainitsemaani ovat vain pintaraapaisu ja paljon muitakin hienoja, yhteisöllisiä ja yritteliäitä tapahtumia on alkanut syntyä ruuan ja juoman ympärille.

Isooskyröös tehdään joutessaan (ja ruisviskin kypsymistä odotellessa) Giniviinaa, joka voitti maailmanmestaruuden... 

Ne minusta kertovat ihan radikaalista ajatustavan muutoksesta joka hiljalleen leviää; ei haluta pystyä vain siihen "tavanomaiseen" vaan pienetkin paikat haluavat aidosti olla omanlaisiaan, tehdä innovatiivisia juttuja ja ylittää asiakkaidensa toiveet ja ehkä itsensäkin omalla, persoonallisella tyylillään.


Backom Cafessa burgerin sai koota itse; briossisämpylä ja hyvä pihvi pekonilla ja juustolla tuli pöytään ja tilpehöörit sai sitten lisäillä oman makunsa mukaan. Kotoisaa ja onnistunutta settiä. 
Salaattia, parmesanmajoneesia, pikkelöityä punasipulia, suolakurkkua, hampurilaiskastiketta, kuivattua sipulia... Niin ja ketsuppia ja sinappia jos tahtoo. 

Mieleen tulee kesältä Holmbergin Fiskin kahvila ja Hiittisten Backom Café jonka suomenruotsalaisen kotiruuan henkeä huokuva, päivittäin vaihtuva lounasmenu oli (taannoisten sikajuhlien lisäksi) parasta mitä olen paikassa nähnyt näinä kuluneena (ainakin) kymmenenä vuotena. Kyllä siinä kesällä tuli mieleen että käynnissä taitaa olla varsinainen ruokakulttuurin renessanssi kun pienienkin kapakoiden listalla alkaa näkyä kaikkea mielenkiintoista ja jännää sen tunkkaisen lehtipihvi ja ranskikset - setin sijaan.

Miehet makkaranteossa Phil Wingon BBQ-kurssilla, kesällä 2015

Ruokakulttuuri tarvitsee eteenpäin mennäkseen juuri tällaista hullua yrittämisen henkeä. Eivätkä asialla ole pelkät kokit; meidän perheen pääkin sai raahauduttua BBQ-kurssille lomallaan, monen muun "äijän" tavoin oppimaan ja viettämään aikaa lempipuuhansa parissa. :) Vaikka idealismi ja avoimuus voi olla vähän pelottavaakin, avoimuus kun asettaa alttiiksi ja pakottaa kehittymään, tämmöinen pöhinä vetoaa ainakin meikäläiseen. Ihan parhautta.

Ja nyt se Mäntän Food Camp on jo ihan ovella. Kuulemma tunnelma on ainutlaatuinen ja se on helppo uskoa; huippukokit puhumassa, tekemässä ja jakamassa avoimena ajatuksiaan yhdessä tekemisen hengessä. Ja vaikka kokit menetetystä vapaa-ajasta jonkin korvauksen saisivatkin niin en usko, että löytyisi rahasummaa jolla huippukokit saataisiin raahattua Suomen Mänttään keittämään jolleivät hekin näkisi tässä jotain tosi hienoa.

Jos siis ensi viikonlopun ohjelma on vielä auki ja kulkua on sinne päin, lähtekääpä päiväretkelle Mänttään. Food Campin ohjelman löydät täältä.

Pressilounaan tarjosi Ravintola Olo, loput lounaat ja illalliset allekirjoittanut.

maanantai 24. elokuuta 2015

Inkiväärinen taikapöly kirsikkaisille ribseille (eli suomeksi kesän suosikkirubi ribseille)


Rubin merkitys savustettujen ribsien maulle on älyttömän iso. Sanoisin, että hyvä rubi joka hierotaan lihaan ennen savustusta määrää paljon enemmän makua kuin mikään soosi, millä luut lopuksi glaseerataan. Savustettaessa rubi antaa makua lihaan samaan tapaan kuin keitinliemi silloin kun ribsit keitetään kypsäksi ja vain viimeistellään grillissä.

Mutta savustetuissa ribseissä on enemmän makua kuin missään muussa kokeilemassani tavassa tehdä ribsejä. Sous videssäkään makua ei huuhdota pois, mutta jollain lailla rubin suola ja pitkä, mieto lämpö tiivistää itse possun makua. Lisäksi savu tuo vielä yhden makukerroksen lisää verrattuna sous videtykseen. Joillekin savuisuus voi olla jopa liikaa, mutta me tykätään pienintä miestä myöten.

Mutta se, minkä kanssa on jouduttu tasapainoilemaan on polte ja suola. Suolaa pitää olla, jotta liha kuivuu sopivasti kypsymisen aikana, mutta liika on liikaa; varomaton saattaa vetäistä niin hurjan määrän suolaa ribsien kanssa että sormet turpoavat pulleiksi makkaroiksi. Myös sinapilla sively voi aiheuttaa liiallisen suolaisuuden; sinapilla siveltyyn luuhun kun tarttuu enemmän rubia. Monissa rubeissa on tähän nähden liikaa suolaa ja aika rajusti myös cayannea joka taas saa aikaan lapsissa rajun hylkimisreaktion. ;)

Mutta mikä tuntuu olevan tässäkin yksi juju on itsetehdyt raaka-aineet. Älysin tuunata V:n käyttämää BBQ Pit boysien magic dust - rubia itsetehdyllä chilisuolalla ja miedohkolla yrttisuolalla ja jätin jyräävän cayannen vähän vähemmälle. Chilisuolaan käytetyt Aji crisltal ja lemondrop - chilit eivät ole niin pistävän tulisia ja niissä on paljon enemmän hedelmäisyyttä kuin cayannessa joten luopputulos oli minusta ihan älyttömän sopiva meille ja V:n serkun perheelle - eri-ikäisiä lapsia taisi olla pöydässä viisi. Chili ja yrtti myös hieman jatkaa suolaa, joten suolan määrä jää todellisuudessa aavistuksen vähäisemmäksi. Joka tapauksessa käyttämällä chilisuolaa lopputuloksessa ei ollut liikaa tulta ja vain aavistus ryhtiä chilistä.  Valmiiden ribsien pintaan siveltiin vielä makea glaze; kelpasi hyvin kaikille. Tulisemmasta tykkäävät voivat lisätä sitten cayannea tai jauhettua chiliä halunsa mukaan, mutta jos puutarhassa kasvaa keltaisenaan lemondroppia ja kumppaneita, suosittelen tekemään hedelmäisempää chilisuolaa itse. Siitä on iloa talvella moneen kertaan.

Yrttisuolan valinnalla ei liene niin suurta merkitystä kuin chilin valinnalla; käytin tähän Gotlanninreisun jälkimainingeissa lopuista villivalkosipuleista ja lipsitkasta tekemääni lipstikka-rammslöksuolaa, mutta sen tilalle kävisi taatusti ihan vaan lipstikkasuola, villiyrttisuola, timjami/rosmasiinisuola tai tietysti tavallinen suola ilman yrttejä. Suolan on syytä olla karkeahkoa, jotta saatte mausteet myllytettyä tasaiseksi esimerkiksi bamixin maustekipolla tai yleiskoneen tarkoitukseen sopivalla osalla. Monissa ohjeissa kyllä lisätään rubeihin myös pieniä määriä jauhettua timjamia tai rosmariinia. Yrttisyys ei siis ole mitenkään pahasta savuribseille, valkosipulista nyt puhumattakaan.

Rubiin tuli lisättyä myös inkivääriä, tähtianista ja kanelia koska halusin vähän itäisempiä vivahteita ja suunnittelin että teen glaseerauksen kirsikkaisella soosilla. Savustukseen käytettiin myös kirsikkapuuta ja muistaakseni omenaa.


Lisäksi tein tosiaan kirsikkasosetta jota sekoitin Poppamiehen savuomenakastikkeeseen hunajan kanssa; ehkä se meni suurin piirtein niin, että saman verran kiriskkasosetta ja poppakastiketta ja sitten kolmasosa hunajaa em. määristä (eli 1 dl +1 dl + 1/3 dl ). Sekoita ja sutikoi.

Tosi hyviä ribsejä ja olemme tehneet jo pari kierrosta tällä rubilla. Viimeksi savusteltiin noita HK:n spare ribsejä. Niistä muuten semmoinen kommentti että joo, ihan kiva tuote mutta välillä luut on leikattu niin tyynni, että siihen luun päälle ei ole jääänyt yhtään lihaa. Paksusti sitä ei saa olla, mutta soisin että luu jää kuitenkin ohuesti piiloon. Suunnittelin tekeväni tämän kesän hieman laihasta chilisadosta tähän sopivaa chilisuolaa, jotta ei pääse loppumaan. Uusi rubisuosikki lienee syntynyt. :)

Inkiväärinen taikapöly ja kirsikkaglaze (riittää hyvin HK:n spareribsipakettiin /tai neljään-kuuteen babyback - riviin, koosta riippuen.)

0,6 dl demererasokeria
0,6 dl fariinisokeria/tummaa muscavadoa
0,6 dl paprikajauhetta (makeaa, mutta voi käyttää tulista savupaprikaakin jos tykkää hotimmasta tai laittaa puolet tavallista paprikaa ja puolet savupaprikaa)
1 rkl chilisuolaa
2 rkl itse tehtyä yrttisuolaa tai merisuolaa (ja kuivattua yrttiä)
1 rkl mustaa pippuria
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
2-3 tähtianista
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
(2 tl cayannea tai anchoa - chilijauhetta - jos haluaa tulisuutta lisää)

Hunajadijon - sinappia

Kirsikkaglazeen:

1 osa savuomena - kastiketta poppamieheltä
1 osa itse keitettyä kirsikkahilloa
1/3 osaa juoksevaa hunajaa

Savustukseen muutamia paloja (n. puolet ja puolet)
omenapuuta
kirsikkapuuta

Sekoita taikapölyn aineet keskenään ja aja tehosekoittimen maustemyllyssä tasaiseksi. Tyhjennä sitten savustimesta kaikki vanhat tuhkat pois ja laita savustin päälle. Nosta lämmöt sinne 110 asteen tienoolle ja laita savustimen vesiastiaan kiehuvaa vettä.

Revi ribsiriveistä kalvo pois ja sivele ohuelti hunaja-dijon -sinapilla jonka jälkeen ripottele ja taputtele niihin reippaasti rubia molemmin puolin. Anna kuivahtaa hetken tasolla.

Laita savustimen hiilien päälle muutama pari palaa savupuuta; kirsikkaa ja omenaa. Savustimesta pitäisi parhaimmillaan nousta ohut sininen savukiemura.

Laita ribsit sitten joko ilmavasti rullalle tai ribsitelineeseen tai vaan köllölleen jos mahtuvat. Pistä kansi kiinni äläkä kurkistele. Asettele savun loputtua pari savupuun palaa lisää brikettien päälle käryämään. Puuta saa lisätä savustuksen aikana muutaman kerran kun savu loppuu, jossain 2 tunnin kohdalla voi lopettaa lisäilyn.

Anna paistua 3h savustusalueella (110-120°C) jonka jälkeen saa kurkata. Kokeile repeävätkö luut irti toisistaan nätisti ilman isompaa voimankäyttöä. Silloin ribsit ovat valmiita. Yleensä tähän asti menee kuitenkin 4 - 4.5 tuntia mutta jokainen lihanpala on erilainen, nuo HK:n spare ribsit ovat vieneet 5-6 tuntia ainakin. Sivele ribsit ohuesti kastikkeen ja hunajan seoksella, jätä vielä savustimeen vartiksi. Kun otat ribsit ulos voit laittaa vielä toisen sivelyn mutta meillä se on yleensä jätetty välistä.


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Parhautta kotoisassa kahvilassa ja vähän Popyn hatustakin


We're back. Olemme rantautuneet Espooseen ammattiemme aiheuttamia pakkoliikkeitä suorittamaan ja pyrkiäksemme viikon lopulla täältä taas kohti saaristoa. Loma oli tänä vuonna enemmän kuin tarpeen ja otin siitä kaiken irti. Nukuin paljon, hellin paljon, hengitin syvään, ihailin (ja maistelin) metsämansikoita ja luin riippukeinussa sivu toisensa jälkeen ääneen muumia, ötökkäkirjaa, limerikejä ja satuja pienen ihmisen tälläydyttyä viereeni niin kovin läheisesti "ottamaan minusta rakkautta". Retkeilimme enemmän kuin koskaan aiemmin ja kutsuimme kylään kaikki jotka vaan ehtivät tulemaan iloksemme suloiselle saaristomerelle ;) Irtiotto arjesta on ollut lähes täydellinen ja meren lisäksi tämä matka on suuntautunut takaisin itseen, omaan perheeseen ja rakkaideni kanssa ajasta nauttimiseen. Kaikkeen millä oikeasti on väliä. Lomalla ei tunnettu riittämättömyyttä eikä ahdistuttu. Luin taikurin hattua melkein tippa linssissä ja mietin, miten piilosta leikkiessä meille kenelle tahansa voisi käydä kuin muumipeikolle. Lomalla palautetaan mieleen että voima arkeen nousee omasta hyvästä olosta.

Bengtskärissä oli siivouspäivä. Jokaisen pitää joskus tuulettaa nurkkia.

Selasimme tässä kotiin päästyämme kameraan jäänyttä kuva-antia ja vähän kieltämättä naurattikin. Yrittäessäni tallentaa noita valossa kylpeviä, kultaisia ja niin lyhyitä onnenhetkiä talven varalle, aivan luvattoman usein kuvaan tulee lapsesta vain hattu.


Nelivuotias on touhukas eikä pysy sekuntiakaan paikallaan. Hänellä on kiire eteenpäin, vaikka äiti kuinka haluaisi hidastaa hetkeä voidakseen nauttia siitä kauemmin, myöhemmin ja uudelleen. Osittain näin käy kyllä selvästi myös tarkoituksella, sillä I rrrakastaa kujeilua. Etenkin silloin kun äiti on ihan liian hempeenä ja yrittää ottaa mummullekin niitä söpskiä kuvia jakaakseen kaiken mummulle myöhemmin ja uudelleen.

Hattu kiipii, hattu reissaa, hattu tutkii ja aprikoi.
V heitti asiaa tuskaillessani että "sun pitäis tehdä noista hattukollaasi P.O.P:ille!" Se mies ei sitten koskaan muista opi että Vaimolle (tm) ei pidä heittämän tällaisia palloja. Me (ja köh, minä) nimittäin olemme ihan aitoja P.O.P - faneja kuten blogin muistakin kuvista olette varmaan arvanneet. Etenkin se Hattu (tm) on hyvin edustettuna; ties monettako vuotta putkeen malli on prikulleen sama, vain väri vaihtuu. Joten teinpä sitten kollaasin; Hatun matka kesälomamme 2015 halki :)

Itse tehtyä ja jotenkin aitoa. 

Ruokapuolella yksi lomamme fanituksen kohteista oli yllätys meillekin. Taalintehtaan torilla kaloja monta vuotta myynyt Holmberg fisk oli ryhtynyt kahvilayrittäjäksi ja vanha, ennen aika pitkälle valmiskamaa myynyt steriili kahvila oli saanut uuden asiakaskunnnan, tarjottavat ja siinä ohessa sielun.

Pieniä, uusia omistajia kuvaavia sisutuselementtejä oli tullut lisää, kuin lupauksia siitä mitä tulevaisuus voi olla. 
En tiedä miten parhaiten kuvaisin muutosta sillä se ei ole rakenteellinen; terassi on sama, seinät ovat samat.  Siistit, mutta hieman toimistomaiset kalusteet putkituoleineen ja mustine lasipöytineen olivat edelleen paikallaan. Myyntitiskikin oli sama, mutta meno oli muuttunut täysin.

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut niin monta juttua kahviloista ja ravintoloista joissa kerrotaan miten minkään persoonallisen ja itsetehdyn tarjoaminen ei ole mahdollista koska Evira. Koska sääntösuomi, koska ei ole tarvittavia myssyjä.

Mutta jotenkin Holmberg fisk oli tehnyt juuri sen, mitä kylään tarvittiin. Paikka kuhisi paikallisia ja kahvila oli selvästi otettu omaksi. Tiskissä ei ollut voikreemikermamunkkeja ja VR- sämpylöitä vaan (epäilemättä) säädösten vaatimiin rapiseviin muovipusseihin oli pakattu itsegraavatusta siiasta tehtyjä tuoreita, itse leivottuun ruislimppuun tehtyjä voileipiä. Lisäksi on tietysti itse tehtyjä perinteisiä kakkuja; snickerskakkukaan ei ole pakastealtaasta, oikealla voilla tehdystä kreemillä täytetystä sokerisesta viskikakusta puhumattakaan. Mutta ehkä kaikista suurimman vaikutuksen teki tuoreesta kalasta tehty herkullinen voileipäkakku ja itsetehty kesämehu, jossa uiskenteli kokonaisia, tuoreita mansikoita. Kahvi tarjottiin sekalaisesta setistä kuppeja; ne jotka tahtovat mukin, voivat sen ottaa ja ne jotka kaipaavat porsliinia tasseineen, var så god. Ja santsikuppi sisältyy hintaan.

Voileipäkakku on tosi hyvä idea, miksei maalaiskahviloissa laajemminkin tarjota sitä mitä ihmiset tarjoavat juhlissa?

Kaikki on alusta loppuun itse tehtyä. Hinnoittelu on maltillinen ja itse tehdystä maksaakin mielellään. Tiskin päällä myydään omaa leipää mukaan. Ja joka paikassa kuuluu iloinen puheensorina. Palvelu on ystävällistä ja välitöntä. Uudet omistajat ovat selvästi yhteisön suosiossa, enkä ihmettele. Itsekin olen torilla ostanut monta kertaa kaloja Holmbergiltä ja aina kala on ollut tuoretta ja hyvää, palvelu on ollut ystävällistä jopa meikäläisen huonolla ruotsilla suoritettujen kysymysten osalta :)

Ja miten tajuttoman hyvä idea kalayrittäjältä on tarjota kalasta tehtyä voileipäkakkua ja herkullisia graavileipiä sekä kotoisia "parempia kakkuja" ? On kerrankin älytty pelata vahvuuksilla ja tarjota juuri sellaista kotoisan persoonallista, rehevää ja herkullista saaristolaisruokaa joka maistuu paitsi paikallisille, myös meille muualta tulleille. Ilmeisesti kiinteistössä on kunnolliset keittiötilat että tämä kaikki on mahdollista ja ihanaa että näin on. Aivan liikaa näkee maakunnissa persoonattomia kahviloita jossa suurin osa on teollista, mautonta ja tylsää sarjatuotantokamaa. Näemmä omannäköinen, itsetehty ja vastalaitettu on sääntösuomessa kuitenkin mahdollista jos tahtoo.

Ja se mikä jäi vielä kokeilematta oli kahvilan tarjoama 7e Fiskburgare ja päivän erikoiset jotka vaihtelivat tarjonnan mukaan. Toivon todella, että asiakkaita riittää niinkuin toripäivänä; jonoksi asti.  Ja kun syksyllä suljemme mökin oven talveksi voimme keväällä toivottavasti palata paikkaan, joka on vakiinnuttanut asemansa Taalintehtaan parhaana kahvilana. :)

perjantai 14. elokuuta 2015

Mustatorvisienikeitto ranskalaisella rakuunalla ja vihreällä kardemummalla



Joskus yksinkertaisimmat asiat ovat parhaita. Niinkun tämä keitto. Se on niin hyvä, että päätin nyt vaan naputella sen, vaikka piti tarinoida ihan muusta. Tein sen äsken.


Se syntyi sienistä joita poimimme I:n kanssa viime viikolla Espoosta. Me löysimme mustia torvisieniä melkein kaksi litraa ja kuivasin ne kaikki.

V:llä on syntymäpäivä ja hän on tuomassa paria kaveriaan käymään. Minä olen ihan yksin opetellut savustimen käyttöä koko päivän ja pykertänyt yhden suklaakakun. Sitten I kiipesi ensimmäistä kertaa puuhun ja kaiken sen kiipeilyn jälkeen tajusimme olevamme sudennälkäisiä. Ja niinpä päätin, että me saamme mustatorvisienikeittoa ja teen sitä sen verran, että sitä riittää alkupalaksi rantautuville vieraillekin.

Tässä keitossa juju tulee paitsi mustien torvisienten mausta, myös kahdesta vihreästä kardemummapalosta jotka heitin liemeen hautumaan sekä ranskalaisesta rakuunasta, jota olen (hieman kitukasvuisena) onnistunut penkissäni kasvattelemaan.

Ihan tarkkoja mittoja ei ole, mutta maku on harvinaisen hieno; samaan aikaan vähän parfyyminen kardemumman sansiosta ja melkein lakritsainen ranskalaisen rakuunan antaman säväyksen vuoksi.

Valitettavasti ei ollut mökillä parempia liemiä, joten käytin yhden kuution luomukasvislientä ja yhden kuution kanalientä. Jos olet jossain sivistyksen huudeilla, tekisin ehkä tähän varsisellerillä ja purjolla maustetun juuresliemipohjan optimitilanteessa. Mutta näytti toimivan näinkin. Lisäksi paahdoin ihan vaan Pågenin raskeria, jota dippasimme keittoon. Toivottavasti vieraatkin tykkäävät - ainakin kuvittelen niin. :)

Mustatorvisienikeitto ranskalaisella rakuunalla (riittää alkukeitoksi ainakin kuudelle-kahdeksalle)

1 banaanisahalottisipuli (tai puolitoista pikkushalottia)
1 tavallinen sipuli silppuna
2-3 rkl voita
loraus öljyä (oliivi)
2 rkl (hieman kukkuroita) vehnäjauhoa
n. 1,5 l vettä + 1 kasvisliemikuutio + 1 kanaliemikuutio (luomua molemmat jos mahdollista, tai itsekeitettyä lientä)
n. 2 lasia kuivaa valkoviiniä
n. 1,5 dl kuivattuja mustia torvisieniä
2 vihreän kardemumman palkoa
4 dl kermaa
2-3 rkl tuoretta ranskalaisen rakuunan silppua (pitää olla ranskalaista, venäläinen ei maistu lainkaan samalle)
mustaa pippuria

Silppua shalotti ja tavallinen sipuli. Laita tefonkattilan pohjalle voi ja öljy sekä sipulisilput. Kuullota hetki. Lisää sitten jauhot ja sekoita tasaiseksi, lisää öljyä jos liian kuivaa.

Lisää sitten valkoviini ja vesi, sekoita ja lisää liemikuutiot, sienet sekä kardemumman palot kokonaisina. Keitä hiljaisella tulella n. 10 min tai kunnes sienet ovat täysin pehmenneet ja leitto alkaa vähän saada rakennetta ja jauho kypsyy. Maista keittoa.

Lisää sitten keittoon kerma, rakuunasilppua ja mustaa pippuria. Kuumena mutta älä keitä. Tarkista maku, poista kardemumman palot ja halutessa koristele vielä rakuunasilpulla. Tarjoa ruispaahtoleivän ja voin kanssa. Kylmä valkoviini sopii keiton oheen tarjottavaksi.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Chianti Borstössä ja muita uskomattomia juttuja viime perjantailta.


Viime viikonloppu oli yksi kesäloman unohtumattomampia. Päästiin Montagliarin viinimaisteluun keskellä saaristoa, pällistelimme kivillä ohiajavia muskeliveneitä, kävimme jazzillallisella Farmors Cafessa ja retkeilimme Amos Andersonin kotikonnuilla Söderlångvikin omenatilalla. Mutta koska kaikessa tässä on ihan liikaa kaikkea yhteen juttuun, aloitetaan siitä, kun Riitta pyysi minua tekemään iltapalaa viinimaistelun jälkeen pienelle seurueelle ja päädyin miettimään illallista, jolla voisin tarjota Italiasta tutuille viinintekijöillemme pienen unohtumattoman elämyksen.

Viinimaistelu oli kutsuvierastilaisuus Riitan ja Pekan ystäville kyliltä ja lähisaarista. 

Tiesin kyllä, ettei minun tarvitsisi. Tiesin, että Riitta varmaan ajatteli enemmänkin jotain nopeaa grillistä tai tuhteja voileipiä kun hän pyysi minua miettimään pientä iltapalaa tarjottavaksi meille ja parille ystävälleen Italiasta.


Mutta aivan liiankin tuoreessa muistissa ovat vielä ne kerrat kun olemme Riitan ja Pekan mukana menneet Montagilarin viinitilalle ja meille on tarjottu toinen toistaan parempia juomia pölyisistä pulloista, joita kellarin sopukoista on löytynyt. Kohtelu on ollut ylenpalttisen ystävällistä niinkuin Italiassa aina, kun puhutaan ystävistä ja ystävien perheestä. Pikku I pääsi kaksivuotiaana ajamaan tilan vanhan isännän kanssa kaivuria ja me saimme vuokrata toissajouluna yleensä vain kokkauskurssikäytössä olevan tilan keittiön sukujoulumme viettoa varten. Minä halusin antaa jotain pientä takaisin koska olemme itse saaneet niin paljon.

Luonto on sateisen kesän jäljiltä henkeäsalpaavan kaunis ja kukkea. Vaihteleva sääkin suosi meitä. 

Koko tarina menee niin, että Montagliarin omistaja David Migliorini ja hänen tyttärensä Rita olivat suomessa järjestämässä viinimaistajaisia Helsinkiläisille ravintoloille ja Davidin pidettyä maistiaiset, Pekka nappasi ystävänsä kyytiin viettämään saaristoviikonloppua. David oli luvannut vetää perjantaina pienen viinitastingin saaristossa myös joukolle kutsuvieraita; tietysti mukana olivat Borstön tutuksi käyneet kyläläiset ja muutamia ystäviä, joilla on mökki lähellä. Niin ja me.

Sisareni tuli viettämään saaristoviikonloppua ja pääsi paitsi maistelemaan viiniä tutun viinintekijän opastuksella, myös nostamaan ruokia iltapalalle. 

V oli käymässä sopivasti kotona Espoossa kun kuulin iltapalatoiveesta; teini-ikään ehtinyt A kun halusi päästä Assemblyihin, niinkuin joka vuosi ja isi toimitti hänet kaupunkiin ja pelipaikoille. Siitä huolimatta mietin vähän neuvottomana, mitä yllättävää, hauskaa ja herkullista tarjoaisin näille harvinaisille vieraille. Hommaa rajoitti aikataulu ja se tosiasia, että joutuisin tekemään vähintään viimeistelyt sinänsä vieraassa keittiössä. Meinisimme ensin viinimaisteluun luonnonkauniiseen Borstöseen ja vasta sitten Riitan mökille. Ruuan pitäisi siis päätyä pöytään suht helposti ja nopeasti, koska oletuarvoisesti on jo ilta ja kaikilla nälkä. Kaikki pitäisi lisäksi tehdä käytännössä valmiiksi seuraavan vuorokauden aikana, jotta voisin vaan nostaa illalisen pöytään saavuttuamme Riitalle. Lisäksi koko show pitäisi saada pakettiin ennen kymmentä, jolloin aurinko laskee jotta voisimme veneillä omalle mökille yöksi. Joten: nopeaa, helppoa, esivalmistettua ja kylmälaukkuihin pakattavaa. Nostoon saisin avuksi sisareni Mikansa kanssa; heidät napattaisiin kyytiin Kasnäsistä matkalla viinimaisteluun sillä he ovat tulossa meille viikonloppukylään.

Raitajuuria ja punajuuria omasta maasta. 

Sinänsä nyt on ihana aika; koska kesä on ollut niin myöhässä kaikkea on yllinkyllin. Olin jo käynyt keskiviikkona Taalintehtaan torilla ja ostanut sieltä mm. ihania, tuoreita punajuuria, kotimaista hapankirsikkaa ja papuja ja tuumasin, että niitä voisi jotenkin hyödyntää.


Ja sitten sain neronleimauksen; teen alkupalaksi toisinnon taannoisesta punajuurta ja mallasmultaa - alkupalasta nyt kun on punajuuren sesonki. Lisäksi tiesin että Pekka oli käymässä Davidin kanssa vielä Stockan herkussa ja sain tilata häneltä erikoisempia aineita jos on tarpeen. Niinpä tilasin vuohenmaitojogurttia ja kirveliä, joka ei jostain syystä tänä vuonna oikein ottanut kasvaakseen omassa mökin ryytimaassani. V:n nakitin nyppimään harvennusmielessä porkkanatallista muutamia pieniä punajuuria, jotta saadaan ihan tuoreita, nuoria naatteja ja ehkä söpöjä punajuuriakin. Alkupala done.

Keittopohjaan ei lisätty voita, vaan sulatin voin mallasmultaan kätevänä emäntänä kuumenevan keiton lämmöllä... ;) 

Pääruuan keksi V. Vaikka onkin riski tarjota Italialaisille italialaista ruokaa, päätin tehdä Lazion häränhäntäkeittoa, sillä tiedän että osaan tehdä hyvän Laziolaisen. Sen verran tuunasin sitä erityiseksi, että poltin muutamia, kiinteälihaisempia tomaatteja pannulla lähes mustiksi jotta saisin samantyyppistä, hieman erilaista happoa liemeen kuten Chef & Sommellierin Osso Buccossa. Muutenkin pitäydyin varsin kurinalaisena; liemeksi vain valkoviiniä ja vettä - kaikki maku lihasta, sen huolellisesta ruskistuksesta ja aidoista, tuoreista aineista. Varoin etten sotke makupalettia millään latteaksi.  En käytä keiton jatkamiseen hätäpäissäni edes valmiita liemiä joilla olen niin monta kertaa aiheuttanut itselleni hienoisen pettymyksen; kun maistan ruokaa ennen liemen lisäystä se on upeaa, mutta sitten jatkan sitä liemellä ja mausta tulee tylsän tasapaksu. Viinintekijäperheessä kun makuaisti toimii, niin koitan pistää parastani.

Mimmun kanssa soiteltuani sovimme, että Mimmu ja Mika tuovat Ahlmanin tilapuodista juustoja ja minä keitän hapankirsikoista hillon juustojen kanssa. Lisäksi tein vielä pavlovapohjan ajatuksella, että saisin esitellä kotimaisia marjoja. Minulla oli penkissä lisäksi kypsymässä hyvä sato ahomansikkaa joten ajattelin laittavani pavlovaan creme fraichella jatketun kermavaahdon lisäksi ahomaksikkaa, villivadelmaa, puutarhamansikkaa ja kotipihasta (jälleen V paran listaan lisätty elementti!) kerättyjä punaherukkaterttuja.

Ja sitten tuumasin että muniakin on ja horttaa kasvaa rannalla, joten kun V on kaupungissa voisin tehdä jo niitä marinoituja munia, sillä vaikka saisinkin kaikki punajuuret keitettyä, kuorittua ja viipaloitua marinoitiliemiinsä valmiiksi ja mallasmullan pussukassa mukaan tuon alkuruuan nostamiseen menee aikaa. Juomapuolen oletin järjestyvän Montagliarilaisittain - sitä paitsi ajattelin että tuo punajuuriruoka menisi hyvin heidän chianti classiconsa kanssa, häränhäntäkeitto taas ehkä Riservan kanssa. Juustoille voisi ottaa Riservaa tai Brunescoa jos valinnanvaraa on.

"Iltapalamenu Montagliarin viineille" 


--


--


--


--

Kotimaisia artesaanijuustoja ja bourbonilla maustettua hapankirsikkahilloa 

--


Koko illasta tuli ihan uskomattoman unohtumaton. Kokoonnuimme Slipenille maistelemaan viinejä ja David kertoili Montagliarin perinteitä kunnioittavasta viinien valmistustavasta. He eivät käytä oikoteitä vaan viinien kasvatus ja viinit tehdään perinteisin menetelmin käyttäen vanhoja osin jopa yli 200v vanhoja tynnyeritä joista viiniin ei lähde vaniljan aromia toisin kuin uudemmista ranskalaisista tynnyreistä.

David ja Rita Slipenillä. 


"Me ja viinit olemme se, mihin kaikki päätyy; me olemme paikkamme historian summa. Historiamme maistuu viinissä; tieto on välitetty sukupolvelta toiselle ja viinintekijältä toiselle. " David kertoo pitkästi myös Chiantin alueen historiasta, sääntelystä joka liittyy DOCG - merkinnän taa ja rypälelajeista. "Riservaan valikoidaan kaikki parhaat rypäleet, se kypsennetään ensin kastanjatynnyreissä ja sitten vanhoissa tammitynnyreissä - sen kuuluu olla rubiininpunaista." Montagliarin tila sijaitsee keskellä Chiantin sydänalueita ja tekee nimenomaan perinteistä viiniä uskoen perinteisiin. Toki, jotain uuttakin kyllä luodaan koska DOCG kriteerit ovat niin tiukat ja jättävät vähän liikkumavaraa persoonallisuudelle: "Brunesco on uudempaa tuotantoa - se on oikeastaan kokonaan edellisen viinimestarimme luomus; modernimpi super tuscan viini, joka tehdään 100% alueen valtarypäleestä Sangiovesesta. Nimikin kertoo että viini on iltaruskon värinen. Bunesco tarkoittaa ensimmäistä hämärän hetkeä. Osa Brunescon rypäleistä kuivataan ja se käytetään kahdesti. Kypsytys tehdään pienissä tynnyreissä, jolloin haihtumista tapahtuu enemmän ja viini tiivistyy. Vaikka se on 100% sangiovesea, erityisen valmistusmenetelmänsä vuoksi siihen saadaan paljon erilaisia, hedelmäisempiäkin vivahteita." Ja Pekka, joka julistautui täysin kielitaidottomaksi käänsi kaiken lennosta englannista ruotsiksi.

Slipen on tunnelmallinen kylätalo; paikka jossa Riitta ja Pekka on myös aikoinaan vihitty. 

Olin toki kuullut näitä tarinoita ennenkin, monilla visiiteillämme viinitilalle, mutten tiedä olinko koskaan kuullut niin perusteellisia selityksiä. Hauska havainto oli sekin, kun David sanoi että viini täällä saaristossa maistuu erilaiselta kuin kotona. Saaristomeren omaleimainen, pikkuisen suolainen ja raikas ilma tuottaa viiniin toisenlaisia vivahteita kuin kotona. Paikalliset kalastajat ymmärsivät tämän hyvin; tuore savukala maistuu aivan erilaiselle täällä kotona kuin kaupunkiin vietynä. Niin suuri osa makuaististamme tulee hengitetyn ilman ja hajuaistin avulla.

Tuoretta, vasta nostettua siikaa kolmella tavalla. 

Paikalliset olivat tuoneet tarjolle myös parhaita paloja nyyttärityyliin; oli siikaa kolmella tavalla; graavattuna, savustettuna ja halstrattuna. Savusiika ja Montagliarin Brunesco olivat ihan erinomainen makupari.

"Of course!" Itseleivottua ;) 

Tottakai paikalla oli myös joitain Chiantilaisia salameja, grissineitä, Rezen maalaisleipää (vaikka David kyllä hymysuin vitsaili tottakai leiponeensa leivän itse) ja tietysti kypsytettyä Parmigianoa. Tunnelma oli välitön; olimme osa toisenlaista perhettä; Riitan ja Pekan saaristoperhettä. Tällaisia hetkiä arvostaa jo näin nelikymppisenä koska tietää, miten harvinaislaatuisia ne ovat.

Kun kaikki herkulliset kalat oli syöty, viinit maistettu ja aurinkoinen päivä alkoi tyyntyä iltaan siirryimme Riitalle.

Tällä kertaa en sekoittanut vuohenjuustoa ja kermaa vaan käytin simppelisti hieman suolalla maustettua vuohenmaitojogurttia. 

Puhdistin varovasti kuoren sormilla myös "juuresta" jolloin sain tarjolle suhteellisen rustiikkisen ilmestyksen.
Kuin kasvimaalta nostettu. 

Tällä kertaa älysin asetella punajuurialkupalan niin, että jogurtin ja punajuuren  väliin tuli mallasmultaa jolloin väri ei levinnyt valkoiseen kastikkeeseen, itsekasvatettujen punajuurien naatit käytettiin koristeluun ja lisäksi lautaselle ripoteltiin kirvelin lehtiä ja mäkimeriamin kukkia.

Keiton salaisuus oli puhtaissa mauissa ja poltetuissa tomaateissa. Viimeistely hyvällä oliiviöljyllä ja tilkalla luomusitruunan mehua. 

Pitkään hautunutta keittopohjaa jatkettiin vedellä, viimeisteltiin Mimmun pilkkomilla sellerinvarsilla. Suolan ja pippurin lisäämisen jälkeen lorautin keittoon vielä hieman sitruunan mehua, silppusin lehtipersiljaa ja lorautin pintaan tuoretta, hyvää oliiviöljyä. Lisäksi tarjosin padassa tekemääni maalaisleipää.

Artesaanijuustoja Ahlmanin tilapuodista. 

Pavlova jouduttiin skippaamaan, koska alkoi tulla liian myöhä ja siirryimme suoraan Mimmun tuomiin juustoihin. Mukana oli täydellisen kypsä Selin, Metsuria, Väinö, jokin erikoisempi pienen erän NoName - kittipintainen kutunjuusto. Kaikki oli hyvää ja saimme punastuttavan määrän kiitoksia; David sanoi, että punajuuri on hänenkin suurinta herkkuaan ja häränhäntäkeitto oli parasta mitä hän oli koskaan syönyt Italiassakaan. Ja se on jo paljon se mieheltä, jonka äiti on tilan ravintolan sydän ja oikea mestarikokki. Ja ettei siinäkään olisi vielä ollut tarpeeksi V sanoi Davidin tarttuneen illallisen päätteeksi häntä olkapäistä ja silmiin katsoen sanoneen: "You lucky, lucky man!"

Olisiko se sitten ollut se meri-ilma joka saa ruuankin maistumaan erityisen hyvin. ;) Joka tapauksessa siinä kotimatkalla merimerkkien vilkkuessa alkavassa pimeydessä, sisareni tuhistessa unisesti takapenkillä ja I:n nukkuessa lämpimänä sylissäni V kertoili lapsuustarinoitaan saaristosta kuin nuoruudenseikkailujaan tarinoiva muumipappa. Minä mietin hiljaa mielessäni, miten täydellinen päivä ja ilta tästä oikein tulikaan. Tämän näköinen on onnellisen (lähes) nelikymppisen päivä :)

tiistai 4. elokuuta 2015

Munia ja srirachaa - kesän suosikkinapsikas


Tänä kesänä omasta mielestäni onnistuneimmat pikkusyötävät ovat syntyneet eri tavoin laitetuista kananmunista ja niiden kanssa tarjotusta sriracha-jogurttikastikkeesta. 

Pieni määrä srirachaa sekoitettuna jogurttiin muuttaa turkkilaisen jogurtin maagisella tavalla syvemmän makuiseksi. Siitä ei tule tulista vaan jollain tavalla suolaisen maukas. Englantilainen sanoisi soosista jotta se on 'savory'. Me olemme käyttäneet sirachasta ja jogurtista sekoitettua ja suolalla maustettua kastiketta vähän siellä ja täällä, mutta munien kanssa se sopii jotenkin ihan erinomaisesti yhteen. Ja syy siihen, miten oikeastaan keksin koko yhdistelmän on yllättävän käytännöllinen. 

Savustetun ankan jämät saivat uuden elämän kananmunan päällisenä. 

V:n serkku Uudesta Seelannista oli perheineen Suomiturneella kesällä ja sovimme että he tulisivat meille illalliselle Espooseen vielä ennen paluuta takaisin. Meillä oli viikonlopulta sitä savustettua ankkaa jämänä ja tuumasin, että siitä saisi varmaan jotain hauskaa alkupalaa; vaikka niin että täytetään sillä munia. 

Lemon possetin alle laitettiin sokeroituja kiriskoita ja päälle tehtiin itse kirsikkasoseella maustettuja vaahtokarkkeja. 

Ja koska olin löytänyt lähikaupasta hyvännäköisiä kirsikoita, tuumasin että laitan menuun vähän kirsikkateemaa; teen jälkiruuaksi kirsikkaisen lemon possetin Pitt Cue cookbookista ja teen samalla enemmän kirsikkasosetta jotta sitä riittää myös pääruualla tarjottavien ribsien glaseeraamiseen ja vähän alkupalaankin. 

Meillä oli savuankkaa jonka kaveriksi sekoitin hieman thaihenkisen soosin ja paahdoin kukkakaalisipsejä. 

Niinpä marinoin ankan krsikkasoseesta, poppamiehen savuomenasta, viismausteesta ja kalakastikkeesta sekoitetussa kastikkeessa ja paahdoin vielä munien päälle vähän ohuenohuita kukkakaalisipsejä uunissa. Sekoitin ankan ja soosin sekaan myös kevätsipulia ja koristelin koko komeuden korianterin lehdellä. 

Jos savuankkaa ei ole saatavilla, srirachajogurtti ja paahdettu kukkakaali sopisi myös hyvin savukalan kaveriksi. 


Ja arvatkaapa sainko ne munanpuolikkaat mitenkään pysymään paikallaan tarjoilulautasella? No en. Juuri kuorittu kananmuna luisteli ympäriinsä kuin kaukaloon kesätauon jälkeen päässyt juniorikiekkoilija. Harkitsin liukuesteeksi majoneesia, mutta minusta se oli liian rasvainen makusettiin. Tähän kaivattiin jotain raikkaampaa. Ja niinpä muistin srirachajogurtin, jota tein joskus bataatin kanssa Ottolenghin ohjeella. Sekoitin aineet nopeasti kipossa ja annostelin vähäsen lautaselle pitämään munat paikallaan. Toimi paremmin kuin hyvin!

Munien painona oli toinen, vedellä täytetty purkki. Tässä munat on jo makutestattu, hyväksi havaittu ja ne lähtevät merimatkalle. 

Yhdistelmä oli ihan tajuttoman hyvä - niin hyvä että kun viime viikonloppuna Riitta pyysi minua tekemään iltapalaa, kierrätin idean munista ja herkullisesta jogurtista - tosin tällä kertaa hyvin simppelinä ja mikä tärkeintä, etukäteen valmistettavana versiona. 

Liemessä on valerianan vuoksi tosi luotaantyöntävä haju, mutta maku on hyvä. 

Ajattelin marinoida munat ja jättää päälliset tekemättä. Näin kananmunat voisi tarjoilla suolapalana jogurttikastikekulhollisen kanssa sillä aikaa kun nostan esivalmistellun illallisen pöytään. Lisäksi Riitan tyyliin sopii tällainen mutkaton, simppeli lähestymistapa. Jokainen saa sitten annostella jogurttikastiketta hieman suolaisen kananmunan kanssa tai vain dipata munaa jogurttisoosiin. Rennolla iltapalalla ystävien kesken tyyli on vapaa.

Muniin ideaa hain sekä Sami Tallbergin villiyrttikeittokirjasta, aiemmin tekemistäni punajuurimarinoiduista kananmunista ja Soppa 365:n somevirrasta bongaamistani momofokun munista.

Ja koska Riitalla oli vieraita Italiasta, halusin tuoda reseptiin jotain suomen villiyrttiboomista. Ja niinpä tuunasin Soppalaisten reseptiä käyttämällä siihen Valerianan eli virmajuuren kukkasia, joista Sami kirjassaan kertoilee seuraavaa:

"Virmajuuri eli valeriana, on erityisen tyylikäs kasvi, maultaan hieman kitkerä, ja joidenkin mielestä se omaa kissanpissaa muistuttavan hajun! Hiukan omituista, mutta sanotaanhan yhdestä maailman tunnetuimmasta rypäeestäkin, Sauvignon Blancista, että sen tuoksu (valmiissa viinissä) muistuttaa usein kissan pissaa." - Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja
Ja oli hyvä että olin lukenut tuon Samin selotuksen, koska tosiaan, se valmis liemi todella haisi seuraavana päivänä koruttomasti kakaistuna ihan kakalle. Munissa hajua ei sitten huomannut samaan tapaan ja niistä tuli kuin tulikin todella herkullisia. Jos valeriana pelottaa, voit toki jättää sen pois, mutta hyvin se tähän sopi. Minulla ei myöskään ollut vähäsuolaista soijaa, joten laitoin liemeen aika paljon valkkaria jatkeeksi ja maustoin sitä valerianan lisäksi myös inkiväärillä ja laventelihunajalla. Eikä minulla ollut sheryviinietikkaakaan, joten omenasiideriviinietikalla mentiin. Niin, alkuperäisestä ohjeesta taisi jäädä jäljelle noin soija ja keittoaika ;)

Marinoidut munat srirachajogurtin kanssa ovat mutkaton ja helppo suupala, jonka voi tehdä etukäteen valmiiksi ja joka sopii hyvin terassille hiukopalana.  Mutta todistettavasti se sopii myös savuisamman täytteen kanssa - vain mielikuvitus on rajana.

Munia ja srirachaa

Munia, keitettynä 6 min ja 50 sekuntia. Jäähdytettynä. ehkä 12 kpl
n. 0,5l valkoviiniä
3 rkl omenasiideriviinietikkaa
1 ja 3/4 dl soijaa
n. 2,5 cm pala inkivääriä siivuina
kourallinen virmajuuren l. valerianan kukkasia
n. 2 rkl laventelihunajaa, appelsiininkukkahunajaa tai muuta juoksevaa hunajaa (määrä riippuu valkoviinin makeudesta. Maista ja lisää tarvittaessa.)

Srirachakastikkeeseen
n. 3 dl turkkilaista jogurttia
1/2 tl rirachaa (tai maun mukaan hieman enemmän)
suolaa


Keitä kananmunat ensin valmiiksi, jäähdytä, kuori ja laita lasipurkkiin.

Sekoita hunaja, inkivääri ja valkoviini keskenään ja kuumenna sen verran että saat alkoholin palamaan valkoviinistä ja hunajan sulamaan. Anna hieman jäähtyä. Sekoita mukaan loput aineet. Tarkista maku.

Kaada sitten liemi purkkiin, munien päälle. Tarkoitus on saada munat uppoamaan kokonaan liemeen, eli jos purkkiin jää tilaa kuten meikäläisellä voit vaikka täyttää pienemmän purkin vedellä, laittaa kannen kiinni ja käyttää sitä munien päällä painona. Laita kelmu purkin päälle, sillä liemestä lähtee omintakeinen haju valerianan takia.

Anna munien maustua jääkaapissa 8h tai yön yli.

Halkaise munat ja sekoita toisessa kipossa srirachakastikkeen aineet. Tarkista maku ja tarjoa.