Syntinen kanaherkku eli oletko koskaan pursottanut kananjalkaan voita?

Ruokakatastrofien jälkeen aurinko taas vaihteeksi paistoi myös risukasaan. Palauttaessani filettä ostin Ompusta kanan koipinuijia, joita yllätyksekseni myytiin lihatiskissä ilman marinadia. Voitto!

Bongasin idean tähän reseptiin jo kesällä, mutta ahkerasta kyttäämisestä huolimatta en ole Sellon Citymarketista marinoimattomia kanankoipia löytänyt. Alkuperäinen idea tulee samasta kirjasta kuin ruususiirapin ohje. Näppäränä tyttönä en näemmä ole muistanut tarkistaa kirjan nimeä vieläkään... No, kirja on kuitenkin keskellä jäätyvää merta ja improvisoin tämän vain mielikuvan pohjalta.

Ohoi! Valmina seilaukseen?

Ideana reseptissä on irrottaa kanan jalasta nahka ja liha "nilkan" ympäriltä ja täyttää luun ja lihan väliin jäävä tila maustevoilla. Sitten jalkoja paahdetaan uunissa, kunnes kana on kypsää. Tästä tuli ihan mieletöntä herkkua! Voita kyllä menee niin paljon, että painonvartijat lähtevät varmaan juosten pakoon, mutta maku on ihana. V sanoi, että maustevoihin olisi voinut laittaa reippaamminkin makua, esimerkiksi lemon drop - chili olisi ollut ihanaa. Myös korianteria ja anisviinaa olisi voinut laittaa rohkeammin. Molemmat sopivat hyvin kanan kanssa. Lisäksi kanan nahan pippuroinnissa voi olla perusteellisempi kuin minä olin. Nääntymys, uupumus ja niskaan hiipivä flunssa... Kyllä te varmaan tiedätte.


Lisäkkeen innoittajana toimi katsomani Nigellan Express - show. Yleensä en kestä katsoa Nigellaa telkkarista, mutta nyt niin pääsi käymään. Mieleen jäi, että Nigella kehui ohjelmassaan valmista säilöttyä punakaalia. Ohjelmassa kaali käytettiin sellaisenaan, salaattina. Minun teki mieli kanelista, uunissa maustettua kaalia - mielessäni ihana Matthew Drennanin ohjeella tehty punakaalikeitto viime talvelta. Olin tarttunut purkilliseen punakaalia Lidlissä ja raahannut sen kotiin jo aikaisemmin. Maistoin ja haistoin kaalia ja totesin, että se on hyvää. Punakaali on tosiaan ihanaa itsekin hauduteltuna. Sillä sipulissa oli tehty punakaalia lampaan lisäkkeeksi. Itse tehtynä sokerin määrää kaalissa voi säätää halunsa mukaan, mikä on kiva. Ei tuo valmiskaan kaali silti liian makeaa ollut, etenkään kun laitoin sekaan muutakin.

Arki-iltana oli lisäksi kyllä ihan oikeastikin mukavaa kun pystyi hieman oikaisemaan lisäkkeen kanssa. Eikä tässä mitään vikaa ollut, vaikka säilykettä käytinkin - päinvastoin, yllätys oli tällä kertaa positiivinen.


Kanojen täyttämisessä jouduin hetken miettimään. Olin juuri tehnyt maustevoin ja se ei ollut ehtinyt yhtään kovettua. Kovana voin voisi tietysti työntää palasina kanan jalan sisään, muta pehmeä voi on ihan oma lukunsa. Hetken asiaa pähkittyäni keksin, että voisin käyttää tähän apuna pursotinpussia ja isolla, pyöreällä reiällä varustettua tyllaa, johon valkosipulinpalat eivät jää kiinni. Konsti osoittautui niin näppäräksi, että voin suositella sitä kaikille jotka tästä nyt innostuvat. Muistakaa sitten vaan pestä se tylla ja pursotin huolella, ettei niihin jää kanasta bakteereja.

Kanojen paahtamiseen kuluva aika riippuu varmasti siitä, laitatko kanat uuniin lisäkkeen päälle vai ei. Viileä ja kostea lisäke pidentää paahtumiseen tarvittavaa aikaa. Meillä kananuijat olivat lisäkepedin päällä 200 asteessa kunnes olivat nahastaan rapsakoita ja kauniin värisiä, eli vähän reilun tunnin. Siinä ajassa nahka oli vähän rapeutunut ja liha oli vielä ihan unelmamehukasta. Kanoja kannattaa tutkailla, mutta antakaa niiden kypsyä kunnolla - runsaan voin vuoksi ne eivät kuivahda mitenkään hetkessä. :) Lopuksi koko komeuden voi koristella lehtipersiljasilpulla ja sitruunalohkoilla.

Tämä on tosi syntistä ja ihanaa herkkua, kanat olivat niin mehukkaita ja hyviä, lisäke hieman makeaa ja täyteläistä... Paras aikoihin tekemäni kanaruoka, kieltämättä! Teen kyllä varmasti uudelleen kun löydän jostain marinoimattomia kanan koipinuijia.


Maustevoi kanankoiville (riittää n. 8-10 koipeen)

200g voita
18g lehtipersiljaa
4g korianterisilppua (voi laittaa enemmänkin)
muutama oksa timjamia
1/2 sitruunan kuori
1tl pernod -anisviinaa (1 rkl voisi olla oikeampi määrä)
(chiliä maun mukaan)

Lisäksi tarvitset:

n. 8-10 kanan jalkaa
mustapippuria
chilisuolaa

koristeluun:

lehtipersiljaa
sitruunalohkoja

Ota voi lämpenemään huoneen lämpöön tunti-pari ennen voin tekemistä. Sitten silppua yrtit ja valkosipuli ja riivi timjamista lehdet. Sekoita kaikki maustevoin ainekset joko ihan käsin vaivaamalla tai vatkaimella. Kun voi on pehmentynyt, mausteet sekoittuvat siihen helposti. Laita maustevoi pursotinpussiin.


Sitten preparoi kanat: Leikkaa veitsellä kanan nilkan ympäri nahka poikki. Mukana on myös jänteitä, joita voit katkoa veitsellä ja siistiä saksilla. Veitsen kärjellä voit tehdä voille tilaa, varovasti irrottamalla liha luusta. Preparoi kaikki jalat valmiiksi.

Sitten Pursota nilkan aukosta lihan ja luun väliin niin paljon voita kuin saat mahtumaan. Pippuroi ja suolaa kanan koiven pinta ennen uuniin menoa. Koipi valmis, siirry lisäkkeeseen!


Punakaali-linssilisäke kanoille (n. 4-5:lle)

1 prk punaskaalisäilykettä (lidlin purkki on 720g)
2 dl punaisia linssejä
n. 10 kpl kivellisiä mustia oliiveja, kivi poistettuna
1 sellerin varsi
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1/2 sitruunan kuori
1 tl fenkolia
1/2 tl kanelia
chilisuolaa
mustapippuria
n. 3 dl vettä

Poista oliiveista kivet painamalla niitä etusormen ja peukalon välissä niin, että kivi irtoaa. Enemmänkion oliiveita voi laittaa, ne ovat tässä ihania.

Silppua sitten sipuli, valkosipuli ja selleri. Kaada pannulle hieman öljyä ja kuullosta sipulia ja valkosipulia öljyssä. Lisää loppuvaiheessa valkosipuli, pyöräytä muutaman kerran ja lisää pannuun punakaali ja huuhdotut linssit. Lisää myös sitruunan kuori ja mausteet (mausteet voit lisätä myös valkosipulin kanssa öljyiseen sipuliseokseen, mutta toimii tässäkin vaiheessa). Sekoita ja kaada uunivuokaan. Lisää vuokaan vettä, linssien kypsymistä varten.


Sitten vaan kaikki kananuijat lisäkkeen päälle ja koko komeus uuniin 200 asteeseen n. reippaaksi tunniksi, ehkä jopa puoleksitoista - kunnes kanat ovat saaneet kauniisti väriä pintaansa ja kypsyneet täysin. Me jaksoimme odottaa reippaan tunnin, sitten oli niin nälkä että kävimme koipiin kiinni. Hyviä olivat, mutta pinnan voi antaa paahtua vielä hippasen ruskeammaksikin, jos tahtoo... :)

Korista sitruunalla ja lehtipersiljalla - herkuttele!

Talvisalaattia, kauheaa vuohenjuustoa ja pari sanaa epäonnistumisista

Työkaverini kysyi, kirjoitanko koskaan ruuista jotka menevät pieleen. Totesin, että kirjoitan. Lisäsin kyllä siihen, että kirjoittamisinto riippuu aivan täysin siitä, miten paljon masennun epäonnistumisesta. Välillä mahalaskuista ei oikein tahdo nähdä edes sitä koomista puolta - ainakaan heti. Sitten kun aikaa vähän kuluu, pettymyksen osaa laittaa syrjään ja ehkä sanoakin jotain asiasta. Onneksi näitä huteja ei kuitenkaan tule niin kovin paljon. (Sanoo hän ja koputtaa puista päätään)

Viime viikonloppuna minulla oli ihan erityisen huonoa ruokaonnea. Se varmaan lopullisesti toimi innoituksena tähän kirjoitukseen. Ja kun tässä nyt on muutenkin tullut summattua vuoden tapahtumia, niin laitetaan tähän nyt pari masentavaa epäonnistumistakin vuoden varrelta. Sinänsä nämä tähän raportoimani nyt eivät ole minusta niin selkeitä kuin surullisenkuuluisa greippijälkkärini, joka oli aivan kaameaa ja höyryttämäni tossunpohjaleipä jota tuli jotain ihan muuta kuin toivoin. Erityisen ylpeä en myöskään ole ideastani sokeroida mustikat jo muutenkin hirvittävän makean italialaisen tortun päälle tai mustikkakastikkeen pohjaan polttamisesta muuten toimivien kuorukoiden kanssa. Mutta täältä tulee nyt pari lisää.


Kokeilu, josta en ole vaan saanut aikaisemmin kirjoitettua on ensimmäinen heinäsorsani. Olimme kahdestaan mökillä ja laitoin linnun paistinpannun kautta pataan ja hauduttelin rakkaudella punaviinissä. Kuvittelin, että tästä tulisi jotain yhtä ihanaa kuin fasaanista, jota taannoin tein.

Kuvittelin, että punaviini tekisi linnusta ihanan mehukasta ja mureaa. Lopputulos oli pettymys. Se ei sinänsä maistunut pahalle, mutta minusta siitä tuli jotenkin puisevaa ja kuivahkoa. Lisäksi vielä ankarissa saaristo-olosuhteissa (ja laiskuuttani) menin suurustamaan padan liemen jauholla - lopputulos näytti jotenkin epämääräisesti marjapuuron väriseltä oksennukselta.

En ole ihan varma myöskään siitä, pitäisikö sorsan kanssa samaan pataan ylipäätään laittaa fenkolia ja katajanmarjoja. Hrmh. Kaikkea on kokeiltava, eikö? Joo, kyllä, se näytti pahemmalle kuin maistui. Joka tapauksessa lopputulos oli niin masentava, että minun täytynee etsiä joku kunnon innoitus, ennenkuin tartun sorsaan uudelleen.


Klassinen Osso Bucco on jotain, mitä olen kahdesti yrittänyt, siinä mielestäni kunnolla onnistumatta. Tämä on minusta täysin käsittämätöntä, kun minäkin pataruuista niin pidän ja niitä paljon teen. Mutta ei, Osso Bucco ja minä emme ole vielä ihan väleissä. Jos joku tietää tähän oikeasti hyvän ja kokeillun ohjeen, niin vinkatkaa. Olen valmis kokeilemaan taas jossain vaiheessa.... Kun unohdan viimekertaisen, jotenkin sitkaaksi jääneen kokeiluni :)

Jotenkin onnistuin viime viikonloppuna ostamaan pilaantuneen sisäfileen, punaviinin ja ihan hirveän pahaa hunajavuohenjuustoa. Aika hyvä saldo yhden viikonlopun osalle, eikö vaan?


Viikon vinkki siis kuuluu: luottakaa haju- ja makuaistiinne. Luottakaa, vaikka pakkauksen päiväys sanoisi mitä. Haistakaa ja maistakaa. Ihminen on rakennettu niin, että pilallinen ruoka tuntuu meistä epämiellyttävälle. Siihen on syytä luottaa.

Jos viini haisee perunakellarille, se on korkkivikainen. Ei sitä tarvitse arastella, senkun laittaa korkin takaisin kiinni ja vie alkoon. Ottavat mielellään vastaan palautukset.

Sama pätee myös sisäfileen osalta: jos se haisee vastenmieliselle; vaikka se näyttäisi hyvältä ja vain haju on tunnistamattoman vastenmielinen älkää syökö sitä, hyvä kauppa antaa pahaksi menneestä ruuasta rahat takaisin ihan mielellään.

Olin vaihteeksi kaupassa Isossa Omenassa lauantaina. Siellä oli tarjouksessa vakuumipakattuja naudan sisäfileitä 17 eur/kg. Olin vähän väsynytkin lauantaina aiemmin päivällä pidettyjen talkoiden jälkimainingissa. Tuumasin, että pihvistä saamme helppoa ruokaa. Valitsin mielestäni kauniin värisen, tasaisen fileen ja tyytyväisenä tarvoin saaliini kanssa kotiin.

Kun kuorimme fileen vakuumista, se oli ihan kauniin värinen, mutta haisi jotenkin oudolle. Se ei ollut niin selvästi pilaantuneen hajuinen, että jäimme miettimään onko fileessä jokin mureutusaine joka antaa tuollaisen, A:n sanoin "kananmunaisen" tuoksun. Päiväystäkin oli vielä viikkokausia jäljellä.

Ulospäin ihan söpö. Huomaa myös hajonneet ricottapallerot etualalla.

Kilautin jopa äidille ja pähkimme filettä yhdessä puhelimessa. Menimme jopa siihen asti, että paistoimme fileestä pihvit ja totesimme, että ne myös maistuvat kummalliselle. Seuraavana päivänä soitin omenaan ja kysyin mitä teen fileelle, koska me emme sitä pysty syömään.

Fileen sai palauttaa ja kaivoin roskiksesta myös alkuperäisen pussin mukaan. Jätin fileen siis jääkaappiin minigripin zip - pussukkaan odottamaan palautusta. Kun tiistaina vein sen takaisin, file oli jo ihan vihreä paikoitellen. Katsellessani sitä vihreää filettä, tuli olo, että on pakko kirjoittaa tänne pieni uskon vahvistus omaan aistinvaraiseen arviointiin liittyen.

Vaikka meilläkin paljon lihaa syödään ja liha ei minusta tuoksunut oikealle, silti epäilin omia aistejani. Etenkin jos se maaginen ja liiankin paljon tuijotettu viimeinen käyttöpäivä on kaukana tulevaisuudessa.

Kun katselin palautustilanteessa sitä vihreää filettä tuumasin, että epäily on ihan turhaa. Ei kunnossa oleva liha muutu vihreäksi parissa vuorokaudessa. Kyllä nenä kertoo onko ruoka enää syömäkelpoista. Ja sattuuhan noita pilallisiakin mukaan välillä - erään voi päätyä pakkausvirheitä ja muutakin. Eikä se monesti edes ole liikkeen syy vaan jossain kohdin jotain on mennyt pieleen. Ostamastani fileestä ei esimerkiksi mitenkään päällepäin nähnyt, että se oli pilalla. Liha oli oikein kauniin väristä ja jämäkän oloista. Pakkaus oli ehjä. Vain tuoksu oli outo ja epämiellyttävä.

Liike korvasi tuotteen ja myyjä pahoitteli vilpittömän kauhistuneena fileen nähtyään. Mutta kieltämättä en ostanut palautusrahoilla enää uutta tarjoussisäfilettä ;)


Mutta jospa pääsisimme vihdoin talvisalaattiin ja siihen vuohenjuustoon. Minulla on pakkasessa pussillinen karviaisia, on ollut jo pitkään. Olen koko syksyn miettinyt, että haluaisin tehdä karviaisista vuohenjuustolle hillokkeen, jolla toisin jotain uutta makua ikiaikaiseen kestosuosikkiini vuohenjuustosalaattiin. Lauantaina, Isossa Omenassa surffatessani päädyin sisäfileen löydettyäni herkkujuustotiskille. Etsin vuohenjuustoa, mutta löysin vain kevytversion ja hunajavuohenjuustoa. Hunaja vuohenjuuston kanssa kuulostaa ihan hyvälle, klassiselle idealle? Niinpä niin, joten ostin sitten hunajavuohenjuustoa.

Lampaiden vaatteissa..

Vuohenjuusto oli ihan kamalaa. Tai ainakin se oli ihan erilaista kuin kuvittelin. Hunajaa oli aivan liikaa meidän kenenkään makuun. Itse juusto oli kuin tuorejuustoa - hieman rakeisen oloista hunajaista mössöä. Ehkä se oli jotenkin piimäjuustoisen pyöreää vuohenmaidosta tehtyä levitettä, jossa oli jotenkin vaahtoinen tai rakeinen konsistenssi? Brrh.

V taisteli urheasti koko salaatin juustoineen alas, minulta jäi lopulta ehkä reilu kolmannes juustoa ja A söi kaiken lämpimän salaatin, mutta juusto jäi. Näin siis tähän ruokaan reagoi lapsi, joka rakastaa juustoa, kaikkia juustoja ja aina kun niitä tarjotaan.

Itse salaatti oli hyvää ja karviashillokkeesta tuli tosi namia - korianterin kanssa yhdistettynä karviaisen maku oli hauska yhdistelmä. Voi olla, että hunajaa olisi voinut laittaa vähän vähemmän vielä hillokkeeseen, mutta en kyllä osaa arvioida kunnolla, kun se vuohenjuusto oli niin kertakaikkisen jyräävää. Salaatin kanssa olin varannut myös Jackson Estate - sauvignon blancia - koska tiedän, että sen maussa on herukkaisuutta, joka sopisi karviaisen ja vuohenjuuston kaveriksi. Viini olikin moitteetonta, taas.

Ihan varmaa on, että teen salaatista uuden yritteen - mutta ihan oikealla, kunnollisella vuohenjuustolla.



Karviashilloke (riittää n. 4 salaattiin)

160g karviaisia
1 rkl hunajaa
1 rkl viikunabalsamicoa
1-2 rkl appelsiinimehua
mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä (hyvää, extravirginiä)
korianteria

Ennen salaatin valmistusta tee karviashilloke. Kaikesasa yksinkertaisuudessaan laita karviaiset, hunaja, etikka ja appelsiinimehu pieneen kattilaan ja keitä seosta, kunnes karviaiset ovat menneet rikki ja seos on muuttunut vähän hillomaisemmaksi. Lisää sitten hyvää oliiviöljyä pyöristämään makua ja mausta sopivaksi mustapippurilla.



Korianteria käytetään annoksen koristeluun, mutta voi sitä hienontaa vähän hillokkeen sekaankin, jos haluaa.


Lämmin talvisalaatti (3:lle)

1 sellerivarsi
2 punasipulia
1 kesäkurpitsa
1 pkt sokeriherneitä (n. 200-250g)
oliviiöljyä (voi lorauttaa vähän pannullekin manteliöljyn kanssa)
1 valkosipulinkynsi
2rkl manteliöljyä
1.5rkl viikunabalsamicoa
chilisuolaa
mustapippuria

+ ihan oikeaa, paksulla kuorella varustettua vuohenjuustoa 1 annoskiekko per nenu.
(halutessa ruisleipäsiivu jokaisen juustokiekon alle, realia tms tasaista ruisleipää)

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen tai grillivastukselle. Grillivastus on varmaan tässä paras.

Pese ja halkaise kesäkurpitsa. Kaavi kesäkurpitsasta pois siemenet ja pilko keskurpitsa siivuiksi. Siivuta myös sipuli ja sellerin varsi.

Laita vuohenjuustokiekot valmiiksi tefloniselle piparipellille ja laita ne uuniin n. 3-5 min ennen kuin salaatti on valmis. Jos haluat, voit laittaa vuohenjuustokiekon alle saman kokoiseksi leikatun palasen täysjyväruisleipää (realia tms).

Tarvittava aika riippuu vuohenjuuston paksuudesta, ajatus on, että uunissa vuohenjuusto vähän sulaa ja saa pintaansa väriä. Sopiva hetki lienee, kun olet kuullottanut salaattiin tulevia sipuleita pienen hetken.

Kuumenna manteliöljyä pannussa ja lisää siihen sipuli ja selleri ja kullota niitä hetki. Lisää sitten valkosipuli, herneet ja kesäkurpitsa. Paista kesäkurpitsoja sen verran että lämpenevät ja hieman pehmenevät, mutta säilyttävät napakan purutuntuman. Kaada päälle viikunaista balsamico-viinietikkaa ja anna sen vähän kiehahtaa pois. Mausta chilisuolalla ja pippurilla.

Kokoa annos lautaselle: Alle lämmintä kasvissalaattia ja halutessa joitain salaatinlehtiä revittynä, päälle nostetaan lastalla vuohenjuustokiekko ja annostellaan karviashilloketta. Pirskota päälle mustaa pippuria, hyvää oliiviöljyä ja koristele korianterilla.

Hyvää syntymäpäivää meille!

Tänään, tasan vuosi sitten siskot kokkaa -blogissa julkaistiin ensimmäinen kirjoitus. Blogimme siis täyttää yhden vuoden tällä kellonlyömällä ja päivämäärällä 18.11.2009.

Ehkä nyt joku summaus kuluneesta on paikallaan, oli tämä kuitenkin niin yllätyksellinen ja tapahtumarikas vuosi. Ja voinpahan ainakin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kehua Lingell & Piispasen tämän vuoden Loimu-glögipainosta. Tämä tämän vuotinen on juuri sopivassa tasapainossa, ei liikaa makeutta mutta hieman jotain lisää hehkuviiniin verrattuna. Glögin kanssa kehtaa marssittaa esiin myös Jules Destrooperin mantelikeksit (almond thins) ja niiden päälle St. Agur - sinihomejuuston. Mikä mieletön makusinfonia syntymäpäivän juhlistukseen!

Katselin läpi ruokakuvia työhuoneen koneelta. Niitä oli ihan hirveästi, enemmän kuin tajusinkaan. V vinkkasi, että jotain kuvia voisi ehkä joskus poistaakin; "Niinkö? Tosiaan..."

Minä jäin lumoutuneena katselemaan menneitä päiviä auringossa ja kynttilän valossa, kevätkukkasia ja rakkaita ihmisiä. Ruokiin liittyi paljon kuvia, joita ei ole blogissa nähty. Iloisia, hyväntuulisia ihmisiä, suloisia poseeraavia lapsia ja surusilmäisiä koiria - kukkapenkeillä ja ilman. Paljon elämää on vuoteen mahtunut. Ihanaa, että olette olemassa, ihanaa, että olen saanut elää tämän kaiken.

Mimmun kanssa juttelin puhelimessa ja kysyin, mitä blogivuosi Mimmulle on tarkoittanut; Ennen kaikkea uusia ideoita ruuanlaittoon - uusia näkökulmia ja ajatuksia. Vaikka Mimmu ei kirjoita yhtä usein kuin minä, hän kirjoittaa silloin, kun on sen aika. Mimmua on kuluneen vuoden aikana ilahduttanut myös äitimme, joka ei ole koskaan pitänyt tietokoneista. Äiti on löytänyt blogit harrastuksena ja lukee niitä kuulema jopa enemmän kuin Mimmu. Välillä äiti raportoi Mimmulle, mikä on hänestä hyvä idea, johon hän on törmännyt: "Sillä sipulissa oli kuules kokeiltu tällaista, voisit sinäkin... ". Tämän lisäksi satun tietämään, että yksi äidin suosikeista on minustakin iki-ihana omenapuun alla -blogi.

Vuoden aikana julkaistujen reseptien osalta voisin todeta, että kahta reseptiä on haettu ylitse muiden. Absoluuttista sivujen suosiotilastoa minulla ei ole, mutta hakusanoissa borssikeitto ja mutakakku vienevät voiton. Makeissa hyvänä kakkosena tulee key lime pie. Suolaisista en osaa toista sijaa nimetä. Leivissä se olisi vaivaamaton leipä. Hauskoja ja huvittavia hakusanoja sen sijaan on silmiin tarttunut vuoden varrelta monta, monta kertaa. :) Onpa muutama reseptikin saanut innoituksensa jonkun hakusanoista. Best of - lista parhaista ruuista on vielä tekemättä.

Ehkä eniten kommentteja nostattanut reseptimme on ollut imelletty perunalaatikko, johon saimme paljon palautetta. Se sai minut myös perehtymään paremmin imellyttämiseen, jota en ollut koskaan sen syvällisemmin ajatellut. Kommentoinnin seurauksena jäin tuolloin miettimään sitä, kuinka hyvin yhteisö toimii neuvojen antamisessa. Todella paljon rakentavaa kommenttia ja hyviä neuvoja on vuoteen mahtunut! Asiattomia tai negatiivisia kommentteja on muuten ollut ylipäätään paljon vähemmän, kuin alussa ajattelin. Pääsääntöisesti kommentit ovat olleet ihania ja kannustavia. Sellaisia sydämeen piilotettavia.

Mutta jos vielä palataan resepteihin niin yllättävä uusi ruoka, jonka vuoden aikana kokkasin ja joka on jäänyt keittiöömme sen jälkeen on Jamie Oliverin ohjelmasta bongattu kolmen paprikan kana. En mitenkään arvannut ohjetta ensikertaa tehdessäni, että yhdistämällä säilötyn ja tuoreen paprikan sekä paahdetun paprikajauheen mausta tulisi niin valtavan mehevä. Jos ette ole kokeilleet, kannattaa. Helppoa ja hyvää.

Merkkitapauksina blogimaailmasta vuoden varrelta voisi tietysti mainita sen, kun Pastanjauhajat päättivät kokeilla meikäläisten lohitartaria. Yhtäkkiä sivullemme tulvi mutaman päivän ajan satoja lisäkävijöitä vuorokaudessa. Silloin ensimmäisen kerran tajusin, kuinka paljon ihmisiä näitä blogeja liikkuu lukemassa.

Ruokahaasteenkin voitimme vuoden aikana kerran ja pääsimme järjestämään itse haastetta numeron 42 ympärille. Se oli jännittävää! :) Muista blogimaan haasteista on mieleen jäänyt erityisesti lapsuuden kotiruoka ja aamuhaaste, jota oli mukava kirjoittaa.

Merkkitapaus on tietysti ollut myös syyskuun ruokablogiksi valitseminen. Se tuntui uskomattomalta. Täytyy myöntää, että vaikka tunnustuksen saaminen oli kaikin tavoin mukavaa, se toi minusta mukanaan myös "henkistä vastuuta". Jotenkin koin, että jokapäiväistä leipää - blogin Jamsin termillä "missikuukautemme" aikana julkaisemani reseptit pitäisivät olla sellaisia, joista voisin olla jälkeenpäinkin ylpeä. Kiireisen työn ohella se vaati jonkin verran venymistä. Kun kuukausi loppui, takki tuntui rehellisesti sanoen niin tyhjältä, että minulla meni pari viikkoa toipua ennalleni ;)

Hämmentävintä koko blogivuoden aikana on ollut se, että meitä on lähestytty niin mainostajien, kaupallisten blogialustojen, useampien blogitutkijoiden, lehdistön ja tv - sarjaan osallistumisen tiimoilta. Ensimmäinen reaktioni näihin yhteydenottoihin oli, että kyseenalaistin koko tämän homman järkevyyden.

Kai minä vain haluan sanoa, että selvisimme ensimmäisestä, monta yllätystä sisältäneestä vuodesta molemmat itsenämme. Aiomme jatkaa samaan tyyliin, toivottavasti myös siinä sivussa kehittyen. Olisi mukavaa, jos tulette tänne jättämään tervehdyksenne jatkossakin. Kommenteilla joita jätätte on lopulta valtavan suuri merkitys.

Ja alkuperäisessä tarkoituksessaan, kahden siskon yhteisenä yhteydenpitoprojektina ja reseptiarkistona blogi on toiminut mainiosti; blogi on aina loistava tekosyy soittaa silloinkin, kun ei oikeastaan ole mitään asiaa. Pohjalaisellehan se asia pitää välillä löytyä, eikös vaan? ;)

Siispä kohottakaamme Lingell & Piispanen ja kilistäkäämme, Siskot kokkaa on yhden vuoden kokemuksia rikkaampi.

p.s. A speksasi otsikon eilen :)

Panforte - eli pähkinäisiä karkkeja

Minua on jouluttanut jo pahasti tässä muutamana päivänä. Yksi tämän joulufiiliksen tuote on kesällä alelaarista ostamani talvitunnelmia - kirjan selailu. Kirjan ovat kirjoittaneet Anna ja Fanny Bergström ja kirjasta voi löytää enemmän ja vähemmän perinteisiä reseptejä. En kuitenkaan voi suositella kirjaa ihan täydestä sydämestäni. Olen nyt kokeillut vasta kahta reseptiä ja kokemukseni on, että kirjan reseptejä tehdessä kannattaa kyllä käyttä omaa harkintaa - kaikki ohjeet eviät toimi. Siitä lisää myöhemmin.


Tämä karamelliresepti tuotti ihan hauskoja pähkinäkarkkeja, mutta minusta niistä puuttui "jotain". Ihan hyvin näyttivät talkooväelle kelpaavan ja itsekin söin useamman. Maku on kyllä tosi pähkinäinen, mutta jotenkin tasapaksu.


Mietin, auttaisiko jos pähkinöitä liottaisi vaikka konjakissa vuorokauden verran ennenkuin ne leipoo karamelleiksi? Vai toimisivatko kuivatut hedelmät - rusinat tai karpalot pähkinöiden lisänä? Tai entäpä, jos suklaan vaihtaisi valkosuklaaseen ja lisäisi karkkimassaan vaikkapa calvadosta tai lakkalikööriä?


Ainakin resepti oli helpohko ja sitä voinee varioida. Tein annoksen puolitoistakertaisena, koska minulla ei ollut oikein sopivaa, 20x20 cm vuokaa. Kirjan ohje puhuu karamellimassan kaatamisesta vuokaan, mutta massa on kuin jäykkää muovailuvahaa, joten voisit varmaan käyttää tässä pienemmällä määrälläkin isoa vuokaa, josta taputtelet massan vain osaan vuuasta. Edes uunitus ei saanut massaa mitenkään "valumaan" tai "leviämään". Minä kuvaisin taikinan vuokaan saattamista lähinnä muovailuksi. Varo, massa on kuitenkin aika kuumaa ja jäähtyessään se kovettuu. Kannattaa siis varata tukeva lasta tai teräksinen, vahva tarjoilulusikka avuksi massan sekoitukseen ja muotoiluun.



Panforte - eli pähkinäkarkkeja

100g kalttaamattomia manteleita (minulla oli vaan kaltattuja, joten niitä siis)
100g hasselpähkinöitä
50g pistaasipähkinöitä (tai saksanpähkinöitä, joita minä käytin)
½ tl kanelia
vajaa 1 dl vehnäjauhoja (joo, alkuperäinen ohje sanoo näin)
125g hunajaa
1½ dl sokeria
100g tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Voitele käyttämäsi vuoka, kirja neuvoo käyttämään 20x20 vuokaa. Leikkaa vuuan pohjalle pala leivinpaperia, jotta karkit on helppo kypsänä irrottaa vuuan pohjasta.


Mittaa pähkinät, kaneli ja jauho suureen kulhoon, joka kestää myös kuumaa sokeriseosta.

Yhdistä hunaja ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa, kuumenna ensin miedolla tulella, niin että saat hunajan sulamaan. Kiehuta sitten kovalla tulella 1 minuutti. Nosta sitten kattila pois liedeltä ja sekoita sokeriseokseen tumma suklaa.

Näin käy, kun kippo on liian pieni!

Yhdistä sitten pähkinä-jauhoseos ja sokeriseos. Tästä massasta tulee tosiaan aika jäykkää ja sain sekoitella sitä tovin, ennenkuin sain kaiken jauhon sekaisin taikinaan. Minulle vajaa desi tarkoitti ehkä n. 4/5 dl. Eli kun tein annosta puolitoistakertaisena laitoin taikinaan suurin piirtein 1 ja 1/3 dl jauhoja. Melkein olisi kannattanut laittaa ensin desi ja lisätä sitten ruokalusikalla. Loput jauhot oli aika haaste saada kaikki leivottua taikinaan mukaan, koska taikina alkoi jäykistyä.


Sitten taputtelin ja muovailin taikinan uunipannuun, n. reilun sentin-puolentoista kerrokseksi. Laita uuniin ja paista 30 min. Voit antaa massan jäähtyä ihan huoletta, sitä pystyy leikkaamaan hyvällä veitsellä ihan nätisti vielä, vaikka massa on kunnolla jäähtynyt. Melkien huonompi leikkausjälki tulee, jos hosut ja taikina on vielä pehmeää. Jäähtyneessä taikinassa pähkinät leikkautuvat kauniisti. Kokeilin molempia, koska pelkäsin, että taikina jäähtyy liian kovaksi. Mutta ei. Hyvin kävi.

Laita leikattujen karkkien väliin leivinpaperipalat, jotta eivät tartu toisiinsa rasiassa.

Pancetalla ja salvialla täytettyä aamiaisleipää

Lauantai-aamuna tuijotin jääkaappiin, jossa minua odotti armeija säilykepurkkeja, lanttu ja lamppu. Ei jogurttia, ei leivänpäällisiä eikä talossa ollut muniakaan. Talkoopäivä oli edessä ja muu perhe nukkui. olin herännyt jälleen kerran kovin, kovin aikaisin ja hellittelyaamiaisvaihtoehdot näyttivät laihalta. Kaikki ihanat pannukakut, muffinssit ja juustosarvet vaativat useimmiten ainakin yhden kananmunan ja niitä ei ollut. Mihinkään vaivaamattoman leivän kaltaiseen ei ollut aikaa (eikä meillä ollut leikkeleitäkään!) ja Jamie Oliverin Gennaron ruukkuleivätkin vaativat täytteeseensä keltuaisia.



Tilanne alkoi mielestäni näyttää jo hieman synkältä, kunnes sain päähäni tutkailla The New Basics Cookbookia (Julee Rosso & Sheila Lukins). Sieltä löysin ruokaisan aamupalaleipäohjeen, johon ei tarvittu kananmunaa. Tästä tuli vähän saman tyyppinen rullaleipä, kuin rucola-mozzarellapizzasta jota tein taannoin. Tämän kuitenkin pystyi valmistamaan aamulla, samana päivänä. Lopputulos oli myös vähemmän "munkkinen" ja paljon kuohkeampi. Leipään olisi kuulunut ohjeen mukaan laittaa procuttoa, mutta sitä ei ollut. Minulla oli Rva R:n tuliaisina tuomia fenkolilla maustettuja pancettasiivuja, joten käytin sitten niitä. Leivästä tuli hyvää, joskin V on edelleen sitä mieltä, että rullatut leivät ovat jotenkin omituisia. Tähän tuli tosi rapea ja hyvä kuori, kun suihkuttelin vettä uuniin ohjeen mukaan.

Taikina myös vaivaantui kirjan ohjeessa ehdotetussa n. 10 min ajassa ihan tarpeeksi, mistä olin tyytyväinen. Käytin tosin vaivaamiseen paljon voimaa ja asennoiduin vaivausurakkaan ylipäätään tietyllä vakavuudella - en oikein jaksanut ajatella, että taikinaa pitäisi vaivata enemmän kuin 10 min joten meni melkein "kiukun tiestä";) Ainoa asia, mitä jouduin reseptissä muuttamaan oli, että veden määrä ei riittänyt käyttämilleni jauhoille. Lisäsin sitten vettä n. 0.5 dl alkuperäiseen ohjeeseen. Taikina oli veden lisäyksen jälkeen silti vielä enemmän kiinteä kuin löysä, mutta vettä tarvittiin, että kaikki jauho saatiin mukaan taikinaan ja taikina tuntui niin pehmeältä, että sain sen vaivatuksi.

Minä tykkäsin, että leivästä tuli hyvä aamupala ihan sellaisenaan. Tarjosin leipää vain teen ja tuoremehun kanssa. Leikkelettä tai levitettä ei tarvittu, koska leivässä itsessään oli täyte sisällä. Tuumasin siinä aamupalastellessa, että pancetta sopii tekemäni sopan kaveriksi kuin nenä päähän. Siivutin sitten lopun rullaleivästä talkooporukan nyyttäreihin, keiton kanssa rouskittavaksi.

Konsepti oli ihan viehättävä yksinkertaisuudessaan, eikä vaadi mitään kummempaa. Leivän täytteeseen olisi silti halutessaan voinut pilkkoa myös vaikka aurinkokuivattuja tomaatteja ja paahtaa pinjansiemeniäkin, jos runsaampi lopputulos kiinnostaa tai jos haluaisi korvata lihan vegetäytteellä. Siihen tarkoitukseen aurinkokuivattu tomaatti+ pinjansiemenet sopisivat hyvin. Hyvä leipä joka tapauksessa ja onnistuin vielä jaksottamaan sen tekemisen sopivasti talkooeväiden pykerryksen kanssa. Leipää kun pitää kohotella niin sinä aikana tekee jo ihmeitä ;)

Oli mukavaa puuhailla ihan rauhassa hiljaisessa talossa kun kaikki nukkuvat. Lopulta nuo pojat kuitenkin heräilivät ja kömpivät ylös karamellin, leivän ja keiton tuoksun täyttäessä koko asunnon. Ihan hyvä pakkasaamu Espoon perillä, siis.

Mitat alkuperäisessä asussaan, 1 kuppi on n. 2,4 dl ja pancettaa laitoin 150-200g



Pancetalla, sipulilla ja salvialla täytetty leipä (yksi pitkä leipä)

1 pss (11g) kuivahiivaa
1/2 kuppia lämmintä vettä (jouduin lisäämään n. 0.5 dl enemmän)
1/4 tl sokeria
2½ kuppia alkaisematonta yleisjauhoa (luin jotta hiivaleipävehnäjauhoa)
1/2 kuppia kokojyvävehnäjauhoa (laitoin sämpyläjauhoa)
3/4 tl valkosipulijauhoa
1/2 tl suolaa
1/3 kuppia vettä
1 rkl balsamico - viinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 kuppi sipulisilppua (eli yksi iso sipuli silputtuna)
6 unssia procuttoa (eli laitoin n. 150-200g, puolisen pakettia pancettaa)
1/4 kupillista silputtuja, tuoreita salvian lehtiä
runsaasti mustapippuria myllystä
2 rkl keltaista maissijauhoa (tämä tulee pellin jauhottamiseen, laitoin sämpyläjauhoa tilalle)

Sekoita hiiva, sokeri ja lämmin vesi keskenään pienessä kipossa. Jätä seisomaan, kunnes hiiva alkaa kuplia n. 5 - 10 min. Mittaile sillä aikaa jauhot.

Sekoita toisessa kulhossa jauhot, valkosipulijauhe ja suola. Kun hiiva kuplii, lisää hiivaseos jauhoihin ja kaada mukaan myös 1/3 kupillista vettä ja viinietikka. Kirja viittaa muodostuvaan taikinaan sanalla "mass". Minun sämpyläjauho-hiivaleipäjauhoni olivat todennäköisesti janoisempia kuin amerikkalaiset jauhot, joten lisäsin vettä rutikuivaan taikinaan. Kun taikinasta tuli kiinteää, mutta pehmeää tuomitsin sen valmiiksi vaivausta varten. Tarvittava veden määrä riippuu jauhoista, joten lisää vettä tarvittaessa vähän kerrallaan.

Vaivaa rakkaudella 10 min. Käytin paljon voimaa ja käänsin aina sormilla taikinaa kaksin kerroin vaivatessani. 10 min intensiivivaivaus tuotti tulosta ja jossain vaiheessa taikina alkoi mukavasti pehmentyä ja tulla elastisemmaksi.

Öljysin kevyesti taikinakulhon ja laitoin taikinan kulhon pohjalle. Ohje neuvoo kaatamaan taikinan päälle öljyä "coat it with oil", joten valelin taikinan sitten ihan reilusti öljyllä. Sitten peitin koko komeuden keittiöliinalla ja jätin sen nousemaan kaksinkertaiseksi. Kirja vinkkaa että siihen menee n. tunti, mutta paljon riippuu siitä, kuinka lämmin paikka taikinalla on kohota. n. 45 min-1h minulla kohotteluun varmaan meni.


Kun taikina kohoaa, tee täyte: kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulia miedolla lämmöllä n. 5 min, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Laita sitten sekaan pancetta (tai procutto). Kirja ohjeistaa laittamaan mukaan myös salvian, mutta olin jotenkin hypännyt tämän yli ja laitoin salviasilpun vaan selliasenaan leivän väliin. En kyllä näin jälkikäteen ymmärrä, miksi yrttisilppu pitäisi käyttää pannun kautta? Paremminhan se maku leipään tarttuu kun tuoreen silpun laittaa sellaisenaan leivän sisään?

Niin tai näin, paista pancettaa pannulla minuutin verran ja mausta sitten runsaalla mustalla pippurilla. Jätä täyte jäähtymään.

Voitele pelti kevyesti ja jauhota. Tulkitsin, että jauhotus on hyvä siksi, että leivän sisältä mahdollisesti valuva täyte imeytyy jauhoihin. Muuta funktiota en oikein näe. Mutta tein kuten käskettiin.


Kun taikina on kohonnut poista siitä paisko. Taputa taikina käsin tai kaulinta apuna käyttäen jossain määrin suorakaiteen muotoiseksi pitkulaiseksi ovaaliksi tai levyksi. Kirjassa mitat olivat suurin piirtein 14x8 tuumaa, mutta minä mitoitin omani siten, että se pituussuunnassaan nätisti mahtui käyttämälleni teflonpellille.

Taikina oli muuten yllättävän mukavan tuntuista muotoilla, pehmeää ja helposti muotoutuvaa. Tämän kanssa ei todellakaan tarvinnut taistella, helppo nakki!


Levitä täyte taikinan päälle, jättäen jokaiseen reunaan n. tuuman puhtaan alueen, eli reippaan parisen senttiä "saumavaraa" :) Sitten rullaa tiiviihkösti pitkäksi ja hoikaksi leipärullaksi ja nipistä saumat kiinni, jotta täyte ei valuisi pellille niin pahasti.


Sitten siirrä leipä käyttämällesi pellille, peitä liinalla ja jätä kohoamaan taas, kunnes leipä on n. kaksinkertainen. Taas kirja arvioi tähän kuluvan n. tunnin. Minä pidin leipää lämpimän uunin päällä (tein karkkeja samaan aikaan!) ja tuntui, ettei kohoamiseen taas ihan tuntia mennyt. Uuni kuumennetaan 200 asteeseen ennen paistamista.


Kun leipä on kohonnut, leikkaa siihen terävällä veitsellä tai partaterällä muutama viilto. Kirja ohjeistaa tekemään viisi kappaletta n. puolen tuuman syvyisiä viiltoja. Nojaa, sinnepäin - jos et käytä partaterää veitsen olisi kyllä hyvä olla tosi, tosi terävä. Sitten ota suihkupulloon puhdasta vettä ja suihkuta uuniin seinille ja joka puolelle vettä ja laita leipä sen jälkeen heti uuniin. Silje luukku, paista 5 min ja suihkuta sitten uudelleen uuniin vettä. Jatka sitten paistamista vielä 20 min kunnes leipä on kypsä.


Leipä paistui prikulleen annetussa ajassa ja vesikäsittely teki siihen ihanan, rapena kuoren. Keiton kanssa, aamupalalla tai molemmilla tavoin nautittuna- suosittelen lämpimästi!

p.s. Minä en muuten säilytä kananmunia jääkaapissa. Säilyvät hyvin huoneenlämmössäkin ja ovat sitten saman lämpöisiä kuin öljyt ja muut aineet, jos niistä pitäisi vaikka majoneesia joskus pykertää.

Valkosipulista tomaattikeittoa aurinkokuivatuilla tomaateilla ja appelsiinigremolataa

Meillä oli eilen taloyhtiön talkoot. Kirpeässä pakkassäässä raavimme maahan jäätyneitä lehtiä kärrykaupalla. Joku voisi miettiä homman järjellisyyttä, mutta lopulta tuli ihan siistiä ja ihan mukavaakin oli! Käsissä kyllä tuntuu, että eilen tuli riehuttua.

Talkoiden jälkeen oli nyyttärit. Minä tein meille lounasruuaksi kuumaa keittoa, tarjosin aamuisen täytetyn leivän jämät keiton kanssa ja jälkkäriksi kotitekoisia karkkeja. Koska keitosta pidettiin ja ohjetta pyydettiin tämän päivän sukulaisvierailua varten, laitan sen nyt ensin.


Halusin tehdä erityisen täyteläisen ja vahvasti valkosipulisen keiton, koska sää oli niin kylmä ja kirpakka. En ollut ehtinyt käydä perjantaina kaupassa, joten turvauduin kuiva-ainekaapin sisältöön. Keitto saa luonteensa aurinkokuivatusta tomaatista, jota käytin kokonaisen purkin ja valkosipulista jota keittoon tuli puolet kokonaisesta valkosipulista. Ruokaisuutta keittoon tuovat linssit. Laitoin keittoon lisäksi sardellia syvyyttä tuomaan. Jos joku on allerginen kalalle tai ei sitä muuten suostu syömään, tähän voi laittaa vastaavassa tarkoituksessa myös vaikka vähän panchettaa tai paistaa pekonia rapeaksi, kuullottaa sipulit pekonirasvassa ja murustaa rapeat pekonit keittoon lopuksi. Myös kaprikset voisivat käydä. Chilisuolan ja sambal oelekin tilalla voi käyttää tuoretta chiliä (jos sitä on) tai hätätilassa jopa kuivattua chilimaustetta.


Valkosipulista tomaattikeittoa aurinkokuivatuivatuilla tomaateilla (n. 9:lle)

1 l tomaattimehua
3 suurta sipuliua
1/2 valkosipulia (tai 5-6 suurta kynttä)
n. 1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja n. 280g (josta vaan osa tomaattia)
30g voita
4 rkl aurinkokuivattujen tomaattien säilöntäöljyä
2-3 sardellifilettä
2,5 dl linssejä
0.9l vettä
140g tomaattipyrettä
1,5 maggin natriumglutamaatitonta lihaliemikuutiota
1 tl sambal oelek - chilitahnaa
1,5-2 rkl valkoista viinietikkaa/valkoista balsamicoa
chilisuolaa ja /tai pirkan savusuolaa
reilusti mustaa pippuria

päälle
vajaa 1 dl paahdettuja manteleita
turkkilaista jogurttia
1 appelsiinin kuori
viininsuolaheinää, lehtipersiljaa tai rucolaa

Siivuta sipulit. Jätä sipulit puoliympyrän muotoisiksi suikaleiksi, jolloin niistä jää keittoon mukavia sattumia. Pieni myös valkosipuli ja aurinkokuivatut tomaatit.



Laita kattilaan 4 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja sardellifileet. Anna sardellin sulaa öljyyn. Sulata kattilassa öljyn ja sardellin seassa sen jälkeen voi ja laita sipulit kuullottumaan voihin. Kun sipulit ovat kuullottuneet miedolla lämmöllä (n. 5 min) lisää valkosipuli ja pilkotut, aurinkokuivatut tomaatit. Lisää sitten huuhdotut linssit. Linssejä ei tarvitse liottaa, pelkkä huuhtominen riittää.

Kääntele aineet sekaisin kattilassa ja lisää sitten chilitahna ja vähän suolaa sekä runsaasti mustaa pippuria. Lisää vesi, tomaattimehu ja -pyre sekä liemikuutiot. Voit lisätä vedestä ensin vain osan ja jättää muutaman desin siihen vaiheeseen, kun keitto on jonkin aikaa kiehunut. Minä laitoin ensin puoli litraa vettä ja lisäsin veden määrää lopuksi niin, että keitto oli minusta sopivaa. Kokonaisuudessaan käytin siis vettä 9 dl. Kun keitto alkaa kypsyä lisää keittoon jossain keittelyn vaiheessa etikkaa. Etikka nostaa mausta esiin jotain hienovaraisia makuja, jotka muuten jäisivät tomaatin alle. Minä laitoin sen 2 rkl valkoista viinietikkaa, mutta voit laittaa vähemmänkin, jos olet arka etikan kanssa. Myös vaalea balsamico olisi ollut tähän ihan omiaan. Siinä on hieman pehmeämpi ja pyöreä maku.

Anna keiton hautua hiljalleen kiehuen n. 30 min. Itse tein keiton aamulla valmiiksi ja jätn sen liedelle odottamaan talkoiden päättymistä. Sitten kuumensin sopan, tarkistin suolan ja pippurin ja laitoin sen tarjolle. Suolasta osa tuli laitettua sitä pirkan mietoa savusuolaa. Se ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta kun sitä nyt oli, laitoin sitäkin. Vahvemman savun maun saat käyttämällä vaikka liquid smokea. Kun keitto kypsyy, voit paahtaa mantelit pannulla. Lorauta pannulle hieman tavallista, kuumennusta kestävää oliiviöljyä ja kaada mantelit siihen. Sekoittele, kunnes mantelit alkavat saada väriä. Voit koristella valmiin sopan keittokunhoon manteleilla ja gremolatalla, tai sekoittaa mantelit soppaan ja tarjota gremolatan erikseen.


Sopan päälle siis pyöräytin väännelmämuunnelman gremolatasta - raastoin jogurtin sekaan 1 appelsiinin kuoren ja ryytimaan yrttikääröstä löytyi vielä viininsuolaheinää. se oli hauska lisä gremolatan seassa, koska sitä ei tunnistettu heti ja se on kauniin väristäkin :) Mutta rucola tai lehtipersilja toimivat tähän ihan yhtä hienosti.

Keitosta tuli hyvää ja onnistuin tekemään siitä mielestäni raikkaan makuista. Juttelimme keittojen teosta talkooväellä ja totesin, että välillä näissä keitoissa joissa on paljon aineita pelkään, että keitosta tulee jotenkin liian tasapaksua jos aineita on "liikaa". Jossain kohtaa keiton tekoa on minusta olemassa piste, jossa pitää vaan päättää, ettei keittoon enää lisää paprikaa tai muutakaan; että keitto on nyt suolaa ja pippuria vaille valmis. Sitten vaan lisää pippuria ja suolaa, kunnes keitto on hyvää. Mausta, sekoita ja maista. Toista kunnes olet tyytyväinen :) Tällä kertaa onnistuin.

Vaniljainen appelsiinimarmeladi

Äiti ja mummo herkeävät usein muistelemaan lapsuuden jouluja. Heille appelsiinit toivat joulun mukanaan. Voi miten appelsiineja odotettiin; "Ei niitä siihen aikaan kilokaupalla ostettu - hyvä jos yhden sai." Kilteille lapsille appelsiini saatettiin kääräistä pukin konttiin. Mummon silmissä välkähti hetkisen pieni lapsi, kun hän kertoi, miltä lapsuuden appelsiini tuoksui.

Ei appelsiinia voinut heti syödä - sitä piti ihailla ja tuoksuttaa ensin hyvä tovi.

Joulun läheisyyden huomasi viimeistään siitä, että vanhempieni pienen kaupan hyllyt alkoivat täyttyä appelsiineista, päärynöistä ja punaposkisista jouluomenoista. Joka vuosi samat joulukoristeet kaivettiin laatikosta ja punaisia-vihreitä ja kultaisia nauhoja ripustettiin lihatiskin reunaan ja ikkunoihin. Isä kiinnitti kattoon suuria koristelumihiutaleita.

Äiti puki päälleen punaisen, kulkusella varustetun esiliinan, kiharsi vaaleat hiuksensa huolella ja sipaisi hieman punaista huulipunaa. Äidin mielestä joulu on aivan erityistä aikaa - kaikki asiakkaatkin ovat aina niin ihania ja hyvällä tuulella. Joulun taika on hymyissä, hyvässä tahdossa ja ajatuksella valituissa, itse tehdyissä joulumuistiaisissa, joita kaupallakin välillä lahjaksi saatiin.


Ja äiti on tietysti oikeassa. Lumen keskeltä, pimeästä kauppaan saapuvat emännät tuoksuivat piparille, pullalle ja perunalaatikolle. Äiti hymyili puna poskillaan koko päivän ja kulkunen kilisi hieman äidin liikkeiden tahdissa. Jouluisten suklaarasioiden keskellä tarjoiltiin pakkasesta saapuneille asiakkaille joululauluja, glögiä ja pipareita: "No jokos on kuusi hankittu? Pääsikö potkukelkalla hyvin vai olivatko jo hiekoittaneet? ...Saako olla vielä joulutorttua, leivottiin itse eilen."

Kuulin isän äänessä hieman salamyhkäisyyttä kun näin hänen kättelevän naapurin miehen kanssa; "Se on sovittu sitten taas, olisiko kuuden aikaan ...?" Sitten isä huomasi minut ja lause jäi kesken:"Menkääs nyt mukulat pois asiakkaiden tieltä".

Kun livahdin hyllyn taa, naapurin mies jatkoi: "Niihin aikoihin varmaan, käyn ensin tuossa naapurissa..." haukkasi piparista palan ja tarjosi kuppiaan äidin suuntaan, joka kulki kahvipannun kanssa jokaisen asiakkaan luo. Ilmassa oli paljon iloista puhetta.

Minä pyysin äidiltä omenan, sellaisen punaisen; raikkaan ja makean, juuri myyntiin tulleen. Eikä äiti hennonnut sitä kieltääkkään, näin joulun alla. "Mutta kiltisti pitää sitten olla, tontutkin näkee!" äiti huusi perääni. Mutta en minä sitä oikeastaan enää kuullut. Minulla oli käsissäni veistoksellisen kaunis, viileä, punainen omena, jota ei voinut heti syödä. Sitä piti ihailla ja tuoksuttaa ensin hyvä tovi...



Vaniljainen appelsiinimarmeladi (n. 5-6 dl tai kaksi isohkoa purkkia)

5 appelsiinia kuorittuna
1 sitruunan mehu
1/2 limen mehu
n. 1 appelsiinin kuori (tai 3 -4 appelsiinin hatut)
4 dl hillosokeria
1/4 tl vaniljaa
1/4 tl kanelia
0.5 dl Pimm's Winter Cup -brandyä tai vaikka konjakkiglögiä.
(+ 1 rkl brandyä lopuksi vielä joka purkkiin)

Pari suurehkoa purkkia ja viinaa korkkien huuhteluun

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen, kääri purkit sanomalehteen ja laita uuniin desinfioitumaan ainakin puoleksi tunniksi, mielellään jopa tunniksi.


Kuori appelsiinit ja poista niistä valkoiset kalvot. Siivuta sitten appelsiinit aivan ohuiksi. Pilkoin applesiinisiivut n. 1/4 segmenteiksi. Raasta mukaan hieman appelsiinin kuorta. Minulla on kuorille toinen suunnitelma, josta myöhemmin lisää. Niinpä säästin pitkät kuorenpalat ja käytin marmeladiin n. 1 appelsiinin kuoren verran "hatuista" puhdistettua appelsiinin kuorta.


Laita kattilaan appelsiinit, silputtu tai rastettu appelsiinin kuori, hillosokeri ja brandy. Lisää kattilaan myös vanilijahiput ja kaneli. Koska minulla oli avattu lime ja n. pari puoliskaa sitruunaa, puristin niistä mehut mukaan kattilaan. Mikään pakko tähän ei ole limeä laittaa, voit laittaa pelkkää appelsiinia. Käytin tähän ihan oikeaa vanilijaa, joten jos käytät vanilijasokeria, laita sitä huomattavasti enemmän.

Keitä marmeladia hiljaisella tulella 15-20 min. Minulla ehti kyllä kiehua lähemmäs 30 min , kun odottelin vielä purkkien desinfioitumista uunissa.


Täytä sitten kuumat purkit kuumalla hillolla, huuhtele korkki viinalla ja lisää halutessa 1 rkl brandyä hillon päälle purkkiin. Sulje huolellisesti ja jätä jäähtymään.


Purkkien jäähdyttyä voit koristella ne joulutamineisiin ja antaa lahjaksi ystäville. Tai napsauttaa seuraavana aamuna sen vajaaksi jääneen purkin auki ja sipaista marmeladia paahtoleivälle brien kanssa. Taas yksi aamu pelastettu.