keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Perheenäidin pieni chilinkäyttöohje aloittelijalle

chili, käyttö

Ihan ensiksi täytyy sanoa, että chilin tulisuuden aiheuttaman aineen, eli kapsaisiinin sietokyky on asia joka kehittyy tottumuksen mukaan. Toisekseen kerron heti, että en ole mikään henkeen ja vereen chiliharrastaja ja tiedän varsin hyvin että joissain ihmisissä aihe herättää chiliäkin tulisempia intohimoja. Tämä pieni käyttöohje on teille kotikokkaajat, jotka kenties käytätte chiliä ensimmäisiä kertoja tai olette ehkä ostaneet ensimmäisen chilitaimenne ja mietitte mitenkä näihin pitkulaisiin hitaasti punehtuviin tai kellastuviin palkoihin oikein tulisi suhtautua. Sanottakoon nyt sekin tässä heti alkuun, että meikäläisen fokus on maussa, ei niinkään poltteen maksimoinnissa. Otan lisäksi enemmän kuin mielellään jatkovinkkejä postauksen kommenttilootaan. Lisäksi blogista löytyy vieraskynäillyt (osa1), hyvät jutut (osa2) chilien kasvatuksesta (osa 3) jos vinkkejä kaivataan. En siis puutu siihen puoleen tässä jutussa.

Idea postaukseen tuli vuosi sitten Alkossa, kun eräs tuttu myyjä turisi viikonloppugrillailuista joista oli tullut aavistuksen liian tulisia. Hän pyöritteli silmiään kun herkesin tarinoimaan ihan perusjuttuja chilin käytöstä. Kyseinen herrasmies on harrastunut ruuan suhteen ja olin ehkä aavistuksen yllättynyt, että chili oli raaka-aineena niin vieras.  Ja sitten mietin asiaa rauhassa ja tuumasin, että niin; varmaan se on sama aika monella. Vaikkei chiliä yleensä niin käyttäisikään, kesällä se chili jotenkin houkuttaa ja koukuttaa grilllin kuumetessa ja sitten sitä palkoa siinä pyöritellään arpoen; uskaltaisiko? Ja jos, paljonko? Ja yleensä ei ole edes tarkkaa tietoa mikähän tämä laji oikein on.

chili, siemenet
Eniten poltetta on chilin siementen kiinnikkeissä.

Noh, chililajikkeita on tosiaan monensorttisia. Joskus Hesarissa oli hieno taulukko eri lajeista ja niiden tulisuudesta, mutta eipä sellaista taulukkoa yleensä ole tallella tai saapuvilla mökillä.

Siksi neuvonkin; jos aiot laittaa chiliä ruokaan, etkä yhtään tiedä kuinka tulista se on; maista sitä. Aika harva chili on oikeasti niin tulinen, ettei sitä viitsisi maistaa sellaisenaan. Habaneron ja Naga Morichin (ja sen sukuisten, mutta harvemmin nähtyjen kuten bhut jolokian) kohdalla jättäisin maistelematta, mutta noin muuten chilistä voi maistaa pienen palan. Jos chili on tosi tulista, lasi rasvaista maitoa, piimää tai jogurttia auttaa poltteeseen.

Chilin miedoin osa on kärki ja tulisuus lisääntyy kantaa kohden. Osittain se johtuu siitäkin, että oikeasti chilin sisällä poltavaa kapsaisiinia on eniten noissa valkoisissa siementen kiinnikkeissä. Ei siis itse siemenissä, vaan noissa valkoisissa kiinnikkeissä. Siemeniä on taas vähemmän chilin kärjessä ja eniten kantaa lähinnä. Minun mielestäni myös chilin hedelmäliha on aavistuksen tulisempaa lähempänä kantaa, mutta tämä voi olla henkinen harha. Mutta: saadaksesi kutakuinkin tasaisen tulisuuden omaavaa chiliä, kaavi valkoiset siementen kiinnikkeet huolella pois.

Näin ollen jos käytän chiliä katkarapuihin, salaatteihin tai keittoihin sellaisenaan, tai vain vähän kypsennettynä käytän yleensä noin puolet chilistä ja nimenomaan siitä kärikiosasta. Se kanta taas sopii ruokaan kypsentämättä jos on mieto chili.  Jos teet jotain tosi ptkään kypsennettävää ruokaa siihen voi halunsa mukaan käyttää nataosan siemenineen päivineen. Chilin siementhän eivät ole myrkyllisiä, eikä niitä suositella kummemmin poistettavaksi kuten paprikalla mutta niiden kiinnikkeissä on tulta ja tappuraa.

Pitkään kypsentäminen poistaa tulisimpien chilien poltetta ja jättää vain pehmeämmällä poltteella varustetun chilin maun ruokaan. Toki, maltti on valttia. Isoonkaan, 800g jauhelihapaketista tehtyyn chili con carneen en ole laittanut koskaan puolta habaneroa enempää (okei, jossain äijäbileissä taisin yllytettynä laittaa kokonaisen ja joo, hiki puski raavaampien miestenkin pintaan). Jo puolikkaalla habanerolla ruoka on hiet pintaannostavan tulista vaikka se olisi hautunut kolme tuntia ja kokkausvaiheessa kapsaisiini saa yskimään, joten liesituuletin on hyvä kaveri. Tässä kohdin tullaan juuri turtumukseen; osalla ihmisistä on paljon itseäni kovempi chilinkestokyky. Minä käytän chiliä mausteena, enkä niinkään poltteen vuoksi. Chileillä saa ruokaan hauskoja raikkaita, kepeän paprikaisia makuvivahteita jotka vaihtelevat saman chilinkin osalta kypsyystasteen mukaan.

Yksi suosikkichilini Aji cristal on vihreänä melkein nokkosmaisen raikas tuoksultaan; kellastuessaan se saa keltaisen tomaatin tai paprikan tyyppistä kepeää makeutta ja punaisena se on hedelmäinen, lähes herukkainen sailyttäen silti raikkaan pohjamakunsa. Todella monipuolinen chili jossa on sopivasti (ehkä hieman kaupan punaisia peruschilejä enemmän) poltetta, mutta se ei ole liian polttava että sitä ei voisi käyttää kunnolla maustamaan. Lisäksi erilaikkeisia chilejä voi yhdistää; kokemus opettaa mikä sopii yhteen minkä kanssa. Ihan mahtavia bbq kastikkeita saa hauduttelemalla eri tulisuuden ja makupaletin omaavia chilejä jonkinlaisessa makeahkossa kastikepohjassa.

Paitsi chilin kypsyys, myös kasvin ikä vaikuttaa chilihedelmän tulisuuteen. Jos nyt ostit taimitarhalta keväällä uuden kasvin, sen ensimmäisen sadon hedelmät SAATTAVAT (eivät välttämättä) olla hyvinkin mietoja, lähes tulettomia. Tilanne korjaantuu jatkossa, mutta tämänkin vuoksi suosittelen maistamaan sitä chiliä ennen käyttöä. Yllätys voi olla pettymys suuntaan tai toiseen jos vaan laitat ruokaan chiliä ollenkaan tietämättä mitä meni soppaan.

Ja sitten tietysti se chilin käsittely. Jos mahdollista, chilejä kannattaa käsitellä kumihanskat kädessä, sillä polte on ikävä jos kapsaisiini siirtyy käsistä limakalvoille. Ihan liian helposti pyyhkäisee hikeä otsalta ja sitten kapsaisiini valuu hien mukana silmiin, huulille ja nenään. Tuntemani miehet ovat raportoineet toisentyyppisistäkin chilikatastrofeista. ;)

Jos hanskoja ei ole, tiedoksi että kapsaisiini on rasvaliukoinen. Voit siis chilien käsittelyn jälkeen lorauttaa käsiisi hieman ruokaöljyä ja hieroa sitä käsiin ja kynsien alle. Sitten pese öljy pois tiskiaineella ja ainakin suurin osa kapsaisiinista lähtee öljyn mukaan.

Sellainen hassu kuriositeetti muuten joka liittyy tähän kemiaan ja jolla voit myös viihdyttää kesävieraitasi on, että alkoholi liuottaa kapsaisiinia ja liottamalla chiliä viinassa, sen tulisuus laimenee tai häviää kokonaan. Meillä chiliä on lähinnä liotettu jossain kesädrinkissä josta on lähinnä juotu se drinkki ja chili hukattu. :)

Varmaan nyt unohdan jotain ihan olennaista vielä, mutta varaan oikeuden lisätä sen juttuun myöhemmin. Tässä kumminkin nämä muutamat asiat jotka ovat pyörineet kielenpäällä aiheeseen liittyen. Toivottavasti näistä on iloa siellä kesäkeittiöissä! :)

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Maissileipää, raparperichutneytä, kirsikka-kevätkaalisalaattia ja pulled porkia - tietysti savustimesta

bbq, maissileipä

Bloggaajien kesäkuun ruokahaaste antoi inspiraation tähän ruokaan. Tyylilleni uskollisesti olin taas myöhässä reseptin kanssa osallistuakseni itse, mutta haasteaihe oli minusta ihan erinomainen; näin kesällä kaikilla on aina jotain grillijämää tai savustusjämää lihan, kalan ja kasvisten muodossa. Mikäpä olisi yhtä helppo ja kotoisan ihana kierrätysvinkki edellisen päivän grilliherkuille kuin täytetty leipä.

pulled pork, bbq
Raparperista saa erinomaisen chutneyn.

V kokkasi viikonloppuna kasslerista sitä maailman parasta nyhtöpossua R2D2:ssa mökillä ja seuraavana päivänä meillä luonnollisesti oli vielä paljon possua. Sivumennen sanoen muuten ihan aitoon bbq -possuun tottuneena kirvelee silmissä joka kerta kun joku puhuu näistä "uunissa haudutettavista nyhtölihoista" tarkoittaen että se bbq valmistuu uunissa. Ei muuten valmistu. :) Sillä uuniversiolla ja oikealla, savustimessa low and slow tehdyllä pulled pork versiolla on yhteistä lähinnä raaka-aine. Lopputuloksen maku ja tekstuuri näissä kahdessa poikkeaa toisistaan täysin.

Ja sitä herkumpaa sikaa meillä oli läjäpäin viime viikonloppuna. Niinpä sitten mietin että mitähän lisukkeeksi ja kuinkas tulinkaan ajatelleeksi täytettyä leipää?! ;)

maissileipä
Tämä maissileipä oli aika tosi makeaa. Vähän vähemmän sokeria ja se olisi ihan erinomaista, mutta hyvä lopputulos ekaksi yritteeksi.

Minun on pitänyt jo kauan aikaa kokeilla maisileivän tekemistä itse. Jenkeissä tämä I:n kakkuleiväksikin nimeämä herkku on klassinen bbq - ruokien kastikepesusieni; sitä käytetään niiden kaikkien sooseista tulleiden ihanien makujen imeyttämiseen lautaselta viimeistä pisaraa myöten. Ja vaikka kai söimme sitä joskus kauan sitten Jenkeissäkin, muistan sen nyt tuoreeltaan sieltä Gotlanninkeikalta. Niin, ja nimenomaan Chutneyn kanssa tarjottuna. 

maissileipä, salaatti, kaali
Raikas kevätkaalisalaatti on maustettu kirsikoilla ja mäkimeiramilla. Yllättävä, mutta hyvä makuyhdistelmä.

En tosiaan ollut tehnyt sitä koskaan aiemmin itse vaikka homma on superhelppo; kuivat ja märät aineet sekoitetaan keskenään ja sitten seokset yhdistetään sekoittaen vaan juuri niin vähän että kaikki menee sekaisin ja muuutama klimppikään ei haittaa. Varmaan viimeksi homma jäi tekemättä kun luin jostain, ettei tätä meikäläisissä kaupoissa pikapolentaa pitäisi käyttää "oikeaan maissileipään". Mutta kun mökillä ei ollut piimää eikä karkeaa, esikypsentämätöntä maissijauhoa niin menin pikapolennalla ja jogurtilla.

Leipä onnistui minusta ihan hienosti, joskin sokerin määrä oli minun suomalaiseen makuun suht raju. Ensi kerralla vähennän suosiolla sen puoleen. Kakkuleipä oli aika osuva ilmaisu tälle leipomukselle. :) Siitä huolimatta kehotan kaikkia BBQ:n kanssa leikkiviä kokeilemaan; leipä sopii erinomaisen hyvin chutneyn kanssa alkupalaksi tai lisukkeeksi ja pari päivää vanhaa maissileipää voi myös grillata uuteen loistoonsa jos se on jo vähän kuivahtanut. Sillä on sitten hyvä kaapia ne cole slawn rippeet ja grillikastikkeet lautaselta.

Leivässä käytetty sokerimäärä huomioonottaen hieman chilillä ja inkiväärillä maustettu raparperichutney ja todella raikas, vinegretissä pyöräytetty kevätkaali-kirsikkasalaatti olivat vähän niinkun must leivän kanssa. Ehkä punasipulia olisi voinut vielä siivuttaa salaatin sekaan; olisi tuonut vielä pikkuisen sitä kärkeä makean leivän kanssa. Mutta hyvää se oli silti, vaikka leipä oli vähän liian makeaa minusta.

kakkuleipä


Eli kyllä, teen varmasti uudelleen ja ensi kerralla kokeilen laittaa puolet vähemmän sokeria ja salaattiin tai erilliseen kippoon pöytään punasipulisiivuja. Nam.

Maissileipää (n. 24 cm neliövuokaan)
n. 150g voita sulatettuna
2 dl sokeria (vähennä! ehkä jopa desi riittäisi)
2 munaa
1 kuppi eli 2,4 dl maustamatonta jogurttia tai piimää
1/2 tl soodaa
1 kuppi eli 2,4 dl polentaa (käytin sitä supermarkettipolentaa vaikka siitä joissain ohjeissa varoiteltiin) tai karkeaa maissijauhoa
1 kuppi eli  n. 2,4 dl vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa

Laita uuni 180 asteeseen. Voitele neliövuoka jonka sivu on n. 24 cm

Sulata voi. Sekoita siihen sokeri ja sekoita. Anna jäähtyä hetki ja sekoita sitten joukkoon munat ja piimä.

Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet, lisää piimä-voiseos jauhoihin ja sekoita aineet juuri sekaisin - vain vähän sekoittaen, ei haittaa vaikka taikinassa olisi yksi-kaksi klimppiäkin vielä.

Kaada sitten taikina vuokaan ja paista kakkua n. 35 min tai kunnes keskelle kakkua pistettyyn tikkuun ei enää tartu taikinaa.

Raparperichutney (n. 2 purkkia)

1,5 punasipulia karkeahkona hakkeluksena
3 hyväkokoista raparperin vartta ehkä n. 500g
kourallinen kuivattuja aprikooseja silputtuna
3 dl sokeria
1,5 dl rajamäen hunajaviinietikkaa
3 rkl punaviinietikkaa
n. peukalon kokoinen pala inkiväärin juurta raastettuna (olisiko n. 4 rkl ?)
1,5 rkl sinapinsiemeniä
n. 1/2 aji Cristal - chiliä vielä vihreää (tai keltaista chiliä)
3 vihreää kardemummaa kokonaisena
1 tl suolaa
(mustaa pippuria)

Kiehuta n. 20 min hiljaisella tulella välillä sekoittaen. Chutney on valmis kun rakenne alkaa olla sopivan hillomainen. Tarkista maku ja mausta halutessa myös hieman mustalla pippurilla.

Kaali-kirsikkasalaatti (n. kolmelle-neljälle)

1/2 pientä kevätkaalia ohuelti siivutettuna
n. 2 dl kirsikoita perattuna
kunnon tupsu mäkimeiramia silputtuna, ehkä n. 1 dl silppua
(1/2 punasipulia ohuelti siivutettuna )

Vinegrettiin
n. 0,5 dl öljyä
1/2 sitruunan mehu
2-3 rkl valkoista balsamicoa
1 vajaa rkl appelsiininkukkahunajaa
n. 1/3 tl suolaa
(halutessa raastettua inkivääriä 1/2 tl )

Siivuta kevätkaali ja puristele sitä hieman käsillä, jotta se vähän pehmenee ja murtuu. Sekoita pienessä kannellisessa lasipurkissa tms. vinegretin aineet ja sekoita. tarkista maku ja lisää sitruunaa, suolaa tai sokeria maun mukaan.

Sekoita sitten kaalin joukkoon vinegretti ja muut aineet. Tarjoa grilliruuan lisukkeena.


perjantai 26. kesäkuuta 2015

Pjazzan pizza ja Jazzjamit


Sain kutsun hiljattain Helsingin keskustaan avattuun italialaiseen ravintolaan nimeltä Pjazza. Ja suurena Jazzin ja Italiaruuan ystävänä tietysti ilmoittauduin illalliselle. Ajattelin että kirjoitan jutun nyt, kesäloman kynnyksellä, koska kokemuksena Pjazza mielestäni suorastaan huutaa kesäiltaa ystävien kesken jonka voi kuluttaa pizzan ja Jazzin merkeissä. Mukaan pyytämäni Minttukin totesi, että tästä tulee meidän uusi italialainen olohuoneemme Helsingissä. Kieltämättä, jos asuisin yhtään lähempänä keskustaa saattaisin kärrätä perheeni Pjazzaan pizzalle juuri silloin kun jääkaapissa on noin lamppu eikä kokkaus yhtään napeksi.

Pjazzassa on nimittäin ihan erinomainen perunapizza, jonka päällä paistunut pancetta maistuu prikulleen samalle, kuin Falornilta Chiantista ostamani herkkä, yrttinen pancetta. 

Herkkää, herkullista ja reiluina annoksina. Tuoreen tryffelin puuttuessa burratalle oli ripoteltu tryffeliöljyä. Munakoiso oli hyvin kypsennetty ja pysyi juuri kasassa, mutta oli ihanaa. Rapsakkaa juustoa annoksen pinnalta jäin vähän kaipaamaan.

Pjazzan idea oli minusta ihan erinomainen. Paikka on mutkaton, olohuonemainen ravintola, jonka pitkien pöytien päässä on esiintytmislava, jonne tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 8 jälkeen nousee muusikoita soittelemaan Jazzia. Lisäksi musiikkia on myös sunnuntaisin kun Pjazzassa tarjoillaan puskaradion kehumaa brunssia.  Jazzin ystävänä ilmoitin tietysti heti, että tulisin mielellään jonain päivänä kun muusikot ovat paikalla. Ja niinpä menimme Pjazzaan eräänä keväisenä tiistaina.

Nuoret muusikot jammailivat lavalla ja ravintola oli täynnä elämää.

Tiistai on jammailupäivä; silloin paikalla oli sibiksen oppilaita soittelemassa ja improvisoimassa. Paikka oli täynnä; nuoria, pariskuntia, perheitä ja muusikkoja. Toisaalla keikalla ollut ja syömään tullut muusikko veti extempore - esityksen ennen ruokailua. Menoa ja meininkiä riitti. Kuulemma keskiviikko on musiikillisesti hieman hillitympää, samoin sunnuntai - mutta tiistaisin lava on vapaa kaikenlaiselle improvisaatiolle.

Perunapizza, herkkää pancettaa, mozzarellaa ja tryffeliöljyä. Tykkäsin kovin.

Hassuna sattumana viereiseen pöytään istui vielä tuttuja; Fannin ja Kanelin Tiina oli miehineen tullut myös pizzalle; he eivät olleet paikalla ensimmäistä kertaa enkä kyllä ihmettele. Myös naapuripöydästä löytynyt perunapizza oli kyllä sairaan hyvää.  Kannattaa muuten pyytää henkilökunnalta juomasuositus pizzan kanssa; ainakin meille suositellut juomat sopivat ruokien kanssa yhteen erinomaisesti.

Sisustuksessa ja terassilla näkyy simppeli, italialaisenkin keveä yleisilme

 Salipäällikkö kertoi että ravintolan takana on italialaiset omistajat jotka ovat tuoneet kokit mukanaan kotikonnuilta. Minusta se näkyi kyllä hienosti sellaisena herkkänä italialaisena makulinjana menun läpi.

Pasta tehdään itse ja keitetään tilauksesta al denteksi.

Munakoisovuoka oli herkkää ja mozzarellaista, burrata tuoretta. Pancetan herkkä yrttisyys jatkoi pizzassa makulinjaa voimistaen sitä vähitellen. Ruuissa oli selvästi punainen lanka, vaikka kepeä linja maustamisessa saattaa joidenkin ruokalajien kohdalla jakaa mielipiteitä. Vaikka pizza olikin napakymppi, munakoiso-mozzarellavuuan intohimoisena ystävänä olisin ehkä tykännyt jos pinnassa olisi ollut hieman kullanväriseksi paahtunuttakin juustoa. Minttu taas oli yllättynyt että villisikapasta ei ollutkaan picante. Mutta silloin ne eivät tietysti olisi olleet samat ruuat enää. Kuten listassa sanotaankin:"No fusion, no heavy sauces…deliciously tasty yet straightforward." Ja juuri niin se olikin. Laadukkaasti tehty, hyvin keitetty pasta ja oman linjan mukainen kokonaisuus.

Klassikkojälkiruuat olivat hyviä.

Cantucinit olivat myös selvästi kotitekoisia - minäkin maistoin yhden ja se oli herkullista. Juuri sopiva, pieni annos jälkiruuaksi pizzn tai pastan jälkeen.

Tiramisu tarjottiin rennosti purkista.

Ja tiramisu; tykkäsin. Se oli kermaista ja pehmeää. Vaikka olin i-han täynnä, söin koko misun viimeistä murua myöten. Jotain sekin kertoo. ;)

Minusta Pjazza on hauskan muuntuva ja mukavan autenttinen ravintola. Ihan parhaimmillaan semmoisen rennon illan viettämiseen; Jazziltoina kavereiden ja hiljaisempana perheen kanssa. Ja tosiaan, puskaradio kuiskii hyvää myös brunssista, luulen että se täytyy tyypata kun tulee sopiva sunnuntai.

Kiitokset kutsusta Pjazzan väelle, toivotaan että paikka on joka tiistai yhtä täynnä kuin tuona keväisenä iltana.

Illan tarjosi Pjazza.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaura-raparpericookie ja jäätelöä. Tai raparpericookiesandwich, jädellä.

raparperi, keksi

Olipa kerran eräs sateinen suomen keskikesän juhlistuksen päivä. Juuri sellainen päivä, että mieli pakostakin vaeltaa raparperiin, lapsuuden raparperipaistokseen ja vaniljakiisseliin. Mutta sitten ei-kuitenkaan-oikein-jotenkin koska jotain pienempää, naposteltavaa, nopeaa ja rapeaa. Jotain kivaa pientä brunssipöytään.

Ja sitten mieleen välähtää että cookie. Semmoinen paksu, ihananmehukas raparperinen cookie. Niin ja kauraa. Kaura-raparpericookie. Semmoinen kaura-raparperipaistoksen ydin kädessäpidettävässä paketissa.

raparperi, valkosuklaa, kaura

 Ja tässä vaiheessa luonnollisesti arvasin, että joku on tehnyt semmoisen jossain. Ihan varmasti. Ja sitten mentiin. Sen verran muokkasin ohjetta, että pyöristelin määriä hieman suomimittoihin sopivammaksi ja lisäsin taikinaan hillottua inkivääriä. Se sopi kyllä mukaan, mutta jos aiot tarjota näitä lapsille, kannattaa harkita uudelleen. Ainakin osa sokeroiduista, hillotuista inkivääreistä on melko tulisia.

raparperikeksit
Keksit kannattaa taputella suht ohuiksi. Paista koekeksi etenkin jos harkitset täyttäväsi kaksi pikkuleipää jotta näet sopivan paksuuden. 
Alkuperäisessä ohjeessa lisäksi käsketään pilkkomaan raparperi hienoksi. Tein työtä käskettyä mutta kuulkaas rakkaat suomalaiset - jos haluatte tähän oikeasti raparperin makua ja tuntua älkää pilkkoko raparperia yhtä pieneksi. Minusta suuremmat raparperipalat olisivat kuuluneet asiaan. Ja jos jollain on karamellisoitua valkosuklaata jääkaapissa, sitä voisi hyvin käyttää valkosuklaan sijaan; sellainen karamellisempi fiilis sopisi hyvin. Teen tästä kyllä uuden satsin vielä ja lupaan kertoa miten muutin sitä. Mutta oikein hyvä ohje tämäkin ja ennenkaikkea helppo. Lisäksi kun näitä tekee pellillisen, niistä voi taikoa vieraille kivoja jälkiruokia vielä muutamana päivänäkin, ellei kaikkia popsita suoraan kylmän maitolasillisen kanssa siitä pelliltä. Meillä oli vähän vaarana semmoinen, mutta ehkä teillä muilla on parempi itsehillintä ;) 

raparperi, cookie
Paiston jälkeen; meillä paistoaika oli enemmänkin 20 min kuin 10 - mutta se riippunee aikalailla myös keksin koosta. 

Keksit voi nimittäin syödä sellaisenaan, murustaa jäätelöannokseen tai tarjota kuuman raparperikompotin ja vaniljakastikkeen kanssa. Ihan miten tykkää. Ja jos keksit muotoilee huolellisemmin, niitä voisi varmaan täyttää jäätelöllä pakkaseen jätskisandwichiksi. Aika jees semmoinenkin ja siihen suunnittelen jo seuraavaa erää käyttäväni.

Kaura-raparpericookiet (n. 3-4 pellillistä)

115 g voita
2 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 tl vaniljasokeria (aitoa)
4,5 dl jauhoa
2 tl kanelia
muskottipähkinää n. 1/2 tl
1 tl soodaa
1 tl suolaa
 7 dl kaurahiutaleita, suuria
7 dl pilkottua raparperia
200g (kaksi levyä) valkosuklaata murskattuna halutun kokoisiksi sattumiksi
(n, 1,5 dl pilkottua sokeroitua inkivääriä)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita kiertoilmalle sillä kiertoilmalla tuli ainakin meillä paljon kauniimpia keksejä.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi yleiskoneessa. Sillä aikaa siivilöi toiseen kulhoon jauhot, sooda, mausteet ja suola.

Lisää sitten voi-sokerivaahtoon yksitellen munat koko ajan vatkaten. Lisää toinen muna vasta kun edellinen on sekoittunut kokonaan taikinaan.

Lisää sitten jauhoseos taikinaan ja sekoita.

Lopuksi lisää raparperit, valkosuklaa, kaurahiutaleet ja inkivääri jos käytät.

Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille; älä jätä isoksi kasaksi koska taikina ei hirveästi leviä.

Paista sitten uunissa n. 10-20 min paistoaika riippuu keksin koosta ja uunista joten ei ole huono idea paistaa vaikka yksi koepikkuleipä.

Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

p.s. nuo mansikat tuossa yllä on marinoitu samanlaisella sitruunasiirapilla kuin tein Crennin porkkanoihin. Mukana myös kandeerattua sitruunankuorta, minttua ja syreeninkukkia. Juhannus... :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hullu vaimo; porkkanatalli, parsalaatikko ja pieni palanen Gotlantia Espoossa



Olin varmaan juuri oikeanlainen ihminen sille Gotlanninreissulle taannoin. Nautin suunnattomasti saaristolaisidyllistä, (tietenkin) hyvästä ruuasta ja voi pojat että keräsin tuliaisia. Mutta erityisesti yksi tuliainen sai minut pyytelemään mielehtäni anteeksi omaa hulluuttani useampaankin kertaan, sillä tiesin ettei puuha ole millään tasolla järkevää tai kannattavaa, mutta deep down; mitäpä hyvä mies ei naisensa eteen tekisi?



Vai olisiko oikeampi kysymys ainakin osittain, että mitä äiti ja isä ei poikansa eteen tekisi, sillä tarina alkaa Oikeastaan jo aiemmin, viimekesästä, kun kylvimme V:n meille omakätisesti askartelemiin viljelyslaatikoihin vähän vihanneksia. Silloin kahta vuotta lähestyvän I:n pienenpienet sormet pudottelivat multaan siemeniä ja koin elämäni suurinta muumiperhehetkeä; Pappa rakensi laatikot mammalle ja nyt mamma ja muumipeikko kylvävät yhdessä siemeniä. Ja koko kesän kävimme katsomassa ja ihmettelemässä I:n kanssa kuinka maasta puskee taimia. 

Ja sitten viimein, eräänä kauniina päivänä harventamisen aika tuli ja me kitkimme penkistä ensimmäisiä porkkanoita. Lapsi loisti riemusta, kun penkistä nousi muutamia pieniä, mutta jo ehkä aikuisen pikkusormenkokoisia porkkanoita. En nyppinyt kovin montaa, koska tiesin lapseni luonteenlaadun ja sen, kuinka sinne laatikolle nyt sitten varmasti palattaisiin joka päivä hakemaan porkkanaa. 



Mutta se ei sitten mennytkään ihan niin. Blogia ahkerammin lukevat tietävät jo mitä tapahtui; maamyyrät olivat haistaneet katkenneet porkkanat ja yön aikana koko penkki oli putsattu. Vaikka olenkin tottunut erilaisiin vitsauksiin kuten tuhotulviin, hallaan, palaneisiin taimiin, lehtokotiloihin ja metsämyyriin en kyllä arvannut, että maamyyrät menisivät juurimaton raoista viljelyslaatikkoon yöpalalle. Ja kyllä, siinä oli kolme aika murtunutta sydäntä; yksi pieni ja sen johdosta pari isompaakin. Miettikääpä vaikka muumitarinaa, jossa sitä isoa kurpitsaa ei olisi tullutkaan.



Ja niinpä ajatus jäi sitten kytemään että mitähän sitä keksisi ensi vuonna.  Ja keväällä kun V näki netissä Välineitä (tm) hyvään hintaan, hän klikkasi meille pari Kekkilän GrowCampia a.k.a porkkanatallia kuten I niitä nimittää, netraudan alesta. Lisäksi tilattiin samalla tuhannen litran multasäkki ja minä pyysin vielä klikkaamaan rullan jotain pienisilmäistä verkkoa. Jos kerta tehdään, niin koitetaan tehdä myyrävarmaksi. Ja niin kaksi insinörttiä ryhtyi tämän vuoden taisteluun Espoolaisen luonnonavaran, äitimaan hyödyntämisestä.  


Ideaksi siis muodostui suojella istutukset joka puolelta tulevia hyökkäyksiä vastaan; tiiviiksi asennettu verkko on teille, rakkaat maamyyrät, uusi ja puhdas multa teille rikkaruohot, emmekä ole unhtaneet teitäkään, niljakkaat ystäväni lehtokotilot: teitä ajatellen koko growcamp on päällystetty hyönteisverkolla joka asentuu tiiviisti tarranauhoilla kiinni kasvimaan päälle. Jospa pysyisitte poissa salaateistani tänä vuonna, jookos?

Lilla Bjersin tila on luomutila, jonka ravintola on auki sesonkina. 
Tämä projekti oli siis jo alkanut kun lähdin keväthössötyksen keskeltä Gotlantiin sille Visit Swedenin retkelle. Yksi paikka joka sieltä jäi ihan erityisesti mieleen on Lilla Bjersin luomutila, jossa on viljelysmaan lisäksi samassa pieni taimia, käsitöitä ja ruokaa myyvä puoti ja luomuruokaa sesongin mukaan tarjoava ravintola. Nioin ja jouluna Lilla Bjers myy luomujoulukuusia joissa ei taatusti ole suoja- ja torjunta-aineita.

Ravintola, kasvihuone ja terassi; pöytävaraus kannattaa sillä sesongissa ravintola on aina täysi. 
Kaupassa myydään myös taimia, kuten nyt vaikka (köh) parsan juurakkoja... :) 
Piodissa myydään nahkatöitä, keramiikkaa, ruokaa... 

Töistään pysähtyen tilan emäntä istui seuraamme ja kertoi meille käsin tekemisestä, viljelystä, sesonginmukaisuudesta, Tukholmalle menetetystä leipurirouvasta (jonka muuten tapasimme Green Rabbit bakeryssä viimeksi) ja hauskoista sattumuksista joita syntyy kun turistit, jotka ovat tottuneet supermarkettien läpi vuoden tarjolla oleviin tuotevalikoimiin tulevat luomutilan ravintolaan ihmettelemään miksi toukokuussa ei saadakaan vesimelonia. Tarina alkaa hitaasti mutta lähtee soljumaan ja muuttuu hersyväksi vakavoituen hetkeksi jälleen kun päästään tilan syntyhistoriaan.


 Lilla Bjersissä luomu kun ei ole vain trendikäs valinta, vaan valinta johon nuori perhe sitoutui, koska uskoo hyvin henkilökohtaisen kokemuksenkin kautta torjunta-aineiden olevan lopulta haitallisia meille kaikille. Tilan vanha-isäntä nimittäin menetettiin nopeasti ALS:lle ja tila jäi juuri pienet lapset saaneelle perheelle. Hieman tutkittuaan asiaa emäntä totesi uskovansa että torjunta-aineilla ja ALS:llä on todennäköinen yhteys ja siksi hän haluaa tuottaa ja tarjota niin (torjunta-aineista) puhdasta ruokaa kuin mahdollista. Ja paitsi että ruoka on puhdasta, se on myös selvästi herkullista koska emäntä sanoi ravintolan olevan täynnä joka ilta sesongin aikaan.

... Leikkuulautoja (jollaisen ostinkin) ja tietenkin Rammslökiä, paikallista villisipulia. Nuo keltaiset kukat ovat muuten Gotlantilaisia villitulppaaneja; upeita minusta. 
Siinä kuunnellessa en tainnut olla edes ainoa, jonka ajatuksissa välähti että tänne olisi tultava joskus syömään sitten jos ja kun Gotlantiin suuntaan uudelleen. Lilla Bjersin ravintola on palkittu ja pidetty. Aito, ihana paikka jossa kannattaa kyllä pistäytyä vaikka vaan tuliaisiakin ostamassa. Ja niistä puheenollen päästäänkin sitten takaisin siihen meikäläisen puutarhalaatikkoleikkiin, sillä vaikka tiedänkin parsankasvatuksen olevan ihan oma taiteenlajinsa, en VOINUT olla ottamatta mukaani paria putsattua parsanjuurakkoa joita myytiin tilaputiikin edessä. Vinkiksi muuten matkaajille, useimpia kasveja (rajoitukset näkee täältä ) saa tuoda yksityiseen käyttöön pieniä määriä EU- maista, kuten Ruotsista.



Lisäksi Lilla Bjersillä on vielä tuo Perunan osalta vaadittu vaadittu ZP- passi että kaikki hullut sielunsisaret voivat hyvällä omallatunnolla ostaa mukaansa myös pari potaattia; minäkin poimin mukaan 4 siemenperunaa Anna Belleä joka on kulinaristien kovasti ylistämä lajike (opin kyllä myöhemmin Olossa käydessäni, että sitä kasvaa myös kotomaassakin). :)

Halusin laatikon pohjan vähän alemmas, jotta parsan saa tarpeeksi syvään; n. 25 cm syvyyteen. Myyräestin koitettiin kiinnittää tiiviiksi. 

Siellä vähän kauempana ollessa aloin näet miettiä, että kun se uusi Grow Camp nyt tulee korvaamaan V:n toissavuotisen, mutta täysin vielä hyväkuntoisen kasvatuslaatikon niin mitäpä jos tekisin siihen parsapenkkin? Ja niinpä kävin ostamassa 100kg puhallushiekkaa rautakaupasta, kaivoin laatikolle pienen syvennyksen, speksailin miten haluaisin verkon "vähän syvemmälle kuin se laatikon pohja" ja taas V pääsi töihin. Meni raukka sanomaan, että no, "jos JOKU kaivaa semmosen kuopan niin kyllähän... "

Ja että vanhan laatikon pohja saadan reunoja syvemmälle, tarvitaan tietysti kuoppa... 

Luulen, että joskus V tuumaa että laitan sen myötä- ja vastamäessä menemisen kyllä aikamoiseen testiin, mutta niin vaan sain kaivettua kuopan, poistettua kymmeniä ja taas kymeniä erikokoisia kivenmurikoita ja laatikko saatiin paikalleen.



Ja sitten sekoitimme kompostia, sitä uutta multaa, kuopasta saatua vanha puutarhamultaa ja hiekkaa keskenään parsalle mieluisan hiekkamaan aikaansaamiseksi ja istutin kaksi aarrettani siihen toivoen, että joskus ja jonain vuonna saan jaettua juurakkoja. Parsahan nimittäin kasvaa kaksi-kolme vuotta, ennenkuin sitä voi edes korjata; nämä ostamani juurakot olivat kaksivuotisia.

Parsan juuret levitellään laajalle; laatikko saattaa olla hyväkin kohopenkissä viihtyvälle parsalle; jää nähtäväksi.

Emännän sanoman mukaan niitä voisi kai jo tällä kaudella korjata 2 viikkoa ja sitten jättää lepäämään. Ensi vuonna sitten vajaan kuukauden ja antaa levätä. Toiseen päähän parsalaatikkoa laitoin ne potaatit; jos vaikka niistä saataisiin satoa kesälomalla. :)

Pieni, hento ja hoikka, mutta OMA!:) !!! #asparagus #kesä #garden #lillabjers

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on


Mutta vaikka tuolta ensimmäinen oma parsani jo pistää maasta, niin aika hoikalta ja hennolta näyttää; katsotaan maltanko katkaista moista vai antaako nyt vaan kotoutua ja katsotaan ensi keväänä sitä korjaamista.
Lilla Bjersin parsoja; yhdestä juurakosta tulee monta vartta, ne leikataan vinoon. 
Ja vaikka sen 1000l multasäkin tasaaminen näihin projekteihin sekä äitimaan, hiekan ja kompostin lapioinnin jälkeen olisi voinut varmaan miettiä että mitä järkeä tässäkin oli. Silti päällimmäinen tunne oli mielihyvä; sainpa jotain tehtyä. Sitäpaitsi, lapiointi on varsin terapeuttista - sama kai se, mihin sitä ihminen stressinsä purkaa; toiset menee kuntosalille ja toiset näemmä kasvimaalle. :)

Että kai sitä sitten sen verran hullu saa olla ja hullaantua vähän porkkanatalleista ja parsalaatikoista - nyt vaan toivotaan että porkkanatalli pitää pahat myyrät kurissa että: "Minä saisin syötyä kaikki porkkanat!" sanoo I.

Matkan Gotlantiin kustansi Visit Sweden.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Aito, Italialainen crostini

crostini


Minulla on muutamia erinomaisia reseptejä kertyneenä matkan varrelta ja jos olisin salaisuuksiin kallellaan, nämä reseptit varmasti muodostaisivat salaisen, lukolla varustetun keittokirjani perustan, jota varjelisin piilotettuna keittiökaapin ylimpään nurkkaan. Mutta kun semmoinen ei oikein sovi luonteelleni niin saattepa tänään Fagiolarin donnien ohjeella tehtyä kananmaksacrostinia, olkaapa hyvä.

crostini, kananmaksa

Minä niin tykkään kananmaksacrostineista. Parhaat muistot niistä sijoittuvat tietysti Italiaan, Montagliarin pienen perheravintolan alkupaloihin ja toissajouluun, kun söimme crostineja Riitan ja Pekan järjestämän viinitastingin ohessa.


Ajattelin, että näitä voisi tarjota helppona juhannuspurtavana; tämä suomen keskikesän juhla kun on tyypillisesti hieman kolea, niin tällainen aromikas ja täyttäväkin tahna, jonka voi tarjota niin kylmänä kuin hieman lämmitettynä sopii siihen kuin nenä päähän. Vaikka grilli ei olisikaan siis noussut hurjan kuumaksi niin grillimestaria ei tarvitse hoputtaa kun varaa mökille mukaan crostinitarpeet ja hieman kuohuviiniä. Tämä tahna kun kannattaa tehdä jo etukäteen ja notkistaa tarvittaessa vain ennen H-hetkeä kuumennetulla salviavoilla.

Laadukkaat aineet ovat parhaan tahnan salaisuus. Tuoretta broilerinmaksaa saa hallista muutaman (n. 3) euron kilohintaan. 

Minä päädyin tekemään näitä herkkupaloja käytyäni Hakaniemen hallissa; sieltä kun saa tuoreita broilerinmaksoja, enkä vaan voinut vastustaa  niitä. Tein ison erän, noin kilosta maksaa ja siitä riittää isommallekin porukalle kolmeen-neljään kattaukseen. Kokeilin pakastaa osan; en tiedä kuinka hyvin toimii mutta luulenpa että juhannuksena nähdään. :) Parhaimmillaan patee oli minusta tekemistä seuraavana päivänä; silloin maut ovat tasaantuneet, mutta eivät yhtään latistuneet. Pehmeänmakuisen maksan seasta erottui mustapippuri, aromaatisen makea viini sekä pähkinäiseksi paahtuneen salviavoin aromit.  Oli syvyyttä, raikkautta, rustiikkisuutta ja ryhtiä. Nautiskelimme tahnaa vaan suoraan jääkaapista paahdettujen, lämpimien maalaisleipäsiivujen päällä. Herkkua.

Fagiolarin rouvien ohjeessa salvia laitetaan kuullotetujen sipuleiden joukkoon - laitoin osan siihen mutta kerettiläisenä laitoin osan salviasta myös voihin, jota sulatin seokseen lopuksi. Ja kyllä, laitoin paljon enemmän voita kuin Donnat - mutta maun mukaan, Italiassa vähän vierastavat voin käyttöä paikoin mutta suomalaisena töräytän nyt ilmoille että minusta maksa vaatii sitä. Jos jotain tekisin nyt vielä toisin kuin tein, niin en ehkä ajaisi crostinimassaa ihan niin sileäksi kuin kuvissa näette; Riitan ja Pekan lämpimänä tarjoamassa tahnassa oli vähän karkeampi rakenne ja PALJON voita. :) Se oli ihanaa sekin ja kuumasta padasta, leipäviipalevuoren kanssa tarjottuna toimisi varmaan hyvin sekin koleana juhannuksena.

Crostini (Fagiolarin ohjeella, kirjoitettu paperilapulle käsin kokkauskurssilla)

1/2 isosta punasipulista suurehkoina paloina
250g kanan/broilerinmaksaa
3 rkl hyvää oliiviöljyä
3-4 salvian lehtä
3-4 sardellifilettä tai sardellitahnaa
n. 1 rkl suolattuja kapriksia, huuhdottuna
n. 1 dl vinsantoa (tätä voi laittaa vähän sen mukaan kuin tarvitsee)
voita
salviaa
mustaa pippuria
suolaa

Laita öljy laakeahkoon kattilaan tai kannelliseen kasariin. Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää sitten pari salvian lehteä ja kuullota hieman lisää.

Pistele sitten maksoja veitsenkärjellä, niin että jokaisessa on reikä. Niin ne eivät poksu ja pärski päällesi kuumaa öljyä kun paistat ne.

Lisää kananmaksoja hieman erissä, paistaen niihin vähän pintaakin jos mahdollista. Kypennä kananmaksat hyvin.

Lisää sitten vinsanto ja kypsennä kannen alla miedolla tulella n. 35 min. Tarkista sitten ettei seos ole kuivanut ja lisää suolaa ja pippuria. Lisää tarvittaessa vähän vinsantoa, jotta saat maksat jauhettua. Laita ruokalusikallinen voita kattilaan, anjovikset ja jauha kana esimerkiksi yleiskoneen silppuriosalla.

Palauta seos sitten kattilaan ja tarkista maku. Jos seos on ihan liian paksua, lisää vinsantoa ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Tässä vaiheessa voit laittaa seoksen myös jemmaan ja jos haluat tarjota sen lämpimänä, säästä voilla viimeistely hetkeen ennen tarjoilua. Jos taas tarjoat crostinioäällisen kylmänä, jatka eteenpäin samantien.

Viimeistely voilla: sulata hieman voita kattilassa ja kun voi on kiehunut ja kuplinta talttuu, lisää salviat. Paahda hieman jotta saat voihin aavistuksen pähkinäistä aromia mutta älä polta voita; kullanvärinen on hyvä. Voit säästää rapsakoituneet salvianlehdet koristeeksi jos tahdot.

Kaada sitten kananmaksoihin voita ja sekoita jotta saat seoksesta oikean paksuista; helpohkosti levittyvää mutta pysyvää.

Tahna on parhaimmillaan levättyään yön yli jotta maut tasaantuvat. Tarjoile paahdettujen maalaisleipäviipaleiden päällä ja koristele halutessa salvialla tai timjamilla. Oheen käy hyvin kuohuva tai valkoviini, esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä, aromaattinen Bellingham The Bernard Series Whole Bunch Grenache Blanc Viognier 2014.


ppst. jos Vinsanto tuntuu liian kalliilta, voit käyttää valkoviiniä ja lisätä hieman makeutta vaikka hunajalla. Myös Alkon halvempi Marsala toimii ihan hyvin, nimim. käytinpä sitä pullollisen siihen kiloon maksaa.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sahrami-jogurttikanaa grillissä sis. hulluna inkivääriä!

sahrami-jogurttikana

Kanan grillaus on kyllä pitkälti taitoa vaativa laji. Se ei koskaan ole mitenkään suoraviivaista ja muistuttaa yleensä mittarit molemmissa käsissä tehtävää joogalentoa jonka lopputulemasta ei koskaan ole täyttä varmuutta. Nyt, useamman vuoden kokonaisten broiskujen grillauksen ja paiston jälkeen väitän, että suurin uhka onnistumiselle meillä on kanan kuivuminen ja kypsyminen liikaa vaikka aluksi pelkäsin aina, että kana jää sisältä raa-aksi.

Se taas johtuu siitä, että koska grilli on aina paljon kuumempi kuin tavoitelämpö, kana on ensin pitkään aivan liian kylmä, mutta kun sen lämpö alkaa nousta, se nousee ja nousee; ja menee herkästi yli. Niinpä siihen joogalentoon päästään siinä kohden, milloin se kana kannattaa ottaa ulos, että sen varaama lämpö nyt sitten rittää nostamaan lopullisen sisälämmön turvallisiin lukemiin folion alla. Siinä n. 70 aseteessa tuntuisi olevan aika hyvä piste; mutta ajallakin on väliä. Jos kanaa yrittää kypsentää liian kuumassa, liian nopeasti pieleen menee viimeistään vetäytymisen aikana.

Jonkinlaiseksi nyrkkisäännöksi itselleni on muodostunut että kokonaisen kanan grillaaminen avattunakaan grillissä ei tapahdu alle 50 minuutin. Se pitää ainakin varata. Avaaminen kyllä mielestäni auttaa siihen, että kana on jotenkin tasapaksumpi ja siivet ja koivet eivät pala ihan niin helposti. Ja sitten se kanan täyttäminen grilliin; se on ihan oma taiteenlajinsa jota en ole enää yrittänyt edes muutamaan vuoteen. (Lue: disaasteri toisensa jälkeen muistuttaa muistin taustalla edelleen karvaasti olemassaolollaan) :)

salaatti, balsamico
Kanan lisukkeiksi tein paahdettuja siivupottuja ja salaattia johon poltettujen paprikoiden päälle käytin gotlanninreissusta ostamaani ihanaa balsamicoa; päärynä ja saksanpähkinä. 

Siksi tervehdinkin tosi ilolla sitä kettukanan valmiiksi avattua broileria, eikä tämä ole edes mikään maksettu mainos. Se on IHANAN helppo. Ja ainoa vastaava tuote, jota olen nähnyt valmiina suojakaasussa. Se on kätevä ottaa mökille, koska suoja-aine säilyttää kanan tuoreena perille asti muovipusseja paremmin kylmälaukussa ja marinadin voi kaataa kanan omaan kippoon. Me on syöty noita kokonaisia, avattuja huttulankukkoja monta viimeisen vuoden aikana. Tosin se kettukana on kooltaan aika iso, minkä takia sen paistoaika on tuntunut olevan vähän enemmän kuin perusbroilerille varaamani 50 minuuttia siinä 200-250 C asteen välissä keikkuvassa grillissä (uuni n. 180C ja lopuksi kuumempi jotta nahkaan saa pinnan).

Ja tällä kertaa tuli mietittyä sitäkin näkökulmaa, että kun meillä se sous vide superme on, niin kanan kypsennys tasalämpöhauteessakin on tunnissa valmis aika matalalla lämmöllä. Näillä ajatuksilla lensimme tällä kertaa ja nappasimme kanan ulos n. tunnin jälkeen kun lämpö alkoi olla siinä n. 70 astetta. Sen jälkeen kana meni folioon ja kun lämpö alkoi olla niissä evirankin hyväksymissä lukemissa eli 75-76 asteessa, söimme linnun. Ja hyvää oli. Mutta jäimme miettimään kyllä, mikä olisi matalin lämpö josa sen broiskun uskaltaa vetäytymään nostaa.

Ja no, kaiken tämän höpinän jälkeenkin arvomme ihan taatusti joka kerta koska se kana otetaan pois grillistä.

Mutta hei, nyt tuli tosi hyvä ja sähäkkä jogurttimarinadi, tykkäsin tosi paljon. Siihen tuli ilmeisesti tarpeeksi maustetta mutta myös tarpeeksi öljyä, jottei siitä tullut semmoista kummallista klimppistä ja vetistä mössöä grillissä vaan se paahtui ihanaksi. Taisi olla eka kerta kun sain jogurttimarinadin onnistumaan niin hyvin. Ajatus on ollut aina minusta ihana, toteutus on vaihdellut. Tälle 10 pistettä ja papukaijamerkki kotikokilta itseltään!

Sahrami-jogurttikanaa (riittää kokonaiselle kanalle ja paketille paisteja)

1 kettukana (ja paketti paisteja, koska meitä oli kahdeksan...)
1 tukeva, n. 5-6 cm pala inkivääriä
n. 1 dl rypsiöljyä
3 valkosipulin kynttä
pieni nippu lehtiperisljaa
1 tl suolaa
500g maustamatonta (luomu)jogurttia
2 pientä kerta-annospussia jauhettua sahramia + pieni tilkka kuumaa vettä
1,5 tl saffron & aioli mausteseosta (voinet korvata esim. savupaprikajauheella jos ei satu olemaan juurikin tätä)
1/2 tl kurkumaa
1,5-2 tl cholula chipotle - kastiketta tai muuta sopivaa chilikastiketta vaikka srirachaa, maun mukaan
mustaa pippuria
Jämät appelsiini-inkiväärisiirapista joka oli laimentunut hedelmämehulla, ehkä n. 1 dl. Jos appelsiininkukkahunajaa ja inkiväärisiirappia tai muita fiinejä juttuja ei ole siirapin tilalle, voit korvata siirapit raastamalla marinadin mukaan luomuappelsiinin kuoren ja käyttää juoksevaa hunajaa makeudeksi.

Kuori ja viipaloi inkivääri sekä valkosipulin kynnet. Laita ne ja lehtipersilja bamixin maustejauhinkippoon tai yleiskoneen silppuriin öljyn kanssa ja aja tasaiseksi inkivääritahnaksi. Lisää suola.

Sekoita inkivääri-valkosipulitahnaan jogurtti, sekä kuumaan veteen liuotettu sahrami, muut mausteet ja pippuri. Tarkista maku ja lisää sitten appelsiinin kuorta ja makeutta oman maun mukaan. Marinadi saa olla aika tulisen inkivääristä, koska sillä on vain tarkoitus saada makua kanaan ja paistuessaan setti laimenee.

Laita sitten kokonainen kettukana marinointiastiaan  (myös lisäpalat tai toinen kana jos väkeä on paljon) ja kaada päälle marinadi. Laita jääkaappiin maisutumaan ainakin 3h tai yön yli.

Paista sitten marinadista nostettu kana grillissä epäsuoralla tulella. Kana vaatii ainakin 50 min, muistaakseni meillä meni tunnin n. 220C asteisessa weberissä vaihdellen 200-250 välillä. Thermapen näytti lukemaksi n. 70 astetta kun kana siirrettiin grillistä folion alle tekeytymään vielä vähän lisää. Valmiin linnun lämpö taisi nousta sinne 76 asteen tienoolle.

Tarjoa valkosipuli-yrtti-öljyseoksessa pyöriteltyjen, paahdettujen perunasiivujen, grillatun maissin ja paprikasalaatin kanssa.