keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sanoista tekoihin; Biolanin harmaavesisuodatin



Meidän mökillä on tosi kevyt infra; kompostoiva puusee, keittiökomposti ja vaikka lämmintä vettä tulee hanasta meillä ei ole mitään pesukoneita, tiskikoneita eikä tosiaankaan mitään vesivessoja, poreammeita tai muutakaan fiinistelyä.
 

Mökki on vanha; köh, meidän kanssamme melkein samaa vuosikertaa eli kultaisen seiskytluvun tuotantoa. Se tietysti näkyy ja tuntuu monessa paikassa. Lisäksi paikkaseutu, jossa mökki seisoo  on karu; vesijohdot kulkevat kallioiden päällä koska maata ei ole ja siten käyttökausi loppuu viimeistään kunnon yöpakkasten alettua.


Aikoinaan keittiöön on sentään asennettu tiskiallas ja tiskialtaalle putki ulos joka johtaa sen aikaiseen hifi-harmaavesijärjestelmään, "kivipesään" jossa tiskivedet on imeytetty kivien ja maaperän sekaan.


Vuoden 2016 maaliskuuhun mennessä haja-asutusalueen harmaavesien käsittely pitää olla nykyvaatimuksia vastaavassa kunnossa. Olemme toki seurailleet asetuksen ohjeita tässä vuosien mittaan ja jääneet kuulostelemaan mitä lopulta tulisi tehdä, mutta jotenkin se oli jäänyt vähän epäselväksi. Olin kuullut, että ympäristökeskukset neuvovat asiassa mielellään. Niinpä V soitti Kemiönsaaren ympäristökeskukseen tuossa lomalla ja kysyi mitä meidän nyt oikeastaan on tehtävä asian hyväksi kun tilanne on mikä on, eikä tänne olla meikäläisen lisäksi muita tiskikoneita tuomassa. Kuten tuosta yllä linkkaamastani taulukosta ilmenee, meille kerrottiin että keittiövesille me tarvitsemme kevytrakenteisen pienpuhdistamon, jollainen sittemmin hankittiinkin - muuten pärjättäneen nykyisillä vanhoilla rakenteilla.

70-luvun ihme löytyi maan alta kun harmaavesisuodattimelle kaivettiin kuoppaa.

Koska maata ei oikeastaan ole ja paikka on kylmillään talvet, tarvitsimme systeemin jota a) ei haittaa vaikka se jäätyy b) se olisi helppoa puhdistaa c) massat voi kompostoida paikanpäällä, sillä jätemassan roudaaminen mantereelle ei oikeasti ole ihan älykästä hommaa.



Ja sitten kun ynnäsimme kaikki plussat ja miinukset sekä teimme vähän hintavertailua päädyimme tuohon Biolanin harmaavesisuodattimeen (mallia light). Sen voi asentaa ihan ulos, siinä on päältä ladattavat viisi "kasettia" johon laitetaan rehevöityneiden järvien putsauksessa nostettua vanhaa puoliksi turpeentunutta järvenpohjaa. Kasettien täytöllä saadaan n. 100 käyttöpäivää ja kun ynnäsimme että kesässä on n. 20 viikonloppua ja 30 päivän kesäloma sekä ehkä joku satunnainen syyslomaviikko niin kasettien täyttö ja tyhjennys kerran vuoteen riittänee ihan ok. Tosin, tuohon 300l kapasiteetilla per vuorokausi se kestäisi kyllä jopa tiskarin asennuksen. Mutta alle 500 hintaan ja ulkoasennusmahdollisuuden huomioiden tuo vaikutti meille sopivalta laitteelta.

Joten vaikka pieni puro, meidän tiskivedet valuvat jatkossa vanhan sakeutuskaivon sijaan tuohon harmaavesisuodattimeen jossa järvenpohjan mädättäjäeliöt toivottavasti käsittelevät kaiken epäilyttävän veden valuessa sammaleen läpi.

Suodattimen etureuna tuettiin kallioon, takareunassa on poistovesiaukko.

Ja niinpä V kaivoi  niin syvän kuopan kuin tuohon nyt sai ennenkuin kallio tuli vastaan ja purimme vanhan kivipesän kiviä pois suodattimen tieltä. Sitten samat kivet käytettiin uudelleenasennukseen ja rakensimme niistä irrotetuista kivistä uuden kivipesän vanhan kivipesän päälle/kohdalle. Ajattelimme, että saamme siitä jonkinlaisen imeytyskentän korvikkeen, sillä esisuodatettu vesi pitäisi ohjata imeytymään johonkin.  Lisäksi saamme tuettua laitteen, koska tuo kasettihärveli pitää olla vaaterissa joka suuntaan. Silloin vesi pääsee virtaamaan tehtaalla valmiiksi kallistetuissa kaseteissa eikä jää sinne laitteeseen lillimään.

Biomateriaali, jolla kasetit täytetään, muistuttaa rahkasammalta joka on maatunut osittain.

Ja kun pömpeli oli asennettu, pöyhimme ja revimme järvenpohjatäytteen (jota muuten sai myös siitä Taalintehtaan ST1:ltä) kasetteihin. Ensin tuntui että täyte on tosi klimpissä ja ettei se riitä - mutta yllättävän paljon se pörhistyi kun sitä pöyhimme ja lopulta joka kasetissa oli hyvä kerros - valumareunalle jätimme tyhjää tilaa ohjeen mukaan n. 5 cm.

Ekat tiskivedet koekäytössä, näyttää toimivan!


Katsotaan myöhemmin, jos paikkaa vielä vaihdetaan talon alle tai jotain, mutta tuohon se nyt saatiin ensi hätään ja laitos näyttäisi toimivan a-ok.

Putket peitettiin tuota kärpässuojattua hattua lukuunottamatta jäljelle jääneellä maalla ja haravoiduilla neulasilla.

Sitten vaan kansi kiinni ja tiskaamaan. Mutta jäin kyllä miettimään, että olisiko sillä n. 400 eurolla (+ asennusosat) joka tuohon upposi, saanut enemmän hyvää Itämerelle jos sen olisi pistänyt johonkin keräykseen. Niin tai näin - yritetty on auttaa, lain ja asetuksen hengen mukaan.

tiistai 26. elokuuta 2014

Papuja, peksuu ja pinaattilettuja




"äiti, voidaanko me paistaa papuja tänään, minä tahtoisin. Lettujen kanssa."


Minä olin aikaisemmin kysynyt I:ltä mitä söisimme illalliseksi. Olimme päätyneet lettuihin, joihin allekirjoittanut äitihenkilö (osittain Marin inspiroimana) yritti koko ajan ehdotella jotain kummallista lisää kuten porkkanaa, pinaattia tai vaikka punajuurta. Mutta siinä vaiheesa kun nostin Niittulan lamopinaattipussin pöydälle, I kysyi "äiti, mitä tuo on" ja kun vastasin "pinaattia" I totesi suorilta "äiti, minä tykkään pinaatista" ja pinaattiletut oli myyty. I tykkää vihreistä jutuista vaikkei ollutkaan täysin varma mitä on "pinaatti" :)


Olen tässä seurannut vierestä sitä vellovaa sokerikeskustelua, johon itsekin tavallaan otin osaa aikaisemmin ja tuumannut että se on taas syksy; kaikki koittavat kesän jälkeen ryhdistäytyä parhaansa mukaan.  Eikä minusta siinä mitään - on ihan terve ajatus että äidit haluavat parempia välipaloja kaikille; toissavuonna aiheena oli työpaikkaruokailu (erityisesti buffat), viime vuonna puhuttiin kouluruuasta, sitten varusmiesten ruuasta ja olisiko sitten taas seuraavaksi vuorossa vanhusten ruoka - sen pöyhmisestä taitaa olla jo aika kauan.... Mutta se mikä harmittaa, on agressiivinen syyllistäminen ja leimaaminen suuntaan ja toiseen.


Ukkolan kirjoitusta lukiessa tuli mieleen, että mikä vika on vanhassa kohtuus kaikessa - hokemassa? Ja sitten huokaisin syvään ja siinä niitä papuja paistaessani tuumasin että niin kauan kun lapseni ilmoittaa haluavansa syödä pinaattia, parsakaalia, porkkanaa, papuja ja sieniä ei ehkä mene kovin huonosti - ei vaikka välillä papujen sekaan laitetaan vähän peksuu ja aamupalapuuroon nektariinin päälle kiehkura hunajaa kuten tänään.

Ja vaikka meillä ei karkkia syödäkään, uskon että ei se lapsi satunnaisella hyvällä pilalle mene; kokonaisuus ratkaisee.


Tietysti se "kokonaisuus" on tässä itse kullakin varmaan tavalla ja toisellakin vinoutunut kun nykyihmisellä on esi-isiin ja isovanhempiinkin verrattuna kaikkea yllin kyllin. Varmasti parannettavaa on kaikilla.  Ja kun syyllistämisen aiheuttaman kiukun yli pääsee, niin tarjoaahan tämä kirjoittelu halukkaille hyvän hetken miettiä josko itsekin voisi tehdä parempia valintoja jossain - edes  yhdessä - asiassa.

Meillä se helppo ensimmäinen mieleen tuleva kohde olisi varmaan aamupalamehut jotka ovat kyllä tuoremehuja, mutta varmaan hedelmät ja marjat olisivat parempi vaihtoehto. Ja niitä marjoja ja sieniä voisin mennä hakemaan metsästä I:n kanssa useamminkin; tulisi paitsi se varhaiskasvatus niin myös hyötyliikuntakin hoidettua.Kolmivuotiaskin jaksaa jo yllättävästi; mummulareissulla oltiin sienessä 2,5h ja vaikka satoi I ei valittanut yhtään; bongasi vaan ihan täpinöissään kantarelleja ja tatteja.

Kemiön myllyn jauhoista tulee ihan superhyviä lettuja, jauhoa on ostettu jo useampi pussi.
Kesällä muurikka laitettiin vanhaan grilliin - metsäpalovaaran takia.


Ja juuri nyt kun letut on virallisesti julistettu pannaan on pakko kehua miten erinomaisen hyvää Kemiön myllyn lettujauho on. Koska siinä on jonkin verran ohraa ja ruista mukana, letuista tulee juurevan, syvän ja todella herkullisen makuisia. Kesällä tehtiin siitä muurikkalettuja ja eilen tein pinaattiletut samaan jauhoseokseen - uskoisin että toimisi ihan täydellisesti myös porkkanalettuihin ja palsternakkalettuihin. 

Peksupapuja ja pinaattilettuja.

Myös pussin ohje letuille on tosi hyvä;  siihen tulee yllättävän monta kananmunaa, miksi muurikassa siitä ei varmaan tule niin "kovaa" pitsireunaa mutta maku ja rakenne on tosi hyvä ja meidän kotitalousopiskelijakin osasi kääntää lettuja muurikassa :) Noihin "maustettuihin lettuihin vähensin vähän nesteen määrää, koska lisäsin tuoretta pinaattia jossa on itsessään paljon vettä. Rakenne onnistui jälleen ihan täysin. Tässä on alla se alkuperäinen pussin ohje; alempana sitten se modaamani pinaattilettuohje.

Kemiön myllyn kotilettuohje

1 litra maitoa
4 munaa
5dl Kemiön myllyn kotilettujauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria 


Voi ah ja nam. Jauhoseoksessa on vehnää, ohraa ja ruista - tässä järjestyksessä; oletan että ruista on suht paljon - ehkä 20-30 % koska maku on sen oloinen. Mutta arvailematta paras; seos on ihan maanmainio. Vahva suositus jos näette myynnissä jossain.

Pinaattilettuja ja papuja

Pinaattilettuihin (puoli annosta lettutaikinaa, riittää lisäkeletuiksi ainakin kolmelle tai jopa neljälle)

1 pss (n. 2,5-3 dl ) Niittulan lamopinaattia tai babypinaatia
2 munaa
0,4 l maitoa
2,5 dl kemiön myllyn kotilettujauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kookossokeria (tai ruskeaa ruokosokeria/intiaanisokeria)

Huuhdo ja kuivaa pinaatti. Silppua pinaatti veitsellä pieneksi palaksi ja laita sivuun.

Sekoita lettutaikinan aineet keskenään ja lisää seokseen pinaattisilppu.

Paista pikkulettupannulla.

Papulisäke

(voi laittaa myös pienen nokareen voita jos haluaa maun takia)
1/2 pakettia pekonia
n. 1 l pitkiä papuja
1 valkosipulin kynsi
suolaa
pippuria

Pilko pekoni saksilla kuumaan kasariin/pannuun. Sekoita jotta palat hajoavat ja saat pekonista irrallista. Lisää pavut ja sitten murskattu valkosipuli. Peitä kannella ja ravistele kasaria välillä.

Paista n. 4-5 min välillä sekoitellen kunnes pavut ovat vähän pehmenneet ja kypsyneet. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoa pinaattilettujen kanssa.




maanantai 25. elokuuta 2014

Herkkutattirisotto


"Jos jokin on tekemisen arvoista, se on hyvin tekemisen arvoista" on iskostettu minun mieleeni joskus lapsena. Sitä minä pyörittelin mielessäni viikonloppuna kun tein risottoa ihanista, tuoreista herkkutateista. Ja kyllä; huolellisesti tehty, upean makuinen hekkutattirisotto on ihan mieletön herkku sellaisenaan. Ja vaikka kuivatuista tateista tulee myös hyvää risottoa, tuoreita, vasta metsästä haettuja tatteja ei saa kuin hetken syksyllä joten niiden eteen kannattaa kyllä nähdä vähän ylimääräistä vaivaa, sillä niihin tulee upea maku kun ne paistaa pienissä erissä timjamissa ja voissa. :)

Herkkutatti ja sitruunatimjami on minusta ihan parasta. Lisää osa pannulle jo tattien paiston aikana ja lopuksi vielä tuoretta yrttiä valmiiseen risottoon.

Suosittelen siis lämpimästi metsään menemistä ja sienestystä. Jos puuha ei ole tuttua, kannattaa käyttää hyväkseen ensi lauantaina pidettävä marttojen sienipäivä ja mennä mukaan vaikkapa sienineuvojan vetämälle sieniretkelle!

Tuoreisiin herkkutatteihin kannattaa käyttää voita, n. vajaa ruokalusikallinen pannuun ja reilu kourallinen sieniä.

Ja mitä tulee siihen risottoon, oikeastaan tattirisotossa on minusta vain pari "salaisuutta" joista ensimmäinen on tietysti tuore, ihanan napakka tatti joka paistetaan kuten jauheliha; kuumalla pannulla ja pienissä erissä jotta pinta ruskettuu, eikä sieni keity. Minä tapaan laittaa hyvin kuumalle pannulle lusikallisen voita, jonka annan ensin sulaa kokonaan. Kun kiehuminen alkaa laantua ja voi saa hieman pähkinäistä tuoksua ja väriä, lisään sienet. Sieniä laitan reilun kourallisen kerrallaan, levitettynä yhteen löysään kerrokseen pannulle. Niin tehden pannussa riittää voimaa haihduttaa vapautuva vesi ja sienet ruskistuvat. Kun sienet ruskistuvat, jokaiseen pannulliseen kannattaa paiston loppuvaiheessa lisätä reipas teelusikallinen hakattua sitruunatimjamia tai tavallista timjamia jos sitä penkissä on. Mutta varo; se saattaa roiskua ja poksua jos yrtti on vähänkään kosteaa. Maku on kuitenkin upea, kun sieni ja timjami paahtuvat yhdessä. Ja kun kaikki tatit on paistettu, ne laitetan sivuun odottamaan risoton valmistumista.

Risoton keittämistä ja sienien ruskistusta voi tehdä rinnakkain, mutta muista sekoittaa risottoa!

Risoton tekemisessä taas on kaikista tärkeintä, että riisiä sekoittaa koko kypsymisen ajan ja kuumaa nestettä lisätään vähän kerrallaan. Jos neste ei ole kuumaa, neste jäähdyttää koko risoton joka välissä ja se ei kypsy yhtä nopeasti. Mökillä tyypillisesti oikaisen jos valmista kanalientä ei ole kuumentamalla vettä vedenkeittimellä ja murustan luomukanaliemikuution -puolitoista sinne risoton sekaan. Mutta jos haluat, voit kuumentaa liemen kattilassa ja lisätä siitä soppakauhallinen kerrallaan nestettä. Vedenkeitin on tietysti siitä kätevä, että nesteen määrää ei tarvitse arvata niin pilkulleen oikein; sitä voi lisätä tarpeen mukaan ja laadukkaasta kuutiosta tulee ihan ok lientä.

Ja sitten on vielä se risottoriisi; meillä usein arborio tai carnaroli -lajiketta Divella - merkkisenä koska sitä saa useimmista kaupoista ja tietysti makupohjaan olennaisesti kuuluva sellerin varsi. Tattirisottoon käytän myös aina valkoviiniä. Syy on siinä, että koska tatit paistetaan voissa, valkoviinin happo antaa risotolle sopivasti hapokkuutta ja särmää. 

Vaikka lisäsin nestetttä vielä loppuvaiheesa rankasti, ei olisi haitannut että sitä olisi ollut vieläkin yksi kauhallinen lisää -jotenkin se riisi imee vettä yllättävän paljon vielä maustaessa ja pöytään kantaessa ;)
Minä teen risoton aina silmämääräisesti katsomalla mikä olisi hyvä; siksi en koskaan pilkulleen mittaa määriä, mutta tässä nyt jotain ohjenuoraa miten se meillä meni viikonloppuna; luota omaan makuaistiin! :)

Herkkutattirisotto (tuoreista tai pakastetuista tateista, neljälle pääruokana)

n. 3-4 herkkutattia (jos suuria, kolme riittää hyvin - jos taas tosi pieniä, laita useampi)
voita paistamiseen
sitruunatimjamia
suolaa
pippuria

risottopohjaan
loraus oliiviöljyä
1 sipuli
2 sellerin vartta
1 valkosipulin kynsi
n. 3 dl risottoriisiä
1 oksa rosmariinia
muutama pienempi oksa timjamia
lasillinen kuivaa valkoviiniä
suolaa
mustaa pippuria
n. litra kanalientä (meillä viikonloppuna puolitoista liemikuutiota ja n. litra kuumaa vettä keittimestä)

n. 40-50g voita
(n. 0,5-1 dl vastaraastettua parmesania )

Pilko tatit sopiviksi suupaloiksi ja toiseen kippoon siivutetaan sellerinvarret, sipuli ja valkosipulin kynsi.

Sitten laitetaan pannu kuumentumaan ja siihen lusikallinen voita. Anna voin sulaa ja kun voin kiehuminen alkaa taittua vähenemään päin, lisää pannulle tatteja reilu kourallinen siten, että ne mahtuvat ilmavasti yhteen kerrokseen pannulle. Paista tatteihin kauniit, ruskeat pinnat ja lisää loppuvaiheesa hieman timjamisilppua pannulle. Kääntele sieniä jotta timjamia tulee kaikkialle, mausta suolalla ja pippurilla ja siirrä sitten sivuun. Paista kaikki sienet samoin.

Lisää kasariin  loraus öljyä ja lisää sipuli, selleri ja valkosipuli pannuun ja kuullota 2-3 min. Anna lieden olla sitten täydellä teholla ja lisää riisi ja yrttien oksat. Sekoita koko ajan jotta riisi ei ruskistu, mutta muuttuu läpikuultavaksi ja imee risottopohjan makuja itseensä.

Lisää sitten lasillinen kuivaa valkoviiniä ja pienennä levyn lämpö. Lisää kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan (tai murusta liemikuutio risottopohjaan ja lisää kiehuvaa vettä vähän kerrallaan) ja sekoita risottoa antaen veden/liemen aina imeytyä suurimmaksi osaksi ennenkuin lisäät uutta.

Riisin kypsymiseen menee puolisen tuntia tai ehkä hieman alle. Maista risottoa kun riisi alkaa näyttää kypsältä. Kypsässä risotossa riisi on vielä selvästi riisimäistä, muttei enää kovaa. Puhutaan että se on "al dente" kun se on napakkaa, mutta sen sisällä ei ole enää kivikovaa "napsahtavaa" sisusta. Valmiin risoton pitäisi olla myös aika löysää, joten lorauta vielä kauhallinen vettä risottoon jos se vaikuttaa liian sakealta puurolta.

Sitten lisää voi, paistetut sienet ja sulje levy. Sekoita jotta voi sulaa ja mausta sitten tuoreella timjamilla, mustapippurilla ja suolalla. Halutessa lisää myös hieman parmesania mutta näin hienon makuiseen risottoon sitä ei kannata laittaa liikaa; minä laitoin semmoista ihan kevyttä, ohueksi raastettua parmesania löysästi pakattuna ehkä desin verran, mutta jos teet karkeaa raastetta niin laita vähemmän, maista ja lisää jos tarvitsee.

Tarjoa heti, täydellinen risotto on löysähkö puuro joka hieman leviää lautasella.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kahden kanan soppa!


Täytyy tunnustaa, että taisin ihan vähän stressata etukäteen ruuan onnistumista kun kokkasin ruokaa I:n synttäreille. Ei sillä, minulla oli suunnitelma, kaksi broileria pakkasessa ja ihan hurja kasa kaikkea ihanaa vihreää joten tiesin ettei niistä nyt ihan huonoa kanasoppaa synny. Siitä huolimatta halusin onnistua, sillä I:n mummin Riitan seurueessa oli mukana niin paljon maailmaa nähneitä ja siellä taatusti hyviä ruokia maistaneita ihmisiä jotta omakin rima nousi sitä mukaa mitä enemmän asiaa ajatteli.

Vähän haastetta hommaan lisäsi, että mökiltä puuttuu sellainen suurensuuri kattila, johon saisi helposti mahtumaan viidentoista hengen keiton. Näin jälkikäteen ajateltuna mökille voisi ehkä sellaisen hankkiakin, koska kaikilla tutuilla alkaa olla perhettä ja isompien porukoiden muonittamista tapahtuu siloin tällöin. Eikä tämä uusi kalojen pyydystysinnostus ainakaan vähennä ison kattilan tarvetta; viime viikonloppunakin kaloja tuli n. 30 joten kyllä siinä liemeä syntyy kun kaikki ruodot keittää.

Kanat lisättiin Ikeasta ostettuun soikeaan pataan ja pohjalle vettä. Kun kanat paahtuivat uunissa, leivoin sämpylöitä. 

Mutta niiden kanojen kanssa valitsin taktiikakseni laittaa molemmat kanat isoon soikeaan pataan ja tunkea ne mausteiden ja vesitilkan kanssa uuniin kypsymään. Kun vettä on vähän, kanat osin paahtuvat ja osin höyrystyvät uunissa ja lihasta tulee ihan pehmeää, suussasulavaa ja silkkistä samalla kun kananluut antavat makua liemeen.

Mausteeksi erilaisia chilejä, yrttejä, limeä ja kevätsipulia - ison porukan kanssa lisukekulhoja oli useampi. 

Sitten kun kanat olivat kypsiä (parin tunnin jälkeen liha suorastaan putosi luun ympäriltä), nypin kaikki lihat luista ja laitoin ne takaisin uunipataan. sitten lisäsin niin paljon nestettä kuin pataan mahtui ja jaoin sitä vähän toiseen kattilaankin. Sellaisen "virheen" tein, että kun stressasin nesteen riittävyydestä, lisäsin keittoon Puljongin kanaliemen. Vaikka Puljongin liemi oli ihan ok, se ei ollut läheskään yhtä upeaa ja raikasta kuin tuo itse uunissa hauduttamani liemi oli. Joten olkaa minua viisaampia ja ottaka käyttöön iso kattila johon lisätään vain enemmän vettä, pippuria ja suolaa ja jättäkää se valmis liemi lisäämättä. Jos ei ole kiire, voi ne kanan luut laittaa vielä hetkeksi uunituksen jälkeen kiehumaan siihen nesteeseen, jotta kaikki niissä oleva maku varmasti irtoaa keittoon. Toinen juttu mitä jäin miettimään oli tuo Sichuanpippuri. Se on hyvää, mutta sen rakenne on niin karhea, että kun sellaisen pippurinpalan sai suuhunsa fiilis oli sama kuin olisi saanut suuhunsa hiekanjyvän. Jos siis käytät niitä, hienonna pippuri tosi hienoksi pölyksi tai kietaise pippurit pieneen harsonyyttiin jotta voit onkia ne pois kun keitto viedään tarjolle. Myös liemen siivilöinti siinä yhteydessä kun kanojen lihoja aletaan nyppiä toimisi varmaan ja silloin pippurit kannattaa jättää kokonaisiksi jotta ne jäävät siivilään.

Ja kun liemi on valmis, kanan lihat ja tuoreet vihannekset laitetaan kattilaan suupalan kokoisina ja koko homma kiehautetaan jotta pavut ja broccolinot hieman kypsyvät. Aivan viimeisenä lisätään vielä tuoretta yrttiä ja limen mehua.

Koska lounaalle saapui niin isoja kuin pieniäkin ihmisiä, jätin chilin lisäämättä suoraan soppaan ja pilkoin erilliseen kippoon korianteria, minttua ja chilejä. Siitä jokainen sai sitten ripottaa maustetta annoksensa päälle oman maun mukaan. Ai niin, oli meillä vielä pullo Srirachaakin pöydässä, jolla tulta saa juuri niin paljon kuin tahtoo.


Keiton kanssa leivoin myös jogurttipurkin loppuun tehdystä taikinasta porkkana-kaurasämpylää  (katso vaikka tämä ohje, meni samaan tapaan paitsi että käytin pinnalle seesaminsiemeniä ja maidon sijaan jogurttia) jonka päälliseksi katoin pöytään vain voita.

Keitosta tuli ihan erinomaista ja vaikka kaikki syötiin, luulen ettei kenenkään jäänyt nälkä vaan kyse oli siitä, että kaikki ottivat keittoa vielä ihan vähän lisää:)

Kahden kanan keitto (riitti 15 hengen juhlaseurueelle)

2 broileria (jos väkeä on vähemmän, tee vain yhdestä broilerista)
2 sipulia
2 tähtianista
1 tuore valkosipuli (halkaistuna)
2 tl sichuan pippuria
peukalonmittainen pala inkivääriä (puolitettuna)
1 sitruunaruoho
kalakastiketta
vettä n. 5-6 cm kerros pataan


(1 l kanalientä - > sanoisin että kannattaa laittaa enemmän vettä kanoille, mutta minun piti jatkaa keittoa)
1 purjo
1 pss broccolinoja (pieniä parsakaaleja)
1 pss mustakaalia
1 pkt pitkiä vihreitä papuja
suolaa ja kalakastiketta tarpeen mukaan
(hyvää oliiviöljyä)

1 limen kuori + mehu

Pöytämausteeksi pilkottuna kuppiin (osan voi laittaa suoraan keittoonkin etenkin jos ei ole pikkulapsia jotka vieroksuvat chiliä)
kevätsipulin vartta
korianteria
thaibasilikaa
chilejä
limeä


Paahda sichuanpippuria suolan kanssa pannulla, kunnes pippuri alkaa tuoksua. Jauha pippuri todella hienoksi. Laita pataan tilkka kuumaa kestävää öljyä ja lisää sekaan pilkottuna sipuli, sitruunaruoho, inkivääri, tähtianis ja paahdettu pippuri. Kuullota kattilassa kunnes sipuli pehmenee ja saa hieman väriäkin. Lisää sitten halkaistuna kokonainen valkosipuli keikkauspinta pohjan pataa vasten.

Lisää sitten pataan sulat, huuhdotut, kuivatut kanat/broilerit, kalakastike ja lisää vettä niin että osa kanoista peittyy ja padassa on n. 5-6 cm korkeudelta vettä. Peitä kannella ja laita uuniin 180 asteeseen  n. 2h kunnes kana on ihan kypsää ja irtoaa luusta. Lisää tarvittaessa paiston aikana vähän vettä ettei pata kuiva.

Ota sitten pata pois uunista ja lisää sinne vettä niin paljon kuin mahtuu (litra-puolitoista). Kiehauta jotta kananluista irtoaa maku veteen ja perkaa sitten kanojen luista lihat pois, purista keittopohjaan paahtuneet, pehmet valkosipulin kynnet (ja hävitä valkosipulin kuoret). Kuumenna neste kiehuvaksi. Lisää sitten keittoon paloiteltu kananliha, tikuiksi pilkottu pesty purjo, huuhdottu ja siivutettu mustakaali, pilkotut pavut ja broccolinot ja kiehuta 3-5 min tai kunnes pavut ovat kypsiä.

Mausta tarvittaessa kalakastikkeella, tilkalla hyvää leikatun ruohon makuista oliiviöljyä ja suolalla sekä pippurilla. Lopuksi lisää yrttiä, pilkottua chiliä ja limeä maun mukaan.

Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

p.s. jos kaikki liemi ei mahdu tarjoiluastiaan, pidä se kuumana hellalla ja lisää lientä kun keittoa on jo otettu.

tiistai 19. elokuuta 2014

Mutta äiti, minä toivoisin että voisimme syödä ne ihan itse!


Viikko sitten kävimme harventamassa tulitikkuaskia vain hieman suurempaa porkkanalaatikkoamme. Yllä oleva kuva on ainoa, joka ei ollut tärähtänyt tai heilahtanut, sillä nuorimies heilutti porkkananippua kasvot loistaen. Pääosa noista porkkanoista katosi pestynä suoraan pikkumieheen - muutaman nakkasin kiehumaan parsakaalin kanssa ja saimme muutkin maistaa todella makeita, omia porkkanoita. Suunnittelin jo, miten hyviä niistä tulisi Sous videssä jonkun fiinimmän annoksen kylkeen. 

Ja eilen sitten menimme kasvimaalle katsomaan onko sade kasvattanut hieman kesällä kuivaakin kärsineitä porkkanoitamme. Mutta jäljellä olivat vain tyhjät naatit - osa vielä pystyssä maassa, mutta ilman porkkanaa. Myös punajuurta oli maistettu.

Jos tapanani olisi postata tänne kasvokuvia, saisitte nähdä yhden hyvin huolestuneen näköisen kolmivuotiaan jonka otsa on ihan kurtussa miettimisestä ja käsissä on multaa kiivaasta porkkanan etsinnästä. Ja koko tuhon keskellä pikkumies etsii ratkaisua, ääni hieman surullisena, mutta täynnä toivoa:

Vain nuo kolme tai neljä pientä porkkanaa jäi kahdesta täydestä rivistä taimia. Mten olivat jaksaneetkin syödä kaikki.

"Äiti, laitetaan uusia porkkanoita!"

"Kyllä kulta, mutta vasta ensi keväänä - porkkanat pitää kylvää keväällä. Tälle vuodelle ne eivät enää ehdi."

"Miksi äiti myyrät ovat syöneet kaikki meidän porkkanat?"

"Ne olivat tosi, tosi makoisia ja hyviä. Eikä myyrä varmaan osannut ajatella, että sinä olet niitä hoitanut omin pikkuisin käsin."

"Mutta äiti, minä toivoisin, että me voisimme syödä ne porkkanat ihan itse!"


Nämä porkkanat ostettiin Niittulasta viime perjantaina. Ja syötiin viikonloppuna - MAM.

Niinpä niin, mutta onneksi toiset osaavat paremmin kuin äiti. Pitää koittaa taas perjantaina ehtiä käymään Niittulassa.

maanantai 18. elokuuta 2014

Savustettua ankanrintaa, hapankirsikkahilloketta ja jälkkäriksi herkkujuustoa

savustettu ankka

Joskus on vaikea löytää sopivia sanoja kuvaamaan mitään niin hienoa ja erityistä mitä sinänsä yksinkertainen ruoka klassikkoyhdistelmällä voi tarjota. Lisäksi kokemus hyvästä ruuasta on aina subjektiivinen - mikä yhdelle on tajunnanräjäyttävän hyvää, saattaa toisen mielestä olla vaan "ihan okei". Ja sitten tietysti tämä kulunut kesäloma kyllä pilasi meikäläisen upeilla raaka-aineilla jotka kutittelivat mieltä ja kieltä ihan toisella tapaa kuin pitkään kauppaan matkanneet serkkunsa. Joten koittakaa kestää tämäkin postaus - ellei puuatrhassanne kasva omaa kirsikkapuuta tai teillä ei ole hyvinvarusteltua kylätoria, hapankirsikkaa voi olla mahdotonta löytää mistään automarketista.

ankkaa ja kirsikkaa

Yksi kesäloman ehdottomasti parhaista illallisista (tai ehkä jopa paras) savustui kesäkodissamme kun sisareni miesystävineen tulivat kylään. Olin löytänyt Taalintehtaan torilta tuon otsikostakin näkemänne aarteen; rasiallisen kotimaisia happamia kirsikoita ja halusin tietysti tehdä niistä jotain erityistä kun suosikkisisareni tulee kylään.

kirsikka
Kotimaisia kirsikoita

V oli maininnut jo joskus paaaljon aikaisemmin että ankan rinta tulisi huhujen mukaan ihan erinomaisen hyvää kun sen savustaisi kirsikkapuun kanssa. No, minä muistin tämän kun kirsikat tulivat minua vastaan ja tiesin että kaupungista niitä ankan rintoja tuli mukaan pakasteena.

kirsikkahillo
Jos kirsikankiven poistajaa ei ole, kirsikkahillo lienee kätevintä paseerata. Ainakin laiska emäntä voi tehdä niin ;)

No, sellaista pullaa minulla ei käynyt, että sisareni, kirsikat, kirsikasta sahattu savupuu ja ankat olisivat kaikki vain jotenkin taianomaisesti pyörähtäneet paikalle kivellemme metsänhaltiattaren sauvanheilautuksella. Niinpä markkinapäivänä kirsikoiden löydyttyä, yhtälöstä puuttui sisareni lisäksi savupuu, joten kirsikoiden löydyttyä työnsin ne pakastimeen. Ja sitten kun V meni käymään kaupungissa tilasin vähän kirsikkapuuta savustusta varten.

ankka, savustus
Kaikki söivät, ottivat lisää ja söivät ja...
Ja niin se sitten meni, että savustimme ankkaa, teimme upeista hapankirsikoista mahtavaa hilloketta ja söimme ne ihan simppelien uunissa tehtyjen, valkosipulin kanssa paahdettujen perunoiden kanssa. En tiedä, ehkä ne perunat olisi voinut korvata jopa jollain beluga- tai du puy -linssihässäkällä tai fiinimmin laitetuilla juureksilla, mutta se ankka ja kirsikkahillo oli niiiiiiin tajunnanräjäyttävän hyvää, että kaikki muu, mitä lautasella oli, muuttui suhteellisen epäolennaiseksi säestysorkesteriksi:)

metsuri, selin
Selin ja Metsuri

Ja jos minä olin ajatellut tarjoavani jotain erityistä Mimmulle ja Mikalle, Mika taas oli ajatellut tuovansa jotain erityistä meille. Ja siinäpä mies onnistui ihan nappiin.

metsuri
Upeasti kypsynyt metsuri oli ihan valuvaa kun pakkauksen avasi...
Jälkkäriksi ei syöty mitään täydellisempää kuin juuri oikean kypsyistä Metsuria ja Olon vappubrunssilta meille tuttua Seliniä, jota Mika oli löytänyt Ahlmanin tilamyymälästä, Tampereelta. Ja tietysti mukana tuliaispaketissa oli pientuottajan näkkileipää; Jokioisten leivän Fiilislastuja. Tiedoksenne, että se kirsikkahillo kävi ihan erinomaisesti yhteen myös niiden juustojen kanssa.

Ankan savustus oli teoreettisesti suhteellisen lyhyt toinempide; vain n. 45 min savua ja sisälämpö siellä 74 asteen tienoilla sanoo ison vihreän ajoon tarkoitettu ohje, josta katselimme mallia. Me tietysti oikaisimme suolauksen kanssa ja kämmelsimme savustimen kanssa (se sammui!) ja muutenkaan se ei mennyt kuin Strömsössä - mutta silti ja kaikesta huolimatta lopputulos oli ihan tajunnanräjäyttävän hyvää. Puuseoksessakin taisi sitten lopulta olla kirsikan lisäksi vähän tammeakin kun se savustin hydesi ja sitä jouduttiin uudelleenkäynnistämään.

Lisäksi V päätyi ottamaan ankanrinnat pois savusta kun sisälämpö alkoi olla siellä 70 asteen tienoolla. V kuvaili prosessia niinkin yksityiskohtaisesti että "mä niitä ankantissejä siellä savussa tökin vähän ja kun ne ei enää hyllyneet niin tuli vaan semmonen olo et otan ne nyt pois" ;) Ja hyvä oli että tulivat pois; pienempi ankanrinta nousi lämmöissä vähän ylemmäs ja oli selvästi jo kuivempaa. Toinen, suurempi ankanrinta taas olikin sitten ihan täydellistä ja mehevää joten ensi kerralla koitan löytää niitä Hauhialan hanhitilan isompia rintapaloja ja kokeillaan niillä.

Teemme siis tätä uudelleen takuuvarmasti ja koitetaan mitata tarkemmin sitten - mutta niille jotka nyt innostuvat ja kenties ovat kirsikkapuun onnellisia omistajia niin tässä muutama vihje miten se homma meni.

Savustettua ankanrintaa ja kirsikkahilloketta (ks. myös big green egg ohje)

haluttu määrä ankanrintoja, nahka trimmattuna ristikkoviilloilla - mutta varo ettet leikkaa lihaa.

Hiero ankanrintoihin hieman suolaa ja rouhi pippuria

Asenna savustin 110 asteeseen ja laita ankat sisään, nahka ylös.

Savusta n. 45 min kunnes lämpö on siellä 70 asteessa ja ankanrinta ei tunnu enää "hyllyvän" raakana.

Nosta ankanrinnat lepäämään kylmälaukkuun n. 10 minuutiksi ennen kuin leikkaat ne.

Kirsikkahilloke 

1 l kotimaisia kirsikoita
1 dl vettä
sokeria maun mukaan (olisiko mennyt n. 1 dl )
loraus bourbonia
lisäksi tarvitaan siivilä

laita kirsikat ja vesi kattilaan ja keitä kannen alla kunnes kirsikat ovat ihan pehmeitä. Paseeraa kirsikkaseos siivilän läpi takaisin kattilaan, irrotaten niin paljon kirsikan lihaa mukaan kuin menee siivilästä läpi.

Lisää sokeria ja loraus bourbonia ja kiehauyta sen verran että sokeri sulaa ja alkoholi palaa.

Tarjoa ankan ja/tai juustojen kanssa.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Mustikkapiirakkaa, kardemummavaahtoa ja pikkulintu riemuissaan.


Tuntuu uskomattomalta ajatella että en ole käynyt yli kuukauteen kotona. Mökiltäkin poistuin pidemmäksi aikaa vain noin viikko sitten kun kävimme pohjanmaalla missä äitini kanssa fiilistelimme metsässä ja teimme saaliista tuon yllä näkyvän Erinomaisen Mustikkapiiraan joka tarjottiin raikkaan, kardemummalla maustetun jogurtti-mascarponevaahdon kanssa.

Ystävällisimielistä naapuruskisailua kauneimmasta taideviristä Kihniön ja Parkanon rajalla... 

En muista milloin viimeksi olisin viettänyt näin rentouttavaa, elämyksellistä ja kesää uhkuvaa lomaa kuin tänä vuonna. Lomakelitkin ovat suosineet meitä; mökilläkin me olemme nukkuneet kolme viikkoa ovi auki ulos meri-ilmaan - vain hyttysverho ovessa ja sinilevän lopulta väistyttyä uimassakin on käyty ahkerasti.

Ja naapurin näkemys oksasta...


Ja kuitenkaan mikään ei ole niin toisin kuin yleensäkään. Tai ehkä sittenkin - I on kasvanut ja pienestä ajattelevasta, tuntevasta ja kokevasta ihmisestä on jo apua ja seuraa aivan uudella tavalla. Ja jollain tavalla olen palannut tänä kesänä ajatuksissani monta kertaa omiin lapsuuden kesiin, joita rytmitti laulu.

Tiskausapulainen saa valita minkä kukkapenkin kukat pelastetaan tänään huuhteluvedellä. Voi Riemua. 


Minä tietysti olen laulanut I:lle vauvasta asti kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta tänä kesänä me olemme I:n kanssa laulaneet yhdessä enemmän kuin koskaan ennen. I osaa jo laulaa ja muistaa ja ymmärtää sanoja ja sisältöjä. Yhdessä laulaminen on jotenkin niin liikkistä kun lapsen silmiin syttyy riemu kun äiti laulaa mukana. Ja no, onhan koko miehentaimi aika liikkis - ja vaikka saakin niitä kolmivuotiaan "taharonpuuskia" niin haleille, sylissä istumiselle ja laululle on ollut tilaa ja aikaa.



Juttelin omalle äidilleni viime viikonloppuna että olen miettinyt tätä laulamista. Osasi laulaa tai ei, mutta kun laulaa vaan, se on jotenkin tosi vapauttavaa. Sanoin siinä touhutessamme, että olen salaa vähän toivonut, että I saisi laulusta itselleen samanlaisen henkireiän kuin se itselleni on aina ollut.

Jotenkin on etenkin viimeksi kuluneina vuosina tuntunut, että vaatimukset paitsi työelämässä, myös vanhempana olemisessa ovat tosi korkealla. Ylipäätään rooleja joissa pitää loistaa on nykyihmisellä kovin monta.

Ja kaikessa mitä tekee pitäisi aina nähdä kokonaisuus, ymmärtää kaikki mahdolliset näkökulmat, olla suvaitsevainen ja olla vakaa, asiallinen, viisas, kekseliäs ja empaattinen samaan aikaan kun on tehokas ja no, asialleen omistautunut tiedostava moderni puoliso/ äiti/ äitipuoli/ sisar/ miniä/ lapsi/ ystävä/ yrittäjä/ esimies/ asiantuntija/ neuvottelija/ bloggaaja ja no, ihminen.



Sanoin äidilleni että olen miettinyt viime aikoina sitä, miten laulun sanat tuovat hetken ihan toisenlaista vapautta mielelle. Hetken, jolloin soljuvat sävelet antavat luvan eläytyä, heittäytyä ja hullutella; olla joku ihan muu ja käsitellä iloa, surua, pelkoja ja onnea. Laulun on joku muu kirjoittanut, mutta se saa äänen jokaisen laulajansa kautta. Musiikissa on jotain ikuista ja melkeinpä pyhää.

Äitini kuunteli hiljaa ja poimi roskia mustikoista jotka olimme hakeneet metsästä vähän aiemmin. Kun lopetin, hän nyökkäsi eikä ollutkaan yhtään ihmeissään. "Niin, muistan aina miten äitini, mummosi, lauloi pikkulintu riemuissaan, uudelleen ja uudelleen kun käsitteli oman lapsensa menetystä aikoinaan. " Äitini puhui pidempäänkin ja totesi, että laulu kantaa. Minä seisoin siinä mykistyneenä ja tietämättä oikein mitä sanoa.



Ja kun siinä liikuttiin niin syvissä vesissä, ruoka syntyi kuin vahingossa lähes automaattisen liikesarjan tuloksena. Ja kun mustikat oli perattu totesin äidille että tehdään niistä sellainen piiras ohjeella, jolla minä tein raparperista piirakan mökillä; se pohjataikina on tarpeeksi jämäkkä, jotta se kestää hyvin jopa koko noukkurillisen mustikkaa. Yksi luomusitruunakin löytyy tuunaukseen, siitä voi raastaa kuorta mustikan sekaan. Lisukkeeksi suunniteltuun mascaronevaahtoon keksin sekoittaa vähäsen kardemummaa. Muistin nimittäin että Kolmen kaverin jäätelössä mustikka ja kardemumma ovat oiva pari, joten toimisi varmaan tässäkin.

Ja siinä syödessämme äiti huokaisi, että tästä tuli "ihan täydellistä" ja olin aikalailla samaa mieltä. Siitä tosiaan tuli vielä parempaa kuinraparperipiiraasta. Mietin jopa, että jos mascarponevaahtoa ei tee, kannattaa se kardemumma sekoittaa vaikka niihin mustikoihin, niin hyvä yhdistelmä mustikka ja kardemumma on. Joka tapauksessa, se oli tosiaan ihan täydellistä mustikkapiirakkaa, vaikka keskinkertaasta yritettihin. :)

Ja vaikka näin ihanan loman jälkeen on vähän haikeaa sulkea mökin ovi, taidan tänään tiskatessani laulaa yhdessä I:n kanssa tulevan syksyn riemuille.
"Pikkulintu riemuissaan /
lauleleepi onneaan /
ei hän jouda suremaan /
eikä kaipaamaan /
ei hän, ei hän jouda suremaan. "

Mustikkapiirakkaa ja kardemummavaahtoa (tavalliseen piirasvuokaan, alkuperäinen pohjaohje Nigel Slater, määrät alla niinkuin se mökillä meni)

n. 1,1-1,2 litraa mustikoita (tuoreita)
n. 3 rkl perunajauhoa
1 sitruunan kuori
n. 5 rkl sokeria

180g voita, pehmeänä
n. 1 dl sokeria
2 munaa
n. 1 dl fariinisokeria (vähän vajaa)
n. 1/2 pss mantelirouhetta
3 dl jauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Murukuorrutteeseen
n. 2,4 dl jauhoa
80g voita
2 rkl sokeria

Lisäksi vatkaa tasaiseksi:
1 prk 250g mascarponea
1 prk kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1/2 sitruunan mehu

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Perkaa mustikat, sekoita niihin perunajauho ja sokeri sekä sitruunankuori ja siirrä odottamaan ;) Vuoraa pyöreä vuoka huolellisesti leivinpaperilla taikina riitti meillä normaaliin piirasvuokaan (varmaan 27 cm ainakin).

Kakkupohja: Vatkaa voi ja sokeri 8-10 min ajan kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Käsivatkaimella menee pidempään kuin yleiskoneella. Riko kananmunat astiaan ja lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa massa aina tasaiseksi ennen seuraavan munan lisäämistä.

Sekoita varovasti mukaan manteli, jauho ja vanilja.

Tasaa sitten kakkutaikina kakkuvuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripota pinnalle mustikkaseos.

Tee murupäällinen: sekoita tehosekoittimella jauho ja voi muruksi. Lisää sokeri. Jos taikina ei vaikuta tarpeeksi muruisalta, lisää jauhoa. Näin voi käydä esimerkiksi jos käytät voin sijalla tai osittain voi-kasvisöljyseosta (lue: oivariinia) niinkun minä kun se voi loppui mökiltä vähän kesken muruja tehdessä.

Paista n. tunnin verran ja tarkista kypsyys tulitikulla tai haarukalla.

Tarjoa jäähtyneenä kardemummalla maustetun mascarpone-jogurttivaahdon kanssa.