maanantai 11. syyskuuta 2017

Lettuja, pizzaa, pastavuokaa ja paimenen piirasta eli hyvät ja sitäkin helpommat jämät.

savubataattiletut


Tämä juttu julkaistaan yhteistyössä hävikkiruokafestareiden kanssa, jonne olen lupautunut kokkaamaan, koska aihe on erityisen lähellä sydäntäni; voin tehdä harrastuksellani jotain hyvää! Sillä ruokahävikkiä toivottavasti vähentävien vinkkien jakamisen lisäksi ajattelin lahjoittaa festareilta saamani palkkion hyväntekeväisyyteen (ks. jutun loppu).

Ja nyt jännittää tietty vietävästi, kun en ole koskaan ennen ollut mukana näytöskeittiössä.
Pitää varata Minions - laastareita mukaan kun leikkaan jännityksessä taatusti sormeeni.

Mutta asiaan; sitähän se keittiön arki meillä ja varmaan muillakin on, että jääkaappi on maanantaina (ja perjantaina) täynnä vähän sitä tätä ja tuota jämää. Ne pitäisi syödä pois, muttei vaan keksi mitä niistä tekisi.

Olen koittanut kääntää asian niin päin, että kun näkee jämissä mahdollisuuden, voi maanantaita keventää kummasti kun ei tarvitse singota kauppaan heti viikonlopun jälkeen. 


A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on

Esimerkiksi viime viikolla meillä syötiin lasagneksi leivottuna edellispäivän kukkakaaligratiini & lounaspastan jämä ja tänään, illalla ajattelin laittaa viikonlopulta jääneen marokkolaisen karitsapadan jämät perunamuusin alle ja paistaa koko komeuden uunissa paimenen piiraaksi. Kyllä sillä tämän perheen kerran ruokkii, kunhan ei liiottele muusin kanssa niin että ruokaa jää sitten taas yli. 

Vinkkejä meikäläisen hävikkikokkailuista voi siis tulla kuuntelemaan Teurastamolle ensi lauantaina! Luvassa meikäläisen standillä on teema "hyvät jämät!" - eli mitä tehdä tähteistä. Teen puolen tunnin aikana ainakin tuunattua Tortilla Espagnolaa, joka meillä syntyy usein aamupalaksi, toisinaan myös lounaaksi. Ja jos perunan sijaan on jäänytkin pastaa - teemme frittataa. Mun näytöskeittiössä on juuri nyt, maanantaina vielä monta vapaata paikkaa, että klik klik keitä kiinnostaa tulla kuulemaan ja kyselemään ensi lauantaina! :) Näytöskeittiöt ovat ilmaisia osallistujille, mutta niihin pitää ilmoittautua etukäteen. 

Kuten sanottua, mulle hävikkiteema on tosi läheinen aihe ja se oli itsestäänselvyys ottaa mukaan, kun keittokirjaani tehtiin: BBQ:ssa ruokaa tulee kerralla melko paljon ja siitä jää jämiä. Yksi rannalle jäänyt resepti, jonka ajattelin teemaan liittyen jakaa teille tänään, tuli tehtyä savustetun bataatin jämästä.

Lettujen kanssa tarjottava Labneh on jogurtista valuttamalla saatu tuorejuustomainen pallero, joka säilyy mukavasti jääkaapissa öljyyn säilöttynä. Mutta voit hyvin tarjota lettujen kanssa vaikka eiliset srirachajogurtin tai vaikka tsatzikin jämät jos sellaisia sattuu olemaan. Ja ellei ole, srirachajogurtti on superhelppoa ja nopeaa tehdä; sekoitat vaan turkkilaiseen jogurttiin hieman srirachaa ja suolaa. Valmis! :) Ja jos et tykkää sienistä, lettuihin voi laittaa savustettua maissia kantarellien tilalle. Hävikkiruokakeittiön keskimmäinen nimi kun on luovuus. ;) 


Savustetut bataattiletut

1 savustettu, keskikokoinen bataatti 
2,5–3 dl kantarelleja
1 kesäsipulin mukula tai pieni keltasipuli 
½ dl maitoa
2 munaa
1 dl kermaa (tai kermaviiliä tai creme fraichea) 
1 dl ruisjauhoa 
2 dl vehnäjauhoa 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl suolaa
mustaa pippuria 
paistamiseen voita 

Labnehiin 
n. 500–600g turkkilaista jogurttia 
½ luomusitruunan kuori 
ripaus suolaa 
1–2 lemondrop-chiliä 
6 mustaa pippuria 
mautonta öljyä

Lisäksi 
1 pss ruusukaaleja (400–500g) 
luomusitruunan kuorta koristeluun 

Tee labneh vähintään edellisenä päivänä, jotta se maustuu. Laita harsoon tai kahvisuodattimilla vuorattuun siivilään jogurttia ja valuta seosta 6 tuntia tai yön yli. Kaada valunut vesi pois. 

Kumoa labneh-massa kulhoon ja mausta sitä sitruunalla, suolalla ja pippurilla makusi mukaan. 

Laita suurehkoon puhtaaseen purkkiin öljyä noin 1/3 ja muotoile kostutetuilla lusikoilla massasta palleroita tai hieman munanmuotoisia kvenellejä. Lisää öljyyn pippureita ja silputtua chiliä palleroiden väleihin. Lopuksi kaada lisää öljyä niin, että pallerot peittyvät. Jätä maustumaan jääkaappiin. 

Kaavi pehmeä bataatti kulhoon. Silppua sipuli ja revi kantarellit pienemmiksi paloiksi. Laita pannulle nokare voita ja kuullota siinä sipuleita ja kantarelleja hetki, niin että sipuli pehmenee. Laita sivuun odottamaan.

Kaada maito kulhoon bataatin sekaan ja soseuta seos. Lisää munat ja kerma. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan. Lisää suola ja mustaa pippuria. Lisää lopuksi sipulit ja sienet. Tarkista maku. 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise huuhdotut ja siistityt ruusukaalit ja asettele ne pellille leikkauspinta alaspäin. Ripottele päälle hieman öljyä, suolaa ja pippuria ja paahda uunissa 15–20 minuuttia, kunnes ruusukaalien leikkauspinta alkaa karamellisoitua ja on kauniin ruskea. 

Paista taikinasta pikkulettupannulla lettusia. 

Tarjoa paahtuneiden ruusukaalien ja labnehpalleron (tai srirachajogurtin) sekä sitruunankuoriraasteen kanssa. 

------

Ja sitten se hyväntekeväisyysjuttu:

Hävikkiruokafestarit hankkivat raaka-aineet ja maksavat pienen korvauksen bloggaajille. Oman palkkioni ajattelin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen; naisten koulutuksen tukemiseen tai lapsiperheiden auttamiseen. Aika kovia vaihtareita mielessäni ovat mm. Naisten pankki, jonka kautta voi edesauttaa naisten kouluttautumista ja siten vähentää myös ilmasto-ongelmia ja  HOPE - yhdistys joka auttaa lapsia ja nuoria kotimaassa monin tavoin, myös kierrätyksen keinoin. Jos haluatte äänestää mihin rahan ohjaisin, jättäkää kommentti tähän postaukseen.  Voitte myös ehdottaa muita kuin yllämainittuja ja käyn kurkkimassa mitä te olette ajatelleet. Kerron mihin päädyin kun julkaisen ohjeen näytöskeittiön yhdestä reseptistä tapahtuman jälkeen. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesäloman paras pikaruokavinkki: paisteut gnocchit + juusto

paistetut gnocchit

Minttu tänkin tiesi: Kaupan tuoregnocchit kannattaa vaan nakata kuumaan voihin, pannuun ja paistaa kuohkeiksi, rapeapintaisiksi perunapalleroiksi. Vinkki oli tullut vastaan Nigella Lawsonin ohjelmassa ja jäänyt kerrasta mieleen. Ei siis keittelyitä tai muutakaan turhaa, pussi vaan auki ja gnocchit suoraan pannuun.

Tästä on kehkeytynyt oma alkukesän suosikki koska se on tosi helppo ja nopea. Ja ihan erinomaisen hyvä jämien hävitysruoka jos sekaan perkaa vaikka grillikanan rippeet tai repii pinnalle tuoremozzarellaa. Muutkin juustojämät käynee hyvin. Kana kannattaa laittaa mukaan jo paistovaiheessa jolloin siihen tulee upeanmakuisia, rapsakoita paistopintoja ja mozzarella lisätään vähän ennen kun ruoka on valmis, silloinkin osa paloista (tai palloista jos käytät pieniä mozzarellapalloja) sulaa ja paistuu vähän pannun pohjassa.

Lopuksi vaan viimeistely yrteillä. Herkkua vaikka Rosé viinin kanssa kesäiltana.

Paistetut gnoocchit (2:lle)

1 pss tuoregnoccheja
kunnon nokare voita
esim. kananjämiä perattuna maun mukaan
yrttejä
mustaa pippuria
suolaa
mozzarellaa

Laita voinokare kuumaan pannuun ja anna sulaa. Kaada perään pussillinen gnoccheja ja kntele niitä pannussa kunnes niihin tulee kauniin ruskeita pintoja. Lisää perattu grillibroilerin jämä, jatka hetki paistamista. Revi yrtit mukaan ja sekoita, mausta suolalla ja pippurilla. Jos haluat myös mozzarellaa, revi iitä palasia ja ripottele sinne tänne. anna halutessa saada vähän väriä pannusta ja tarjoa ruoka heti.



torstai 13. heinäkuuta 2017

Vierahana Kyrööllä - Kyrö Distilleryn tarina.

Yhteistyössä Kyrö Distillery 


Ajelin lakialla yksin. Se oli oikeastaan hassua koska vanhoilla kotikonnuilla vierailu tarkoittaa yleensä perheen tai vähintään lapsenlapsen roudaamista mummulaan. Olo oli kepeä, kuin lukioikäisenä, kun ajokortin saaneena pääsikin liikkeelle yksin. Tällä kertaa taakse jäi pääkaupunkiseudun kiireinen arki.

Tontolla oli täysi työ tällaisen suhteellisen eläväisen naislauman kaitsemisessa...

Tästä minilomasta oli kiittäminen Nannaa, joka oli puuhannut meille muutamalle asiasta kiinnostuneelle bloggarille vierailun Napuen alkulähteelle, saman Kyrönjoen rannalle jossa joskus tytöntylleröisenä kävin uimassa. Vaikka oli kiire, halusin ehdottomasti lähteä. Mutta niin viimetippaan kaiken järjestäminen meni, että vasta matkalta Isoonkyröön soitin vanhemmillenikin jotta sopisko sitä paluumatkalla käydä vaikka kahvilla.



Napuen ja sitä valmistavan Kyrö distilleryn tarina on toki pohojalaiselle jo ennestään tuttu; poijjaat olivat (kuinkas muutenkaan) saunoessaan keksineet jotta mikähän siinä on, nottei Suomessa tehdä ruisviskiä? Ja mitä jos ruvettaas. Ja niin ruvettihin, vaikkei koko hommasta mitään tiedettykään. Ja kun se viski vielä muuttaa kovasti muotoaan kypsytyksen aikana, tislaamisen jälkeen vasta hommaa opettelevan maallikon oli vaikea sanoa tuleeko siitä joskus hyvää ruisviskiä vai ei. Niinpä tuoreet yrittäjät ottivat tislettään, salakuljettivat sen messuille ja maistattivat sitä viskien teon mestareilla saaden hämmentävän hyvää palautetta. Ehkäpä kaikki vaivannäkö ei siis ollutkaan turhaa, vaan suomestakin tosiaan saataisiin ihan kelvollista ruisviskiä.



Mutta sen ruisviskin saaminen myyntikuntoon ottaa oman aikansa.  Ja koska jollain siinä välissä pitää elääkin, keksittiin että tehdään odotellessa nopsemmin valmistuvaa giniviinaa, vaikkei senkään tekemisestä ollut mitään tajua. Mutta: onhan tuota tietoa maailma puolillaan - eikö mitä vaan voi oppia?  

Ja niin siinä sitten kävi, että  2015 Napue Gin voitti Gintonic - sarjan IWSC:ssä, parhaana Gin tonic - gininä. "Hyvää yritettihin, mutta priimaa pakkaa tulemahan", sanotaan pohojanmaalla ja liekö tuo sitten tarttuvaa, sillä Kyröläisten "väliprojektista" tuli maailmanmenestys.

Kyrön elämän vesi ja "seal of trust"

Tuotantokapasiteetti kävi täysillä eikä Ginin suosion magnituudiin varautumattomilla Distilleryn pojilla ollut edes tarpeeksi pulloja valtaisan kysynnän nostattaneelle Ginilleen vaan niitä hankittiin mistä saatiin; jopa näyte-erinä eri pullovalmistajilta pahimpaan hätään.

Paikallisilta pelloilta kerätty mesiangervo kuivataan ja laitetaan muiden yrttien kanssa uutosastiaan.


Yrittäjyyden ja nopeasti kehtetyn tuotannon aiheuttaman innostuksen aistii edelleen joka solullaan kun kävelee vanhan osuusmeijerin rakennuksessa. Toki, tärkeitä teemoja on nostettu esiin monin tavoin ja kehitetty. koko paikka on täynnä tarinaa: ravintolassa on lamput paikalliselta Essolta, lautaset osuusmeijerin ruokalasta ja kirpputoreilta, viskit kypsyvät vanhassa jääkellarissa, villiyrtit kerätään lähipelloilta ja lippulaivajuoma on saanut nimensä, fonttinsa ja ilmeensä vanhasta, isonvihan aikaisesta Napuen taistelusta. Tuossa taistelussa alueen koko aikuinen miesväestö menetettiin heidän jouduttuaan ylivoimaisen joukon saartamaksi, mottiin, jossa he taistelivat luovuttamatta viimeiseen mieheen asti.

Napuen taistelun muistomerkki on metsässä, aivan Distilleryn vieressä. Vaikuttava ilmestys.
Napuen fonttikin on saatu muistomerkin laatasta.

Samanlaista taisteluhenkeä oli varmasti tarvittu, kun Napuen ensimmäisiä eriä on pullotettu käsivoimin. Vaikka jotkut puristit ovatkin sitä mieltä, ettei Napue ehkä ole makuprofiililtaan täysin "oikea gini", minä pidän sekä juomasta että tarinasta sen takana. Ja jos Napue johonkin luokitella pitäisi, kyllä se minusta gininä paremmin paikkansa ansaitsee kuin selvästi enemmän Vodkamainen Kalevala Gin tai erittäin 'persoonallinen' ranskalaisten juoma G'Vine Floraison Gin, joka meillä jäi juomatta. 

Me ja sankarit ruispellossa. Kuva: Tonto, eli Toni Sivula.


Napuen ja Kyrön tarina on tarina (luovasta) hulluudesta, yrittämisestä, tietynlaisesta pohojalaasesta pieteetistä ja syvästä kunnioituksesta juuria kohtaan. Se on tarinaa sankareista ruispellossa ja ihmisistä jotka uskovat omaan asiaansa.


... Ja sitä teemaa jatkoi mukavasti illallinen, jota Juurella - ravintolan keittiömestari Joni oli tullut meille tekemään syntymäpäivänään. Arvatkaa vaan, laulettiinko me Jonille?

Meille tarjottiin kaikenlaisia herkkuja, parhaiten jäivät mieleeni vatajanrannan upea juusto, kahdella tapaa tehty possu, carpachio ja ruisrisotto, jonka päällä oli raastettua, suolattua kananmunaa.

Ja vähän melkein hävettää, etten ole vielä päässyt käymään Seinäjoen varmaan kuuluisimmassa ravintolassa. Ruoka oli rustiikkista ja hyvää; tehty lähituottajien raaka-aineista.


Illan aikana paikalle sattui myös pari muutakin seuruetta tutustumiskäynnille ja kävi sellainen onnenkantamoinen, että Miko Heinilä, yksi Kyrö Distilleryn alkuperäisistä perustajista osui paikalle sattumalta. Hän on perehtynyt paikallishistoriaan ja sai meidät lähes kyyneliin kertoessaan omaan verkkaiseen tapaansa Napuen taistelusta, Isosta vihasta ja siitä, miten Topeliuksen Koivu ja Tähti - tarinan juuret ovat todennäköisesti joen toispuolisen tilan suvun tarina joka sekin linkittyy Napuen taistelun jälkeisiin ihmiskohtaloihin.

Ja nytkin, tätä kirjoittaessa tulee ihan hiljennyttyä tarinan äärelle. Olin ihan vaikuttunut siitä, miten elämyksellinen visiitti meillä oli. Toisaalta, syntyperäisenä kurikkalaasena likkana myös hämmennyin, miten hienosti pohojalaanen tyyli oli tuotu kaikkialle. Vaikken mikään sisutusbloggaaja olekaan, arvostin. Modernia, kepeää mutta kuitenkin samaa vieraanvaraista, ja omannäköistä poljentoa kuin lapsuuteni pohojalaasissa taloissa.

Parista reissussa koetusta jutusta haluan vielä kirjoittaa erikseen jutun tai pari, mutta jos satutte käymään Pohjanmaalla tässä lomilla ettekä tiedä mitä tekisitte, niin menkääpä maakuntamatkailemaan. Hieno paikka, kiehtova tarina ja elämisen arvoinen kokemus myös lähellä asuville.

Kiitokset kutsusta Nannalle, Kyröläisille, Juurella- ravintolalle ja erityisesti Tontolle, joka isännöi visiittimme mallikelpoisesti. Oli kiva käyrä, tullahan mieluusti toistekki! ;)

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ketsuppia, chilillä tai ilman

ketsuppi, ketchup


Päädyimme aloittelemaan lomaamme pikkumiehen kanssa saaristoon. Maanantaina meillä kävi vieraita joille tehtiin isommin BBQ:ta ja nyt jääkaapissa on nyhtöpossun jämää, BBQ-maissijämää ja tietysti papuja.



Niinpä pyöräytin possu- ja maissijämistä BBQ-makaronilaatikon joka on perheessämme yksi ehdottomia jämäruokasuosikeita BBQ-pitojen jälkeen. Se on juuri sopivan kotoisaa, helppoa ja muistuttaa ihan yllättävän vähän syöjää enää siitä alkuperäisestä setistä jossa esimerkiksi tuota eilistä nyhtöpossua tarjottiin. Savuisuus ja BBQ-mausteet hukkuvat makaronin sekaan ja taittuvat miellyttävän lempeiksi. Yksi hyväksi havaittu resepti teemasta mahtui siihen meikäläisen BBQ-kirjaankin, mutta käytännössä teen tätä improvisoiden aina siitä mitä pidoista jäi. Tällä kertaa mukaan tuli sitä maissia ja paljon yrttejä penkistä. Taittoon mennessä kirjaa jouduttiin karsimaan vielä aika merkittävällä sivumäärällä ja niinpä sieltä jäi pois mm. tämä sen BBQ-makaronilaatikon pariksi tehty chiliketsuppi. 

Minttu vinkkasi että tomaatit kannattaa raastaa, jotta niistä saa helposti sosetta. Paras idea hetkeen. Tulee ihan toisen makuisisa sooseja kun tekee kesätomaateista. 


Tänään makaronilaatikko oli jo uunissa kun tajusin ettei meillä olekaan ketsuppia; syksyllä kaikki avatut purnukat vietiin kotiin, eikä uutta ole tuotu. Ja silloin muistin, että mulla on se just tätä tilannetta varten tehty ketsuppiresepti kirjan oikolukuversiossa ja kaivoin sen esiin. Ketsupin keittäminen itse on superhelppo homma oikeasti ja reseptiä tehdessä viime kesänä ystäväni Minttu vielä vinkkasi vettä ne tomaatit voi raastaa raastinraudalla jos niitä ei jaksa blanchailla kuumassa vedessä ja kuoria. Mä rakastuin tähän ideaan heti; ihan parhautta! Tuoreista tomaateista tehty sose on niin järkkyupeaa nyt kun saa ulkona, auringossa kypsyneitä tomaatteja! 


Tänään en laittanut ketsupin mukaan chiliä lainkaan, koska I ei pahemmin piittaa poppaasta. Mutta kanelia ja sellerinsiemeniä laitoin kyllä, koska niitä oli. Mutta mausta ihmeessä ketsuppia oman mielen mukaisesti. 
Loma, meri, muksu ja makaronilaatikko. 

Ja koska I on selvästi perinyt fiilistelytaipumuksia vanhemmiltaan, ehdotti nuorimies reippaasti että "Äiti, mennään piknikille lounaalla! Otetaan ruoka mukaan tuonne merenrantaan ja syödään siellä!" Ja niin tehtiin, eikä lomapäivästä tuntunut puuttuvan yhtään mitään. 

Chiliketsuppi (esim. BBQ-makaronilaatikolle) 

1 kg kypsiä tomaatteja
1 (noin130 g) punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 (noin 220 g) iso punainen paprika 
2 rkl öljyä
1 dl punaviinietikkaa
1 ¼ dl ruokosokeria
1 ¼ tl suolaa
(1 tl sellerinsiemeniä)
¾ tl jauhettua mustapippuria myllystä
1 kanelitanko
(1 punainen chili)

Pese tomaatit, halkaise ja raasta ne raastinraudalla soseeksi. Heitä pois jäljelle jääneet kuoret.
Kuutioi punasipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Poista paprikasta kanta ja siemenkota. Paloittele paprika. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paprikapalat. Jatka kuullottamista vielä muutama minuutti. 

Lisää viinietikka, sokeri ja suola. Keitä 5 minuuttia ja lisää mausteet sekä tomaattisose. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 45 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmentyneet. 

Soseuta ketsuppi sauvasekoittimella ja tarkista maku. Lisää suolaa ja sokeria tarvittaessa. Valuta ketsuppi puhtaaseen, kuumennettuun tölkkiin. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä jääkaapissa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sisäfile grillissä


Naudan sisäfile on mielestämme parhaimmillaan kevyesti pintagrillattuna ja ohuina siivuina tarjottuna. Tämäntyyppinen sisukka asettui meille joitain vuosia sitten  Nigel Slaterin keittokirjoista pannu + uuni menetelmällä. Mutta me kun olemme tällaisia grillin äärellä leiriytyjiä, lähdimme kokeilemaan josko sen saisi aikaan grillissäkin. Ja onnistuuhan se!

File on herkullista vielä seuraavana päivänäkin, kun siivujen antaa lämmitä hetken huoneenlämpöön. Silloin ne voi tarjota salaatin kanssa, leikkelelautasella tai pastan seassa. Miksi ei tortillassakin, vaikka siinä tällainen liha menee minusta vähän "itse edestään". Tässä kuitenkin meidän niksit valmistukseen grillissä.

Ensin file tehdään "tasapaksuksi" taittamalla ohuempi häntä kylkeen ja file sidotaan kiinni. Sitten pintamausteet ja paistoon!

Sisäfile grillissä 

1 sisäfile (n. 2 kg)
n. 1,5 rkl maldonia tai muuta sormisuolaa
mustaa pippuria myllystä
1 luomusitrunan kuori

Sido sisäfile tasapaksuksi keittiönarulla. Ripottele leikkuulaudalle tai leivonpaperille suola, sitruunan raastettu kuori ja mustapippuri tasaiseksi kerrokseksi. Pyörittele file suolaseoksessa.

Lämmitä grilli siten, että siinä on sekä suora että epäsuora alue. Grillaa file suoralla tulella joka puolelta kauniin väriseksi välillä grillin kansi sulkien; n. 2-3 min per puoli. Filettä pitää kääntää ainakin neljä kertaa että saa kaikki reunat ruskistumaan tasaisesti.

Siirrä file sitten epäsuoralle tulelle (ja sulje kansi) n. 15 min kypsymään. Jos käytät sisälämpömittaria, fileen sisälämpö pitäisi olla "enemmän kuin ruumiinlämpö" eli n. 45 C astetta.

Nosta file sitten pois grillistä leikkuulaudalle vetäytymään. Anna vetäytyä ennen leikkaamista n. 15 min.

Poista naru, leikkaa ohuiksi siivuiksi ja tarjoa esimerkiksi limen, korianterin ja oliiviöljyn kanssa pääruokana.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Oi oispa Egg!

Yhteistyössä EGG

chorizolla maustettu shaksuka

"Idea lähti 2015 illalla, kun menimme kaverin kanssa Selloon, monikansallisia sämpylöitä myyvään yritykseen ja mietin miksi ihmiset maksaa tästä 10e?" Samuli aloitti puheensa Eggin Katajanokalla järjestetyssä pressissä jonne olin tullut kuulemaan tarinaa munakasravintolan takana.

On totta, mitä Samuli sanoo; pikaruokakenttä Suomessa on tosi pitkään rakentunut hyvin vakiintuneille tuotteille ja tuulettumista kaivataan. Enkä voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Ainakin minä kaipaisin vaihtoehtoja paitsi lounaalle, myös reissun päällä ruokailuun. Pikaruokapuolella ketjuttuminen tekee tosi helposti sen, ettei ruoka enää ole tuoretta vaan se kootaan puolivalmisteista; jauhelihapihveistä, sämpylöistä ja paneroiduista joistakin jotka uppopaistetaan rasvassa. Ja eniten mua harmittaa näissä pikaruokapaikoissa se, että kun saat ahmaistua ruuan nälkäiseen kupuusi käteen jää jollain lailla pettynyt olo. Ruuasta puuttuu kaikki persoonallisuus.

Eggin munakas on kolmen munan annos, jonka päälle kootaan sesongin täytteitä. 

Mutta kun Eggissä on mukana Villiruokalähettiläs ja huippukokki Toivasen Jouni ja Satokausikalenterin Samuli, tässä pikaruokamestassa persoonaa on pistetty lautaselle. Munakkaan päällä on tekstuuria; raikasta ja kermaista, sileää ja rapeaa, tuoretta ja säilöttyä. Annos on jollain tavalla samaan aikaan kotoinen ja modernilla tavalla raikas, eikä makuakaan puutu.

Ja koska Samuli, satokausiajattelu tulee sisään keittiöön väkisinkin. Ihan hirveästi tulevaa ei haluttu paljastaa, mutta sen verran kuitenkin, että tarkoitus on tuoda listalle erikoismunakkaita kulloinkin saatavilla olevan sadon mukaan ja käyttää luovasti villiyrttejä ja -vihanneksia, sieniä ja kauden parhaita raaka-aineita. Sisään kävelevälle saattaa siis kuumimpana satoaikana olla luvasa mukavia erikoisuuksiakin. Samuli lupaa, että konseptia kehitetään eteenpäin ja että "tää ei nyt ollu tässä" :)

Jalotofun kanssa Jouni on kehittänyt yhteistyössä vegaanimunakkaan, jonka pohjassa maistuu hieman kikhernejauho ja päältä löytyvistä juureksista tulee mieleen hyvä, rustiikkinen maalaisravintola. 
Samulin ja Jounin idea ponnistaa monista hyvistä ajatuksista joista Samuli kertoo; raaka-aineena edullisen munan hiilijalanjälki on pienempi kuin riisin, kolmessa munassa on proteiinia pihvin verran ja tarkoituksena on tarjota läpinäkyvää, eettisesti tuotettua, herkullista ruokaa jonka kotimaisuusaste on vähintään 60-70%, kesällä helposti 100%. Aika hengästyttävä lista, mutta lopputulos näyttää raikkaasti uudelta, kotoisalta ja hyvällä tavalla suomalaiselta.

Maisteluannos joka tarjottiin oli ehkä kolmannes normaalista. 
Ja miltä se sitten maistui? No, sekasyöjänä tykkäsin kyllä siitä oikeasta munakkaasta vegaaniversiota enemmän. Mutta samalla on sanottava, että vegaanimunakaskin oli hyvä; siinä maistui hieman kikherne ja makuprofiili oli aavistuksen kepeämpi. Mutta jos pohja olikin kepeämpi maultaan, päällä olevat marinoidut juurekset olivat ihan älyttömän herkullisia ja toivat täyteläisyyttä hieman pähkinäisen kikherneen maun viereen. Oikein hyvä ruoka sekin.

Oikea munakas oli vaan mun suuhuni niin paljon täyteläisemmän makuinen, kuohkea, samettinen ja hyvä. Etukäteen pelkäsin vähän kalatäytteen puolesta, se kun on helposti sellainen noutopöytätahna, mutta ainakin pressipäivänä kala oli raikasta, rikkaan makuista ja erinomaisen hyvää. Kalamunakasta voi lämpimästi suositella. Possumunakas oli kuitenkin ehkä mun oma suosikki, siinä kun oli suosikkiani mallaspossua.

Eikä eggissä ole pelkkiä munakkaita. Kahdelle hengelle tilattava annos shaksuka sopii mun ajatuksiini tosi hyvin - teen usein brunssille tuon tyyppistä makkarapataa, johon kotona vielä sekoitan linssejä ja rikon päälle munia. Ehkä maustan pataani kyllä vähän rajummalla kädellä. Eggin padassa ei ollut linssejä, mutta siihen sai valita chilitofun tai chorizon ja päälle tuli haudutettu, pehmeäksi kypsennetty muna.


Kotilounaisiin verrattuna näissä on paljon monipuolisuutta jota en arkena mitenkään jaksaisi itse vääntää; annoksiin kuuluu munakkaan ja täytteiden lisäksi salaatta ja hauskaa rieskamaista leipää + herkkulevitettä. Ai niin ja kahvi. Ihan hyvä ja monipuolinen setti kympin pikaruuaksi.

Ainoa juttu mikä mua harmittaa on, että Katajanokan Egg sijaitsee aika kaukana meikäläisen reiteiltä. Ainakin kolme kertaa olen jo kaivannut "jotain oikeaa, järkevää ruokaa" kiireessä ja harmitellut että Egg on niin kaukana. Toivottavasti konsepti lentää ja Samuli voi avata toisenkin ja useammankin ravintolan tulevaisuudessa. Mun puolesta yksi voisi sijaita jotenkin kätevästi meitä kehäteiden välissä asujia ajatellen, esimeriksi Vantaan Jumbossa, Kauniaisissa tai Leppävaaran hoodeilla minne auto usein tulee parkkeerattua lounasaikaan.

Joka tapauksessa uusi, omannäköinen kiva idea joka kyllä kannattaa käydä kokeilemassa kun keskustassa pyörii. Annoksen saa myös mukaan, mikä on kätevä paitsi työpöytäruokailijoille, myös niille jotka haluavat napata ruokansa ja istua piknikille merenrantaan.

Tiedotustilaisuuden maisteltavat tarjosi Egg.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Chorizo-kurpitsarisotto raejuustol... eikun mascarponella. :)

chorizo-kurpitsarisotto


Katselin pää kallellaan televisiota kun Jamie selitti miten hän on aina ymmärtänyt raejuuston väärin. Että oikeasti se on melkein kuin minimozzarellaa kermaisessa liemessä. Vaikka mä sinänsä tykkään ihan raejuustosta, sillä on minusta kyllä varsin omanlaisensa tekstuuri ja vaatii mielikuvitusta että se vertautuu mozzarellaan... Tai ainakin siihen juustoon mitä mä haluan ymmärtää mozzarellalla.

Mutta Jamien raejuusto oli paremman näköistä kuin meillä niin usein nähty kuivakka ja kimmoisa rae jota nähdessään teini väsymiseen asti jaksaa hihitellä muumijauhelihasta. Lähimmäs sitä Jamien raejuustoa varmaan pääsee Arlan raejuusto, vaikka siinä rakeet ovatkin pienempiä kuin Jamiella. Mutta niissä on mukana semmoinen kermaisen oloinen liemi jonka Jamie vannoi antavan risotolle silkkistä tekstuuria.

No, jos Jamie, suuri kotikokkauksen idolini vannoo että kurpitsalla ja pienellä makkaralisällä höystetty raejuustorisotto on hyvää, mun on varmaan pakko kokeilla tätä jonain kauniina päivänä. Kuulemma Joolskin tykkää.

jamien kurpitsarisotto

Mutta sitä päivää odotellessa tähän sattui toinen pääsiäispäivä ja olimme pahenevan flunssan kourissa kotona. Jääkaapissa oli vielä julkkareista ylijääneitä avaamattomia mascarponepurkkeja ja yllättäen vaan yksi ihan ikivanha raejuusto joka jo koputteli jääkapin oveen sisäpuolelta et pääsiskö bioon. Niinpä jouduin, voi uhrausta, tyytymään vaan siihen mascarponeen ja käyttämään makkarana Espanjan joululomalta tuotua chorizoa. Varsinainen hävikistä herkuksi ;) Mutta oikeasti, vaikka mä en ihan vielä lämminnyt sille raejuustolle, tähän voisi varmasti käyttää myös jotain yrtti-, tomaatti tai pippurituorejuustoa mascarponen sijaan. Chorizon tilalla voisi varmaan kokeilla yhtä lailla jotain muuta mausteista kestomakkaraa tai hyvää pancettaa.

butternutkurpitsa-chorisopaloja paahdettuna
Risotto saa makunsa paahdetusta makkarasta ja kurpitsasta,
pohjaan voi lisätä myös fenkolinsiemeniä tai muita mausteita  jos haluaa. 

Se, miksi innostuin reseptistä ylipäätään on reseptin kantava idea: kurpitsakuutiot ja chorizot paistetaan lähes ruskeiksi, jolloin niiden makumaailma syvenee ja saa karamellisia vivahteita. En halunnut että kuutiot hajoavat täysin risoton keittelyn aikana, joten siirsin ne ruskistuksen jälkeen sivuun ja tein risoton pohjan pannuun jääneiden mausteisten öljyjen sekaan. Kuutiot lisäsin puolivalmiiseen risottoon ja keittelin sitten valmiiksi. Viimeistely juustolla ja persiljalla. Toimii ihan erinomaisesti.

Jamie maustaa reseptissään risottonsa fenkolin siemenillä ja chilillä, mutta meidän chorizossamme oli ihan tarpeeksi makua (ja chiliäkin) joten en lisännyt enempää. Fenkolinsiemeniä olisi ehkä voinutkin lisätä, muttei ole pakko, tuli hyvää ilmankin.

Tässä siis mun versio makkara-kurpitsaristosta, mutta ilman raejuustoa.

chorizolla maustettu kermainen kurpitsarisotto

Kurpitsa-chorizorisottoa
(neljälle runsaaksi lounaaksi, kuudelle väliruuaksi)

n. 1/2 myskikurpitsaa (butternutkurpitsa)
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 chorizoa
öljyä paistamiseen

4 dl risottoriisiä
loraus valkoista vermuttia tai n. 1 lasi valkoviiniä
1/2 prk (n. 125g) mascarponea (tai muuta tuorejuustoa)
n. 1  ruukku lehtipersiljaa
suolaa
mustaa pippuria

Pilkko kurpitsan liha pienehköiksi, pikkusormen pään kokoisiksi kuutioiksi  pannuun. Ei haittaa, vaikket kuori kurpitsaa, kuoret pehmenevät kypsennyksen aikana. Pilko samoin makkarat ja sipuli. Murskaa tai hienonna valkosipuli mukaan. Paista aineksia pannussa sekoitellen kunnes kurpitsat, makkarat ja sipulit paistuvat ja saavat ruskeita pintoja n. 20 min. Siirrä sivuun. Laita vettä kiehumaan esim. vedenkeittimeen.

Lisää kasariin jääneisiin paistoöljyihin riisi, lurauta tarvittaessa hieman lisää öljyä ja paahda riisejä öljyssä jotta ne tulevat vähän läpikuultaviksi. Älä anna ruskistua.

Lisää vermutti tai valkoviini ja sekoita. Kun alkoholi on haihtunut lisää kuumaa vettä (tai lientä, jos haluat) vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen jotta risotosta tulee kermaista.

Kun riisit ovat n. kaksinkertaisen kokoisia mutta vielä kovia sisältä, lisää kurpitsa-makkaraseos risottoon. Lisää vettä kunnes riisi kypsyy juuri.

Lisää sitten mascarpone, sammuta levy ja sekoita kunnes mascarpone on sulanut. Mausta suolalla pippurilla ja viimeistele silputulla lehtipersiljalla.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Karitsan jalka Eggissä

karitsanjalka grillissä


Meillä lampaan (oikeasti karitsan) koipi kuuluu joka pääsiäisen pakollisiin grillattaviin. Ja niin tapahtui tänäkin vuonna, vaikka olosuhteet mökillä olivat normaalia enemmän HC. Kylmä aalto valtasi Suomen kun pääsimme saaristoon ja vedet tuppasivat jäätymään heti kun silmä vältti. V sulatteli pumppua kellarissa 2 kW raksapuhaltimella kahteen kertaan jotta saatiin edes kylmää vettä. Sitä minä sitten kuumensin hellalla tiskiin. Ja nyt olemmekin jo Espoossa, sillä kun pumppu jäätyi toisen kerran ja sulateltiin totesimme että samaa showta ei jaksa enää kolmatta vuorokautta. Luovutamme ja totesimme että palaamme ehkä vappuna, jos kelit sallivat. Siitä huolimatta keräsin jo saaristosta pääsiäisnuhan ja kurkkukivun. Mutta lammasta saatiin sillä meillä on onneksi mökillä joka sään grilli (tm).

Raahasin viime kesänä Large koon Big Green Eggimme saaristoon kun kuvasin keittokirjaani. Jos nyt jotain hyvää tuommoisessa järeän luokan grillissä on, niin se, ettei sitä hetkauta tippaakaan vaikka jäätävä viima puhalsi niskaamme kuuroissa tuhkamaisen keveää lunta; tiheämpinä ja harvempina kuuroina kesken auringonpaisteen. Egg on tiivis laite.  Tiiviytensä ja suuren massansa ansiosta se pysyy lämmöissään kuin juna jopa näissä saaristo-olosuhteissa.

Toinen juttu mikä tiiviydestä seuraa on, että kosteus pysyy Eggissä paremmin kuin normaalissa grillissä, jossa lampaan jalkaa siinäkin on tehty useampana vuonna. Tuntuu, että tiiviimmässä laitteessa ruoka myös kuivuu hitaammin ja pysyy siten helpommin mehevänä.

pääsiäislammas grillissä

Tällaista herkkää, pinkiksi jäävää karitsan jalkaa emme yleensä savusta vaan kypsennämme sen epäsuoralla, suhteellisen matalalla 150C lämmöllä tähdäten sisälämpöä sinne 63°C. Siitä huolimatta hyvistä lehtipuuhiilistä tulee sen verran savua, että näissäkin kuvissa näkyy hento pinkki väri lihan pinnassa eli heikko savurengas lihan reunoilla. Se ei maistu muuta lihaa kummemmalta, mutta syntyy lihan ollessa vielä viileää ja kun typen oksidit reagoivat myoglobiinin kanssa.

Monena vuonna jalka on marinoitu, mutta nyt mentiin suola-mausteseoksella pintaan ja alunperin meinasin vielä glaseerata sitä vähän hunajalla, johon on sekoitettu rosmariinia. Mutta kaikessa siinä vesihässäkässä se glaseeraus unohtui, kuten myös lihan tuominen huoneenlämpöön ennen grillausta.


Hyvää tuli silti; lisukkeiksi paahdoimme Eggissä bataattia joka muuten sivumennen sanoen sopii savustettavaksikin erinomaiseksi. Se pitää vain laittaa paahtumaan jo paljon ennen lammasta, sillä kokonainen raaka bataatti vie helposti neljä-viisi tuntia kypsyä. Jos bataatti kypsyy ennen lammasta se kannattaa kääriä folioon ja laittaa vaikka n. 50C uuniin pysymään lämpimänä. Muiksi lisukkeiksi tein minttujogurttia ja paahdettua purjoa, josta teen jutun erikseen. Se oli hyvää kuten aina, mutta ei mikään must lisuke. Yhtä hyvin oheen olisi voinut grillata vaikka vähän tuoretta parsaa tai broccolinia raikastukseksi.

A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on



Campasimpukan Sari oli myös laittanut lammasta eggissä ja juttelin hänenkin blogiinsa hieman kypsennyslämmöstä. Usein sanotaan, että mitä matalammassa lämmössä lihan kypsentää, sitä mehevämpää siitä tulee. Näin on, koska kuumassa lihan pinta kypsyy ja kuivuu nopeammin ja saattaa jopa palaakin kun sisus on vielä suhteellisen raakaa. Mutta matalassa lämmössä pysyminen tosiaan vaatii laitteelta keskimääräistä grilliä parempaa tiiviyttä.

Jos teet tällaista isoa lammasta tavallisessa grillissä se pitää valmistaa epäsuoralla järjestelyllä ja lämpö on helposti siellä 180-200 C tienoolla, eikä sitä ole helppoa pitää ihan paikallaan. Auttaa, jos saat grillin tuulettomaan paikkaan ja sitä voi yrittää suojella esimerkiksi palamattomalla huovalla. Silloin on tosi tärkeää, että lihan sisälämpö jää tarpeeksi alas kun se otetaan pois grillistä ja liha ehtii vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, jotta lämpö tasaantuu. Jos tuntuu että pinta palaa ennen kuin sisälämpö nousee, lihan voi laittaa myös lopuksi esimerkiksi lämpimään, n. 100C  uuniin jatkamaan nousua ja tasaantumaan.

Toisin kuin kuvittelisi, rubien eli suola-mausteseosten mausteet eivät oikeasti imeydy lihan pintaa pidemmälle vaikka lihan rubaisi jo paljon etukäteen. Vain suola läpäisee kudokset. Siksi rubi on aika kätevä tapa pikamaustaa grillattava liha, jos mureuttavat marinoinnit jäivät tekemättä. Toinen pikaniksi maustamiseen on tehdä mausteista pestoa ja tunkea sitä reikiin, joita lampaan jalkaan laitetaan. Rosmariinilammas on tehty siihen tapaan. Silloin mausteseosta osuu enemmän leikattuihin siivuihin.

Lisäksi vielä eggiin pikkuniksi; epäsuoraan järjestelyyn tarkoitettu lämpökilpi kannattaa peittää foliolla (tai käyttää valuma-astiaa), jotta se on helpompi siivota.

Karitsan jalkaa eggissä

2 kg karitsan jalka (meillä kotimaista luomukaritsaa)

mausteeksi
1,5 rkl karkeaa suolaa
1/2-1 luomusitruunan kuori
2 valkosipulin kynttä
2 tl kuivattua timjamia
n. 3 oksaa rosmariinia
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl mustaa pippuria

Sinappia tai esim. liquid garlic - valkosipulikastiketta voiteluun

Lisäksi bataattia

minttujogurttia puansipulilla

n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia
1/2 isohkosta punasipulista siivutettuna
runsaasti tuoretta minttua
ripaus suolaa

Jos valmistat bataattia, laita se paahtumaan jo kolmisen tuntia ennen karitsaa.

Ota karitsan jalka lämpenemään huoneenlämpöön mielellään muutamaa tuntia ennen kypsennystä. Laita mausteseoksen aineet silppuriin ja aja tasaiseksi.

Ennen kypsennystä hiero karitsan jalkaan sinappia tai muuta mieleistä kastiketta ohut kerros. Hiero sitten sinappiin rubi joka puolelle.

Laita karitsa 150C Eggiin/grilliin epäsuoralle järjestelylle ja vahdi sisälämpömittarilla että lämpö ei nouse yli 63C. Tähän menee ehkä n. 2h. Jos glaseeraat lihaa, tee se juuri ennenkuin ollaan tavoitelämmöissä, noin 58-60C tienoolla, jotta sokeri ehtisi vähän karamellisoitua pintaan.

Bataatti on valmis kun se on selvästi ihan pehmeää (sisälämpö on silloin n. 90C). Jos bataatti on valmista paljon ennen karitsaa ja pelkäät että se kuivuu, kääri se folioon ja laita matalalle (n. 50C) lämmölle uuniin.

Anna karitsan vetäytyä ennen leikkaamista.

Sekoita jogurtti, minttu, sipuli ja suola keskenään kastikkeeksi ja tarjoa karitsa siivutettuna jogurtin ja bataatin kanssa.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kommenteista ja kuplista

Kukkahattutäti pohtii maailman menoa norsunluu... eikun näköalatornissa. 

Helmikuussa silmiini sattui somevirrassa keskustelu, jossa ruodittiin blogien negatiivista kommentointia. Kaikki ovat varmasti kuulleet joidenkin bloggaajien/julkisuuden henkilöiden netissä niskaansa saamasta somevihasta. Tässä silmiini sattuneessa ketjussa erityistä oli kuitenkin se, että useampikin bloggaaja oli sitä mieltä, että toisenmieliset kommentoijat voivat pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle. Näin siis siitäkin huolimatta, vaikka kommentoijan tarkoitus olisi aidosti hyvä.

Mikäänhän ei ole vaikeampaa kuin palautteen antaminen. Etenkin jos palaute on työelämän termein "korjaavaa". Moni kirjoittaa blogissaan aiheista, jotka ovat niin herkkiä että niiden kommentointi rakkaalle läheiselle kasvokkainkin olisi haastavaa, puhumattakaan sitten että kommentti pitäisi saada ulos someen sopivalla tyylikkyydellä ja sen pitäisi välittää sekä aitoa huolta että tukea mahdolliselle muutokselle. Ymmärrän kyllä, tavallaan.

Siitä huolimatta mulla nousi jotenkin niskavillat pystyyn moisesta linjauksesta; onko tultu siihen, ettei asioista enää oikeasti pystytä ja haluta keskustella. Oli pakko kysyä ja kävinkin yhden talven mielenkiintoisimmista ajatustenvaihdosta tämän toisen bloggaajan kanssa maililla.

Kyse ei minusta ole nimittäin ihan niin vähäpätöisestä asiasta kuin äkkiseltään voisi ajatella. Toki - kuten totesin - someraivo, toisen mollaaminen ja julkinen ilkeily on minusta väärin. Se ei ole keskustelua vaan julkista lynkkausta. Sen sijaan oikeaa, moniäänistä keskustelua kaipaan aina.

Kommentin, jonka jättää toisen blogiin pitäisi minustakin olla jutun asiaan liittyvä, asiallinen, keskusteleva ja osoitettu aidosti kirjoittajalle eikä esimerkiksi oman agendan julistamista toisen blogissa (vastauksesta oikeasti välittämättä). Siellä blogien takana me jotka näitä kirjoitamme olemme myös ihmisiä, herkkänahkaisiakin.

Mutta totaalikielto erimielisyydelle?

Keskustelu somessa on yleiselläkin tasolla jakautunut pienempiin ryhmiin, foorumeihin ja samanmielisten porukoihin, joissa omille mielipiteille haetaan ennen muuta tukea ja vahvistusta. Jostain jutusta luin että jopa politiikassa on samoin; poliitikot keskustelevat lähinnä samanmielisten, omien kannattajiensa kanssa.

Mutta niin kivaa kuin yhteisymmärrys onkin, samanhenkisyydessäkin piilee ansa. Yhteisestä vääristymästä tulee samanmielisten yhteisössä uusi normaali; tästä on puhuttu politiikassa viimeaikoina paljon ja pahimpiin pelkoihin kaikuja haetaan historiasta.

Juuri nyt eletään aikaa jossa maailma on täynnä mahdollisuuksia mutta myös vaatimuksia. Paras menestyjähän on mukana kaikessa, lukee kaikki oppaat, on tiedostava, osallistuva, itsenäinen ja hoitaa kaiken mallikkaasti kotiin. Aivan kuin yhden ihmisen vuorokaudessa olisikin yhtäkkiä vähintään 48 tuntia 24 sijaan. Toisaalta loputtomat vaatimukset luovat ehdottomuutta. On pakko pitää kiinni jostain että jaksaa ja selviytyy. Vaatimukset elämän joka saralla ovat kuitenkin monelle liikaa ja mitä tekee ihminen joka ei jaksa? Hän piiloutuu ja vetäytyy. Moni on vanhanmallisten kyläyhteisöjen ja turvaverkkojen puuttuessa tosi yksinäinen.

Keskustelu blogeissa on hiljentynyt valtavasti, varmasti siksi ettei kukaan halua tulla teilatuksi julkisella foorumilla joka on löydettävissä myöhemmin. Voi varmaan jopa kysyä, pitäisikö blogialustoja kehittää keskustelevampaan suuntaan, jossa jokainen kommentti ei jäisi talteen vieraskirjamaisesti. Monelle bloggaajalle kommenttien palaute on kuitenkin se homman suola ja ovathan ne kaupallisella puolellakin tärkeitä myös SEO:n takia. Bloggaajan ja yhteisön yhteispelillä on väliä, kun mainoseuroja jaetaan. Varmasti näistä syistä monessa bloggaajaporukassa onkin kadonneiden kommenttien elvyttämiseksi perustettu ns. "kommenttistriimejä" joiden ideana on, että tiettyyn juttuthreadiin postataan juttu, johon halutaan kommentteja. Puuhaa seuranneena uskon, että se lähti liikkeelle ihan aidosti kadonneiden keskustelujen kaipuusta. Mutta nykyään blogeissa on tietysti kyse myös rahasta. Monelle blogista on tullut ammatti, mikä on minusta hienoa. On mahtavaa, että postauksiin voidaan käyttää aikaa ja kun blogille on aikaa parhaimmillaan luodaan laadukasta sisältöä monta kertaa viikossa ja tunnetaan ammattiylpeyttä siitä että jutut ovat korkealaatuisia. Mutta striimissä on pari juttua, joita kukaan ei varmaan ajatellut etukäteen.

Jokainen joka striimiin postaa, sitoutuu samalla kommentoimaan muita postattuja juttuja. Ja jos juttu ei nyt herätä mitään positiivisia viboja (esimerkiksi liharuoka voi olla vaikea hehkutettava vegaanille) on säännöissä sovittu että voi kommentoida jotain muutakin juttua joka sopii paremmin kommentoijan omaan profiiliin. Streami on bloggaajille win-win: kommenttia vastaan saa kommentin toiselta. Lisäksi pysyy hyvin kärryillä siitä, mitä muut aktiivit ovat kirjoitelleet kun tulee lukeneeksi paljon juttuja. Hyvä kerryttää hyvää ja positiivinen henki blogissa sataa kaikkien laariin. Mutta miten tällainen näyttäytyy lukijoille?

Ensinnäkin striimi ohjaa vahvasti sitä, mihin blogeihin toiset bloggaajat kommentoivat. Lisäksi kommentista on tullut konkreettinen vaihdon väline. Mikään ei estä kommentoimasta striimin ulkopulisia blogeja, mutta kommentointi striimiin on osallistujille velvoittava. Ryhmäpainetta sääntöjen tarkkaan noudattamiseenkin on olemassa. Lisäksi, koska kommentit ovat lähtökohtaisesti valittavissa aina positiivisiksi, striimi omalta osaltaan tukee ajatusta, että kommentit blogeissa ovat aina positiivisia.

Mielipidevaikuttajien vastuustakin on puhuttu jonkin verran; ovatko bloggaajat esikuvia joita muut seuraavat somessa? Jos ovat, miten viiden tai kymmenen suositun bloggaajan yhtäkkinen innostus kommenteissa johonkin uuteen vaikuttaa lukijoihin? Jos jotain jäi mieleen taannoiselta ruokajournalismikurssilta se oli, että jutuissa pitäisi punnita faktoja tasapuolisesti ja jutuissa pitää olla myös tervettä kriittisyyttä.

Mutta jos unohdetaan kaupallisuus ja sen vaatimat uhraukset, olen miettinyt miksi tällaista totaalikieltoa tarvitaan? Emmekö enää kestä kritiikkiä lainkaan? Eikö meidän pitäisi voida aikuisina keskustella, vaihtaa mielipiteitä, hyväksyä epätäydellisyyttä ja ehkä joissain tilanteissa jopa voida muokata omaa kantaa. Ehkäpä sekä kommentoijien että kirjoittajien pitäisi olla kaikin puolin armollisempia itselle, kaverille ja toisille. Sallivaan ilmapiiriin mahtuu myös ihan aito, oikea ja rehellinen keskustelu joka kuitenkin ottaa huomioon toisen. Kommenteissakin arvokkaimpia ovat ne, jotka ovat tulleet pyytämättä ja yllättäen, ilman mitään velvoitetta. Mutta minä uskon, että armollista hyväksyntää aidosti erilaisille valinnoille ei synny jos ei voi kuulla ja käsitellä eri mielipiteitä.

Aina voi pahoittaa mielensä, lietsoa sitä samanmielisten keskuudessa ja sanoa että ei tartte kattoa tännepäin. Mutta eikö se juuri aiheuta yksinäisyyttä?





torstai 6. huhtikuuta 2017

Possun filettä ja lisukkeita

juhlafile, hk

Jossain vaiheessa selitin Mintulle, että en ole oikein osannut kirjoittaa blogiin kun on tullut tehtyä vaan ihan tavallista ruokaa. Tiedättekö; sitä sellaista ruokaa mitä syntyy kun menee kiireessä nälkäisenä lähikauppaan ja ostaa mitä siellä sattuu olemaan.

Kirja ja sen oikoluvut ja julkkarijärkkäilyt ovat vieneet kaiken ajan ja energian vielä senkin jälkeen, kun luulin kaiken olevan jo loppusuoralla. Tässä hässäkässä on sitten tullut mentyä kauppaan, kerättyä sieltä viikolle n. kolme ruokatäkyä joista sitten syntyy pääosa viikon ruuista. Eräänä päivänä kauppakoppaan päätyi vakumoitu HK juhlafile.

juhlafilettä ja salviaa

En edes kuvitellut että tykkäisin siitä lopulta niin paljon. Se nyt vaan sattui olemaan parhaan näköinen lihapala koko kaupassa. Siinä oli paksusti suht jämäkän tuntuista posunrasvaa ja parhaissa paloissa itse lihakin näytti kevyesti marmoroituneelta ja punaisemmalta kuin tavallisesti. Joka tapauksessa sen ostin ja ajattelin että saa siitä varmaan jotain, ehkäpä possua maidossa.

HK, juhlafile, avattu

Mutta en päätynytkään tekemään niin, vaan vähän sinnepäin mutta simppelimmin. Ja sen jälkeen meillä on laitettu juhlafilettä useammankin kerran. Se toimii ihan erinomaisesti, kun ihran avaa, laittaa mausteet sisään, sitoo palan narulla ja sitten paistaa ihran pinnan kauniin väriseksi. Vaikka pinnassa ei ole nahkaa, siitä tulee silti lähes rapsakka paahtuessaan.

Maustamisen jälkeen pala käännetään, ympärille laitetaan perunoita tai vihanneksia maun mukaan, lasillinen tai pari valkkaria ja sitten possua paahdetaan 180 asteessa uunissa kunnes sen sisälämpö on n. 67C (joka tapauksessa vielä vähän alle 70C). Noin 45-50 min. Sitten liha nostetaan vetäytymään hetkeksi leikkuulaudalle ja pannussa olevat jutut voi viimeistellä.

maustettu juhlafile, paahtaminen

Mä olen nyt tuunannut tätä kahdella tapaa:
  1. salvia+pippuri ja pannuun perunoita, sipuleita ja valkosipulia, valkkaria ja viimeistely voi-jauhoseoksella 
  2. Mill et mortarin ras el hanoutia (jossa on sahramia mukana) salvian tilalle ja pannuun ympärille ratatuille tyyppinen vihannesseos+ tomaattipyrettä + oliiveita ja valkkaria viimeistelyyn lehtipersiljaa
Toimii todella hyvin.  Tässäpä siis tämmöinen pieni arkivinkki niille jotka sellaista kaipaa :)

A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on




Juhlafilettä ja salviaa (toimii myös marokkohenkisenä)

1 HK juhlafile (valitse marmoroitunut, jossa on paljon rasvaa)
iso kourallinen salvian lehtiä
mustaa pippuria
perunoita
(halutessa myös punasipuleita)
valkosipulin kynsiä kuorineen

kuivaa kokkausvalkkaria

yrttejä

Avaa fileen rasva niin ettet leikkaa lhaa. Lisää salvian lehdet ihran väliin ja rouhi mukaan pippuria. Juhlafileessä on jo vähän suolaa joten älä lisää sitä kokatessa, vasta lopuksi jos tarviit.

Sido juhlafile takaisin kasaan tiukasti, kuumenna valurautapannu ja paista ihran pinta ihan ruskeaksi liikuttamatta lihaa pannussa n. 3-4 min ainakin. Ehkä jopa enemmän.

Käännä file ja lisää ympärille pestyjä perunoita, lohkottuja punasipuleita ja kokonaisia valkosipulin kynsiä. Laita pannuun nokare voita ja halutessa yrttejä. Rouhi mustaa pippuria ja pirskota perunoiden äälle hieman öljyä ja suolaa.

Paahda uunissa kunnes lihan sisälämpö on n. 67C. nosta pannu uunista ja laita liha vetäytymään leikkuulaudalle.

Sekoita ruokalusikallinen voita ja jauhoa keskenään tahnaksi. Nosta perunat sivuun pannusta ja viimeistele pannussa oleva kastike voi-jauhosuuruksella lisäämällä sitä teelusikallinen kerrallaan tarvittava määrä. Anna edellisen nokareen liueta ja kiehahtaa ennen uuden lisäämistä.

Tarkista maku ja lisää suolaa ja tuoretta yrttiä tarvittaessa.

Siivuta liha ja annostele kaikkien lautaselle possua, perunaa ja kastiketta.


Marokkoversioon tarvitset fileen lisäksi esimerkiksi:
Ras el hanoutia jossa on sahramia mukana

kirsikka tai luumutomaatteja
kesäkurpitsaa
munakoisoa
valkosipulia
punasipulia
tomaattipyrettä
oliiveita
ripaus sokeria tai kuivattuja hedelmiä
mustaa pippuria
suolaa
lehtipersiljaa

Vinkki: jos teet kasvislisäkeversion, nosta ruskistuksen jälkeen file hetkeksi sivuun jotta voit paahtaa kasviksiin vähän pintaa. Tällöin myöskään lopun suurustusta ei tarvita.



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Yhtä juhlaa...

kakku, fantasiakakku


Meillä on nyt juhlittu oikein urakalla, sillä mummu täytti 90v ja musta tuli täti sekä esikoiskirjailija melkein peräjälkeen. Mutta mikäs sen parempaa kun juhlia tällaisia liikuttavia ja iloisia juhlia.

Sisareni sai tammikuussa pienen tytön ja pikkuinen sai nimen hyvin perinteisin menoin kotona pidetyssä pienessä kastejuhlassa. Perinteiseksi suvussamme näyttää muodostuvan myös remontti, sillä muistan kun ennen sisareni ristiäisiä laitettiin isän kanssa tapettia seinään, I:n ristiäisiin tehtiin Mimmun kanssa remppasiivoa ja pakkohan se oli Mimmunkin hankkia uusi asunto ja remppa ennen ristiäisiä;) Näin se vaan näyttää menevän. Olisikohan sitä juhlan tuntua lainkaan jos ei oikein kunnolla Suorita (tm) ? :)

juhlat, kaste, koti
Äiti toi kotikotoa maljan, jossa vuosia sitten kastettiin sisareni, nyt hänen lapsensa. 

Ja sen verran oli hässäkkää ilmassa julkkareidenkin järjestämisen tiimoilta että en edes kuvitellut jotta ryhtyisin kakuntekoon. Halusin silti edes jotenkin olla avuksi, vaikka Mimmulla oli selvästi homma minua paremmin hanskassa. Olin bongannut netistä Tampereella upeita fantasiakakkuja tekevän Kakkutaikurin ja ehdotin Mimmulle jotta mitä jos tilataan kakku, oikein hieno kakku, mä voin ostaa sen ristiäislahjaa jos sä speksaat millaisen haluat. Sisareni oli heti juonessa mukana. 

macarons, kakku, pikkuleipä

Ja olihan se absoluuttisen upean näköinen kakku, kertakaikkiaan! En tiedä olenko ikinä nähnyt missään bileissä yhtä hienoa kakkua. Enkä koskaan kuvittelisi saavani aikaan samanlaista. Ja vaikka olisin saanut jostain ylimaalliset kyvyt, mikä stressi tuollaisen kuljettamisessa olisi ollut Espoosta Tampereen ja Kangasalan rajamaille. Voin vaan kuvitella kun olisin nirhannut voiveitsellä ranteita auki kun kakku olisi ollut vino kuin pisan torni.

Kakun sisällä oli mango- ja mansikkamousset jotka olivat rakenteeltaan ihan unelmakevyitä ja täydellisiä. Mimmu sanoi, että moussejen lisäksi väliin olisi saanut myös halutessaan hedelmäpaloja ja kastikkeita. Retrospektiivissä eli jälkiviisaina pohdimme, että ehkä jotain kastiketta olisi kannattanutkin pyytää, sillä koska kakku haettiin juhliin samana päivänä kun se tarjottiin, pohja ei ollut ehtinyt kostua vielä yhtään. Mimmu sanoi, että seuraavana päivänä kosteus oli jo tasoittunut miellyttävästi. Kastike olisi voinut auttaa asiaa. Tällaiset näyttävät, amerikkalaistyyppiset kakut ovat nyt varsin muodikkaita ja niitä tuleekin ihailla kuin taideteosta. Silti myös äitini tekemä, paljon kotoisampi Kurikkalainen pitsikakkukin teki kauppansa, eikä syyttä. Se on superherkullista. Ja kun toskakuorrutus on vielä yön aikana pehmentynt hieman, herkku on kuin poutapilveä söisi. Tiedoksi muuten että äitikin tapaa laittaa kastikkeeseen vähän sitruunaa, vaikka toiset sitä kerettiläisenä pitävätkin. Minustakin se sopii ja raikastaa muuten aika kermaista kakkua.

Kakuissa tuntuu, että se on aina vähän kompromissi maun ja näyttävyyden välillä; vaikka täytteet olisivat kuinka herkullisia tahansa, kreemi ja kasvisrasvapohjaiset meltsit joilla ulkonäkö tehdään eivät tietenkään voi maistua samalle kuin kermavaahto, voilla tehty toskakuorrutus tai aito suklaa. Mutta puheenaihettahan tällaisesta kakusta riittää pitkäksi aikaa. Tällainen 30 hengen fantasiakakku maksaa 100e, mikä on varsin kohtuullinen kun ottaa huomioon koristeiden vaatiman käsityön määrän. Kyllä multa itseltänikin menisi tuollaisen kakun tekemiseen monta tuntia.




Pinkit macaronsit jotka kuvassa näkyvät, ovat sisareni omaa käsialaa. Ehdotin kyllä, että voin kysyä jos Minttu suostuisi tekemään niitä, mutta nuori äiti oli saanut päähänsä että macaronseja on tehtävä omakätisesti. Mistähän lie perinyt tämmöisen jääräpäisyyden.... ;) Ja sisaresta polvi paranee selvästi, koska niistä tuli ihan täydellisiä. Sen verran toimin takapiruna, että aika vahvasti suosittelin käyttämään Mintun ohjetta, hän kun on ihan macaronskuningatar. Niin Mimmu tekikin, tosin täytteeksi tuli lemoncurdia ja valkosuklaaganachea. Ja kuoret tehtiin etukäteen ja pakastettiin. Hyvin toimi, eivätkä vettyneet yhtään.

Mimmun tuleva anoppi toi mukanaan myös upeita karjalanpiirakoita ja niin olivat tasaisen kauniita että luulin niiden olevan leipomosta. Ei edes käynyt mielessä että joku osaisi tehdä niin samanlaisia ja kunnollinen kuva jäi ottamatta. Herkullisiakin olivat juhlavan, vatkatun munavoin kanssa.

Hienot juhlat niistä tuli, liikutukselta ei voinut välttyä ja ihan on pikku O sisareni näköinen. Onnea vielä, murut.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Ravintola Grön - vuoden ravintola 2017


Olin ystävänpäivänä kuulemassa kun Grön sai Suomen Gastronomien Seuran myöntämän Vuoden Ravintola 2017- tunnustuksen. Valinta osui Gröniin nimenomaan persoonallisen tyylin ja vakaan laadun vuoksi. Hallitseva vuoden kokki Toni Kostian on onnistunut suunnittelemaan konseptin jossa fermentoitu, säilötty, kuivattu ja pakastettu villi raaka-aine taipuu raikkaasti ja persoonallisesti lautaselle jopa sydäntalvella.

Kuivattua


Klikkasin pöydän heti kotiin päästyäni. Vaikka pressissä maistellut makupalat olivat herkulisia, halusin ehdottomasti päästä näkemään millainen on koko menu, sillä tämän tyylisuunnan ruokia on nähty nyt muuallakin;  mikä tekee vasta vuoden ikäisestä Grönistä niin erityisen?

Hyvällä fiiliksellä
 "Jokaisessa annoksessa oli oma koukkunsa ja vahva yllättävyys. Annoksissa oli paljon vastakkainasettelua – tuoretta ja säilöttyä, raakaa ja kypsää, hapanta ja makeaa, pilkottua ja soseutettua, mutta ei niin, että niissä olisi ylimääräistä kikkailun makua, kuvailee Vuoden ravintola -raati." - Suomen Gastronomien seuran jakama lehdistötiedote
 
Fermentoitua

Ja sitten omin sanoin, vaikka eilisen jälkeen olen edelleen lähinnä sanaton. Kokonaisuus oli todella kepeä, raikas, persoonallinen mutta eheä. Grön Menu oli harkittu ja tarkoituksenmukainen, vaikkei se syödessä vaikutakaan millään tavalla insinöörimäiseltä vaan enemmänkin luonnolliselta ja vapaasti asetellulta.

Ruoka herättää makumuistoja missä samettiruusut ja kehäkukat hehkuvat ilta-auringossa saunapolun penkkiriveissä ja sormiin jää kirpeä tuoksu, kun taitat kukan maljakkoon. Se on muisto, jossa seinäkellon nakuttaessa mummo kolistelee tiskejä hyräillen ja tarjoaa huoneenlämmintä kirnuvoita, hapanta, ohueksi siivutettua perunalimppua ja vierashuoneessa jälkiruokamaljaan asettunutta viiliä.

Grönin leipä ei ollut yhtään niinkuin mummun leipä, mutta erinomaista yhtä kaikki. Voi oli vatkattu kevyeksi ja maustettu mustaviinmarjaetikalla ja värjätty mustaviinimarjarouheella.

Illallinen grönissä

Illallinen Grönissä sisälsi; alkuun sienileipää säilötyillä ja tuoreilla sienillä, tartaria & kaaleja sinappikastikkeella sekä raastettua keltuaista. Pääruuaksi turskaa, sipuleita, purjoja ja ruusukaalia sekä krassia, jälkiruuaksi maitojäätelöä ja auringonkukansiemenkeksiä ja -karamellia.

Annoksissa ei tosiaan ollut yhtäkään turhaa kreemiä, silputtua yrttiä tai elementtiä.  Ne olivat raikkaita ja samalla omaleimaisia. Jos Chez Dominique teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, Grön teki sen myös, mutta täysin omalla, konstailemattomalla ja aikaan sopivalla tyylillään.

Joitain pienempiä vieraita saattaa häiritä villiyrttien ja krassinlehtien bitteri pippurisuus. Bitteriä oli haettu ruokiin korostamaan niiden ominaisluonnetta, samaan tapaan kuin Manfred's & Vinissä aikoinaan, mutta kepeämmin, tekemättä sitä yli ja minusta Suomeen sopivalla tavalla. Keittiössä seisoi minimax-luokan Big Green Egg, jossa paahdettiin leipää ja poltettiin pintaa kevyesti kypsennettyihin purjoihin ja keitettyihin ruusukaaleihin.

Mätiä ja kasvispuristemehuja


Erityinen maininta annettakoon myös Grönin mehuille ja Kombuchalle, fermentoidulle teen kaltaiselle juomalle jota tarjottiin liharuuan parina. Olin tänään kuskina ja ensimmäistä kertaa varmaan koskaan en kokenut jääväni mitään paitsi vaikka en juonutkaan viinipakettia. Erinomaista kombuchaa, sanoo suuri punaviinin ystävä! ;)


Mehujen kanssa kokonaisuus oli vielä enemmän puutarhamainen, raikas ja täynnä kesää. Vaikka olin kuskina, maistoin V:n lasista sen verran että pääsin viinipaketin ideasta jyvälle: viineillä kokonaisuus oli hillitympi, ja viinit nostivat ruuan hennompia makuja esiin. Ruoka jäi päätähdeksi viinin säestäessä.

Makeaa

Ja kaikista näistä ylisanoista huolimatta pieni Albertinkadun ravintola on kotoinen, konstailematon ja viihtyisä. Don Johnson Bigband- henkinen musiikki sai erityiskiitokset viisivuotiaalta, joka keri käsiään vessasta tullessaan, todeten että "mom, I love this music" ja ilman kieltoa olisi varmaan ryhtynyt tanssimaan ;)

Gröniin voi mennä rennolla asenteella, mikä on tosi kivaa. Henkilökunta on ystävällistä, asiantuntevaa ja huomioonottavaa. I sai taas ihan superhyvää palvelua tarjoilijoiden "unohtaessa" kastikekippoja, kinuskiastioita ja muita ekstroja pikkumiehen lautasen viereen.

Neljän ruokalajin Grön menu maksaa 49,- per nenä, mikä on minusta hyvin kohtuullinen hinta näin erinomaisesta kokemuksesta. Menu kuulemma vaihtuu kuukauden-parin välein, enkä malta odottaa, mitä kevät ja myöhemmin yltäkylläinen sadonkorjuuaika tuo tullessaan.