maanantai 31. maaliskuuta 2014

Eloa lihakeittoon tuoreilla vihanneksilla




Meillä on tehty tässä kevättalvella myös suhteellisen usein keittoa. Osittain varmasti sen takia, että V:n uusi savustusinnostus on saanut välillä meikäläisen mielen huutamaan jotain kevyempää. Lisäksi puiden takaa pilkahteleva kevätaurinko vie käden helposti kaupassa jo kohti niitä tuoreempia vihanneksia, mutta kiireessä niistä ei jaksa lähteä kehittelemään mitään hirveän monimutkaista. Juuri semmoiseen tilanteeseen keksin, että lihasoppaan voi lisätä monenmoisia kasviksia ja kun ne laittaa ihan lopuksi, niiden ihana raikkaus säilyy ja ruokaisa koko perheelle kelpaava soppa on kuin kauhallinen kevättä.


Keittopohjan voi tehdä hyvin etukäteen vaikka edellisenä iltana, oikoakin voi vaikka puljongin liemien kanssa.  Kun pohja on valmiina itse ruoka syntyy tosi nopsaan lähinnä kuumentamalla ja lisäämällä loput aineet. Ja koska päivän sana on nopeus, olen käyttänyt pikaisesti kypsyvää pastaa hiilariksi kun ei jaksettukaan keittää perunaa ja haluttiin vähän muutenkin kepeämmän makuista settiä. Vihannekset lisätään ihan lopuksi kun pasta on kypsää.


Tuon pastan mitä keittoon lisätään kannattaa muuten olla oikein kunnollista ja paksua; hyvä vinkki on, kun pussissa lukee kypsennysajaksi 8-9 min. Jos lisäät jotain rakettispaghettia saat juuri sellaisen ällön mauttoman tiskirättifiiliksen siihen pastaan kuin mitä ehkä niissä omissa kouluruuan-inhokki-minestrone - muistelmissa on.  (vaikka kouluruoka siis on hieno asia, monella lienee jokin ruoka josta ei aikoinaan pitänyt). Meikäläisen nuo keittoon tarkoitetut putkipastat ostin joskus käynnilläni Hella ja Herkkuun -  ihan erinomaisia ovat. Tuossa alemmassa keitossa on lisänä myös jotain supermarketista löytynyttä Divellan kunnollisempaa todella paksua "rakettispaghetin isoasiskoa";) Sekin toimi hienosti.

I auttaa innokkaasti ja lennokkaasti. Huomaa lentelevät porkkananpalat!

Keräsin tähän kuvia paristakin erinomaiseksi osoittautuneesta keitosta joita on tehty sydäntalvella; toisessa on käytetty tarjouksesta otattua naudan lapaa, joka on ensin rakkaudella ruskistettu ja sitten keittoon on tehty makupohja porkkanasta, selleristä, laakerinlehdestä, valkosipulista ja sipulista. Sitten vähän nesteen kanssa taas uuniin kunnes liha ihan murtuu. Kun kollageenit sulavat kuumassa höyryssä pehmenemiseen ei mene edes sitä kolmea tuntia - mutta sekään ei haittaa että laitat ruuan hautumaan vaikka lenkiläkäynnin ajaksi. Aluksi pataan laitetaan vaan ne aineet jotka saavatkin hautua pitkään.

Näin jälkikäteen ainoa minkä olisin jättänyt nyt pois noista kuvan aineista, on tuo rosmariini - laitoin soppaan nimittäin lopuksi siivutettua kesäkurpitsaa, fenkolia ja pinaattia. Taisipa sinne mennä vähän sitruunan mehuakin, eikä se rosmariini enää siinä vaiheessa oikein sopinut mukaan. Siinä taisi käydä niin, että ajatus oli tehdä ensin jotain perinteisempää, mutta muutin suuntaa matkalla. Liemeksi meni puljongin kanalientä ja kasvislientä kun oli vajaita purkkeja jääkaapissa. (Sivuhuomautuksena muuten Sellon CM ei enää myy puljongin lientä - voi nyyh! Onneksi lähikaupasta saa.)

Toiseen versioon taas käytin Vatajan valmiita pieniä savupotkia (jostain syystä en löytänyt niitä netistä... silti olen aika varma että ne ovat juuri vatajan tuote). Ne ovat kyllä semmoisia palvatun oloisia, mutta silti ihan erinomainen tuote juuri tämmöiseen keittohommaan. Jotenkkin vähän herkemmän makuisia kuin se iso savupotka mitä lihatiskistä saa, eikä niissä ole nahkaa. Minä laitoin ne makupohjan ja pienen liemitilkan kanssa uuniin reippaaksi puoleksitoista tunniksi "breisaantumaan" eli kypsenemään kuumassa höyryssä vähässä nesteessä, jolloin liha ihan putoaa luulta kun kaikki kollageeni sulaa. Saman saat aikaan painekattilassakin. Ja sitten taas sekaan lientä, pastaa ja tuoreita vihanneksia. Savupotkien kanssa olin jo viisastunut ja jätin rosmariinin pois - sen sijaan laitoin mukaan kidneypapuja, ruskeita papuja sekä pilkottua lehtikaalia. Taas oli ihan erinomaista.

Valitettavasti bloggeri oli hukannut ainesluettelon jonka kirjoitin tarkemmin ylös; mutta ei mene pahasti pieleen kun teette vähän niinkuin tekisitte lihakeiton (suosittelen sitä uunissa, vähässä nesteessä hauduttelua lihoille) ja sitten lisäätte pastan muutamaa minuuttia ennen kuin on valmista. Kun pasta on sopivan al dente, kasa vihreitä herkkuja mukaan siivutettuna. Ohueksi siivutettu kasvis kypsyy ihan hetkessä ja perhe kiittää.

Hyvää maanantaita ja alkanutta viikkoa, onneksi on aurinkoista vaikka lupasivatkin kylmenevää.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Superhelppo ja herkullinen lampaan kare; sisältää rosmariinia ja hunajaa


Jos kohta meillä kokataan viikonloppuisin pitkiä ruokaprojekteja, viikolla on menty melkein säännönmukaisesti siitä, mistä aita on matalin tai aitaa ei ole ollenkaan. Joskus, kun sellainen temppu menee oikein hyvin, ideaa tulee käytettyä uudelleenkin viikonloppuna, jos on ihan poikki. tämä lampaan kare on semmoinen tarina.

Vanhaa viinietikkaa Modenasta - V toi pullollisen ja pari pisaraa kyllä tekee ihmeitä salaattikastikkeelle.

Siitä ekasta yritteestä ei tullut kuvaa - silloin kare oli vähän pienempi ja marinoimaton. Tässä re-makessa kareessa oli valmiiksi Sellon CM:n tuoremarinadi, joka on ihan hyvä yrtti-valkosipulihässäkkä joka on tehty tuoreista yrteistä. Lisäksi olen kuluneen kevään aikana rakastunut noihin pursotettaviin hunajiin joita on sitten pursoteltu sinne ja tänne. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, noita on tullut vaan raahattua kotiin kaupasta. 

Maalaisleipään hierotaan öljyä, valkosipulia ja yrttejä. Paahda uunissa, murra paloiksi.

Oikeastaan tuntuu vähän hölmöltä blogata näin simppelistä jutusta, mutta  se on kyllä pelastanut muutaman illan kun ei ole yh-tään huvittanut kokata. Lammas vaan simppelisti ruskistetaan pannulla kokonaisena karerivinä molemmin puolin. Sitten olen asentanut kareet pystyyn siihen samaan kuumaan pannuun jolla ne ruskistettiinkin. Sen jälkeen rouhin päälle pippuria, ripautan suolaa ja valitan tuosta truuttaprukista hunajaa nin paljon, että saan kareen pinnan tahmaiseksi. Sitten siihen pintaan taputellaan kiinni rosmariinia niin paljon kun saat tarttumaan. Marinoimattomaan kareeseen taputtelin myös murskattua valkosipulia ja pirskautin öljyä.

Pannu kannattaa laittaa pöytään tarjolle sellaisenaan - leikatut kareet dipataan syödessä tuohon pannulle syntyneeseen karamellisoituneeseen hunajaan. Mieletöntä.

Sitten vaan uuniin 180 asteeseen 20 min. 5 min vetäytymistä ja valmis!

Näin paksu kare olisi ehkä tarvinnut 5 min pidemmän uunituksen jos haluat sen söpön roseena.

Tämä jälkimmäinen kare oli paksumpi kuin ostamani kareet yleensä ja 20 min teki siitä yllä olevan kaltaista. Viisi minuuttia lisää ja lopputulos olisi ollut herkempi pinkki. Hyvää se oli näinkin kun meillä ei vierasteta punaisempaakaan lihaa, mutta se edellinen oli juuri sopivan täydellisen roseeta. Ja tokihan sen lampaan lämmöt kannattaisi mitata vaikka uunista pois ottaessa. Mutta kun minä olen tämmöinen perheenäiti niin rakastan tämmöisiä nyrkkisääntöjä; "kunnollisen ruskituksen jälkeen kare tai paahtopaisti tulee hyväksi kun sen laittaa uuniin 20 min." Ja jos  V ei ole näkyvillä mittareineen, pyöräytän pöytään jotain, joka tulee selkärangasta (tällä kertaa lampaan selkärangasta, kuuluu kotikoomikon kommenttiraita). Ja sitten syödään sitä.



Lisukkeeksi tein jämäsalaattia; siivutin tasolla lojuneen kesäkurpitsan pohjaksi, paahdoin pari rezen maalaisleipäsiivua uunissa krutongeiksi kun se kerran lämmitettiin, nypin ruusukaalin lehtiä ja blanchasin ne nopeasti ja siiten kävin läpi hedelmäkorin; avokado oli juuri kypsä ja viikunat menossa pahaksi kovaa vauhtia. Niinpä kaikki lautaselle vaan. Ja päälle kastike jonka sekoitin balsamicosta, hunajasta ja hyvästä öljystä. Laitoin perusbalsamicoa vähän tuon hyvän balsamicon lisäksi jotta sain sen emulsoitumaan ravistettaessa ja tietty mukaan myös suolaa ja pippuria.

Perheen cous-cousvastaava.


Taustalla näkyy myös Cous-Cous jota I rakastaa paitsi syödä, myös kokata. Sekin on simppeleistä simppelein arjen pelastaja; kaadetaan semmoinen viitisen senttia cous-cousia pienehköön kulhoon (ks. yllä). Hierotaan jyvien mukaan 1 kuutio kanalientä niin, että se murustuu sinne tasaisesti. Pilkotaan mukaan pieni kourallinen aprikooseja. Sitten mustaa pippuria ja kaada vedenkeittimestä kiehuvaa vettä päälle niin että cous-cous peittyy n. 1 cm kerroksella vettä. Jätä imeytymään.

Sitten kun vesi on maagisesti kadonnut, lorauta päälle vähän jotain hyvää öljyä (hyvä oliiviöljy/timjamilla maustettu öljy/chiliöljy/aurinkokuivatun tomaatin purkista valutettu öljy jne...), pöyhi kuohkeaksi ja lisää timjamia TAI basilikaa. Ei molempia.

Ja sitten syömään koko porukka.

Hunajainen lampaan kare (helppo!)

n. 3 kareluuta per ruokailija (kare kokonaisena ja tarvittu määrä riippuu tietysti kareen koosta ja lisukkeista)
öljyä
suolaa
pippuria
valkosipulia
hunajaa
rosmariinia, tuoretta

Nosta lammas lämpenemään huoneenlämpöön.

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Kuumenna uuninkestävä pannu. Lisää pannuun loraus öljyä.

Ruskista karerivit yksi kerrallaan kauniin väriseksi. Nosta kareet vastakkain pystyyn. 

Ripota päälle suolaa ja pippuria. Valuta hunajaa kareiden päälle jotta saat ne tahmaisiksi. Ripota päälle valkosipulia ja taputtele rosmariinia niin paljon kuin saat kiinnittymään lampaaseen.

Paista uunissa 20 min, jos kare on tosi paksu 25 min.

Nosta pois uunista, anna vetäytyä ja nosta sitten tarjolle. Leikkaa lammas kyljyksiksi ja töpötelkää leikkuupintoja syödessä pannun pohjalle syntyneeseen karamellisoituneeseen juttuun. Syö sormin. Herkkua.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ruoka ja mielleyhtymät - eli viemisiä teinien kotibileisiin


A:lla oli taskussaan ensimmäinen luokan kotibilekutsu. Tarkoitus oli pitää nyyttärit ja sipsejä ei enää saanut viedä. Vähän epävarmana nuorimies sitten lähestyi minua kysymyksellä tarjottavista; voisitko sä Nelle tehdä jotain sinne... ?

"Kyllä se sopii, ehkä voisimme jopa tehdä jotain yhdessä - mitäs sinä haluaisit viedä?" laitoin palloa takaisinpäin nuorelle miehelle. A mietti hetken ja sanoi:"kun sun synttäreillä oli silloin jotain niitä mätijuttuja, voisinko viedä niitä?"

täyteyt ruissipisit
Ruissipsit ovat ihania täytettyinä. 

Minua vähän hymyilytti ja samalla hirvitti - tajusin kyllä mitä A tarkoitti; itse ruoka olisi helppoa tehdä mutta pelkäsin, ettei a) teinijoukkiosta kukaan muu kuin A perusta mädin perään ja b) kuka huolehtii etteivät mätikupit seiso tuntikaupalla pöydässä pilaantumassa. Mutta koska nuorimies oli niitä itse erikseen toivonut ja olin aika otettu että minua pyydettiin tällaiseen kunniatehtävään yritin keksiä jotain samantyyppistä; mitäs jos vaikka tehtäisiin niistä samoista sipseistä tuorejuustotäytteisiä?

Ja lisäksi ajattelin, että makea ei voi mennä mönkään - mitä jos tekisimme lisäksi syntisen Nigel Slaterin suklaabrownien josta voisi sitten leikellä suupaloja.

Ja näin tapahtui. A heitettiin tuohon lähitienoolle viemistensä kanssa autolla; nuoren miehen mukana meni savuporo -tuorejuustotäytteellä ja aurinkokuivattu tomaatti - tuorejuustotäytteellä laitettuja sour cream and onion ruissipsejä.  Meille oli illalla tulossa pari ystävää syömään joten nappasin A:n erästä pienelle lautaselle muutamia täytettyjä sipsejä meidänkin alkupalaksemme. Suklaabrownie valmistui niin viimetipassa, että se lähti kokonaisena. A ohjeistettiin, että kun brownie on jäähtynyt, se kannattaa leikata pieniksi "konvehtipalasiksi".

No, arvatkaa kuinka minun kävi tämän lahjomattoman teiniraadin kanssa?

Sipsit olivat menestys. Ne menivät lähes kaikki ja jopa savuporo, jota vähän etukäteen pelkäsin liian tömäkäksi teinien suuhun, upposi kuulemma erinomaisen hyvin. Kaikki olivat kehuneet sipsejä.

 Ja entäs makea sitten? Mitäs luulette? Jospa annan muutaman vaihtoehdon ennenkuin kerron kuinka tässä kävi?


A) Suklaabrownie syötiin makoisina paloina, mutta siitä tuli huono olo ja joku oli oksentanut valkoiseen sohvaan.


B) Perheen koira oli käynyt tutkimassa brownieta lähemmin sen jäähtyessä ulkona ja se oli kaatunut maahan ja mennyt rikki.


C) Luokan johtohahmo oli keksinyt, että brownie näyttä ihan kakalta ja ainoat jotka uskalsivat edes maistaa kakkua olivat luokan sekopäänä pidetty hullunrohkea villikko ja A.


 Noniin, sitten vastaukset kehiin....




Rumpujen pärinää....


Oikea vastaus oli C. A tuli kotiin kantaen käytännössä koskematonta suklaabrowniessia, josta oli yhdestä kulmasta törräisty noin ruokalusikallinen kakkua. Kuulemma kenenkään ei ollut tehnyt mieli enää edes maistaa koko kakkua. Niinpä niin, teinien maailma on kovin ankara sääntöineen. Näin aikuisena ei voi kun tuntea suurta helpotusta, että nuo ajat ovat jo takana - vaikka maailma on sama, kokemus auttaa näkemään metsän puilta.

Ruuan mielikuviin liittyen meillä on muuten puhuttu illallispöydässä viimeiaikoina siitä, kuinka tärkeää koulussa on syödä kouluruokaa sen verran, että jaksaa päivän läpi. Myöskään A:n luokka ei ole immuuni sille, että kouluruokailu ei ole yhtään "cool" teinien keskuudessa ja moni jättää syömättä tai hakee karkkia kaupasta. Teinit selvästi käyttävät keskustelussaan argumenttina kouluruuan hintaa;"ei sillä 80 sentillä annos saa mitään hyvää, meille syötetään ihan hirveää kuraa".

A ei saa (eikä edes pyydä) taskurahaa eikä karkki/energiajuoma/pitsaostoksille meneminen ole silloin vaihtoehto. Olemme koittaneet teroittaa, että kouluruokaa kannattaa syödä, että jaksaa koko päivän. Vähän silti tuntuu, että läheskään joka päivä ei ole syöty mitään kun kotiin tulee sudennälkäinen lapsi.

Olemme koittaneet perustella miksi ilmainen kouluruokailu on merkittävä ja tärkeä asia. Lisäksi olemme koittaneet kertoa, että vaikka se ruoka ei nyt aina olisi juuri sitä parasta kurmettia mitä haluaisitte, se on kuitenkin mietitty monipuoliseksi ja on PALJON parempi vaihtoehto kuin kioskien roskaruoka. Lisäksi se, paljonko rahaa annoksen valmistamiseen suurtalouskeittiössä sanotaan kuluvan ei kerro koko totuutta; raaka-aineiden hinnat ovat erilaisia tukkumyynnissä ja kilpailutetuilla sopimuksilla kuin kuluttajille suoraan vähittäiskaupasta myytäessä ja jos ruuan hinta ilmoitetaan raaka-ainekustannuksina siihen on lisättävä myös työn osuus että saadaan edes koko hinta. 

Oltiin kouluruuasta ja sen laadusta sitten mitä tahansa mieltä, en halua olla kasvattamassa nuorta joka ei ymmärrä miten suuri etu se on.

Toisaalta ruokailu on tosi aikaisin. Kun A:n koulu välillä alkaa klo 10, jo 11 aikaan on ruoka. Ja teinihän ottaa irti kaiken pitkästä aamusta; ylös noustaan kun on pakko ja syödään juuri ennen kouluun lähtöä. Eikä silloin 11 aikaan vielä mieti miten jakaa sitten sinne neljään asti paahtoleivällä.  Että ei se tietysti niin mustaa ja valkoista ole aina ja joka päivä.

A:n luokalla on n. 20 henkeä joista valtaosa poikia, tyttöjä alle viisi. Näin paljon koko poruka söi suklaata.
Leikellessäni sitten tuota browniessia siinä niille edelleen paikalla olleille illallisvieraillemme jälkiruuaksi tuumasin, että ehkäpä se olisi mennyt paremmin kaupaksi valmiiksi leikeltynä, kaakaolla tomutettuna ja jos olisin kertonut A:lle että se on valmistettu todella laadukkaasta suklaasta, luomujauhosta ja ahvenanmaan voista. Ehkä tarvikkeiden kassakuitin kiinnittäminen vuokaan olisi myös voinut auttaa.

Brownie itsessään oli ihan yhtä erinomaista kuin edellisilläkin kerroilla kun olen sitä tehnyt, minkä totesimme vieraidemme kanssa. Mutta mielikuvilla on valtava voima; se meidän jokaisen pitäisi muistaa kun puhumme kouluruuan laadusta nuorillemme.

Ehkäpä kouluruuastakin voisi tulla jälleen hyväksytty asia jos me aikuiset puhuisimme siitä kunnioittaen ja arvostaen ja jos siihen saisi vaikka vähän joustoa tai porrastusta kouluuntuloajan mukaan; kokemukseni mukaan nälkäinen teini syö paremmin kuin kylläinen.



perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hyvä, parempi, maailman paras karamellisoitunut porkkanakeitto!

porkkanakeitto

En olisi koskaan uskonut että porkkanakeitto voisi olla niin hyvää. En IKINÄ. Tuo keitto ei maistu porkkanakeitolle sellaisena kuin olen sen aiemmin ymmärtänyt ja kokenut missään. Siinä on porkkanaan sekoittuneena sellaista tikkunekkujen ja paahtuneen voin syvää, karamellisoitunutta aromia joka on täyteläisempää kuin mikään porkkana mitä olen aiemmin maistanut. Maku on upea ja voisin tarjota tätä ihan sellaisenaan minkä tahansa juhlapäivällisen alkukeittona ihan millaiselle vaan yleisölle.  Ensimmäisenä nyt tuli mieleen pääsiäinen, kun katselin keiton väriä. Mahtava soppa!

Koska me söimme tätä sunnuntailounaaksi, paistoin päälle hieman thaihenkistä, seesaminsiemenillä koristettua siikaa. Se sopi sopan päälle myös tosi hyvin, mutta esimerkiksi pelkkä ohuilla, tuoreilla vihannessuikaleilla ja yritillä koristelu toimisi alkupalakeitolle.

porkkanakeitto, painekattila
Punnitsin porkkanat pilkottuna keittoa varten. Siihen kului n. 100g enemmän kuorimatonta porkkanaa.

Joku skeptikko kurkkaa heti reseptiä ja sanoo, että joojoo tuolla voimäärällä ihan mikä tahansa on hyvää, eikä tämä kieltämättä mikään diettikeitto ole. Mutta edes kaikki se voi ei selitä sitä makua. Resepti ei ole omani, vaan sorruin viikonloppuna selailemaan pitkästä aikaa Modernist Cuisinea. Ilmeisesti tämä tosi yksinkertainen soppa on kyseisen opuksen suosituin resepti. Ja en ihmettele enää yhtään miksi; kertakaikkisen hyvää ja simppeliä. Vaikka kirjan nimi ja konsepti molekyylikokkauksesta voi pelottaa, tähän aineet saattavat löytyä suoraan jääkaapista - ainoa ihmelaite jonka tarvitset on ihan perinteinen painekattila. Modernist Cuisine at Homen mukaan syy, miksi tämä keitto oli niin tajunnanräjäyttävän hyvää on soodassa ja siinä kellarissa pölyyntyvässä painekattilassa. Sooda karamellisoi porkkanan paineessa kauttaaltaan, täysin eri tavalla kuin pelkkä voissa freesaus ja kypsäksi keittäminen.

porkkanakeitto, modernist cuisine
Meidän keittiövaaka ei ole tarpeeksi tarkka, mutta onneksi tarjolla oli myös summittaisempi tilavuusmitta. 


Modernist Cuisine at Home kertoo nimittäin, että tavallinen ruokasooda yhdessä suolan ja vihannesten kanssa kokee jotain ihan ennennäkemätöntä kun painetta nostetaan. Sooda saa aikaan karamellisoitumista, joka on syvempää ja täydellisempää kuin mitä voisit koskaan saavuttaa pelkällä tavallisella kattilalla tai pannulla. Kirjassa on listattu myös joukko muitakin reseptejä, mutta tässä aineet olivat niin simppelit että ajattelin ottaa riskin; jos keitto epäonnistuu jotenkin radikaalisti niin vahinko ei ole suuri. Mutta; sepä ei epäonnistunut vaikkei meillä ollut edes käytössä tuoremehupuristinta jolla alkuperäisen reseptin vaatimaa porkkanamehua olisi saanut aikaan eikä tietenkään mitään kaupan valmista porkkanamehua. Niinpä pistin soppaan kanalientä ja raikastamaan & tuomaan tuoretta hedelmäisyyttä lisäksi sellaista tuorepuristettua cloudy apple juicea (eli happamempaa omenatuoremehua) jota sattui löytymään jääkaapista. Hieman siihen saattoi tulla enemmän suolaa kuin alkuperäiseen, koska puljongin liemessä on suolaakin. Mutta maku kannattaa tarkistaa ja lisätä mehua ja tai vettä sitten maun ja keiton paksuuden mukaan. Joskus jos meille mehulinko tulee, kokeilen tätä kuten ohje sanoo, kokonaan tuoreella porkkanamehulla.

Ajattelin laittaa kalaa keiton päälle vähän paistettua siikaa, joten unohdin aktiivisesti sen karoteenilla värjätyn voin, jota kirjassa keiton sekaan tulee. Laitoin lopuksi vaan tavallista voita. Ja silti se oli ihan järkyttävän hyvää. Sitä karoteenivoita kokeilen kyllä vielä joskus, on hienohko lisä melkein mihin vaan, luulen.

Sen verran tahatontakin oikomista tuli, että V sohoi kesken kokkauksen mulle sitä koko (alkuperäisen ) Modernist Cuisinen kitchen manuaalia ja päädyin tekemään porkkanoiden karamellisoinnin niinkuin siinä ohjeessa sanotaan eli ilman (yksinkertaistetun Home -version 30 ml) lisänestettä, pelkällä voilla ja porkkanoilla. Onnistui hyvin niinkin, mutta kannattanee heilutella vähän kattilaa siinä ennenkuin paineet nousevat tarpeeksi ylös ettei sooda ja voi pala kattilassa. Sanonpa tämänkin, koska minä heiluttelin eivätkä ne porkkanat palaneet vaikka meidän painekattila on tosi iso 12 litrainen Kuhn Rikon eikä porkkanoista tullut kovin paksua kerrosta pohjalle.

Mutta se painekattilan kasaamishetki kannattaa kyllä rauhoittaa jos mahdollista ettei söhellä mitään paniikissa. Ainakin allekirjoittaneelle tuo paineen kanssa touhu on sen verran harvinaista herkkua jotta vähän pakkaa jännittää. Muutenkaan ei kannata antaa sen lapsen keikkua siinä keittiöjakkaralla samalla kun laittaa sitä kantta paikalleen, voi iskeä stressi ja tulla itseltäkin itku koska nälkä jo ja lapsi putoaa siinä keikkuessaan ja alkaa itkeä juuri kun porkkanat meinaa palaa. Jaa että mistä tiedän?

Porkkanat saavat karamellisoitua kunnon paineessa (1 bar) eli 20 min aikaa alettiin mittaamaan siitä, kun sain molemmat painekattilan viivat näkyviin. Eipä sitten muuta kuin kipinkopin etsimään painekattila ja kaikki vihanneslaatikkoon jääneet porkkanat - hyvää viikonloppua! :)

 

Karamellisoitunut porkkanakeitto (alkukeittona kuudelle, niinkuin meillä se meni)

500g kuorittuja, pilkottuja porkkanoita
113g voita
1 ja 1/4 tl suolaa
n. 3/8 tl soodaa (taisi mennä arviolta vähän enemmän)
n. 30 ml vettä

Painekeittämisen jälkeen
n. 5 dl Puljongin kanalientä tai muuta hyvää kanalientä
n. 1,9 dl cloudy apple juicea (eli hapanta omppumehua) tai sitten porkkanamehua
40g voita

Lisäksi tarvitaan painekattila ja blenderi tai sauvasekoitin.

Kuori ja pilko porkkanat n. 5 cm tikuiksi. Jos porkkanat ovat isoja ja niissä on puiseva sydänosa, poista se.

Laita painekattikaan voi ja anna sen sulaa. sekoita suola ja sooda vesitilkkaan. Lisää porkkanoihin suola & sooda liuos ja sekoita. Kaada sitten porkkanat sulaan voihin painekattilaan ja sekoita vielä. Laita pianekattilan kansi paikalleen ja anna paineen nousta. Voit heilutella varovasti kattilaa keittolevyä pitkin jotta porkkanat eivät pala yhdestä kohtaa sillä aikaa kun paine nousee.

Anna karamellisoitua 20 min täydessä paineessa. Laita kanaliemi kuumenemaan erilliseen kattilaan.

Kun 20 min on mennyt, laita painekattila tiskialtaaseen ja huuhtele reunusta viileähköllä vedellä jotta saat paineen nopeasti alas. Avaa kattila.

Laita sitten kaikki kattilassa oleva voi ja porkkanat blenderiin ja soseuta. (tässä kohdin ohje käskee paseerata pyreen siivilän läpi, mutta me emme vaivautuneet). Lisää pyre kuuman kanaliemen joukkoon. Lisää lopuksi mehu ja voi ja sekoita blenderillä (meillä käytettiin bamixia) kunnes voi on juuri sulanut.

Jos teet kalan keiton päälle se tapahtui seuraavasti:

n. 50g pala siikaa per ruokailija
öljyä ja voita
seesaminsiemeniä
1 kevätsipuli mukuloineen
n. 2-3 rkl soijaa
1 makea ei-tulinen chili (tai tulta maun mukaan)
limen mehu
korianteria


Otetaan suomustettua, ruodotonta siikafileetä ja tehdään siitä annospala. Laitetaan öljy pannuun ja kuumennetaan. Laita kalat kuumaan pannuun ja ripota päälle seesaminsiemeniä.

Kun kala on hetken paistunut, lisää voi ja valele paloja vähän voilla. Lisää sitten kevätsipulin tikuiksi tehty mukula ja anna kuullottua. Lisää soija ja siirrä pois liedeltä. Lisää loput kevätsipulin pehmeämmät osat, chilisilppu, limen mehu ja korianteri.

nosta kalapala keittoon ja koristele pannuun jääneillä vihanneksilla. Tarjoa heti.



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Päivän salaatti: Seesaminsiemenillä paneroitua bataattia, mozzarellaa ja melonia


bataatti-mozzarellasalaatti


Tätä meillä oli lounaaksi lauantaina. Olen koittanut oikoa arkikokkauksessa ja tehdä monta asiaa kerralla; kun uunin kerran lämmittää, sinne voi hyvin laittaa paahtumaan myös bataatin. Ja siitä bataatista voi sitten tehdä jotain muuta - joko ennenkuin se pitkä haudutteluprojekti on valmis tai myöhemmin, seuraavan päivän lounaalle.

Tämä oli summa erinomaisesta mozzarellasta, yhdestä jääkaappiin laitetusta kypsästä bataatista (vastapaahdettu, hieman jäähtynyt olisi ollut vielä täydellisempi)  ja pikkumiehen puoliväkisin kaupasta raahaamasta vesimelonista. Eikä pidä unohtaa sitä, että Sellon CM:ään oli tullut salaattikesäkurpitsaa! IHAN-MAHTAVAA! Heti ostin.

Ja vaikka mun perjantai olikin ihan katatrofi; kaksinkertaisesta pesemisestä huolimatta aamupuurokattilaan jäi mustekalan tuoksu (arvatkaa miltä se puuro maistui?), sellossa oli cembalot hence taitamaton vieraileva kalamyyjä ja Sellon emotionin harjoittelija pahoinpiteli lapseni hiukset (ne ovat niskasta i-han törrityt ja V kysyi että maksoitko sä tuosta ihan rahaakin?) ja hmm, jokin muukin kommellus siihen päivään kuului joka on jo onneksi unohtunut. Mutta salaattikurpitsa - jee! Se oli niin hyvää, juuri sellaista voisenpehemeän makuista mitä italiasta jäin kaipaamaan. :) Ei yhtään kirpeää ja rakenteeltaan tosi helppoa siivuttaa. Joten sitäkin sitten tähän.

Ylipäätään olen tänä talvena tehnyt paljon tämäntyyppisiä salaatteja; niissä ei juurikaan ole lehtiä, mutta jotain muuta vihreää, jollain tavalla laitettua juuresta tai vaikka parsakaalia ja hedelmää. Kun kerran ollaan suomessa eikä se vesiviljelty salaatti ole juuri minkään aikaista talvella onko sitä tutkainta vastaan pakko taistella?

Sellaisen tuunauksen tekisin ehkä seuravalla kertaa, että sekoittaisin kastikkeen erikseen ja lisäisin siihen vähän Jerezin sherryviinietikkaa tai oikein, oikein hyvää vuosikertabalsamicoa pisaran tai kaksi. Nyt vaan puristin salaatin päälle puolikkaan appelsiinin mehun ja pirskotin suolaa ja öljyä. Vaikka salaatti oli tosi hyvää, bataatti olisi kaivannut hippasen lisää happoa. Mutta muuten; avot.


bataatti, kesäkurpitsa, seesaminsiemen, salaatti

Bataatti-mozzarellasalaattia (4:lle lounaaksi)

1 kypsä bataatti (uunissa, kuoret päällä 200 astetta n. 30-40 min)
1 salaattikesäkurpitsa (tai tavallinen kesäkurpitsa)
pala vesimelonia
2 laadukasta pientä (= suomen standardikoko, tai 1 italialaisen iso) mozzarellapalloa
basilikan lehtiä
puolikas appelsiini (ja puolen appelsiinin kuori)
1 muna
jauhoa (voit sekoittaa mukaan vähän cayannea ja suolaa jos haluat)
seesaminsiemeniä
öljyä (pahkinäöljyä paistamiseen, hyvää oliiviöljyä kastikkeeseen)
(jerezin sherryviinietikkaa)
mustaa pippuria
suolaa
appelsiininkukkahunajaa/hunajaa


Kuori kypsä bataatti ja siivuta se pienehköiksi suorakaiteen kaltaisiksi paloiksi. Laita kolme lautasta vierekkäin; ensimmäiseen jauhoja, sitten rikottu ja kevyesti vatkattu kananmuna ja viimeiseen seesaminsiemeniä.

Pese salaattikesäkurpitsa ja  siivuta kurpitsa salaattilautaselle. Pilko melonia kuutioiksi salaattipedin päälle.

Laita paistinpannu kuumenemaan ja lisää siihen kuumennusta kestävää öljyä (esim. jotain pähkinäöljyä) ja jauhota sitten bataattiviipaleet vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi seesaminsiemenissä.

Paista paneroidut bataattiviipaleet öljyssä kauniin värisiksi molemmin puolin. Nosta salaatin päälle.

Lopuksi revi salaatin päälle mozzarella suupaloiksi ja joko pirskota päälle appelsiinin kuori, suola, pippuri sekä appelsiinin mehu, hunaja ja (etikka-)öljy (seos). ripottele basilikan lehdet koristeeksi ja tarjoa heti.




sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Peltilaatikosta Weber Smoky Mountainiin - THE JOURNEY! (so far...)


Meillä on viimeisen parin vuoden aikana askel askeleelta jääty koukkuun savustamiseen. Kai tässä jonkinlaisesta porttiteoriasta voisi puhua kun hommaa aloiteltiin sellaisella perinteisellä kotimaisella savustuslaatikolla joka vääntyi ihan vintturaan joka kerta kun sitä kuumensi ja päädytty erilaisten välivaihdeiden kautta siihen, että pihalla seisoo synkeä, musta viimeisenpäälle HC Weberin savupötkylä pöhisemässä yöt läpeensä. Arvaatte varmaan että homman priimusmoottorina toimii rakas mieheni, meidän kruunaamaton kotigrillin kuningas ja varustelu on minun näkökulmastani katsottuna lähtenyt jo kauan sitten ihan lapasesta. Mutta siitä huolimatta en ole (käsi sydämellä) kyllä yhtään motkotuksen sanaa sanonut, koska se ruoka on vaan ihan järkyttävän hyvää ja täysin erilaista kuin mikään savustettu, mitä olen koskaan, milloinkaan ennen maistanut.

Olen monta kertaa miettinyt tässä viimeisen puolen vuoden aikana, miten oikeastaan edes osaisin kuvailla sitä eroa itse lämminsavustetun ja kaupasta saatavan, palvatun lihan välillä. Insinöörinä lähden tietysti lihan rakenteesta; läminsavustuksessa kaikki lihan sidekudokset ja kalvot sulavat pitkän, matalan kypsennyksen aikana hitaasti pois. Lihasta tulee ihan ennennäkemättömän mureaa ja suussasulavaa. Se on kaikkea muuta kuin se keittoihin makuna käytettävä possunpotka, joita kaupasta saa. Molemmissa on savua, mutta lämminsavustettu on raikasta, syvää ja vivahteikasta savua, eikä yhtään sellaista sitkeää ja savusaunan tuoksuista. Se on kuin hyvän viinin savuisuus yhdistettynä grilliruuan ja pitkään haudutetun lihan parhaisiin puoliin.....

Äh, ei sitä voi kuvailla. Se on vaan koettava.  



Ja vaikka tässä on nyt parisen vuotta (aktiivisemmin) lueskeltu ja liikahdeltu tuon lämpösavustuksen ympärillä tuntuu, että tässä savustushommassa me ollaan kuitenkin ihan vasta-alkajia. Montaa juttua on kokeiltu vasta kerran, eikä kommelluksiltakaan ole vältytty.

Keväällä grillivälineet ilmestyvät jo ennen narsisseja!


Eikä meillä ole hienoja excel - taulukoita (ainakaan tietääkseni ja ainakaan vielä?) joilla kirjattaisiin ylös säännönmukaisesti kaikki yritykset ja erehdykset vaihtelevissa olosuhteissa. Sillä kun savustusinto iskee, se ei katso säätä eikä vuodenaikaa - eikä sitä kutsua ilmeisesti voi vastustaa. Kaikesta tästä huolimatta ajattelin nyt koostaa tätä meille kertynyttä kokemusta näistä monenkirjavista vempeleistä ja niiden opettelun alkutaipaleesta. Ote tässä postauksessa on "vaimon näkökulma" - eli jos joku paremmin perehtynyt nyt haluaa kysyä jotain tarkempaa, mun on pakko konsultoida V:tä :) Ja kun katsoo noita jotka pieteetillä harrastavat savuja, en usko että meillä ihan niin paljon riittäisi aikaa ja energiaakaan - ainakaan näin pahimpien ruuhkavuosien keskellä. :)

Vanha kuva siitä ensimmäisestä vempeleestä, joka vaan asennettiin grillin sisään...

Kaikki siis alkoi (näemmä) herran vuonna 2009 kun bongasimme jonkun el-cheapon metallilaatikon mukaan mökille. Olihan loma ja mieleen tuli jotta voisihan sitä savustamista joskus kokeilla. Uhriksi valittiin helppona pidetty rasvaisempi kala ja niinpä savustuskokeilumme alkoivat nieriän savustamisesta ihan vanhanaikaisella savustuslaatikolla. Kalasta tuli muistaakseni ihan syötävää, joskin hyvässä hiljaisuudessa olin vähän sitä mieltä että me ei kyllä osata ja että tämä on ihan jännittävä kuriositeetti - kaipa tuolle laatikolle jotain virkaa löytyy vaikka liiteriltä työkalupakkina;) Liekö sitten ollut se katajaan kapsahtaminen syynä, mutta jotenkin siitä kalasta tuli vähän kitkerää ja no, hyvin perinteisen savuisaa.

Kaikenkaikkiaan tuossa laatikossa savustaminen muistutti enemmän sitä, mitä olin tottunutkin ymmärtämään savustettuna; vahva savu jossa selvä havupuun vivahde. Ja vaikka me muutama muukin fisu muistaakseni turmeltiin tuossa laatikossa niin se sitten vähän jäi koko homma - muutamaa savustelukertaa lukuunottamatta se peltilaatikko oli ja on ollutkin se ennustamani kuriositeetti. Ja kului kesä, syksy, talvi ja kevät kunnes valkeni eräs kesäkuinen päivä herran vuonna 2013.


Se oli se hetki, kun meille saapui Smokai. Tämä Smokai on savugenerattori, jossa teräksiseen sylinteriin laitetaan savupuuta ja se kytee savua muodostaen kun samaan aikaan sähkökäyttöinen (akvaario)pumppu työntää savua ulos Smokain nokasta. 

Noin vaimon näkökulmasta katsottuna tuo on kiva laite - se menee pieneen tilaan kaappiin, se ei sotke joka paikkaa ja sillä voi sekä lämminsavustaa että kylmäsavustaa ja kaikkea siltä väliltä. Erityisen ihastunut olin siihen, kun keksimme viime kesänä savustaa kasviksia siten, että ne vähän kuivahtavat savustuessaan - tiedättehän esimerkiksi ne puolikuivat tomaatit joita kaikki ovat kotiuunissa tehneet? No, niistä tulee ihan järjettömän hyviä, kun ne laittaa matalaan lämpöön grilliin kuivamaan ja savustumaan samanaikaisesti.


Oikeastaan voisi sanoa, että ne tomaatit saivat minut koukkuun. Niissä oli jo "sitä jotain" jota sittemmin olen ymmärtänyt savustetussa ruuassa olevan. Ja smokai on hyvä laite, joskin meitä on jälkikäteen harmittanut vähän että tuli hankittua tuo pienempi versio koska sillä ei oikein jaksa mitään hirmupitkiä savuprojekteja lähteä tekemään ja sen asentamisessa noihin meidän webereihin on haasteensa; savu tahtoo etenkin saaristossa karata sieltä grillistä ja tulos jää helposti jotenkin miedoksi ja/tai vähän epätasaiseksi. Mutta; se on laite jolla on oma käyttönsä ja ostaisin sen kyllä edelleenkin juuri sen monikäyttöisyyden takia; sillä voi sekä kylmä- että lämminsavustaa.

Pro -Q savustin, pikkumalli "ihan oikeasta" savustimesta.


No, kun se smokai oli hyväksi havaittu mökillä, V:n mieli alkoi tehdä ihan oikeaa savustinta. Sellainen meille sitten kesällä kulkeutuikin kaupunkiin kun V eräänä päivänä ilmoitti hakevansa postista "yhden paketin" ;) Ja sieltä tuli Pro-Q, kotoisammin R2D2 - jolla opimme tekemään ihan parasta savustettua kassleria.



Mutta koska se laite on pieni, siinä on omat haasteensa. Siihen mahtuu paljon vähemmän brikettiä ja sen lämpö heilahtelee helposti esimerkiksi tuulisella säällä ja jää liian alas kylmillä keleillä. Ja vaikka nörtti ja kolvi teki parhaansa, jouduimme toteamaan että tuo vempele on ihan kiva kesäsavustin semmoisiin päivällä tehtäviin, n. 8h juttuihin. Ja minä olin jo hyvin pitkälle sitä mieltä että tuolla me pärjättisiin. Pömpeli vietiin mökille ja savu leijaili ilmassa vielä pitkään pimenevissä elo- ja syyskuun illoissa.

Tässä näkyy hyvin pikkusmokain rajoittuneisuus - savua on suhteellisen vähän ja se tulee helposti yhteen paikkaan.

Jossain vaiheessa kesää meille ostettiin kaupunkiin myös kunnollinen kaasuweber. Se taisi olla juuri ennen niitä V:n nelikymppisiä kun todettiin, että tarvitsemme kyllä tännekin kunnollisen kaasulaitteen hiiligrillin rinnalle.

Kipon pohjassa on ura, jonka avulla se menee grilliin. Lisäksi tarvitaan jälleen muutama kippo vettä. 


Ja koska se smokain raahaaminen jatkuvasti eestaas oli vähän kivuliasta sekin V päätti kokeilla sellaista pienempää savustuskippoa grilliin - sellaista johon laitetaan sisälle märkää savustuspuuta ja sitten se asennetaan kaasugrillin sisään, Weberin poltinta suojaavan rosteri-profiilin päälle.  Saahan näinkin aikaan savua, joo, mutta minusta tulos ei ollut edes yhtä hyvä kuin Smokailla. Vähän ehkä turha kippo?

Ja sitten tuli talvi, kaupunki ja savuton kausi.

Ja sitten Weber julkisti sen parannetun mallin Smoky Mountainista jota V oli jo odottanut.  En oikeasti edes tiennyt V:n tilanneen semmoisen ennenkuin olin yhtenä iltana lähdössä käymään kaupassa ja V alkoi hihitellä kuin pahanteossa ollut pikkupoika; "Ootas, sitten mun täytyy käydä siirtämässä yksi juttu sieltä auton perästä pois - sillä sinne ei mahdu mi-tään!"

Vesiallas joka on laitteen alaosassa vuorataan foliolla jotta se on helpompi siivota, briketeistä tehdään kiven avulla "pötkö"
joka palaa sitten dominoefektimäisesti syttyen pidempään ja tasaisesti.
Ja kyllä. It's big. It's bad. AND it's black. Weber Smoky mountain tuli taloon.  V oli shopannut sen isomman, 22,5 tuumaisen mallin, jossa mahtuu savustamaan arviolta ainakin kuusi kassleria, kaksi kanaa ja padallisen papuja kerralla.väleihin voi vielä tunkea kokonaisia paprikoita. Lyhyesti; kun sen lämmittää sillä voi joko savustaa viikon ruuat tai ruokkia koko suvun.

Ensin oli kevät ja sitten tuli talvi. Näkymä aamukuudelta - mieskin oli ylhäällä ja nousi itsenäisesti ylös kertaakaan käskemättä. Savulla on semmoinen vaikutus...

Sillä voi todistetusti myös savustaa yön yli kestäviä projekteja, koska yhdellä latauksella se jaksaa tasaisessa lämmössä yli 12h. Ei tarvita mitään PID - kontrollereita ja raksapuhaltimia - omat ilma-aukot riittävät hyvin, eikä lämpöä heilauttanut ede se takatalven lumisade; meillä oli yön yli grillautumassa 18h naudanrintaa ja kun aamulla maa oli valjennut lähetyimme savustinta hieman pelonsekaisin tuntein. Mutta se oli juuri niissä lämmöissä missä pitääkin ja kaikki oli kunnossa.

Jos Pro-Q:ta pitää hoitaa ja säätää, tuo Weber on kuin juna. Se tekee mitä pitää, juuri niinkuin pitää. 



Mutta: V:n vaimona olen oppinut että MIKÄÄN ei ole niin varmaa kuin se, että uusi päivä tuo uuden laitteen. Ja ehtihän tuo iso Weber meillä vissiin pari viikkoa jo ollakin. Juuri sen aikaa, että V ehti huomata tarvitsevansa jotain pienempää.  Niinpä eilen paketista availtiin sitten savustusosaa meidän vanhaan weberin pallohiiligrilliin. Sillä niin suuri ja mahtava kuin tuo Smoky Mountain onkin, siinä on muutama pikkujuttu.


Se on TOSI hyvä isoille määrille lihaa. Mutta se vaatii yhteen n. 12-15h käyttökertaan käytännössä koko pussillisen brikettejä. Ja kun siinä polttaa koko pussin brikettejä pari kertaa se myös tuottaa ihan tavallisen määrän tuhkaa. Niinkun sellaisen Pompeii-mittakaavalla mitattavan määrän. Ja mitä olen v:n puheista ymmärtänyt, tuo brikettituhka ei ole samalla tavalla hyväksi edes puutarhalle kuin takasta tuleva puutuhka. Tämä kyseinen soveltunee lähinnä rikkaruohon torjuntaan koska lähteidemme mukaan se muodostaa lipeää ja tappaa kaiken läheltään. Saippuaharrastajat hoi, tuhkaa tarjolla! ;)

Autotarvikkeena (Motonetistä) saa ostaa palamattomia eristehuopia - voi luoja tuota tarvittavaa bonkin määrää ;)


Ja niinpä V oli sitten ponderoinut että lyhyemmän kypsennysajan jutuille ja pienemmille ruokamäärille voisi kokeilla vähän pienempää määrää brikettejä ja uskollisen vanhan pallogrillin hyödyntämistä. Näin ollen.. Smokenator 1000! jota Verkkokauppa onneksi tuo nykyään meidän rannoillemme. Kallista rosteripeltiä mutta mitoitus on oltava tiivis että homma toimii.

briketit alle, vesikippo päälle ja sivureikiin savupuuta.

No, varmaan arvaatte, että mitä pienempi systeemi, sitä enemmän lämpö taas heittelee. Etenkin kun alkaa tuulla ja sataa räntää kesken kaiken. Nyt meillä tosin oltiin varauduttu etukäteen; V oli hakenut Motonetistä tuollaisen autotarvikkeena myytävän (toistaiseksi) palamattoman eristehuovan jo Smokey Mountainin talvikeikoille. Se nyt ainakin vähän estää pahinta tuulta ja viilennystä.

Talvi runteli pallon; Weberin asiakaspalvelu tosin vakuuttaa - Kun V oli tiedustellut varaosaa olivat luvanneet lähettää uuden kannen gratis. Ja epäilijöille tiedoksi: puhelussa ei käytetty mitään vaimo-on-ruokabloggaaja -korttia!

Eilen oli nyt sitten ensikertakokeilu tuolle vempeleelle ja V totesi että vaatii vähän tunkkausta ja/tai että tuo on hyvän sään viritys enemmän. Lämpötilaero pallon pohjan ja katon välillä oli tosi iso; peitteen kanssa päästiin ritilän kohdalla sinne optimaaliseen 110-120 asteen tuntumaan, mutta kannen yläosassa mentiin silloin jo parissa sadassa. Vähän tarkemmin olisi pitänyt mittailla ritilän tasolta jo aluksi joten liian alhaalla mentiin ja lopulta ruoka pääsi uuniin jatkamaan kysennyksen loppuun. Makutesti on vielä tehtävänä tänään, sillä V oli saanut lihat valmiiksi vasta myöhään yöllä, mutta lähtökohtaisesti luulen, että tuokin viritys on enemmän lämpimien kelien juttu.

Aikainen savustaja syö illalla...

Ja vaikka tämä pienhiukkasten tehotuotanto on ääriolosuhteissa rankkaa hommaa, vaatii meillä miehelleni luonteenvastaista aamuheräämistä ja kiinnostaa perheen pikkupalomiestä ja hänen vesiletkuaan ai-van-lii-kaa näyttää se olevan juuri sellainen varusteluharrastus jota mies rakastaa ja vaimo hyväksyy, koska ruoka.

Tähän loppuun täytyy vielä erikseen muuten kehua tuo ylemmässä kuvassa näkyvä Thermapen pikalämpömittari; V meni ostamaan sellaisen voidakseen seurailla nopeasti ja tarkasti savustettavan lihan sisälämpöä, sillä savustimen avaaminen kovin pitkäksi aikaa lisää kypsymisaikaa 15-30min. Se on Ihana laite. Tarkka kun mikä ja antaa lukeman ihan sekunnissa. 

Ja jo nyt yhteenvetona toteaisin, että näistä yllämainituista savupöheltimistä tähän asti toimivimman oloisia vempeleitä ovat olleet se Smokai joka on paitsi helppokäyttöinen ja kätevän kokoinen, myös käyttökohteiltaan monipuolinen sekä sitten oikeastaan nämä molemmat mustat, pötkylämalliset "oikeat" lämpösavustimet. Siitä en sitten tiedä, olisiko se pienempi Weber (47cm) kuitenkin ollut meille parempi vaihtoehto sen Pro-Q:n tilalle kaupunkiin; ehkäpä? Ja olisiko se sitten ollut tasaisempi lämmöiltään kuin tuo halpis Pro-Q? Ainakin tuon ison weberin osat ovat tosi kestävän oloista tekoa. Jännityksellä tässä vähän odottaa kevättäkin jotta näkee, mitä suolainen meri-ilma tekee savupömpelille. Ken elää, se näkee.  Ja Kävipä Pro-Q:lle sitten talvella miten tahansa, mieheni tuntien pikku-Weber voi saapua rantaan vielä pyytämättä ja yllättäen kuin sen erään naisen faksi.

Ja JOS niin käy, kuulette asiasta varmasti.

P.S. Luettuaan jutun V totesi, että kylmäsavustustalo meiltä vielä puuttuu. Ja savuspistooli sekä pienen veturin kokoinen offset smoker.
"A cold smokehouse can be elegant, craftsmanlike, traditional; unlike a barbecue pit it should have no taint of redneck bodgery but hint more at the cool aesthetics of Scandinavia. If you get it right, it can look like a sauna for a small Norse god; wrong, it will look like a steaming outside lavatory."  -- Tim Hayward, Food DIY
P.P.S. Raksu, tämä ei sitten ole ostoslista.

Edit: 2.4.2015: "pienempiin" savuprojekteihin ja talvisavustukseen meille hankittiin keraaminen grilli The Big Green Egg. Ja nyt, myös vaimo on myyty. Tämä systeemi on vakaa, vaikka se on (sopivan?) pieni.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kurkku sour ja tyttöjen reissulla kaupungin yössä...:)

drinkki, gin, kurkku


Ravintoloita on moneen lähtöön. On ravintoloita joihin lähtee mielellään brunssille, on ravintoloita jonne suunnataan kokemaan jotain poikkeuksellista ja ravintoloita joihin lähdetään viettämään mutkatonta naisten iltaa parhaan ystävän tai parin kanssa. Silloin nautitaan kun joku muu palvelee ja kantaa pöytään virkistäviä drinkkejä, herkulisia pikkupurtavia ja mutkatonta, mutta luonteikasta ruokaa.

krog madame
Kurkku sour ja ginger martini - ihan mahtavia drinkkejä joita jään kaipauksella muistelemaan.

Sellaisen paikan ei tarvitse olla michelinmesta, siellä ei tarvitse olla tyylikkäintä ja ilmavinta Kenzon sisustusta ja muutenkin toimiva on päivän sana. Sen sijaan siellä pitää olla ystävällinen palvelu, mukavat tuolit, sopivan hämärää, hilpeä tunnelma ja tilaa istua vähän sivummallakin jos haluaa porista koko puolen vuoden kuulumiset asiaankuuluvalla pieteetillä. Me päädyimme juuri sellaiseen paikkaan kun menimme Krog Madameen.

Krog Madamen tapakset ovat ehdottomasti maistamisen arvoisia - illan paras annos oli lammaskroketti oikealla. 

Me emme juurikaan suunnitelleet iltaa etukäteen- tai se tehtiin siinä oosterin pöydässä yksin äärellä. Niinpä Madamekin päätyi ravintolavalinnaksi vähän sattumalta ja yllättäen. Ja säkää kävi siinäkin, että vielä mahduimmekin pieneen rakoseen seurueiden välissä perjantaina, ilman pöytävarausta.

Eikä sellaiselle reissulle titetenkään oteta mukaan kameraa, koska matkanhan on tarkoitus jatkua ja ehkä vielä senkin jälkeen jatkua ja jos lasikenkiä ei rikota - jatkua vielä senkin jälkeen kunnes modernin yhteiskunnan kurpitsakärryn vähemmän yllätyksellinen versio, taksi, vie kotiin. Ja sanoihan joku huippukokkikin että on ihan väärin mennä ravintolaan kuvaamaan - sillä se pilaa nautinnon.  Täytyyhän sitä nyt ihan senkin takia kokeilla miltä-se-oikein-tuntuu olla ihan-ilman-kameraa matkassa!

Ja sitten kun syömään päästään alkaa välittömästi kuitenkin kaduttaa, ettei edes sitä pientä pokkaria tullut mukaan. Sillä kaikki näyttääkin jo tosi hyvältä! Ja sitten kaivetaan se puhelimen kamera esiin kun yllätytään niin täysin siitä, miten toimiva konsepti tämä lopulta juuri tähän tilanteeseen oli. Voisihan siitä nyt ainakin mainita ohimennen blogissa, eikö? Sillä voisihan tätäkin vähän kehua; viineineen, kaikkine ruokineen  (4 tapasta ja 2 pääruokaa) ja drinkkeineen koko ilta kustansi 135e kahdelta.

My kind of drink menu! 


Ja paitsi noita ihania drinkkejä, myös tuota lammaskrokettia on varmaan pakko yrittää tehdä itsekin - niin hyviä ne olivat.

Ja vaikkei tästä tullut yhtä hyvää kuin autenttisesta, ihan ok silti. :) Itse keitetty sokerisiirappi olisi parempi vaihtoehto kuin itse keitetty omppumehu ja bittersseistäkin oli vain angostura bitterssiä. Mutta näillä mentiin viime viikonloppuna - ehkä tämä tarkoittaa että sinne Madameen pitää joskus mennä uudelleenkin, naisissa.

Kurkku sour (kolmelle riitti tästä)

1 valkuainen
4x4 cl Hendricks gin
6 cl itse keitettyä omenamehutiivistettä (tai sokerisiirappia maun mukaan)
6 cl limen mehua
3-4 ravistusta angostura bittersiä
3 kurkun kuorisiivua
3-4 siivua kurkkua
jäitä

Vedä kurkusta koko mitalta kuoren siivu juustohöylällä tai amerikkatyyppisellä peelerillä. Kiepauta kurkku lasiin koristeeksi ja leikkaa jäljelle jääneestä kurkusta muutama palanen shakeriin.

Täytä lasi jäillä ja mittaa muut aineet shakeriin muutaman jääpalan kanssa. Sekoita sitten rivakasti ravistelemalla ja maista sokerit ja hapot ja tuunaa tarvittaessa - tasaa sitten juoma laseihin ja nauti pois.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Appelsiiniriisi

appelsiiniriisi

En voi sille mitään, mutta minusta appelsiiniriisi on mahtavaa. Paitsi että se on lapsuuden suosikkini se on myös helppoa valmistaa, suussasulavaa ja kotoista mukavuusruokaa. Ystäväni kysyi minulta "oletsä ihan toissaan" kun sanoin, että pidän appelsiiniriisistä. Hänelle se toi mieleen lähinnä riisipuuron, jonka sekaan on laitettu kermavaahtoa.  Näin assosioidessaan hän teki kuitenkin erään ratkaisevan virheen; appelsiiniriisin olemus on jotain ihan muuta, sillä riisiä ei keitetä maidon kanssa puuroksi. Appelsiiniriisi on paljon raikkaampaa kuin voisi kuvitella. Kun riisi keitetän suolatussa vedessä ja sekoitetaan raikkaan, makean ja mehukkaan appelsiinin kanssa tulos on kaikkea muuta kuin riisifuttimainen tunkkainen mössö. Vaniljalla maustettu kermavaahto on pehmeää ja riisi korostaa appelsiinin makeutta.
Paitsi lapsuusmuistot, viime viikonlopun jälkkärin takana on että sorruin ostamaan sellaisen k-supermarkettitarjouskampanjan appelsiiniämpärin. Kyllä, ämpäriin sai vitosella tunkea niin paljon appelsiineja kuin sai mahtumaan ja ämpäri tuli "kaupanpäälle". Tein useampana aamuna ihan mahtavaa smoothieta kokonaisista appelsiineista ja pakkasesta löytyneistä karviaisista ja mansikoista. Loput sitten pilkoin sunnuntaina tähän jälkkäriin.

Ja hyvinpä näytti maistuvan; I veteli tietysti suurieleisesti maiskutellen oman annoksensa ja jopa V joka ei yleensä niin makeista ja jälkkäreistä perusta, otti lisää. Aika petollista siis, mutta joskus saa ollakin - vai mitä?

Appelsiiniriisiä (iso kulhollinen, määrät viitteellisiä)

n. reipas 3 dl riisiä (normaalia puuroriisiä)
n. litra kiehuvaa vettä
vajaa 1 tl suolaa

n. 4 appelsiinia liha pilkottuna (halutessa voit raastaa myös kuorta joukkoon)

n. 4 dl kermaa vatkattuna
2 tl vaniljasokeria
(sokeria maun mukaan)

Keitä riisiä reilu 10 min tai kunnes riisi on juuri kypsää mutta vielä vähän al dente. Anna seistä hetken vedessä ja valuta. Huuhtaise kylmällä vedellä, laita kulhoon ja anna vähän jäähtyä.

Kuori appelsiinit veitsellä niin, että kuoren mukana lähtee appelsiinin lihan peittävä kalvo. Pilko appelsiinin liha riisin sekaan ja sekoita. Jäähdytä hyvin.

Juuri ennen tarjoilua vatkaa kerma, mausta se vaniljasokerilla ja sekoita riisi-appelsiiniseokseen. Kermavaahtoa pitää olla sen verran että jälkiruuasta tulee pehmeää syödä. Minä en yleensä lisää enää sokeria, mutta makeammale persommat voivat toki niin tehdä.

Tarjoa heti - joskaan tämä ei mene pilalle vaikka sitä jäisi jäljelle.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Sinisimpukoita kookosmaidossa


Tämä on omistettu sille Sellon kivalle kalamyyjänaiselle, jonka kanssa aina silloin tällöin vaihdan muutaman kiireisen sanan. Viimeksi ostin häneltä sinisimpukoita ja jäimme siinä sitten pulisemaan simpukkaresepteistä kun oli muuten hiljainen hetki tiskillä. Selitin paljon aivan liikaa kaikkea, kuten minulle helposti käy innostuneena. Tässä siis sama asia ehkä selkeämmässä muodossa - ja toivottavasti uskaltaudutte kokeilemaan simpukoiden valmistusta jos ette aiemmin ole moiseen ryhtyneet ;)

Simpukathan nimittäin ovat oikeasti helppoa ja hyvää pikaruokaa. Etenkin kun ne saa kaupasta huolellisesti valittuna ja valmistaa ruuan samana päivänä. Niinpä tämä on meillä monesti se ostosreissupäivän vakio, helppoa, hyvää ja minusta ihan edullistakin - tuommoinen pussi maksaa sellaisen viitisen euroa tai allekin kun löytää tarjouksesta. Yhdestä pussista syö hyvin kaksi aikuista.

Kotona simpukat vain huuhtaistaan, nypätään mahdolliset parrat irti ja nakataan muutamaksi minuutiksi kattilaan. Niin superhelppoa ja Kaikki meillä rakastavat sinisimpukoita. Vakio-ohje on omenainen siideripohja (ohje täällä) mutta kun nyt on ollut se aasiakausi, niin olemme laittaneet niitä myös kookosmaidossa. Se on vieläkin simppelimpää, jos mahdollista ja I rakastaa kookosmaitoa ihan kaikissa muodoissaan. Niinpä luvassa on takuuvarma hittti, kunhan chilit jättää lisättäväksi jälkikäteen.

Sinisimpukat ovat myös ehkä sitä eettisintä ruokaa mitä merestä voi ottaa; simpukoiden kasvatus norjan vuonoissa ei saastuta vettä lainkaan toisin kuin lohen kasvatus. Se ei myöskään vaadi kasvaakseen toisten kalojen pyydystämistä ja jauhamista kalajauhoksi vaan simpukka itseasiassa puhdistaa vettä kasvaessaan pitkissä köysissä ja syödessään planktonia. WWF suosittelee myös valitsemaan lautaselle sinisimpukkaa, joten kokeilkaapa välillä sen lohen tilalle.  

Meillä simpukoille tehdään ensin sipulista ja rasvasta makupohja, joka kuullotetaan kannellisessa isossa, laakeassa kattilassa johon simpukat hyvin mahtuvat. Sitten kun pohjaan on lisätty kaikki halutut maut olen kipannut simpukat sisään, käännellyt niitä makupohjassa ja sitten lisännyt tilkan nestettä, joka alkaa höyrystyä ja kypsentää simpukat. Kun neste on lisätty kansi päälle ja heiluttele muutaman kerran kypsymisen aikana joka via jotain 2-4 minuuttia riippuen levyn kuumuudesta, simpukoiden määrästä ja muusta. Simpukat ovat kypsiä kun (lähes) kaikki simpukat ovat auenneet.

Sitten simpukat vaan syödään - mukaan kannattaa varata hyvää maalaisleipää jolla upeaa lientä voi särpiä lautaselta. Hyvää alkanutta viikkoa.

Sinisimpukoita kookoskastikkeessa (neljälle/viidelle)

2 pss simpukoita valikoituna (vain elävät)
2 shalottia silppuna
1 valkosipulin kynsi
tilkka öljyä
pala inkivääriä raastettuna (n. 2-3 cm) tai reilu teelusikallinen-puolitoista inkivääritahnaa
1 struunaruoho (jos ei ole, voit raastaa sitruunan kuortakin tai käyttää kaffirlimen lehtteä - ei niin tarkkaa) 
2-3 hujausta kalakastiketta (ehkä n. teelusikallinen?)
(hieman hunajaa tai palmusokeria jos haluat vähän makeaa mukaan)
1 tlk kookosmaitoa (400g?)

pinnalle
tuoretta korianteria
chiliä silppuna

Huuhtele simpukat ja nypi parrat pois jos niitä näkyy. Myös jos simpukoissa näkyy hiekkaa, niitä voi jynssätä juuresharjalla, mutta kasvatetut simpukat ovat yleensä ainakin niin puhtaita ettei tämä ole tarpeen.

Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja lisää öljyyn silputut shalotit, pilkottu valkosipuli ja inkivääriraaste. Lyö sitruunaruohon paksu pää rikki ja silppua pehmeä osa mukaan kattilaan hienoksi renkaaksi. Sekoita. Lisää sitten simpukat ja kääntele niitä makupohjassa.

Katso että levy on ihan täysillä ja kaada kattilaan koko purkki kookosmaitoa. Siitä pitäisi tulla ohut kerros laakeaan kattilaan - tarkoitus ei ole keittä simpukoita vaan höyrystää ne. Jos käytät hipun palmusokeria, lisää se nyt.

Laita kattilaan kansi päälle ja kun neste kiehuu, voit hieman pienentää lämpöä. Käännä välillä simpukoita jotta alimmaiet eivät kypsy liikaa. Kun kaikki simpukat ovat avautuneet n. 2-4 min aikana nosta kattila pois levyltä, ripottele päälle korianteri ja halutessa chili. Kääntele ja tarjoa heti hyvän maalaisleivän (esim reze) kanssa.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Munakoisoa osterikastikkeessa



Aasialaiset ruuat ovat olleet tämän talven hitti. Heräsin tähän ajatukseen tuossa taannoin kun V totesi jotain siihen suuntaan että "... Tämä sun aasialainen kausi on ollut ihan kivaa vaihtelua". En oikeasti ollut edes hahmottanut tätä aasialaista kauttani, sillä suuri osa ruuista on syntynyt niin sanotulla "short circuit evaluationilla"; eli mennään siitä mistä aita on matalin - menetelmällä. Kookosmaito ja kaffirlime kun antaa kummasti potkua vihanneslaatikosta löytyneeseen nahistuneeseen porkkanaankin keskellä sydäntalvea.

thairavintola orchid, kamppi
Orchidin parhaat; upeaa, rapeaksi paahdettua possua ja paksoita, pad-thai ja virgin-drinkit. Mennään toistekin, ehdottomasti!

Mutta jostain syystä olemme myös päätyneet syömään ulkona aasialaista, niin että kai meillä sitten on ollut jokin "kausi" :)  Missään kovin hienoissa paikoissa emme ole pyörineet - muutaman kerran Kalliossa Pekingissä ja kampissa kävimme Orchid - nimisessä thaimestassa, joka muuten oli ihan älyttömän hyvä valinta. Kaikki oli tuoretta, hyvin laitettua ja persoonallisen makuista - joimme siellä myös alkoholittomat drinkit joista tuo V:n sitruunaruohojuttu oli ihanaa ja mun mansikka-limehässäkkä oli ihan hyvää sekin.

munakoiso, aasialainen
Munakoiso paistetaan pannulla kypsäksi ja marinoidaan. Tosihelppoa!
Yhdellä näistä Peking - ravintolakeikoista koin elämää suuremman ahaa - elämyksen siitä, että osterikastike ja munakoiso ovat match made in heaven. Menin nimittäin tilaamaan possua ja munakoisoa joka osoittautui parhaaksi kiinalaiseksi ruuaksi pitkään, pitkään aikaan. Jostain syystä munakoiso ei ole tullut vastaan kiinalaisen ravintolan ruokalistalla aiemmin, enkä oikein osannut edes kuvitella miltä se sitten maistuisi. Se oli ihan mahtavan syvän makuista, täysin pehmeää ja samaan aikaan paahtunutta. Kertakaikkiaan suussasulavan ihanaa. Ja mikä parasta, minulle valkeni kotona hyvin nopeasti, että se on ihan naurettavan helppoa ja nopeaa tehdä itse.

Munakoisoruuat eivät aina näytä niin kauniilta, mutta maistuvat sitäkin paremmilta!

Googlailin reseptejä hakusanoilla munakoiso ja osterikastike ja löysin ison kasan erilaisia ohjeita joissa kaikissa oli sama perusidea; munakoisokuutiot paistetaan pähkinä- ja seesamiöljyssä kauniin ruskeiksi ja ihan pehmeiksi. Samaan aikaan toisessa kattilassa kiehutetaan osterikastikkeesta, ruskeasta sokerista, inkivääristä ja muista halutuista mausteista vahva kastike, johon kypsät munakoisot laitetaan imemään itseensä sitä ihanaa soosia.

Idea on oikeastaan ihan sama, kuin niissä inkiväärisissä munakoisoissa joita tein taannoin - kypsällä munakoisolla on ihan uskomaton kyky imeä itseensä kaikkea ihanaa.

Tuosta marinointikastikkeesta tuli toosi hyvää. Mietin että ruokaisamman annoksesta saa, jos laittaa kastikkeen sekaan vielä jotain pähkinää (esim. paahdettua maapähkinää) ja vaikka tofua tai vaikka nyhtöpossun jämät. Meillä lautaselle päätyi munakoisokastikkeen lisäksi toista, karkkipossu-parsakaalipohjaista thaikastiketta mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu se. Olisi ollut ihan hyvä ruoka sellaisenaankin, lisättynä vaikka sillä paistetulla tofulla.

Niin tai näin, suosittelen ehdttomasti kokeilemaan hyvän thai-jasmiiniriisin kanssa. Ihanaa kamaa ja superhelppoa.

Munakoisoa osterikastikkeessa (neljälle, mitat eivät täysin tarkkoja)

tilkka maapähkinäöljyä + rypsiöljyä paistamiseen
3 munakoisoa (keskikokoisia/pieniä)
n. 4 cm pala inkivääriä
2 suurta valkosipulin kyntti murskattuna
n. 1-1,5 dl osterikastiketta
n. 1 dl shalottisipuli-riisiviinietikka-mirinseosta jota jäi ostereista (voi korvata lorauksella riisiviinietikkaa ja miriniä sekä silputulla shalotilla)
3-4 kukkuraista teelusikkaa ruskeaa muscavado - sokeria (tai vaikka palmusokeria)
2 rkl seesamiöljyä

Lisäksi korianteria ja halutessa mietoa punaista chiliä silppuna

Murskaa valkosipuli ja silppua kuorittu ihkivääri hienoksi (tai raasta microplanella). Laita kattilaan tiljja öljyä ja siirrä sipuli ja inkivääri kattilaan. Voit laittaa shalotin mukaan silppuna jos sinulla ei ole sellaista sipuli-etikka-mirinseosta jota meillä meni mukaan (sellainen lisätään myöhemmin).

Kun mausteet tuoksuvat ja valkosipuli on saanut vähän kullanruskeaa ja pähkinäistä väriä, lisää osterikastike, sokeri sekä riisiviinietikka-mirinseos. Anna kastikkeen kiehua niin että sokeri sulaa ja seos hieman paksuuntuu. Sekoita lopuksi mukaan seesamiöljyä ja tarkasta maku. 

Siirrä kastike syrjään odottamaan ja paista wokissa tai teflonpannussa kuutioidut munakoisot kauniin ruskeiksi pähkinäöljyssä (voit myös sekoittaa pähkinä- ja rypsiöljyä). Jos ja kun käytät näitä normaaleja supermarkettimunakoisoja, niitä ei tarvitse "itkettää" toisin kuin erikoisliikkeistä saatavia aasialaisia munakoisoja, jotka voivat olla kitkeriä.

Lisää kypsät munakoisopalat kastikkeeseen ja kuumenna muutama minuutti, jotta munakoisot saavat imeä soosia itseensä.

Sekoita lopuksi mukaan iso kasa silputtua korianteria ja halutessa myös punaista chilisilppua. Tarjoa thai-jasmiiniriisin kanssa.