tiistai 28. heinäkuuta 2015

Voi apua, kokonainen ankka ja BBQ!



Olemme nyt koittaneet savustaa kaksi kertaa kokonaista ankkaa/hanhea jenkki-BBQ - tyyliin. Toinen yrite The Eggissä ja toinen Pro-Q:lla, mökillä. Molemmilla kerroilla on pyritty sellaiseen ylikypsään, uunissa paahdettua ankaa muistuttavaan lopputulemaan. Mutta ei. Niistä ankoista on tullut kyllä ihan hyviä, mutta auttamatta kuivia. Jostain syystä liha ei putoa luulta ja rintafileet muistuttavat tekstuuriltaan lähinnä kuivaa fasaania. Jos joku on semmoista syönyt tietää, että poikkisyyhyn leikaten se on melkolailla sahajauhoakin muistuttava rakenne;)

"Kun ankkaan laittaa tarpeeksi hilloa, siitä tulee Roope Ankka." - V:n tapa kohdata pettymyksiä komedian keinoin. :) Unkarilaisista villikirsikoita tehty hillo oli ainakin ihanaa. Lorautin sekaan hieman bourboniakin.  

Jotenkin homma ei vaan ole onnistunut mielestäni ihan nappiin enkä tiedä mikä siinä menee pieleen. Todennäköisenä syynä pidän sitä, että ankkaa ei vaan ole kypsennetty tarpeeksi pitkään että kaikki lihaa kasassa pitävät rakenteet olisivat sulaneet. Toisaalta, V on mittaillut ankkaa huolelleisesti thermapenillä niihin lämpöihin (74-76 C astetta) kuin ohjeessa sanotaan. Olemme käyttäneet useampaakin ohjetta joista paistoaikaa ja sopivaa sisälämpöä on arvottu. Vähän melkein harmittaa, koska ankka raaka-aineena ei ole halvin ja se ankanrinta, jota savustimme toisella taktiikalla (jättäen sen sisältä pinkiksi) tuli niin tajuttoman hyvää.

Tässä juuri selailin Pitt Cuen ohjetta kokonaiselle ankalle ja siinä "brinattua" (eli suolaliemessä liotettua) lintua savustellaan 45 min-1h joka on ihan merkittävästi vähemmän kuin meillä meni aikaa. Siinä tavoitteena on selvästi rosé rintafile. Vähän epäilyttää että tuleekohan siitä hyvä (etenkin koipien osalta), mutta toisaalta alkaa kohta olla aika kokeilla jotain muutakin. Ja kokonaisesta kanastakin tulee ihanaa kun ei kypsennä liikaa. Huoh, mikä dilemma. Parhaat palat savuankasta etenkin bourbonilla maustetun villi- tai hapankirsikkahillon kanssa ovat olleet jumalaisen hyviä. Mutta ne rintafileet...

Onko teillä kokemusta miten savuankasta tulisi a) sellainen luulta putoava tai b) muuten vaan ihan täydellinen.

Nimim. kuivaan ankkaan kyllästynyt....

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Sieniretken mehevämpi kantarellipiirakka

kantarellipiirakka, rahkapohja

Minulle on suuri ilonaihe että nelivuotiaani rakastaa metsässä kulkemista ja sienestystä ihan yhtä paljon kuin minä. Voin ja saan ottaa hänet mukaan sieneen ja nautimme löytämisen riemusta yhdessä, sillä metsä on itsessään äärettömän rentouttava paikka tällaiselle metsässä kasvaneelle. Ja vaikkei saaliin määrä olekaan tärkeä, usein kelpo ruokasieniä ja muuta metsän aarretta on löytynyt ainakin yhteen ruokaan, toisinaan pariin kolmeenkin sienten laadusta riippuen.

Ruokahan on tietysti parasta juuri poimittuna, kerättynä ja pyydettynä. Mutta lapselle iso asia on myös saaliin prosessointi ja että siihen voi osallistua. Ihan parasta on, että löydetyt sienet päätyvät lautaselle samantien, eikä niitä vaan jemmata jonnekin tölkkeihin, kuivuriin tai pakkaseen. Vaikka emme ole mitään maailman suurimpia piirakkaihmisiä niin eilisen sieniretken jälkeen tein lyömättömän herkullista kantarellipiirasta juuri sateen nostamista sienistä.

Minulle piirakoiden suurin vika on liian tiivis, tylsä vehnäjauhopohja ja turhan juustoinen ja jotenkin raskaan makuinen täyte. Tässä ei ole kumpaakaan, vaikka laitoinkin sienten pariksi jonkin verran juustoa ja kermaa.

kantarelli, piiras
Kantarellipiirakan pohja on tavallista piiraspohjaa pehmeämpi ja maukkaampi koska siinä on muutakin kuin vehnää. 

Pohjaksi tein nopean rahkapohjataikinan johon makua antoi Kemiön Myllyn lettujauho jossa on vähän ohraakin mukana. Jotenkin nämä Kemiön jauhot ovat ihan upean makuisia. Kaikki mitä niistä tekee, maistuu hyvälle.  Pohjataikina on nopea ja helppo tehdä. Ennenkaikkea; taikinan voi vaan laittaa valmistuttuaan valurautapanuun, täytteet päälle ja uuniin; ei temperointia, ei esipaistoa ja silti lopputulos on erinomaisen maukas ja hyvä.

kantarelli, mozzarella, piirakka
Makua kantarelleille antaa chilijuusto, seesaminsiemen, mozzarella ja timjami. Pehmeään muna-kermatäytteeseen tuli hauska makuvivahde muskotista. 

Perusidea piirakan täytteessä on mozzarella, kantarelli, kevätsipuli ja seesaminsiemen joista tykkään yhdessä tosi paljon. Oman twistinsä makuun tuo kesäreissulta mukaan jäänyt luomuchilijuusto jonka kannikan pilkoin mukaan sekä vahva cheddar, jota raastoin piiraan päälle. Jos haluat, voit käyttää piirakkaan rucolaa tai merisinapin lehtiä kuten alunpern meinasin, mutta kun niitä ei ollut saapuvilla laitoin timjamia ja sitruunatimjamia joita kasvaa puolivilinä kenttänä kukkapenkin reunassa.

Sen verran tämä lomalainen villiintyi, että opittuani Villiyrttikeittokirjasta laiturin vieressä kasvavan meriasterin olevan erinomainen villiherkku, kävin keräämässä siitä muutamia kukkia piirakan ja salaatin koristeeksi. Lisäksi meillä oli vielä Merituulin tuliaisina tuomaa hapatettua voikukka-kukkakaalisekoitusta niin ajattelin että hieman hapan lisuke sopii hyvin piirakan kylkeen. Niinkun sopikin. Pikkelssin ohje löytyy Sipulan blogista, täältä näin. Ja vaikkei nyt olekaan voikukka-aika, samaa ohjetta voisi varmaan kokeilla krassin siemenkodilla ja postauksessa oli myös esimerkiksi kantarelleille oma, mielenkiintoisen kuuloinen pikkelöintiohje joka alkoi kiinostaa meikäläistä per heti.

Että jos kaipaat helppoa ja tosi hyvää kantarellipiirakkaa, tässä yksi ajatus meidän kesäkeittiöstä höystettynä ihan parhaalla mökkituomisella; Merituulin omatekoisella ruokalahjalla.

pikkelssi, villiyrtti, piirakka, sieni
Piiras tarjoiltiin raikkaan salaatin, makean balsamicon ja kirpeän vihannespikkelsin kanssa. 

Kantarellipiirakka (pienehköön valurautapannuun tai n. 24 cm syvähköön piirasvuokaan)

Pohjaan
125g voita
125g rahkaa (puoli purkkia valion pehmeää täyteläistä rahkaa, sitä violettia)
1,5 dl kemiön myllyn lettujauhoja tai vehnäjauhoja + ohrajauhoa
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
hieman suolaa

Täyte
n. 1/2 litraa kantarelleja
2 kevätsipulia (mukulat kuullotetaan sienten kanssa, varret tuoreena mukaan)
voita paistamiseen
mustaa pippuria
suolaa tai omatekoista yrttisuolaa
2 rkl seesaminsiemeniä
1 pallo mozzarellaa (pirkan parhaat)
n. 50g kannikka chilijuustoa raasteena tai pieniksi pilkottuna
n. 3 rkl tuoretta timjami- ja sitruunatimjamisilppua (tai rucolaa)

kerma-munamassaan
3 dl kermaa
creme fraiche purkin jämät n. 1/3 purkki (ei välttämätön, voit korvata myös kermaviilillä osan kermaa)
loput rahkapurkista jota käytetiin pohjaan
2 munaa
suolaa
muskottia, maun mukaan

Päälle
n. 100g vahvaa extra mature cheddaria

Laita uuni päälle 180 asteeseen.

Sekoita keskenään vatkaimella rahka ja voi. Lisää sitten jauhot, leivinjauhe, ripaus suolaa ja kaurahiutaleet ja sekoita vatkaimella tai nypi vaan sen verran erttä saat aineet sekaisin.

Painele taikina uuninkestävään pannuun.

Paista sienet pienissä erissä kuumalla pannulla, niin että saat niihin vähän hyviä paistopintoja. Älä kuitenkaan kuivata ja sitkistä sieniä pannulla. (Tiedän, että toiset ensin haihduttavat sienet ja lisäävät sitten rasvan, mutta minä tykkään paistaa sienet vaan nopsaan pienissä erissä, jotta ne eivät sitkistyisi mutta saaavat silti makua paahtuvasta voista ja maillardeista)

Kuullota silputut sipulin mukulaosat voissa ja lisää kantarellien sekaan. mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada sitten sienet ja sipulit piiraspohjalle, revi päälle mozzarella, ripota seesaminsiemenet ja chilijuusto sekä silputtu timjami sekä sipulin varret. Sekoita muna-kermamassan aineet omassa kulhossaan. Kaada massa kantarellien päälle ja lisää pintaan raastettu cheddar.

Kypsennä uunin alatasolla n. 45 min tai kunnes munamassa on hyytynyt. Anna piirakan vielä sen jälkeen vetäytyä 15-20 min jotta piirakka on helpompi leikata mutta se on vielä lämmintä.

Tarjoa raikkaan salaatin, balsamicokastikkeen ja pikkelöityjen vihannesten kanssa. Korista halutessa villiyrtillä, kuvassa meriasteria.




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Täydellinen suklaakakku

täydellinen suklaakakku

I ilmoitti että haluaa syntymäpäiväkseen suklaakakun. Meikäläisen kädet olivat täynnä jotain tiskiprojektia ja lounasprojektia joten tuumasin V:lle että voisitko googlata minulle jotain suklaakakkureseptiä. Speksailin siinä tiskatessani, että haluaisin jonkun vähän kevyemmän ja ilmavamman suklaakakkupohjan; ei mitään liian tiivistä jota pitää temperoida tuntikausia ja rakenne pitäisi kuitenkin olla suussasulava. V oli vähän että voisitko antaa jotain tarkempaa speksiä, kun "enhämääosaamitääkaakkualeipoa"

kakkuvuoka
Tämän kesän kirpparilöytöjä olivat muutamalla eurolla Isojoelta löytyneet vanhat, ehjät alumiiniset kakkuvuuat. Täydellisiä mökille. 

No, sen ohjeen pitää alkaa että voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi, lisää sitten kananmunat ja jauhoa jonka jälkeen pohjaan lisätään sulatettua suklaata ja kaakaojauhetta. Muuten en ala. Ja Niinpä V teki työtä käskettyä ja löysi minulle ohjeen; useammankin kun totta puhutaan.

"And just why are so many chocolate cakes more a feast for the eyes than the stomach?"                                                                       - Felicity Cloake, The Guardian
Mutta se, minkä hän oli jättänyt päällimmäiseksi auki tuli valituksi. Tähän oli kaksi syytä: ohje selitti asiat niin että insinöörikin ymmärtää ja se loppui yllä lainaamaani lauseeseen, joka puhutteli ja jota en voinut ohittaa. Minusta kun kakku tehdään syötäväksi ja kunhan se on vaan tappavan herkullista on minulle oikeastaan aika lailla samantekevää miltä se sitten lopulta näyttää.

kaakao-voikreemi
Kakun väliin ja päälle levitetään voikreemiä, mutta koska siinä on kaakaota sitä ei tajua voikreemiksi. 

Toinen, henkilökohtaisella tasolla vetoava juttu ohjeessa oli kuorrutus. Kun olin lapsi, meillä ei ollut lupa syödä karkkia kuin kerran viikossa. Mutta parantumattomana herkkusuuna olin eräänä kauniina päivänä keksinyt, että kun kupissa sekoittaa pehmennyttä voita, tomusokeria ja kaakaojauhetta keskenään, siitä tulee herkullista, suklaista tahnaa. Silloin en tietystikään tajunnut että olin efektiivisesti tehnyt voikreemiä kaakaolla. Äiti saattoi olla samaan aikaan vähän sitä mieltä että lapsi oli luvattomilla teillä, sotkenut joka paikan kaakaojauhepölyllä, keksinyt jotain ällöttävää mutta kummallisen hyvää ja koska se on niin yllättävän kekseliästä ja herkullista ei oikein kehtaa kiukussakaan olla, vaikka ehkä mieli tekiskin. :)

Ja siinä se minua taas tuijotti; lapsuuteni superherkullinen suklaamössö, jota ei tajuaisi voikreemiksi kun sitä maistaa ja jolla tämä nimenomainen kakku oli tarkoitus kuorruttaa.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin irtopohjavuokaa, mutta onnistuu todistettavasti hyvin myös tavallisessa vuuassa. 

Ja niin sitä mentiin. Ja voin luvata että tässä ollaan nyt aika lähellä täydellistä suklaakakkua. Ainakin uskon että tässä on aineksia meidän perheen luottoreseptiksi tästä lähin.

kakkutaikina, suklaa
Kakkutaikinan pitää olla pehmeää, tämän enempää en uskaltanut laittaa nestettä. 

Minä en ole mikään taivaallinen kakunpyöräyttäjä, mutta äitini on. Äidiltä olen oppinut, että kakkutaikinan pitää olla lopulta suhteellisen löysää; sellaista juuri tehdyn mannapuuron vahvuista kun se on juuri sopivaa. Myös ohjeessa oleva sanamuoto "soft dropping consistency" a.k.a pehmeinä, suurina taikinapisaroina valuva koosumus antoi vihjettä että taikinan pitäisi olla suhteellisen pehmeää. Niinpä luotin vaistooni ja tietoon, että suomalaiset, puolikarkeat vehnäjauhot saattavat tarvita enemmän nestettä kuin mitä ohjeessa sanotaan ja lisäsin nestettä suht paljon. Lisäksi halusin makuun hieman creme fraichen happamuutta.

Kypsä kakkupohja alkaa hieman haljeta. Älä pelästy jos kakku laskee tasaiseksi; se oli juuri täydellistä niin. 

Ja sitten kun olin lisännyt taikinaan lähes tuplamäärän kosteita osia alkuperäiseen ohjeeseen verraten, stressasin tietysti kakun kypsymisellä. Alkuperäinen ohje kannattaa lukea läpi sillä siinä esitellään suhteellisen paljon erilaisia kikkoja ja tekniikoita suklaakakkujen tekoon. Kypsymisen kohdalla mielenkiintoinen tiedonmuru oli, että jos suklaakakkua kypsennetään aluksi vain hetken uunissa, nostetaan sitten ulos ja annetaan höyryttyä loppuun vuuassaan, kakun rakenteesta tulee kosteampi ja silkkisempi. Vaikkei ohjeessa ihan niin mennäkään, luotin tähän, kun katselin kakkua kypsymässä enkä ollut 100% varma onko se nyt kystä vai ei. Annoin sen olla uunissa ohjeen maksimiajan 30 (ehkä jopa 35) min ja otin pois kun keskusta näytti juuri asettuneen ja kakun reunoille alkoi tulla pieniä repeämiä. Tulitikkuunkaan ei jäänyt enää raakaa taikinaa, ehkä hieman sulaa suklaata oli jossain, sillä taikinaan tulee myös rouhittua suklaata. Tiesin, että tämän tyyppinen kakku on menossa liian kuivaksi jos se pääsee repeämään täysin ja nousemaan tulivuorelle keskeltä. Tämän pitää olla silkkistä ja hieman kosteaa.

Niinpä nykäisin kakut ulos ja repeämät laskeutuvat jäähtymisen aikana kiinni. Kakku ei kuitenkaan lässähätänyt (eli painunut kuopalle) vaan pohjista tuli kauniin tasaiset. Rukoilin kyllä siinä hiljaa mielessäni kaikkia keksimiäni suklaakakkujen ja pienten lasten syntymäpäivien jumalia, että pohja on juuri kypsä, silkkinen ja mehukas.

Lopputuloksesta tuli sanalla sanoen upea. En koskaan kuvitellut että siitä tulisi niin silkkinen, ihana ja samalla kuohkean suklainen kakku. Väliin voi laittaa vain voikreemiä tai käyttää kostutukseen rommia, inkiväärisiirappia tai vaikka espressoa. Minulla oli ihanaa, Turun torilta löytyneistä villikirsikoista keitettyä hilloa jota sipaisin loput kakun väliin. Se on suositeltavaa vain, jos kakku saa tekeytyä yön yli jääkaapissa, sillä hillo tekee pohjista liukkaat ja ne pääsevät luistamaan leikatessa. Jos tarjoat kakun heti, suosittelen vaan voikreemiä. Yön yli asettuessaan kakku kuitenkin imee hillosta kosteuden ja se pysyy kasassa.

kakkupohja, suklaa, täytekakku
Nelivuotias koristeli itse kakkua. Kynttilät ovat lempiväriä. 

Koristeluun käytin vain tuoreita marjoja ja tarjosin ohessa sokeroituja vadelmia sekä mansikoita sekä kermavaahtoa. Mökkikikkana sekoitin puoleen litraa kermaa yhden purkin creme fraichea jotta kerma ei erotu tarjoillessa ja yön aikana jääkapissa niin tehokkaasti vaan voin tarjota kermavaahtoa uudelleen. Prinsessakeittiön Veera ja Veeran Ihanat Ipanat olivat meillä synttärivieraina ja me äidit siinä tyytyväisinä kakkua santsatessa mietimme, että tästä saisi aivan valtavan hienon naked caken kun tekisi täytteeseen mustikoilla maustettua voikreemiä. Jos nyt innostuit, niin mustikkavoikreemiä tein muutama vuosi sitten bebetyyppisiin mustikkaleivoksiin. Silloinkin yhdistelmä oli mustikka ja suklaa... On kuulemma tulossa erinomainen mustikkavuosikin.

Joten tätä kakkua suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan! Ensi kerralla V:n ei tarvitse googlata kakkupohjaa banaanikakkuunkaan, tämän voisi hyvin käyttää täytekakkupohjaksikin. Ja ilman kermaa kakku säilyykin hyvin jääkaapissa mökillä JOS sitä jää. Tarjoiluun se ei tosiaan vaadi mahdotonta temperoitumisaikaa ja tarpeetkin saattavat löytyä valmiiksi kaapista. Ainoa isompi työ on vatkata sitä voita vaahdoksi. Koska suklaata ei oikeasti tarvita kuin yksi levy, suosittelen panostamaan mahdollisimman laadukkaaseen tummaan suklaaseen jossa on vähintään 70% kaakaota. Meillä oli 100g Lindtin 85% levy kaapissa ja se toimi hyvin antaen reippaan suklaan maun, mutta uskokaa pois että lopputulos ei ollut liian bitteriä.

Loving it.

Täydellinen suklaakakku (kahteen 20 cm vuokaan, riittää arviolta 20:lle)

50g tummaa suklaata väh. 70%, sulatettuna ja hieman jäähtyneenä
250g voita, huoneenlämmössä
250g luomuruokosokeria (tai vaaleaa muscavadosokeria)
1/2 tl suolaa
100g kaakaojauhetta, Van Houten
250g leivontakarkeaa vehnäjauhoa (jos käytät hienoa kakkujauhoa, saattaa vaikuttaa nesteen määrään)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3 isoa luomumunaa
150g creme fraichea (1 prk, Valio)
225 ml maitoa
50g suklaata murskattuna veitsellä hienoksi

Voi-kaakaopäälliseen (jos erityisesti pidät voikreemistä, voit tehdä myös vähän isomman annoksen, mutta tämä riitti kyllä)
140g voita, huoneenlämmössä
50g kaakaota
200g tomusokeria
hippu suolaa
(2 rkl maitoa, tarvittaessa, minä en laittanut)

Täytteeseen kirsikkahilloa (ei pakollista)

Voitele ja jauhota kaksi n. 20 cm halkaisijlataan olevaa kakkuvuokaa tai irtopohjavuokaa. Sulata suklaa vesihauteessa ja jätä jäähtymään. Laita uuni kuumenemaan 180 C asteeseen.

Mittaa ja siivilöi jauhot, kaakao ja leivinjauhe sekä sooda toiseen kulhoon valmiiksi.

Vatkaa voi, sokeri ja suola keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sitten munat yksi kerrallaan äläkä lisää seuraavaa ennenkuin edellinen on sekoittunut taikinaan kokonaan.

Lisää sitten käsin sekoittaen ja käännellen taikinaan puolet jauhoista (tai aja hitaasti yleiskoneella) ja lisää sen jälkeen sula suklaa ja lisää loput jauhot. Lisää sitten creme fraiche ja niin paljon maitoa, että saat taikinasta pehmeää ja juuri kaapimesta mostettaessa putoavaa.   (vasta tehty mannapuuro on samantyyppistä) Meillä maitoa lisättiin n. 2 ja 1/4 dl.

Jaa taikina kahteen paistovuokaan ja paista uunin alatasolla n. 30 min kunnes kakun keskusta on juuri asettunut eikä hylly enää, reunassa saattaa alkaa näkyä pientä halkeilua.

Anna uunista pois otettujen kakkujen jäähtyä aivan kauttaaltaan rauhassa pöydällä.

Tee voikreemi vatkaamalla voita ensin vaahdoksi. Lisää sitten kaakao ja sokeria. Jos seos ei ole tarpeeksi pehmeää, voit lisätä vähän maitoa.

(Valitse pohjimmaiseksi se pohja, joka on kypsempi, koska jos käytät hilloa, se kostuu siitä hieman lisää). Levitä n. kolmannes tahnasta kakkujen väliin ja säästä loput pinnan koristeluun. Jos haluat voit laittaa kakkujen välikerrokseen myös jotain makua tuovaa kostuketta tai ohuelti hyvää hilloa.  Jos käytät hilloa anna kakun vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristele murskatuilla suklaakekseillä (esim. oreos, domino tms) tai marjoilla. Tarjoa sellaisenaan tai creme fraiche kermavaahdon kanssa kuten meillä.



perjantai 17. heinäkuuta 2015

Karamellisoitunut raparperi-valkosuklaacookie


Muistatte varmaan ne taannoiset raparpericookiet joita tein. Ne olivat ihan hyviä, mutta ajattelin, että reseptiä voisi ehkä tuunata jotenkin paremmaksi.

Se, mikä alkuperäisissä cookieissa minua vähän häiritsi oli, että ne eivät leviä juurikaan pellillä, raparperi meni liian pieniksi paloiksi, inkivääri oli lapsille liian poppaa palasina ja lopputulos oli hyvää joskin vielä aavistuksen terveellisen puolella. :) Niinpä lisäsin taikinaan 2 kpl 175g valkosuklaahippupussia, käytin jauhettua inkivääriä ja tärkeintä kaikesta, korvasin ruskean sokerin kondensoidulla maidolla.

Näin pikkuleivistä tulee karamellisempia, niissä on selkeämpi raparperijuttu ja itse asiassa makukin on minusta parempi. Tietyti pikkueipä sitten kostuu siitä suuremmiksi paloiksi jätetystä raparperista tosi paljon yön yli, mutta pehmenneet pikkuleivät voi lämmitää & hieman kuivattaa uunissa ennen tarjoilua. Noin 150 astetta, lusikka uunin oven yläreunan väliin ja 15 min kiertoilmalla rapsakoittaa keksin pinnan uudelleen ja tekee valkosuklaasta jälleen pehmeää.

Lämmitetty ja uudelleen rapsakoitu pikkuleipä tarjottiin valniljakastikkeen ja mansikoiden kanssa.
Aikuisten lasiin päätyi vähän pinkkiä kuohuvaakin. :) 

Tarjosin näitä Merituulin ja Jukan perheelle viime viikonloppuna; juurikin lämmitettynä ja perinteisen itsetehdyn vaniljakastikkeen sekä vadelma-minttusokerin ja mintunlehtien kanssa marinoiduilla tuoreilla mansikoilla. Lapset rakastivat pikkuleipiä niin, että lupasin ohjeen Merituulille pikapikaa. Jukka muuten tuumaili, että raparperia voisi olla vieläkin enemmän; miettttiin siinä että taikina saattaisi kantaa sellaisen litran verran isoksi pilkottua raparperia, joten voit kokeilla lisätä jos tahdot. Ja tässä se ohje nyt sitten on.

Koska taikina on aika iso ja pikkuleivät parhaita heti uunista tullessa kannattaa miettiä puolitatko määrät. toinen vaihtari jota en vielä kokeillut oli, että tekisi koko taikinan mutta antaisi taikinan kovettua jääkaapissa pötköksi ja leikkaisi valmiita taikinakiekkoja pakkaseen. Näin toimimalla pikkuleipiä voisi paistaa tarpeen mukaan sopivan määrän?

Joka tapauksessa näistä tuli minusta parempia kuin alkuperäisistä.

Karamellisoitunut raparperi-valkosuklaacookie (n. 3-4 pellillistä)

115 g voita
1 prk kondensoitua maitoa n. 390g
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 tl vaniljasokeria (aitoa)
5 dl jauhoa
aitoa vaniljaa n. 1/3 tl hippuina tai 2 tl vaniljasokeria
1, 5 tl jauhettua inkivääriä
1 tl soodaa
1 tl suolaa
 7 dl kaurahiutaleita, suuria 
n. 8 dl pilkottua raparperia suurehkoina palasina
2 pss pirkan valkosuklaahippuja á 175g
(n, 1,5 dl pilkottua sokeroitua inkivääriä)

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita kiertoilmalle sillä kiertoilmalla tuli ainakin meillä paljon kauniimpia keksejä.

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi yleiskoneessa. Sillä aikaa siivilöi toiseen kulhoon jauhot, sooda, mausteet ja suola.

Lisää sitten voi-sokerivaahtoon yksitellen munat koko ajan vatkaten. Lisää toinen muna vasta kun edellinen on sekoittunut kokonaan taikinaan.

Lisää sitten osa jauhoseoksesta, kondensoitunut maito ja sekoita. Lisää sitten loput jauhot ja sekoita taas.

Lopuksi lisää raparperit, valkosuklaa, kaurahiutaleet ja inkivääri jos käytät.

Muotoile taikinasta keksejä leivinpaperille; älä jätä isoksi kasaksi koska taikina ei hirveästi leviä.

Paista sitten uunissa n. 10-20 min kiertoilmalla.  Paistoaika riippuu keksin koosta ja uunista joten ei ole huono idea paistaa vaikka yksi koepikkuleipä.

Uudelleenlämmityksessä käytä paljon matalampaa lämpöä, meillä 150 astetta, lusikka oven väliin jotta ylimääräinen kosteus pääsee pois ja n. 10 min tai kunnes pikkuleipä on lämminnyt ja hieman rapsakka pinnastaan. 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Ruokamatkalla Turussa eli tuuliajolla ja lomalla. :)

Aurajokiranta


"Äiti, minä tykkään Turusta!" huokaisi I Smörin pöydässä syötyään hyvän illallisen. Pikkumies oli selvästi päässyt "kulinaristiseksikin pääkaupungiksi" kutsutun, joen halkoman kesäkaupungin makuun ihan kunnolla.

Smörissä saimme auringonkukansiemenpraliinista tehtyä jäätelöä. Nam. 

Laskeuduimme Turkuun tiistai-iltana, jonkinlaisen äidin extempore- päätöksen seurauksena. Olimme juuri viettäneet pohjanmaalla puuhakkaan vajaan viikon, mummun ja paapan sekä isomummun luona Isojoella. Ja sitten olimme ajaneet monta tuntia Isojoen suunnasta Turkuun, I:n nukkuessa suurimman osan matkasta. 

Me olemme I:n kanssa lomalla. Oikeastaan tarina menee niin, että I:n ihana perhepäivähoitaja jäi eläkkeelle kesäkuun lopussa ja uusi hoitopaikka päiväkodissa on edessä vasta elokuun puolessa välissä. Niinpä minä otin vähän hoitovapaata ja kesälomat putkeen ja vietän I:n kanssa pitkän kesän. V on vielä töissä ensi viikon puoleen väliin ja ajattelin että ennen yhteistä lomaa lähdetään sukuloimaan. Ja sillä reissulla sain vielä päähäni, että pistäydytään Turussa, kun ei oikein koskaan ole ollut aikaa käydä ja tiedän että paikallinen ravintolaskene on käymisen arvoinen. :)  Olen toki pistäytynyt Turussa muutaman kerran, mutten ole oikeastaan viipynyt kuin pikaisen päiväretken verran kauppailemassa ohikulkiessa. Nyt kun kerrankin on aikaa, soitin V:lle ja kysyin voisiko hän klikata meille jonkin yöpaikan Turkuun kesädiileillä; ollaan yksi yö tai ehkä kaksi. Katsotaan miten alituiseen paikanvaihtoon vähän kyllästynyt ja jo koti-ikävääkin poteva I sopeutuu hotelliin. 

Kivilinna on sisustettu modernilla valkoisella, neutraali mutta erinomaisessa kunnossa ja vanha talo luo fiilistä.
Sijainti on mainio Kupittaan seikkailupuiston ja joenrannan ravintoloiden välissä. 

Ja V ylitti itsensä. Hän bongasi yleensä liikemiesten suosimasta Forenomin Kivilinnasta hyvän kesädiilin ja saimme Turkuun oman kaksion leveillä ikkunalaudoilla, täydellä keittiöllä ja pesukoneella(!). Näistä etenkin jälkimmäisen arvoa ei osaa kuvitella kuin reissussa rähjääntynyt kesälomalainen jonka vaatteet ovat pääosin jo kassissa "pyykki". Noita huoneistohotelleja kannattaa bongailla näin loma-aikaan.  Kun firmoilla ei ole tarvetta, hinnoista voi lähteä hyvinkin puolet pois. 

Ja yllätyksekseni kun I näki äidin pesevän pyykkiä, häntä nauratti ja arkisen puuhan innoittamana I totesi samantien että "Äiti, tämä on meidän kotimme nyt vaihteeksi! Minä haluan olla täällä kaksi yötä!". Äitiäkin hymyilytti siinä vaiheessa ja morsetin V:lle että klikkaa vaan se toinenkin yö, Ä & I hyväksyy majapaikan. ;)

Tintå oli sisustukseltaan kepeän romanttinen ja ripauksen rustiikkinen. Oikein viihtyisä. 

Ravintolasuosituksia huhuilin kokeneemmilta Turun kävijöiltä ihan vaan proosallisesti FB-seinälläni isomummun kukkapenkkien kohennuksen välissä ja sain ihan pätevänoloisen listan; Mami, Tintå, Smör, Ludu ja tietenkin Kaskis, joka vaan on valitettavasti juuri nyt kesälomilla. Ja Kaskikseen pitäisi muutenkin tehdä varaus vähän aiemmin, eikä vasta siinä kohti Turkua ajaessa. :) Mutta meidän kävi silti ihan erinomaisesti ja saimme Turussa hyvää ruokaa! 

smör
Lapsille saa pienemmän annoksen listalta. Kebakkoja on alkupalakokoisessa annoksessa kaksi; kiva jaettava makupala. 

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valikoitui Smör, lounaalla kävimme Tintåssa ja eiliseksi illaksi onnistuin varaamaan vielä pöydän Mamista

mami
Mamissa on kaksi salia ennen keittiötä; iso ja pieni. Kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen vaikka kahdelle näemmä saa vielä tuurilla pöydän samana päivänä. 

Etenkin se Smörin keikka jäi I:n mieleen. Hän oli niin onnellinen saadessaan eteensä hyvää lammasta ja upeaa, voissa paistettua kalaa että pikkumies söi melkein kaiken, malttoi laittaa puhelimenkin sivuun ruokailun ajaksi ja lauleskeli hieman onnellisena istuskellessaan. Pienet päiväunetkin varmaan auttoivat, että illalliseen jaksoi keskittyä kunnolla. Äidinkin mielestä ruoka oli erinomaista, palvelu ystävällistä ja mökkeilyn & isomummun auttelun jälkeen tuntui käsittämättömän ihanalta istua valmiiseen pöytään. Ja jos I olisi saanut päättää, me emme olisi muualla syöneetkään tällä reissulla. :)

smör
"Äiti, se ravintola joka on maan alla"
Tilasin meille alkuun lammaskebakkoja jaettavaksi, pääruuat molemmille erikseen ja jälkiruuaksi vain yhden pallon paikallista erikoisuutta, auringonkukkasiemenpraliinista tehtyä jäätelöä. Koko lysti kustansi äidin viinilasillinen ja I:n omppumehu mukaan lukien n. 77 eur. 

Oli tosi hyvää - kaikki. Lammas oli jätetty roseksi sisältä juuri sopivasti, lisäkkeenä oli cole slaw jossa taisi olla vähän parsaakin siivuina ja sinappikastiketta.  Kala oli tuoretta ja herkullista ja sen alla oli monipuolisesti kesän makuja; fenkolia, kukkakaalia (sekä pyreenä että paloina), tilliä, uutta perunaa, porkkanaa ja pieniä vihreitä. Hieman harmitti, etten tajunnut sanoa että I rakastaa kukkakaalin floretteja paljon enemmän kuin perunaa; keittiö oli pilkkonut kukkakaalin tosi pieneksi lastenannokseen; mikä varmaan useimpien kohdalla on hyvä asia. No, minulla oli monta kukkakaaliflorettia ja siitä liikeni I:llekin. Ylipäätään vatsa tuli kyllä tosi täyteen ja jollei listalla olisi ollut noin mielenkiintoista jäätelöä, olisi voinut jälkiruoka jäädä syömättä. Mutta auringonkukkapraliinia nyt ei vaan voinut vastustaa. Jätskissä oli samoja kaikuja kuin Chef & Sommellierin upeassa kantarellijätskissä, mutta kepeämmin. Annoksia nyt ei sinänsä voi verrata, kun tilasin vaan yhden pallon jätskiä versus C&S:n luomus, jossa oli komponentteja vaikka muille jakaa, mutta kiva että jätsekihinkin tulee jotain hauskaa ja uutta. 

tintå
Tintån salaattibuffa oli runsas ja paikalla oli paljon paikallisia lounaalla. Myös äitejä lapsineen. 

Lounaspaikaksi valikoitui pienen arpomisen jälkeen Tintå. He myyvät lounaalla Pizzaa ja salaattibuffaa keitolla tai ilman. Tänään runsaan salaattibuffan parina oli mustajuurikeittoa. Oli ihan perushyvää, helppoa ja jos tässä vielä kesälomalla Turkuun eksyttäisiin, Tintån illallinen vähän houkuttaisi. Erityiskiitos salaattipöydän kanakuutiosta, ne oli maustettu jotenkin tosi hyvin. Leipä oli tuoretta, pavut maistuvia ja reilusti sinappinen perunasalaatti oli minun makuuni. Kakkutiski näytti myös hyvälle. :) 

Mamin tartar oli äidin mielestä ihan ihanaa, I ei (yllätys yllätys) innostunut pienestä chilistä, jota lihassa oli. 
Mamin lista näyttikin jo tosi hyvälle. Koska olimme kuitenkin syöneet tällä reissulla jo kaloja, keittoa ja jätskiä, valitsin listalta meille jaettavaksi härkätartarin, pääruuaksi ankkaa kahdella tavalla ja jälkiruuaksi vadelmakääretorttua. 

Jos minun pitäisi valita illallisista parempi, se olisi vaikeaa. Mamin tartar oli kaikkine lisukkeineen tajuttoman hyvää. Mukavasti onnistunut modernisointi klassikkoon, josta tykkään tosi paljon. Tosin, lihassa itsessään oli vähän chiliä seassa, mitä en tajunnut annosta tilatessani. Niinpä I totesi ensimmäisen suupalan jälkeen että poppaa on, ja päätyi syömään leipää. Lisäksi koko päivän kävelyjen ja seikkailupuistoriehumisten jälkeen I oli aika väsynyt. Vaikka olimme illallisella jo 17:30, I ei oikein jaksanut keskittyä vaan räpelsi krokotiilikylpypeliään vähän liiankin kanssa. 


Ankka kuitenkin lopulta maistui myös I:lle. Ankkaa kahdella tavalla oli minusta ihan erinomainen annos. Muistatteko kun joskus mietin blogissa että Tapiolassa olevan Kylä ravintolan ankkaa ja kurpitsaa - annos minusta kaipasi jotain? No, Mamin ankkaa ja kurpitsaa oli ihan täysosuma. Annosta voisi osoitella ja huikkia että "Tätä mää niinku tarkotin (!)" ;) 

Hieman mausteinen kurpitsapyree sopi tajuttoman hyvin herkullisuutta uhkuvan prässätyn ankan kaveriksi. Paahdetuista tomaateista tuli happoa ja tumma shalottisipulikastike helli paistettua ankanrintaa. Söin joka murun vaikka mietin, että kun lautasella on kaksi ankkaa ja pyrettä, minulle olisi kyllä riittänyt puoliska paistetusta rinnastakin, kuten lastenannoksessa. Mutta eipä ainakaan kukaan jää nälkäiseksi ja näin herkullisen annoksen syö kyllä isompanakin; etenkin kun jaoimme alkuruuan I:n kanssa. Alkupalasta ja pääruuasta äiti antaa 10 pistettä. Vaikka lautasella oli paljon kaikkea, annokset eivät olleet varsinaisesti mitään liian fiiniä piperrystä vaan sopivan rennolla kädellä tehtyjä, herkullisia ja kuitenkin huolella valmistettuja.  


Ainoa, mikä vähän oli ehkä pettymys oli upeasta ulkonäöstään huolimatta se jälkiruoka. Olisi varmaan vaan pitänyt ottaa sitä mansikoita ja poikien vaniljajätskiä mitä liitutaululla mainostettiin päivän erikoisena, mutta kun sitä jätskiä oli juuri Smörissä syöty,  I halusi jostain käsittämättömästä syystä "keksin"ja äiti oli halunnut koko päivän kakkua :) Minä kuvittelin mielessäni vadelmakääretortun ja tuoreet vadelmat suussasulavan pehmeäksi, kesää uhkuvaksi raikkaaksi jälkkäriksi jossa kääretorttu olisi suussasulavan pehmeää ja kakkumaista.


Jos Nanna oli Gotlannissa sitä mieltä että tekee paremman unelmatortun, niin minä olen samanlaisella suurpiirteisen perheenäidin vankkumattomalla itseluottamuksella taipuvainen uskomaan, että saan leipaistua paremman vadelmakääretortun. En ehkä noin siistiä ja fiiniä, mutta... Tässä pohjassa oli vähän samaa kuin Gotlannin unelmassa; se oli sitkeämpi kuin Suomalaisissa kääretortuissa yleensä. Jotenkin se suklaiseen torttuun sopi, tehden siitä sellaisen mutakakkumaisen ja etenkin kun täyte oli ihan oikeasta voista tehtyä kreemiä.  Mutta sanotaan nyt vaikka että kuvittelin Mamin tortun listaa lukiessani toisenlaiseksi. Tämmöisenä tinkimättömänä kulinaristina minun on lisäksi tavattoman vaikeaa sulattaa kasvisrasvalla jatkettua voikreemiä yhtään missään. Tuoreet vadelmat olivat toki ihania ja jätski hyvää, lautasella oleva hieman salmiakkinenkin muru ja kuivattu vadelma ihan kiva lisä. Mutta se kääretorttu ei oikein ollut makuuni.

Illallinen meiltä kahdelta jälleen yhdellä lasilla viiniä, parilla omenamehulla ja espressolla oli 78 e, joten suht samoihin vetää Smörin ja Mamin osalta. Ja koska annokset ovat molemmissa ravintoloissa niin runsaita, tuommoisen pienen lapsen kanssa suosittelen jakamaan alkupalan ja jälkiruuan.  Kiva että se onnistuu.

Joka tapauksessa Mami ja Smör molemmat jäivät mieleen paikkoina jonne menisin tosi, tosi mielelläni uudelleen. Molemmissa oli roppakaupalla tunnelmaa; Smör jäi mieleen ehkä enemmän skandinaavisena Mami taas rohkeana makujen yhdistelijänä joka osaa lajinsa. Molemmissa paikoissa oli lisäksi ihan täysi meno päällä illallisaikaan kesäisenä arki-iltana ja Smörissä taisi meidän lisäksemme olla pari muutakin lapsiperhettä.

Vaikka olikin aika sateista, meillä oli mukava reissu Turussa. Tänään olisi tarkoitus sitten katsoa jos tuulet veisivät meidät saariston suuntaan - mutta katsotaan mihin täsä matkalla vielä ehditään; ehkä torille ja vielä pieni kiepaus Naantaliin, jos tuulet suovat... ? ;) 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Perheenäidin pieni chilinkäyttöohje aloittelijalle

chili, käyttö

Ihan ensiksi täytyy sanoa, että chilin tulisuuden aiheuttaman aineen, eli kapsaisiinin sietokyky on asia joka kehittyy tottumuksen mukaan. Toisekseen kerron heti, että en ole mikään henkeen ja vereen chiliharrastaja ja tiedän varsin hyvin että joissain ihmisissä aihe herättää chiliäkin tulisempia intohimoja. Tämä pieni käyttöohje on teille kotikokkaajat, jotka kenties käytätte chiliä ensimmäisiä kertoja tai olette ehkä ostaneet ensimmäisen chilitaimenne ja mietitte mitenkä näihin pitkulaisiin hitaasti punehtuviin tai kellastuviin palkoihin oikein tulisi suhtautua. Sanottakoon nyt sekin tässä heti alkuun, että meikäläisen fokus on maussa, ei niinkään poltteen maksimoinnissa. Otan lisäksi enemmän kuin mielellään jatkovinkkejä postauksen kommenttilootaan. Lisäksi blogista löytyy vieraskynäillyt (osa1), hyvät jutut (osa2) chilien kasvatuksesta (osa 3) jos vinkkejä kaivataan. En siis puutu siihen puoleen tässä jutussa.

Idea postaukseen tuli vuosi sitten Alkossa, kun eräs tuttu myyjä turisi viikonloppugrillailuista joista oli tullut aavistuksen liian tulisia. Hän pyöritteli silmiään kun herkesin tarinoimaan ihan perusjuttuja chilin käytöstä. Kyseinen herrasmies on harrastunut ruuan suhteen ja olin ehkä aavistuksen yllättynyt, että chili oli raaka-aineena niin vieras.  Ja sitten mietin asiaa rauhassa ja tuumasin, että niin; varmaan se on sama aika monella. Vaikkei chiliä yleensä niin käyttäisikään, kesällä se chili jotenkin houkuttaa ja koukuttaa grilllin kuumetessa ja sitten sitä palkoa siinä pyöritellään arpoen; uskaltaisiko? Ja jos, paljonko? Ja yleensä ei ole edes tarkkaa tietoa mikähän tämä laji oikein on.

chili, siemenet
Eniten poltetta on chilin siementen kiinnikkeissä.

Noh, chililajikkeita on tosiaan monensorttisia. Joskus Hesarissa oli hieno taulukko eri lajeista ja niiden tulisuudesta, mutta eipä sellaista taulukkoa yleensä ole tallella tai saapuvilla mökillä.

Siksi neuvonkin; jos aiot laittaa chiliä ruokaan, etkä yhtään tiedä kuinka tulista se on; maista sitä. Aika harva chili on oikeasti niin tulinen, ettei sitä viitsisi maistaa sellaisenaan. Habaneron ja Naga Morichin (ja sen sukuisten, mutta harvemmin nähtyjen kuten bhut jolokian) kohdalla jättäisin maistelematta, mutta noin muuten chilistä voi maistaa pienen palan. Jos chili on tosi tulista, lasi rasvaista maitoa, piimää tai jogurttia auttaa poltteeseen.

Chilin miedoin osa on kärki ja tulisuus lisääntyy kantaa kohden. Osittain se johtuu siitäkin, että oikeasti chilin sisällä poltavaa kapsaisiinia on eniten noissa valkoisissa siementen kiinnikkeissä. Ei siis itse siemenissä, vaan noissa valkoisissa kiinnikkeissä. Siemeniä on taas vähemmän chilin kärjessä ja eniten kantaa lähinnä. Minun mielestäni myös chilin hedelmäliha on aavistuksen tulisempaa lähempänä kantaa, mutta tämä voi olla henkinen harha. Mutta: saadaksesi kutakuinkin tasaisen tulisuuden omaavaa chiliä, kaavi valkoiset siementen kiinnikkeet huolella pois.

Näin ollen jos käytän chiliä katkarapuihin, salaatteihin tai keittoihin sellaisenaan, tai vain vähän kypsennettynä käytän yleensä noin puolet chilistä ja nimenomaan siitä kärikiosasta. Se kanta taas sopii ruokaan kypsentämättä jos on mieto chili.  Jos teet jotain tosi ptkään kypsennettävää ruokaa siihen voi halunsa mukaan käyttää nataosan siemenineen päivineen. Chilin siementhän eivät ole myrkyllisiä, eikä niitä suositella kummemmin poistettavaksi kuten paprikalla mutta niiden kiinnikkeissä on tulta ja tappuraa.

Pitkään kypsentäminen poistaa tulisimpien chilien poltetta ja jättää vain pehmeämmällä poltteella varustetun chilin maun ruokaan. Toki, maltti on valttia. Isoonkaan, 800g jauhelihapaketista tehtyyn chili con carneen en ole laittanut koskaan puolta habaneroa enempää (okei, jossain äijäbileissä taisin yllytettynä laittaa kokonaisen ja joo, hiki puski raavaampien miestenkin pintaan). Jo puolikkaalla habanerolla ruoka on hiet pintaannostavan tulista vaikka se olisi hautunut kolme tuntia ja kokkausvaiheessa kapsaisiini saa yskimään, joten liesituuletin on hyvä kaveri. Tässä kohdin tullaan juuri turtumukseen; osalla ihmisistä on paljon itseäni kovempi chilinkestokyky. Minä käytän chiliä mausteena, enkä niinkään poltteen vuoksi. Chileillä saa ruokaan hauskoja raikkaita, kepeän paprikaisia makuvivahteita jotka vaihtelevat saman chilinkin osalta kypsyystasteen mukaan.

Yksi suosikkichilini Aji cristal on vihreänä melkein nokkosmaisen raikas tuoksultaan; kellastuessaan se saa keltaisen tomaatin tai paprikan tyyppistä kepeää makeutta ja punaisena se on hedelmäinen, lähes herukkainen sailyttäen silti raikkaan pohjamakunsa. Todella monipuolinen chili jossa on sopivasti (ehkä hieman kaupan punaisia peruschilejä enemmän) poltetta, mutta se ei ole liian polttava että sitä ei voisi käyttää kunnolla maustamaan. Lisäksi erilaikkeisia chilejä voi yhdistää; kokemus opettaa mikä sopii yhteen minkä kanssa. Ihan mahtavia bbq kastikkeita saa hauduttelemalla eri tulisuuden ja makupaletin omaavia chilejä jonkinlaisessa makeahkossa kastikepohjassa.

Paitsi chilin kypsyys, myös kasvin ikä vaikuttaa chilihedelmän tulisuuteen. Jos nyt ostit taimitarhalta keväällä uuden kasvin, sen ensimmäisen sadon hedelmät SAATTAVAT (eivät välttämättä) olla hyvinkin mietoja, lähes tulettomia. Tilanne korjaantuu jatkossa, mutta tämänkin vuoksi suosittelen maistamaan sitä chiliä ennen käyttöä. Yllätys voi olla pettymys suuntaan tai toiseen jos vaan laitat ruokaan chiliä ollenkaan tietämättä mitä meni soppaan.

Ja sitten tietysti se chilin käsittely. Jos mahdollista, chilejä kannattaa käsitellä kumihanskat kädessä, sillä polte on ikävä jos kapsaisiini siirtyy käsistä limakalvoille. Ihan liian helposti pyyhkäisee hikeä otsalta ja sitten kapsaisiini valuu hien mukana silmiin, huulille ja nenään. Tuntemani miehet ovat raportoineet toisentyyppisistäkin chilikatastrofeista. ;)

Jos hanskoja ei ole, tiedoksi että kapsaisiini on rasvaliukoinen. Voit siis chilien käsittelyn jälkeen lorauttaa käsiisi hieman ruokaöljyä ja hieroa sitä käsiin ja kynsien alle. Sitten pese öljy pois tiskiaineella ja ainakin suurin osa kapsaisiinista lähtee öljyn mukaan.

Sellainen hassu kuriositeetti muuten joka liittyy tähän kemiaan ja jolla voit myös viihdyttää kesävieraitasi on, että alkoholi liuottaa kapsaisiinia ja liottamalla chiliä viinassa, sen tulisuus laimenee tai häviää kokonaan. Meillä chiliä on lähinnä liotettu jossain kesädrinkissä josta on lähinnä juotu se drinkki ja chili hukattu. :)

Varmaan nyt unohdan jotain ihan olennaista vielä, mutta varaan oikeuden lisätä sen juttuun myöhemmin. Tässä kumminkin nämä muutamat asiat jotka ovat pyörineet kielenpäällä aiheeseen liittyen. Toivottavasti näistä on iloa siellä kesäkeittiöissä! :)