torstai 28. lokakuuta 2010

Uunikanaa kurpitsapedillä eli nopeiden... tai helppojen ruokien viikko

uunibroileri kurpitsapedillä

Ei vaan ole kyennyt eikä pystynyt. Onneksi kuitenkin vahingossa, ilman ohjetta ja ideaa voi myös onnistua ;) Tätä söimme eilen ja olikin ihan tajuttoman hyvää. Minä niin tykkään butternut - kurpitsasta ettei paremmasta väliä. Lisäksi - tälläiset yhden kipon ruuat ovat ihan ykkösiä arkena.

Ostin muutama päivä sitten lähikaupasta jännittävän Kariniemen umpiopakatun kananpojan vähän kahtiajakoisin ajatuksin; tosi kiva, että kokonaista broileria saa pakattuna, maustamattomana tuoretavarana. Kiva, koska siten tuoretta ja kokonaista broileria voisi ehkä ostaa pienemmistäkin kaupoista, joissa ei ole erillistä säilytystilaa kanalle. Mutta kääntöpuolella tämä selvästi koneellisesti vakuumiin pakattu kana tuskin on ollut yksi niistä kovin onnellisista yksilöistä... No, ehkä joskus kanassa, kuten munissakin lukee jotta vapaa kana tai luomukana. Idea on kumminkin hyvä ja tosi kätevää, että kana säilyykin tietysti umpiopakattuna vähän pidempään.

Kurpitsa paahtui makeanmehukkaaksi ja linssit kypsyivät imien itseensä kurpitsan ja kanan mehuja. Miten tämä voisi olla pahaa?

butternut kurpitsaa ja belugoja

Uunibroileria kurpitsapedillä (pienelle perheelle)

1 uunibroileri
1 butternut - kurpitsa
n. 1,5 dl beluga - linssejä
n. 2 dl vettä
2 kynttä valkosipulia
yhden ison salvian oksan lehdet riivittynä (tai puolet kaupan vesiviljellystä puskasta)
suolaa, pippuria

broilerin päälle:
hieman cayannepippuria
vähän garam masalaa
kikkoman - riisikastiketta (tai (vaaleaa) siirappia, loraus vettä ja soijaa seoksena)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
suolaa

Lopuksi koristeluun sitruunatimjamia

Kuori kurpitsa ja poista siitä siemenet. Pilko kurpitsa kuutioiksi ja laita kuutiot uunivuokaan. Huuhdo belugat ja lauta ne kurpitsan kanssa vuokaan. Lisää murskattu valkosipuli, vesi ja salvian lehdet.

Peitin sitten uunivuuan kannella ja annoin hautua 200 asteisessa uunissa n. 20 min. En tiedä oliko tämä varsinaisesti tarpeen, kun kanalla menee kuitenkin 1,5h ne olisi varmaan voinut laittaa uuniin yhtä aikaakin...

Sitten lisää pedille vähän suolaa ja pippuria, laita pesty ja kuivattu kana kurpitsapedille, ripauttele päälle vähän mausteita maun mukaan ja hiero ne pintaan tasaisesti. Ripottele vielä suolaa ja pippuria kanalle. Valele riisikastikkeella ja öljyllä. (näppärä sekoittaa nämä kipossa ja sutii pullasudilla...Laiska vaan valelee... ;) )

Paahda uunissa n. 180 asteessa n. reilu tunti tai 1,5h kunnes paistimittari näyttää 82 astetta ja kana on kypsä. Kanaa kannattaa valella ainakin kerran paiston aikana vielä öljyllä - parempi tulee jos sutikoi muutaman kerran sillä sokerisella glaze-öljyseoksella.

Lopuksi ripottele sitruunatimjamia ruualle. Nautiskele vaikka coronalla twistatun herukkahillon kanssa.

p.s. V leikkii vanhalla 1D:llä, kyllä vanhallakin ammattikameralla tulee hienot värit, hienommat kuin mun räpsyissä - eikö vaan?

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Matthew'n munakoisokeitto eli sateisen illan lämmittäjä

munakoisokeitto


Satoi hieman räntää, kun kävelin Eerikinkatua pitkin kohti autoa. Kadun varren lähikapakoista kuului musiikki ja puheensorina kun joukko ihmisiä oli viettämässä kaupunki-iltaa. Väistin viluisia, joita seisoi kerääntyneenä pieneen ryhmään baarin ulkopuolelle, tupakalle. On juuri sellainen ilta, jolloin päämäärättömän ja yksinäisen on helppoa eksyä sisään yhdelle. Bussipysäkillä värjöttelyn sijaan vaeltaa sisään ihmisten keskelle lämmittelemään; glöille tai pitkälle töiden jälkeen.

Minä kuljen ohi ja katselen maassa lojuvia kuolleita lehtiä. Joku on rikkonut kasan lautasiakin kadun varteen. Katuvalot tummansinistä taivasta vasten valaisevat keltaisella valolla vielä ne muutamat urheasti kiinni pitävät lehdet ja saavat pysäköityjen autojen päälle sataneen veden kimmeltämään. Hengitän raikasta syysilmaa ja mietin; lienee totta mitä anoppi sanoi - syksyn lapsi nauttii syksystä.

kynttilä

Kello on seitsemän ja minä olen matkalla kotiin. Päivä on parantunut aamusta huomattavasti, mutta nyt, kaiken suorittamisen jälkeen tunnen olevani aivan liian väsynyt edes miettimään ruokaa. Jotenkin juuri nyt on liikaa asioita, vakuuttelen itselleni vaikka tiedän, että kyse on vain repsahtamaan päässeestä huonosta yleiskunnostani. Sillekin pitäisi tehdä jotain.

Kun V soittaa pyydän kauniisti, jos hän voisi etsiä keittokirjoista jonkin reseptin ja aloittaa jo ruuanlaittoa kun ajan kotiin; "Söisin mielelläni tänään keittoa, jos löytäisit jonkin ohjeen..."

"Voin myös käydä kaupan kautta, jos tarvitsee jotain.."

Matthew Drennan keitot

Ja kyllähän V löytää. Jääkaapissa on kolme munakoisoa ja grillatun kanan rintafileet. "Niillä mennään, tule kotiin vaan suoraan."

munakoisot paahtumassaMunakoisoille tarvitsee enemmän öljyä kuin alkuperäisessä ohjeessa...

Oven avattuani minua odottaa tuoksuva pata täynnä paahtuvia munakoisoja ja lasi viiniä: "Meillä ei näyttänyt olevan shalottisipuleita - mutta otin kaksi pientä punasipulia. Kun ne olivat niin pieniä, uskon ettei pata huomaa eroa." V:n silmäkulmassa tuikkii ihan vähän. Hymyilen, halaan miestäni ja kuiskaan puoliääneen, ettei pata varmastikaan huomannut asiaa.

Ja mikä olisikaan parempaa kylmänä syysiltana, kuin kuuma, juustolla gratinoitu keitto? Okei, meillä ei ollut mozzarellaa eikä edes gremolatan aineita, mutta raastoin pinnalle vuohenmaitojuustoa, lorautin vähän oliiviöljyä ja riivin viimeisiä sitruunatimjamin lehtiä.


vuohenmaitojuustoa raasteenaJuustonkannikat hyötykäyttöön

Tämä soppa olisi hyötynyt persiljasta ja sitruunasta. Munakoiso on niin samettista ja täyteläistä, että vaikka ohensin keittoa vähän enemmän kuin ohjeessa, se oli vieläkin paksua. Juuston gratinointi oli hyvä idea, sillä harmaanruskea keitto sai siitä kauniisti ilmettä - vai mitäs sanotte? Poiketkaa kuitenkin työmatkalla kauppaan ja ostakaa puntti jonkinlaista persiljaa ja pari sitruunaa, Gremolata rokkaisi tämän kanssa.

Kuuma keittokulho ei saa luistella, laita kipon alle lautasliina jarruksi...

Kermainen munakoisokeitto
(omat lisäykset suluissa, riittänee n. neljälle?)

2 rkl oliiviöljyä (meillä meni selvästi enemmän, kun oli iso patakin)
2 salottisipulia silputtuna (2 pientä punasipulia)
2 valkosipulin lohkoa silputtuna
n. 1 kg munakoisoja (ohjeessa sanottiin perattuna ja kuutioituna, me vaan poistimme kannan ja kuutioimme)
1 litra kanalientä (kasvislientä + kanaa)
1,5 dl kuohukermaa (laitoimme enemmän, varmaan 2-2,5 dl)
2 rkl persiljaa silputtuna (ei ollut kuin persilja-chilisuolaa joten sitä sitten)
175g puhvelinmaitomozzarellaa (raastoin kovaa vuohenmaitojuustoa ehkä raasteena yhteensä n. 3-4 dl)
suolaa ja rouhittua mustaa pippuria
(2 kanan rintafilettä siivuina)

Gremolata (laitoin sitruunatimjamia kun ei ollut persiljaa eikä sitruunaa, mutta gremolata on parempi!)

2 valkosipulin lohkoa hienoksi silputtuna
2 sitruunan raastettu kuori
1 rkl tuoretta persiljaa hienona silppuna (näin lukee ohjeessa, mutta minä laittaisin enemmänkin yhden nipun persiljaa silppuna, eli vajaan desin silppua...Kuvissakin persiljaa on gremolatassa paljon enemmän - maun mukaan)

Lorauta pataan öljyä niin, että pohja peittyy ohuelti.

Kuumenna öljy padassa ja lisää shalotti sekä valkosipuli. Kuullota 4-5 min. Lisää munakoisokuutiot ja kypsennä n. 25 min hämmennellen, kunnes ne ovat ihan pehmeitä ja vähän ruskettuneet.



Kaada sitten sekaan kanaliemi ja kypsennä n. 5 min kunnes kaikki pataan tarttuneet maut ovat liuenneet liemeen. Nosta sitten hetkeksi jäähtymään ja soseuta blenderillä tai vaikka sauvasekoittimella.




Kaada keitto kattilaan tai huuhdottuun pataan. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sitten kerma ja persilja ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Jos jääkaapissa sattuu olemaan kypsää kanajämää, siivuta kana keittoon kuumenemaan.



Sen jälkeen voit joko vaan sekoittaa gremolatan ja koristella keiton mozzarellalla ja gremolatalla tai...

Laittaa grillivastuksen päälle uunissa.

Annostele keitto uunin kestäviin kulhoihin. Peitä keitto raastetulla juustolla ja laita soppa grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä.


Korista keitto gremolatalla ja lorauksella hyvää öljyä ja nauti joko tukevan valkoviinin tai vaikka uuden seelannin pinot noirin parina.

Alkuperäinen ohje kirjasta: Matthew Drennan, keitot.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Spelttipuuroja

spelttipuuroOlen saanut Uuden Mustan riisin vaihtoehto-testauksen myötä valtaisan puuroinnostuksen! En yleensä tee itse puuroa ja oikeastaan pidän vain ohrauunipuurosta tai jouluisesta riisipuurosta. Pidän riisi- ja ohrapuurosta erityisesti rakenteen vuoksi, jyvät eivät yleensä menetä koostumustaan ja tuntuvat suussa mukavalta.

Nyt kun olen ollut viettämässä syyslomaa vanhempien luona, olen miettinyt pääni puhki mitä sellaista voisin tehdä testiin liittyen spelttihelmistä, mistä isäkin pitäisi. Ajattelin että, puuroa nyt ainakin kannattaisi kokeilla isä kun on suuri kaurapuuron ystävä. :)

Äiti teki kesällä aivan ihanaa mustikkapuuroa kaurahiutaleista ja vehnäjauhoista. Hän sai idean tähän siitä, että kaurahiutaleita oli tosi vähän ja aamupalaa oli kuitenkin saatava nälkäiselle joukkiolle. Puuro oli suorastaan menestys ja kaikki pitivät siitä hurjasti. No, varmasti mustikka sopisi speltinkin kanssa yhteen?

Ihan ongelmitta nämä puurokokeilut eivät ole sujuneet.. Ensinnäkin on hyvä ottaa huomioon, että kaurahiutaleet kypsyvät paaaaljon nopeammin kuin spelttihelmet. Aloitimme äitin kanssa tekemään puuroa illalla, puuro oli kuitenkin valmista vasta aamulla.. Yhdentoista aikaan illalla totesimme että siirretäänpäs puuro puurokeittimeen hautumaan (levy sammutettuna) ja mennään nukkumaan - katsotaan sitten aamulla mikä on tilanne.


Okei, puuro näytti vähän epämääräiseltä ja lievästi radioaktiiviselta, mutta hyvää se oli! Erityisesti maidon kera nautittuna.

Seuraavana päivänä isä sitten päätti osallistua testiin tekemällä kaurahelmistä aamupuuron tavallisten kaurahiutaleiden sijaan. Puuro oli laitettu tulille kello 05:30. Kello 07:00 keitos oli kuulemma kovin irtonaista ja puurosta ei ollut tietoakaan. Vanhemmat lähtivät sitten töihin ja saivat onneksi eilisestä mustikkapuurosta aamupalaa. Puurokattila ja minä jäimme kotiin vielä hetkeksi ja ihmettelin vähän, että ei kaurahelmien kypsyminen nyt niin kauaa voi kestää.. Jätin asian kuitenkin "hautumaan" ja iltapäivällä sitten katsellessani puurokattilaa ja spelttipussia, totesin että isi taisi tehdä aamupalaa spelttihelmistä kaurahelmien sijaan. :D Puurokeittimeen joiksikin tunneiksi jätetty puuro olikin oikein hyvää (ja kypsää).

Eli: spelttihelmistä tulee oikein hyvää puuroa hauduttamalla. Puuroista tuli mieleen riisipuuro sen rakenteen vuoksi. Speltistä tehty puuro pitää rakenteensa kuitenkin paremmin kuin riisi ja siksi sen voi jätttää melko huoletta hautumaan pidemmäksikin aikaa. Speltti sopisi varmasti tattarin tapaan uunipuuroksikin hyvin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että speltti vaatii pitkän haudutusajan.

Mustikkapuuro speltistä

1 litra vettä tai maitoa (käytimme vettä, mutta maidosta tulee parempaa)
n. 3 dl mustikoita (tuoreita tai pakaste)
2 dl spelttihelmiä
1 tl suolaa
2 rkl sokeria

Kuumenna neste kattilassa ja lisää kaikki aineet sinne. Hauduta pitkään esimerkiksi puurokeittimessä. Haudutusaika on puurokeittimellä tehtäessä ainakin 1,5 tuntia, mutta vielä parempaa tulee jos puuron jättää 1,5 tunnin jälkeen keittimeen hautumaan yön yli. Tietenkin levy sammutettuna! Tarjoile kylmän maidon kanssa.

Spelttipuuro

1 litra maitoa
2 dl spelttihelmiä
1 tl suolaa

Lisää kaikki aineet puurokeittimeen ja anna kiehua vähän reilu tunti, jonka jälkeen sammuta levy ja jätä puuro hautumaan keittimeen muutamaksi tunniksi. Tarjoile kylmän maidon, kiisselin tai voin kera.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Spelttiä ja ohraa riisinkeittimellä ja speltillä täyteyt sipulit

riisinkeitin ja ohraa


Etäpäivä ja nopean lounaan tarve antoi viime viikolla hyvän syyn kokeilla lisäkeohran keittämistä riisinkeittimellä. Riisinkeitin on muuten aikamoinen mööpeli. Se on kieltämättä kiva olemassa silloin, jos keittelee riisiä lisäkkeeksi tämän tästä. Minä olen saanut tuon joskus kauan sitten lahjaksi ja kun sitä tosiaan käytetään lähinnä sushiriisiin, olen välillä miettinyt laitteen tarpeellisuutta sen viemään tilaan nähden. Mutta sainpa nyt ainakin hyvän syyn kaivaa tuon vehkeen taas esiin.

ohrahelmiä riisinkeittimelläOhra kypsyi keittimessä hyvin, rakennekin oli sopivan paakkuisaa.

Mittasin ohraa ja vettä keittimen ohjeen mukaan laitteeseen ja kieltämättä ihan hienosti siinä taas keittyi sekä ohra että speltti. Ainoa ongelma, minkä huomasin, oli että ohra ja speltti tekivät kiehuessaan selvästi enemmän vaahtoa kuin riisi. Speltti ja ohra saivat laitteen vuotamaan keitinvedestä tiivistynyttätahmaa myös keittokulhon yli pöydälle. Näin kävi, vaikka molemmissa kokeiluissa ohraa/spelttiä oli n. 2-3 dl ja vettä vaan n. puoleen väliin kulhoa. Jälkikäteen mietittynä helmien huuhtominen olisi tietysti saattanut auttaa tähänkin pulmaan.

Keitettynä ohrahelmet olivat kyllä riisimäisempiä kuin kokonaiset ohrasuurimot. Ne olivat pyöreämpiä kuin riisi ja minun tuli niistä mieleen lapsena syöty helmipuuro. Sinänsä rakenne oli miellyttävä ja luulen, että tällä tavalla keitettynä ohra voisi olla helpompi tuttavuus niille, jotka sitä eivät ole aiemmin kokeilleet.

ohraa ja kanaaInkiväärin kanssa paistettua eilistä kanaa, ohraa ja Kikkomanin soijakastiketta = nopea lounas.

Keitetyn ohrani kanssa paistoin jämät edellisen päivän illalliskanoista ja lorautin päälle tuotenäytteenä saamaani Kikkomanin riisikastiketta. Ihan okei, mutta siinä riisikastikkeessa olisi minusta voinut kyllä olla enemmän makua. Nyt kastike oli lähinnä makeaa ja hieman soijaista, mutta minusta soosista jäi puuttumaan jotain syvyyttä.


Tiesittekö, että soijaa saa guteenittomana? Minä en.

Toisaalta, kun sitten kävin katsomaan, mitä siinä soosissa oikein on, niin ei sen sisällyksen perusteella nyt tietysti kummempaa voi ehkä odottaakaan; siinä on vähän yksinkertaistaen soijaa ja sokeria. 44% sokeria kun tarkkoja ollaan. Tietysti positiivista on, että ainesluettelossa ei ole kymmentä E-koodia. No, kyllä sitä nyt ohransa päälle laittoi, mutta rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei varmaan tule ostettua itse uutta pulloa. Voisin vaikka mieluummin lorauttaa annokseeni Ketjap manisia. Samassa lähetyksessä tuli muuten pullollinen gluteenitonta soijaa. En ollutkaan koskaan tullut ajatelleeksi, että tavallinen soija ei käy gluteenittomaan ruokavalioon.


spelttiä riisinkeittimessäSpeltti on minusta maukas lisäke uunissa paahtuneelle lihalle tai kanalle.

Eilen ja toissapäivänä keittelimme sitten riisikeittimellä spelttiä. En ollut koskaan syönyt spelttiä, mutta tykkäsimme siitä välittömästi. Se muistuttaa aika paljon eblyjä eli vehnänjyviä, joita esim. Espanjassa laitetaan ruuan lisäkkeeksi. Speltti oli samalla tapaa täyteläistä ja hyvää kuin eblyt, mutta siinä on vieläkin tummempi - ehkä hieman maltainen maku.

Sokerisella riisikastikkeella voi myös glaseerata lihaa, mihin tarkoitukseen käytinkin sitä n. puoli pulloa...

Söimme spelttiä hyvällä halulla paahdetun ja pitkään haudutellun possunkyljen kanssa. Tällä kertaa tein kuivan mausteseoksen jonka hieroin lihan pintaan ensin ja lisäsin sokerista kastiketta vasta kovan paahtamisen ja hauduttelun jälkeen, vasta hauduttelun viimeisen tunnin aikana. Lopputulos oli kieltämättä vähemmän palanut kuin viimeksi. Eilen sitten tarjosin spelttiä sipulien sisällä illallisvieraille. Käytin uudelleen ideaa täytetyistä sipuleista ja sekoitin täytteen näihin tällä kertaa speltistä, ylikypsästä savupossun kyljestä, yrteistä ja juustosta. Täyteyt sipulit tarjosin sitten hauduteltujen lampaan potkien kanssa.

Sipuleista tuli minusta oikeinkin hyviä; speltti sopii sipulin ja possun kanssa paremmin kuin hyvin. Pakkasen alta pelastamani syksyn viimeiset yrtit ovat täytteessä olennainen osa: niitä saa laittaa rennolla kädellä. Yrtit tuovat kaivattua raikkautta täytteeseen. Sen sijaan possun voi jättää poiskin, tai korvata vaikka paahdetuilla siemenillä ja kuivatuilla suppilovahveroilla jos haluaa kasvisversion.

Uunitin täytettyjä sipuleita sellaisen 20 min, mutta pidempäänkin saa paistaa - itse tykkään että sipuli saisi ottaa vähän väriäkin pintaansa. Tuossa parissakymmenessä minuutissa sipuli ei vielä ehtinyt paljon ruskistua. Ja mikäänhän ei tietysti estä laittamasta näihin myös pinnallekin juustoraastetta... :)

täyteyt sipulit

Speltillä täytetyt sipulit (n. 6:lle lisäkkeeksi)

4 oikein suurta sipulia (tai 6 pienempää)
n. 5-6 dl keitettyä spelttiä (voi säätää jonkin verran sipulien määrän mukaan)
1 sipulin sisus
n. 100g pala punaleima-emmentaalia raastettuna
4-5 siivua savustettua ylikypsää possunkylkiviipaletta (tai serranoa tai miksei vaikka pekonia, jolloin kannattaa tietysti paistaa pidempään)
3-4 oksaa rosmariinia
5-6 oksaa timjamia riivittynä (ainakin 3 rkl tuoreita timjaminlehtiä)
(kananmunan valkuainen tai 1 muna)
suolaa
pippuria

Kuori sipulit ja kiehauta isossa kattilassa vettä niin paljon, että saat sipulit uppoamaan veteen. Kiehuta sitten kuorittuja sipuleita niin, että kerrokset vähän pehmenevät, minä kiehutin niitä n. 8-10 min. Nosta sitten sipulit jäähtymään reikäkauhalla.

Kun sipulit ovat jäähtyneet, halkaise ne leveyssuuntaan ja irrota päällimmäiset kerrokset kupeiksi. Iytse tykkään, että kahdesta kerroksesta sipulia tulee sopivan jämäkkä kuppi. Oikein isoista sipuleista saa uloimmista kerroksista kaksi täytettävää kuppiparia. Tähän isot sipulit ovat siis ihan omiaan.

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. kananmuna vähän sitoo täytettä, mutta ei ole pakollinen.

Sipulin sisuksia voit laittaa täytteeseen maun mukaan. Minä silppusin vaan yhden, kun täytteen määrä näytti muuten aika sopivalta. Sen jälkeen täytä sipulien puolikkaat, asettele ne vastakkain sipulin muotoon ja kruunaa jokainen sipuli voinokareella.

Kypsennä uunissa n. 200 asteessa kunnes voi on sulaa ja sipulit vähän paahtuneet. Ehkä n. 30 min - tai oman maun mukaan.

Tarjoa lisäkkeenä.

torstai 21. lokakuuta 2010

Vielä pari sanaa kaurahelmistä, eli pieleen mennyt sushikokeilu.

lettuja

Uuden mustan testikeskustelussa oli mietitty, miten jyvien kunnollinen huuhtominen ennen kypsennystä vaikuttaisi niiden rakenteeseen ja "limaisuuteen" jota ainakin ohralla, tattarilla ja kauralla näyttäisi ilmenevän. En ollut edes tullut ajatelleeksi, että kuivat jyvät tosiaan voisi huuhtoa huolellisesti kuin sushiriisin ja se voisi auttaa vähän ällönä pitämääni "limaisuuteen". Ja kun riisin huuhtomisesta puhutaan, ajatus sushistakaan ei ole kaukana.

piparjuuritahna

Niinpä sitten virittelin "hienoa" ajatusta lounasruuasta, jossa olisi alapuolella kaurakakkunen ja päällä kaikkea pientä hyvää; kevyesti marinoituja herkkutattilohkoja, serranoa ja vaikka paistettuja vihreitä tomaatteja. Wasabin tilalle löysin jääkaapista pienen putkilon tavallista piparjuuritahnaa.

tattiHieman etikkaa ja pappilan likööriä marinointiin...

Ja lauantaina sitten huuhtelin kauraa huolellisesti, keitin vähässä vedessä ja jäähdyttelin kauran laakealla lautasella hieman valkoisella balsamicolla ja Merituulilta kesällä tuliaisiksi saamallani loistavalla pappilan liköörillä (tai louhisaaren juomalla). Tässä vaiheessa ei näyttänyt lainkaan huonolta; kaura oli miellyttävän makuista ja oloista ja lämpimänä tuntui paakkuuntuvankin aika kivasti.

Mutta kun kaura kylmeni, en enää saanutkaan sitä pysymään minkäänlaisissa möykyissä. Oliko sitten huuhtelu vai etikan ja sokerisen mehun lisääminen joka sai kaurasta irtonaista - en tiedä. Koossa se ei oikein enää tuntunut pysyvän... Ja niinkun sitä limaisuutta on yritetty poistaa, niin tässä olisi ollut melkein hyvä, että jollain tavalla se kaura olisi ollut tahmaista.


keitettyjä kaurasuurimoitaKeitettynä ja lämpimänä kaura näytti ensin puuroutuvan, mutta jäähtyessä puuromaisuus hävisi

Kaiken huuhtelun jälkeen kaura oli nyt sitten liiankin irtonaista tähän tarkoitukseen ;)


Täytteestä tuli onneksi hyvää kun riivin sinne loput serranot ja salamit ja maustoin yrteillä, suolalla ja pippurilla...

V on jo oppinut, että kun lounassuunnitelma alkaa mennä vinoon, kannattaa tarjoutua avuksi - sopivalle etäisyydelle. Niinpä V alkoi kattaa kaikessa hiljaisuudessa pöytää ja tehdä pieniä illallispreparaatioita jo etukäteen kun minä hain uutta suuntaa yhtäkkiä kovin irtonaisiksi ryhtyneille kaurahelmilleni. Olin tietysti jo irroitellut serranoa, paistanut tomaatteja ja marinoinut pienen tuoreen herkkutatin ajatuksenani laittaa herkuja kaurakakkujen päälle ja ympärille.

Taikinasta piparjuuritahna ei juurikaan maistunut, mutta creme fraicheen sekoitettuna se oli hyvä ja raikas lisä myös tarjoiluun.

Kaikessa hiljaisuudessa kippasin sitten kaikki valmistelemani herkut sekaisin, maustoin kaura-herkkumössöä yrteillä ja paistoin pikaisesti ohralla ja piparjuuritahnalla maustettuja lettuja. Sitten sekoitin creme fraichesta ja piparjuuritahnasta täytteen, sipaisin sitä joka letulle, täytin letut kauratäytteellä ja kääräisin uuniin. Juustoraastetta päälle ja vot.

Ei tullut "kaurasushia" vaan crepsejä, mutta onneksi ihan hyviä sellaisia. Tuohon kauratäytteeseen olisivat sopineet hyvin myös vaikka erilaiset uunissa pitkään hautuneen lihan jämät tai vaikka simpukat.

Sushien osalta jään nyt ainakin toistaiseksi vain mielenkiinnolla seurailemaan, jos joku muu ryhmästä saa aikaan lähisusheja. Joku uhkailikin yrittävänsä moista ohran kanssa.

Rimakauhua ja rakkautta suhteessani kaurahelmiin, eli kaura-omppupaistosta

Kaurahelmiä ja omenaa


Tässä testaillessa näitä riisin lähivaihtoehtoja olen tullut miettineeksi tätä meidän suhdettamme riisiin. Tai oikeastaan sen suhteen puuttumista. Olen nimittäin joutunut toteamaan, että me emme (hämmentävää kyllä) juurikaan syö riisiä.

Intialainen tulee syötyä naanin kanssa, kiinalaista en oikeastaan ole edes yrittänyt tehdä kotona, thai -wokkijutut menevät yleensä nuudeleiden kanssa, texmex syödään wrapeista ja lopulta ne paikat, mihin meillä riisiä useimmiten käytetään ovat riisipuuro ja sushi.

Minä pidän kaurasta ja suurella mielenkiinnolla pyörittelin Lassilan kaurahelmipussia kuin kultakimpaletta jo heti testin alkumetreiltä asti. Mutta kun rupesin oikein miettimään, että mitä hauskaa ja jännää kaurahelmistä keksisi, olin päätyä ajatuksineni jonkin sortin umpikujaan. Tiesin jo Uuden Mustan keskusteluista, että kaurasta tulee oikein hyvää lisäkettä, joka sopii makunsa puolesta varmasti moneen paikkaan. Halusin kuitenkin, että ruoka jota teen, olisi meille tyypillistä ruokaa. Sellaista, jossa kauran seassa on paljon makuja ja jossa se kaura on osa itse ruokaa. En halunnut käyttää näytepussia tekemällä keitettyä lisäkekauraa, koska emme me oikeastaan syö lisäkeriisiäkään - ainakaan kovin usein. Sitäpaitsi, tuumailin, kaurasta voisi tulla jotain hyvää makeanakin.

kaura-omenapaistostaOmena-kaurapaistos toimii myös kaurahelmistä, mutta alkukypsennys kannen alla voisi olla paikallaan.


Ja kun olin pyöritellyt kaura-ajatuksia koko viikon, hipeltänyt pussia ja ajatellut itseni tainnoksiin, olin jo suoraan sanottuna lauantaiaamuna aika kypsä koko jyvätestiin. ;) Olin ajatellut itselleni päättämättömän köksän rimakauhun! Onneksi lopulta nälkä voitti ja aamupalaa oli saatava. Tuumasin, että kauraa käytetään nyt helppoon aamupala-annokseen ja muita mahdollisia käyttökohteita mietitään sitten myöhemmin.

Meillä kaurasta tehdään yleensä puuroa ja omenapaistosta, joten päätin tehdä jotain siitä välistä - niistä aineista mitä nyt sattuu olemaan.

Kaurahelmet olivat pienempiä kuin kuvittelin. Mietiskelin, että näiden kypsyminen ei tosiaan ihan hurjaa aikaa taida tarvita. Eikä välttämättä hurjaa määrää nestettäkään. Ja niinpä laitoin kaurahelmet likoon kylmään veteen siksi aikaa kun tiskasin ja annoin uunin kuumentua. Sitten pilkoin ison kasan omenoita (4-5 keskikokoista kaupan omenaa) ja ladoin vuokaan vuorotellen omenoita, hieman lionneita kaurahelmiä (yht. n. 2-3 dl), voita ja sitruunatimjamia samaan tapaan kuin kaurahiutale-omenapaistosta tehdessäni. Vähän makeudeksi fariinisokeria, vajaan desin loraus omenamehua perään ja uuniin.

Laskeskelin mielessäni, että kun laitoin suhteessa niin paljon omenoita, niistä pehmentymisen aikana vapautuva neste varmaan imeytyy kauraan ja pehmentää sen mukavasti. Ja kun puuro-paistokseni kypsyi uunissa, tein sen kanssa tarjolle ihan perinteistä vaniljakastiketta. Tänään voippujen jälkeen tarjolla siis aamupalan jälkkäriä!

Omenainen uunipuuro mehuun keitettynä voisi olla jonkin aamun hitti ihan sellaisenaan, kanelilla ja sokerilla syötynä...

Kaurahelmien rakenne on tosi kiva, totesimme omppujuttua syödessämme. V tykkäsi irtonaisuudesta. Minustakin helmissä oli hauskan runsas suutuntuma, ei niin paljon kuin ohrassa, mutta miellyttävällä tavalla pehmeämpi kuin riisissä.

Teelmäkseni muistutti omenapaistosta, mutta oli rakenteeltaan kuitenkin "ohrapuuromaisempi". Tietysti tuollainen makea, omenainen ja rakkaudella, aidosta vaniljasta tehdyllä vaniljakastikkeella silattu herkku nyt maistui meille oikein hyvin. Jäin vaan miettimään, että tuo olisi voinut olla vielä hauskempi aamupala, jos olisin vaan tehnyt siitä mehuun keitetyn omenaisen uunipuuron lisäämällä omenien ja kaurahelmien sekaan vain kunnolla mehua. Nyt osa helmistä oli paisunut puuromaiseksi, mutta etenkin paistoksen pinnassa helmet olivat selvästi kuivempia. Ainakin kannella paistos olisi kannattanut peittää. Puurona tämä olisi ihan selvästi omanlaistaan. Voin ja sokerin määrääkin voisi puuromaisemmassa versiossa hyvin vähentää.

Mutta tällä paistoksella se rimakauhu oli voitettu taas tältä erää ja aloin miettiä, miten kaurahelmet ilmestyisivät pöytäämme lauantailounaalle. Ja ilmestyiväthän ne, joskaan eivät ehkä ihan siinä muodossa, kuin alun perin suunnittelin...

maanantai 18. lokakuuta 2010

Keltavalmuskoita - herkku vai ei?

keltavalmuskaKeltavalmuska - herkku vai ei?

Minä löysin keltavalmuskoita mökiltä. Paljon. Lisäksi ne olivat vielä lähes madottomia (mikä on epätavallista) ja vain osassa oli pahemmin hiekkaa. Niitä on nyt löytynyt kahden viikonlopun aikana niin paljon, että kuivattuna niitä on vajaa pari litraa. En malttanut jättää niitä, vaikka niistä netistä ja sienikirjoista löytämäni informaatio on jossain määrin ristiriitaista.

Sienikirja ja muutama netin sieniopas kertoo, että kyseessä on herkullinen, kolmen tähden ruokasieni jota harvemmin löytää näin paljon kerralla. Mutta ilmeisesti joskus vuoden 2001 tienoolla Ranskassa jatkuvalla ja runsaalla valmuskoiden nautiskelulla oli tullut muutamille pahoja, kuolemaan johtaineita myrkytystapauksia. Tämän johdosta yritin etsiä jotain tietoa Eviran tai muun virallisemman puulaakin (myrkytystietokeskus, arktiset aromit) sivulta, josko Keltavalmuskasta olisi annettu jotain suosituksia; paljonko sitä saa syödä?

tatti ja keltavalmuska kasvavat vähän kuivissakin paikoissaKuivassa ja karussa saaristossa tatit ja valmuskat muistuttavat paljon toisiaan.

Valitettavasti en löytänyt yhtään mitään. Ainoa järkevä kooste asiasta oli Suomen sieniseuran tiedote joka neuvoo kohtuuteen sienen käytössä; ongelmia ei pitäisi esiintyä jos sientä ei syö jatkuvasti ja valtavia määriä. Mielenkiintoista oli myös, että samaa toksista resktiota on havaittu hiirikokeissa myös esimerkiksi herkkutateissa ja muissakin herkullisissa kauppasienissämme. Mitään käyttörajoituksia ei ilmeisesti ole kuitenkaan koettu tarpeelliseksi asettaa.

alapinta kertooLakin alapinta paljastaa keltaisen... Pillistön ja heltat. Valmuskaa voi maistaa, jos se ei maistu kitkerälle se ei ole äikäsieni.

Mutta tuosta Ranskan tapauksesta on 9 vuotta aikaa, luulisi, että siitä jotain tutkimustulosta olisi saatu virallisiinkin lähteisiin. Nyt en löydä kuin nettikeskusteluja joissa vuoroin puolustetaan ja pelätään. Jos jollain on tiedossaan jokin virallisen tahon suositus, niin linkatkaapa tähän postaukseen.


suppiksiaSuppiksia löytyy vielä. (hienon kuvan nappasi sieniretkelle vaimoineen houkuteltu ystävämme K!)

Tälläistä pähkintää sienten äärellä tällä kertaa. Vaikka tiedon kaivelu on joskus haastavaa, tuosta puuhasta oppii koko ajan lisää. Kun sieniä kerää, niiden värien vaihtelun ja tunnusmerkitkin oppii erottamaan selvemmin. Alussa olin ihan varma, etten uskaltaisi koskaan kerätä muuta kuin tatteja. Mutta vähitellen kun sienisilmä kehittyy olen alkanut kiinnostua kauppasienilajeista ja tänä vuonna löysin jo Ihan Itse suppiksia! Ja oppi kasvaa muiden kanssa sienestäessä - luulen jo tunnistavani muutamia myös haperoista ja rouskuista. Ehkä ensi vuonna uskallan jo poimia sinappihaperoita :)

Vaikka sienikausi on melkein lopussa, vielä ehtii etsimään suppiksia - nitä kun innokkaimmat voivat kaivella vaikka vielä lumenkin seasta. Ai mistäkö tiedän? ;)

No, sanotaan nyt vaikka että tunnen muutaman innokkaan suppismetsästäjän... ;) Puuhakasta syysviikkoa kaikille.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Tulinen ja makea kana-ohrawokki


Riisin lähivaihtoehtojen testaus jatkuu ja tällä kertaa vuorossa ohrahelmet. Olen aikaisemmin käyttänyt vain ohrasuurimoita, enkä oikeastaan tiennyt kuinka kauan helmien keittäminen veisi aikaa. Hetken tutustumisen jälkeen kävi ilmi, että keittäminen vie noin 15 minuuttia, eli ei sen kauempaa kuin täysjyväriisilläkään.

Minun on jo pitkään tehnyt mieli wokkia ja hetken miettimisen jälkeen pannulla sweetchili-kastikkeen kanssa paistunut ohra alkoi kuulostaa aika hyvälle. Keitin ohran melko kypsäksi, kuitenkin siten, että se antoi vähän vastusta hampaille ja lisäsin sen wokkiin loppuvaiheessa kun ruoka alkoi muuten olla valmista. Paistunut ohra sopi hyvin wokkiin ja se oli mukavan tahmeaa. Tuore limen mehu toi muuten ihanaa raikkautta valmiin wokin päälle puristettuna. Minä tykkäsin kovasti tästä ohraisesta wokista, uskoisin että ohra sopi tähän jopa paremmin kuin riisi olisi sopinut. VV:kin sanoi että riisillä tästä olisi voinut tulla tunkaisemman makuista.

Suosittelen kokeilemaan ohrahelmiä, itse yllätyin. Ohrahelmet ovat pienempiä ja pyöreämpiä kuin ohrasuurimot ja nopeita valmistaa. Kaiken kaikkiaan ohrahelmi vaikuttaa helpolta ja monikäyttöiseltä raaka-aineelta. Ohrahelmet sopisivat tosi hyvin vaikkapa riisin tapaan lisäkkeeksi, salaatteihin, puuroksi tai paistettavaksi.

Tulinen ja makea kana-ohrawokki

400 g kanan fileesuikaleita
3 porkkanaa
1 paprika
vihreitä papuja, semmoninen pieni kourallinen, en tajunnut katsoa tarkempaa määrää
pala inkivääriä raastettuna
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 pieni aji banana chili hienonnettuna
1 tl paprikajauhetta
ripaus cayannepippuria
1 limen kuori ja mehu
2 dl ohraa, vähempikin voisi riittää
Vettä ohran keittämiseen
Thai sweet chili kastiketta, määrä sen mukaan kuinka tulisesta tykkää, itse laitoin sen verran että ohra sai siitä kunnolla makua
Kikkoman soijakastiketta (vähän paksumpaa kuin tavallinen soija, tarttui paremmin ohraan kuin tavallinen soija)
suolaa
öljyä paistamiseen

Keitä ohrahelmet. Keittoaika on noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Vettä laitoin noin 6-7dl. Tee porkkanoista ja paprikoista sopivia tikkuja, hienonna sipuli, valkosipuli ja chili sekä raasta inkivääri. Paistoin kanan ensimmäisenä erikseen, jotta voisin lisätä sen wokkiin kypsänä.

Laita iso pannu kuumenemaan ja lisää tilkka öljyä. Kun öljy ja pannu ovat kuumia lisää valkosipuli, mausteet, chili, inkivääri ja pyöräytä niitä muutaman kerran pannulla. Lisää mukaan sipuli ja kuullota hetki. Lisää melkein heti porkkanatikut ja lopuksi huuhdellut pavut sekä paprikatikut. Lisää kypsät kanan palaset ja tarkista ovatko porkkanatikut kypsyneet sopiviksi, älä paista wokkia liian pitkään, ettei vihanneksista tule liian kypsiä ja pehmeitä.


Lopuksi lisää kypsät ohrahelmet, soija, limen raastettu kuori ja sweet chili-kastike. Soijan ja chilikastikkeen määrää en ihan tarkasti osaa sanoa, mutta sen verran laitoin niitä, että ohra sai kunnolla makua ja muuttui semmoiseksi tahmaiseksi. Juuri ennen tarjoilua purisitin limen mehun wokin päälle. Tarjoile heti.

torstai 14. lokakuuta 2010

Poltettua possunkylkeä uunissa eli oppimiskokemus ++

possun kylki

Kun nyt ruuan kärventämiseen on päästy, jatketaan samalla linjalla. Mutta toisin kuin munakoisossa, tässä kärvennys ja hiiltyminen ei varsinaisesti ollut tavoitteena. Ja että tästä jutusta tulisi oikein outo, niin todettakoon, että tämä palanut ja epäonnistunut ruoka oli lopulta ihan tajuttoman hyvää. Mutta minua siitä ei käy kiittäminen.

Mutta jos lähdetään purkamaan tätä outoa ja jossain määrin noloa episodia ihan alusta niin pitäisi varmaan palata ajassa taaksepäin; akateemiseen kirjakauppaan.

medina, star flame
Heinän puutarhasta: Medina, Star flame ja Orange flame - tulisuus 5.


Eräänä kauniina lauantaipäivänä V:n kanssa Tapiolassa haahuillessamme tulin siis ostaneeksi Tomi Björckin ja Matti Wikbergin kirjan Farang. Siitä lähtien olen selannut Farangin isäntien herkkujen kuvia suurella mielenkiinnolla ja kuolannut reseptien perään. Ne kuvat ovat oikeasti tosi hyvän näköisiä ja maut voi oikein aavistaa niistä. Mutta ohjeissa on useimmissa niin outoja aineita, että en ole vielä päässyt kokeilemaan ensimmäistäkään. Tämäkään ohje ei ole tuosta kirjasta, mutta kirjan sivuilta oli silmiini piirtynyt kuva possun paahtuneesta kyljestä, jonka pinnalla on karamellisoitunutta mustapapukastiketta... ( Huom! KARAMELLISOITUNUTTA, ei hiiltynyttä. ) Ja siitä se ajatus possun kyljen tekemisestä kokonaisena sitten iskostui tajuntaani ja on kiusannut minua jo pidemmäksi aikaa.

Viime viikko kului äkkiä ja viikonloppu tuli vielä nopeammin ja päädyin ostoksille tuohon lähelle; Espoon keskuksen uuteen K-markettiin, josta löysin possun kylkeä.

possua ja tattariaIhmetys oli kohtuullinen, kun palaneen pinnan alta tulikin esiin ihan älyttömän mehevä ruoka.

Possun kyljen täytyy olla joku uudestaan löydetty hittijuttu. Olen päätellyt näin, koska vastaani on tullut jo useampi resepti, jossa possun kylkeä paahdetaan tavalla tai toisella. Ja pakkohan se sitten oli ostaa se kylki kun sellainen luullinen, nahallinen pala oli K-marketin tiskissä n. 3 eur luokkaa per kilo. Ja jos jossain on hinta-laatu kohdallaan niin tässä.

Vaikka unohdimme kaikki keittokirjat kotiin, emme muistaneet marinoida possua mitenkään, yhdistimme eri reseptejä väärin ja kärvensimme possun nahkaan sivellyn soosin arpomalla mittarittomalla uunilla liian kovan lämmön, niin näinkin taitavalla valmistuksen tuhoamisyritteellä possun kyljestä tuli älyttömän hyvää. Se palanut nahkakin oli niin rapsakkaa ja aromaattista, että karsinogeeneista huolimatta en ole malttanut jättää sitä syömättä - palaakaan. Tästä ruuasta tulee vielä ihan tajutonta kun ei kämmellä ja saa paistamiset ja mausteet kohdalleen.

Kypsä, pitkään hautunut kylki oli rakenteeltaan yllättävän mehevää ja tietenkin ihan suussasulavan mureaa, kuten olettaa saattaa. Läski oli sulanut lihan syiden väleistä ja jättänyt lihan pehmeäksi ja mehukkaaksi. Nahka oli paahtunut ja sen alla olleesta läskistä oli nahan alapintaan jääänyt ohut, meripihkan väriseksi paahtunut ja erinomaisen makuinen kerros.

possun kylki nahallaNahkaan tehdään veitsellä ruudukko, varo leikkaamasta liian syvälle!

Eli älkää nyt jättäkö kylkeä tiskiin minun mokailujeni takia. Edullista possunkylkeä kannattaa ehdottomasti laittaa syksyn kylminä iltoina, mutta älkää tehkö niinkuin minä tein vaan ottakaa nyt tästä nyt opiksenne;)

Minä olin muuten alunperin jo aikeissa poistaa possun nahan kun V onneksi tuli hätiin ja protestoi tiukasti:"Miksi ihmeessä se pitäisi poistaa? Siitä nahasta tulee ihanaa kun se rapeutuu" Ja niinhän siinä kävi, lopulta.

Ja sitten aloimme googlettaa ohjetta nahallisen possunkyljen paistamiseen ja mustanpuhuvaa lopputulosta voitte ihastella kuvissa!

Me siis teimme löytämämme ohjeen mukaan possuun nahkaan ristikkäisviillot ja sen jälkeen hieroin possun pintaan ja joka puolelle mustapavuista ja lohjan ABC:n yhteydessä olevasta herkkupuodista löytämistäni erinomaisista Heinän puutarhan Medina - chileistä blenderillä tekemäni kastikkeen.



Sitten laitoimme possun kuumaan uuniin ja menimme laittamaan saunan pesään tulta, joten liha jäi yksin, sooseineen kuumaan uuniin. Virhe, virhe, virhe! Kun palasimme saunalta kastike näytti täysin palaneelta ja vuokaan kuivaneelta. Vaikka pelkäsin, että tilanne saattaa vain pahentua, kaadoin paistovuokaan nesteeksi olutta. Jos se vaikka jotenkin pelastaisi edes vuuassa olevan kastikkeen. Jo tässä vaiheessa oli heittänyt toivoni. No, laskimme kuitenkin uunin lämpöä ja jätimme murheellisennäköisen possunpalan uuniin hautumaan ja kypsymään. Ei menny niinku Strömsössä, tuumasin ja manasin, miten ajattelematon olin ollut. Eihän se koskaan olisi voinutkaan toimia.

palanut possuMelko lohduttoman näköinen, vai mitä? Olin jo lohduttautunut lasillisella punaviiniä kun V alkoi leikata tuota auki...

Olin pitkän hauduttelun aikana jo henkisesti valmisteutunut kaivamaan jostain palaneiden pintojen alta epätoivoisesti jotain minimaalista kasaa kuivaa, epäpalanutta, palaneelle maistuvaa lihaa, jolla tuona lauantaina sitten ruokkisin meidät. Yllätys oli aikamoinen, kun liha ei ollutkaan hirveää ja täysin palanutta vaan V:n leikatessa mustaa möykkyä sisltä paljastuikin kaikki se mehukkuus! Vuuassa oleva papukastike ei ollut lopulta maustanut lihaa pohjaanpalaneen aromilla. Jos joskus olen ollut yllättynyt, että hirveäksi olettamastani ravinnosta tulikin herkkua, niin se oli kyllä tämän kyljen kanssa.

Lisäkkeeksi keitin viikonlopun tattariteeman mukaisesti tattarisuurimoita, jotka muistaakseni keittämisen jälkeen huuhdoin ja sitten paahdoin pannulla mausteita (öljyä, maustepippuria, sardellifile, valkosipulia ja sitruunatimjamia) lisäten. Sekin oli hyvää ja sopi hyvin possun kanssa.


mustapapukastikettaRuma mutta hyvä.

Olen sitten jälkikäteen tutkinut uudelleen sitä Farangin keittokirjaa ja Jamien paahtokylkireseptiä, josta saimme ajatuksen nahan paahtamiseen. Eli kirjaan nyt listan asioita, mitä opin tästä yritteestä:

Opittua:
  • Jos possulle tekee mustapapusoosin ja marinoi possua siinä, possu ja kastike kypsytetään (varmaan ilman nahkaa) hitaasti folion alla haudutellen. Farangin kirjassa possu on kypsytetty folion alla hauduttamalla sooseineen päivineen.
  • Nahka vaatii rapeutuakseen kovaa paahtamista ja mustapavuista ja sokerista tehty kastike tietysti hiiltyy totaalisesti tässä touhussa.
  • Jamie hieroo possuun kuivamausteseoksen ennen paahtamista -> se ei pala samalla tavalla.
  • Mustapapusoosi oli hyvää.
  • Jos mustapapusoosin haluaisi karamellisoida nahan päälle, kastiketta voisi lisätä ainakin kovan paahtamisen jälkeen tai ehkä vasta kypsennyksen loppuvaiheessa?
  • Kastike, jossa on vähän sokeria ei ole varsinainen glaze ja vaatii karamellisoituakseen kyllä jonkin aikaa.
  • Luulen, että vuokaan paniikissa kaatamani olut oli osaltaan auttamassa, että lihasta tuli niin mehevää kuin tuli.
  • Possun kylkeä on näemmä erittäin vaikea pilata.

... ja Farangiin pitäisi kyllä joskus mennä syömäänkin - ihan paikan päälle.

Avoimeksi jäi
:

  • JOS lihan haluaisi marinoida soosissa etukäteen, riittäisikö jos nahan pyyhkii puhtaaksi ennen paahtoa?
  • Kauanko mustapapusoosin pitää muhia vuuassa ja olisiko hyvä idea valella lihaa sillä?
  • Farang -kirjan ohjeesta ei käy ilmi onko lihapalassa nahkaa vai ei. Kuvasta päätellen ei?

Ja vaikka tällä ei nyt enää ole mitään tekemistä Farangin ohjeen kanssa niin tässä on, mitä papusoosiini laitoin:

Mustapapusoosiviritelmän ainekset (Possua oli n. 2 kg)

380g keitettyjä mustapapuja
2 punaista medina -chiliä
1/2 paahdettua valkosipulia (vajaa)
3 rkl soijaa
2-3 kynttä tuoretta valkosipulia
pieni kourallinen thai-basilikaa
3-4cm pala inkivääriä = reilu puoli desiä silputtua inkivääriä
1/2dl rajamäen valkoviinietikkaa
1dl viinirypäleöljyä
2tl fariinisokeria
+ n. 1,5 dl olutta vuokaan

Kaikki paitsi olut ajettiin tasaiseksi blenderillä/sauvasekoittimella. Soosin käyttöä on vielä harjoiteltava! ;)

p.s. Se espoon keskuksen K-Kauppa muuten sivumennen sanoen yllätti minut laadukkuudella; valikoima on laaja ja saatavilla oli ainakin viikko sitten kaikenlaista kivaa. Remontti muutti vähän nuhjuisen marketin ilmeen ihan uudeksi. Ei se nyt mikään herkku ole, mutta varsin pätevän oloinen lähikauppa, jossa olen nyt muutaman kerran pyörähtänyt. Alko varmaan vetää kyllä väkeä Entressen S-markettiin, mutta toivottavasti tuonnekin riittää asiakkaita. Etenkin kun se parkkihallikin on uudistettu; siinä ei ole enää sellaista autontappaja - sisäänajoluiskaa, niin että sinne uskaltaa ajaakin!

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Baigan -jotain eli kärvennetty munakoisomössö

munakoison pinnan polttaminen avotulella
Olen moneen kertaan muistellut Madeiran reissun intialaista ruokaa suurella lämmöllä. Linssi-juustoruokaahan yritinkin jo jäljitellä aikaisemmin ja nyt oli sitten sen herkullisen munakoisomössön eli Baigan Bajin vuoro. Niinpä meidän intiaviikon parhaat palat jatkuu tänään herkullisella, kaasulla kärvennetyllä munakoisomössöllä!;)

Tiirailimme V:n kanssa googlella ruokaan reseptin. Niitä oli valtavasti hieman erilaisia ja eräs, jossa ruuan nimeksi oli laitettu Baigan ka Bartha vaikutti hyvältä ja päätyi kokeiluun. Valitettavasti linkitys nyt jää, koska me tulostimme ohjeen ja se on vieressäni tässä, mutta en mitenkään enää löydä sitä sivua uudelleen vaikka olen koittanut kirjoittaa kuukkeliin kaikenlaisia taikaloitsuja. URL-osoite ei tietenkään näy printissä.

Ohje on hauska ja hieman pelottavakin. Munakoisot nimittäin pitää kärventää pinnastaan kaasuliekin (tai muun soveltuvan hiilustan/avotulen) päällä pinnastaan ihan mustaksi ja hilseileväksi. Uskonvahvistusta tähän puuhaan haimme David Lebovitzin blogista.

munakoison paahtaminenMunakoisoa käännellään liekillä, jotta sen pinta palaa joka puolelta. Palamattomat, pitkät pihdit ovat ihan Must.

Vaikka touhu näyttää kieltämättä vähintäänkin epäilyttävältä ja saattaa munakoison pehmentyessä olla myös hyviä hermoja tai näppäryyttä vaativaa, se on vaivan arvoista. Liekillä paahtuessa munakoisoon tulee nimittäin upea savunmaku, josta koko ruuan ihanuus kumpuaa.

Tämä ei ole hankalaa, en tarkoita sitä. V vaan oli hieman tuskaisen oloinen, kun yritti käännellä paahtuvaa munakoisoa liekin päällä ja pihdit tietysti upposivat munakoisoon repien sen kuorta varsin tehokkaasti. Mutta: näin sen kuuluukin mennä. Munakoison liha kypsyi n. 15 minuutin kärtsäyksessä hieman, mutta ei palanut vaikka kuori repeilikin. Kärähtänyt kuori nypitään lopuksi pois, mutta sen paahteinen maku jää munakoisoon.

Munakoison palanut pinta irtoaa lopulta helposti.

15 min voi tuntua pitkältä ajalta, mutta osoittautui ettei se ole liian kauan tähän puuhaan. Toisaalta, nuo meidän munakosomme olivat jotenkin ihan valtavan kokoisia. Ensimmäinen munakoiso kypsyi sisältä ehkä vähän paremmin kuin toinen, joka jäi hieman turhan napakaksi. Se ei suoranaisesti haittaa, koska munakoison voi kypsentää loppuun keittämällä seosta pidempään liedellä, mutta nopeammin saat valmista (ja parempaa?) kun munakoisot saa melko pehmeäksi jo paahtamisella. Myös se kuori lähtee paremmin irti, kun munakoiso on pehmennyt.

foliosuoja

David L. varoitteli, että munakoisosta voisi valua nestettä liedelle jonkin verran, joten suojelimme hellan palalla foliota, johon leikkasimme keskelle reiän. Meillä tosin mitään valtavaa sotkua ei syntynyt, mutta varmaan se riippuu siitäkin, voiteleeko munakoisoa öljyllä vai ei (alkup. ohjeessa näin käsketään, mutta taisi unohtua meiltä), miten pitkään koisoa kypsentää sekä aruringonpilkuista ja tähtien asennosta ;)

Baigan- mössö oli heti valmistamisen jälkeenkin oikein hyvää, mutta se silti pelkästään parani uudelleenlämmitettynä. Uudelleenlämmitys uunissa nimittäin paahtoi/kypsensi tahnaa vielä lisää ja mausta tuli jotenkin täyteläisempi. Tämä on tosi koukuttavaa mössöä, täytyy myöntää. Tahna menee mahtavan makuisena lisäkkeenä vaikka grillatun kanan kanssa tai tietysti sitä voi syödä leivällä ihan sellaisenaankin. :) Tai suoraa astiasta haarukalla.... Krhm.

Mutta: tässä tulee ohje!

baigan ka barthaBaigan - mössö vasemmalla. Tarjoa osana kokonaisuutta tai omana ruokanaan.

Baigan ka Bartha eli kärvennetty munakoisomössö (n. 4:lle jos tarjolla on muutakin)

2 oikein suurta tai 3-4 pienempää munakoisoa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl valkosipulitahnaa
1/2 tl juustokuminan siemeniä (jeeraa)
n. 2,5 dl sipulisilppua
1 tl chilijauhetta
1/2 tl kurkumaa
2 vihreää chiliä (laitoin vihretävän aji cristalin ja puoliskan lemondropin, kun ei ollut vihreitä)
400g tölkki tomaattimurskaa tai n. 4 dl pilkottuja tomaatteja
n. 1,5 dl öljyä
kourallinen tuoretta korianteria silppuna

Suojaa kaasuliesi foliopalalla, johon revit keskelle reiän haasulieden polttimoa varten. Pistele munakoisoon muutamia reikiä ja paahda sitten munakoisoa kaasuliekin päällä n. 15 min tai kunnes munakoiso on pehmeähkö ja sen kuori mustunut kauttaaltaan.

Anna sitten koisojen vähän jäähtyä ja irrota sitten kärventynyt kuori nyppimällä/pyyhkimällä talouspaperilla se pois. Voit peittää kulhon jäähtymisen ajaksi kelmulla, jotta kuori lähtisi vielä paremmin irti, mutta minulla kuori lähti kyllä paria kovemmaksi jäänyttä kohtaa lukuun ottamatta hyvin ilmankin.

Silppua munakoisojen liha hienoksi.

Kuumenna öljy kasarissa ja laita juustokuminan siemenet öljyyn ja sekoita keskilämmöllä, kunnes siemenet alkavat vähän raksua ja poksua. Lisää sipulisilppu ja kuullota, kunnes silppu muuttuu läpikuultavaksi.

Sitten lisää inkivääri, valkosipuli ja silputut chilit, sekoita hetki ja lisää sitten pilkotut tomaatit tai murska, chilijauhe, kurkuma ja paista mausteita ja tomaatteja kunnes öljy kelluu tomaattien pinnalla.

Lisää silputtu munakoison liha ja suolaa. Paista taas munakoisoja kunnes öljy nousee mössön pintaan ja munakoiso on aivan pehmeää. Tarkista suola ja sekoita mukaan korianterisilppu.

Valmis tarjoiluun!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Intiaviikon parasta satoa: perunaa, pinaattia ja paneeria

pinaattia ja paneeria


Intialainen ruoka ja sen maustaminen on oma taiteenlajinsa, jota minä haluaisin oppia enemmän. Parhaimmillaan myös jokainen intialainen ruoka maistuu lempeälle ja keskenään ihan erilaiselle (yllätys, yllätys). Liian usein sitä vaan kotona sortuu tekemään jotain "geneeristä intiamössöä" kiireessä, samoilla mausteilla. Ja kun kirjahyllyssä olisi jopa opiskelutarkoitukseen ihan hyväksi osoittautunut kirjakin (Husain, Vegetarian indian), jota sen hyvistä resepteistä huolimatta tulen käyttäneeksi aivan liian harvoin.

Toissaviikolla kuitenkin kunnostauduin tämän kirjan ja muidenkin mielessä pyörineiden reseptien kanssa ja me taisimme syödä koko viikon intialaisia ruokia. Niistä parin viikon takaisista tähtiruuista ajattelin pudotella parhaat palat tänne, teidänkin iloksenne!

Olen ostaut tuon mainitsemani kirjan varmaan 10 vuotta sitten, mutta olen kokannut siitä varmaan viisi tai kuusi ohjetta kaikenkaikkiaan. Se on ihan häpeällisen vähän ja muistan sen joka kerta kun päädyn tekemään kirjasta jotain. Mutta jos tätä lähtökitkaa tuon kirjan kanssa pitäisi jotenkin selitellä niin osaltaan se varmasti johtuu siitä, että kirjassa on aivan liian vähän kuvia. Lisäksi vielä nekin kuvat, mitä kirjassa ovat eivät ole kovin inspiroivia. Kun olen väsynyt ja nälkäinen ainakin minä tarvitsen herkullisia tai ainakin mielenkiinnon herättäviä kuvia saadakseni itseni liikkeelle.

peruna

Mutta: kuvien puutteesta huolimatta kirjan ohjeilla tehty ruoka on joka kerta ollut hyvää, jopa ihan loistavaa. Myös hieman yksinkertaistettuina Suomi-versioina. Tämä syntinen pinaattinen, perunainen ja juustoinen ruoka on yksi loistava esimerkki tästä aiheesta: tähän ruokaan olisi nimittäin tarvittu tuoreita sarviapilan lehtiä. :) Noooh, jostain syystä puutarhassani ei nyt sellaisia sattunut kasvamaan (vaikka kirja vinkkaa niiden olevan helppoja kasvatettaviakin!). Mutta sen sijaan minulla oli vielä äidin kasvimaalta pihistettyjä tuoreita ja vahvan makuisia pinaatinlehtiä sekä sarviapilan siemeniä (fenugreek seeds). Näillä mennään, tuumasin ja lähdin soveltamaan.

perunaa ja pinaattia rapeaksi paistettunaPerunat ja juustot paahdetaan ihan kullanruskeiksi, jolloin niistä tulee herkkua.

Minä olen oppinut pitämään sarviapilan siemenistä jo aiemmin; niissä on paahdettuna vähän "sellerinen" maku ja ne sopivat loistavasti melkein mihin tahansa intiaruokaan jossa on munakoisoa. Eiväthän ne varmaan ole yhtään sama kuin tuoreet sarviapilan lehdet, mutta ajattelin kokeilla millaista tästä tulisi siemenillä. Ja niin, tästä tuli ehkä parasta pinaattipaneeria mitä olen kuunaan saanut aikaan. Ja johtui sitten sarviapilan siemenistä tai ei, herkullisuus ei liene varsinaisesti mikään ihme, kun katselette reseptin aineslistaa... :)

voita ja öljyäEi mikään kevytherkku...

Kukapa nyt ei voissa paistetusta tykkäisi? ;)


Oikeastaan ihmettelimme syödessämme V:n kanssa tätä ruokaa: en ole koskaan aiemmin tajunnut, että paneerin voi paistaa voissa ja öljyssä ihan kullanruskeaksi, eikä se sula. Enkä ollut tullut ajatelleeksi sitäkään, että siihen pinaattimössöön voisi sekoittaa rapeaksi paistettuja perunasiivuja... Molemmat tekevät ruokaan ihan uutta ulottuvuutta.

Jos ette ole koskaan asiaa harkinneet, harkitkaapa nyt. Sillä vaikka oikaisin kaikissa kulmissa ja tein omapäisiä ratkaisuja lopputulos oli yksinkertaisesti ihan mahtavaa. Me söimme tätä naanin sekä paahdetulla jeeralla, korianterilla ja punasipulilla maustetun raidan kanssa. Oi, oi oi. :)


Joten pidemmittä puheitta menkäätten etnokauppaan, sarviapilan siementen tykö ja löytäkää niiden pehmeä ja aromaattinen maku. Mitään muuta kovin ihmeellistä tähän ohjeeseen ei tarvita (tuoreen pinaatinkin voinee korvata pakastetulla) ja kaikkia muita mausteita useimmilta köökkijumalolennoilta kaapista varmaan löytyykin.

Eli: näin se meni meikäläisten valtakunnassa.

pinaattia

Perunaa, pinaattia ja paneeria (yksi pannullinen)

n. 200g paketti ingmannin kotijuustoa
3 pientä perunaa viipaleina (alkuperäisessä ohjeessa on vain yksi peruna, mutta minun olivat pieniä ja sitäpaitsi, rapsakka peruna on hyvää...)
1 pieni sipuli
5 rkl rypsi tai auringonkukkaöljyä (jotain mautonta, kuumaa kestävää öljyä)
50g voita
kasa tuoretta pinaattia (olisiko ollut n. 5 dl lehtiä?)
250g pakastepinaattia
1 tl inkivääritahnaa (tai raastettua inkivääriä)
1 tl jauhettuja korianterin siemeniä
1/4 tl kurkumaa
1 tl suolaa (en kyllä tainnut ihan näin paljon laittaa, maun mukaan!)
1 tl chilijauhetta
n. 2-3 tl sarviapilan siemeniä (fenugreek seeds)
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
1 lemondrop + 1/2 aji cristalia (ohjeessa 2 punaista chiliä, muttei ollut silloin!)
n. 1,5 dl turkkilaista jogurttia (ohjeessa 75g, mutta laitoin vaan pari kunnon "dolloppia" a.k.a köntsää lusikalla)

Pese ja siivuta peruna ja kuutioi juusto. Laita sulanut pakastepinaatti valumaan siivilään.

Sulata voi ja öljy kasarissa ja sen jälkeen ruskista juusto kauniiksi ainakin parilta sivulta. edit 11.11.2010: tarkoitus ei siis ole uppopaistaa vaan ruskistaa. Ruskistamista voi helpottaa, jos voi ehtii saada väriä vähän ennenkuin laitat juuston pannulle.

Varo polttamasta itseäsi rasvan roiskeissa. Nosta juustot reikäkauhalla tai vastaavalla valumaan talouspaperin tai sen ollessa loppu - keittiöpyyhkeen päälle.

Juustojen jälkeen paahda perunat voi-öljyseoksessa parissa erässä (yksi pottu varmaan mahtuu kerrallakin... ). Anna perunoiden saada kaunis, kullankeltainen väri, sillä silloin ne muuttuvat myös pinnastaan kivan rapsakoiksi. Nosta myös valmiit perunat valumaan.

Huuhtele tuore pinaatti, poista tarvittaessa kovia lehturuodin osia ja mikäli pinaatti on suurilehtistä, silppua sitä vähän. Kuori ja siivuta sipuli.

Laita pannuun tilkka öljyä ja sarviapilan siemenet. Paahda hetki ja lisää sitten tuore pinaatti ja sipuli. Paista n. 2 minuuttia ennenkuin lisäät muut mausteet.

Vähennä sitten vähän lämpöä ja lisää mausteet ja sekoita hetki, jotta mausteet alkavat tuoksua. Lisää pakastepinaatit ja tuoreet, silputut chilit. Paista vielä hetki, jotta mahdollinen ylimääräinen neste haihtuu ja chili sekoittuu.

Lisää jogurtti ja jatka paistamista kunnes jogurtti on "absorbed into" eli imeytynyt pinaattiin.

Juuri ennen tarjoilua sekoita mukaan paistetut juusto. ja perunapalat ja kuumenna sen verran että seos lämpiää. Tarjoile riisin tai vaikka vaan hyvän naanin ja raidan kanssa.