sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kanaa saltimbocca ja kvinoa (quinoa) raparperilisäkkettä


Oli ilta. Myöhäinen ilta. Oli nälkä, kova nälkä. Ja sitä raparperia. Mainitsin jossain kommentissa tuossa aikaisemmin, että teimme mimmun kanssa yhtenä päivänä possun sisäfilettä jonka kanssa oli raparperiä. Tai no, mimmu sen oikeastaan teki, kun olin kiinni töissä. Pääsin kuitenkin maistelemaan lopputulosta. :) Mietin, että ohje toimisi varmaan aika hyvin perunamuusin kanssa, mutta hieman minusta raparperin maku jäi irralliseksi siitä possusta kuitenkin, vaikka sinänsä ruoka ihan hyvää oli.

Kotitaloustieteisiin sekaantunut ystäväni M harmitteli tuossa taannoin, kun Suomessa ei ole tarjolla Englannissa paljon käytettyjä makeampia, pimeässä kasvatettuja raparpereita. Kupletin juoni on kai se, että annetaan kevätauringon herättää taimi ja laitetaan se sitten kasvamaan vartta johonkin pimeään. Näin kasvatettu raparperi ei muutu lainkaan vihreäksi vaan pysyy pehmeämmän makuisena koko kasvuaikansa. Nämä tässä ohjeessa käyttämäni raparperit olivat kuitenkin niin nuoria ja hentoja, että suurin osa oli kokonaan punaisia varsia. Äidillä on ihan valtava raparperipenkki ja kävin kotikotona käydessäni raparperivarkaissa äidin kasvimaalla :)

Tein yhden epäonnistuneen yrityksen yhdistää parsaa ja raparperia, jossa lopputulos oli lähinnä kummallinen;) Tästä sensijaan tuli hyvää. Raparperi tarvinnee jotain pehmeän makuista kaverikseen ja pähkinäinen kvinoa sekä melkein makeat punaiset linssit sopivat siihen hyvin. Oman osansa makupalettiin tuo myös runsas, paahdettu voi yhdistettynä valkoviiniin. Tuo yhdistelmä harvoin pettää.

En tullut punninneeksi tarkkaan kvinoan, linssien ja raparperin määrää, mutta laitoin linssejä ja kvinoaa n. yhtä paljon. Raparperia tuli ruokaan joku 4 pientä, punaista vartta eli n. 2 isompaa raparperin vartta.



Olen tehnyt kanaa tällä tavoin jo joskus kauan sitten, mutta nyt ohje muistui mieleeni kun jäkaapissa oli kanaa. Kuulin muuten, että jotkut valmistajat saattavat liottaa kanan maustamattomia pihvejä suolaliemessä ennen pakkaamista. Jos aiotte käsitellä itse ostamaanne kanaa kotona, kannattaa tarkistaa mitä valmistusaineluettelossa on. Jos kana on valmiiksi suolattu tehtaalla, sitä ei oikein onnistu marinoimaan enää kotona (kana on kyllästynyt suolaliemellä) ja etenkin tässä ruuassa kun kana kääritään suolaiseen kinkkuun, suolaa voi tulla liikaa. Monesti kanaa ostaessa tulee vaan katsottua että joo, ei ole marinoitu ja heitettyä kärryyn. En ollut osannut ajatella, että kana voi olla suolattua.


Kanaa saltimbocca (n. 4:lle)

Paketti kanan filepihvejä, au naturel (4 kpl)
1 paketti serranoa tai procuttoa
salvian lehtiä (8 kpl)
4 pientä keväistä raparperin vartta tai 2 isompaa
n. 1,5 dl kvinoaa huuhdottuna kylmässä vedessä
n. 1,5 dl linssejä huuhdottuna kylmässä vedessä
n. 30g voita
n. "lasillinen" valkoviiniä - lorautin pullosta suoraan pannulle, ehkä n. 1,5 dl.
vettä
pippuria
(suolaa)

Laita huuhdotut linssit ja kvinoa uunivuokaan. Laita jokaisen kanafileen päälle kaksi salvian lehteä ja kääri kana kahteen siivuun serranoa tai procuttoa. Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen. Keitä vettä vedenkeittimellä kiehuvaksi nopeuttaaksesi valmistumista koska olet hurjan nälkäinen. Voit kaataa jo desin-puolitoista vettä linssien ja siementen päälle, pilkkoa pinnalle huuhdellut, ohuelti kuoritut raparperit ja nostaa vuuan uuniin odottamaan kanoja.

Kana oli jäätynyt jääkaapissa ja koska kello oli paljon, täydellisestä kokkauksesta oltiin kaukana, mutta hyvää oli silti!

Kuumenna pannu tosi kuumaksi ja laita puolet voista pannulle. Anna voin sulaa ja lisää sitten 2 filettä pannulle. Paista fileisiin kauniin ruskea pinta ja siirrä paistuneet fileet siementen päälle odottamaan. Lisää loppu voi ja toista sama lopuille kahdelle fileelle. Lopuksi kaada valkoviini pannulle ja kun valkoviini ja voi ovat sekoittuneet kaada liemi pannulta kanojen ja linssien päälle. Tarkista, että nestettä on vuuassa n. kanoihin asti, että linsseillä ja kvinoalla on jotain mitä imeä itseensä.

Anna kanan kypsyä loppuun ja kvinoan kypsyä uunissa n. 20 min. Kvinoan voi tehdä myös kattilassa tai vettä kiehauttamatta, mutta kylmällä vedellä kvinoa kpysyy uunissa pidempään ja kana saattaa jo ehtiä kuivamaan.

Koska olin laiskalla päällä arvostin kovasti tälläistä "yhden vuuan ruokaa". Raparperistä tuli voin ja valkoviinin hellimänä oikein hyvää ja se sopi makuna yhteen pähkinäisen kvinoan kanssa ihan loistavasti. Salvia ja serrano sopivat makuyhdistelmään myös loistavasti.

Paremman arkiruuan kanssa voit tarjoilla vaikka vihreää salaattia kirsikkatomaateilla ja avokadolla.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Linssitäytteistä kalkkunaa jallulla ja rommilla - eli Nellen uunikalkkunaa


V tarrautui tarjouksessa olleeseen Lidlin pakastekalkkunaan. Sitä on nyt sulateltu kaikessa rauhassa pari vuorokautta ja lopulta kalkkuna oli sulaa. Naureskelimme, että nyt pitäisi olla sellainen valtava upporasvakeitin, jollaista emme meinanneet todeksi uskoa kun moisen ihmeen näimme joskus netissä. Tässä versiossa käytetään ihan uunia n. 170 asteessa.

The New Basics Cookbook (Rosso & Lukins) toimi suunnannäyttäjänä kalkkunan kanssa toimintaan. Kirjassa oli useita ohjeita ja paljon vinkkejä valmistukseen. Kalkkunan olisi mm. voinut upottaa tähtianis-punaviinimarinadiin vuorokudeksi jos olisi ollut asialla ajoissa, mutta aina ei voi muistaa.

Idea kuitenkin kuulostaa niin hyvälle että laitan sen korvan taakse tulevia aikoja varten. Muutenkin sovelsimme kirjan ideoita vapautuneesti ja korvasimme marinadissa käytetyn bourbonin jallulla ja rommilla eikä siihen marinointiaineeseen lopulta tullut sitä ketsuppiakaan ;)

Täytteestä tuli ihan täydellisen ihanan makuista ja sitä kannattaa isolle porukalle varata enemmänkin. Kolmelle tuo riitti hyvin, mutta kuudelle täytettä on vähänlaisesti - ainakin jos tarjolla ei ole muuta lisäkettä kuten keitettyä riisiä tai ohraa. Pannuun muodostuu ihana voi-valkoviiniliemi jota voi käyttää kastikkeena jos tarjoat kalkkunan kanssa riisiä.


Voiteluun käytetty marinadi oli tosi onnistunutta, mutta seuraavalla kertaa taidan kyllä lisäksi upottaa linnun marinoitumaan ennen paistoa. Se auttanee omalta osaltaan lintua pysymään mehukkaana paiston aikana.




Paistoaika täyteylle kalkkunalle on (Rosso & Lukinsin kirjan mukaan) n. 15 min per pauna, eli tuolla tavalla laskettuna tuo kalkkuna olisi saanut köllöttää uunissa puolisentoista tuntia. Käytännössä kalkkuna vaati kuitenkin melkein 3h, ennenkuin paistilämpömittari kipusi 82 asteeseen, eli kypsään lintuun. Pitkään paistoaikaan vaikuttanee myös se, että kalkkuna ei ehtinyt sulamisessaan ihan huoneenlämpöön asti ennen paistamista. Kalkkuna oli uuniin mennessään n. 14 astetta, vaikka se oli täytetty lämpöisellä täytteellä.

Seuraavaa kalkkunaa ajatellen: en tiedä olisiko kalkkuna pitänyt vaan rohkeasti ottaa pois uunista kun mittari näytti 79 astetta n. varttia aikaisemmin. Yleensä lämpö saattaa kivuta vielä vähän uunista pois ottamisenkin jälkeen. Kalkkuna oli hyvää, mutta perfektionistinen piirteeni sanoo, että lintu oli ehkä aavistuksen kuivan puolella kaikesta voitelusta huolimatta.

Voitelin lintua alussa ja sitten puolen tunnin välein plus valelelin sitä sulalla voilla aina 15 min soosilla voitelun jälkeen (eli suomeksi: noin vartin välein voitelin tai valelin lintua uunissa koko paistoajan). Käytin kaiken soosin voiteluun.



Linssi-paprikatäytteistä kalkkunaa jallu & rommiglaseerauksella (n. neljälle - kuudelle, lisäkkeistä riippuen)

1 kalkkuna (3,4 kg)
3 sipulia
2,5 paahdettua paprikaa
1 paahdettu valkosipuli
1 sellerin varsi
1,5 dl linssejä (huuhdottuna)
n. 0.5 dl salviasilppua (tuoretta salviaa)
n. 1- 1,5 dl lehtipersiljasilppua
mustaa pippuria myllystä
suolaa

(+ 0.5-0.7 dl valkoviiniä tai vaikka kasvislientä)

Glaze - eli pintaan sutikoitava soosi:

1 iso purkki tomaattipyrettä tai 2 pientä purkkia (eli n. 140g)
n. 4 rkl punaviinietikkaa (maista soosia ennen käyttöä ja lisää tarvittaessa vielä 1-2 rkl)
1 rkl muscavado - sokeria (tai muuta ruskeaa sokeria)
1,5 tl orange pepper - maustetta
0.5 dl oliiviöljyä
0.5 dl yhdentähden jallua
0.5 dl tummaa rommia (esim. Matusalem tms halppis)

200g voita paistoastiaan ja kalkkunan päälle - käytetään paistoaikana linnun valeluun


Halkaise paprikat ja poista siemenkodat. Voitele paprikat öljyllä ja laita paahtumaan uuniin. Paprikoita paahdoin uunissa grillivastuksella ehkä n. 7 min kunnes pinta oli saanut mustia läikkiä. Nostele kuumat paprikat kippoon ja peitä kelmulla (tai laita ne pakastuspussiin). Paprikoiden pitäminen omassa höyryssään auttaa irrottamaan kuoret.

Pilko sipulit tikuiksi. Kuullota niitä öljyssä n. 10 min kunnes ovat läpikuultavia ja pehmeitä. Voit kaataa paprikoista pellille jääneen öljyn ja mehun sipulien päälle (shall not waste!). Älä pidä hellaa liian kovalla (max. puolella teholla), etteivät sipulit rusketu ja pala.

Kuori hieman jäähtyneet paprikat. Paahdoin yhteensä 4 paprikaa, mutta kaksi olisi varmasti riitänyt ohjeeseen. Täytettä jäi lopulta yli ehkä n. 2,5-3 dl. Eli tuolla ohjeella täyttää isommankin kalkkunan. Koska olen käytännön ihminen ja halusin kaiken täytteen kypsäksi, joten kaadoin loput täytteet paiston loppupuolella kalkkunan pellille kypsymään linnusta valuneissa nesteissä.

Kun sipulit ovat kuullottuneet purista sekaan paahdettu valkosipuli, kuoritut paprikat, silputut yrtit, mustapippuri ja suola. Laitoin ehkä 2/3 tl suolaa täytteeseen.Huuhtele linssit kylmäsä vedessä ja sekoita ne keittämättöminä täytteeseen. Näin linsit imevät kaikki ihanat kalkkunamehut kypsyessään.



Huuhtele kalkkuna ja poista kalkkunan sisältä sisäelinpussukka (jos siellä sellainen on). Huuhtelun ajaksi ja pussukan poistamiseksi voit joutua avaamaan kalkkunan jalat. Tee se varovasti ujuttamalla kalkkunan jalat nahan alta rikkomatta nahkaa. Haluat laittaa jalat takaisin kuvan asentoon kun lintu on täytetty. Kuivaa kalkkuna talouspaperilla. (sisäelimille emme nyt keksineet mitään, vaikka epäilemättä niistä voisi varmasti valmistaa myös ruokaa.)


Täytä kalkkuna niin suurella määrällä täytettä kuin saat mahtumaan. Linnun paistamiseen kannattaa varata kunnolla aikaa - paisto hidastuu loppua kohti ja viimeisen 10-12 asteen nousu vei melkein sen kolmannen tunnin.


Sivele lintu kauttaaltaan kastikkeella. Pilko voi linnun päälle ja ympärille ja laita paistimittarilla varustettuna paistumaan 170 asteeseen. Kun lintu oli paistunut 1,5h lisäsin lopun täytteen uunivuokaan. Tässä yhteydessä lisäsin myös valkoviiniä kaatamalla sitä suoraan linnun sisään, täytteen päälle ja vuokaan. Määrä on noin -arvo saattaa olla että sitä meni vähän enemmänkin, muttei kyllä ainakaan desiä enempää. Lopulta kaikki neste on kuitenkin se, mikä jää kastikkeeksi vuokaan, ettei haittaa vaikka sitä on vähän reilumminkin.

Kalkkunasta tuli kyllä tosi hyvää, etenkin täyte oli ihan nappiin onnistunutta. Lintu olisi mielestäni voinut jäädä vielä aavistuksen kosteammaksi, vaikka tosiaan voitelin ja valelin sitä kastikkeella ja voisulalla vartin välein. Kalkkunan marinointi saattaisi tosiaan tuoda lisää sitä kaipaamaani mehukkuutta....

Niin nälkä oli kalkkunan valmistuttua, että unohdimme ottaa kuvan kokonaisesta linnusta ;) noh, ihan kauniin värinen se kuitenkin oli mitä annoskuvasta voikin ehkä vähän arvioida...


Kalkkunan kanssa oli tarjolla alkosta bongattu uutuus Pinot Noir - Del Fin Del Mundo. Viini korosti hienosti salvian makuja ja oli täyteläisen metsämarjainen. Oikeastaan näin jälkikäteen mietittynä maussa oli mielestäni pikemminkin kypsää pensasmustikkaa. Tykkäsimme siitä tosi paljon. Varmasti tästä muodostuu yksi kesän lintuviinisuosikeistamme. Pullo ehti olla kunnolla auki (n. tunnin?) ennen viinin nauttimista.

Paistoajan venyessä nostimme pullon ulos odottelemaan, että viini ehtii hieman viilentyä. Meillä on näin kesän tullen sisällä monesti niin lämmin, että tuollainen herkkä pinot ei tykkää mielestämme ollenkaan huonoa jos on nautittaessa paremminkin siinä 16-18 asteen kieppeillä 22-24 asteen sijaan. Viinille säilytyksessä on muuten paljon huonompi, että lämpötila vaihtelee kovasti kuin, että se on tasaisesti sama - vaikka vähän liian korkeakin. Tämä löytö nyt ei kuitenkaan ehtinyt muutamaa päivää kauempaa meillä asustella ennen juoduksi tulemista :)

Jos emme dekantoi viiniä, kaadamme yleensä sitä hieman lasiin niin, että pullossa oleva viinin pinta pääsee kapeasta pullon kaulasta alspäin, leveämmälle tasolle. Näin viinillä on enemmän hengityspintaa pullossa. Jos pullo on kaulaan asti täynnä, se ei pääse hengittämään kunnolla vaikka olisi auki.

Kalkkunan kanssa tein ihan vihreää salaattia. Okei, taas maniskoita, tiedän... :) Jos näette jo punaista mansikoista niin myös pensasmustikat olisivat sopineet tämän vihreän lisäkesalaatin kanssa, etenkin kun viinissä oli samoja aromeita.

Hyvää ja ymmärtääkseni varsin kesäistä viikonloppua kaikille ja onnea uusille ylioppilaille!

torstai 28. toukokuuta 2009

Paahdettu.. eikun savustettu paprikajauhe - suositeltava hankinta:)


Teimme löydön. Savustettu paprikajauhe löytyi kaupasta (Sellon Citymarket) ja sitä on nyt käytetty innokkaasti paikkaan jos toiseenkin. Eilenkin tein ihan tavallisia lihapullia sika-nauta jauhelihasta ja kun tuli joskus sanottua että sitruuna-kermakastike voisi olla ajatuksena kiva, niin näin tapahtui. Lopputulos oli toooosi hyvää. Arkiruoka sai ihan uuden elämän tämän paprikajauheen kanssa :)

Mulla oli valtava määrä tarjousjauhelihaa, josta tein pullia pakastimeenkin - sitä jauhelihaa oli varmasti kilo. Siihen määrään laitoin n. 1,5 kukkuraista teelusikallista tätä ihmejauhetta. Se oli juuri sopivasti. Nauroinkin, että silloin kun päättää ettei mittaa ja kuvaa niin tulee jotenkin poikkeuksellisen hyvää ruokaa:)

Jos joku haluaa tehdä saman tyyppistä niin tässä aineet suurin piirtein.



Nellen sitruunalihapullat ottoII - nyt sitruunakastikkeella

n. 1 kg sika-nautajauhelihaa
n. 300g creme fraichea (tai keräillyt creme fraiche- ja smetanapurkin loput jääkaapista)
2 munaa
2 kevätsipulin vartta
n. 100g aura - juustoa muruisina
1 sitruunan kuori ja mehu
1 rkl vaaleaa balsamicoa
1,5 tl (kukkuraisia) savustettua paprikajauhetta
2 rkl sinapinsiemeniä
1,5 dl silputtua lehtipersiljaa
mustaa pippuria myllystä
n. 1,5 tl suolaa
valkosipulijauhetta (ehkä n. 1,5 tl?)
voita paistamiseen


Kastikkeeseen:
0.5 dl kermaa
3 valkosipulin kynttä kokonaisena, mutta lyöty rikki
2 linnunsilmächiliä
1 iso oksa lehtipersiljaa
1 sitruunan kuori
mustapippuria myllystä.

Sekoita lihapullataikinan ainekset hyvin ja tee taikinasta pieniä palloja. Paista runsaassa voissa. Paista lihapulliin väri ja laita ne kastikkeen kanssa uunivuokaan. Nosta vuoka 200 asteiseen uuniin aina kun paistat uuden satsin pullia. Anna pullien muhia kuumenneessa kermassa (viimeisen erän jälkeen) n. 15-20 min tai kunnes pullat kypsyvät.

Tarjoa suosikkilisäkkeesi kanssa. Sorry, no pics.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Savustettua nieriää - ensikertakokeiluja savustuslaatikon kanssa ja fiilistelyä


Muistan varmaan aina sen ruostuneen, mustan laatikon joka vanhempieni mökillä lepiäsi rannan tuntumassa vuosia hiljalleen hajoten - ennenkuin se joskus salaperäisesti hävisi. Isä kertoi, että se on vanha savustusuuni, jota joskus oli käytetty pikkusinttien savustamiseen. Muistan kyllä haavielut siitä, miten isä joskus oli syönyt hyvää savukalaa, mutta en muista että olisimme koskaan savustaneet mitään. Pikkuisia ahvenoita, joita narrasimme ongella kyllä grillailtiin meidän lapsukaisten iloksi. Voi miten hyvää olikaan itse pyydystetty ja grillattu ahven merisuolalla maustettuna kun sitä oli odottanut hyttysten keskellä grillistä tulevaksi. Eikä yhtään ollut piikkistäkään - ehei ;)

Veikeät nieriät

Savustamisesta on piirtynyt mieleeni auringon lämmössä vähitellen hilseentyvä mattamustaksi muuttunut savustuslaatikko. Mystinen musta laatikko joka laiskana kesäpäivänä kiehtoi lapsukaisen mieltä. Kun V sitten raahasi kotiin jostain halpakaupasta mielijohteesta hankkimansa savustuslaatikon olin kyllä heti juonessa mukana. Seuraavalla kauppakeikalla ostin parit pienet nieriät ja leppälastua. Muistelin vielä Vellipoika - blogin voitokasta savustelupostaustakin, mutta koska olimme intternetin saavuttamattomissa jälleen kerran (kiitos vaan verkko-operaattorille) - en päässyt tarkistamaan valistuneempia vinkkejä asiaan. Noudattelimme sitten jokseenkin savustuslaatikon mukana tullutta ohjetta.

Ensin pesimme ja kuivasimme kalat. Sitten savustuslaatikkoon laitettiin reilu sentin kerros leppälastuja ja pari teelusikallista sokeria - palasokeria kun ei ollut. V sai päähänsä napsaisita vielä pienen katajanoksan mukaan savustuslaatikkoon kun oli nähnyt niin tehtävän.



Olimme laiskoja ja sijoitimme savustuslaatikon kaasugrilliin, josta vain poistimme toiselta puolelta ritilän.


fish in da box

Ohjeessa neuvottiin, että kalaa tulee pitää tulella n. 20 min. Ilmeisesti kaasugrillin tuli ei oikein riittänyt, koska savua tuli oikeasti tosi vähän. Pidensimme hieman paistoaikaa, mikä ei varmaan ollut niin hyvä idea lopulta kuitenkaan - koska kala olisi voinut jäädä hieman tuoreemmaksi. 20 min olisi varmaan ollut hyvä aika - mutta kovemmalla tulella?


Lisäksi tuo halppissavulaatikko selvästi meni kieroon kun se kuumennettiin. No, tokko se savustuksen laatuun vaikuttaa, mutta panostamalla laatikkoon muutaman euron enemmän voisi ehkä saada hankittua jopa muodossaan pysyvän savustusvälineen. Mutta voihan sellaisen hankkia jos oikein innostumme savustelusta ja tuo lahoaa lopullisesti!:)


Sokerilla on midaksen kosketus?

Myös katajanoksa aiheutti jännittävän efektin. Siitä tulee savuun aika terävä kärki. Seuraavalla kerralla taidamme kyllä jättää katajat rauhaan ja savustella fisua avoimella tulella. Suosittelen silti kokeilemaan, iloisista nieriöistä tuli hauskan kuparinvärisiä ja maukkaan makuisia. Erityisen mukavaa oli, kun jämäkalasta syntyi seuraavana päivänä smetanan, limen, paprikan ja kevätsipulin kanssa varsin maistuva kalasalaatti jota olisi voinut käyttää vaikka suolaisena lettutäytteenäkin!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Appelsiinipastaa vuohenjuustolla, parsalla ja mansikoilla


Hieman piti sunnuntaina herkutella ja teimme pitkästä aikaa pastaa. Ostin tähän tarkoitukseen lähikaupastamme löytynyttä Strangozzi all´arancia -pastaa. Kyseessä on paksumpi spaghettimainen nauhapasta, jossa on appelsiinin aromia. Keittoaika pussissa on 15 min mutta keitin taas tavoilleni uskollisena sitä vähemmän, n. 10 min.

Tämä pasta on loistava vaihtoehto niille, jotka inhoavat kermaisia vuohenjuustokastikkeita, mutta pitävät erityisesti raikkaista mauista ja siitä, että pasta on vain pyöräytetty oliiviöljyssä ja hedelnmäiset maut tulevat esille.

Viikonlopun herkkuruokailun kunniaksi joimme pastan kanssa "mustaa viiniä" eli alkon uututta Heartland -punaviiniä joka herättänee kyllä mielipiteitä, jos sattuu tykkäämään ranskalaisista perinteisemmistä viineistä. Tämä ei ole mitenkään erityisen perinteinen ja rauhallinen punaviini, mutta me pidimme siitä. Vahva mustaherukkaisuus taittuu mukavan pehmeäksi ja eukalyptus ei jyrää koko viiniä. Kyseessä on varsin moderni ja raikas viini, joka tykkää olla ruuan parina. Mietin, että jatkoa ajatellen tämä viini sopisi hyvin myös salviaisen possun kaveriksi...


Olin paahtanut valkosipulia jo edellisenä iltana erääseen vähemmän onnistuneeseen raparperikokeiluun... ;) Asiasta askel sivuun: minua vähän harmittaa, että raparperia käytetään niin vähän muuhun, kuin makeaan. Itse asiassa ongelman nosti esiin joskus Suu auki -blogin pitäjä yhdessä ruokakeskustelussa syksyaikaan. Siitä lähtien asia on vaivannt minua, että kiitos vaan tästäkin ;) Rosmariini ja raparperi sopivat muten hyvin yhteen - tein viime syksynä raparperihilloa rosmariinilla ja se oli menestys. Ehkä samaa ideaa voisi jalkauttaa johonkin suolaiseen ruokaankin...


Mutta päivän agendaan: jos sinulla ei ole paahdettua valkosipulia, laita valkosipuli uunivuuassa 200 asteeseen n. 25-30 min paahtumaan. Leikkaa poikki vaakasuunnassa ja purista kynnet käyttöösi. Samalla kertaa voit laittaa uuniin paahtumaan myös kesäkurpitsakuutioita, jotka olet pyöräyttänyt riivityissä salvianlehdissä, oliiviöljyssä, 1 tl juoksevaa hunajaa ja ripauttanut niiden päälle vähän suolaa. Omani olivat peräisin edellisen päivän ruualta ja saivat näin uuden elämän pastan seassa.


Appelsiinipastaa ja vuohenjuustoa (kolmelle)

½ pss appelsiinipastaa (eli n. 250 g tai neljä myttyä nauhapastaa)
3 kiekkoa vuohenjuustoa
3 tl hunajaa
2 persikkaa
n. 9 vihreää parsaa
n. 8 mansikkaa
kolme "kourallista" vuonankaalia koristamiseen
3 rkl balsamicoa
½ paahdetusta valkosipulista
hyvää neitsytoliiviöljyä
oliiviöljyä
n. 1,5 dl paahdettuja kesäkurpitsakuutioita (ks. yllä)

Laita vesi kiehumaan pastaa varten. Laita uunin grillivastus kuumenemaan. Kun vesi kiehuu laita siihen teelusikallinen suolaa ja pastat. Keitä pastoja 10 min.

Kun pastat kiehuvat voit huuhdella vuonankaalin, pilkkoa persikat venemäisiksi lohkoiksi, siistiä parsat ja preparoida mansikat. Laita vuohenjuustokiekoht leivinpaperille tai teflonpellille ja voitele toinen puoli hunajalla.

n. 5 min ennen kuin pasta on valmista laita vuohenjuutso uuniin ja anna hunajan saada kaunista väriä grillivastusten alla. Laita pelti lähelle vastuksia.

Laita parsat kuumalle pannulle ja valuta päälle oliiviöljyä. anna paistua n. 1,5 min ja käännä sitten parsat. Kun olet kääntänyt parsat laita pannuun lämpiämään myös persikan lohkot ja paahdettu valkosipuli. Lisää balsamico ja laita pannun päälle kansi. Anna paistua vilä pari minuuttia ja sammuta sitten levy. Sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot ja pidä kansi päällä kunnes pasta on valmista.

Kun pasta on kiehunut aikansa, valuta vesi pois, rouhi päälle mustapippuria, kaada päälle ohuena nauhana hyvää neitsytöljyä ja ripauta suolaa. Sekoita.

Annostele lautasille pastaa, parsa-persikkalisäkettä, mansikoita, vuonankaalia ja päällimmäiseksi paahtunut vuohenjuustokiekko. Kuvassa oleva kiekko ehti viipyä uunissa hieman liian pitkään (ensin matalammalla lämmöllä ja vasta sitten grillivastuksella... ) ja pehmeni vaikeasti siirrettäväksi. Jos haluat, voit toki laittaa juuston alle myös paahtoleipäviipaleen, mutta mielestäni maku on parempi ilman.

Lorauta juuston ja lisukkeiden päälle vielä hyvää öljyä, hieman suolaa ja mustaa pippuria. Nauti hyvän leivän kanssa tai ilman.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Parsaa mozzarellalla ja kesäistä salaattia pekaanipähkinöillä

orvokki-mansikkasalaattia

Viime viikonloppuna sain Mimmun luokseni kyläilemään. Haahuilimme pitkin kallioita ihmetellen, mitä kevät on herätellyt - ja tietysti kokkailimme.


Tein kepeäksi kesälounaaksi Sillä Sipuli - blogin gratinoitujen parsojen ohjetta muistellen parsaa mozzarellalla ja sen pariksi kesäisen salaatin. Parsa ja m
ozzarella sopivat hyvin yhteen, voin suositella lämpimästi! Hyvä yhdistelmä olivat kieltämättä myös vuonankaali, mansikka ja pekaanipähkinätkin. Kallioiden koloista löysimme salaattiin myös ruohosipulia ja herkkiä orvokkeja.

kesäkattaus
Kesälounaan kaveriksi nautimme lasilliset rose-viiniä alkon pahvista. Pahvioli ostettu kokeilumielessä ja täytyy sanoa että viini oli ihan hassua. Se oli melkein kuin beaujolais nouveau paitsi, että se oli rose. Maku oli melkein banaaninen ja hyvin vadelmainen. En oikeastaan tiedä mitä mieltä olisin tästä Florista. Keveä, ei ihan rutikuiva ja vähän omituinen... Mutta toisaalta; kesä, aurinko ja pikni... banaani? ;) Ehkä kuitenkin pysyttelen jatkossa pinknikviinien osalta vaikka Gabbianossa.

orvokkinen mansikkasalaatti

Orvokkinen mansikkasalaatti (4:lle)

1/2 pakettia vuonankaalia (tai jokaiselle sopiva pieni kasa salaattia)
2 mansikkaa per ruokailija (8 kpl)

kourallinen pekaanipähkinöitä
(avokadoa jos haluaa)
ruohosipulia
villejä orvokkeja

oliiviöljyä

Huuhtele vuonankaalit kylmällä vedellä huolellisesti. Joskus vuonankaaleissa voi olla hiekkaa, mikä on inhottavaa jos sitä jää salaattiin. Laita salaatti valumaan lävikköön tai käytä linkoa liian veden poistamiseen. Kun salaatti valuu, paahda pekaanit.

Lorauta hieman öl
jyä pannulle ja laita siihen kourallinen pekaanipähkinöitä. Paahda niitä pannulla hetki, niin että saavat aavistuksen väriä. V ei oikein pysty syömään pähkinöitä sellaisenaan, mutta paahtaminen auttaa ja poistaa jotain allergisoivaa. Lisäksi se tuo hyvää makua pähkinöihin ;) Jos haluaa lisätä amerikkalaista twistiä voi pähkinöille paahtamisen jälkeen lorauttaa ruokalusikallisen vaahterasiirappia;)

Kun pähkinät ovat paahtuneet ne kannattaa siirtää syrjään pannulta. Kuuma pannu saattaa polttaa pähkinät vielä paistamisen jälkeen.

Kokoa salaatti annoksiksi tai yhdeksi keoksi. Alle salaatti, päälle pilkottuja mansikoita, ruohosipulia, pähkinöitä ja orvokkeja. Orvokit voi syödä. Kannattaa kuitenkin poimia orvokit paikasta, jossa ei ku
lje autoja tai ole vaaraa, että orvokeille olisi tullut torjunta-aineita. Metsät ja niittyjen reunat ovat hyviä paikkoja - myös kallionkolot, mistä minä näitä etsiskelin :)



Koska intternettiä ei ollut, en mitenkään muistanut miten Hyppysellisen ohje menikään, mutta muistin, että parsoja keitettiin ensin, viilennettiin sitten vedellä että kypsyminen loppuu ja lopuksi juusto gratinoitiin uunissa. Tässä siis lopputulemana ankarien saaristolaisolosuhteiden yksinkertaistama versio parsoista. Hyvää oli näinkin ja mielestäni olisi toiminut myös pelkällä mozzarellalla, vaikka yhden cheddarpalan kannikan ja pienen palasen port salutia raastoinkin sekaan jääkaapintyhjäysmielessä. Ainahan noita kannikoita jää nurkiin pyörimään...

Juuston määrä alkoi kyllä jo näyttää siltä, että tästä ei tule gratinoidut p
arsat vaan juustoon hukutetut parsat ;) Mutta pää jäi pinnalle silti, eikä kukaan hukkunut - ei edes parsa.


Keittämisestä sen verran, että muistathan ettei parsoja kannata keittää suuressa määrässä vettä - hyviä aineita vaan liukenee turhaan isoon vesimäärään. Lisäksi veden pitää kiehua ennen kuin laitat parsat veteen. Keittoaika on mitattu kiehuvalla vedellä.


Parsojen siistimisestä sain Jamie oliverin onnenpäivät - kirjastakin löytyvän vihjeen parsan siistimisestä katkaisemalla tuonne aikaisempaan kirjoitukseeni ja myöhemmin toisenkin kommentin Annariinalta Paimion parsatilalta:


"Parsan katkaisemisesta sellainen kommentti, että kun parsa on ihan tuoretta, se katkeaa ihan sattumanvaraisesti..ei siis siitä kohdasta josta kuiva alkaa, koska tuore parsahan ei ole kuivaa.. :)

Olen ihan huvikseni kokeillut tuota katkaisumetodia niin monilla parsanipuilla että kilotolkulla olisi mennyt hienoa parsaa hukkaan jos olisin katkenneet pätkät pois pistänyt. Katkaisuneuvo pitää siis paikkaansa silloin kun parsa on jo alkanut vanhentua ja osa parsasta on ruuaksi kelpaamatonta.."

En siis lopultakaan tiedä mikä lienee paras tapa siistiä parsaa. Mummun ohjeet tuhlaamisesta mielessäni otin siis veitsen käteeni ja siistin parsat siitä kohdasta, mikä oli mielestäni vielä puisevaa.




Gratinoidut parsat (4:lle)

1 nippu parsaa
1 pötkö kypsytettyä mozzarellaa (250g)
(juustonkannikoita)
vettä ja suolaa keittämiseen
öljyä

suolaa
ripaus muskottia
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen (tai käytä grillivastusta, niinkuin minä).

Kiehuta vesi ja lisää suola. Lisää siistityt parsat keitinveteen ja keitä 4 min. Kun parsat kiehuvat, raasta mozzarella. Huuhtele parsat kylmällä vedellä niin, että kypsyminen pysähtyy. Sitten laita parsat uunivuokaan.

Pirskottele parsojen päälle öljyä ja suolaa, muskottia sekä mustaa pippuria. Levittele sitten juustoraaste parsojen päälle.

Nosta parsat uuniin saamaan väriä juustoihin. Luulen että parsani olivat uunissa n. 5-7 min mutta tämä riippuu ihan täysin uunin tehosta ja grillivastusten ärhäkkyydestä. Kannattaa katsoa silmämääräisesti että kun mozarella alkaa saada väriä, ruoka on kypsää.

parsaa mozzarellalla gratinoituna
Tarjoa salaatin kanssa keväisessä auringossa ja nauti ruuasta sekä hyvästä seurasta.

p.s. salaattiin voi lorauttaa päälle tarjoiluvaiheessa hyvää oliiviöljyä ja ripauksen suolaa. Suolan ripsauttaminen lehtien päälle on kikka, jonka olen oppinut rouva R:ltä. Ei vaan ollut tullut mieleen itselle... :)

torstai 21. toukokuuta 2009

Marenkinen raparperiherkku


Tämä on meidän äidin resepti, jota meillä on tehty vuosia ja taas vuosia. Eikä siihen jotenkin kyllästy koskaan. Isillä on tänään synttärit ja juhlan kunniaksi äidin kasvimaalla raparperit napsuivat katki.



Piirakka on samalla kirpeän raikas ja hellivän makea. Pohjassa ei kuitenkaan ole sokeria niin paljoa, että se maistuisi makealle. Tasapaino on hyvä. Ja mikäs sen parempaa kuin keväinen, nuori raparperi joka ei ole vielä kerännyt kitkeryyttä.

Herkku on parhaimmillaan tarjottuna kotitekoisen vanilijakastikkeen kanssa, mutta kaupan versiokin käy, jos ei jaksa ja ehdi leikkiä vanilijatankojen kanssa :)



Äidin raparperiherkku (6-8:lle)

pohjataikina:
150g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
1 rkl sokeria

Täyte:
350g raparperia
n. 4 rkl sokeria tai maun mukaan (keväällä tarvitsee vähemmän)

Marenkikuorrutus pinnalle:
2 valkuaista
3-4 rkl sokeria

Voi vaahdotetaan vatkaimella ja kun voi on tasaista, sekaan lisätään jauhot ja sokeri. Taikina murustuu. Lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan kunnes taikina tuntuu sopivalta. Käytännössä verimäärä on juuri oikea ruokailuvälineruokalusikalla mitattuna, niinkuin me olemme yleensä tehneet.

Anna taikinan seistä hetken viileässä, niin se muuttuu helpommin käsiteltäväksi. Sitten painele taikina uuninkestävään piirasvuokaan tasaisesti joka puolelle.


Pohjan päälle pilkotaan pestyt ja ohuelti kuoritut raparperit pilkottuna n. 1 cm paksuisiksi palasiksi. Raparperin määrä ei ole niin kovin tarkkaa. Isoja varsia on laitettu yleensä n. 3, pienempiä näin keväällä 5, joskus jopa 6. Raparperin päälle ripotellaan sokeria ohuelti, kuitenkin muistaen, että koko komeuden päälle tehdään lopuksi makea marenkihuntu ja tarjotaan makeaa vanilijakastiketta. Jos siis pidät kirpakammasta sokeria voi laittaa vähemmän, jos makeammasta laita enemmän.

Piirakkaa ja raparpereita paitetaan 220 astessa kunnes raparperit ovat muuttuneet pehmeiksi ja pohja alkaa kypsyä. Pohja alkaa kypsyessään myös muuttua reunoistaan kauniin värikseksi. Paistoaika on n. 30-35 min.

Ennen tarjoilua pinnalle tehdään marenki. Koska marenkia ei tehdä tässä kuivaksi asti, sitä ei kannata tehdä hirveästi etukäteen. Jos tarjoat piirakan seuraavana päivänä, tee marenki vasta samana päivänä kuin tarjoat piirakan.

Valkuaiset vaahdotetaan kovaksi vaahdoksi ja sen jälkeen sekaan lisätään sokera ruokalusikallinen kerrallaan. Marenki levitetään kakun pinnalle ja laitetaan uuniin paistumaan siksi aikaa, että marengin huiput saavat kaunista väriä. Tarjoile vanilijakastikkeen kanssa hieman jäähtyneenä.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Tervetuliaismaljojen pikkutarjottavat


Kun joukossa on monenlaisilla mieltymyksillä varustettuja ihmisiä, pienet suolapalat ovat hyviä siitä, että jokainen voi noukkia lautaselta sellaisia paloja joista eniten pitää.


Wappun aattoillan suurin yllätys olivat viime syksynä säilömäni leppärouskut. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein itse leppärouskusäilykettä. Ne olivat ihan poskettoman hyvin säilyneitä ja sienien rakenne oli kaikkea muuta kuin limainen. Se oli rapea ja ihanan raikas. Taisin käyttää syksyn viimeisellä keikalla etikkaliemeen osan valkoista balsamicoa kun ei ollut enää tavallista etikkaa... Se toi etikkaisuuteen haukaa pehmeyttä. Nyt ainakin tiedän mitä teen syksyllä jos löydän leppärouskuja...

Tällä kertaa tarjottimelle päätyivät:


Parmesanveneessä keikkuvat leppärouskut

kermavaahtoa
smetanaa
kevätsipulia
etikkaliemeen itse säilöttyjä leppärouskuja

Sienisalaatin alle uunissa ruskistettua, raastettua parmesania. Ihan vaan raasta parmesan leivinpaperin päälle ja paista kunnes sulaa ja saa hieman väriä. Sitten anna jäähtyä ja taittele haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vuohenjuustoiset mansikkapalat

Mansikoita halkaistuna
vuohenjuustotuorejuustoa notkistettuna ranskankermalla sopivaksi tahnaksi
sitruunan kuorta
timjamia

Serranoparsat ja melonia

Kääri parsat serranoon ja paista pannulla juuri ja juuri kypsäksi.
Keihästä samaan tikkuun pala serranoparsaa ja hunajamelonia
(tai cantaloupe - melonia).

Goudatikut

Vanhaa goudaa ja
melonia



Tarjoile ilta-auringossa serpentiinien ja shampanjan kanssa. Serpentiinejä ei kuulu syödä. Ei edes alkupalojen loputtua.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Arkea ja juhlaa - herkullinen juurespyree ja parsaa




Tein tätä juurespyreetä kerran aikaisemmin, enkä oikeastaan vieläkään tajua, miten siitä tuli niin hyvää. Aineet ovat kuitenkin tosi yksinkertaiset. Piti oikein tehdä toiseen kertaan ihan vaan varmistaakseni, että tämä on niin hyvä kun kuvittelin. Lyhyesti: on se.

Eli kaikessa yksinkertaisuudesaan voit kaivaa kaikki jääkaapin pohjalle jämähtäneet porkkanat, lantut ja sellerit esiin - mausta vähän kermalla ja tarjoa melkein minkä vaan lisäkkeen kanssa. Meillä nyt sattui olemaan vapun jälkeen parsaa ja pekonia kaapissa joten siitä syntyi ruuan vähän juhlavampi "lisäke". :) Kasvisruokailijoiden kannattaa lukea eteenpäin ja seurata linkkiä niihin parsoihin tuolla alempana. Ruoka ei tarvitse pekonia, joskin kieltämättä kivan lisän tuohon makuun savuinen pekoni tuo.

Tämä oli ihan loistoyhdistelmä ollakseen jotain, mikä taas syntyi kompostikeittiötyyliin vappujuhlien jälkimainigeissa.


Juurespyree (n. 3-4:lle)

250g lanttua
100g sellerin juurta
500g porkkanaa
1 muna
1,5-2 dl kermaa
1 rkl chiliöljyä tai pari ripausta cayannepippuria
savusuolaa
(muskottia)

Keitä juurekset vähässä vedessä. Tämä tarkoittaa että laita kattilaan n. 1 l vettä ja anna sen kiehua. Sitten lisää suolaa ja sen jälkeen juurekset. Ei haittaa vaikka kaikki juurekset eivät ihan peity. Laita kansi päälle. Sitten keitä juureksia n. 20-30 min tai kunnes haarukka suht helposti uppoaa porkkanaan ja lanttuun.

Kaada vesi talteen, voit käyttää sitä tarvittaessa pyreen nesteenä jos kermaa ei ole tarpeeksi kotosalla tai et halua käyttää kermaa noin paljon. Taisin laittaa kaikki juurekset blenderiin soseutumaan, mutta voit tehdä saman myös sauvasekoittimella kulhossa. Lisää mausteet ja pyöräytä juureksia blendrissä muutaman kerran. Lisää kermaa kunnes seos alkaa olla sopivan paksua. Riko sekaan kananmuna ja sekoita lisää. Muskotista tulee kivasti lisää täyteläisyyttä, muttei se ole lainkaan pakollista jos et siitä tykkää.


V:n hankinnat - Leican pokkarikameralla saa aika uskomattomia kuvia ihan huoneenvalossa...


Juurespyreen kanssa tarjottiin parsaa samaan tapaan kuin aikaisemminkin olen parsaa valmistanut. tällä kertaa mukana oli myös paketti pekonia joka jääkaapista löytyi.

Parsaa pekonilla ja pähkinöillä (n. 4:lle)

1 nippu parsaa
1 pekonipaketti
n. 0.8 dl hassaelpähkinöitä
n. 0.5 dl cashew - pähkinöitä
2-3 rkl pinjansiemeniä
0.5 dl oliiviöljyä
3-4 rkl balsamico - etikkaa

Siivoile parsoista pois violetti osa juurta. Kääri n. puolet parsoista pekoniin. Laita pekoniin käärityt parsat ensiksi pannulle. paista pekoniin kiva väri molemmille puolille. Lisää sitten öljy ja loput parsat. Pyöräytä parsat pannulla ja kaada ne sitten univuokaan tai kasaa pannulle tuoreet parsat alle ja pekoniin käärityt päälle (pekoni suojaa parsoja). Sitten kippo tai pannu uuniin 180 asteeseen (tai peitä kannella) n. 5-10 min. Idea on, että tuoreet parsat saavat pekoniparsoista makua ja rasva sekä parsakerros estää tuoreita parsoja paistumasta liikaa uunissa.

Paahda pähkinöitä hieman tilkassa öljyä. Kun pähkinät ovat saaneet vähän väriä, lisää balsamico ja kaada parsojen päälle. Koristele kevätsipulilla ja tarjoa juurespyreen kanssa. Loistava yhdistelmä - vaikka itse sanonkin.

Chilien kasvatus osa 2



Vieraileva kynä-sarja chilien kasvatuksesta jatkuu. :)


Kasvatus kukintaan asti

Riippuu hieman lajikkeesta, miten pian kasvi tarvitsee isomman ruukun ja miten iso sille kannattaa antaa. Kuitenkin yleensä kasvin ylitettyä suunnilleen 15cm raan voi olla hyvä aika vaihtaa se isompaan ruukkuun. Itse suosin altakasteluruukkuja, sillä niissä voi pitää pintamullan kuivana. Märkä pintamulta houkuttelee harsosääskiä joiden toukat voivat syödä aivan pienten taimien juuret ja lisäksi harsosääsket pyrkivät ärsyttävästi lentämään nenään. Altakasteluruukuissa on sekin etu, että multa ei tiivisty niissä niin herkästi kuin päältä kastellessa.

Ruukkua vaihtaessa on hyvä hieman koettaa avata juuria irti multapaakusta. Mikäli juuret eivät vielä ole selvästi vallanneetkaan koko ruukkua, ei ruukunvaihdolle vielä ole tarvetta. Lisäksi kasvi pärjää kyllä pienessäkin ruukussa yleensä, mutta tuolloin se saattaa tarvita paljon enemmän lannoitusta (tästä lisää myöhemmin). Ruukkua voi vaihtaa kasville useammankin kerran, mikäli kasvi kasvaa todella suureksi ja tilaa riittää.

Mikäli kasvi kasvaa vain tikkuna ylöspäin eikä haaroitu, sen voi huoletta pätkäistä saksilla poikki sopivalta tuntuvalta korkeudelta, ei kuitenkaan aivan läheltä tyveä. Tällöin kasvi alkaa kasvattaa uusia haaroja jonkun ajan kuluttua.
Chili alkaa herkästi kukkia ollessaan vielä pienikin, mutta mikäli et ole todella kärsimätön, nämä nuput kannattaa nyppiä heti pois. Kukkiessa kasvu hidastuu selvästi ja parhaaseen satoon pääsee, kun kasvi saa kasvaa riittävän isoksi ja vahvaksi ennen kukkimista. Ajatus muutamasta tuoreesta chilistä saattaa houkutella, mutta vaihtoehtona voi olla kymmeniä tuoreita chilejä pari kuukautta myöhemmin.

Kukkiminen
Kun kasvi on mielestäsi riittävän suuri tuottamaan satoa tai muuten vaan et tahdo odottaa enää, voit lopettaa kukkien nyppimisen. Tällöin kasvu hidastuu selvästi tai jopa lakkaa kokonaan. Tässä vaiheessa kasvi tarvitsee todella runsaasti valoa.
Kun nuput aukeavat, niitä voi alkaa pölyttää. Tähän sopii vaikkapa sormi tai pumpulipuikko hyvin. Pölytys tapahtuu pyörittämälä esimerkiksi pumpulipuikkoa varovasti kukan sisällä ja toistamalla tämä kasvin kaikille kukille. Uusien kukkien tullessa toista prosessi. Manuaalinen pölytys ei ole pakollista sillä lähes kaikki chilit pölyttyvät herkästi itsekseenkin (erityisesti jos niillä on tuuletusta jolloin kukat heiluvat), mutta manualinen pölytys selvästi lisää satoisuutta.

Tässä vaiheessa kannattaa miettiä, tahdotko ottaa talteen siemeniä kypsistä hedelmistä ja mikäli tahdot, onko lajikepuhtaudella väliä. Mikäli puhtaudella ei ole väliä tai et tarvitse siemeniä, voi kasveja huoletta pölyttää vaikka samalla pumpulipuikolla. Mikäli tahdot puhtaita siemeniä, pitää olla varovaisempi. Mikäli kasvit ovat sisätiloissa ja kasvavat riittävän erillään toisistaan, ristiin pölyttyminen on aika epätodennäköistä. Niin tai näin, risteymä vaikuttaa vain siemeniin joten itse hedelmään sillä ei ole mitään vaikutusta vaikka siitepöly tulisi eri lajikkeelta.

Huomattava osa kukista yleensä tippuu kasvista pois itsestään aika pian. Tämä on normaalia eikä huolestumiseen ole yleensä syytä. Mikäli näin kuitenkin tuntuu käyvän kaikille kukille, voi syynä olla esimerkiksi liian vähäinen valaistus tai väärä lannoitus.
Mikäli kukka näyttää kuivuvan mutta pysyy kasvissa, se on luultavasti pölyttynyt. Tällöin siitä pitäisi pian tulla näkyviin pieni paprikan alku. Satoisuutta voi koettaa lisätä esimerkiksi leikkaamalla oksien päät pois, jolloin pituuskasvu lakkaa hetkeksi. Tällöin kasvilla on enemmän energiaa muuhun.


Sato
Useimmat chilit ovat raakana vihreitä, mutta poikkeuksiakin on, merkittävimpänä violetti Pimenta da Neyde (c. chinense), joka on tällä hetkellä ainoa tunnettu lajike, joka ei muuta lainkaan väriä kypsyessään. Muiden lajikkeiden kohdalla hedelmä kasvaa ensin täyteen kokoonsa ja siitä sitten jonkun ajan kuluttua alkaa vaihtaa väriä, käyden toisinaan läpi useitakin värivaiheita ennen lopullista väriään. Voi kestää todella kauankin ennen kuin hedelmä alkaa vaihtaa väriään, mutta yksikään chili ei ole kypsänä vihreä.
Jotkut chilit ovat raakana mietoja, jotkut ovat alusta lähtien tulisia. Lisäksi jotkut chilit eivät maistu raakana ruohoa kummemmilta ja joidenkin aromit ovat parhaimmillaan ennen kuin ne kypsyvät täysin. Kannattaa rohkeasti kokeilla jo raakojakin hedelmiä. Lisäksi hedelmien poimiminen innostaa kasvia tuottamaan lisää satoa sillä kasvi ei voi kerralla kantaa rajattoman paljoa hedelmiä.

Osa chililajikkeista tuottaa satoa niin myöhään, että Suomessa alkaa kasvukausi olla jo ohi kun ne vielä tuottaisivat innolla lisää hedelmiä. Tällöin kautta voi jatkaa lamppujen kanssa sisätiloissa. Erityisesti jotkut c. pubescensit saattavat kypsyä vasta myöhään syksyllä. Toisaalta, mikäli valaistusta on tarjolla, monet lajikkeet voivat tuottaa satoa vaikka läpi talven. Joillain pitkälle jalostetuilla c. annuumeilla on kuitenkin taipumus kuolla herkästi satokauden jälkeen.


Kasvatuspaikka
Mikäli ikkunalla tai lamppujen alla huoneessa ei ole tilaa tai muuten tahdot kokeilla jotain erilaista, vaihtoeh
toja löytyy. Kasvihuone on luultavasti parasta mitä chilille voi Suomessa tarjota ja kasvihuon
eessa satoisuus onkin aivan omaa luokkaansa. Toinen hyvä vaihtoehto on lasitettu parveke, joho
n on helppo hoitaa lämmitys. Tällöin kasvukautta saa pidennettyä huomattavasti. Ulkona tai avoimella parvekkeella kasvatus onnistuu myös, mutta tällöin kasvit kannattaa kasvattaa mahdollisimman pitkälle sisätiloissa.
Jotkut chililaji
kkeet, erityisesti useat c. chinenset, eivät välttämättä kasva lainkaan ellei lämpöä ole vähintään noin 20 astetta. Toisaalta taas c. pubescensit eivät yleisesti ottaen pidä kuumasta ja viihtyvät hieman varjoisammassa. Useimmat jalostetut lajikkeet kuitenkin viihtyvät parhaiten suunnilleen 25-32 asteen lämmössä ja pärjäävät hieman viileämmässäkin.
Hallaharso on todella hyödyllistä suojaamaan kasveja kun niitä totutetaan ulos. Alkuun on hyvä laittaa vaikka pari kerrosta, sitten viikon tai parin päästä voi toisen kerroksen ottaa pois. Lopulta pikkuhiljaa voi ottaa harson kokonaan pois elleivät lajikkeet ole erityisen herkkiä tai paikka todella kuuma ja valoisa. Tällä tapaa kasvit tottuvat hiljalleen eivätkä polta lehtiään. Palamisen usein huomaa vasta muutaman päivän kuluttua jolloin on jo aivan liian myöhäistä. Totuttaminen kannattaa siis ottaa vakavasti. Hallaharsoa saa edullisesti puutarhaliikkeistä.
Toinen tapa totuttaa kasveja on viedä niitä aurinkoon vain vähäksi aikaa kerrallaan, lisäten tuon ajan pituutta hiljalleen. Aluksi aika voi olla vaikka vain vartti. Tämä tapa on kuitenkin paljon hankalampi ja alttiimpi vahingoille. Kasvi on helppo unohtaa vahingossa liian pitkäksi aikaa ulos ja herkästi tulee yliarvioitua kasvin tottuminen, etenkin kun palaminen ei näy heti
Valaisimet

Mikäli kasveille ei voi tarjota kunnollista auringonvaloa useiksi tunneiksi (huom. tämä ei tarkoita suoraa paistetta kasviin) päivässä, tarvitaan lisävalaistusta. Tässä on toki huomattavia lajikekohtaisia eroja. Yleensä lisävalaistukseksi riittää ihan hyvin muutama loisteputki tai pieni energiansäästölamppu, mikäli kasvit ovat ikkunalla. Parempiakin vaihtoehtoja löytyy, mutta ne eivät ole missään nimessä pakollisia.

Suurpainenatriumvalaisin, eli SpNa tai tuttavallisesti natikka, on kallis mutta erittäin tehokas. Hyötysuhde natikassa on erittäin hyvä ja paranee wattimäärän kasvaessa. Haittapuolia on esimerkiksi monen mielestä epämiellyttävän värinen valo joka tekee siitä aika heikon sisustuselementin. Lisäksi lamppu kuumenee satoihin asteisiin. Samaa lamppua käyttää kannabisväki, joten on mahdollista että joku tekee ilmiannon ikkunasta kajastavasta valosta. Natikassa ja chilinkasvatuksessa ei kuitenkaan ole mitään laitonta, joten mitään syytä pelkoon ei ole vaikka poliisit tulisivatkin käymään.

Loisteputket ja pienet energiansäästölamput ovat riittäviä pienille taimille ja miksei isommillekin, mutta tällöin niitä pitää olla useita tai chilin pitää saada lisäksi auringonvaloa. Lisäksi erikoisliikkeistä on saatavilla satojenkin wattien energiansäästölamppuja. Pienissä lampuissa on se ongelma, että ne pitää pitää todella lähellä kasvien latvoja, ilman että ovat kuitenkaan kasvissa kiinni. Lisäksi monta pientä lamppua vie äkkiä sähköä saman verran kuin iso ja tehokas valo veisi.

Hehkulamppuja ei kannata käyttää juurikaan. Ne tuottavat hyvin vähän valoa sähkönkulutukseensa nähden. Lisäksi ne tuottavat todella paljon lämpöä.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Mutakakku otto II, eli täysikokoinen kaverus



Äitienpäivän kunniaksi ajattelin ottaa toisen yrityksen mutakakusta. Tällä kertaa ihan normaalikokoiseen irtopohjavuokaan (kun ei pienempää ollut) ja isoon vuokaan soveltuvalla reseptillä (tarpeeksi kananmunaa!).



Kakun uhriksi joutunut V:n äiti sanoi haluavansa reseptin tähän hänen mielestään parhaaseen mutakakkuun jota hän on syönyt. Joten kehuista kiitollisena naputan tämän reseptin kaikkien iloksi :)

Mutakakku täysikokoiseen irtopohjavuokaan (n. 6:lle - tai riippuu vähän suklaan himosta)

300g suklaata
300g voita
2 rkl vehnäjauhoa
6 munaa
1 ja 1/2 maustemitallista vanilijaa (tai 3-4 tl vanilijasokeria)

Voita ja jauhoja vuan G. Ramsay - käsittelyä varten. (aiheesta lisää jorinaa mutamuffareiden yhteydessä)

Sulatin voin kattilassa (luin tuolta Aleksin maailmasta vinkin, että sitä voi halutessaan ruskistaakin vähän, mutta tämä kakku tuli tehtyä jo ennen Aleksin vinkkien lukemista). ...Kun suurin osa voista oli sulaa, pienensin levyn lämmön ja pilkoin suklaan sekaan ihan sulattamatta. Sitten hämmensin seosta kunnes suklaa oli n. puoliksi sulanutta ja sitten otin kattilan pois liedeltä ja sekoittelin vielä kunnes kaikki suklaa oli sulaa. Tässä tavassa sulatella suklaata pitää olla varovainen, ettei polta koko hommaa. Suklaan ja voin voi sulattaa turvallisesti myös mikrossa. Sitten jäädytin seosta ulkosalla, kunnes seos oli vähän kädenlämpöä lämpimämpää. Ei se niin tarkkaa ole, mutta kuumaa seos ei saa olla, ettei kananmuna juoksetu.



Kun seos jäähtyy, kakkuvuoka voidellaan perusteellisesti. Eli räpsäisin nyt ihan kuvan siitä, miltä vuoka näyttää G. Ramasy - käsittelyn jälkeen (ennen jauhotusta). Ideana on siis tuplavoitelu ja jäähdytykset molempien voiteluiden päälle. Oikeasti kerran voidellun ja jäähdytetyn vuuan pintaan tarttuu ihan älyttömän hyvin toinen kerros voita. Mikään painonvartijan voitelutekniikka tämä ei ole, voita kuluu vuokaan ihan toiseen tapaan. Mutta pinnasta tulee paksu ja tasainen. Kakku irtosi kuin unelma. Kun vuoka on jäähdytetty toisen voitelun jälkeen, se jauhotetaan. Itse käytin ihan vehnäjauhoa tähän jauhotukseen, mutta mantelijauhollakin tulee hauskaa makua pintaan.

Sitten rikoin taikinaan tarvittavat kananmunat yksitellen kannuun (ja tarkistin että olivat kunnollisia). Kannun olen havainnut käteväksi apuvälineeksi, koska siitä kananmunia voi lumpsautella helposti suklaan sekaan kun toisella kädellä pitää kiinni sähkövatkaimesta. Ei tarvitse hätistellä miehiä apuun rikkomaan kananmunia yksitellen seokseen :)

Sitten vatkataan suklaata ja tosiaan lisätään munat yksi kerrallaan. Uusi muna kaadetaan sekaan aina kun edellinen on kunnolla sekoittunut tasaiseksi. Lopuksi vatkaa sekaan jauho ja vanilija.

Kakkua ei saa paistaa liikaa, jos haluaa että sisus jää "mutaiseksi". Tätä luomusta Aioin paistaa 10 min 200 asteessa mutta tulin paistaneeksi 13 min... Mökille tarvitaan aikuisten oikeasti se munakello. Kakku oli mielestäni kuitenkin ihan täydellisen mutaisaa tuolla paistoajalla. Jotain tekemistä saattaa olla mökin uunillakin asian kanssa - se on vanha ja luotettava, mutta vähän epätasainen paistosaan. Luulen että 13 min on kuitenkin suurinpiirtein oikea paistoaika, koska annos on hieman isompi kuin se, mitä olen yleensä tehnyt 18 cm vuokaan. Mutaisuuden määrää voi säädellä täysin paistoaikaa muuttelemalla.



Tarjolle laitoin kakun kanssa tuoreita mansikoita ja lisäksi kermavaahtoa johon laitoin sekaan turkkilaista jogurttia. En ole mikään maailman suurin kermavaahtofani ja jogurtti piristää minusta mukavasti kermavaahtoa - etenkin näin täyteläisen kakun parina.

Nellen jogurttivaahto

2 dl kermaa vaahtona
1,5 tl vanilijasokeria
1,5 dl turkkilaista (tai kreikkalaista) jogurttia
( ripaus kanelia jos haluaa vähän eksotiikkaa)

Vaahdota kerma ja sekoita sitten muut aineet mukaan vaahtoon. Vatkaa jogurttia vain sen verran, että saat seoksesta tasaista.