torstai 12. helmikuuta 2009

Ruismarjapuuro, ihan umpiperinteinen sellainen




Aamiaiseksi ruismarjapuuroa. Se hautuu liedellä itsestään ja maistuu ihanalle kylmän maidon kanssa. Nämä on näitä mun lapsuudesta jääneitä himoruokia. Äiti on aina ollut ihan hypnoosissa puolukan nähtyään. Tämä siis tarkoittaa, että hän on aina ollut ja on edelleen täysin pitelemätön puolukanmetsästäjä, niin että puolukoita on ollut saatavilla joka syksy runsain mitoin. Aina lapsena tätä äidin uupumatonta innostusta ei oikein osannut arvostaa - koska tottahan sinne metsään piti avuksi ja seuraksi mennä ;) Näin aikuisena tietysti olen iloinen, että metsä ei ole vieras paikka. Mukana on roppakaupalla syksyisiä muistoja puolukoista kuuraisella mättäällä kun aurinko aamulla sulattaa ensimmäisen pakkasen puremia verenpunaisia marjoja. Sammal höyryää ja hiljainen metsä tuoksuu raikkaalle.

Mutta mikäs sen ihanampaa kuin juuri poimituista puolukoista tehty ensimmäinen puolukkasurvos tai puuro. Jotenkin ne puolukat ovat tuoreena vielä niin herkän ja ihanan makuisia. Pakastettujen puolukoiden osalta ruismarjapuuro on loistava käyttökohde - syksyä ja tuoreita marjoja voi sitten muistella tätä lusikoidessaan :)

Ruismarjapuuro (n. 4:lle)

250g puolukkaa
n. 4 dl ruisjauhoja
n. 1-1,2l vettä
1 tl suolaa
n. 0.5 dl sokeria tai maun mukaan.


Keitä puolukoita vedessä 10 min tai kunnes ovat antaneet makunsa ja värinsä veteen. Nyt laitoin tähän jo vähän sokeriakin sekaan, vaikka sen voi lisätä myös vasta lopuksi. Siivilöi puolukkavesi talteen ja puristele kaikki mehu puolukoista mukaan lusikalla. Puolukat voi halutessaan jättää puuroon, jolloin tietenkään ei tarvitse siivilöidä. Mutta yleensä siivilöin, ettei jää kirpakkoja sattumia.


Nosta puolukkamehu liedelle ja sekoita ruisjauho puolukkaliemeen koko ajan vispaten. Puurosta saa tulla aika sakeaa tässä vaiheessa. Määrät ovat sillä tavoin ohjeellisia, että voit lisätä jauhoa desi kerrallaan ja katsoa koska puuro on sopivan jämäkkää. Ruisjauhoissakin on eroja, mutta minulla suhteet olivat tuota luokkaa. Pitkän keittelyn aikana puuro sitten lientyy ja muuttuu rakenteeltaan oikeanlaiseksi.



Hauduta puuroa kannen alla 1,5-2h hiljaisella tulella, välillä sekoittaen. Jos et aio syödä puuroa heti, peitä puurokattila vielä parilla pyyhkeillä, niin saa hautua jälkilämmöllä siihen asti kunnes ruokailun hetki koittaa. Puuro on melkein sitä parempaa mitä pidempään hautuu.

Tarjoa kylmän maidon kera.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Marjapuuro on hyvää;mullekin sellaisesta tulee aivan lapsuus mieleen..En ole tehnyt vuosiin marjapuuroa, pitäis kokeilla joskus,vaikka puolukoita ei täältä saa, pitää käyttää muita marjoja.

Nelle kirjoitti...

Mullakin on pitkään kun olen tehnyt. Nytkin lähinnä siksi, että otin puolukoita sulamaan toista projektia ajatellen. Väsymys vaan iski ja sitten oli sulaa puolukkaa jääkaapissa, piti jotain tehdä! :) Mutta yhtä hyvää on kun ennenkin. Sitäpaitsi näitä perinnereseptejä ei ole trendikeittokirjoissa, niin että ehkä joku tästä rohkaistuu tekemään puuron itse kaupan puuron ostamisen sijaan.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Oih! Niin kaunis se on ainakin! :)