perjantai 5. syyskuuta 2014

Muistatkos kun mummo tarjosi niitä ... Kylkisiivuja uunista!


Tämän voisi omistaa vaikka meidän mummolle, mutta oikeastaan tälle voisi käyttää samaa kuvausta kuin erään einesvalmistajan kuvaus heidän "mummonsa" lihapötkylöistä; eli rakenne on sama kuin mummolla, vaikka maustekaapilla on kierrettykin meikäläisen keittiön kautta. Eli kuten V minulta eilen virnuillen kysyi "käyttikö sunkin mummosi yhtä paljon valkosipulia?" ;)

Ei, ei tosiaan käyttänyt. Eikä provencen maldon- suolaa, eikä sipulia. Ja tuskin mummo olisi huokaillut ruokaa syödessään myöskään että vitsinhitsit, kun olisin älynnyt ripotella päälle vähän fenkolinsiemeniä ja salviaa kans.


Suosittelen ripottelemaan lisäksi mukaan muutaman lehden salviaa sikojen alle ja fenkolinsiemeniä päälle.

Meillä on viikko kokattu tosi simppeleitä mutta käsittämättömän onnistuneita juttuja; syysflunssa kävi taloksi ja äitiä on vähän väsyttänyt. Näiden superhelppojen kylkisiivujen lisäksi voi tarjota vaikka valkosipuliperunoita tai muusia. Tai miksei vaikka paahdettua juuressalaattia, jos jaksaa enemmän harrastaa. Minusta ei siihen nyt puhtia riittäyt.

Mutta tässäpä helppo vinkki siansiivuille jos tykkäätte niistä vuokien päällä ihan rapeiksi paahtuneista siankylkipaloista.

Siansiivut uunissa

sian kylkisiivuja
provencen maldon - suolaa tai tavallista maldonia ja yrttejä
n.5 valkosipulin kynttä
sipulia tai kevätsipuliajonkinlaisina suikaleina
punaista balsamico - etikkaa
(lisäksi salvian lehtiä ja fenkolin siemeniä)
mustaa pippuria myllystä
hieman hunajaa

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Levitä siansiivut uunipellille yhteen kerrokseen. Ripota päälle mausteet, suola sekä yrtit ja pirskottele etikkaa sinne tänne.

Laita uuniin paahtumaan n. tunniksi tai kunnes siansiivut ovat muuttuneet kauniin rukeiksi. Lopuksi pursota siivujen päälle ihan vähäsen juoksevaa hunajaa. Tarjoa muusin tai muun mieluisan lisäkkeen kanssa.

Provencen suola on saatu joskus tuotenäytteenä ja sitä on vieläkin jäljellä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äiti täällä muistelee, että leipomispäivänä kun mummu teki esimerkiksi ohrakakkoa, laitettiin uuniin jälkilämmölle kylkisiivuja hautumaan. Sitten tuoretta ohrakakkoa kastettiin siihen lihasta irronneeseen, paahtuneeseen paistorasvaan. Viimeinenkin pisara otettiin leivällä talteen pelliltä. :)

ps. mummun lempimauste on sipuli. Taisi sitä sinne uunilihoihin aina livahtaa. Ja ei missään nimessä valkosipulia :D

t. mimmu ja äiti

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en muista yhtään mummon laittamaa ruokaa :/ Muistan kuitenkin jännittävän kahvinkeittimen, joka koostui laboratoriokannujen näköisistä härveleistä ja sitten muistan siihen aikaan harvinaiset diabeetikolle sopivat keksit, joita mieleni kovin teki maistaa, muttei saanut, kun ne olivat mummon erikoiskeksejä :) Torkkolan reikäleipää ja lauantaimakkaraa sai mummon luona, kun koulun jälkeen tuli käytyä <3

Andalusiana kirjoitti...

ooh, eikö teidänkään mummonne ollut kuuluisa chipotlen- käytöstään ;-)

Nelle kirjoitti...

Mimmu ja äippä: Mietinkin että jotain se mummukin laittaa uunilihoihin - se oli se sipuli sitten :)

Campasimpukka: tärkeintä lienee muistot; ei niinkään se, mitä ne ovat. Ainakin kuvittelen että olennaista on vaan että niitä on. Ja lapsena sitä kiinnittää eri juttuihin huomiota; myös ikävaiheen mukaan. :) Meillä syötiin myös lauantaimakkaraa tai jahtimakkaraa jota paistettiin pannulla voissa ja sekaan kaadettiin maitoa ja silputtiin sipulinvarsia. :) Luulen että mun sipulirakkaus on tullut mummulta....

Andalusiana: Hehe, joo, vähemmän chipotlea ;D



Hanna kirjoitti...

Ihan järjettömän hyvää! Kylkiwiivut karamellisoituivat niin että VAPISE FARANG! :-)

Nelle kirjoitti...

Hanna: hoho; mummoenergiaa arkeen! :) Olenpa sen itsekin todennut että kyllä ne mummut osaa ja niiltä kannattaa oppia;) Kiva kun tykkäsit.

Anonyymi kirjoitti...

Perunat voi kivasti laittaa puolen sentin siivuina noiden kylkiviipaleiden alle. Kypsyvät mukavasti ja imaisevat samalla kylkisiivuista irtoavaa rasvaa, joka pitää perunat mehevinä :)

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuuden kotiruoista on jäänyt mieleen puolukkasurvos, jota mummo oli lähettänyt. Usein nälissäni, tullessani koulusta, söin survosta. Muuta ruokaa ri ollut.

Toinen muisto on varhaisesta lapsuudesta. Äitini oli saanut jostain sian munuaista. Koko asunto haisi siitä munuaisesta lähteneestä hajusta. Isäni tuli töistä ja sanoi ettei voi syödä sitä ruokaa. Äitini itki.minulla ei ollut nälän tunnetta.