sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sisäfile grillissä


Naudan sisäfile on mielestämme parhaimmillaan kevyesti pintagrillattuna ja ohuina siivuina tarjottuna. Tämäntyyppinen sisukka asettui meille joitain vuosia sitten  Nigel Slaterin keittokirjoista pannu + uuni menetelmällä. Mutta me kun olemme tällaisia grillin äärellä leiriytyjiä, lähdimme kokeilemaan josko sen saisi aikaan grillissäkin. Ja onnistuuhan se!

File on herkullista vielä seuraavana päivänäkin, kun siivujen antaa lämmitä hetken huoneenlämpöön. Silloin ne voi tarjota salaatin kanssa, leikkelelautasella tai pastan seassa. Miksi ei tortillassakin, vaikka siinä tällainen liha menee minusta vähän "itse edestään". Tässä kuitenkin meidän niksit valmistukseen grillissä.

Ensin file tehdään "tasapaksuksi" taittamalla ohuempi häntä kylkeen ja file sidotaan kiinni. Sitten pintamausteet ja paistoon!

Sisäfile grillissä 

1 sisäfile (n. 2 kg)
n. 1,5 rkl maldonia tai muuta sormisuolaa
mustaa pippuria myllystä
1 luomusitrunan kuori

Sido sisäfile tasapaksuksi keittiönarulla. Ripottele leikkuulaudalle tai leivonpaperille suola, sitruunan raastettu kuori ja mustapippuri tasaiseksi kerrokseksi. Pyörittele file suolaseoksessa.

Lämmitä grilli siten, että siinä on sekä suora että epäsuora alue. Grillaa file suoralla tulella joka puolelta kauniin väriseksi välillä grillin kansi sulkien; n. 2-3 min per puoli. Filettä pitää kääntää ainakin neljä kertaa että saa kaikki reunat ruskistumaan tasaisesti.

Siirrä file sitten epäsuoralle tulelle (ja sulje kansi) n. 15 min kypsymään. Jos käytät sisälämpömittaria, fileen sisälämpö pitäisi olla "enemmän kuin ruumiinlämpö" eli n. 45 C astetta.

Nosta file sitten pois grillistä leikkuulaudalle vetäytymään. Anna vetäytyä ennen leikkaamista n. 15 min.

Poista naru, leikkaa ohuiksi siivuiksi ja tarjoa esimerkiksi limen, korianterin ja oliiviöljyn kanssa pääruokana.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Oi oispa Egg!

Yhteistyössä EGG

chorizolla maustettu shaksuka

"Idea lähti 2015 illalla, kun menimme kaverin kanssa Selloon, monikansallisia sämpylöitä myyvään yritykseen ja mietin miksi ihmiset maksaa tästä 10e?" Samuli aloitti puheensa Eggin Katajanokalla järjestetyssä pressissä jonne olin tullut kuulemaan tarinaa munakasravintolan takana.

On totta, mitä Samuli sanoo; pikaruokakenttä Suomessa on tosi pitkään rakentunut hyvin vakiintuneille tuotteille ja tuulettumista kaivataan. Enkä voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Ainakin minä kaipaisin vaihtoehtoja paitsi lounaalle, myös reissun päällä ruokailuun. Pikaruokapuolella ketjuttuminen tekee tosi helposti sen, ettei ruoka enää ole tuoretta vaan se kootaan puolivalmisteista; jauhelihapihveistä, sämpylöistä ja paneroiduista joistakin jotka uppopaistetaan rasvassa. Ja eniten mua harmittaa näissä pikaruokapaikoissa se, että kun saat ahmaistua ruuan nälkäiseen kupuusi käteen jää jollain lailla pettynyt olo. Ruuasta puuttuu kaikki persoonallisuus.

Eggin munakas on kolmen munan annos, jonka päälle kootaan sesongin täytteitä. 

Mutta kun Eggissä on mukana Villiruokalähettiläs ja huippukokki Toivasen Jouni ja Satokausikalenterin Samuli, tässä pikaruokamestassa persoonaa on pistetty lautaselle. Munakkaan päällä on tekstuuria; raikasta ja kermaista, sileää ja rapeaa, tuoretta ja säilöttyä. Annos on jollain tavalla samaan aikaan kotoinen ja modernilla tavalla raikas, eikä makuakaan puutu.

Ja koska Samuli, satokausiajattelu tulee sisään keittiöön väkisinkin. Ihan hirveästi tulevaa ei haluttu paljastaa, mutta sen verran kuitenkin, että tarkoitus on tuoda listalle erikoismunakkaita kulloinkin saatavilla olevan sadon mukaan ja käyttää luovasti villiyrttejä ja -vihanneksia, sieniä ja kauden parhaita raaka-aineita. Sisään kävelevälle saattaa siis kuumimpana satoaikana olla luvasa mukavia erikoisuuksiakin. Samuli lupaa, että konseptia kehitetään eteenpäin ja että "tää ei nyt ollu tässä" :)

Jalotofun kanssa Jouni on kehittänyt yhteistyössä vegaanimunakkaan, jonka pohjassa maistuu hieman kikhernejauho ja päältä löytyvistä juureksista tulee mieleen hyvä, rustiikkinen maalaisravintola. 
Samulin ja Jounin idea ponnistaa monista hyvistä ajatuksista joista Samuli kertoo; raaka-aineena edullisen munan hiilijalanjälki on pienempi kuin riisin, kolmessa munassa on proteiinia pihvin verran ja tarkoituksena on tarjota läpinäkyvää, eettisesti tuotettua, herkullista ruokaa jonka kotimaisuusaste on vähintään 60-70%, kesällä helposti 100%. Aika hengästyttävä lista, mutta lopputulos näyttää raikkaasti uudelta, kotoisalta ja hyvällä tavalla suomalaiselta.

Maisteluannos joka tarjottiin oli ehkä kolmannes normaalista. 
Ja miltä se sitten maistui? No, sekasyöjänä tykkäsin kyllä siitä oikeasta munakkaasta vegaaniversiota enemmän. Mutta samalla on sanottava, että vegaanimunakaskin oli hyvä; siinä maistui hieman kikherne ja makuprofiili oli aavistuksen kepeämpi. Mutta jos pohja olikin kepeämpi maultaan, päällä olevat marinoidut juurekset olivat ihan älyttömän herkullisia ja toivat täyteläisyyttä hieman pähkinäisen kikherneen maun viereen. Oikein hyvä ruoka sekin.

Oikea munakas oli vaan mun suuhuni niin paljon täyteläisemmän makuinen, kuohkea, samettinen ja hyvä. Etukäteen pelkäsin vähän kalatäytteen puolesta, se kun on helposti sellainen noutopöytätahna, mutta ainakin pressipäivänä kala oli raikasta, rikkaan makuista ja erinomaisen hyvää. Kalamunakasta voi lämpimästi suositella. Possumunakas oli kuitenkin ehkä mun oma suosikki, siinä kun oli suosikkiani mallaspossua.

Eikä eggissä ole pelkkiä munakkaita. Kahdelle hengelle tilattava annos shaksuka sopii mun ajatuksiini tosi hyvin - teen usein brunssille tuon tyyppistä makkarapataa, johon kotona vielä sekoitan linssejä ja rikon päälle munia. Ehkä maustan pataani kyllä vähän rajummalla kädellä. Eggin padassa ei ollut linssejä, mutta siihen sai valita chilitofun tai chorizon ja päälle tuli haudutettu, pehmeäksi kypsennetty muna.


Kotilounaisiin verrattuna näissä on paljon monipuolisuutta jota en arkena mitenkään jaksaisi itse vääntää; annoksiin kuuluu munakkaan ja täytteiden lisäksi salaatta ja hauskaa rieskamaista leipää + herkkulevitettä. Ai niin ja kahvi. Ihan hyvä ja monipuolinen setti kympin pikaruuaksi.

Ainoa juttu mikä mua harmittaa on, että Katajanokan Egg sijaitsee aika kaukana meikäläisen reiteiltä. Ainakin kolme kertaa olen jo kaivannut "jotain oikeaa, järkevää ruokaa" kiireessä ja harmitellut että Egg on niin kaukana. Toivottavasti konsepti lentää ja Samuli voi avata toisenkin ja useammankin ravintolan tulevaisuudessa. Mun puolesta yksi voisi sijaita jotenkin kätevästi meitä kehäteiden välissä asujia ajatellen, esimeriksi Vantaan Jumbossa, Kauniaisissa tai Leppävaaran hoodeilla minne auto usein tulee parkkeerattua lounasaikaan.

Joka tapauksessa uusi, omannäköinen kiva idea joka kyllä kannattaa käydä kokeilemassa kun keskustassa pyörii. Annoksen saa myös mukaan, mikä on kätevä paitsi työpöytäruokailijoille, myös niille jotka haluavat napata ruokansa ja istua piknikille merenrantaan.

Tiedotustilaisuuden maisteltavat tarjosi Egg.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Chorizo-kurpitsarisotto raejuustol... eikun mascarponella. :)

chorizo-kurpitsarisotto


Katselin pää kallellaan televisiota kun Jamie selitti miten hän on aina ymmärtänyt raejuuston väärin. Että oikeasti se on melkein kuin minimozzarellaa kermaisessa liemessä. Vaikka mä sinänsä tykkään ihan raejuustosta, sillä on minusta kyllä varsin omanlaisensa tekstuuri ja vaatii mielikuvitusta että se vertautuu mozzarellaan... Tai ainakin siihen juustoon mitä mä haluan ymmärtää mozzarellalla.

Mutta Jamien raejuusto oli paremman näköistä kuin meillä niin usein nähty kuivakka ja kimmoisa rae jota nähdessään teini väsymiseen asti jaksaa hihitellä muumijauhelihasta. Lähimmäs sitä Jamien raejuustoa varmaan pääsee Arlan raejuusto, vaikka siinä rakeet ovatkin pienempiä kuin Jamiella. Mutta niissä on mukana semmoinen kermaisen oloinen liemi jonka Jamie vannoi antavan risotolle silkkistä tekstuuria.

No, jos Jamie, suuri kotikokkauksen idolini vannoo että kurpitsalla ja pienellä makkaralisällä höystetty raejuustorisotto on hyvää, mun on varmaan pakko kokeilla tätä jonain kauniina päivänä. Kuulemma Joolskin tykkää.

jamien kurpitsarisotto

Mutta sitä päivää odotellessa tähän sattui toinen pääsiäispäivä ja olimme pahenevan flunssan kourissa kotona. Jääkaapissa oli vielä julkkareista ylijääneitä avaamattomia mascarponepurkkeja ja yllättäen vaan yksi ihan ikivanha raejuusto joka jo koputteli jääkapin oveen sisäpuolelta et pääsiskö bioon. Niinpä jouduin, voi uhrausta, tyytymään vaan siihen mascarponeen ja käyttämään makkarana Espanjan joululomalta tuotua chorizoa. Varsinainen hävikistä herkuksi ;) Mutta oikeasti, vaikka mä en ihan vielä lämminnyt sille raejuustolle, tähän voisi varmasti käyttää myös jotain yrtti-, tomaatti tai pippurituorejuustoa mascarponen sijaan. Chorizon tilalla voisi varmaan kokeilla yhtä lailla jotain muuta mausteista kestomakkaraa tai hyvää pancettaa.

butternutkurpitsa-chorisopaloja paahdettuna
Risotto saa makunsa paahdetusta makkarasta ja kurpitsasta,
pohjaan voi lisätä myös fenkolinsiemeniä tai muita mausteita  jos haluaa. 

Se, miksi innostuin reseptistä ylipäätään on reseptin kantava idea: kurpitsakuutiot ja chorizot paistetaan lähes ruskeiksi, jolloin niiden makumaailma syvenee ja saa karamellisia vivahteita. En halunnut että kuutiot hajoavat täysin risoton keittelyn aikana, joten siirsin ne ruskistuksen jälkeen sivuun ja tein risoton pohjan pannuun jääneiden mausteisten öljyjen sekaan. Kuutiot lisäsin puolivalmiiseen risottoon ja keittelin sitten valmiiksi. Viimeistely juustolla ja persiljalla. Toimii ihan erinomaisesti.

Jamie maustaa reseptissään risottonsa fenkolin siemenillä ja chilillä, mutta meidän chorizossamme oli ihan tarpeeksi makua (ja chiliäkin) joten en lisännyt enempää. Fenkolinsiemeniä olisi ehkä voinutkin lisätä, muttei ole pakko, tuli hyvää ilmankin.

Tässä siis mun versio makkara-kurpitsaristosta, mutta ilman raejuustoa.

chorizolla maustettu kermainen kurpitsarisotto

Kurpitsa-chorizorisottoa
(neljälle runsaaksi lounaaksi, kuudelle väliruuaksi)

n. 1/2 myskikurpitsaa (butternutkurpitsa)
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 chorizoa
öljyä paistamiseen

4 dl risottoriisiä
loraus valkoista vermuttia tai n. 1 lasi valkoviiniä
1/2 prk (n. 125g) mascarponea (tai muuta tuorejuustoa)
n. 1  ruukku lehtipersiljaa
suolaa
mustaa pippuria

Pilkko kurpitsan liha pienehköiksi, pikkusormen pään kokoisiksi kuutioiksi  pannuun. Ei haittaa, vaikket kuori kurpitsaa, kuoret pehmenevät kypsennyksen aikana. Pilko samoin makkarat ja sipuli. Murskaa tai hienonna valkosipuli mukaan. Paista aineksia pannussa sekoitellen kunnes kurpitsat, makkarat ja sipulit paistuvat ja saavat ruskeita pintoja n. 20 min. Siirrä sivuun. Laita vettä kiehumaan esim. vedenkeittimeen.

Lisää kasariin jääneisiin paistoöljyihin riisi, lurauta tarvittaessa hieman lisää öljyä ja paahda riisejä öljyssä jotta ne tulevat vähän läpikuultaviksi. Älä anna ruskistua.

Lisää vermutti tai valkoviini ja sekoita. Kun alkoholi on haihtunut lisää kuumaa vettä (tai lientä, jos haluat) vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen jotta risotosta tulee kermaista.

Kun riisit ovat n. kaksinkertaisen kokoisia mutta vielä kovia sisältä, lisää kurpitsa-makkaraseos risottoon. Lisää vettä kunnes riisi kypsyy juuri.

Lisää sitten mascarpone, sammuta levy ja sekoita kunnes mascarpone on sulanut. Mausta suolalla pippurilla ja viimeistele silputulla lehtipersiljalla.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Karitsan jalka Eggissä

karitsanjalka grillissä


Meillä lampaan (oikeasti karitsan) koipi kuuluu joka pääsiäisen pakollisiin grillattaviin. Ja niin tapahtui tänäkin vuonna, vaikka olosuhteet mökillä olivat normaalia enemmän HC. Kylmä aalto valtasi Suomen kun pääsimme saaristoon ja vedet tuppasivat jäätymään heti kun silmä vältti. V sulatteli pumppua kellarissa 2 kW raksapuhaltimella kahteen kertaan jotta saatiin edes kylmää vettä. Sitä minä sitten kuumensin hellalla tiskiin. Ja nyt olemmekin jo Espoossa, sillä kun pumppu jäätyi toisen kerran ja sulateltiin totesimme että samaa showta ei jaksa enää kolmatta vuorokautta. Luovutamme ja totesimme että palaamme ehkä vappuna, jos kelit sallivat. Siitä huolimatta keräsin jo saaristosta pääsiäisnuhan ja kurkkukivun. Mutta lammasta saatiin sillä meillä on onneksi mökillä joka sään grilli (tm).

Raahasin viime kesänä Large koon Big Green Eggimme saaristoon kun kuvasin keittokirjaani. Jos nyt jotain hyvää tuommoisessa järeän luokan grillissä on, niin se, ettei sitä hetkauta tippaakaan vaikka jäätävä viima puhalsi niskaamme kuuroissa tuhkamaisen keveää lunta; tiheämpinä ja harvempina kuuroina kesken auringonpaisteen. Egg on tiivis laite.  Tiiviytensä ja suuren massansa ansiosta se pysyy lämmöissään kuin juna jopa näissä saaristo-olosuhteissa.

Toinen juttu mikä tiiviydestä seuraa on, että kosteus pysyy Eggissä paremmin kuin normaalissa grillissä, jossa lampaan jalkaa siinäkin on tehty useampana vuonna. Tuntuu, että tiiviimmässä laitteessa ruoka myös kuivuu hitaammin ja pysyy siten helpommin mehevänä.

pääsiäislammas grillissä

Tällaista herkkää, pinkiksi jäävää karitsan jalkaa emme yleensä savusta vaan kypsennämme sen epäsuoralla, suhteellisen matalalla 150C lämmöllä tähdäten sisälämpöä sinne 63°C. Siitä huolimatta hyvistä lehtipuuhiilistä tulee sen verran savua, että näissäkin kuvissa näkyy hento pinkki väri lihan pinnassa eli heikko savurengas lihan reunoilla. Se ei maistu muuta lihaa kummemmalta, mutta syntyy lihan ollessa vielä viileää ja kun typen oksidit reagoivat myoglobiinin kanssa.

Monena vuonna jalka on marinoitu, mutta nyt mentiin suola-mausteseoksella pintaan ja alunperin meinasin vielä glaseerata sitä vähän hunajalla, johon on sekoitettu rosmariinia. Mutta kaikessa siinä vesihässäkässä se glaseeraus unohtui, kuten myös lihan tuominen huoneenlämpöön ennen grillausta.


Hyvää tuli silti; lisukkeiksi paahdoimme Eggissä bataattia joka muuten sivumennen sanoen sopii savustettavaksikin erinomaiseksi. Se pitää vain laittaa paahtumaan jo paljon ennen lammasta, sillä kokonainen raaka bataatti vie helposti neljä-viisi tuntia kypsyä. Jos bataatti kypsyy ennen lammasta se kannattaa kääriä folioon ja laittaa vaikka n. 50C uuniin pysymään lämpimänä. Muiksi lisukkeiksi tein minttujogurttia ja paahdettua purjoa, josta teen jutun erikseen. Se oli hyvää kuten aina, mutta ei mikään must lisuke. Yhtä hyvin oheen olisi voinut grillata vaikka vähän tuoretta parsaa tai broccolinia raikastukseksi.

A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on



Campasimpukan Sari oli myös laittanut lammasta eggissä ja juttelin hänenkin blogiinsa hieman kypsennyslämmöstä. Usein sanotaan, että mitä matalammassa lämmössä lihan kypsentää, sitä mehevämpää siitä tulee. Näin on, koska kuumassa lihan pinta kypsyy ja kuivuu nopeammin ja saattaa jopa palaakin kun sisus on vielä suhteellisen raakaa. Mutta matalassa lämmössä pysyminen tosiaan vaatii laitteelta keskimääräistä grilliä parempaa tiiviyttä.

Jos teet tällaista isoa lammasta tavallisessa grillissä se pitää valmistaa epäsuoralla järjestelyllä ja lämpö on helposti siellä 180-200 C tienoolla, eikä sitä ole helppoa pitää ihan paikallaan. Auttaa, jos saat grillin tuulettomaan paikkaan ja sitä voi yrittää suojella esimerkiksi palamattomalla huovalla. Silloin on tosi tärkeää, että lihan sisälämpö jää tarpeeksi alas kun se otetaan pois grillistä ja liha ehtii vetäytyä kunnolla ennen leikkaamista, jotta lämpö tasaantuu. Jos tuntuu että pinta palaa ennen kuin sisälämpö nousee, lihan voi laittaa myös lopuksi esimerkiksi lämpimään, n. 100C  uuniin jatkamaan nousua ja tasaantumaan.

Toisin kuin kuvittelisi, rubien eli suola-mausteseosten mausteet eivät oikeasti imeydy lihan pintaa pidemmälle vaikka lihan rubaisi jo paljon etukäteen. Vain suola läpäisee kudokset. Siksi rubi on aika kätevä tapa pikamaustaa grillattava liha, jos mureuttavat marinoinnit jäivät tekemättä. Toinen pikaniksi maustamiseen on tehdä mausteista pestoa ja tunkea sitä reikiin, joita lampaan jalkaan laitetaan. Rosmariinilammas on tehty siihen tapaan. Silloin mausteseosta osuu enemmän leikattuihin siivuihin.

Lisäksi vielä eggiin pikkuniksi; epäsuoraan järjestelyyn tarkoitettu lämpökilpi kannattaa peittää foliolla (tai käyttää valuma-astiaa), jotta se on helpompi siivota.

Karitsan jalkaa eggissä

2 kg karitsan jalka (meillä kotimaista luomukaritsaa)

mausteeksi
1,5 rkl karkeaa suolaa
1/2-1 luomusitruunan kuori
2 valkosipulin kynttä
2 tl kuivattua timjamia
n. 3 oksaa rosmariinia
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl mustaa pippuria

Sinappia tai esim. liquid garlic - valkosipulikastiketta voiteluun

Lisäksi bataattia

minttujogurttia puansipulilla

n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia
1/2 isohkosta punasipulista siivutettuna
runsaasti tuoretta minttua
ripaus suolaa

Jos valmistat bataattia, laita se paahtumaan jo kolmisen tuntia ennen karitsaa.

Ota karitsan jalka lämpenemään huoneenlämpöön mielellään muutamaa tuntia ennen kypsennystä. Laita mausteseoksen aineet silppuriin ja aja tasaiseksi.

Ennen kypsennystä hiero karitsan jalkaan sinappia tai muuta mieleistä kastiketta ohut kerros. Hiero sitten sinappiin rubi joka puolelle.

Laita karitsa 150C Eggiin/grilliin epäsuoralle järjestelylle ja vahdi sisälämpömittarilla että lämpö ei nouse yli 63C. Tähän menee ehkä n. 2h. Jos glaseeraat lihaa, tee se juuri ennenkuin ollaan tavoitelämmöissä, noin 58-60C tienoolla, jotta sokeri ehtisi vähän karamellisoitua pintaan.

Bataatti on valmis kun se on selvästi ihan pehmeää (sisälämpö on silloin n. 90C). Jos bataatti on valmista paljon ennen karitsaa ja pelkäät että se kuivuu, kääri se folioon ja laita matalalle (n. 50C) lämmölle uuniin.

Anna karitsan vetäytyä ennen leikkaamista.

Sekoita jogurtti, minttu, sipuli ja suola keskenään kastikkeeksi ja tarjoa karitsa siivutettuna jogurtin ja bataatin kanssa.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kommenteista ja kuplista

Kukkahattutäti pohtii maailman menoa norsunluu... eikun näköalatornissa. 

Helmikuussa silmiini sattui somevirrassa keskustelu, jossa ruodittiin blogien negatiivista kommentointia. Kaikki ovat varmasti kuulleet joidenkin bloggaajien/julkisuuden henkilöiden netissä niskaansa saamasta somevihasta. Tässä silmiini sattuneessa ketjussa erityistä oli kuitenkin se, että useampikin bloggaaja oli sitä mieltä, että toisenmieliset kommentoijat voivat pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle. Näin siis siitäkin huolimatta, vaikka kommentoijan tarkoitus olisi aidosti hyvä.

Mikäänhän ei ole vaikeampaa kuin palautteen antaminen. Etenkin jos palaute on työelämän termein "korjaavaa". Moni kirjoittaa blogissaan aiheista, jotka ovat niin herkkiä että niiden kommentointi rakkaalle läheiselle kasvokkainkin olisi haastavaa, puhumattakaan sitten että kommentti pitäisi saada ulos someen sopivalla tyylikkyydellä ja sen pitäisi välittää sekä aitoa huolta että tukea mahdolliselle muutokselle. Ymmärrän kyllä, tavallaan.

Siitä huolimatta mulla nousi jotenkin niskavillat pystyyn moisesta linjauksesta; onko tultu siihen, ettei asioista enää oikeasti pystytä ja haluta keskustella. Oli pakko kysyä ja kävinkin yhden talven mielenkiintoisimmista ajatustenvaihdosta tämän toisen bloggaajan kanssa maililla.

Kyse ei minusta ole nimittäin ihan niin vähäpätöisestä asiasta kuin äkkiseltään voisi ajatella. Toki - kuten totesin - someraivo, toisen mollaaminen ja julkinen ilkeily on minusta väärin. Se ei ole keskustelua vaan julkista lynkkausta. Sen sijaan oikeaa, moniäänistä keskustelua kaipaan aina.

Kommentin, jonka jättää toisen blogiin pitäisi minustakin olla jutun asiaan liittyvä, asiallinen, keskusteleva ja osoitettu aidosti kirjoittajalle eikä esimerkiksi oman agendan julistamista toisen blogissa (vastauksesta oikeasti välittämättä). Siellä blogien takana me jotka näitä kirjoitamme olemme myös ihmisiä, herkkänahkaisiakin.

Mutta totaalikielto erimielisyydelle?

Keskustelu somessa on yleiselläkin tasolla jakautunut pienempiin ryhmiin, foorumeihin ja samanmielisten porukoihin, joissa omille mielipiteille haetaan ennen muuta tukea ja vahvistusta. Jostain jutusta luin että jopa politiikassa on samoin; poliitikot keskustelevat lähinnä samanmielisten, omien kannattajiensa kanssa.

Mutta niin kivaa kuin yhteisymmärrys onkin, samanhenkisyydessäkin piilee ansa. Yhteisestä vääristymästä tulee samanmielisten yhteisössä uusi normaali; tästä on puhuttu politiikassa viimeaikoina paljon ja pahimpiin pelkoihin kaikuja haetaan historiasta.

Juuri nyt eletään aikaa jossa maailma on täynnä mahdollisuuksia mutta myös vaatimuksia. Paras menestyjähän on mukana kaikessa, lukee kaikki oppaat, on tiedostava, osallistuva, itsenäinen ja hoitaa kaiken mallikkaasti kotiin. Aivan kuin yhden ihmisen vuorokaudessa olisikin yhtäkkiä vähintään 48 tuntia 24 sijaan. Toisaalta loputtomat vaatimukset luovat ehdottomuutta. On pakko pitää kiinni jostain että jaksaa ja selviytyy. Vaatimukset elämän joka saralla ovat kuitenkin monelle liikaa ja mitä tekee ihminen joka ei jaksa? Hän piiloutuu ja vetäytyy. Moni on vanhanmallisten kyläyhteisöjen ja turvaverkkojen puuttuessa tosi yksinäinen.

Keskustelu blogeissa on hiljentynyt valtavasti, varmasti siksi ettei kukaan halua tulla teilatuksi julkisella foorumilla joka on löydettävissä myöhemmin. Voi varmaan jopa kysyä, pitäisikö blogialustoja kehittää keskustelevampaan suuntaan, jossa jokainen kommentti ei jäisi talteen vieraskirjamaisesti. Monelle bloggaajalle kommenttien palaute on kuitenkin se homman suola ja ovathan ne kaupallisella puolellakin tärkeitä myös SEO:n takia. Bloggaajan ja yhteisön yhteispelillä on väliä, kun mainoseuroja jaetaan. Varmasti näistä syistä monessa bloggaajaporukassa onkin kadonneiden kommenttien elvyttämiseksi perustettu ns. "kommenttistriimejä" joiden ideana on, että tiettyyn juttuthreadiin postataan juttu, johon halutaan kommentteja. Puuhaa seuranneena uskon, että se lähti liikkeelle ihan aidosti kadonneiden keskustelujen kaipuusta. Mutta nykyään blogeissa on tietysti kyse myös rahasta. Monelle blogista on tullut ammatti, mikä on minusta hienoa. On mahtavaa, että postauksiin voidaan käyttää aikaa ja kun blogille on aikaa parhaimmillaan luodaan laadukasta sisältöä monta kertaa viikossa ja tunnetaan ammattiylpeyttä siitä että jutut ovat korkealaatuisia. Mutta striimissä on pari juttua, joita kukaan ei varmaan ajatellut etukäteen.

Jokainen joka striimiin postaa, sitoutuu samalla kommentoimaan muita postattuja juttuja. Ja jos juttu ei nyt herätä mitään positiivisia viboja (esimerkiksi liharuoka voi olla vaikea hehkutettava vegaanille) on säännöissä sovittu että voi kommentoida jotain muutakin juttua joka sopii paremmin kommentoijan omaan profiiliin. Streami on bloggaajille win-win: kommenttia vastaan saa kommentin toiselta. Lisäksi pysyy hyvin kärryillä siitä, mitä muut aktiivit ovat kirjoitelleet kun tulee lukeneeksi paljon juttuja. Hyvä kerryttää hyvää ja positiivinen henki blogissa sataa kaikkien laariin. Mutta miten tällainen näyttäytyy lukijoille?

Ensinnäkin striimi ohjaa vahvasti sitä, mihin blogeihin toiset bloggaajat kommentoivat. Lisäksi kommentista on tullut konkreettinen vaihdon väline. Mikään ei estä kommentoimasta striimin ulkopulisia blogeja, mutta kommentointi striimiin on osallistujille velvoittava. Ryhmäpainetta sääntöjen tarkkaan noudattamiseenkin on olemassa. Lisäksi, koska kommentit ovat lähtökohtaisesti valittavissa aina positiivisiksi, striimi omalta osaltaan tukee ajatusta, että kommentit blogeissa ovat aina positiivisia.

Mielipidevaikuttajien vastuustakin on puhuttu jonkin verran; ovatko bloggaajat esikuvia joita muut seuraavat somessa? Jos ovat, miten viiden tai kymmenen suositun bloggaajan yhtäkkinen innostus kommenteissa johonkin uuteen vaikuttaa lukijoihin? Jos jotain jäi mieleen taannoiselta ruokajournalismikurssilta se oli, että jutuissa pitäisi punnita faktoja tasapuolisesti ja jutuissa pitää olla myös tervettä kriittisyyttä.

Mutta jos unohdetaan kaupallisuus ja sen vaatimat uhraukset, olen miettinyt miksi tällaista totaalikieltoa tarvitaan? Emmekö enää kestä kritiikkiä lainkaan? Eikö meidän pitäisi voida aikuisina keskustella, vaihtaa mielipiteitä, hyväksyä epätäydellisyyttä ja ehkä joissain tilanteissa jopa voida muokata omaa kantaa. Ehkäpä sekä kommentoijien että kirjoittajien pitäisi olla kaikin puolin armollisempia itselle, kaverille ja toisille. Sallivaan ilmapiiriin mahtuu myös ihan aito, oikea ja rehellinen keskustelu joka kuitenkin ottaa huomioon toisen. Kommenteissakin arvokkaimpia ovat ne, jotka ovat tulleet pyytämättä ja yllättäen, ilman mitään velvoitetta. Mutta minä uskon, että armollista hyväksyntää aidosti erilaisille valinnoille ei synny jos ei voi kuulla ja käsitellä eri mielipiteitä.

Aina voi pahoittaa mielensä, lietsoa sitä samanmielisten keskuudessa ja sanoa että ei tartte kattoa tännepäin. Mutta eikö se juuri aiheuta yksinäisyyttä?





torstai 6. huhtikuuta 2017

Possun filettä ja lisukkeita

juhlafile, hk

Jossain vaiheessa selitin Mintulle, että en ole oikein osannut kirjoittaa blogiin kun on tullut tehtyä vaan ihan tavallista ruokaa. Tiedättekö; sitä sellaista ruokaa mitä syntyy kun menee kiireessä nälkäisenä lähikauppaan ja ostaa mitä siellä sattuu olemaan.

Kirja ja sen oikoluvut ja julkkarijärkkäilyt ovat vieneet kaiken ajan ja energian vielä senkin jälkeen, kun luulin kaiken olevan jo loppusuoralla. Tässä hässäkässä on sitten tullut mentyä kauppaan, kerättyä sieltä viikolle n. kolme ruokatäkyä joista sitten syntyy pääosa viikon ruuista. Eräänä päivänä kauppakoppaan päätyi vakumoitu HK juhlafile.

juhlafilettä ja salviaa

En edes kuvitellut että tykkäisin siitä lopulta niin paljon. Se nyt vaan sattui olemaan parhaan näköinen lihapala koko kaupassa. Siinä oli paksusti suht jämäkän tuntuista posunrasvaa ja parhaissa paloissa itse lihakin näytti kevyesti marmoroituneelta ja punaisemmalta kuin tavallisesti. Joka tapauksessa sen ostin ja ajattelin että saa siitä varmaan jotain, ehkäpä possua maidossa.

HK, juhlafile, avattu

Mutta en päätynytkään tekemään niin, vaan vähän sinnepäin mutta simppelimmin. Ja sen jälkeen meillä on laitettu juhlafilettä useammankin kerran. Se toimii ihan erinomaisesti, kun ihran avaa, laittaa mausteet sisään, sitoo palan narulla ja sitten paistaa ihran pinnan kauniin väriseksi. Vaikka pinnassa ei ole nahkaa, siitä tulee silti lähes rapsakka paahtuessaan.

Maustamisen jälkeen pala käännetään, ympärille laitetaan perunoita tai vihanneksia maun mukaan, lasillinen tai pari valkkaria ja sitten possua paahdetaan 180 asteessa uunissa kunnes sen sisälämpö on n. 67C (joka tapauksessa vielä vähän alle 70C). Noin 45-50 min. Sitten liha nostetaan vetäytymään hetkeksi leikkuulaudalle ja pannussa olevat jutut voi viimeistellä.

maustettu juhlafile, paahtaminen

Mä olen nyt tuunannut tätä kahdella tapaa:
  1. salvia+pippuri ja pannuun perunoita, sipuleita ja valkosipulia, valkkaria ja viimeistely voi-jauhoseoksella 
  2. Mill et mortarin ras el hanoutia (jossa on sahramia mukana) salvian tilalle ja pannuun ympärille ratatuille tyyppinen vihannesseos+ tomaattipyrettä + oliiveita ja valkkaria viimeistelyyn lehtipersiljaa
Toimii todella hyvin.  Tässäpä siis tämmöinen pieni arkivinkki niille jotka sellaista kaipaa :)

A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on




Juhlafilettä ja salviaa (toimii myös marokkohenkisenä)

1 HK juhlafile (valitse marmoroitunut, jossa on paljon rasvaa)
iso kourallinen salvian lehtiä
mustaa pippuria
perunoita
(halutessa myös punasipuleita)
valkosipulin kynsiä kuorineen

kuivaa kokkausvalkkaria

yrttejä

Avaa fileen rasva niin ettet leikkaa lhaa. Lisää salvian lehdet ihran väliin ja rouhi mukaan pippuria. Juhlafileessä on jo vähän suolaa joten älä lisää sitä kokatessa, vasta lopuksi jos tarviit.

Sido juhlafile takaisin kasaan tiukasti, kuumenna valurautapannu ja paista ihran pinta ihan ruskeaksi liikuttamatta lihaa pannussa n. 3-4 min ainakin. Ehkä jopa enemmän.

Käännä file ja lisää ympärille pestyjä perunoita, lohkottuja punasipuleita ja kokonaisia valkosipulin kynsiä. Laita pannuun nokare voita ja halutessa yrttejä. Rouhi mustaa pippuria ja pirskota perunoiden äälle hieman öljyä ja suolaa.

Paahda uunissa kunnes lihan sisälämpö on n. 67C. nosta pannu uunista ja laita liha vetäytymään leikkuulaudalle.

Sekoita ruokalusikallinen voita ja jauhoa keskenään tahnaksi. Nosta perunat sivuun pannusta ja viimeistele pannussa oleva kastike voi-jauhosuuruksella lisäämällä sitä teelusikallinen kerrallaan tarvittava määrä. Anna edellisen nokareen liueta ja kiehahtaa ennen uuden lisäämistä.

Tarkista maku ja lisää suolaa ja tuoretta yrttiä tarvittaessa.

Siivuta liha ja annostele kaikkien lautaselle possua, perunaa ja kastiketta.


Marokkoversioon tarvitset fileen lisäksi esimerkiksi:
Ras el hanoutia jossa on sahramia mukana

kirsikka tai luumutomaatteja
kesäkurpitsaa
munakoisoa
valkosipulia
punasipulia
tomaattipyrettä
oliiveita
ripaus sokeria tai kuivattuja hedelmiä
mustaa pippuria
suolaa
lehtipersiljaa

Vinkki: jos teet kasvislisäkeversion, nosta ruskistuksen jälkeen file hetkeksi sivuun jotta voit paahtaa kasviksiin vähän pintaa. Tällöin myöskään lopun suurustusta ei tarvita.



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Yhtä juhlaa...

kakku, fantasiakakku


Meillä on nyt juhlittu oikein urakalla, sillä mummu täytti 90v ja musta tuli täti sekä esikoiskirjailija melkein peräjälkeen. Mutta mikäs sen parempaa kun juhlia tällaisia liikuttavia ja iloisia juhlia.

Sisareni sai tammikuussa pienen tytön ja pikkuinen sai nimen hyvin perinteisin menoin kotona pidetyssä pienessä kastejuhlassa. Perinteiseksi suvussamme näyttää muodostuvan myös remontti, sillä muistan kun ennen sisareni ristiäisiä laitettiin isän kanssa tapettia seinään, I:n ristiäisiin tehtiin Mimmun kanssa remppasiivoa ja pakkohan se oli Mimmunkin hankkia uusi asunto ja remppa ennen ristiäisiä;) Näin se vaan näyttää menevän. Olisikohan sitä juhlan tuntua lainkaan jos ei oikein kunnolla Suorita (tm) ? :)

juhlat, kaste, koti
Äiti toi kotikotoa maljan, jossa vuosia sitten kastettiin sisareni, nyt hänen lapsensa. 

Ja sen verran oli hässäkkää ilmassa julkkareidenkin järjestämisen tiimoilta että en edes kuvitellut jotta ryhtyisin kakuntekoon. Halusin silti edes jotenkin olla avuksi, vaikka Mimmulla oli selvästi homma minua paremmin hanskassa. Olin bongannut netistä Tampereella upeita fantasiakakkuja tekevän Kakkutaikurin ja ehdotin Mimmulle jotta mitä jos tilataan kakku, oikein hieno kakku, mä voin ostaa sen ristiäislahjaa jos sä speksaat millaisen haluat. Sisareni oli heti juonessa mukana. 

macarons, kakku, pikkuleipä

Ja olihan se absoluuttisen upean näköinen kakku, kertakaikkiaan! En tiedä olenko ikinä nähnyt missään bileissä yhtä hienoa kakkua. Enkä koskaan kuvittelisi saavani aikaan samanlaista. Ja vaikka olisin saanut jostain ylimaalliset kyvyt, mikä stressi tuollaisen kuljettamisessa olisi ollut Espoosta Tampereen ja Kangasalan rajamaille. Voin vaan kuvitella kun olisin nirhannut voiveitsellä ranteita auki kun kakku olisi ollut vino kuin pisan torni.

Kakun sisällä oli mango- ja mansikkamousset jotka olivat rakenteeltaan ihan unelmakevyitä ja täydellisiä. Mimmu sanoi, että moussejen lisäksi väliin olisi saanut myös halutessaan hedelmäpaloja ja kastikkeita. Retrospektiivissä eli jälkiviisaina pohdimme, että ehkä jotain kastiketta olisi kannattanutkin pyytää, sillä koska kakku haettiin juhliin samana päivänä kun se tarjottiin, pohja ei ollut ehtinyt kostua vielä yhtään. Mimmu sanoi, että seuraavana päivänä kosteus oli jo tasoittunut miellyttävästi. Kastike olisi voinut auttaa asiaa. Tällaiset näyttävät, amerikkalaistyyppiset kakut ovat nyt varsin muodikkaita ja niitä tuleekin ihailla kuin taideteosta. Silti myös äitini tekemä, paljon kotoisampi Kurikkalainen pitsikakkukin teki kauppansa, eikä syyttä. Se on superherkullista. Ja kun toskakuorrutus on vielä yön aikana pehmentynt hieman, herkku on kuin poutapilveä söisi. Tiedoksi muuten että äitikin tapaa laittaa kastikkeeseen vähän sitruunaa, vaikka toiset sitä kerettiläisenä pitävätkin. Minustakin se sopii ja raikastaa muuten aika kermaista kakkua.

Kakuissa tuntuu, että se on aina vähän kompromissi maun ja näyttävyyden välillä; vaikka täytteet olisivat kuinka herkullisia tahansa, kreemi ja kasvisrasvapohjaiset meltsit joilla ulkonäkö tehdään eivät tietenkään voi maistua samalle kuin kermavaahto, voilla tehty toskakuorrutus tai aito suklaa. Mutta puheenaihettahan tällaisesta kakusta riittää pitkäksi aikaa. Tällainen 30 hengen fantasiakakku maksaa 100e, mikä on varsin kohtuullinen kun ottaa huomioon koristeiden vaatiman käsityön määrän. Kyllä multa itseltänikin menisi tuollaisen kakun tekemiseen monta tuntia.




Pinkit macaronsit jotka kuvassa näkyvät, ovat sisareni omaa käsialaa. Ehdotin kyllä, että voin kysyä jos Minttu suostuisi tekemään niitä, mutta nuori äiti oli saanut päähänsä että macaronseja on tehtävä omakätisesti. Mistähän lie perinyt tämmöisen jääräpäisyyden.... ;) Ja sisaresta polvi paranee selvästi, koska niistä tuli ihan täydellisiä. Sen verran toimin takapiruna, että aika vahvasti suosittelin käyttämään Mintun ohjetta, hän kun on ihan macaronskuningatar. Niin Mimmu tekikin, tosin täytteeksi tuli lemoncurdia ja valkosuklaaganachea. Ja kuoret tehtiin etukäteen ja pakastettiin. Hyvin toimi, eivätkä vettyneet yhtään.

Mimmun tuleva anoppi toi mukanaan myös upeita karjalanpiirakoita ja niin olivat tasaisen kauniita että luulin niiden olevan leipomosta. Ei edes käynyt mielessä että joku osaisi tehdä niin samanlaisia ja kunnollinen kuva jäi ottamatta. Herkullisiakin olivat juhlavan, vatkatun munavoin kanssa.

Hienot juhlat niistä tuli, liikutukselta ei voinut välttyä ja ihan on pikku O sisareni näköinen. Onnea vielä, murut.