perjantai 2. tammikuuta 2009

Uudenvuoden lakritsa-päärynäkakku lakritsaisella suklaakuorrutteella




Uusi vuosi ja uudet kujeet - myös kakkurintamalla. Löysin pikkiriikkisen pussukan miehen lentokoneesta kotiin kantamia Ameriikan ihmemaan karkkeja eli 50g M&M's pussukan. Siitä täytyy saada koristusta kaakkuun... Tästä tuli kieltämättä aika perinteinen, mutta hurjan iloinen versio kakusta.

Ajatus oli alunperin tehdä jotain vähemmän perintestä, lakritsi ja päärynä henkistä herkkää kakkua. Käyttämäni hillo oli kuitenkin niin vahvan makuista, että lakritsainen täyte oli ehkä vähän liian vähälakuista hillon pariksi. Seuraavalla kertaa teen niin, että laitan päärynähilloa kakun väliin. Se lakritsamousse oli muuten tosi hyvää - en pidä liian lakritsaisesta enkä salmiakkisen makuisesta kakusta, mutta tämä täyte oli hyvää. Kannattaa kokeilla!


Vaalea kakkupohja oli 4 munan versio samasta pohjasta jota käytin jo aikaisemmassa kaakutuksessa. Korvasin kuitenkin taikinaan reilun ruokalusikallisen verran perunajauhoa ihan venhäjauholla, koska juhlijoista kukaan ei ollut geliakian sairastaja ja kakku pysyy paremmin korkeana, kun siinä on vähän vehnäjauhoa. Oli niin kiire, että varmistelin tällä onnistumista.

Lakritsa-päärynäkakku

1,5 dl kanelista kirsikkahilloa (tai päärynähilloa!)
1prk creme vanillaa
0.5 dl lakritsaa (pehmeää, kouvolan tms)
1,5 dl kermaa
2 liivatelehtä
2 suurta päärynää
1 appelsiinin mehu ja ½ appelsiinin kuori + 0,5 dl sokeria
muutama tippa glögimaustetta (apteekkarin glögimauste)

Pinnalle
150 ml kermaa
30 ml lakritsakermaa
250 g suklaata (block tai talous)
20 g voita
(2 rkl jotain likööriä tai vaikka salmiakkikossua, jos haluaa)


Tee kakkupohja hyvissä ajoin, että se ehtii rauhassa jäähtyä. Halkaise pohja kahtia ja kostuta pohjaa hieman maito-vanilijasokeriseoksella.


Voit koota tämän kakun irtopohjavuokaan jos haluat, itse käytin vain irtopohjaviian reunusta, joka sopii kakkuun tiukasti. Kakkureunus on tietysti ehkä se optimaalisin tähän jos sellaisen omistaa. Kakun voi koota myös irtopohjavuokaan, koska täytettä ei ole valtavaa määrää.

Laita muutamia lakritsipaloja kermaan ja keitä hitaasti niin, että lakritsia on liuennut suurin osa kermaan ja kermasta on tullut harmahtavaa. Taisin laittaa itse ehkä vähän liikaakin lakua, koska jouduin sitten lisäämään kermaa että sain ylipäätään keitoksen taas vähän notkistumaan. Ota kiinteäksi jääneet lakupalat pois ennen täytteeseen lisäämistä.


Pilko päärynät. Keitin päärynöitä applesiinin mehussa ja sokerissa, koska mies on allerginen kypsentämättömälle päärynälle. Tipautin sekaan myös vähän glögimaustetta, niin että tämän voisi hyvin tehdä myös kiehauttamalla päärynät vaaleassa glögin jämässä. Tarkoitus ei ole kypsentää päärynöitä, lähinnä vaan kiehauttaa nopeasti. Jos haluaa, päärynät voi laittaa täytteeseen ihan sellaisenaankin. Keittämisestä ne saavat tosin vähän lisää makua ja jos eivät ole ehtineet täysin kypsyä, makeutuvat tässä hieman.

Sekä lakritsikerman että päärynöiden tulee jäähtyä ennen kuin ne sekoitetaan vaahdoksi vatkattuun creme vanillaan. Muista myös laittaa liivate likoamaan, niin että se ehtii kunnolla pehmetä. Liivatteen sulattamiseen voit kiehauttaa 3-4 rkl päärynöiden keitinlientä.

Sekoita vanilijavaahtoon päätynät ja laksritsikerma sekä liivate. Laita täyte kakkupohjan päälle ja aseta kakun kansi paikoilleen. Jätä kakku viileään väh. 4h tai yön yli hyytymään.


Kakun kuorrute tehdään kuten suklaakakussa. Laitoin suklaan sulattamiseen tarkoitettuun kermaan osan lakritsikermaa, joka pehmensi kivasti suklaan makua. Kun kuorrute oli sopivan paksua nostin kakun ritilän päälle (käytän ikean pannunalusta ritilänä, toimii paremman puutteessa) . Levittelin suklaan päälle kermaspatulalla ja ripottelin karkkeja kakun päälle. Reunat tein kermalla ja reunuksen pursotin ruusunlehtitylllalla. Harkitsin kermaruusujen tekoa, mutta jätin kuitenkin väliin tällä kertaa. Kokeilin pursottaa muutaman, mutta totesin etteivät ne sovi kakun tyyliin.



Mutta siinäpä se sitten, iloinen uudenvuoden kakku. Hyvääkin se oli, mutta tosiaan sinänsä ihanan makuinen kirsikkahillo teki kakusta aika erilaisen kuin aluksi ajattelin. Suklaa ja kirsikka kuitenkin sopivat hyvin yhteen. Jos lakritsan maun haluaa oikeasti maistaa, kannattaa tosiaan käyttää jotain hennomman makuista hilloa, koska se lakritsavaahto oli päärynän kanssa maisteltuna tosi hyvää.

2 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Kivan näköinen kakku, lakritsainen suklaakuorruke kuulostaa ihanalta.Ja ne allaolevat aprikoosipikkuleivät houkuttelevat myös.

Nelle kirjoitti...

joo, se oli tosi hyvää kyllä:) Lakritsiseen kuorrukkeeseen olisi voinut käyttää kokonaan lakritsikermaa, mutten tullut ajatelleeksi sitä tarpeeksi ajoissa. Olisin vaan tehnyt sitä tarpeeksi paljon. jos kokeilet, suosittelen laittamaan koko kerman lakritsikermaa... tulee paremmin maku esiin:)