sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Pasta-kanasalaatti paahdetulla paprikalla




Kun kaikki eivät kuitenkaan syö punaista lihaa, tarvitaan jotain ruokaisampaa, joka ei ole punastuneen lihaisaa. Tässä tämän kerran yrite. Salaatti on kieltämättä vähän työläs, jos teet kaiken itse - kuten yksi sekopää täällä päivää :) Mutta tässä on helppoa oikaista jos on kiire eikä vaan jaksa; paprikat voi ostaa paahdettuna purkissa, kanan valmiiksi grillattuna ja pastan maustumista voi edesauttaa käyttämällä maustamiseen esimerkiksi pestoa pelkkien yrttien sijaan. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että parempaa tästä tulee kun tekee itse tuoreesta.

Jännittävän lisän salaatin ulkonäköön tekivät stokkalta löytämäni hauskat oliivinlehtipastat. Ajattelin, että lehtimäinen pasta sopii hyvin vuoden vaihtumiseen ja sitäpaitsi, pasta on tosi hyvän makuista, me sitä jo syötiin vähän taannoin... !


Keitin pastan jo illalla etukäteen ja maustin sen chilillä, valkosipulilla, sipulilla, rosmariinilla ja kevätsipulilla sekä tietysti mustapippurilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Sitten nostin pastan kellariin viileään. Pasta kannattaa muuten peittää hyvin ja sijoittaa kauas kakuista ja muista leivonnaisista - ettei sipulin maku tartu.

Pastaa keitin sen n. 7 min kun pussissa sanottiin 8-10. Pasta kuitenkin kypsyy vielä hetken kun kello piipttää. Kannattaa kuitenkin maistaa sitä ennen veden pois kaatamista ja varmistua siitä, onko pasta juuri sellaista kuin haluat.

Nellen parempi pasta-kanasalaatti

400-500g pastaa (käytin oliivinlehtipastaa)
1 pkt kanan koipireisiä (3 kpl)
1 mieto chili
1 valkosipulin kynsi
1 punasipuli (pienehkö)
2 vartta kevätsipulia
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 romainesalaatti (tai enemmän, jos haluat lisää tilavuutta salaattiin)
2 oksaa rosmariinia (lehdet irrotettuna)
6 paprikaa, 3 punaista ja 3 keltaista, paahdettuna
½ rkl balsamico - etikkaa (paprikoihin)
pinjansiemeniä
mustapippuria
reilusti valkosipulijauhetta (kanoihin)
paprikajauhetta
chiliöljyä

Valele halkaistut paprikat öljyllä ja paahda uunissa 200 astetta n. 30 min. aita paprikat pussiin kuumina, niin että ne pehmenevät ja kuori irtoaa. Anna jäähtyä pussissa ennen kuin irrotat paprikan kuoret. Laita kuoritut paprikat ja kaikki liemi mitä paprikoista irtoaa kulhoon ja sekoita mukaan ½ rkl balsamico - etikkaa.


Kypsennä kanat uunissa. Nämä tein ihan yksinkertaisesti laittamalla kanat laakeaan uunivuokaan, ripottelemalla päälle siveettömän määrän valkosipulijauhetta ja vähän vähemmän paprikajauhetta. Kaadoin kanoille myös vähän chiliöljyä ja mustapippuria. Sitten kypsensin kanaa uunissa n. 35-40 min kunnes se on kypsää. Laitoin kanat uuniin suoraan jääkaapista, joten jos kana ehtii lämmitä huoneen lämpöön ensin, niin kypsennysaika voi olla lyhyempi. Tarkkaile tilannetta. Anna kanan jäähtyä ja kun jäähtynyttä irrota kanan liha ja pilko se ja rapeaksi muuttunut nahka salaattia varten. Eli kyllä, laitoin salaattiin myös mausteista nahkaa - mutta otin pois ns. pehmeäksi jääneet rasvan ja nahkan palat. Lähinnä siksi, etten pidä niistä :) Mutta rapean nahan laitoin makua antamaan.


Sekoitin kanat ja paprikat keskenään ja jätin jääkaappiin. Juuri ennen tarjoilua revin kansalattiastiaan romaine -salaatin letiä pohjalle, sekoitin pasta ja kanaseokset ja pilkoin salaatin päälle vielä paketillisen kirsikkatomaatteja. Salaatinlehtiä ei oikeastaan tarvita, jos ei halua- salaatti oli ihan hyvää ilmankin. Salaatin kanssa kannattaa tarjota tuoretta leipää.

4 kommenttia:

nemo kirjoitti...

Tuon täytyi olla hyvää. Ihanat noi paprikat.

Sanna kirjoitti...

Törkeän hyvän näköistä ja kuuloista. Muutoinkin aivan ihanat uudenvuodentarjottavat teillä ollut!

Risulinna kirjoitti...

No samaa ajattelin kuin edelliset, ihan superhyvännäköistä, värikästä ja takuuvarmasti maistuvaa!

Nelle kirjoitti...

nemo: paprikat on kyllä hyviä paahdettuina - sopii tosi moneen paikkaan :)
sanna: lamamsresepti pitäisi vielä kirjoittaa - yllättävän hyvin ruokaa meni, vaikka kolem vierasta jäi pois flunssan kouriin...
risulinna: joo, toi on aika varma resepti - eikös se ole vähän niin, että pastasalaatti kuuluu vaan jotenkin uuteen vuoteen :)