Tomaattikeitto paahdetuilla leivänmurusilla ja oliiviöljyllä

Tämä syntyi tässä flunssan kourissa kun halusin jotain kuumaa soppaa. Lisäksi olin kuivattanut tähteeksi jääneitä focacciapaloja ja rouhechiapon. Näistä sitten kyhäämään tomaattikeittoa. Mielessäni oli italialainen tomaattikeitto, jossa maku syntyy juuri paahdettujen leivänmurujen ja hyvän oliiviöljyn yhdistämisestä. Suureksi yllätyksekseni se kelpasi myös naapurin pikkumiehelle joka oli kyläilemässä.

Päivän pohdinta syntyi, kun tein keittoa ja katsoin, että sitä nyt olisi tarpeeksi myös pienelle vieraalle. Mutta saako naapurin muksua ruokkia? Meillä kun asutaan niin lähekkäin (paritaloissa), niin pistin nuoren miehen kysymään kotoaan että saako hän syödä meillä lounasta (kun sanoi haluavansa ruokaa), vai onko heillä kotona jo muita suunnitelmia - minusta se on kohteliasta pojan perhettä kohtaan.

Näin siksi, että meillä illallisen ypärille on tehty sellainen päivän yhteinen hetki jossa jokainen istuu ruokapöydässä rauhassa ja pyrkii kertomaan kuulumisiaan. Minusta olisi ikävää, jos pilaisin joltain muulta perheeltä yhteisen hetken.

Koska illallinen syödään meillä suomalaisittain myöhään (selvästi kuuden jälkeen), lounaskin monesti venyy jos sitä syödään kotona. Niinpä ajattelin, että kahden aikaan syöty lounas saattaa pahimmillaan pilata nuoren miehen illallishalut - jos kodissa illastetaan jo neljän aikaan.

Muistan, että muksuna meitä lapsia kyllä ruokittiin kylällä sämpylöillä kun oltiin vieraisilla, mutta ehkä se nyt olikin vähän eri juttu siinä mielessä kun matkaa oli kotiin joskus monta kilometriä. Mutta niin, olen ottanut tavakseni vähän kysellä ja nuuskia vieraiden vanhemmilta miten menetellä tarjottavien suhteen - mitenkäs muut?:) Mutta pohdinnasta ohjeeseen.


Tomaattikeittoa
2 kynttä valkosipulia silputtuna ihan pieniksi
1 l tomaattimehua
1 kana-,kasvis- tai vaikka lihaliemikuutio
sekalaisia yrttejä (mulla oli 2 rosmariinin oksaa, 2 salvianlehtä ja pieni nippu lehtipersiljaa)
1 tl vaaleaa etikkaa (esim. valkoviini etikka tai rajamäen mausteinen, jossa on sokeriakin - sitten ei tarvi niin paljon hunajaa jos sitä laittaa)
1 tl hunajaa (ruokailuväline, ei kukkurassa)
1 tl chilikastiketta (esim. cholula)
mustaa pippuria

paahdettuihin leivänmurusiin:
n. 2 dl leivänmuruja
1 valkosipulin kynsi
3-4 rkl öljyä
(rosmariinia)

Pilko valkosipulinkynnet kattilaan ja kaada päälle hieman öljyä ja kuullota hetki, mutta älä ruskista. Jos haluat käyttää maustekalaa tässä (esim. sardelli) voit laittaa yhden sardellifileen sulamaan öljyyn samalla kun valkosipulit. Kaada päälle tomaattimehu ja kanaliemikuutio, mausta mustapippurilla, etikalla ja rosmariinin oksilla. Anna keiton kiehua hiljalleen vähintään 10 minuuttia, mieluummin n. 20, niin että rosmariini antaa makuaan keittoon ja valkosipuli pehmenee.



Murusta leivänkannikat blenderissä (käytin ice crush - toimintoa kun olivat tosi kuivia ja kovia) pilko valkosipuli öljyyn ja kaada leivänmurut päälle. Tarvittaessa lisää vielä öljyä; tarkoitus ei ole uittaa leivänmuruja öljyssä, mutta saada kaikki murut hieman kostumaan niin, että paahtuvat. Jos haluat käyttää rosmariinia laita se mukaan pannulle öljyn kanssa. Paahda leivänmuruja kunnes saavat hieman väriä.

Mausta keitto cholulalla, hunajalla ja lopuilla yrttisilpulla. Tarkista maku ja lisää vielä tarvittaessa suolaa ja mustaa pippuria. Jos tomaattimehu on kovin makeaa, hunajaa ei tarvita paljon. Sen tehtävä on vain hieman pyöristää makua. Kaada sekaan leivänmurut (jos haluat, voit säästää vähän pinnalle koristeluun). Sekoita keitto ja tarjoile. Tarjoilussa päälle voi vielä valuttaa vähän hyvää oliiviäljyä ja riposttaa tuoretta yrttiä.

Lämmitin nuorille miehille lisäksi eilisen pizzan jämät (haettiin viherlaakson pappa pizzasta kun tultiin kotiin reissusta, ei vaan jaksanut kokata. Tekevät muuten hyviä lähiöpizzoja. Yksi listan kestosuosikeista on vendetta, mutta ei eilen kokeilemamme kalaisa dominicakaan ollut yhtään pöllömpi valinta...)