Tässä taannoin näin kinuskissan ruokablogissa ohjeen kermaruusuihin. No Pakkohan (tm) näitä on päästä kokeilemaan, jos vaikka joskus tarttee saada aikaan ihanan herkkä kakku. Lisäksi kermaruusuissa on jotain sellaista viimeistelemättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, mikä vetoaa sisäiseen rinsessaani. Kieltämättä näin retrospektiivissä koko homma muistuttti ehkä vähän erästä koomista kokkaussessiota, jonka näin eilen. Mutta, siitä huolimatta aion viihdyttää teitä Ketoskan kermaruusujumpalla :)
Niinpä pari viikkoa sitten hankin pursottimeeni perusmallisen terälehtityllan ja lehtityllan - odottamaan seuraavaa kaakutusta. No tapahtui niinä päivinä, että kaakutuksen aika tuli ja hän päätti tehdä kermaruusuja, ensimmäistä kertaa ja laittaa ne synttärikaakkunsa päälle.
Eli ohjeen mukaan kermaa vaahdoksi ja juuri kun alkaa hieman vaahtoutua sekoitetaan joukkoon vanilijakreemijauhetta. Koska tämän kreemijauheenkin kanssa oli kyseessä eka kerta, aloitetaan varovasti; ensin maistoin jauhetta varovaisesti kielenkärjellä - onko se teollisen makuista, esanssista, muovista, maistuuko creamerille? Ei. Ehkä sitä voi laittaa. Litra kermaa? Hmm. Laitetaan puoli desiä vanilijakreemijauhetta, se varmaan riittää kun kakkua ei tartte roudata minnekkään.
Kun kreemijauhe oli sekoittunut ja ennenkuin kerma ehti vielä vaahtoutua, erotin siitä osan toiseen, pienempään kippoon ja nostin sen kylmään. Siitä tulisi vaaleanpunaista rusuvaahtoa. Ensin kuitenkin kaakun päällinen valkoiseksi, että on sitten valmis, eikä vatkaimiin jää punaista karamelliväriä kun pitäisi tehdä valkoista kermavaahtoa. So far so good.
Kakku sai päällisensä ja päätinpä sitten tehdä alareunaan vähän pursotuksia kun kermavaahtoa oli vielä. Sitten kakku kylmään ja kermaruusubusiness aluilleen.
Vaaleanpunaista piti kinuskissan ohjeen mukaan tehdä kahta sävyä, tummenpaa ruusun juureen ja vaaleampaa lehden reunaan. Niinpä ensin vähän punaista kermaan ja sekoitetaan vaaleanpunainen vaahto.
Sitten jaetaan taas vaaleanpunainen kerma kahteen astiaan ja toiseen lisää jauhemaista karamelliväriä. Sitten kerma pussiin. Ensimmäinen ongelma oli, miten ihmeessä tumman ja vaalean saa nätisti pussiin niin, ettei sitä tummempaa ole sielläkin, missä ei pitäisi. Tähän ehkä kannattaisi pyytää joku pitämään pussia auki, jos olisi fiksu. Mutta ... :) Onneksi sentään molemmat vaahdot olivat vaaleanpunaisia niin, että väriero ei ollut hirveän suuri. Jotenkin se onnistui kuitenkin, vaikka yhteen (väärään) kohtaan pussia tummemman kermavaahdon lusikka vähän koskikin.
Espressokuppi ja pieni neliö voipaperia pursotusalustaksi ja sitten koeilemaan. Kipaisu koneelle vielä katsomaan, miten se nyt oikein menikään? Okei, okei - eka kierros kokonaan, sitten lehtiä ja tyllan asennolla voi säätää kukan avoimuutta. Ja keittiöön.
uhm.
selvä.
no... ehkä se siitä - ei se nyt varmaan niin tarkkaa...
Eka valmis. Ei katastrofi. Kokeillaas toinen. Kolmannen kohdalla alkoi jo tuntua että kyllä ne ruusulle näyttää, ainakin vähän. Mutta ennenkun pursotan enempää, tarttiskohan näitä siirtää kakun päällekkin? Teen vielä pari, kivitaso pitää kumminkin hyvin ne viileänä.
"Siirrä kermaruusu saksenkärkiä apuna käyttäen leivonnaisen päälle." ööh. Ei. Joo Ei.
Sain siirrettyä yhden ruusun jotenkin onnistuneesti spatulan (kuvassa) kärjellä, mutta sekin kärsi siirrosta vähäsen. Enimmäkseen ne hajosi täysin. Varmaan mulla olisi pitänyt olla enemmän kreemijauhetta kermassa tai jotain. Ruusut ei olleet edes isoja (ainakaan pohojalaasella mittapuulla) o=), mutta emmää niitä saanu siirrettyä - oikeesti.
No, kuten aina, kiirekin painoi päälle. ETA vieraille 2,5h ja lahjakakku tekemättä, risottoaineet pilkkomatta ja imuroidakin pitäisi. Ruusujen pakastamiseen ei ole aikaa.
Eihän kukaan täysissä järjissään oleva alkaisi pursottaa ruusuja suoraan kakun päälle, eihän ? :) Eihän?!
Mutta siihen niitä alkoi syntyä. Yksi toisensa jälkeen. Kiitin itseäni että lautanen oli suht helppo pyörittää ja ruoskin itseäni, että tein ne reunapursotukset liian aikaisin. Yhteen osuin vähän sormella, kun käänsin kakkua tasolla pursottaessani samalla toisella kädellä. Sen verran oli stressikerrointa, että kun mies tuli esittelemään uutta omppupomppukoneen laturia jouduin kauniisti pyytämään, että palaamme asiaan kun tämä vaaleanpunainen ja hieman jo pursotinpussin toisesta päästä tippuva vaaleanpunainen kermamössö on kadonnut käsistäni. Ei vaan pystynytkyennyt keskittymään.
Yhteenveto: Ei se niin vaikeaa ollut kun kuvittelin. Tietysti jos on joku sisäinen perfektionistinen ajatus siitä, miltä jokaisen ruusun pitää näyttää, niin en suosittele. Toisaalta jos lähtee hommaan ajatuksella, että kerma muodostaa kakun päälle köllähtäessään kirveellä veistetyn, persoonallisen heijastuman ruusun herkkyydestä - niin pärjää ihan hyvin. ;)
Mutta niin, lopputulos ei ollutkaan katastrofi. Ei ne nyt ihan täydellisen symmetrisiä olleet, mutta herkkä vaikutelma syntyi silti. Olin ihan tyytiksenä ekaan kokeiluuni kermaruusumaassa. Lopputulos olisi varmaan ollut vielä parempi, jos olisi ehtinyt pursottaa tai muovailla marsipaanista sinne lehtiä sekaan. Kello kuitenkin kävi ja mietin, alanko värjätä vihreää kermaa tai vääntää lehtiä marsipaanista. Molempiin menisi ainakin 45 min kaikkine siivoiluineen ja olisin taas tyypillisessä tilanteessa, tasot täynnä likaisia astioita kun vieraita alkaisi valua paikalle... Otin koristelaatikosta vihreän nonparellipurkin ja totesin, että toisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti