sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Pyörähdys Tampereella: Punjab, Keittiöelämää ja Aino ja Ilmari

limone -pastaa
Sairastumiset eivät koskaan satu sopivaan aikaan. Minulla oli kuitenkin tampereella yksi sovittu meno 26. päivä, jota en mitenkään kehdannut peruuttaa niin lyhyellä varoitusajalla. Niinpä sitten hurautin Tampereelle ja päivän sovitun ohjelman jälkeen bongasin Mimmun kyytiin ja lähdimme lounaalle.

Joskus 90-luvun alkupuolella kun muutin Tampereelle, kaupungissa oli yksi kebabpaikka joka oli ylitse muiden; sen annokset olivat suurempia kuin kenelläkään muilla, sen kebabissa oli paljon lihaa, itsetehty leipä ja runsaasti kastiketta, jossa oli aavistus makeutta. Kuulin muutama viikko sitten, että Punjab kebab ei ole pelkästään olemassa, vaan sen ruoka on edelleen samanlaista kuin opiskeluaikojeni alussa.

Kun sitten olimme päättäneet, että Mimmunkin olisi päästävä kokemaan tämä opiskeluaikojeni kultti-ihme, mietin mahtaisinko Punjabin kebab maistua enää niin hyvältä? Makukin muuttuu vuosien varrella ja huolimatta kaikesta todistelusta olin valmistautunut jonkinasteiseen pettymykseen: miten mikään paikka voisi pysyä muuttumatta yli 10 vuotta?

Punjab oli paikallaan, joskin sisustuksensa (webissä kuvia vanhasta sisustuksesta) uudistaneena. Sen ruoka maistui juuri siltä kuin muistinkin: annos oli iso, kastiketta oli paljon ja se oli hyvää ja aavistuksen makeaa. Leipäkin oli tehty itse, kuinkas muuten. Mimmukin tykkäsi ja sanoi, että tulee varmasti käytyä toistekin. Vaikka annos on aika erimakuinen kuin muissa kebabmestoissa, se oli minusta edelleen aidosti hyvää. Minä toki saatan olla korruptoitunut jo teininä: kun olin 19 punjabin kebab oli se ainoa ja oikea. Ehkä se on vaan syöpynyt mieleeni lähtemättömäksi teesiksi.

Keittiöelämää - keittiötarvike- ja herkkukauppa on vaarallisen lähellä Punjabia. Se oli suorastaan matkalla autolle ja kun parkkiaikaakin oli, mitenkäs me olisimme voineet pysyä sieltä poissa? :)

puljongin liemiä ja etikkaa
Mennessämme kauppaan omistaja esitteli uutuustuotteita parille asiakkaalle: Hän kertoili asiantuntevan oloisesti käyttövinkkejä uudelle vadelmaviinietikalle: "tämä kävisi varmasti paistetun maksan tai miksi ei vaikka ankanmaksankin pariksi." Hän tarjosi maistiaisia myös uudesta chilikastikkeesta: "tämä sopisi hyvin vaikka espanjalaisten munakkaiden kanssa, siellä päin polte ei ole niin kuuma. tämä on miellyttävä." Ja toden totta, se muistutti todella paljon V:n meksikosta raahaamaa cholula- kastiketta, joka tosiaan sopii munakkaiden ja muiden kanssa hyvin.

Kauppa ei ole suurensuuri, mutta kotoisa ja herkkuhyllystä löytyi montakin hauskaa juttua. Minulle jäi mukaan sen uuden vadelmaviinietikan lisäksi Puljongin vasikkalientä ja lamamsfondia (pääsiäinen tulee, kyllä vaan) sekä pieniä vihreitä ranskalaisia linssejä (Lentille verte du puy). Nuo linssit ovat kuuleman mukaan juuri niitä, jotka pysyvät paremmin koossa ilman mitään kummempia temppuja. Uskoisin, että ovat juurikin samoja, mitä siihen gran delicaton paljon kehumaani linssikeittoon on käytetty. Kokeilen ja kerron sitten, miten kävi: toistaiseksi minulla on vain nippu toiveita ja mielikuvia linssien keittelystä ;)

Se etikka oli muuten hauskaa: Siinä oli tarpeeksi etikkaisuutta, että se varmasti jaksaa tuoda ruuan makua esiin, mutta se ei ollut häiritsevä: etikassa oli mukana hedelmälihaa ja vadelman maku oli vahva - melkein kuin paseeratussa vadelmassa. Tuosta tullee aivan loistavaa kastiketta salaateille ja ajatus maksan kanssa käyttämisestä oli hauska... Katsotaan, mitä siitä syntyy. Tuo kyseinen etikka soveltuisi myös niille, jotka etikkaa normaalisti pelkäävät. Ainoa miinus on tietysti tuotteen melko arvokas hinta: pullollinen maksoi 9 eur ja risat. Mutta välillä elämä on...

delicious - lehti
Mimmu löysi myös jotain pientä itselleen ja päätin sponssata siskolle sen delicious - lehden uuden numeron, josta olen vouhkannut jo monta kertaa täällä... ja Maison Bellen ihanaa keittiöpuhdistusainetta. Eikös vaan tunnu paljon kivammalta pyyhkiä tasoja kun on appelsiinin ja rosmariinin tuoksuista putsariainetta? Joo! ;)

Paikallisesta ihanan kotoisasta Waynesista jäi mukaan vielä kaksi isoa lattea ja sitten suunistimme Mimmulaan.

Sen verran tuli vatsa täyteen siitä Punjabin lihapläjäyksestä, että vielä illallakaan ei ollut kunnolla nälkä. Olimme matkalla lähellä sijaitsevaan kauppaan hakemaan "jotain pientä" kun saimme päähämme käydä katsomassa kauppaa vastapäätä olevan ravintolan "Aino ja Ilmari" - ruokalistaa. Suurin osa ruuista näytti herkullisille, mutta aivan liian raskaille tällaiseen pikkunälkään. Ravintola ei ollut varsinaisesti huippukallis, mutta pääruuat olivat kuitenkin parin-kolmen kympin hujakoilla. Listan mukaan perunoiden vaihto maksaisi euron lisää. Kevyempinä vaihtoehtoina löysimme listalta lohikeittoa ja "Bortshkeittoa" ja päätimme mennä kokeilemaan.

Ravintola oli perjantaina kuuden jälkeen vielä melkein tyhjä. Paikalla meidän lisäksemme oli vain yksi seurue, joka teki lähtöä. Me istuimme alas ja tilasimme jo etukäteen päättämämme keitot sekä ruokajuomaksi pienen oluen ja mimmu otti lasin valkoviiniä. Paikan isäntä innostui kovasti juttelemaan kanssamme kun huomasi meidän olevan kotoisin etelä-pohjanmaalta.

Menu oli tosiaan minusta ensivaikutelmaltaan hieman hintavahko. Tarkemmin tutkittuna rahalleen saa kyllä varmasti vastinetta, jos on haluaa syödä runsaasti: itsessäänkin runsaalta kuulostavien pääruokien hintaan kun sisältyy oikein monipuolinen salaattipöytä. Jos salaattipöydän arvoksi laskee n. 6 euroa, pääruokien hinnat tuntuvatkin äkkiä kohtuullisemmilta. Kauppa siis kannattaa, jos haluat syödä alkusalaatin ja pääruuan. Juomat olivat muuten kohtuullisesti hinnoiteltu, valkoviineistä laseittain saatavat pyörivät siellä 4-5 eur paikkeella. Pieni olut oli 3.90€.

Keiton hintaan (10.50€) salaatti ei sisältynyt. Salaatin olisi kyllä voinut ostaa 6 euron lisähintaan, mutta me tuumasimme, että keitto riittää meille ihan hyvin. Jutellessamme isännän kanssa mainitsin, että jäin kaipaamaan ruokalistalta vähän kevyempää annosta - esimerkiksi salaattia tai lämpimien vihannesten kanssa tarjottua kalaa/kanaa tai lihaa. Isäntä selitti meille, että heillä salaattipöydän idea on juuri se: jos joku ei halua syödä perunaa ruokansa kanssa, lisukkeen voi käydä sitten ottamassa salaattipöydässä. Konsepti on haluttukin pitää selkeänä ja yksinkertaisena eikä erillisiä lisäkesalaatteja tai vihanneksia olla haluttu ottaa listalle.

Keitto oli kuumaa ja hyvää, molemmilla. Vaikka ravintola oli tyhjä, keiton saapuminen kesti jonkin aikaa. Odotteluajasta päätellen keitto varmaan tehtiin tilaamisen jälkeen. Annoskin oli riittävän iso pienen ja keskikokoisen nälän sammuttamiseen. Jäin vain miettimään, että jos annos on alkupalaksi tarkoitettu se on sellaiseksi lähinnä valtava. :) En tullut ottaneeksi kameraa mukaan (olimmehan menossa alunperin vaan kauppaan...), mutta ravintolan sivulla tarkkasilmäinen saattaa huomata keittolautasen kuvan.

Vaikka kokemus rajoittui nyt keittoon, minulle jäi sellainen kuva että ruoka on varmaan huolella tehtyä läpi linjan. Kaikenkaikkiaan Aino ja Ilmari on aika rehellisen oloista suomalaista ruokaa tarjoava paikka. Omistajalle itselleen on selvästi hyvin tärkeää, että ruoka on hyvää ja tuoretta. Ujompia omistajan vahva näkemys ruuanlaittoon ja sen filosofiaan voinee jopa hämmentää; tietysti me nyt uteliaina kyselimmekin ummet ja lammet, mutta omistaja myös mielellään toi esiin huumorilla säväytettynä oman näkemyksensä ruuasta ja sen tekemisestä.

Voisin kuvitella, että paikka olisi viikonloppuisin etenkin miesten suosiossa: annokset ovat selkeitä ja runsaan oloisia. Salaattipöydässäkin on puolensa: sieltä voi jokainen ottaa sitten ihan mitä mielii ja jättää ottamatta mitä ei mieli. Salaattipöytä papusalaatteineen, pastasalaatteineen ja hedelmineen täydentää kyllä annoksen kuin annoksen isoon nälkään sopivaksi. Sanoisin, että paikka sopii hyvin perheiden ja iloisten, isompien seurueiden illanistujaisiin, koska oikeastaan pääruuan hintaan on leivottu mukaan valmiiksi jo se pitkän kaavan illallinen (alkupala ja pääruoka).

Lastenannoksia en listalla nähnyt, mikä on ehkä hieman yllättävää: kuvittelisin, että krantummatkin lapset voisivat löytää sunnuntailounaalla salaattitiskistä itselleen sopivaa purtavaa. Ai niin, mutta suomessahan lapsiperheet eivät syö ravintoloissa... Etenkään sunnuntaisin;) (toim. huom. tämä oli sitä niinkutsuttua sarkastisesti virittynyttä vitsihuumoria) Mutta oikeasti, tuonne varmaan kannattaisi mennä kokeilemaan. Ravintola on auki myös sunnuntaisin, 13-18. Luulisi, että lapsille saa tilattua sitten vaikka puolikkaita annoksia.

Väsyneinä mutta onnellisina laahauduimme vesisateen keskellä kohti Mimmulaa. Olimme saaneet vatsamme täyteen ja viemisiksi vielä hurjan kasan ravintolavinkkejä, joita voimmekin käydä sitten läpi seuraavalla Tampereen keikalla. Hellaan ja huoneeseen pitää kyllä vielä joskus päästä fiinimmin illastamaan ja sampokadun kebabpaikoista voimme mennä etsimään haastajaa Punjabille.

3 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Vadelmabalsamico on ihanaa salaateissa,mullakin on sellaista,tosin ei tuollaista paksuhkoa mitä ostit.

noeijoo kirjoitti...

Punjab-kebab on muistoissa, eikä vain kultautunut, vaan kerta toisensa jälkeen testattu opiskeluaikoina. Kiva kuulla että on vielä paikallaan, kesällä sinne pitää mennä nostalgisoimaan. Sillä ruualla lähtee nälkä, kun kokonainen lampaan takamus on ahdettu leivän sisään herkullisen kastikkeen kera =D

Nelle kirjoitti...

Yaelian: joo, tuo on aika lailla erilaista kun se vadelmainen kirkas etikka jota (köhh) mulla myös (kuinkas muutenkaan) sattuu olemaan... ;) Tuo on vielä pehmeämpi ja hauskempi, olematta kuitenkaan makea.

Noeijoo: hehee, hyvin puhuttu! Kannattaa mennä, sisustuksen uusimisen myötä se paika on jopa oikein kotoisa kebabmesta. :) En voi sille mitään, mutta se on vaan niiiin hyvää.