maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kahvilla tamminiementiellä

tamminiemen korvapuusti


Näissä kevättalven viikonlopuissa on puolensa. Kun ei vielä tarvitse kiirehtiä mökille (eikä pääse farmors cafeseen), voi hitaasti herättyään suunnistaa jonnekkin muualle aamukahville unelmoimaan jäiden lähdöstä ja nauttimaan auringosta, joka meitä taas vaihteeksi ilahduttaa. Aika hämmentävän haastavaa se aamukahvipaikkojen löytäminen tietysti on, mutta meillä on omat vakiokohteemme. Niistä tamminiemen kahvila on kyllä oikeutetusti aika korkealla sijalla.



En tiedä onko se minusta niin ihana siksi, että jos mummollani olisi kahvila, voisin kuvitella sen olevan juuri tällainen: Vanhoja posliinikuppeja, alumiinisia piirakkavuokia, pitsiliinoja, pöytäliinoja, liinoja ja peittoja, vanhoja plyyshisoffia ja kukkia.


tamminiemen kahvilan sali
Luoja paratkoon, kukkia olla pitää: huonekasveja, leikkokukkia, kuivia ruusuja, orkideoita... Ja sen seitsemän sortin tortut ja piirakat, tietenkin. Eihän se ole emäntä eikä mikään, joka ei saa pöytää huokaamaan painon alla! Kahvilassa jopa tuoksuu samalta, kuin mummolan vanhassa tuvassa - silloin kun olin lapsi.

kuistilta löytyy usein aurinkoinen pöytä

Ja kuistilla voi istua vaikka on vielä näin kylmä: siellä on peittoja ja valkoisia puutarhakalusteita. Kummallista on se, että vaikka osa tavaroista on melko kaameaa kitchiä, kuitenkin ne jotenkin sopivat tähän kahvilaan... Ja kaikki se tavara olisi juuri sellaista, mihin mummonikin kävisi kiinni. ;) Saatan olla siis arviossani hieman puolueellinen, myönnettäköön se.


Me olimme paikalla 10.45 ja opimme, että tamminiemen kahvila on auki vain viikonloppuisin, klo 11 eteenpäin. Villa Angelica joka on n. 100 metriä seurasaareen päin, palvelee sitten arkisia kahvihampaan parantelijoita - kuulemma tarjolla ovat samat tuotteet kuin tamminiemessä. Jäin miettimään, olenko koskaan oikeasti käynyt Villa Angelicassa? Enpä ole tainnut...


Pienen harhailun jälkeen pääsimme sitten sisään tähän varamummolaan... 11 aikaan kakkupöytä oli vielä aika tyhjä, mutta omenapiirakka oli jo kannettu esille ja tee oli kuumaa. Poimimme mukaamme terassille kupposet kuumaa ja palan omenapiirasta.

Tamminiemen omenapiirakkaa
Muistaakseni olen aikaisemminkin kehunut tätä omppupiirakkaa ja yrittänyt tehdä sitä useamman kerran, ihan täysin samanlaiseen päätymättä: sen sisus on hieman makeaa, mutta raikasta, kanelista ja pehmeää. Kuitenkaan makeus ei ole jyrännyt omenan happamuutta, joka sopii täydellisen hyvin ohuen taikinakuoren makeudelle vastapainoksi. Kuori on ihan täydellisen rapea, hyvin makea mutta tosi ohut - juuri niin ohut, että se ei yhtään tunnu murotaikinalle. Se on vain jotain, mikä rapsahtaa hieman ja suuhun leviää ihastuttava makeus. Ehkä minä vielä joskus opin, mietin ja tein merkinnän pieneen kuvitteelliseen mustaan kirjaani: älä tee kuoresta liian paksua. Muista tomusokeri pinnalle.


n. 11:35 korvapuustit tulivat uunista. Muistan sen, koska kävimme kysymässä niiden valmistumista n. kolmisen minuuttia ennen niden kypsymistä. Mietin, että pitää raportoida, jos joku vaikka innostuu paikalle kuuman pullan toivossa. :)

tamminiemen kahvilan hinnasto
Ystävällinen tyttö toi meille pöytään höyryävän kuuman, juuri uunista tulleen korvapuustin. Huonomminkin sitä voisi lauantai alkaa. Ja siinä me mursimme valtavaa, kuumaa korvapuustia ja juttelimme elämästä, maailmankaikkeudesta ja kitchistä. Vaikka puusti oli hyvää, siinä oli jotenkin vähemmän voita ja kanelia kuin joskus aiemmin. Mietin, onko sekin mummojen ominaisuus - että makuaisti muuttuu vanhemmiten herkemmäksi... Mene ja tiedä.



Talon oma hedelmätee on tosi hyvää, kannattaa maistaa. Se toinen, tavallinen haudutettu on aika tiukkaa tavaraa. Kahvi oli kuulemma hyvää. Kupillisia saa samaan hintaan lisää niin monta, kuin haluaa. Vaikka kahvila ei ole ihan halvimmasta päästä, pieneen makeannälkään yksi (valtava) pala torttua riittää hyvin kahdelle. Ja kahvilan sijaintikaan ei ole yhtään pöllämpi kun miettii kaikkia ulkoilumahdollisuuksia, joita siinä ympärillä on: seurasaaren kävelypolut ja meren jää, jolla katselin jo urheimpien istuvan pilkillä.

Tamminiemen kahvilassa kaikki on kuin vanhan rouvan kesäkutsuilla. Asiat vähän ihanasti rempallaan. Täsmällistä palvelua on turhaa odottaa ja vaniljakastiketta joskus on, joskus ei. Yleensä löytyy ainakin kermavaahtoa. Aikaa kannattaa mennä viettämään ilman kiirettä, ystävän kanssa ja lautaselleen kannattaa kalastaa ainakin paikan iki-ihanaa omenapiirakkaa, kunnon kasa kermavaahtoa ja kaksi haarukkaa.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Aah, kirjoituksesi sai minut kaipaamaan Tamminiemen kahvilaa!Siellä usein istuimme äitini kanssa,ja se oli hänen lempikahvilansa. Muutenkin olen suurimman osan elämääni elänyt aika lähellä tuota kahvilaa.Villa Angelicassa sen sijaan en ole vielä käynyt.

Mimmu kirjoitti...

ooh! ihan tuli mummola mieleen kuvista! Ja tuo lautanen, mummulla taitaa olla samanlaisia.. :)

Virpi kirjoitti...

Olipa tunnelmallinen postaus! Ihan rupesi tekemään mieli johonkin ihastuttavaan kahvilaan :)

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Oi, pitäisipä tehdä kierros Tamminiementiellä! Kahviloissa siellä on ihan oma tunnelmansa.

Jytis kirjoitti...

Joooo, Tamminiementien kahvila on ihanin!! En mä ollut tajunnut että se on auki myös talvisin kun kesällä tulee aina istuttua siellä pihalla, eli kiitos vinkistä ja ihania kuvia!

Nelle kirjoitti...

Oli kieltämättä ihan Ihanaa kun ei ollut mitään minuuttiaikataulua viikonloppuna. Pitkästä aikaa sai nukuttua. Olen ollut vähän stressaantunut viime aikoina ja herännyt turhan aikaisin, mutta viikonloppuna sain uudelleen unta ja nukuin ihanasti yhdeksään asti. Ihan pala taivasta! :)

Ja mikäs sitä sen paremmin rentouttaa kuin rauhallinen hetki tunnelmallisessa kahvilassa. Vielä tässä vaihessa kuvittelin, että illaksikin on luvassa hyvää seuraa, ruokaa ja ehkä tilkka viiniä. Mutta se jäi odottamaan uutta tulemista. Mitenkäs ne sanoo, syöneen hyvä, säästäneen parempi ? :)

...Mutta onneksi tamminiemen omppupiirakkaa voi mennä syömään monta kertaa! ;)