torstai 18. maaliskuuta 2010

Loistavaa linssi-juustoruokaa (eli jonkin sortin daal-paneeria)

mango-juustodal

Me syömme monesti naan - leivän kanssa ruuan ihan sellaisenaan, ilman riisiä. Leivän avulla syöminen on taitolaji, eikä se aina suju ihan siististi, mutta meistä sitä riisiä ei välttämättä tarvita, etenkään kotona jos ihanaa, tuoretta naania on iso läjä.

Syödessä ruokaa vain leivän kanssa helpottaa, jos ruoka ei ole ihan hurjan vetistä, niin että sitä saa napattua mukavasti leivän sisään. Linsseistä tulee minusta aika sopiva mössö tähän tarkoitukseen. Tällä kertaa linssit pääsivät ehkä ihan aavistuksen kypsymään liikaa, linssien kun pitäisi kypsyä ihan pehmeiksi, mutta olisi tietty kiva, jos ne pysyisivät vielä muodossaan. Linssien kypsyminen vie n. 20-30 min, hiljaisella tulella kypsytettynä.

Tämä oli minusta tavattoman onnistunutta ja olen nyt jo ehtinyt rummuttaa tästä muutamalle kaverille ja mimmulle. Ohje tulee siis täältä. Sellainen sivuhuomio, että laitoin tähän ruokaan stem ginger - purkin lopun. Se makeuttaa ruokaa aika lailla. Sen lisääminen ei ole mitenkään pakollista, lisää vain tavallisen inkiväärin tai inkivääritahnan määrää hieman. Mangostakin tulee minusta ihan tarvittava määrä makeutta, mutta jos tykkäät vielä makeammasta lorauta mukaan vaikka ruokalusikallinen hunajaa. Jotenkin minusta vaikutti, että se karamellisoitu inkivääri oli luovuttanut vielä yön yli lisää makeutta ruokaan. Se saattoi kieltämättä olla jo vähän liikaa.

Tarjoa makean naan - leivän kanssa. Myös sipulinen raita kävisi tämän kanssa enemmän kuin hyvin...

valmis mango-tuorejuustoruoka linsseistä
Punaisia linssejä ja kotijuustoa mangolla (4:lle)

n. 2,5 dl punaisia linssejä
1 sipuli
500g tomaattimurskaa
1 purkki kookosmaitoa (400g-500g, ei niin tarkkaa)
1 paprika
1 mango (kypsä)
3 kynttä valkosipulia
2 stem gingeriä + 1 rkl siirappia (voi jättää poiskin)
1 tl inkivääritahnaa
1 kuutio kana- tai kasvislientä
2 tl garam masalaa
1 tl cayannea
2 tl sinapinsiemeniä
1 tl kurkumaa
1 tl korianteria
1 tl jeeraa

2 pkt kotijuustoa (esim. ingman kotijuustoa tai itse tehtyä kypsyttämätöntä)
pinnalle: tuoretta korianteria

Laita pannuun öljyä ja suikaloi mukaan sipuli, minä tein puolikkaita renkaita. Pilko paprika ja lisää sekin sipulien kanssa pannuun. Kuullota sipulia ja paprikaa vähän öljyssä ja lisää mausteet, valkosipuli, inkivääritahna (ja stem ginger jos käytät sitä) ja sinapinsiemenet.

Lisää tomaattimurska, kookosmaito ja kana- tai kasviliemikuutio.

Huuhtele linssit ja lisää ne kattilaan. Kypsennä hiljaisella tulella keittäen n. 10 minuuttia ja lisää sitten mangokuutiot. Kypsennä linsit valmiiksi asti (muttei yhtään yli) ja lisää kuutioitu tuorejuusto. Tarkista maku ja lisää halutessasi inkiväärisiirappia/sokeria. Anna kypsyä liedellä vaan sen verran, että juusto ehtii kunnolla lämmitä.

Tarkista suola, koristele tuoreen korianterin lehdillä ja nauti välittömästi peshwari naanin kanssa.

12 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

oih! Näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta! Viimeistään viikonloppuna voisi kokeilla tätä. :)

Nelle kirjoitti...

mimmu: joo, ja linssien määrää lisäämällä tuosta saa ruokaa pitkäksi aikaa. Eikä ole kauhean kallistakaan, etenkin jos löydät juuston alelaarista /teet itse.

Mutta: tee sitä naania myös, oli tosi hyvää. Jos haluatte kutsua kavereita syömään tms. niin kanattaa melkein tehdä vaan sillä perusnaan - taikinalla pari annosta ja täyttää puolet. Voi makustella sit molemmin päin :)

Jael kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta;mä tykkään tosi paljon kaikesta linssisestä...

kittyfane kirjoitti...

Kiva ohje jälleen kerran! Ja totta puhut - naanin kanssa riisiä ei juuri kaipaa.

Lisään punaisia linssejä milloin mihinkin, yleisimmin täytelöittämään sose- tai tomaattikeittoja, mutta pataruokien pohjana niitä on tullut käytettyä harvemmin.

Onko muuten vinkkiä, millä mangon saisi korvattua, jos ruokapöydässä sattuu olemaan allergisia?

Nelle kirjoitti...

Yaelian: joo, ne on niin hyviä etenkin mausteiden kanssa...

Kittyfane: No tietysti voit kokeilla jotain muuta hedelmää (persikka/nektariini tuli ensin mieleen) tai ihan vaan jotain makeahkoa chutneytä? Ja sitten kun mietin oman jääkaapin sisältöä, niin esim. vihreistä tomaateista tekemäni hillo voisi käydä myös. Ja omalla vastuulla voi vaihtoehtona tietysti kokeilla myös vaikka appelsiinimarmeladia pienissä määrin?

Chutneytä/hilloa tms. voit lisätä ruokalusikallinen kerrallaan siihen asti, kunnes se ruoka on itsestäsi sopivan makeaa. Tarkoitus ei siis ole tehdä mitään tosi makeaa, mutta silleen sopivasti, jotta mausteisuus korostuu, pyöristyy ja ruokaa on mukavaa syödä. :)

kittyfane kirjoitti...

Kiitoksia neuvoista! Taidan kokeilla alkuun persikoilla tai nektariineilla. Tätähän voisi hyvinkin kokkailla jo viikonloppuna.. :-)

Nelle kirjoitti...

kittyfane: ja siis luulen, että vaikka säilötty persikka toimii hyvin? Siinä on kuminkin makeutta enemmän. (lisäksi se on jo valmiiksi kuorittu--> helppoa :) )

Mimmu kirjoitti...

joo, katsoinkin että melkein kaikkea löytyy jo kaapista ja naania ajattelin kyllä ehdottomasti kokeilla. :p Tänään varmaan herkutellaan, vv:kin on kipeenä niin jospa se piristäis! :)

Merituuli kirjoitti...

olipahan hyvää! kiitos ohjeesta!

ihan kaikkia mausteita ei kaapista löytynyt, eikä mangoa, mutta maistui silti. Jukalle en saanut edelleenkään myytyä ideaa linsseistä - mies ei pidä suutuntumasta.

Nelle kirjoitti...

Merituuli: kiva että tykkäsitte, Kokeilkaa joskus mangolla. Unelias oli myös kokeillut tätä: http://uneliasblogi.blogspot.com/2010/03/linsseja-mangoa-kotijuustoa.html ja tykännyt.

...Hyvä tietää että Jukka ei tykkää linsseistä.... ;)

Merituuli kirjoitti...

kyllä Jukka teillä näytti niitä ankan kanssa syövän hyvällä ruokahalulla! ja kyllä hän nytkin niitä söi, otti lisääkin, ei vaan toivo tehtävän uusiksi :).

Nelle kirjoitti...

Merituuli: okei sitte. :) Onhan niissä oma makunsa ja fiiliksensä, kieltämättä.

"syöö ennenku selekähänsä ottaa" sanoos meidän isä. ;)