Kahvilla tamminiementiellä

Näissä kevättalven viikonlopuissa on puolensa. Kun ei vielä tarvitse kiirehtiä mökille (eikä pääse farmors cafeseen), voi hitaasti herättyään suunnistaa jonnekkin muualle aamukahville unelmoimaan jäiden lähdöstä ja nauttimaan auringosta, joka meitä taas vaihteeksi ilahduttaa. Aika hämmentävän haastavaa se aamukahvipaikkojen löytäminen tietysti on, mutta meillä on omat vakiokohteemme. Niistä tamminiemen kahvila on kyllä oikeutetusti aika korkealla sijalla.



En tiedä onko se minusta niin ihana siksi, että jos mummollani olisi kahvila, voisin kuvitella sen olevan juuri tällainen: Vanhoja posliinikuppeja, alumiinisia piirakkavuokia, pitsiliinoja, pöytäliinoja, liinoja ja peittoja, vanhoja plyyshisoffia ja kukkia.



Luoja paratkoon, kukkia olla pitää: huonekasveja, leikkokukkia, kuivia ruusuja, orkideoita... Ja sen seitsemän sortin tortut ja piirakat, tietenkin. Eihän se ole emäntä eikä mikään, joka ei saa pöytää huokaamaan painon alla! Kahvilassa jopa tuoksuu samalta, kuin mummolan vanhassa tuvassa - silloin kun olin lapsi.



Ja kuistilla voi istua vaikka on vielä näin kylmä: siellä on peittoja ja valkoisia puutarhakalusteita. Kummallista on se, että vaikka osa tavaroista on melko kaameaa kitchiä, kuitenkin ne jotenkin sopivat tähän kahvilaan... Ja kaikki se tavara olisi juuri sellaista, mihin mummonikin kävisi kiinni. ;) Saatan olla siis arviossani hieman puolueellinen, myönnettäköön se.


Me olimme paikalla 10.45 ja opimme, että tamminiemen kahvila on auki vain viikonloppuisin, klo 11 eteenpäin. Villa Angelica joka on n. 100 metriä seurasaareen päin, palvelee sitten arkisia kahvihampaan parantelijoita - kuulemma tarjolla ovat samat tuotteet kuin tamminiemessä. Jäin miettimään, olenko koskaan oikeasti käynyt Villa Angelicassa? Enpä ole tainnut...


Pienen harhailun jälkeen pääsimme sitten sisään tähän varamummolaan... 11 aikaan kakkupöytä oli vielä aika tyhjä, mutta omenapiirakka oli jo kannettu esille ja tee oli kuumaa. Poimimme mukaamme terassille kupposet kuumaa ja palan omenapiirasta.


Muistaakseni olen aikaisemminkin kehunut tätä omppupiirakkaa ja yrittänyt tehdä sitä useamman kerran, ihan täysin samanlaiseen päätymättä: sen sisus on hieman makeaa, mutta raikasta, kanelista ja pehmeää. Kuitenkaan makeus ei ole jyrännyt omenan happamuutta, joka sopii täydellisen hyvin ohuen taikinakuoren makeudelle vastapainoksi. Kuori on ihan täydellisen rapea, hyvin makea mutta tosi ohut - juuri niin ohut, että se ei yhtään tunnu murotaikinalle. Se on vain jotain, mikä rapsahtaa hieman ja suuhun leviää ihastuttava makeus. Ehkä minä vielä joskus opin, mietin ja tein merkinnän pieneen kuvitteelliseen mustaan kirjaani: älä tee kuoresta liian paksua. Muista tomusokeri pinnalle.


n. 11:35 korvapuustit tulivat uunista. Muistan sen, koska kävimme kysymässä niiden valmistumista n. kolmisen minuuttia ennen niden kypsymistä. Mietin, että pitää raportoida, jos joku vaikka innostuu paikalle kuuman pullan toivossa. :)


Ystävällinen tyttö toi meille pöytään höyryävän kuuman, juuri uunista tulleen korvapuustin. Huonomminkin sitä voisi lauantai alkaa. Ja siinä me mursimme valtavaa, kuumaa korvapuustia ja juttelimme elämästä, maailmankaikkeudesta ja kitchistä. Vaikka puusti oli hyvää, siinä oli jotenkin vähemmän voita ja kanelia kuin joskus aiemmin. Mietin, onko sekin mummojen ominaisuus - että makuaisti muuttuu vanhemmiten herkemmäksi... Mene ja tiedä.



Talon oma hedelmätee on tosi hyvää, kannattaa maistaa. Se toinen, tavallinen haudutettu on aika tiukkaa tavaraa. Kahvi oli kuulemma hyvää. Kupillisia saa samaan hintaan lisää niin monta, kuin haluaa. Vaikka kahvila ei ole ihan halvimmasta päästä, pieneen makeannälkään yksi (valtava) pala torttua riittää hyvin kahdelle. Ja kahvilan sijaintikaan ei ole yhtään pöllämpi kun miettii kaikkia ulkoilumahdollisuuksia, joita siinä ympärillä on: seurasaaren kävelypolut ja meren jää, jolla katselin jo urheimpien istuvan pilkillä.

Tamminiemen kahvilassa kaikki on kuin vanhan rouvan kesäkutsuilla. Asiat vähän ihanasti rempallaan. Täsmällistä palvelua on turhaa odottaa ja vaniljakastiketta joskus on, joskus ei. Yleensä löytyy ainakin kermavaahtoa. Aikaa kannattaa mennä viettämään ilman kiirettä, ystävän kanssa ja lautaselleen kannattaa kalastaa ainakin paikan iki-ihanaa omenapiirakkaa, kunnon kasa kermavaahtoa ja kaksi haarukkaa.