keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Baigan -jotain eli kärvennetty munakoisomössö

munakoison pinnan polttaminen avotulella
Olen moneen kertaan muistellut Madeiran reissun intialaista ruokaa suurella lämmöllä. Linssi-juustoruokaahan yritinkin jo jäljitellä aikaisemmin ja nyt oli sitten sen herkullisen munakoisomössön eli Baigan Bajin vuoro. Niinpä meidän intiaviikon parhaat palat jatkuu tänään herkullisella, kaasulla kärvennetyllä munakoisomössöllä!;)

Tiirailimme V:n kanssa googlella ruokaan reseptin. Niitä oli valtavasti hieman erilaisia ja eräs, jossa ruuan nimeksi oli laitettu Baigan ka Bartha vaikutti hyvältä ja päätyi kokeiluun. Valitettavasti linkitys nyt jää, koska me tulostimme ohjeen ja se on vieressäni tässä, mutta en mitenkään enää löydä sitä sivua uudelleen vaikka olen koittanut kirjoittaa kuukkeliin kaikenlaisia taikaloitsuja. URL-osoite ei tietenkään näy printissä.

Ohje on hauska ja hieman pelottavakin. Munakoisot nimittäin pitää kärventää pinnastaan kaasuliekin (tai muun soveltuvan hiilustan/avotulen) päällä pinnastaan ihan mustaksi ja hilseileväksi. Uskonvahvistusta tähän puuhaan haimme David Lebovitzin blogista.

munakoison paahtaminenMunakoisoa käännellään liekillä, jotta sen pinta palaa joka puolelta. Palamattomat, pitkät pihdit ovat ihan Must.

Vaikka touhu näyttää kieltämättä vähintäänkin epäilyttävältä ja saattaa munakoison pehmentyessä olla myös hyviä hermoja tai näppäryyttä vaativaa, se on vaivan arvoista. Liekillä paahtuessa munakoisoon tulee nimittäin upea savunmaku, josta koko ruuan ihanuus kumpuaa.

Tämä ei ole hankalaa, en tarkoita sitä. V vaan oli hieman tuskaisen oloinen, kun yritti käännellä paahtuvaa munakoisoa liekin päällä ja pihdit tietysti upposivat munakoisoon repien sen kuorta varsin tehokkaasti. Mutta: näin sen kuuluukin mennä. Munakoison liha kypsyi n. 15 minuutin kärtsäyksessä hieman, mutta ei palanut vaikka kuori repeilikin. Kärähtänyt kuori nypitään lopuksi pois, mutta sen paahteinen maku jää munakoisoon.

Munakoison palanut pinta irtoaa lopulta helposti.

15 min voi tuntua pitkältä ajalta, mutta osoittautui ettei se ole liian kauan tähän puuhaan. Toisaalta, nuo meidän munakosomme olivat jotenkin ihan valtavan kokoisia. Ensimmäinen munakoiso kypsyi sisältä ehkä vähän paremmin kuin toinen, joka jäi hieman turhan napakaksi. Se ei suoranaisesti haittaa, koska munakoison voi kypsentää loppuun keittämällä seosta pidempään liedellä, mutta nopeammin saat valmista (ja parempaa?) kun munakoisot saa melko pehmeäksi jo paahtamisella. Myös se kuori lähtee paremmin irti, kun munakoiso on pehmennyt.

foliosuoja

David L. varoitteli, että munakoisosta voisi valua nestettä liedelle jonkin verran, joten suojelimme hellan palalla foliota, johon leikkasimme keskelle reiän. Meillä tosin mitään valtavaa sotkua ei syntynyt, mutta varmaan se riippuu siitäkin, voiteleeko munakoisoa öljyllä vai ei (alkup. ohjeessa näin käsketään, mutta taisi unohtua meiltä), miten pitkään koisoa kypsentää sekä aruringonpilkuista ja tähtien asennosta ;)

Baigan- mössö oli heti valmistamisen jälkeenkin oikein hyvää, mutta se silti pelkästään parani uudelleenlämmitettynä. Uudelleenlämmitys uunissa nimittäin paahtoi/kypsensi tahnaa vielä lisää ja mausta tuli jotenkin täyteläisempi. Tämä on tosi koukuttavaa mössöä, täytyy myöntää. Tahna menee mahtavan makuisena lisäkkeenä vaikka grillatun kanan kanssa tai tietysti sitä voi syödä leivällä ihan sellaisenaankin. :) Tai suoraa astiasta haarukalla.... Krhm.

Mutta: tässä tulee ohje!

baigan ka barthaBaigan - mössö vasemmalla. Tarjoa osana kokonaisuutta tai omana ruokanaan.

Baigan ka Bartha eli kärvennetty munakoisomössö (n. 4:lle jos tarjolla on muutakin)

2 oikein suurta tai 3-4 pienempää munakoisoa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl valkosipulitahnaa
1/2 tl juustokuminan siemeniä (jeeraa)
n. 2,5 dl sipulisilppua
1 tl chilijauhetta
1/2 tl kurkumaa
2 vihreää chiliä (laitoin vihretävän aji cristalin ja puoliskan lemondropin, kun ei ollut vihreitä)
400g tölkki tomaattimurskaa tai n. 4 dl pilkottuja tomaatteja
n. 1,5 dl öljyä
kourallinen tuoretta korianteria silppuna

Suojaa kaasuliesi foliopalalla, johon revit keskelle reiän haasulieden polttimoa varten. Pistele munakoisoon muutamia reikiä ja paahda sitten munakoisoa kaasuliekin päällä n. 15 min tai kunnes munakoiso on pehmeähkö ja sen kuori mustunut kauttaaltaan.

Anna sitten koisojen vähän jäähtyä ja irrota sitten kärventynyt kuori nyppimällä/pyyhkimällä talouspaperilla se pois. Voit peittää kulhon jäähtymisen ajaksi kelmulla, jotta kuori lähtisi vielä paremmin irti, mutta minulla kuori lähti kyllä paria kovemmaksi jäänyttä kohtaa lukuun ottamatta hyvin ilmankin.

Silppua munakoisojen liha hienoksi.

Kuumenna öljy kasarissa ja laita juustokuminan siemenet öljyyn ja sekoita keskilämmöllä, kunnes siemenet alkavat vähän raksua ja poksua. Lisää sipulisilppu ja kuullota, kunnes silppu muuttuu läpikuultavaksi.

Sitten lisää inkivääri, valkosipuli ja silputut chilit, sekoita hetki ja lisää sitten pilkotut tomaatit tai murska, chilijauhe, kurkuma ja paista mausteita ja tomaatteja kunnes öljy kelluu tomaattien pinnalla.

Lisää silputtu munakoison liha ja suolaa. Paista taas munakoisoja kunnes öljy nousee mössön pintaan ja munakoiso on aivan pehmeää. Tarkista suola ja sekoita mukaan korianterisilppu.

Valmis tarjoiluun!

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Hyvältä vaikuttaa tuo mössö:D Tuolla tavoin muuten minäkin aina kärvennän munakoisoni ja niin tekevät kaikki muutkin täällä,Joku aika sitten tosin hankin sellaisen pienen alustan,jossa reikiä alla,ja sen päällä sitten munakoiso kaasuliekin päällä,niin tulee vähän vähemmän sotkettua.

Anonyymi kirjoitti...

Rautainen varrastikku on oiva apu tuossa kärventämisessä, tökkää vaan koisoon ja pyörittää ;)

AK

Nelle kirjoitti...

Yaelian: joo ja käyttämällä erilaisia chilejä siihen saa eri sävyjä makuun:)

AK: loistava vinkki, tuota kokeillaan ensi kerralla! Kiitos!

Tepi kirjoitti...

Tuosta kaasupolttimosta olen lievästi kade...induktiolla ei tuollaista tehdäkään.

Jos ette pahastu niin linkitän bloginne oman blogini suosituksiin.

Nelle kirjoitti...

Tepi: onhan tuossa kaasussa se, että pitää roudata silloin tällöin kaasupullo kotiin, mutta olin kyllä onnellinen kun sellaisen sai meille. :) Nyt ei enää oikein osaa kokatakaan ilman :)

ja tottakai on ok linkitellä:)

Anna kirjoitti...

Mössö näyttää hyvältä! Minusta tätä ruokaa varten on helpompi paahtaa munakoisot uunissa, tulos on yhtä hyvä ja vähemmän työlästä.

Nelle kirjoitti...

Anna: oho, en ole tullut ajatelleeksikaan, että uunissakin saisi noin mustaksi ;) Mutta varmaan se niinkin käy! :)