lauantai 27. helmikuuta 2010

Lidon ravintoloista, lähinnä take-awaytä tällä kertaa



Äkkilähdöistä bongattu hotellimme Monumental Lido on ihan okei. Sisustus on ehkä uutuudenkiiltonsa hieman kadottanut ja yleisvaikutelma on sellainen 70 - luvun A. Aalto -henkinen - kokolattiamatolla, förstås. Meillä on pieni, auringon puolelle suuntaava parvekkeellinen yksiö jossa on jopa “kitchenette”, eli keittiön kaltainen laitos mikrolla ja kahdella keittolevyllä. Astioita on jonkin verran, n. kolmelle ja pari kattilaakin kaapista löytyy.

Näkymä parvekkeelta, kerrostalo edessä: Lissabon kohtaa itä-pasilan?

Tyynyjä kutsutaan lempinimellä “dead flounder”. Ne ovat varsin elottomia ja kovia. Mutta isona plussana mainittakoon, että katolla on tosi kiva uima-allas ja auringonottoterassi, josta lapsi on nauttinut täysin siemauksin. Allasbaarin drinkkivalikoima on kuitenkin surkea, kun sitä kerran päätimme koeponnistaa. Iltaisin hotellin alakerrassa lauletaan karaokea, joten jos mahdollista, huone kannattaa valita vähän ylemmistä kerroksista ;)

Aamupala on ihan runsas hotelliaamiainen - ei mitenkään spesiaalihyvä, mutta tarjolla on paljon kaikkea, osa varsin hyvääkin (esim. tuoreet leivät ja hedelmät). Bonuksena tarjolla on kuohuvuuniä, josta voi niin halutessaan sekoittaa itselleen mimosan tai pari. Kahvi on kaheaa automaattimoskaa, FYI vaan. :) Aamupala on kumminkin varsin maltilliseti hinnoiteltu: 5,50 aikuiselta ja lapset pääsevät ilmaiseksi, tälläkin on tietty arvonsa.

Matkamme Madeiralle ei ole sujunut ihan täysin ilman yllätyksiä, mutta senhän toki tiesimme. Kaikki huomioon ottaen olemme kuitenkin onnistuneet viettämään ihan mukavaa aikaa lämpöisessä ilmanalassa. A:n sairastuminen on tietysti ollut takaisku ja viime yö oli kieltämättä aika raskas. Hämmentävää on, että lapsi näyttää kaikista yön vaiheista huolimatta täysin pirteältä nyt aamulla. Lopulta neljän aikaan vatsalääke näytti pysyvän sisällä. Aikuiset lienevät kärisneemmän näköisiä kuin lapsi, vaikkei meillä mitään vialla olekaan ;)


Ylipäätään tällä matkalla olemme pyrkineet tekemään sitä, mikä olosuhteisiin nähden on mahdollista. Lidossa ruokapaikkoja ei ole loputtoman paljoa. Tai on, mutta suurin osa niistä tarjoaa turstien miellyttämiseksi modattuja versioita espetadasta ja espanadasta. Suomeksi tämä siis tarkoittaa paikallista, syvän veden miekkakalaa banaanilla ja laakerinlehtiöljyllä maustettua lihaa vartaassa. Lupaan pyhästi kertoa, jos löydän jostein epäturistiversion aiheesta ja/tai uskallan kokeilla sitä uudelleen.

Ja mikä pakko sitä on yrittää väkisin syödä täällä sitä, mitä madeiralaisten esi-isät ovat perinteisesti syöneet? Ruokakulttuuri elää ihmisten mukana. Mitäs jos kokeilisimme jotain, mikä täällä nykyisin on hyvää? Jotainhan paikallisetkin syövät. Eivät kaikki suomessakaan syö silmät kiiluen karjalanpaistia, kalakukkoja ja mämmiä joka ikinen päivä.

Joten down to earth: mitä ihmiset täällä sitten syövät ihan joka päivä, mikä heistä on hyvää? Tuoretta kalaahan saarella on, sen tiesimme. Simpukoita (maljakotiloita lukuun ottamatta) täällä ei ole luonnostaan ja ne tuodaan saarelle pääsääntöisesti kai Espanjasta. Monenlaista kalaa vedet kumminkin antavat: miekkakalan lisäksi tonnikaloja, paljon erilaisia vaaleita kaloja ja tietysti mustekaloja.

Hotellin toisessa kerroksessa on kaksi sushipaikkaa: yksi sushirobottimesta ja toinen, joka tarjoaa buffettilounasta susheista 10.90/per nuppi hintaan. Koska robottimestassa ei ollut ketään lounasaikaan ja buffet - paikka kuhisi paikallisia, päätimme kokeilla sitä tiistaina (huom: emmekä tulleet kipeäksi!). Se oli ihan voittajan valinta: tarjolla oli sen seitsemän sortin sushit kertaa 3, ainakin. Sahshimia, Nigiri-sushia, erilaisia rullia, tuoreita hedelmiä, paistettuja nuudeleita ja plancha tai vastaava paistinlevy jola yksi kokki kokkasi tuoreita raaka-.aineita. Idea oli, että valitset lautaselle mitä haluat paistettavaksi ja lautanen viedään kokille jonoon. Lopulta kun vuorosi tulee, saat valitsemasi merenelävät ja muut aarteet paistettuna suoraan pöytääsi.

Söimme itsemme Ihan Täyteen (tm) sushia ja paistettuja herkkuja. V sanoi minulle, että näytin kieltämättä lähinnä joltain, mitä voisi kuvailla “Beach ball on the wheels” (eli rantapallo pyörillä). En muista, koska itsehillintäni olisi pettänyt tällä tavalla: kaikkea piti maistaa!

Kaikki oli tuoretta ja hyvää. Niin hyvää, että nyt kun vietimme tätä porto santon jäkeistä päivää hotellissa parhaamme mukaan A:ta hoitaen ja viihdyttäen, hain minulle ja V:lle take-away lounaan Nagoyan sushista. Kävelin paikalle ja kysyin, myyvätkö he take-awaytä. Montako laatikkoa? Sanoin ensin kaksi, kun ajattelin, että jos ne ovat semmoisia amerikkalaisen kokoisia styrox -laatikoita kun annoskoot täällä ovat yleensä niin suuria. Mutta mukaan tuleva sushi tuli joululaatikkovuuan kokoisiin metallisiin vuokiin, joten otin kolme sellaista ja pakkasin ne täyteen erilaisia rullia, nigirejä ja jotain uppopaistettuakin. Olisin varmaan sanut myös lämpimiä grillistä, mutta sushi tuntui suhteellisen lämpimänä päivänä osuvan enemmän kohdalleen. A ei saanut sushia, kun raukka voi niin huonosti. Oikein mikään ei tahtonut pysyä sisällä. Nämä vatsataudit voivat olla täällä etelässä tosi rajuja ja oikein pahaa teki kun sellainen rajumpi tauti ravisteli porukan pienintä.

Kolme laatikollista sushia take-awaynä n. 16 eur.


Leican muistikortin luku ei onnistu, joten osa ravintoloissa otamistani kuvista jää odottamaan tulevaa. Siltä varalta jos joku juuri nyt sattuu olemaan täällä Lidossa, Madeiralla ja lukemaan tätä niin kannattaa käydä Sabor Da Indiassa syömässä. Vaikkei intialainen ruoka nyt ehkä olekaan ihan autenttista paikallista, niin se oli kuitenkin yleisesti ihan mahtavaa. Eilen illalla, kun A oli vielä ihan epäkunnossa V kävi hakemassa takeawaynä ko. mestasta meille vielä pari Piryani Naania, yhden valkosipulinaanin, raitaa, munakoisomössöä (Baigan Bajia) ja katkarpucurryn. Ihan älyttömän hyvää oli taas, vaikka kattaus olikin parempi ravintolassa;) Paikka oli niin siisti, että mietin myyvätkö he lainkaan take-awaytä. Tuo makea, manteleilla ja taateleilla maustettu naan on ehdoton suosikkini ja ihan käsittämättömän hyvää. V on sitä mieltä, että se muistuttaa enemmän jälkiruokaa kuin pääruokaa, mutten ottanut sitä kuuleviin korviini. Hyvää, ihan loistavaa. Näin hyvää intialaista en ole syönyt ikinä. V totesi, että reissuillaan Intiassa ruoka oli ollut lähes aina tällaista. Tuoreet mausteet taitavan kokin käsissä tuo intialaisen ruuan käsitteeseen jotain ihan toisenlaista, kuin mihin oplen tottunut.

Tjäreborgilta tuli viestiä eilen, että paikallista kraanavettä ei ole syytä laittaa suuhun ollenkaan, ei edes hampaiden pesuun. Olisiko A sitten saanut vatsapöpönsä Porto Santon simpukankuorista, joita hän innolla keräsi vai siitä, kun olemme tähän asti pesseet hampaamme kraanavedellä, vaikka sitä ei juotu olekaan. Mene ja tiedä, ruokia olemme syöneet kuitenkin kaikki yhdessä, (ja maistelleet toisisemme lautasiltakin) joten siitä tuskin on kyse.


Juomavesi on kaupan pulloissa ja keitin vettä meille astioiden huuhteluun ja hampaiden pesuun - kun meillä kerran se hella täällä hotellissa on. Lääkkeitä on saatu ja nyt aamulla näyttää, että ainakin lääke pysyy sisällä. Juuri kokeiltiin onneamme lääkärin ohjeen mukaan antamalla lapslle siivu paahtoleipää. Peukut pystyyn, että leipä pysyy siellä minne meni, mikäli tauti päättää ottaa taas käänteen huonompaan pitää kutsua lääkäri käymään uudelleen. Mutta toistaseksi näyttää valoisammalta, paahtoleivän syönnistäkin on kulunut nyt jo useampi tunti ilman ongelmia.

Yöllä myrskysi aika lailla mutta nyt sää näyttää kirkastuneen. Ellei tänään nyt muuta vielä pysty tekemään, niin tuonne hotellin kattoterassille voimme ainakin kömpiä kirjaa lukemaan, aurinkoon.

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ola! Voi A-parkaa, toivottavasti olo on jo ihan ok.
Tuosta ikkunakuvasta ei ainakaan näy mitään sen kamalan myrskyn merkkejä,tai oliko tuolla teidän alueella mitään sellaista?
Nam, hyvän näköiset sushi-takeawayt! Sushibuffetista tulee mieleen Floridan kiinalaisbuffetit,joissa myös sai syödä sushia ja muutakin niin paljon kuin mahtui. Hyvää loppulomaa!

Taina kirjoitti...

Tsemppiä sairastuvalle ja toivottavasti on mennyt ohitse jo pöpöt ja myrskyt joista just luin.

terhikki kirjoitti...

Siitä teidän hotellilta alas rantaan on italialainen Il Basilico (tms.), jossa ainakin pari vuotta sitten oli erittäin hyvää ruokaa. Ihmettelimme, että miten onkin hyvää ja lueskelimme ravintolasta tietoja jostain oppaasta. Paljastui, että ravintolan kokki on peräisin jostain italialaisesta Michelin-tähti ravintolasta. Ja menimme pari kertaa uudelleen sinne. Ja siinä sushirobottipaikassa tuli myös syötyä, tytär söi lasten 5 euron hinnalla varmaan 20 palaa.

Nelle kirjoitti...

Yaelian: A on jo ihan okei, mutta minä rodun vähän puolikuntoisena edelleen.

Alueella ei tosiaan ollut oikeastaan mitään pahempaa tuhoa. Lähinnä ne uutiskuvien tuhot olivat rajoittuneet Funcalin keskustaan.

terhikki: hitsi kun olisin lukenut tämän aikaisemmin. Kävelin nimittäin sen ravintolan ohi ja mietin, että se näytti hyvälle. Olin kumminkin vähän epäluuloinen. Viimeisenä iltana tuolle paikalle olisi ollut käyttöä kun olimme ihan kuitteja päivän seikkailusta. En kuitenkaan päässyt sitten lukemaan näitä kommentteja ja huomasin tämän vasta kotona. :) Mutta: ehkä joku muu saa tästä hyvän vinkin!