Keltavalmuskoita - herkku vai ei?

Keltavalmuska - herkku vai ei?

Minä löysin keltavalmuskoita mökiltä. Paljon. Lisäksi ne olivat vielä lähes madottomia (mikä on epätavallista) ja vain osassa oli pahemmin hiekkaa. Niitä on nyt löytynyt kahden viikonlopun aikana niin paljon, että kuivattuna niitä on vajaa pari litraa. En malttanut jättää niitä, vaikka niistä netistä ja sienikirjoista löytämäni informaatio on jossain määrin ristiriitaista.

Sienikirja ja muutama netin sieniopas kertoo, että kyseessä on herkullinen, kolmen tähden ruokasieni jota harvemmin löytää näin paljon kerralla. Mutta ilmeisesti joskus vuoden 2001 tienoolla Ranskassa jatkuvalla ja runsaalla valmuskoiden nautiskelulla oli tullut muutamille pahoja, kuolemaan johtaineita myrkytystapauksia. Tämän johdosta yritin etsiä jotain tietoa Eviran tai muun virallisemman puulaakin (myrkytystietokeskus, arktiset aromit) sivulta, josko Keltavalmuskasta olisi annettu jotain suosituksia; paljonko sitä saa syödä?

Kuivassa ja karussa saaristossa tatit ja valmuskat muistuttavat paljon toisiaan.

Valitettavasti en löytänyt yhtään mitään. Ainoa järkevä kooste asiasta oli Suomen sieniseuran tiedote joka neuvoo kohtuuteen sienen käytössä; ongelmia ei pitäisi esiintyä jos sientä ei syö jatkuvasti ja valtavia määriä. Mielenkiintoista oli myös, että samaa toksista resktiota on havaittu hiirikokeissa myös esimerkiksi herkkutateissa ja muissakin herkullisissa kauppasienissämme. Mitään käyttörajoituksia ei ilmeisesti ole kuitenkaan koettu tarpeelliseksi asettaa.

Lakin alapinta paljastaa keltaisen... Pillistön ja heltat. Valmuskaa voi maistaa, jos se ei maistu kitkerälle se ei ole äikäsieni.

Mutta tuosta Ranskan tapauksesta on 9 vuotta aikaa, luulisi, että siitä jotain tutkimustulosta olisi saatu virallisiinkin lähteisiin. Nyt en löydä kuin nettikeskusteluja joissa vuoroin puolustetaan ja pelätään. Jos jollain on tiedossaan jokin virallisen tahon suositus, niin linkatkaapa tähän postaukseen.

Suppiksia löytyy vielä. (hienon kuvan nappasi sieniretkelle vaimoineen houkuteltu ystävämme K!)

Tälläistä pähkintää sienten äärellä tällä kertaa. Vaikka tiedon kaivelu on joskus haastavaa, tuosta puuhasta oppii koko ajan lisää. Kun sieniä kerää, niiden värien vaihtelun ja tunnusmerkitkin oppii erottamaan selvemmin. Alussa olin ihan varma, etten uskaltaisi koskaan kerätä muuta kuin tatteja. Mutta vähitellen kun sienisilmä kehittyy olen alkanut kiinnostua kauppasienilajeista ja tänä vuonna löysin jo Ihan Itse suppiksia! Ja oppi kasvaa muiden kanssa sienestäessä - luulen jo tunnistavani muutamia myös haperoista ja rouskuista. Ehkä ensi vuonna uskallan jo poimia sinappihaperoita :)

Vaikka sienikausi on melkein lopussa, vielä ehtii etsimään suppiksia - nitä kun innokkaimmat voivat kaivella vaikka vielä lumenkin seasta. Ai mistäkö tiedän? ;)

No, sanotaan nyt vaikka että tunnen muutaman innokkaan suppismetsästäjän... ;) Puuhakasta syysviikkoa kaikille.