sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tervehdys tattari ja ricottapannareita

tattarin jyviä

Otin mökille mukaan tattarisuurimonäytepussin ja nimesin viikonlopun projektiksi tattarin, jota en häpeäkseni ole koskaan oikein tullut edes ajatelleeksikaan käyttää muuhun kuin blinitaikinaan. Tiedän, että sen maku on tummempi kuin vehnän ja tattarin maku sopii hyvin oluen pariksi. Mutta kun asiaa tarkemmin pohdin, enhän minä edes oikeastaan tiennyt, miltä tattari näyttää kasvina ja onko sillä jyviä kuten vehnällä?

Avasin Keskisen Myllyn tattarisuurimopussin ja totesin, että "jyvät" ovat kuin pieniä, vaaleanvihreitä sydämiä. Etsin pussin kyljestä ravintosisältöä (fineli) ja jotain ohjetta siitä, kauanko lisäketattaria pitäisi keittää? Kumpaakaan en valitettavasti löytänyt suoraan pussista. Sensijaan Mimmunkin jo kokeilema tattaripuuron ohje löytyi ja siinä kypsytysaika oli 45 min. Halusin keittää vähän tattaria erikseen ja maistettuani vikonlopun projektiruokaa käytän esikeitettyä tattaria johonkin lounasruuan osaan. Etukäteen olin miettinyt, että tattarin tumma ja täyteläinen maku varmaan sopisi syksyisen, melkein makeaksi paahdetun kurpitsan kanssa.

No, tuumailin jotta 45 min puuroutumisajalla noita suurimoita voinee varmaan keittää huoletta jonkin aikaa, ennenkuin ne alkavat hajota. Ja kun minulle kerran on opetettu että olut ja tattari tykkäävät toisistaan, päätin keittää suurimot oluessa ja kasvisliemessä.


esikeitetty tattariKeitettyäni tattareita suhteellisen vähän aikaa, osa jyvistä alkoi jo vähän hajota (vasemmalla)

Ja näin tapahtui. Kun seos oli kiehunut jonkin aikaa aloin katsomaan suurimoita, ne olivatkin kypsyneet paljon nopeammin, kuin osasin olettaa. En tullut katsoneeksi kelloa, kun puuhasin aamupalaa samalla, mutta kieltämttä ne eivät ihan hirveän pitkään tarvinneet, jotta pehmenivät mukavasti. Illalla vielä kokeilin lisäketattaria sitten uudelleen ja luulen, että ehkä se keittely vie n. kymmenenn minuuttia tai vartin. Sopivan keittoajan etsiminen netistä osoittautui muuten vaikeaksi, joten kannattaa tarkkailla keitosta. Kun tattari oli pehmennyt ja purutuntuma on mukava jätin sen loppuun liemeensä vielä tekeytymään ja lounaaseen mennessä se oli imenyt itseensä melkein kaiken nesteen.

Tattari maistui vähän happamelle ja tummasävyiselle, kuten muistinkin. Ja tietysti olut vielä keitinliemenä korostaa tattarin tummaa makua entisestään. Ja siinä tattaria maistellessa sain päähäni kokeilla sekoittaa hieman keitettyä tattaria aamupalapannareihinikin! ;)

ricotta-tattaripannareitaKuvassa esillä ricotta-tattaripannaripino :)

Olen jo pidemmän aikaa kuolannut ihanan kotoisan ja tunnelmallisen Omenapuun alla - blogin Katriinan aiemmin tekemiä ricotta - pannukakkuja. Ohje jota Katriina käyttää on alunperin ilmeisesti Gloria - lehdestä ja Pipsa Hurmerinnan käsialaa.


ricottapannareitaRicottapannareista tulee meheviä ja ne ovat meheviä ja hyviä vielä jäähdyttyäänkin.

Olin jo paistanut n. puolet taikinasta kun päätin sekoittaa loppuihin ricottapannareihin desin esikeitettyä tattaria kuin kokeilumielessä. Ja vaikka Pipsan ricottapannarit olivat mahtavan meheviä ja herkkua sellaisenaankin, tykkäsin että tattarisuurimoilla niistä tuli entistäkin parempia! Jollain tavalla tattari nimittäin antoi lettuihin lisää ryhtiä ja täyteläisyyttä tekemättä niistä kuitenkaan ihan blinejä.

Minusta tattari ja ricotta menivät upeasti yhteen ja oli hauskaa, kun letun sisällä oli sattumina pieniä "tattarirakeita". V kaivoi välittömästi maustepippuripurkin ja jouduin myöntämään, että maustepippuri suorastaan kruunasi nämä mehevät ja tattariset lettuset.


calvadosHelppo-ottoista calvadosta, vaarallista suorastaan, kun on niin pehmeää...

Tosin, jos haluaa jotain selvästi makeaa, niin hieman happamat, kanelissa, voissa ja hunajassa paistetut sekä lorauksella calvadosta aateloidut omenalohkot ja kunnon pallura notkistettua creme fraichea ei sekään ole mitenkään huono.


Esikeitettyä tattaria á la Nelle (riittää lisäkkeeksi kolmelle)

2,5 dl tattarisuurimoita
0,3 l olutpurkki (yksi tölkki)
1 kasvisliemikuutio (luomu)
2 dl vettä

Keitä tattareita nesteessä n. 15 min tai kunnes tattari pehmenee mukavasti. Jos et käytä tattaria heti, jätä se loppuun liemeen paisumaan. Valuta tattari siivilässä kun käytät sen.



tattaripannareita ja omenaaHerkkua myös näin, mutta jos laiskottaa voit rouhia päälle vaan vähän maustepippuria...

Ricottapannareiden ohje minun lisäyksilläni, tattarimäärä skaalattuna koko ohjeeseen.

Ricottapannareita tattarisuurimoilla (ainakin kolmelle nälkäiselle, ehkä neljälle!)

n. 2 dl esikeitettyä tattaria, valutettuna
1 prk (250g) ricottaa
1 dl maitoa
4 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
2, 5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 tl appelsiininkukkahunajaa (voi jättää poiskin)
(maustepippuria)

Lisäksi:
2 hapanta pientä omenaa
nokare voita (n. 30g)
n. 1 rkl hunajaa
tomaus kanelia
1 rkl calvadosta

1 isohko prk Creme fraichea

Esikeitä tattarisuurimoita, jotta ne ovat mukavan pehmeitä ennen pannareihin sekoittamista. Valuta suurimot siivilässä.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Sekoita loput taikina-aineet toisessa kulhossa. Kun jauhot ja muut ovat tasaisena taikinassa sekoita taikina varovasti nostellen valkuaisvaahdon kanssa.


Tässä taikinaa ilman suurimoita, sain päähäni lisätä suurimoita n. puolessa välissä


Paista pikkulettupannulla mutta varo polttamasta, taikina saa väriä yllättävänkin nopeasti.

Pilko sitten omenat lohkoiksi, sulata voi pannulla ja lisää siihen kaneli. Lisää sitten omenat ja hunaja ja paista sen verran, että omenat vähän pehmenevät. Lisää calvados, kiehauta alkoholi pois ja tarjoa creme fraichen ja tattarilettujen kanssa.

6 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Voi Nelle, mitä uskomattomia kokeiluja ja ihania ruokia sinä teetkään. Ja millä antaumuksella nämä on postattu!

Tätä on kiva lukea, kun olen yksin kotona enkä viitsi kokata itse mitään, vaan lähden pojan kanssa ulos syömään;)

Nelle kirjoitti...

Katriina; kiitos hyvän ricottapannariohjeen jakamisesta! Olivat tosi hyviä vielä tänäkin aamuna, kun söimme loput lämmitettynä :)

Tattarisuurimot olivat ihan hauska kokeilu ja lounasruuasta (josta lisää myöhemmin) tuli oikeinkin hyvää. :) Olisikohan sitten illalla vuorossa kaura vai speltti... :)

Jael kirjoitti...

Namin näköiset pannarit,vähän muistuttavat syrnikeitä.
Noita vaaleanvihreitä paahtamattomia tattarinjyviä olen tottunut käyttämään paljon raakakeittiössä,ovat tosi hyvä raaka-aine monessa jutussa.

Nelle kirjoitti...

yaelian: joo, pussin kyljessä oli idätysohje ja mietinkin, että voisi kokeilla jotain semmoista vihreämpääkin versiota näistä jyvistä. Selvästi alikäytetty raaka-aine.

Oikein mietin sitä tuossa eilen, että liian usein tarttii niihin tuttuihin juttuihin eikä oikein "älykään sano" mitä kaikkea jostain raaka-aineesta voisikaan tehdä.

statisti kirjoitti...

Pieni tarkennus - oliko olutta keitinnesteessä tarkoitus siis olla 0,3dl vaiko 0,3l purkki?

Nelle kirjoitti...

Statisti: hyvä tarkennus, pistin koko pienen oluttölkin eli 0,3l purkki :)