Moni kakku päältä kaunis ja pari sanaa pyhäinpäivän menusta.

Viikonloppuna meillä kokoonnuttiin illalliselle isommalla joukolla. Ideana oli pitää ruoka yksinkertaisena, juomat kylminä ja nauttia yhdessä olemisesta. Paikalle saapui n. maksimimäärä ihmisiä, jotka kerralla voi sovittaa pyöreän pöytämme äärelle; kun lainattiin kaikki tuvan tuolit, saatiin kuitenkin jokaiselle oma paikka.

Päivästä muodostui melko täydellinen kaikkine käänteineen, vaikkei meillä tällä kertaa nähtykään lepakkoja ja kurpitsaa. Kenwood pyöräytti pari leipätaikinaa aamusella, suunnistimme Klaus K:n mainiolle hotelliaamiaiselle iloisessa ystäväjoukossa jonka jälkeen menimme SKI-expoon katselemaan trendikkäitä ihmisiä ja iloisenvärisiä hiihtokamoja. Iltapäivällä suunnistimme sitten kotiin ja laitoin leivät uuniin. Siinä leipiä paistellessa vaan totesin, että tälläisenä päivänä nämä uunituoreet ihanuudet olisivat kyllä jääneet tekemättä ilman yleiskonetta.

Illan menusta muodostui siinä hässäkässä sitten seuraavanlainen:

Pyhäinpäivän menu

Lämmintä tomaatti-fetasalaattia Teresa Välimäen reseptillä ja foccaciaa sekä tattarilla maustettua kurpitsaleipää

--

Lammaspaisti ja Maria Lindforsin musaka vegeversioksi tuunattuna

--

Valkosuklaa espressokakkua kinuskikuorrutteella ja valkosuklaaraidoilla

Illallisen ruuat olivat minusta yksinkertaisuudestaan huolimatta ihan onnistuneita - paitsi se kakku. Ja mitä tähän muuta voisi sanoa, kuin että se muistutti sisältä lähinnä tiiliskiveä tai sitä lasten jauhoista tehtyä muovailuvahaa.

Kinuski onnistuikin täydellisesti - se valui mukavasti mutta jähmettyi muodostaen herkullisen näköisiä pieniä valumanoroja

Ja minulla kun oli silmissäni niin selkeä kangastus sopivasti mehukkaasta, kuohkeasta espressolla viritetystä kakkupohjasta jossa valkosuklaa maistuu hieman. Väliin mascarpone - valkosuklaavaahtoa johon on sekoitettu kuivattuja kirsikoita. Päälle sitten kinuskia ja valkosuklaata. Ja kuten kangastusten kanssa tuppaa käymään, kaikeata ponnistelusta huolimatta tuokaan kuva ei vastannut todellisuutta.

Valitsemani kakkupohjan ohje oli nimittäin katastroof. Yleensä the complete encyklopedia of chocolate - kirjan reseptit ovat olleet ihan voitokkaita ja vinkit hyviä. Nyt kuitenkin vahvasti epäilen, että reseptistä oli unohtunut leivinjauhe tai ohjeen "plain flour" olisi pitänyt olla "self rising flour". Koska kun ensimmäinen pohja tuli uunista se oli krhm... Varsin kiinteää.

toiseen pohjaan laitoin vähäsen leivinjauhetta, mutta lopputulos ei ollut siltikään kovin hyvä. Mutta: koska väänsin kakkua n. yhdeltä yöllä ja olin jo käyttänyt kaikki kananmunani ei voinut enää mitään. Kostutin pohjia huolella, mutta silti ne olivat liian jämäkköjä ja maistuivat jauholle. Ei menny niinku eräässä saaressa.

Toinen itselleni uusi juttu reseptissä oli, että kananmunat ja sokeri vatkattiin kuohkeaksi vesihauteen päällä. En ollut koskaan kokeillut sellaista ja kas, kyllähän se vaahtoutui. Mutta vaahto yksin ei kyllä siitä huolimatta jaksanut kantaa sitä jauhomäärää.

Kakku kelpasi kaikesta huolimatta, mutta olisi taatusti ollut parempaa jos pohjat olisivat nouusseet kunnolla!

Minä varmaan palaan tähän reseptiin vielä uudelleen - voitokkammalla versiolla. Mutta koristusvinkkinä voitte napata tästä itsellenne idean; kinuski ja valkosuklaaraidat on helppo tehdä vaikka onkin tälläinen hätäinen epä-nypertäjä. Mutta se kannattaa huomata, että sula valkosuklaa on pursotettaessa tosi kuumaa (lue: käytä vaikka puuvillakäsineitä ja kumihanskoja) ja pursotinpussina kannattanee käyttää ihan vaan leivinpaperia. Kun se valkosuklaa jäähtyy ja jämähtää ohueen tyllaan se ei ole kiva puhdistaa... ;)

Söpöjä, muttei erikoisen makuisia...

Nuo kuivatut Sonnentorin luomuruusunnuput löysin Ruohonjuuresta. Ne ovat kauniita, mutteivät erityisen hyvän makuisia. Ne maistuvat juuri siltä, kuin kuivatun ruusun voitte kuvitella maistuvan; parfyymiselle ja kuivalle kukalle.

Mutta: moni kakku päältä kaunis.